Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 2."

Transkriptio

1 Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 2. Seuraamalla oikeusministeriön vuosittain julkaisemia, Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikollisuutta koskevia raportteja voi huomata, että tilanne on hyvin stabiili. Samat maahanmuuttajaryhmät (turkkilaiset, iranilaiset, irakilaiset, somalit) ovat yliedustettuina samoissa rikostyypeissä (pahoinpitelyt, ryöstöt, seksuaalirikokset), ja maahanmuuttajien suhteellinen osuus rikollisuudesta kasvaa muutaman prosentin vuosivauhtia. 1 Tilastolliset tosiasiat siis näyttävät kumoavan sen kestoargumentin, että vaikutelma tiettyjen maahanmuuttajaryhmien suuresta rikollisuudesta perustuisi muutaman yksittäisen tekijän aiheuttamiin piikkeihin. Trendi on todellinen ja, kuten odottaa saattaa, samanlainen kuin esim. muissa pohjoismaissa. Koska maahanmuuttajien rikollisuus ei vähene vaan lisääntyy, olen hieman ihmetellyt, miksi edelliskesien jatkuvat uutiset pahoinpitelyistä ja raiskauksista Helsingin keskustassa ja Kaisaniemenpuistossa ovat tyystin kadonneet päälehdestämme. Viime syksynä, somalijengien tekemien rikosten saavutettua kulminaatiopisteensä, Hesarissa näkyi merkkejä jonkinlaisesta itsesensuurikrapulasta ja tervehtymisestä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tätä itsekritiikkiä on seurannut vielä voimakkaampi vastareaktio, ja että lehti on lähtenyt ruotsalaistyyppisille linjoille: vähemmistöjen tekemiä rikoksia koskevat uutiset sensuroidaan tai ne jätetään kokonaan julkaisematta. Kuten kirjoituksessa Keskustelua meillä ja naapurissa totesin, suomalaisen mediakentän itsesensuuri ei kuitenkaan vielä ole kollektiivista, minkä vuoksi asioiden todellisen laidan saa pienellä vaivalla selville. Seuraavassa joitakin viimeaikaisia esimerkkejä lahtelaisella huoltoasemalla sattui ampumavälikohtaus. Alla Hesarin ja Iltalehden versiot samasta, STT:n välittämästä uutisesta: HS Ampumavälikohtaus Lahdessa Lahtelaisella huoltoasemalla sattui ampumavälikohtaus torstaina iltapäivällä. Poliisin mukaan kukaan ei tiettävästi loukkaantunut. 1 Vrt. vuodet 2003 ( ( ja 2005 ( 1

2 Ampujaksi epäilty noin 20-vuotias mies otettiin kiinni, mutta ampumisen kohteeksi joutuneita poliisi etsi vielä torstai-iltana. On epäselvää, oliko laukauksia yksi vai useampia, kertoi tutkintaa johtava Jorma Halme illalla. Hänen mukaansa kyse oli ilmeisesti välienselvittelystä. STT IL ( Huoltoasemalla ammuskeltiin Lahdessa Poliisin mukaan kukaan ei tiettävästi loukkaantunut. Ampujaksi epäilty noin 20-vuotias mies otettiin kiinni, mutta ampumisen kohteeksi joutuneita poliisi etsi vielä torstai-iltana. Ampumavälikohtaus sattui lahtelaisella huoltoasemalla torstaina iltapäivällä puoli neljän paikkeilla. - Nyt on vielä epäselvää, oliko laukauksia yksi vai useampia, kertoi tutkintaa johtava komisario Jorma Halme illalla. Halmeen mukaan tilanteessa oli ilmeisesti kyse kahden romanisuvun välienselvittelystä. Kaikki paikalla olleet kymmenkunta henkilöä asuvat hänen mukaansa muualla kuin Lahdessa. - En tiedä, kohtasivatko he sattumoisin vai oliko kyseessä suunniteltu tapaaminen, sanoi Halme. STT (Ok, kyse ei ole maahanmuuttajista, mutta sensuurin motiivien kannalta tapaus sopii tähän yhteyteen.) Hesari katsoi parhaaksi jättää uutisen kokonaan pois paperiversiosta, varmaankin siksi, että provinssissa tapahtui merkittävämpiäkin ampumavälikohtauksia. 2 2 Tenojoella ammuttiin samana päivänä kirjohylje, minkä HS uutisoi: Tenojoen+yl%C3%A4juoksulle+nousut+kirjohylje+ammuttiin/

3 Turussa maahanmuuttajien, ennen kaikkea somalien, väkivaltarikollisuus on yltynyt tänä kesänä. 3 Turun ulkomaalaistoimisto on vakuutellut, että yhteiselo sujuu mainiosti, mutta poliisi myöntää tilanteen kärjistyneen usean kuukauden ajan, että yhteenottoja tapahtuu joka viikonloppu, ja että väkivalta on saanut silmittömiä muotoja (maassa makaavien uhrien potkiminen). Poliisin vastaus kansalaisten huolestuneisiin yhteydenottoihin on kuitenkin ollut se, että ei kannata lähteä kaupungille iltaisin. Helsinkiläisestä tämä tuntuu kovin tutulta. Hesari ei ole pihahtanutkaan Turun tapahtumista. Tämä tuskin johtuu siitä, etteivät tapahtumat itsessään ylittäisi uutiskynnystä, koska hieman aiemmin Hesari vatvoi päiväkausia maahanmuuttajan omistamaan pizzeriaan tehtyä yksittäistä hyökkäystä Kajaanissa. Elokuun alussa Helsingin käräjäoikeus vangitsi kenialaisen 22-vuotiaan sarjaraiskaajan. 4 Nuoresta iästään huolimatta hänet on jo aiemmin tuomittu useista raiskauksista. Mikä panee taas kerran ihmettelemään suomalaista rangaistuskäytäntöä. Poliisi etsi mahdollisia lisäuhreja, minkä vuoksi jopa Hesarin oli julkaistava miehen tuntomerkit: Hänellä on lyhyet, mustat ja kiharat hiukset. Hmm... Ehkäpä oleellisempiakin tuntomerkkejä voisi keksiä vuotias mies ajoi autolla tahallaan 14-vuotiaan tytön päälle pyörätiellä Lahdessa. Tyttö sai vakavia vammoja päähänsä. Hesari kirjoittaa tapauksesta seuraavaa: HS Miehen epäillään ajaneen pyöräilijätytön tahallaan kumoon Lahden poliisi tutkii outoa kolaria, jossa miehen epäillään ajaneen autolla tahallaan pyöräilijän päälle kevyen liikenteen väylällä. Vuonna 1992 syntynyt tyttö löi törmäyksessä päänsä asfalttiin, mutta hänet on jo kotiutettu sairaalasta. 3 Kts Iltalehti , kts. 3

4 Vuonna 1969 syntynyt autoilija vangittiin maanantaina tapon yrityksestä epäiltynä. Poliisilla ei vielä ole täyttä kuvaa lauantaisesta kolarista. Autoilija poistui törmäyspaikalta. Hänet tavattiin myöhemmin, sillä uhri tunnisti päälleajajansa. Etelä-Suomen Sanomien 5 ja Ilta-Sanomien 6 jutuista käy ilmi, että 37-vuotias mies on somali, että hän on vainonnut ja uhkaillut tytön perhettä jo kahden vuoden ajan vailla mitään ilmeistä motiivia, ja että hänelle on määrätty lähestymiskielto (jota hän itse piti täysin tarpeettomana) Helsingin Tapulikaupungissa yritettiin raiskata alaikäinen tyttö. Alla Hesarin ja Ilta-Sanomien versiot tapauksesta: HS Alaikäinen yritettiin raiskata Helsingissä Alaikäinen tyttö joutui törkeän raiskauksen yrityksen kohteeksi Helsingin Tapulikaupungissa kello kahden jälkeen maanantaiyönä. Hälytyskeskukseen ilmoitettiin tapauksesta hieman ennen kello kolmea. Poliisi pidätti tapauksesta epäiltynä miehen myöhemmin yöllä yksityisasunnosta. Tapauksen tutkinta on kesken. Poliisin mukaan epäilty mies liikkui polkupyörällä. Poliisi kaipaa havaintoja Tapulikaupungin alueella tapahtuma-aikaan liikkuneesta kaljupäisestä miespyöräilijästä. IS Alaikäinen yritettiin raiskata Helsingissä Alaikäinen tyttö yritettiin raiskata Helsingin Tapulikaupungissa viime yönä. Poliisi on ottanut kiinni teosta epäillyn Suomessa asuvan ulkomaalaisen miehen. Poliisi tutkii tapausta. 5 Kts. 6 Kts. 4

5 Helsingin Sanomien verkkosivuilla useat lukijat ovat huomauttaneet artikkeleiden sensuroinnista. Sivuston ylläpito on ottanut linjakseen poistaa tällaiset oikaisut ja huomautukset, minkä viimeistään pitäisi kertoa hyväuskoisimmallekin, että kyseessä on tietoinen, ideologiaperusteinen todellisuuden suodatus. Hesarin nykyinen uutisointipolitiikka on niin härskiä ja niin jyrkässä kontrastissa jopa muiden suomalaisten tiedotusvälineiden käytännön kanssa, että olen alkanut vakavasti miettiä, miksi tällaisesta lehdestä kannattaa maksaa. Toki Hesarissa on paljon paikkansapitävääkin tietoa, esim. tv-ohjelmat ja säätiedot, mutta sama kai koski edesmennyttä Tiedonantajaakin. Oleellista on se, että Hesari, kuten Tiedonantaja, ei raportoi tapahtumista niiden uutisarvon tai merkittävyyden perusteella, vaan sen mukaan, ovatko ne sopusoinnussa lehden omaksuman ideologian ja maailmanteorian kanssa. Vaikka Ilta-Sanomat ja Iltalehti kirjoittavat pääasiassa Matti Nykäsestä, niistä on Helsingin ja kotimaan tapahtumien osalta tullut luotettavimpia saatavissa olevia tiedonlähteitä. Myös Turun Sanomat kirjoittaa vielä toistaiseksi melko kursailematta siitä, mitä kaupungissa tapahtuu. On kuitenkin pelättävissä ja odotettavissa, että kun todellisuuden ja teorian välinen konflikti kasvaa Turussa riittävän suureksi, todellisuus tulee saamaan kyytiä paikallisessa tiedonvälityksessä samalla tavalla kuin se on saanut Helsingissä. Siirrytään hetkeksi mediatarkastelusta viranomaistarkasteluun. Turussa riehuvat maahanmuuttajajengit ovat odotusten mukaisesti kuumentaneet kansalaisten tuntoja ja aiheuttaneet keskustelua Turun kaupungin verkkosivujen keskustelufoorumilla. Turun Sanomien mukaan keskustelun sävy on muuttunut sellaiseksi, että jotkut käyttäjät vaativat jo rajoituksia palstalle kirjoittamiseen. Osa kommenteista hyökkää maahanmuuttajia vastaan ja sysää syyn katuväkivallasta näiden harteille. Turun kaupungin tiedotuspäällikkö Seppo Kemppainen toteaa, että [j]os tilanne jatkuu tällaisena, niin palstan sulkeminenkaan ei ole mahdotonta. Suvaitsevainen keskustelu on kiehtovaa kuten aina. Kun kansalaispalautteelle tarkoitetulla foorumilla syy maahanmuuttajien väkivallasta sysätään maahanmuuttajien harteille, ylläpito alkaa pohtia palstan sulkemista. Väkivalta on pienempi ongelma kuin se, että siitä puhutaan. Turun tilanne varmasti kohenee, jos maahanmuuttajiin kohdistuneet syytökset Turun kaupungin sivuilla tukahdutetaan. 5

6 Kirjoitin aiemmin 7, että ruotsalainen pc-sensuuri on vesi- ja ilmatiivis. Tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole näin lohduton. Vaikka ruotsalaisissa rikosuutisissa ei mainita tekijöiden tuntomerkkejä, niissä mainitaan rikoksen tapahtumapaikka. Joitakin esimerkkejä: Malmössä kolmen nuorukaisen joukko pahoinpiteli maaliskuussa potkimalla nuoren miehen ja vei häneltä puhelimen. 8 Kuukautta myöhemmin toinen nuori mies pahoinpideltiin raa asti koiran talutushihnalla. Hänen maahan lyötyä ystäväänsä potkittiin. Poliisi selvitti rikokset, ja kymmenen vuotiasta nuorukaista saatiin käräjille vastaamaan 17 syytekohtaan, jotka koskivat mm. törkeää pahoinpitelyä, kahta mopedi- ja raharyöstöä, huumerikoksia sekä kiristystä. Nuorukaiset olivat kotoisin Hermodsdalin kaupunginosasta. 65% Hermodsdalin asukkaista on maahanmuuttajia, pääasiassa Irakista ja Bosniasta. 9 (Kuten myöhemmin näemme, maahanmuuttajien kokonaisosuutta tietyn alueen väestöstä laskee se, että yli 65-vuotiaat ovat yleensä ruotsalaisia. Hermodsdalin nuorten kohdalla prosentti on siis paljon korkeampi.) Jutun yhteydessä Ruotsin oikeuslaitos näytti kyntensä. Seitsemän nuorukaista määrättiin sosiaalitoimen valvontaan. Kaksi 18-vuotiasta vapautettiin kokonaan. Joukon vanhin, 20-vuotias, tuomittiin lisäksi päiväsakkoihin. Poliisikuulusteluissa kävi ilmi, että yksi maaliskuun ryöstöön ja pahoinpitelyyn osallistuneista oli aiemmin samana päivänä ollut aiempien rikostensa vuoksi tapaamisessa sosiaalityöntekijöiden kanssa. Joten kyllä se varmasti toimii. Myös syyttäjä Anna Edelbalk tyytyi tuomioon: Tekijät olivat nuoria. On ehkä yhteiskunnan kannalta hyödyllisempää, että he saavat tukea ja hoitoa, kuin että heidät pantaisiin lukkojen taakse. Fosien piirissä, johon yllämainittu Hermodsdal kuuluu, nelivuotias poika rikkoi kivellä pikkutytön polkupyörän. 10 Pojan vanhemmat olivat tapahtumapaikalla. Kun pyörän omistajan äiti reagoi tapahtumaan, poika vastasi: Jos kerrot poliisille, se on tyttäresi pää seuraavalla kerralla. Tukholmassa Tenstan kaupunginosassa nuorisojoukot ovat ryöstäneet busseista rahaa ja matkalippuja. 11 Edelleen Tenstassa 40-vuotias mies sai puukosta selkäänsä. 12 Edelleen Tenstassa kolme miestä piti neljättä useita vuorokausia vankinaan pommiin sidottuna Kts. Keskustelua meillä ja naapurissa. 8 Sydsvenskan , kts. 9 Kts Kts Dagens Nyheter , kts. 6

7 Tenstan vuotiaista asukkaista 86,1% on maahanmuuttajia, lähinnä Aasiasta ja Afrikasta. Luonnollisesti suurin osa väkivaltarikoksista niin Malmössä kuin Tukholmassakin tehdään keskustoissa, jolloin tulkinnatkin ovat perstuntuman varassa. Joka tapauksessa ruotsalainen yhteiskunta on muuttunut aika hurjaksi. Koska tietyt rikostyypit ovat tutkimustenkin mukaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien provinssia (vrt. Oslon raiskausaalto 14 ja malmöläisten maahanmuuttajanuorten parissa tehty järkyttävä tutkimus 15 ), ja koska minun on omien kokemusteni perusteella vaikea uskoa ruotsalaisten eroavan kovin jyrkästi meistä suomalaisista, en pitäisi erityisen todennäköisenä, että Ruotsin lehdistössä päivittäin raportoitavien joukkoraiskausten ja kännykkäryöstöjen takana olisi syntyperäisiä svenssoneita, vaikka sensuuri tietysti antaa idealisteille mahdollisuuden leikkiä, että näin on. Esimerkiksi: Pimeän taksin kuljettaja ryöstää asiakkaansa puukolla ja pistoolilla uhaten Tukholmassa. 16 (Vrt. Helsingin Sanomien pimeiden taksien toiminnasta Turussa. 17 Jutun mukaan laittomat yrittäjät ovat lähes järjestäen maahanmuuttajia.) Kaksi 18-vuotiasta "nuorukaista" ryöstää vastaantulijalta lompakon ja puhelimen puukolla ja pistoolilla uhaten Malmön keskustassa. 18 Kaksi "nuorukaista" ryöstää kolmelta henkilöltä puhelimet puukolla ja pistoolilla uhaten Malmössä. 19 Neljä "nuorukaista" raiskaa 15-vuotiaan tytön maailmanpyörässä Tukholmassa. 20 Tyttöjengi pahoinpitelee Malmössä hakkaamalla ja potkimalla kaksi tyttöä, jotka eivät suostuneet eroamaan rahoistaan Dagens Nyheter , kts Upsala Nya Tidning , kts. AV_ID=523574,00.html?from=sectionlinks1. 14 Aftenposten , kts Sydsvenskan , kts Dagens Nyheter , kts HS , kts Sydsvenskan , kts Sydsvenskan , kts Sydsvenskan , kts Sydsvenskan , kts. 7

8 Kolme "nuorukaista" ryöstää naiselta käsilaukun Malmössä. 22 Autot ovat alkaneet palaa Malmössä. Auton ympärillä seisoi ja huusi viitisenkymmentä nuorukaista. Kuulostaako tämä tutulta? 23 Huomautan, että olen luetellut tuoreita uutisia. Tätä tapahtuu naapurissa koko ajan. Mikä on maahanmuuttajien rikollisuutta koskevan uutispimennon teoreettinen perusta? Mihin sillä pyritään? Merkittävä osa ruotsalaisyleisöstä, ainakin kaupungeissa asuvasta, tietenkin tietää yhtä hyvin kuin minä täällä Suomessa, että lehdet sensuroivat itseään, mutta luultavasti vielä merkittävämpi osa uskoo vanhasta tottumuksesta mieluummin tiedotusvälineitä ja Sosiaalidemokraattista puoluetta kuin omia silmiään. Ruotsalainen järjestäytynyt yhteiskunta on matkalla kohti romahdusta. Romahdusta eivät aiheuta maahanmuuttajiin kohdistuvat epäluulot, joita sensuroinnilla ilmeisesti yritetään vähentää, vaan se, että kaduista on tullut väkivaltaisten nuorisojengien temmellyskenttä ja syntyperäisistä ruotsalaisista riistaa omassa maassaan. Se, että tästä kehityskulusta ei puhuta, ei poista tätä kehityskulkua. Sota-ajan eläneiltä saksalaisilta on toistuvasti kyselty, miten he muka eivät tienneet siitä, mitä juutalaisille ja muille vähemmistöille oli tapahtumassa. Jos koko propagandakoneisto on valjastettu kertomaan, että kaikki on oikeasti ihan hyvin, ihmiset pääsääntöisesti uskovat sen. Ihmiset mielellään uskovat hyviä uutisia, jos vaihtoehtona on katsella todellisuutta, joka on ruma, julma ja kauhea. Jälkipolvet tulevat esittämään tämän saman kysymyksen niille, jotka elivät ruotsalaisen kansankodin viimeisiä aikoja 2000-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Miten niin ette tienneet, vaikka se kaikki tapahtui teidän silmienne edessä? Tai ehkä maahanmuuttajien rikollisuuden käsittelyä ei katsota aiheelliseksi sen vuoksi, että Ruotsissa on ihan oikeitakin ongelmia. Kålmordenin eläintarha tilasi yhteistyössä Kenyan Airwaysin kanssa ryhmän kenialaisia tanssimaan yleisölle. 24 Ruotsin Rasisminvastaisen keskuksen (Centrum Mot Rasism, CMR) puheenjohtajan, Ywonne Ruwaidan 25 mukaan esitys vahvistaa ennakkoluuloja ja yhteiskunnassa vallitsevia syrjiviä rakenteita. Eläinten keskellä esiintyminen luo afrikkalaisista primitiivisen kuvan. 22 Sydsvenskan , kts Sydsvenskan , kts Aftonbladet , kts Kts. 8

9 Daniel Ole Leuka, yksi kenialaisista vieraista, ihmettelee Ruwaidan lausuntoja. Teemme PR:ää omalle maallemme, saamme hyvää palkkaa, emmekä koe, että meitä rinnastettaisiin eläimiin. Ruwaida, joka on myös Vihreiden kansanedustaja, vaatii, että hallitus alkaa kitkeä rasismia kaikista eläintarhoista. Nykyään ne saavat avustuksia toimintaansa, vaikka ne välittäisivät rasistisia viestejä. Tästä on vaikea enää keksiä mitään sarkastista sanottavaa. Sääliksi käy Ruotsissa asuvia ja vierailevia afrikkalaisia. Heidän pitäisi ilmeisesti seistä jököttää toteemeina Vihreiden puoluetoimiston lasikaapissa ja varoa tekemästä mitään tai näyttäytymästä missään seurassa. Aina voi syntyä vaara rasistisista rinnastuksista. Olen useasti maininnut ruotsalaiset lähiöt kirjoituksissani, mutta minun on myönnettävä, että olen tiennyt niiden olemuksesta varsin vähän. Tein vähän tutkimustyötä Tukholman kaupungin statistiikkasivuilla. 26 Kaupunginosien asujaimisto on kuvattu useilla parametreillä, esim. sukupuolen, iän, kansallisuuden, tulotason ja äänestyskäyttäytymisen mukaan. Lähiön monikulttuurisuus ei välttämättä riipu suoraan ulkomaalaisväestön määrästä, sillä joillakin alueilla huomattavakin muukalaisprosentti voi sisältää lähes pelkästään muiden pohjoismaiden tai EU:n kansalaisia. Selviä korrelaatioita kuitenkin voidaan nähdä, mikä vähentää tarvittavien muuttujien määrää. Siellä, missä maahanmuuttajia on yli 30% kaikista asukkaista, he ovat lähinnä afrikkalaisia ja aasialaisia. Aasialaiset pitävät sisällään myös Lähi-Idän asukkaat, joita on suurin osa Ruotsin maahanmuuttajista. Helsingissä, joka on Suomen monikulttuurisin paikka, ei ole yhtäkään lähiötä, jossa maahanmuuttajien osuus olisi yli 20% väestöstä. Tästä huolimatta gettoutuminen on meilläkin lähtenyt hyvin liikkeelle. Tukholmassa on 60 kaupunginosaa, joissa 20% ylittyy. Kärkikymmenikkö maahanmuuttajaprosentteineen on seuraava: Rinkeby 91,1% Tensta 86,1% Husby 80,8% Skärholmen 73,2% 26 Kts. 9

10 Akalla 62,6% Bredäng 61,3% Rågsved 59,7% Kista 55,7% Sätra 52,4% Vårberg 52,3% Maahanmuuttajien efektiivinen osuus on todellisuudessa vielä suurempi, sillä annetut luvut kuvaavat ikäryhmää vuotta. Afrikkalaisten ja aasialaisten asuttamissa lähiöissä huomattava osuus yli 65-vuotiaista on ruotsalaisia, kun taas alle 16-vuotiaista maahanmuuttajien osuus on keskiarvoa korkeampi. Esimerkiksi Tenstassa yli 65-vuotiaista on maahanmuuttajia vain 62,4% ja alle 16-vuotiaista 87,4%. Paitsi, että nämä luvut kertovat, minkä mittaluokan muutos Ruotsin kaupungeissa on käynnissä, ne myös muistuttavat, miten silmittömän hyvin asiat ovat Suomessa. Joillekin tämä on merkki siitä, että meillä ei ole syytä olla huolissaan. Joillekuille muille se taas on muistutus siitä, että a) meillä Ruotsin tie voidaan vielä välttää ja b) jollei sitä ryhdytä välttämään, muutos tapahtuu meilläkin ja se tapahtuu nopeasti. Ruotsin liberaali, ei-työperusteinen maahanmuuttopolitiikka käynnistyi vasta 70- luvulla. Ruotsiin on vuoden 1985 jälkeen muuttanut muualta kuin pohjoismaista ihmistä. Näistä 3% on saapunut työn ja 2% opiskelun vuoksi. Tärkeimmät syyt ovat perheside (=perheen yhdistäminen, puolison haku entisestä kotimaasta) 41%, humanitääriset syyt 21% ja suojelun tarve 15%. (Lähde: Åke Nilsson, Efterkrigstidens invandring och utvandring, 2004, s ) Ruotsi on opetus siitä, että kun päätetään humaaneista lähtökohdista ottaa vastaan kaikki halukkaat ja heidän sukulaisensa, tulijat eivät lopu ihan pian. Kenellekään ei ehkä tule yllätyksenä, että maahanmuuttajien määrä lähiössä korreloi negatiivisesti keskitulojen kanssa vuotiaiden keskitulot koko Tukholmassa vuonna 2004 olivat kruunua. Rikastuneimpien lähiöiden osalta vastaava luku on: Rinkeby kr, Tensta kr, Husby kr, Skärholmen kr, Akalla kr, Bredäng kr, Rågsved kr, Kista kr, Sätra kr, Vårberg kr. Pieni piikki Kistan kohdalla korreloi sen kanssa, että muista kymmenikön lähiöistä poiketen Kistan toiseksi suurimman vähemmistöryhmän, aasialaisten jälkeen, muodostavat EU-maiden kansalaiset eivätkä afrikkalaiset. 27 Kts. 10

11 Se on tietysti makuasia, johtuuko lähiöiden ankeus siitä, että niissä on paljon maahanmuuttajia, vai maahanmuuttajien ankeus siitä, että heille on annettu ankea lähiö ja että rakenteet syrjivät heitä. Tarkoitukseni on vain kuvata sitä, miltä Ruotsin, tuon monikulttuurin mallimaan ja säihkyvän esikuvamme, todellisuus näyttää. Ei ole mitään syytä olettaa, että tämän päivän Rinkeby ei olisi huomispäivän Kontula, jos Suomi tekee alusta alkaen maahanmuuttonsa kanssa samat virheet kuin Ruotsi. Ts. ei valikoi tulijoita eikä pakota heitä integroitumaan. Valintaa integroitumisesta ei voi jättää maahantulijoille itselleen, sillä suurin osa heistä ei tunne minkäänlaista halua muuttua samanlaisiksi kuin me. Kansankoti ja tulonsiirrot vain antavat heille paremmat materiaaliset edellytykset jatkaa sitä, mitä he tekivät kotimaassaankin. Numeroita ihmetellessäni ihmettelin taas ties monennenko kerran, miksi tällainen, selvästi yhteiskunnalle haitallinen gettoutumiskehitys sallitaan. On kiistatonta, että maahanmuuttajalähiöt ovat surkeassa jamassa, mutta minkäänlaista kokonaisvaltaista ratkaisua tilanteeseen ei ole koskaan yritetty eikä ainakaan poliittisen eliitin taholta edes esitetty. Onko tilanne jollekulle sopiva? Katsotaan alueiden äänestyskäyttäytymistä edellisissä paikallisvaaleissa vuonna Tilastoissa on annettu vallassa olevan vasemmiston (sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue, vihreät) ja porvarillisen opposition (maltilliset, kristilliset) yhteenlaskettu kannatus, sekä ryhmä muut. (Pieni selitys niille, jotka eivät tunne ruotsalaista politiikkaa: sosiaalidemokraateilla on kaikki hallituspaikat, mutta he tottelevat yksittäiskysymyksissä vasemmistopuoluetta ja vihreitä, jotka tästä hyvästä tukevat hallitusta.) Vasemmistokoalitio sai koko Tukholman äänistä 48,7%, oikeistooppositio 46,2%. Rikastuneimmassa kymmenikössä vasemmiston äänisaalis oli seuraava: Rinkeby 87,5% Tensta 81,1% Husby 74,2% Skärholmen 68,4% Akalla 67,1% Bredäng 68,6% Rågsved 71,5% Kista 57,8% Sätra 60,8% Vårberg 63,9% 11

12 Kistan kohdalla nähdään taas pieni EU-notkahdus, mutta muutoin monikulttuuriset lähiöt ovat keskimääräistä huomattavasti kiinnostuneempia työväestön asemasta, naisten oikeuksista ja ympäristön tilasta. Leikitään hetki, että vallassa oleva vasemmistoeliitti olisi menettänyt moraalinsa ja isänmaallisuutensa, ja että sitä kiinnostaisi vain ja ainoastaan vallassa pysyminen, hinnalla millä hyvänsä. (Tämä on siis pelkkä ajatusleikki.) Ruotsissa, kuten paljolti kaikissa pohjoismaissa, vasemmiston ja porvariston voimasuhteet ovat historiallisesti olleet melko tasan. Kummallakin on ollut hyvät mahdollisuudet joko voittaa tai hävitä vaalit. Yhtäkkiä, vahingossa ja humaanien aatosten tuloksena, maahan tupsahtaa paljon väkeä, joka osin omista, kotoa tuoduista taipumuksistaan johtuen ja osin idealistisen vastaanottopolitiikan seurauksena ei asetu tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa vaan ryhtyy rötöstelemään ja loikomaan uuninpankolla. Tulijat ovat täydellisesti tulonsiirtojen varassa, ja tulonsiirrot kuuluvat jo valmiiksi vasemmiston perusohjelmaan. Tilanne muotoutuu loogisia teitään sellaiseksi, että tulijat äänestävät sitä poliittista voimaa, joka takaa heille tulonsiirtojen jatkumisen. Poliittinen voima huomaa, että tulijoiden ääni kääntää ennestään lähes tasoissa olleet puntit pysyvästi sen eduksi. Vasemmistoa äänestävät muutkin kuin maahanmuuttajat. Työväestö äänestää sosiaalidemokraatteja tottumuksesta ja velvollisuudentunteesta. Ruotsissa liikkuvia äänestäjiä ei ole samassa mitassa kuin meillä Suomessa. Feministit ja muut tiedostajat äänestävät vasemmistopuoluetta. Trendikäs nuoriso äänestää vihreitä, koska pitää sitä moraalisena ja ekologisesti kestävänä valintana. Nämä äänestäjäryhmät eivät juuri joudu törmäämään etnisen rikastumisen rumaan todellisuuteen, koska ne eivät asu Rinkebyssä ja Tenstassa. Siksi gettoutuminen ei merkittävästi vähennä vasemmiston perinteisiltä kannattajiltaan saamaa äänimäärää. Ruotsalaiset maksavat maailman korkeimpia veroja, suureksi osaksi monikulttuurisuuden käsittämättömien kustannusten rahoittamiseksi, mutta he maksavat niitä mielellään, koska he ovat historiassaan oppineet, että veroilla rahoitetaan hyvinvointivaltiota, joka on ruotsalaisille henkilökohtainen ylpeydenaihe. Työssä käyvät ruotsalaiset voivat toistaiseksi melko hyvin, mistä seuraa, että he käyttävät verorahoitteisia palveluja suhteellisen vähän. Tämän vuoksi he eivät huomaa sitä, että heidän maksamillaan veroilla rahoitetaan nykyään suureksi osaksi ihan muuta kuin ruotsalaista hyvinvointia. Vasemmiston kannalta muusta yhteiskunnasta eristetyt, syrjäytyneiden maahanmuuttajien getot ovat täydellinen ratkaisu. Täydellinen riippuvuus vasemmistosta tekee niistä täydellisen puolueuskollisia. Koska ne ovat eristyksissä, ne häiritsevät hyvinvoivan Ruotsin katukuvaa vain 12

13 siinä määrin, että nämä häiriöt voidaan tehokkaalla mediasensuurilla ja valistuksella peittää. Samalla vasemmiston (joka siis ajatusleikissämme haluaa vain ja ainoastaan pysyä vallassa) vaalipoliittinen riippuvuus getoista paitsi estää gettoutumisen pysäyttämisen (äänestäjäkuntaa ei sovi kritisoida) myös tekee pysäyttämisen ei-toivottavaksi. Vasemmistoeliitti siis niistää työtätekeviltä ruotsalaisilta verotuksella rahaa ylläpitääkseen joutilasta maahanmuuttajaväestöä, joka tästä hyvästä äänestää vasemmistoa. Yhteiskunnalla on kyljessään kaksi parasiittia, jotka elävät keskenään sopuisassa symbioosissa. Siis tässä ajatusleikissä. Muttamutta, vaikka ruotsalainen vasemmisto olisi noin halpamainen ja kyyninen, kyllähän se ymmärtää, että tällainen kurssi on pitkän päälle tuhoon tuomittu. Elättipolitiikka houkuttelee Ruotsiin jatkuvasti uusia massoja, ja kun joutilaan väestön osuus kasvaa riittävän suureksi, työtä tekeviltä on tulonsiirtojen rahoittamiseksi verotettava kaikki pois. Tämä lopettaa työnteon, ja järjestelmä luhistuu. Miksi kukaan kannattaisi politiikkaa, joka johtaa tuhoon? Miksi Yhdysvaltain hallinto vastustaa päästörajoituksia, vaikka sillä, tieteen ja teknologian supervallan hallintona, varmasti on paras saatavilla oleva tieto päästöjen vaikutuksesta ilmastoon ja siten myös Yhdysvaltain tulevaisuuteen? Siksi, että urapoliitikon katse ei ole 20, 50 tai 100 vuoden päässä vaan seuraavissa vaaleissa. Göran Persson tietää, että ruotsalaista yhteiskuntaa voi ulosmitata ainakin hänen jäljellä olevan elinaikansa verran. Miksi äänestäjät sitten antavat tämän tapahtua? Siksi, että länsimaalaiset ihmiset haluavat olla hyviä ihmisiä ja uskoa hyvää lähimmäisistään. Siksi, että heillä on humaaneja arvoja. Siksi, että, kuten ylempänä sanoin, ihminen haluaa kuollakseen uskoa kivoja uutisia, jos hänelle annetaan pienikin mahdollisuus sulkea silmänsä huonoilta. Siksi, että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Siksi, että länsimaisen ihmisen moraalisuus ja eettisyys ovat tehneet hänestä aseettoman moraalittomuutta ja halpamaisuutta vastaan. Jussi Halla-aho 13

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Numerologiaa yksinkertaisille

Numerologiaa yksinkertaisille 1.12.2006 Numerologiaa yksinkertaisille Laadustaan tunnetulla Suomi24-palstalla on mainittu, 1 että kampanjaltani putosi pohja pois, koska Suomi on tänä vuonna ottanut vastaan vain 75 kiintiöpakolaista,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina

Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011 Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Maahanmuuttajat 168 000 maahanmuuttajaa (ulkomaan kansalaista) vuonna 2010 Vuonna 1990 vastaava

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Työntekijän oleskelulupa Opiskelijan oleskelulupa Oleskelulupatyypit Oleskelulupa perhesiteen perusteella

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat

Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat Elina Järvenpää, varatuomari, lakimies Pakolaisneuvonta ry @PAKOLAISNEUVO Pakolaisneuvonta ry RIKOKSEN UHRIN OIKEUDET OLESKELUOIKEUDESTA RIIPPUMATTA

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Esitys 13.1.2015 Otanvastuun.fi infotilaisuus/pela Yliopettaja, psykologi Nina Nurminen Rikosseuraamuslaitos/ Rikosseuraamusalan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa yksi maailman laajimpia Kunnat ja valtio kantavat suurimman

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Mies Suomessa, Suomi miehessä

Mies Suomessa, Suomi miehessä Mies Suomessa, Suomi miehessä Maahanmuuttajamies, rikollisuus ja ennaltaehkäisy Juhani Iivari METSÄTALO, Sali 2 (B212) 21.01. 2009 Maahanmuuttajien rikollisuuden selittämisestä 1. KONTROLLITEORIA 2. MUUT

Lisätiedot

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut.

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. 1. matkalla kotiin 2. kaikkialla 3. sulkea kännykkä 4. laittaa se äänettömälle 5.

Lisätiedot

Syrjäytyneet pojat väylä auki rikoksen poluille?

Syrjäytyneet pojat väylä auki rikoksen poluille? Syrjäytyneet pojat väylä auki rikoksen poluille? Pojat ja miehet - unohdettu sukupuoli? Säätytalo 23.10.2012 Tutkija Mikko Aaltonen Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Mitä syrjäytymisellä tarkoitetaan? Työttömyyttä,

Lisätiedot

Väkivallan vähentäminen Porissa

Väkivallan vähentäminen Porissa Väkivallan vähentäminen Porissa Rikoksentorjuntaseminaari 2014 Vantaa 17.9.2014 Tuomo Katajisto komisario Lounais-Suomen poliisilaitos Väkivallan vähentämishankkeen taustaa Porin ja poliisilaitoksen yhteinen

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Lähisuhdeväkivalta Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Tietoja paperilomakkeen täyttämisestä Kysymyksen jälkeen on merkitty tähti *, jos kyseessä on pakollinen kysymys, johon kaikkien

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys

Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä tai yksittäin.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että uskonnollisiin ryhmiin, muun muassa kristittyihin, kaikkialla maailmassa kohdistuvien hyökkäysten määrä on kasvanut valtavasti viime kuukausien

Lisätiedot

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä Suomi EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä Sinulla on oikeus säilyttää itselläsi tämä ilmoitus oikeuksistasi pidätyksesi ajan.

Lisätiedot

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet eli Tuhansien iskujen maa Miesten kokema väkivalta Suomessa Markku Heiskanen Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Nykyisessä suomalaisessa uusnatsitoiminnassa poliittiset uusnatsiryhmät ja natsiskinitoiminta liittyvät vahvasti toisiinsa ja mukana on ainakin kaksi

Nykyisessä suomalaisessa uusnatsitoiminnassa poliittiset uusnatsiryhmät ja natsiskinitoiminta liittyvät vahvasti toisiinsa ja mukana on ainakin kaksi Natsiskenen läpivalaisu Nykyisessä suomalaisessa uusnatsitoiminnassa poliittiset uusnatsiryhmät ja natsiskinitoiminta liittyvät vahvasti toisiinsa ja mukana on ainakin kaksi uusnatsisukupolvea. Helsingissä

Lisätiedot

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Moisio & Oulasvirta Kuntien tehtävät Pohjoismaissa, eroja: Suomi : pienkuntavaltaisuudesta syntynyt tarve kuntayhtymille, erityisesti terveydenhuollossa Ruotsissa ja

Lisätiedot

Hyvä johtaja? Jossain vaiheessa hyvä johtaja osaa väistyä. kalle.isokallio@kalkhas.fi 2. Hyvä johtaminen?

Hyvä johtaja? Jossain vaiheessa hyvä johtaja osaa väistyä. kalle.isokallio@kalkhas.fi 2. Hyvä johtaminen? Hyvä johtaja? Aleksanteri Suuri Napoleon Hitler Jossain vaiheessa hyvä johtaja osaa väistyä. kalle.isokallio@kalkhas.fi 1 Hyvä johtaminen? Riippuu siitä, minkälaisia yksilöitä johtaa. Pitää vain saada

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Maahanmuuton taloustiede Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT

Maahanmuuton taloustiede  Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuton taloustiede www.vatt.fi/maahanmuutto Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuttajien määrä kasvanut nopeasti Ulkomailla syntyneet Ulkomaalaistaustaiset Vieraskieliset Ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa

Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa kaupungissa Turvallinen ja eheä Suomi seminaari 24.-25.1.2012 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi Liipola Pääosin 1970-luvulla rakennettu selvärajainen

Lisätiedot

Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella

Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella uutiset Kotimaa Kotimaa 28.12.2012 klo 16:57 päivitetty 28.12.2012 klo 16:57 Rattijuopon yliajaman koulutytön kohtalo antoi lisävauhtia liikennevalistukseen Lapinlahdella Viime keväänä rattijuopon yliajamaksi

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz T A Q Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Nimi: Päivämäärä:

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif

Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif Seksityö ja maahanmuutto Suomessa Elani Nassif Tutkimuksen tavoite Ymmärtää miksi ja miten seksityöntekijät ja erityisesti maahanmuuttajat /ulkomaalaiset seksityöntekijät jäävät systeemin ulkopuolelle

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto:

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: 1 DES Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: / 200 Ohjeet: Tässä kyselylomakkeessa on 28 kysymystä kokemuksista, joita Sinulla saattaa ilmetä arkielämässäsi. Me olemme kiinnostuneita siitä, onko Sinulla,

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Nuorten mediankäyttötapoja

Nuorten mediankäyttötapoja Mediakritiikkiprojekti Nuorten mediankäyttötapoja Sinituuli Suominen Haluan mediakritiikkiprojektini avulla lisää tietoa nuorten lehdenlukutottumuksista. Kiinnostavatko lehdet edelleen Internetistä huolimatta?

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Kansalaiset kahleissa äänestyskäyttäytyminen suljetuissa vankiloissa

Kansalaiset kahleissa äänestyskäyttäytyminen suljetuissa vankiloissa KRIMINOLOGIAN & RIKOSSEURAAMUSALAN TUTKIMUSPÄIVÄT 2018 Kansalaiset kahleissa äänestyskäyttäytyminen suljetuissa vankiloissa YTM Titta Räsänen Tampereen yliopisto Rikokseen syyllistyneiden ihmisten poliittisia

Lisätiedot

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku median kohtaamisesta Tässä tietoiskussa esitellään lyhyesti: Lehtijutun rakenne ja vinkkejä hyvään lehtijuttuun:» Mitä pitää mielessä,

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot