Jussi, Jaana, Anna, Pekka ja Markku hengähtävät hetken nousussa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jussi, Jaana, Anna, Pekka ja Markku hengähtävät hetken nousussa."

Transkriptio

1 Hyvä Fiilis FRISKIS&SVETTIS HELSINGIN JÄSENLEHTI 3 4/2013 Jussi, Jaana, Anna, Pekka ja Markku hengähtävät hetken nousussa. KUVAT: HEIKKI KAJANTO TÄSSÄ NUMEROSSA: Tuija Metsäaho seuramme ainoa palkkatyöläinen Saarihyppelyä Kroatiassa F&S-ohjaaja Anna Guldbrand Hikipinko Kari Hirva Liikkistä menoa!

2 Hyvä Fiilis Sisältö 3 4/ Pääkirjoitus ja Puheenjohtajalta 3 Seuramme ainoa palkkatyöläinen Tuija Metsäaho 4 5 Saarihyppelyä Kroatiassa 6 F&S-ohjaaja Anna Guldbrand 7 Hikipinko Kari Hirva 8 Liikkistä menoa, Tapahtumakalenteri Friskis&Svettis on Helsingissä vuonna 1992 perustettu liikuntaseura. Olemme osa F&S-liikettä, joka syntyi Ruotsissa vuonna Kaikkiaan liikkeessä on mukana noin jäsentä useissa Euroopan maissa. Suomessa Friskis toimii Helsingissä ja Vantaalla, joissa on yhteensä noin jäsentä. Friskis&Svettis Helsinki järjestää jumppaa ja ulkoliikuntaa eri puolilla Helsinkiä ympäri vuoden. Kuntoliikuntaa tarjotaan niin vastaalkajille kuin aktiiviliikkujillekin. Tarkoituksemme on tuottaa liikunnan iloa mahdollisimman monelle ja tarjota iloinen ja positiivinen kohtaamis- ja liikuntapaikka ikään, sukupuoleen, kuntoon tai muuhun seikkaan katsomatta. Toimisto: FRISKIS&SVETTIS HELSINKI RY Hämeentie 153 C, 4. krs, Helsinki, (käynti Kaanaankadulta) puh. (09) , HYVÄ FIILIS -jäsenlehti 3 4 / 2013 JULKAISIJA: Friskis&Svettis Helsinki ry PÄÄTOIMITTAJA: Anneli Kajanto ULKOASU/TAITTO: Ari Salo TEKSTIT: Anneli Kajanto, Seija Laurimaa, Leif Pietilä, Mirja Uotinen, Sari Okko KUVAT: Jussi Mikkola, Leif Pietilä, Markus Palmén, Heikki Kajanto, Sari Okko, Leena Toivola PAINO: Aleksipaino Oy, painos 1300 kpl ISSN VARAINKERUU JATKUU TUKESI ON ARVOKAS Seuran jumppasali Arabiassa avattiin JULKAISIJA: syyskuussa. Friskis&Svettis Tuen tarve Helsinki kuitenkin ry jatkuu. PÄÄTOIMITTAJA: Saliin tarvitaan Anneli jumppa-alusia Kajanto ja erilaisia ULKOASU liikuntavälineitä, / TAITTO: Ari Salo joihin nyt varamme eivät riitä. Seura kiittää kaikkia tähän mennessä KUVAT: Leif Pietilä, Risto Salo, tukeneita ja on kiitollinen uusille lahjoittajille, Markus isommista Palmén, ja Heikki pienemmistä Kajanto, vapaavalintaisista Jussi summista Mikkola, yhteisen Leena Toivola, liikuntaseuramme hyväksi. Sandor Ilvest Friskis&Svettis ja Teija Häkkinen Helsingin tili: PAINO: Aleksipaino FI Oy, painos kpl 37, ISSN viestiin nimesi, osoitteesi, sähköpostiosoitteesi, mahdollinen toive tuen kohteesta. Jos et halua nimeäsi julkistettavaksi, kirjoita myös Ei saa julkaista. LÄMMIN KIITOS! PÄÄKIRJOITUS Ruotsissa ja melkein Ruotsissa Kun Friskis & Svettiksen Arabian sali otettiin käyttöön, kerrottiin yhden jumppaajamme huudahtaneen sisään astuessaan: Täällähän on kuin Ruotsissa. Siis paljon iloisia punaisia ja valkeita värejä, Marianne-karkkikori tervehtimässä tulijaa, puhtaat tilat ja erinomainen jumppasali. Omasta vuokrasalista on nyt nautittu syyskausi ja jumppaajat ovat löytäneet tiensä Arabiaan. Olen tänä syksynä viipynyt pari kertaa vajaan viikon pian 91-vuotiaan muistisairaan tätini luona Tukholmassa. Friskis & Svettiksen Södermalmin sali osuu sadan metrin päähän hänen asunnostaan. Läheisyys tarjoaa loistavan tilaisuuden jumpata mahdollisimman usein. Tällä kertaa olin Thomaksen ja Janin medel-jumpissa sekä Peterin (Pepsin) circelfys senior -jumpassa. Meistä poiketen Ruotsin F&S tarjoaa runsaasti normaalijumppien lisäksi seniorijumppia sekä spinningtunteja. Södermalmin tilat ovat suuret. Niihin kuuluu kuntosali, pieni ja suuri jumppasali sekä hulppeat pukeutumistilat. Ilokseni panin merkille, että Arabiassa itse sali on tilavampi ja parempi kuin Södermalmin iso sali. Emmehän me pääse vertailusta Ruotsin kanssa mihinkään! Jos useampi meistä värvää yhden tuttunsa F&S:n jäseneksi, pystymme kenties tulevaisuudessa avaamaan Arabiassa myös spinningsalin. Emmekös ryhtyisi jäsenhankintatalkoisiin! Anneli Kajanto päätoimittaja KUVA: MARKUS PALMÉN PUHEENJOHTAJALTA Olohuoneen sohvat kutsuvat! Meillä on nyt parin kuukauden ajan ollut käytössä kauniin liikuntasalin lisäksi kiva yhteinen olohuone joustavine aukioloaikoineen. Juuri sellainen, josta me seuran konkarit olemme haaveilleet jo 20 vuotta. Voimme tarjota sitä, mitä toimintaideassamme lupaamme; F&S:n tarkoituksena on tuottaa liikunnan iloa mahdollisimman monelle, edistää tietoutta liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille sekä tarjota iloinen ja positiivinen kohtaamis- ja liikuntapaikka ikään, sukupuoleen, kuntoon tai muuhun seikkaan katsomatta. Oma paikka antaa meille mahdollisuuden myös uusien sukupolvien vastaanottamiseen seuran toimintaan. Liikkis!-perhejumppa on koonnut kaamoksen kynnyksellä perheen pienimmätkin nauttimaan liikunnan ilosta. Tätä kirjoittaessani aikataulutoimikunta on lyömässä lukkoon kevään aikataulua. Sinne tulee tanssia junioreillekin. Uusi ympäristö on tuonut jumppiin paljon uusia reippaita liikkujia. Tanssituntien suosio on suorastaa räjähtänyt. Mutta vielä eivät seinät ole tulleet vastaan ja sohville on mahtunut mukavasti vaihtamaan kuulumisia tuntien välillä. Liikuntaseura on luonnollisesti muuttuva, toimiva ikiliikkuja. F&S-salikaan ei ole vielä valmis, tuskin edes haluamme sellaista. Toiminnan kehittämiseen ja toiveiden toteuttamiseen on hyvä mahdollisuus, sillä keräystalkoot jatkuvat. Pysyväksi palaksi omaa salia voit vieläkin hankkia vaikkapa neliön jumppalattiaa tai lukkoja säilytyskaappiin! Ohjeet löydät nettisivuiltamme Kaamos ja tuiskut eivät meitä liikkujia pysäytä. Vaihdamme vain varustusta. Rauhaisaa joulun aikaa ja upeata vuotta 2014! Leila ARABIAN SALEJA SOPUHINTAAN Kaunista ja tilavaa liikuntasaliamme ja pientä sivusaliamme on mahdollista vuokrata sopuhintaan aikoina, jolloin sali ei ole seuran omassa käytössä. Salin osoite on Hämeentie 153. Yhteydenotot ja lisätietoja: Friskis & Svettis Helsinki ry, Ripsu Hongisto-Salmi, , 2 Hyvä Fiilis 3 4 / 2013 Löydät meidät myös Facebookista:

3 Tuija Metsäaho Seuramme ainoa palkkatyöläinen TEKSTI: SEIJA LAURIMAA KUVAT: JUSSI MIKKOLA Syyskuusta lähtien Tuija on hoitanut juoksevia hommia seuramme uudessa toimistossa Arabiassa. Hänen virallinen tittelinsä on seuratoiminnan koordinaattori. Tuija on itsenäinen yrittäjä, koulutukseltaan filosofian maisteri ja HSO-sihteeri. Hän opettaa viestintää Markkinointiinstituutissa, on Dino-lehden toimitussihteeri, toimittaa verkkolehti Kielikukkasta, kirjoittaa kieleen liittyviä kirjoja sekä juttuja ja on kahden koululaisen äiti. Vanhin lapsista asuu omillaan. Miksi ihmeessä hän halusi tulla hommiin myös Friskiksen toimistoon? Yrittäjän työ on aika yksinäistä, ja töitä on epäsäännöllisesti. Halusin siihen piristystä. Se oli perimmäinen syy hakeutua Friskis&Svettikselle töihin. Niin ja tykkään myös liikunnasta. Olen aamuvirkku ja siihen aikaa juoksulenkkikin maistuu parhaimmalta. Tuija tykkää organisoida päivänsä kulun ja siitä, että on monta asiaa meneillään. Se on rikkautta ja pitää virkeänä. Elämä ei käy yksitoikkoiseksi. Tuijalla on myös huumorintajua. Oman salimme puna-valkoinen sohvakalusto sai hänet toivomaan tittelikseen olohuoneen emäntä. Seuramme ei ole Tuijalle ihan uusi tuttavuus. Hän kertoo seuranneensa F&S:n vaiheita Suomessa lähes alkumetreiltä. Järkkärimme Päivi Korkeala sai Tuijan kokeilemaan jumppiamme, joihin hän taisi tykästyä. Jumppahistoriasta pulpahtavat heti mieleen Jounin Sykestartti ja Katjan Tanssi Fuego. Tuija on kokeillut myös sauvakävelyämme ja innostui jatkamaan. Ihailen seuran vapareita Tuija nostaa hattua F&S:n arvomaailmalle. Kun hän kertoo kokemuksistaan, tulee mieleen vanha kunnon kyläyhteisö, jossa toimeen tartutaan kun tarvitaan. Kannatan pehmeitä arvoja ja samahenkisyyttä. Niitä tässä seurassa on. Olen seurannut tämän ensimmäisen oman salin kokoamisvaiheita ja seuran ihmisten valtavaa panosta siinä. Minua lukuunottamatta kaikki muut siis ohjaajat, järkkärit ja toimijat ovat vapaaehtoisia. Heidän joukossaan on monen alan ammattilaisia. Ja se on yksi syy siihen, että täällä hommat hoituvat. Mennään yhdessä Ikeaan huonekaluostoksille ja kootaan niistä kalusteet. Siivotaan talkoilla. Joku lahjoittaa sohvan kaikkien iloksi. Jos meillä on ongelmia esimerkiksi tietokoneen kanssa, apu löytyy nopeasti. Tuija muistaa vielä kehua kirjoittajia, kuvaajia ja taittajia, joiden hieno työn jälki näkyy seuran julkaisuissa ja nettisivuilla. Rikas suomen kieli Tuijalle oikeakielisyys on sydämenasia, mutta sen tiukkapipoiseksi vaalijaksi hän ei itseään kutsu. On tärkeää oppia nauramaan omille mokille. Kielemme on rikas ja välillä monitulkintainen. Seuraavat hauskat lainaukset, jotka pysäyttävät lukijan miettimään tarkoitusta, ovat Tuijan kirjasta Työelämän toimivat tekstit: Autossa istui alaikäisiä lapsia ja äitejä. Lentoturmassa loukkaantui 78 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Ja mitähän kirjoittaja tarkoittaa sanoessaan: Jos ulkolämpötila on alle 10 astetta... Onkohan se vähemmän kuin 10 astetta? Tuija on friskissvettisläinen punaiseksi maalattuja kynsiä myöten. Hyvä Fiilis 3 4 /

4 Haini Portugali, Tallinna, Tukholma, Turkki no miksi ei Kroatia Friskis-matkan kohteena Näin ajattelin keväällä, kun asiasta mainittiin. Kolme viikkoa ennen matkaa tulivat pyöräilyprofiilit, iik, mitä ihmettä? Ylämäkeä 8 km, nousua 400 m, ei tästä tule mitään. Mutta matka oli maksettu ja lomat varattu, ei muuta kuin Helsinki-Vantaalle lauantaiaamuna. Unkarilainen oppaamme Haini kertoi bussimatkalla Splitin lentoasemalta perustietoja Kroatiasta. Paikallinen valuutta on kuna. Se tarkoittaa näätää, joten Kroatiassa maksetaan näädännahoilla oravannahkojen sijasta. Friskis&Svettis näätien maassa SAARIHYPPELYÄ KROATIASSA TEKSTI: MIRJA UOTINEN (MIU) KUVAT: HEIKKI KAJANTO JUMPPAA JA PYÖRÄILYÄ MERENKULUN ALKEITA Saapumispäivän iltana Anna veti hienossa auringonlaskussa uimarannalla lyhyen verryttelyjumpan. Adrianmeren rannat ovat UPEITA, vesi kirkasta ja lämmintä. Porukkamme pulahti veteen ensi kertaa. Ja sitä sitten jatkettiin koko viikko. Laivamme Lopar oli nelimiehistöinen moottorialus, jossa on majoitustilat 26 matkalaiselle, kahdelle oppaalle, miehistölle ja ulkopaikka vuokrafillareillemme. Hytit ovat kahdessa kerroksessa ja niihin on mahdutettu vessa/suihku ja kerrossängyt. Äänieristys oli näköesteen luokkaa. Pekka ja Juha 4 Hyvä Fiilis 3 4 / 2013 Viikon aikana saimme seurata pikkupurtilossamme (kolmannes Suomenlinnan lautasta) merimiesten työskentelyä. En ollut koskaan ollut Viikkaria pienemmässä laivassa yötä, joten matkasta oppi paljon uutta. Sunnuntaina oli ensimmäisen pyöräretki. Merimiehet nostelivat pyörät partaan yli laiturille ja jokaiselle sovitettiin oma, urhea rautahepo. Reppu selässä laiturilla huseerannut pyöräilyoppaam- me Danco käännähti äkisti ja yksi fillareista lensi upeassa kaaressa mereen. Me ensin suu auki ja sitten ulvomaan naurusta. Tyynen rauhallisesti laivahenkilöstö onki fillarin ylös pitkän sauvan ja naaravirityksen avulla. Kirsi, Jussi ja Heikki iloitsevat Pelješakin saaren vaativan ylityksen jälkeen. Danco oli Kroatian jalkapalloihmeen Zlatanin isoveljen näköinen ilmentymä. Kaveri oli upea katsella, mutta organisointitaito oli välillä hieman hakusessa.

5 Portaat ylös linnoitukseen Hvarissa. Kirsi Loparin kannella Fillarin naarausta Bracin saarella. Kalmariannos oli herkullinen. Anna ja Jaana Hvarin uimarannalla. MAJOITUSTA SATAMISSA JA DISKON JYTKETTÄ Majoituimme joka ilta eri saaren satamaan. Kroatialainen erikoisuus on, että laivoilla on yksi satamapaikka ja laivat kiinnittyvät rinnakkain. Tämä tarkoittaa, että kaupungilla iltayöstä hilluneet turistit pomppivat laivasta toiseen, kunnes saavuttavat oman paattinsa. Hytin lukitseminen sisäpuolelta esti unissakävelijän mereen tippumiset ja asiattomat yövieraat. Rinnakkain parkkeeratuissa laivoissa on muitakin hyviä (?) puolia. Naapurilaivan disko soi kerran täysillä koko viiden purtilon patterissa, oi Boney M ja Abba. Meteli olisi voinut jatkua aamuun saakka, jollei yksi määrätietoinen matkalainen olisi käynyt hyvin tiukkaa sävyyn hiljentämässä diskoa puolilta öin. Pyöräilyt jatkuivat pitkin viikkoa. Hvariin kaupunkiin ajettiin ensin 8 km ylämäkeä ja sitten 8 km alamäkeä. Matoryhmän edustajana voin todeta, että ylämäki otti tiukoille, mutta alamäkeen lasketeltiin oikein kunnolla. Mljetin kansallispuistossa ulkoliikuntaohjaajamme Kirsi ajoi tasaisella saarella reitit kahteen kertaan (yhteensä reilu 45 km). Anna veti saarella sporttijumpan laiturin betonikannella. Naapurilaivojen henkilökunta ei edes teeskennellyt tekevänsä jotain. Toisella puolella eläkeläisvaarien patteristo käänsi aurinkotuolitkin jumppaamme ihailemaan. HISTORIAA, AURINKOA JA RUOKAA Päivien kulku oli leppoisaa. Siirryimme aamupäivällä saarelta toiseen, kävelykierros, opastus historiaan ja sitten pyöräily rantabulevardilla tai saaren keskiosassa. Marco Polo, erikoiset nimet ja vuosiluvut vilisivät korvissa. Alkuviikosta Haini pyysi kapteenilta, pääsisimmekö uimaan meressä laivalta. Kapteenin mielestä ryhmä voi halutessaan kaapata laivan ja seilata vaikka Suomeen. Näen lööpit mielessäni: FriskisSvettis-laiva Välimerellä. Suunta kohti Helsinkiä, mukana kaapattu miehistö. Uiminen laivasta onnistuikin loppuviikosta boratuulen tyynnyttyä. Nuori laivakokkimme teki aamiaiset sekä useamman ruokalajin lounaat/päivälliset. Miten evästä nyt kuvaisi? Muutama huippu, pari sukellusta ja muuten siltä väliltä. Ei siis kauhean nirson ihmisen matka. Yhtenä iltana tarjolla oli kapteenin grillaamaa makrillia. Kroatialaiset keitot ovat liha/ kalaliemiä, joissa on pastaa, riisiä ja muuta sellaista. Pääruoat ovat tuhteja. Ravintola-annokset olivat samaa kokoluokkaa, reiluja ja kalaisia. ORJIA JÄRKKÄREIKSI? Perjantaina palasimme Splitiin, jossa oli opastettu kaupunkikierros. Kaupungissa olevassa Diocletianuksen palatsissa kuvattiin Game of Thrones tv-sarjaa ja kuljimme orjien muodostaman käytävän läpi. Tuumailimme yhden nappaamista meille järkkäriksi, mutta totesimme kuljetuksen liian hankalaksi. Friskis-matkalla nauretaan paljon, syödään hyvin ja nautitaan kohtuudella. Otimme aurinkoa, uimme, puhuimme potaskaa ja fillaroimme. Osa porukasta hyvästeli vuokraheponsa viikon lopussa melkein kyyneleet silmissä. Tämäntyyppinen saarihyppely ei sovi turhantärkeille nipottajille, aikataulut ja suunnitelmat saattavat muuttua hyvinkin nopeasti, mutta hei lomalla pitää ottaa rennosti. Hyvä Fiilis 3 4 /

6 Anna G:n olemuksessa ja jumpassa on sähäkkää vauhtia. Jumppaohjaajana on vielä hauskempaa kuin osasin odottaa, hän sanoo. F&S-ohjaajana on Vielä hauskempaa kuin odotin TEKSTI JA KUVAT: LEIF PIETILÄ Anna Guldbrand on ollut vuosikausia mukana F&S-toiminnassa jumppaajana, järkkärinä ja hallituksen jäsenenä. Annan ohjaajakoulutus oli ollut vireillä pitkään, mutta elämä vei hänet asumaan sekä Italiaan ja USA:han ennen kuin hän koki pystyvänsä sitoutumaan riittävän pitkäjänteisesti ohjaajan tehtävään. Ohjaajaksi hän valmistui vihdoin tammikuussa Nyt tuntui siltä, että olin valmis, hän sanoo. Anna laulaa kuorossa ja on kiinnostunut taiteesta ja historiasta. Liikunnasta nyt puhumattakaan. Olen usein käynyt uimassa ennen kuoroa, se avaa keuhkot hyvin. Luen paljon. Ja leivon. Kakkuja, jotka sitten syötän työkavereilleni, Anna sanoo ja purskahtaa nauruun. Anna on laboratoriohoitaja. Hänen työpaikkansa on HYKSin kliinisen fysiologian laboratorio, jossa tehdään muu muassa hengitystutkimuksia ja rasituskokeita. Työpaikallani näkee, kuinka hyvää liikun- ta tekee, mutta ei koulutuksella tai työkokemuksella muuten ole F&S-jumppaohjaajalle ratkaisevaa merkitystä. Jumpan ohjaamisessa on tärkeää, että liikkeet sopivat jumppaajille ja että ne ovat ohjaajalle oman oloisia. Liikkeillä pitää olla selkeä järjestys. On myös tärkeää, että kokonaisuus on sellainen, että jumppaajat jaksavat, Anna sanoo. Nämä ovat perusasioita, joista jokainen Friskis & Svettiksen ohjaajakoulutuksen saanut osaa huolehtia, koulutus- tai työtaustasta riippumatta. Ohjaajalta vaaditaan halua ja kykyä saada jumppaajat mukaansa. On osattava selkeästi näyttää, miten liikkeet tehdään. Ohjaajalla on oltava jonkin verran voimaa ja hapenottokykyä. Myös rytmitajua on oltava, ja lisäksi ohjaajan on pidettävä musiikista, koska sitä joutuu kuuntelemaan paljon jumppaa suunnitellessa ja vetäessä. F&S-jumppaohjaajan tehtävä on ollut Annasta vielä mukavampi kuin hän odotti. Tämä on niin kivaa, että harmittaisi, jos viikkovuoro jäisi väliin vaikka flunssan takia. Uuden jumpankin suunnittelu on kivaa, koska on niin hirveästi biisejä, joita haluaisi käyttää. On kuunneltava biitit, säkeet, kertosäkeet, tauot ja tehtävä valmis ääniraita. Onneksi nykyään on niin paljon eri musiikkiohjelmia, että aina löytyy joku, jota oppii käyttämään. Sain myös apua muilta ohjaajilta. Friskiksessä on ihmisiä, jotka kuuntelevat paljon musiikkia ja joilla on fyysiset edellytykset ohjaajiksi. Annan mielestä heidän kannattaisi miettiä ohjaajaksi hakeutumista. Koulutus antaa eväät tehtävän suorittamiseen, ja koulutettava saa kokeneen Friskis-ohjaajan kummiksi. Friskis-ohjaajan ei tarvitse puurtaa yksin, vaan monet asiat voi tehdä yhdessä. Ainakin minä aion kysyä kummiltani apua ihan pokkana, kun teen seuraavaa jumppaani. 6 Hyvä Fiilis 3 4 / 2013

7 Kari Hirva Hikipinko Lihakset pysyvät kunnossa liikunnalla Kari Hirva löysi Friskis&Svettiksen 17 vuotta sitten puistojumpassa. Kysyin ohjaajalta, onko kyseessä sisäpiirin juttu vai pääsisinkö mukaan. Hän oli juuri siirtymässä eläkkeelle. TEKSTI: ANNELI KAJANTO Marraskuussa F&S-seniori täytti 80 vuotta. Syntymäpäiviään hän vietti Tallinnassa, matkoilla, kuten ilmaisu kuuluu. Pyysin Karia luonnehtimaan itseään ihmisenä. Miettimisen jälkeen hän keksi karjalaisuuden. Hän on paljasjalkainen viipurilainen. Mutta jotain persoonasta kertoo arkipäivän rytmi: Kävelen joka päivä. Lähden lenkille aamulla puoli seitsemältä. Ennen siihen kului Rekkukoiran kanssa 23 minuuttia, kun seuralainen pysähtyi haistelemaan, mutta nyt yksin lenkkiin kuluu 19 minuuttia. Yhdeksän maissa lähden kaupungille, juon jossain kahvia, hoidan asioita ja käyn kaupassa. Puolen päivän aikaan lounastamme ja kaksi tuntia päivässä työskentelen tietokoneella. Iltaan kuuluvat jumpat, kokoukset ja erilaiset luentotilaisuudet. Kari Hirva käy jumppaamassa keskimäärin kolme kertaa viikossa, mutta alkuvuosina hän jumppasi kahdeksankin tuntia. Hän valitsee startteja ja sportteja, mutta mieluiten voimasportteja, nyt erityisesti sen jälkeen, kun Ellan spurtit Stadionilla loppuivat. Sillä niitä hän jäi kaipaamaan. Stadion oli minulle hyvä paikka, ja paikka ratkaisee valinnoissa aika paljon. Ellan spurtit siellä olivat tosi kivoja, hän sanoo. Nyt lemppariohjaaja on Anna. Karille ratkaisevaa on helppopääsyisyys. Ohjaajan persoona vaikuttaa vähemmän siksi, että hänestä kaikki seuran ohjaajat ovat erittäin hyviä, koulutettuja ja osaavia. KUVAT: HEIKKI KAJANTO KILPAJUOKSUSTA KILPAHIIHTOON Kari Hirvan aktiivinen liikuntaura alkoi lukiossa, kun vuoden lopussa syntynyt viive omaan vuosiluokkaansa iän myötä tasoittui. Hän harrasti kaikkia juoksulajeja ja pituushyppyä. Sitten tuli armeija ja Teknillinen korkeakoulu. Liikunta jäi: Siihen aikaan tietoisuutta liikunnan tarpeellisuudesta ei ollut ollenkaan, hän muistaa. Hän oli valmistumisensa jälkeen neljä vuotta armeijan karttapalvelun kartoitushommissa Lapissa, viikot maastossa, yöt teltassa asuen. Uni märässä teltassa jäi laihaksi ja mies laihtui 58-kiloiseksi. Lapin vuosien jälkeen hän ryhtyi taas juoksemaan. Sitten tuli hiihto: Viisvitosena tuli hiihtobuumi. Työpaikoilla suosittiin hiihtämistä ja kuuluin vuosien ajan Maanmittauslaitoksen kilpajoukkueeseen. Mutta selkä petti. Vuonna 1989 tehdyn selän ison avoleikkauksen jälkeen lääkäri ilmoitti, että Kari Hirvan osalta juoksut on nyt sitten juostu. Ei Kari kieltoa loppuun asti totellut, vaan aloitti maltillisesti uudelleen. Hän juoksi vuoden 2012 syksyyn saakka säännöllisesti, siis 79-vuotiaaksi, yhteensä 3000 kilometriä neljästä viiteen kilometrin, joskus jopa kahdeksan kilometrin matkoissa, useimmiten F&S:n juoksuryhmässä. Kari Hirva täytti marraskuussa 80 vuotta. Paljasjalkainen viipurilainen kantaa muistoja lapsuutensa Viipurista. NIVELRIKKO JARRUTTAA JA MIES JARRUTTAA SITÄ Sitten tuli artroosi, nivelrikko. Se vaikuttaa olkapäissä. Sivakointi ei enää onnistu. Mutta polvet sallivat edelleen kirmaista jumpissa salinympärijuoksuja muutaman kierroksen. Nivelrikossa on tärkeää pitää lihakset hyvässä kunnossa ja paino kurissa. Siksi Kari liikkuu paljon. Syömisellä en säätele painoa siksi, että pidän ruuasta ja avovaimoni tekee hyvää ruokaa, solakka mies myhäilee. Kari Hirva työskenteli liki koko työelämänsä Maanmittauslaitoksessa, josta F&S on saanut monen monta aktiivijäsentä. Eläkeläisen Kari Hirva harrastaa myös pörssikurssien seurantaa, ostaa ja myy pörssiosakkeita, tietsikkansa äärellä tietenkin luvun alussa hän osti lomaosakkeen Thaimaasta Jomtien Beachilta. Siellä hän viettää avovaimonsa kanssa joka vuosi joulu- ja tammikuun, talven pimeimmän kauden yli, ja viihtyy. Tapaamme hänet siis Ruoholahden, Haagan ja Arabian jumpissa seuraavan kerran taas helmikuussa, kun päivä on jo monta kukonaskelta pidempi. Kari hallitsee painoaan runsaan liikunnan avulla. Hänelle sopivat niin startit, sportit kuin voimasportitkin. Juoksulenkit Kari jätti 79 vuoden iässä. Ruoholahdessa ja Haagassa jumppaava Kari otti ensituntumaa Arabian saliin rinnallaan Riitta Välke. Hyvä Fiilis 3 4 /

8 Tapahtumakalenteri TALVI 2014 KEVÄÄN PATIKKARETKIEN TEEMANA kaikki tiet vievät Arabiaan Yrjönkadun liikuntasalilta, Marja 9.2. Haagan pelastusasemalta, Tuija 9.3. Ruoholahden ala-asteelta, Kirsi Herttoniemenrannan liikuntahallilta, Seija Katajanokan liikuntahallilta, Kirsi Ruoholahden palloiluhallilta, Marja Lähtö jumppapaikkojen edestä klo 12. Tulossa maaliskuussa: AVOIMET F&S-SALI ARABIASSA Tulossa huhtikuussa: INTROJUOKSUKURSSI STADIONILLA juoksuharrastusta aloitteville Kevään uutuus: TANSSI JUNIOR on tanssillinen tunti 7 12-vuotiaille tytöille ja pojille. Tunti jakautuu kahteen osaan: yhdessä pelaamisen avulla tutustutaan ryhmään ja coolin musiikin tahdissa opitaan hauskoja tanssikuvioita. Runsaasti fiilistä ja asennetta sekä helppoja askeleita nuorille tanssijoille. Rose Neva-Aho ja Niko Kojola Mutta tällainen oli fiilis, kun ensimmäinen aikuis lapsi -Liikkisryhmä kokoontui lokakuussa Friskis&Svettiksen salille Arabianrantaan. Ohjaaja Selma Lanaya kokoaa lapset ja aikuiset piiriin. Alkuun päästään etsimällä surisevaa jumppakärpästä. Tavoitteena on tutustua päivän puutarha-teemaan sekä käynnistyä kevyesti lämmitellen ja tunnustellen. Tunti etenee puutarhan portteihin ja siltoihin, etanoihin, matoihin ja kirvoihin, lintuparvi-juoksuun, perhosiin, siilipalloihin, kissavenyttelyihin sekä loppuhuipennuksena ilmapallopiiriin. Välillä rauhoitutaan, välillä riehutaan, välillä tehdään yhdessä ja välillä erikseen. Kun 45 minuutin jumppatuokio päättyy, tunnelma on katossa. Kivaa oli, huudahtaa moni osallistuja kuin yhdestä suusta. Alun pieni jännityksen poikanen on paennut ja tilalla on pelkkää hymyä. LIIKKISTÄ MENOA! TEKSTI: SARI OKKO KUVAT: SARI OKKO ja LEENA TOIVOLA Kun nelisenkymmentä lasta, äitiä, isää, mummia ja kummia kerääntyi jumppasalille, iloa ja naurua riitti. Myös kevätkaudella Friskis&Svettis Helsinki tarjoaa hauskaa ja elämyksellistä liikuntaa perheen pienimmille. Liikunnan riemua tuo Liikkiksen lisäksi uusi Tanssi Junior. LUOVUUTTA & LIIKKUVUUTTA Friskis&Svettiksen Liikkis-tunnin perimmäiset tavoitteet liittyvät niin sosiaalisemotionaaliseen, fyysismotoriseen kuin kognitiiviseen oppimiseen. Käytännössä tavoitteet tarkoittavat mm. iloa, elämyksiä ja myönteisiä kokemuksia, oman kehon tuntemusta ja käyttöä, luovuutta, liikkuvuutta, koordinaation kehittämistä sekä ryhmätyöskentelytaitojen oppimista, Selma kertoo. Peruselementtejä ovat keho, aika, tila ja voima. Tunnilla liikutaan sekä ryhmänä että oman aikuisen kanssa salia monipuolisesti hyödyntäen. Tehdään erikokoisia liikkeitä ja etsitään omaa ilmaisuvoimaa musiikin tahdissa. Nostetaan ja lasketaan sykettä. Liikutaan hitaasti ja nopeasti. Puretaan energiaa ja rentoudutaan. ENERGIAA & ELÄMYKSIÄ Selman mukaan tärkeintä on antaa lapsen mielikuvitukselle siivet. Tätä ruokitaan vaihtuvin teemoin, joita voivat olla esimerkiksi meri, viidakko, eläimet tai ajankohtaisesti vuodenajat, kuten syksy tai joulu. Tunneilla käytetään lisähöysteenä musiikkia sekä teemaan sopivaa rekvisiittaa. Puutarha-teemaa varten Selma oli askarrellut tyttärensä Rosen (3 v) kanssa kreppipaperista perhosen siipiä. Haluamme tuottaa kaikille osallistujille hyviä ja iloisia elämyksiä sekä mukavaa yhdessäoloa. Lapsista on hauskaa, kun aikuisetkin heittäytyvät mukaan. Harvoin isien ja äitien tulee kotona kontattua tai ryömittyä yhdessä lapsen kanssa. Liikkis tarjoaa yhteistä tekemistä ja läsnäoloalasten tahdissa. Heidi Mattila ja Jeremias, 3 v. Vieraileva tähti Niina ohjasi marraskuussa Afrotanssin Arabian salissa. Kevätkaudella Suomeen palaavan Niinan tanssitunneista saadaan nauttia säännöllisesti. KUVA: HEIKKI KAJANTO Mullista elämäsi tule järkkäriksi! Friskis&Svettis Helsinki hakee innokkaita järkkäreitä jumppavuoroihin. Järkkäri on seuran käyntikortti, ensimmäinen hymy toivottamassa jumppaajat tervetulleiksi tunneille. Järkkärinä vastaat käytännön järjestelyistä saleilla yhdessä järkkäriparisi kanssa. Sinulla on nimikkovuoro, mutta tarvittaessa joku paikkaa sinua ja sinä jotain toista. Palkkioksi saat kausikortin seuran sisä- ja ulkoliikuntatunneille, uusia kavereita ja hauskaa yhdessäoloa. Lisätietoja toimistolta puh tai sähköpostitse Pilottijakso on lauantaisin saakka klo Arabian salilla, Hämeentie 153 C (käynti Kaanaankadulta). Pilottijaksolle osallistuminen edellyttää mukana olevan aikuisen jäsenyyttä liikuntaseura Friskis&Svettis ry:ssä (12 euroa). Tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. MIKÄ LIIKKIS? Friskis&Svettiksen Liikkis on tarkoitettu noin 2 7-vuotiaille tytöille ja pojille sekä aikuisille. Keväällä 2014 Liikkis löytyy vakituisena osana Friskis&Svettis-liikuntatarjontaa. Lisäksi ohjelmaan tulee kevätkaudella 7 12-vuotiaille suunnattu Tanssi junior -tunti. Tervetuloa mukaan! Lisää: 8 Hyvä Fiilis 3 4 / 2013

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä:

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: 1 nukkua itkeä lukea nauraa seisoa 2 vokaalia syödä juoda imuroida uida 2 3 -da -dä purra mennä tulla nousta -ra -na -la -sta 4 haluta herätä karata 1 vokaali & -ta -tä

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään

KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään 4event - vireämmän elämän puolesta vuodesta 2001 2 3 Löydä energinen ja vireä elämä Hyvinvointi ja energinen elämä ovat kaikkialla. Mutta ne pitää

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016

Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016 Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016 Yleisesti: Juoksukouluharjoitukset pidetään kerran viikossa ja harjoitus on tarkoitettu tukemaan lapsen muuta harjoittelua. Ryhmässä liikkuvat lapset kuuluvat JKU:n

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa!

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa! Etelä Hesaan Elisa Anttonen Ilona Damski Aura Kajaniemi Antti Kemppainen Vanamo Korell Inka Luhtanen Antton Nuotio Marja Ojala Emmi Pakkanen Ida-Sofia Tuomisto Eija Vehviläinen Sandra Wirtanen Lomamieli

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Ei kai taas kaappiin?

Ei kai taas kaappiin? Ei kai taas kaappiin? Sateenkaariseniorit asiakkaina Yhdenvertainen vanhuus II -projekti Seta ry Setan Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki www.seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus www.facebook.com/yhdenvertainen-vanhuus

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Lasten liikuntapiirakka päiväkodissa klo 8.00-12.00 10,00% 1. Matala istuminen, kynän käyttö, syöminen jne.) 33,80% 56,10% 2. Kohtuullinen

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa 3 naista nipisti ajoistaan minuutteja näin se onnistui! Omaa ennätysaikaa voi parantaa vain 30 päivässä KUNTO -juoksuohjelmaa noudattamalla. Ohjelma sopii kaikille, sillä sen lähtökohtana on juoksijan

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat KESÄTYÖ 22.02.2016 Kesko on todettu kansainvälisessä Global 100 -listauksessa maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Pistä hakemus vetämään niin käsissäsi voi olla kesätyöpaikka, josta jää

Lisätiedot

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani. Diabetes pelottaa minua. Tarvitsen enemmän apua. En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani. Diabetes pelottaa minua. Tarvitsen enemmän apua. En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön En tarkoita syödä niin paljon sokeria kuin syön En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin diabetestani Tarvitsen enemmän apua Diabetes pelottaa minua Minulla on välillä tosi vaikeita hetkiä Diabetes hallitsee

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot