EBook of Ojennusnuora, by Epictetus

Transkriptio

1 EBook of Ojennusnuora, by Epictetus ï» The Project Gutenberg EBook of Ojennusnuora, by Epictetus This ebook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at Title: Ojennusnuora Author: Epictetus Translator: K. Jaakkola Release Date: August 29, 2005 [EBook #16620] Language: Finnish Character set encoding: UTF-8 *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OJENNUSNUORA *** Produced by Matti Jarvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe. OJENNUSNUORA

2 (ENKHEIRIDION) Epikteetos Kreikankielestà suomentanut ja johdannolla varustanut K. Jaakkola fil. t:ri Ensimmà isen kerran julkaissut Arvi A. Karisto Osakeyhtià JOHDANTO. Epikteetoksen nimi ja merkitys on arvattavasti useimmille suomalaisille lukijoille vieras ja tuntematon. Se ei olekaan oudoksuttavaa, sillã suomeksi on hã nestã ollut tã hã n asti vain lyhyesti mainittu Tietosanakirjassa ja filosofian historiassa sekã vã hã n enemmã ltã "Onni"-nimisessà sveitsilã isen sivistyskirjailijan Hiltyn teoksen suomennoksessa, jossa on erinã isiã saksasta kã à nnettyjã kohtia hã nen kirjoituksistansa. Epikteetos oli kreikkalainen viisaustieteilijã n. vv j. Kr. Hà n oli syntynyt Và hã ssã -Aasiassa Fryygian maakunnan Hieropolis-kaupungissa ja oli orjattaren poika. Kaiken nuoruutensa ajan hã n itsekin oli orjana ensin kotipuolessaan ja sittemmin Roomassa, jonne hã n ajan mittaan oli joutunut. Roomassa oli hã nen isã ntã nsã keisari Neron suosikki ja kirjuri Epafroditus, vapautettu orja, muutamien tietã mã n mukaan myã s keisarin kaartin pã à llikkã sekã luultavasti sama mies, jota jonkun kerran mainitaan Epikteetoksen Tutkielmissa ja nimitetã à n myã s tieteilijã ksi (*grammaticus*) ja sanotaan juutalaisten historioitsijan Josefuksen (s. 39 j. Kr.) ystã vã ksi. Vaikka silloinen aika Roomassa oli keisarien mielivallan ja julmuuden aikaa, on kuitenkin otettava huomioon, ettã orjat roomalaisilla eivã t olleet kaikki samanlaisessa asemassa eikã niiden orjuuden tila aina ollut vain sortoa ja ahdistusta, kuten me orjuudella tavallisesti

3 tarkoitamme. Niinpà esim. orjiksi joutuneet sotavangit katsottiin kyllã onnettomaksi ihmisluokaksi, mutta ei suinkaan alempirotuiseksi. Samoin saattoivat monet muut seikat vaikuttaa, ettã ansiokkaatkin ihmiset orjuutettiin, esim. filosofi Ksenokrates, Platonin mainehikas oppilas, myytiin orjaksi, kun oli jã ttã nyt veronsa maksamatta. Maanviljelyksen, kaupan ja teollisuuden alalla oli enimmã n orjia, mutta nã iden alojen ulkopuolellakin toimivia henkilã itã oli orjien kaltaisessa asemassa, vastaten meidã n ajan apulaisia, palvelijoita, tehtaalaisia j. n. e.; useastikin he saivat taloudellisen tilaisuuden ostaa itsensã vapaiksi isã nniltã nsã tai nã mã heidã t omin ehdoin vapauttivat. Jos orjaksi joutunut oli oppia ja sivistystã saanut, kã ytettiin hã ntã lasten kasvattajana, kirjastonhoitajana, "konttoristina", y. m. perheen toimissa. Eikà hã nen tilansa ja asemansa ollut alempi tai huonompi kuin vastaavissa toimissa meidã n aikanamme. Yleisesti luettiin orjat kuuluviksi talouteen (*familia*). Arvattavasti tã mã n viimeksisanotun asianlaidan tã hden -- oppineisuutensa johdosta -- vapautui myã s Epikteetos orjan tilasta ja nã yttã à elã neen vapaana kansalaisena Roomassa sekã viettã neen viisaan hillittyã ja kã rsimyksissã koeteltua elã mã Ã. Hà n oli lapsuudessa loukannut jalkansa tai toisten mukaan ensimmã isen isã ntã nsã kurituksesta jã à nyt raajarikoksi, niin ettã hã n senjohdosta ontui koko elã mã n-ikã nsã. Hà n asui pienessã, vaillinaisesti kalustetussa kamarissa, suuressa kã yhyydessã, niinkuin nã kyy muutamista hã nen kreikaksi sepittã mistã nsã sã keistã, joissa ilmenee hã nen surkea tilansa, alhainen asemansa, mutta nã yrã ja vapaa mielensã ja alttiutensa jumaluuden jã rjestystã noudattamaan. Silloinen kova ja paha aika, hirmuvallan tyrannius, oli omansa vaikuttamaan Epikteetoksen kaltaisissa luonteissa harrastusta ja pyrkimystã ihmishengen hyvien puolien huomioittamiseen ja herã ttã miseen. Tà hã n etenkin soveltui n. s. stoalainen tietoviisaus, ja sen merkittã vimpiã edustajia on Epikteetos. Epikteetos on nuoruudessaan tietenkin kuullut kertomuksia keisari Tiberiuksesta (v ), hã nen julmuuksistaan ja mã ssã ilystã nsã, joskin myã s siitã halveksimisesta, jota

4 Tiberiuksessa herã tti kansalaistensa matalamielisyys. Varmaankin hã n on tuntenut kehnon kerskujan Kaligulan ja ollut tietoinen heikon Klaudius-keisarin (41--54) aikuisesta siveettã myydestã. Mieskohtaisesti on hã n kuullut ja nã hnyt ihmispeto Neron (54--68) murharaivon hirmuja ja taiteilija-hurjuuksia, Galban, Othon ja Vitelliuksen villiyttã, juutalaisten teurastajan Vespasianuksen (69--79) sekã vihdoin hirmuhallitsija Domitianuksen (81--96), joka vainosi veljeã nsã lempeã tã Titus-keisaria (79--81) ja v. 94 karkoitti kaikki filosofit Roomasta. Siinà vainossa arvattavasti Epikteetoskin hã à dettiin. Sen jã lkeen hã n asettui asumaan Nikopoliin kaupunkiin Epeirossa. On arvattava, ettã Epikteetoksella kaikesta huolimatta on ollut Roomassa tilaisuutta syventã à filosofista sivistystã nsã, yrittã essã à n jakaa oppiansa epã ilemã ttã monille opinhaluisille. Roomasta karkoitettuna hã n Nikopoliissa sai vapaasti vaikuttaa, ja hã nellã oli innostunut kuulijakunta; hã n toimi siellã toisen vuosisadan alkupuoleen asti. Sittemmin hã n palasi Roomaan ja sai nã hdã keisarillista rikollisuutta seuranneen paremman ajan Nervan, Trajanuksen ( ), keisariajan loistokauden, sekã uljaan Hadrianuksen ( ), jonka mainitaan seurustelleenkin Epikteetoksen kanssa ja nauttineen hã nen filosofista opetustansa. * * * * * Epikteetos samoinkuin Sokrates ynnã useat vanhan ajan ajattelijat ei itse ole jã ttã nyt jã lkeensã kirjoituksia. Hà nen opetuksensa oli, niinkuin Sokrateenkin, keskusteluja ja vã ittelyjã erinkaltaisista asioista, aineista ja olosuhteista, tã hdã ten aina ihmisen henkisen puolen kohottamiseen, enimmiten sovitettuna kuulijain ja keskustelijain suhtautumisen mukaan. Epikteetoksen opettaja oli ollut filosofi MUSONIUS RUFUS, mutta kun Epikteetos oppinsa ytimessã samoinkuin sen muodollisessa puolessa seurasi Sokratesta, on tã mã n "ihmisistã viisaimman" miehen merkityksestã tã ssã yhteydessã lyhyesti mainittava. Sokrates oli kuvanveistã jã n poika Atheenasta (s. 470 e. Kr.) ja

5 harjoitti itsekin, jopa menestyksellisesti, tã tã Kreikassa suurimmasti kunnioitettua ammattia. Kolmenkymmenen vuotiaana hã n ryhtyi filosofisiin harrastuksiin, mutta varsin uudella ja toisella tavalla kuin aikaisemmat opettajat. Kulkien ympã ri eri tahoilla hã n viritti keskusteluja ihmisten kanssa, vetosi heidã n luontaisiin taipumuksiinsa ja olosuhteisiinsa, totuudenrakkauteen, rikkaudesta piittaamattomuuteen, taikauskon kammoamiseen, tyrannivallan vihaan, isã nmaan ja ihmisyyden lakien kunnioittamiseen; hã n vaati kieltã ymistã elã mã n oloissa, rohkeutta ja avomielisyyttã vapaasti ja julkisesti puhumaan ja opettamaan sitã, mitã sisã inen à à ni ihmisessã ilmoitti olevan oikein, varsinkin nuorisolle nã itã oppejansa esittã en. Kaiken tã mã n ohessa esiytyi Sokrates isã nmaansa laeille uskollisena kansalaisena, koko yhteiskunnan hyvã ksi vaikuttavana virkamiehenã ja urhoollisena soturina hã nen aikanansa isã nmaalle vaarallisissa sodissa. Mutta kun Sokrates aina painosti, ettã hã nen tutkimustensa ja opetuksensa pã à mã à rã nã oli ainoastaan totuus, ja kun hã n tã tã kaikille esittã essã nsã ilmeisesti kohosi muita ylemmã ksi, herã tti se aikakauden viisastelijoissa -- sofisteissa -- sekã yhteiskunnan ymmã rtã mã ttã missã johtomiehissã siinã mã à rin kateutta, vã à rinymmã rrystã ja vihaa, ettã hã net tuomittiin nuorison viettelemisestã ja vã à rã n uskonnon opettamisesta tyhjentã mã à n myrkkymalja (v. 390 e. Kr.). Tà llaista esikuvaa noudatti Epikteetos, ja tã ssã juuri on hã nen opetustensa ansion salaisuus. Alituinen vetoaminen ihmisluontoon ja ihmisen velvollisuuksiin, stoalainen vastenmielisyys koreilevaan esitystapaan, miehevã yksinkertaisuus, syvã llinen hyvã n ja oikean harrastus ne ovat tunnusomaisia Epikteetokselle ja tietenkin kuultuina ovat vielã tehokkaammin pystyneet kuulijoihin vaikuttamaan, kun hã n nã istã laajakantoisista periaatteista johtaa kã ytã nnã llis-siveelliset opetuksensa, sovittaen niitã kaikkiin elã mã n olokohtiin verrattoman havaannollisesti, vakavasti ja sattuvasti. Kaikkea tã tã sopii pã à ttã à siitã, mitã hã neltã on jã lkimaailmalle sã ilynyt. Itse kirjoittamiansa ei hã n

6 ole, niinkuin jo on sanottu, jã ttã nyt, vaan mitã hã neltã on kirjallista perua tallella, se on hã nen oppilaansa ARRIANOKSEN kokoamia muistiinpanoja.[1] NÃ itã on *Tutkielmia* (*Diatribai*), alkuansa 8 kirjaa, joista vain 4 ensimmã istã on sã ilynyt; *Ojennusnuora* (*Enkheiridion*), lyhyt kã sikirja Epikteetoksen pã Ã opetuksista ja aatteista, johon SIMPLICIUS-niminen kirjoittaja 6. vuosisadalla j. Kr. on lisã nnyt varsin laajat selitykset, samoin kreikankielellã ; *Katkelmia*, kirja lyhyitã mietelmiã, jotka STOBAIOS-niminen kirjoittaja 5. vuosisadalta j. Kr. on koonnut ja tallentanut.[2] NÃ iden lisã ksi mainitaan Epikteetoksen *Keskusteluja*, 12 kirjaa sisã ltã nyt teos, joka on kokonansa hukkaan joutunut. [1] Flavius Aulus Arrianos, Bitynian Nikomediasta VÃ hã ssã -Aasiassa (n ), Kappadokian maaherra (n ), eli lopun ikã Ã nsã Atheenassa, on itsekin kirjoittanut kreikankielellã historiallisia, maantiedollisia ja filosofisia teoksia, joita paljon luettiin; niistã on tunnetuin hã nen Anabasis-kirjansa Aleksanteri Suuren retkistã. [2] Johannes Stobaios, Makedonian Stobista, kirjoitteli pojallensa Septimiukselle otteita n. 500 kreikkalaisesta kirjailijasta ja on sillã perusteella varsin tã rkeã muinaisen kirjallisuuden tuntemiselle. Epikteetoksen filosofia on pã Ã asiassa siveysoppia, stoalaisen koulukunnan hengessã, kaikkialla ohjaten hyveeseen ja tehostaen itsensã hillitsemisen tã rkeyttã sekã tyytymistã siihen, mikã meillã on vallassamme. TÃ mã nã kã kohta -- mikã on meidã n vallassamme ja mikã ei ole meidã n vallassamme -- on myã s *Ojennusnuorassa* mã Ã rã Ã vã ja perustavaa laatua, s. o. asiat, jotka itse pystymme itsellemme hankkimaan, ja asiat, jotka ovat vieraista voimista riippuvaisia. HÃ nen siveysoppinsa vaatii yleisinhimillisiã oikeuksia kaikille eikã vain erinã isen kansan tai syntyperã n rajoissa elã ville tai erityisille kansanluokille tai ryhmille. HÃ n yhdistã Ã opin velvollisuuksista kiinteã sti oppiin kaikkiviisaasta ja hyvã stã jumalasta, jonka sukua on ihmissielu. TÃ ssã yhteydessã on merkille pantava, ettã tã mã

7 pakanuuden ajan opettaja puhuessaan jumaluudesta kã yttã Ã jumala-kã sitettã nsã melkein useammin yksikã llisenã kuin monikollisena sanana. Joskin stoalainen filosofia yleensã kin sisã ltã Ã ikã Ã nkuin kehitetyn yhteenvedon siitã, mitã muinaisuudessa sitã ennen on ajateltu luonnosta ja jumaluudesta, ihmisestã ja hã nen velvollisuuksistansa, ja semmoisena ollut juurikuin tienvalmistajana kristinopin leviã miselle kreikkalaisessa ja roomalaisessa maailmassa, on se erityisesti Epikteetoksen kautta vaikuttanut ja vielã kin vaikuttaa siveellisen vakavuuden hyvã ksi. Jo monet muinaisajan suurhenkiset miehet pitivã t Epikteetosta opettajanansa, esim. keisari Markus Aurelius ( ), yksi stoalaisen filosofian merkkimiehiã, joka itsekin kirjoitti samansuuntaisia *Itsetarkasteluja*. Keisari ilmoitti ihastustansa siitã, ettã hã nen opettajansa Junius Rusticus ohjasi hã ntã Epikteetokseen, ja m. m. hã nen arvostelunsa kristityistã onkin oleellisesti samanlainen kuin Epikteetoksen, vaikka kyllã paljon karheampi; kuitenkin sielun kuolemattomuudesta puhuu M. Aurelius, samoinkuin latinalais-stoalainen filosofi Titus Annaeus Seneca (4 e. Kr j. Kr.), toisemmin kuin Epikteetos, jolle se nã kã kanta on vieras. *Ojennusnuoran* tarkoituksena on Simpliciuksen selityksen mukaan "ohjata ihmismieltã siihen vapauteen, johon maailman rakentaja ja isã sen on hankkinut". Kirjan kreikankielinen nimi merkitsee "kã denomaa", jonka tuli olla ikã Ã nkuin miekka kã dessã aina valmiina ohjaamaan tuohon tarkoitukseen. Suurella taitavuudella, terã vyydellã ja harrastuksella koskettelee tekijã varsin monipuolisesti hengen ja ruumiin suhteitten eri aloja, vertauksilla ja kuvauksilla osoittaa ja ylistã Ã kaiken oikean, hyvã n ja jalon arvoa, teroittaa totuuden, rehellisyyden ja ihmisrakkauden omistamista ihanteelliseksi tarkoitusperã ksi, loukkausten ja huomattavaisuuden puutteen vã hã pã tã isenã pitã mistã, sisã llisen ihmisen arvon merkitystã korostaen. Kirja on rikas ajatuksista, johdonmukainen ja yhtenã inen, vaikkakin jaettuna eri lukuihin. Ojennukset ja ohjaukset, neuvot ja vertaukset ovat kauttaaltaan opettavaisia ja mieltã kiinnittã viã ; opetukset tã htã Ã vã t

8 ihmiselã mã n parantamiseen ja jã rjestã osallisen hengen herã ttã miseen sã ilyttã mã à n arvonsa ja kã yttã mã à n luontaisia voimiansa. Esitys on lyhyttã ja miellyttã vã Ã, kieli voimallista ja vaikuttavaa. Useat E:n ajatusten yhtymã kohdat kristinopin kanssa ovat jo entisinã aikoina vetã neet huomiota puoleensa tutkijain ja kirkonmiesten taholta, esim. kirkkoisã Augustinuksen ( ) ja Klemens Aleksandrialaisen (â 220). On myã s niitã, tieteilijã itã kin, jotka sillã perustuksella koettavat osoittaa Epikteetoksen tunteneen Uuden Testamentin kirjoituksia ja sen jã lkeen soveltaneen ja esittã neen omat opetuksensa. Ettà Epikteetos on tietã nyt kristityistã, nã kyy hã nen Tutkielmiensa IV kohdasta, jossa hã n kuolemaa pelkã à mã ttã millã galilealaisilla ilmeisesti tarkoittaa kristityitã, mainiten heitã tuolla sen ajan nimityksellã. Merkitsen tã hã n erinã isiã Ojennusnuoran ja Uuden Testamentin vastaavia kohtia, joissa on havaittavissa ajatusten yhdenkaltaisuutta, siinã sivussa huomauttaen, ettã on yli 200 tã rkeã merkityksellistã sanaa yhteisiã koko Epikteetoksessa ja Uudessa Testamentissa. Nà mã kohdat ovat seuraavat: Ojennusnuora Matt. 6:21; O Luuk. 22:29; O Room. 8:28; O Luuk. 9:62, 14:28; O. 25:1 -- Room. 12:15; O Luuk. 14:28; O Piet. 2:18; O. 31:1 -- Jaak. 1:17; O. 33:1, Ef. 5:3, Koi. 3:8, 1 Tim. 5:13, Jaak. 3:1; O. 33:2 -- Matt. 7:1; O. 33:5 -- Matt. 5:34; O. 33:6 -- II Kor. 6:14; O. 33: Tim. 6: 8, Luuk. 3:14; O. 33: Tess. 4:3, Jaak. 3:17; O Matt. 5:10, 1 Piet. 4:4; O Piet. 3:3; O Piet. 3:9; O Matt. 18:21; O Matt. 7:6; O. 48:3 -- Hebr. 12:1; O Hebr. 3:13; O Matt. 6:10. Nà mã parikymmentã kohtaa on, niinkuin sanottu, otettu Ojennusnuorasta, ja lukijan sopii niitã itse verrata Uuden Testamentin tã ssã merkittyihin kohtiin. Uusin Uuden Testamentin tutkimus ottaa selityksissã à n huomioon sukulaisajatuksia myã s profaanikirjallisuudesta, varsinkin juuri myã hemmã n stoalaisuuden. Tà llã in todetaan Epikteetoksessa olevan, paitsi mainittuja

9 Ojennusnuoran kohtia, ainakin parisataa ajatusten yhdenlaatuiskohtaa, yhtã lã isyyttã ja yhtã pitã vã isyyttã erinã isten Uuden Testamentin kohtien kanssa. Useat niistã eivã t ensi silmã yksellã tosin ole niinkã Ã n yhtã lã isiã, mutta tarkemmin tutkiessa tã ytyy kuitenkin huomata ajatusten yhtã lã isyyttã nã kã kannan ytimessã yhtã paljon, toisinaan enemmã nkin, kuin pelkã stã Ã n sanallisessa yhtã lã isyydessã, mikã useinkin on vain satunnaista tai pintapuolista laatua ja jolla ei ole tekemistã henkisen sukulaisuuden kanssa. Kristinoppi osoittaa uskonnon ja siveyden elã vã sti yhteen kuuluviksi; Epikteetoksen -- niinkuin yleensã stoan -- siveysoppi lepã Ã myã s uskonnollisilla edeltã myksillã : se edellyttã Ã uskon jumaluuden olemukseen, joka on oleeltansa pelkkã Ã jã rkeã, on siveellisesti tã ydellinen ja jonka sukua on jã rjellã varustettu ihminen. Kristinoppi tunnustaa ja tuntee vain yhden Jumalan ja kaikille ihmisille yhden totuuden ja yhden pelastusmahdollisuuden, Epikteetos on tã ssã suhteessa yhtã "suvaitsematon": hã nen on mahdoton ymmã rtã Ã ja hã nestã on tã ydellisesti henkistã kehnoutta ja hã peã mã tã ntã paatumusta, ettã kukaan millã Ã n oikeutuksella saattaa epã illã tai kieltã Ã jumalan olemusta ja maailmaa jã rjellisen mielen tuloksena. Taitavasti todistaa hã n, ettã tulee voittaa maailma, jos tahtoo henkensã puhtaana pitã Ã, tulee sisã llisesti siitã irtautua, sillã ei kã y yhdistã minen halua maallisiin tavaroihin ja halua todelliseen onneen, ei maailmanrakkautta ja jumalanrakkautta. Epikteetos teroittaa jumaluuden pyhyyttã, puhtautta ja hyvyyttã, mutta katsoo ihmissielun pystyvã n saavuttamaan jumalallisen puhtauden, niin ettã ihminen tulee jumalankaltaiseksi. Yhteys, luottamus ja rakkaus Jumalaan on stoalaisessa opissa vain ajatuksia ja pã Ã telmiã eikã sitã sydã mmellistã tuntemusta, mikã kristityllã on persoonalliseen Jumalaansa, eikã niin ollen ole stoalaisella jumalanpelkoa eikã Jumalan vihan tuntoa eikã sitã peloittavaa vakavuutta, jolla kristinoppi lopullisesti eroittaa iankaikkisesti onnelliset ja iankaikkisesti onnettomat.

10 Epikteetos on, niinkuin jo on osoitettu, stoalaisen filosofisen koulukunnan edustavimpia miehiã. Stoalaisuuden alottaja on filosofi ZENO ( e. Kr.) kotoisin Kition kaupungista Kypros-saarelta. Hà n oli alkuaan liikemies, mutta antautui sittemmin kokonaan henkisiin harrastuksiin. Hà n kuunteli Atheenassa eri suuntien filosofeja, joista hã nen oppi-isistã à n mainittavimmat olivat Krates ja Ksenokrates. V. 308 hã n perusti Atheenassa oman filosofisen koulukunnan, jota nimitetã à n stoalaiseksi sen, taidemaalauksilla koristetun, pylvã srakennuksen, *stoa*, mukaan, missã hã n luennoi ja opetti. Siinà stoapylvã ikã ssã oli surmattu suuri joukko Atheenan kansalaisia 30 tyrannin hallitusajalla, jotka hirmuvaltiaat sitten Sokrateen rohkean toimenpiteen johdosta kukistettiin. Zeno valitsi sen paikan oppilaittensa yhtymã kohdaksi niin tavoin puhdistaaksensa ja poistaaksensa siihen kiintyneen surkean muiston. Zeno nautti suurta arvoa atheenalaisten kesken, ja erikoisesti hã ntã kunnioitti Makedonian kuningas Antigonos Gonatas hã nen viisautensa vuoksi. Zenosta ovat lã htã isin stoalaisopin perusteet ja yleensã ydinkohdat semmoisinaan. Edellisessà on niitã jo muutamin kohdin kosketeltu. Seuraavassa vielã vã hã n lã hemmin esitetã à n stoalaista jã rjestelmã Ã, sen merkitystã ja arviointia. * * * * * Zenon opin pohja oli kã ytã nnã llinen siveysoppi ja sen vaatimusten toteuttamista elã mã ssã hã n samoinkuin hã nen jã lkeisensã stoalaiset teroittivat. Stoan ylin periaate on saattaa elã mã sopusointuun luonnon kanssa ja niin muodostaa se jã rjelliseksi. Ihmisluonto on riippuvainen kaikkeuden luonnosta ja edellytyksenã on ymmã rtã Ã, ettã maailmankaikkeus on riippuvainen jã rjellisestã jã rjestyksestã, jonka alaiseksi meidã n tulee alistaa myã s oma tahtomme. Kaikki riippuu mielialasta, ja toiminta eli teko semmoisenansa on yhdentekevã, joten esim. rikokset ovat seurauksia siitã, ettã tekee vã à riã pã à telmiã hyã dyllisestã ja vahingollisesta. Tà mã n

11 tã hden on ihmisen velvollisuus kehittyã ymmã rtã mã à n mikã on hyã dyllistã, mikã vahingollista, mutta stoalaisuudessa tã mã n arvostelu tapahtuu etupã à ssã ajallisuuden kannalta, jolloin pã à hyveiksi esitetã à n: oikeus, maltti, urhous, nã mã kaikki ollen jã rjen ilmenemismuotoja; kenessã nã mã avut yhtyneinã ovat tã ydelliset, hã n on likellã jumaluutta. Nà in stoalainen askartelee jã rjen perusteilla, tyytyen ajallisuuteen, josta seuraa itseensã tyytyvã isyys, mielinmã à rã inen menettely itseã nsã kohtaan, vaikkapa itsemurhakin. Mutta tã mã n ohessa on ihmisen henkisestã puolesta huolehtiminen stoan tã rkeitã ydinkohtia; stoa on luonut siveysopin, jonka vertaista ei ole missã à n muissa filosofisissa jã rjestelmissã ja jonka ainoastaan kristinoppi voittaa. Pelkà stã à n filosofisesti katsottuna on Platonin ( ) tietopuolinen tutkimus ja Aristoteleen ( ) jã rjestelmã paljon korkeammalla; mutta stoalaiset ovat ymmã rtã neet Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen ajatelmista rakentaa yhtenã isen jã rjestelmã n, joka lajissansa on omaperã inen ja maailmalle esiytyy uutena ja itsetyisenã ; se on viimeinen, suuri itsenã inen muodostelma vanhan ajan filosofiaa. Kun kristinoppi esittã à korkeinta, mitã voi olla olemassa, esittã à vapauden, niin stoakin esittã à tã tã korkeinta, vaikka omalla tavallansa, teroittaen itsemã à rã à mistã ja muista riippumattomuutta. Ja tã ssã on stoalaisen koulukunnan historiallinen merkitys. Se oli oikeastaan kolminainen. Ensiksikin on stoa henkisesti hallinnut muinaisajan maailmaa ainakin neljã sataa vuotta, valtiollisten ja uskonnollisten levottomuuksien aikana Kreikan ja Rooman sivistyneitten uskontona yllã pitã nyt heissã siveellistã ryhtiã. Toiseksi on stoalaisuus juuri sen kautta tasoittanut tietã kristinopille niinhyvin sivistyneissã kuin rahvaassa. Kolmanneksi on se ainakin jo toisella vuosisadalla sulanut kristinoppiin, antanut tã lle lausuntamuotoja ja ollut siinã tã rkeã nã kã ytinaineena kristillisen siveysopin kehittã misessã. Uskontona on kristinoppi luonnollisesti voittanut stoan, sillã stoa ei

12 tietenkã à n voinut kilpailla kristinopin kanssa, vaikkapa stoakin suuresti harrasti ihmisten yhteistuntoa ja esitti ihmisten yleistã veljeyttã yhden jumalallisen isã n lapsina. Siità huolimatta ei stoan vaikutus aikanansa ole ollut turha, etupã à ssã tietystikin sivistyneistã à n, jonka erikoisoloihin sen oppimuodot olivat historiallisesti kiintyneet. Stoalaisuuden ansioksi lasketaankin kreikkalaisten kansallisten yksityisharrastuksien rajojen laventaminen kosmopoliittiseksi, yleisinhimilliseksi, ja niin ihmissuvun sisã isen yhteyden todistajaksi ja sen kautta tã rkeã ksi tekijã ksi yhteiskunnallisen elã mã n muodostamisessa, siitã huolimatta, ettã stoa yksinã isyyttã kin ylistã à ja nã yttã à kuinka viisas voi yksinã isyyttã à nkin hyvã ksensã kã yttã Ã. Myà s on stoalainen oikeuskã site vaikuttanut roomalaiseen oikeuteen ja sitã tietã muiden kansojen oikeuteen. Stoalaisen filosofian merkitys ja vaikutus myã hemmã n, jopa kristillisenkin, ajan filosofiaan ei suinkaan ole huomiotta jã tettã vã. Stoalaisten oppi sisã ltã à ikã à nkuin kaukaisia kangastuksia uuden ajan puhtaasta ja korkeasta opista ihmissuvun onnellistuttamiseksi. Ilmeisesti on stoalla ulkonaista yhtã lã isyyttã kristinopin kanssa, niinkuin edellã jo on huomautettu, ja tã stã sitten on aiheutunut se luulo ja vã ittely, jopa todistelukin, ettã stoan merkkiedustaja Epikteetos on kirjoittanut kristinopin vaikutuksen alaisena, niinkuin myã s pã invastainen luulottelu, ettã jotkut Uuden Testamentin kirjoittajat ja etenkin apostoli Paavali olisivat kirjoituksissansa Epikteetosta tunnustelleet ja noudatelleet. Epikteetoksen kirjoituksista selkenee, ettã hã n omalla tavallaan uskoi hã nelle "ilmoitettuun sanaan" yhtã lujasti kuin kukaan evankeliumin julistaja. Zeno ja Khrysippos ( ), stoalaisuuden pylvã à t, ovat hã nestã ihmiskunnan todelliset hyvã ntekijã t, jotka ovat julistaneet ja nã yttã neet ihmiskunnan onnen tien, ja heidã n oppiansa hã n pitã à lakina, joka on kotoisin jumaluudesta johtaaksensa ihmiset sisã lliseen rauhaan. Ken on nã in lujasti varma olevansa oikealla tiellã, hã n ei ota tarkataksensa, onko kenties muita teitã, jotka veisivã t samaan pã à mã à rã à n. Ei saata olettaa, ettã Epikteetos olisi siihen mã à rã à n hyljã nnyt helleenilã isen viisauden ilmestyksen ja olemassaolon, ettã hã n

13 sitã halveksien olisi hã nelle vieraan opin osittaisia eriã oppiinsa sovittanut. Jos hã n edes vã hã nkin tunsi Paavalin kirjeet, tã ytyi hã nen joko vieroa sitã, mitã Paavali sanoo hã nen korkeimmastansa, tai tulla kristityksi: jã lkimmã istã nã htã vã sti ei ole tapahtunut. Vaikka kieltã mã ttã on ajatusten yhdenmukaisuutta ja maailmankatsomuksen sukulaisuutta Uuden Testamentin ja Epikteetoksen vã lillã, niin on myã s vahvasti periaatteellisia erinkaltaisuuksia ja vastakohtia. Jos hã n olisi lukenut U. T:n kirjoituksia, olisi hã n siinã lã ytã nyt hã nelle tã ydellisesti ymmã rtã mã tã ntã, -- mielialoja, periaatteita ja tosiasioita, jotka ovat aivan vastakkaisia hã nen tuntemuksillensa ja jã rjestelmã llensã : kuinka olisi hã n sieltã piintynyt poimimaan erinã isiã otteita omiin kirjoituksiinsa, havaitsematta syvã à vastakohtaa kristillisen ja stoalaisen viisauden vã lillã? Jos hã nelle olisi ollut tã rkeã tã saada kristityitã kin kuulijoiksi luennoillensa tai jos hã n olisi tahtonut ilmaista kantansa kristinoppiin, olisi hã nenlaisensa avomielinen mies sen julkisesti ja vapaasti esittã nyt, mutta sitã ei ole siinã kã à n kohdassa, missã hã n nã htã vã sti kristityitã tarkoittaa. Pà in vastoin on hã n kaikessa esityksessã nsã stoalainen, kã yttã à kaiken taitonsa ja kaunopuheisuutensa stoalaisen elã mã nihanteen ilmituomiseksi. Samanlaisilla perusteilla tã ytyy jo ennakolta olla selvã Ã, ettã Kristuksen apostolit eivã t voineet lainailla pakanuuden filosofiasta eivã tkã myã s olisi uskoneet voivansa helleenilã isen filosofian lisã yksillã korottaa pelastusjulistuksensa vaikutusta. Apostolien joukossa varsinkin Paavali, joka kaiketi ennen muita oli helleenien sivistykseen tutustunut, osoittaa syvã à vastenmielisyyttã inhimillistã viisautta vastaan (1 Kor. 1:21, 22); se on hã nestã vain harhatie Kristuksen ilmestyksen suhteen, jossa on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kã tkettynã (Kol. 2:3). Kuka helleenilã isestã viisaudesta nã in ajattelee, hã n ei ole voinut kirjoituksiinsa sitã sovitella. Joku onkin tã mã n johdosta tehnyt varsin oikeutetun kysymyksen! Eikà ole selvã, ettã apostolille, olettaenkin hã nen tunteneen kreikkalaista kirjallisuutta, tã ytyi olla tã rkeã tã sitã ennemmin salata kuin tuoda julki?

14 Epikteetoksen merkitys ei silti ole kã ytã nnã llistã arvoa vailla, saatikka tarpeeton, meidã nkã à n ajalle; olisipa useinkin terveellistã, tarpeellista ja hyã dyllistã palata Epikteetoksen menetelmã à n siveellisen sivistyksen opettamisessa, jã rkiperã isillã syillã ohjata kansaa kasvavaa elã mã n puhtautta etsimã à n ja totuutta tavoittamaan. -- Siinà mielessã on tã mã *Ojennusnuora* suomeksi toimitettu. * * * * * Suomennos on tehty Yliopistomme kirjastossa sã ilytetystã kreikankielisestã Dübnerin tekstistã (Paris 1842), johon liittyy sangen sanatarkka latinalainen, Angelus Politianuksen, kã à nnã s. Kà ytettã vã nã on myã s ollut Ioh. Schweighaeuserin kreikkalais-latinalainen teksti v:lta 1798 sekã Dacierin ranskalainen, Elisabeth Carterin englantilainen, Aleksander v. Gleichen-Russwurmin saksalainen ja Hamiltonin ruotsalainen kã à nnã s. -- Muuta kã ytettyã Epikteetos-kirjallisuutta on mainittava stoan ja Epikteetoksen perinpohjaisen erikoistutkijan Adolf Bonhà fferin teokset "Epictet und die Stoa. Untersuchungen zur stoischen Philosophie. Stuttgart 1890", "Die Ethik des stoikers Epictet. Stuttgart 1894" ja "Epiktet und das Neue Testament. Giessen 1911", sekã Theodor Zahnin "Der Stoiker Epiktet und sein Verhà ltniss zum Christentum. Erlangen 1895". SUOMENTAJA. OJENNUSNUORA I. 1. Me hallitsemme toisia elã mã mme seikkoja, toisia emme. Meidà n vallassamme on mielipiteemme, harrastuksemme, halumme, inhomme, sanalla sanoen: kaikki oma toimintamme. Vallassamme taas ei ole: ruumiimme, omaisuus, muiden mielipiteet meistã,

15 yhteiskunnalliset olosuhteemme, sanalla sanoen: kaikki, mikã on ulkopuolella meidã n toimintaamme. 2. Ja kaikki se, mikã on meidã n vallassamme, on luonnostaan vapaata, esteistã ja haitoista riippumatonta; mutta se, mihin meillã ei ole mã Ã rã Ã misvaltaa, on heikkoa, epã vapaata, esteenalaista, meille vierasta. 3. Muistaos siis, ettã jos pidã t luonnostaan epã vapaita asioita tai oloja vapaina, jos vierasta omanasi, joudut vaikeuksiin, huoliin ja levottomuuteen, moitit Jumalaa ja ihmisiã ; mutta jos katsot omaksesi vain sen, mikã on sinun ja pidã t vieraana sen, mikã todella on vierasta, niin ei sinua kukaan koskaan mihinkã Ã n pakoita, ei kukaan sinua estã, et syytã etkã moiti ketã Ã n, et vastoin tahtoasi tee mitã Ã n, ei kukaan sinua vahingoita, ei yksikã Ã n ole vihamiehesi, sillã sinun ei tarvitse kã rsiã mitã Ã n turmiollista. 4. Kun siis tavoitat niin korkeita nã kã kantoja, muista, ettã sinun tulee harrastaa niitã pontevasti toimeliaana, toisinaan muita asioita ollenkaan ajattelematta, toisinaan ainakin nykyiset asiat jã ttã en tuonnemmaksi. Mutta jos samalla haluat nã itã ja tahdot myã s valtaa ja rikkautta, on varsin mahdollista, ettã et saavuta nã itã kã Ã n, juuri siksi, ettã samalla pyrit omistamaan ensinmainittuja hyveitã : ja niin kokonaan menetã t sen, mikã yksin ja ainoastaan voi tuottaa vapautta ja onnea. 5. Harjaannu siis heti vastaamaan kaikelle katkeralle mielialalle: tuo on vain nã ennã istã eikã ensinkã Ã n sitã, miltã se nã yttã Ã. Ota siitã sitten selvã ja arvostele niiden ohjeiden nojassa, joita sinulla on, ennen kaikkea tã mã n mukaan: onko tuo niitã, jotka ovat meidã n vallassamme, vai niitã, jotka eivã t ole? Ja jos se kuuluu niihin, jotka eivã t riipu meistã, ollos valmis siihen, ettã se ei ensinkã Ã n kuulu eikã koske minuun. II.

16 1. Muista, ettã halun vaatimus on saada sitã, mitã haluaa, ja ettã inhon vaatimus on karttaa sitã, mitã inhoo: joka ei saavuta haluamaansa, on pettynyt ja onneton, -- joka ei karta inhoamaansa, on kurja. Jos siis inhoat vain sitã luonnonvastaista, joka on sinun vallassasi, niin et yhtã à n joudu sen pahan valtaan, jota inhoat; mutta jos pelkã à t tautia tai kã yhyyttã tai kuolemaa, joudut onnettomaksi. 2. à lkã à n sinulle siis olko vastenmielistã mikã à n, mikã ei ole meidã n vallassamme, ja siirrã inhosi siihen luonnonvastaiseen pahaan, joka on meidã n vallassamme; mutta nykyhetkellã tukahuta halusi kokonaan. Sillà jos haluat jotakin, mikã ei ole meidã n vallassamme, joudut vã lttã mã ttã onnettomaksi; jos taas haluat niitã, mitkã ovat meidã n vallassamme ja joiden haluaminen saattaisi olla hyvã à ja kaunista, ei niitã sinulla vielã ole hallussasi. Harrasta vain tai ole harrastamatta, mutta tyynesti, rajaa pitã en ja vaivaa nã kemã ttã. III. Kaikesta, mikã ilahduttaa mieltã si tai tuottaa hyã tyã tai mitã rakastetaan, muista lausua minkã laatuista se todella on, vã hã pã tã isimmistã asioista alkaen. Jos mielesi on kiintynyt saviruukkuun, sano: saviruukusta minã pidã n paljon, ja jos se sã rkyy, à lã siitã hã iriinny; jos suutelet lastasi tai vaimoasi, sano suutelevasi ihmistã, sillã kun hã n kuolee, ei sinun tule joutua hã iriã à n. IV. Kun aiot ryhtyã johonkin toimenpiteeseen, johda mieleesi, minkã laatuista tuo toimi on. Jos menet kylpemã à n, kuvittele itsellesi, mitã kylpylaitoksessa tapahtuu, kuinka siellã viskellã à n vettã ihmisten pã à lle, tungeskellaan, ilvehditã à n, vielã pã varastetaankin, ja sitã turvallisemmin

17 tartut toimeesi, jos heti sanot itsellesi: tahdon kylpeã, mutta tahdon sã ilyttã à oman luontaisen mielentilani. Ja menettele samoin kaikessa, mihin ryhdyt, sillã siten olet valmis sanomaan, jos jokin estã à kylpemistã si: enhã n tahtonut ainoastaan tã tã kylpemistã, vaan myã s sã ilyttã à oman luonnollisen mielentilani, mutta sitã en sã ilytã, jos suututtelen satunnaisuuksista. V. Ihmisià ei tee levottomaksi niin paljon itse asiat kuin heidã n ajatuksensa asioista, esim. kuolema ei ole kauhistuttava, sillã silloinhan Sokrateskin olisi kuolemaa kauhistunut, vaan se ajatus, ettã kuolema on kauhea, tekee sen kauhistuttavaksi. Siis kun joudumme esteisiin tai kã ymme levottomiksi tai muutumme murheellisiksi, à lkã à mme syyttã kã muita kuin itseã mme, omia ajatuksiamme. Syyttà à toisia omasta onnettomuudestansa on sivistymã ttã myyden merkki; syyttã à itseã nsã on sivistyksen alkeiden ilmaus, olla syyttã mã ttã muita ja itseã nsã on nã yte ihmisen sivistyksestã. VI. à lã ylpeile mistã à n etevyydestã mitã sinulla ei ole. Jos hepo kerskuen sanoisi: olen uljas, olisi se siedettã vã Ã, mutta jos sinã kerskuen sanot: minulla on uljas hevonen, tiedã ylpeilevã si hevosen hyvistã ominaisuuksista. Mikà on sinun? Hengen kykyjen kã ytã ntã. Siis sitã mukaa kuin luonnollisesti kã ytã t kykyjã si, sikã li saat ylpeillã, sillã silloin ylpeilet ainoastaan omasta hyvã stã si. VII. Kun merimatkalla laiva pysã htyy satamaan ja sinã lã hdet laivasta

18 hakemaan vettã maalta, sopii kyllã matkalla poimia nã kinkenkã, kukkanen y. m. s., mutta sinun tulee pitã à mielessã si laiva ja lakkaamatta tarkata, kutsuuko laivanpã à llikkã lã htã à n; ja jos kutsuu, tulee jã ttã à kaikki muu, ettei sinua sidottuna noudettaisi laivaan niinkuin elukoita kuljetetaan. Samalla tavalla on elã mã ssã : jos sinulle nã kinkengã n ja kukkasen sijasta annetaan vaimo ja lapsi, ei mikã à n sitã estã ; mutta jos pã à llikkã kutsuu, juokse laivaan, jã tã ne kaikki à lã kã katso taaksesi, ja jos olet vanha, à lã poistu pitkã lle laivasta, ettet jã isi, kun hã n sinua kutsuu. VIII. à lã vaadi tapahtumain tapahtumista sinun tahtosi mukaan, vaan toivo niiden kã yvã n juuri niinkuin ne kã yvã t, niin saat nauttia rauhaa. IX. Tauti on esteenã ruumiille, mutta ei vastoin tahtoa harkintakyvylle. Halvaus on esteenã sã à rille, mutta ei harkinnalle. Ajattele tã tã kaikessa mikã sinua kohtaa, ja sinã havaitset esteen kohtaavan aina jotakuta muuta eikã sinua. X. Kaikissa tapahtumissa muista itseesi mennen kysyã : mitã kykyã sinulla on sen oikeaan kã yttã miseen? Jos nã et viehã ttã vã n henkilã n, tulee sinulla olla itsesi hillitsemisen kykyã ; jos saat vaivaa ja vastusta, tulee olla kã rsivã llisyyttã ja kestã vyyttã ; jos sinua soimataan, tulee olla pitkã mielisyyttã. Ja niin totuttautuessasi eivã t hetken mielteet saa temmatuksi sinua mukaansa.

19 XI. à lã milloinkaan sano mistã à n asiasta: olen sen menettã nyt, vaan sano: olen sen toimittanut takaisin. Lapsesi on kuollut? Se on annettu talteen. Vaimosi on kuollut? Hà n on otettu tallelle. Tilasi on riistetty? Eikà se ole niinikã à n otettu talteen. Mutta roisto on sen ryã stã nyt: mitã sillã on sinuun nã hden vã liã, kenenkã kautta antaja on sen sinulta ottanut? Kà ytã sinã sitã niin kauvan kuin se sinulle on annettuna niinkuin se olisi toisen omaa, aivan samoin kuin matkustajat kã yttã vã t majataloa. XII. 1. Jos tahdot jalostua, luovu tã llaisista tuumailuista: ellen piittaa omastani, ei minulla ole mistã elã n; ellen kurita palvelijaani, kã y hã n kelvottomaksi. Sillà on parempi kuolla nã lkã à n vapaana surusta ja pelosta, kuin elã à ylellisyydessã levottomana; ja parempi on, ettã palvelija on kelvoton kuin sinã itse onneton. 2. Alota siis aina pikkuasioista: jos kaadetaan à ljykannusi, tai varastetaan viiniã si, sano itsellesi: tã mã on tyynimielisyyden, tã mã levollisuuden hinta, sillã ilmaiseksi ei saa mitã à n. Kun kutsut palvelijaasi, ajattele, ettã hã n kenties ei kuule sinua, tai jos hã n kuulee, ei tee mitã sinã tahdot; mutta ei niin saa olla, ettã siitã riippuisi sinun levottomuutesi. XIII. Jos tahdot edistyã, niin siedã ettã sinua ulkonaisissa asioissa saatetaan pitã à typerã nã ja yksinkertaisena. Et saa tahtoa nã yttã vã si tietã vã iseltã, ja jos joidenkuiden mielestã nã ytã t sellaiselta, epã ile itseã si. Tietà à s nimittã in, ettã ei ole helppo sã ilyttã à luontaista pyrintã à si samalla kun etsit ulkonaisia etuja, vaan aivan vã lttã mã ttã mã sti toisen laiminlyã t, kun toista tavoitat.

20 XIV. 1. Jos haluat lastesi, vaimosi, ystã viesi aina elã vã n, olet houkkio, sillã silloin haluat vallassasi olematonta olemaan sinun vallassasi ja vieraalle kuuluvaa kuulumaan sinulle. Samoin jos tahdot, ettã palvelijasi olisi erehtymã tã n, olet tyhmã, sillã silloin tahdot, ettã paha ei olisi pahaa, vaan jotakin muuta. Mutta jos toivomuksesi toteutumista hartaasti haluat, voit sen saavuttaa: harrastamalla sitã, mikã sinun on mahdollinen saavuttaa. 2. Jokaisen valtias on se, jolla on valta joko hankkia niitã, mitã hã n tahtoo, tai poistaa luotansa, mitã ei tahdo. Joka siis tahtoo olla vapaa, à lkã à n tahtoko à lkã à nkã vã lttã kã mitã à n mikã on muiden vallassa; ellei niin tee, joutuu ehdottomasti orjaksi. XV. Muista ettã sinun tulee kã yttã ytyã niinkuin pidoissa: jos tuodaan sinullekin, ojenna kã tesi ja ota kohtuullisesti. Jos tarjooja menee ohitsesi, à lã hã ntã pidã tã ; jos ei vielã tule sinun kohdallesi, à lã etã à ltã huomauta haluasi, vaan odota vuoroasi. Kà yttã ydy nã in vaimoasi ja lapsiasi kohtaan, nã in julkisuutta ja rikkautta kohtaan, ja niin sinã kerran olet arvollinen jumalain juhlavieraaksi. Mutta jospa jã tã t ottamatta mitã sinulle eteesi osoitetaan, ei sinusta tule ainoastaan jumalain juhlavieras, vaan vielã pã osa-veli vallassa. Niinhà n teki Diogenes, niin Herakleitos ja muut heidã n kaltaisensa, ja syystã he olivat jumalaisia ja sen nimityksen saivat. XVI. Jos nã et jonkun itkevã n poikansa poismenoa tai tavaransa tuhoutumista, varo ettei tuo nã ky harhauta sinua luulemaan noiden ulkonaisten asioitten tã hden hã nen olevan onneton, vaan ole heti

21 valmis ajattelemaan: tuota ihmistã ei itketã se, mikã on tapahtunut, sillã ei se toistakaan tuskauta, vaan sen tapahtuman arvioiminen. Ã lã sentã Ã n hidastele ymmã rryksesi mukaan seurustella hã nen kanssansa, ja jos niin osuu, itkeã yhdessã, mutta varo sisã llisesti sen surun saaliiksi joutumasta. XVII. Muista olevasi sellaisen nã ytelmã n esittã jã kuin johtaja tahtoo: joko lyhyen tai pitkã n. Jos hã n tahtoo sinun nã yttelevã n kã yhã Ã, tee se taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestã, yksityistã, sillã sinun asiasi on annetun osan suorittaminen hyvin; sen valitseminen on toisen asiana. XVIII. Kun korppi koikkuu onnettomuutta ennustaen, Ã lkã Ã n se nã ky sinua sã ikã yttã kã, vaan heti selitã ja sano itsellesi: tuo ei aavista mitã Ã n minulle, vaan ehkã raukalle ruumiilleni tai vã hã pã tã isille varoilleni tai mukamalle maineelleni tai lapsilleni tai vaimolleni. Minulle ennustaa kaikki onnea, jos minã tahdon, sillã mitã hyvã nsã niistã tapahtuneekin, on minun vallassani kã yttã Ã sitã hyã dykseni. XIX. 1. Voit olla voittamaton, jos et mene mihinkã Ã n otteluun, jossa voitto ei riipu sinusta. 2. NÃ hdessã si jonkun hyvin kunnioitetun tai mahtavan tai muuten arvokkaan, katso ettet tuon nã yn tempaamana ylistã hã ntã onnelliseksi, sillã jos hyvã n olemus riippuu niistã, mitkã ovat meidã n vallassamme, ei kateudella eikã pahansuonnilla ole yhtã Ã n tilaa; ethã n sinã itse tahdo olla kuningas tai presidentti

22 tai muu korkein, vaan vapaa. Mutta sinne vapauteen vie vain yksi tie: olla vã littã mã ttã siitã, mikã ei ole meidã n vallassamme. XX. Muista, ettã ei parjaaja eikã lyã jã sinua loukkaa; vaan se mielipide heistã, ettã he ovat loukkaajia. Kun siis joku à rsyttã à sinua, tiedã ettã oma otaksumisesi on sinua à rsyttã nyt. Eritoten siis koeta olla niin, ettã ajatuksesi ei sinua eksytã, sillã kun kerran saat aikaa ja viihdykettã, hillitset helpommin itsesi. XXI. Olkoon silmissã si joka pã ivã kuolema, maanpako ja kaikki muu pelottavalta nã yttã vã, mutta ennen kaikkia kuolema; silloin et milloinkaan halua mitã à n alhaista etkã mitã à n yletã ntã. XXII. Jos rakastat viisautta, varustaudu tuotapikaa siihen, ettã monet sinua nauravat ja ilkkuvat ja sanovat, ettã à kkiã pã meille tuli tietoviisas, sekã kysyvã t: mistã meille tã mã ylvã s silmã nimanne? Mutta à lã sinã ylvã stele, vaan pidã mikã mielestã si nã yttã à parhaalta ikã à nkuin Jumalan jã rjestã mã nã siihen asemaan, ja muista senvuoksi, ettã jos pysyt siinã, niin entiset ilkkujasi sinua sittemmin ihailevat; mutta jos annat itsesi heistã alakynteen, joudut kaksinverroin naurunalaiseksi. XXIII. Jos joskus osut ulkomaailman puoleen kã à ntymã à n tahtoen tehdã jollekulle mieliksi, tiedã menettã neesi ryhtisi.

23 Riittà kã à n siis sinulle kaikessa se, ettã olet viisas, mutta jos tahdot myã s nã yttã à olevasi viisas, nã yttã ydy sellaisena itsellesi, ja siinã on sinulle kyllin. XXIV. 1. à lkã à n sinua tuskauttako tã llaiset mietteet: minã elã n huomaamattomana, en ole missã à n mikã à n. Sillà jos se, ettã jotakuta ei huomata, on pahaa, ei toki toinen voi pahaan sinua saada, ei enempã à kuin hã peã à nkã à n. Tokkohan siis onkaan sinun tehtã vã si pã à stã hallitukseen, saada kutsuja kemuihin? Ei suinkaan! Kuinka se sitten olisi huomaamattomuutta sinua kohtaan? Ja etkã ole mikã à n missã à n sinã, jonka tulee jotakin olla vain niissã, jotka ovat sinun vallassasi, ja joissa saatatkin olla suurimman arvoinen? 2. Mutta sinusta "ei ole apua ystã ville". Mità tarkoitat avuttomuudella? Sità kã etteivã t saa sinulta rahapenniã tai ettet sinã voi tehdã heitã valtion kansalaisiksi? Kuka sinulle on sanonut, ettã nuo asiat ovat meidã n vallassamme eikã muiden tehtã viã? Kuka voi antaa toiselle, mitã itsellã ei ole? "Hanki sitten", sanovat, "ettã mekin saisimme". 3. Jos voin hankkia sã ilyttã en itseni siveã nã, rehellisenã ja ylevã mielisenã, niin osoita minulle tie siihen, ja minã hankin. Mutta jos vaaditte minua menettã mã à n oman hyvã ni, jotta te saisitte sitã, mikã ei ole itsestã à n hyvã Ã, niin tottakai nã ette kuinka kohtuuttomia ja ymmã rtã mã ttã miã olette. Mità te mieluummin tahdotte? Rahaa vai siveã n ja uskollisen ystã vã n? Siihen siis minua ennemmin avustakaa à lkã à kã vaatiko minua tekemã à n sitã, millã sen ansion juuri kadotan. 4. Mutta, sanovat, isã nmaa kaipaa apuani, mikã li se minusta riippuu. Kysynpà taas: minkã laista apua? Pylvà ikkã jã ja kylpylaitoksia ei se sinulta tietenkã à n saa. Ja mitã se merkitsee? Eihà n seppã tee saappaita eikã suutari sirppejã : on kylliksi, kun kukin tekee

24 tehtã vã nsã. Ja jos sinã hankit isã nmaalle jonkun toisen kansalaisen, joka on siveã ja rehellinen, etkã silloin hyã dytã isã nmaata? Totisesti! Etkà sinã siis ole saattanut olla isã nmaallesi hyã dyllinen! 5. Mikà on niinmuodoin, sanovat, minun asemani yhteiskunnassa? Mikà hyvã nsã, kun vaan olet siveã ja rehellinen. Mutta jos nã mã ominaisuudet menettã en tahdot isã nmaata auttaa, mitã hyã tyã sille heruisi sinusta, jos olet siveetã n ja epã rehellinen? XXV. 1. Jos pidoissa joku pidetã à n parempana sinua, mikã ilmenee joko kohteliaisuudessa tai neuvonpiteeseen pyytã misessã, niin sinun tulee iloita, ettã hã nelle niin kã y, jos tuo on hyvã à ; mutta jos se on pahaa, à lã suututtele, ettã sinun ei niin kã ynyt. Muista, ettã kun sinã et tuon toisen tavoin puuhaa saavuttaaksesi sitã, mikã ei ole meidã n vallassamme, sinã et myã s sitã ansaitse. 2. Kuinka nimittã in voisi samanlaista kohtelua saada se, joka ei kã y jonkun ovissa, ei noutele eikã kiittele hã ntã, kuin se, joka kã y, noutelee ja kiittelee hã ntã. Olisit siis kohtuuton ja vaativainen, jos myymã hintaa maksamatta tahtoisit sen saada ilmaiseksi. 3. Millà hinnalla kaupataankaan kaalia? Sanokaamme obolilla. Jos siis joku antaa obolin ja saa kaalia, mutta sinã et anna etkã saa, à lã luulottele sinulle kã yneen huonommin kuin hã nelle, sillã niinkuin hã nellã on kaalinsa, niin on sinulla rahasi, jota et antanut. 4. Samoin on tã ssã kin asian laita. Sinua ei kutsuttu jonkun pitoihin? sillã sinã et antanut kutsujalle sitã hintaa, jolla kutsu olisi ollut saatava: kã tteleminen on sen myyntihinta, ja palveliaisuus. Anna siis maksu, josta se myydã à n, jos se mielestã si on sen arvoinen. Mutta jos et tahdo sitã maksaa ja haluat kuitenkin sen saada, olet vaativainen ja typerã. 5. Eikà sinulla siis ole mitã à n tuon kekkerin sijasta? Onpa niinkin:

25 sinun ei ole tarvinnut vastoin tahtoasi kiitellã ketã à n eikã kã rsiã alentumista hã nen ovillansa. XXVI. Luonnon neuvo opitaan niistã asioista, joista meillã keskemme ei ole erimielisyyttã ; esim. kun toisen palvelija sã rkee astian, ollaan heti valmis sanomaan, ettã tuo on tavallista. Tiedà siis, ettã kun jokin sinun omasi sã rjetã à n, tulee sinun olla samanlainen kuin olit toisen oman sã rkyessã. Seuraa tã tã sã à ntã à tã rkeã mmissã kin asioissa. Kun toisen lapsi kuoli tai vaimo, ei ole ketã à n, joka ei sanoisi, ettã se oli inhimillistã. Mutta kun jonkun oma lapsi tai vaimo kuoli, heti kuullaan: oi voi minua onnetonta! Tulisi kuitenkin muistaa, mitã tunsimme, kun sitã samaa muista kuulimme. XXVII. Niinkuin pã à mã à rã à ei aseteta siinã tarkoituksessa, ettã sitã ei saavutettaisi, niin ei myã s ole maailmassa luonnon pahaa. XXVIII. Jos joku jã ttã isi sinun ruumiisi jonkun vastaantulijan mielivaltaan, sinã tietenkin vihastuisit; mutta kun sinã jã tã t mielesi kenenkã hyvã nsã herjaajan loukattavaksi ja hã irittã vã ksi, etkã sitã hã peã? XXIX. 1. Tarkkaa kunkin tyã n edellytyksiã ja seurauksia, ennenkuin siihen ryhdyt. Ellet niin tee, pã à set alkuun tosin alttiisti, seurauksista vã littã mã ttã, mutta sittemmin erinã isten vaikeuksien

26 esiytyessã saat siitã hã peã llisesti luopua. 2. Aiot voittaa kilpailuissa? Niin minã kin, totisesti! sillã se on somaa. Mutta tarkkaa edellytyksiã ja seurauksia ennenkuin tartut toimeen. Sinun tã ytyy taipua kovaan kuriin, nauttia pakkoravintoa, pidã ttyã leivoksista, harjoitella vã kisin, mã Ã rã hetkinã, kuumassa ja kylmã ssã, et saa juoda kylmã Ã etkã viiniã mielesi mukaan, lyhyesti sanoen: tulee jã ttã Ã itsesi johtajan valtaan niinkuin lã Ã kã rin kã siin. Sitten itse kilpailussa peittyã pã lyyn, ehkã katkaista kã tensã, nyrjã yttã Ã jalkansa, niellã tuntuvasti tomua, kenties kã rsiã iskuja, ja kaiken tã mã n ohessa hã vitã. 3. Tarkkaa tã tã kaikkea ja tule voitteluun, jos vielã mielesi tekee, muutoinhan ajelehdit niinkuin lapset, jotka leikkivã t milloin painijoita, milloin miekkailijoita, milloin torventoitottajia, milloin nã ytelmã taiteilijoita: niin sinã kin, tahdot olla ensin voimailija, sitten miekkailija, sitten puhuja, senjã lkeen tietoviisas, mutta kaikesta sielustasi et mitã Ã n, vaan niinkuin apina matkit kaikkea nã kemã Ã si ja mikã milloinkin sinua miellyttã Ã. Et nimittã in ryhtynyt harkinnalla mihinkã Ã n etkã eri nã kã kantoja tarkaten, vaan satunnaisesti ja viileã n vaiston mukaan. 4. Siten erã Ã t nã hdessã nsã tietoviisaan ja kuullessaan jonkun puhuvan niinkuin Eufrates puhui[1] (vaikka kuka osaa niin puhua kuin hã n?) tahtovat itsekin olla viisaita. [1] Eufrates oli stoalainen tietoviisas Syyriasta, Plinius nuoremman ( ) ystã vã. Toisen tekstin mukaan on sanottava: "niinkuin Sokrates hyvin puhuu". 5. Ihminen, ajattele ensin, minkã lainen on tehtã vã, sitten arvosta omat voimasi, voitko kestã Ã. Tahdot suorittaa viisiottelu-urheilun tai painia: tarkasta kã sivartesi, reitesi, tutki lanteesi, sillã toinen soveltuu toiseen eikã jokainen samaan. 6. Arveletko, ettã tietoviisaaksi pyrkien saisit samalla lailla syã dã,

27 juoda, haluta, kenkkuilla? Etpà vaan! Tà ytyy valvoa, ponnistaa, erkaantua omaisistasi, joutua lapsenkin ylenkatsottavaksi, vastaantulijoitten ilkuttavaksi, kaikessa olla alempana, -- kunniassa ja viroissa, oikeuden edessã ja kaikissa toimissa. 7. Ajattele tã tã, tahdotko siten lunastaa tyyneyden, vapauden, mielenrauhan. Pà invastaisessa tapauksessa à lã ryhdy à lã kã lasten lailla ole tã nã à n tietoviisas, sitten tullimies, sittemmin puhuja, senjã lkeen kuninkaan kã skylã inen. Nà mã eivã t sovellu yhteen. Sinun tã ytyy olla yksi persoonallisuus, hyvã tai huono. Sinun tulee harjoittaa hengenvoimiasi tai ulkonaisia kykyjã, harrastaa sisã istã tai ulkoista uurastusta, -- olla elã mã nviisas tai maailmanlapsi. XXX. Velvollisuudet johtuvat yleensã keskinã isistã olosuhteista. Sinulla on isã : velvollisuus on huolehtia hã nestã, totella kaikessa, kã rsiã hã neltã nuhdetta ja kuritusta. Entà jos hã n on paha? Missà on mã à rã tty, ettã luonnon olisi tullut tehdã sinulle hyvã isã eikã vain isã? Veljesi tekee vã à rin sinulle: noudata sinã silloin sã à dyllisyyttã hã ntã kohtaan à lã kã katso mitã hã n tekee, vaan mikã on sinun tehtã vã si luonnon lain mukaan. Eihà n toinen sinua loukkaa, ellet itse tahdo; mutta silloin olet loukattu, kun luulet, ettã sinua loukataan. Silloin siis havaitset naapurin, kansalaisen, virkamiehen velvollisuuden, kun totut tarkkaamaan keskinã isiã olosuhteita. XXXI. 1. Mità tulee jumalanpelkoon, tiedã, ettã pã à asia siinã on omata oikeat kã sitteet, nimittã in ettã Jumala on ja hyvin ja oikeudenmukaisesti hallitsee kaikkea, ja sinun tulee jã rjestã à itsesi jumaluutta tottelemaan ja mukautumaan kaikkeen mitã tapahtuu sekã vapaaehtoisesti havaitsemaan siinã korkeimman jã rjen

28 mã à rã yksiã. Niin ollen et milloinkaan saa syytã moittia kaitselmusta etkã syyttã à jã à neesi huolenpitoa vaille. 2. Mutta siihen mielentilaan ei ole mahdollinen tulla, ellet irtaannu niistã seikoista, mitkã eivã t ole meidã n vallassamme, ja katso hyvã n ja pahan riippuvan ainoastaan niistã, mitkã ovat meidã n vallassamme; sillã jos otaksut jonkin niistã [mitkã eivã t ole meidã n vallassamme] olevan hyvã à tai pahaa, on tã stã seurauksena, ettã kun menetã t jotakin hyvã Ã, jota tahdot, tai kohtaat jotakin pahaa, jota et tahdo, sinã soimaat ja vihaat tã llaisen aiheuttajaa. 3. Jokainen elã vã on nimittã in luonnostansa sellainen, ettã pakenee ja karttaa niinhyvin sitã, mikã nã yttã à hã nelle vahingolliselta, kuin vahingon aiheuttajaa, vaan suosii ja tavoittaa hyã dyllistã ja sen aiheuttajaa. On siis mahdotonta, ettã se, joka luulee itseã nsã vahingoitettavan, iloitsisi luulemastansa vahingonaiheuttajasta, samoinkuin hã n tietenkã à n ei voi iloita itse vahingosta. 4. Tà stã tulee sekin, ettã poika solvaisee isã à nsã, kun ei saa luulemaansa hyvã Ã. Tà mã se teki Polyneikes ja Eteokles veljekset riitaveljiksi [ja toistensa tappajiksi], kun luulivat tyrannivallan olevan hyvã Ã. Tà mã n tã hden moittii jumaluutta maamies, merimies, kauppamies, niin myã s ne, jotka vaimonsa ja lapsensa ovat menettã neet. Sillà missã on hyã tyã, siellã ollaan myã s jumalisia. Sentà hden joka huolehtii haluta ja inhota sitã, mitã hã nen tulee, hã n samalla huolehtii hurskaudesta ja jumalanpelosta. 5. Uhrata, lahjoittaa ja antaa pyhiin tarkoituksiin isien tavan mukaan sopii aina puhtaalla mielellã, ei kevytmielisesti eikã huolimattomasti, ei kitsaasti eikã yli varainsa. XXXII. 1. Jos menet ennustamoon[1], muista olevasi tietã mã tã n siitã,

29 mitã tapahtuu, vaan ettã tulet sitã ennustajalta tiedustelemaan, mutta minkã lainen tulos on, siitã olit tietoinen tullessasi, jos vain olet viisas. Sillà jos se on niitã, jotka eivã t ole meidã n vallassamme, on vã lttã mã tã ntã, ettã se ei ole hyvã à eikã pahaa. [1] Kreikkalaisilla oli erityisiã ennustuspaikkoja ja temppeleitã, joita pidettiin pyhinã ja joissa uskottiin pappien, papittarien y. m. vã lityksellã saatavan tulevaisuuden tietoja ja jumalain tahdon ilmauksia. 2. à lã siis osoita ennustajalle haluasi tai inhoasi à lã kã vavisten hã ntã lã hesty, vaan hyvin tietã en, ettã mitã hyvã nsã seuraakin, se on perin yhdentekevã à eikã ensinkã à n satu sinuun, mutta millaista tahansa se onkin, sopii sitã hyvin kã yttã à eikã kukaan ole esteenã si. Luottamuksessa siis lã hesty jumaluutta niinkuin neuvojaasi, ja muuten kun jokin neuvo on sinulle annettu, muista neuvonantajaasi ja ketã tottelemattomuudellasi ylenkatsot. 3. Mutta tule tiedustelemaan ennustajalta, niinkuin kã ski Sokrates, vain sellaisia seikkoja, joissa kaiken harkinnan perã stã voidaan vedota lopputulokseen ja joissa ei jã rjellã eikã millã à n muulla keinolla voida kyseenalaisesta tapauksesta selvã à saada. Siis kun on vaarassa autettava ystã vã à tai isã nmaata, ei tule tiedustella onko tuohon vaaraan antauduttava, sillã jos saat vastauksen, ettã uhrisi tietã à onnettomuutta, on selvã, ettã ennustetaan kuolemaa tai jonkin ruumiinjã senen menetystã tai maanpakoa; mutta terve jã rki sanoo, ettã vaikka niinkin kã visi, on ystã vã à ja isã nmaata vaarassa autettava. Tottele siis suurempaa tietã jã Ã, Pythiosta, joka ajoi temppelistã tiehensã sen, joka ei ollut auttanut hengenvaaraan joutunutta ystã vã à nsã.[1] [1] Kaksi ystã vã à matkalla Delfoin tietã jã temppeliin joutui ryã vã rien kã siin; toinen sai surmansa, toinen pã à si pakoon ja tuli temppeliin, mutta hã net ajettiin pois, koska hã n oli vaarassa hyljã nnyt ystã vã nsã.