Yleiskaavan muutoksen selostus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleiskaavan muutoksen selostus"

Transkriptio

1 Kauhavan kaupunki Kauhavan keskustan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan muutosehdotus Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin osa-alueilla Yleiskaavan muutoksen selostus Tämä yleiskaavan selostus liittyy päivättyyn oikeusvaikutteiseen osayleiskaavan muutoksen karttaan Päätös yleiskaavan muuttamisesta OAS nähtävillä Yleiskaavan muutoksen luonnos nähtävillä Yleiskaavan muutosehdotus nähtävillä Yleiskaavan tarkistettu muutosehdotus nähtävillä Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 2014

2 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 2/30 Esipuhe Kauhava, Alahärmä, Kortesjärvi ja Ylihärmä ovat liittyneet yhteen ja perustaneet Kauhavan kaupungin Uuden kaupungin pinta-ala on liitoksen jälkeen 1 328,37 km² ja asukasluku noin asukasta. Kuntaliitos on tuonut myös maankäytön suunnittelulle ja kaavoitukselle uusia haasteita. Yleiskaavoitus on se maankäyttö- ja rakennuslain mukainen työkalu, jolla kunnissa ohjataan kuntasuunnitteluun kuuluvaa maankäytön suunnittelua. Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain ja vain osalle kunnan aluetta osayleiskaavana. Se voidaan laatia myös ohjeellisena ilman kaikkia maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjä oikeusvaikutuksia. Kaavasta tulee ilmetä, mille alueelle kaava on tarkoitettu hyväksyä oikeusvaikutteisena. Kauhavan kaupungin keskustan alueelle on hyväksytty oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Nyt vireillä oleva yleiskaavan muutos laaditaan myös oikeusvaikutteisena. Alahärmän osayleiskaavat eivät ole oikeusvaikutteisia. Ylihärmän alueella on tekeillä osayleiskaava. Kortesjärven alueella ei ole oikeusvaikutteista osayleiskaavaa. Yleiskaavojen ajan tasalla pitäminen vaatii jatkuvaa seurantaa. Sen tulee vastata asumisen, elinkeinoelämän ja vapaa-ajan tarpeisiin. Kauhavalla on valmistumassa vuonna 2012 käynnistetty strategisen maankäyttösuunnitelman laatiminen kaupungin tulevan yhdyskuntarakenteen ja toimintojen kehityksen ohjaamiseksi. Strategian tavoitevuosi on Suunnitelmaa laatii kaupungin ohjauksessa konsulttitoimisto AIRIX Ympäristö. Suunnittelun tavoite on laatia raami ja toimenpideohjelma, jonka pohjalta Kauhavan kaavoitusta ja muuta kehittämistä tullaan viemään eteenpäin. Kauhavan keskustan kehittämiseksi ja vetovoimaisuuden parantamiseksi kaupunki on strategisen maankäyttösuunnitelman mukaisesti hankkinut maa-alueita liike- ja teollisuusalueiden tarpeisiin Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueilta. Edellä mainittuihin seikkoihin liittyen Kaupunki on pannut vireille osayleiskaavan tarkistamisen Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueilla. Työ on annettu tarjouskilpailun perusteella Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy:n tehtäväksi.

3 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 3/30 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleiskaavan muutoksen tarkoitus 4 2. Suunnittelun lähtökohdat Yleiskaava-aluetta koskevat aikaisemmat suunnitelmat Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaavojen yhdistelmä Alueen maisemarakenne ja luonnonympäristö Maanomistus Kunnallistekniikka Yleiskaavasuunnittelun tarve, tavoitteet ja suunnitteluvaiheet Yleiskaavan muuttamisen tarve Osayleiskaavan tavoitteet Osalliset ja osallistuminen kaavan laadintaan Yleiskaavoitusvaiheet Yleiskaavamuutoksen OAS ja kaavaluonnosvaihe Yleiskaavaehdotusvaihe Yleiskaavaehdotuksen tarkistaminen Yleiskaavaehdotus Maankäyttö Yleistä Yleiskaavaehdotus Kauhavantien itäpuoli Kauhavantien länsipuoli Liikennejärjestelmä Yleiskaavan vaikutukset Vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutukset elinoloihin Vaikutukset keskustan palvelurakentamiseen ja asumiseen Vaikutukset liikenteeseen, vesihuolto- ja kaukolämpöverkkoon Yleiskaavan toteuttaminen 23 LIITTEET Liite 1a-f Yleiskaavaehdotuksen pienennös 24 Liite 2 Yleiskaavan maankäyttöalueiden pinta-alat 30 Erilliset, työhön liittyvät raportit: - Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys, Mäki-Hannuksen alue - Liikennejärjestelmä-selvitys

4 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 4/30 1. Yleiskaavan muutoksen tarkoitus Kauhavan keskustan kehittämiseksi ja vetovoimaisuuden parantamiseksi kaupunki on hankkinut maa-alueita liike- ja teollisuusalueiden tarpeisiin Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueilta. Tähän tavoitteeseen liittyen kaupunki on pannut vireille osayleiskaavan tarkistamisen Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin alueilla. Työ on annettu tarjouskilpailun perusteella Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy:n tehtäväksi. 2. Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelu käsittää yleiskaavan muutoksen Kauhavanjoen eteläpuolella Mäki- Hannuksen ja Vähä-Passin alueilla ulottuen Kauhavanjoesta etelään molemmin puolin Kauhavan eteläistä sisääntulotietä kantatietä 63, rajoittuen alue idässä Mäki- Passintiehen ja lännessä Passintiehen. Ensimmäisessä vaiheessa kaava-alue ulottui etelässä Tornimäen teollisuusalueelle saakka. Tällä tavalla rajattu suunnittelualue on esitetty kuvassa 1. Rajatulle alueelle laadittu yleiskaavan muutosehdotus on ollut nähtävillä Ehdotuksesta pyydettiin myös viranomaislausunnot. Lausuntojen alustavan käsittelyn aikana tavoitteita on tarkistettu ja harkittu oikeaksi supistaa yleiskaavan muutosaluetta esitettyä pienemmäksi kesällä Tarkistettu suunnittelualue on esitetty kuvassa 2. Kaava-alueen supistamisesta huolimatta mm. liikennejärjestelmän mitoituksessa on kuitenkin huomioitu laajempi aluekokonaisuus. Kuva 1 Yleiskaavan muutoksen alkuperäinen alue

5 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 5/30 Kuva 2. Tarkistettu suunnittelualue on rajattu punaisella viivalla 2.1 Yleiskaava-aluetta koskevat aikaisemmat suunnitelmat Yleiskaavaa muutettaessa on aluksi tarpeen katsoa, mitä suunnitelmia alueelle on jo hyväksytty ja missä vaiheessa niiden toteutus on. Suunnitelmia ja tehtyjä päätöksiä on selvitettävä siinä laajuudessa kuin niillä arvioidaan olevan vaikutuksia tarkistettavan osayleiskaavan alueeseen. Tärkeimpinä maankäytön suunnitelmina on otettava huomioon - Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) - Maakuntakaava - Voimassa oleva yleiskaava ja sen toteutusvaihe - Voimassa olevat asemakaavat ja niiden toteutusvaiheet Muita tärkeitä huomioon otettavia ovat mm. - Kaupungin kehittämisen strategiasuunnitelmat

6 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 6/30 - Muiden viranomaisten ja yhteisöjen laatimat suunnitelmat kuten esim. liikennesuunnitelmat ja alueen infrarakenteiden suunnitelmat - Yritysten ja yksityisten vireillä olevat suunnitelmat 2.11 Maakuntakaava Kuva 3 Ote maakuntakaavasta Maakuntakaavassa kaava-alue on osoitettu kaupunkirakenteen ja teollisuuden alueeksi Kauhavan eteläisen sisääntulotien varressa. Vireillä oleva maakuntakaavan vaihekaava II koskien kauppaa, liikennettä ja maisema-alueita, tulee tarkentamaan voimassa olevaa maakuntakaavaa. Vaihekaavaan II liittyen Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta on laadittu - Etelä-Pohjanmaan pääteiden logistiikka- ja maankäyttöselvitys ja - Etelä-Pohjanmaan kaupan palveluverkko selvitys Vaihekaavan Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma (OAS) on ollut nähtävillä kevättalvella Käsillä olevassa osayleiskaavan muutoksessa on pyritty ottamaan huomioon mainitut vaihekaavaan liittyvät selvitykset.

7 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 7/ Yleiskaava Kuva 4. Ote voimassa olevasta yleiskaavasta, jolle muutoksen suunnittelualue on rajattu punaisella viivalla. Voimassa olevassa yleiskaavassa Kaava-alue kantatie 63:n länsipuolella on osoitettu pääosin teollisuusalueeksi. Kantatien itäpuolelle Jylhäntien Liittymän kohdalle on merkinnällä C osoitettu suurmyymälän rakentamisen salliva keskustatoimintojen alue. Siitä etelään on osoitettu laaja VU-urheilupalvelujen alue, jolla alueella sijaitsevat myös keskusurheilukenttä ja Jäähalli. Kaupunki on hankkinut pääosan näistä alueista omistukseensa. Yleiskaavan muutos tulee erityisesti koskemaan näitä alueita. Jylhäntien ja joen välinen alue on yleisten rakennusten (koulukeskus) ja pientalojen aluetta.

8 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 8/ Asemakaavojen yhdistelmä Tarkistettavan yleiskaavan alueelle on vahvistettu useita asemakaavoja, joiden alueella yleiskaava ei ole voimassa. Yleiskaava näyttää toisaalta suuntaviivat tulevalle maankäytölle ja asemakaavoille ja asemakaavojen muutoksille. Yleiskaavan tarkistus tulee tarkoittamaan sitä, että myös jo voimassa olevia asemakaavoja joudutaan tarkistamaan. Kuva 5. Ote voimassa olevista asemakaavoista, joiden päälle on sinisellä rajattu suunnittelualue. Kaavoitusjärjestelmän mukaan asemakaavan vahvistuessa jollekin alueelle yleiskaava kyseisellä alueella kumoutuu. Mikäli alueen maankäyttöä halutaan muuttaa, tulee yleiskaava ohjaamaan uusia asemakaavoja ja samalla antamaan ohjeita jo vahvistettujen asemakaavojen muutoksille. Tästä on kysymys myös vireillä olevassa yleiskaavan muutoksessa. Yleiskaavanmuutoksen alueella voimassa olevat asemakaava-alueet on pääosin rakennettu asemakaavojen mukaan. Huomattava

9 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 9/30 osa alueesta on kuitenkin vielä ilman asemakaavaa. Näiltä osin yleiskaavanmuutos tuo olennaisia muutoksia alueen maankäyttöön ja rakennettuun maisemaan. 2.2 Alueen maisemarakenne ja luonnonympäristö Kuva 6 Vuonna 2013 otetusta Maanmittauslaitoksen ilmakuvasta ilmenee hyvin kaavanmuutosalueen maiseman rakenne ja luonnonympäristö.

10 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 10/30 Kauhavanjoen eteläpuolella on vanhaa pientaloasutusta. Kuva 7 Nykyisessä voimassa olevassa yleiskaavassa rakennuslain (370/1958) nojalla ympäristönsuojelu- ja rakennussuojelumerkinnöillä osoitettua Passinraitin kulttuurimaisemaa. Kuva 8 Kauhavanjoen eteläpuolista rantapuustoa

11 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 11/30 Jylhäntiestä etelään oleville peltoalueille on rakennettu kaupungin urheilukeskus, kaukolämpökeskus ja autojen katsastusasema Kauhavantien itäpuolelle. Tien länsipuolisille peltoalueille on rakennettu kaupan ja teollisuuden tiloja. Kuva 9. Urheilu keskuksen maisemaa Kuva 10. Tulevaa liikealuetta Kantatien 63 (Kauhavantie) varressa. kuva Keskustan suuntaan Kuva 11. Prima Powerin tehtaat Kauhavantien länsipuolella Kalliokoskentien liittymästä nähtynä

12 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 12/ Maanomistus Kauhavan kaupunki on hankkinut omistukseensa huomattavan alueen Kantatien 63 itäpuolelta tulevaa kaupunkirakentamista varten. Kuva 9. Karttapohjalla on viistoviivoituksella esitetty Kauhavan kaupungin omistamat maaalueet.

13 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 13/ Kunnallistekniikka Kaavan muutosalueen rakennuskohteet on liitetty kaupungin vesi- ja viemäriverkkoon, jota tullaan laajentamaan sitä mukaa kuin rakentaminen edistyy. Kaukolämpölaitosta tullaan laajentamaan lähitulevaisuudessa. Nykyinen Mäki- Passintien tontti on ahdas ja tarvitsee lisää aluetta. Kaavanmuutosalueella kaukolämpöverkkoon on liitetty koulu- ja urheilukeskus sekä Mäki-Passintien varren omakotialueita. Verkkoa ollaan laajentamassa Kauhavantien varren liike- ja teollisuusrakennusten alueille. Kuva 10 Kaukolämpökeskuksen nykyinen tontti on ahdas. Yleiskaavan muutoksessa tontille osoitetaan lisää tilaa Kunnallistekniikan verkkojen ja sähköjohtojen linjavaraukset tullaan esittämään yleiskaavan jälkeen laadittavassa asemakaavassa. Lähtökohtana on se, että kaikki rakennettavat alueet liitetään verkkoihin. 3. Yleiskaavasuunnittelun tarve, tavoitteet ja suunnitteluvaiheet 3.1 Yleiskaavan muuttamisen tarve Kauhavan kaupunki pyrkii kaupunkistrategiansa mukaisesti voimakkaasti edistämään teollisuuden ja kaupan sekä palveluelinkeinojen sijoittumista ja rakentumista kaupunkiin. Yhtenä tämän tavoitteen tärkeimmistä keinoista on hankkia ja kaavoittaa maata strategisilta alueilta kaupungin keskustassa elinkeinoelämän tarpeisiin. Nykyinen voimassa oleva yleiskaava ei riittävästi vastaa näihin tarpeisiin. Ajan vaatimusten mukaisten uusien alueiden suunnittelu ja vanhentuneiden kaavaratkaisujen tarkistaminen vaativat kaupungin yleiskaavojen tarkistamista paremmin vastaamaan kaupungin tavoitteiden toteuttamiseen. Ajan tasalla oleva yleiskaava on yksityiskohtaisen asemakaavoituksen välttämätön edellytys.

14 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 14/ Osayleiskaavan tavoitteet Osayleiskaavan tavoitteet ovat luettavissa jo suunnittelun tarpeesta. Kaavoitettavalle alueelle kohdistettavat tavoitteet tulee tarkentaa niin, että ne antavat laadittavalle yleiskaavan muutokselle riittävät perustelut. Tavoitteiden asettelu lähtee nykytilanteen inventoinnista ja aikaisemmin laadittujen suunnitelmien tavoitteiden tuntemisesta. On myös huomioitava maankäyttö- ja rakennuslain kaavoitusjärjestelmään liittyvä hierarkia. Maakuntakaava antaa ohjeet yleiskaavalle, joka puolestaan on asemakaavoituksen ohje. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava ohjaa keskustapalvelujen keskittämistä kaupungin keskustoihin sillä poikkeuksella, että se sallii nimenomaisella kaavamerkinnällä laajoja pysäköintialueita vaativien päivittäistavaroiden suurmyymälöiden ja erikoisliikkeiden, kuten rautakauppa, maatalouskauppa ja autokauppa, sijoittumisen keskusten kehälle pääteiden varteen. Teollisuusalueet ohjataan yhtenäisinä alueina välittömästi keskustan läheisyyteen. Samoin merkittävät virkistys- ja vapaa-ajan ja luonnonsuojelun alueet omina kokonaisuuksina. Maakuntakaava sallii Mäki-Hannuksen peltoalueiden kaavoittamisen kaupunkirakennealueena. Yleiskaavassa Mäki-Hannuksen peltoalueet on urheilukeskusalueen lisäksi esitetty laajana urheilupalvelujen alueena. Tällä kohdalla yleiskaavan muutoksella haetaan muutosta nykyiseen kaavaan. Tavoitteena on alueen rakentaminen kauppapalveluja työpaikka-alueena kuitenkin niin, että urheilulaitoksille varataan riittävästi tilaa Keskuskentän läheisyydessä. Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta on tehty vuonna 2011 selvitys Etelä-Pohjanmaan kaupan palveluverkko Käsillä olevassa Kauhavan kaupungin osayleiskaavan tarkistuksen yhteydessä on laadittu erillisenä raporttina päivätty Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys, Mäki-Hannuksen alue (erillinen raportti). Selvitys nojaa EP:n liiton selvitykseen ja toisaalta Kauhavan kaupungin vireillä olevaan strategisen maankäyttösuunnitelman tavoitteiden mukaisiin periaatteisiin. Yleiskaavan tarkistuksessa esitettävät suurmyymäläalueet sijoittuvat strategiasuunnitelman tavoitteissa esitetyille alueille Kauhavan sisääntulotien, kantatien 63 (Kauhavantie) varteen. Osayleiskaavan muuttaminen ja varsinkin liikepalvelujen rakentaminen Mäki- Hannuksen alueelle heijastaa vaikutuksia myös kaupungin liike- ja palvelukeskustan painopisteisiin riippuen palvelujen mitoituksesta. Sillä on siten vaikutuksia myös kaupungin keskustasuunnitteluun. Liikepalvelu-, teollisuus- ja työpaikka-alueiden laajentaminen ja tiivistäminen kantatien 63 itä- ja länsipuolelle lisää liikennettä alueella. Tästä johtuen Yleiskaavoitustyön yhteydessä on laadittu Liikennejärjestelmä -selvitys (erillinen raportti). Selvityksellä on pyritty arvioimaan liikenteen sujuvuutta tavoitetilanteessa2030. Järjestelmän mitoituksessa on huomioitu suunnittelualuetta laajempi alueen nykyisen ja tulevan liikenteen kannalta luontainen kokonaisuus ulottuen etelässä Tornimäen tasolle saakka. Liikennejärjestelmän suunnittelussa kiinteästi yleiskaavasuunnittelun yhteydessä on pyritty selkeän, sujuvan ja turvallisen liikenneverkon luomiseen alueelle.

15 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 15/ Osalliset ja osallistuminen kaavan laadintaan Osallisia ovat kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaavamuutos vaikuttaa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 6 ja 62): - Kauhavan kaupungin asukkaat - Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat. - Kaavan vaikutusalueen työntekijät ja alueen käyttäjät. - Kauhavan kaupungin hallintokunnat ja Kehityskeskus - Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus - EP:n liitto - Maakuntamuseo - Sähköverkkoyhtiöt (Elenia Oy ja Jylhän Sähköosuuskunta) - Kauhavan kaupungin kaukolämpökeskus - Kauhavan Vesi Oy Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä, sekä tehdä yleiskaavaehdotusta koskevia muistutuksia sen nähtävilläoloaikana (Maankäyttö- ja rakennusasetus 30). 3.4 Yleiskaavoitusvaiheet Kauhavan kaupunki on tehnyt päätöksen Kauhavanjoen eteläpuolisen Mäki- Hannuksen ja Vähä-Passin alueiden yleiskaavan muuttamisesta Työ on annettu tarjouskilpailun nojalla Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy:n tehtäväksi. Kaavoitusvaiheet: - Kaavoituksen lähtökohtien selvittäminen - Yleiskaavan tavoitteiden asettaminen - Alustavan luonnoksen laatiminen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen - OAS:n ja Yleiskaavaluonnoksen nähtäville asettaminen ja lausuntojen pyytäminen. - Yleiskaavaehdotuksen laatiminen Yleiskaavaehdotuksen nähtäville asettaminen ja ja lausuntojen pyytäminen. - Yleiskaavaehdotuksen tarkistaminen Yleiskaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettaminen ja lausuntojen pyytäminen - Mahdolliset tekniset tarkistukset - Yleiskaavaehdotus teknisen lautakunnan käsittelyyn - Yleiskaavaehdotus kaupunginhallituksen käsittelyyn - Yleiskaavaehdotus kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Seuraavassa on oleellisilta osiltaan lyhyesti selostettu edellä esitettyjä käsittelyvaiheita Yleiskaavan muutoksen OAS ja kaavan luonnosvaihe Osallistumis- ja Arviointisuunnitelman (OAS) laatimisen yhteydessä laadittiin osayleiskaavan muutoksen luonnos asetettujen tavoitteiden ja tunnettujen

16 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 16/30 lähtötietojen pohjalta. Luonnosvaiheessa määriteltiin yhdessä kaupungin edustajien kanssa yleiskaavan muutoksen alue. Lähtökohtana pidettiin alueellisesti toimivaa kokonaisuutta maankäytön ja siihen liittyvän liikennejärjestelmän suhteen. Tässä yhteydessä tutkittiin myös erilaisia maankäytöllisiä perusratkaisuja. OAS ja kaavaluonnos asetettiin samanaikaisesti nähtäville ja pyydettiin viranomaislausunnot. Osallistumis- ja Arviointisuunnitelmasta ja sen yhteydessä esitetystä yleiskaavan muuttamisen luonnoksesta (päivätty ), antoivat lausuntonsa: - EP:n Liitto Ely EP:n Pelastuslaitos Jylhän Sähköosuuskunta Kauhavan kaupungin Kehityskeskus Kauhavan kaupungin Vapaa-aikatoimi Kirjallisen muistutuksen ovat jättäneet Matti ja Seija Yliluoma - EP:n liitto kiinnitti huomiota liikennejärjestelmän selvittämiseen ja kaavan energiatehokkuuteen. - Elyn lausunnossa edellytetään, että kaavan vaikutuksen arvioinnin osalta laadittava tarvittavat selvitykset mm. palveluverkkoselvitys sekä liikenteellisiä vaikutuksia koskeva selvitys. Muilta osin ei huomautettavaa. - EP:n pelastuslaitoksella ei ollut huomautettavaa kaavaluonnoksesta. - Jylhän Sähköosuuskunnalla ei ollut huomautettavaa kaavaluonnoksesta - Kaupungin kehityskeskus katsoi, että alueen käyttämistä liiketoimintaan ja työpaikka-alueiksi tulee tehostaa ja pysäköintialuevarauksia järjestellä vähemmän keskeisille paikoille. - Kaupungin vapaa-aikatoimi kiinnitti huomiota siihen, että kuntorata etelästä suunnasta täytyy jatkua esteettömänä ja luisteluhiihtoa ajatellen tarpeeksi leveänä urheilukeskukseen ja että kevyen liikenteen yhteydet urheilukeskuksen ja koulualueen välillä täytyy järjestää turvallisiksi. - Seija ja Matti Yliluoma vaativat muistutuksessaan, että heidän asumansa omakotipaikka täytyy kaavassa säilyttää asuinpaikkana. Yleiskaavaluonnoksesta kehitettävää yleiskaavaehdotusta on kaupungin edustajien kanssa käydyissä neuvotteluissa muutettu muuttamatta kuitenkaan tässä vaiheessa yleiskaava-aluetta. E-P:n liiton ja Ely - keskuksen lausuntojen johdosta laadittiin erillisenä raporttina päivätty Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys, Mäki-Hannuksen alue (erillinen raportti). Samoin laadittiin erillisenä raporttina Liikennejärjestelmä -selvitys (erillinen raportti). Selvityksellä on pyritty arvioimaan liikenteen sujuvuutta tavoitetilanteessa Kaupungin kehityskeskuksen ja vapaa-aikatoimen lausuntojen johdosta kaavaluonnoksesta laadittavaan kaavaehdotukseen tehtiin lausunnoissa esitettyjä muutoksia. Yliluomien muistutus otettiin huomioon muistuttajien esittämällä tavalla. Yleiskaavan muutosehdotus on laadittu erillisenä kaavakarttana. Liitteenä (LIITE 1) sivulla 18 on pienennös kaavakartasta. Nähtävillä olleen kaavaluonnoksen jälkeen on siitä annettujen, erityisesti Kauhavan kaupungin Kehityskeskuksen ja Vapaaaikatoimen, lausuntojen johdosta kaavaehdotukseen tehty merkittäviä tarkistuksia. Tarkistuksilla on lisätty sisäisen Liikekadun ja sen varsialueiden kaupallista

17 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 17/30 painoarvoa. Urheilukeskuksen mitoitusta on tutkittu kolmen vaihtoehtoisen ratkaisun pohjalta ja päädytty yleiskaavaehdotuksessa esitettyyn alueiden käyttöön Yleiskaavaehdotusvaihe Kaavaluonnoksesta jätettyjen muistutusten johdosta yleiskaavaehdotusta kehitettiin yhdessä kaupungin edustajien kanssa. Yleiskaavan muutosehdotus on päivätty Siinä on otettu huomioon edellä olevissa lausunnoissa tehdyt ehdotukset., Kuva 10 Pienennös päivätystä Mäki-Hannuksen Vähä-Passin osayleiskaavan muutosehdotuksesta. Kaavaehdotus ulottuu Kauhavanjoesta Tornimäen teollisuusalueelle. Sitä rajoittaa idässä Mäki-Passintie ja lännessä Passintie Yleiskaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä Siitä ovat antaneet lausuntonsa - EP:n Liitto Ely-keskus Jylhän Sähköosuuskunta Ympäristölautakunta EP:n liiton lausunnossa viitataan vahvistettuun ja voimassa olevaan maakuntakaavaan. Todetaan, että siinä kaava-alue on osoitettu kohdemerkinnällä C(sk) seutukuntakeskuksen keskustoimintojen alueeksi. Viitataan myös lentokentän melualueeseen ja todetaan että melutason ohjearvot tulee huomioida. Edelleen

18 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 18/30 viitataan varuskunnan lakkautuksen vaikutuksista maankäytön suunnitteluun ja alueen kuulumisesta matkailun vetovoima-alueisiin. Liikenneasioiden osalta viitataan maakuntakaavan yleiseen suunnittelumääräykseen valtakunnallisista liikenneyhteyksistä ja todetaan, että suunnittelumääräyksen liikenneasioiden toteuttaminen olisi paras hoitaa Kauhavan keskusta-alueen strategisen yleiskaavan yhteydessä, jolloin liikenneverkko, sen toimivuus, turvallisuus ja energiatehokas kaavoitus olisivat MALPE-ajatusten (Maankäytön, Asumisen, Liikenteen, Palvelujen ja Elinkeinojen kokonaisvaltainen suunnittelu) mukaisesti sovitettavissa yhteen. Lausunnossa todetaan lopuksi, että osayleiskaavan muutosehdotus on maakuntakaavan mukainen. - Ely-keskuksen lausunnossa todetaan, että Osayleiskaavaehdotuksessa on osoitettu mm. laajat kaupallisten palvelujen alueet, joille saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön KM ja työpaikka-alueita TP sekä teollisuusalueita TY. Kaupallisten palveluiden mitoitus tulisi olemaan noin k-m2. Lausunnossa on tarkasteltu myös voimassa olevan yleiskaavan maankäyttöä ja viitattu vireillä olevaan EP:n liiton vaihekaavaan II, jonka OAS on ollut nähtävillä keväällä ELY-keskus katsoo, että kaupallisten palveluiden (kaupan laatu ja mitoitus) sijoittamisedellytykset on tässä vaiheessa arvioitava voimassa olevan maakuntakaavan pohjalta ja todetaan, että osayleiskaavaehdotuksessa osoitetut kaupan suuryksiköiden aluevaraukset eivät ole voimassa olevan maakuntakaavan mukaan mahdollisia. Lausunnossa kiinnitetään vielä huomiota kaavaehdotuksen liikennejärjestelyihin. Lopuksi Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus katsoo, että uusien kaupallisten palvelualueiden osoittaminen tässä laajuudessa on mahdollista ainoastaan, mikäli alue on maakuntakaavassa erityisesti siihen tarkoitukseen osoitettu. - Jylhän Sähköosuuskunta esittää lausunnossaan, että 110 kw:n kytkinasemalta lähteville 20 kw:n johtokadut on osoitettava kaavassa ET- teknisen huollon alueiksi. - Ympäristölautakunnan lausunnossa ei ole huomautettavaa kaavaehdotuksen johdosta E-P:n liiton lausunnon johdosta viitataan yleiskaavatyön yhteydessä laadittuihin kaupan ja liikenteen erillisselvityksiin. Todetaan, että liikennejärjestelmäselvityksessä on tutkittu Kauhavanjoen eteläpuolisen alueen liikenneverkon toimivuus. Ely-keskuksen lausunnon johdosta, kaupungin edustajat ja kaavoittaja ovat vielä neuvotelleet Ely-keskuksen edustajien kanssa kaupan, erityisesti KM-merkinnällä osoitettujen suurmyymälätilojen mitoituksesta. Tilaisuudessa kaavan laatija esitteli kaavoitukseen liittyen kaupan ja palvelujen mitoituksen taustaksi laaditun raportin ja kaavan laatimisen yhteydessä laaditun liikennejärjestelmäraportin. Neuvottelun jälkeen KM-alueita on vähennetty ja osittain muutettu TP-työpaikkaalueiksi kaupungin edustajien kanssa neuvotellulla tavalla. Vireillä olevista ja suunnitelluista rakennushankkeista osa on kiireellisiä. Kaava-alueen etelä-osassa ei toistaiseksi ole vireillä kiireellisiä hankkeita. Näistä syistä johtuen kaavamuutosaluetta on päätetty supistaa ja laatia kaavamuutos pienemmälle alueelle, joka on esitetty edellä kuvassa 2. Liikennejärjestelmäraporttiin ei ole tehty muutoksia, koska liikennejärjestelmää on tarkasteltava supistettua aluetta laajempana kokonaisuutena.

19 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 19/30 Jylhän Sähköosuuskunnan lausunnossa esitetyn ET-aluevarauksen sijasta on katsottu riittäväksi, että sähkölinjoja varten osoitetaan kaavassa eri alueiden yli kulkevat linjavaraukset Yleiskaavaehdotuksen tarkistaminen päivättyä yleiskaavaehdotusta on lausuntojen käsittelyn jälkeen muutettu, ja kaavan muutosaluetta on pienennetty, kuten edellisessä kappaleessa on kerrottu. Alueen supistamisessa on lähdetty siitä, että yleiskaavan muutosalueeseen otettaisiin tässä vaiheessa vain alueet, joilla on jo vireillä tai joita koskien on tehty suunnitelmia rakennushankkeista lähivuosien aikana. Nykyinen voimassa oleva osayleiskaava on esitetty kuvassa 3. Tarkistettu ja päivätty yleiskaavan muutosehdotus on esitetty liitteessä (LIITE 1). Kaavan muuttamiseen liittyvät myös erilliset raportit: - Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys, Mäki-Hannuksen alue ja - Liikennejärjestelmä-selvitys Tarkistettu ehdotus poikkeaa niin paljon päivätystä kaavaehdotuksesta, että se on asetettava maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti uudelleen nähtäville ja pyydettävä siitä viranomaislausunnot. 4. Yleiskaavaehdotus 4.1 Maankäyttö 4.11 Yleistä Tavoitteiden mukaisesti yleiskaavaratkaisu muutettavalla alueella tehostaa nykyisen yleiskaavan mukaista maankäyttöä. Ehdotus keskittää suurmyymälöitä ja paljon tilaa vaativia liiketoimintoja kantatien 63 varteen. Se keskittää myös teollisuus- ja työpaikka-alueita päätieverkon varteen. EP:n liiton selvityksessä on arvioitu Seinäjoen seudun päivittäistavarakaupan (PT) lisätilantarpeeksi vuoteen 2030 mennessä m2 ja vähittäistavarakaupan, joka sisältää myös tilaa vaativan kaupan, lisätilantarpeeksi yhteensä m2. Selvityksessä esitettyihin tavoitteisiin on sisällytetty Kauhavan kaupungin sisääntulotien, ulottuen Jylhäntien liittymästä Valtatien 19 liittymään, vähittäiskaupan tilantarpeena Kauhavan alueiden käytön strategiasuunnitelmaa noudattaen k-m2 tilantarvevaraus. 4:12 Yleiskaavaehdotus Yleiskaavaehdotuksen maankäyttöalueiden pinta-alat on esitetty liitteessä (LIITE 2)

20 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 20/ Kauhavantien itäpuoli KM-alueet Yleiskaavan muutosehdotuksessa Kauhavantien itäpuolelle on mitoitettu KMkorttelialue, jonka rakennusoikeus k-m2, sisältäen alueella olevan katsastusaseman tilat. Myös Halpakaupan korttelialue Kauhavantien länsipuolella sallii päivittäistavarakaupan suuryksikön rakentamisen. TP-alueet Kauhavantien itäpuolelle on osoitettu myös työpaikka-alueita, joille voidaan rakentaa mm. paljon tilaa vaativia erikoistavaran kaupan tiloja, mutta ei päivittäistavarakaupan suuryksiköitä. AP-alueet Omakotitalon rakennuspaikka 3:84 on osoitettu pientalorakennuspaikaksi. Jylhäntien ja Kauhavanjoen välisellä alueella oleva omakotialue on osoitettu pientaloalueeksi. Passinraitin varren rakennushistoriallisia kohteita on kaavakartalle merkityillä kaavamääräyksillä osoitettu suojeltaviksi. Samoin Kauhavanjoen rantamaisema on kaavassa osoitettu suojeltavaksi. PY-alueet Kirkkotien ja Jylhäntien kulmauksessa oleva koulualue on osoitettu julkisen hallinnon ja palvelujen alueeksi. ET-alueet ja johtolinjavaraukset Lämpökeskuksen nykyistä korttelialuetta on laajennettu nykyisestä yli kaksinkertaiseksi merkinnällä ET. Sähköasema on merkitty myös aluemerkinnällä ET. Asemalta lähtevät sähköjohtoalueet on osoitettu maankäyttöalueiden yli kulkevina johtoaluevarauksina. Näille varausalueille ei voida rakentaa muita rakennuksia tai laitteita kuin sähkönsiirtoa palvelevia laitteita. Rakentamisesta varausalueiden läheisyyteen on aina pyydettävä johtolinjojen haltijan lausunto. Kaukolämpö-, vesi- ja viemärijohtolinjat on esitettävä asemakaavassa. VU-alueet Rakennetulle urheilukeskuksen alueelle on osoitettu lisätilaa tulevia tarpeita varten. Aluetta on kuitenkin huomattavasti pienennetty voimassa olevassa yleiskaavassa osoitetuista alueista. Alueelta etelään lähtee kuntoradan viheralue Kauhavantien länsipuoli KM-alueet Kauhavantien länsipuolelle Halpakaupan kortteli on osoitettu KM korttelialueeksi, jonka rakennusoikeus on 2500 k-m2. TP-alueet Kauhavantien varsialue on KM-korttelia lukuun ottamatta osoitettu työpaikkaalueeksi. Myös Vaskitien ja Kalliokoskentien eteläpuolille on osoitettu työpaikkaalueita. TY-alueen ja sisääntulotien väliin jäävien TP-alueiden osalta kaupunki on tehnyt maakauppoja, joiden jatkotoimina ko. alueet ovat rakentumassa pääosin nykyisen, voimassaolevan asemakaavan mukaisesti. Alueen kokonaismitoitus k-m 2 koskee Vaskitien ja KM-alueen väliin jääviä kapeita TP-1- sekä TP-alueita yhteisesti.

21 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 21/30 TY-alueet Prima-Powerin alue ja sen ja Passintien välinen alue on osoitettu teollisuusalueiksi, joille rakentamisessa on huomioitava ympäristön asettamat vaatimukset. Kuva 11. Näkymä Jylhäntien liittymästä etelään kantatien suuntaan (Luonnospiirros) 4.2 Liikennejärjestelmä Samanaikaisesti toimintojen ja maankäytön suunnittelun kanssa on selvitetty alueen liikennejärjestelmää, tie- ja kevyenliikenteen verkkoa. Suunnitteluun liittyen on yhdessä kaupungin edustajien kanssa kuultu Ely-Keskusta työneuvotteluissa ja tarkoituksena löytää liikenneverkolle sellainen ratkaisu, että se olisi harmoniassa alueen toiminnallisten ratkaisujen kanssa ja muodostaisi joustavan ja turvallisen auto- ja kevyenliikenteen liikenneverkon. Lähtökohtana on pidetty sitä, että päätiet; Kauhavantie eli kantatie 63, Jylhäntie ja Kalliokoskentie sekä kokoojatiet Passintie lännessä ja Mäki-Passintie idässä, joihin yleiskaavan tarkastelualue rajoittuu, pysyvät paikallaan. Tarkastelu pääpaino keskittyy alueen sisäiseen liikenneverkkoon ja sen liittymiseen mainittuun päätieverkkoon. Kauhavantiehen liittyvät kaava-alueella Jylhäntie, Kalliokoskentie, Vaskitie ja Peltopassi sekä pohjoisosassa Passinraitti. Muut nykyiset liittymät poistetaan siinä yhteydessä kun alueille saadaan kulkuyhteydet alueen sisäisen katuverkon kautta. Kauhavantie kanavoidaan Vaskitien ja Peltopassin liittymäalueilla. Jylhäntien- Kalliokoskentien liittymä toteutetaan kiertoliittymänä. Kevyen liikenteen väylät on osoitettu yleiskaavan muutosehdotuksen kartalla Liikennejärjestelmän tarkastelu ulottuu Tornimäelle saakka. Järjestelmän mukainen liikenneverkko nyt laadittavan kaavan eteläpuolisilla osilla vaatii uuden tarkastelun

22 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 22/30 tulevassa eteläpuolisten alueiden maankäytön suunnittelussa erityisesti Kauhavantien liittymäjärjestelyjen osalta. Tieverkon muotoa, mitoitusta ja liikenteen välityskykyä on selvitetty Liikennejärjestelmä -selvityksessä (erillinen raportti). Kuva 12. Alkuperäinen Liikenneverkkoluonnos. Päätiet mustalla, sisäiset kokoojatiet sinisellä, kevyt liikenne punaisella katkoviivalla. Liikenneverkon rakenne ja liittymät Kauhavantielle Tornimäen alueella selvitetään siinä vaiheessa, kun nyt laadittavaa yleiskaavan muutosta laajennetaan etelän suuntaan Tornimäelle. 5. Yleiskaavan vaikutukset Yleiskaavan muutoksella on vaikutuksia Kauhavan keskustan kaupunkikuvaan ja jonkin verran myös keskustan painopisteen siirtymiseen Kauhavan eteläisen sisääntulotien suuntaan. 5.1 Vaikutukset luontoon ja maisemaan Alueen sisäisen rakenteen tiivistyminen vaikuttaa muutosalueen maisemakuvaan ja alueen luontoon, kun peltoalueet rakentuvat liike- ja työpaikka-alueina. 5.2 Vaikutukset elinoloihin Alueen maaseudun hidastempoisuus muuttuu aikatauluja noudattavaan työelämän rytmiin. 5.3 Vaikutukset keskustan palvelurakenteeseen ja asumiseen Uuden liikealueen rakentaminen Mäki-Hannuksen alueelle heijastaa vaikutuksia varsinkin kaupallisten palvelujen hankintaan. Uuden suurmyymälän myynti ei ole pois yksin Kauhavan keskustan päivittäistavarakaupalta. On arvioitu, että se tuo myös uusia kaupan asiakkaita Kauhavalle. Kaupan palvelujen rakenne ulottuu kaavanmuutosaluetta laajemmalle alueelle.

23 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 23/30 Vaikutukset asumiseen jäänevät suhteellisen vähäisiksi, koska valtaosa palveluista säilyy ydinkeskustassa Kirkonseudun ja Lauttamuksen alueilla. Voidaan kuitenkin arvioida, että Kauhavanjoen eteläpuolisten asuntoalueiden asema paranee suhteessa keskustan pohjoisosiin alueisiin. Tämä edellyttää kuitenkin hyvää ympäristön hoitoa ja kulkuyhteyksiä Kauhavanjoen ylitse. 5.4 Vaikutukset liikenteeseen, vesihuolto- ja kaukolämpöverkkoon Alueen maankäytön tehostaminen lisää päätieverkon liikennettä. Se lisää myös alueelle suuntautuvaa ajoneuvoliikennettä ja kevyttä liikennettä. Liikenteen vaikutuksia on selvitetty erillisessä työhön liittyvässä Liikennejärjestelmä -raportissa. Vesi-huolto- ja viemäriverkkoa laajennetaan rakentamisen edistyessä. Hulevesiä ei johdeta Kauhavantien varren ojiin. Muutosalueella on menossa kaukolämpöverkon laajentaminen liike- ja teollisuusalueille. 6. Osayleiskaava toteuttaminen Yleiskaavan toteuttamista edeltää alueiden yksityiskohtaisten asemakaavojen laatiminen yleiskaavan ohjauksen mukaan. Rakentaminen tapahtuu asemakaavojen mukaan. Kaavoituksesta vastaa Kauhavan kaupunki. Rakennuskorttelialueet rakentavat yritykset ja yksityishenkilöt. Julkiset rakennukset, keskusurheilukenttä, puistot, kadut, viemäri- ja vesijohdot kuuluvat kaupungin vastuualueisiin. Kauhavalla Yhteystiedot Kauhavan kaupunki Jari Leivo Anna-Liisa Huhtala Kaavoituspäällikkö kaavoitusavustaja (06) (06) jari.leivo(at)kauhava.fi anna-liisa.huhtala(at)kauhava.fi Suunnittelutoimisto Aluetekniikka Oy: Mauno Vähämäki Kaisa Porre dipl.ins. kaavan laatija ins. kaavasuunnittelija mjv(at)netikka.fi kaisa.porre(at)aluetekniikka.com

24 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 24/30 LIITE 1 a. Yleiskaavaehdotus (pienennös)

25 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 25/30 LIITE 1 b. Osa liitteessä 1a esitettyä yleiskaavaehdotusta suuremmassa mittakaavassa.

26 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 26/30 LIITE 1c. Yleiskaavamerkinnät ja määräykset, sivu 1

27 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 27/30 LIITE 1d. Yleiskaavamerkinnät ja määräykset, sivu 2

28 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 28/30 LIITE 1e. Yleiskaavamerkinnät ja määräykset, sivu 3

29 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 29/30 LIITE 1f. Yleiskaavamerkinnät ja määräykset, sivu 4

30 SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 30/30 LIITE 2. Alueiden maapinta-alat kartalle merkittynä

Kauhavan kaupunki. Kauhavan keskustan osayleiskaava Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin osa-alueet Yleiskaavan tarkistus

Kauhavan kaupunki. Kauhavan keskustan osayleiskaava Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin osa-alueet Yleiskaavan tarkistus Kauhavan kaupunki Kauhavan keskustan osayleiskaava Mäki-Hannuksen ja Vähä-Passin osa-alueet Yleiskaavan tarkistus Yleiskaavan selostus Tämä yleiskaavan selostus liittyy 1.11.2012 päivättyyn osayleiskaavakarttaan

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan alueen asemakaavan muutos korttelissa 153. Asemakaavaluonnos

Kaustisen kunta. Kanttorilan alueen asemakaavan muutos korttelissa 153. Asemakaavaluonnos 710 Kaustisen kunta Kanttorilan alueen asemakaavan muutos korttelissa 153 Asemakaavaluonnos Asemakaavan muutoksen selostus liitteineen koskee päivättyä asemakaavaluonnoksen karttaa HKM Infra Oy Nikolaintie

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskien 10.9.2014 päivättyä asemakaavan muutoksen luonnosta

Kauhavan kaupunki. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskien 10.9.2014 päivättyä asemakaavan muutoksen luonnosta Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVAN MUUTOS Kauhavan kaupungin keskustan Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli 120 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskien 10.9.2014 päivättyä asemakaavan muutoksen luonnosta

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 4.11.2015 Diaari nro: AKAA: 645/2015 S i

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS SÄKYLÄ SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662 PÄIVÄYS: Sweco Ympäristö Oy

KAAVASELOSTUS SÄKYLÄ SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662 PÄIVÄYS: Sweco Ympäristö Oy KAAVASELOSTUS SÄKYLÄ SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662 PÄIVÄYS: 26.1. 2015 Sweco Ympäristö Oy PÄIVÄYS VAIHE PÄÄTÖS / KUULUTUS NÄHTÄVILLÄ TARK. KAAVOITUSPÄÄTÖS 12.5. 2014 22.5. 2014

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot