JÄSENTIEDOTE 2 / 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE 2 / 2012"

Transkriptio

1 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 2 / 2012 Hallituksen tervehdys Kesän tapahtumat Jäsenedut Syksyn tulevaa ohjelmaa Seuravaatteet Kevätkokous

2 HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme talvella ja kevättalvella on ollut monipuolista, kiitos opettajille, ohjaajille, järjest elyvastaaville sekä myös kaikille osallistujille. Tässä vaiheessa voisi sanoa, että syksy tulee olemaan vielä monipuolisempi! Tanssikkaan sääntömääräinen kevätkokous on perjantaina klo Kallioniemen tanssilavalla Korialla. Kaikkien kokoukseen osallistuvien jäsenten kesken arvomme pääsylippuja Kallioniemen tansseihin. Liput voi käyttää saman tien tai tämän kesän aikana. Muistathan tulla paikalle! Kesän kynnyksellä, eli toukokuussa valmistaudutaan kesälavakauteen Kesäksi lavakuntoon -kurssilla. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille ja perusteiden kertaajille, joten kaksi vasenta jalkaa, kadoksissa oleva rytmitajua tai samaistuminen rautakankeen eivät todellakaan ole este osallistumiselle! Vaikka kurssi ei ehkä koskisikaan suoranaisesti sinua, niin siitä kannattaa vinkata tuttaville. Tanssihan on niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden kannalta erinomainen ja monipuolinen liikuntamuoto. Kesä-, heinä- ja elokuussa Tanssikas järjestää tanssinopetusta ennen tansseja lähialueiden lavoilla Korialla, Pyhtäällä ja Haminassa. Opetus lähtee aina perusteista ja onkin mainio tapa tutustua uusiin tanssilajeihin, käydä kertaamassa ne tai lämmitellä muuten vain tanssi-iltaa varten. Parasta näissä kursseissa on se, että ne sisältyvät lipun hintaan! Tulethan tanssimaan? Jo perinteiseksi tullut Tango & Tanssilava -tangoleiri järjestetään pe-la Korialla. Opettajina ovat Mika & Anna Väisänen ja Matti & Sanna-Maria Heikkilä. Opetusta on tänä vuonna kahdessa ryhmässä: jatko ja konkarit. Viimevuotiseen tapaan opettajat opettavat lauantaina molempia ryhmiä. Joko Tango on hurmannut sinut? Suomen Tanssinopettajain liitto STOL ry on valinnut Sanna-Marian Vuoden 2011 seuratanssinopettajaksi. Yksi valinnan perusteista oli, että Sannu on parinsa Masan kanssa erinomainen keulakuva suomalaiselle, laadukkaalle, seuratanssille sekä tanssillisesti että pedagogisesti. Tarkempia tietoja näistä ja hieman ennakkotietoa syksystä löydät tästä tiedotteesta. Lavakauden käynnistyessä pikkuhiljaa on mitä parhain tilaisuus nauttia kauniista kesästä, idyllisistä kesälavoista, tavata vanhoja ja uusia tuttuja ja päästä kokeilemaan itsenäisesti kevään viikkotunneilla ja viikonloppukursseilla opittuja askeleita ja kuvioita. Toivotamme kaikille tanssintäyteistä kesää! Tanssikkaan hallitus

3 KESÄN TANSSINOPETUKSET Tanssikas järjestää tanssinopetusta kesälavoilla klo Tule opettelemaan askeleet tai kertaamaan ne ennen tanssien alkua. Opetus sisältyy illan tanssilipun hintaan! Ei ennakkoilmoittautumista. Voit tulla myös ilman paria. Kallioniemen lava Puistolantie 1-3, Koria (Kouvola) Pe 1.6. Bugg Pe Tango Pe 6.7. Cha cha Pe Rumba-Bolero Pe Fusku Pe Hidas valssi Tiesitkö, että Kallioniemeen käyvät Smartum-etusetelit? Pyhtään VPK:n talo Pyhtääntie 4, Pyhtää Pe 3.8. Bugg Pe Fusku Turkian lava Letkonkankaantie 66, Pyhältö (Hamina) La Bugg La Fusku Muutokset ja lisäykset mahdollisia! SYKSYN KURSSIT Viikkotunnit jatkuvat syksyllä torstaisin Nuorisoseurantalolla Korialla. Tarkempi aikataulu ja lajit ilmoitetaan viimeistään elokuun aikana. Ohjaajina toimivat Minna Venäläinen, Soile Pitkänen ja Kai Kinnunen. La-su Lattari-leiri, Kimmo Lasanen (Salsa Oulu), jatkotaso Suunnitteilla on myös kahden päivän Lindy Hop -leiri, yhden päivän Argentiinalaisen tangon kurssi, kaksi Bugg-iltakurssia, 1-2 yhden päivän Boogie Woogie kurssia sekä myös Kuntotalon Tunti ennen tansseja kurssit. Muutokset myös näihin tietoihin ovat mahdollisia, sillä odottelemme opettajilta vahvistuksia.

4 JÄSENEDUT Omien ohjaajiemme kursseista ja vierailevien ohjaajien viikonloppukursseista ja -leireistä on jäsenille alennettu hinta. Tanssikkaan jäsenenä olet myös SUSELin, eli Suomen Seuratanssiliiton jäsen. Jäsenkortin taakse on painettu SUSELin logo merkiksi jäsenyydestämme. Jäsenkorttia näyttämällä olet oikeutettu SUSELin valtakunnallisiin etuihin. Lisätietoja eduista: Mm. seuraavat tanssipaikat antavat alennusta Tanssikkaan jäsenkortin esittävälle: Jenkkapirtti, Asikkala UUSI Kallioniemen lava, Koria Kapakanmäki, Tuulos Kisaranta, Kangasala Kolmilammin lava, Hausjärvi UUSI Krouvin lava, Hartola Kuntotalo, Kouvola Mari s Coffee, Anjala UUSI Pistohiekan lava, Puumala Pyhtään VPK:n lava Riutanharju, Riihimäki Saukonkallion lava, Iitti Hotelli Sommelo, Kuusankoski Syvälahden lava, Kangasniemi Hotelli Vaakunan Ravintola Aula, Kouvola Valssimylly, Lapinjärvi UUSI Turkian lava, Hamina (Ei alennusta lipusta, mutta jäsenkorttia näyttämällä saa kahvilipun, jolla saa pullakahvit tai kahvin ja leivän) Avainhotelliketjuun kuuluvista hotelleista Tanssikkaan jäsenet saavat 10 %:n alennuksen majoittuessaan: Hotelli Sommelo, Kuusankoski Kauppahotelli Grand, Lahti Hotelli Sparre, Porvoo Hotelli Kivitasku, Kaarina Hotelli Kauppi, Tampere Hotelli Hirvi, Äänekoski Tanssipaketti Imatran Kylpylään Saimaan Seuratanssijat (SaiSet) on sopinut yhteistyöstä Imatran Kylpylän kanssa ja osa eduista on SUSELin jäsenseurojen jäsenten käytettävissä. Tanssipaketti: Voimassa torstaisin yhden yön varauksissa (tanssi-illat aina torstaisin). On huomioitavaa, että tanssi-illat ovat kesäaikana tauolla, jolloin ns. tanssilippu etua ei voi käyttää, mutta majoitushinta on voimassa. Promenadihuone 100 (1 hh), 140 (2 hh) ja 30 lisävuode, sisältää tanssiliput. Etu myönnetään silloin, kun huoneessa majoittuu henkilö, joka on SaiSetin tai SUSELin jäsen. Etuun oikeuttava jäsenyys todennetaan majoittuessa SaiSetin tai SUSELin jäsenkortilla. Varaukset tehdään Imatran Kylpylän myyntipalvelusta numerosta

5

6 Korialla 20. ja Tangon saloihin perehdyttävät Mika ja Anna Väisänen, Tanssikoulu Onnenmaa Matti ja Sanna-Maria Heikkilä, tanssinopettajat, Vaasa Sanna-Maria on valittu Vuoden 2011 seuratanssinopettajaksi Ohjelma: Perjantai klo Lauantai klo ja Ryhmä 1: Lavatangon jatko (MiAn) Ryhmä 1: Lavatangon jatko (MaSa & MiAn) Ryhmä 2: Lavatango konkarit (MaSa) Ryhmä 2: Lavatango konkarit (MiAn & MaSa) Hinnat: Perjantai Tanssikkaan jäsenet 25, muut 30 Lauantai Tanssikkaan jäsenet 40, muut 50 Koko leiri Tanssikkaan jäsenet 50, muut 60 Ilmoittautumiset: Ma alkaen pareittain ensisijaisesti nettilomakkeella, puhelimitse tai sähköpostitse: Kerro ilmoittautuessasi puhelimitse tai sähköpostitse oma ja parisi nimi, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot, mille päiville osallistutte ja oletteko Tanssikkaan jäseniä. Ilmoittautumiset ainoastaan pareittain, sillä leirillä ei ole parinvaihtoa! Paripörssi: Voit ilmoittautua nettisivuillamme paripörssiin tai etsiä sieltä parin itsellesi. Ruokailu lauantaina Pioneeriravintolassa Korian Pioneeripuistossa. Perjantaina iltatansseja Korian Kallioniemessä tahdittaa Tanssiorkesteri PEKKANISKAN POJAT Koko leirin ajan ja myös iltatansseissa Alemana esittelemässä tuotteitaan. Majoitustarjous Hotelli Sommelosta Kuusankoskelta tai Hotelli Cumuluksesta Kouvolasta.

7

8 Hallitus Puheenjohtaja ja Mervi Suomalainen jäsensihteeri (puheenjohtajuus on väliaikainen siihen asti kunnes sääntömuutos on valmis) Varapuheenjohtaja Teppo Lehtinen Sihteeri Outi Hostikka Tiedottaja Mira Hinkkanen Jäsen Jäsen Varajäsenet Muut toimihenkilöt Teija Kiviranta Mirja Kuokkanen Esa Pietilä Anu Toivola Tiina Suni Seppo Kuokkanen Ohjaaja ja Kai Kinnunen kurssivastaava Ohjaaja Minna Venäläinen Ohjaaja Soile Pitkänen Seuravaatevastaava Terhi Rahastonhoitaja Minna Jokinen

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2016

JÄSENTIEDOTE 3 / 2016 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2016 Hallituksen tervehdys Syksyn kurssit Syyskokous ja Pikkujoulut HALLITUKSEN TERVEHDYS Vielä on kesää jäljellä, mutta syyskauden kurssit alkavat olla jo

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY

LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 1 / 2017 Puheenjohtajan tervehdys Kevään tanssikurssit, letkeesti Lavista! Hallitus ja toimihenkilöt, Jäsenmaksuasiaa! www.tanssikas.net Puheenjohtajan tervehdys!

Lisätiedot

Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille!

Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille! Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä: Kari ja Merja Filpus, Raisiosta (Tanssinohjaus.fi) Mika ja Anna Väisänen, Lappeenrannasta (Tanssikoulu

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin klo 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit klo 01.30.

Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin klo 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit klo 01.30. Tanssiohjelma Vuorohakutanssit alkavat lauantaisin 21-22 Valomerkki ja viimeiset valssit 01.30. Tanssin Taikaa ry perustettiin loppuvuodesta 2005 ja seuran kotipaikka on Jyväskylä. Seura tarjoaa tanssin

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 3/ Kestavat. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 3/ Kestavat.  Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 3/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

10 v. Jäsenlehti 1/2008 1997-2007. Kestavat. www..fi. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry

10 v. Jäsenlehti 1/2008 1997-2007. Kestavat. www..fi. Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry www..fi Kestavat 10 v. 1997-2007 Jäsenlehti 1/2008 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry HALLITUS Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Kotipaikka: Laukaa Jäsenasiat: jasenasiat@kestavat.fi Y-tunnus:

Lisätiedot

1. Streetdancea huippuopettajan johdolla Hiphop- ja Waacking workshop Heinolassa 24.11.!

1. Streetdancea huippuopettajan johdolla Hiphop- ja Waacking workshop Heinolassa 24.11.! Hei, Tässä marraskuun tiedotteessa olevia asioita: 1. Streetdancea huippuopettajan johdolla Hiphop- ja Waacking workshop Heinolassa 24.11.! 2. Argentiinalaisen tangon kurssi 24.11. 3. KULT-ACTION WEEK

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Tanssin Taikaa ry. Puheenjohtaja Nettisivut Lauri Pitkänen puh. 0400-544 970 lare@tanssittaa.fi

Tanssin Taikaa ry. Puheenjohtaja Nettisivut Lauri Pitkänen puh. 0400-544 970 lare@tanssittaa.fi Lavatanssikurssit Zumba Jäsenlehti syksy 01 www.tanssittaa.fi Latinobic Tanssin Taikaa ry on perustettu 00 ja yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylä. Yhdistys tarjoaa tanssin taikaa kaikelle kansalle. Opettajillamme

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Viikko kalenteri syksy 2010

Viikko kalenteri syksy 2010 Viikko kalenteri syksy 2010 MA Valorinne Lare ja Riitta klo 18.15-20.30 6e/kerta Tanssin Taikaa ry perustettiin loppuvuodesta 2005 ja seuran kotipaikka on Jyväskylä. Seura tarjoaa tanssin taikaa kaikelle

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00

Lisätiedot

INFOKIRJE. Toukokuu 2009. Kesän swing-tanssit Ainolassa

INFOKIRJE. Toukokuu 2009. Kesän swing-tanssit Ainolassa INFOKIRJE 1 (9) Toukokuu 2009 Kaikki kirjeessä olevat tiedot löytyvät ajan- tasaisina myös Breakin nettisivulta www.break.fi. Kesän swing-tanssit Ainolassa Kevään viikkoharjoituksista on jäljellä enää

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

Tanssia ja leikkiä perheen pienimmille, pojille ja tytöille, mukavan ja iloisen musiikin tahdissa. Kausimaksu 20.

Tanssia ja leikkiä perheen pienimmille, pojille ja tytöille, mukavan ja iloisen musiikin tahdissa. Kausimaksu 20. 1. Heinolan tanssikerhon kevätkauden ohjelma 2. Kilpatanssin vapaaharjoitukset viikolla 1 3. Jam n Rollin uutisia 4. Boogietour -uutisia 1. HEINOLAN TANSSIKERHON KEVÄTKAUDEN 2013 OHJELMA Heinolan tanssikerhon

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Kesä 2015. Lasten kesäleirit

Kesä 2015. Lasten kesäleirit Kesä 2015 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Young Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon

Lisätiedot

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Nuorisovaltuusto AIKA klo 15:00-16:30 PAIKKA Huutjärven nuorisotila LÄSNÄ Bertling Nonna Puheenjohtaja Bertling Hannu 1.Varapuheenjohtaja Mäkinen Anni Jäsen Lindholm Matias

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut

Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut Woman Volley Uutiskirje syyskuu 2016 Tervehdys kaikki Woman Volleyn junioripelaajat ja vanhemmat! Tämä kuukausittainen seuratiedote on tarkoitettu informatiiviseksi tiedotteeksi seuran toiminnasta. Junioritoiminta

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2017 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2017 Aika: Lauantai 1.4.2017 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET A. Tutkintoon osallistuminen B. Tutkintovaatimukset C. Tutkinnon arviointi

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUVAHVISTUS Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne 18. 20.12.2009 Jyväskylän Synergia-areenalla pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin SM-junioreiden

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2017 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Ilmainen tanssikurssi TANGO alkeet

Ilmainen tanssikurssi TANGO alkeet JÄSENLEHTI 1/2017 Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry Ilmainen tanssikurssi TANGO alkeet Sunnuntaina 8.1.2017 klo 17-19 Puistokoulu, Puistokatu 7-9, Jyväskylä PeeJiiJaanan terveiset Kiitos jäsenistölle

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2016 Aika: lauantai 9.1.2016 Klo 18:00 Paikka: RH209/Kiltahuone 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2016 raadin kokous on laillisesti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info 2014-2015 12.11.2014 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 17.11.-18.12.2014 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi 6.1.-27.4.2014

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Koulutus- ja kehittämistilaisuus saamelaiset / saamenkieliset sosiaalija terveyspalvelut

Koulutus- ja kehittämistilaisuus saamelaiset / saamenkieliset sosiaalija terveyspalvelut Saamelaisten / saamenkielisten sosiaalipalvelujen kehittämisyksikköhanke Sämmilij/ sämikielâlâš sosiaalpalvâlusâi ovdedemhaahâ Sámiid / sámegielagiid sosiálabalvalusaid ovddidanossodat Säämi / sää mǩiõlsa

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA 12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Kymenlaakson museotoimikunta

Kymenlaakson museotoimikunta Kymenlaakson museotoimikunta toiminut vuodesta 1988 tuki maakuntamuseolle valmistee mm. maakunnallisen koulutus- ja museopäivän toimikunnan rooli muutoksessa -> aktiivisempi ja tavoitteellisempi ote (2/vuosi,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kokousaika: ma 16.3.2015 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Jussi Mäkelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi Mikä ihmeen PAM? PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto

Lisätiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson museoita Aukioloajat Yhteystiedot 2016 1 Kesällä on aikaa tarinoille. Monipuolinen Kymenlaakso toivottaa sinut tervetulleeksi museoelämysten pariin. Sisällys Hamina...4

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Rock'n Swing GP-kisat / Lahti Boogie Woogie

Rock'n Swing GP-kisat / Lahti Boogie Woogie Boogie Woogie 10 K Yleinen ABC 23 Juho Päivinen Mari Munne Baunssi 4 Markku Lähdeaho Elina Rantalainen Jam n Roll 10 Jussi Eerola Mari Makkonen Comets 11 Pasi Ojala Hanna Vammeljoki Comets 8 Roope Kangasmäki

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä

ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä ELY-keskuksen nuorisotoimen puheenvuoro nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämisestä Alueellisen nuorisotoimen nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämispäivä Tiina Mattila

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Viikkokalenteri kevät 2011

Viikkokalenteri kevät 2011 Viikkokalenteri kevät 2011 MA Valorinne alkeet Lare ja Riitta klo 18.15-20.30 6 Tanssin Taikaa ry perustettiin loppuvuodesta 2005 ja seuran kotipaikka on Jyväskylä. Seura tarjoaa tanssin taikaa kaikelle

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Kotka www.kotkanhyrrat.fi KILPAILUKUTSU ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Kilpailun järjestäjä Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Aika Lauantai 9.4.2011, alustavasti

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08. Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot

Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Imatran Ju-jutsuseura Jäsentiedote 2017 Vuoden 2017 toiminta ja yhteystiedot Puheenjohtajalta: Vuosi on vaihtunut ja Imatran Ju-jutsuseuran 27.toimintavuosi on käynnissä hyvää vauhtia. Olen seuran luottamuksen

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Puheenjohtajalta. Hallituksen kokoonpano 2017

Puheenjohtajalta. Hallituksen kokoonpano 2017 KOKONAISMAANPUOLUSTUS ry Jäsenkirje Joulukuu 2016 Puheenjohtajalta Hyvä Kokonaismaanpuolustus ry:n jäsen. Käsissäsi on vuoden viimeinen jäsenkirje, jossa tiedotetaan kevään 2017 tapahtumista, sekä katsotaan

Lisätiedot

NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot

NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot NEPTON JÄSENTIETO-KOULUTUS 15.12.2015 TAMPEREELLA PÄÄKIRJASTO METSOSSA - aihealueita ja muistiinpanot Markkinointi & tiedottaminen Henkilöryhmät ja rajatut käyttöoikeudet esim. ohjaajille Liikuntasetelien

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2016 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman sali, Aurakatu 16, 3 krs.

TURUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2016 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman sali, Aurakatu 16, 3 krs. TURUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2016 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 - Kokouspaikka Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman sali, Aurakatu 16, 3 krs. _ Osallistujat: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot