Paula Atila KIRKON PERHETYÖ. Kyselytutkimus perhekerhoissa Härmänmaan seutukunnan alueella. Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU

Transkriptio

1 Paula Atila KIRKON PERHETYÖ. Kyselytutkimus perhekerhoissa Härmänmaan seutukunnan alueella Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ko Toukokuu 2007

2 5 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO.5 2 SUOMALAINEN PERHE Perhe ennen ja nyt Perhetyypit Perheen vaiheet Perheen merkitys lapselle Perhe ja yhteiskunta KIRKON PERHETYÖ Perhetyön historiaa Kirkon perhetyö tänään Perhetyö eri työmuotojen näkökulmasta Sisältönäkökulmia perhetyöhön Perhekerho TUTKIMUSTEHTÄVÄ TUTKIMUKSEN TOTEUTUS TUTKIMUKSEN TULOKSET POHDINTA Tulosten tarkastelua Tutkimusprosessin arviointia Perhetyön tulevaisuuden näkymiä ja haasteita..49 LÄHDELUETTELO LIITTEET 1 JOHDANTO

3 6 Perhetyöstä on puhuttu jo useita vuosia, on sanottu, että sen osuus tulee kasvamaan seurakunnissa. Itse olen ollut kiinnostunut kirkon perhetyöstä jo opiskellessani lapsi- ja perhetyön perustutkintoa. Kiinnostukseni aihetta kohtaan on vain kasvanut jatko-opintojen ja työelämään pääsyn myötä. Aihe on todellakin tällä hetkellä ajankohtainen, etenkin kun perhekerhojen suosio on kasvussa. Tutkimuskohteeksi valitsin perhekerhot, juuri niiden kasvavan suosion vuoksi. Valintaani vaikutti mielenkiinto selvittää, miksi seurakuntien perhekerhoihin osallistutaan niin aktiivisesti. Mikä vetää osallistujia seurakunnan perhekerhoon joka viikko. Tutkimukseni kautta pyrin osoittamaan, millainen perhekerhon merkitys on siihen osallistujille ja mitä osallistujat saavat perhekerhosta. Työni teoriaosuus pohjautuu perheen ja kirkon perhetyön esittelyyn. Olen aloittanut selvittämällä, mikä on perhe. Kerron perheen kehityksestä, erilaisista perhetyypeistä, perheen merkityksestä lapselle sekä perheen ja yhteiskunnan vaikutuksista toisiinsa. Lisäksi kerron kirkon perhetyöstä, sen historiasta sekä sen tämän hetkisestä tilanteesta. Kuvaan myös perhetyötä eri työmuotojen näkökulmasta, tuon esiin muutamia sisältönäkökulmia perhetyöhön sekä kerron yleisiä tilastoja perhekerhosta ja paneudun tutkimusalueeni perhekerhoihin. Kerron myös tutkimukseni toteutuksesta ja tuloksista sekä pohdin perhetyön tulevaisuuden näkymiä. Minä uskon perheeseen Minä uskon perheeseen uskon siihen että mies ja nainen haluavat rakentaa parisuhteen ja se tuottaa heille sanomattomasti kipua ja iloa hämmennystä ja heltymystä ja yhdessä eläessä he toteuttavat Jumalan luomissuunnitelmaa Minä uskon että naiset ja miehet haluavat saada lapsia ja lapset myös tulevaisuudessa

4 7 tulevat kasvamaan erilaisissa perheissä keskellä onnea ja ristiriitoja sillä Jumala on kätkenyt halun saada ja hoivata lapsia lähtemättömästi ihmisen syvimpään Minä en usko menneiden sukupolvien onnelliseen perhe-elämään jossa miniät ja anopit olivat saman katon alla ja äidit kuolivat nuorena lapsivuoteeseen miten se nyt niin ikionnellista olisi ollut? Minä en usko perheiden kiillotettuihin kulisseihin meillä menee kaikki hyvin autot ja videot ulkomaanmatkat ja lasten stipendit. Mistä sitten tulevat avioerot ja lasten vaikeudet? Mutta minä uskon yrittävään ja erehtyvään kasvukykyiseen ja toimivaan perheeseen vaikka suuret vedet sen keulassa myllertävät eikä peräsinkään aina ole kiinni vanhat purjeet riippuvat riekaleina ja uutuuspurjeet kääntävät purtta milloin minnekin Siltikin uskon että Jumalan luomissuunnitelma toteutuu perheessä. Helppoa se ei tule olemaan mutta syvää tyydytystä se antaa (Porio 1987, 8.) 2 SUOMALAINEN PERHE

5 8 Perhekäsite on vaihdellut historian eri vaiheissa paljonkin. Suomessakin perheeksi pitkään miellettiin vain niin sanottu ydinperhe eli aviopari lapsineen. Perhe on elänyt vakaina vuosina muutosten aikaa, se on etsinyt uusia elämisen muotoja sekä murtanut käsityksiä tavasta elää perheenä. (Jarasto, Sinervo 1997, 125.) Väljimmillään ymmärrettynä perhe on yhteisö, jonka sen jäsenet mieltävät perheeksi. Perheeksi määritellään virallisesti avio- tai avoliitossa olevat vanhemmat ja heidän naimaton tai naimattomat lapsensa tai jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- tai avopuolisot, joiden luona ei vakituisesti asu lapsia. Perhe muodostuu vain yhdessä asuvista henkilöistä ja siinä voi olla vain kaksi sukupolvea. (Jarasto, Sinervo 1997, 125.) Myös yhden vanhemman ja yhden lapsen muodostama yksikkö voidaan laskea perheeksi. Lisäksi perheestä voidaan puhua silloin, kun jompikumpi tai kumpikaan vanhemmista ei ole biologinen vanhempi ja myös silloin, kun vanhemmat ovat samaa sukupuolta. (Hurme 1997, 142.) 2.1 Perhe ennen ja nyt Perhe on kokenut monia murroksia. Ensin muutto maalta kaupunkiin, jolloin monet vahvat tukirakenteet murtuivat. Uusien tukijärjestelmien rakentaminen tapahtuu hitaasti. (Sternberg 2001, 285.) Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat perheen toimintoihin. Aikaisemmin perheen sisäisetkin suhteet olivat maaseudulla erilaiset kuin kaupungissa. Maaseudulla tavallisesti molemmat vanhemmat työskentelivät kotona ja tapasivat siten toisensa useasti päivän aikana. Tällöin lapset kulkivat hyvinkin nuoresta aluksi äidin mukana seuraamassa tämän tehtäviä ja myös osallistumassa niihin. Vartuttuaan lapset kulkivat isän mukana pellolla sekä monissa muissa talon töissä. Etenkin maaseudulla työt oli jaettu melko selkeästi miesten ja naisten töihin, joten roolin omaksuminen oli helppoa ja luontevaa. Kotona lapsille annettiin erilaisia tehtäviä. Monesti perheeseen kuuluivat varsinaisen ydinperheen lisäksi myös isovanhemmat, samaan asuntokuntaan saattoi kuulua myös talon töihin osallistuvaa palvelusväkeä tai lastenhoitajia. (Paananen 1990, 14.)

6 9 Kaupunkiyhteisössä miesten ja naisten tehtäväjako oli erilainen kuin maaseudulla. Usein molemmat vanhemmat kävivät töissä kodin ulkopuolella ja tapasivat siten toisensa aamulla töihin lähtiessä sekä illalla kotiin tultuaan. Enää ei voitu ajatella, että miesten ja naisten kodin hoitamiseen liittyviä tehtäviä eroteltaisiin kovin jyrkästi, vaan jokainen osallistui niihin taitojensa mukaan. Kaupungissa lapset eivät osallistuneet samalla tavalla perheen mukana erilaisiin työtehtäviin kuin maaseudulla, mutta iltaisin perheen ollessa kotona heidän oletettiin osallistuvan töihin. Useimmissa perheissä totuttiin siihen, että äiti huolehti kotitöistä omien, kodin ulkopuolisten ansiotöiden lisäksi, muut vain auttoivat äitiä. (Paananen 1990, 14.) Lisäksi perheen aikuiset olivat itsenäisempiä ja riippumattomampia perhesysteemistä. Taloudelliset tekijät eivät pakottaneet enää perhettä pysymään koossa. Kaikki tämä asetti perheen aivan uudenlaisten vaatimusten eteen. Monet vanhemmat kokivat myös voimattomuutta kasvatustehtävässään. (Sternberg 2001, 285.) Perheiden koko on pienentynyt ja asumisen taso on kohonnut maamme itsenäisyyden aikana selvästi. Koska naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella on yleistynyt, lastenhoitokulut ovat lisääntyneet ja elinkustannukset kohonneet. Perheen toiminta on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä ja uusi teknologia on tuonut muutoksia perheen jokapäiväiseen elämään, keskeiseksi tehtäväksi perheessä on tullutkin nuorten valmentaminen tulevaisuuden vaatimuksiin. (Paananen 1990, ) Lasten asema perheessä on muuttunut, koska perheiden lapsiluku on pienentynyt. 6-8-lapsiset perheet eivät olleet harvinaisia neljä sukupolvea sitten, varsin yleisesti seuraavalla sukupolvella oli neljä lasta ja sitä seuraavalla kaksi. Nykyisin yksilapsisia perheitä on enemmän kuin koskaan eli 45 % perheistä, vastaavasti neli- tai useampilapsisia perheitä oli Suomessa 1990-luvulla ainoastaan 4 %. Perhekoon pienentymisessä lasten kannalta on sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Positiivista on ainakin, että useammat lapset ovat toivottuja tai ainakin mielellään vastaanotettuja, vaikkeivät välttämättä suunniteltuja. Tällä asialla onkin suuri merkitys lapsen kehitykseen. Erityisesti pienen perheen ongelma vastaavasti on haavoittuvuus, jos yksi perheestä kuolee tai lähtee, tyhjyyden tunne on aivan eri luokkaa kuin isossa yhteisössä. Ainoaan tai muutamaan lapseen kohdistetaan myös suuri

7 10 määrä odotuksia, jotka monilapsisissa perheissä jakautuvat useammalle ja ovat siten helpompia kantaa. (Taskinen 2001, ) Monilapsisessa perheessä myönteistä on, että lapset kasvattavat toisiaan. Vanhempien rooli on helpompi silloin, kun useampia lapsia on pitämässä seuraa toisilleen, antamassa käytösmalleja, hiomassa toistensa itsekkyyttä sekä mahdollisesti myös hoitamassa nuorempia. Toisaalta jos lapsia tulee varsin tiheään, ei vanhemmilla välttämättä ole voimavaroja huolehtia jokaisesta lapsesta yksilöllisesti. Isossa perheessä joku lapsista saattaa jäädä vähemmälle huomiolle. Toisaalta perheen ja mahdollisesti myös ainoasta lapsenlapsesta saattaa kehittyä vain itseään ajatteleva, vaativa keskipiste. Lasten asema on muuttunut paljon yhteiskunnassamme vuosikymmenten aikana, muuttunutta asemaa voisi kuvata siten, että ennen lapset istuivat hämärässä ja seurasivat aikuisten toimia valaistulla näyttämöllä. Nyt keskipisteenä ovat lapset valonheittäjien loisteessa, jonka häikäisy estää näkemästä muuta maailmaa. (Taskinen 2001, ) Mielestäni edellä mainittu esimerkki kuvaa hyvin lasten asemaa ennen ja nyt. On totta, että lasten asema on muuttunut paljon yhteiskunnassamme, mutta onko kehitys ollut positiivista vai negatiivista? Varmasti positiivisia muutoksiakin on tullut, mutta negatiiviset puolet värittävät arkipäiväämme koko ajan. Perheiden lapsilukujen pienentyminen on saanut aikaan sen, että monessa perheessä on vain yksi lapsi. Moni näistä lapsista on tottunut saamaan kaiken helpolla ja on ollut aina huomion keskipisteenä. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että lapsia ei opeteta enää joka kodissa tekemään töitä. Viikkoraha tulee käteen, lapselle ostetaan kaikki, mitä hän pyytää eikä hänen tarvitse tehdä mitään niiden eteen. Ennen sen sijaan lasten piti osallistua perheen yhteisiin töihin. Niiden kautta lapset oppivat elämän perusasioita, yhdessä vanhempien kanssa. Entä tänä päivänä, vanhemmilla on jatkuva kiire, he eivät ehdi viettää aikaa lastensa kanssa eivätkä huolehtia lastensa kasvatuksesta. Miksi vanhemmat kasvattavat lapsistaan tulevaisuuden uusavuttomia? Vai onko vanhempien tarkoitus hyvä, mutta huomaamattaan he kasvattavat lapsistaan pumpulissa eläneitä, kaiken valmiina eteen tarjottimella odottavia, määräileviä ja hallitsevia tyranneja? 2.2 Perhetyypit

8 11 Erilaisia perhetyyppejä on useita, niitä ovat esimerkiksi ydinperhe, suurperhe, uusperhe ja yksinhuoltajat lapsineen. Ydinperhe on tavallisin perhetyyppi länsimaisessa kulttuurissa. Siihen kuuluvat yleensä äiti, isä ja lapset. Ydinperheessä vanhemmat joutuvat huolehtimaan lapsistaan kahden, ilman entisaikojen laajaan perusyhteisöön kuuluneiden sukulaisten tukea. Suurperhe muodostuu useammasta sukupolvesta tai useammasta ydinperheestä. Suurperheisiin saattoi ennen kuulua useita sisarusten tai muiden sukulaisten ydinperheitä tai lapsia. (Kalliopuska, Karjalainen 1988, 38.) Uusperhe muodostuu ainakin kahden ydinperheen jäsenistä. Uusperheessä saattaa olla minun, sinun ja meidän lapsia. Uusperheen muodostavat avo- tai aviopuolisot, jotka ovat ennen liittoa olleet naimattomia, leskiä tai eronneita ja jotka asuvat yhdessä lapsineen. Uusperheen aikuiset tulevat yhtä aikaa sekä puolisoiksi että vanhemmiksi. Lisäksi ainakin toisesta aikuisesta tulee äiti- tai isäpuoli. Ydinperheeseen verrattuna uusperheiden siteet ovat löyhtyneet ja monimutkaistuneet. Uusperheen onnistumisen ydin on hyvin toimiva parisuhde. (Kalliopuska, Karjalainen 1988, ) Yksinhuoltajaperhe muodostuu äidistä tai isästä lapsineen. Yksinhuoltaja voi olla naimaton, eronnut tai leskeksi jäänyt. Perhetyypeistä yksinhuoltajaperhe on herkin ulkoisille ja sisäisille paineille, koska kahden vanhemman velvollisuudet ovat nyt yhdellä. (Kalliopuska, Karjalainen 1988, 39.) Yksinhuoltajaperheessä siteet lapsen ja vanhemman välillä ovat yleensä vahvat, siten myös vanhempaan liittyvät tunteet niin rakkaus kuin vihakin, ovat voimakkaita. Yleensä yksinhuoltaja on äiti, mutta myös yksinhuoltajaisien määrä on kasvussa. Lisäksi on naisia, jotka haluavat lapsen mutteivät aviomiestä. (Jarasto, Sinervo 1997, ) Suunnitellessa ja toteuttaessa kirkon perhetyötä työntekijöiden on hyvä ottaa huomioon eri perhetyypit. Sen, että erilaisissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa voi olla hyvin erilaisia perheitä. Erilaisten perheiden tarpeiden huomioiminen ja kunnioittaminen on haaste seurakuntien työntekijöille. 2.3 Perheen vaiheet

9 12 Perheiden vaiheet voidaan määritellä monella tavalla, mutta pääasiassa ne on määritelty perheen avaintapahtumien ja lasten syntymän sekä iän mukaan (Jallinoja 1985, 37). Perhe alkaa perheen perustamisesta eli ensimmäistä vaihetta voidaan nimittää muodostuvan perheen vaiheeksi. Alkuvaiheen tehtävänä on irrottautuminen lapsuuden perheestä ja puolison roolin omaksuminen. Tunteenomainen itsenäistyminen lapsuudenkodista on molemmille välttämätöntä, jotta he todella voivat aloittaa yhteisen elämänsä. Nyt puolisot opettelevat yhteiselämän sääntöjä eli he sovittelevat lapsuudenkodista opittuja perhe-elämän tapoja toisiinsa. Soviteltava on esimerkiksi, miten kotityöt jaetaan, miten taloudellinen vastuu jakautuu, miten juhlapäiviä vietetään. Ajan kuluessa jokaiselle parille muodostuu oma tapansa elää yhdessä. Se on onnistunut silloin, kun molemmat ovat siihen tyytyväisiä. Toisilla puolisoiden roolien selkiinnyttäminen ja yhteinen elämäntapa löytyy helposti. Joskus elämäntyylien ja arvojen yhteensovittaminen ei suju mutkattomasti, vaan vaatii monia kompromisseja. Aina parisuhteessa kompromissit eivät onnistu, vaan suhdetta kuormittavat jatkuvat samoista asioista aiheutuvat ristiriidat. Suositeltavaa olisikin, että parilla olisi mahdollisuus elää muutama vuosi kahdestaan ja sopeutua rauhassa puolison rooliin. (Laakso, Pohjanvirta 1992, 206.) Toinen vaihe perheen elämässä alkaa, kun perheeseen odotetaan lasta. Tähän vaiheeseen kuuluu lapsen odotusvaihe ja sen jälkeinen varhainen hoitovaihe. Lapsen syntyessä puolisot saavat uuden tehtävän, vanhemmuuden. Toivotun lapsen syntymä tuo iloa ja tyytyväisyyttä, mutta lapsen odotukseen liittyy pelkoa ja epävarmuutta, sillä lapsi muuttaa vanhempien elämää radikaalisti. Vanhemmat saattavat pelätä vastuullista rooliaan ja sitä, miten he selviävät siitä. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen on sitä helpompaa, mitä realistisemmat käsitykset puolisoilla on tulevista elämän muutoksista. Vanhempana olemisen mallin jokainen on saanut vanhemmiltaan. Jokaiselle isälle sekä äidille muodostuu pikku hiljaa käsitys siitä, millainen juuri hän on vanhempana. Jokaisen vanhemman on tärkeää hyväksyä se, että ajoittainen vanhempana olemiseen väsyminen ja sen aiheuttama ärtymys on normaalia. Joskus vanhemmuus peittää kokonaan alleen parisuhteen. Puolisoiden yhdessäolo käsittää ehkä ainoastaan lapsen kanssa olemisen ja hänestä puhumisen. Tärkeää koko perheen kannalta on, että puolisoiden keskinäinen suhde säilyy. (Laakso, Pohjanvirta 1992, )

10 13 Kolmas vaihe on lasten itsenäistyminen. Lasten ja nuorten kehitys on tavallaan jatkuvaa itsenäistymistä vanhemmista. Tärkeä tapahtuma lasten itsenäistymisessä on esimerkiksi koulun alkaminen. Tällöin vanhempien tehtävänä on tukea lapsen ja nuoren itsenäistymistä. Vanhemmille lasten irtautuminen saattaa olla vaikeaa, mutta heidän ei saisi estää lastensa itsenäistymistä tai pyrkiä itsenäistämään heitä liian varhain. (Laakso, Pohjanvirta 1992, ) Neljäs vaihe alkaa ensimmäisen lapsen muuttaessa kotoa pois. Jos nuoren itsenäistyminen on onnistunut ja vanhemmat ovat hyväksyneet sen, aikuisen lapsen ja vanhempien välille muodostuu tasavertainen suhde. Nyt lapsi on kasvanut aikuiseksi ja hänellä on oma elämä. Tällöin on tärkeää, että vanhemmat luottavat lapsensa kykyyn selviytyä, eivätkä liiaksi pyri sekaantumaan hänen asioihinsa. (Laakso, Pohjanvirta 1992, 208.) Viides perheen vaihe on pienentynyt perhe. Eli, kun viimeinenkin lapsi on muuttanut kotoa pois, jäljelle jää pienentynyt perhe. Ulkonaisesti pariskunta on jälleen samassa tilanteessa kuin perheen alkuvaiheessa. Nyt pariskunnan tehtävänä on löytää tähän vaiheeseen sopiva yhdessä elämisen tapa. Jos lasten ollessa vielä kotona puolisoiden suhde hukkui vanhemmuuteen, yhteisen elämäntavan löytyminen hankaloituu. Vanhetessaan ihminen joutuu vähitellen luopumaan useista asioista, esimerkiksi ystävistä ja lopulta myös puolisostaan, mutta uusi merkittävä tehtävä monille tulee isovanhemmuudesta. (Laakso, Pohjanvirta 1992, 208.) Mielestäni on tärkeää, että perheiden parissa työskentelevät seurakunnan työntekijät tuntevat perheen vaiheet. Siten he osaavat ottaa perheet eri tavalla huomioon. Sekä tunnistavat tiettyä vaihetta elävän perheen tehtävät ja osaavat kuunnella, auttaa ja tukea heitä. 2.4 Perheen merkitys lapselle

11 14 Koti on jokaisen turvapaikka, yksityiselämän keskus, paikka, jossa saa olla oma itsensä tai ainakin me odotamme, että näin olisi. Perheen keskeisiä tehtäviä ovat esimerkiksi tunne-elämän hoitaminen ja vahvistaminen, tilaisuuden antaminen rentoutumiseen ja voimien kokoamiseen. Perheen tehtäviä ovat myös arvojen välittäminen sukupolvelta toiselle, ihmissuhdetaitojen ja yhdessä elämisen opetteleminen. (Jarasto, Sinervo 1997, ) Kulttuurista riippumatta perheellä on ainakin biologinen tehtävä, tuotantotehtävä, kasvatustehtävä, koulutustehtävä, tunnetehtävä sekä statustehtävä (Hurme 1997, 142). Osa perheen tehtävistä on siirtynyt yhteiskunnan eri järjestelmille (Sternberg 2001, 285). Lapsi omaksuu perheessä sosiaalisen elämän pelisääntöjä sekä saa valmiuksia toimia erilaisissa tilanteissa. Lapsi oppii esimerkiksi jakamaan vastuuta sekä puhumaan omista asioistaan toisten kanssa. Koti on lapselle ensimmäinen paikka, jossa hän saa tunteen siitä, että hän kuuluu johonkin tiettyyn ryhmään. Lapsi ymmärtää, että ryhmään kuuluminen on tärkeää ja että ryhmällä on omat tapansa ja sääntönsä. (Jarasto, Sinervo 1997, 127.) Ihmisen tärkein voimavara on perhe. Perheeseen liittyy jopa lapsenomaisia odotuksia yhteenkuuluvuudesta, turvasta, riippuvuudesta, omistamisesta sekä kaikkien tarpeiden tyydyttämisestä. Perhe voi vahvistaa jäsentensä mielenterveyttä ja itsetuntoa, mutta halutessaan voi myös järkyttää niitä perusteellisesti. Perheen on tärkeää antaa tukea toisilleen vastoinkäymisten kohdatessa. Perheessä opitaan tuntemaan toinen toisensa hyvin, tällöin saadaan myös järeät aseet toisen loukkaamiseen. (Jarasto, Sinervo 1997, 127.) Suomalaisen perheen tuntijan ja tutkijan professorin Yrjö Alasen mukaan hyvin toimivan perheen tuntomerkit ovat seuraavat, aviopuolisoiden keskinäinen suhde tyydyttää heidän seksuaalisia ja tunne-elämään liittyviä tarpeitaan. Lapsia kohtaan osoitetaan riittävää lämpöä ja ymmärrystä, lisäksi heillä on mahdollisuus ilmaista omia tunteitaan ilman liiallisia rajoituksia. Sukupolvien raja on säilytetty vanhempien ja lasten välisissä suhteissa, lisäksi vanhemmat toimivat sopivina samaistumiskohteina lapsilleen. Sekä yksilöillä että perheellä kokonaisryhmänä on kykyä kasvaa ja oppia, myös perheen sisäiset ristiriidat myönnetään useammin kuin kielle-

12 15 tään. Irrottautuminen perheestä on mahdollista nuorelle hänen varttuessaan aikuiseksi ilman syyllisyydentunteita tai perheen muissa jäsenissä kehittyvää katkeruutta. (Jarasto, Sinervo 1997, ) Vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on välittää lapsille arvot eli käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Arvot eivät synny tyhjästä, vaan ne vaativat mieleen nousevia muistoja itselle tärkeiden ihmisten ajatuksista ja näkemyksistä, muistoja keskusteluista, kuuntelemisesta ja kuulluksi tulemisesta. Arvot vaativat myös aikaa ja pohtimista, jotta omaa elämää ja valintoja ohjaavat maamerkit löytyvät. Mikäli vanhemmat eivät osaa välittää lapsilleen arvoja, he tarvitsevat siihen tukea. (Jarasto, Sinervo 1997, 128.) Perheen merkitys on lapselle erittäin tärkeä. Kotoa lapset oppivat elämisen mallin ja saavat eväät omaan elämäänsä. Perheellä on useita tärkeitä tehtäviä, mutta yksi tärkeimmistä asioista on arvojen opettaminen. Mielestäni monella nuorella ovat arvot hukassa nykypäivänä. Esimerkiksi rippikouluikäisistä nuorista monikaan ei tiedä, mitkä ovat hänen elämänsä arvot, puhumattakaan mikä on oikein ja mikä väärin. Toisaalta mikäli näitä asioita ei opeteta kotona, mistä lapset ja nuoret ne oppisivatkaan? Tärkeää olisikin tukea vanhempia, että he osaisivat opettaa arvoja lapsilleen. Seurakunnan perhetyö on tähän hyvä väylä. 2.5 Perhe ja yhteiskunta Perhe on kiinteässä vuorovaikutuksessa yhteiskuntaan. Perheeseen vaikuttavat monet ulkopuoliset tekijät, lähinnä suku, naapurit ja ystävät. Vanhemmista suurin osa käy perheen ulkopuolella töissä, joten työelämä vaikuttaa myös välillisesti koko perheeseen. Vanhempien työssäoloajan usein lapset ovat hoidossa, jossa he tapaavat perheen ulkopuolisia aikuisia sekä lapsia. Esimerkiksi suhde kirkkoon, uskontoon ja poliittiseen elämään ovat asioita, jotka vaikuttavat perheeseen ja sen elämään. Lisäksi kaikkia perheitä koskettavat yhteiskunnan säännöt, tavat, muotiilmiöt ja taloudelliset tekijät. (Jarasto, Sinervo 1997, 155.)

13 16 Yhteiskunta muuttuu koko ajan ja perhe elää tässä muuttuvassa ajassa. Hyvinvointivaltion purkaminen tuntuu kipeästi lapsiperheiden arjessa. Rahatilanteen kiristyessä laadusta tingitään myös yhteiskunnan tärkeimmässä tehtävässä eli uuden sukupolven kasvatuksessa. Taloudelliset huolet, työttömyys, lomautukset, työttömyyden pelko sekä huoli tulevaisuudesta koskettavat lähes kaikkia lapsiperheitä. Yhteiskuntamme tärkein rakennuselementti on kuitenkin perhe, se synnyttää, kasvattaa ja sosiaalistaa seuraavan sukupolven aikuisuuteen, itsenäisyyteen ja vastuuseen. Kuitenkin on muistettava, että perhe tarvitsee tukea ja aineellisia sekä henkisiä edellytyksiä selviytyäkseen tehtävistä, joita tulevaisuus siltä odottaa. (Jarasto, Sinervo 1997, ) Huolestuttavaa on, että monet perheet joutuvat tuskailemaan esimerkiksi työttömyyden kanssa. Perheessä työttömyyden ja muiden ongelmien seuraukset heijastuvat lapsiin. Tärkeää onkin, että kirkon perhetyö ei unohda tällaisessa tilanteessa eläviä lapsia ja vanhempia. Perheet tarvitsevat tukea, kannustusta ja uskoa huomiseen. Tulevaisuuden perhemallia on vaikeaa, lähes mahdotonta ennustaa. Miten siihen vaikuttavat yhteiskunnan muutokset, esimerkiksi palvelujen ja tukien muuttuminen? Pienenevätkö perheet, taloudellisen tiukkuuden vuoksi? Vai kasvavatko perheet kolmen sukupolven perheiksi, jossa isovanhemmat jakavat vanhemmuutta sekä vastuuta? (Jarasto, Sinervo 1997, 156.) 3 KIRKON PERHETYÖ

14 17 Kirkon perhekasvatussihteerin mukaan perhetyö on yksi näkökulma työhön. Lisäksi se on tapa suhtautua siihen, mitä jo muutenkin tekee. (Tuovinen 1988, 10.) Kirkon perhetyöhön kuuluu kaikki avioliiton, parisuhteen, vanhemmuuden ja isovanhemmuuden tukemiseksi järjestettävät yksittäiset tapahtumat. Lisäksi perhetyötä ovat koko perheelle, vanhemmille tai lapsille tarkoitetut pienryhmä sekä kerho- ja kurssitoiminta. (Kirkkohallituksen perheasiain yksikkö KP, Kirkko ja perhe, 2005.) Kirkon perhetyön tavoitteena on tukea parisuhdetta ja antaa eväitä vanhemmuuteen, ennaltaehkäistä ongelmia. Kirkon perhetyö ei ole ongelmakeskeistä eikä kriisejä korjaavaa työtä. (Kirkkohallituksen perheasiain yksikkö KP, Kirkko ja perhe, 2005.) 3.1 Perhetyön historiaa Seurakunnan perhetyötä on ollut aina jossain mielessä. Perhe on ollut kirkolle tärkeä ihmisenä elämisen sekä uskonperinteen siirtämisen perusyhteisönä. Perhetyö siinä merkityksessä kuin siitä nykyään puhutaan eli näkökulmana tehtävään työhön, on syntynyt vasta luvuilla. Erilaisia perhetyön muotoja on ollut jo paljon kauemmin. (Lindfors 2001, 159.) Perhejumalanpalvelusten juuret ulottuvat 1800-luvun loppuun, jolloin ensimmäiset lastenjumalanpalvelusten kaavat on julkaistu luvulla alettiin puhua varsinaisista perhekirkoista Englannista saatujen esikuvien mukaan. Tällöin ilmestyi myös ensimmäinen perhekirkkoa koskeva kirjanen. Vielä vuonna 1968 hyväksytyssä käsikirjassa oli ainoastaan lasten ja nuorten jumalanpalvelusten kaavat sekä maininta siitä, että lastenjumalanpalvelus voi olla myös perhekirkko, johon lasten vanhemmat osallistuvat. Vasta vuonna 1983 otettiin väliaikaiseen käyttöön oma perhejumalanpalveluksen kaava. Kuitenkin jo 1970-luvulta alkaen on syntynyt erilaisia lasten ja varhaisnuorten jumalanpalveluksia, joissa koko perhe on mukana samalla tavalla kuin perhejumalanpalveluksissa. Nykyään hyvin toteutetut perhejumalanpalvelukset ja messut ovat osa seurakunnan jumalanpalveluselämää, joissa

15 18 otetaan hyvin huomioon jumalanpalveluksen subjektit eli lapset sekä heidän perheensä. (Lindfors 2001, ) Pikkulapsityön eli kehtoluokkatyön juuret ulottuvat Suomessa sodanjälkeiseen jälleenrakennusaikaan. Suomen Pyhäkouluyhdistys, nykyisin Seurakuntien Lapsityön Keskus julkaisi jo 1950-luvulla syntymäpäivätervehdyksiä tätä työtä varten. Alkuaikoina kehtoluokkatyötä tehtiin osana diakoniatyötä, mutta yhteydet pyhäkoulutyöhön vahvistuivat pian. 4-vuotiskäynnin yksi tarkoitus olikin kutsua lasta pyhäkouluun. Tällä hetkellä myös lastenohjaajat osallistuvat pikkulapsityöhön. Vuonna 1962 ilmestyi ensimmäinen kehtoluokkaa käsittelevä opaskirja. (Lindfors 2001, 160.) Perhekasvatuskursseja on järjestetty Suomessa 1970-luvun lopusta lähtien. Perhekerhotyön nousu on alkanut 1980-luvun puolivälistä, vaikka äiti-lapsipiirejä ja avoimia kerhoja on ollut jo paljon aiemminkin. Perhekerhotyön laajeneminen on useilla paikkakunnilla tapahtunut seurakuntalaisten pyynnöstä, he ovat pyytäneet seurakunnan työntekijöiltä mahdollisuutta saada kokoontua. Vasta vuonna 1990 ilmestyi ensimmäinen perhetyötä käsittelevä kirja. (Lindfors 2001, 160.) Mielestäni on mielenkiintoista, että perhekerhotyön laajeneminen on tapahtunut seurakuntalaisten pyynnöstä. On hienoa, että seurakuntalaiset ovat olleet itse aktiivisia ja pyytäneet mahdollisuutta saada kokoontua. Jälleen huomaa, että toiminnan on lähdettävä tarpeista. Mikäli tietynlaiselle toiminnalle on tarvetta, täytyy seurakunnan työntekijöiden tarttua siihen ja alkaa kehittämään ideaa. Pyhäkoululla on Suomessa yli 210-vuotiset perinteet. Pyhäkouluja pidetään pääsääntöisesti lapsille, mutta myös useat vanhemmat osallistuvat pyhäkouluun. He tuovat tai lähettävät lapsiaan pyhäkouluun sekä ovat mukana juhlissa ja tapahtumissa. Tietoinen perheisiin kohdistuva pyhäkoulutoiminta on joissain seurakunnissa minimaalista ja joissakin hyvinkin runsasta. Myös perhepyhäkouluja järjestetään eri puolella Suomea. Vuonna 1986 ilmestyi perhepyhäkouluja käsittelevä kirja. (Lindfors 2001, 160.) Päiväkerhoista vanhimmat ovat täyttäneet jo yli 50 vuotta. Myös päiväkerhotyöhön on liittynyt koko ajan perheisiin kohdistunutta toimintaa. Vuonna 1987 julkaistiin

16 19 ensimmäinen päiväkerhon perhetyötä käsittelevä kirja. Perhetyöhön liittyvien kirjojen julkaisuvuosistakin voi päätellä, että lapsi- ja varhaisnuorisotyössä perhetyön näkökulmaan havahduttiin vasta 1980-luvulla. (Lindfors 2001, 160.) 3.2 Kirkon perhetyö tänään Seurakunnan perhetyössä otetaan huomioon, että lähes jokainen on kasvanut ja hyvin monet elävät yhä jonkin muotoisessa perheessä ja että tuo perhetodellisuus kulkee aina ihmisten mukana. Joskus perhe koetaan voimanlähteenä, joskus taakkana. Lapsi, koululainen ja nuori kuuluu vanhempiensa vastuulle, vaikka vanhempien vastuu lapsesta muuttuu koko ajan lapsen kasvaessa. (Lindfors 2001, 152.) On muistettava, että perhetyö ei kuulu esimerkiksi vain lapsi- ja nuorisotyöntekijöille vaan jokainen työntekijä voi pohtia työtään perhetyön näkökulmasta. Eräs kanttori sanoi, ettei hänen työstään tule mitään, ellei hän osaa perhetyötä. En voi kuvitellakaan, että saan vuodesta toiseen hyviä laulajia kuorooni, ellen ota huomioon laulajien perheitä. (Tuovinen 1988, 10.) Parhaimmillaan perhetyö on yhteistyötä seurakunnan sisällä ja seurakuntalaisten kanssa. Perhetyö ei ole eriytynyt työmuoto vaan toimii niissä yhteyksissä, joita seurakunnalla jo luonnostaan on eri-ikäisiin seurakuntalaisiinsa. Perhetyön yhteydet voivat ulottua myös kirkon oman piirin ulkopuolelle, esimerkiksi neuvoloihin. Neuvoloissa voidaan puhua esimerkiksi äitiysvalmennuksessa parisuhteen muutoksista raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen sekä kasteesta. (Lindfors 2001, 152.) Lapsityön käsikirjan mukaan erilaiset perhetyön muodot voivat tällä hetkellä kirkossamme hyvin. Perhetyön toimintamuotoja ovat esimerkiksi avoimet perhekerhot, perheleirit, harrastekerhot, perhetapahtumat ja erilaiset te lat. (Heinonen, Luodeslampi, Salmensaari 2004, 22.) Perhetyöhön liittyy myös erilaiset perhekasvatuskurssit, joita ovat esimerkiksi vanhempainkoulut, nuorten ja varhaiskasvatta-

17 20 jien ihmissuhdekurssit, pariviestinnän kurssit ja avioliittokurssit (Lindfors 2001, 158). Toiminta on monipuolista, virikkeitä antavaa sekä uskonnollista kasvua tukevaa perhetyötä. Kirkon perhetyö tarjoaa toimintaa, johon voivat osallistua erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset sekä myös kokonaiset perheet. Säännölliset kokoontumiset tutussa ympäristössä luovat mahdollisuuden yhteyden kokemiseen toisten aikuisten ja lasten kanssa. Kokoontumisissa aikuisilla ja lapsilla on mahdollisuus toimia välillä yhdessä ja välillä erillään. (Heinonen ym. 2004, 22.) Perhetyön lähtökohtina voidaan pitää havaintoja aikamme elämästä. Kaupungistunut, koneellistunut, kulutuksen sekä muuttoliikkeen maailma yksinäistää ja eristää perheitä. Perheiden yhteistyö on kanava luoda uutta inhimillistä kyläyhteisöä ; yhteisöä jossa leikki, työ, ilo ja huolenpito vapauttavat merkittävästi perheen omaa elämänhalua ja taitoa. Yhdessä useat puutteet sekä neuvottomuuden rajat tulevat merkityksettömiksi. Vanhemmat tarvitsevat toisia vanhempia, lapset toisia lapsia, isät toisia isiä, äidit toisia äitejä sekä perheet toisia perheitä, löytääkseen minuutensa ja keksiäkseen tavat elää. Yksin elävät ja lapsettomat ovat voimavara yhteisössä, heillä on halu olla lasten ja perheitten kanssa. Seurakunta on yhteisö, jossa ihmiset tunnetaan. Perhetyössä keskeistä on löytää piilossa olevat voimavarat, toivo ja kokea yhteisyydestä kumpuavaa voimaa. (Tuovinen 1988, ) Perhetyön ydin on perheessä (Kaikko 2005, 24). Perhetyön tavoitteena on, että niin aikuiset kuin lapsetkin saisivat tilaisuuden kokea iloa, virkistystä ja saisivat voimia arkeen. Perhekerhoissa pyritään tukemaan oman identiteetin vahvistumista. Lisäksi kerhoissa pyritään tukemaan ja vahvistamaan itseluottamusta kasvattajana, aviopuolisona ja yhteisön jäsenenä olemiseen. Perhetyön eri muotojen kautta pyritään antamaan koko perheelle kokemuksia seurakuntayhteydessä elämisestä ja yhteisestä hiljentymisestä. Perhelähtöinen seurakuntatyö on vanhempien syyllisyyden kuorman keventämistä, huolien kuuntelemista, luottamuksen rakentamista, asiantuntijaneuvojen jakamista sekä erityisasiantuntijalle ohjaamista. (Heinonen ym. 2004, 22, 115.) Perhetyö on kanssakulkemista perheen arjessa (Suviranta 2005, 8). Mielestäni kirkon perhetyö on todella tärkeä osa seurakuntatyötä. On hienoa, että useissa seurakunnissa on ymmärretty perhetyön tärkeys ja siten siihen myös pa-

18 21 nostetaan. Nykypäivänä on hyvin oivallettu se, että perhetyö kuuluu jokaiselle työntekijälle, ei vain esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyöhön. Toki paljon on vielä kehitettävää, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Tärkeää mielestäni olisi, että työntekijät tutustuisivat materiaaliin, jota perhetyöstä on julkaistu ja sen kautta kehittelisivät omia ideoitaan ja ajatuksiaan sekä toteuttaisivat niitä. Vuonna 2002 kirkkohallitus hyväksyi kirkon vision ja strategian Läsnäolon kirkko. Tämä asiakirja sisältää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisen mission, vision ja strategian vuoteen Läsnäolon kirkon -asiakirjan mukaan kirkon perustehtävä on pysyvä, ajasta, paikasta ja yhteiskunnan tai kirkon järjestysmuodosta riippumaton. Kirkon missio kiteytyy lähetyskäskyssä. Perustehtäväänsä toteuttava kirkko on avoin yhteisö, joka kutsuu mukaan kaikkia. Kirkon tulevaisuudennäky kiteytyy asiakirjan nimessä Läsnäolon kirkko. Kirkon visiona on olla läsnä suomalaisessa todellisuudessa sekä kohdata ihmiset siinä elämänpiirissä, jossa he asuvat. Vision mukaan Läsnäolon kirkko kohtaa ihmiset henkilökohtaisella tasolla, vahvistaa jäsentensä siteitä kirkkoon, liikkuu sinne, missä ihmiset ovat sekä suuntaa ja siirtää voimavaroja joustavasti. Läsnäolon kirkko on perheen ja sen elämän muutosten keskellä eli kirkko esimerkiksi tukee perheiden hyvän elämän edellytyksiä. Läsnäolon kirkko on vuorovaikutuksen ja yhteistyön kirkko. (Kääriäinen, Hytönen, Niemelä, Salonen 2004, 85.) Mielestäni kirkossamme laaditun strategian idea on hieno - kirkko haluaa ymmärtää itsensä läsnäolon kirkkona. Mielestäni strategiaan liittyy isoja haasteita. Läsnäolon todeksi tulemiseen ei riitä pelkkien saarnojen pitäminen ja ehtoollisen viettäminen. Kirkon läsnäolo toteutuu ihmisten elämässä, työntekijän kohdatessa heidät arjen keskellä. Kirkon läsnäolon tarkoitus on tehdä todeksi Jeesuksen läsnäolo ihmisten elämässä. Kirkon työntekijöiden on tärkeää pohtia sitä, miten kohtaamme seurakuntalaiset. Tällä tavoin voimme tehdä läsnäolon kirkkoa todeksi. (Heinonen ym. 2004, ) Mielestäni nimenomaan perhetyön kautta on hyvä pohtia läsnäolon kirkkoa, sitä miten perhetyössä strategiaa voitaisiin toteuttaa. Viime aikoina perhe on kokenut kovia muutoksia, perhekoot ovat pienentyneet ja perherakenteet muuttuneet. Vielä jokin aikaa sitten useat lapset elivät monilapsisissa perheissä, nyt yhä useammat elävät monivanhempaisissa perheissä. Mieles-

19 22 täni tämä on asia, joka on otettava huomioon perhetyötä tehtäessä. Perhetyössä olisi erityisesti tuettava sitä, että lapsille syntyy kuva siitä, mikä on minun perheeni. Toinen esillä pidettävä asia on, että perhe on lapsen luonnollisin ja omin kasvuympäristö. (Salmi Vieläkö perhe kantaa? 2004.) Mielestäni perheiden kokemat muutokset, esimerkiksi avioerojen lisääntyminen, ovat olleet isoja. Siksi olisikin tärkeää, että perhetyö panostaisi koko perheen tukemiseen. Luulen, että vanhemmat eivätkä lapsetkaan aina ymmärrä ympärillä tapahtuvia asioita. Muutosten läpikäyminen on tärkeää, jossa perhetyö voi tukea perheitä. Mielestäni perheissä tapahtuneet muutokset ovat jopa pelottavia. On järkyttävää, että lapset eivät enää tiedä, mikä on hänen perheensä. Olisi hienoa, jos kirkko veisi eteenpäin viestiä, me uskomme perheeseen (Salmi Vieläkö perhe kantaa? 2004). Erilaisia perheeseen liittyviä tutkimuksia on paljon, mutta kirkon perhetyöstä tehtyjä tutkimuksia löysin vähän. Tämän vuoksi vertailu aikaisempiin tutkimuksiin on hankalaa. Löytämäni seurakunnan perhekerhoihin liittyvät tutkimukset ovat ihan erilaisia kuin omani. Omaa tutkimustani lähinnä on Tiina Raittilan ja Mari Veijalaisen opinnäytetyö, Vanhemmuuden tukeminen Taivallahden seurakunnan perhetyössä. Raittilan ja Veijalaisen opinnäytetyö tutkii vanhemmuuden tukemista Taivallahden seurakunnan perhetyössä. Tutkimuksensa he toteuttivat kyselytutkimuksena ja se oli suunnattu vanhemmille. Työn teoriaosuus pohjautuu vanhemmuuteen ja sen tukemiseen sekä vanhemmuuden tukemiseen Suomen evankelisluterilaisen kirkon perhetyössä. Raittila ja Veijalainen peilaavat kyselyjen vastauksia vanhemmuuden roolikarttaan ja kymmeneen teesiin vanhemmuudesta. (Raittila, Veijalainen Vanhemmuuden tukeminen Taivallahden seurakunnan perhetyössä, 2003.) Toinen tutkimustani lähellä oleva opinnäytetyö on Sini Järvisen ja Kirsi Törrösen, Perhetyö työala vai työote. Seurakunnallinen perhetyö Mikkelin ja Oulun hiippakuntien seurakunnissa. Järvisen ja Törrösen opinnäytetyön tarkoituksena on ollut kartoittaa Mikkelin ja Oulun hiippakuntien seurakunnissa tehtävää perhetyötä. Tutkimuksensa he toteuttivat kyselytutkimuksena. Työn teoriaosuudessa on samoja elementtejä kuin minunkin, ne liittyivät perheeseen sekä perhetyöhön seurakun-

20 23 nassa, mutta kyselyn he toteuttivat seurakunnan työntekijöille, joten tutkimuksen vastauksien näkökulma on erilainen kuin minun tutkimuksessani. (Järvinen, Törrönen Perhetyö työala vai työote, 2004.) 3.3 Perhetyö eri työmuotojen näkökulmasta Perhetyön työmuotoja ovat toimituskeskustelut, pikkulapsityö, perhekerhot, lapsija varhaisnuorisotyön perhetyö, jotka sisältävät erilaisia juhlia, tapahtumia, retkiä ja leirejä. Perhetyötä voi tehdä monella eri tavalla. Toimituskeskustelut sekä kirkolliset toimitukset ovat keskeinen osa pappien tekemää perhetyötä. Toimituskeskusteluilla tarkoitetaan esimerkiksi keskustelua, jolloin pappi keskustelee vihkiparin kanssa ennen häätilaisuutta, tilaisuuden kulusta. Tällöin tarjoutuu myös mahdollisuus keskustella esimerkiksi, miten vihkipari on tutustunut tai mitä he toisissaan erityisesti arvostavat. Kun luottamus on syntynyt, ihmiset puhuvat mielellään asioistaan. Kun perhe asioi saman papin kanssa, ei joka kerta tarvitse aloittaa tutustumisesta, vaan voi siirtyä luontevasti kuulumisiin. Keskustelujen ohessa papit voivat viedä lapsiperheille tietoa kaikesta seurakunnassa järjestettävästä toiminnasta, joka on suunnattu lapsiperheille. Nykyisin monesti pyydetään tuttua vihkipappia kastamaan lapset, eli perhepappi- instituutio elää yhä. (Lindfors 2001, ) Pikkulapsityön eli entisen kehtoluokkatyön toimenkuvaan kuuluu, että seurakunta onnittelee 1-4-vuotiaita joko syntymä- tai kastepäivänä. Onnittelut voidaan lähettää postitse tai käydään viemässä henkilökohtaisesti. Useissa seurakunnissa järjestetään myös syntymäpäiväjuhlia 4-5-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Pikkulapsityön kotikäynnit ovat perhetyötä, joka kohtaa kaikenlaiset perheet. Pääsääntöisesti perheet suhtautuvat myönteisesti onnitteluiden tuojaan. Monesti sisään kutsuttu onnittelija saa kuunnella perheen kuulumisia ja joskus myös viedä eteenpäin tietoa perheen avuntarpeesta. Myös kotikäynnit 1-vuotiaiden luona voisivat olla melkoista ennaltaehkäisevää perhetyötä. (Lindfors 2001, 153.) Perhekerhot eli esimerkiksi avoimet päiväkerhot, aikuinen-lapsipiirit ja perhepiirit ovat vuosi vuodelta suositumpia. Äitipiirejä on ollut jo 1960-luvulla, sen jälkeen syntyivät äiti-lapsipiirit, kun äidit tulivat piireihin lapset mukanaan. Osa ajasta oli

21 24 yhdessäoloa, osan äidit saivat olla keskenään, jolloin isommille lapsille oli järjestetty hoito. Seuraavaksi syntyivät avoimet kerhot, joissa aikuiset ja lapset saivat puuhata koko ajan yhdessä. Nyt näiden kaikkien yhteisnimi on perhekerho. Varsinkin 1980-luvun puolivälin jälkeen perhekerhotyö on laajentunut lähes koko Suomeen. (Lindfors 2001, 154.) Perhekerhoihin kokoontuu kotona alle kouluikäisiä lapsia hoitavia ihmisiä lapsineen. Mukana on niin äitejä ja isiä, isovanhempia kuin perhepäivähoitajiakin. Etenkin uusille vanhemmille perhekerho on tärkeä henkireikä arjen työn keskellä. On tärkeää saada keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa sekä nähdä ja kuulla, miten toiset hoitavat lapsiaan. Lisäksi on tärkeää saada apua omaan jaksamiseen. Nuoressa perheessä on tässä vaiheessa vasta muodostumassa tapa olla vanhempia lapsilleen. Meidän perheen tavat viettää niin kirkollisia kuin muitakin juhlia ovat syntymässä. Pohditaan myös rukoillaanko iltarukous entä miten vastataan lapsen kysymyksiin ja pohdintoihin. Monet vanhemmat jakavat perhekerhossa myös oman jaksamisensa ja hämmennyksensä ajatuksia. Elämää lapsen kanssa ei ole osannut kuvitella, se yllättää, vaikka lasta olisikin halunnut kovasti. (Lindfors 2001, 154.) Yhteisiä perhetyönmuotoja koko lapsi- ja varhaisnuorisotyössä ovat erilaiset koko perhettä koskevat juhlat, retket ja kokoontumiset. Kirkkovuosi, erilaiset teemat, tiedot sekä taidot yhdistyvät niissä yhteistyön, yhdessä tekemisen ja kokemisen ilon kanssa. Suunnitellessa erilaisia tapahtumia on työntekijöiden hyvä pohtia, mikä olisi perhettä rohkaiseva, perheyhteyttä lujittava, myönteinen ja kannustava tapa toteuttaa tilaisuus. (Lindfors 2001, 155.) 3.4 Sisältönäkökulmia perhetyöhön

22 25 Perhetyön sisältöjä voi olla monenlaisia, mutta seuraavassa luokittelussa se on jaettu neljään alueeseen eli parisuhteen ja vanhemmuuden tukeminen, perheyhteyden lujittaminen ja perhetietouden lisääminen. Osa perhetyöstä on parisuhteen tukemista, onhan vanhempien suhde perheen perussuhde. Vanhempien suhde luo kodin ilmapiirin ja antaa lapselle kasvumaaperän. Lapselle vanhempien suhde on ihmissuhteissa elämisen perusmalli eli minä, isä ja äiti. Esimerkiksi perhekerhoissa parisuhteen asioita on hyvä pitää esillä koko ajan. Lisäksi voi järjestää esimerkiksi perheleirejä ja erityisiä teemapäiviä. Tältä osin kirkon perhetyötä koordinoi kirkon perheasian keskus. (Lindfors 2001, ) Myös vanhemmuuden tukeminen on keskeinen osa perhetyötä. Nykyään vanhemmat tarvitsevat rohkaisua olla vanhempina omille lapsilleen. Monille vanhemmille rajojen asettaminen, lapsen asioiden kohdalle pysähtyminen sekä lapsen kuunteleminen on vaikeaa. Jotkut vanhemmat ehkä luulevat, että virikkeiden ja ohjelman järjestäminen lapselle on tärkeämpää kuin kotoinen lapsen kanssa oleminen. (Lindfors 2001, 157.) Perheyhteyden lujittaminen on myös tärkeää - aikana, jolloin perheiltä näyttää puuttuvan yhteistä, kotoista tekemistä. Useilla vanhemmilla ei ole selkeää kuvaa siitä, mitä esimerkiksi pienten lasten kanssa voisi tehdä. Laulu, loruilu, riimittely, omatekoisten tarinoiden keksiminen, loikoilu ja hyvämielinen höpöttely lasten kanssa on osalle aikuisista vierasta. Perheiden runsas osallistuminen esimerkiksi erilaisiin perhepäiviin, ulkoilutapahtumiin, kauneimpiin lasten joululauluihin, perheretkiin ja perhejumalanpalveluksiin kertoo yhteisyyden tarpeesta. Jokainen perhe kaipaa elämäänsä kohokohtia sekä kokemuksia siitä, millä tavalla on kivaa olla me sekä yksinään että toisten perheiden joukossa. (Lindfors 2001, 157.) Perhetietouden lisääminen kuuluu myös perhetyöhön. Perhekäsitystä muovataan jo päivähoidossa, kerhoissa, koulussa sekä myöhemmin myös rippikoulussa. Lisäksi lapset ja nuoret seuraavat tarkasti aikuisten välisiä suhteita, näin he mallioppivat aikuisten arvoja, mies-, nais- ja perhekäsityksiä. Perhetietous voisi olla esillä myös suunnitelmallisesti esimerkiksi paikallislehdissä ja -radioissa. Erilaisten perhettä ja lapsia koskevien uutisten ja artikkeleiden julkaiseminen auttaa niitäkin, jotka eivät pääse mukaan tilaisuuksiin. Tietoa tarvitaan esimerkiksi parisuhteen

23 26 kriisivaiheista ja lasten kasvuun liittyvistä asioista. Tärkeää uutisoinnissa kuitenkin olisi, että perusviestissä tulisi ilmi; vaikeudet kuuluvat elämään, mutta niistä voi selviytyä. (Lindfors 2001, ) Perhetyötä tehdään ihmisiä yhteen kutsuen, yksittäin tai perheittäin kohtaamalla. Kokoontuvassa toiminnassa kannattaa pyytää avuksi perheitä tai perheenjäseniä, jotka elävät samassa tilanteessa kuin ihmiset, joita on aikomus kutsua yhteen. Näin eri perhevaiheessa elävä työntekijä säästyy väärältä mitoitukselta eikä perheettömän tarvitse pelätä ettei hän tiedä, mitkä kysymykset perheitä askarruttavat. Todennäköisesti monikaan perhe ei halua ryhtyä työntekijän jatkuvaksi työpariksi, mutta projektiluontoinen yhteistyö sopinee monille. (Lindfors 2001, 159.) Mielestäni edellä mainitut sisältönäkökulmat perhetyöhön vaikuttavat hyviltä ja tarpeellisilta. Olen monesti pohtinut Suomen avioerotilastoja, sitä miten liian moni avioliitto päättyy eroon. Parisuhteen tukeminen on asia, jota todella kannattaa pitää esillä. Vanhempien on hyvä ymmärtää, miten paljon heidän suhde vaikuttaa lapseen. Vanhempien esimerkki on lapselle erityisen merkityksellinen. On pelottavaa, että vanhemmat eivät uskalla olla enää lapsilleen vanhempia. Miten käy lasten, joille ei ole asetettu rajoja tai joille vanhemmilla ei ole aikaa? Mielestäni vanhempien on otettava heille kuuluva kasvatusvastuu ja kannettava se rohkeasti. Tokikaan perheen arjessa muodostuneita ongelmia ei tarvitse kantaa yksin vaan apua on haettava. On outoa, että perheet eivät enää vietä aikaa yhdessä. Mielestäni yhdessä vietetty aika on todella tärkeää, jokaiselle perheenjäsenelle. Myös perhetietouden lisäämiseen kannattaa panostaa. Aikana, jolloin liian moni hakee omaa paikkaansa, miettii elämän tarkoitusta ja on hukassa monellakin sektorilla, on hienoa, että kirkon perhetyö pyrkii auttamaan heitä erilaisin tavoin. Luulen, että perhetyön merkitys tulee yhä kasvamaan tulevaisuudessa. 3.5 Perhekerho

24 27 Tilastojen valossa perhetyö kasvoi vuosina Vuonna 2003 perhekerhoilla oli yhteensä kokoontumista, kasvua kertomuskaudella oli 28 %. Perhekerhoihin osallistui aikuista ja lasta. Kertomuskaudella osallistujamäärä kasvoi 10 %. Kertomuskaudella perhetyö kasvoi kaikissa muissa hiippakunnissa paitsi Oulun hiippakunnassa, jossa kokoontumisten määrä kasvoi, mutta osallistujamäärä väheni. Osa laskusta selittyy syntyneiden lasten määrän laskulla. Koko Suomen syntyneiden lasten määrän väheneminen näkyy muun lapsityön ohella myös perhetyössä. Mielenkiintoista on, että vaikka perhetyön tilaisuuksien määrä on kasvanut voimakkaasti, osallistujamäärä ei ole kasvanut samassa suhteessa. Lisäksi yhtä aikuista kohden mukana nykyään on vähemmän lapsia. (Kääriäinen ym. 2004, ) Toteuttaessani kyselyjä selvitin jokaisesta seurakunnasta, millaiset heidän osallistujamäärät ovat olleet perhekerhoissa kertomuskautena , miten monta kerhoa heillä on yhteensä viikossa, millainen heidän perhekerhojen ohjelma on sekä millaista muuta toimintaa perhekerhojen lisäksi järjestetään. Alahärmän seurakunnassa vuonna 2004 perhekerhon kokoontumisia oli 66, aikuisia mukana oli 849 ja lapsia Vuonna 2005 perhekerho kokoontui 82 kertaa, aikuisia mukana oli 867 ja lapsia Kerhoja viikossa oli kolme. Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa vuonna 2004, perhekerhon kokoontumisia oli 187, aikuisia oli 1608 ja lapsia Vuonna 2005 kokoontumisia oli 239, aikuisia oli 2341 ja lapsia Avoimia perhekerhossa viikossa oli kahdeksan ja osa osallistuu kahteen kerhoon viikossa. (Kuvio 1) Kauhavan seurakunnassa vuonna 2004, perhekerho kokoontui 66 kertaa, perhekerhoon osallistui aikuisia 780 ja lapsia Vuonna 2005 kokoontumisia oli 50 kertaa, aikuisia oli 628 ja lapsia Avoimia perhekerhoja viikossa oli kaksi. Ylihärmän seurakunnassa perhekerhoon osallistui vuonna 2004, 977 aikuista ja 1383 lasta. Vuonna 2005 aikuisia osallistui 887 ja lapsia Perhekerhoja oli viikossa neljä ja kokoontumisia 136 vuodessa. (Kuvio 1)

25 28 Osallistujamäärä vuonna Ylihärmän srk 867 Alahärmän srk Kauhavan srk 628 Lapuan tuomiokirkkosrk 2341 KUVIO 1. Aikuisten osallistujien määrä perhekerhoissa vuonna 2005 Alahärmän seurakunnan perhekerhon ohjelma alkaa kuulumisten vaihdolla, sen jälkeen on pikkukirkko, askartelua, kahvit ja mehut, vapaata leikkiä ja keskustelua, lelujen kerääminen yhdessä sekä lopuksi musiikkihetki ja loppulaulu. Alahärmän seurakunnassa perhekerhojen lisäksi järjestetään myös muun muassa perhekirkkoja, perheretkiä ja erilaisia perheille suunnattuja tapahtumia. Kauhavan seurakunnan perhekerhon ohjelmaa alkaa hartaudella kirkossa, sen jälkeen on kahvit ja vapaata leikkiä, lauluhetki, askartelu, satuhetki ja vapaata oleskelua. Kauhavan seurakunnassa perhekerhojen lisäksi järjestetään esimerkiksi perheretkiä, parisuhdekursseja, perhekirkkoja ja perheiltoja. Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan perhekerhon ohjelma alkaa hartaushetkellä, sen jälkeen on ohjattua toimintaa, eväiden syönti ja kahvi, vapaata leikkiä, askartelua sekä loppupiiri ja rukous. Muita perhetyön muotoja Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa ovat esimerkiksi perhekirkot, perheleirit ja aviopari-illat. Ylihärmän seurakunnan perhekerhon ohjelmaa alkaa kirjojen katselulla, sen jälkeen alkaa hartaus ja kortteihin merkitään tarrat, ohjattua leikkiä, askartelu, eväiden syönti ja kahvi, vapaata leikkiä sekä loppupiiri. Ylihärmässä perhekerhon lisäksi järjestetään myös perhekirkkoja, mukulamessuja ja perheretkiä.

26 29 Mielenkiintoista oli selvittää tutkimusalueeni perhekerhojen osallistujamääriä sekä kerhojen ohjelmia. Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan ja Alahärmän seurakunnan perhekerhojen osallistujamäärät ovat kasvussa. Kauhavan ja Ylihärmän seurakunnissa perhekerhojen osallistujamäärät ovat laskussa. Perhekerhojen ohjelmia voidaan toteuttaa hyvin monella tavalla. Yhdenmukaisuutta Härmänmaan seutukunnan seurakuntien perhekerhoissa oli, että kaikki kerhot alkavat hartaudella, hiljentymisellä. Erityisen hienoa on, että Kauhavan seurakunnassa alkuhartaus on kirkossa. Käydessäni viemässä kyselyt olin itsekin mukana perhekerhossa. Koin aloituksen erittäin hienoksi ja erilaiseksi, kun se oli kirkossa. Mielestäni olisi tärkeää, että elleivät perhekerholaiset voi, joka kerhokerralla käydä kirkossa, kävisivät siellä edes joskus. Positiivista oli, että eri seurakunnissa toteutetaan erilaisia perhetyön muotoja. Jokaisessa seurakunnassa järjestetään perhekirkkoja, mutta niiden lisäksi on paljon myös muuta toimintaa.

27 30 4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ Tutkimustehtävänäni on selvittää seurakunnan perhekerhoihin osallistujilta, miten tärkeäksi he kokevat perhekerhon, mitä aikuiset ja lapset saavat kerhosta ja mitä he kaipaavat seurakunnan perhetyöltä. Tutkimukseni kautta pyrin osoittamaan, millainen perhekerhon merkitys on siihen osallistujille. Tavoitteenani on, että tutkimukseeni osallistuvat seurakunnat voisivat myös itse hyödyntää tutkimukseni tuloksia työssään. Tutkimukseni on kvantitatiivinen eli määrällinen. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa ovat keskeisiä esimerkiksi johtopäätökset aiemmista tutkimuksista, aiemmat teoriat, hypoteesien esittäminen, käsitteiden määrittely, muuttujien muodostaminen taulukkomuotoon ja aineiston saattaminen tilastollisesti käsiteltävään muotoon sekä päätelmien teko havaintoaineiston tilastolliseen analysointiin perustuen. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2003, 129.) Kvantitatiivisen tutkimuksen aineisto esitetään numerollisessa muodossa. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa on tärkeää, että tutkimusaineisto edustaa tilastollisesti perusjoukkoa. Kvantitatiiviselle tutkimukselle on tyypillistä, että aineiston kerääminen, käsittely ja analyysi ovat toisistaan erottuvia vaiheita. Lisäksi kvantitatiivinen tutkimus on teoriaa koetteleva tai testaava. (Uusitalo 1991, )

28 31 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Kyselyni toteutin Härmänmaan seutukunnan alueella eli Alahärmän, Kauhavan, Lapuan ja Ylihärmän seurakunnissa. Toteutuksen ajankohta oli huhtikuutoukokuun vaihteessa Koin, että kyselyjeni paras toteutus aika oli keväällä, perhekerhokauden lopulla. Tällöin kävijämäärä oli jo vakiintunut ja perhekerhoihin osallistujat osasivat paremmin vastata kyselyyni, kun heillä oli kokemusta perhekerhossa käymisestä. Kyselytutkimukseen päädyin, koska koin saavani sillä parhaiten haluamaani tietoa perhekerhoihin osallistujilta. Kyselyjäni jaoin yhteensä 100; Alahärmään 23, Ylihärmään 26, Lapualle 29 ja Kauhavalle 22. Määrä vaihteli, koska perhekerhoissa oli eri määrä osallistujia. Jokaiseen seurakuntaan kävin itse viemässä kyselyt. Olin sopinut joka seurakuntaan erikseen, milloin tulen ja missä vaiheessa ohjelmaa voin asiani kertoa. Muutamien seurakuntien perhekerhoissa kävin muutaman kerran, koska esimerkiksi Ylihärmässä ja Alahärmässä ryhmät olivat pieniä. Ennen kuin jaoin kyselyt esittelin itseni, kerroin opiskelustani ja työstäni, kyselyni sisällöstä, määrittelin mitä perhetyö tarkoittaa ja annoin ohjeet kyselyjen palautuksesta. Osa vastaajista täytti kyselyn heti kerhossa ja osa otti kyselyn mukaan kotiin ja palautti seuraavalla kerhokerralla. Mielestäni oli hyvä, että jaoin kyselyt itse, siten vastaajat saivat kysyä heti, jos jotain jäi epäselväksi. En halunnut aiheuttaa lastenohjaajille lisätyötä kyselyni toteutuksesta. Hyvää oli myös se, että mahdollisuuksien mukaan olin joissakin perhekerhoissa mukana koko ajan, siten sain tutustua kerhojen toimintaan ja keskustella kyselyyni osallistujien kanssa. Mielestäni oli tärkeää, että toteutin kyselyni useammalla paikkakunnalla, kunnissa ja kaupungeissa. Koen, että se tuo luotettavuutta ja monipuolisuutta kyselyjeni vastauksiin. Tutkimuksen kannalta kyselypaikkakuntien tai kyselylomakkeiden määrän lisääminen tuskin olisi muuttanut tuloksia merkittävästi suuntaan tai toiseen.