Jäsentiedote 1 / 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote 1 / 2012"

Transkriptio

1 Jäsentiedote 1 / 2012

2 Tervehdys! Vuosi on vaihtunut jälleen uuteen ja haluamme kiittää kaikkia jäseniä, yhteistyökumppaneita ja opettajia kuluneesta vuodesta. Vuosi on ollut hyvä ja tanssia täynnä. Heti tammikuussa jatkuvat sekä omien ohjaajien torstaikurssit Korialla että Tunti ennen tansseja - kurssit Kuntotalolla. Torstaikursseja on 12 ja niiden aikana opetellaan yhdeksää eri lajia. Kuntotalolla puolestaan ehditään perehtyä talven aikana viiteen eri lajiin ennen tansseja. Helmikuussa saamme vierailevia ohjaajia Lahdesta. Otto Valtamo ja Heli Hämäläinen perehdyttävät meidät buggin tekniikkaan ja erilaisiin kuvioihin. Tämä yhden päivän kurssi saa vielä jatkoa maalis-huhtikuussa. Siitä tiedotamme tarkemmin lähempänä ajankohtaa. Maaliskuussa Ari Halinen ja Kati Vestman Kotkasta ohjaavat kahden päivän boogie woogie -leirin. Helmikuun loppupuolella järjestetään jälleen Tanssitaksi yhteistyössä Kuntotalon kanssa. Miehet voivat ilmoittautua mukaan jo nyt! Lue ilmoitus tiedotteen lopusta. Toukokuussa järjestämme Kesäksi lavakuntoon -kurssin viimevuotiseen tapaan. Kurssi on tarkoitettu kaikille niille, jotka eivät ole koskaan tanssineet tai uskaltaneet lähteä kurssille, mutta haluaisivat oppia tanssimaan ja käydä lavoilla. Kurssilla opetellaan valssi, foksi, humppa ja tango sekä kerrotaan lavatanssikulttuurista. Tästä kannattaa vihjaista tanssista kiinnostuneille tuttaville jo nyt! Kerromme kurssista tarkemmin keväämmällä. Olemme uudistaneet aikuisten jäsenmaksua tänä vuonna niin, että syys-joulukuussa liittyvät aikuisjäsenet maksavat vain puolet koko vuoden aikuisten jäsenmaksusta. Muut maksut pysyvät ennallaan. Olemalla jäsen saat sekä valtakunnallisia että paikallisia etuja, mm. meidän omista kursseista ja tanssipaikkojen pääsylipuista. Lue lisää kotisivuiltamme kohdasta Yhdistyksemme Jäsenedut. Syyskokouksessa päätettiin muuttaa yhdistyksen sääntöjä puheenjohtajan toimikauden osalta niin, että sama henkilö voi toimia useamman kauden peräkkäin. Väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin Mervi Suomalainen. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyttyä sääntömuutoksen puheenjohtajaksi palaa Teppo Lehtinen. Toivotamme oppimisen riemua, uusia oivalluksia ja tanssillista vuotta 2012! Tanssikkaan hallitus Vuoden 2012 hallitus Puheenjohtaja (väliaikainen) Mervi Suomalainen, Kouvola Varsinaiset jäsenet Teppo Lehtinen, Pyhtää Mira Hinkkanen, Kouvola Outi Hostikka, Kouvola Mirja Kuokkanen, Kouvola Teija Kiviranta, Kouvola Varajäsenet Esa Pietilä, Kouvola Anu Toivola, Kouvola Tiina Suni, Kotka Seppo Kuokkanen, Kouvola

3 Jäsenedut vuonna 2012 Mm. seuraavat tanssipaikat myöntävät etuja Tanssikkaan jäsenkortin esittävälle: Kallioniemi Kisaranta Kuntotalo Nokian Kerhola Pesäkallio Pyhtään lava Riutanharju Satulinna Saukonkallion lava Turkian lava Hotelli Sommelo Hotelli Vaakuna V2 Tanssikkaan jäsenet saavat 10 %:n alennuksen majoittuessaan Avainhotelliketjun hotelleihin seuraavilla paikkakunnilla: Kuusankoski Hotelli Sommelo, Lahti Avainhotelli Grand, Porvoo Avainhotelli Sparre, Kaarina Avainhotelli Kivitasku, Tampere Avainhotelli Kauppi, Äänekoski Hotelli Hirvi, Pihtipudas Hotelli Niemenharju Suutari Kake (Lappeenrannan Prisma) antaa 10 %:n alennuksen suutarintöistä, teroituksista ja avaimista. Roset-Ideat Oy ja Alemana antaa alennusta kengistä ja tanssitarvikkeista. SUSELin jäsenseurana Tanssikkaan jäsenet ovat oikeutettuna myös SUSELin jäsenetuihin. SUSELin edut saa esittämällä Tanssikkaan jäsenkortin, jossa on SUSELin logo. Jäsenmaksut vuonna 2012 Vanhat jäsenet Saat laskun maksamiseen tarvittavat tiedot sähköpostitse. Sähköpostittomat jäsenemme saavat laskun kotiin tämän jäsentiedotteen mukana. Laskujen loppusumma on vuoden 2011 mukainen. Maksa jäsenmaksu kuitenkin todellisen jäsenlajisi mukaisesti esim. jos olet päättänyt opiskelut tai täyttänyt 18 v. vuoden aikana. Vuoden 2012 jäsenmaksun eräpäivä on Maksathan jäsenmaksusi hyvissä ajoin, jotta saamme toimitettua sinulle uuden jäsenkortin ennen vanhan kortin voimassaoloajan päättymistä. Vuoden 2011 kortit ovat voimassa helmikuun 2012 loppuun asti. Uudet jäsenet Toimita tietosi ja valokuvasi joko - internetsivujemme jäsenlomakkeen kautta, - paperiversiona (muista liittää nimesi mukaan) tai - sähköpostilla jäsensihteerillemme. Jäsenmaksu tulee maksaa Tanssikkaan tilille FI Kirjoita maksun saajaksi Tanssikas ry ja viestikenttään Jäsenmaksu Jäsenmaksut aikuiset, koko vuosi 10 aikuiset, syys-joulukuu 5 opiskelijat ja alle 18-vuotiaat 50 yhteisöt Jäsensihteerimme tavoitat osoitteista: Mervi Suomalainen, Hovinkuja 5, INKEROINEN tai

4 BUGG-KURSSI la Lehdokin nuorisotalo, Madekuja 1, Kouvola Opettajina: Otto Valtamo ja Heli Hämäläinen (Jam n Roll, Lahti) Kurssin taso on jatko. Sinulla tulee olla hallussa perusteet. Kurssin ensimmäinen tunti on tekniikkapainotteinen ja toisella tunnilla keskitytään paikallaan pyöriteltäviin kuvioihin. Loppupäivä harjoitellaan linjabuggin kuvioita. Kurssi saa jatkoa maalis-huhtikuussa. Ilmoitamme siitä tarkemmin myöhemmin. Aikataulu: klo klo klo klo jalka-, askellus- ja vientitekniikkaa paikallaan pyöriteltäviä kuvioita ruokailu linjabuggin kuvioita Lähellä on pizzeria ja kaksi kauppaa, joista voi käydä ostamassa huikopalaa. Hinnat: Tanssikkaan jäsenet 15 koko päivä Ei-jäsenet 20 koko päivä Ilmoittautumiset: Ma alkaen Tepolle, sähköpostilla tai puh tai netissä Ilmoittautuminen on tärkeää, jotta kurssille saataisiin tasaparit! Voit ilmoittautua myös ilman paria, vahvistamme mukaan pääsysi paritilanteen mukaan. Tanssikkaan sivuilla on myös paripörssi, josta voit etsiä paria kurssille. Kurssilla on parinvaihto. Ilmoittautuminen jälkeen ainoastaan puhelimitse. Kerro ilmoittautuessasi puhelimitse tai sähköpostilla seuraavat tiedot: Osallistujien nimet, s-postiosoitteet, puhelinnumerot, oletko Tanssikkaan jäsen/ei-jäsen. TERVETULOA!

5 BOOGIE WOOGIE -LEIRI Lehdokin nuorisotalo, Madekuja 1, Kouvola Opettajina Ari Halinen ja Kati Vestman Kotkasta Viikonloppu on etenevä. Lauantaina taso on alkeisjatko ja sunnuntai jatko. Ari ja Kati ovat menestyneet useissa rock n swing-lajeissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Heillä on tapana keskittyä enemmän tanssin tekniikkaan kuin kuvioihin ja tukea tanssijan omaa kehitystä. Leirin tarkempi sisältö ilmoitetaan myöhemmin Tanssikkaan kotisivuilla. Aikataulu: Molempina päivinä opetusta on klo 10 16, ruokatauko klo Hinnat: Tanssikkaan jäsenet 25 /päivä tai 50 /koko leiri Ei-jäsenet 30 /päivä tai 60 /koko leiri Ilmoittautumiset: Ilmoittautumiset mieluiten pareittain ma alkaen Tepolle sähköpostilla tai puhelimitse tai netissä Ilmoittautuminen on tärkeää, jotta leirille saataisiin tasaparit! Voit ilmoittautua myös ilman paria, vahvistamme mukaan pääsysi paritilanteen mukaan. Tanssikkaan sivuilla on myös paripörssi, josta voit etsiä paria leirille. Leirillä on parinvaihto. Ilmoittautuminen jälkeen ainoastaan puhelimitse. HUOM! Leiri peruuntuu, jos ma mennessä ei ole tarpeeksi ilmoittautuneita. Siksi ILMOITTAUTUMINEN ENNAKKOON ON TÄRKEÄÄ! Kerro ilmoittautuessasi puhelimitse tai sähköpostilla seuraavat tiedot: Osallistujien nimet, s-postiosoitteet, puhelinnumerot, osallistuttavat päivät, oletko Tanssikkaan jäsen/ei-jäsen. TERVETULOA!

6 TANSSIKKAAN OMIEN OHJAAJIEN KURSSIT JATKUVAT ELIMÄEN-VILPPULAN NUORISOSEURANTALOLLA KORIALLA (Kyminasemantie 4) TORSTAISIN. To Rumba-bolero PT Samba PT 1 To Rumba-bolero (osa 1) PT Samba (osa 1) PT 2 To Rumba-bolero (osa 2) PT Samba (osa 2) PT 2 To Bugg PT Bugg PT 2 To Tango PT Jive PT 1 To Tango PT Jive PT 2 To Tango (osa 1) PT Tango (osa 2) PT 3 To Kävely-/Kuviohumppa PT 1 & Masurkka PT 1 & 2 To Bugg (osa 1) PT Cha cha PT 1 To Bugg (osa 2), PT Cha cha PT 2 To Boogie woogie PT Boogie woogie PT 2 To Kurssilaisten toiveet Kurssilaisten toiveet Muutokset mahdollisia! Seuraathan ilmoitteluamme Kursseista tiedotetaan myös Kouvolan Sanomien Mitä?Missä?Milloin?-palstalla. Kurssien hinnat (1,5 h tunnin jakso) Tanssikkaan jäsenet 5 Muut 7 Opiskelijat, alle 18 v., työttömät, eläkeläiset 4 Tasomääritelmät Perustaso 1: Ei kokemusta ko. lajista. Lähdetään aina alusta liikkeelle tutustuen itse tanssilajiin ja siihen sopivaan musiikkiin. Kävelyiden ja vastaavien harjoitteiden kautta opetellaan perusrytmi ja perusaskeleet sekä muutamia peruskuvioita, joita pääsee heti kokeilemaan lavoilla ja tanssiravintoloissa. Perustaso 2: Tulee hallita perusaskel ja muutama kuvio. Perustaso 3: Lisää kuvioita, perusaskeleen rikkomista, askel variaatioita ja tanssillisuutta. Ohjaajat Minna Venäläinen, Soile Pitkänen ja Kai Kinnunen Katso Kuntotalon Tunti ennen tansseja -kurssit seuraavalta sivulta!

7 Perinteiset Tunti ennen tansseja -kurssit Kouvolan Kuntotalolla (Salpausselänkatu 38) klo La 7.1. Rumba-bolero La Bugg La Tango La 3.3. Hidas valssi La Cha cha Kurssi sisältyy illan tanssilipun hintaan! Tule opettelemaan askeleet tai kertaamaan ne ennen tansseja. Ei ennakkoilmoittautumista. Voit tulla myös ilman paria. Tervetuloa! Tänä vuonna tanssitaan tangoa Korialla viime vuodesta tuttujen opettajien tahtiin. Tulevana kesänä ryhmiä on vain kaksi, jatko ja konkarit. Opettajina jo ennestään tutut Mika ja Anna Väisänen Onnenmaasta ja Matti (Masa) ja Sanna-Maria (Sannu) Heikkilä Vaasasta. Viime vuoden tapaan opettajat opettavat lauantaina molempia ryhmiä.

8 Suosittu TANSSITAKSI-tapahtuma jo viidennen kerran Kuntotalon lauantaitanssien yhteydessä ! Orkesterina Helmenkalastajat Viihdyttäjä tanssiorkesterikilpailun voittaja Vuoden 2008 Kesäillan valssi -ohjelman house-bändi Tanssitaksin idea on että tanssittajina toimivat miehet, jotka ovat etukäteen lupautuneet mukaan. Taksijonossa puolestaan saavat olla kaikki ne naiset, jotka kokevat pääsevänsä tanssi illan aikana liian harvoin tanssimaan. Taksimiehen tunnistaa mustavalkoisesta kravatista ja TAXI-rintamerkistä. Taksimies hakee aina ensimmäistä naista taksijonosta klo välisenä aikana. Jonosta naiset saavat hakea taksimiehiä klo välisenä aikana. Erityisiä tanssitaitovaatimuksia ei ole jonossa odottaville eikä taksimiehillekään. Tanssitaksituntien aikana orkesteri soittaa perinteistä tanssimusiikkia kuten foksi, humppa, valssi jne. Koko tämän ajan toimii myös normaali hakukäytäntö niiden tanssijoiden toimesta, jotka eivät halua jonoon. Koko idean tavoitteena on edesauttaa vilkasta tanssi-iltaa kaikille paikalle saapuneille. Kuntotalon järjestysmiesten saamasta palautteesta on ollut pääteltävissä, että osa naisia kokee pääsevänsä liian harvoin tanssi-illan aikana lattialle. Taksimieheksi ilmoittautumisia otetaan vastaan jo nyt! Täytä ajolupahakemuksesi kotisivuillamme tai ilmoittaudu puheenjohtajalle. Taksimieheksi voi ilmoittautua, vaikka ei olisikaan Tanssikkaan jäsen. Taksimiehen rahanarvoisista eduista ja lisätietoa saat laittamalla sähköpostia osoitteeseen: Teidät toivottaa tervetulleeksi tanssimaan Tanssikas ry ja Kouvolan Kuntotalo

Jäsentiedote 1 / 2011

Jäsentiedote 1 / 2011 Jäsentiedote 1 / 2011 Tervehdys! Kädessäsi on vuoden 2011 ensimmäinen jäsentiedote. Vuosi 2010 on laitettu muistojen arkistoihin, niin arki- kuin tanssimuistojenkin osalta. Haluamme kiittää kaikkia jäseniä,

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2012

JÄSENTIEDOTE 2 / 2012 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 2 / 2012 Hallituksen tervehdys Kesän tapahtumat Jäsenedut Syksyn tulevaa ohjelmaa Seuravaatteet Kevätkokous HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme talvella ja kevättalvella

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2013

JÄSENTIEDOTE 1 / 2013 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 1 / 2013 Hallituksen tervehdys Kevään kurssit Jäsenmaksut Jäsenedut Smartum Hallitus 2013 Susel ry Tervehdys! Jälleen Tanssikas on tarjonnut vuoden verran tanssia,

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2013!Tanssikkaan seuravaatevalikoimaa on päivitetty. Mukana on mm. uusi Tanssikas-fleece! Tilausjärjestelmää on myös muutettu niin, että yksittäisten vaatteiden

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2012

JÄSENTIEDOTE 3 / 2012 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 3 / 2012 Hallituksen tervehdys Syksyn kurssit Jäsenedut Seuravaatteet Syyskokous Pikkujoulut Susel ry Ihmeen hieno syksy aluillaan! Illat alkavat pikkuhiljaa pimetä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 Hallituksen tervehdys Jäsenedut Seuravaatteet Kesän tapahtumat Kevätkokous Syksyn tulevaa ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme jatkuu hyvin aktiivisena

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 1 / 2015. Hallituksen tervehdys Alkuvuoden tapahtumat Jäsenedut

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 1 / 2015. Hallituksen tervehdys Alkuvuoden tapahtumat Jäsenedut LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 1 / 2015 Hallituksen tervehdys Alkuvuoden tapahtumat Jäsenedut HALLITUKSEN TERVEHDYS Menestyksellisesti on juhlavuosi juhlittu! Syytä juhlaan on paljon, tanssin taito ja ilo

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 Hallituksen tervehdys Kesän tapahtumat Jäsenedut Syksyn tulevaa ohjelmaa Kevätkokous HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme talvella ja kevättalvella

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 1/2012 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry. www.kestavat.fi

JÄSENLEHTI 1/2012 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry. www.kestavat.fi JÄSENLEHTI 1/2012 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS Kaarle Kovanen, puheenjohtaja 041 7019464 Kauko Saarinen,

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi BUGG alkeet

Ilmainen tanssikurssi BUGG alkeet JÄSENLEHTI 1/2016 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Lavatanssikurssit sunnuntaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin! Kursseilla toimiva parinvaihto, et tarvitse omaa paria! Ilmainen tanssikurssi BUGG

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 2/2011. SYYSKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www.kestavat.fi

JÄSENLEHTI 2/2011. SYYSKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www.kestavat.fi JÄSENLEHTI 2/2011 SYYSKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Keski- Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet Virve, Mikael, Päivi, Teija, Jussi, Marketta, Kauko,

Lisätiedot

Jäsenlehti 2 / 2010. Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi

Jäsenlehti 2 / 2010. Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi Jäsenlehti 2 / 2010 Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma www.kestavat.fi Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet 2010 Teija Jussi Tarja Markku Pauliina Kauko Julie Birgitta puheenjohtaja:

Lisätiedot

Mikäli et jatkossa halua tanssikerhon tiedotteita, vastaa tähän viestiin "poista"

Mikäli et jatkossa halua tanssikerhon tiedotteita, vastaa tähän viestiin poista Hei, Tässä elo-syyskuun tiedotteessa olevia asioita: 1. Syyskausi alkaa, syksyn kurssit 2. Hobby 12 - Heinolan harrastemessut 3. Kansainväliset tanssiurheilukilpailut Helsingissä 3. Jam n Rollin (Lahti)

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 1/2008 1997-2007. Kestavat. www..fi. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 1/2008 1997-2007. Kestavat. www..fi. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 1/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

Hidas V KEVÄT 2010. Blues Foksi Samb. Hidas Valssi. Hidas. Hidas Valss. Hidas. Boogie Woogie. Samb. Rumba. Samba Samba. Tango. Polkka. Tango.

Hidas V KEVÄT 2010. Blues Foksi Samb. Hidas Valssi. Hidas. Hidas Valss. Hidas. Boogie Woogie. Samb. Rumba. Samba Samba. Tango. Polkka. Tango. ogie o Rumba i Rumba V si Boogie Woogie ogie Wo ogie Tango Blues Foksi Blues Foksi Cha Cha idas Valssi Cha Cha Valssi Masurkka V si Rumba Hidas Valssi Samb a Rumba Hidas V Tanssin iloa kaikille! Samba

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Tanssin Taikaa ry. Puheenjohtaja Nettisivut Lauri Pitkänen puh. 0400-544 970 lare@tanssittaa.fi

Tanssin Taikaa ry. Puheenjohtaja Nettisivut Lauri Pitkänen puh. 0400-544 970 lare@tanssittaa.fi Lavatanssikurssit Zumba Jäsenlehti syksy 01 www.tanssittaa.fi Latinobic Tanssin Taikaa ry on perustettu 00 ja yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylä. Yhdistys tarjoaa tanssin taikaa kaikelle kansalle. Opettajillamme

Lisätiedot

Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin klo 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit klo 01.30.

Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin klo 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit klo 01.30. Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit 01.30. Tanssin Taikaa ry perustettiin loppuvuodesta 2005 ja seuran kotipaikka on Jyväskylä. Seura tarjoaa tanssin

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 1/2011. Kevätkauden 2011 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi

JÄSENLEHTI 1/2011. Kevätkauden 2011 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi JÄSENLEHTI 1/2011 Kevätkauden 2011 tanssikurssiohjelma 2 Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet Virve, Mikael, Päivi, Teija, Jussi, Marketta, Kauko, Pauliina, Markku, Birgitta Teija

Lisätiedot

1. Streetdancea huippuopettajan johdolla Hiphop- ja Waacking workshop Heinolassa 24.11.!

1. Streetdancea huippuopettajan johdolla Hiphop- ja Waacking workshop Heinolassa 24.11.! Hei, Tässä marraskuun tiedotteessa olevia asioita: 1. Streetdancea huippuopettajan johdolla Hiphop- ja Waacking workshop Heinolassa 24.11.! 2. Argentiinalaisen tangon kurssi 24.11. 3. KULT-ACTION WEEK

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta: JÄSENTIEDOTE 1/2015 HYVÄT JÄSENET Toimintavuosi 2015 on jo hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa valittu johtokunta on järjestäytynyt ja aloittanut toimintansa. Johtokunnan kokoonpano on seuraava:

Lisätiedot

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 1 Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13 1 Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 1 1 Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13 1 Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 Majoitus Olemme tehneet seuraavat

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry.

Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry. Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry. Kotipaikka: Laukaa Sähköposti: tanssin.ystavat@kestavat.fi Hallituksen jäsenet 2009: puheenjohtaja: Teija Jalonen-Hautanen p. 046 664 0546 varapuheenjohtaja: Kauko

Lisätiedot

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Kotka www.kotkanhyrrat.fi KILPAILUKUTSU ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Kilpailun järjestäjä Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Aika Lauantai 9.4.2011, alustavasti

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpauksen urheilusali, Svinhufvudinkatu 8, 15110 LAHTI

Koulutuskeskus Salpauksen urheilusali, Svinhufvudinkatu 8, 15110 LAHTI KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Tanssikerho Jam'n Roll ry Kilpailun nimi Rock n Swing GP Lahti 2013 Boogie Woogien, Rock n Rollin, Buggin ja Lindy Hopin Grand Prix -kilpailut. Erilliskilpailuna Fusku ja

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpauksen urheilusali, Svinhufvudinkatu 8, 15110 LAHTI. Lattia Lakattu puulattia, muoto suorakaide, koko vähintään 60 m 2.

Koulutuskeskus Salpauksen urheilusali, Svinhufvudinkatu 8, 15110 LAHTI. Lattia Lakattu puulattia, muoto suorakaide, koko vähintään 60 m 2. KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Tanssikerho Jam'n Roll ry Kilpailun nimi Rock n Swing GP Lahti 2014 Boogie Woogien, Rock n Rollin, Buggin ja Lindy Hopin Grand Prix - kilpailut. Erilliskilpailuna Fusku,

Lisätiedot

10:00-11:30 Luento 1 Marcia Plevin: The transformative container in the varied settings we work in esityskielenä englanti

10:00-11:30 Luento 1 Marcia Plevin: The transformative container in the varied settings we work in esityskielenä englanti SUOMEN TANSSITERAPIAYHDISTYS RY:N 10-VUOTISJUHLASEMINAARI Kehollisuus, suhteessa olo ja muutos 28.-29.8.2010 Lahden Kansanopistossa Harjukatu 46, Lahti * tanssi-liiketerapian (TLT) erityisanti * hyvinvoinnin

Lisätiedot

www.tanssikisat2012.com

www.tanssikisat2012.com KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Rock n Roll Dance Club Comets Kilpailun nimi Rock n Swing-tanssien Suomen mestaruuskilpailut 2012. Boogie Woogien, Rock n Rollin, Buggin ja Lindy Hopin Suomen mestaruuskilpailut.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Tanssin iloa kaikille!

Tanssin iloa kaikille! Tanssin iloa kaikille! Foksi Valssi Wanha Tango Humppa Fusku Cha Cha Jenkka Jive S SYKSY 2015 a Riihikoski Turku Raisio Kaarina Loimaa Uusikaupunki Huittinen Tanssiseura Sekahaku ry - Tanssin iloa kaikille!

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Viikko-ohjelma on melko sidottu jo Jokipatasalin ryhmien suhteen. Kaupungin koulujen vuoroja odotellessa jotkut ryhmäajankohdat ovat vielä avoimia. Ne ovat

Lisätiedot

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.

Lisätiedot

Jäsenlehti 1 / 2010. Kevätkauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi

Jäsenlehti 1 / 2010. Kevätkauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi Jäsenlehti 1 / 2010 Kevätkauden 2010 tanssikurssiohjelma Keski-Suomen Tanssi Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet 2010 Jussi Birgitta Teija Markku Julie Tarja Pauliina Kauko puheenjohtaja: Teija Jalonen-Hautanen...

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

Tervetuloa jäseneksi!

Tervetuloa jäseneksi! Jäsentiedote 1/2013 Tervetuloa jäseneksi! Hyvä :n jäsen, tervetuloa seuramme jäseneksi sen ensimmäiselle toimintavuodelle! Vuoden vaihteessa Jyväskylä Jaguars ry:n cheerleadingtoiminta siirtyi uuden yhdistyksen,

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

www.kestavat.fi PeeJiiJaanan palsta

www.kestavat.fi PeeJiiJaanan palsta 1 PeeJiiJaanan palsta Nätisti niiaten ja kauniisti kumartaen kiitän koko jäsenistöä ja Kestävien hallitusta, sekä erityisesti ohjaajiamme aktiivisesta toiminnasta tanssin pyörteissä. Kevätkaudella 2014

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot

NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot Markkinointi & tiedottaminen Henkilöryhmät ja rajatut käyttöoikeudet esim. ohjaajille Liikuntasetelien

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2014 Kausi 2014 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2014. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

KUTSU. SM- & Helmi Cup-kilpailuihin 2015 14.-15.2.2015

KUTSU. SM- & Helmi Cup-kilpailuihin 2015 14.-15.2.2015 KUTSU Tervetuloa Suomen ITF Taekwon-Do ry:n ja :n järjestämiin SM- & Helmi Cup-kilpailuihin 2015 14.-15.2.2015 Ylöjärven uudistuneelle Urheilutalo-uimahallille. Sarjat Kilpailuissa käydään mustien vöiden

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry. Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi

Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry. Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus: 1708126-5 Kotisivu: www.kestavat.fi Sähköposti: tanssin.ystavat@kestavat.fi Jos haluat

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa

Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa - Toive tilapäishoidon selvityksen tekemisestä kunnilta - Päätös selvityksen aloittamisesta projektiryhmän kokouksessa 7.2.-08 - Perustettiin

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

Tanssia ja leikkiä perheen pienimmille, pojille ja tytöille, mukavan ja iloisen musiikin tahdissa. Kausimaksu 20.

Tanssia ja leikkiä perheen pienimmille, pojille ja tytöille, mukavan ja iloisen musiikin tahdissa. Kausimaksu 20. 1. Heinolan tanssikerhon kevätkauden ohjelma 2. Kilpatanssin vapaaharjoitukset viikolla 1 3. Jam n Rollin uutisia 4. Boogietour -uutisia 1. HEINOLAN TANSSIKERHON KEVÄTKAUDEN 2013 OHJELMA Heinolan tanssikerhon

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Perustamisilmoitus Liite lomakkeeseen Y1 Osuuskunta / osuuspankki

Perustamisilmoitus Liite lomakkeeseen Y1 Osuuskunta / osuuspankki TOIMINIMI PERUSTAMISSOPIMUKSEN PÄIVÄMÄÄRÄ OSUUS, OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET SEKÄ MUUTA JÄSENYYTEEN LIITTYVÄÄ ILMOITETTAVAA (täytä tarvittaessa) Osuus Osuuden nimellisarvo (jos on) Osakepääoma ja osakkeet

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013

Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi/Madman Sport Center I.D.D.I- Level

Lisätiedot

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min

Lisätiedot

SuLVI Yhdessä pärjäämme paremmin Pelisäännöt kuntoon

SuLVI Yhdessä pärjäämme paremmin Pelisäännöt kuntoon Pelisäännöt kuntoon SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Operatiivinen johto, yhteydenpito sidosryhmiin, hanke-edustus: toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi, 040 505 5445 Nettisivupäivitykset,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kultaisetry. Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille!

Kultaisetry. Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille! Pääkaupunkiseudun Kultaisetry Jäsenlehti 4/2011 Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille! Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja päättyy

Lisätiedot

s Valssi Bugg Hidas Valssi Hidas Valssi Blues Jive Jive Jive Blues Samba Lavatanssikisat Jive Cha Cha Foksi Foksi Polkka Jive Jive Tango Rumba

s Valssi Bugg Hidas Valssi Hidas Valssi Blues Jive Jive Jive Blues Samba Lavatanssikisat Jive Cha Cha Foksi Foksi Polkka Jive Jive Tango Rumba ha si si lsa s Humppa Humppa Masurkka Masurkka Salsa Salsa Tanssin iloa kaikille! Hidas Valss Hidas Cha Hidas Va Cha Ch Blues Blues KEVÄT 2014 Blues Blues Polk iumba a ha Cha Lavatanssikisat Masurkka 8.3.2014

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! HAEtut Uutiset 2015 1 AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! Suomen HAE- yhdistys lähestyy teitä ajankohtaisilla uutisilla sekä kutsulla kevättapahtumaan. Kevättapahtuma SYDÄMELLISESTI TERVETULOA TAMPEREELLE (24.)

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi. HUMPAN alkeet. www.kestavat.fi

Ilmainen tanssikurssi. HUMPAN alkeet. www.kestavat.fi Ilmainen tanssikurssi HUMPAN alkeet PeeJiiJaanan palsta Edelleen puheenjohtajana ja mikäpä on ollessa, kun on ympärillä innokkaita seuran toimihenkilöitä, tanssikurssilaisia, ohjaajia ym. tanssiin hurahtaneita.

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

Hyvä Tanssikas Ry:n jäsen!

Hyvä Tanssikas Ry:n jäsen! Hyvä Tanssikas Ry:n jäsen! Tervetuloa nauttimaan salsasta ja lattaritunnelmasta keskelle Suomen kauneinta suvea Savitaipaleelle 26.-28.6. niin tansssikurssien kuin elävän salsamusiikin pariin! Ohjelmasta

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot