Tyhmät ja viisaat neidot

Transkriptio

1 Tyhmät ja viisaat neidot Matt. 25:1 13 narraation ja argumentaation näkökulmasta Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto Pro gradu -tutkielma Kesäkuu 2016 Eksegetiikka Laura Ojantakanen,

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Osasto School Teologian osasto Tekijät Author Laura Maria Ojantakanen Työn nimi Title Tyhmät ja viisaat neidot Matt. 25:1 13 narraation ja argumentaation näkökulmasta Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Sivumäärä Number of pages Date Eksegetiikka Pro gradu -tutkielma X Kesäkuu Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract Tässä tutkielmassa tarkastelen Matteuksen Jeesuksen vertausta kymmenestä morsiusneidosta (Matt. 25:1 13) keskittymällä itse tekstiin sellaisena kuin se on meille säilynyt ja tutkimalla vertauksen narraatiota ja siinä käytettyä argumentaatiota. Lisäksi vertaan kertomusta morsiusneidoista Matteuksen Jeesuksen vertaukseen viisaasta ja tyhmästä miehestä (Matt. 7:24 27). Näitä vertauksia yhdistää se, että molemmissa vertauksissa esiintyy kaksi ryhmää: tyhmät (μωρός) ja viisaat (φρόνιμος) ja viisas ja tyhmä mies - vertauksen kehyskertomuksessa ja morsiusneitovertauksessa esiintyy sanat herra, herra (κύριε κύριε). Vertailevan tutkimuksen avulla etsin, löytyykö näistä vertauksista muita yhteisiä niille ominaisia piirteitä. Tarkastelen molempien vertausten kerrontaa ja argumentaatiota. Metodeina työssäni käytän narratiivista analyysiä ja Stephen Toulminin argumentaatioanalyysiä. Narratiivisessa analyysissä tutkin vertausta morsiusneidoista Lauri Thurénin kehittämän metodin mukaan. Tekstin tulkinnassa käytetyt menetelmät Thurén tiivistää viiteen sääntöön, joista neljänteen sisältyy Toulminin argumentaatioanalyysin käyttäminen. Thurénin metodia käyttämällä voidaan kunnioittaa tekstin kirjoittajan versiota kertomuksesta, etsiä tekstille ominaisia piirteitä ja vertauksen tarkoitusta sekä vertauksen viestiä ottaen huomioon se, että vertauksen on kuulostettava mielekkäältä sen kuulijoiden ja lukijoiden korvissa silloin kun he kuulevat sen ensimmäisen kerran sekä kysyä tekstin kirjoittajan teologista sanomaa. Toulminin argumentaatioanalyysin avulla voidaan tutkia vertauksen argumentaatiota ja löytää vertauksen tarkoitus ja yleinen periaate, jota vertaus havainnollistaa. Aiemmassa tutkimuksessa vertausta on pitkälti tarkasteltu allegorisesti tai historialllis-kriittisin metodein. Nämä keinot eivät kuitenkaan ole soveliaita vertauksen kerronnan tutkimiseen. Viime aikoina vertausten tutkimisessa ovat yleistyneet myös kirjalliset lähestymistavat. Kuitenkin teksteihin on monesti lisätty historiallista tietoa, jota ei välttämättä ollut Jeesuksen tai evankelistan vastaanottajilla tai huomio on kiinnitetty muodollisiin seikkoihin. Tutkittuani vertausta keskittymällä itse tekstiin olen havainnut. että tekstin sisältämä informaatio riittää vertauksen ymmärtämiseen. Vertausta morsiusneidoista ei ole aiemmin tutkittu Toulminin argumentaatioanalyysiä käyttämällä. Aiemmassa tutkimuksessa on mainittu se, että tyhmät (μωρός) ja viisaat (φρόνιμος) sekä sanat herra, herra (κύριε κύριε) ovat yhteisiä piirteitä morsiusneito- ja viisas ja tyhmä mies -vertauksille, mutta näitä kertomuksia ei ilmeisesti ole tarkemmin verrattu keskenään. Vertailevan tutkimuksen avulla selvisi, että näiden vertausten narraatioista ja argumentaatiosta löytyy myös muita yhteisiä piirteitä. Morsiusneitovertauksen ja viisas ja tyhmä mies -vertauksen vertailu osoitti, että molemmille vertauksille ominainen piirre on ennalta-arvattavuus. Näissä kertomuksissa ennalta arvattavuus liittyy siihen, että kirjoittaja Matteus haluaa kertoja Jeesuksen paljastavan heti vertausten alussa, että toiset henkilöhahmoista ovat viisaita ja toiset tyhmiä. Tämän seurauksena on se, että yleisö aavistaa alusta alkaen, että viisaiden osalta kertomus päättyy hyvin ja tyhmien osalta huonosti. Ennalta arvattavuus toimii siis keinona, jolla pyritään vetoamaan yleisön järkeen ja näin vaikuttamaan yleisöön, jotta se samaistuisi viisaisiin. Aiemmassa tutkimuksessa ennalta-arvattavuutta ei ole korostettu kerronnan keinona. Molempien vertausten narraatioissa toistuu myös samanlainen kaava. Morsiusneitovertauksen ja viisas ja tyhmä mies -vertauksen argumentaatioita yhdistää vaatimus oikeanlaiseen aktiiviseen toimintaan puolisydämisen tekemisen ja huolimattomuuden sijaan. Se, että tekee jotakin ei riitä, toimissaan jokaisen täytyy olla huolellinen. Joitakin uusia näkökulmia morsiusneitovertauksen henkilöhahmojen käytökseen löytyi myös peilaamalla henkilöhahmojen toimintaa ensimmäisen vuosisadan seemiläistä häpeä- ja kunniakulttuuria vasten, mutta näitä näkökulmia voidaan pitää vain toisarvoisina seikkoina tämän tutkimuksen tulosten joukossa. Tutkimustulosten mukaan morsiusneitovertauksen tutkiminen narratiivisen analyysin ja argumentaatioanalyysin keinoin on ollut toimiva tapa lähestyä Matteuksen ja Matteuksen Jeesuksen kertomuksia. Avainsanat Keywords Matteuksen evankeliumi, vertaukset, morsiusneidot, sulhanen, narratiivinen analyysi, argumentaatio

3 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Philosophical Faculty Osasto School School of Theology Tekijät Author Laura Maria Ojantakanen Työn nimi Title The Foolish and Wise Maidens - Matt. 25:1 13 from the viewpoint of narration and argumentation Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Sivumäärä Number of pages Date Biblical Studies Pro gradu -tutkielma X June Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract In this thesis, I research parable of The Ten Maidens which Jesus of Matthew tells in Matt. 25:1 13. I study the text as it is from Matthew as the author of the text. I research the parable from the viewpoint of narration and argumentation. I also compare the parable of The Ten Maidens to the parable of The Wise and the Foolish Man which Jesus of Matthew tells in Matt. 7: Both of them include two groups the foolish (μωρός) and the wise (φρόνιμος) and the words lord, lord (κύριε κύριε Matt. 7:21 and Matt. 25:11). By comparing these parables I seek to find out if they have other shared characteristics. I analyse narration and argumentation of both of these parables. The methods of my thesis are narrative analysis and Stephen Toulmin's argumentation analysis. In narrative analysis I study the parable of The Ten Maidens with the method of Lauri Thurén. The ways by interpreting the text Thurén compacts in five rules and fourth of them includes the using of Toulmin's argumentation analysis. By using Thurén's method it is possible to esteem the text as it is, seek specific characteristics of the text and the function of the parable. By using Thurén's method it is also possible to look for the message of the parable by taking account the fact that the parable must be understandable to it's audience when it heard the parable for the first time. With this method it is also possible to search for the theological message of the author of the text. Toulmin's argumentation analysis makes it possible to study the argumentation of the parable, discover the function of the parable and general principle which the parable demonstrates. The parable has long been read as an allegorical story or with historic-critical method. These methods aren't suitable for studying the narration of the parable. Lately literary approach has become more common way to study the parables. However, often some historical additions have been done to texts or the attention have been focused on formal details. After studying the text itself it can be seen that information included in parable is enough. Parable of The Ten Maidens hasn't been studied before with Stephen Toulmin's argumentation analysis. Neither the story of The Ten Maidens and the story of The Wise and the Foolish Man have evidently been set against each other. By comparing these two parables we can find out that they have also other common characteristics than the foolish (μωρός), the wise (φρόνιμος) and the words lord, lord (κύριε κύριε). Comparing these two parables leads us to the conclusion that the shared characteristic of parables is foreseeability, which is linked to the fact that Matthew as the author lets Jesus as the narrator to reveal immediately at the outset of the parable that other characters are foolish and the other wise. As a consequence of it the audience of the story guesses directly that for the wise the end is happy and for the foolish unhappy. This foreseeability works as a way to appeal to the senses of the audience and thus influence it. This foreseeability hasn't been before underlined as a tool of the narration. There is also identical pattern in the narrations of both parables. Common characteristic of the argumentations of the parable of The Ten Maidens and parable of The Wise and the Foolish Man is the demand for right active action instead of half-hearted effort and carelessness. It isn't enough for a person to do something, everybody has to be careful with one's duties. Some new points of view to the parable of The Ten Maidens were found by reflecting the actions of the characters of the story to the first century Semite shame culture and honour culture. But these points can be seen only secondary things among the other findings of this thesis. According to the research results studying the parable of The Ten Maidens from the viewpoint of narration and argumentation have been functional way to approach the story of Matthew and Jesus of Matthew. Avainsanat Keywords Gospel of Matthew, parables, maidens, bridegroom, narrative analysis, argumentation

4 Sisällys 1 Johdanto Yleiskatsaus Matteuksen evankeliumiin ja vertaus morsiusneidoista sen osana Tutkimushistoria Modernin vertaustutkimuksen metodologian historiaa Yleisimmät tulkinnat morsiusneitovertauksesta Metodit Narratiivinen analyysi Toulminin argumentaatioanalyysi Analyysi Morsiusneitovertauksen kreikankielisen tekstin tarkastelu Morsiusneitovertaus narraation ja argumentaation näkökulmasta Vertauksen kehyskertomus Vertaus morsiusneidoista Viisas ja tyhmä mies -vertauksen kerronnan tarkastelu ja sen yhtymäkohdat morsiusneitovertaukseen sekä argumentaatioanalyysi molemmista vertauksista Johtopäätökset Lähteet ja apuneuvot Kirjallisuus

5 1 Johdanto Viisi tyttölasta jätettiin keskelle pimeää yötä. Juhlien isännän tyly käytös kummastuttaa Tällaisen otsikon voisi lööppeihin saada Matteuksen Jeesuksen kertomasta vertauksesta kymmenestä morsiusneidosta, jotka lähtivät sulhasta vastaan (Matt. 25:1 13). Puolet heistä oli tyhmiä ja puolet viisaita. Viisaat olivat valmiita sulhasen tuloon, mutta tyhmät eivät. Viisaat pääsivät sisälle häätaloon, kun taas tyhmät saivat tylyn kuuloisen vastauksen pyrkiessään sisään. Morsiusneidot olivat nuoria tyttöjä, jotka koettivat paikata virheensä ja olisivat kiihkeästi halunneet sisälle juhliin. Tämän osoittaa se, että he saapuivat lopulta hääpaikalle, vaikka olivatkin myöhässä. Kuitenkin he jäivät ulos yöhön. Jeesus aloittaa vertauksen sanomalla, että taivaan valtakuntaa verrataan kymmeneen neitoon, jotka ottivat soihtunsa ja lähtivät ulos kohtaamaan sulhasta. 1 Useat tutkijat ovat tulkinneet vertausta allegorisesti eli vertauskuvallisesti tai perinteistä historiallis-kriittistä metodia 2 käyttäen etsineet esimerkiksi vertauksen alkuperäistä muotoa. Allegorinen tulkinta on pitkään ollut vallitseva tapa tutkia vertauksia. Sille on tyypillistä, että sulhasen katsotaan kuvaavan Kristusta, morsiusneitojen kristittyjä, öljyn rakkautta tai hyviä tekoja ja unen kuolemaa. 3 Allegorinen tulkintatapa on ongelmallinen, koska yksittäisten asioiden tai hahmojen allegorinen tulkinta nousee itse tekstiä myöhemmästä kristillisestä perinteestä. 4 Allegorinen lukutapa saa lisäksi aikaan sen, että Jeesus ainoastaan väittää vertauksillaan jotakin, eikä enää perustele niillä mitään. Jeesus kuitenkin kertoi vertauksia, jotta ne vaikuttaisivat hänen kuulijoihinsa. 5 Jeesuksen vertauksia pidetään yleensä vakuuttavina. Allegorian käyttäminen ei siis kuitenkaan lisää vertauksen kautta välitettävän asian uskottavuutta. Tästä 1 Omaan käännökseeni perustuen. 2 Historiallis-kriittinen metodi on yleisnimitys tekstikriittiselle metodille, kirjallisuuskritiikille (valtakausi 1800-luvulla), muotohistorialle (käyttöön 1900-luvun alussa) ja redaktiokritiikille (vakiinnutti paikkansa 1900-luvun puolivälissä). (Riekkinen 1983, 2 3). 3 Snodgrass 2008, L. Thurén 2015, L. Thurén 2015, 24. 2

6 syystä Jeesuksen vertausten tehon on perustuttava johonkin muuhun allegorian sijaan. 6 Lisäksi allegorioiden etsiminen suuntaa mielenkiinnon pois tekstin tähtäyspisteestä ja heikentää näin itse tarinan merkitystä. 7 Nämä seikat ovat syitä sille, että en käytä allegorista tulkintatapaa. Myöskään historiallis-kriittinen metodi ei ole sovelias tässä tutkimuksessa käytettäväksi, koska en sen avulla pysty vastaamaan tutkimuskysymyksiini. Tarkoituksenani on keskittyä itse tekstiin sellaisena kuin se on meille säilynyt ja tarkastella vertauksen narraatiota ja siinä käytettyä argumentaatiota. Tähän historiallis-kriittinen metodi ei sovellu. Keskittymällä tekstiin sellaisena kuin se on meille säilynyt pyrin löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiini ilman myöhempien tekstiin liitettyjen tulkintojen ja kysymysten vaikutusta. 8 Käyttämällä narratiivista analyysiä ja argumentaatioanalyysiä pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Miksi Jeesus kertoi tämän vertauksen? Mikä oli Jeesuksen tavoite hänen kertoessaan vertauksen ja mitä hän halusi sillä saada kuulijoissaan aikaan? Mikä taas on kirjoittaja Matteuksen tarkoitus vertauksen kertomiseen? Tarkoituksenani on tarkastella myös Matteuksen Jeesuksen viisas ja tyhmä mies -vertausta (Matt. 7:24 27) ja verrata sitä morsiusneitovertaukseen. Teen tämän siksi, koska näiden kahden vertauksen narraatioissa on samankaltaisuutta siinä, että molemmissa vertauksissa esiintyy kaksi ryhmää: tyhmät (μωρός) ja viisaat (φρόνιμος) ja viisas ja tyhmä mies -vertauksen kehyskertomuksessa ja morsiusneitovertauksessa esiintyy sanat herra, herra (κύριε κύριε). Vertailevan tutkimuksen avulla tarkoituksenani on tutkia, löytyykö näistä vertauksista muita yhteisiä niille ominaisia piirteitä. Tarkoituksenani on myös tutkittuani morsiusneitovertausta keskittymällä itse tekstiin vastata kysymykseen, tarvitaanko vertauksen ymmärtämiseen tekstin ulkopuolista tietoa ensimmäisen vuosisadan seemiläisen kulttuurin häätavoista. Vertausta morsiusneidoista ei ole aiemmin tarkasteltu tässä esittämästäni näkökulmasta, joten aihe on tärkeä ja sen tutkiminen voi avata jotain uutta kyseisestä vertauksesta. 6 L. Thurén 2015, L. Thurén 2015, Kts. L. Thurén 2015, 10. 3

7 2 Yleiskatsaus Matteuksen evankeliumiin ja vertaus morsiusneidoista sen osana Tässä luvussa esittelen lyhyesti Matteuksen evankeliumia ja luon katsauksen sen vertauksiin. Tutkielmassani tarkastelen Matteuksen evankeliumia sellaisena kuin se on meille säilynyt ja lähestyn sitä sen kirjoittaneen kirjailijan teoksena. Pyrin siis keskittymään itse tekstiin ja sen sanomaan, jotta voisin ymmärtää tutkimaani vertausta evankeliumin kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Käyttäessäni kirjoittajasta nimeä Matteus viittaan tekstin luomaan mielikuvaan kirjoittajasta, en historialliseen hahmoon. 9 Samoin käyttäessäni nimeä Jeesus tarkoitan kirjoittaja Matteuksen kuvaamaa Jeesusta eli Matteuksen Jeesusta. Tutkijoiden keskuudessa kertomusta morsiusneidoista pidetään vertauksena ja olen itsekin samaa mieltä. Vertaus täyttää sekä Ruben Zimmermannin että Lauri Thurénin vertauksen määritelmän. Thurén käyttää vertausten tunnistamiseen Zimmermannin tapaa tehden joitakin tarkennuksia. Esittelen ensin Zimmermannin määritelmän vertaukselle. Hänen mukaansa vertaus on kerronnallinen (narratiivinen), fiktiivinen ja 9 Matteuksen evankeliumin historiallista kirjoittajaa ei tunneta. Viimeistään vuonna 100 evankeliumi on saanut nimen Evankeliumi Matteuksen mukaan. Tavallinen hypoteesi on se, että nimityksellä Matteuksen mukaan viitataan Matteuksen evankeliumin jakeiden 9:9 ja 10:3 Matteukseen. Ulrich Luz on sitä mieltä, että evankeliumi on jälkikäteen liitetty apostoli Matteukseen. Hän perustelee tätä muun muassa sillä, että jos kirjailija olisi ollut apostoli ja siis silminnäkijä (kirjoittamilleen tapahtumille) hän ei olisi käyttänyt päälähteenään ei-silminnäkijän kirjaa (Luz viittaa ilmeisesti Markuksen evankeliumiin). Kirjoittajalla oli hyvä kreikan kielen tuntemus, juutalainen ymmärrys tyylistä ja synagogasta saatu koulutus. Todennäköisesti hän ei ollut rabbiinisesti koulutettu eksegeetti. (Luz 2007, ) Matteuksen evankeliumin kirjoituspaikkaa ei voida varmuudella sanoa, koska tieto kirjoituspaikkaan liittyen on niukkaa. Tutkijoiden keskuudessa ollaan laajalti yhtä mieltä siitä, että Matteuksen evankeliumi on peräisin Syyrian alueelta, mutta tarkasta paikasta keskustellaan vielä. (Luz 2007, 56.) Luzin mukaan suurin osa tutkijoista ajoittaa Matteuksen evankeliumin vuosiin (Luz 2007, 59 viite 296.) Hän itse pitää Matteuksen evankeliumin kirjoitusajankohtana varhaista 80-lukua. Luz perustaa ajoituksensa Markuksen evankeliumin muotoiluun ja Jerusalemin tuhoon sekä siihen, missä ja kuka on käyttänyt Matteuksen evankeliumia ensimmäisen vuosisadan tienoilla. Luz katsoo Matteuksen evankeliumin jakeen 22:7 kuvaavan Jerusalemin tuhoa. (Luz 2007, ) Jakeen 22:7 tulkintaan perustuva ajoitus on mielestäni ongelmallinen, sillä tekstistä ei voida perustella sitä, että jae viittaisi Jerusalemin tuhoon ja tällainen tulkinta voi vaikuttaa harhaanjohtavasti Matteuksen evankeliumin loppupuolen lukujen ymmärtämiseen. Varhaisempaa ajoitusta kannattavat esimerkiksi John A. T. Robinson (1976), Robert H. Gundry (1982), John William Wenham (1991), Donald Alfred Hagner ( ) ja Guiseppe Giovanni Gamba (1999). Robinson ajoittaa Matteuksen evankeliumin vuosien 50 ja 64 väliin Irenaeusta seuraten. Gundry ajoittaa Matteuksen evankeliumin kirjoitusajankohdan aikaan ennen keisari Neron vainoja (60-luvulla). Wenhamn ja Gamba ajoittavat Matteuksen evankeliumin noin vuoteen 40 ja perustavat ajoituksensa varhaiseen kirkon traditioon. Hagner perustaa ajoituksensa Matteuksen evankeliumin jakeisiin 5:23 24, 17:24 27 ja 23:16 22, joista käy hänen mukaansa ilmi, että temppelin oletettiin vielä olevan olemassa. Näin ollen hän ajoittaa evankeliumin syntyneen hieman ennen vuotta 70, mutta Markuksen evankeliumin jälkeen. (Luz 2007, 59 viite 296.) 4

8 realistinen. Lisäksi vertauksen on oltava metaforinen ja aktiivinen tulkinnassa eli lukijan on annettava sille merkitys. Vertauksen kriteeri on myös koteksti- (tekstiyhteys: tarkastelun kohteena olevan kielenaineksen ympäröimä teksti) ja kontekstisidonnaisuus. Vertauksen suhde kontekstiinsa tulee siis nähdä oleellisena. 10 Edellä esiteltyä vertausten määritelmää Thurén tarkentaa määritellen vertauksen niin että vertaus on ei-historiallinen, kerronnallinen ja kuvallinen (Jeesuksen) sanonta, joka vetoaa yleisöön. Vertaus havainnollistaa yleistä periaatetta, jota on tarkoitus soveltaa tietyssä tilanteessa Zimmermann 2009, Huomattavimmiksi kriteereiksi vertauksia määriteltäessä on usein nimetty niiden narratiivisuus ja metaforisuus eli vertauskuvallisuus. Rüdiger Zymnerin pohjalta Ruben Zimmermann esittää kattavan määritelmänsä vertaukselle. Kuusi kriteeriä määrittelee tekstin vertaukseksi. Ensimmäinen vertauksen kriteeri on kerronnallisuus (narratiivisuus). Kerronnallisuus tarkoittaa sitä, että tekstissä ainakin yksi tilanteen muutos tai tapahtumaketju on kuvailtu tai raportoitu. Vertauksia eivät ole symbolit, metonymiat (esim. Olen lukenut Väinö Linnaa = Olen lukenut Väinö Linnan kirjoja ) eivätkä metaforat. Näin ollen esimerkiksi opetuslasten lähettäminen kuin lampaat susien keskelle (Matt. 10:16) on vain vertailua eikä vertaus. Lauseet Te olette maan suola, te olette maailman valo (Matt. 5:13 16) eivät sisällä juonta ja niistä puuttuu kerronnallisuus, eivätkä ne siksi ole vertauksia. Monissa tapauksissa vertauksissa kerrotaan useiden henkilöhahmojen monimutkaisista suhteista useilla eri juonen tasoilla. Tästä huolimatta narratiivi on vain muutamien lauseiden pituinen ja eroaa näin pidemmistä kerronnallisista genreistä, kuten romaaneista, eepoksista jne. Fiktiivisyys on vertauksen toinen kriteeri. Vertaus on fiktiivinen kertomus, joka on keksitty päinvastoin kuin todenperäinen kertomus, joka pohjautuu historiallisiin tapahtumiin tai tapahtumiin, joiden uskotaan tapahtuneen. Näin ollen esimerkiksi Matt. 12:40 ei ole vertaus. Kolmas vertauksen kriteeri on realistisuus. Vertauksella on läheinen suhde todellisuuteen. Se kuvaa todellisuutta. Se, mitä vertauksissa on kerrottu, olisi voinut tapahtua todellisuudessa. Tässä mielessä vertaukset ovat realistisia. Näin ollen esimerkiksi myytit, faabelit tai apokalyptiset näyt eivät ole vertauksia. Neljäs kriteeri on metaforisuus. Vertaus viittaa ilmauksiin, jotka löytyvät ensimmäisen merkitystason ulkopuolelta. Tämä tapahtuu siirtymistä ilmaisevien merkkien kautta. Tästä seuraa se, että vertauksella on siirretty tai metaforinen merkitys. On mahdollista, että yksittäinen vertaus sisältää täydentäviä metaforia kuten symbolisia, synekdoottisia (kielikuvallisia) tai metonymisiä elementtejä. Kuitenkin vertaukseksi määriteltävän tekstin on kokonaisuudessaan toimittava metaforisesti. Viides vertauksen kriteeri on aktiivisuus tulkinnassa - vertaukset ovat vetoavia. Vertaukset tahtovat tulla tulkituiksi. Vertauksen merkitys ei ole vangittu sen kirjaimiin. Tätä alleviivaa niiden metaforinen luonne. Metaforista prosessia tulee viedä eteenpäin vertausta luettaessa, sitä ei ole vielä suoritettu loppuun. Vertaus on aktiivinen tulkinnassa, koska se odottaa sitä, että lukija rakentaa sille merkityksen. Vertaus on avoin tulkinnalle, sillä sen merkitystä ei ole määrätty, vaan se ottaa miltei aina paikkansa eri tavoilla. Erityisesti tulkintaprosessia aiheuttavat kerronnalliset elementit kuten avoin loppu ja retoriset kysymykset. Ne laittavat kuulijan tai lukijan ottamaan paikkansa. Ne vievät häntä syvempään ymmärrykseen, oivalluksiin tai jopa toimintaan. Kuudes kriteeri on koteksti- (tekstiyhteys: tarkastelun kohteena olevan kielenaineksen ympäröimä teksti) ja kontekstisidonnaisuus. Vertaukset on upotettu puheisiin ja argumentteihin tai suurempiin kerronnallisiin konteksteihin, jotka vaikuttavat lukijan ohjautumiseen ja vertauksen merkityksen rakentumiseen. Näin ollen vertauksen suhde sen kontekstiin tulee nähdä olennaisena. Aina siirtymistä ilmaisevia merkkejä, jotka auttavat vertauksen merkityksen ymmärtämisessä ja ilmaisevat vertausten metaforista luonnetta, ei löydy ainoastaan itse vertauksesta. Vain vertauksen konkreettinen sijainti kirjallisessa ympäristössä, sanontojen kokoelmassa tai (kirjailijan) koko työssä antaa sille merkityksen. (Zimmermann 2009, ) 11 L. Thurén 2014, 369. Thurén käyttää vertausten tunnistamiseen Zimmermannin tapaa tehden joitakin tarkennuksia. Edellä esiteltyä vertausten määritelmää Thurén tarkentaa muun muassa seuraavilla asioilla. Olisi parempi sanoa, että vertaus ei viittaa historiallisiin tapahtumiin kuin että se on keksitty, 5

9 Seuraavaksi esitän kuinka vertaus morsiusneidoista täyttää Zimmermannin ja Thurénin määritelmät vertaukselle. Vertaus koostuu useasta tapahtumaketjusta ja tilanteen muutoksesta. Vertaus on siis kerronnallinen. Vertaus ei viittaa historiallisiin tapahtumiin, vaan se on fiktiivinen kertomus, jonka kertoja Jeesus kertoo. Kyseinen vertaus on realistinen. Se, mitä vertauksessa on kerrottu, olisi voinut tapahtua todellisuudessa, vaikka sulhasen tylyltä vaikuttava käytös hätkähdyttääkin. Vertauksen aloitus, silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen (Matt. 25:1 12, oman käännökseni mukaan: silloin verrataan taivaan valtakuntaa kymmeneen neitoon, jotka ottivat heidän soihtunsa (λαμπάδας) ja lähtivät ulos kohtaamaan sulhasta ja sen loppu valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä (Matt. 25:13), kertovat siitä, että vertaus toimii metaforisesti ja viittaa sen sanoissa ilmenevän ensimmäisen merkitystason ulkopuolelle. Metaforisuus vaikuttaa siihen, että vertaus kaipaa tulkintaa ja sen merkityksen selvittämistä. Vertaus siis vetoaa yleisöönsä. Myös vertausken konteksti vaikuttaa sen tulkintaan. Vertaus alkaa sanalla silloin (τότε), joka viittaa kertomuksen kontekstiin. Pyrin selvittämään, mikä on se yleinen periaate, jota vertauksen yleisön on tarkoitus soveltaa. Markus Finnilä on kartoittanut Matteuksen evankeliumista Jeesuksen vertausten keskeiset piirteet sisällönanalyysillä. Matteus on järjestänyt samankaltaista materiaalia yhteen luvuissa 13 (vertauksia taivasten valtakunnasta) ja luvuissa (isäntä aiheiset kertomukset). 13 Matteuksen evankeliumin alkupuolella vertaukset ovat yleensä lyhyitä kun taas evankeliumin lopusta löytyy enemmän pitkiä vertauksia. Evankeliumin loppupuolen vertaukset ovat vaikeammin uskottavia kuin alun vertaukset. Finnilän mukaan tähän on syynä se, että Matteus haluaa viedä yleisönsä maltillisesti syvemmälle Jeesuksen persoonaan ja julistukseen. 14 koska monet lyhyistä vertauksista ovat sääntöjä. Vaatimus vertauksen todentuntuisuudesta on tarpeeton, koska vertaus kamelista (Luuk. 18:25) täyttää muut vertauksen määritelmät, mutta on epärealistinen. (L. Thurén 2015, 26.) Thurénin mukaan vertaus on kuvaannollinen ja ei-historiallinen kertomus tai kerronnallinen sanonta, joka vetoaa yleisöön. (L. Thurén 2014, 190.) Thurén täydentää vertauksen määritelmää vielä niin että vertaus on ei-historiallinen, kerronnallinen ja kuvallinen (Jeesuksen) sanonta, joka vetoaa yleisöön. Vertaus havainnollistaa yleistä periaatetta, jota on tarkoitus soveltaa tietyssä tilanteessa. (L. Thurén 2014, 369.) 12 Tutkielmassa käytetyt lainaukset raamatunteksteistä ovat vuoden 1992 Kirkkoraamatun (KR 1992) mukaan ellen muuta mainitse. 13 Finnilä 2014, Finnilä 2014, 93. 6

10 Vertauksilla on keskeinen osa Matteuksen evankeliumissa. Ulrich Luzin mukaan Matteuksen evankeliumin lopussa on kolme tarkkaavaisuutta korostavaa vertausta: varas (24:42 44), hyvä ja huono palvelija (24:45 51) ja morsiusneidot (25:1 13). 15 Matteuksen evankeliumin eräs ominaispiirre on se, että Matteus viittaa siinä usein profeettoihin ja Jeesus vetoaa kirjoituksiin. Näin on esimerkiksi seuraavissa jakeissa: jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut (Matt. 1:22) ja Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt. 22:29). Nämä piirteet viittaavat siihen, että Matteus oletti yleisönsä tuntevan Vanhaa testamenttia ja siis mahdollisesti myös seemiläistä kulttuuria. Tutkijoiden keskuudessa laajalti pidetään Matteuksen evankeliumin kirjoituspaikkana Syyriaa. 16 Useat Matteuksen evankeliumin kohdat voidaankin ymmärtää mielekkäästi, jos evankeliumi katsotaan alun perin kirjoitetuksi juutalaiskristityille, jotka pysyttelivät yleisen kirkon yhteydessä. 300-luvun lopulla heitä kutsuttiin nasarealaisiksi. Jotkin Matteuksen evankeliumin viittaukset pyhiin kirjoituksiin ovat mielekkäämpiä, jos katsotaan Vanhan testamentin hepreankielistä tekstiä, vaikka kääntäjä olisi lainannut Septuagintaa. 17 Morsiusneitovertauksessa Jeesus kertoo jotakin taivasten valtakunnasta. Valtakunta on Matteuksen evankeliumissa usein esiintyvä teema. 18 Analyysi-luvussa otan esille vertauksen viisaasta ja tyhmästä miehestä (Matt. 7:24 27), koska sen ja morsiusneitovertauksen narraatioissa on samankaltaisuutta. Molemmissa vertauksissa esiintyy kaksi ryhmää: tyhmät (μωρός) ja viisaat (φρόνιμος) ja viisas ja tyhmä mies -vertauksen kehyskertomuksessa ja morsiusneitovertauksessa esiintyy sanat herra, herra (κύριε κύριε). Tarkoituksenani on tutkia, löytyykö näistä vertauksista muita yhteisiä niille ominaisia piirteitä. 15 Luz 2005, 216, 221, Luz 2007, J. Thurén 2005, Taivasten valtakunta (ἡ βασιλεία τῶν οὐρανῶν) esiintyy jakeissa 3:2, 4:17, 5:3, 5:10, 5:19, 5:20, 7:21, 8:11, 10:7, 11:11, 11:12, 13:11, 13:24, 13:31, 13:33, 13:44, 13:45, 13:47, 13:52, 16:19, 18:1, 18:3, 18:4, 18:23, 19:12, 19:14, 19:23, 20:1, 22:2, 23:13 ja 25:1. Jumalan valtakunta (ἡ βασιλεία τοῦ θεοῦ) esiintyy jakeissa 6:33, 12:28, 19:24 21:31 ja 21:43. Isän valtakunta esiintyy jakeissa 6:10, 6:13, 13:43 ja 26:29. Ihmisen Pojan valtakunta esiintyy jakeissa 13:41 ja 16:28. Jeesuksen valtakunta esiintyy jakeessa 20:21. Valtakunta jossakin asiayhteydessä (ἡ βασιλεία) esiintyy jakeissa 4:8, 4:23, 8:12, 9:35, 12:25, 12:26, 13:19, 13:38, 24:7, 24:14 ja 25:34. 7

11 Tässä luvussa olen lyhyesti esitellyt Matteuksen evankeliumia ja luonut yleissilmäyksen sen vertausten piirteisiin. Olen kirjoittanut tämän luvun taustatiedoksi morsiusneitovertauksen tarkemmalle tutkimiselle. Seuraavaksi käyn läpi modernin vertaustutkimuksen metodologian historiaa osoittaakseni, miksi olen päätynyt tutkielmassani tarkastelemaan vertauksen narraatiota ja siinä käytettyä argumentaatiota. 8

12 3 Tutkimushistoria 3.1 Modernin vertaustutkimuksen metodologian historiaa Se, mitä tutkittavan vertauksen katsotaan tarkoittavan ja millaisia tulkintoja se saa, riippuu tavasta, jolla vertausta tutkitaan ja seikoista, jotka otetaan huomioon vertausta tarkasteltaessa. Valittu metodi vaikuttaa siihen, mitä asioita vertauksesta voidaan sen avulla selvittää. Tässä luvussa avaan modernin vertaustutkimuksen metodologian historiaa. Tämän luvun tarkoituksena on selventää, miksi vertausta morsiusneidoista on tarpeen tutkia sen narraation ja argumentaation näkökulmasta. Adolf Jülicheria pidetään modernin vertaustutkimuksen isänä. 19 Hän julkaisi käänteentekävän työnsä Die Gleichnisreden Jesu vuonna Jülicherin mukaan vertausaineistossa on mukana allegorisointia, joka on vertausten uudempaa aineistoa. Hän on tätä mieltä siksi, että hänen mukaansa evankelistat ajattelivat Jeesuksen vertausten olevan allegorioita. Jülicherin mielestä tämän osoittaa se, että evankelistat käyttivät kreikan sanaa παραβολη kuvaillessaan monenlaisia erilaisia kuvapuheita, mutta monista kertomuksista, jotka nykyään luetaan vertauksiksi he eivät käyttäneet tätä sanaa. Jülicher tahtoi torjua vertausten allegorisen tulkinnan. 21 Jülicher etsi historiallisen Jeesuksen aitoja sanoja. Vaikka Jeesuksen aitojen sanojen etsiminen on vähentynyt, tutkijat toivovat kuitenkin pääsevänsä lähelle historiallisen Jeesuksen julistusta juuri vertausten kautta. Riippumatta siitä ovatko historiallista linjaa pienin muunnelmin seuranneet tutkijat (Jeremias, J. D. Crossan, Scott, W. R. Herzog, L. Schottroff, julkaisuja 1900-luvun loppupuolelta 2000-luvun alkuun) keskittyneet vertauksen rakenteeseen, ääneen tai tekstin takana olevaan vertauksen puhumistilanteeseen, kaikki ovat keskittyneet tekstin historialliseen taustaan, eivätkä itse tekstiin. 22 Jülicher erotti selvästi Jeesuksen ja muun juutalaisuuden toisistaan. 23 Hän käytti juutalaisia tekstejä vastakohtana Jeesuksen vertauksille, vaikka hän tunnisti Jeesuksen 19 Ollilainen 2011, Zimmermann 2009, Ollilainen 2011, Zimmermann 2009, Ollilainen 2011,

13 vertausten parallellisuuden juutalaiseen, erityisesti rabbiiniseen kirjallisuuteen. Jeesuksen aitojen vertausten etsimiseen vaikutti usko siihen, että Jeesuksen vertaukset säilyivät omana ryhmänään erillään niitä ympäröivästä tekstistä ja traditiosta. 24 Jülicher jakoi vertauksellisen materiaalin kolmeen alalajiin: vastaavuuksia ilmaiseviin vertauksiin; lyhyisiin lauseisiin 25, vertauksiin ja esimerkkikertomuksiin. 26 Jülicher esitti, että vertauksen tulkitsemisen täytyy johtaa yhteen selkeään ja yksiselitteiseen lopputulokseen, eikä tulkinnassa ole pelivaraa. 27 Vertauksen kuvan ja asian välillä on vain yksi vertauskohta, joka on heti ymmärrettävissä. Vertauskohta on vertauksen opetus, yleispätevä moraalinen ohje. 28 Näkemyksellä vertauksen yhdestä tulkinnasta on ollut 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle saakka vaikutusta vertaustutkimukseen. Vaikka vertausten tulkintayritykset eri lähestymistapojen kautta ja näin saavutetut vertausten tulkinnat ovat keskenään erilaisia, ovat ne keskenään samankaltaisia siinä mielessä, että ne esittävät, että vertauksilla on selkeä, yksiselitteinen tarkoitus. 29 Jülicher tunnisti Jeesuksen vertausten suostuttelevan argumentatiivisen luonteen. Jeesuksen vertaukset oli mahdollista rajata antiikin retoriikan opetusten sisään. Vaikka retorikkojen menetelmää ei voi suoraan siirtää Uuden testamentin teksteihin, se, että Jeesuksen vertauksia tulee tarkastella antiikin retoriikkaa ja kirjallisuutta vasten, on Zimmermannin mukaan oikea huomio. 30 Jülicherin mallin heikkoutena on se, että hän muotoilee vertauksia uudelleen, eikä tulkinnassaan aina ota huomioon kontekstia, joissa Jeesus kertoo vertauksensa evankeliumin kirjoittajan mukaan. 31 Paul Fiebig oli Jülicherin aikalaisia ja hänen varhaisimpia kriitikkojaan. Hän vertasi rabbiinista vertaustraditiota synoptisen evankeliumitradition vertauksiin. Hän totesi, että Jeesuksen vertaukset muistuttavat rabbiinisia vertauksia muotonsa puolesta (alkukysymys ja lopun sovellus) ja että rabbiiniset vertaukset sisältävät allegorisoivia aineita kuten evankeliumeidenkin vertaukset. Fiebig kritisoi Jülicheriä siitä, että hän on 24 Zimmermann 2009, Zimmermann 2009, Zimmermann 2009, Zimmermann 2009, Ollilainen 2011, Zimmermann 2009, Zimmermann 2009, L. Thurén 2015,

14 kadottanut Jeesuksen ja hänen vertaustensa juutalaisuuden ja pitää Jeesuksen vertausten allegorista aineistoa myöhempänä lisäyksenä. Fiebigin mukaan Jeesuksen vertaukset erosivat rabbiinisista vertauksista sisältönsä puolesta. Jeesuksen vertaukset sisälsivät eskatologisen ulottuvuuden ja eettisen vakavuuden. Nämä erot rabbiinisiin vertauksiin todistavat hänen mukaansa Jeesuksen historiallisuudesta ja hänen vertaustensa aitoudesta. Sekä Jülicher että Fiebig näkivät eron Jeesuksen ja juutalaisuuden ja Jeesuksen ja kristinuskon välillä. 32 Nykytutkimuksessa rabbiinisen vertaustradition ja Jeesuksen vertausten yhteyttä pidetään itsestäänselvyytenä luvun lopusta asti tutkijoiden keskuudessa ollaan oltu yksimielisiä siitä, että Jeesuksen vertaukset tulee sijoittaa juutalaistyylisen narratiivisuuden rajojen sisäpuolelle. Heprealaisesta Raamatusta, Vanhasta testamentista, löytyy tekstejä, joita voidaan niiden funktionaalisuuden ja muodon perusteella pitää Uuden testamentin vertausten edeltäjinä. Tällaisia Vanhan testamentin tekstejä ovat esimerkiksi Naatanin viesti Daavidille (2. Sam. 12:1 15), laulu viinitarhasta (Jes. 5:1 7), Jotamin faabeli kasveista (Tuom. 9:7 15) ja faabeli kotkasta (Hes. 17:3 10). 34 Uudessa testamentissa on vertauksia, jotka ovat ominaisia sekä itämaiselle juutalaiselle että hellenistiselle maailmalle. Jeesuksen vertausten luokittelu hellenistiseen tai juutalaiseen kirjallisuus ympäristöön on Zimmermannin mukaan kuitenkin väärin. Hän on sitä mieltä, että Jeesuksen vertaukset voidaan ymmärtää soveliaasti vain, jos niitä tarkkaillaan niiden kirjallisessa ympäristössä. Uuden testamentin vertaukset ovat erillinen, uusi ryhmä, joka tulee määritellä niiden muodon, määrän, monimuotoisuuden ja ennen kaikkea niiden viestin mukaan. 35 Merkittävä henkilö vertaustutkimuksen historiassa on myös Joachim Jeremias, joka julkaisi vuonna 1947 teoksensa Die Gleichnisse Jesu. Jeremias kritisoi Jülicheria siitä ajatuksesta, että vertauksella olisi vain yksi tähtäyspiste, eettinen maksiimi. Jeremiaksen mukaan tutkijan tulisi erotella vertauksesta myöhemmät lisäykset ja sen jälkeen selvittää mitä kukin vertaus tarkoitti omassa historiallisessa tilanteessaan. Jeremias selittääkin vertauksia niiden juutalaisen viitekehyksen kautta. Jeremias oli sitä mieltä, 32 Ollilainen 2011, Ollilainen 2011, Zimmermann 2009, Zimmermann 2009,

15 että vertauksilla oli alkuperäinen kontekstinsa ja niillä oli siinä sanoma, joka rajoittui siihen hetkeen. Hänellä oli pyrkimyksenä kiinnittää vertaukset historialliseen todellisuuteen ja hän otti huomioon sen, että vertauksilla oli tietty kuulijakunta niiden alkuperäisessä tilanteessa ja että juuri tuohon kyseiseen historialliseen tilanteeseen vertauksella oli tietty sanoma. Jeremias oli Jülicherin kanssa samaa mieltä siitä, että allegoriasta vertaushermeneuttisena metodina tuli päästä eroon. Jülicherilla, Fiebigillä ja Jeremiaksella oli samanlainen käsitys Jeesuksen vertausten erityislaatuisuudesta. Alkuperäiset vertaukset olivat heidän mukaansa selkeitä ja lapsienkin ymmärrettävissä. Muokkaamisen ja varhaiskristillisen uudelleentulkinnan myötä tämä selkeys kuitenkin katosi. Tutkimus, joka on kiinnostunut historian Jeesuksesta, jatkaa Jeremiaksen jalanjäljissä, vaikka yksittäisen vertauksen historiallisen kontekstin rekonstruktiot voidaan kyseenalaistaa. 36 Kenneth Bailey yhdisti tutkimuksessaan vertausten kirjallisen muodon ja niiden kulttuurisen taustan. Kirjassaan Poet & Peasant (1983) hän korostaa historiallis-eettistä tutkimusotetta ja on hyvillään allegorisen metodin väistymisestä. Bailey paneutuu vertausten kulttuuritaustaan tämän päivän Lähi-idän kulttuurin tuntemuksensa, varhaisten raamatunkäännösten ja primäärilähteiden kautta. Näin hän pyrkii pääsemään lähelle sanomaa, joka vertauksilla oli ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa. Bailey huomioi myös vertausten kirjallisen rakenteen, jotta tutkija löytäisi vertauksen kliimaksin, lakipisteen ja yksityiskohtien merkityksen vertauksen kokonaisuudelle. Baileyn metodia kutsutaan kulttuuris-kirjalliseksi otteeksi. Hän sivuuttaa kysymyksen vertausten aitoudesta ja niihin tehdyistä myöhemmistä lisäyksistä. Bailey ei vastustanut Jülicherin ajatusta vertauksen yhdestä vertauskohdasta, mutta hän uudisti tätä ajatusta. Hänen mukaansa vertauksen muodostaa kolme osaa. Ensimmäinen osa on vertauskohta, joita voi olla useita. Nämä ovat kohtia, joissa vertauksen maailma koskettaa kuulijan maailmaa. Toinen osa on yksi johtopäätös. Vertauksen on kokonaisuutena saatava kuulijansa reagoimaan tietyllä tavalla. Kolmanneksi vertauksen ymmärtäminen edellyttää teologisten teemojen tuntemista ja kuulijan tekemä johtopäätös perustuu näihin teemoihin. Baileyn tarkastelutavan heikkoutena on se, että 36 Ollilainen 2011,

16 rakenteet, jotka hän konstruoi eivät aina tee oikeutta itse vertauksille, koska ne ovat niin yksityiskohtaisia. 37 Uuden näkökulman vertauksiin tarjoaa nykyaikainen tekstikeskeinen kirjallisuudentutkimus. Tästä näkökulmasta katsottuna Jeesuksen sanomaa ei tarvitse aatteellistaa tai rekonstruoida, vaan tekstiä luetaan sellaisenaan. Lauri Thurén huomauttaa, että näin on mahdollista keskittyä yhden evankelistan esitykseen, koska tarkoituksena ei ole etsiä vertauksen historiallista kantamuotoa. Evankelistan alkuperäiset lukijat eivät todennäköisesti tunteneet muita evankeliumikirjoja, joten he eivät pystyneet vertailemaan niitä keskenään. Näin ollen muiden evankelistojen versioista poikkeavat sanonnat eivät ole korostuneen tärkeitä. 38 Kirjallinen näkökulma, jossa keskitytään itse tekstiin ja sen sanomaan on vähitellen noussut vertausten hengellisen ja historiallisen tulkinnan rinnalle. Yleensä muutakin kirjallisuutta tutkitaan näin. Tieteellisen raamatuntulkinnan lähtökohta 1700-luvulla oli lukea Raamattua samalla tavalla kuin muutakin kirjallisuutta, mutta myöhemmin tämä periaate on unohdettu luvun alkupuolella amerikkalaisen uuskritiikin painotuksena oli tekstin kunnioittaminen; tiedot kirjoittajasta tai lukijoista ajatuksineen eivät saa hallita tekstin tulkitsemista, vaan olennaista on itse teksti. Jeesuksen vertauksia tutkittaessa tämä tarkoittaa Thurénin mukaan sitä, että Jeesus, jota evankelista kuvaa on itsenäinen kirjallinen hahmo. Vaikka lukija ei lähemmin tuntisi tekstin kirjoittajaa, teksti luo hänestäkin tietyn kuvan. Tärkeää on pitää erillään myös vertauksen kuvitteelliset historialliset esimuodot ja tekstissä esiintyvä vertaus sekä erottaa toisistaan kirjoittajan ja vastaanottajien kuvitteelliset historialliset esikuvat tekstissä ilmenevästä kirjoittajasta (sisäistekijä) ja vastaanottajista (sisäisyleisö). Uuskritiikkiä arvosteltiin siitä, että teksti irrotetaan sitä ympäröivästä maailmasta. Kuitenkin uuskritiikin tärkein ajatus jäi elämään; tekstin selitys ei saa olla ristiriidassa sen kanssa, mitä tekstissä sanotaan Ollilainen 2011, L. Thurén 2015, L. Thurén 2015, L. Thurén 2014, 7 8 ja viitteissä 22 ja 23 annetaan kirjallisuutta aiheeseen liittyen. 13

17 Monet kirjalliset lähestymistavat, erityisesti narratiivinen kritiikki, ovat siis tarjonneet vertauksiin tuoreita näkökulmia. Aluksi tutkimuksen kohteena olivat vertausten kielen ja viestinnän rakenteet ja muotoseikat. Myöhemmin vertauksia on alettu lukea enemmän yleisen kirjallisuustieteen tavoin. Nyt huomiota kiinnitetään vertauksen tarkoitukseen sen omassa asiayhteydessä. Uuden kirjallisen näkökulman tutkijat eivät ole kuitenkaan noudattaneet omia periaatteitaan, vaan teksteihin on lisätty historiallista tietoa, jota ei välttämättä ollut Jeesuksen tai evankelistan vastaanottajilla tai huomio on kiinnitetty esteettisiin tai muodollisiin ilmiöihin. 41 Usein kirjalliset tulkintatavat esittävät Jeesuksen vertaukset tarinoina, joille jokaisella lukijalla on vapaus antaa haluamansa merkitys. Tällöin vertausten sanoma niiden kehyskertomukissa oleville ihmisille katoaa ja tämän myötä katoavat myös vertausten tärkeimmät tulkinnat. 42 Zimmermannin mukaan katseltaessa vertauksia näkökulmasta, jossa huomioidaan vertausten kirjallinen muoto, kaikki sisäisiä eroavaisuuksia sisältävät tekstit luetaan kelpaamattomiksi Uuden testamentin tekstikokoelmiin. Sen sijaan keskustelussa kattavasta vertausten genrestä hyödynnetään varhaisten kristillisten kirjailijoiden genre tietoisuutta. Tällöin vertaus voidaan täsmällisesti määritellä kirjallisuus-kriittisin keinoin. Hermeneuttisesta perspektiivistä katsottuna tämä uusi menettelytapa koostuu tietoisesta väitteestä tulkintojen moninaisuudesta, jotka kaikki perustuvat itse tekstiin. 43 Myös Lauri Thurén keskittyy itse tekstiin, mutta on sitä mieltä, että vertauksella on vain yksi tähtäyspiste. Hän käyttää omassa metodissaan Jülicherin ajatusta vertauksen yhdestä tähtäyspisteestä, mutta toteaa, että Jülicherin malli ei toimi sellaisenaan. Jülicher muokkaa vertauksia mielensä mukaan ja löytää niiden takaa yleisen tason uskonnollisia sääntöjä, jotka harvoin sopivat käytännön tilanteisiin, joissa Jeesus kertoo vertauksensa evankeliumin kirjoittajan mukaan. 44 Jeremiaksen näkemysten vahvuutena kirjallisen tulkintatavan kannalta voidaan pitää sitä, että hän otti huomioon sen, että vertauksilla oli tietty kuulijakunta 41 L. Thurén 2015, L. Thurén 2015, Zimmermann 2009, Thúren 2015b,

18 niiden alkuperäisessä tilanteessa ja että juuri tuohon kyseiseen historialliseen tilanteeseen vertauksella oli tietty sanoma. 45 Kuitenkaan hänen ehdotuksensa siitä, tutkijan tulisi erotella vertauksista myöhemmät lisäykset ei tee oikeutta itse tekstille. Tässä luvussa olen käynyt läpi vertaustutkimuksessa vaikuttaneita näkökulmia luvun alusta nykypäivään. Vertausta morsiusneidoista ei ole vielä tutkittu niin, että sen narraatiota tarkasteltaisiin kirjallisesta näkökulmasta. Tällainen näkökulma on perusteltu, koska tarkoituksenani on tarkastella Matteuksen evankeliumia sellaisena kuin se on meille säilynyt ja lähestyä sitä sen kirjoittaneen kirjailijan teoksena sekä pyrkiä keskittymään itse tekstiin ja sen sanomaan. Koska pyrkimyksenäni on ymmärtää tekstin kirjoittajaa, en muuttele hänen tekstiään. Näin on mahdollista tarkastella myös kirjoittajan tekstissä käyttämää argumentaatiota. Tästä syystä metodit, joihin liittyy Jeesuksen aidon alkuperäisen vertauksen etsiminen ja sen myötä tekstin rekonstruoiminen eivät ole käyttökelpoisia tutkimuskysymysteni kannalta. Seuraavassa luvussa esittelen morsiusneitovertauksen yleisimmät tulkinnat. 3.2 Yleisimmät tulkinnat morsiusneitovertauksesta Tässä luvussa käyn läpi yleisimmät tulkinnat, joita vertaus morsiusneidoista on saanut. Teen näin, jotta käy ilmi, onko kyseistä vertausta aiheellista vielä tutkia. Etenen vanhemmista tulkinnoista uudempiin tulkintoihin. Vaikka allegorinen tulkinta on vanha tapa ymmärtää vertausta, on sillä kannatusta vielä nykyäänkin. Kirkon historiassa vertaus on ymmärretty allegoriana viimeisestä tuomiosta. Tällöin suurimmalle osalle vertauksessa esiintyvistä yksityiskohdista on annettu allegorisia merkityksiä. On tyypillistä, että tällöin sulhasen katsotaan kuvaavan Kristusta, tyhmien ja viisaiden morsiusneitojen uskottomia ja uskollisia kristittyjä, öljyn rakkautta 45 Ollilainen 2011,

19 tai hyviä tekoja ja unen kuolemaa. 46 Donald A. Hagnerin mukaan jotkut menevät allegorisoinnissa liian pitkälle väittäessään soihtujen symboloivan hyviä töitä. 47 Allegorinen tulkintatapa on ongelmallinen, koska yksittäisten asioiden tai hahmojen allegorinen tulkinta nousee itse tekstiä myöhemmästä kristillisestä perinteestä. 48 Tekstistä myöhemmin nousseet mielleyhtymät ovat erilaisia kuin Jeesuksen kuulijoilla tai Matteuksen yleisöllä. Lisäksi allegorinen lukutapa on ongelmallinen, koska sen avulla vertauksesta voidaan löytää melkein mitä vain. 49 Jotkut tutkijat, esimerkiksi Günther Bornkamm, olettavat yleensä, että Matteus tarkoitti vertauksellaan allegoriaa tuomiosta. Matteuksen tarkoitus hänen kirjoittaessaan vertauksen olisi heidän mukaansa ollut melko samanlainen kuin kirkon tulkinta siitä. Koska Bornkamm näkee vertauksessa kuvattujen tapahtumien olevan ristiriidassa ensimmäisen vuosisadan hääseremonioiden kanssa, päätyy hän ajattelemaan, että vertaus ei ole peräisin Jeesukselta, vaan se on Matteuksen keinotekoinen luomus, joka ajaa hänen eskatologisen painotuksensa asiaa. 50 Valitsemani lähestymistavan kannalta oleellinen kysymys ei ole se, onko vertaus morsiusneidoista peräisin historialliselta Jeesukselta vai ei, sillä keskityn vertaukseen Matteuksen Jeesuksen kertomana. Ajatuksen siitä, että vertaus kymmenestä neitsyestä on Jeesuksen varoitus juutalaisille Jumalan tuomiosta, johon liittyy kriisi, tekivät tunnetuksi Jeremias ja Charles Harold Dodd. Sulhasen tulo kuvaa Jumalan tulemista ja vasta myöhemmin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kirkko otti vertauksen käyttöönsä kuvatakseen sillä paruusiaa. Tällöin viisaiden morsiusneitojen katsottiin viittaavan ei-juutalaisiin ja tyhmien morsiusneitojen juutalaisiin. 51 Itse tekstistä tai sen kehyskertomuksesta ei löydy viitteitä esimerkiksi morsiusneitojen tarkoittavan juutalaisia ja ei-juutalaisia. Jeesus kertoi vertauksen opetuslapsilleen, joten tällainen tulkinta ei ole looginen. 46 Snodgrass 2008, 511 ja viittessä 160 annetaan kirjallisuutta kirkon allegorisesta tulkintatavasta sekä muista, jotka allegorisoivat kyseistä vertausta; Hagner 1995, Hagner 1995, L. Thurén 2015, L. Thurén 2015, Snodgrass 2008, 511 ja viite Dodd 1961, ; Snodgrass 2008, 511 ja viitteessä 163 annetaan kirjallisuutta aiheeseen liittyen. 16

20 Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että vertaus kertoo Jeesuksen omasta tulemisesta tulevaisuudessa ja varoittaa kuulijoita siitä, että heidän tulee olla valmiita tulevan paruusian tähden. He pitävät vertausta Jeesuksen kertomana. 52 Tätä mieltä ovat esimerkiksi Werner Georg Kümmel 53 ja Ian Howard Marshall 54. Myös Hagner ja Klyne R. Snodgrass ovat sitä mieltä, että vertaus korostaa valmiina olemisen tärkeyttä paruusiaa odotettaessa. Hagner katsoo vertauksen alleviivaavan sitä, että valmius Ihmisen Pojan odottamattomaan tulemiseen on äärimmäisen tärkeää. Tämä tarkoittaa sitä, että joku on opetuslapsi sen perusteella, kuinka hän elää Messiaan ensimmäisen ja toisen tulemisen välisenä aikana. Tärkeää on se, ettei opetuslapsi ole vaivaantunut Ihmisen Pojan tulemisesta sopimattomalla hetkellä. Ero tyhmien ja viisaiden välillä on siinä, että viisaat tekivät kaikin voimin kaikkensa ollakseen valmiina paruusiaan. Viisaat tulevat olemaan Ihmisen Pojan kanssa messiaanisissa juhlissa ja tyhmät jäävät ulkopuolelle. 55 Snodgarssin mukaan kristillisen uskon sydämessä on odotus siitä, että eräänä päivänä Jumala laittaa asiat järjestykseen, valtakunta tulee ja Jeesus voittaa. Viisaana ihmisenä eläminen tarkoittaa valmiina olemista Jumalan hallinta valtaan. Valmiina oleminen on elämäntyyli, sitoutuneisuutta ja asenne. Se tarkoittaa jatkuvaa uskollisena olemista ja elämistä niin, että elämä on sopusoinnussa valtakunnan luonteen kanssa. 56 Feministisen tulkinnan mukaan vertausta luetaan joskus uudelleen kirjoitettuna niin, että ketään ei jätetä ulkopuolelle. 57 Vertaukselle on esitetty useita muitakin tulkintoja, mutta ne eivät ole saaneet suurta suosiota. Tällaisia tulkintoja vertaukselle ovat esimerkiksi seuraavat tulkinnat: Vertaus on allegoria Tooran oppineiden ulkokultaisuudesta (tällöin hääjuhlan katsotaan allegorisesti symboloivan Tooran tutkimisen loppuun saattamista ja soihtujen symboloivan Tooraa) 58, vertaus kertoo kristittyjen kuoleman aiheuttaneista pastoraalisista ongelmista tai vertaus kertoo israelilaisten 52 Snodgrass 2008, Kümmel 1957, Snodgrass 2008, 511 viite Hagner 1995, Snodgrass 2008, Snodgrass 2008, 511 ja viitteessä 167 kerrotaan Vicky Balabanskin, Marianne Blickenstaffin ja Luise Schottroffin tulkinnoista kyseisen vertauksen kohdalla. 58 Hagner 1995, 728. Hagner viittaa J. Massyngberde Fordin tulkintaan, joka löytyy hänen kirjastaan The Parable of the Foolish Scholars (Matt. xxv 1 13). NovT9 (1967),

21 tuomiosta milleniumin koittaessa. 59 Feministinen, uudelleen kirjoitettuun kertomukseen, perustuva tulkinta on harhaanjohtava, jos sen pohjalta tehdään tulkintoja Matteuksen kertomuksesta. Muutkin vähempään suosioon jääneet tulkinnat ontuvat siitä syystä, että niille ei löydy perusteita itse tekstistä. Tämän luvun kautta on käynyt ilmi, että vertaus morsiusneidoista on saanut useita tulkintoja, jotka eivät nouse itse tekstistä. Monet näistä tulkinnoista ovat sellaisia, etteivät ne todennäköisesti olisi tulleet Jeesuksen kuulijoiden ja Matteuksen lukijoiden mieleen silloin kun he kuulivat vertauksen ensimmäisen kerran. 60 Tarkastelemalla itse vertaus tekstiä voidaan saada selville jotain muutakin kuin, mitä perinteisesti on ajateltu. Seuraavaksi esittelen käyttämäni metodit. Aiemmin kävin läpi nykyajan kirjallisuustutkimusta, josta käyttämäni narratiivinen analyysi on saanut vaikutteita. Seuraavassa luvussa syvennyn käyttämääni narratiiviseen analyysiin. 59 Snodgrass 2008, 511 ja viitteessä 168 annetaan kirjallisuutta, joissa käsitellään näitä tulkintoja. 60 Kts. L. Thurén 2015,