Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu TOIMINTAPERIAATTEET TOIMINTAKAUDELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu TOIMINTAPERIAATTEET TOIMINTAKAUDELLE"

Transkriptio

1 1/8 Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu TOIMINTAPERIAATTEET TOIMINTAKAUDELLE Tutkijakoulun toiminta ajatus ja toiminnan organisointi Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu on perustettu vuonna Tutkijakoulun tavoitteena on sen alusta lähtien ollut: 1) Sosiaalityön tutkimuksen laadun ja tason nostaminen 2) Väittelyiän ja ajan alentaminen ja tutkijakoulutuksen tehostaminen 3) Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden tutkimuksen kansainvälistäminen 4) Naisten tutkijanuran edistäminen Tavoitteisiin on edetty lisäämällä tieteellisen jatkokoulutuksen tarjontaa ja tutkimuksen ohjausta, keskittämällä taloudellisia resursseja myös laitosten osalta yhteiseen tutkijakoulutukseen sekä edistämällä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Tutkijakoulun muodostavat kaikki kuusi sosiaalityön koulutusyksikköä yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Mukana ovat Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitos, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Itä Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitos, Lapin yliopiston sosiaalityön laitos, Tampereen yliopiston sosiaalityön tutkimuksen laitos ja Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitos sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkijakoulua koordinoidaan Lapin yliopistosta osana Sosnet verkoston koordinaatiota. Tutkijakoulun keskeinen hallinnollinen elin on Sosnetin johtoryhmä, jonka tehtävänä on: 1) hyväksyä opiskelijavalinnat 2) kehittää jatkokoulutusohjelmaa, tutkijakoulutettavien ohjausta ja tutkijakoulun kansallisia ja kansainvälisiä yhteyksiä 3) hyväksyä tutkijakoulun vuosittainen toiminta ja opetussuunnitelma 4) seurata sosiaalityön tieteellisen koulutuksen tilannetta ja sopia jatkokoulutuksen valtakunnallisesta koordinoinnista 5) pitää yhteyttä alan keskeisiin toimijoihin tieteellisen jatkokoulutuksen kehittämiseksi Tutkijakoulun toiminta keskittyy tutkijakoulun teema alueeseen soveltuvien seminaarien ja muun koulutuksen järjestämiseen, pienryhmissä tapahtuvaan tutkimuksen ohjaukseen ja kansainvälistymisen tukemiseen. Valtakunnallisen tutkijakoulun sisäisessä tiedonvälityksessä hyödynnetään yhteistä verkkoalustaa.

2 2/8 2. Opiskelijavalintoihin liittyvät periaatteet Tutkijakoulussa on kokopäiväisiä, palkallisia tutkijankoulutuspaikkoja (ns. a paikat) ja niiden lisäksi oheispaikkoja (ns. b paikat), jotka mahdollistavat osallistumisen tutkijakoulun ohjaukseen ja opetukseen. Tutkijakoulutettavat (a paikkalaiset) ovat kukin määräaikaisessa työsopimussuhteessa omaan yliopistoonsa. Oheispaikkalaiset ovat muulla rahoituksella tai muun ansiotyön ohella väitöskirjaa tekeviä jatko opiskelijoita. Laitosten tavoitteena on hankkia oheispaikkalaisille rahoitus, joka mahdollistaa väitöskirjatyöskentelyn. Tutkijakoulussa työskentelee myös c paikalla sosiaalityön jatko opiskelijoita, jotka voivat osallistua tutkijakoulun seminaareihin ja tilaisuuksiin. Kaudella on kahdeksan kokopäiväistä tutkijakoulupaikkaa ja 21 oheispaikkaa. Tutkijakoulupaikkojen haku toteutetaan valtakunnallisesti. Ilmoitus julkaistaan työvoimahallinnon sivuilla, tutkijakoulun www sivuilla, laitosten ja yliopistojen ilmoitustauluilla ja www sivuilla sekä välitetään eteenpäin yliopistojen rekrytointipalveluiden kautta. Opetusministeriön rahoittamien tutkijakoulupaikkojen lisäksi ohjelmaan otetaan yliopistojen ja tutkimusprojektien rahoituksella opiskelevia jatkokoulutettavia, ns. oheispaikkalaisia. Esityksen oheispaikkalaisten hyväksymisestä tekee sen laitoksen vastuullinen professori, johon jatkotutkinto suoritetaan. Oheispaikalla olevat opiskelijat valitaan ja vapautuvat paikat täytetään laitosten sisäistä hakumenettelyä käyttäen. Ehdottomina valintaedellytyksinä on suoritettu yhteiskuntatieteellisen alan perustutkinto (maisterin tutkinto) tai muutoin todettava jatkokoulutuskelpoisuus sosiaalityössä sekä jatko opinto oikeus sosiaalityön jatkokoulutusta antavassa tiedekunnassa. Hakemus tulee laatia kirjallisesti ja siihen tulee liittää selvitykset seuraavista asioista: 1) Oikeaksi todistettu jäljennös suoritetusta tutkinnosta 2) Lausunnot opinnäytetöistä 3) Selvitys jatko opinto oikeudesta sosiaalityön jatkokoulutusta antavassa tiedekunnassa 4) Henkilökohtainen jatko opintosuunnitelma 5) Väitöskirjan tutkimussuunnitelma toteutusaikatauluineen 6) Selvitys aiemmista opinnoista ja tutkimukseen liittyvästä toiminnasta (CV) sekä jatko opintoja varten saadusta rahoituksesta ja akateemisista työsuhteista 7) Selvitys väitöskirjatyön ohjaajista. Opiskelijavalinta perustuu edellä mainittuihin opiskelijan toimittamiin asiakirjoihin. Tutkijakoulutettavat valitsee Sosnetin johtoryhmä. Valinnassa painotetaan seuraavia seikkoja: Aiempi perustutkintomenestys, arvosanat ja opiskeluaika. Valinnassa huomioidaan tiedepainotteinen suuntautuminen ja perustutkinnon valmistumisajankohta. Väitöskirjan tutkimussuunnitelma aikatauluineen. Valinnassa painotetaan tutkimussuunnitelman ja opintosuunnitelman tasoa sekä tutkimusaiheen relevanssia tutkijakoulun teemaalueen) kannalta. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota suunnitelman ja aikataulun realistisuuteen. Tutkijakouluille asetetut tavoitteet

3 3/8 3. Tutkijakoulukauteen liittyvät periaatteet Tutkijakoulukauden pituus, paikan vastaanottaminen ja sivutoimet Opetusministeriön rahoittama tutkijakoulutuspaikka myönnetään jatkokoulutettavalle pääsääntöisesti neljän vuoden ajaksi. Myönnetyn tutkijakoulupaikan vastaanottamista voi perustellusta syystä lykätä enintään kuuden (6) kuukauden ajan paikan vapautumisesta. Tutkijakoulun johtoryhmä päättää, pidennetäänkö opiskelijan tutkijakoulukautta lykkäyskuukausien verran vai vähennetäänkö säästyneet kuukaudet opiskelijan tutkijakoulukaudesta. Tutkijakoulun pääsääntönä on, että myönnetty tutkijakoulukausi koskee vain myönnettyä ajanjaksoa eikä sitä voida siirtää myöhemmin käytettäväksi (ks. poikkeuksena äitiys, isyys ja vanhempainlomat). Mikäli tutkijakoulutettava joutuu luopumaan paikastaan kesken kauden, vapautuva tutkijakoulutettavan kausi laitetaan tutkijakoulun oheispaikkalaisten sisäiseen hakuun. Tutkijakoulutettavan on ilmoitettava luopumisesta tutkijakoulun koordinaattorille ja johtoryhmälle. Tutkijakoulukausi päättyy, kun tutkijakoulutettava on väitellyt ja hänen väitöskirjansa on arvosteltu. Tutkijakoulutettavilta edellytetään päätoimista työskentelyä väitöskirjatutkimuksen parissa. Tutkijakoulutettavat voivat tehdä pienen määrän muita sivutoimia (esim. opetusta) edellyttäen, että ne eivät viivästytä väitöskirjatyön edistymistä. Mikäli tutkijakoulutettavalle halutaan maksaa pätevyyden ja opetuksen perusteella korkeampaa palkkaa, voi yliopisto tehdä sen maksaen erotuksen sivukuluineen omista varoistaan. Määräykseen korotetulla palkalla voidaan sisällyttää velvollisuus antaa opetusta enintään 56 tuntia lukuvuodessa. Sivutoimista tulee ilmoittaa koordinaattorille. Äitiys, isyys ja vanhempainlomat Tutkijakoulutettavat ovat määräaikaisessa työsopimussuhteessa kukin omaan yliopistoonsa. Tutkijakoulutettavilla on lainmukaiset oikeudet äitiys, isyys ja vanhempainlomiin. Äitiys, isyys ja vanhempainlomat eivät vähennä tutkijakoulutettavan kautta, vaan kautta vastaava aika lisätään myönnetyn kauden loppuun. Äitiys isyys tai vanhempainlomaa varten tutkijakoulutettavan on haettava virkavapaata tutkijakoulun johtoryhmältä. Virkavapaushakemukset lähetetään tutkijakoulun koordinaattorille. Oheispaikkalaiset järjestävät äitiys isyys tai vanhempainloma asiansa oman työnantajansa kanssa. Tutkijakoulun teemaryhmän vastuuprofessoreille ja koordinaattorille tulee kuitenkin ilmoittaa, jos ei ko. lomien aikana osallistu tutkijakoulun toimintaan.

4 4/8 4. Oikeuksista ja velvollisuuksista Kokopäiväisen tutkijakoulutettavan oikeudet ja velvollisuudet Tutkijakoulutettavan velvollisuutena on väitöskirjatyön loppuunsaattaminen ja muiden tohtorin tutkinnon edellyttämien opintojen suorittaminen tutkijakoulukauden aikana. Vastuu väitöskirjan valmistumisesta on opiskelijalla itsellään. Tutkijakoulutettavan edellytetään osallistuvan tutkijakoulun tapaamisiin ja oman teemaryhmänsä kokoontumisiin. Teemaryhmien kokoontumisiin ja koko tutkijakoulua koskeviin tapaamisiin kustannetaan matka ja majoituskulut valtion matkustussäännön mukaisesti. Tutkijakoulutettavan edellytetään myös esittelevän tutkimuksensa edistymistä 1 2 kertaa vuodessa teemaryhmätapaamisissa tai koko tutkijakoulua koskevien tapaamisten työryhmissä, luennoimalla tai muulla vastaavalla tavalla. Tutkijakoulutettavilta edellytetään vuosittaista kirjallista raportointia (ns. henkilökohtainen toimintakertomus) väitöskirjatyön edistymisestä, kansainvälisestä toiminnasta ja julkaisutoiminnasta. Raportointiin liittyvät ohjeet saa tutkijakoulun koordinaattorilta. Lisäksi tutkijakoulutettavien edellytetään pyydettäessä arvioimaan tutkijakoulun toimintaa. Tutkijakoulutettavilla on oikeus osallistua kaikkeen tutkijakoulun järjestämään opetukseen ja saada tutkimustaan tukevaa ohjausta. Tutkijakoulutettaville nimetään kolme ohjaajaa, joista yksi on oman laitoksen ohjaaja. Tutkijakoulutettavilla on myös oikeus pyytää tutkijakoulun vastuuprofessoreilta ohjausta ja käytännön neuvoja väitöskirjatyöhönsä. Muissa tutkijakoulua koskevissa käytännön asioissa tutkijakoulutettavia opastaa tutkijakoulun koordinaattori. Oheispaikkalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tutkijakoulun oheispaikkalaiset tekevät väitöskirjatyötään tutkijakoulun ulkopuolisella rahoituksella tai oman ansiotyönsä ohessa. Oheispaikkojen määrää tarkistetaan tarvittaessa. Oheispaikkalaisten odotetaan osallistuvan tutkijakoulun tapaamisiin. Oheispaikkalaisten odotetaan osallistuvan tutkijakoulun toimintaan esittelemällä omaa tutkimustaan teemaryhmissä ja muissa tapaamisissa mahdollisuuksiensa mukaan. Oheispaikkalaisen tulee ilmoittaa luopuvansa paikastaan siinä tapauksessa, että väitöskirjatyön tekeminen lopetetaan kokonaan. Oheispaikalle voidaan tällöin valita toinen opiskelija. Tutkijakoulun johtoryhmälle tulee ilmoittaa myös siinä tapauksessa jos väitöskirjatyö keskeytyy määräajaksi. Tutkijakoulun opetuksessa ei erotella tutkijakoulutettavia ja oheispaikkalaisia, vaan jokaisella tutkijakouluun hyväksytyllä on oikeus saada opetusta ja ohjausta. Tutkijakoulutettaville nimetään kolme ohjaajaa, joista yksi on oman laitoksen ohjaaja. Teemaryhmien vetäjillä on oikeus saada tietoa myös oheispaikkalaisten väitöstyön tilanteesta. Oheispaikkalaisilta edellytetään vuosittaista kirjallista raportointia (ns. henkilökohtainen toimintakertomus) väitöskirjatyön edistymisestä, kansainvälisestä toiminnasta ja julkaisuista. Raportointiin liittyvät ohjeet saa tutkijakoulun koordinaattorilta. Lisäksi oheispaikkalaisten edellytetään pyydettäessä arvioimaan tutkijakoulun toimintaa.

5 5/8 Ohjaajien oikeudet ja velvollisuudet Pääasiallisen vastuun tutkijakoulun toiminnasta ja kehittymisestä kantavat tutkijakoulun johtaja ja teemaryhmien vastuulliset vetäjät. Tutkijakoulun opiskelijat on jaettu tutkimusaiheidensa mukaan kolmeen teemaryhmään: 1) Sosiaalityön interventiotutkimus. Teema alueella keskitytään sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden seurausten, toimintalogiikan ja vaikutusten sekä muutosprosessien ja niihin liittyvien menetelmien tutkimiseen yksilö, yhteisö ja yhteiskuntatasolla. Samalla kehitetään ja monipuolistetaan käsitteellisiä ja menetelmällisiä ratkaisuja tutkimusta ja käytäntöjä varten. 2) Sosiaalialan asiantuntijuuden ja osaamisen tutkimus. Teema alueen tutkimus paneutuu laajaalaisesti sosiaalialalla käytössä olevaan ja siellä tarvittavaan asiantuntijuuteen ja osaamiseen ja kehittää alueen käsitteellisiä ja menetelmällisiä välineitä. 3) Sosiaalityön kohdeongelmien ja toimintaympäristön tutkimus. Teema alueella tutkitaan sosiaalityön kohteena olevia ilmiötä, niiden syntymekanismeja ja ilmenemismuotoja eri näkökulmista sekä sitä toimintaympäristöä, jossa sosiaalityö kohtaa ja pyrkii ratkaisemaan erilaisia sosiaalisia ongelmia. Kussakin teemaryhmässä vastuullisena vetäjänä toimii 2 3 johtoryhmän nimeämää professoria ja kaksi post doc ohjaajaa. Vetäjät vastaavat oman teemaryhmänsä opiskelijoiden ohjaustarpeen kartoittamisesta, ohjaavat itse ja auttavat opiskelijaa etsimään ulkopuolisen ohjaajan. Teemaryhmien vetäjien edellytetään pyydettäessä raportoivan ryhmänsä toiminnasta. Teemaryhmien vetäjillä on oikeus saada ryhmän opiskelijoilta tietoa väitöskirjatyön edistymisestä. Teemaryhmien vetäjien lisäksi jokaiselle tutkijakoululaiselle nimetään 2 3 ohjaajaa. Tutkijakoulun vetäjien lisäksi tutkijakoulutettavien käytössä on kaikkien laitosten professoreiden ja muiden väitelleiden henkilöiden työpanos. Sosnetin laitokset ovat sitoutuneet antamaan professoreiden työpanoksesta % tutkijakoulutettavien ohjaukseen. Ohjaajaverkoston jäseniltä voidaan tarvittaessa tiedustella mahdollisuutta ohjata tutkijakoulun opiskelijaa. Tutkijakoulun opiskelijoiden omat ohjaajat ovat tervetulleita kaikkiin tutkijakoulun tapaamisiin ja ohjattavansa oman teemaryhmän kokoontumisiin omalla kustannuksellaan.

6 6/8 5. Tutkijakoulutettavien taloudellinen tuki Ottaessaan vastaan opetusministeriön rahoittaman tutkijankoulutuspaikan laitos sitoutuu kustantamaan tutkijakoulutettavan tarvitsemat tilat ja välineet sekä laitoksen määrärahojen puitteissa muita väitöskirjan tekemiseen liittyviä menoja, joita tutkijakoulu ei kata. Tutkijakoulu kustantaa koulutettavien palkat sivukuluineen, tutkijakoulun järjestämästä opetuksesta ja yleishallinnosta aiheutuvat kulut sekä opiskelijoiden pakollisiin opintoihin liittyvät matkat. Tutkijakoulu avustaa konferenssi ja matkakustannusten kattamisessa. Tilavuokria, laitteita ja tarvikkeita ei hyväksytä tutkijakoulun menoina. Suomen Akatemia jakaa vuosittain taloudellista tukea tutkijakoulun toimintaan. Tuki mahdollistaa tutkijakoulun opetuksen ja ohjauksen toteutumisen. Tutkijakoululla ei ole muita rahoittajia, vaan toiminta perustuu laitosten myöntämiin ohjausresursseihin, matka avustukseen ja työtiloihin. Tutkijakoulun opetus ja teemaryhmien kokoontuminen Matka ja majoituskustannukset tutkijakoulun järjestämään opetukseen ja teemaryhmien kokoontumiseen korvataan tutkijakoululaisille määrärahojen puitteissa. Matkustettaessa tulee noudattaa valtion matkustussääntöä. Tutkijakoulu kustantaa matkakulut edullisinta matkustustapaa käyttäen. Matkakustannukset korvataan siinä tapauksessa, että tutkijakoulu ei järjestä kuljetusta erikseen. Muu matkatuki: kansainväliset ja kansalliset konferenssit, kongressit ja seminaarit Tutkijakoulu on varannut osan Suomen Akatemialta saamastaan määrärahasta opiskelijoiden konferenssimatkojen tukemiseen. Tukea voi saada vain perustellusta syystä matkoihin, konferenssiosallistumismaksuihin ja yöpymiskuluihin (päivärahaa, ruokailuja ja materiaalikuluja ei korvata). Tuen saaminen edellyttää pääsääntöisesti oman paperin tai posterin esittämistä tai muuta aktiivista roolia konferenssissa. Matka avustusta haetaan tutkijakoulun johtajalle osoitetulla vapaamuotoisella hakemuksella, johon liitetään esitelmän, abstraktin tai posterin hyväksymiskirje, konferenssin ohjelma sekä matkan budjetti. Matka avustusten hakuaika julkistetaan vuosittain. Matka avustuksia myönnetään pääasiassa ulkomaisiin konferenssimatkoihin, mutta myös kotimaisia konferenssimatkoja voidaan avustaa tutkijakoulun johtajan harkinnan mukaan. Oheispaikkalaisille voidaan myöntää yksittäisiä matka avustuksia, mikäli tutkijakoulun budjetti ne sallii. Oheispaikkalaisille myönnettävää avustusta koskevat samat määräykset kuin tutkijakoulupaikkalaisillakin. Tarkempia tietoja saa koordinaattorilta. Matkustettaessa tulee noudattaa valtion matkustussääntöä. Tutkijakoulu kustantaa matkakulut edullisinta matkustustapaa käyttäen. Matkatukea tulee hakea hyvissä ajoin ennen matkaa. Vuoden loppupuolella tapahtuvista matkoista on muistettava tehdä anomus hyvissä ajoin ennen vuoden loppua. On muistettava, että matkalasku on tehtävä kahden kuukauden kuluttua matkan päättymisestä. Lisäksi on huomattava, että edellisen vuoden matkoja ei voida maksaa seuraavana vuonna. Myöhemmin tulevia matkalaskuja ei välttämättä hyväksytä. Matkatuen hakeminen: Opiskelija lähettää vapaamuotoisen kirjallisen hakemuksen tutkijakoulun koordinaattorille erikseen ilmoitettavien hakuaikojen puitteissa. Hakemuksesta tulee käydä ilmi seuraavat asiat: hakijan nimi, postiosoite ja sähköpostiosoite pankkiyhteystiedot konferenssin tms. ohjelma, esite yms. kopio kutsusta, esitelmä tai abstrakti, josta selviää hakijan rooli konferenssissa

7 7/8 matkan eritelty kokonaiskustannusarvio, tutkijakoululta haettava summa ja muut rahoittajatahot Päätöksen matkatuesta tekee tutkijakoulun johtaja. Tutkijakoulun koordinaattori lähettää hakijalle kirjallisen päätöksen tuen hyväksymisestä. Tämän jälkeen hakijan tulee toimittaa matkan tositteet ja matkalasku koordinaattorille. Tositteiksi kelpaavien kuittien tulee olla alkuperäisiä. Tuki voidaan maksaa matkalaskun yhteydessä taikka matkatoimiston tai hakijan toimittamaa laskua vastaan. Lasku ei saa sisältää eriä, jotka eivät kuulu korvauksen piiriin (esim. hotellilaskun henkilökohtaiset kulut).

8 8/8 LIITE: Tutkijakoulun vastuuhenkilöt Tutkijakoulun johtaja: professori Tarja Pösö, Tampereen yliopisto Tutkijakoulun koordinaattori: YTM Noora Tuohino, Lapin yliopisto Sosnetin johtoryhmä: professori Maritta Törrönen, Helsingin yliopisto professori Synnöve Karvinen Niinikoski, Helsingin yliopisto professori Juha Hämäläinen, Itä Suomen yliopisto professori Mikko Mäntysaari, Jyväskylän yliopisto professori Anneli Pohjola, Lapin yliopisto (esittelijä) professori Kyösti Raunio, Tampereen yliopisto professori Katja Forssén, Turun yliopisto (puheenjohtaja) Tutkijakoulun vastuuprofessorit: professori Synnöve Karvinen Niinikoski, Helsingin yliopisto professori Pirjo Pölkki, Itä Suomen yliopisto professori Aila Leena Matthies, Jyväskylän yliopisto professori Anneli Pohjola, Lapin yliopisto professori Tarja Pösö, Tampereen yliopisto (puheenjohtaja) professori Kyösti Raunio, Tampereen yliopisto professori Katja Forssén, Turun yliopisto tutkimuspäällikkö, dos. VTT Riitta Haverinen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkijakoulun post doc ohjaajat: yliopistonlehtori, VTT Elina Virokannas, Helsingin yliopisto erikoistutkija, VTT Aini Pehkonen, Itä Suomen yliopisto tutkimusjohtaja, YTT Sanna Väyrynen, Lapin yliopisto yliassistentti, YTT Heli Valokivi, Tampereen yliopisto erikoistutkija, VTT Riitta Liisa Kokko, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittämispäällikkö, VTT Anu Muuri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: Soittonumero 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu TOIMINTAPERIAATTEET TOIMINTAKAUDELLE 2010 2013

Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu TOIMINTAPERIAATTEET TOIMINTAKAUDELLE 2010 2013 1/9 Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu TOIMINTAPERIAATTEET TOIMINTAKAUDELLE 2010 2013 1. Tutkijakoulun toiminta-ajatus ja toiminnan organisointi Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO Aika: Torstai klo 9:00 12:00 JOHTORYHMÄN KOKOUS Paikka: Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus, Tukholmankatu 8 F (HUS) Jäsenet ja varajäsenet: Maritta

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: Soittonumero 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen Jatkokoulutuksen tavoitteena on,

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen TaY tutkijakoulu Tehtävä: koordinoida

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 17:30 19:30 Paikka: Sosiaalityön yksiköiden kevätseminaari, Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia, Jyväskylä Jäsenet

Lisätiedot

UTUGS-palkanmaksumalli

UTUGS-palkanmaksumalli UTUGS-palkanmaksumalli 9.1.2013 klo 13.00-15.00, Cal3-luentosali YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLIUUDISTUKSEN VAIKUTUKSET TOHTORIKOULUTUKSEEN Yliopistojen uusi rahoitusmalli voimaan 1.1.2013 o Tutkijankoulutuspalkkarahoitusta

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu

Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu OHJE 1 (7) Tekesin rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille EU:n Horisontti 2020 ohjelman hankkeiden valmisteluun muuttuu 1.10.2015 1 Hakuaika 2 Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus 3 Rahoituksen

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016, PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 12:00 14:30 Paikka: Helsinki, Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca, Tukholmankatu 8 F (HUS) Jäsenet

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:njakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus? Raportointikäytännöt

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Täytä hakemus huolella ja noudata ohjeita. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille jatko-opintojen

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 13:00 10:00 Paikka: Puhelinkokous: 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY Varsinainen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Torstai klo 10:00 14:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40 (Metsätalo), Istuntosali, 2. Krs. Jäsenet ja varajäsenet: Maritta

Lisätiedot

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS HAKULOMAKE 1/6 Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo Hakemus ja sen liitteet jätetään 4 kappaleena sen yliopiston psykologian oppiaineeseen, johon hakija ensisijaisesti pyrkii. Kuoreen merkintä Haku erikoispsykologin

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö on hyvinvoinnin lisäämistä pahoinvoinnin lievittämistä heikommassa

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus

Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö 3.1.2012 MUISTIO INNOVATIIVINEN KAUPUNKI -ohjelma Annukka Jyrämä, Timo Heikkinen Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 13:00 16:00 Paikka: Puhelinkokous: 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY Varsinainen

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 4A/2017 1 (7) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.3.2017 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 16.8.2019 Apurahahakemus täytetään ja lähetetään sähköisesti verkkopalvelussa. Hakuaika päättyy ma 16.9.2019 klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa TALOUSOHJE Hyväksytty hallituksen kokouksessa 9.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO VAPAAEHTOISTEN KULUJEN KORVAUS... 2 Aktiivivapaaehtoisille maksettavat kulukorvaukset SPR-tapahtumissa ja tilaisuuksissa... 2 Koulutus...

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto VANHAT TUTKINTOVAATIMUKSET: Tutkintovaatimukset ennen 1.8.2017: lääketiede ja hammaslääketiede... 1 Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto... 1 Filosofian tohtorin tutkinto... 2 Opintopisteiden

Lisätiedot

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08 LAPIN YLIOPISTO 1 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

Muutokset rahoituspäätöksiin-

Muutokset rahoituspäätöksiin- SUOMEN AKATEMIA 1.12.2014/19.3.2015/ AKA/3/02.04.10/2014 Muutokset rahoituspäätöksiin- ohjeet rahoituksen saajalle Eri muutoshakemustyypit (1) Uuden rahoituspäätöksen kustannusarvion ja/tai vuosierien

Lisätiedot

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN Hakuilmoitus 1 (6) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN 1 Tohtoriohjelman lyhyt kuvaus Fysikaalisten ja kemiallisten tieteiden

Lisätiedot

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Ote humanistisen tiedekunnan jatkotutkinto-oppaasta 3. FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Tavoitteet Filosofian tohtorin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa tieteellisiä asiantuntijoita,

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen yksikkö Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2 YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) suorittaneelle

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Tämä ohjeluonnos perustuu eduskunnassa vielä käsiteltävänä olevaan lakiesitykseen (HE 92/2008), jonka on esitetty tulevan

Lisätiedot

Valtakunnallisen Memornet tohtoriohjelman toimintakäsikirja

Valtakunnallisen Memornet tohtoriohjelman toimintakäsikirja Valtakunnallisen Memornet tohtoriohjelman toimintakäsikirja Sisältö Toimintakäsikirjan idea 1. Memornet tohtoriohjelman toiminta ajatus ja tavoitteet 3 2. Opiskelijaksi hakeminen 2.1 Hakemuksen laatiminen

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 15.11.2010 80/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Torstai klo 15:00 17:00 Paikka: Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki, Kokoustila B 3.5 Jäsenet ja varajäsenet: Marjaana Seppänen

Lisätiedot

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2072 ssa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen Kyselylomaketta

Lisätiedot

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, jaakko.seikkula@jyu.fi Jarl Wahlström, jarl.wahlstrom@jyu.

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, jaakko.seikkula@jyu.fi Jarl Wahlström, jarl.wahlstrom@jyu. PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Jaakko Seikkula, jaakko.seikkula@jyu.fi Jarl Wahlström, jarl.wahlstrom@jyu.fi Säädökset ja päätökset Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0, 5.2.213 1 (9) Perustieteiden tohtoriohjelma Jatko-opiskelijoiden seurantakysely Toteutettiin 14. 28.11.212 Kysely lähetettiin kaikille lukuvuoden 29 21 ja 21 211 aikana jatko-opintonsa aloittaneille. Vastausprosentti:

Lisätiedot

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Ajankohtaista Amiksesta 2017 Laura Linnavuori 13.10.2017 Salpauksen hakutoimisto Hakutoimisto tarjoaa tietoa Koulutuskeskus Salpauksen monipuolisesta

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot