Lehden toimitus. Päätoimittaja Kusti J. Aholainen. 2. päätoimittaja, taitto, henkinen johtaja, toimituspäällikkö, aivan kaikki Aino Ursula Mäki

Transkriptio

1

2 Tjänare SYKkiläinen! Lehdellämme oli teema. Sitä ei ole enää. Epäonnistuimme. Istuimme luokkahuoneissa, suunnittelimme, mussutimme keskenämme, mussutimme toisillemme ja mussutimme keksejä. Nyt kuitenkin talvi tulee ja ulkona on kylmää. Kaikkia kylmää. Kysymys herää; miksi eksistoin? Tarvitseeko taloyhtiömme uudet lohkolämmittimet? Miksi en ole muodostanut eksaktia viitekehystä tulevalle toiminnalleni? Nyt kuitenkin pohdit jotain kouluun liittyvää, sillä luet koulumme lehteä. Senkin ryhmäsulake. On tärkeämpiäkin asioita kuin koulu. Lehtemme puhuu koulusta, jota tärkeämpiä asioita on olemassa. Keskity niihin. Pidä pää kylmänä. Suoja pääsi pakkaselta. Sinä olet arvokas. Muista arvosi. Älä häiriköi. Suojele saimaannorppaa. Moikataan kun nähdään. Nähdään kun nähdään. Rakkaudella, <3<3<3 Kusti Joose Lehden toimitus Päätoimittaja Kusti J. Aholainen 2. päätoimittaja, taitto, henkinen johtaja, toimituspäällikkö, aivan kaikki Aino Ursula Mäki Toimittajat Capri Aurell, Nella Erke, Amanda Kuisma, Jenni Määttä, Olli Ruotsalainen, Matias Vanhanen Ohjaava opettaja Väinö Kuukka Erityiskiitokset Tiina Varhee, Minna Lindgren, Julia Holmström, Janne Koskinen

3 Puunhalaajien vastaisku Miksi puita leikattiin pihalta? Miksei kaikkia puita kaadeta, etteivät lapset vain juoksisi niitä päin. Saman tien koko pihan voisi ympäröidä turvaverkoilla ja pehmustaa maan, etteivät lapset vain kaadu ja lyö päätään tai juokse pois koulun alueelta ja joudu pedofiilien uhreiksi. Kaikki leikkitelineet ja jalkapallomaalit pitäisi poistaa pihalta, sillä nekin saattavat aiheuttaa vaaratilanteita lapsille. Koulun seinät voisi myös pehmustaa, ettei kukaan lyö päätään tai mitään muuta raajaansa siihen. Ulos mentäessä lapsetkin voitaisiin pehmustaa, etteivät he törmäilisi toisiinsa tai kaatuilisi. Sisällä voisi tehdä samat pehmustetoimenpiteet ja poistaa portaiden ja avautuvien ovien vaarat. Opettajien ja lapsien hampaat pitäisi poistaa vaaratilanteiden estämiseksi. Kynnet pitäisi lyhentää. Koko koulu voitaisiin muuttaa sisäoppilaitokseksi, jotta koulun ulkopuolisia vaaroja ei tarvitsisi kohdata niin koulumatkalla, kuin vapaa-ajalla. Ugh! Nella Erke Amanda Kuisma Kesäterästä joulukuntoon Kesäloman loputtua huomasin, että en ollut yhtä huipputerässä kuin viime lukuvuoden puolella. En koe itseäni yhtä kehittyneeksi ja valmiiksi kaikkiin haasteisiin. Olen kesäterässä, ja se huolestuttaa minua. Basistin ja rumpalin tulee omata hyvä rytmitaju. Kitaristi saa luriitella mitä huvittaa. Juuri bassotunnit aloittaneena olen oppinut, miten tärkeää rytmin ylläpito on. Kuitenkin juuri bassotunti, joka loppuu neljältä, sekä iltakahdeksaan kestävät muut harrastukset pistävät tiistain ja koko alkuviikon rytmin sekaisin. En ehdi tehdä tiistaina tulleita läksyjä, eikä pelkkä maanantai-iltapäivä riitä suurempiin projekteihin. Kirjoittamisen kurssilla omistaudun vahvasti tarinoille, mutta vapaaajalla en saa samanlaista omistautumista aikaan. Englannin, äidinkielen ja Oraan kirjoitustyöt odottavat tekijää, mutta vaikka oikein yritän, en saa mitään aikaan. Arkirytmissäni on paha särö, vääristymä. Entä vuorokausirytmi? Miten nukun, syön, herään, valittelen tilannettani? Sinänsä rytmi vaikuttaa säännölliseltä. Herätys 6:20 ja 7:20 bussilla kouluun. Iltapäivä on avoin. Nukkumaan noin yhdeltätoista. Rytmi

4 toistuu kuin mikäkin rumpukomppi. Samalla arjen kellonaikojen sisäinen kuva, elämän sirpaleet numeroiden välissä ovat yhä hajanaisempia. Putkiremontti rikkoo arkisen elämän tottumuksia, nyt kun pikkuveli nukkuu samassa huoneessa. Isä tulee ja menee työn muututtua säännöllisen sijasta sukkuloinniksi toimiston ja suunnistusratojen välillä. Hämmentää, kun sitä näkee niin usein. Mikä sitten karkottaa kesän jälkeisen rytmihäiriön? Arki. Mekaa nisesti toistuva, puuduttavan tylsä arki, jonka virtauksessa voi turvallisesti kulkea joukon mukana. Kuukausi menee ja kuljen betonikuution käytäviä kuin ilman huolta muuttuneesta aikataulusta, sillä siihen mennessä arki on jo turruttanut alun hämmennyksen. Arki on paras lääke vapauden luomaa tyhjiötä vastaan. Tätä pohtiessani huomaan, miten koulu tekee minusta harmaan valtion harmaata kansalaista. Yhteiskunta asettaa kaikki riviin, hioo poikkeamat pois ja vetää kaiken samanlaiseksi suunnattomalla pensselillään. Jäljelle jää joukko täysjärkisiä ja työkykyisiä mallikansalaisia. Miksi kapinoida? Samanlaisuus on turvallista. Suomessa eivät asiat ole yhtä mustavalkoisia kuin Yhdysvaltojen lähiöaavikossa. Yhteiskunnan viila ei ole kovin tarkka, maali taas ohutta. Olen SYK:lle kiitollinen tavallisesta arjesta, jota se ja sen henkilökunta minuun yrittävät iskostaa, sillä en osaa sanoa, kuinka turvalliseksi oloni tuntisin, ellei velvollisuuksia ja tehtäviä olisi. Jokainen syksy tulee varmaan olemaan yhtä kaoottinen ja vaikea kuin nykyinen. Joka syksy tuntee itsensä vähän irralliseksi, kuin olisi hieman vääränmuotoinen tiili muurissa. Mutta joka syksy kestää vähemmän ja vähemmän aikaa palata arkeen. Ihmisestä hioutuu ajan mittaa palapelin palanen, joka hetken kääntelyn jälkeen loksahtaa paikoilleen. Jatkuva toisto jää ihmisen mieleen, ja mitä kauemmin on hommia tehnyt, sitä helpommaksi se käy. Kaikki on ihmisluonteesta kiinni, jossa aivojen pitää ajoittain patistaa loput ruumiista ylös ja hommiin entiseen malliin. Matias Vanhanen

5 Ajatuksia toimittajan työstä Älkää menkö toimittajakouluun, toimittaja Minna Lindgren tokaisi vieraillessaan ÄI4-kurssilla syyskuussa. Entinen sykkiläinen kertoi innostuneensa jo kouluaikoina kirjoittamisesta ja harjoitelleensa toimittajan uraa ORAS-lehdessä. Lindgren kuvaili monipuolisesti toimittajan työtä, esitteli sen haasteita ja osoitti uusia näkökulmia. Hän neuvoi toimittajan työstä kiinnostuneita opiskelemaan ensin jotain tiettyä ainetta ja sitten kirjoittamaan siitä sen sijaan, että säntäisi suoraa päätä toimittajakouluun. Lindgren itsekin on opiskellut ensin musiikkitieteilijäksi ja sen jälkeen työskennellyt mm. Yleisradiossa. Toimittajan työssä tärkeimpinä ominaisuuksina hän painotti uteliaisuutta ja rohkeutta. Täytyy kirjoittaa itseään aidosti kiinnostavista asioista, ajattelematta jatkuvasti kohderyhmää, eikä mennä aina valtavirran mukana. Lindgren on tunnettu humoristisesta ja ironisesta kirjoitustyylistään, josta hän on saanut sekä myönteistä että kielteistä palautetta. Toimittajalla täytyy olla uskallusta soittaa kenelle vain ja esittää kysymyksiä. Hyvä toimittaja tietää mitä haluaa ja saa sen ihmisestä ulos. Lindgren korosti, että toimittajan tehtävä on herättää mielipiteitä ja keskustelua eikä tuoda esille vain omia näkemyksiä. Toimittajan tulee myös kestää keskustelu, jonka itse aloittaa. Lindgren neuvoi opiskelijoita yleisestikin keskustellessaan pitämään päämääränään kuulla, mitä mieltä muut ovat, eikä välttämättä tavoittelemaan yksimielisyyttä. Lindgren kunnioittaa lukijoitaan ja pyrkii vastaamaan aina sähköposteihinsa, joissa hänelle annetaan palautetta tai esitetään kysymyksiä. Niinpä Lindgren vastaili myös oppitunnilla opiskelijoiden moniin kysymyksiin. Opiskelijat olivat jo aikaisemmin kurssilla perehtyneet Lindgrenin teksteihin ja kirjoittaneet, millaisen kuvan hänestä tekstien pohjalta saa. Rennolla, luontevalla ja mielenkiintoisella otteella pidetyn kaksoistunnin jälkeen arvaukset huumorintajuisesta, avarakatseisesta ja yhteiskunnasta kiinnostuneesta Lindgrenistä osoittautuivat oikeiksi. Minna Lindgrenin vierailu opetti toimittajan työstä ja sen monista eri puolista ja kannusti siihen pyrkiviä seuraamaan omaa tietään. Capri Aurell

6 Sykki venäläisten silmissä Lokakuun alussa kouluumme saapui ihania vieraita: 9c-luokan venäjänlukijoille saapuivat vaihto-oppilaat Pietarista. He vierailivat kolme kokonaista päivää, ja voin sanoa, että he ihastuivat kouluumme valtavasti. Meillä oli myös mukava juttutuokio siitä, miten suomalaiset ja venäläiset koulut eroavat toisistaan. Alla on listattu asioita ja kommentteja Sykistä, joista pietarilaiset keskustelivat kiivaimmin. Jälleennäkemisen lisäksi, pietarilaiset olivat innoissaan asiasta, jota teinit rakastavat eniten: ruoasta. He tiesivät jo, että ruokamme on ilmaista, mutta yllättyivät siitä, että se on myös lämmintä. Koulumme on tosi iso, avoin ja tilava. On myös liikaa oranssia. Vessamme ovat isommat ja veden voi säätää miten haluaa. Heidän koulussaan yhdessä kerroksessa voi olla luokka 30 ja sitä vastapäätä voi olla luokka 75. Tämän takia heille oli outoa, että koulussamme yhdellä puolella oli numeroita ja toisella kirjaimia täydellisessä järjestyksessä. On ihmeellistä, että saamme istua lattialla. Heille on tosi outoa, että saa käyttää ulkokenkiä. Heidän koulussaan siivoojat valittavat likaisista lattioista silloin, kun he käyttävät sisäkenkiä. Sykin oppilaista he kommentoivat, että olemme kivoja, avoimia ja herttaisia. Pojat ovat kuulemma ujoja, mutta samaan aikaan kuumia. Näkyy, että oppilaat opiskelevat, eivätkä pelleille. He ovat tosi kateellisia, että meillä ei ole koulupukuja. Opettajamme näyttävät hyviltä, nuorilta ja heillä on hyvä suhde oppilaisiin. Meidän kellon ääni on outo ja heille hiljainen. Kuulostaa siltä, että tulee jokin kuulutus, mutta ei tulekaan. 3D-kuutiomme on siisti ja kiinnostava. Heidän mielestään on tosi ihanaa, että koulutuksemme on ilmainen. Kokonaisuudessaan oli tosi mukava kuulla heidän kulttuuristaan ja esitellä heille meidän kulttuuria. Lana Samarina

7 Kouluavustaja omasta reservistä Keväällä 2013 ylioppilaaksi kirjoittanut Julia Holmström työskentelee vanhassa koulussaan kouluavustajana. Häntä haastatteli Jenni Määttä. 1. Milloin aloitit SYK:ssa oppilaana? Vuonna Ikää oli 9 vuotta, opettaja Elina Ronkanen, luokkahuone 1K ja istumapaikka (ennen istumajärjestystä) oli vasen takanurkka - ikkunan vieressä, totta kai. 2. Miten SYK on muuttunut vuosien varrella? Rivitaloon kyhättiin luokkahuoneet ja TK (teinikunnan löhöhuone) halkaistiin kahtia. Myös luokka 1M pantiin puoliksi. Eikä unohdeta atk-luokkaa 2A, jonka tietokoneiden olikin jo aika jäädä eläkkeelle. Ruokala ei muuten näytä enää vankiluolalta! Se on nykyään paljon suurempi ja valoisampi kuin silloin, kun puolet nykyisestä ruokalasta oli naulakoita ja Ilsen koppia varten. Niin ja jossain vaiheessa joku kai sanoi hokkus pokkus, jolloin Sodexho teki katoamistempun. Minne katosivat vanhat kunnon keltaiset lokrut pikkuaulasta? Siis ne, joiden päälle ei saanut kiivetä? Tietysti koulumme on muuttunut muullakin tavalla. Vuosittain poistuu oppilaita sekä opiskelijoita, joiden jälkeen aukko paikataan uusilla. Samoin käy myös opehuoneen ja kanslian puolella! Ja tämä on hei iso juttu, siis ihmisten vaihtuminen. Ilman meitä kaikkia ei kouluamme olisi olemassa! Missä piirtoheittimet? Siis ne kapistukset, joiden ylin osa (lamppu- & peilisysteemi) oli aina rullattava mahdollisimman alas leffan ajaksi. Siis leffan/dokumentin, jota katsottiin äärimmäisen harvoin. Siis televisiosta, joka kuljetettiin luokkaan pienet pyörät allaan. Videolaitteen toimivuuteen saattoi vaikuttaa se, seisoiko opettaja koko filmin ajan pitämässä SCART-liitintä paikoillaan. 3. Miltä tuntuu katsoa vanhaa kouluaan työntekijän kantilta? Ei ainakaan yhtä oudolta kuin luulisi. Ekoina päivinä ajattelin, että olispa mukavaa vielä hetki olla opiskelijana täällä, mennä tunneille ja kirjoittaa muistiinpanoja. Nyt huomaan, että askeleet vievät aamuisin automaattisesti opehuoneeseen eikä edes TK tunnu enää omalta. 4. Miksi halusit kouluavustajaksi? Kun kerran saa jotain hullua päähänsä, täytyy se kai toteuttaa? Haluan isona opettajaksi, ja työ on aika hyvä mittari osoittamaan, olisiko musta siihen hommaan. Ja hei rehellisesti, tästä koulusta on hankala päästää irti, jos siihen on mutkien ja suorien kautta kasvanut niin lujasti kiinni.

8 5. Onko SYK mielestäsi tasa-arvoinen koulu? Tylsän korrektisti: kyllä. 6. Oletko opettanut? Kyllä. Tai no, ainakin yrittänyt! 7. Kerro yksi hyvä- ja yksi huono puoli opettamisesta. Jotain aivan järjettömän euforista siinä on. Niin euforista, etten tähän hätään huonoa puolta keksikään. 8. Mitä ainetta opetat mieluiten? Kaikki käy! Tai tietysti on hieman miellyttävämpää opettaa sellaisia aineita, joista tietää paljon. 9. Mistä aineista pidit kouluaikanasi? Ala-asteella pidin lähinnä matikasta, kuviksesta ja totta kai myös teatteri-ilmaisusta. Yläasteella välitunnit oli se juttu. No ei, pidin aivan sairaasti köksästä ja mantsasta! Myös matikka, terveystieto ja äikkä olivat todella mieluisia. Lukiossa pidin mantsasta, psykasta ja äikästä. Mielestäni opiskelu ei ole aina mukavaa, mutta itse OPPIMINEN on! 10. Kuvaile SYK:ta kolmella sanalla. Tähän kuuluisi kai heittää mahtipontisesti jotain sellaista kuten vapaus, veljeys ja tasa-arvo, mutta vastaukseni on kuitenkin: onkaloinen, sininen ja arvokas. Haastattelu: Jenni Määttä

9 Ruokaympyrä sulkeutuu Rakkaan koulumme ruokatottumuksista puhuttaessa olisi silkkaa hölmöyttä jättää mainitsematta tekniikkaakin toistakymmentä vuotta muonittanutta Hauleria. Siltä varalta, että jollakulla lukijalla on kebab-pizzerian mentävä aukko yleissivistyksessään, Hauler sijaitsee Vihdintien varrella, kivenheiton päässä kolmasluokkalaisten pihasta. Allekirjoittanut väittää, että sykkiläisten kestosuosikiksi Hauler on päässyt Special Smetana Pizzan, kavereiden kesken smetanan, tai tutummin smäigän avulla. Kyseinen pizza saa minut kyseenalaistamaan viereisen Kotipizzan olemassaolon. Jo kyseisen pizzan nimi saattaa aiheuttaa vilunväristyksiä ensikertalaisessa. Smetanaahan kuuluu syödä blinien päällä, sienten, mädin ja punasipulin kera tai borssikeiton höysteenä, mutta ei missään nimessä pizzassa. Samoin ajattelin minäkin vuosia sitten, ennen kuin maistoin kyseistä elintarviketta. Pitkähkö aika oli edellisestä kerrasta kulunut, niin täytyihän smetanaa mennä jälleen maistamaan. Tutkimustarkoituksessa tietenkin. Poistun koulun pihalta aitojen välisestä aukosta, kävelen lyhyen hiekkatien pätkän ja käännyn oikealle sen päässä. Astun avoimesta ovesta sisään, tilaan pizzan, joka kustantaa lounastarjouksen aikaan 7,90 ja istun odottamaan. Runsaan kahdeksan minuutin ja seitsemäntoista sekunnin kuluttua höyryävä lätty tuodaan eteeni. Hetken tasaisesti levitettyjä päällisiä silmäiltyäni otan aterimet käsiini ja alan pilkkoa pizzaa enemmän tai vähemmän suupalan kokoisiksi osiksi. Pohja on miellyttävän rapea ja riittävän helppo leikata. Ensimmäisen suullisen jälkeen totean itselleni, että kyllä smetana toimii yhtä hyvin kuin ennenkin. Se tasapainottaa pizzan chiliä ja valkosipulia. Smetanan sileä ja pehmeä tekstuuri taas on mainio vastapaino vetiselle tomaatille. Smetana ei ole pettänyt tähän asti, eikä tämä kerta ole poikkeus. Puolessa välissä jätän aterimet matkan varrelle ja jatkan käsin; koko päivää minulla ei ole. Italiassa saisin varmasti haukut, mutta tätä vähemmän muodolliseksi ympäristö ei hevillä muutu, joten annan etikettivirheen itselleni anteeksi. Hyvällä ruokahalulla loppuun syötyäni kiitän ja poistun ruokalevolle. Olli Ruotsalainen

10 Salaliittoteoria omanarvontunnosta Lupauduttuani tekemään koulun lehteä eräs äidinkielen lehtori on useasti tiedustellut aidosti huolestuneeseen sävyyn, että voinhan hyvin. Hän haluaisi takeen siitä, etten uuvuta itseäni se kun kuulemma on kaltaisillani ahkerilla tytöillä tapana. Parin kyselykerran jälkeen vastasin vilpittömästi, että moista en hänelle voi luvata. Kerroin, että uupuminen on väistämätöntä. Haluan nyt perehtyä siihen, miksi koin näin olevan. Uupumisen väistämättömyys kumpuaa siitä, että ahkeruus ja menestyminen ovat sisäisen rauhan edellytys. Mistäkö on tultu tähän johtopäätökseen? Loputtomista koulumenestystä koskevista kiitoksista, ylettömästä kannustamisesta vakavaan harrastuneisuuteen, hartaan kunnioituksen osoittamisesta armottoman työnteon edessä. Vaikkei kukaan piiskaisikaan kun kokeesta tulee pyöreksikön sijaan kasi, tekee yleinen ilmapiiri ja kanssakäymisen sävy asian selväksi lahjat tulee hyödyntää ja jos niitä ei ole, niska limataan silti. Kaikki tulee saada ja kaikkea olla. Pyrkimys täydellisyyteen isolla alkukirjaimella on vähimmäisvaatimus ihmisarvoiselle olemassaololle. Uskallan väittää, että monen on helppo opitussa epävarmuudessaan perustaa omanarvontuntonsa kehuille ja standardisoiduille onnistumisille, mikä on monestakin syystä eri huono idea. Ehkä juuri ahkerien tyttöjenkin on sitten helpointa osoittaa pystyvyytensä ja taitonsa, siis arvonsa niin omissa kuin muiden silmissä silmittömän tunnollisuuden kautta. Loppujen lopuksi pyrkimys suorittaa aivan kaikki mekaanisen esimerkillisesti kulloisestakin asiasta riippumatta on kuitenkin melko pinnallinen ja perverssi. Siinä ei ole mitään huvittavaa, päin vastoin oman arvokkuutensa ankkuroiminen johonkin ulkoiseen, varsinkin näin paljon voimia vaativaan määreeseen, voi koitua kohtalokkaaksi. Itsetunnon pitäisi olla myötäsyntyistä ja onnentäyteistä, iloa omasta olemuksesta lähtökohtaisesti ja vertailuitta. Täten yksilö ei romahda jokaisen vastoinkäymisen ja sen liikkeellepaneman syyllisyyden lumivyöryn alla. Suuri osa ihmisistä epäonnistuu tässä; moni on kytköksissä tunteisiinsa pinnallisesti ja heikosti, tavalla joka on yhtä vaarallinen kuin vaurioutunut sähköjohto ja sen oikullinen virta puolittaisten halujen ja epämääräisten affektien piinaamaan ihmisparkaan kun on helppo vaikuttaa. Millainen on sosiaalinen ilmapiiri, jos sen jäsenet ovat tässä kunnossa? Nämä ovat pelkkiä arvovalintoja. Tämä on ilman muuta surullista. Lienee kuitenkin asiallista esittää kysymyksiä; hyötyykö joku hermoheikosta pahoinvoinnista? Palveleeko jotain etua, ettemme tunne itseämme? Vastaus on poliittinen ja mahdollisesti tuskallinen, miettikää sitä kotona. Itse asiassa pako yhä uusien ja uusien suorituksien menestysmiskoneistoon taitaa olla myös eräänlaista pelkuruutta. Vaatii rohkeutta ajatella omia ajatuksiaan ja tuntea tunteitaan, keskittyä ja sukeltaa itseensä loppujen lopuksi pohjattomien suoritusten sijaan. On vallankumouksellista tuntea jotain positiivista rakkautta, kenties? - itseään kohtaan. Tämä kyky on meiltä riistetty. Rakas huolestunut lähimmäinen, toivon, että joskus kykenen hyväksymään olemassaoloni ilman ulkoisia vakuuksia. Toivon, että siihen kykenee moni muukin alkajaisiksi voi lueksia vaikka sitten sitä Kansainvälistä Ihmisoikeuksien julistusta. Jos tämä kuulostaa mahtipontiselta, niin sitä se onkin. Kyse on yhteiskunnan perustavanlaatuisesta rakenteesta, elämäntavasta. Ursula Mäki

11 Emmää vaan tunne mittää Koulumme on degeneroitunut, jos se ikinä edes aikaisempien sukupolvien aikana on ollut yhtään sen hohdokkaampi. Epäkohdat on kuitenkin korjattava aikaan katsomatta. Voi tosin olla, että tämä degeneraation tai jatkuneen tyhmyyden esiintyvyys on huomattavasti koulumme rajoittamaa aluetta laajemmalla, mutta pienestä elinympäristöstäni johtuen en siitä tiedä. Istuessani raitiovaunussa keskustelin yhdessä ystäväni kanssa runoudesta. Järkytyksekseni sain huomata vasten kasvojani Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun opetuksen puutteellisuuden, joka on jo minua aikoja kalvanut. Hän väitti, että Pentti Saarikosken runoudessa on aina jokin viesti, useimmiten yhteiskunnallinen. Lisäksi hän ylisti Helvi Juvosen runoutta sekä Mika Waltarin proosaa. Onhan Waltari, yhdessä Väinö Linnan kanssa SYK:ssa oppitunneilla hehkuteltuja kirjailijoita, joita varsin moni koulumme oppilaista tuntuu lukevan ja kehuvan. Puhunko kuitenkin makuasiasta? Enpä usko. Olemmeko kadottaneet kaiken tajunnan runoudesta ja kirjallisuudesta? En nimittäin usko, että ehkäpä suurimman suomalaisen runoilijan Pentti Saarikosken runoudessa on sen suurempia viestejä. Erittäin harvassa onnistuneessa runossa on. Lähestyessämme tätä väitettä meidän tulee ensin tarkastella jo 1900-luvun runouden syitä. Joku kirjoittaa runon, joka voi olla täynnä tyhjää, pinnallisuutta tai rikkautta. Runo on runoilijan sanaa olemattomassa muodossa. Runoilija alistaa kieltä, muotoja, sääntöjä oman tahtonsa, omien arvojensa mukaan. Tämän runoilija todistaa runollisella totuudella, joka ei kaipaa selittelyjä. Näemmehän runoudessa kaiken aikaa vasten ymmärrystämme olevia asioita, joita pyrimme aika ajoin selittelemään. Runoilija, hän itse menee aina edelle. Hän jakaa itseään ilman kysyntää. Runo on siis narsistin tekele tai pölhön romantikon karu aikaansaannos. Runoilija, kuten Saarikoski, tuo esille oman itsensä kokonaisuudessaan. Kielen rikkaus on sen moniäänisyys, yhteys kaikkeen ilmaistavaan. Näemme niin saastan kuin puhtauden. Huomattiinhan 1900-luvulla, että runoa ei tarvitse enää pakottaa muotoihin tai normeihin, vaan se saa olla. Sanoista, asetelmista, merkeistä, tekstin mahdollisuuksista koostuu runo. On tietysti aivan luonnollista, että pyrimme aina selittämään jotain kokemaamme. On kuitenkin lähtökohtaisesti naiivia olettaa kaiken selittyvän meille jaottelemalla ja tulkitsemalla. Semiotiikan perustein, kaikkea tietoa haemme ja tulkitsemme tietyin ennakkotiedoin, jotka vaikuttavat aina tulkintaamme. Teemme jatkuvia assosiaatioita, konnotaatioita lukiessamme. Kielen tunnelatautuneisuus ja latautumattomuus ovat alati läsnä pienissäkin yhdistelyissä. Tiettyjä yhtenäisiä latauksia on tietysti, luohan niitä ympäristömme, joka on kaikille hieman samankaltainen. Jotta saamme taidetta, tulee taiteen päästä älylliselle tasolle, onhan se ihmisen jälkeä, emmekä nimitä luontomme tuotteita taiteeksi. Taidetta ei siten ole ilmiön tallentaminen. Koemme hyvän, siis älykkään taiteen eri tasoisina tunteina, riippuen taiteen laadusta. Huono taide ei puolestaan herätä kummempia tunteita, vaan yksinkertaisia, puutteellisuuden luomia suoria tunteita. Tyhjyyskin elementtinä voi siis luoda käsittämättömiä tunteita juuri

12 latautuneisuutensa vuoksi. Jokaisen kohdan herättäessä jonkintasoisia, myös olemattomia tunteita, muodostuu runosta ja taiteesta tunneketju. Tunteet ovat tietenkin jotenkin liitännäisiä toisiinsa, mutta emme voi olettaa, että tunteet olisivat silti samankaltaisia. Jotta voisimme ymmärtää älyllisesti runoutta, emme saa tietenkään runoilla tai tulkita rajojen sisällä. Pyrimme aina helposti yksinkertaistamaan, sillä käyttäytymismallimme haluavat näitä yksinkertaisia, primitiivisiä tunteita, jotka olemme oppineet evoluution kautta. Tunteet, kuten mielihyvä, pelko ja jännittyneisyys ovat olleet välttämättömiä tunteita ihmisrodun selviämisen kannalta. Nämä tunteet eivät ole taiteen kannalta merkittäviä ja ovatkin meille tuttuja juuri viihteestä. Tunne kuitenkin on tärkein elementti taiteessamme, sillä se on yhteydessä järkeen ja ajatteluun. Osittain myös sivilisaatiomme tuote, siis myös älyllinen. Esimerkiksi tuntiessamme häpeää tunnemme rikkoneemme jotain yhteiskunnan kirjoitettua tai kirjoittamatonta sääntöä. Häpeää tunteva ei siis ikinä ole aito, itsenäinen yksilö, vaan yhteiskunnan jäsen. Häpeä on kuitenkin esimerkki primitiivisestä tunteesta, sillä tuntevat myös koiratkin häpeää. Kiinnostavaa onkin, millaisissa yhteyksissä tunnemme häpeää. Primitiiviset tunteet oikein herätettyinä ovat älyllisen tekstin aikaansaannosta. Runoudessa ja kirjallisuudessa yleensä viestin tai merkityksen etsimiseen liittyy muitakin ongelmia. Selitämme tekstin kertovan jotain, mitä kirjoittaja haluaa meidän näkevän. Käsittelemme siis tietoa etsien jotain tiettyä, mikä on kirjoittajan näkemyksien mukaista. Estämme tietoisesti ristiriitaiset tulkinnat. Kirjallisuuden analysoinnin kannalta on merkityksetöntä mitä kirjoittaja haluaa meidän näkevän. Teksti on kokonaisuus sellaisenaan. Tiedämme liikaa kirjoittajien taustoista, joilla pyrimme selittämään tekstiä. Loppujen lopuksi emme tiedä mitään tekstin tarkoitusperistä. Voihan olla, että kirjoittaja on kirjoittanut kyseisen tekstin vaikkapa humalassa tai täysin tiedottomana sen nyansseista. Koitamme siis inhimillistää kirjallisuutta omien arvojemme mukaiseksi etsien tiettyjä tulkintoja. Hävettää, kuinka olemme Suomessa vajonneet näinkin alas, että olemme menettäneet kielen ja kaiken kirjallisuuden yhteyden. Suomi on taas tulossa perähikiäksi, jollei koko länsimaisen sivistyksen aika ole ohi. Mikä hyvänsä tilanne onkin, aloittakaamme kirjallisuuden elvyttäminen paikallisesti. Kun puhumme koulussa runoudesta, puhumme pääasiallisesti ja 1900-luvun runoilijoista, kuten J.L. Runebergistä, Eino Leinosta, Saima Harmajasta, V.A. Koskenniemestä, tai Aale Tynnistä. He kaikki ovat melko onnistuneita, mutta eivät läheskään niin merkittäviä, kuin olemme tottuneet sanomaan. Puhumme koulussamme vanhakantaisesta runoudesta eritellen sen kuoliaaksi. Emme puhu tunteista, sillä emme kykene koneellisesti erittelemään tunneketjua. Vaadimme liikaa selviä yläkäsitteitä asioilta, jotka eivät sitä ansaitse. On tietysti hyvä tutkia niin runouden perusteita, mutta yhtä lailla saavuttaa runouden ymmärryksen ja soveltamisen taso, joka ei ole tippunut sitten 1900-luvun puolenvälin. Kuulen jatkuvasti kuinka Tuntematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla, Sinuhe, egyptiläinen, Työmiehen vaimo tai Rautatie on erinomainen kirja, sillä tekijä on pystynyt luomaan samaistuttavan ja kokonaisen maailman. Kova työ kokonaisen ja samaistuttavan maailman luomiseksi on kuitenkin arvotonta, jos kirja ei ole hyvä. Kirja ei ole

13 kirjallisuuden määritelmissä hyvä, jos siihen voi samaistua helposti. Kuka näin väittää, on tunneköyhä käpy, sillä hän luottaa alkukantaisiin tunteisiin ilman itsetutkiskelua. Tämä olisi tietysti hyväksyttävää, jos laajempi yleisö olisi luonnoltaan hyvä ja tasapainoinen. Itsetutkiskelua ei tarvittaisi. Me ihmiset emme kuitenkaan pysty toimimaan keskenämme sovussa millään tasolla. Myöskään yhteiskunnallinen aihe ei tee kirjasta yhtään parempaa, sillä sekin vetoaa vain ihmisen tapaan kertoa tapahtuneesta. Kirja tarvitsee enemmän. Runoutta, joka liikkuu sääntöjen sisällä: suomea. Emme ymmärrä kielen yhteyttä kirjallisuuteen, kun olemme alistuneet muodolle. Jotta ymmärtäisimme ja tuntisimme, tulee meidän ensin kokea muodottomuuden mahdollisuudet, omat assosiaatiomme, tunteemme ja ajatuksemme. Emme opiskele tätä koulussa, joten emme myöskään kasva lukemaan kirjallisuutta, vaan tekstiä. Tämä romuttaa koko kirjallisuuden arvopohjan. Opimme arvostamaan kirjoja juuri vääristä syistä, yksinkertaisten tunteiden perustelemana. Kirjallisuus ei tällöin enää kehitä älykkyyttä samalla tavalla, ja se kaupallistuu entistä enemmän. Kasvamme koulussa kuluttajiksi, jotka lukevat viihdettä ja klassikkoja, joita arvostetaan niiden maineen vuoksi. Viihdettä ja taidetta käsittelemme tasa-arvoisesti viihteenä. Raha on aina jostain pois. On hävytöntä, kuinka resursseja tuhlataan uudelleen kääntämällä jo hyvin suomennettuja teoksia, kuten vaikkapa juuri Pentti Saarikosken suomennokset Aristoteleen Runousopista tai James Joycen Odysseuksesta. Odysseuksenn uusi käännös myy, mutta myös kusee Pentin haudalle. Suomentaja Leevi Lehto ei kykene samanlaiseen ilmaisuun kielen herättämien tunteiden kautta kuin Saarikoski, joka ei kuitenkaan kadota asiayhteyttä. Monialaisuuteen ja tulkintaan tulee kuitenkin kannustaa, mutta kirjallisuuden kehittäminen ja ennen suomentamattomien teoksien julkaisu on huomattavasti tärkeämpää. Kielemme merkitystä emme tunnu pahemmin miettivän. Suomessakin arvostettu ja tunnettu Oscar Wilde on tästä erinomainen esitys. Hänen teoksiensa täyte on lähinnä englannin sanaleikkejä, jotka menettävät käännöksessä merkityksensä. Kieli, joka on jo alun perin ollut tyhjää ja onttoa pudottelua, viihdyttämistä, ei tee pehmoisia juonia paremmaksi. Onttous tekstissä ei aiheuta katharsista, vaan ainoastaan jatkuvaa eripuraa brittiyläluokan olemuksen tyhjiöstä. Oscar Wilde on silti arvostettu, sillä senhän me olemme oppineet itsetietoisilta briteiltä, jotka ovat teekuppiensa ääressä viihdyttäneet itseään Wilden sarkastisilla kielikoukeroilla. Se missä me suomalaiset olemme oppineet arvostamaan kirjailijoita väärin perustein, on yhtä lailla myös muiden maiden helmasynti. Tämä kirjallisuus saastuttaa myös meitä pelkän kunnioituksen tähden. Oscar Wilden kirjallisuus ei ole tärkeää siksi, että jotkut ulkomaalaiset ylistävät sitä. Vaikkei sillä arvoa ole, ei onneksi suomalainen voisi itseään moisella pinnallisuudella alistaa, kun puuttuu juonesta vakava ja samaistuttava maailma, suo ja kuokka. Kusti J. Aholainen Kirjoittaja haluaa pitää Pentin haudan puhtaana.

14 Jumala on painovoima Nyt taas näkee unia mutta silti on liian vähän mitä, unta? Musta alus paineltu silmään haarukalla, vako piirakan reunaan kuin folio tai tuotetarra hukassa, silmien takana ihmisten ympärillä harmaita seiniä, ovenkahvat tuettu liikkumattomiin ylitsepääsy estä Tai sitten hikoileva taianomainen lakeus, alanko kihisevää kimmeltävää mahdollisuutta mutta Tavoittamattomissa lainehtiva lumo ja versovat pimennykset, se mistä uneksii pökertynein rauhasin. Valo joka aamu alempana, polvistuessaan se on asteittainen auringonlasku spiraali alas, johon jo isoaa anna vaan tulla sitä vetää valotonta häälymästä yltä ylleen kuin peittoa, painon alla on helpoin nukkua pimeys ei ole enää yhtä verevä kadut valo kelluu hädin tuskin täällä alimaailmassa verestävässä välitilassa silmät tarpeeksi auki kuin yöeläimellä tuntuu retkeltä eikä vankeudelta Syksy puhuu tai on puhumatta minulle horteesta, valehtelee vauraan ihon alaisista lihaksista; pikkukaloista, veitsenteristä, kuumasta ilmasta ilmavallien ohi katukiveyksen lyödyn tahdin muassa mutta onko valveilla se vai minä, epätoivolla ei ole jäseniä Korkit ovat kaikki auenneet, kanssani unohtuu paatoksen ydin vaikka sanat toki osaan ulkoa lepäävät kielellä loistavina, painavina, karvaina kuin messinkiset kolikot. Näytän ne sinulle kaameassa loistossaan, ne ovat kadottaneet kyvyn vahingoittaa on vain matalalla sykkivä hurmionsävyinen hohdoton kosto Henkeä ahdistaa koittaa ihmisiltä nähdä tähtiä mutta minä olen markkinatalouden uni, saatu kiinni. Kiintymys ei ole hellä eikä viisas - päiväämällä kaiken sitä koittaa todistaa että on olemassa täällä elossa ei onnistu; auringonvalo kuolevan räjähdyksen taukoeriä Käsistä katoaa juonet, pallot ja langat valkoiset linnut lentävät syliin jälleen kun pikkumaiset tunteet häipyy. Mitä arpikudos estää älä lässytä jätesäkin suu teipattu umpeen,

15 ei tunnistanut itseään liha terälehtiä kellertävää pehmeää mutaa makeaa taikinaa paperimassaa muovailuvahaa katkeronsulon tuoksuista en minä sellaisessa elä. Tykyttävät tunnit valuvat pois näkyvistä se menee ohi, se menee ohi: Onni, endorfiinisuma täällä maaperällä tuhkasta ja rojusta, hallita nyt kuihtunutta manalaa toistaa aforismeja limakalvot verisenä sotkuna Tämä ilma on salaperäinen ja rakastava, karkottaa ulkoa loimiin ja vällyihin, halvaannuksenomaiseen virvoittavaan lepoon mutta laulaa verrytellen vetreitä, liukkkaita kärhiään tykö ovista tuuletusikkunoista Kuoleva kaupunki, syksy on voimattomuuden puutarha kumpuaa ytimestä, unikauhusta, kosteasta pimeästä kieroutuu kierros kierrokselta eetterikaasua Mikään ei ole oikeaa paitsi ikiomat lihakseni tekevät kuolemaa Veri ei vedä vaan tiuskii ja kihelmöi pyrkii pois luotaan, säädösten mukaan minä en ole muuta kuin rakkaus automaattikirjoitus, päivät joiksi eksyi itseen, leikkaan leipää lasken kuolemia tämä ruumis omani ei sinunko vaan rippeissäsi elossa, valo läikehtii valjuna madaltuu itsensä ylle valahtaa olan yli kuin koskettaisi käytävän astmaattista samettia helma nyrkissä, repeämä silkissä henkilökohtaisen kokemuksen tyhjyys tylyys lapsekas ykseys Aino Ursula Mäki Kirjoittaja on pudottanut jäätelöpallon Nietzschen haudalle.

16 Kättelyssä Janne Koskinen Haastateltavana Ylen musiikkitoimittaja ja aito herrasmies Janne Koskinen, haastattelijoina Aino Ursula Mäki ja Kusti J. Aholainen. Kävellessäni ympäri Töölönlahtea eräänä lämpimänä loppukesän iltana yhdessä gastronomiystäväni kanssa olosuhteet olivat mitä otollisimmat aidon herrasmiehen kohtaamiseen. Keskustelimme, ellemme jopa kiistelleet gastronomiystäväni kanssa ankanverikeiton valmistumiseen liittyvän äänen oikeasta laadusta. Minusta ensimmäinen ja väittämäni mukaan viimeinen pulpahdus oli kumeaa ja hidasta taputusta muistuttavasta efektistä. Ystäväni puolestaan väitti neljännen kuplan kertovan keiton olevan valmista, puolustaen väittämäänsä keiton sakeudella, sekä väitti ensimmäistä pulpahdusta kevyemmäksi ja korkeammaksi. Kiistamme kuitenkin jäi kesken huomattuani Yleisradion ihastuttava musiikkitoimittaja ja SYK-alumni Janne Koskisen olevan iltakävelyllään. Keskeytin härskisti herra Koskien etenemisen ja pyysin hänet (herra Koskinen toki ehdotteli heti sinuttelua, olemmehan koulutovereita!) oitis Oras-lehden haastateltavaksi. Janne Koskinen on YLEn musiikkitoimittaja, jonka radio-ohjelma Hienostelua tulee keskiviikkoisin klo 11 YLE Radio 1:stä. Hänen bloginsa on luettavissa osoitteessa hienostelua.blogspot.fi. Lämmittelemme keskustelemalla kielistä, SYK:n ruotsin opetuksesta sekä Berliinin kulttuuritarjonnasta. Seura on jo liian viihdyttävää, että pystyisimme keskittämään huomiomme haastatteluun. Mistä tämä herrasmiesmäisyytesi kumpuaa, varsinkin kun se ei selvästikään ole pelkkää pukeutumista? Radio-ohjelmaa ideoitaessa aloimme kehittelemään tällaista hahmoa. Enhän minäkään aina kuitenkaan ole kravatti kaulassa. Käyttäytyminenkin on mennyt vähän sykleissä. Kolmannella ja neljänellä olin vähän rasavilli, sitten rauhoitun, lukion ensimmäisellä myös hieman rasavilli, mutta petrasin jälleen. Sain myös kerran jälki-istuntoa. Ajaako herrasmiesmäisyytesi ongelmiin, ihmisten oudoksuessa käytöstäsi. Joskus varsinkin Suomessa saa kohtelias käytös ihmeteltävän pahantuulista palautetta. Kiitoksiin tai anteeksipyyntöihin vastataan selkää kääntämällä. Huonotuulisuus tarttuu ja en mäkään jaksa aina olla kohtelias. Kuitenkin aina pitäisi olla vahva ja tehdä itse se muutos. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja hyväntuulisuuskin tarttuu, minkä huomaa vaikkapa Lontoossa. Saatko koskaan pientä teematuntua tai egoboosteja laittautumisesta ja hyvästä käytöksestä? Kyllä saa pientä boostia. Lontoossa ja Berliinissä ihmiset ovat sanoneet minulle jotain. Venetsiassa minua tosin luultiin herttuaksi. Olin ostamassa mehua ja minulta

17 kysymään olenko joku rikkaan perheen poika. Kerroin: Actually, I m a duke, mikä meni läpi. Ja tunsinkin itseni herttuaksi, ihan hyvin olisin voinut olla. Lontoon Covent Garden -oopperan nettikaupassa kysytään aatelisarvoa, mm. kuningas, tsaari, lordi, kreivi vai baronetti. Tämä huvitti minua siinä määrin että klikkasin itselleni kreivin arvonimen. En kuitenkaan kuningasta, mitä olisi varmaan vähän jo ihmetelty. Vietin koko illan kreivillisissä tunnelmissa. Melko kuolemattomaksi on jo noussut hiukan elitistisen radiominäsi lausahdus: Kuinka voi ajatella yhteistä hyvää, kun ei ole mittatilauskengät jalassa? (Janne nauraa) Koetko, että SYK on vaikuttanut kehitykseesi? Todella paljon. Yleensä unohdetaan mainita kaverit. Mielestäni sai fiksumpia ystäviä, kuin mitä itse oli. Silloin ainakin kannustettiin moninaisuuteen. Jos kulki viulukotelon kanssa, niin ei kukaan kiusannut. Harrastusten perusteella ei kiusattu. Tytötkin tuntuivat arvostavan herkempiä poikia, miesihanne tytöillä ei ollut urheilija. Nauttimamme K-A-h-Vi alkaa vaikuttaa... No se on hieman muuttunut. Urheilijan lihaa tunnutaan haettavan. Me liputetaan runollisten ja taiteellisten nuorten puolesta. Mutta entäs ikävät SYK-muistosi? Me ollaan pahoillamme, että kaivellaan haavoja auki. No, onhan niitäkin, mutta aika on kullannut muistot. Arki saattoi olla hirveää pimeinä vuodenaikoina. Kiusaustakin oli. Koulussa tosin tehtiin tutkimus, joka tutki kiusauksen määrää. Tutkimustulos esiteltiin meille oppilaille niin että SYKissä kiusaaminen ei ollut ongelma ja sen jälkeen asia oli loppuunkäsitelty. Olihan se hölmöä, että aikuiset kertovat mitä tapahtuu kun selvästi näkyi, että SYKissä kiusattiin. Sä matkustelet aika paljon ja kulttuuri tuntuu repivän joka suuntaan. Onko sulla yhtään enää kansallisidentiteettiä jäljellä? Naureskelen tolle kansallistunteelle. Musta tuntuu, että multa puuttuu joku sellainen pala. Esimerkiksi jääkiekko-ottelussa, jossa Suomi ja joku Saksa pelaa, en koe minkäänlaista eläytymistä Suomelle. Näen ympärillä, että kaikki eläytyy ja tunnen itseni todella vammaiseksi. Urheilutapahtumistakin media vain uutisoi, miten joku suomalainen pärjäsi. Kai siellä joku voittikin? Liikuntaa tosin harrastan huomattavasti. Harrastukset tuntuvat ihmisillä tosin menevän helposti yli nykytrendien mukaisesti. Ihmisillä tuntuu olevan tarve ottaa kaikki niin vakavasti, että hankitaan huippuvarusteet harrastukseen. Mikä on sitten suhteesi materiaan? Hienostelua-radio-ohjelmasi kertoo paljon materiasta ja elämyksistä. Ekologisuutta ja nautintoa on materian pitkäikäisyys. Sivistystä on, että haluaa vaikuttaa ympäristöönsä. Ja vaikuttaahan se elämänlaatuun.

18 Materiassa näkyy myös tietty hyvyys. Suunnittelija viimeistellessään tuotteen laadulla haluaa hyvää. Tietysti myös valmistaja eettisillä työoloilla ja valmistustavoilla haluaa hyvää, joka tuo eettisyyttä tuotteeseen. Legenda kertoo, että olet työskennellyt myös tekniikanpoika SYK:lla. Miten herrasmies on eksynyt mikropizzan ja hien aromien valtaamaan tekniikankoppiin? Mä olin silloin ylä-asteella kamalan innostunut valotekniikasta. Ilmoittaudun ja pääsin jatkamaan. Kyllähän tekniikka siinä vaiheessa kiinnosti, en mä tiedä miksi. En mä kuitenkaan enää ole tekniikasta niin kovin kiinnostunut. Paitsi tää iphone on ihan ok! Halusitko sä kuitenkaan ikinä ammattimuusikoksi? Joo, lukiossakin vielä tähtäsin ammattimuusikoksi. Harjoittelin 2 tuntia päivässä, mutta klarinetti olisi vaatinut 5 tuntia ja tiettyä monomaanisuutta, ja olin kuitenkin paljon laajemmin kiinnostunut musiikista ja kirjoittamisesta. Musiikkitiede oli ihan loistava valinta ja vastasi kaikkiin toiveisiin. Soittamiseen ei kuitenkaan ollut ihan niin taipuvainen. Jälkeenpäin tarkasteltuna erittäin hyvä, etten pyrkinyt. Oletko sä alisuoriutuja SYK:n mittapuulla, kun et ole lääkäri, juristi tai yrityskonsultti? Meidän aikana ei ollut tollaista henkeä, tosin olihan niitäkin paljon silloinkin. Kyl yksi Risto sanoi, että humanistit päätyvät siivoojiksi, mutta se oli ainoa kommentti. Tosin se saattoi olla melko yleinen kommentti. Työ on intohimosi ja musiikkia harrastat alati. Työasioista ei ikinä pääse eroon. Iltakävelyilläkin tietysti pohdin työasioita ja toi-

19 mittajalla työajat heittelevät, olenhan nytkin haastateltavana. Musiikkia pitäisi tosin laajemmin, sillä pop-musiikista en tiedä. Kuinka paljon olet mukana klassisen musiikin skenessä? Helsingin Juhlaviikoilla tunnistin Pekka Kuusiston konsertissa melkein jokaisen. Vieressä istujien kanssa voi jatkaa kuulumisia siitä, mihin on viimeksi jäänyt. Piirit ovat Suomessa todella pienet, mikä on myös toimittajien syytä. Samoja naamoja pyörii. Mitkä sitten ovat median ongelmia? Mediassa otetaan liian paljon huomioon vain keltainen lehdistö ja pari muuta. Meillä on kuitenkin jopa 30 yleiskulttuurilehteä, sekä enemmän pieniä lehtiä. Painettu media on pahassa muutoksessa. Toimittajilla on sellaista syntiä, että haastatellaan niitä, joita on aina haastateltu. Keskusteluohjelmia miehitettäessäkin näkyy samanikäisiä miehiä samanlaisissa silmälaseissa. Keskusteluohjelmien castingiin tarvitaan nuorta, vanhaa, oikeistolaista, vasemmistolaista jne. Suurin synti on viiskymppiset miehet joka paikassa. Toimittajat myös havainnoivat liikaa omasta elinpiiristään. Kahvipöydissäkin kuullaan, että tehdään juttu jostain mikä liittyy omaan lapseen. Lehtien katugallupitk tehdään keskeisillä paikoilla ja todella samanlaisilta ihmisiltä. Helsingissä on kuitenkin erilaisia ihmisiä, joita ei haastatella. Media heijastaa ylemmän keskiluokan asioita liian paljon. Sivistystä olisi laajentaa näkökulmaa. Mua on myös huolestuttanut toimittajien samankaltaisuus. Kulttuuritoimittajatkin ovat melko samasta muotista. Samat mielipiteet, hupparit ja t-paidat kaikilla päällä ja puhuvat vain proosakirjallisuudesta. Heitäpä vielä nuorille joku vinkki. Pitää olla oma itsensä. Musta on ihan ok, jos nuoret ei kuuntele klassista tai lue tiettyjä kirjoja. Ketään ei pidä pakottaa, vaan altistaa ja tarjota vaihtoehtoja. Romaanitkin ovat välillä aika huonoja. Janne Koskinen halusi vielä haastattelun lopuksi muistella vähän menneitä Teinikunnan tilassa, Juhlasalissa ja kellarissa. Teinikunnan tila oli kiinni YO-kirjoitusten vuoksi. Sekös harmitti. Haastattelu Aino Ursula Mäki ja Kusti J. Aholainen Teksti Kusti J. Aholainen

20 Kysymyksiä itsetutkiskelun avuksi Onko räätälöity ruokavalio ja haave korkeista pakaroista omasi vai Hollywoodin tuote? Onko sillä väliä? Mitä ostat? Mistä? Miksi? Oletko päättänyt itse? Mitä harhakuvia hoivaat huomassasi asian tiimoilta? Luetko kirjoja päteäksesi suhteessa kanssaeläjiin? Soitatko kitaraa, koska kuvittelet vastakkaisen sukupuolen arvostavan sitä? Kehen vaikutat? Kestä vaikutuit? Kenestä et myönnä tai huomannut vaikuttuneesi? Mitä ulkonäöllisiä ominaisuuksia pidät arvossa? Miksi? Tunnetko vetoa vastakohtiin tai samankaltaisuuksiin? luuletko tosiaan tietäväsi? Miksi uskoit vastaavasi vilpittömästi? Uskotko? Miksi tavoittelet sitä? Tiedätkö rahan ratkaisevan kaikki ongelmasi? Onko valuutta tuhoava voima? Koetko itsesi aliarvioiduksi? Mietitkö valtaa? Tiesitkö sen, kuka soittaa ensin, olevan vallankäyttöä? Houkuttaako isänmurha? Tiesitkö näyttäväsi aivan samalta kuin tuo tuossa vieressäsi? Ajatteletko usein, kuinka kaltaisiasi on tuhansia? Muistatko koskaan, että tähtiä on horisontin alapuolellakin? Kuvitteletko olevasi syytön? Tuudittaudutko johonkin uskoon? Mihin? Rauhoittaako se? Tunnetko syyllisyyttä? Silitteletkö vatsalihaksiasi, ennen kuin käyt levolle? Vilkuiletko heijastelevia pintoja? Teeskenteletkö kiinnostusta, kun vierustoverisi kertoo? Kertoiko hän jotain? Teeskenteletkö kenties jotain muuta? Milloin? Miksi? Uskotko kanssakäymisen helpottuvan, jos et kerro, mitä todella ajattelet? Onko keskustelussa järkeä, jos kaikki osapuolet ennakoivat? Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Tajuatko, että aihevalintasi keskusteluissa kenen hyvänsä kanssa kertovat kaiken olennaisen? Tajuatko, että jokainen valintasi on arvovalinta? Tiesitkö, että politiikka olet sinä? Onko totta, että lakanat pitää vaihtaa joka viikko? Mitä luet? Mikset? Miksi peittelet asiaa? Mikä sinua vaivaa? Mikä vierustoveriasi vaivaa? Kysy. A.U.M.