Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeenlinnan hallinto-oikeus"

Transkriptio

1 Hämeenlinnan hallinto-oikeus 1 (5) H 00243/16 04 Oikeusministeriölle Lausuntopyyntö työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain 193 :n muuttamisesta OM 3/32/2016 Hämeenlinnan hallinto-oikeus lausuu kunnioittavasti seuraavaa: Luonnoksessa hallituksen esitykseksi on esitetty, että kansainvälistä suojelua koskevien valitusasioiden (jäljempänä turvapaikka-asiat) käsittely hajautettaisiin Helsingin lisäksi Itä-Suomen, Pohjois-Suomen ja Turun alueellisiin hallinto-oikeuksiin. Laki tulisi voimaan vuoden 2017 alusta siten, että tuolloin vireillä olevat asiat siirtyisivät käsiteltäväksi lakiehdotuksen mukaan määräytyvässä hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeus katsoo, että vastoin ehdotusta turvapaikka-asiat tulee hajauttaa kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Lisäksi Helsingin hallinto-oikeuteen vireille tulleet asiat on tarkoituksenmukaisinta käsitellä loppuun Helsingin hallinto-oikeudessa. Perustelut 1. Hajauttaminen kaikkiin hallinto-oikeuksiin Asioiden hajauttaminen kaikkiin hallinto-oikeuksiin on oikeusvarmuuden ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn kannalta tarkoituksenmukaisin ja taloudellisesti edullisin vaihtoehto mm. seuraavista syistä: Tietotaito hyödynnetään, oikeusvarmuus paranee Muita ulkomaalaisasioita käsitellään jo kaikissa hallinto-oikeuksissa. Jokaisessa hallinto-oikeudessa on useita tuomareita ja esittelijöitä, joilla on hyvä ammatillinen tietotaito muissa ulkomaalaisasioissa ja siten erinomainen pohja harjaantua turvapaikka-asioiden oikeusvarmaan käsittelyyn riittävän nopeasti. Tämä resurssi on syytä täysimääräisesti hyödyntää, kun joudutaan huolehtimaan näinkin suuren asiaryhmän viivytyksettömästä käsittelystä. Asioiden hajauttaminen kaikkiin hallinto-oikeuksiin luo vankimman osaamispohjan käsitellä tulevaisuudessakin mahdollisesti ilmeneviä ruuhkahuippuja viivytyksettä. Erityisen hyödynnettävä tämä osaamispohja olisi siinä vaiheessa, kun Haipa-järjestelmä valmistuu ja näiden asioiden käsittely voitaisiin toteut- Osoite Puhelinvaihde Telekopio Sähköposti Raatihuoneenkatu hameenlinna.hao@oikeus.fi HÄMEENLINNA

2 taa myös ns. työjonon kautta siten, että asioita ohjataan siihen hallinto-oikeuteen joka työtilanteensa puolesta pystyy niitä parhaiten ratkaisemaan. Oikeuskäytännön yhteneväisyyttä on seurattava hajauttamisratkaisun jälkeen tarkasti. KHO:n rooli nousee keskeiseksi, koska hajauttamisratkaisun myötä oikeuskäytännön yhteneväisyyden varmistamiseksi ei enää voida turvautua plenum-ratkaisuihin, kuten tilanteessa, jossa asiat ovat yhden hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Yleisesti ottaen asiamiehetkin seuraavat hyvin tarkoin oikeuskäytännön yhteneväisyyttä ja ottavat epäyhteneväisyydet valituksissa esille. Näin ollen ei ole oletettavaa, että KHO ei oikeuskäytäntöä ohjaavilla ratkaisuillaan pystyisi jatkossakin huolehtimaan oikeuskäytännön yhteneväisyydestä. Ainakaan se ei ole sen vaikeampaa, olipa asiat hajautettu neljään tai kuuteen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuksista ei tule tehdä turvapaikkatuomioistuimia Mikäli asiat hajautetaan vain neljään hallinto-oikeuteen, asiamäärät ovat edelleen siinä määrin suuret, että tuomioistuimet muodostuvat leimallisesti turvapaikkatuomioistuimiksi - sitä enemmän, mitä vähemmän kyseisessä tuomioistuimessa käsitellään muita hallintolainkäyttöasioita. Ehdotuksessa on vedottu Ruotsin järjestelmään ja todettu, että hallinto-oikeuksien tulee olla riittävän suuria työskentelyn tehokkuutta ja erikoistumista ajatellen. Ruotsissa kuitenkin asiat on keskitetty nimenomaan suurimpiin hallinto-oikeuksiin, kun nyt tehdyssä ehdotuksessa pikemminkin pienimpiin. Painopisteen siirtyessä liiaksi turvapaikka-asioihin, on suuri vaara, että muiden hallintolainkäyttöasioiden käsittely viivästyy merkittävästi. Tästä puolestaan voi aiheutua yhteiskunnallisia haittoja mm. hankkeiden viivästymisen ja työllisyyden kannalta. Tämän estämiseksi asiat tulee hajauttaa kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Se seikka, että Hämeenlinnaan on keskitetty osa maaseutuelinkeinoasioista ja Vaasan hallinto-oikeuteen ympäristö- ja vesiasiat ei ole peruste turvapaikka-asioiden hajauttamista arvioitaessa. Nyt ei ole kysymys erityisasiantuntemusta vaativasta asiaryhmästä, jonka asiamäärät jäävät siinä määrin vähäisiksi, että asioiden vaativuus huomioon ottaen riittävän syvällistä asiantuntemusta ei kehittyisi, jos asioita käsiteltäisiin kaikissa hallinto-oikeuksissa, kuten keskittämistä on perusteltu em. asioiden osalta. Yleinen tavoite on jo pitkään ollut kehittää hallinto-oikeuksia tasavahvoina yleisinä alueellisina hallintotuomioistuimina ja päästä eroon asioiden keskittämisestä eikä lisätä sitä, kuten nyt on ehdotettu tehtäväksi. Henkilöstöresurssit optimaaliseen käyttöön Kun asiat hajautetaan kaikkiin hallinto-oikeuksiin, on laajemmin pelivaraa ohjata työjärjestelyillä asiamäärältään vaihtelevan asiaryhmän hallintaa ilman, että pienten ruuhkahuippujen vuoksi jouduttaisiin turvautumaan lisäkustannuksia aiheuttavaan uuteen henkilöstöön. Asiamäärät ovat joka tapauksessa niin suuret, että jokaiseen hallinto-oikeuteen on luotavissa vahva erityisosaaminen. Oikeudenkäyntimaksujen laajenemisen ja korottamisen myötä useissa hallinto-oikeuksissa asiamäärät ovat vähentyneet, joten säästyvät resurssit voitaisiin kaikkiin hallinto-oikeuksiin hajautettaessa ohjata täysimääräisesti turvapaikka-asioihin, mikä vähentää kokonaisuutena uuden henkilöstön rekrytointitarvetta. Koska asiamäärien kehityksestä ei ole mitään varmuutta, asioita joudutaan joka tapauksessa käsittelemään pitkälti määräaikaisen henkilöstön voimin. Ainakaan irtisanomattomia vakinaisia tuomarin virkoja ei voida kohdentaa tuomioistuimeen, ellei ole täyttä varmuutta siitä, että työtä riittää jatkossakin. Määräaikaista henkilöstöä tarvitaan joka tapauksessa tuomioistuinkohtaisesti vähemmän, mikäli asioita käsitellään kaikissa hallinto-oikeuksissa, koska ruuhkahuippuja voidaan helpommin tasata kohdentamalla vakinaista henkilöstöä eri asiaryhmiin. Näin taataan myös oikeusvarmuus asioiden käsittelyssä niiden ollessa pääosin vakinaisen osaavan henkilöstön vastuulla. Tämä on tärkeä kysymys myös tuomioistuimen riippumattomuudelle asetettavista lähtökohdista.

3 Henkilöstön rekrytointi helpottuu Vaikka turvapaikka-asioita on paljon, on muistettava se tosiasia, että kyseessä ei ole rutiiniluonteiset asiat, joita kuka tahansa vastavalmistunut oikeustieteen maisteri kykenisi ratkaisemaan lyhyellä perehdytyksellä. Väärä ratkaisu näissä asioissa voi olla äärimmäisen kohtalokas. Tämän vuoksi on voitava taata, että myös hajautusratkaisun tapahduttua asioiden käsittely on laadukasta. Tämä edellyttää osaavaa henkilöstöä. Tällaisen henkilöstön rekrytoiminen ei tule olemaan helppoa. Tämän on jo osoittanut Helsingin hallinto-oikeuden ja KHO:n rekrytointiprosessit, vaikka niitä on suoritettu pääkaupunkiseudulla, jossa kokeneen ja osaavan henkilöstön saatavuus on varmasti koko maassa paras mahdollinen. Jotta tehtäviin saataisiin mahdollisimman osaavaa henkilöstöä, asiat tulee hajauttaa kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Näin voidaan hyödyntää koko maan rekrytointipohja. Mitään perustetta ei ole sille, miksi asioita ei ehdoteta hajautettavaksi Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka on tuomiopiirinsä asukasluvulla (1,2 milj.) mitaten Helsingin hallinto-oikeuden jälkeen maan toiseksi suurin hallinto-oikeus ja jonka alueella sijaitsee pääkaupunkiseudun jälkeen maan suurin kasvukeskus Tampereen seutu. Lisäksi hallinto-oikeus sijaitsee alle tunnin työmatkan etäisyydellä mm. Helsingistä, Tampereelta ja Lahdesta. Rekrytointimahdollisuudet ovat siten mitä parhaimmat ja myös käytännössä hyviksi todetut. Niin ikään Vaasassa on oikeustieteellisen tiedekunnan myötä hyvät mahdollisuudet rekrytoida juristeja. Näin ollen ei ole myöskään perusteita jättää Vaasan hallinto-oikeutta hajauttamisratkaisun ulkopuolelle. Helsingin hallinto-oikeuteen hankitun henkilöstön hyödyntäminen Helsingin hallinto-oikeus on lähes kaksinkertaistanut henkilöstönsä turvapaikka-asioiden kasvun myötä. Hajauttamisen jälkeen Helsingin hallinto-oikeuden henkilöstömäärää joudutaan vähentämään hajautettavien asioiden määrää vastaavasti, joka esityksen mukaan olisi noin 40 %. Nyt tehdyssä ehdotuksessa ei ole lainkaan otettu huomioon sitä, että Helsingin hallinto-oikeudessa rekrytoitu, koulutettu ja tehtäviinsä perehdytetty henkilöstö tulisi voida jatkossakin hyödyntää turvapaikkaasioiden käsittelyssä. On vaikea kuvitella, että etäisyydet huomioon ottaen Helsingistä siirryttäisiin sankoin joukoin työskentelemään esimerkiksi Ouluun tai Kuopioon, tuskin suurissa määrin Turkuunkaan. Koulutettu henkilöstö voitaisiin kaikkiin hallinto-oikeuksiin hajautettaessa saada parhaiten hyötykäyttöön, koska ainakin Hämeenlinnan hallinto-oikeus pystyisi sijaintinsa puolesta rekrytoimaan työvoimaa pääkaupunkiseudulta, kuten se on tehnyt paljon tähänkin saakka. Nyt tehty ehdotus on siten edellä sanotuista lähtökohdista perustelematon ratkaisu. Ehdotuksessa on suuri riski, että asioita ryhdytään käsittelemään hallinto-oikeuksissa, jonne ei saadakaan rekrytoitua riittävästi osaavaa henkilöstöä. Lisäksi Helsingissä tehdyt panostukset valuisivat pidemmällä aikavälillä suurelta osin hukkaan. Oikeusapu-, asianajo- ja tulkkauspalvelut Turvapaikka-asioiden käsittely edellyttää myös asiamiehiltä erityisasiantuntemusta. Asioita ovat tähän saakka oikeusavustajien lisäksi hoitaneet näihin asioihin perehtyneet asianajo- ja lakiasiaintoimistot ja muut palvelun tarjoajat. Asiamäärän lisääntyessä on jo nyt havaittu alalla palvelun tarjoajia, jotka eivät edistä asiakkaidensa oikeusturvaa. Hajautettaessa asiat kaikkiin hallinto-oikeuksiin voidaan paremmin taata asiamiesten ammattitaito. Koko maata palvelevaa oikeuslaitosta koskevissa ratkaisuissa olisi muutenkin syytä pitää huolta siitä, että myös muun lakimieskunnan työllistymismahdollisuuksia kehitetään mahdollisuuksien mukaan tasapuolisesti.

4 Tulkkipalvelut ovat keskittyneet lähinnä pääkaupunkiseudulle. Näin ollen hajauttamisratkaisu tulee tältä osin olemaan joka tapauksessa haasteellinen ja tulkkauskustannuksia lisäävä. Tästäkin näkökulmasta on erikoista, että hajauttamisen ulkopuolelle on jätetty Hämeenlinnan hallinto-oikeus, jolla on mahdollisuudet joustavasti hyödyntää pääkaupunkiseudun tulkkauspalveluja, kuten tähänkin saakka on tehty. Hajauttamisesta hallinto-oikeuksille aiheutuva työ minimoituu Hajauttaminen kaikkiin hallinto-oikeuksiin aiheuttaa mahdollisimman vähän rekrytointiin, toimitilojen järjestelyyn ja talon sisäiseen perehdyttämiseen liittyvää työtä tuomioistuinyksikköä kohden. On oletettavaa, että näillä asiamäärillä tämä työ pystyttäisiin kaikkiin hallinto-oikeuksiin hajautettaessa tekemään olemassa olevan hallintohenkilöstön voimin ilman, että hallinnointiinkin jouduttaisiin palkkaamaan lisähenkilöstöä, kuten Helsingin hallinto-oikeudessa ja KHO:ssa on jouduttu tekemään. Hajauttamisratkaisu edellyttää joka tapauksessa perinpohjaisen koulutuksen järjestämistä. Tästä koulutuksesta ei aiheudu hallinto-oikeuksille, oikeusministeriölle tai muille tahoille menoja tai työtä sen enempää järjestetäänkö se neljään vai kuuteen hallinto-oikeuteen. 2. Voimaantulosäännös Helsingin hallinto-oikeus on juuri saatu suurin ponnistuksin resurssoitua turvapaikka-asioiden käsittelemiseen ja vireille tulleet asiat on jo siellä haltuunotettu. Asioiden siirtäminen tässä tilanteessa kiireellä muihin hallinto-oikeuksiin ei tue valtion muutoinkin rajallisten varojen tarkoituksenmukaista käyttöä. Vireillä olevat asiat olisi siten syytä ratkaista Helsingin hallinto-oikeudessa, jossa on valmis osaaminen ja henkilöstö asioiden ratkaisemiseen. Muilla hallinto-oikeuksilla lienee vielä paljon työtä turvapaikka-asioihin perehtymisessä, vaikka niihin siirtyisi vasta lain voimaantulon jälkeen vireille tulleet asiat. Myös rekrytoinnit ja toimitilojen järjestäminen ottavat aikansa, eikä voida ajatella, että tällaiset asiat suoritettaisiin muutamassa viikossa. Näin ollen uusien asioiden haltuunotto tulisi tehdä hallitusti ja asiakkaiden oikeusturvaa kunnioittaen. Voimaantulosäännös on muutoinkin hyvin ongelmallinen. Käytännössä Helsingin hallinto-oikeudesta siirrettäisiin säännöksen perusteella toiseen hallinto-oikeuteen esim. asiat, joissa on jo järjestetty suullinen käsittely ja jopa asiat, jotka ovat olleet istunnossa, mutta joille ei ole annettu antopäivää lain voimaan tullessa. Tällainen ei liene tarkoitus. 3. Forum-säännöksestä Lakiehdotuksessa forum-säännös on muotoiltu Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön vastuualueiden mukaisesti. Maahanmuuttovirasto on valtakunnallinen yksikkö, jonka toimialueena on koko maa. Vastuualueet, joissa ratkaisut tehdään, voidaan määritellä Maahanmuuttoviraston yksikön johtoryhmän päätöksellä yksikön sisäisestä työnjaosta. Vastuualueet eivät ole miltään osin sidoksissa turvapaikan hakijoiden asuinpaikkaan. Vastuualuejako ei estä asioiden hajauttamista kaikkiin hallinto-oikeuksiin, koska se on helposti muutettavissa siten, että vastuualueita sijoitetaan kaikkien hallinto-oikeuksien tuomiopiiriin. Tämänkin ehdotuksen myötä ollaan lakkauttamassa Vaasassa olevaa vastuualuetta, jotta vastuualueiden jako vastaisi nyt tehtyä ehdotusta asioiden hajauttamisesta. Sinänsä tuomioistuimen forum-sääntelyn pohjan ei tulisi näkemyksemme mukaan perustua Maahanmuuttoviraston yksikön johtoryhmän päätökseen, vaan asiasta tulisi säätää ainakin asetustasolla. Nyt tehdyn lakiehdotuksen mukaan Helsingin hallinto-oikeuteen ohjautuisi jatkossakin noin 60 prosenttia turvapaikka-asioista. Näinkin suurella asiamäärällä on vaarana, että tuomioistuin leimautuu hajautuksen jälkeenkin vielä liiaksi turvapaikkatuomioistuimeksi, vaikka Helsingin hallinto-oikeus onkin selvästi suurin hallinto-oikeus muiden asioiden määrä huomioon ottaen. Ehdotuksen vastuualuejaon pohjalta olisi mahdollista tehdä ratkaisu, jossa eteläisen vastuualueen neljästä tulosalueesta yhdessä tehtyjen ratkaisujen muutoksenhakutie ohjautuisi Hämeenlinnan ja toisessa Vaasan

5 hallinto-oikeuteen. Näin Helsingin hallinto-oikeuden turvapaikka-asioiden määrä vähenisi esitetystä eikä mikään hallinto-oikeus muodostuisi leimallisesti turvapaikkatuomioistuimeksi. Asioiden tasaaminen mahdollistaisi parhaiten olemassa olevien resurssien täysimääräisen hyödyntämisen asioita käsiteltäessä. Tällöin missään hallinto-oikeudessa turvapaikka-asioiden käsittely ei organisoituisi pääosin määräaikaisen henkilöstön varaan. Tässä mallissa forum-säännös voisi 193 :n 2 momentin osalta kuulua seuraavasti: Jos päätös on tehty Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön: 1) eteläisen vastuualueen tulosalueilla 1 ja 2, toimivaltainen hallinto-oikeus on Helsingin hallinto-oikeus; 2) eteläisen vastuualueen tulosalueella 3, toimivaltainen hallinto-oikeus on Hämeenlinnan hallinto-oikeus; 3) itäisellä vastuualueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Itä-Suomen hallinto-oikeus; 4) eteläisen vastuualueen tulosalueella 4, toimivaltainen hallinto-oikeus on Turun hallinto-oikeus; 5) pohjoisella vastuualueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus; 6) läntisellä vastuualueella, toimivaltainen hallinto-oikeus on Vaasan hallinto-oikeus Hallintolainkäyttölain 12 :n 2 momentin mukaan forum-säännös määräytyy henkilön kotikunnan mukaan, kun päätöksen on tehnyt viranomainen, jonka toimialueena on koko maa. Turvapaikanhakijoilla ei sinänsä ole vielä kotikuntaa, mutta mahdollista olisi sekin vaihtoehto, että valitustie määräytyisi sen vastaanottokeskuksen mukaan, mihin turvapaikanhakija on kirjattu. Näin muutoksenhakutie noudattaisi periaatteiltaan hallintolainkäyttölain forum-säännöksiä. Tältä osin on huomautettava, että 30 prosenttia koko maan vastaanottokeskuksista sijaitsee Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiirissä. Tämäkään ei siten puolla ratkaisua jättää asiat jakamatta siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirin alueella asuu turvapaikanhakijoita pääkaupunkiseudun jälkeen toiseksi eniten. 4. Lopuksi Kaikki edellä sanottu huomioon ottaen toivomme, että asia otetaan huolelliseen harkintaan ja ehdotusta muutetaan siten, että asiat hajautetaan kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Samalla toivomme, että hajautus tehdään hallitusti. Asioiden käsittely on nyt Helsingin hallinto-oikeudessa saatu hyvin aloitettua. Hakijamäärät ovat lisäksi tässä vaiheessa selvästi vähentyneet. Ei ole siten mitään syytä kiirehtiä hajauttamisratkaisua niin, että riskeerataan oikeuslaitoksen tärkein tehtävä - oikeusturvan antaminen oikeusvarmasti. Lausunto on käsitelty Hämeenlinnan hallinto-oikeuden johtoryhmässä Hämeenlinnassa, Ann-Mari Pitkäranta, ylituomari Elina Kurronen, hallintopäällikkö

Eduskunnan lakivaliokunnalle

Eduskunnan lakivaliokunnalle Lainvalmisteluosasto LsN Arja Manner MUISTIO 23.11.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle HE 234/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n ja 197 :n 2 momentin muuttamisesta -vastine

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaalaissa Helsingin hallinto-oikeuteen keskitettyjen kansainvälistä suojelua koskevien valitusasioiden

Lisätiedot

HE 234/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n ja 197 :n 2 momentin muuttamisesta

HE 234/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n ja 197 :n 2 momentin muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n ja 197 :n 2 momentin muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia. Helsingin hallinto-oikeuteen

Lisätiedot

ULKOMAALAISASIOIDEN TILASTOTIETOJA. Helsingin hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Oikeusapu

ULKOMAALAISASIOIDEN TILASTOTIETOJA. Helsingin hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Oikeusapu ULKOMAALAISASIOIDEN TILASTOTIETOJA Helsingin hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Oikeusapu 1.6.216 14 Turvapaikkavalitusten käsittely vuonna 215 Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus

Lisätiedot

ULKOMAALAISASIOIDEN TILASTOTIETOJA. Helsingin hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Oikeusapu

ULKOMAALAISASIOIDEN TILASTOTIETOJA. Helsingin hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Oikeusapu ULKOMAALAISASIOIDEN TILASTOTIETOJA Helsingin hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Oikeusapu 1.4.216 14 Turvapaikkavalitusten käsittely vuonna 215 Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maahanmuuttovirasto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksessa

Lisätiedot

Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Korkeimman hallinto-oikeuden toimiala on erittäin laaja. Korkeimman hallinto-oikeuden ja yleisesti hallintotuomioistuinten yhteiskunnallinen tehtävä ulottuu kaikille yhteiskuntaelämän

Lisätiedot

Helsinki, Suomen Lakimiesliitto Uudenmaankatu 4-6 B Helsinki. Oikeusministeriö PL Valtioneuvosto LAUSUNTO (OM 7/021/2010)

Helsinki, Suomen Lakimiesliitto Uudenmaankatu 4-6 B Helsinki. Oikeusministeriö PL Valtioneuvosto LAUSUNTO (OM 7/021/2010) Helsinki, 27.9.2012 Suomen Lakimiesliitto Uudenmaankatu 4-6 B 00120 Helsinki Oikeusministeriö PL 25 00023 Valtioneuvosto LAUSUNTO (OM 7/021/2010) Lausuntonaan oikeusministeriön luonnokseen Hallituksen

Lisätiedot

HE 71/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 71/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettuun

Lisätiedot

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Sosiaali ja terveysministeriö Lausunto 25.07.2017 STM/1647/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Oikeushallinto-osasto 2.5.2012 OM 7/021/2010 HOVIOIKEUKSIEN JA HALLINTO-OIKEUKSIEN RAKENNEUUDISTUS. Rakennemuutoksen yleiset perusteet

Oikeushallinto-osasto 2.5.2012 OM 7/021/2010 HOVIOIKEUKSIEN JA HALLINTO-OIKEUKSIEN RAKENNEUUDISTUS. Rakennemuutoksen yleiset perusteet MUISTIO Oikeushallinto-osasto 2.5.2012 OM 7/021/2010 HOVIOIKEUKSIEN JA HALLINTO-OIKEUKSIEN RAKENNEUUDISTUS Rakennemuutoksen yleiset perusteet Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa on todettu, että riittävän

Lisätiedot

Päiväys Datum Dnro Dnr 27.4.2011 YM 15/ 04 /2011 Oikeusministeriö Viite Hänvisning lausuntopyyntö Asia Ärende Lausunto Oikeusministeriö on pyytänyt ympäristöministeriöltä lausuntoa prosessityöryhmän ehdotuksesta

Lisätiedot

ASIA Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille

ASIA Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille VAASAN HALLINTO-OIKEUS H00089/13 Korsholmanpuistikko 43 PL 204 18.6.2013 65101 VAASA p. 029 56 42611 f. 029 56 42760 s-posti vaasa.hao@oikeus.fi Oikeusministeriö PL 25, 00023 Valtioneuvosto s-posti oikeusministerio@om.fi

Lisätiedot

Asia: Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2016 vp julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Asia: Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2016 vp julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Korkein hallinto-oikeus Presidentti Pekka Vihervuori 22.4.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2016 vp julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Eduskunnan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 81/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta sekä eräiden muiden lakien täydentämisestä tuomioistuinten henkilöstön kielitaitoa koskevilla

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2008

Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2008 Hallinto-oikeudet ratkaisivat 22 400 asiaa vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan hallinto-oikeudet käsittelivät vuonna 2008 eri viranomaisten päätöksistä tehtyjä

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA (HE 32/2016 vp)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA (HE 32/2016 vp) LAUSUNTO Osastopäällikkö, ylijohtaja Sami Manninen Hankejohtaja Petri Saukko 19.4.2016 Oikeusapu- ja ulosottoyksikön päällikkö Merja Muilu Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2010

Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2010 Oikeus 2011 Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2010 Hallinto-oikeudet ratkaisivat 22 900 asiaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan hallinto-oikeudet käsittelivät vuonna 2010 eri viranomaisten päätöksistä tehtyjä

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

I Yleistä Pakolaisneuvonta kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä.

I Yleistä Pakolaisneuvonta kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä. Eduskunnan lakivaliokunnalle PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO 16.11.2016 Asia: HE 234/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 193 :n ja 197 :n 2 momentin muuttamisesta I Yleistä Pakolaisneuvonta

Lisätiedot

HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta

HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta HE 111/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 184/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HALLINTOLAINKÄYTTÖLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISTA TODISTELUA YM. KOSKEVASSA ASIASSA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HALLINTOLAINKÄYTTÖLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISTA TODISTELUA YM. KOSKEVASSA ASIASSA SUOMEN OIKEUSAPULAKIMIEHET RY 1 (5) Oikeusministeriölle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HALLINTOLAINKÄYTTÖLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISTA TODISTELUA YM. KOSKEVASSA ASIASSA Suomen Oikeusapulakimiehet

Lisätiedot

Lausunto: MARKKINAOIKEUS MARKNADSDOMSTOLEN Dnro H 00149/18. Eduskunnan lakivaliokunnalle

Lausunto: MARKKINAOIKEUS MARKNADSDOMSTOLEN Dnro H 00149/18. Eduskunnan lakivaliokunnalle MARKKINAOIKEUS MARKNADSDOMSTOLEN Lausunto 30.4.2018 Dnro H 00149/18 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Lausunto hallituksen esityksestä liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 49/2018

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 16.04.2014 1 (5) Lupatunnus Foxhill Mining Ltd Oy Hatanpään Valtatie 34 B 33100 Tampere Suomi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.3.2014

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikennevirasto Lausunto 30.05.2017 LIVI/3067/00.03.02/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Lausunto 30.08.2017 Asia: 1/66/2016 Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Joensuun kaupunki Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeusministeriö

Lisätiedot

HE 32/2016 vp LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

HE 32/2016 vp LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 32/2016 vp LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 18.5.2016 1. Oikeusavun rajoittaminen Ulkomaalaislain 9 :n

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 68/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi käräjäoikeuslain 17 :n ja kihlakunnansyyttäjästä annetun lain 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi käräjäoikeuslain säännöstä käräjäviskaalin

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2014 1 (5) Lupatunnus Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 3.3.2014 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.9.2014 1 (5) Lupatunnus Maria ja Pauli Jokinen Keskustie 20 A 4 17500 Padasjoki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.8.2014 kaivoslain

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 23.05.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeudenkäyntiavustajalautakunnalla

Lisätiedot

HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS 2003 - tähän on tultu kymmenessä vuodessa

HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS 2003 - tähän on tultu kymmenessä vuodessa HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS 2003 - tähän on tultu kymmenessä vuodessa 25.1.2013 Ylituomari Heikki Jukarainen Hämeenlinnan hallinto-oikeus Asiakasnäkökulma Hallinto-oikeuksien olisi syytä kiinnittää

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Lausunto 05.06.2017 Evira/2293/0004/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Lausunto 1 (5) Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Suomen Kiinteistöliitosta (Kiinteistöliitto/Suomen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Energiateollisuus ry Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Energiateollisuus

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 3 700 asiaa vuonna 2008 Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten, että sosiaalivakuutuslautakunnat

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti lokakuussa 2017 Arkldtehtuurimuseon

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti lokakuussa 2017 Arkldtehtuurimuseon päätös OKM/1/203/2018 27.4.2018 Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös asiakirjan luovuttamista koskevassa asiassa; Arkkitehtuurimuseota koskeva tarkastusmuistioluonnos Asiakirj apyyntö hallitukselle

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2016 1 (5) Lupatunnus Gold Fields Arctic Platinum Oy Ahjotie 7 96320 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.6.2016 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61 Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO TURUN HALLINTO-OIKEUS Ylituomarin päätös 1/2017/YT 2.1.2017 TURUN HALLINTO-OIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS Tässä työjärjestyksessä määrätään, sen lisäksi mitä tuomioistuinlaissa, hallinto-oikeuslaissa ja hallintolainkäyttölaissa

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011, OM036:00/2011

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011, OM036:00/2011 1 (5) ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS Kuopio 16.6.2014 Nro 48 Oikeusministeriölle Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.4.2014, OM 13/31/2011, OM036:00/2011 Asia: Lausunto tuomioistuinlakia valmistelleen työryhmän

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Nets Oy Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PohjoisSavon oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 1999. Hallinto-oikeuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Annettu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 1999. Hallinto-oikeuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Annettu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 1999 Hallinto-oikeuslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Hallinto-oikeudet Yleisiä alueellisia hallintotuomioistuimia ovat

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 13.06.2017 H00073/17 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksen tavoitteet

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. luku; 6-12 ) Lausunto

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. luku; 6-12 ) Lausunto Lausunto 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Ei huomautettavaa.

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Nivala Kujala Juha ja Teija Takakuja 24 85500 Nivala

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp)

OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) VASTINE Lainvalmisteluosasto 7.4.2017 LsN Maarit Leppänen LsS Liisa Ojala OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) 1. Yleistä Oikeusministeriön

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 07.04.2017 H103/17 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 16.11.2015 Lupatunnus Joutsa PL 20 19651 Joutsa KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Raimo Ojanlatva raimo.ojanlatva@ouka.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Oulun

Lisätiedot

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. 1 Ohjaavat ministeriöt Aluehallintovirastot (6) Henkilöstöä noin 1 228 (31.12.2016) Strateginen ohjaus Toiminnallinen

Lisätiedot

IPR-ASIAT MARKKINAOIKEUDESSA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA. Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks Kolster Oy Ab

IPR-ASIAT MARKKINAOIKEUDESSA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA. Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks Kolster Oy Ab IPR-ASIAT MARKKINAOIKEUDESSA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks Kolster Oy Ab MARKKINAOIKEUS IPR-TUOMIOISTUIMENA Markkinaoikeus aloitti aikaisempien tehtäviensä ohella IPR

Lisätiedot

LUONNOS OIKEUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OI- KEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA

LUONNOS OIKEUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OI- KEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA LUONNOS MUISTIOKSI Oikeushallinto-osasto Oikeusapu- ja ulosottoyksikkö Kirta Heine 5.4.2012 OM 2/33/2012 OM009:00/2012 LUONNOS OIKEUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OI- KEUSAPUTOIMISTOJEN

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

TUOMIOISTUINTEN VUOTTA 2018 KOSKEVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT

TUOMIOISTUINTEN VUOTTA 2018 KOSKEVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT TUOMIOISTUINTEN VUOTTA 2018 KOSKEVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT OHJELMA 15:00 Tilaisuuden avaus (Kiesiläinen) 15:05 Vuoden 2018 talousarvioesitys ja kehysvalmistelu (Välimaa) 15:25 Tuomioistuinten

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki

Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki Lausuntopyyntö 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Muonion kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Päivi Salminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Sirpa

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot