Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 201 final 2015/0104 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien suspendoimisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1387/2013 muuttamisesta FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA PERUSTELUT Komissio on tullitaloustyöryhmän avustamana tarkastellut kaikkia jäsenvaltioiden esittämiä, yhteisen tullitariffin autonomisten tullien väliaikaista suspendointia koskevia hakemuksia. Tullitaloustyöryhmä koostuu kaikkien jäsenvaltioiden sekä Turkin edustajista. Se kokoontui kolme kertaa ennen kuin tässä ehdotuksessa esitetyistä muutoksista päästiin yhteisymmärrykseen. Ryhmä on arvioinut huolellisesti jokaisen hakemuksen (uudet hakemukset, muutoshakemukset ja uusimista koskevat hakemukset). Erityisesti tarkasteltiin kussakin tapauksessa EU:n tuottajille mahdollisesti aiheutuvaa haittaa sekä EU:n tuotannon kilpailukyvyn vahvistumista. Arviointi toteutettiin ryhmän sisäisinä keskusteluina sekä jäsenvaltioiden asianomaisille tuotannonaloille, edunvalvontajärjestöille, kauppakamareille ja muille asian osapuolille järjestämien kuulemisten kautta. Tämä ehdotus koskee tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita. Suspensiohakemuksia tarkasteltiin yksipuolisista tullisuspensioista ja autonomisista tariffikiintiöistä annetussa komission tiedonannossa (EUVL C 363, , s. 6) vahvistettujen perusteiden mukaisesti. Tarkastelun päätteeksi komissio katsoo, että tämän ehdotuksen liitteessä olevan 1 kohdan b alakohdassa lueteltujen tuotteiden tullien suspendoiminen on perusteltua. Lisäksi liitteessä olevan 1 kohdan b alakohdan taulukossa luetellaan i) tuotteet, joiden tavaran kuvausta oli muutettava, ja ii) tuotteet, joille oli tarpeen antaa uusi CN- tai Taric-koodi. Tuotteet, joiden osalta tullisuspension jatkaminen ei ole enää unionin taloudellisten etujen mukaista, on poistettava suspensioluettelosta. Sen vuoksi liitteessä olevan 1 kohdan c alakohdan taulukossa luetellaan asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteestä I poistetut tuotteet sekä tuotteet, joiden tavaran kuvausta oli muutettava tai joille oli tarpeen antaa uusi CN- tai Taric-koodi tai jotka korvataan uudella kuvauksella tai uusilla koodeilla liitteessä olevan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti. Asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteessä II oleva asianomaisia paljousyksikköjä koskeva luettelo olisi saatettava ajan tasalle. Sen vuoksi liitteessä olevan 2 kohdan a alakohdassa olevaan luetteloon sisältyy luettelo 1 kohdan b alakohdassa lueteltujen tuotteiden paljousyksiköiden lyhenteistä, ja oheisen ehdotuksen liitteessä olevan 2 kohdan b alakohdan taulukossa luetellaan edellä mainitun asetuksen liitteestä I poistettujen tuotteiden paljousyksiköiden lyhenteet. Lisäksi ehdotetaan, että 1 artiklaan lisätään uusi kohta, jossa rajoitetaan tiukasti asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteessä I kuvattuja tuotteita koskevien tullisuspensioiden soveltamisalaa. Ehdotus on johdonmukainen kauppa-, yritys-, kehitysyhteistyö- ja ulkosuhdepolitiikan kanssa. Ehdotus ei etenkään vaikuta kielteisesti maihin, jotka ovat tehneet etuuskohtelukauppaa koskevan sopimuksen EU:n kanssa (esim. GSP- ja AKT-maat sekä ehdokasmaat ja mahdolliset ehdokasmaat). 2. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Tullitaloustyöryhmää, jossa ovat edustettuina kaikkien jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset, on kuultu. Kaikki luetteloon merkityt tullisuspensiot ovat ryhmässä käydyissä keskusteluissa saavutettujen sopimusten tai kompromissien mukaisia. FI 2 FI

3 Esiin ei ole tuotu sellaisia mahdollisesti vakavia riskejä, jotka voisivat johtaa peruuttamattomiin seurauksiin. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN SISÄLTÖ Tämän asetusehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 31 artikla. SEUT-sopimuksen 31 artiklan nojalla neuvosto vahvistaa yksipuoliset tullisuspensiot ja autonomiset kiintiöt määräenemmistöllä komission ehdotuksesta, ja sen vuoksi asetus on tässä tapauksessa asianmukainen väline. Ehdotus kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta. Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen, sillä kyseiset toimenpiteet vastaavat periaatteita, joilla pyritään yksinkertaistamaan ulkomaankaupan toimijoiden menettelyjä yksipuolisista tullisuspensioista ja autonomisista tariffikiintiöistä annetun komission tiedonannon (EUVL C 363, , s. 6) mukaisesti. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Tulleja jää kantamatta yhteensä noin 43,2 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikutus perinteisiin omiin varoihin on 32,4 miljoonaa euroa vuodessa (75 % 43,2 miljoonaa euroa/vuosi). FI 3 FI

4 2015/0104 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien suspendoimisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1387/2013 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 31 artiklan, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) On unionin edun mukaista suspendoida kokonaan yhteisen tullitariffin autonomiset tullit 107 tuotteelta, joita ei tällä hetkellä luetella neuvoston asetuksen (EU) N:o 1387/ liitteessä. Sen vuoksi kyseiset uudet tuotteet olisi lisättävä mainittuun liitteeseen. (2) Yhteisen tullitariffin autonomisten tullien suspendointi ei ole enää unionin edun mukaista 11 sellaisen tuotteen osalta, jotka sisältyvät asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteessä I lueteltuihin tuotteisiin. Sen vuoksi kyseiset tuotteet olisi poistettava mainitusta liitteestä. (3) Teknisen kehityksen ja markkinoiden taloudellisten kehityssuuntausten huomioon ottamiseksi ja kielellisten mukautusten tekemiseksi on tarpeen muuttaa tavaran kuvausta 33 sellaisen tullisuspension osalta, jotka sisältyvät asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteeseen I. Tuote-eritelmien lähemmän tarkastelun perusteella olisi lisäksi muutettava kolmen muun tuotteen CN-koodeja. Tullisuspensiot, joihin on tarpeen tehdä muutoksia, olisi poistettava asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteessä I olevasta tullisuspensioluettelosta, ja muutetut tullisuspensiot olisi lisättävä kyseiseen luetteloon. (4) Muutetut kohdat olisi selvyyden vuoksi merkittävä tähdellä. (5) Asianmukaisen tilastoinnin mahdollistamiseksi asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitettä II olisi täydennettävä lisäämällä siihen muutamien sellaisten uusien tuotteiden paljousyksiköt, joille on myönnetty tullisuspensiot. Johdonmukaisuuden vuoksi olisi asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liitteestä I poistetuille tuotteille sovitut paljousyksiköt myös poistettava mainitun asetuksen liitteestä II. (6) Olisi selvennettävä, ettei asetuksen (EU) N:o 1387/2013 liite I kata erilaisista ainesosista valmistettuja seoksia, valmisteita tai tuotteita, jotka sisältävät yksipuolisten tullisuspensioiden piiriin kuuluvia tuotteita. (7) Sen vuoksi asetusta (EU) N:o 1387/2013 olisi muutettava. 1 Neuvoston asetus (EU) N:o 1387/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien suspendoimisesta ja asetuksen (EU) N:o 1344/2011 kumoamisesta (EUVL L 354, , s. 201). FI 4 FI

5 (8) Tämän asetuksen mukaisten muutosten on tultava voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2015 erityisten hallinnollisten järjestelyjen jälkeen. Tätä asetusta olisi sovellettava mainitusta päivästä, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutetaan asetus (EU) N:o 1387/2013 seuraavasti: 1) Korvataan 1 artikla seuraavasti: 1 artikla 1. Liitteessä I lueteltujen maatalous- ja teollisuustuotteiden yhteisen tullitariffin autonomiset tullit suspendoidaan. 2. Tämän artiklan 1 kohtaa ei sovelleta erilaisista ainesosista valmistettuihin seoksiin, valmisteisiin tai tuotteisiin, jotka sisältävät liitteessä I lueteltuja tuotteita. 2) Muutetaan liitteet I ja II tämän asetuksen liitteen mukaisesti. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 5 FI

6 SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. EHDOTUKSEN NIMI: Neuvoston asetus tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien suspendoimisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1387/2013 muuttamisesta 2. BUDJETTIKOHDAT: Luku ja momentti: 12 luvun 120 momentti Vuodeksi 2015 budjetoitu määrä: euroa (vuoden 2015 talousarvio) 3. RAHOITUSVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia X Ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia menoihin, mutta sillä on seuraavat rahoitusvaikutukset tuloihin: milj. euroa (yhden desimaalin tarkkuudella) Budjettikohta Tulot 2 6 kk:n jakso, joka [Vuosi: 2/2015] alkaa pp/kk/vvvv 120 momentti Vaikutukset omiin varoihin ,2 Toteutuksen jälkeen [ ] 120 momentti -32,4/vuosi 4. PETOSTENTORJUNTA Joidenkin tässä neuvoston asetuksessa tarkoitettujen tuotteiden käyttötarkoitusta valvotaan yhteisön tullikoodeksin soveltamista koskevista säännöksistä annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/ artiklan mukaisesti. 5. MUUT HUOMAUTUKSET Tähän ehdotukseen sisältyy muutoksia, jotka on tehtävä voimassa olevan asetuksen liitteeseen, jotta voidaan ottaa huomioon 1. esitetyt ja hyväksytyt uudet suspensiohakemukset; 2 Perinteisistä omista varoista (maatalousmaksut, sokerimaksut, tullit) ilmoitetaan nettomäärät, jotka saadaan vähentämällä bruttomääristä 25 prosenttia jäsenvaltioiden kantokuluja. FI 6 FI

7 2. tuotteiden tekninen kehitys ja markkinoiden taloudelliset kehityssuuntaukset, joiden vaikutuksesta tietyt voimassa olevat suspensiot on syytä lakkauttaa. Lisäys Tavaran kuvausten tai koodien muuttumisesta johtuvien muutosten lisäksi tähän liitteeseen on lisätty 107 uutta tuotetta. Kyseisten tullisuspensioiden vuoksi tulleja jää kantamatta 24,6 miljoonaa euroa vuodessa, hakemukset esittäneiden jäsenvaltioiden vuosia koskevien arvioiden mukaan. Edeltäviltä vuosilta käytettävissä olevien tilastojen perusteella näyttäisi kuitenkin olevan tarpeen korottaa kyseistä määrää käyttäen keskimääräistä kerrointa, joksi arvioidaan 1,8, jotta voitaisiin ottaa huomioon samoja tullisuspensioita soveltaviin muihin jäsenvaltioihin tapahtuva tuonti. Tullien kantamatta jättämisestä aiheutuva tulonmenetys on näin ollen noin 44,3 miljoonaa euroa vuodessa. Poistot: Liitteestä on poistettu 11 tuotetta, mikä tarkoittaa tullien ottamista uudelleen käyttöön. Tämä lisää tuloja 1,1 miljoonaa euroa vuoden 2014 tilastojen perusteella arvioituna. Toimen arvioidut kustannukset Edellä esitetyn perusteella tästä asetuksesta aiheutuvan tulonmenetyksen voidaan arvioida olevan 44,3-1,1 = 43,2 miljoonaa euroa (bruttomäärä, joka sisältää kantokulut) 0,75 = 32,4 miljoonaa euroa vuodessa ja välisenä aikana. Perinteisiin omiin varoihin kohdistuva tulojen menetys on katettava bruttokansantuloon (BKTL) perustuvilla jäsenvaltioiden maksuosuuksilla. FI 7 FI

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.5.2014 COM(2014) 283 final 2014/0148 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.11.2014 COM(2014) 705 final 2014/0333 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 301 final 2016/0154 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0279 (NLE) 14601/15 UD 231 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 7. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2017 COM(2017) 244 final 2017/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2013 COM(2013) 776 final 2013/0384 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 COM(2019) 219 final 2019/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 245 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 245 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0098 (NLE) 9634/17 UD 135 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.12.2016 COM(2016) 784 final 2016/0388 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2015 COM(2015) 567 final 2015/0262 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.12.2017 COM(2017) 733 final 2017/0325 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.4.2008 KOM(2008)232 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

VO Lahti Pirjo

VO Lahti Pirjo Valtiovarainministeriö E-kirjelmä VM2005/00905 VO Lahti Pirjo 16.12.2005 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi tiettyihin käsittelyihin tarkoitettujen jäteöljyjen tullin poistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 15. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus: neuvoston asetus, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 6.5.22 KOM(22) 224 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.10.2001 KOM(2001) 604 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (ETY) N:o 2658/87 muuttamisesta yhteisen tullitariffin tullien yksipuoliseksi suspendoinniksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS Bryssel 10.7.2009 KOM(2009) 352 lopullinen 2009/0093 (ACC) Euroopan yhteisön ja Brasilian GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan 6 kohdan mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 09.01.2007 KOM(2006)861 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 261 final 2016/0135 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) 6615/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: ECON 145 UEM 51 STATIS 33 DELACT 37 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2013 COM(2013) 678 final 2013/0325 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yksipuolisten tullietuuksien myöntämisestä Moldovalle annetun neuvoston asetuksen

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 653 final 2016/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvien tiettyjen tukien ja vientitukien vahvistamista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 386 final 2014/0197 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus-

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 C(2015) 6823 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.10.2015, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2014 (OR. en) 11839/14 AGRILEG 152 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 9. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D032598/06 Asia: Uwe

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 15.5.23 KOM(23)26 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa. Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa. Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.12.2016 COM(2016) 756 final 2016/0372 (NLE) Arvonlisäverotuksen uudenaikaistaminen rajat ylittävässä sähköisessä kuluttajakaupassa Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS yhteisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot