Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki"

Transkriptio

1 Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki Aleksi Koivisto, liittohallituksen jäsen, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry , Ilmajoki

2 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Vuonna 1998 perustettu järjestö toimii Suomen nuorisovaltuustojen ja muiden vastaavien nuorten vaikuttajaryhmien koulutus- tiedotus-, edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestönä. Nuva ry. edistää nuorisovaltuustojen asemaa ja parantaa nuorten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.

3 - Puheenjohtaja Santeri Lohi, liittohallituksessa 8 jäsentä. - 8 rekisteröityä piirijärjestöä, Väli-Suomen piiri toimii Pohjanmaan maakuntien ja Keski-Suomen maakunnan alueella -Toimisto Helsingissä, kaksi vakituista työntekijää - Nuorekas dynaaminen järjestö, koulutusta, edunvalvontaa, nuorisovaltuustotoiminnan asiantuntijaosaamista

4 Nuorisovaltuustotoiminta -Nuvatoiminnan aktiivisuus usein aaltoilevan tehokasta. Tähän vaikuttavat esimerkiksi ohjaavan työntekijän ja puheenjohtajan aktiivisuus. - Eri-ikäisiä ja eritaustaisia nuoria. Nuorisovaltuutettujen kaudet eivät kauhean pitkiä. -Arjen asiantuntijuus, aloitteet, aktiivit - Puhe- ja läsnäolo-oikeudet lautakunnissa sitovat kunnan hallintoon

5 #nuvatlakiin - #nuvatlakiin on liiton toteuttama valtakunnallinen viestintäkampanja nuorisovaltuustojen kirjauksesta uudistettavaan kuntalakiin. - Some-kampanjaa, flasmobbeja ja lobbausta - lisätietoja löytyy Miksi nuorisovaltuustot kirjataan kuntalakiin?

6 Kuntalaki uudistuu 1) Kunnan toiminnan ohjauksen kokonaisvaltaisuus 2) Asukkaille paremmat osallistumismahdollisuudet 3) Sähköiset kokoukset mahdollisiksi 4) Alijäämän kattamisvelvollisuutta tiukennetaan 5) Kunnan takauksia rajoitetaan Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote , tiedote 78/2014

7 26 Nuorisovaltuusto Uutena velvoitteena kunnille tulee olemaan kuntalain 26, joka velvoittaa kunnanhallitusta asettamaan nuorisovaltuuston tai muun vastaavan vaikuttajaryhmän Nuorisovaltuusto olisi edustamansa ryhmän osallistumis- ja vaikuttamiskanava, ei virallinen kunnan toimielin Tämä johtuu julkisen vallan käytön edellytyksistä

8 26 Nuorisovaltuusto Tavoitteena on luoda yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua asuinpaikkakunnasta riippumatta Tästä johtuu lainsäädännön myötä tuleva velvoittavuus Kuitenkin alueellista harkintavaltaa halutaan jättää, jotta paikalliset olosuhteet voidaan ottaa riittävällä tavalla huomioon Tavoitteena on myös turvata nuorisovaltuustojen toimintaedellytykset

9 26 Nuorisovaltuusto Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Lasten ja nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään nuorisolain (72/2006) 8 :ssä.

10 1. momentti Velvoitetaan kunnanhallitusta asettamaan nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä Kunnalle jäisi päätösvalta nuorisovaltuuston kokoonpanon, valintatavan sekä muiden hyväksi koettujen toimintatapojen osalta Vaalit on kuitenkin annettu esimerkiksi HE:n perusteluissa (13-18 vuotiaat esimerkki-ikäryhmänä) Kunnanhallitus hyväksyisi myös nuorisovaltuuston toimintasäännön Lisäksi momentissa on määräykset toimintaedellytysten huolehtimisesta mm. toimintaan täytyy varata tietty määräraha

11 2. momentti Kuvataan nuorisovaltuuston toimenkuva ja tehtäväkenttä Vaikuttamisrooli ulottuu kaikilla kunnan toimialoille Nuorisovaltuustolle tulee antaa riittävästi tietoja ja varata vaikuttamismahdollisuus päätösten valmistelussa Lisäksi HE:n perusteluissa on viittaus tulevaan kuntalain 91 :ään, jossa määritellään hallintosäännössä määrättävät asiat. Ei velvollisuutta mahdollisuus ja kannustavuus PLO-oikeuksien myöntämiseen

12 3. momentti Viittaussäännös nuorisolain 8 :ään Nuorisolaki ja kuntalaki nähtäisiin täydentävän toisiaan Myös nuorisolakiin ehdotetaan otettavaksi viittaussäännös kuntalakiin

13 Siirtymäaika Lakiin on otettu 17 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 148 : Lain 26 :ää nuorisovaltuustosta sovelletaan vuonna 2017 valittavan valtuuston toimikauden alusta lukien. Tätä ennen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita kuntalain säännöksiä.

14 Liitolle on tärkeää, että Nuorisovaltuusto on: 1)Demokraattinen 2)Vaikuttava 3)Aidosti nuori

15 Liiton varjoehdotus 26 :ksi x Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto on kunnan nuoria vuotiaita edustava toimielin, joka toimii kunnanhallituksen alaisuudessa. Nuorisovaltuuston tehtävänä on: 1) edustaa kunnan nuorten mielipidettä kunnan päätöksenteossa 2) vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan 3) kehittää nuorten kuulemis- ja osallistumismahdollisuuksia 4) valvoa nuorten kuntalaisten etuja Kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto ja varmistettava sen toimintaedellytykset ja resurssit. Nuorisovaltuuston tulee olla demokraattisesti valittu kunnan nuoria edustava toimielin. Hallintosäännössä määrätään nuorisovaltuuston edustajien puheja läsnäolo-oikeudesta kunnan eri toimielimissä.

16 Mitäs sitten? Uusien nuorisovaltuustojen perustaminen joihinkin kuntiin. Mahdollisuus seutukunnalliseen nuorisovaltuustoon? Nuorten osallisuus ja nuorisovaltuustotoiminta huomioitava nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon uudistuksessa Nuorisovaltuuston ohjaaville työntekijöille tarjottava täydennyskoulutusta ja tukea

17 Tärkeitä päiviä Nuvat lakiin, valmistaudu -koulutus , Helsingissä, nuorisotyöntekijöille Aktiivipäivät HC koulutusviikonloppu , Joensuussa, kokeneille nuvalaisille Liittokokous , Oulussa, kaikille liiton jäsenille

18 KIITOS! Aleksi Koivisto puh Työintoa syksyysi!

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Mikä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto? Nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna

Lisätiedot

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista Aika: Torstai 3.9.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Eveliina Komonen Sihteeri: Henna Rämä Läsnä:

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15 1(7) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 JOHDANTO ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten oikeuksien

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. lausuu kunnioittavimmin eduskunnan sivistysvaliokunnalle seuraavaa:

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. lausuu kunnioittavimmin eduskunnan sivistysvaliokunnalle seuraavaa: Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Lausunto sivistysvaliokunnalle 21.10.2015 Sivistysvaliokunnalle Viite: Sivistysvaliokunta torstaina 22.10. klo 12.00 / HE 30/2015 Asia: Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten sähköisiä toimintatapoja edistetään? Katariina Huikko, lakimies Kuntalaki uudistuu seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten sähköisiä toimintatapoja edistetään? Katariina Huikko, lakimies Kuntalaki uudistuu seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten sähköisiä toimintatapoja edistetään? Katariina Huikko, lakimies Kuntalaki uudistuu seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Tavoitteena Ajasta ja paikasta riippumattoman päätöksenteon mahdollistaminen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat Vantaalla Aviapoliksen aluetoimikunta Hakunilan aluetoimikunta Koivukylän aluetoimikunta Korson aluetoimikunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Sääntely- ja toimintaympäristön muutokset vuoden 1995 jälkeen EU jäsenyys (julkiset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulrika Krook 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista.

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista. Riihimäen kaupunki Pöytäkirja Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.2.2014 kello 18.20-19.20 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Missä menet kuntauudistus? Lapset ja nuoret uudistuksen pyörteessä

Missä menet kuntauudistus? Lapset ja nuoret uudistuksen pyörteessä Missä menet kuntauudistus? Lapset ja nuoret uudistuksen pyörteessä Elämänkaariset palvelut kunnille 2020 Tieteiden talo 28.5.2014 Inga Nyholm, neuvotteleva virkamies, HT Valtiovarainministeriö Kuntarakennelaki

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA KIELI

1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA KIELI 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE JA KIELI Yhdistyksen nimi on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry. ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen toiminta-alueena

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Osallisuusopas

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Osallisuusopas Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Osallisuusopas Sisällysluettelo 1 Johdanto 1 Johdanto 2 Nuorisovaltuusto 3 Mitä osallisuus on? 3.1 Nuorisolaki 3.2 Nuorten osallisuus 4 Osallisuuden tukena 4.1

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1(9) POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13 Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 Valtuustoaloite: Koulutusta ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu Kuntaliiton ajankohtaiset Kirsi Rontu Kuntalain kokonaisuudistus Hallitus antoi esityksensä uudeksi kuntalaiksi Eduskunta hyväksyi 13.3.2015 uuden kuntalain ja siihen liittyvät lait. Uusi kuntalaki on

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT Sisältö Tarkoitus ja toiminta... 3 Toimikausi..... 3 Nuorisovaltuuston valinta yleisillä vaaleilla... 3 Talous.... 5 Kokouskäytäntö... 5 Nuorisovaltuustosta eroaminen.

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Toimintasuunnitelma 2016 1 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 2(23) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. YLEISTÄ... 4 2. EDUNVALVONTA... 5 2.1 KÄRKIHANKE:

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PUOLANGAN KUNA PÖYÄKIRJA 5/05 AIKA 3..05 9:00 - :9 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSIELLY ASIA Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 3 PÄÄÖSVALAISUUDEN OEAMINEN 69 PÖYÄKIRJANARKASAJIEN VALINA

Lisätiedot

Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia

Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia Neuvotteleva virkamies, HT Inga Nyholm Valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Edustuksellisen

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Monimuotoiset perheet verkosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kerppola-Pesu Jenni 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 46

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 46 44 Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous 25.11.2014 AIKA 25.11.2014 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 2 KOKOUKSEN

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 19.8.2014 liite n:o 4

JUUPAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 19.8.2014 liite n:o 4 JUUPAJOEN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA UUDEKSI KUNTALAIKSI Juupajoen kunta antaa seuraavan lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi kuntalaiksi: Kunnan toiminnan käsite (6 ) 1

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Toimintasuunnitelma 2015 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 24.-25.10.2014 Yhteystiedot: Pääsihteeri Verna Castrén +358 44 3311194 verna.castren@nuva.fi Suomen

Lisätiedot

TYÖOHJELMA 2014-2015

TYÖOHJELMA 2014-2015 1(9) Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto TYÖOHJELMA 2014-2015 2(9) 1. JOHDANTO EDUSTAJISTON TYÖOHJELMA Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto on toiminut nimensä mukaisesti alueellisesti kattavana ja

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely 1(7) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä on mahdollista edetä vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö 1 HOLLOLAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuusto 2.4.2012 Voimaantulo 1.5.2012 1 Toiminta-ajatus Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

Veera Granroth Nea Hjelt Joanna Järvinen Juho Koskela Markus Kutvonen Mikael Kutvonen saapui klo 17.47 Hanna Nurmi Rebecca Olin

Veera Granroth Nea Hjelt Joanna Järvinen Juho Koskela Markus Kutvonen Mikael Kutvonen saapui klo 17.47 Hanna Nurmi Rebecca Olin Pöytäkirja 02/15 1 (8) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.30 Paikka Zentra Läsnä: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä väestön

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Toimintasuunnitelma 2015 Hyväksytty liittokokouksessa 7.-9.11.2014 Yhteystiedot: Pääsihteeri Verna Castrén +358 44 3311194 verna.castren@nuva.fi Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11. Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö - Forskningschef

Lisätiedot

Jorma Hacklin Jorma Hacklin

Jorma Hacklin Jorma Hacklin Jokioisten kunta Kokouskutsu Valtuusto 31600 Jokioinen 13.3.2015 1/2015 Kokousaika Torstai 19.3.2015 kello 18.00 - Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Pykälä Sivu Liite 1 2 2 3 3 4 4 7 5 5 9 6 10 7 17 8 18

Lisätiedot

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 9/2012 Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 43 ntarkastajien valinta 44 Elinkeinoyhteistyö klo 14.00 45 Talousennusteet ja näkymät 2013

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Opetus- ja kulttuuriministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Väisänen Matti 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Valmistelu: kaupunginlakimies Matti Rask 11.8.

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Valmistelu: kaupunginlakimies Matti Rask 11.8. Kaupunginhallitus 228 25.08.2014 Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta 361/00.04.00/2013 Kaupunginhallitus 228 Valmistelu: kaupunginlakimies Matti Rask 11.8.2014

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/15 1 (13)

Pöytäkirja 12/15 1 (13) Pöytäkirja 12/15 1 (13) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 18.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausumaan erityisesti seuraavista kysymyksistä:

Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausumaan erityisesti seuraavista kysymyksistä: TYRNÄVÄN KUNNAN LAUSUNTO KUNTALAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausumaan erityisesti seuraavista kysymyksistä: - kunnan toiminnan käsitteestä (6 ) Vastaus: Tällä hetkellä

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston strategia 2011

Nuorisovaltuuston strategia 2011 Nuorisovaltuuston strategia 2011 2 Johdanto Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajanen nosti esille ajatuksen nuorisovaltuuston strategiasta. Nuorisovaltuustolla on arvokasta toimintaa, ja kannustaisin nuorisovaltuutettuja

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Turussa

Vanhusneuvosto Turussa Vanhusneuvosto Turussa Eija Salmiosalo 16.1.2014 1.7.2013 voimaan tulleessa vanhuslaissa vanhusneuvostot tulivat lakisääteisiksi. Vanhusneuvosto on asetettava viimeistään 1.1.2014. Laki ei sinällään vaikuta

Lisätiedot

Asokotien asukashallinto 1.5.2015

Asokotien asukashallinto 1.5.2015 4.5.2015 Asokotien asukashallinto 1.5.2015 1 ( 7 ) Sisältö 1. Asukashallinnon tarkoitus 2. Asukkaiden kokous a) Asukkaiden kokouksen tehtävät b) Asukkaiden kokouksen koollekutsuminen c) Asukkaiden kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapsiasiavaltuutettu 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuomas Kurttila, Merike Helander 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia Paikallisdemokratian viikko 14.-20.10.2013 Tiedotustilaisuus Kuntatalossa 14.10.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Kuntalain kokonaisuudistuksen

Lisätiedot

Osallistuminen ja vaikuttaminen vaikuttamiskanavat haltuun! Anneli Salomaa, oikeusministeriö 28.10.2015

Osallistuminen ja vaikuttaminen vaikuttamiskanavat haltuun! Anneli Salomaa, oikeusministeriö 28.10.2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen vaikuttamiskanavat haltuun! Anneli Salomaa, oikeusministeriö 28.10.2015 Oikeusministeriön Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Vaalilain, puoluelain ja kielilain

Lisätiedot

Vetelin kunnanhallitus antaa kuntalakiluonnoksesta alla oleviin lakiluonnoksen kohtiin seuraavan lausunnon:

Vetelin kunnanhallitus antaa kuntalakiluonnoksesta alla oleviin lakiluonnoksen kohtiin seuraavan lausunnon: Valtionvarainministeriö Lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Viite: Lausuntopyyntö VM065:00/2012 Vetelin kunnanhallitus antaa kuntalakiluonnoksesta alla oleviin lakiluonnoksen kohtiin seuraavan

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) TAVOITEOHJELMALUONNOS 2015 LIITE 8/15

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) TAVOITEOHJELMALUONNOS 2015 LIITE 8/15 1(7) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 TAVOITEOHJELMA 2015 JOHDANTO ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun

Lisätiedot