VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 01/12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 01/12"

Transkriptio

1 VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 01/12 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Suomen ja Vietnamin diplomaattisuhteet 40 vuotta Seuramme nykyisen hallituksen kausi lähestyy loppuaan. Kuten aiempinakin vuosina, meillä on ovet ja ikkunat auki niille, jotka ovat innostuneita antamaan oman aktiivisen panoksensa seuran toimintaan. Tekeviä käsiä ei koskaan ole liikaa. alussa Helmikuun seuramme puheenjohta-jisto sekä yksi hallituksen jäsen tapasivat viime syksynä Hanoissa pestinsä aloittaneen Suomen Vietnamin suurlähettilään Kimmo Lähdevirran. Lähettilään aloitteesta toteutetun tapaamisen aikana suurlähettiläs kyseli seuran toiminnasta, ja samalla saimme ajankohtaista tietoa suurlähetystömme tulevaisuuden näkymistä. Tapaamisen pääteemaksi nousi ensi vuonna juhlittava Suomen ja Vietnamin diplomaattisuhteiden 40- vuotisjuhlavuosi. Lähetystö kartoittaa parhaillaan myös kansalaisjärjestöjen ideoita juhlavuoden tapahtumiksi. Seuramme toiveena on, että yhteistyö Vietnamin Naistenmuseon kanssa (Bao tang phu nu Viet Nam) saataisiin tavalla tai toisella osaksi juhlavuoden viettoa. Varapuheenjohtajamme Helka Ketonen vastaa asian selvittelystä. TULKAA KAIKKI VIETNAMILAISELLE RUOKAKURSSILLE TO KLO LINTULAHDENKATU 10 Toimintaamme tämän kevään osalta rajoittaa seuramme viimevuotis en juhlavuoden kulut. Kaikki siihen kohdistuvat laskut on maksettu, mikä jätti tilimme melkoisen sileiksi. Paras tapa tukea seuramme toimintaa juuri nyt olisikin tarkistaa, onko viime vuoden jäsenmaksu hoidettu sekä kurkata nettisivuiltamme osiosta myyntitavarat ihania silkkisiä kaulakoruja sekä makuupusseja. Jokainen ostettu makuupussi ja koru tuovat työtä Tan Minhin yksinhuoltajaäideille sekä tuloja seuran toimintaan. Seuramme Hanoissa olevan harjoittelijan pesti päättyy virallisesti 3. maaliskuuta. Hallitus odottelee innolla Sonjan loppuraporttia, mikä tullee olemaan monella tavalla mielenkiintoinen, mikäli hänen selvitysmatkansa Keski- Vietnamiin toteutuu. Seurakirje nro 01, helmikuu 2012 AJANKOHTAISTA Vietnamilainen ruokakurssi to klo Lintulahdenkatu 10, 5. krs Helsingissä. Lisätiedot tässä seurakirjeessä. Vietnam-seuran vuosikokous klo 18 Haluatko seurakirjeen sähköpostiisi tai seuran tiedotuslistalle? Välitäthän sähköposti-osoitteesi sihteerille Muistithan maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2011 Yksinhuoltajanaisten tekemiä silkkimakuupusseja ja kaulakoruja on edelleen tilattavissa! Katso ohjeet netistä

2 V I E T N A M - S E U R A Tervetuloa tutustumaan vietnamilaisen illallisen saloihin torstaina naisten päivänä , lisätiedot alla. Toivotan kaikille seuramme jäsenille luistavia hiihtokelejä! Minna Hakkarainen, puheenjohtaja VIETNAMILAINEN RUOKAKURSSI Torstaina klo Tervetuloa Vietnam-seuran ruokakurssille Kansainvälisenä naistenpäivänä torstaina klo Sörnäisiin, Osoite: Lintulahdenkatu 10, 5. Krs (Siemenpuusäätiö), Helsinki (ole paikalla klo 15:45 tai soita , jos tulet myöhemmin) Menussa on etelävietnamilainen juhlallinen illallinen. Seuran hallituksen jäsen Oanh Pham kertoo vietnamilaisesta ruokakulttuurista. Alkuruoka 1: súp cua,( rapukeitto, jossa sieniä ja surimia) Alkuruoka 2: "friteerattuja katkarapuja" Pääruoka: Bánh cuốn (yrttejä ja salaattia sisältävä kakku, myös kasvisverisiona) Jälkiruoka: bánh ít/chè xôi nước. ("tahmariisikakku/ riisinyytit inkiväärisiirapissa) Opettajana on kokenut vietnamilainen kokkiopettaja Pauleen Mannevaara. Hinta 40 euroa, maksetaan Vietnam-seura ry:n tilille IBAN tili FI viitteellä kokkikurssi viimeistään , niin ilmoittautuminen on sitova. Mukaan pääsee 12 ensimmäistä, ilmoittaudu heti seuran sihteerille Tove Selinille, puh Kurssille osallistuvat saavat mukaansa reseptit (suomeksi ja ruotsiksi). VIETNAMILAINEN HÄÄPERINNE MUUTOKSESSA Vanhaa ja uutta hääperinteessä Jouluna vietin kolme viikkoa Vietnamissa lomaillen ja juhlien veljeni häitä. Oli hauskaa ja antoisaa seurata vietnamilaisten elämänmenoa ja tehdä huomioita ympäristöstä, kielen käytöstä ja kulttuurista. Hauskinta ja jännittävintä oli seurata kihlajaisten ja häiden järjestelyitä läheltä ja vertailla juhlaperinteitä eri aikoina. Tässä kirjoituksessa käsittelen vietnamilaisia kihlajais- ja hääperinteitä omaan kokemukseeni perustuen. Kihlajaisilla on vietnamilaisille suuri rituaalinen merkitys, koska kihlausta pidetään virallisena ilmoituksena molemmille suvuille nuoren parin rakkauden kypsymisestä ja perheen perustamisesta, ja se symboloi myös sukujen yhdistämistä. Kihlattuina nuori pari on virallisesti hyväksytty molempiin sukuihin ja heitä pidetään jo avioparina, vaikka kihlautumisen jälkeen he asuvat vielä erillään omissa kodeissaan. Ennen vanhaan kihlajaiset olivat hyvin tärkeät jopa tärkeämmät kuin häät, sillä ne olivat sulhasen perheen kiitollisuuden osoittamista morsiamen perheelle tämän saamasta kasvatuksesta. Vaaditut kihlajaislahjat mm. rahaa ja kultaa antoivat nuorelle morsiamelle perusturvaa uuden elämän aloittamiseksi ja pahan päivän varalle. Nykyään kihlajaiset ovat vain muodollisuus ja lahjat ovat vain symboliikkaa. Oltuaan varmoja tunteistaan ja rakkaudestaan toisiaan kohtaan ja saatuaan molempien vanhemmilta siunauksen veljeni ja hänen vietnamilainen tyttöystävänsä päättivät mennä kihloihin ja pian sen jälkeen naimisiin. Kihlajaisia edeltävissä keskusteluissa sovittiin morsiamen vanhempien kanssa kihlajaisten järjestelyistä ja lahjoista sekä hääjuhlan ajankohdasta, jonka valinnassa käytiin pyytämässä ennustajan apua kuten Vietnamissa on usein tapana tehdä. Suotuisina avioitumispäivinä katukuvassa näkyy monia hääseurueita tai hääpareja kuvauttamassa. Nykyään kihlajaisten järjestelyt ja lahjat ovat hyvä liiketoiminta Vietnamissa, ja rahalla saa ostettua ja vuokrattua kaikki tarvittavat asiat. Niinpä nuori pari perheineen voi keskittyä vain

3 kauniina olemiseen tärkeänä päivänään. Veljeni kihlajaiset vietettiin hänen morsiamensa kotona perinteisin tavoin. Sinne kutsuttiin molemmista suvuista vain tärkeimmät edustajat ja nuoren parin parhaat ystävät. Veljeni kihlatun perheelle vietiin kihlajaislahjat mm. rahaa, erikoisriisiä, kokonainen grillattua porsasta, hyvää viiniä, hedelmiä, teetä ja makeisia sekä ikuista rakkautta ja puolisoiden lojaaliutta symboloivia betelpähkinöitä ja -lehtiä, joita nykypäivänä harvat enää syövät. Lahjoja kantoi yhdeksän naimatonta poika, jotka myös palkattiin tähän tehtävään. Tulkintani mukaan parittomat luvut ovat onnenlukuja, ja luku yhdeksän on suurin mahdollinen pariton luku lukujonosta 0 10, siksi se valittiin. Annettuaan lahjat morsiamen perheelle sulhasen suvun edustaja piti puheen, jossa hän esitti mm. syytä tilaisuuteen ja pyysi morsiamen suvulta suostumusta nuoren parin avioliittoon. Tämän jälkeen naisen suvun edustaja piti puheen myönteiseksi vastaukseksi miehen suvun pyyntöihin. Puheiden jälkeen morsian haettiin sukulaisten nähtäväksi ja nuori pari meni suorittamaan sukuun liittymisrituaalin tämän perheen alttarilla. Nuori pari kiersi tarjoilemassa teetä. Tämän jälkeen seurusteltiin, juteltiin ja tutustuttiin sukulaisiin syöden makeisia ja juoden teetä. Kihlajaisten päätteeksi nuoren parin sukulaisille ilmoitettiin hääpäivä ja osa kihlajaislahjoista annettiin takaisin sulhasen perheelle. Myöhemmin kunkin kotona lahjat jaettiin pieniin pusseihin ja ne lähetettiin sukulaisille kihlailmoitukseksi Ennen vanhaan vielä luvulla Vietnamissa tytöt naitiin jo nuorina poikien perheeseen. Lisäksi oli yleistä, että vaimot olivat vanhempia kuin miehensä ja hoitivat näitä kuin pikkuveljiään luvun alussa, isovanhempieni nuoruudessa oli vielä paljon järjestettyjä avioliittoja, mutta naimisiin mentiin jo vanhemmalla iällä. Vanhemmat päättivät omien lastensa puolisoiden valinnasta eikä nuorilla ollut siinä mitään sananvaltaa. Vaimot valittiin usein kunniallisen maineen, hyvien käytösten ja kotitalous- ja käsityötaitojen perusteella. Siihen aikaan oli myös tavallista, että sulhanen ja morsian tapasivat toisensa ensimmäisen kerran vasta heidän hääpäivänään, sillä kaikki välttämättömät puhumiset hoituivat parittajien välityksellä luvulla vanhempieni nuoruudessa jo alkoi solmia yhä enemmän rakkausavioliittoja. Nykyään järjestettyjä avioliittoja solmitaan edelleenkin Vietnamissa, mutta ne eivät ole enää kovin yleisiä. Nyt nuoret valitsevat itse puolisonsa ja menevät naimisiin omasta tahdostaan ja rakkaudesta. Kun kihlajaiset ovat perinteiden sanelemat, häät ovat taas vapaammanmuotoiset. Toisin sanoen nuori pari voi järjestää hyvin persoonalliset häät, joissa he voivat käyttää paljon mielikuvitusta. Nykypäivän häissä on sekoitusta sekä vanhaa että uutta, itämaista ja länsimaista. Perinteisen ao dai puvun sijaan morsian pukeutuu häissään valkoiseen länsimaiseen hääpukuun ja sulhanen jakkupukuun. Kuten Vietnamissa nykyään on tapana tehdä, veljenikin kävi morsiamensa kanssa kuvauttamassa itsensä ulkoilmassa, jotta hääpäivänä heillä on iso kuva esillä juhlapaikan aulassa, mikä on uutta. Valokuvia on tapana myös retusoida photoshopilla. Hääpäivänä sulhasen seurueen oli ensin haettava morsiamensa tämän kotoa. Sielläkin suoritettiin morsiamen hakurituaali, joka muistuttaa pienimuotoisia kihlajaisia ilman näyttäviä lahjoja. Morsiamen perheelle annettiin vain rasiallinen betel-pähkinöitä ja lehtiä, jotka symboloivat onnellista ja pitkää avioliittoelämää. Koska punainen symboloi vaurautta, rakkautta ja onnea, koristelussa oli paljon punaista. Seremonian päätteeksi sukulaiset antoivat morsiamelle kultaa lahjaksi. Sen jälkeen hääpari lähti omalla hääautollaan ja loput minibusseilla hääjuhlapaikalle. Hääauto oli koristeltu kuten länsimaissakin kukin ja rusetein, ja minibussit taas perinteisemmin punaisesta paperista leikatuilla kiinalaisilla onni merkeillä. Hääjuhlapaikalla hääpari vanhempineen seisoi aulassa vastaanottamassa ja toivottamassa vieraat tervetulleiksi. Veljeni häävieraisiin kuuluivat molempien sukujen vieraat, mikä on harvinaisuus Vietnamissa. Nykyään on tapana juhlia häitä kaksi päivää; toinen päivä morsiamen suvun ja heidän vieraiden kanssa ja toinen sulhasen suvun ja näiden vieraiden kanssa. Kun kaikki vieraat olivat tulleet, hääpari vanhempineen käveli morsiustyttöjen ja poikien saattelemina juhlasalin näyttämölle. Juhla alkoi ensin puheilla, hääsormusten antamisella, onniviinin kauniiseen muotoon järjestettyihin laseihin kaatamisella ja hääkakkujen leikkaamisella. Kermainen hääkakku on myös uusi asia vietnamilaisissa häissä, mutta ne ovat vain muodollisuus eikä niitä syödä, mikä on erilaista kuin länsimaissa. Muodollisuuksien jälkeen vieraat alkoivat nauttia juhlaruuasta, mukavasta seurasta ja elävästä musiikista. Sillä aikaa hääpari vanhempineen kiersi pöydissä vieraita kiittäen ja maljaa kohottaen. Hääpäivän

4 päätteeksi vieraista ja hääparista otettiin paljon valokuvia muistoksi. Se oli näkemyksiä ja kokemuksia rikastuttava opintomatka. Paras lomani ikinä! Oanh Pham Kutsu vuosikokoukseen klo 18 Vietnam-seuran sääntömääräinen vuosikokous pidetään keskiviikkona klo 18 alkaen Kepan Aurinko-huoneessa. Luvassa pientä tarjoilua. Tarkempi kutsu liitteineen (toimintakertomus, toimintasuunnitelma) tulee kaksi viikkoa ennen jäsenille. Merkatkaa aika kuitenkin jo kalentereihinne. Innokkaita hallituksen jäseniä ja uutta puheenjohtajistoa etsitään. Vietnam-seura r.y. Samfundet Vietnam r.f. Hội Hữu Nghị Phần Lan Vịêt Nam Osoite: PL 215, Helsinki. Vuoden 2011 jäsenmaksu 15, Tiliyhteys: FI Puheenjohtaja: Minna Hakkarainen, Sihteeri: Tove Selin Puh:

5 Vietnam-seura on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö Sinulle, joka olet kiinnostunut Vietnamista ja haluat tutustua Vietnamin historiaan, nykypäivään, kehitykseen, talouspolitiikkaan, kieleen ja kulttuuriin. Vietnam-seura ry Samfundet Finland-Vietnam rf FinnishVietnamese Friendship Association Hội Hữu Nghị Phần Lan Việt Nam P.O Box Helsinki Finland

SONJA HELMINEN HANOISSA Vapaaehtoistyöntekijän ensivaikutelmia

SONJA HELMINEN HANOISSA Vapaaehtoistyöntekijän ensivaikutelmia VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 05/11 HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA 40-vuotisjuhlavuosi on lopuillaan Vaiherikas juhlavuosi on nyt lopuillaan, mutta seuran toiminta jatkuu vielä. Seura järjestää vietnamilaisen kasvisruokakurssin

Lisätiedot

VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 02/11

VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 02/11 VIETNAM-SEURAN SEURAKIRJE 02/11 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Minna Hakkarainen Alkanut vuosi 2011 on Vietnam-seuralle erityisen merkittävä, sillä vietämme seuran 40-vuotisjuhlavuotta. Toiveenamme on, että mahdollisimman

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. 祝 贺, 愿 你 们 幸 福 快 乐 Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne 致 以 我 对 你 们 婚 姻

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kreikka

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kreikka Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Συγχαρητήρια. Σας ευχόμαστε όλη την ευτυχία του κόσμου. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Pukki odottelee jo innoissaan KOSKENLASKU Poikkeuksellisen aurinkoisena kesäkuisena torstaipäivänä 14.6.2012 kiipesi joukko kuohuja pelkäämättömiä

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Islam ja muslimit 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Scripsit Karoliina Sourander Kuusi vuotta oli taas vierähtänyt hurjan nopeasti, kun aurinkoisena ja tänä kesänä poikkeuksellisen

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Perheen perusteet 1. osa

Perheen perusteet 1. osa Perheen perusteet 1. osa 1 opettaja rabbi J. Melamed 2013 talvi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Bereshit, Jumala puhuu omassa sanassaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vaikea sanoa, mitä suomenkielinen

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun Vuoden Viinit kilpailu ry:llä on kunnia kutsua Suomen viiniedustajat maamme ainoaan, jo 19. kertaa järjestettävään Vuoden Viinit -kilpailuun. Edelliseen kilpailuun osallistui

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

Maarit Magga: Duodji perinteen vaalijana, välittäjänä ja uudistajana Aineeton kulttuuriperintö -seminaari Helsingissä 13.4.2016

Maarit Magga: Duodji perinteen vaalijana, välittäjänä ja uudistajana Aineeton kulttuuriperintö -seminaari Helsingissä 13.4.2016 1 Maarit Magga: Duodji perinteen vaalijana, välittäjänä ja uudistajana Aineeton kulttuuriperintö -seminaari Helsingissä 13.4.2016 Arvoisat kuulijat! Kiitän mahdollisuudesta saada kertoa hieman saamen käsityöhön

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Marraskuun tiedote 2015

Marraskuun tiedote 2015 Marraskuun tiedote 2015 TULEVIA TAPAHTUMIA SYYSKOKOUS 2015 PTL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 10.12. klo 18 Kokonhallin monitoimitilassa. Kokouksessa käsitellään kauden 2014 2015 tilinpäätös.

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

'flaittisten tiedote 2008/2

'flaittisten tiedote 2008/2 'flaittisten tiedote 2008/2 Puheenjohtajan palsta Hyvä sukutiedotteen lukija. Olen toiminut sukuseuramme puheenjohtajana koko sen toiminta-ajan, vuodesta 1996 alkaen. Hallitus on parhaansa mukaan yrittänyt

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Tammikuu Toivakan kirkonkylän Marttojen 90v. Juhlavuosi. Ma 11.1 klo 16.30 hallituksen kokous Kotisillan kerhohuone

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2012

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2012 Suomi-Espanja Seura ry Yleisesittely 2012 15.9.2012 Seuran tavoitteita Suomen ja Espanjan välisten suhteiden kehittäminen Espanjan maan ja kansan tuntemuksen lisääminen Suomessa Suomen tuntemuksen lisääminen

Lisätiedot

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Monta syytä juhlia Kaisankodissa!

Monta syytä juhlia Kaisankodissa! Monta syytä juhlia Kaisankodissa! Kartanokylpylä Kaisankoti tarjoaa upeat puitteet viettää pieniä ja suuria juhlia, kuten syntymäpäiviä, häitä, ristiäisiä, vuosijuhlia, suku- ja yritysjuhlia, rippi- ja

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

MEIDÄN HÄÄMME / / -- - ----

MEIDÄN HÄÄMME / / -- - ---- MEIDÄN HÄÄMME & / / -- - ---- 12 18 KUUKAUTTA ENNEN HÄITÄ HOIDETTAVAA Varatkaa vihkiminen kirkosta tai maistraatista Varatkaa hääjuhlapaikka Laatikaa hääbudjetti Laatikaa vieraslista TÄRKEITÄ PÄÄTÖKSIÄ

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi OIKEUSMINISTERIÖ Puolisoiden sukunimi avioliittoa solmittaessa Puolisoiden sukunimi avioliiton purkauduttua Lapsen sukunimi syntymän perusteella Lapsen sukunimen muuttaminen

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Rauman nuorten työpaja

Rauman nuorten työpaja Rauman nuorten työpaja Projektidokumentaatio Työssäoppiminen 24.11. -12.12.2014 Susa Räikkälä AVAT 2014-2015 Sisältää : Kirjastokuvaus Kiitoskortti Painikkeet Joulumyyjäisten esite Ntp-Logo Uutiset Yhteenveto

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Hyvät sukulaiset! Pielisjärven Ignatiusten Sukuseuran toinen viiden vuoden sukukokouskausi 2013-2017 on alkanut. Seura on saanut samalla uudet puheenjohtajat.

Lisätiedot

Metsäpirtin Peltosten sukuseura ry Jäsenkirje 1_2009 www.sukuni.fi/peltonen/

Metsäpirtin Peltosten sukuseura ry Jäsenkirje 1_2009 www.sukuni.fi/peltonen/ Jäsenkirje 1_2009 :llä on ilo kutsua sinut ja perheesi sukumme yhteiseen juhlaan ja varsinaiseen sukukokoukseen lauantaina 8.8.2009 Raisioon www.raisio.fi Juhla- ja kokouspaikkana Huhkotalo, Lukkarlantie

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957 Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.1.2014 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot