Armosta pelastuminen. Sisällysluettelo. Anekdootti. Pelastuminen ja tiedon määrä

Transkriptio

1 Armosta pelastuminen Sisällysluettelo 1. Anekdootti 2. Pelastuminen ja tiedon määrä 3. Jumalan vanhurskaus ja elämän vanhurskaus 4. Omavanhurskauden synti 5. Laittomuuden synti 6. Ikuinen kiista teoista ja uskosta 7. Forenssinen ja efektiivinen vanhurskautus a. Tarkempi selitys eri näkemyksille 8. Yksin armosta, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi 9. Pelastuksen perustus on Jeesus Kristus ja syntien sovitus 10. Ihmisen osuus 11. Vapautettu tahto Anekdootti Jos pelastus olisi vähäisessäkään määrin kiinni siitä, millaisia me itse olemme ja mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, niin se jäisi iäti saavuttamatta. Pelastuminen ja tiedon määrä Sielujen pelastuminen ei ole kiinni tiedon määrästä eli siitä, miten hyvin tunnemme Raamatun kirjoitukset ja niiden opetuksellisen sanoman. On tietysti etua siitä, että tuntee hyvin kirjoitukset ja sydän on oikeassa asenteessa suhteessa Jumalaan sekä lähimmäisiin, mutta pelastus on kiinni siitä, onko meissä Kristuksen Henkeä vai eikö ole. Ihminen on elämänsä joka hetki joko pelastunut tai matkalla kadotusta kohti. Välimuotoa ei ole. Tieto lisääntyy, kun olemme Kristuksessa, mutta pelastuminen pysyy vakiona. Tätä voidaan kuvata kaavion avulla seuraavasti: Pelastus Tiedon määrä

2 Ihmisen pelastuminen ei ole kiinni tiedon, viisauden ja hengellisen käsittämisen määrästä, vaikka sen tuleekin kasvaa, kun kasvamme armossa, uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Ihmisen pelastus on tilaltaan vakio ja se on joko on tai ei. Jokainen ihminen on elämänsä jokainen hetki joko kokonaan matkalla kadotukseen tai taivaaseen riippuen siitä, mikä on hänen asemansa Jumalan silmissä. Jos jumalaton ja syntinen ei ole syntynyt uudesti ylhäältä ja muuttunut uskovaiseksi Jumalan lapseksi Pyhän Hengen saamisen kautta, ei hän voi pelastua kuollessaan tai Herran tulemuksessa. Jos joku on saanut Pyhän Hengen, niin hän on koko uskossa kasvamisensa ajan pelastetussa tilassa, niin ettei hänen pelastuksensa kasva tai vähene tekojen vaikutuksesta. Jumalan vanhurskaus ja elämän vanhurskaus Ihmisen pelastuksen perustus on Jumalan vanhurskaus, joka on vakio ja täydellinen. Tämän lisäksi on olemassa ihmisen oma vanhurskaus eli elämän vanhurskaus, jonka tulee kasvaa uskovaisella armon kasvatuksen myötä. (Tiit 2:11-14.) Toisin sanoen, uskovainen tottelee Jumalaa sitä paremmin ja elää mielihalulla Jumalan tahdon mukaan, mitä pitemmälle hän on edennyt Jeesustiellä ja kasvanut armossa sekä Jumalan Pojan tuntemisessa. Jumalan vanhurskaus on siis vakio ja ihmisen oma elämän vanhurskaus kasvaa, jos olet Jumalan Pojan uskossa. Tätä asiaa voidaan kuvata kaavion avulla seuraavasti: Jumalan vanhurskaus Elämän vanhurskaus Omavanhurskauden synti Psalmin mukaan sielujemme lunastuksen hinta on kovin suuri ja jää iäti suorittamatta, jos emme turvaudu siihen maksuun, minkä Jumala on suorittanut puolestamme pelastaakseen meidät tulevalta vihalta ja viimeiseltä jumalattomia kohtaavalta tuomiolta. (Psa 49:9.) Suurin pimeys lienee se, että kiistämme oman syntisyytemme ja väitämme olevamme itsessämme Jumalalle kelpaavat oman hyvyytemme tai tekojemme kautta. (1Joh 1:7-2:2.) Tähän syyllistyvät sekä julkisyntiset että siivosyntiset ihmiset. He ajattelevat, että hyviä tekoja on enemmän kuin pahoja ja hyvät teot pyyhkivät pois pahat teot, niin ettei Jumala tuomitse kadotukseen. Tämä omavanhurskauden synti on vähän samaa kuin Jumalan Pojan kalliin veren jalkoihin tallaaminen ja uuden liiton halpana pitäminen; Jumalan antaman uhrilahjan torjumista. (Hebr 10:25-31; 1Sam 2:17.) Toki Jeesuksen ristin veren ja nimen häpäisemistä on myös se, että joku jatkaa

3 elämää synneissä vielä sen jälkeen, kun on maistanut Jumalan hyvää sanaa, tulevan ajan voimia ja tullut osalliseksi taivaallisesta lahjasta eli Pyhästä Hengestä. (Hebr 6:4-6; Room 2:17-29.) Sellaista syntiä ei saa anteeksi tässä ajassa eikä tulevassa, joten on syytä katsoa tarkoin, miten kuulemme ja vaellamme. (Hebr 6:4-6.) Laittomuuden synti On röyhkeyden huippu vaatia itselleen syntien anteeksisaamista ja jatkaa avointa kapinaa sekä vihollisuutta Jumalaa vastaan, niin että kielletään Jumalan voima omassa elämässä, mikä voisi syntien orjuudesta sielun vapauttaa. Tätä tilaa voisi sanoa hyvin laittomuuden synniksi, missä laittomuus (kreikaksi anomia ) tarkoittaa avointa kapinaa ja vihollisuutta Jumalaa vastaan. (vrt. Room 8:1-9.) Jeesus on vapauttanut meidät laittomuudesta hyviä tekoja varten, että me niissä vaeltaisimme. (Tiit 2:11-14.) Jos joku vaeltaa vielä syntiensä orjana ja harjoittaa laittomuutta, niin hän ei ole Kristuksen oma Raamatun ilmoituksen mukaan. (Matt 7:21-23; Room 6) Ikuinen kiista teoista ja uskosta Koska Jeesus ei pelasta meitä vain taivasta varten vaan myös vapauttaa synneistä tätä elämää silmällä pitäen, niin tästä on ollut seurauksena lukuisia opillisia vääntöjä sen suhteen, ovatko kaikki uskovien teot omavanhurskauden saastaa ja lain tekoja vai onko olemassa senkaltaista pyhitystä ja puhtautta, mikä ei ole itsekästä vaan on todellista Jumalan vaikuttamaa muutosta ensin ihmisen sydämessä ja sitten se näkyy myös hurskaana vaelluksena. (vrt. Hebr 13:20,21.) Vastakkain on kaksi toisensa poissulkevaa näkemystä: (1) Jumala ei muuta uskoon tulevan sydäntä vaan se pysyy edelleen jumalattomana ja syntisenä: uskovainen ihminen on vanha ihminen ja ylen synnillinen ihminen, liha (Room 7:14-25) ja (2) Jumala muuttaa uskoon tulevan sydämen ja uskovainen on uusi luomus (2Kor 5:17), uusi Jumalan ihminen (Efe 4:20-24; Kol 3:9,10) ja hänellä on Hengen mieli (Room 8:1-8.): uskovainen ei ole vanha ihminen, ylen synnillinen ihminen eikä liha vaan hän on eläväksi tullut henki. (Joh 3:3-8; vrt. 1Kor 15:45.) Forenssinen ja efektiivinen vanhurskautus On olemassa kahdenlaista käsitystä siitä, mitä Raamatussa tarkoitetaan uskon kautta vanhurskaaksi tulemisella eli uskon kautta vanhurskautumisella. Ensimmäisen näkemyksen mukaan syntinen ja jumalaton julistetaan syyttömäksi, mutta hänen sydämensä ei muutu vaan hän pysyy ennallaan. Vanhurskautuminen käsitetään silloin pelkästään oikeudellisena prosessina, mikä ei saa aikaan muutosta ihmisen sydämessä. Toisen näkemyksen mukaan ihminen julistetaan vanhurskaaksi ja hänen sydämensä muuttuu sillä samalla hetkellä: hänestä tulee uusi luomus ja uusi Jumalan ihminen. (2Kor 5:17; Efe 4:20-24; Kol 3:9,10.) Tämä uusi ihminen kykenee elämään vähintään auttavasti Jumalan tahdon mukaan ja olemaan pyyteetön eli noudattamaan totuutta rakkaudessa, koska Jumala vaikuttaa sen muutoksen hänessä. Jumala ei jätä vanhurskautumisen prosessia pelkästään siihen, että julistaa syntisen ja jumalattoman syyttömäksi vaan hän samalla muuttaa vanhurskautettavan ihmisen sisäistä ihmistä, niin että tämä tulee hengessä eläväksi ja vapautuu synnistä palvelemaan vanhurskautta. (Efe 2:1-10; Room 6; Gal 5:13-26, jne.) Pelastuksen perustus on silti siinä vanhurskautuksessa, mikä on

4 syyttömäksi julistamista ilman tekoja ja missä ihmisellä on esitettävänään vain syntiä sekä kelvottomuutta Jumalalle. Kelvollisuus saadaan ainoastaan Jeesuksen kautta ja hänen ansiostaan tai ei ollenkaan. Tarkempi selitys eri näkemyksille Ensimmäisen näkemyksen (ns. forenssinen vanhurskautus) mukaan uskovaisen pelastus on yksin siinä, että hänet julistetaan syyttömäksi eli vanhurskaaksi, vaikka hän on tehnyt syntejä ja hän on syyllinen tekemiinsä rikoksiin. Tällä tarkoitetaan syntien anteeksisaamista ja sitä, ettei Jumala tuomitse kadotukseen niitä, jotka ovat syntiä tehneet, mutta uskovat Jeesuksen Kristuksen nimeen ja vereen, pelastuksen evankeliumiin. (Room 3:19-4:25.) Tätä sanotaan uskon kautta vanhurskautumiseksi tai uskon kautta vanhurskaaksi tulemiseksi, mikä on oikein ajateltu ja opetettu. Pelastus ei jää kuitenkaan tähän vaan Jeesus muuttaa uskovaista ihmistä, niin että tämän sydän muuttuu toisenlaiseksi: uskovaisesta itsestään tulee toisenlainen ihminen. (2Kor 3:1-6,17,18; 5:17; Room 12:1-3; Efe 4:20-24; 1Tim 1:12-14; Tiit 3:1-7.) Ensimmäisen näkemyksen kannalla olevien mielestä uskovainen ihminen ei poikkea sisäisen ihmisensä puolesta muista ihmisistä, jotka ovat syntisiä ja jumalattomia. Heidän käsityksensä mukaan se hyvä, mikä uskovaisessa asuu, on yksin Kristus eikä Kristus vaikuta ihmisen olemukseen muuttamalla sitä vaan elää itse uskovaisen kautta ja uskovaisessa. Raamatun mukaan me olemme kuitenkin yksi Henki Herran kanssa eli yhtä Henkeä Herran kanssa eikä ole Jumalan mielen mukaista ajatella, että saastainen yhtyisi pyhään Jumalaan. (1Kor 6:17; 2Kor 6:14-18.) Meidän henkemme täytyy siten olla puhdas ja pyhä, mikä on Jumalan tekoa meistä. (1Kor 1:2; Efe 2:10.) Uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen jälkeen meidän on kilvoiteltava uskon puolesta, että henkemme säilyisi puhtaana ja synnistä erotettuna. (Tiit 3:1-7; 2Tim 4:5-8,17,18; 1Tim 6:12; 4:12-16; Jda 1:3.) Tämä tarkoittaa sitä, ettemme antautuisi uudestaan palvelemaan syntiä. (Room 6:12-23; 2Piet 2:20-22.) Täydellisiä meidän ei tarvitse olla emmekä sellaisiksi tässä ajassa tule, mutta suunta pitää olla poispäin synnistä, jos olemme Jumalan lapsia. (Fil 3:12-17; 1Piet 4:1-4.) Tämä on Jumalan lasten etuoikeus ja lahjaa: armoa eikä omia ansioita. (1Kor 15:10; Tiit 2:11-14; 2Piet 1:1-11.) Jos armo ei kasvata meitä pois synneistä ja pyhitystä kohti, niin meillä ei ole armoa eikä Kristus asu sydämissämme. (2Kor 13:5; Efe 3:14-17; 4:17-19) Toinen käsitys (efektiivinen vanhurskaus) tarkoittaa siis sitä, ettei Jumala lue meille syyksi syntejä ja vanhurskauttaa meidät uskon kautta ilman tekoja, mikä tarkoittaa kertakaikkista ja silmänräpäyksellistä siirtymistä hengen kuolleesta tilasta elämään Kristuksessa (ihmisen oma henki tulee eläväksi sen jälkeen, kun on ensin ollut kuolleessa tilassa). (Efe 2:1-10) Tämä on siis Jumalan teko, että näin tapahtuu, mutta ihminen voi antaa Jumalan tehdä meissä pelastavan tekonsa ja siihen Herra myös ihmisiä kehottaa. (Jes 45:22; Apt 2:40) Ihmisen osuuden kieltäminen armon, sanan ja Jeesuksen Kristuksen vastaanottamisessa aiheuttaa kaikki uskovien väliset kiistat. Koska pelastus on Jumalan lahjaa ja armoa, niin on se mahdollista ottaa vastaan ja pitää siitä kiinni: turvautua sielussaan Jumalan hyvyyteen ja riippua siinä kiinni uskon kautta, minkä hän omissaan vaikuttaa. (Kol 1:12; Apt 3:16; Psa 91:14; 37:1ss; Room 11:17-23)

5 Yksin armosta, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi Ihminen ei voi olla niin hyvä, että ansaitsisi pelastuksen omilla teoillaan ja omalla hyvyydellään. Tämä siitä syystä, että jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on Jumalan kirkkautta vailla. (Room 3:23.) Syntiä ei voi saada pois omaltatunnolta tekemällä sen vastapainoksi hyviä tekoja, olemalla hyvä ihminen. Ihmisen sydän ei muutu hyväksi siten, että yritetään tehdä paljon hyvää ja karttaa pahaa, kun tämä tekeminen ja tekemättä jättäminen tehdään itsekkäistä motiiveista, itse itsensä pelastamisen tarkoituksessa, ansiomielessä. Sen sijaan on mahdollista tehdä ansiottomia uskon tekoja (Luuk 17:7-10; 2Tess 1:11,12), mitkä Jumala vaikuttaa omissaan nimensä kirkkauden kunniaksi ja tähän meidät on myös kutsuttu: vapauteen laittomuudesta (vihollisuudesta Jumalaa vastaan) ja syntien hallintavallasta, jotta voimme palvella Hengen uudessa tilassa vanhurskautta synnin sijasta. Jommankumman palvelijoita me kaikki olemme: joko synnin palvelijoita kuolemaksi tai kuuliaisuuden palvelijoita vanhurskaudeksi. Roomalaiskirje: 6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, 6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. 6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! 6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? 6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, 6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi! Koska pelastus on yksin armosta eikä sitä voida ansaita, mutta uskovaiset tekevät kuitenkin hyviä tekoja Jumalan armosta ja armossa sekä karttavat pahaa sydämensä mielihalusta, niin on kirjoitettu myös seuraavaa: Efesolaiskirje: 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - 2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Jumala pelastaa valitut ja pyhät ihmiset yksin armosta, ilman lain tekoja. Roomalaiskirje: 11:6 Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. Jumala ei valitse omiaan sillä perusteella, ketkä ovat hyviä ja pyhiä ihmisiä vaan hän tekee syntisistä ja jumalattomista ihmisistä uskovaisia ja pyhiä sekä valituita Jumalan lapsia. (Efe 1:13,14; 5:8; Kol 1:13; Apt 26:18; 1Joh 3:2; 5:1.) Jumalan kansan pelastuksen tunteminen on sen syntien anteeksisaamisessa. (Luuk 1:77) Syntejä ei voi saada anteeksi tekemällä hyvää pahan vastapainoksi.

6 Synnit voi saada anteeksi, jos hän antaa anteeksi synnit, ketä vastaan olemme rikkoneet. Sitä ei voi ansaita vaan se on puhdasta armoa, Jumalan lahjaa. Roomalaiskirje: 6:22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Pelastuksen perustus on Jeesus Kristus ja syntien sovitus Pelastuksen perustus on syntien sovitus, mikä on kertakaikkinen tapahtuma eikä ihmisillä ole siinä tapahtumassa muuta osaa kuin syyllisen osa. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, kärsi synnittömänä ja viattomana Jumalan uhrikaritsana synnin rangaistuksen eli ruumiin kuoleman ja sielun helvetillisen tuskan syntisten ihmisten puolesta, että meillä olisi rauha ja saisimme synnit anteeksi. Jumala ei voi antaa syntejä anteeksi tuosta vaan ilman, että jonkun syyttömän pitää kärsiä rangaistus synneistä, sillä universaali laki edellyttää synnille oikeudenmukaista tuomiota. Jos ei haluta toimia oikeudenmukaisesti eli tuomita syyllisiä, niin silloin on syyttömän kärsittävä rangaistus syyllisten edestä. Tämän Jeesus Nasaretilainen teki, koska rakastaa ihmisiä niin paljon, että haluaa meidän parastamme. Pelastuksen perustus on Jeesus Kristus ja hänen vanhurskauden tekonsa: sen perusteella meidät on sovitettu Isän Jumalan kanssa ja uskon kautta sovituksen sanaan tulemme sovitetuiksi reaaliajassa ja historiassa. (2Kor 5:17-6:2.) 1.Korinttolaiskirje: 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. 3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. 3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; 3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 3:17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. Jos perustus on oikea, niin sielu pelastuu, vaikka rakennus olisi väärin rakennettu. Rakennus tarkoittaa tässä Paavalin vertauksessa ihmisen vaellusta uskossa ja tekoja: jos teot ovat vääristä motiiveista tehdyt ja uskovainen on elänyt Jumalan tahdon vastaisesti monilla eri osa-alueilla, mutta hänen turvansa on silti ikiaikojen Jumalassa ja luottamus Herrassa, niin hän pelastuu kuitenkin ikään kuin tulen läpi. Tuli koettelee meidän tekomme ja ne palavat eikä niistä saa armopalkkaa eikä kiitosta Jumalalta, jos ne ovat itsekkäitä ja vääristä motiiveista tehtyjä lain tekoja. (vrt. Room 2:28,29; 1Kor 4:1-7; Matt 6:6-8; 25:13-30.) Pelastumiseen riittää siis se, että perustus on paikallaan, vaikka rakennus sen päällä palaisi poroksi vanhurskauden valtaistuimen edessä tapahtuvalla uskovien viimeisellä tuomiolla. Sielu pelastuu,

7 mutta elämä maan päällä osoittautuu lähes arvottomaksi, sillä jokainen uskovainen ei etsi yksin Jumalan kunniaa vaan myös oman kunnian pyyde vaivaa joitakin valittuja. Herra olkoon heille armollinen ja varjelkoon, etten juuri minä olisi oman kunnian pyytäjä ja itsekäs motiiveiltani, vailla rakkautta, armoa ja totuutta, sillä nämä kolme kulkevat aina käsi kädessä eikä niitä sovi erottaa toisistaan, niin kuin ei Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeäkään sovi erottaa toisistaan enempää kuin miten Raamatussa heidät toisistaan erotetaan. Nämä kolme ovat pysyvästi yhtä keskenään, vaikka toimivatkin ikään kuin itsenäisinä tietoisuuden keskuksina ja keskustelevat toistensa kanssa tai välittävät sanomaa toinen toisestaan ihmisille. Pelastus on niin sanotusti valmis ja valmistettu meille Karitsan veressä ja Jeesuksen Kristuksen nimessä, hänen ruumiinsa ja verensä uhrin kautta, mutta se tulee ottaa vastaan eli hyväksyä se sanoma, ettei ihminen voi pelastaa itse itseään, vaikka miten hyvä olisi ja miten paljon hyvää tahansa tekisi. Hyvät teot eivät poista syyllisyyttä ja syntiä vaan pelkästään anteeksiantamus voi sen tehdä. Anteeksiantamus perustuu sitten syntien sovitukseen ja Jeesus Kristus on sovittanut syntimme ja meidät Isän Jumalan kanssa. Näin emme voi ohittaa Jumalan antamaa uhria meidän hyväksemme joutumatta samalla syynalaiseksi Jumalan lahjan halpana pitämiseen, jos niin teemme. Itse itsensä pelastamisyritykset ovat tuhoon tuomittuja, mutta tämä ei poista ihmisen vastuuta Jumalan edessä suhteessa syntiin ja syntien sovituksen vastaanottamiseen, syntien anteeksisaamisen hyväksymiseen ainoana taivaaseen johtavana tienä. Ihmisen osuus Me voimme antaa Jumalan pelastaa itsemme. Jumala ei suotta vetoa ihmisten tahtoon ja omiintuntoihin kehottaen: Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukukunnasta! (Apt 2:40; Jes 45:22; 2Kor 4:1,2.) Ilman tätä jumalattoman ja syntisen suostumusta pelastetuksi tulemiseen ei Jeesus syntistä ja jumalatonta pelasta eikä tee hänessä pelastavaa tekoaan: uudestisyntymisen ihmettä. Uudestisyntyminen on sitä, että Jumalan Pyhä Henki tulee meihin asumaan, niin että hän on meissä sinettinä, käsirahana ja vakuutena siitä, että saamme loputkin Jumalan lupaamat aarteet sekä lahjat kuolleiden ylösnousemuksessa, mikä on kristityn toivo. (Apt 23:8; 24:15; 28:6; Efe 1:13,14; 1Tess 4:13-18; 1Kor 15:12-28,35-58.) Kuolleet nousevat ylös ja me muutumme silmänräpäyksessä kuolemattomiksi ja katoamattomiksi eli se uusi ruumis, mihin meidät puetaan, ei koskaan kuole eikä muutu maaksi jälleen. Tämä on Jumalan valittujen ja pyhien ikuinen hyvä osa, mikä lahjana saadaan: iankaikkinen elämä siinä uudessa maassa ja uusissa taivaissa, mitkä Jumala on tekevä aikojen lopulla. (Iilm 21-22; 2Piet 3:1-17) Ihminen ei voi uskovaisenakaan ansaita itselleen taivasosuutta, paikkaa Jumalan luona taivaissa ja perintöosaa kaikkien pyhitettyjen kanssa. Me emme tuo teoillamme mitään lisää pelastukseen emmekä ota siitä pois, joskin Jumala palkitsee meitä uskollisuuden ja tekojen mukaan, jolloin nämä palkittavat teot ovat ansiottomia tekoja Jumalan armossa ja hänen vaikutuksestaan: ne eivät ole ns. lain tekoja eivätkä ihmisen omia tekoja, millä voisi kerskata muita vastaan vaan ne ovat totisesti Jumalan vaikuttamia uskon tekoja ja lahjaa jokaiselle valitulle Jumalan lapselle. Siksi niistä armopalkka saadaankin: ei ihmisen oman hyvyyden ansiosta vaan Kristuksen Jeesuksen hyvyydessä kiinni pysymisestä ja luottamuksesta Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman. (Hebr 13:20,21; 2Tess 1:11,12; Room 4:5; 11:17-23; 15:17-19; Fil 2:12-14; 2Kor 3:1-6,17,18.) Ihminen ei voi ansaita pelastusta, mutta voi sen kuitenkin menettää. Tämä ristiriitaiselta tuntuva tosiasia on saanut monet hämmennyksiin ja eksymään pois totuudesta. Ihmisen sydämen ajatusten

8 muutos ja kääntyminen Jumalan tykö sekä pysyminen oikeassa sydämen asenteessa eivät ole niitä kirottuja lain tekoja, miksi ihmisen osuutta virheellisesti on väitetty. Ilman tätä ihmisen vastaanottamista ei ole pelastusta jumalattomalle ja syntiselle tarjolla. Vieläpä uskovaisen on pysyttävä kiinni Kristuksessa uskon kautta, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Joh 15:1-6; Room 11:17-23) Kiinni pysyminen ei ole siis lain teko vaan luottamus Jumalaa kohtaan. Joka pysyy vahvana siinä luottamuksessa, mikä meillä alussa oli, se pelastuu, mutta itseensä tai johonkin oppiin luottava ihminen joutuu turmioon. (Hebr 3:12-15; Matt 24:13; Luuk 18:9ss.) Ihmisen osuus tulee ehkä selvimmin esille Herran Jahven sanoista: Antakaa pelastaa itsenne te maanääret kaikki! (Jes 45:22.) Apostoli Pietari siteerasi tätä jaetta hieman eri muodossa: Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta! (Apt 2:40.) On perin väärämielistä väittää, ettei antaminen tarkoita ihmisen osallisuutta siinä tapahtumassa, mitä pelastumiseksi tässä nimitetään. Jos joku ei halua uskoa tätä opetusta, niin hän keksii keinot vääntää vinoon Jumalan sanan. Hän väittää, ettei pelastuminen tarkoita tässä sielun pelastumista vaan jotakin muuta tai sitten hän kieroilee vieläkin enemmän. Yleisin kieroilun tapa on puhua kahdesta eri näkökulmasta. Jumalan näkökulmasta katsottuna Herra pelastaa täysin ihmisestä riippumattomista syistä ne, jotka pelastaa: muut joutuvat kadotukseen, mutta pelastumiseen ei voi ihminen mitenkään myötävaikuttaa, ei tahdollaan eikä omantuntonsa heräämisen kautta. Ihmisen näkökulmasta vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämä Jumalan suvereeni teko on ihmisen myötävaikutuksesta kiinni: ihminen voi osallistua aktiivisesti vastaanottamiseen, kääntymiseen ja Kristuksessa pysymiseen, koska Jumalan palveluskin on vapaaehtoista. (1Piet 5:1-4; 1Kor 9:16,17; 7:37.) Edellä mainitut kaksi eri näkökulmaa ovat virheellistä Raamatun tulkintaa. Jumala näkee asian siten, että hän edellyttää ihmiseltä myötämielistä suhtautumista ja alistumista Jumalan tahtoon kääntymyksessä: omasta elämästä luopumista ja uuden elämän vastaanottamista. (Mar 8:35-38; Room 6:3,4.) Tässä vedotaan nimenomaan ihmisen tahtoon monin eri tavoin. (Luuk 14:25-35; 2Kor 4:1,2; 5:18-6:2; Apt 2:37-40; 3:19; 17:30; Mar 1:15.) Se on siis nimenomaan Jumalan näkökulma, että hän pelastaa täysin ihmisistä riippuvista syistä ne, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan, pelastuksemme evankeliumin, Herran Jeesuksen ja armon. Muita hän ei pelasta. Kutsutuilla on mahdollisuus myös torjua Jumalan sana ja armo pois luotaan eli molemmat mahdollisuudet ovat avoimena. (Joh 12:42-50; Hebr 2;1-4; 4:1,2.) Päätöksen tekee ihminen eikä Jumala. Tämä on sitä, että joku antaa pelastaa itsensä. Ilman tätä antamista ei Jumala jumalatonta ja syntistä pelasta, vaikka mitä sanottaisiin. Vapautettu tahto Ihmisen tahto on sidottu eli jumalaton ja syntinen ei voi tulla omasta aloitteestaan Jumalan tykö ja ottaa vastaan armoa. Kun Jumala kutsuu ihmistä (Joh 6:44; Room 2:4,5; Job 33:14-33; Matt 22:1-13; Luuk 19:41.44; 1Piet 2:12; 2Kor 6:1,2.), niin hänen tahtonsa vapautetaan. Silloin on mahdollista ottaa vastaan, kun annetaan taivaasta (Joh 3:27.) ja juuri silloin Jumala edellyttää ihmisen myötämielistä suhtautumista Jumalan sanan tarjoukseen, armon vastaanottamista. (Joh 12:42-50; Hebr 2:1-4; 4:1,2; 12:25.) Sanan hylkijät ja armon torjuvat henkilöt eivät pelastu, mutta Jeesuksen vastaanottaneet saavat armon. Näin yksinkertaista se on, jos vain on halua ymmärtää asiat Jumalan näkökulmasta oikealla tavalla. Petteri Haipola