Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmentaja-/ohjastajakommentteja"

Transkriptio

1 Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Mauri Jaara, Leikillä (2) kehittyvä on hevonen, joka ajamieni hiittien perusteella mennyt koko ajan eteenpäin. Ajotaktiikka / juoksutoive: Ei mitään erikoista toivetta vielä tässä vaiheessa uraa. LÄHTÖ 2 Mauri Jaara, Asiallisessa kunnossa oleva Hide Snow White (5) teki Oulussa hyvän esityksen, ja antoi voittaneelle suosikille kovan vastuksen. Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti lähtevälle Hide Snow Whitelle käy viime kerran perusteella keulajuoksu mainiosti. Petri Klemola, Smart Leaderille (6) tuli viime kaudella laukkoja, niiden takana olleet ahtaat jännekanavat operoitiin lokakuussa. Tammikuun alussa hevosta alettiin treenaamaan. Hiittejä ei ehditty ajaa kuin pari ennen kuin virustauti iski tähänkin. Ajotaktiikka / juoksutoive: Smart Leader ei ehdi tässä nopeimpien kiihdyttäjien mukaan. Katsotaan sitten lopussa onko värkeissä varaa parantaa. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan LÄHTÖ 3 Miika Tenhunen, N.P. Liitotähti (1) on kehityskelpoinen yksilö, joka on hieman parantanut joka starttiin. Toukokuun alun kisaan tälle vaihdettiin hokeista kesäkenkään, eikä se osannut niillä heti juosta. Nyt se on tottunut tähänkin balanssiin. Aika ravivarmanoloisen tamman laukkaa ainakaan auton takaa en osaa pelätä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Tälle tuntuu käyvän vähän kaikenlaiset reissut. T5-1 / LÄHTÖ 4 Kari Lehtonen, Olen sekä ajanut että hiittaillut Joy Le Taxia (3), ja se ollut hyvä treeneissä. Reippaampaakin on menty. Perjantain viimeistelyissään mainiosti suorittanut Joy Le Taxi voi olla kuitenkin tauolta vielä sen verran tukkoinen, että ihan voittoon asti voi olla vaikea yltää. Ajotaktiikka / juoksutoive: Joe Le Taxi lähtee hyvin. Ainakin alussa voidaan kokeilla ajaa jonkun matkaa keulasta. Matti Kangas, Pari kuukautta tallissa ollut Little Kicks (7) kävi keskiviikon harjoitusraveissa hiitillä. Keulasta 16-vauhtia viimeisen 500 m tullut tamma jätti muut loppusuoralla selvästi taakseen. Parempaan päin mennyt hevonen on saanut lisää massaa ja muuttunut rennommaksi. Sopivalta lähtöpaikalta kolmen sakkiin voisi olla mahdollisuuksia.

2 Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa voltista lähtevä Little Kicks tuntuu viihtyvän mainiosti keulapaikalla. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla varusteilla kuin ennenkin, eli ilman sekkiä ja avovehkeillä. Petri Klemola, kyvykäs Shadow Leaderillä (8) erehdyttiin ajamaan viime vuonna takamatkoilta. mikä ei ollut hyvä ratkaisu sisäänpäin painavan hevosen kanssa. Härmässä sama ongelma oli edelleen nähtävissä. Tallissamme jyllänneen virustaudin jäljiltä ongelmainen, mutta kyvykäs Shadow Leader tuntuu hevosistamme eniten valmiilta kilpailemaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Sisältä ajetaan, ja lopussa sitten kokeillaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Shadow Leaderille yritetään koko ajan löytää oikeita varusteita. Kuolaimet ovat jääneet tällä kiinni hampaisiin, ja hevonen ollut tuon takia vaikeasti hallittavissa. Tämä kisa kokeillaan ajaa erilaisella kuolaimella. Victor Björkroth, Pink Floydilla (10) oli syksyn Ylivieskan startin aikoihin jalassa rupitautia, ja tuon takia se oli tuossa kisassa voitosta huolimatta vähän nahkea. Hevonen parani taudista. Kaustisen jälkeen orille tuli pieni hankosidevamma, ja se sai tammikuun kovien pakkasten aikoihin seisoa. Tuo teki sille hyvää, ja ori meni ulospäin hienonnäköiseksi. Hyvin ravaavalla laiskalla treenarilla ei ole ajettu harjoituksissa kovaa, joten se parantanee starttien myötä. Päällään elävälle hevoselle koetetaan sitten lopussa, jos varaa tuntuu olevan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Tilanteen mukaan ajetaan. Jos matkavauhti menee turhan hiljaiseksi, niin eteenpäinkin voi ajaa, kun Pink Floydille käy myös paikka johtavan rinnalla. Kengitys- ja varustemuutokset: Avovehkeillä ja normaalikärryillä saatetaan aloittaa. Kenkien poisottamisesta olisi tälle hyötyä, mutta sitä ei aleta vielä tekemään. Rurik Kjötar, Livarot (15) on treenannut ihan normaalisti ja kaikki hevosella pitäisi olla ihan kohdillaan. Livarot pystyy tekemään omaa juoksua, joten pärjääminen on näistäkin alkuasemista mahdollista. Takamatka on kuitenkin aina takamatka, ja menestyminen edellyttää juoksun onnistumista. Ajotaktiikka / juoksutoive: Asiallisesti matkaan pääsevä Livarot kykenee tekemään loppuun kohtuullisen pitkä kirin. Kengitys- ja varustemuutokset: Todennäköisesti Livarot kilpailee taas ilman etukenkiä ja muutenkin samoilla varusteilla. T5-2 / LÄHTÖ 5 Markku Hietanen, Ryntäämällä Kaustisella auton takaa lähteneen Temetriuksen (2) kunto on tuon kisan perusteella kohdillaan. Ravia mennessään ruuna voi riittää tässä pitkälle. Ajotaktiikka / juoksutoive: Juoksun suhteen ei ole muita toiveita, kuin pääsisimme ravia matkaan. Auton lähestyminen pitää tehdä eritavalla kuin viimeksi. Kisassa Temetriuksen kärsii kääntää haluamassaan kohdassa oikeasta ohjasta. Kengitys- ja varustemuutokset: Viime kerran varusteilla ruuna tuntui oli hyvin hallinnassa.

3 Niko Jokela, Raama (3) otti Seinäjoella turhan laukan ensimmäisellä takasuoralla kolmannelta radalta. Sen jälkeen esitys oli ihan hyvä, vaikka tapansa mukaan hevonen oli toisten takana juostessaan taas hieman nihkeä. Valmentaja aikoi antaa tässä välissä ruunalle hieman enemmän liikettä. Lyhyestä starttivälistä saattaisi olla tälle hyötyä. Pärjäämään Raaman kanssa tähän kisaan lähdetään. Ajotaktiikka / juoksutoive: Raama olisi selvästi paras keulasta, mutta tuolle paikalle sen lähtönopeudella on usein vaikea päästä. Paikka johtavan rinnallakin on sopivampi kuin selkäreissu. Panu Ahonen, Ilman etukenkiä Kaustisella kilpaillut ja ok-suorittanut Sarinan Sisu (6) tuntuu ihan näppärän oloiselta hevoselta. Tuossa kisassa vielä hieman tasaisesti mennyt ori voisi saada starttien myötä pikkuisen lisää herkkyyttä. Jos Sarinan Sisulle osuisi oikein hyvä päivä, niin totosijallekin voisi olla mahdollisuuksia. Ajotaktiikka / juoksutoive: Sarina Sisu lähti Kaustisella hyvin matkaan. Toivotaan, ettemme jää tuon startin tapaan taas johtavan rinnalle. T5-3/ LÄHTÖ 6/PD-1 Marko Pellinen, Love Town (4) teki Bodenissa johtavan rinnalta 13-alkuisen tuloksen, joten vaikka sijoitus ei ollut parempi, niin hankala hevosta on lähteä tuostakaan esityksestä moittimaan. Valmentajan mukaan hevonen on ollut hyvä treeneissä, joten se varmaan meni kovan startin ansiosta vielä eteenpäin. Kun ennalta pahimmat vastustajat on arvottu huonommille lähtöradoille, niin ihan luottavaisina kisaan lähdetään. Ajotaktiikka / juoksutoive: Mainiolta lähtöradalta keulareissu saattaisi olla tiedossa. Hulluttelemaan ei kuitenkaan aleta, kun Love Townille tuntuu ainakin normaalivauhtisessa kisassa käyvän vähän kaikki juoksupaikat. Kavioita edelleen säästellään, ja alle tulee kevyet alumiinikengät. Timo Niemelä, Nyt eturivistä autolähdössä matkaan pääsevä vähän turhankin kovissa tehtävissä kilpaillut Going Ville (5) on kerrankin oikeasti hyvin sarjassa sisällä. Odotan rehtiä kilpailijaa tässä ainakin totosijalle, ja Going Villen kapasiteetti voisi riittää vaikka voittoon asti. Ajotaktiikka / juoksutoive: Nätti reissu olisi tietenkin mukava saada. Going Villelle käy tarvittaessa vähän kaikenlaiset juoksut, ja johtavan rinnaltakin tällä voi ajaa. Kengitys- ja varustemuutokset: Todennäköisesti samoilla jatketaan. Petri Klemola, Quiet Leader (8) oli vielä Kajaanissa hieman tasapaksu, mutta tauko huomioiden ruuna teki kuitenkin ihan asiallisen esityksen. Ajotaktiikka / juoksutoive: Vaikka lähtöpaikka on ulkona, niin nyt ei alettane pakittamaan hännille, vaan heti alussa yritetään ajaa kovempaa. Kengitys- ja varustemuutokset: Jenkkikärryt laitetaan taakse. Muuten samoilla jatketaan.

4 T5-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1 Kari Viljakainen, Naputuksella (1) on kovat vastassa, eikä sen vauhdit tässä riitä ihan kärkeen. Tampereella tamma teki pitkällä matkalla johtavan rinnalta vahvan esityksen eikä ollut tuosta juoksusta moksiskaan. Maaliin asti aina tulevan hevosen kannalta saisi olla matkaa nytkin ainakin kierros enemmän. Naputuksella oli välillä ongelmia eikä se ole vielä ihan samassa vireessä kuin talven hyvien esitysten aikoihin. Ajotaktiikka / juoksutoive: Naputus ei pysy alussa nopeimpien matkassa, Innokkuuden takia tälle voi tulla laukka alkuun, Toivotaan, että Naputus menisi ravia, ja että matkavauhti olisi tasaisen reipasta. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatketaan, ja todennäköisesti kengät pysyvät alla. Hannu Hietanen, Hyvän juoksun Tampereella tehnyt Loikkaus (2) ottelee samanlaisena ollessaan tässäkin mainiolta lähtöpaikalta totosijoista. Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti lähtevälle Loikkaukselle näyttäisi tulevan tästä suojajuoksu, joka käy hyvin. Markku Hietanen, Tulollaan olevaa Akaasiaa (4) on parissa viime kisassa opetettu juoksemaan toisten takana. Se on hieman ihmetellyt, kun ei ole saanut mennä eteenpäin. Tähän starttiin on odotuksia. Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa lähtevä Akaasia vienee omista haluista keulaan ja hoitelee hommat. Petri Laine, Pörnä-Tyttö (6) joutui Vermon kovassa alkuvauhdissa kiertämään vähän turhan pitkään kolmatta ennen kuin pääsi keulaan. Tuo tuntui sitten lopussa. Tamman esitykseen olin kuitenkin tyytyväinen. Kisan voittajalle se ei olisi pärjännyt varmaan millään juoksulla, mutta paremmalla reissulla toiseen sijaan olisi voinut olla saumoja. Lyhyt starttiväli voi olla tälle paremmin etua kuin haittaa. Kovia tässä on taas vastassa, mutta hyvin menneellä juoksulla Pörnä- Tytölläkin voisi olla mahdollisuudet pärjätä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Sisäpuolella on tässä yksi niin kova avaaja, ettei keulaan ole mahdollisuuksia päästä. Pörnä-Tytölle käy myös selkäreissu. Mauri Jaara, Viime kauden tapaan taas starttien myötä koko ajan eteenpäin menevällä Vilma Lyydialla (12) on tässä vastassa ihan oikeita hevosia. Ajotaktiikka / juoksutoive: Ravilla matkaan pääsemisen kannalta tällainen lähtöpaikka on Vilma Lyydialle parempi. Toivotaan, että kisassa pidetään reipasta tempoa yllä. T5-5 / LÄHTÖ 8 Jorma Hannus, Viimekertainen kova matkavauhti kylmällä ilmalla oli tauolta palaavalle

5 Bluehouse's Powerille (2) liikaa, eikä se saanut kunnon kontaktia juoksuun. Startti alla hevosen uskoisi parantavan. Aika ailahteleva Bluehouse's Power on ollut usein vaikea ennakoitava. Kari Lehtonen, Tauolta palannut Johnny English (4) oli Härmässä lämmitykseen hyvänoloinen. Tämä on tarkka kengityksen suhteen. Kisassa kenkä irtosi, ja ravi hajosi loppukaarteessa. Ylivieskan tiukat kurvit saattavat hieman haitata ruunaa. Pikku paussilta tulevan taas mainiosti treeneissä menneen Johnny Englishin pitäisi olla tällaiseen tehtävään pärjääjä hevonen. Ajotaktiikka / juoksutoive: Reippaasti matkaan yritetään lähteä. Johnny English on mennyt hyvin keulasta, joten jos sinne päästään, niin sieltä saatetaan kokeilla ajaa. Hevoselle käy myös muut juoksupaikat. Hannu Hietanen, Kat's Commander (5) oli viimeksi Tampereella saman tuntuinen kuin aiemmin, mutta alkuvauhti meni vain ruunan kannalta turhan kovaksi. Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu ja tasainen vauhdinjako sopisivat Cat's Commanderille parhaitten. Taija Mäki-Mustapää, Edellisissään oikein hyvin suorittaneen Kat's Commanderin (5) avaus kovassa alkuvauhdissa meni turhan pitkäksi. Kun kaverit lopettelivat kymppiä, niin tuo oli ruunalle liikaa. Kat's Commander on ollut treeneissä hieman rauhallisempi eikä se ole ollut ihan niin menollaan kuin mitä se on tavallisestii ollut. Ajotaktiikka / juoksutoive: Cat's Commander on ollut parempi selästä. Kengitys- ja varustemuutokset: Viimeksi Cat's Commander juoksi kengät jalassa. Jos olosuhteet sallivat, niin etukengät otetaan pois. Muuten samoilla jatketaan. Panu Ahonen, Vaikka Hillbilly Willy (6) tuntui alle ajossa ihan hyvätuntuiselta, niin en kuitenkaan osannut odottaa siltä startissa noin kovaa suoritusta. Ruuna voitti hurjan matkavauhdin jälkeen omaa hyvyyttään. Hillbilly Willy tuli omista haluistaan maalin asti, eikä minun tarvinnut lopussa aukaista edes korvia. Hieman vaikea sanoa painaako tuo edellisen päivän kova juoksu hevosen kintereissä tässä kisassa. Ajotaktiikka / juoksutoive: Eilen ruuna lähti terävästi matkaan. Kengitys- ja varustemuutokset: Eilen ilman kenkiä kilpaillut Hillbilly Willy juossee tänään kengät jalassa. Panu Ahonen, Härmän lämmitykseen Ettan (7) oli ulospäin hyvännäköinen, mutta starttisuorituksen perusteella hevosen vire on yhä hieman hakusessa. Ajotaktiikka / juoksutoive: Pienen numeron tarvitsevalle Ettanille tällainen lähtöpaikka on hankala. Tiina Koskinen, Indiana Poliss (12) on ollut koko ajan hyvä. Auton takana ruunalla on ollut tosi huonoa tuuria lähtöpaikkojen kanssa. Volttilähdöt ovat osoittautuneet sille hankaliksi ja

6 laukkoja on tullut. Hevonen jatkaa treenein perusteella samassa mallissa, mutta paikan takia lähinnä sijoittumaan tähän kisaan lähdetään. on Ajotaktiikka / juoksutoive: Indiana Poliss on tosi nopea lähtijä, joten tällainen lähtöpaikka on iso miinus. Loppusuora on pitkä, ja jos vahvaan kiriin kykenevä ruuna on jonkinlaisissa asemissa, niin se voisi kerjetä vielä jonkinlaiseen sijoitukseen. Kengitys- ja varustemuutokset: Indiana Poliss kilpaili viimeksi ilman etukenkiä, mikä on sille etu. Ylivieskan radan pinta on joskus aika karkea, joten tällaiselta lähtöpaikalta voi olla järkevämpää ajaa kengät alla. Troikka-2 /LÄHTÖ 9 Victor Björkroth, Kokkolan Paikallisraveissa ja viikko sen jälkeen ajetuissa harjoitusraveissa ok-esityksillä voittanut Amanda Rose (1) on sarjoihinsa hyvä hevonen. Viime mainituissa lönköteltiin ensimmäinen tuhat vain 24-kyytiä. Toisen kierroksen noin 15-vauhtia tullut Amanda Rose nousi lopussa niukasti mutta varmasti ykköseksi. Nordic Cupiin tähtäävällä tammalla on tarkoituksellisesti kilpailu harvakseltaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa lähtevä Amanda Rose voisi saada tässä keulat. Myös se selästä voi ajaa, eikä juoksupaikalla muutenkaan ole tälle isoa merkitystä. Kari Lehtonen, Amour Birchbay (7) on hieman sisäänpäin vino, ja varmaan tuon takia se on tehnyt ainakin minun ajamissani starteissa parhaat esitykset keulasta ja sisäradalta. Tällainen lähtöpaikka on sille hieman hankala. Hevonen ei ole tällaiseen porukkaan ollenkaan huono. Viime suoritusten perusteella Amour Birchbay ei ole välttämättä ihan parhaimmillaan, joten vaikka kolmen sakkiin saattaisi olla saumoja, niin voitto voi olla liikaa vaadittua. Ajotaktiikka / juoksutoive: Jonkin matkaa eteenpäin startista on kokeiltava ajaa. Kengitys- ja varustemuutokset: Normivehkeillä jatketaan. Niko Jokela, Ewerth (11) Paikka hankaloittaa hyvän lähtijän pärjäämistä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Lyhyellä kirillä yritetään. Kengitys- ja varustemuutokset: Samoilla jatkettaneen. LÄHTÖ 10 Hannu Hietanen, Voltista lähteminen on Vianolle (2) yhä aika tavalla hepreaa. Alussa on ollut vaara, että hevonen menee peitsille. Tuon takia alle on pitänyt lisätä painoa, mikä on sitten näkynyt lopun vauhdeissa. Parempaan suuntaan menneelle Vianolle pitemmästä matkasta ei ole haittaa, kun se jaksaa mennä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Peitsivaaran takia matkaan täytyy yrittää lähteä nätisti. Kun Viano menee ravia, niin sille käy vähän kaikki juoksupaikat. Niko Jokela, Yhä starteissaan pikkuisen käsijarru päällä menneellä Almuksella (9) olisi kykyjä

7 parempaankin. Viime esitysten perusteella menestystä on vaikea alkaa ennustamaan. Ajotaktiikka / juoksutoive: Vähän yksitahtiselle menijälle tasaisen reipas matkavauhti olisi sopivinta. Troikka-3 /LÄHTÖ 11 Timo Väisänen, Vieremän perjantain paikallisraveissa juoksusta Fade To Black (3) sai kuten oli tarkoituskin, sopivan hiitin tätä kisaa ajatellen. Alussa keulat ottanut ruuna matkasi kolmas sisällä. Kierros ennen maalia hevonen laukkasi, kun se säikähti radalle kaatunutta tolppaa. Jäimme hypyssä tuollaiset 20 m. Pääsimme tulemaan lopun sisärataa pitkin. Vielä maalisuoran alussa kärjestä kaukana kärjestä ollut Fade To Black ehti maalikamerassa ensimmäiseksi. Se ei ollut juoksusta millänsäkään ja palautui hyvin. Koko ajan petranneesta vielä starteissa puolikaasulla menevästä Fade To Blackista voi ajan mittaan kehittyä mainio kilpahevonen. Sopivalta paikalta matkaan pääsevällä Fade To Blackilla pitäisi olla tässä juoksun onnistuessa mahdollisuudet pärjätä. Ajotaktiikka / juoksutoive: Mukavasti Vieremän autolähdössä matkaan päässyt Fade To Black tekee kisassa omaa suoritustaan. Juoksunkululla tai juoksupaikalla ei tunnu olevan tälle isoa merkitystä. Ruunalla pystyy ajamaan varmaan myös johtavan rinnalta. Kengitys- ja varustemuutokset: Ravivarmalle Fade To Blackille tuntuu sopivan monenlaiset balanssit. Kuopiossa ajettiin kokeilun vuoksi ilman kenkiä. Viimeksi mentiin alumiinikengät alla, ja tuolla samaa kengitystä on tarkoitus tässäkin käyttää. Niko Jokela, Mountain Awesome (5) teki Oulussa sisärataa pitkin asiallisen esityksen ja ylsi maksimitulokseen. Ruuna saattaisi hieman parantaa, kun kyseessä on kolmas startti tauon jälkeen. Juoksun onnistuessa jonkinlainen pärjääminen ei ole ihan mahdotonta. Ajotaktiikka / juoksutoive: Sisäratareissu tuntuisi sopivan tälle parhaitten. Emilia Hirvi, Haley Webillä (8) murtui marraskuun Kasvattajakruunu kisassa polvi. Talvi on päästy treenaamaan hyvin, ja huhtikuun alussa aloitettiin ratahiitit. Hevonen tuntuisi olevan mukavalla mallilla. Vauhdikkaalla tammalla on kapasiteettia, joten jatkoon odotuksia. Pitkän tauon takia onnistuminen on pieni arvoitus. Haley Webillä käytiin harjoitusraveissa. Siellä kilpailuhenkinen tamma oli aika kovissa paineissa. Toivotaan, että homma pysyy nyt kasassa. Tähtäin on syksyn lähdöissä. Tässä on tärkeintä, että Haley Web tekee ehjän hyvän juoksun ja tulee maaliin asti. Ajotaktiikka / juoksutoive: Nätti juoksu yritetään saada. Kengitys- ja varustemuutokset: Normivarusteilla aloitetaan. Avovehkeet ovat käytössä, jotta Haley Web pysyisi mahdollisimman rauhallisena. Niko Jokela, Kathy Heel (11) laukkasi Härmässä ekakurviin, kun jouduin ottamaan sitä ahtaassa paikassa kiinni. Kokkolassa Kathy Heel teki ihan mukavan esityksen, ja tuon perusteella sillä voisi olla tällaisessa lähdössä pikku yllätyssaumat. Ajotaktiikka / juoksutoive: Kathy Heel on aika meneväinen, joten tasaisen reipas matkavauhti

8 olisi sille sopivinta. T5-vihje Illan T5-pelin ennalta parhailta tuntuvat ankkuriehdokkaat löytyvät kylmäverilähdöistä. T5-1 / LÄHTÖ 4 Varmaehdokas Hyvin onnistuneen juoksun perästä Kaustisella mainiolla ajalla voittaneen Livarotin (15) ykkönen edellyttää näistä alkuasemista jonkun verran tuureja juoksun suhteen, mutta sellaisessa tapauksessa toinen peräkkäinen tolppa on mahdollinen. Yllättäjäehdokkaat Mainiolta paikalta matkaan pääsevä Joe Le Taxi (3) on olemassa tällaiseen tehtävään aivan asiallinen peli. Liukkaana avaajana se voi päästä keulaan, josta hyvin treenannut ruuna saattaa vetää kisaa pitkäänkin. Parhaimmillaan voltista terävästi käynnistyvä Little Kicks (7) pääsee lähtemään yksin juoksulangalta. Startin osuessa kohdalleen, voi tamma pystyä etenemään mieliasemiinsa keulaan. Matti Kankaan mukaan Little Kicks teki keskiviikon harjoitusraveissa hyvän esityksen, joten koko matkan johtokaan ei ole välttämättä ihan mahdottomuus. Arvoitus Shadow Leaderin (8) kaarrejuoksu vaikeudet taukokisassa Härmässä. Toki radan tiukoilla kurveilla saattoi oma osuutensa asiaan. Hevosen varusteita vaihdetaan, jolla koetetaan saada hevosta paremmin ohjattavaksi ja kaarteissa suoremmaksi. Jos muutoksista on apua Shadow Leaderille, niin saattaa pystyä hyvään esitykseen. Juoksunkulku arvaus Joi Le Taxi (3) ja Little Kicks (7) ovat nopeita startista, ja jompikumpi niistä juossee alussa keulassa. Myös Vic Afeidas (1) on joskus päässyt voltista liukkaasti liikkeelle. Kaustisella Livarotin (15) juoksu takamatkalta onnistui nappiin, kun hyvin avannut pääsi etenemään heti kolmanteen sisälle. Takamatkan juoksulangan paikalta juoksun onnistuminen tällaisessa isossa lähdössä on aina hieman arvailujen varassa. Hyvä starttari voi tuureilla saada juoksupaikan läheltä kärkeä. Päinvastaisessa tapauksessa hevonen voi jäädä liian pitkäksi aikaa kiertämään kolmannelle radalle, kun aukkoja ei parijonosta löydy. Kaarreongelmia viime kaudella kärsineelle Shadow Leaderille (8) lähtöpaikka on Petri Klemolan mielestä sopiva, ja sisärataa pitkin on ainakin alkumatka tarkoitus ajaa. Tuon enempää en uskalla alkaa tähän kohtaan juoksunkulkua lähteä arvailemaan. A: 8,15,3,7 B: 16,14,10,9 C: 12,1,2,11,4,5,13 T5-2 / LÄHTÖ 5 Varmaehdokkaat Raama (3) sortui Seinäjoella ensimmäisellä takasuoralla kolmannelta radalta turhalta näyttäneelle laukalle. Kuten Kaustisella nähtiin ruuna on epävarma starttiin, eikä alkuun ei voi oikein satsata. Ehjällä juoksulla kovassa iskussa olevan Raaman voittomahdollisuudet edulliselta lähtöradalta ovat mainiot, kun moni pahimmista vastustajista on saanut ikävät alkuasemat.

9 Yllättäjäehdokkaat Temetrius (2) oli tuntunut Markku Hietasen käteen Kaustisella niin mainiolta, että jos ruuna selviää laukatta matkaan, ei pärjääminen häntä yllättäisi. Ravilla terävästi avaava Viimaliina (4) saanee neloselta kivan sisäratareissun, jonka perästä ainakin mitaleille voisi olla saumoja. Arvoitus Kahden peräkkäisen voiton jälkeen Tirehtöörin (11) vire pari vaisumman esityksen perästä on jonkinlainen kysymysmerkki. Juoksunkulku arvaus Vimmaliina (4) ja Tokkeri (5) seuraavat autoa hyvin. Varmasti auton takaa avannut Tokkeri saattaisi edetä keulaan ja vetää porukkaa ainakin jonkin aikaa. Jos Raama (3) selviää ravilla matkaan, niin Niko Jokela suunnannee mahdollisuuksien mukaan ajokillaan heti eteenpäin, kun se on hänen mukaansa parempi vapaalta. Jos johtoon pääsy onnistuu, voivat ohitusyritykset olla tuhoon tuomittuja. Puolihyvin käynnistyvällä Sarinan Sisun (6) kohtalona voi olla jäädä vetämään toisen radan jonoa. Toki se voi saada selän Rojaalista (7), jolla ajettaneen startista eteenpäin. Kankeasti käynnistyvä Tuurin Toive (8) voi jäädä aiemman perusteella aika pitkäksikin aika kolmannelle roikkumaan. Terävästi avaavalle Aavan Superille (12) tällainen lähtöpaikka on selvä miinus. Markku Hietanen yrittää taiteilla Temetriuksen (2) ravilla matkaan. Sen onnistuessa hän kääntänee ajokkinsa mahdollisesti jo ajoissa reissuun. A: 3 B: 7,8,11,12,4,2 C: 6,10,9,1 T5-3/ LÄHTÖ 6/PD-1 Varmaehdokas Ylivauhtiseen juoksuun on vaara, mistä suljetulta paikalta matkaan lähtevä Willy Wingston (9) saattaa pystyä lopussa hyödyntämään tuon seikan. Yllättäjäehdokas Tasaisen hyvin starteissaan suorittanut Going Ville (5) on rehti lopun tulija, joka saattaa kyetä osallistumaan tässäkin voittokamppailuun. Juoksunkulku arvaus Eturivi on täynnänsä kovia starttareita, ja lähtökiihdytyksellä on vaara mennä hieman turhankin kovaksi. Jailhouse House (1) pystynee pitämään alussa muut ulkopuolellaan. Tauolta palaajalla ei välttämättä haluta ajaa keulasta, kun hyviä vetureita on tarjolla eteen. Vaikka Classical Winner (2) on nopea alussa, niin kärkeen tai edes sisäradalle sen voi olla tässä vaikea päästä. Lovetown (4) on yksi mahdollinen porukan vetäjä. Marko Pellinen totesi, että vaikka keulaan pääsy onnistuisi, niin hän ei pidä väkisin asemista kiinni, jos alkuvauhti tuntuu menevän liian railakkaaksi, kun ruunalle käy mainiosti myös selkäjuoksu. Lupaavalla esityksellä tauolta aloittanut Tut A P (7) on sen verran hyvä avaaja, että sillä ei kannata alkaa alussa pakittelemaan, vaan jopa johtoon saatetaan yrittää päästä. Kajaanissa tasaisen suorituksen tauolta tehneellä Quiet Leaderillä (8) ajetaan Petri Klemolan myös startista eteenpäin. Piikkiin pääsy on mahdollista, mutta myös jääminen toiselle ilman vetoapua. Takarivistä kahden nopean lähtijän takaa matkaan pääsevä Willy Wingstonin (9) voi saada ihan mukavankin paikan parijonosta. Mahdollinen ylivauhti voisi lisätä ruuna voittomahdollisuuksia. A: 9,8,4 B: 5,7,1 C: 10,2,3 D: 6,11 T5-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1 Varmaehdokas Hienon kisan ykkössuosikiksi nousee parhaan lähtöpaikkansa ansiosta

10 Akaasia (4). Edellisissään takana matkanneella tammalla on nyt saumat päästä mieliasemiinsa keulaan. Myös muut juoksupaikat käyvät, mistä todisteena tämän vastaavan kisan ykkönen johtavan takaa viime vuonna. Yllättäjäehdokkaat Hyvää työtä koko ajan tekevät Loikkaus (2), Niemen Cecilia (11) ja Vilma Lyydia (12) saattavat pystyä oikeana päivänään ja sopivan juoksunkulun perästä kamppailla mitalisijoista. Juoksunkulku arvaus Vaikka myös sisä- ja ulkopuolelta lähdetään liukkaasti, kovaa avaava Akaasia (4) pystynee etenemään alussa johtoon. Vermossa hurjan reissun kunnialla kestänyt Pörnä-Tyttö (6) voi halutessaan pystyä haastamaan edellä mainitun keulakamppailussa, jolloin alkuvauhti saattaisi mennä aika hurjaksi. Petri Laineen mukaan tammalle ei välttämättä haluta toista kertaa peräkkäin yhtä vaativaa reissua. Toisaalta välttääkseen paikkaa johtavan rinnalla kuski saattaa pitää kuitenkin parempana ajaa räväkällä avaajalla eteenpäin. Pörnä-Tytön ajotaktiikka, joka voi ratkaista kisassa paljon, on ennalta jonkinlainen arvoitus. Hyvin autoa seuraava Loikkaus (2) saanee hyvän reissun kärjen takana sisäradalla, josta se ei ole tässä kenellekään ihan vaaraton vastustaja. Asiallisesti käynnistyvällä Virin Camillalla (5) voi olla vaara jäädä toiselle ilman vetoapua. Naputus (1) on epävarma auton takaa, Alku on otettava aika tavalla varman päälle, joten sisäradan paikasta on tamma jäänee alussa aika tavalla taustalle. A: 4 B: 6,2,5,11,12,9 C: 1,10,3,7 T5-5 / LÄHTÖ 8 Varmaehdokas & Arvoitus Eilen Oulussa hienolla esityksellä lopussa varmaan yllätysvoittoon kirinyt Hillbilly Willy (6) voi tässäkin vastaavana vaikea voitettava. Se on suorittanut ennenkin hyvin yhden päivän starttivälillä, mutta eilisen kovan juoksun vaikutus esitykseen on silti ennalta jonkinlainen arvoitus. Yllättäjäehdokas 76-lähdöissä asiallisesti suorittanut Global Treasure (9) voi takarivin paikasta huolimatta saada hyökkäysasemat, kun edestä avataan reippaasti.. Juoksunkulku Johnny Englishin (4) sisäpuolella lähtevillä asiallisesti autoa seuraaville Lucky Tempestille (1) ja Kleine Marialle (3) haettaneen selkäreissua, joten rivakasti käynnistyvä ruuna päässee alkumatkasta johtoon. Härmän startissa kengän tippumisen takia ravinsa kadottanut hevonen on Kari Lehtosen mukaan mennyt taas mainiosti treeneissä. Johtopaikalta saatetaan ajaa, mutta Lehtosen mielestä ruunalle sopivat myös muunlaiset juoksut. Kahden viimeisen esityksen perusteella Hillbilly Willy (6) on saanut selvästi lisää lähtönopeutta. Paikka on hieman ulkona, mutta eilisen perusteella johtoon pääseminen ei ole nytkään aivan poissuljettua. Oulussa ajettiin keulat annettiin pois, mutta tässä saatetaan käyttää erilaista taktiikkaa. Kat's Commanderille (5) kokeiltiin viimeksi ajaa keulasta. Ruuna on kuitenkin ollut yleensä parempi selkäreissulla, jollaista tässä lähdettäneen hakemaan. Takarivin haastajien kiriin lähtöjärjestystä on ennalta vaikea lähteä veikkaamaan. A: 6,5,4,12 B: 9,11 C: 1,2,10,8,3,7

11 T5-systeemit Pieni: 8,15,3,7 (16,14) 3 (7,8) 9,8,4 (5,7) 4 (6,2) 6,5,4,12 (9,11) = 48 riviä Suuri: 8,15,3,7,16,14,9,10 (12,1) 3 (7,8) 9,8,4,5 (7,1) 4,6,2,5 (11,12) 6,5,4,12,9,11 (1,2) = 768 r Muut lähdöt 1. 2.Leikillä 1.Laretta 4.Särkän Kake (6.Jantter) 2. 6.Smart Leader 5. Hide Snow White 1.Gulliver Hangover 10.Mint Toffee 9.Miss Lady Lindy 7.Manifican (2.Rain's Banshee) 3. 3.Limuska 1.N.P. Liitotähti 1.Corinna 6.Kömin Lento (4. Uusi Tuikku) 9. Troikka-2 1. Amanda Rose 4.Arctic Skipper 11. Ewerth 2. Caldera Amour 9.Skyline Star 7. Amour Birchbay 8.Bluehouse Pip 10.Can Conor 6.Rex Texpress 12. Ever Wanda (3.Callela Cashflow) Viano 3.Heikkalan Pehtoor 4.Jumiini 7.Tutun Impi 6.Vinha Topi (1.Siirin hilla 8.Almus) 11. Troikka-3 3.Fade To Black 8.Haley Web 2.Evi Amor 5.Mountain Awesome 9.Royal Hill 10.Space Cake (4. Toy Surprise 1.Francine Web) (A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa) Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Ville Pohjola, Teacher In Space (4) aloitti ihan kivasti, mutta sitten hevoselle tuli varmaan jotain pikku vaivaa. Tähän kisaan on nyt pidempi väli, eikä minulla

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Tammasarjan suosikkina lähtee matkaan Kiikkus s Damen poisjäännin jälkeen numero 8 MILLSTONE S LISSOM. Neljättä peräkkäistä voittoa

Lisätiedot

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 4 NORIKO. Viimeksi Kajaanissa Timo Vääräsen suojatti eteni keulaan lähtökiihdytyksessä ja irtosi

Lisätiedot

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 9,3,5,10,7 (1,4) T4-2: 2 (9,11) T4-3: 9,6,8 + 12,1,10 (7,4) T4-4: 9,5,6 + 1,7,4 (10,2) Pieni systeemi 45 riviä, panos 0,20,

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 7 EKOLOKI. Viimeksi Jokimaalla ori nousi 6. sisältä 6. ulos etusuoralla, lähti samassa kolmannelle

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja T4-1 / LÄHTÖ 4 Jani Ahopelto, Gold Narva (5) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varustemuutokset:

Valmentaja-/ohjastajakommentteja T4-1 / LÄHTÖ 4 Jani Ahopelto, Gold Narva (5) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varustemuutokset: Valmentaja-/ohjastajakommentteja T4-1 / LÄHTÖ 4 Jani Ahopelto, Tauolta aloittanut Gold Narva (5) ei ollut toissa kerralla voitosta huolimatta vielä ihan vetreimmillään. Viimeksi 1500 takia takamatkalle

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Mauri Jaara, Fast'nfurious Sisulle (9) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varustemuutokset: LÄHTÖ 3 Jaakko Rahko,

Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Mauri Jaara, Fast'nfurious Sisulle (9) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varustemuutokset: LÄHTÖ 3 Jaakko Rahko, Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Mauri Jaara, Viime kisaansa kipeänä olleella Fast'nfurious Sisulle (9) on tullut tuon jälkeen isoja muutoksia. Se ruunattiin, ja siltä osastolta löytyi sanomista.

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 15.3.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 12 LINTAN PYSTI. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa toiselle

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Juha-Matti Paavola, Siriliisillä (4) ei ajettu kokeessa hampaat irvessä, mutta mukavaa vauhtia asiallisen oloinen vauhdikas varsa loppua kuitenkin tuli. Siriliisi

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin avauskohteena ajettavan Nuorten Sarjan suosikit tulevat takamatkalta. 9 HORSETAIL S JACK eteni Vieremällä lyhyen alkulaukkansa jälkeen 3. ulos.

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Niko Jokela, Kun Jyväskylässä keulassa matkanneen Veeran Neidin (7) rinnalla juossut vastustaja pudotti taaksemme, niin tamman keskittyminen herpaantui, ja laukka

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 2.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 1 FLYING FIRE FLY. Kauden avauksessaan Joensuussa ruuna eteni keulaan ensimmäisessä kaarteessa, sai rauhoittaa vauhtia

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Markus Porokka, Lento-Liisa (6) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varuste- ja kengitysmuutokset Veli-Erkki Paavola,

Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Markus Porokka, Lento-Liisa (6) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varuste- ja kengitysmuutokset Veli-Erkki Paavola, Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Markus Porokka, Lento-Liisa (6) ei ollut nelivuotiaana vielä valmis. Joensuun kokeeseen lähdettiin hieman ex-tempore mentaliteetilla. Vain kotona ajettu tamma suoritti

Lisätiedot

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 3,1,10 + 8,11 (7,9) T4-2: 14,1,12 + 13,15,6 (3,2) T4-3: 2,1,9 + 3,7 (10,8) T4-4: 2 (3,6) Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,4

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikit ovat joutuneet hankalille lähtöpaikoille. 12 SELISELI nousi viimeksi 2. sisältä johtavan rinnalle 800 jäljellä, painui keulaan viimeisellä

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Jukka-Pekka Kauhanen, Hyvityksen Pyry (6) teki Oulussa ok-startin. Kisassa mentiin loppumatkasta hyvää vauhtia, ja maaliin tultiin tosi kovaa. Koko kisan ajan miestä

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Antti Isomaa, Virkun Hohton (1) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varuste- ja kengitysmuutokset Antti Ojanperä,

Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Antti Isomaa, Virkun Hohton (1) Ajotaktiikka/Juoksutoive Varuste- ja kengitysmuutokset Antti Ojanperä, Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Antti Isomaa, Jos Virkun Hohton (1) asiat saataisiin kohdalleen, niin se olisi varsinkin jakson puolesta hyvä hevonen. Laukkaprosentti on tosi korkea, ja kilpatilanteessa

Lisätiedot

Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme ideavarmaksi valitsemme avauskohteen numeron 1 WIRED EXPLOSION. Viimeksi Joensuussa tamma lähti taustalta kolmannelle radalle

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 4.5.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 6 SPECIAL JULIANO. Viimeksi Ylivieskassa ruuna lähti 3. ulkoa kolmannelle etusuoralla, eteni loppukaarteessa 2. ulos ja

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Panu Ahonen, Steam Vici (2) oli vielä lämmityksen epävarman oloinen. Esitys itse startissa oli kuitenkin positiivinen yllätys, kun aiempaa selvästi paremmin vauhtia

Lisätiedot

T4-1 / LÄHTÖ 4 Mauri Jaara, Tekemänsä hyvän juoksun perusteella Erica Field (1) tuntuisi olevan kunnossa.

T4-1 / LÄHTÖ 4 Mauri Jaara, Tekemänsä hyvän juoksun perusteella Erica Field (1) tuntuisi olevan kunnossa. Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Mauri Jaara, Kivarin Quickstepin (1) kanssa jäimme Bodenissa alussa ulos roikkumaan. parijonosta ei löytynyt paikka, ja jouduimme pakittamaan ihan hännille. Kisassa

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Miika Tenhunen, Rehulan Huvi (1) on mukavanoloinen ja ravivarmantuntuinen aloittelija. Lappeenrannan uran avauksessa ruuna laukkasi häiriön takia alussa, mutta

Lisätiedot

Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina TOTO5-VIHJESYSTEEMIT TOTO5-ANALYYSIT

Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina TOTO5-VIHJESYSTEEMIT TOTO5-ANALYYSIT Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina 30.9.2013 TOTO5-VIHJESYSTEEMIT T5-1: 11,14,16 + 7,1 (12,13) T5-2: 7,1 (12,6) T5-3: 7,8,10 + 5,1 (3,11) T5-4: 5,4,2 + 8,10 (7,3) T5-5: 4 (7,15) Pieni systeemi 54 riviä,

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT 29.12.2012

TOTO75- RAVIT 29.12.2012 TOTO75- RAVIT 29.12.2012 Lähtö 1. A) 2,3 B) 6,4,5,1,7 MELIISI VEERAN POIKA PELE MAJAMI - DEMON Lauantain ravit käynnistävän Varsat Vauhdissa-finaalin suosikkina lähtee matkaan 2 MELIISI. Viimeksi Kuopiossa

Lisätiedot

TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 7 BE SEEN RIDE. Kauden avauksessaan Killerillä ruuna hyökkäsi 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja kiri varmaan voittoon.

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa numero 1 ROBERT SAM. Viimeksi Kuopiossa ruuna hyökkäsi 2. ulkoa kierros jäljellä, eteni päätöspuolikkaan alussa johtavan rinnalle

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 29.03.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Biofarm Cupin karsinnan suosikkina starttaa 4. E.V. JORY. Uransa avauksessa ori eteni johtavan rinnalta keulaan loppukaarteessa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 21.12.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin avauskohteen suosikkina starttaa 9 SAAREN POIKA. Viimeksi Kouvolassa ruuna kiersi alun kolmatta rataa ja eteni toiselle ilman vetoapua toisessa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.02.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 9 VIPPASKONSTI. Viimeksi Lappeessa ori nousi 3. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja puristi hyvin perille. Antti

Lisätiedot

Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 V4-pelin avaavan hyvätasoisen Nuorten Sarjan suosikkinamme starttaa 5 DIGGER DEAN. Viimeksi Vieremällä ruuna kiersi alun kolmatta rataa, painui keulaan

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Tuomas Pakkanen, Riituska (3) tuntuu ihan ok-hevoselta. Tamma voisi pystyä menemään matkan 36-vauhtia läpi. Tuollaisella ajalla se voisi olla tässä aika korkeallekin.

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 20.4.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 12 GERONIMO KEMP. Viimeksi Kaustisella ruuna matkasi 2. ulkona ja seurasi asiallisesti totoon. Mauri Jaaran ajokki terävöityy

Lisätiedot

V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Lauantain V4-pelin avauskohteena ajattavan Tapiola 3-vuotis Cupin finaalin pyrimme selvittämään vihjesysteemeissä kahdella hevosella. 12 LIQUORICE PIPE on ideasuosikkimme.

Lisätiedot

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT VIEREMÄN TOTO76-RAVIT 27.5.2017 TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 12,6 + 4,1,16,15 (11,16) T76-2: 3 (10,6) T76-3: 11,2,7 + 4,3 (6,8) T76-4: 5 + 4,2 + 7,15 (1,8) T76-5: 1,6,2 + 7,3 (10,9) T76-6: 3 (1,6) T76-7:

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 1.2.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 4 EXPRESS ERNEST. Viimeksi Joensuussa ori hyökkäsi 5. ulkoa 900 jäljellä ja kiri hyvin kolmanneksi, vaikka vauhdinjako

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Pertti Taskinen, Riutan Taika (5) lopetti kokeessa 34-vauhtia, ja hevonen oli tuntunut treenien perusteella idioottiravurilta. Menin tamman kanssa paikallisraveihin,

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 13.1.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion Sorsasalon historian ensimmäisten Toto5-systeemien tukipilariksi valitsemme avauskohteesta numeron 4 ESPINOZO. Viimeksi Oulussa ori eteni johtavan

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 23.11.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 9 PELIKKA. Viime lauantaina Vermossa tamma nousi 3. sisältä 2. ulos ensimmäisellä takasuoralla, jäi ilman vetoapua toisessa

Lisätiedot

T64: 3, 4 (6,10)/2, 11 (6,3)/2 (5,3)/5, 9, 2 (3,6)/3, 8, 6 (7,9)/9, 5, 12, 14, 4, 6, 8 (7,3) = 252 riviä 25,20 euroa

T64: 3, 4 (6,10)/2, 11 (6,3)/2 (5,3)/5, 9, 2 (3,6)/3, 8, 6 (7,9)/9, 5, 12, 14, 4, 6, 8 (7,3) = 252 riviä 25,20 euroa Propulsionin matka kohti Prix d Ameriquea alkaa Ruotsin ravit 30.11.2017: Gävle T64 Jackpot Torstaina Gävlen Toto64-pelissä on jaossa 147 979 euron jackpot. Toto64 alkaa lähdöstä neljä ja peliaika päättyy

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 24.8.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 9 HISSUN RITU. Viimeksi Vieremällä tamma sai 2. sisältä kiritilaa 100 metriä ennen maalia ja puristi totoon. Tuomas Pakkasen

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 28.4.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 6 ALL IN. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 2. ulkoa loppukaarteessa ja kiri niukkaan voittoon.

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 7.12.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 7 MARKUS CHIEF. Viime lauantaina Teivossa ruuna nousi 2. sisältä ulos loppusuoralla ja puristi

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV- RAVIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV- RAVIT 6.11.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 3 SUIVIKAS. Viime lauantaina ori veti keulassa kolmannen puolikkaan 22-vauhtia ja irtosi lopussa varmaan voittoon. Terho

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 18.05.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteena ajettavasta Kuopio Stakesin kolmannesta karsinnasta numeron 9 GLAMOUR FRIDO. Viimeksi Seinäjoella ori

Lisätiedot

Kuopion V75-ravit V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion V75-ravit V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion V75-ravit 26.2.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteesta numeron 7 GLOBAL KID. Viimeksi Teivossa ruuna kiersi taustalta johtavan rinnalle 1400 metriä ennen

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 1 Hannu Hietanen, Kaikissa starteissaan Tilun Taru (1) on ollut ensimetreillä epävarma ja se on ottanut alkuun pikku laukkoja. Vähitellen parannellut tamma on tehnyt

Lisätiedot

7 ASTRID JAR Tapio Manninen: Hevonen voi pärjätä. Kengät jalassa ja normaalit kärryt. Se lähtee kovaa jos kuski haluaa.

7 ASTRID JAR Tapio Manninen: Hevonen voi pärjätä. Kengät jalassa ja normaalit kärryt. Se lähtee kovaa jos kuski haluaa. RIIHIMÄKI 14.6.2015 L1: 7 ASTRID JAR Tapio Manninen: Hevonen voi pärjätä. Kengät jalassa ja normaalit kärryt. Se lähtee kovaa jos kuski haluaa. 11 ROBBY BUBBLE Teemu Toroska: Tämä tulee sairaslomalta.

Lisätiedot

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

Valmentaja-/ohjastajakommentteja Valmentaja-/ohjastajakommentteja LÄHTÖ 2 Hannu Hietanen, Viime kokeessa hyvin lopun tullut Boss Birdland (1) kulki edellisellä kerrallakin alun ihan mukavasti, mutta laukan jälkeen se ei ottanut vauhtia

Lisätiedot

VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin:

VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN 13.8.2017 Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: Lähtö 4 6 Black Sleight on ihan asiallisessa kunnossa. Starttiväli on tälle hevoselle ihan hyvä ja johtuu siitä,

Lisätiedot

POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT

POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT Lähtö 1. A) 3,5,16 B) 8,12,13,9,2,1,10,4,6,11,7,14,15 BLACK TRIBE MR DAVE MODEL MOON TURBORI Avauslähdön suosikkina starttaa matkaan numero

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 11.11.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 8 JELEMO. Viimeksi Joensuussa ruuna lähti taustalta kolmannelle etusuoralla ja kierteli asiallisesti perille. Tuomas

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 12.8.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Nuorten Sarjan suosikkinamme starttaa 3 IITAN ILO. Maanantaina Seinäjoella tamma laukkasi johtavan rinnalta ensimmäisellä takasuoralla.

Lisätiedot

Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT TOTO75-VIHJESYSTEEMIT ABC-RANKINGIT

Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT TOTO75-VIHJESYSTEEMIT ABC-RANKINGIT Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina 21.12.2013 klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT Toto75-systeemiemme ensimmäiseksi tukipilariksi valitsemme neljännen kohteen suosikkina matkaan starttaavan numeron 6 BALETIN SALAMA.

Lisätiedot

Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT TOTO65-ANALYYSIT

Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT TOTO65-ANALYYSIT Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina 10.7. klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT T65-1: 9,10,1 + 6,8,5 (7,3) T65-2: 2 (1,8) T65-3: 9,7 + 10,8,4,3 (5,6) T65-4: 11 (1,2) T65-5: 3 +

Lisätiedot

Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti

Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti TOTO75-VIHJESYSTEEMIT T75-1: 5,4,12 + 3,1 (16,9) T75-2: 3 (1,4) T75-3: 5,11 + 4,9 (6,2) T75-4: 9,1 (7,2) T75-5: 1,5,4

Lisätiedot

Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT. Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA

Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT. Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA Lauantain avauslähdön suosikkinamme starttaa 14 SUOMIPOIKA. Viimeksi Vermossa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 23.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteessa suosikkina matkaan starttaavan numeron 9 MINTO S ROMEO. Viime lauantaina Joensuussa ruuna kiersi 2. sisältä

Lisätiedot

Kuninkuusravit Kuopiossa Sunnuntain Toto65-ravien vihjepaketti

Kuninkuusravit Kuopiossa Sunnuntain Toto65-ravien vihjepaketti Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Sunnuntain 28.7.2013 Toto65-ravien vihjepaketti Vihjeet päivitetty sunnuntaina klo 9:15. TOTO65-VIHJESYSTEEMIT T65-1: 4,2,1 + 5,8 (10,3) T65-2: 1,3,5 + 8,6 (2,10)

Lisätiedot

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 38,0-37,0-29,0-34,5 ÅS TUR: Laukkasi lähdössä. Eteni 6. ulos 1. takasuoralla. Hyökkäsi 900 jäljellä ja pudotti päätöspuolikkaan alussa

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Suurempaan systeemiin numerot 7 EETU-KEVÄTÖN, 8 HOVI-MIKKI ja 1 UKKO-IIKONI.

Suurempaan systeemiin numerot 7 EETU-KEVÄTÖN, 8 HOVI-MIKKI ja 1 UKKO-IIKONI. Kuopion TotoTV-ravit 10.4.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohde on hieman hankalasti veikattava lähtö, jossa nostamme ideasuosikiksemme numeron 12 MATTI VAKAA. Viimeksi Kuopiossa ruuna pudotti johtavan

Lisätiedot

Lähtö 1. Väliajat: 33,0-34,5-30,5-33,0

Lähtö 1. Väliajat: 33,0-34,5-30,5-33,0 Lähtö 1. Väliajat: 33,0-34,5-30,5-33,0 TYTÖN MUISTO: Pääsi 1. takasuoralla neljän hevosen lähdössä 3. sisältä 2. sisälle ja peri keulat viim. takasuoralla. Vastaili maalisuoralla varmaan voittoon. LISSUN

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit SUPERLAUANTAI Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit SUPERLAUANTAI Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) 2 Tipsit (Jouni Toroska) Toto75-1 (Kuopio lähtö 5) A) 3,10,12,4,6,7,8 / B) 2,11,9,5,1 / C) - Toto75-pelin avauskohteesta löytyy monta realistista voitontavoittelijaa. 3 SAKARIN on vielä käytökseltään vähän

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 14.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 3 KEIMAN PISLARI. Viimeksi Teivossa ruuna hyökkäsi 3. ulkoa ensimmäisessä kaarteessa ja eteni

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1

TOTO75- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 TOTO75- RAVIT 25.2.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 Avauskohteen suosikkina starttaa 5 MR HENRY. Viimeksi Teivossa ruuna hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä, eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle ja kamppaili

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 16.9.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Sunnuntain Toto4-pelin käynnistävän hyvätasoisen Akkain Ajon suosikkina lähtee matkaan 5 MÄEN HOVI. Viimeksi Joensuussa ruuna eteni johtavan rinnalta keulaan

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT

TOTO75- RAVIT TOTO75- RAVIT 19.5.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 1 STUNTTI. Viimeksi Rovaniemellä ori hyökkäsi 2. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 6.4.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteessa rankingkärkeen nousee 6 HURRAN USVA. Sunnuntaina Forssassa ori hallitsi keulasta lähdöstä maaliin. Petri Fredinin ajokki pääsee juoksuradan

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE 2017-2018 OHEISHARJOITTELU NS FYSIIKKATREENIT OHEISHARJOITTELU PIDETÄÄN AINA SALITREENIEN OHESSA SE ON OLENNAINEN OSA TAVOITTEELLISTA

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 17.2.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteessa suosikkinamme starttaa 7 GARY SAKNUSSEN. Viimeksi Oulussa ori teki vahvan kirin 4. ulkoa ja nousi totoon. Sami Vehviläisen ajokki on tehnyt

Lisätiedot

VIHJEITÄ RIIHIMÄEN RAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin:

VIHJEITÄ RIIHIMÄEN RAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: VIHJEITÄ RIIHIMÄEN RAVEIHIN 18.6.2017 Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: Lähtö 1 4 Wild Hot Shot on erikoinen hevonen, jonka päivät ovat todella erilaisia. Ori treenaa saakelin hyvin

Lisätiedot

Solvalla - lauantai 28.5.2011

Solvalla - lauantai 28.5.2011 Solvalla - lauantai 28.5.2011 E.L. Mikko ja Rydens Cindy finaaliin Lauantain päälähdössä Sweden Cupissa juoksee kaksi suomalaishevosta, molemmat ensimmäisessä karsintalähdössä. E.L. Mikko tekee toisen

Lisätiedot

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u Hoitavan eläinlääkärin työ ei lopu siihen, e(ä vaiva on paikalliste(u ja hevonen piikite(y Hyvän ja huonon eläinlääkärin ero(aa usein kyky puu(ua hevosen

Lisätiedot

Juoksuselostukset ja maalikuvat. Kauden avausravit Lähtö 1: Väliajat: 47,0 43,5 36,0 35,0

Juoksuselostukset ja maalikuvat. Kauden avausravit Lähtö 1: Väliajat: 47,0 43,5 36,0 35,0 Juoksuselostukset ja maalikuvat Kauden avausravit 7.5.2017 Lähtö 1: Väliajat: 47,0 43,5 36,0 35,0 Kunnaan Tähti laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja eteni jatkossa viidenteen ulos. Tamma voitti 1200 metrin

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto76-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto76-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) 2 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Lähtö 1 A) 2,7 / B) 4,8,6,1,3,9,5 / C) - Vaikea pitkän matkan suomenhevoslähtö, missä jokaisella on realistinen totosauma. 2 JYLLÄTYS on väkevä

Lisätiedot

Juoksuselostukset ja maalikuvat. Äitienpäiväravit Lähtö 1: Väliajat: 44,0 40,0 34,0 32,0

Juoksuselostukset ja maalikuvat. Äitienpäiväravit Lähtö 1: Väliajat: 44,0 40,0 34,0 32,0 Juoksuselostukset ja maalikuvat Äitienpäiväravit 14.5.2017 Lähtö 1: Väliajat: 44,0 40,0 34,0 32,0 Talvi valtasi Kajaanin äitienpäivänä, ja rataolosuhteet huononivat lumisateen myötä ravien loppua kohti.

Lisätiedot

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007 Moi! Olen Emma ja olen 10 v. Olen ajanut motocrossia noin 3 ja puoli vuotta ja tämänhetkinen pyöräni on KTM 85cc SX. Ajan Botnia Dirt Riders (BDR) seurassa Vaasassa. Olen osallistunut Women MX Camp: iin,

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli Poikkaisutaulukko T=tripla, D=tupla ja S=singeli jäljellä oleva lopetus perustelut tulos 170 T20 T20 50 169 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 168 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 167 T20 T19 50

Lisätiedot

Mikkeli 19.7.2015 Toto65-ravit

Mikkeli 19.7.2015 Toto65-ravit VAUHTI-VAUNU AIDOSTI PAIKALLINEN TAYDEN PALVELUN AUTOTALO MEILTÄ LÖYDÄT: Mikkeli..0 Toto-ravit Uudet Fordit, Opelit ja Subarut merkkihuoltoineen ja varaosapalveluineen Neljän toimipisteen laajan vaihtoautovalikoiman

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Kuopio 22.4.2011 TotoTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 22.4.2011 TotoTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 22.4.2011 TotoTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 14,0-19,5-19,5-16,5 BIG BRAVE: Eteni takarivistä johtavan rinnalle 1. kaarteessa ja painui keulaan 1. takasuoralla. Rauhoitti matkalla

Lisätiedot

Vieremä Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT TOTO76-ANALYYSIT

Vieremä Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT TOTO76-ANALYYSIT Vieremä 26.5.2018 Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 1,9,2 + 6,10 (12,5) T76-2: 7,5,8 + 2,4 (6,1) T76-3: 10,2,5 + 8,7 (1,11) T76-4: 3 (1,8) T76-5: 2 (7,10) T76-6: 1,2,12 + 14,9 (8,13) T76-7: 6,4,9

Lisätiedot

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin:

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin: Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin: Lähtö 1 7 Club Nord Express on aloittelija, jonka ravi ei ole ihan kunnossa. Kyseessä on vahva ja myöhään kehittynyt hevonen, joka voisi onnistuessaan

Lisätiedot

5 KLO KL TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO TROIKKA TOTO75-1 LAUANTAIN PELIMIX:

5 KLO KL TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO TROIKKA TOTO75-1 LAUANTAIN PELIMIX: TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO 15.45 Fintoto tarjoaa asiakkailleen kattavat vihjepaketit Toto75-yhteiskierroksille, jotka pelataan Ruotsin ATG:n kansainväliseen pelipooliin. Ohessa

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne!

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne! TAITOKOULU OSA 7 Tässä syntyy Teemu Selänteen NHL-uran maali numero 667. St. Louisin maalivahti Brian Elliott seuraa Anaheimin 42-vuotiaan hyökkääjän virheetöntä suoritusta. Tässä Teemu on mestari Lisää

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot