SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen"

Transkriptio

1 SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN KOKOONPANON MUUTTAMINEN Säädöstausta Tausta Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain (677/2005) 1 :n mukaan työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta (muutoksenhakulautakunta) toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena työeläketurvaa koskevissa asioissa siten kuin työntekijän eläkelain (395/2006) 3 :ssä mainituissa työeläkelaeissa säädetään. Lain 3 :n 1 momentin mukaan valtioneuvosto nimittää sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä päätoimisen puheenjohtajan toistaiseksi sekä määrää sivutoimiset varapuheenjohtajat ja muut jäsenet viideksi vuodeksi kerrallaan. Muutoksenhakulautakunta on asetettu valtioneuvoston päätöksellä viisivuotistoimikaudelle ajalle Lain 2 :ssä säädetään puheenjohtajista ja jäsenistä. Sivutoimisina jäseninä on oltava vähintään viisi lääkärijäsentä sekä viisi jäsentä, jotka ovat työeläkeasioihin perehtyneitä ja joilla on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, tai jotka ovat muuten työeläkevakuutukseen erityisesti perehtyneitä. Lisäksi sivutoimisina jäseninä on oltava vähintään kymmenen työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevaa jäsentä, yksi yrittäjätoimintaan perehtynyt jäsen sekä yksi maatalousyrittäjätoimintaan perehtynyt jäsen. Sivutoimisilla jäsenillä on kullakin henkilökohtainen varajäsen. Mitä laissa säädetään muutoksenhakulautakunnan jäsenestä, sovelletaan myös varajäseneen. Lain 3 :n mukaan työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevista jäsenistä puolet on määrättävä työnantajayhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta siten, että vähintään kolme on perehtynyt yksityisten alojen eläkejärjestelmään, yksi kuntien eläkejärjestelmään ja yksi valtion eläkejärjestelmään. Lisäksi puolet työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevista jäsenistä on määrättävä työntekijäin ja toimihenkilöiden ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta siten, että vähintään kolme on perehtynyt yksityisten alojen eläkejärjestelmään, yksi kuntien eläkejärjestelmään ja yksi valtion eläkejärjestelmään. Lain 4 :n mukaan muutoksenhakulautakunnan varapuheenjohtajan tai jäsenen paikan vapautuessa kesken toimikauden, määrätään seuraaja jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 1) Ilkka Torstila on päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan lääkärivarajäsenen tehtävästä alkaen hänen täyttäessään eroamisiän. Uutta varajäsentä Torstilan tilalle ei ole vielä löydetty. Uusi lääkärivarajäsen pyritään etsimään mahdollisimman pian. Lain mukaan työeläkeasioiden muutoksenhakulauta-

2 2 kunnassa on oltava vähintään viisi lääkärijäsentä, joista kullakin tulee olla henkilökohtainen varajäsen. Esitetyn jäsenmuutoksen jälkeen muutoksenhakulautakunnassa olisi väliaikaisesti kuusi lääkärijäsentä, joista viidellä olisi varajäsen. Vaikka varajäseniä olisi väliaikaisesti vähemmän kuin varsinaisia lääkärijäseniä, olisi muutoksenhakulautakunnassa riittävästi lääkärijäseniä päätösvaltaisia ratkaisukokoonpanoja varten. Lääkärijäseniä ja varajäseniä olisi yhteensä yksitoista. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on ilmoittanut, että muutoksenhakulautakunta voi jatkaa toimintaansa esitetyllä kokoonpanolla. 2) Rauno Toivonen on päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevan varajäsenen tehtävästä, koska hän lopettaa työskentelyn Elinkeinoelämän keskusliitossa Toivonen on toiminut yksityisten alojen eläkejärjestelmään perehtyneenä jäsenenä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on esittänyt, että hänen tilalleen määrättäisiin asiantuntija Katja Leppänen. Leppänen on koulutukseltaan varatuomari ja hänellä on pitkä työhistoria Elinkeinoelämän keskusliitossa työmarkkina-asioihin liittyvissä tehtävissä. Hän on toiminut vuosina työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenenä. Hän on tehtävän edellyttämällä tavalla perehtynyt yksityisten alojen eläkejärjestelmään ja on antanut suostumuksensa tehtävään. Esitys 1) Esitetään, että valtioneuvosto myöntäisi Ilkka Torstilalle eron hänen pyynnöstään työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan lääkärivarajäsenen tehtävästä 16 päivästä toukokuuta 2015 lukien. 2) Esitetään, että valtioneuvosto myöntäisi Rauno Toivoselle eron hänen pyynnöstään työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan varajäsenen tehtävästä 13 päivästä toukokuuta 2015 lukien ja määräisi sanotusta päivästä hänen tilalleen Katja Leppäsen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31 päivään joulukuuta 2016 saakka. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan nykyinen kokoonpano (tilanne ) Puheenjohtaja: varatuomari Olli Puustinen Varapuheenjohtajat: oikeustieteen kandidaatti Mika Mänttäri varatuomari Katriina Alaviuhkola oikeustieteen kandidaatti Petteri Immonen oikeustieteen kandidaatti Tiina Muinonen varatuomari Kirsi Äijälä

3 3 Työeläkeasioihin perehtyneet jäsenet: varatuomari Kristiina Piilola varajäsen: oikeustieteen kandidaatti Kari Peltonen varatuomari Esa Tarkka varajäsen: oikeustieteen kandidaatti Arita Kaario yhteiskuntatieteiden maisteri Ulla-Maija Rajakangas varajäsen: hallintotieteiden maisteri Minna Liuttu varatuomari Kirsi Päivänsalo varajäsen: oikeustieteen maisteri Milja Tiainen filosofian maisteri Harri Isokorpi varajäsen: filosofian maisteri Pirjo Moilanen oikeustieteen kandidaatti Kimmo Kangasjärvi oikeustieteen kandidaatti Ari Pulkkinen Lääkärijäsenet: dosentti, ylilääkäri Timo Pohjalainen varajäsen: fysiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Seppo Villanen sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Ilkka Tierala varajäsen: kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Mika Laine psykiatrian erikoislääkäri, yleislääkäri Anna Savela varajäsen: psykiatrian erikoislääkäri Seija Jylhä fysiatrian erikoislääkäri Kia Pelto-Vasenius varajäsen: neurologian erikoislääkäri Janne Leinonen LKT, ortopedian ja traumatologian dosentti Aarne Kivioja varajäsen: työterveyshuollon erikoislääkäri Petri Nieminen fysiatrian erikoislääkäri, LT, dosentti Kaija Puustjärvi-Sunabacka varajäsen: lääketieteen ja kirurgian tohtori Ilkka Torstila Työnantajayhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta nimitetyt jäsenet: yksityisten alojen eläkejärjestelmään perehtyneet jäsenet asiantuntija Vesa Rantahalvari varajäsen: asiantuntija Riitta Wärn

4 4 asiantuntija Mikko Nyyssölä varajäsen: asiantuntija Mikko Räsänen asiantuntija Miia Kannisto varajäsen: asiantuntija Antti Tanskanen lainopillinen asiamies Markus Äimälä varajäsen: asiantuntija Rauno Toivonen kuntien eläkejärjestelmään perehtyneet jäsenet johtava työmarkkinalakimies Lauri Niittylä varajäsen: työmarkkinalakimies Riitta Arko valtion eläkejärjestelmään perehtyneet jäsenet työmarkkinalakimies Anna Gau varajäsen: työmarkkina-asiantuntija Kati Orkola Työntekijäin ja toimihenkilöiden ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksesta nimitetyt jäsenet: yksityisten alojen eläkejärjestelmään perehtyneet jäsenet vt. edunvalvontajohtaja Sinikka Näätsaari varajäsen: lakimies Katja Syrjänen työympäristöasiantuntija Jouni Salonen varajäsen: tilasto- ja työllisyysasiantuntija Tytti Jäppinen lakimies Jarmo Pätäri varajäsen: sopimussihteeri Markku Häyrynen johtaja Markku Salomaa varajäsen: työsuhdelakimies Timo Voutilainen kuntien eläkejärjestelmään perehtyneet jäsenet varatuomari Keijo Karhumaa varajäsen: neuvottelujohtaja Riikka Rapinoja valtion eläkejärjestelmään perehtyneet jäsenet neuvottelujohtaja Harri Sirén varajäsen: neuvottelupäällikkö Markku Nieminen

5 5 Edustavimpien yrittäjäjärjestöjen ehdotuksesta nimitetyt jäsenet: toimitusjohtaja Tiina Oksala varajäsen: lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula lainopillinen asiamies Harri Hellstén varajäsen: veroasiantuntija Laura Kurki Edustavimpien maatalousyrittäjäjärjestöjen ehdotuksesta nimitetyt jäsenet: järjestöasiamies Virpi Siitonen varajäsen: asiantuntija Leena Ala-Orvola asiamies Ilpo Mattila varajäsen: asiantuntija Marja Tallavaara

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 22.10.2015 Inka Hassinen TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN KOKOONPANON MUUTTAMINEN Säädöstausta Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 31.8.2015 Inka Hassinen TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN KOKOONPANON MUUTTAMINEN Säädöstausta Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen 21.12.2016 TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN ASETTAMINEN TOI- MIKAUDELLE 2017 2021 Lainsäädäntö ja käytäntö Työeläkeasioiden

Lisätiedot

ASETTAMISP ÄÄTÖS 21.12.2011

ASETTAMISP ÄÄTÖS 21.12.2011 Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutusosasto ASETTAMISP ÄÄTÖS 21.12.2011 STM079:00/2011 Asettaminen Valtioneuvosto on tänään tekemällään päätöksellä sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä työeläkeasioiden

Lisätiedot

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Erik Strömberg

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Erik Strömberg SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Erik Strömberg 11.10.2018 SOSIAALITURVA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN KOKOONPANON MUUTTAMINEN Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnasta

Lisätiedot

HE 106/2011 vp. olisi vähintään 22 nykyisen 32 jäsenen sijasta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2012 alusta.

HE 106/2011 vp. olisi vähintään 22 nykyisen 32 jäsenen sijasta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2012 alusta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annettua lakia

Lisätiedot

SOSIAALITURVA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN ASETTAMINEN TOIMIKAUDEKSI

SOSIAALITURVA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN ASETTAMINEN TOIMIKAUDEKSI Ylitarkastaja Jukka Lavaste MUISTIO Liite 1 1(8) 5.12.2017 STM106:00/2017 SOSIAALITURVA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN ASETTAMINEN TOIMIKAUDEKSI 1.1.2018 31.12.2022 Säädöstausta Laki sosiaaliturva-asioiden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 175/2006 vp. Hallituksen esitys työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 175/2006 vp. Hallituksen esitys työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 175/2006 vp Hallituksen esitys työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta

Lisätiedot

VAKUUTUSOIKEUDEN TYÖOLOJA JA YRITYSTOIMINTAA TUNTEVIEN SIVUTOIMISTEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN MÄÄRÄÄMINEN. b) tapaturmavakuutusasioista; tai

VAKUUTUSOIKEUDEN TYÖOLOJA JA YRITYSTOIMINTAA TUNTEVIEN SIVUTOIMISTEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN MÄÄRÄÄMINEN. b) tapaturmavakuutusasioista; tai MUISTIO Oikeushallinto-osasto Tuomioistuinyksikkö 22.12.2016 OM 5/1215/2014 VAKUUTUSOIKEUDEN TYÖOLOJA JA YRITYSTOIMINTAA TUNTEVIEN SIVUTOIMISTEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN MÄÄRÄÄMINEN Asiantuntijajäsenet

Lisätiedot

Laki. sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta

Laki. sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta Laki sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain (1299/2006) 13, muutetaan lain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. VN-Jakelu KANNANOTTOPYYNTÖ

Sosiaali- ja terveysministeriö. VN-Jakelu KANNANOTTOPYYNTÖ LAUSUNTO 09.09.2016 Dnro OKV/31/20/2016 Sosiaali- ja terveysministeriö 1/5 VN-Jakelu Viite: Sosiaali- ja terveysministeriön kirje 17.6.2016, STM/2410/2016 Asia: Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena

Lisätiedot

TYÖTUOMIOISTUIMEN JÄSENET TOIMIKAUDELLA 2016 2018

TYÖTUOMIOISTUIMEN JÄSENET TOIMIKAUDELLA 2016 2018 Oikeushallinto-osasto MUISTIO 28.10.2015 OM 3/1215/2015 TYÖTUOMIOISTUIMEN JÄSENET TOIMIKAUDELLA 2016 2018 Työtuomioistuimesta annetun lain (31.7.1974/646) 2 :n 1 momentin mukaan työtuomioistuimessa on

Lisätiedot

Laki. vakuutusoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015

Laki. vakuutusoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Laki vakuutusoikeuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vakuutusoikeuslain (132/2003) 2, 4 6, 8, 10, 11, 13, 16 ja 18, sellaisina kuin

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 81/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta sekä eräiden muiden lakien täydentämisestä tuomioistuinten henkilöstön kielitaitoa koskevilla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta

Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2007 vp Hallituksen esitys laiksi Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi Eläketurvakeskuksesta

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 12 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työttömyysturvalautakunnan

Lisätiedot

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2014

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2014 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 4.2.2015 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

lisätä sosiaalivakuutusjärjestelmän ja siihen liittyvän muutoksenhaun läpinäkyvyyttä

lisätä sosiaalivakuutusjärjestelmän ja siihen liittyvän muutoksenhaun läpinäkyvyyttä Sosiaali- ja terveysministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS STM091:00/2012 Vakuutusosasto 20.12.2012 Vakuutuslääkärijärjestelmää kehittävä työryhmä Asettaminen Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään tekemällään päätöksellä

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2011

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2011 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2012 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 1.2.2012 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Kuntien eläkelautakunta on ensimmäinen muutoksenhakuaste Kuntien eläkevakuutuksen antamissa eläkepäätöksissä.

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 20.5.2016 - Petteri Immonen - - Erno Kavander - Tuija Lehtimäki - Lauri Lepola - Kaisa Muinonen - Eija Piirilä - Katja Pyykönen - Riikka Rahkola - Taina Rantanen - Sinikka Sarivaara - Päivi Suominen -

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o Laki. N:o 1298

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o Laki. N:o 1298 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1298 1315 SISÄLLYS N:o Sivu 1298 Laki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta... 3981 1299

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 154 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 24.9.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 17.9.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 15.6.2015 2(5) Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 1. Muutosturvakysely... 3 2. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mahdollisia kehittämistarpeita...4 2.1. Periaatepäätöksen

Lisätiedot

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 1 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Kuntien eläkelautakunta on ensimmäinen muutoksenhakuaste Kuntien eläkevakuutuksen antamissa eläkepäätöksissä.

Lisätiedot

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki 1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN 2000 NAISURHEILIJA Mattila Hanna MIESURHEILIJA Karonen Aki KKV:n naisten pesisjoukkue Tunnustuspalkinto Mikola Mika KKK-urheilija Koivunen Kalervo Black

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2007 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puh. (09) 680 401 24.1.2007 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 21.4.2017 - Petteri Immonen - - Erno Kavander - Tuija Lehtimäki - Lauri Lepola - Kaisa Muinonen - Eija Piirilä - Katja Pyykönen - Riikka Rahkola - Taina Rantanen - Sinikka Sarivaara - Päivi Suominen -

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5439/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 9 7.1.2013 9 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan ja sen jaoston vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/10 PÖYTÄKIRJA

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/10 PÖYTÄKIRJA Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle eläkelautakunnan itsenäisen aseman vahvistamista sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi työntekijäin eläkelain

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Sisällysluettelo 1 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015... 1 1.1 Hallintoneuvoston jäsenten palkkiot ja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Laadun tekijöitä Kulunut vuosi 2010 oli Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa tasaisen ja varsin tehokkaan toiminnan aikaa.

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2012

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2012 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2013 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 20.2.2013 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 131 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 27.8.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 20.8.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry. 300m (250m rata) 1. I 44 Tuomas Koivisto HLK E pojat O 43 Pyry Kilpeläinen KENSU E pojat 2. I 48 Sampsa Santtila SU E pojat O 45 Rasmus Toivainen HLK E pojat 3. I 47 Joonatan Salin SU E pojat O 46 Urho

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 25.10.2018 Aika 25.10.2018, 10:00-15:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-7 Rouvinen Juha

Lisätiedot

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018 Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat SKTY:n puheenjohtaja Säännöt: 8 kohta 13 Valitaan hallitukselle puheenjohtaja joka toinen vuosi. Pj valittiin vuosikokouksessa, pj:na jatkaa

Lisätiedot

Samuli Saarni - Sidonnaisuudet

Samuli Saarni - Sidonnaisuudet Samuli Saarni - Sidonnaisuudet LT, FT, VTM, psykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri, psykoterapeutti, terveydenhuollon etiikan ja sosiaalipsykiatrian dosentti Konsultti ja työnohjaaja, osakas: Fraxinus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 115 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 11.6.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 4.6.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen ajalle

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen ajalle Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 148 428/13.02.00/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen ajalle 1.1.2017-31.12.2020 Kuntayhtymän hallitus

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 25 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 18.2.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 11.2.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 1 TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan tehtävä ja

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 30.09.08 kello 09.00 16.00 Paikka: Koskikadun hotelli Cumulus, Koskikabinetti

Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 30.09.08 kello 09.00 16.00 Paikka: Koskikadun hotelli Cumulus, Koskikabinetti 1 ESITYSLISTA Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 30.09.08 kello 09.00 16.00 Paikka: Koskikadun hotelli Cumulus, Koskikabinetti Osallistujat: Markku Kaunisto varajäsen

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TEHTÄVÄT Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta on ensimmäisen asteen muutoksenhakuelin, joka käsittelee lakisääteisen tapaturmavakuutuksen

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

HE 91/2006 vp. kunta ja kuntien eläkelautakunta. Muutoksenhakulautakunnan päivänä tammikuuta 2007.

HE 91/2006 vp. kunta ja kuntien eläkelautakunta. Muutoksenhakulautakunnan päivänä tammikuuta 2007. Hallituksen esitys Eduskunnalle työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 01. huhtikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 49 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan... 93 50

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 96 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 14.5.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 5.5.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Aatu HAUTAMÄKI SU 40,50 2.11,56 43,853 84,353 A Tytöt 1. 15 Miina PELTONEN HLK 46,09 1.34,38 47,190 93,280 2. 13 Susanna LEHTINIEMI SU 46,79 1.35,94 47,970 94,760 3. 14 Veera SARKANEN SU

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2018 1 17.04.2018 Aika 17.04.2018, 12:00-12:30 Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Jäsenet Seppälä Mikko kirkkoherra puheenjohtaja Toivonen Veikko henkilöstöpäällikkö varapuheenjohtaja

Jäsenet Seppälä Mikko kirkkoherra puheenjohtaja Toivonen Veikko henkilöstöpäällikkö varapuheenjohtaja 30.1.2013 Sivu 1 (8) 9-26 2/2013 Aika 30.1.2013 klo 17.00 19.00 Paikka Seurakuntakeskus hallinnollinen kokoushuone Jäsenet Seppälä Mikko kirkkoherra puheenjohtaja Toivonen Veikko henkilöstöpäällikkö varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Johtaja Riitta Korpiluoma (2002 ), Helsinki VARSINAISET JÄSENET Maa- ja metsätalousministeriön edustajat Maatalousneuvos

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Pöytäkirja 3/2018 Aika: Torstai 13.12.2018 kello 14.00 15.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR144 Pentti Kaiteran katu 1, 90570 Oulu Oulun yliopisto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ varajäsenensä seuraavasti: Jäsen Varajäsen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 658 Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002983 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot