Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutulokasinfo. Lukion auditorio"

Transkriptio

1 Koulutulokasinfo Lukion auditorio Elina Taipalus / Järvenpään kaupunki 2017

2 Illan ohjelma: klo tilaisuus alkaa, avaus Elina Taipalus, perusopetuksen johtava asiantuntija Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta, Elina Taipalus Vanhempainverkoston tervehdys Iltapäivätoiminta, Anne Peltola Kouluterveydenhoito, Liisa Englund Kolmiportainen tuki, Elina Taipalus Kysymyksiä ja keskustelua Turvallista kotimatkaa noin klo 19.30

3 Koulun aloitus jännittää koko perhettä Normaali tilanne, kaikki ovat sen kokeneet Koulussa saa kavereita Kouluruoka on maistuvaa ja terveellistä Kaikki järvenpääläiset koulut ovat hyviä Yhteistyö esiopetuksen kanssa perinne Opiskelu on monipuolista

4 OPS 2016

5 Järvenpään perusopetuksen arvopohja

6 Lasten ja nuorten palvelualue, Organisaatio 2017 Lasten ja nuorten lautakunta Esikunta Talouspäällikkö Palvelualuejohtaja Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusjohtaja Perusopetus Perusopetusjohtaja Kasvun ja vanhemmuuden tuki Kasvun tuen johtaja Perhesosiaalityö Perhesosiaalityön johtaja Yhteiset palvelut Itäinen alue Aluepäällikkö Varhaiskasvatuksen esimiehet Läntinen alue Aluepäällikkö Varhaiskasvatuksen esimiehet Pohjoinen alue Aluepäällikkö Varhaiskasvatuksen esimiehet Yhteiset palvelut Oppimisen ja koulunkäynnin tuki sekä Iltapäivä- ja koulun kerhotoiminta Perusopetuksen johtava asiantuntija Kartanon alue Aluerehtori (oto) Rehtorit Koivusaaren alue Aluerehtori (oto) Rehtorit Yhteiskoulun alue Aluerehtori (oto) Yhteiset palvelut Pienten lasten palvelut Palvelupäällikkö Kouluikäisten ja opiskelijoiden palvelut Palvelupäällikkö Nuorisotyö Nuorisopäällikkö Yhteiset palvelut Perhetyön palvelut Perhetyön päällikkö Lastensuojelun palvelut Lastensuojelun päällikkö Perhetukikeskus ja jälkihuoltopalvelut Perhetukikeskuksen päällikkö Keski-Uudenmaan sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksen päällikkö Kunnalliset pk:t 21, yksityiset pk:t 8 Rehtorit Noin 4100 oppilasta; 8 alakoulua, 1 yläkoulu, 2 yhtenäiskoulua ja 1 erityiskoulu Perheoikeudellinen yksikkö Perheoikeudellisen yksikön päällikkö

7 Arja Korhonen/ Järvenpään kaupunki 2016

8 Oppilasryhmien muodostaminen Oppilaaksi ottamisen periaatteet määritellään perusopetuslaissa sekä kuntakohtaisesti lautakunnissa Järvenpäässä Lasten ja nuorten lautakunta ( , 11) Tasapuolisesti muodostettavat ryhmät Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Kunta osoittaa oppilaille lähikoulun, jonne koulumatkat ovat asutuksen, koulujen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Lähikoulupaikka voidaan osoittaa myös muusta kuin oppilaan asuinosoitetta lähimpänä olevasta koulusta, opetusryhmien muodostamiseksi tasapuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti. ns. ensisijainen oppilaaksi otto

9 1. luokat lukuvuonna Maksimi oppilasmäärä yleisopetuksen ryhmässä Tämän hetkinen oppilasmäärä oppivelvollisuusilmoit usten mukaan Perustettavat ryhmät Erityisluokka koulussa Anttila 3 72 x 65 Haarajoki Harjula Vihtakatu Yhteiskoulu Kartano 2 44 x 27 Kinnari 2 48 x 57 Kyrölä Mankala Oinaskatu Saunakallio 2 44 x 53 Juhola x

10 Kouluun ilmoittautuminen ma su > Kasvatus ja opetus > Perusopetus > Kouluun ilmoittautuminen - kaikki ilmoittautuvat - samalla voidaan hakea muuta kuin osoitettua koulupaikkaa (ns. toissijainen koulupaikka / erityisluokkapaikka) Kouluun tutustuminen ke klo 8-10 sekä oppilaille että huoltajille

11 Perusopetuksen lukuvuoden työ- ja loma-ajat Syyskausi to to Koulu alkaa to Syysloma ma su (vko 42) Joululoma pe su Kevätkausi ma la Talviloma ma su (vko 8) Lukuvuoden päätöspäivä la

12 Koulupaikkapäätökset Tehdään, kun ilmoittautumisaika on päättynyt tällöin tiedetään kuinka monta oppilasta on todellisuudessa tulossa/hakemassa kuhunkin kouluun Päätökset muutosta hakeville sekä erityisluokkapäätökset postitetaan maaliskuun lopulla / huhtikuussa.

13 Kinnarin uusi koulu Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2018 alussa ja tavoitteena on saada uusi koulu käyttöön syksyllä Yleisötilaisuus uuden Kinnarin koulun hankkeen tilanteesta tiistaina kello Järvenpään Yhteiskoulun Urheilukadun salissa, osoitteessa Urheilukatu 7-9. Yleisötilaisuudessa käsiteltävät asiat Tilaisuuden avaus, palvelualuejohtaja Marju Taurula Uuden koulun rakennushanke ja tavoitteet, rakennuttamisen asiantuntija Matti Sivunen, Boost Brothers Oy Uuden koulun hankkeen vaikutukset liikuntapaikkahankkeisiin, palvelualuejohtaja Marju Taurula Kinnarin koulun konsepti-ja liikennesuunnitelma, Sito Oy Kaavoituksen tilannekatsaus, kaavajohtaja Sampo Perttula Koulun toiminta lukuvuosina , perusopetusjohtaja Arja Korhonen ja rehtori Hanna Saarinen Vapaata keskustelua ja palautetta jatkotyötä varten

14 Kiitos osallistumisesta ja mukavaa koulun aloitusta! Tiedustelut perusopetuspalveluista: Anne Peltola (ip-asiat, hakemiseen liittyvät asiat) Elina Taipalus (erityinen tuki, erityisluokkapaikat) Susanna Ranta (osoitteenmuutokset, tiedustelut)

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo Lukion auditorio Arja Korhonen/ Järvenpään kaupunki Illan ohjelma: klo 18 Arja Korhonen avaa tilaisuuden Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Iltapäivätoiminta, Anne Peltola

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 14.1.2019 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta, Arja Korhonen Oppimisen tuki, Tiina Erkkilä-Wahtera Kouluterveydenhoito, Liisa

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio. 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio. 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen Koulutulokasinfo 4.2.2014 Lukion auditorio 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen Järvenpään perusopetuksessa opitaan elämässä tarvittavia perustietoja ja - taitoja yhdessä työskennellen ja kasvaen

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulu

Järvenpään Yhteiskoulu Järvenpään Yhteiskoulu 16.5.2018 Arja Korhonen perusopetusjohtaja 16.5.2018 Järvenpään Yhteiskoulun opetuksen järjestelyistä Tulevan lukuvuoden järjestelyt koskettavat perusopetuksen oppilaiden ja henkilöstön

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) JARDno-2017-996 Järvenpään peruskoulujen lukuvuoden 2017-2018 vuosisuunnitelmien hyväksyminen Perusopetusasetuksen 9 :ssä säädetään: Opetuksen järjestäjän tulee

Lisätiedot

Perusopetus

Perusopetus Perusopetus 219-22 1 2 3 4 TVA:t 219-22 ehdotus lisätietoja Opettajat 1.lkn opettajat (laskennallisten 1lk:n mukaan) 9 ok 24 216 Suuri luokkakoko yli laskennallisesti 24 tai yli oppilasta 7 ok 34 238 Oppilaskuntaa

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) JARDno-2018-2827 Peruskoulujen lukuvuoden 2018-2019 vuosisuunnitelmien hyväksyminen Perusopetusasetuksen 9 :ssä säädetään: Opetuksen järjestäjän tulee laatia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (5) Hyväksytty Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.12.2012 98 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.12.2012 42 Sivistyslautakunta 19.12.2012 31 Lasten ja nuorten lautakunta 18.12.2013 87 LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN

Lisätiedot

Yläkouluun ilmoittautuminen

Yläkouluun ilmoittautuminen Yläkouluun ilmoittautuminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Oppilaan ilmoittaminen yläkouluun Keravalla on kolme yläkouluopetusta antavaa yhtenäiskoulua: Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipiste,

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

Järvenpään kaupunki Lasten ja nuorten palvelualueen Palveluverkkosuunnitelma

Järvenpään kaupunki Lasten ja nuorten palvelualueen Palveluverkkosuunnitelma Järvenpään kaupunki Lasten ja nuorten palvelualueen Palveluverkkosuunnitelma 2018 2027 Lasten ja nuorten lautakunta 26.9.2017 18 1 Sisällysluettelo 1 PALVELUJEN SIJOITTUMINEN 2018 2027 3 1.1 LASTEN JA

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 30.1.2019 Mikä on parasta eskarissa? Keinuminen 2 Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2019-2020 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-1210 Peruskoulujen toimintakertomukset lukuvuodelta 2016-2017 Perusopetusjohtaja on 22.10 277 hyväksynyt toimintasäännön mukaisesti koulujen lukuvuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA 1 (19) LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA Voimaan 1.6.2017 alkaen Uuden kuntalain 1.6.2017 voimaan tulevien säännösten mukaan kunnassa on yksi hallintosääntö,

Lisätiedot

OPETUKSEN JA KASVATUKSEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA

OPETUKSEN JA KASVATUKSEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA LUONNOS 1 (11) 5.12.2018 Hyväksytty Lasten ja nuorten lautakunta 18.12.2018 Voimaan 1.1.2019 alkaen OPETUKSEN JA KASVATUKSEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA Järvenpään

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) Hyväksytty Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.12.2012 98 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.12.2012 42 Sivistyslautakunta 19.12.2012 31 Lasten ja nuorten lautakunta 18.12.2013 87 Lasten ja nuorten lautakunta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1256/2017 12.01.00.00 46 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Christina Rissanen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) Hyväksytty Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.12.2012 98 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.12.2012 42 Sivistyslautakunta 19.12.2012 31 Lasten ja nuorten lautakunta 18.12.2013 87 Lasten ja nuorten lautakunta

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Suomenkielinen opetuslautakunta 22.9.2005. Muutettu 25.9.2007 ja 22.10.2009. Oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta eri osasta, jotka

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg Esiopetuksen palveluntuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuodesta 2019 2020 alkaen sekä varhaiskasvatuksen yksityisten päiväkotien palvelusetelisääntökirjan muuttaminen esiopetuksesta maksettavan korvauksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Varhaiskasvatusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Varhaiskasvatusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) JARDno-2017-1306 Järvenpään kaupungin esiopetuksen toimintakertomukset lukuvuonna 2016 2017 Esiopetus on maksutonta, perusopetuslain mukaista opetusta. Perusopetusasetuksen

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Koulupolku alkaa Koulunkäynnin aloittaminen on iso asia lapsen ja koko perheen elämässä. Koulutulokkaat odottavat innolla, ehkä hieman jännittäen koulun alkamista

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun! TERVETULOA KOULUUN! Lukuvuosi 2012-2013. Opas ekaluokkalaisille ja ja ja huoltajille

Tervetuloa kouluun! TERVETULOA KOULUUN! Lukuvuosi 2012-2013. Opas ekaluokkalaisille ja ja ja huoltajille Tervetuloa kouluun! TERVETULOA KOULUUN! Lukuvuosi 2012-2013 Opas ekaluokkalaisille ja ja ja huoltajille SISÄLLYSLUETTELO: TERVETULOA PERUSKOULUUN 3 TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 4 MINKÄ IKÄISENÄ KOULUUN 5 KOULUPAIKAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta MUUTOKSEN TAUSTA 1. Miksi uudistus tehdään? 2. Millä perusteella koulupaikka 3. Mitkä ovat lähikoulun osoittamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen

Lisätiedot

ANTTILA. ANTTILA keskiviikko 16:30 19:00 Voimistelijat ANTTILA keskiviikko 19:00 20:30 NMKY ANTTILA keskiviikko 20:30 21:30 Köyhät Ritarit

ANTTILA. ANTTILA keskiviikko 16:30 19:00 Voimistelijat ANTTILA keskiviikko 19:00 20:30 NMKY ANTTILA keskiviikko 20:30 21:30 Köyhät Ritarit ANTTILA ANTTILA maanantai 16:00 18:00 Koripalloseura ANTTILA maanantai 18:00 19:30 NMKY ANTTILA maanantai 19:30 21:00 Koripalloseura ANTTILA maanantai 21:00 22:00 M-trade Oy ANTTILA tiistai 16:00 17:00

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) JARDno-2018-3307 Peruskoulujen toimintakertomukset luvuvuodelta 2017-2018 Perusopetusjohtaja on 24.10.2017 4 hyväksynyt koulujen lukuvuoden 2017-2018 vuosisuunnitelmat.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 1/ ( 32) Opetus- ja kasvatuslautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 1/ ( 32) Opetus- ja kasvatuslautakunta Järvenpää Pöytäkirja 1/2019 1 ( 32) Aika 05.02.2019, klo 17:30-22:10 Paikka Järvenpään lukio, Lukiokatu 1, luokka 2020 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Koulutulokkaiden oppilaaksiotto 2019 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Lainsäädäntö Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun Kunta osoittaa, huoltaja ei valitse

Lisätiedot

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2503/2016 00.01.01 99 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jemina Sirviö,

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta. Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 25.11.2015/81 Perusteet voimassa 1.1.2016 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 15) Opetus- ja kasvatuslautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 15) Opetus- ja kasvatuslautakunta Järvenpää Pöytäkirja 2/2019 1 ( 15) Aika 05.03.2019, klo 17:30-22:40 Paikka Järvenpää- talo Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 10 Ilmoitusasiat 11

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA

LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA 1 (21) Hyväksytty Lasten ja nuorten lautakunta 12.6.2018 23 Voimaan 1.8.2018 alkaen LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA Uuden kuntalain 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Hyväksytty Lasten ja nuorten lautakunta Voimaan alkaen LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANH

Hyväksytty Lasten ja nuorten lautakunta Voimaan alkaen LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANH 1 (20) Hyväksytty Lasten ja nuorten lautakunta 12.12.2017 Voimaan 1.1.2018 alkaen LASTEN JA NUORTEN PALVELUALUEEN ORGANISAATIORAKENNE JA VIRANH ALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALTA Uuden kuntalain 1.6.2017 voimaan tulevien

Lisätiedot

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun! Lukuvuosi 2011-2012

Tervetuloa kouluun! Lukuvuosi 2011-2012 Tervetuloa kouluun! Lukuvuosi 2011-2012 Opas ekaluokkalaisille ja huoltajille SISÄLLYSLUETTELO: TERVETULOA PERUSKOULUUN 3 TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 4 MINKÄ IKÄISENÄ KOULUUN 5 KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN 5 PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Jyväskylä

Perusopetuksen iltapäivä. Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus Jyväskylä Perusopetuksen iltapäivä Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus 28.9.2016 Jyväskylä 1 Aluehallintoviraston tehtävät opetukseen ja koulutukseen liittyvissä oikeusturva-asioissa Aluehallintovirasto voi kantelun

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.5.2017 43 Kulttuurilautakunta 17.5.2017 36 Liikuntalautakunta 10.5.2017 22 Nuorisolautakunta

Lisätiedot