Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. Osakeannin ehdot noin 261 miljoonan euron keräämiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. Osakeannin ehdot noin 261 miljoonan euron keräämiseen"

Transkriptio

1 Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA SELLAISESSA MAASSA, JOSSA TIEDOTTEEN JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI SOVELTUVAN LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN KIELLETTYÄ. TÄMÄ TIEDOTE EI OLE LISTALLEOTTOESITE EIKÄ SIJOITTAJIEN PIDÄ MERKITÄ TAI OSTAA TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUJA OSAKKEITA TAI ARVOPAPEREITA PAITSI NIITÄ KOSKEVAAN LISTALLEOTTOESITTEESEEN SISÄLTYVIEN TIETOJEN PERUSTEELLA EDELLYTTÄEN, ETTÄ FINANSSIVALVONTA HYVÄKSYY LISTALLEOTTOESITTEEN, JONKA TALVIVAARA AIKOO JULKAISTA OSAKEANNIN YHTEYDESSÄ. KOPIOITA LISTALLEOTTOESITTEESTÄ ON SAATAVILLA TALVIVAARAN REKISTERÖIDYSSÄ OSOITTEESSA JULKAISUN JA JAKELUN JÄLKEEN. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Osakeannin ehdot noin 261 miljoonan euron keräämiseen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ( Talvivaara tai Yhtiö ) julkistaa tänään ehdot koskien sen aikaisemmin julkistamaa merkintäetuoikeusantia noin 261 miljoonan euron keräämiseksi ( Osakeanti ). Osakeanti lyhyesti Merkintäetuoikeusanti, jolla kerätään noin 261 miljoonan euron bruttovarat Yhtiö käyttää hankittavat varat jatkuvaan ylösajoon kohti täyden kapasiteetin mukaista tonnin vuotuista nikkelin tuotantoa, pääomarakenteensa parantamiseen ja lyhytaikaisten ja keskipitkän aikavälin lainojen takaisinmaksu- tai uudelleenrahoituskykynsä varmistamiseen Kuusi (6) uutta osaketta jokaista täsmäytyspäivänä omistettua nykyistä osaketta kohden Merkintähinta 0,16 euroa uudelta osakkeelta tai uudelta CDI-osaketodistukselta Osakkeilla käydään kauppaa ilman merkintäoikeuksia lähtien Kaupankäynti merkintäoikeuksilla alkaa ja päättyy Merkintäaika alkaa Merkintäaika päättyy osakkeenomistajilla, jotka on merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon Merkintäaika päättyy Yhtiön CDI-osaketodistusten haltijoilla Täysi merkintätakaus osakkeenomistajien merkintäsitoumusten ja pankkien merkintätakauksen kautta Yleistä Yhtiön hallitus ( Hallitus ) on päättänyt Yhtiön osakkeiden ( Osakkeet ) tarjoamisesta Yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella. Hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti Yhtiö aikoo kerätä noin 261 miljoonan euron bruttovarat merkintäetuoikeusannilla nykyisille osakkeenomistajilleen. Enintään uusia Osakkeita ( Tarjottavat osakkeet ) tai Tarjottavia osakkeita vastaavia CREST-talletustodistuksia ( CDI-osaketodistus ) ( Uudet CDI-osaketodistukset ) tarjotaan merkittäväksi alla esitetyin ehdoin. Osakkeenomistajat, jotka on merkitty ( Täsmäytyspäivä ) Euroclear Finland Oy:n ( Euroclear Finland ) ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saavat yhden (1) merkintäoikeuden ( Merkintäoikeus ) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa nykyistä osaketta ( Nykyinen osake ) kohden. Yhtiön CDI-

2 osaketodistusten haltijat ( CDI-osaketodistusten haltijat ), jotka on merkitty Täsmäytyspäivänä CREST:n ylläpitämään Yhtiön CDI-rekisteriin, saavat yhden (1) Merkintäoikeuden jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa nykyistä CDI-osaketodistusta kohden ( Nykyinen CDI-osaketodistus ). Merkintäoikeuksien haltija on oikeutettu merkitsemään yhdellä (1) Merkintäoikeudella kuusi (6) Tarjottavaa osaketta tai Uutta CDI-osaketodistusta 0,16 euron kappalehintaan Tarjottavalta osakkeelta tai Uudelta CDI-osaketodistukselta ( Merkintähinta ). Merkintähinta edustaa: 84,5 prosentin alennusta Nykyisen osakkeen päätöskurssiin; ja 43,7 prosentin alennusta Nykyisen osakkeen teoreettiseen Merkintäoikeiden irtoamisen jälkeiseen hintaan, kummassakin tapauksessa perustuen Helsingin Pörssin 1,031 euron päätöskurssiin Tarjottavien osakkeiden tai Uusien CDI-osaketodistusten murto-osia ei anneta, eikä yksittäistä Merkintäoikeutta voi käyttää osittain. Osakkeilla käydään kauppaa ilman Merkintäoikeuksia lähtien. Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Lontoon pörssissä ja Helsingin pörssissä alkaa ja päättyy Tarjottavien osakkeiden merkintäaika ( Osakkeiden merkintäaika ) alkaa ja päättyy klo (Suomen aikaa). Uusien CDI-osaketodistusten merkintäaika ( CDI-osaketodistusten merkintäaika ) alkaa ja päättyy klo (Lontoon aikaa). Olettaen, että Osakeanti merkitään kokonaisuudessaan, Tarjottavat osakkeet edustaisivat 600,0 prosenttia Nykyisistä osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen Osakeantia ja 85,7 prosenttia kaikista Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä Osakeannin jälkeen. Nykyiset osakkeenomistajat ja muut sijoittajat voivat merkitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia ( Toissijainen merkintä ). Tarjottavat osakkeet jaetaan merkitsijöille Toissijaisessa merkinnässä, jos kaikkia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Merkintäoikeuksia käyttämällä. Yhtiö julkaisee Osakeannin alustavan tuloksen pörssitiedotteella arviolta Osakeannin lopullinen tulos julkaistaan pörssitiedotteella arviolta Osakeannin ehdot ja ohjeet osakkeenomistajille ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä. Esitteen julkaiseminen Osakeantiin liittyen Yhtiö on toimittanut suomenkielisen listalleottoesitteen Finanssivalvonnan hyväksyttäväksi, ja listalleottoesite odotetaan julkaistavan Listalleottoesite julkaistaan Talvivaaran verkkosivuilla osoitteessa arviolta Lisäksi listalleottoesite tulee olemaan saatavilla Nordean konttoreissa Suomessa, Nordean verkkosivuilla osoitteessa Danske Bankin verkkosivuilla osoitteessa sekä Helsingin Pörssissä osoitteessa Fabianinkatu 12, Helsinki arviolta Hankittavien varojen käyttö Olettaen, että kaikki Tarjottavat osakkeet merkitään Osakeannissa, Yhtiö saa Osakeannista bruttovaroina noin 261 miljoonaa euroa. Talvivaara käyttää Osakeannin nettovarat jatkuvaan ylösajoon kohti tavoitteena olevaa täyden kapasiteetin mukaista tonnin vuotuista nikkelin tuotantoa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä (mukaan lukien noin 20 miljoonan euron investoinnit vesitaseen hallintaan liittyviin toimenpiteisiin ja parannuksiin vuonna 2013), pääomarakenteensa parantamiseen, lyhytaikaisten ja keskipitkän aikavälin lainojen takaisinmaksu- tai uudelleenrahoituskykynsä varmistamiseen ja Yhtiön riittävän maksuvalmiuden takaamiseen, jotta se pystyy maksamaan takaisin sen Vuonna 2013 erääntyvien vaihtovelkakirjojen jäljellä olevan 76,9 miljoonan euron määrän niiden erääntyessä toukokuussa 2013, jos silloin ei ole saatavilla houkuttelevia uudelleenrahoitusvaihtoehtoja. 2

3 Merkintäsitoumukset ja merkintätakaus Pekka Perä, joka omistaa noin 20,7 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään (i) noin 31,3 miljoonaa Tarjottavaa osaketta (vastaa yhteensä 5 miljoonan euron merkintähintaa) ( Perän merkintäsitoumus ) ja (ii) sen lisämäärän Tarjottavia osakkeita, joiden merkintähinta on yhteensä 76 prosenttia niistä nettovaroista, joita hän saa (A) Merkintäoikeuksien myymisestä Osakkeiden merkintäaikana ja (B) Osakkeiden myynnistä minä tahansa aikana ennen Osakkeiden merkintäajan päättymistä. Solidium Oy ( Solidium ), joka omistaa noin 8,9 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään noin 145,3 miljoonaa Tarjottavaa osaketta sille kirjatuilla Merkintäoikeuksilla ( Solidiumin merkintäsitoumus ). Lisäksi Solidium on sopinut merkitsevänsä Tarjottavia osakkeita yhteensä 30 miljoonan euron merkintähintaan asti siltä osin, kun niitä ei ole merkitty ja maksettu Merkintäoikeuksien nojalla tai Toissijaisessa merkinnässä ( Solidiumin merkintätakaus ). Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, joka omistaa noin 8,7 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään noin 142,2 miljoonaa Tarjottavaa osaketta sille kirjatuilla Merkintäoikeuksilla (yhdessä Perän merkintäsitoumuksen, Solidiumin merkintäsitoumuksen ja Solidiumin merkintätakauksen kanssa Osakkeenomistajien sitoumukset ). Osakeannilla on merkintätakaus (lukuun ottamatta niitä Tarjottavia osakkeita, joita koskee Osakkeenomistajien sitoumukset) J.P. Morgan Securities plc:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n ( Nordea, ja yhdessä J.P. Morgan Securities plc:n kanssa Pääjärjestäjät ), BofA Merrill Lynchin, BNP PARIBAS:n ja Danske Bank A/S:n Helsingin sivukonttorin (yhdessä Pääjärjestäjien, BofA Merrill Lynchin, BNP PARIBAS:n kanssa Järjestäjät ) toimesta Yhtiön ja Järjestäjien välisen merkintätakaussopimuksen ehtojen mukaisesti. Oikaisu vuosina 2013 ja 2015 erääntyvien vaihtovelkakirjojen vaihtohintoihin Osakeannin seurauksena Hallitus päätti tänään vuosina 2013 ja 2015 erääntyvien vaihtovelkakirjojen vaihtohintojen oikaisusta edellyttäen, että Osakeanti toteutetaan täysmääräisesti Osakeannin ehtojen mukaisesti. Hallitus oikaisi vaihtohintaa vuonna 2013 erääntyvien vaihtovelkakirjojen ehdon 6(b)(iv) mukaisesti 5,7931 Englannin punnasta (7,2703 eurosta) 1,59 Englannin puntaan (2,00 euroon). Hallitus oikaisi vaihtohintaa vuonna 2015 erääntyvien vaihtovelkakirjojen ehdon 6(b)(iv) mukaisesti 6,8937 Englannin punnasta (8,2117 eurosta) 1,9000 Englannin puntaan (2,2633 euroon). Uudet vaihtohinnat tulevat voimaan edellyttäen, että Osakeanti toteutetaan täysmääräisesti Osakeannin ehtojen mukaisesti. Olettaen, että uudet vaihtohinnat tulevat voimaan, Osakkeiden kokonaislukumäärä, jotka voidaan merkitä vuonna 2013 erääntyvien vaihtovelkakirjojen perusteella, on ja vuonna 2015 erääntyvän vaihtovelkakirjan perusteella on Oikaisu vuosien 2007 ja 2011 optio-ohjelmien ehtoihin Osakeannin seurauksena Hallitus on tänään oikaissut merkintähintaa ja vuosien 2007 ja 2011 optio-oikeuksien perusteella merkittävissä olevien Osakkeiden määrää vuosien 2007 ja 2011 optio-oikeuksien ehtojen mukaisesti. Edellyttäen, että Osakeanti toteutetaan täysmääräisesti Osakeannin ehtojen mukaisesti, (i) optiooikeuksien 2007B merkintähintaa oikaistaan 0,4924 Englannin puntaan Osakkeelta ja optio-oikeuksien 2007B perusteella merkittävissä olevien Osakkeiden määrää korotetaan Osakkeella; (ii) optio-oikeuksien 2007C merkintähintaa oikaistaan 0,5110 Englannin puntaan Osakkeelta ja optio-oikeuksien 2007C perusteella merkittävissä olevien Osakkeiden määrää korotetaan Osakkeella; (iii) optio-oikeuksien 2011B merkintähintaa oikaistaan 0,5935 euroon Osakkeelta ja optio-oikeuksien 2011B perusteella merkittävissä olevien Osakkeiden määrää korotetaan Osakkeella; ja (iv) optio-oikeuksien 2011C perusteella merkittävissä olevien Osakkeiden määrää korotetaan Osakkeella. Optio-oikeudet 2011A eivät toteutuneet, sillä määriteltyjä toteutumiskriteereitä ei täytetty. Optio-oikeuksien 2011C merkintähinta määritellään myöhemmin ohjelman ehtojen mukaisesti. Edellä mainittu oikaisu vuosien 2007 ja 2011 optio-oikeuksien ehtoihin Osakeannin johdosta tulee voimaan samanaikaisesti Osakeannissa liikkeeseen laskettujen Tarjottavien osakkeiden kaupparekisteriin rekisteröinnin kanssa arviolta edellyttäen, että Osakeanti toteutetaan täysmääräisesti Osakeannin ehtojen mukaisesti. Vuosien 2007 ja 2011 optio-oikeudet eivät oikeuta haltijoitaan osallistumaan Osakeantiin. 3

4 Tärkeitä päivämääriä Hallituksen päätös Osakeannista ja ehdoista: Päivä, jolloin Osakkeilla käydään kauppaa ilman Merkintäoikeuksia: Listalleottoesitteen julkaiseminen: Täsmäytyspäivä: Osakkeiden merkintäaika, CDI-osaketodistusten merkintäaika ja kaupankäynti Merkintäoikeuksilla alkaa: Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy: CDI-osaketodistusten merkintäaika päättyy: Osakkeiden merkintäaika päättyy: Kaupankäynti Tarjottavia osakkeita vastaavilla väliaikaisilla osakkeilla ( Väliaikaiset osakkeet ) alkaa: Osakeannin alustava tulos julkaistaan: arviolta Osakeannin lopullinen tulos julkaistaan: arviolta Tarjottavat osakkeet merkitään kaupparekisteriin: arviolta Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla alkaa: arviolta Tiedustelut Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh Pekka Perä, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, varatoimitusjohtaja ja rahoitus- ja talousjohtaja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja HUOMAUTUS Tämä tiedote on mainos eikä listalleottoesite eikä sijoittajien pidä merkitä tai ostaa tässä tiedotteessa mainittuja osakkeita tai arvopapereita paitsi niitä koskevaan listalleottoesitteeseen sisältyvien tietojen perusteella edellyttäen, että Finanssivalvonta hyväksyy listalleottoesitteen, jonka Talvivaara aikoo julkaista Osakeannin yhteydessä. Kopioita listalleottoesitteestä on saatavilla Talvivaaran rekisteröidyssä osoitteessa julkaisun ja jakelun jälkeen. Mitään tässä tiedotteessa mainittua ei pidä tulkita Osakeannin ehdoksi. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä maissa. Talvivaara, J.P. Morgan Securities plc, Nordea Pankki Suomi Oyj, Merrill Lynch International, BNP PARIBAS tai Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi 4

5 lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä soveltuvaan Talvivaaran julkaisemaan tai levittämään Listalleottoesitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Talvivaara ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin, paitsi Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (kukin "Relevantti jäsenvaltio") ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. Tämä tiedote sisältää tiettyjen soveltuvien maiden arvopaperilakien mukaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät muun muassa kaikki tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin historiallisiin tosiseikkoihin liittyvät lausumat koskien muun muassa Talvivaaran strategiaa, suunnitelmia ja tavoitteita. Luonteensa vuoksi tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja johtuvat olosuhteista, jotka voivat tapahtua tai voivat olla tapahtumatta tulevaisuudessa. Talvivaara varoittaa, etteivät tulevaisuutta koskevat lausumat ole takeita tuloksesta tulevaisuudessa, ja että ne perustuvat lukuisille oletuksille ja että sen todellinen liiketoiminnan tulos, mukaan lukien sen taloudellinen asema ja likviditeetti, voi poiketa olennaisesti siitä, mitä tämän tiedotteen tulevaisuutta koskevissa lausumissa on todettu tai ehdotettu (ja olla merkittävästi negatiivisempi). Erityisesti tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka liittyvät Talvivaaran suunnitelmiin ratkaista Talvivaaran viimeaikoina kohtaamia tuotannollisia haasteita. Tällaiset arviot perustuvat lukuisille oletuksille, jotka perustuvat tällä hetkellä saatavilla olevaan tietoon ja tällaisen tiedon pohjalta tehtyihin päätelmiin. Nämä oletukset ovat kuitenkin luonnostaan epävarmoja ja alttiina laajalle valikoimalle merkittäviä liiketoimintaan ja sääntelyyn liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka voivat johtaa siihen, että Talvivaaran toimenpiteiden todellinen lopputulos poikkeaa olennaisesti oletetusta. Yksikään lausuma tässä tiedotteessa ei ole tarkoitettu tulosennusteeksi tai -arvioksi ja yhdenkään lausuman tässä tiedotteessa tule tulkita tarkoittavan, että osakekohtainen tulos kuluvalla tai tulevalla tilikaudella välttämättä vastaisi tai ylittäisi historiallisen julkaistun osakekohtaisen tuloksen. Hinnat ja arvot sekä tuotot osakkeista voivat laskea tai nousta eikä sijoittaja välttämättä saa takaisin sijoittamaansa määrää. On huomioitava, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Henkilöiden, jotka tarvitsevat neuvontaa, tulisi konsultoida riippumatonta taloudellista neuvonantajaa. J.P. Morgan Securities plc, joka toimii Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluviranomaisen (Financial Services Authority) myöntämällä toimiluvalla ja sen valvomana, toimii Talvivaaran ainoana sponsorina, eikä se toimi minkään muun tahon puolesta Osakeannin yhteydessä eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän tiedotteen) ja se vastaa ainoastaan Talvivaaralle asiakkailleen tarjottavien suojausten järjestämisestä ja neuvonnasta Osakeantiin, tämän tiedotteen ja siihen liittyvien asiakirjojen sisältöön tai muihin tässä tiedotteessa mainittuihin liiketoimiin, järjestelyihin tai asioihin liittyen. Nordea Pankki Suomi Oyj, Merrill Lynch International, BNP PARIBAS ja Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori toimivat Osakeannissa ainoastaan Talvivaaran eivätkä kenenkään muun puolesta eivätkä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän tiedotteen), eivätkä ole vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Talvivaaralle, ja ne vastaavat 5

6 ainoastaan Talvivaaralle asiakkailleen tarjottavien suojausten järjestämisestä ja neuvonnasta Osakeantiin tai muihin tässä tiedotteessa mainittuihin liiketoimiin, järjestelyihin tai asioihin liittyen. Tätä tiedotetta ei pidä tulkita J.P. Morgan Securities plc:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, Merrill Lynch Internationalin, BNP PARIBAS:n tai Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttorin tai niiden hallitusten jäsenen, toimihenkilön, työntekijän, neuvonantajan tai lähipiiriin kuuluvan tahon antamaksi arvopapereiden ostoa tai merkintää koskevaksi suositukseksi. J.P. Morgan Securities plc:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, Merrill Lynch Internationalin, BNP PARIBAS:n tai Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttorin tai niiden hallitusten jäsenen, toimihenkilön, työntekijän, neuvonantajan tai lähipiiriin kuuluvan tahon tai kenenkään muun henkilön toimesta tai puolesta ei ole annettu minkäänlaista nimenomaista tai hiljaista vakuutusta koskien tähän tiedotteeseen (tai mihinkään sen osaan) sisältyvien tietojen tai lausuntojen tai uskomusten täsmällisyyttä, kohtuullisuutta, riittävyyttä tai täydellisyyttä. Mitään tähän tiedotteeseen sisältyvää tietoa ei ole riippumattomasti varmennettu tai hyväksytty J.P. Morgan Securities plc:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, Merrill Lynch Internationalin, BNP PARIBAS:n tai Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttorin tai niiden hallitusten jäsenen, toimihenkilön, työntekijän, neuvonantajan tai lähipiiriin kuuluvan tahon toimesta. Lukuun ottamatta tilannetta, jossa on kyse petoksesta, J.P. Morgan Securities plc, Nordea Pankki Suomi Oyj, Merrill Lynch International, BNP PARIBAS tai Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori tai niiden hallitusten jäsenet, toimihenkilöt, työntekijät, neuvonantajat tai lähipiiriin kuuluvat tahot eivät hyväksy vastuuta mistään virheistä, laiminlyönneistä tai epätäsmällisyyksistä sellaisessa tiedossa tai lausunnossa tai mistään tappiosta, kulusta tai vahingosta, joka on kärsitty tai kertynyt mistä tahansa aiheutuen suoraan tai välillisesti mistä tahansa tämän tiedotteen tai sen sisällön käytöstä tai muutoin tähän tiedotteeseen liittyen. Ketään ei ole valtuutettu antamaan mitään muita kuin tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja tai lausumia ja, mikäli tällaisia tietoja tai lausumia annetaan, on otettava huomioon, etteivät ne ole Talvivaaran, J.P. Morgan Securities plc:n Nordea Pankki Suomi Oyj:n, Merrill Lynch Internationalin, BNP PARIBAS:n tai Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttorin tai kenenkään muun henkilön hyväksymiä. Tämän tiedotteen julkistaminen soveltuvista säännöistä ja määräyksistä riippuen ei missään olosuhteissa tarkoita sitä, että Talvivaaran tai sen konsernin toiminnassa ei ole tapahtunut muutosta tämän tiedotteen päivämäärän jälkeen tai että siinä oleva tieto on oikein minään tulevana päivänä. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön. OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ( Hallitus ) on päättänyt Yhtiön osakkeiden ( Osakkeet ) tarjoamisesta Yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella. Hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti Yhtiö aikoo kerätä noin 261 miljoonan euron bruttovarat merkintäetuoikeusannilla ( Osakeanti ) tarjoamalla nykyisille osakkeenomistajilleen oikeuden merkitä uusia Osakkeita ( Tarjottavat osakkeet ) alla esitetyin ehdoin. Osakeannin seurauksena Osakkeiden kokonaislukumäärä voi nousta Osakkeesta enintään Osakkeeseen. Olettaen, että Osakeanti merkitään kokonaisuudessaan, Tarjottavat osakkeet vastaisivat 600,0 prosenttia ( Täsmäytyspäivä ) olemassa olevista Osakkeista ( Nykyiset osakkeet ) ja niihin liittyvistä äänistä ennen Osakeantia ja 85,7 prosenttia kaikista Osakkeista ja niihin liittyvistä äänistä Osakeannin toteuttamisen jälkeen. 6

7 Merkintäoikeudet Osakeannin Täsmäytyspäivä on Osakeannissa annetut merkintäoikeudet ( Merkintäoikeudet ) kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille Osakkeenomistajat, jotka on merkitty Täsmäytyspäivänä Euroclear Finland Oy:n ( Euroclear Finland ) ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saavat yhden (1) Merkintäoikeuden jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa Nykyistä osaketta kohden. Merkintäoikeuksien haltija on oikeutettu merkitsemään yhdellä (1) Merkintäoikeudella kuusi (6) Tarjottavaa osaketta. Tarjottavien osakkeiden tai Tarjottavia osakkeita vastaavien CREST-talletustodistusten ( CDI-osaketodistukset) ( Uudet CDI-osaketodistukset ) murto-osia ei anneta, eikä yksittäistä Merkintäoikeutta voi käyttää osittain. Yhtiön CDI-osaketodistusten haltijat ( CDI-osaketodistusten haltijat ), jotka on merkitty Täsmäytyspäivänä CREST:n ylläpitämään Yhtiön CDI-rekisteriin, saavat yhden (1) Merkintäoikeuden jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa nykyistä CDI-osaketodistusta kohden ( Nykyiset CDI-osaketodistukset ). Six Security Services hallinnoi tiettyjä Nykyisiä osakkeita CREST Depository Limitedin ( CREST Depository ) lukuun ja näin ollen saa Merkintäoikeuksia. Six Security Services antaa Merkintäoikeudet niitä vastaavien instrumenttien muodossa CREST Depositorylle, joka puolestaan laskee liikkeeseen Merkintäoikeuksia CDI-osaketodistusten muodossa CDI-osaketodistuksen haltijoille näiden ehtojen ja Deed Poll -dokumentin ehtojen mukaisesti. Merkintäoikeuksia ei jaeta Yhtiön hallussa oleville omille Osakkeille. Merkintäoikeudet ovat kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ( Helsingin pörssi ), ja CDIosaketodistusten muodossa olevat Merkintäoikeudet ovat kaupankäynnin kohteena London Stock Exchange plc:n ( Lontoon pörssi ) päälistalla. Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla alkaa Merkintähinta Merkintähinta ( Merkintähinta ) on 0,16 euroa Tarjottavalta osakkeelta tai Uudelta CDI-osaketodistukselta. Merkintähinta merkitään Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintäajat Tarjottavien osakkeiden merkintäaika ( Osakkeiden merkintäaika ) alkaa ja päättyy klo (Suomen aikaa) Osakkeenomistajien tulee huomata, että merkintäpaikat, tilinhoitajat ja omaisuudenhoitajat voivat edellyttää merkintätoimeksiannon antamista päivänä, joka on ennen Osakkeiden merkintäajan päättymistä. Uusien CDI-osaketodistusten merkintäaika ( CDI-osaketodistusten merkintäaika ) alkaa ja päättyy klo (Lontoon aikaa) Suurimpien osakkeenomistajien osallistuminen Osakeantiin ja merkintätakaus Pekka Perä, joka omistaa noin 20,7 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään (i) Tarjottavaa osaketta (vastaa yhteensä 5 miljoonan euron merkintähintaa) ( Perän merkintäsitoumus ) ja (ii) sen lisämäärän Tarjottavia osakkeita, joiden merkintähinta on yhteensä 76 prosenttia niistä nettovaroista, joita hän saa (A) Merkintäoikeuksien myymisestä Osakkeiden merkintäaikana ja (B) Osakkeiden myynnistä minä tahansa aikana ennen Osakkeiden merkintäajan päättymistä. Solidium Oy ( Solidium ), joka omistaa noin 8,9 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään Tarjottavaa osaketta sille kirjatuilla Merkintäoikeuksilla ( Solidiumin merkintäsitoumus ). Lisäksi Solidium on sopinut merkitsevänsä Tarjottavia osakkeita yhteensä 30 miljoonan euron merkintähintaan asti siltä osin, kun niitä ei ole muutoin merkitty ja maksettu Merkintäoikeuksien nojalla tai Toissijaisessa merkinnässä ( Solidiumin merkintätakaus ). Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, joka omistaa noin 8,7 prosenttia Nykyisistä osakkeista, on peruuttamattomasti sitoutunut merkitsemään Tarjottavaa osaketta sille kirjatuilla 7

8 Merkintäoikeuksilla (yhdessä Perän merkintäsitoumuksen, Solidiumin merkintäsitoumuksen ja Solidiumin merkintätakauksen kanssa Osakkeenomistajien sitoumukset ). Osakeannilla on merkintätakaus (lukuun ottamatta niitä Tarjottavia osakkeita, joita koskee Osakkeenomistajien sitoumukset) J.P. Morgan Securities plc:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n ( Nordea, ja yhdessä J.P. Morgan Securities plc:n kanssa Pääjärjestäjät ), Merrill Lynch Internationalin, BNP PARIBAS:n ja Danske Bank A/S:n Helsingin sivukonttorin (yhdessä Pääjärjestäjien, Merrill Lynch Internationalin, BNP PARIBAS:n kanssa Järjestäjät ) toimesta Yhtiön ja Järjestäjien välisen merkintätakaussopimuksen ( Merkintätakaussopimus ) ehtojen mukaisesti. Merkintäoikeuksien käyttäminen Niiden osakkeenomistajien, jotka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, Tarjottavia osakkeita koskevat toimenpiteet ja CDI-osaketodistusten haltijoiden Uusia CDI-osaketodistuksia koskevat toimenpiteet eroavat toisistaan. Näiden ehtojen lisäksi osakkeenomistajia, jotka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, kehotetaan lukemaan kohdassa Ohjeita Euroclear Finlandiin rekisteröidyille osakkeenomistajille olevat ohjeet ja CDI-osaketodistusten haltijoita kehotetaan lukemaan kohdassa Ohjeita CDI-osaketodistusten haltijoille olevat ohjeet. Tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi peruuttaa muutoin kuin jäljempänä olevan kohdan Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa mukaisesti. Osakkeenomistaja, joka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, voi osallistua Osakeantiin merkitsemällä Tarjottavia osakkeita käyttämällä arvo-osuustilillään olevia Merkintäetuoikeuksia ja maksamalla Merkintähinnan. Kyseinen osakkeenomistaja voi hakea merkittäväksi Tarjottavia osakkeita yli saatujen Merkintäoikeuksien osoittaman määrän. Hallitus jakaa mahdolliset ylimääräiset Tarjottavat osakkeet jäljempänä kohdassa Merkitsemättä jääneiden Tarjottavien osakkeiden merkintä ilman Merkintäoikeuksia ja allokaatio esitetyllä tavalla. Voidakseen osallistua Osakeantiin Osakkeenomistajan, joka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, tulee antaa merkintätoimeksianto osakkeenomistajan tilinhoitajan tai omaisuudenhoitajan antamien ohjeiden mukaisesti. Mikäli osakkeenomistajan tilinhoitaja tai omaisuudenhoitaja ei anna merkintää koskevia ohjeita, osakkeenomistajan tulee ottaa yhteyttä Nordeaan tai Danske Bank Oyj:hin ( Danske Bank ). Tarjottavia osakkeita voi merkitä Nordean konttoreissa ja Nordea Private Banking -yksiköissä niiden tavallisina aukioloaikoina ja Nordea Asiakaspalvelussa puhelimitse pankkitunnuksilla ma pe klo (Suomen aikaa) numerossa (suomenkielinen palvelu, pvm/mpm), numerossa (ruotsinkielinen palvelu, pvm/mpm) tai ma pe klo (Suomen aikaa) numerossa (englanninkielinen palvelu, pvm/mpm). Nordea Asiakaspalvelun kautta tehty merkintätoimeksianto edellyttää, että merkitsijällä on voimassa oleva sopimus pankkitunnuksista Nordean kanssa. Yritykset eivät voi antaa merkintätoimeksiantoja puhelimitse Nordea Asiakaspalvelun kautta. Nordea Asiakaspalvelun puhelut nauhoitetaan. Merkintöjä ei voi tehdä Nordean verkkopankissa. Tarjottavia osakkeita voi merkitä myös Danske Bankin ja Danske Bank Private Bankingin konttoreissa niiden aukioloaikoina sekä Danske Bankin Sijoituslinjalla puhelimitse pankkitunnuksilla ma pe klo (Suomen aikaa) numerossa (pvm/mpm). Danske Bankin Sijoituslinjan kautta tehty merkintätoimeksianto edellyttää, että merkitsijällä on voimassa oleva sopimus pankkitunnuksista Danske Bankin kanssa. Danske Bankin Sijoituslinjan puhelut nauhoitetaan. Merkintätoimeksiannon voi antaa myös sellaisille tilinhoitajille ja omaisuudenhoitajille, jotka ovat tehneet Nordean kanssa asiamiessopimuksen merkintöjen vastaanottamisesta. Euroclear Finlandin arvoosuustiliasiakkaiden tulee antaa merkintätoimeksiantonsa Nordean tai Danske Bankin konttorissa. Helsingin pörssistä ostettujen Merkintäoikeuksien haltijoiden on annettava merkintätoimeksiantonsa oman 8

9 tilinhoitajansa tai omaisuudenhoitajansa antamien ohjeiden mukaisesti. Osakeantiin osallistuvien osakkeenomistajien, jotka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon ja joiden Nykyiset osakkeet tai Merkintäoikeudet on rekisteröity hallintarekisteröinnin hoitajan nimiin, on annettava merkintätoimeksiantonsa hallintarekisteröinnin hoitajansa antamien ohjeiden mukaisesti. Merkintätoimeksiannot tulee antaa erikseen jokaisen arvo-osuustilin osalta. Osakeannissa merkittyjen Tarjottavien osakkeiden Merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkintätoimeksiannon antamisen yhteydessä merkintäpaikan, tilinhoitajan tai omaisuudenhoitajan antamien ohjeiden mukaisesti. Puutteelliset tai virheelliset merkintätoimeksiannot voidaan hylätä. Mikäli merkintämaksua ei makseta näiden ehtojen mukaisesti tai maksu on vajaa, merkintätoimeksianto voidaan hylätä. Tällaisessa tilanteessa maksettu merkintämaksu palautetaan merkitsijälle. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Merkintä katsotaan tehdyksi vasta, kun merkintälomake on saapunut merkintäpaikkaan, asianomaiselle tilinhoitajalle tai omaisuudenhoitajalle ja Merkintähinta on maksettu kokonaisuudessaan. Kaikki käyttämättä jääneet Merkintäoikeudet raukeavat arvottomina Osakkeiden merkintäajan päättyessä klo (Suomen aikaa). Merkitsemättä jääneiden Tarjottavien osakkeiden merkintä ilman Merkintäoikeuksia ja allokaatio Hallitus päättää Merkintäoikeuksien perusteella mahdollisesti merkitsemättä jääneiden Tarjottavien osakkeiden tarjoamisesta toissijaisesti osakkeenomistajille ja/tai muille sijoittajille, jotka ovat antaneet merkintätoimeksiannon merkitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia ja/tai, mikäli Tarjottavia osakkeita jää tämän jälkeen merkitsemättä, Solidiumille enintään 30 miljoonan euron Solidiumin merkintätakauksen osalta ja, mikäli Tarjottavia osakkeita jää tämän jälkeen merkitsemättä, Järjestäjien hankkimille merkitsijöille ja/tai, mikäli Tarjottavia osakkeita jää edelleen merkitsemättä, Järjestäjille, kussakin tapauksessa Merkintätakaussopimuksen ehtojen mukaisesti. Tarjottavien osakkeiden merkintä ilman Merkintäoikeuksia osakkeenomistajan ja/tai muun sijoittajan toimesta tapahtuu antamalla merkintätoimeksianto ja samanaikaisesti maksamalla Merkintähinta merkitsijän tilinhoitajan, omaisuudenhoitajan tai hallintarekisteriin merkittyjen sijoittajien tapauksessa hallintarekisteröinnin hoitajan antamien ohjeiden mukaisesti. Merkintätoimeksiannon voi antaa myös edellä mainituissa merkintäpaikoissa. Mikäli osakkeenomistaja ja/tai muu sijoittaja ei saa merkintään liittyviä ohjeita tilinhoitajaltaan, omaisuudenhoitajaltaan tai hallintarekisteröintinsä hoitajalta tai mikäli merkintätoimeksiantoa ei voi palauttaa osakkeenomistajan tilinhoitajalle, omaisuudenhoitajalle tai hallintarekisteröinnin hoitajalle, merkintätoimeksianto voidaan antaa Nordean tai Danske Bankin konttoreissa. Jos tiettyyn arvo-osuustiliin liittyen annetaan useita merkintätoimeksiantoja, nämä toimeksiannot yhdistetään yhdeksi arvo-osuustiliä koskevaksi toimeksiannoksi. Osakkeenomistajan ja/tai sijoittajan tilinhoitajan, omaisuudenhoitajan, hallintarekisteröinnin hoitajan tai Nordean tai Danske Bankin, mikäli merkintätoimeksianto annetaan Nordealle tai Danske Bankille, tulee saada merkintätoimeksianto ja maksu viimeistään tai sitä aikaisempana ajankohtana tilinhoitajan, omaisuudenhoitajan tai hallintarekisteröinnin hoitajan antamien ohjeiden mukaisesti. CDI-osaketodistusten haltijoiden tulee antaa merkintätoimeksianto ja maksaa merkintä viimeistään tai sitä aikaisempana ajankohtana saamiensa ohjeiden mukaisesti. Mikäli kaikkia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Merkintäoikeuksien perusteella, Hallitus päättää ilman Merkintäoikeuksia merkittyjen Tarjottavien osakkeiden allokaatiosta seuraavasti: ensiksi niille, jotka ovat merkinneet Tarjottavia osakkeita Merkintäoikeuksien perusteella. Mikäli kyseiset merkitsijät ylimerkitsevät Osakeannin, allokaatio kyseisille merkitsijöille määräytyy arvoosuustilikohtaisesti Tarjottavien osakkeiden merkintään käytettyjen Merkintäoikeuksien lukumäärän mukaisessa suhteessa, ja mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla; 9

10 toiseksi niille, jotka ovat merkinneet Tarjottavia osakkeita ainoastaan ilman Merkintäoikeuksia, ja mikäli kyseiset merkitsijät ylimerkitsevät Osakeannin, allokaatio kyseisille merkitsijöille määräytyy arvoosuustilikohtaisesti suhteessa Tarjottavien osakkeiden määriin, jotka kyseiset merkitsijät ovat merkinneet, ja mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla; kolmanneksi Solidiumille enintään 30 miljoonan euron Solidiumin merkintätakauksen osalta kuitenkin siten, että Solidiumin mahdollisesti ennen Osakkeiden merkintäajan päättymistä tekemät sille kirjattujen Merkintäoikeuksien määrän ylittävät Tarjottavien osakkeiden merkinnät vähentävät edellä mainittua Solidiumin merkintätakauksen enimmäismäärää; ja neljänneksi Järjestäjien hankkimille merkitsijöille tai, mikäli tämä ei onnistu, Järjestäjille Merkintätakaussopimuksen ehtojen mukaisesti. Merkintäaika päättyy Solidiumin (enintään 30 miljoonan euron Solidiumin merkintätakauksen osalta), Järjestäjien ja Järjestäjien hankkimien merkitsijöiden osalta Yhtiö vahvistaa ilman Merkintäoikeuksia merkittyjen Tarjottavien osakkeiden merkinnän hyväksymisen tai hylkäämisen kaikille sijoittajille, jotka ovat antaneet merkintätoimeksiannon Tarjottavien osakkeiden merkitsemiseksi ilman Merkintäoikeuksia. Mikäli ilman Merkintäoikeuksia merkittyjä Tarjottavia osakkeita ei allokoida merkintätoimeksiannossa mainittua määrää, saamatta jääneitä Tarjottavia osakkeita vastaava maksettu Merkintähinta palautetaan merkitsijälle arviolta Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa Mikäli Yhtiön Osakeannin yhteydessä laatimaa listalleottoesitettä ( Listalleottoesite ) täydennetään tai oikaistaan sellaisen siinä olevan virheen, puutteen tai olennaisen uuden tiedon johdosta, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajille, on Tarjottavia osakkeita tai Uusia CDI-osaketodistuksia merkinneillä sijoittajilla arvopaperimarkkinalain (746/2012) mukaan oikeus peruuttaa merkintänsä vähintään kahden pankkipäivän kuluessa Listalleottoesitteen täydennyksen julkaisemisesta. Merkintöjen peruuttaminen voi koskea ainoastaan kaikkia Tarjottavia osakkeita, jotka osakkeenomistaja on merkinnyt. Peruutusoikeuden käyttämisen edellytyksenä on, että sijoittaja on sitoutunut merkitsemään tai merkinnyt Tarjottavia osakkeita ennen Listalleottoesitteen täydennyksen tai oikaisun julkaisemista ja että täydennyksen tai oikaisun aiheuttava virhe, puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen arvopaperin toimittamista sijoittajalle, ja Merkintäoikeuksien perusteella merkittyjen Tarjottavien osakkeiden tapauksessa ennen kuin kaupankäynti Tarjottavia osakkeita edustavilla väliaikaisilla osakkeilla ( Väliaikaiset osakkeet ) alkaa. Merkinnän peruuttamiseen liittyvät menettelytavat julkaistaan Suomessa pörssitiedotteella samanaikaisesti Listalleottoesitteen mahdollisen täydennyksen tai oikaisun kanssa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa laissa säännellyn tiedotuspalvelun kautta. Mikäli osakkeenomistaja, joka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, tai sijoittaja, joka on merkinnyt Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia, peruuttaa merkintänsä, se instituutio, jonka kautta merkintätoimeksianto on annettu, hyvittää Merkintähinnan sijoittajan merkinnän yhteydessä ilmoittamalle pankkitilille. Näin ollen Merkintäoikeudet merkitään uudelleen sijoittajan arvoosuustilille arviolta kolmen pankkipäivän kuluessa peruuttamista koskevan ilmoituksen antamisen jälkeen. CDI-osaketodistusten haltijoiden kohdalla Merkintäoikeudet merkitään uudelleen CDI-osaketodistusten haltijan CREST-tilille CDI-osaketodistusten muodossa arviolta kolme pankkipäivää peruuttamista koskevan ilmoituksen antamisen jälkeen. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Mikäli osakkeenomistaja on myynyt tai muuten siirtänyt Merkintäoikeutensa, tällaista myyntiä tai siirtoa ei voi peruuttaa. Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Merkintäoikeuksien haltijat voivat myydä Merkintäoikeutensa markkinoilla milloin tahansa Merkintäoikeuksien kaupankäynnin aikana. Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Helsingin pörssissä ja Lontoon 10

11 pörssissä alkaa ja päättyy Merkintäoikeuksien hinta määräytyy markkinaehtoisesti Helsingin pörssissä ja Lontoon pörssissä. Merkintäoikeuksia voi myydä tai ostaa Helsingin pörssissä antamalla myynti- tai ostotoimeksiannon omalle tilinhoitajalle tai arvopaperinvälittäjälle. Merkintäoikeuksia voi myydä Lontoon pörssissä arvopaperivälittäjän välityksellä tai muutoin tavallisia markkinakäytäntöjä noudattaen. Merkintäoikeuksien ISIN-tunnus on FI ja kaupankäyntitunnus Helsingin pörssissä on TLV1VU0113 ja kaupankäyntitunnus Lontoon pörssissä on TALS. Merkintöjen hyväksyminen Hallitus hyväksyy kaikki Merkintäoikeuksien perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen sekä sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti tehdyt merkinnät arviolta Lisäksi Hallitus hyväksyy edellä kohdassa Merkitsemättä jääneiden Tarjottavien osakkeiden merkintä ilman Merkintäoikeuksia ja allokaatio esitettyjen allokaatioperiaatteiden mukaisesti ilman Merkintäoikeuksia ja näiden Osakeannin ehtojen sekä sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti tehdyt merkinnät. Merkintäoikeuksien perusteella tehtyjen merkintöjen hyväksymiseen liittyviä vahvistuskirjeitä ei lähetetä. Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta Tarjottavien osakkeiden kirjaaminen ja kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla Osakeannissa merkityt Tarjottavat osakkeet lasketaan liikkeeseen arvo-osuuksina Euroclear Finlandin ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä. Merkintäoikeuksien perusteella merkityt Tarjottavat osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille Tarjottavia osakkeita edustavina Väliaikaisina osakkeina merkinnän tekemisen jälkeen. Osakkeiden merkintäajan päättymisen ( ) jälkeen CDI-osaketodistusten haltijat, jotka ovat käyttäneet Merkintäoikeuksiaan saavat Väliaikaisia osakkeita vastaavat CDI-osaketodistukset, jotka merkitään heidän asianmukaiselle CREST-tililleen. Väliaikaisten osakkeiden ja Väliaikaisia osakkeita vastaavien CDI-osaketodistusten ISIN-tunnus tulee olemaan FI ja kaupankäyntitunnus Helsingin pörssissä tulee olemaan TLV1VN0113 ja kaupankäyntitunnus Lontoon pörssissä tulee olemaan TALI. Väliaikaiset osakkeet ja Väliaikaisia osakkeita vastaavat CDIosaketodistukset ovat vapaasti luovutettavissa, ja kaupankäynti Väliaikaisilla osakkeilla alkaa Helsingin pörssissä omana lajinaan arviolta (ensimmäisenä päivänä, jolloin arvopapereilla voidaan käydä kauppaa sekä Helsingin pörssissä että Lontoon pörssissä ( Kaupankäyntipäivä ) Osakkeiden merkintäajan päättymisen jälkeen). Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Nykyisiin osakkeisiin (ISIN-tunnus FI ja kaupankäyntitunnus TLV1V), kun Tarjottavat osakkeet on rekisteröity Kaupparekisteriin. Yhdistäminen tapahtuu arviolta Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla alkaa Helsingin Pörssissä arviolta Ilman Merkintäoikeuksia merkityt Tarjottavat osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille Osakkeina arviolta Uudet CDI-osaketodistukset odotetaan merkittävän Uusien CDI-osaketodistusten muodossa Tarjottavia osakkeita merkinneiden CREST-tilille arviolta Tarjottavat osakkeet ja Uudet CDI-osaketodistukset ovat vapaasti luovutettavissa. Osakkeenomistajien oikeudet Tarjottavat osakkeet oikeuttavat mahdolliseen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä alkaen, kun Tarjottavat osakkeet on rekisteröity Kaupparekisteriin, mikä tapahtuu arviolta Tarjottavat osakkeet tuottavat samat osakkeenomistajien oikeudet kuin Nykyiset osakkeet. Kukin Tarjottava osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiökokouksissa. 11

12 Maksut ja kulut Tarjottavien osakkeiden merkinnästä tai Väliaikaisista osakkeista ei peritä varainsiirtoveroa eikä palvelumaksua. Tilinhoitajat, omaisuudenhoitajat ja arvopaperivälittäjät, jotka toteuttavat Merkintäoikeuksia koskevia toimeksiantoja, saattavat periä näistä toimenpiteistä välityspalkkion omien hinnastojensa mukaisesti. Tilinhoitajat ja omaisuudenhoitajat perivät myös hinnastonsa mukaisen maksun arvo-osuustilin ylläpitämisestä ja osakkeiden säilyttämisestä. Informaatio Osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 5 luvun 22 :ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaisu Osakeantiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeannista mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa. Hyväksymällä Osakeantiin liittyvät oikeudet Listalleottoesitteessä olevien ohjeiden mukaisesti osakkeenomistajat hyväksyvät peruuttamattomasti Suomessa olevien tuomioistuinten tuomiovallan ja luopuvat kaikesta näissä tuomioistuimissa käytävien menettelyjen vastustamisesta sillä perusteella, että kyseinen menettely on käynnistetty sopimattomassa foorumissa. Muut asiat Hallitus päättää Tarjottavien osakkeiden liikkeeseenlaskuun ja Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja käytännön toimenpiteistä. OHJEITA EUROCLEAR FINLANDIIN REKISTERÖIDYILLE OSAKKEENOMISTAJILLE Oikeus merkitä Tarjottavia osakkeita Osakeannissa Osakeannin Täsmäytyspäivä on Yhtiö antaa Merkintäoikeuksia kaikille osakkeenomistajilleen, joiden Nykyiset osakkeet on hankittu viimeistään Jos Merkintäoikeuteen haltijansa oikeuttava Nykyinen osake on pantattu tai sitä koskee muu rajoitus, Merkintäoikeutta ei välttämättä voi käyttää ilman pantinhaltijan tai muun oikeudenhaltijan suostumusta. Merkintäoikeuden luovutettavuus Merkintäoikeudet annetaan arvo-osuusmuotoisina, ne ovat vapaasti luovutettavissa, ja niiden odotetaan olevan kaupankäynnin kohteena Helsingin pörssissä Merkintäoikeuksien hinta määräytyy vallitsevan markkinatilanteen mukaan. Merkintäoikeuksien haltija voi myydä Merkintäoikeutensa antamalla myyntitoimeksiannon omalle tilinhoitajalleen tai mille tahansa arvopaperivälittäjälle. Merkintäoikeuksien kaupankäyntitunnus on TLV1VU0113. Sijoittajille asetetut aikarajat Merkintäoikeuksien haltijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen aikarajaan, joka on asetettu Osakeantia koskevien toimintaohjeiden antamiselle säilytysyhteisölle tai tilinhoitajalle. Eräät tilinhoitajat saattavat pyrkiä omaisuudenhoitosopimustensa perusteella myymään käyttämättä jääneet Merkintäoikeudet asiakkaittensa lukuun Helsingin pörssissä. Näin ollen ne saattavat ohjeistaa asiakkaitaan antamaan merkintätoimeksiantonsa ennen kaupankäynnin päättymistä Merkintäoikeuksilla. Erityisesti ostettaessa Merkintäoikeuksia jälkimarkkinoilla lähellä Osakkeiden merkintäajan päättymistä Merkintäoikeuksien haltijoiden tulee huomioida aikarajat. Helsingin pörssin normaalien selvityssääntöjen mukaan Merkintäoikeudet kirjautuvat sijoittajan arvo-osuustilille vasta kolmantena pankkipäivänä ostopäivän jälkeen, ja haltija voi käyttää Merkintäoikeuksia Tarjottavien osakkeiden merkintään vasta sen jälkeen, kun 12

13 osto on kirjattu haltijan arvo-osuustilille. Osakkeiden merkintäajan päätyttyä kaikki käyttämättä jääneet Merkintäoikeudet raukeavat arvottomina. Osakeannin tuloksen julkistaminen ja merkintöjen vahvistaminen Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta Yhtiö ei lähetä vahvistus- tai hyväksymiskirjeitä Merkintäoikeuksien perusteella tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä. Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla Ennen Tarjottavien osakkeiden liikkeeseenlaskua Yhtiö antaa kullekin sijoittajalle Väliaikaisia osakkeita, jotka tullaan kirjaamaan merkitsijän arvo-osuustilille ja jotka vastaavat Osakeannissa Merkintäoikeuksien perusteella merkittyjä Tarjottavia osakkeita. Väliaikaiset osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Helsingin pörssissä kaupankäyntitunnuksella TLV1VN0113 alkaen eli ensimmäisestä kaupankäyntipäivästä Osakkeiden merkintäajan päättymisen jälkeen. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään arvo-osuusjärjestelmässä Nykyisiin osakkeisiin heti sen jälkeen, kun Tarjottavat osakkeet on merkitty Kaupparekisteriin, arviolta Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla alkaa yhdessä Nykyisten osakkeiden kanssa arviolta Tarjottavat osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa. Toimenpidepalkkiot Sijoittajan ei tarvitse maksaa Tarjottavien osakkeiden merkinnästä Yhtiölle erillisiä kuluja tai palkkioita. Tilinhoitajat tai välittäjät voivat kuitenkin veloittaa maksuja kaupankäynnistä Merkintäoikeuksilla tai palkkioita arvo-osuustilin ylläpidosta ja sille tulevista tapahtumista hinnastojensa mukaisesti. Osakkeenomistajat tietyissä maissa Osakeanti koostuu yleisöannista ainoastaan Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Osakkeenomistajiin, jotka asuvat tai joiden rekisteröity osoite on muualla kuin Suomessa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa, voi vaikuttaa kyseisten maiden lait. Näiden henkilöiden tulisi kysyä neuvonantajiltaan, tarvitsevatko he viranomaishyväksynnän tai muun hyväksynnän Merkintäoikeuksien käyttämiselle tai tarvitseeko heidän noudattaa muita vaatimuksia, jotta he voivat käyttää Merkintäoikeuksia. Lisätietoa on esitetty Listalleottoesitteen kohdassa Myynti- ja siirtorajoitukset. Lisätietoja Lisätietoja Osakkeisiin liittyvistä oikeuksista on esitetty Listalleottoesitteen kohdassa Osakkeet ja osakepääoma Osakkeenomistajien oikeudet. OHJEITA CDI-OSAKETODISTUSTEN HALTIJOILLE [SEURAAVAT OHJEET KOSKEVAT VAIN CDI-OSAKETODISTUKSEN HALTIJOITA JA TÄMÄN VUOKSI NIITÄ EI OLE KÄÄNNETTY SUOMEKSI.] Right to Subscribe for the Offer Shares in the Offering CDI Shareholders who are registered in the Company s CDI register maintained by CREST on the Record Date will receive one (1) Subscription Right for each Existing CDI held on the Record Date. Six Security Services holds certain Existing Shares on behalf of the CREST Depository and, accordingly, will receive Subscription Rights. Six Security Services will pass on the Subscription Rights in the form of representative instruments to the CREST Depository which will in turn issue Subscription Rights in the form of CDIs to CDI Shareholders in accordance with the terms of the Deed Poll. 13

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Outokummun ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 1.3.2012 Outokummun hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia Osakkeita

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ). OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Etteplan Oyj:n ( Etteplan tai Yhtiö ) 5.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ).

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ). OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Next Games Oyj:n (y-tunnus 2536072-3, Yhtiö ) ylimääräinen yhtiökokous 25.9.2019 valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista.

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa Taustaa OSAKEANNIN EHDOT Metsä Board Oyj:n ( Yhtiö ) varsinainen yhtiökokous valtuutti 28.3.2012 Yhtiön hallituksen päättämään enintään 70.000.000 uuden B-sarjan osakkeen antamisesta. Valtuutuksen nojalla

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

Pörssitiedote , klo (CET+1) 1/8

Pörssitiedote , klo (CET+1) 1/8 Pörssitiedote 23.11.2009, klo 12.40 (CET+1) 1/8 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Annetun valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään 40 000 000 osaketta.

OSAKEANNIN EHDOT. Annetun valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään 40 000 000 osaketta. OSAKEANNIN EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Tecnotreen varsinainen yhtiökokous valtuutti 28.3.2012 Yhtiön hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään enintään 22 500 000 uuden osakkeen

Lisätiedot

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy. 1(5) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.10.2003 KLO 12.30 SUOMINEN KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on tänään päättänyt osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä ylimääräisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13

Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13 Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Home > Finnlinesin hallitus on päättänyt 28,8 miljoonan euron merkintäoikeusannista Pörssitiedote II 7.5.2013 klo 13.13 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi

Lisätiedot

Täydennys Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n päivättyyn listalleottoesitteeseen

Täydennys Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n päivättyyn listalleottoesitteeseen Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 9.4.2013 EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille Euroclear Finlandin ylläpitämään arvoosuusjärjestelmään

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille Euroclear Finlandin ylläpitämään arvoosuusjärjestelmään OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Glaston Oyj Abp:n ( Yhtiö ) ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 26.2.2019 Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN

Lisätiedot

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA,

Lisätiedot

OUTOKUMPU HALLITUKSEN PÄÄTÖS MILJARDIN EURON MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOISTA

OUTOKUMPU HALLITUKSEN PÄÄTÖS MILJARDIN EURON MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOISTA OUTOKUMPU OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.3.2012 klo 12.00 1 (10) EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS: IXONOS OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS NOIN 5,8 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.6.2010 klo 9.45

Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.6.2010 klo 9.45 Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.6.2010 klo 9.45 IXONOSIN ARVOPAPERILIITE JA TIIVISTELMÄ ON JULKAISTU Finanssivalvonta on 1.6.2010 hyväksynyt Ixonos Oyj:n arvopaperimarkkinalain mukaisen arvopaperiliitteen ja

Lisätiedot

Yhtiön hallitus päätti Antiosakkeiden liikkeeseenlaskusta hyväksymällä alla esitetyt osakeantiehdot.

Yhtiön hallitus päätti Antiosakkeiden liikkeeseenlaskusta hyväksymällä alla esitetyt osakeantiehdot. Osakeannin ehdot Osakeantivaltuutus ja hallituksen osakeantipäätös Savosolar Oyj:n ( Yhtiö ) 22.1.2019 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.12.2015 klo 17:15 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 1.4.2011 alkaen 8.4.2011 asti.

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 1.4.2011 alkaen 8.4.2011 asti. OSAKEANNIN EHDOT Yhteenveto Osakeannista Cramon varsinainen yhtiökokous päätti 24.3.2011 valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen

Lisätiedot

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen.

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen. 1 (6) OSAKEANNIN EHDOT Suominen Yhtymän ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään enintään 30 000 000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa.

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) NORVESTIA ON PÄÄTTÄNYT KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Norvestia Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen osakeannin käynnistämisestä ylimääräisen yhtiökokouksen sille

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT Yleistä Merkintäoikeusannista Nurminen Logistics Oyj:n ( Yhtiö ) 21.4.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään joko yhdellä tai useammalla

Lisätiedot

Pohjola Corporate Finance Oy ("Pääjärjestäjä") toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Pohjola Corporate Finance Oy (Pääjärjestäjä) toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. TULIKIVI OYJ LIITE OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Tulikivi Oyj:n ("Yhtiö") 8.10.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote 26.6.2017 klo 13.50 Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä. OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa ja tietyin edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien

Lisätiedot

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 4,23 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

Lisätiedot

AMER SPORTS JULKISTAA OSAKEANTINSA EHDOT

AMER SPORTS JULKISTAA OSAKEANTINSA EHDOT 1 (7) Amer Sports Oyj PÖRSSITIEDOTE 24.9.2009 kello 9.30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA,

Lisätiedot

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT Tausta Citycon Oyj ( Yhtiö ) allekirjoitti 25.5.2015 sopimuksen norjalaisen kauppakeskusyhtiö Sektor Gruppen AS:n kaikkien osakkeiden hankkimiseksi ("Yrityskauppa"). Cityconin

Lisätiedot

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI

Lisätiedot

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Digitalist Group Oyj ( Digitalist

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2013 EHDOT Hallituksen osakeantipäätös Componenta Oyj:n ( Yhtiö tai Componenta ) hallitus päätti 16.8.2013 varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole

Lisätiedot

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,

Lisätiedot

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANTIVALTUUTUS JA OSAKEANTIPÄÄTÖS Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista

Lisätiedot

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäajan päättymisen jälkeen käyttämättömät Merkintäoikeudet raukeavat ja ne poistetaan haltijoiden arvoosuustililtä

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäajan päättymisen jälkeen käyttämättömät Merkintäoikeudet raukeavat ja ne poistetaan haltijoiden arvoosuustililtä OSAKEANNIN EHDOT YLEISET OHJEET Yleistä Osakeannista Ahlstrom-Munksjö Oyj:n ( Ahlstrom-Munksjö tai Yhtiö ) ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 19.9.2018 Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista siten,

Lisätiedot

OUTOKUMMUN HALLITUKSEN PÄÄTÖS 665 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNIN EHDOISTA

OUTOKUMMUN HALLITUKSEN PÄÄTÖS 665 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNIN EHDOISTA PÖRSSITIEDOTE 1 (15) 28.2.2014 klo 14.35 OUTOKUMMUN HALLITUKSEN PÄÄTÖS 665 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNIN EHDOISTA Ei julkaistavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa,

Lisätiedot

FINNLINES OYJ:N OSAKEANTI 4.6. 17.6.2009

FINNLINES OYJ:N OSAKEANTI 4.6. 17.6.2009 Tämä ei ole listalleottoesite sijoittajia kehotetaan tutustumaan Finnlinesin laatimaan Perusesitteeseen sekä Tiivistelmään ja Arvopaperiliitteeseen (yhdessä Listalleottoesite ) FINNLINES OYJ:N OSAKEANTI

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2017 klo 09:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos on hankkinut Rome Advisors

Lisätiedot

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25 Pörssitiedote 20.12.2017 klo 21.25 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai epäsuorasti Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hong Kongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai Yhdysvalloissa tai

Lisätiedot

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2018 KLO 9.00 VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN,

Lisätiedot

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT Huhtamäki Oyj:n hallitus on 7.2.2006 päättänyt ehdottaa 27.3.2006 pidettävälle Huhtamäki Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiskuvaus. Osallistumisoikeus ja merkinnän vähimmäismäärä

OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiskuvaus. Osallistumisoikeus ja merkinnän vähimmäismäärä OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Taaleritehdas Oyj:n ( Yhtiö ) 12.2.2015 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään Osakeannista yhdessä tai useammassa erässä siten,

Lisätiedot

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.6.2015 KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Kotipizza Group Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 4.6.2015 hyväksymää listalleottoesitettä ("Listalleottoesite").

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Yleiskuvaus

OSAKEANNIN EHDOT. Yleiskuvaus OSAKEANNIN EHDOT Yleiskuvaus Cleantech Invest Oyj ( Cleantech Invest tai Yhtiö ) tarjoaa enintään 15.386.000 Yhtiön uutta A-sarjan osaketta ( Antiosakkeet ) yksityishenkilöiden ja yhteisöjen ( Yleisösijoittaja

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ 3.10.2011

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ 3.10.2011 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N OSAKEANTI OSAKEANNIN EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus 12.9.2011 Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 19.11.2013-3.12.2013 Markkinointiesite. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä osakeannista laadittu esite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat Finanssivalvonnan

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Ylimääräisen yhtiökokouksen osakeantipäätös

OSAKEANNIN EHDOT. Ylimääräisen yhtiökokouksen osakeantipäätös Ylimääräisen yhtiökokouksen osakeantipäätös OSAKEANNIN EHDOT HKScan Oyj:n ("Yhtiö") ylimääräinen yhtiökokous päätti 29.5.2019 valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään enintään 50.000.000 A-sarjan osakkeen

Lisätiedot

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta Pörssitiedote 8.6.2017, Klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU PÖRSSITIEDOTE 21.8.2017 klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Investors House Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lisätiedot

SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ

SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ 5.10.2018 SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Smile Henkilöstöpalvelut Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 21.9.2018 hyväksymää listalleottoesitettä

Lisätiedot

Pohjola on päättänyt osakeannin aloittamisesta ja julkistaa osakeannin ehdot. Ei levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin.

Pohjola on päättänyt osakeannin aloittamisesta ja julkistaa osakeannin ehdot. Ei levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Pohjola on päättänyt osakeannin aloittamisesta ja julkistaa osakeannin ehdot 30.3.2009 klo 09:00 Ei levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Pohjola Pankki Oyj:n ("Pohjola" tai

Lisätiedot

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) pyritään keräämään noin 13 miljoonaa euroa tarjoamalla yhteensä

Lisätiedot

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN 30.10.2014 TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA,

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos ostaa Cresensen ja vahvistaa

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj. Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012

Turvatiimi Oyj. Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012 MARKKINOINTIESITE Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä, osakeannista laadittu esite Turvatiimi Oyj Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012 Tärkeitä päivämääriä: 29.8.2012 Täsmäytyspäivä eli tämän päivän omistajaluettelon

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Osakeantivaltuutus ja hallituksen osakeantipäätös Yhtiön osakkeenomistajat ovat valtuuttaneet 17.10.2017 ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään enintään

Lisätiedot

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2002 klo 12.00 ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Rocla Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1998 optiolainaan liittyvien

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 24.1.2013 7.2.2013

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 24.1.2013 7.2.2013 IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 24.1.2013 7.2.2013 Markkinointiesite. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä osakeannista laadittu esite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat Finanssivalvonnan

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Talenom Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) enintään 2 044 119 uutta Yhtiön osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) yksityishenkilöille

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.8.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde Aspocomp Group Oyj ( Tarjouksentekijä tai Yhtiö ) tarjoutuu tämän Ostotarjouksen mukaisin ehdoin ostamaan kaikki Yhtiön 1.12.2006 liikkeeseen laskemat

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka

Lisätiedot

FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu

FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu YHTIÖTIEDOTE 1.6.2015 klo 9:30 FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, YHDYSVALTOIHIN TAI MIHINKÄÄN

Lisätiedot

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15 Proha Oyj Pörssitiedote 5.2.2001 klo 11.15 PROHAN HALLITUS PÄÄTTI OPTIOIDEN LIIKKEESEENLASKUSTA Proha Oyj:n (Yhtiö) hallitus on 4.2.2001 päättänyt ylimääräisen yhtiökokouksen sille 13.12.2000 antaman valtuutuksen

Lisätiedot

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen Suomen Hoivatilat Oyj Yhtiötiedote 3.3.2016 kello 08.00 EET EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA,

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin ehdoissa käytetyt isoilla alkukirjaimilla olevat termit vastaavat Yhtiöesitteessä määriteltyjä termejä.

LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin ehdoissa käytetyt isoilla alkukirjaimilla olevat termit vastaavat Yhtiöesitteessä määriteltyjä termejä. LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin ehdoissa käytetyt isoilla alkukirjaimilla olevat termit vastaavat Yhtiöesitteessä määriteltyjä termejä. Listautumisanti Osakeannissa ja Osakemyynnissä tarjotaan

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

BENEFONIN JULKAISTUN LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYS PER

BENEFONIN JULKAISTUN LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYS PER 1 BENEFONIN 9.2.2004 JULKAISTUN LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYS PER 1.4.2004 Tämä viimeisin Benefon Oyj:n 9.2.2004 julkaiseman listalleottoesitteen täydennys koostuu 23.3.2004 ja sen jälkeen julkaistuista

Lisätiedot

HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (6) HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys kuin Osakeannin ehdoissa.

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 28.9.2017 kello 18.00 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

AALLON GROUP OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI

AALLON GROUP OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI 1 (7) AALLON GROUP OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys kuin Listautumisannin ehdoissa. Näissä

Lisätiedot

ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (6) ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.3.2017 klo 13:20 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Interquest Oy osaksi Ixonos-konsernia

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.11.2012 klo 13.00 alkaen Finlandia-talon Helsinkisalissa

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE Oyj:n hallitus (hallitus) on 5.12.2007 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden (KONE-konserni) avainhenkilöille sekä

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

Jussi Capital Oy/Tiedote 14.4.2014 klo 15:30 JUSSI CAPITAL OY:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS SIEVI CAPITAL OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 15.4.

Jussi Capital Oy/Tiedote 14.4.2014 klo 15:30 JUSSI CAPITAL OY:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS SIEVI CAPITAL OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 15.4. Jussi Capital Oy/Tiedote 14.4.2014 klo 15:30 JUSSI CAPITAL OY:N PAKOLLINEN JULKINEN OSTOTARJOUS SIEVI CAPITAL OYJ:N OSAKKEISTA ALKAA 15.4.2014 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti,

Lisätiedot

Nordea Pankki Suomi Oyj

Nordea Pankki Suomi Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj 15/2003 Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea Pankki Suomi Oyj:n 4.3.2003 päivätyn joukkovelkakirjaohjelman

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 13.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,

Lisätiedot