Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 2/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 2/2015"

Transkriptio

1 Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 2/2015 KOKOUSTIEDOTE Aika: Perjantai klo Paikka: Scandic Tampere City Osallistujat: Ari Eriksson, puheenjohtaja Suzanni Bebek Tiina Heikkilä Susanna Kallioinen Kielo Kestinmäki Janne Lappi Maria Pasanen Erja Saartia Matti Sorvari Nina Kaipio, kokouksen sihteeri Poissa: Maarit Alhokoski Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Maria Pasanen on aloittanut Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistyksen uutena puheenjohtajana ja on jatkossa myös SROYn edustaja johtoryhmässä. Maria, Mia, toivotettiin mukaan ryhmään. Yleiskatsaus Ratsastajainliiton toimintaan ja talouteen Ratsastajainliiton hallitus linjasi maaliskuun kokouksessaan, että liiton säästökuuri (-10 % kaikesta toiminnasta) on edelleen päällä. Säästökuuri näkyy seura- ja tallitoiminnassa mm. kokouskertojen harventamisen ja toimintasuunnitelman karsimisen muodossa. Toimintasuunnitelmasta on säästösyiden 1

2 vuoksi siirretty seuraavaan vuoteen seurakehittämisvalmennuksen kokoontumisajot sekä kesän tätileiri Ypäjällä. Toimintoja lisäksi yhdistellään. Syksyn seura- ja talliristeily korvaa osittain tallikohtaamiset ja seuratapaamiset. Materiaalintuotantoa on nipistetty, ja oppaista päivitetään vain välttämättömimmät. Uusia tuotteita ei toteuta. Jäsenmäärän kehitys vaikuttaa luonnollisesti lopputulemaan loppuvuoden osalta. Sovittiin, että nettisivuille suunnitellaan Liity jäseneksi -banneri, joka johtaa nopeasti lyhyisiin perusteluihin, miksi kannattaa liittyä jäseneksi. Seurapalvelupäällikkö on mukana lajiliittojen (mm. tennis, golf, salibandy) muodostamassa seuratiimissä, jossa mietitään yhteisesti kaikkia lajeja koettelevaa jäsenmääräpudotusta. Seura- ja jäsenpalvelut Jäsentilanne Johtoryhmän kokoukseen mennessä ratsastusseuran jäseniä oli ja Green Card -jäseniä Lisävakuutuksen lunastaneita oli Jäsenmäärästä saadaan selkeämpi vertailu huhtikuun lopulla. On kuitenkin todennäköistä, että jäsenmäärä laskee edellisvuoteen verrattuna. Jäsenmäärän mahdollinen lasku johtaa säästötoimien kiristymiseen. Hyväntekeväisyyshanke Liiton hyväntekeväisyyshankkeen toinen kausi on ollut käynnissä keväällä. Syksyllä toteutetaan uusi hankekausi, johon haetaan uusia seuroja ja talleja alkukesästä. Kiinnostusta on edelleen seurojen ja tallien keskuudessa. Myös eri kaupunkien sosiaalitoimet ovat olleet yhteydessä. Ratsaille on tähän mennessä noussut yli 80 lasta. Tavoitteena on saada 300 lasta ja nuorta alkeiskurssille kolmen vuoden aikana. Tavoite saavutetaan nykyvauhdilla hyvin. Nuoret Päättäjät -ryhmän toiminta Ratsastajainliiton valtakunnallinen nuorisoryhmä on lähtenyt hienosti liikkeelle. Nuoret ovat olleet mukana useissa liiton ja alueiden tilaisuuksissa. Nuoret laativat liiton nuorisotoiminnalle oman strategian, jota jalkautetaan alue- ja seuratoimintaan. Nuoret ovat laatineet kattavan jäsenkyselyn, johon on tullut kokoukseen mennessä jo yli 1600 vastausta. Kyselyn tuloksia käsitellään johtoryhmän seuraavassa kokouksessa. 2

3 Nuorten ensimmäinen oma tilaisuus järjestetään kesäkuussa yhdessä ravinuorten kanssa. Urheillen terveyttä seurassa Valon suunnitelmat aikuisliikunnan kehittämiseksi Ratsastajainliitto on mukana Valon koordinoimassa kansainvälisessä Sports Club for Health -hankkeessa. Osana kv-ohjelman käytännön toteutusta Ratsastajainliitto on käynnistänyt Urheillen terveyttä seurassa -pilotin, jossa on mukana seitsemän ratsastusseuraa. Jokaisesta seurasta on kaksi edustajaa mukana Tampereen Hevoset-messuilla pidettävässä ensimmäisessä koulutustilaisuudessa. Osallistujat saavat Liikkuva Ratsastaja -oheisliikunnan ohjaajakoulutuksen sekä työkaluja aikuisliikuntaryhmän perustamiseksi. Pilottikonseptia jalkautetaan myös muille seuroille. Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu, voittajien valinta Vahvistettiin Vuoden 2014 voittajaseurat, jotka julkistetaan Ratsastajainliiton Ratsastusgaalassa Tallipalvelut Laatutallit Laatutalli -järjestelmä kiinnostaa, ja muutamia uusia Laatutalleja on tulossa. Vahvistettiin Vuoden 2014 talli, joka valitaan sovitusti Laatutallien joukosta. Vuoden talli julkistetaan Ratsastusgaalassa Uudet jäsentalliluokitukset Johtoryhmälle lähetettiin sähköpostitse kriteeristö uudelle talliluokitukselle, Hyvinvointitalli. Kriteeristöä esitellään Tampereen Hevoset-messuilla. Hyvinvointitalli -luokituksessa talli tai toimija tallissa tarjoaa erilaisia hevosavusteisia palveluja joko harrastamiseen, hyvinvointiin, kuntoutukseen tai terapiaan. Talli erikoistuu ohjaajan koulutuksen mukaisesti. Ohjaaja käyttää hevosta työssään ammatillisen viitekehyksensä mukaisesti. Kriteeristöä muokataan vuoden 2015 aikana. Keskustelua asian tiimoilta jatketaan johtoryhmän seuraavassa kokouksessa. 3

4 Edunvalvontatyö, lausuntopyynnöt - Tukes on uudistanut ratsastuspalveluiden turvallisuutta koskevat ohjeensa. Johtoryhmälle esiteltiin ohjeisto, joka on lähetetty myös liiton jäsentalleille ja -seuroille. Tiedotuskampanjaa suunnitellaan yhteisesti kaikkien, myös ei-jäsentallien, tietoisuuden lisäämiseksi. - Viherryttämistuki on uusi EU-rahoitteinen pinta-alaperusteinen tuki, jonka tavoitteena on tukea ilmaston ja ympäristön kannalta suotuisia maatalouskäytäntöjä. Tuki astui voimaan vuoden 2015 alussa ja siihen sisältyy muun muassa vaatimus säilyttää pysyviä nurmia. Pysyvät nurmet ovat EU-asetuksen mukaan maatalousmaita, joita käytetään heinäkasvien tai muiden nurmirehukasvien kasvattamiseen, ja jotka eivät ole kuuluneet tilan viljelykiertoon vähintään viiteen vuoteen. Tähän asti on tulkittu, että nurmen uudistaminen suoraan nurmelta nurmelle on asetuksen tarkoittamaa viljelykiertoa. Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen sekä Euroopan komission ohjeiden vuoksi pysyväksi nurmeksi lasketaan kaikki maatalousalueet, jotka eivät ole yli viiteen vuoteen olleet muussa viljelykäytössä kuin nurmen tuotannossa. Linjaus vaikuttaa nurmialueiden luokitteluun Suomessa siten, että pysyvien nurmien määrä kasvaa nykyisestä. Maa- ja metsätalousministeriö on ottanut pysyvien nurmien luokittelun esille Euroopan komission kanssa. Ministeriö toivoo komissiolta joustoa Suomen pysyvien nurmien määrittelyssä. Tavoitteena on, että Suomelle myönnetään mahdollisesti poikkeusehtoja tai kahden vuoden siirtymäaika. - Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen myötä EU:n rahoittamat viljelijätuet suunnataan entistä tarkemmin aktiiviviljelijöille. Uudistetun asetuksen mukaan tukia ei myönnetä toimijoille, jotka hallinnoivat lentoasemia, rautatieyhtiöitä, vesiyhtiöitä, kiinteistöyhtiöitä, pysyviä urheilukenttiä tai vapaa-ajan alueita, ellei tällainen toimija osoita harjoittavansa maataloustuotantoa tiettyjen vaatimusten mukaisesti. Maneesit on nostettu yhdeksi kriteeriksi, minkä johdosta maataloustukia karsitaan. Rajoituksiin on tulossa lievennyksiä, joten maneesitallit pääsevät todennäköisesti pois kieltolistalta ja ovat oikeutettuja tukiin jatkossakin. - Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista on hyväksytty eduskunnassa. Käytännön maneesitarkastukset herättävät vielä paljon kysymyksiä. Tarkastajien ammattipätevyydestä ei ole myöskään tarkkaa tietoa. 4

5 Maastakäsittelymerkki Johtoryhmä käsitteli työryhmän laatimaa esitystä uudesta maastakäsittelymerkistä. Pieniä sana- ja määritelmätäsmennyksiä laaditaan pohjaan. Merkki vahvistetaan johtoryhmän seuraavassa kokouksessa. Yhteistyö Suomenhevosliiton ry:n kanssa Uusi kypäräsääntö Reilu Peli -työryhmän kokoontuminen SROY:n ajankohtaiskatsaus Vuoden 2014 ratsastuksenopettaja vahvistettiin. Opettaja palkitaan Ratsastusgaalassa Hevosen hyvinvointi Ratsastuksen käsikirja Muut asiat - Seuraava kokous Hyvän ja aktiivisen keskustelun vuoksi osa asioista siirrettiin suosiolla seuraavaan kokoukseen. Johtoryhmä kokoontuu seuraavaan kerran Ratsastajainliiton tiloissa Helsingissä maanantaina 4.5. klo

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 6/2014

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 6/2014 Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 6/2014 KOKOUSTIEDOTE Aika: Tiistai 4.11. klo 16.30 alkaen Paikka: Väentupa (5. kerros), Valo-talo, Helsinki Osallistujat: Janne Lappi, puheenjohtaja Suzanni

Lisätiedot

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 3/2014

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 3/2014 Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 3/2014 KOKOUSTIEDOTE Aika: Maanantai 12.5.2014 klo 10 14 Paikka: Väentupa (5. kerros), Valo-talo, Helsinki Osallistujat: Janne Lappi, puheenjohtaja Maarit Alhokoski

Lisätiedot

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 4/2016 KOKOUSTIEDOTE

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 4/2016 KOKOUSTIEDOTE Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 4/2016 KOKOUSTIEDOTE Aika: Torstai 1.9. klo 16.00 Paikka: Valo-talo, Ratsastajainliiton kokoustilat, Väentupa Osallistujat: Marjukka Manninen, pj Nina Kaipio,

Lisätiedot

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 5/2016 KOKOUSTIEDOTE

Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 5/2016 KOKOUSTIEDOTE HALLINTO Seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä Kokous 5/2016 KOKOUSTIEDOTE 1. Kokouksen avaus Aika: Tiistai 15.11. klo 18.00 Paikka: Valo-talo, Ratsastajainliiton kokoustilat, Väentupa Osallistujat: Marjukka

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 26.11. - 27.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 26. 27.11.2016. Lauantaina järjestetään Ratsastusfoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu

Lisätiedot

Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi

Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi Suomen Ratsastajainliitto ry Seurakehittäminen SRL Häme / Elina Kivi 21.3.2013 1 Seurakehittämisen taustaa Idea lähti ratsastusseurojen toivomuksesta saada liitolta/alueelta konkreettista tukea ja apua

Lisätiedot

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan ratsastajat ry on Suomen ratsastajainliiton jäsenseura, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulu

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU 4 / 2016 Laatimispäivämäärä ( 4 )

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU 4 / 2016 Laatimispäivämäärä ( 4 ) ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU 4 / 2016 Hallitus Laatimispäivämäärä 27.5.2016 1 ( 4 ) KOKOUSAIKA Torstai 2.6.2016 klo10.00 alkaen KOKOUSPAIKKA Luontokeskus Naava / kokoustila Kuukkeli, Luontotie 1,

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Hallitus 13.11.2015 sivu 1 (11) pöytäkirjanpitäjä

Hallitus 13.11.2015 sivu 1 (11) pöytäkirjanpitäjä 6.11.2015 Hallitus sivu 1 (11) SAAMELAISKÄRÄJIEN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2015 Aika pe 13.pnä marraskuuta 2015 klo 10 Paikka Solju, Sajos, Inari L P Läsnä/ Tiina Sanila-Aikio puheenjohtaja poissa Heikki Paltto

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Ratsastajainliiton kevätkokous järjestetään Helsingissä, Valo-talossa, sunnuntaina 24.4.2016 klo 11.00 alkaen. Lähetämme ohessa Suomen Ratsastajainliiton

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012)

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa 25.1.2012) Vaalivaliokunta: Ari Eriksson, pj. Osmo Metsälä Hinni Koskenniemi Valituslautakunta: Henrik

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 27.4.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittäytymiset ja kuulumiset o Liikkujan polku -tilannekatsaus o Aikuisliikunnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 3/2015

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 3/2015 Hyvinvointivaliokunta AIKA 19.03.2015 klo 10:00-12:15 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Otso Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Hämäläinen Henrik 10:00-12:15 Puheenjohtaja Ollila Alpo 10:00-12:15 Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016

TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Keskiviikko 3.2.2016 klo 17.00 18.24 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr. Elena

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(5) Hallitus 2/2010

Suomen Ratsastajainliitto ry 1(5) Hallitus 2/2010 Suomen Ratsastajainliitto ry 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2010 Aika Tiistai 2.3.2010 klo 12.30 Paikka Saunakabinetti, Pasila Läsnä JukkaPekka Leskinen, puheenjohtaja 2 (2) Laura Airaksinen 2 (2) Tomi Jalkanen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 9

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 9 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 9 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Kati Fonsell -Laurila Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011 59 56 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 24.10.2011 56 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Promoting National Implementation for Sport Club for Health Programmes in EU Member States, 2015-2017 (30 kk)

Promoting National Implementation for Sport Club for Health Programmes in EU Member States, 2015-2017 (30 kk) Promoting National Implementation for Sport Club for Health Programmes in EU Member States, 2015-2017 (30 kk) Timo Hämäläinen Project coordinator Valo/Liikunnan aluejärjestöt 1 SCFORH PROJECT PÄHKINÄNKUORESSA

Lisätiedot

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka

Lisätiedot

Pysyvä nurmi. Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen. MTK Pohjois-Savo

Pysyvä nurmi. Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen. MTK Pohjois-Savo Pysyvä nurmi Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen MTK Pohjois-Savo Pysyvät nurmet Pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä maata ja kesannoitua maata tai maata, joka säilytetään maatalouden

Lisätiedot

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Pidetty maanantaina 17.9.2007 Helsingissä Osallistujat: JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Merja LAUNIS Urheilutyönantajat ry Esko RANTO Jalkapallon

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/15 1 (13)

Pöytäkirja 12/15 1 (13) Pöytäkirja 12/15 1 (13) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 18.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT SUOMEN LIITOKIEKKOLIITTO r.y. 13.4.2013 LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Liitokiekkoliitto. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Kansainvälisissä

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6 Hallitus 27.5.2016 Sivu 1 / 6 Aika: 27.5.2016 klo 12.30-15.15 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto, Kalevankatu 13 A, Helsinki Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (x) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

AMKE ry:n hallituksen kokous 1/2013

AMKE ry:n hallituksen kokous 1/2013 AMKE ry:n hallituksen kokous 1/2013 Aika perjantai 25.01.2013 klo 09.30-12 (+lounasmahdollisuus). Paikka AMKE ry:n toimisto, Sörnäistenkatu 1, Helsinki Osallistujat Marketta Kokkonen puheenjohtaja Timo

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 Paikka Bridge Areena, Hiomotie 10, Helsinki Läsnä Jarmo Laakso puheenjohtaja sihteeri, toiminnanjohtaja, Skype

Lisätiedot

1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT

1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT 1/5 TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT l Yhdistyksen nimi on TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry ja se kuuluu alueyhdistyksenä SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO ry:een, josta näissä säännöissä käytetään

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

N UORTEN ÄÄN ELLÄ 2020

N UORTEN ÄÄN ELLÄ 2020 Suomen Ratsastajainliitto ry N UORTEN ÄÄN ELLÄ 2020 Ratsastuksen nuorisotoiminnan strategia N uorten ään ellä Strateginen tahtotila/visio Ratsastuksen ytimessä on hevonen, joka innostaa ja yhdistää. Ratsastusyhteisössä

Lisätiedot

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 12.2.2013 Klo 17.30 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1205 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

CAP 2020 tilannekatsaus. Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013

CAP 2020 tilannekatsaus. Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013 CAP 2020 tilannekatsaus Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013 1 Tilanne Yhteispäätösmenettely ensimmäistä kertaa käytössä isossa maatalouspolitiikan uudistuksessa Poliittinen sopimus

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Pelastustoimi valmistelutyöryhmä 11.01.2017 Kokousaika 11.01.2017 kello 13:00 13:50 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 17.09.2015 klo 09:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTAUUDISTUS MUISTIO 1/2016. Asia Otsikko Sivu

KAINUUN MAAKUNTAUUDISTUS MUISTIO 1/2016. Asia Otsikko Sivu AIKA Perjantai 9.12.2016 klo 9:00 10.27 PAIKKA Kainuun liitto, 2. krs. neuvotteluhuone Kanerva, Kauppakatu 1, Kajaani KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokoonpanon toteaminen ja

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 Kaunisharju 17 K, 01230 VANTAA FINLAND www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2009 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 16.2.2009 klo 19.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali Läsnä jäsenet Puhakka Osmo pj. Anttila Maire Hannula Ulla-Maija

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2015 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2015 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2015 1 Vakka-Suomen sosiaalijohto 29.06.2015 Aika 29.06.2015 klo 10:00-15:05 Paikka Lootholma, Kustavi Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 24.3.2013 1(5)

PÖYTÄKIRJA 24.3.2013 1(5) 24.3.2013 1(5) VALTAKUNNALLISEN NUORISOTYÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2013 Aika 24.3.2013 klo 11:25 12:01, 12:47 14:02 Paikka Läsnä Holiday Club Tampereen kylpylä Mika Jäntti, pj Pauli Riikonen, vpj., Etelä-Suomi

Lisätiedot

Esityslista 11/15 1 (7)

Esityslista 11/15 1 (7) Esityslista 11/15 1 (7) Nuorisovaltuuston esityslista Aika klo 14.00 Paikka Eduskunnan Pikku-Parlamentti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4.

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 197 Hiv-infektion saaneiden huumeiden käyttäjien erityispalvelujen hankinta HEL 2014-007306 T 02 08 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä hiv-infektion saaneiden

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 3 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1. Lukkarin koulun johtokunta 09.04.2014

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1. Lukkarin koulun johtokunta 09.04.2014 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Lukkarin koulun johtokunta 09.04.2014 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 3 LUKKARIN KOULUN 1A JA 2B LUOKKIEN YÖKOULU 3 4 LUKKARIN KOULUN 5B LUOKAN LEIRIKOULU 4 5 LUKKARIN KOULUN

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016 Aika: 25.10.2016 klo 13.00 15.30 (kokouslounas klo 12 13) Paikka: Ravintola Makun pieni kabinetti, Ratamestarinkatu 11, Helsinki Päätösluettelo 1 Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

AMKE ry:n hallituksen kokous 3/2013

AMKE ry:n hallituksen kokous 3/2013 AMKE ry:n hallituksen kokous 3/2013 Aika perjantai 24.05.2013 klo 9 10.38. Paikka AMI-säätiö, kokoustila Idea, Valimotie 8, Pitäjänmäki, Helsinki Osallistujat Marketta Kokkonen puheenjohtaja Timo Karkola

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Sukuneuvoston kokous

Sukuneuvoston kokous Sukuneuvoston kokous AIKA 9.2.2013 klo 13:00 PAIKKA Pekka Marttusen toimitiloissa, Vinssikatu 1, Lahti Läsnä: Lea Pulkkinen, hallituksen puheenjohtaja Mika Marttunen, varapuheenjohtaja; Anssi Hatakka,

Lisätiedot