RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1"

Transkriptio

1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Maa-aineslupa Raahen kaupunki, Kapasenkangas tila Pattijoen valtionmaa RN:o , Annankankaan tuulipuiston alue / Kuljetuspolar Oy 932/ /2016 YMLA 58 Luvan hakija Kuljetuspolar Oy Kempeleentie 7 B Oulu Toiminnan sijoituspaikka Raahe, tila Pattijoen valtionmaa RN:o Alue: Kapasenkangas Toiminta, jolle lupaa haetaan Lupaa haetaan kalliokiven louhintaan. Haettu ottomäärä on yhteensä m3. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Alueella ei ole ennestään lu van va rais ta maa-ainesten ottotoimintaa. Samalla haetaan lupaa saa da aloittaa ottaminen ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Luvan hakemisperuste Maa-aineslaki 4. Lupaviranomainen Maa-aineslain 7 mukaan luvan ainesten ottamiseen myöntää kunnan määräämä viranomainen (lupaviranomainen). Raahen kau pungis sa lupaviranomaisena toimii ympäristölautakunta (Raahen kau pungin val tuus to ). Asian vireilletulo Hakemus on jätetty Hakemusta on täydennetty Alueelle on samanaikaisesti vireillä ympäristölupahakemus ki ven louhin taan ja murskaamiseen. Toimintaa koskevat luvat, alueen kaavoitustilanne ja ympäristö Suunniteltu maa-aineksenottoalue sijaitsee Raahen kaupungissa ti lalla Pattijoen valtionmaa RN:o Kiinteistön omistaa Suomen valtio. Kuljetuspolar Oy:llä on Metsähallituksen suostumus

2 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 maa-ai nes lu van hakemiseen kyseiselle kiinteistölle sekä so pi musluon nos maa-ainesalueen vuokrasopimuksesta. Vuokrasopimus tullaan kirjoittamaan korkeintaan Annankankaan tuulipuiston ra ken tamis ajak si. Suunniteltu ottoalue sijaitsee Annankankaan tuulipuiston osa yleis kaava-alu eel la. Kaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alu eek si (M-1). Haetun toiminta-alueen läheisyydessä noin 55 metrin pääs sä toiminta-alueen rajasta on osayleiskaavassa merkitty luonnon mo ni muo toi suu den kannalta erityisen tärkeä alue (luo-1). Kaa va se lostuk sen mukaan luo-1 alue on metsälain (1093/1996) 10 :n mukainen koh de: puustoltaan edustavampi kallioluontokohde ja louhikkoisen met sän alue. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa ei ole erityistä kaa va mer kin tää haetun ottoalueen läheisyydessä. Suunnitellun ottoalueen lähellä ei sijaitse luonnonsuojelualueita, muinais muis to koh tei ta eikä pohjavesialueita. Lähin Natura-alue (FI Pitkäsneva) sijaitsee 1,5 km etelään haetusta ot to alu eesta. Haetusta ottoalueesta on etäisyyttä naapurikiinteistöihin satoja metrejä. Lähin asutus si jait see 1,2 km lounaaseen ja lähin vapaa-ajanasutus noin 1,8 km luo tee seen haetusta ottoalueesta. Samalle alueelle haetaan ympäristölupaa kivenlouhinnalle ja murskaa mi sel le. Hakemuksen sisältö Suunnitellun toiminta-alueen pinta-ala on yhteensä 3,17 ha, josta ot toalu een pinta-ala on 1,86 ha ja tukialueen 1,31 ha (sis. tukitoiminta- ja huol to alu een sekä pintamaiden ja kantojen läjitysalueen). Alue si jaitsee Raahen kaupungissa tilalla Pattijoen valtionmaa RN:o Maa-ainesten ottolupaa haetaan m 3 :n ot ta miseen 10 vuoden ajaksi. Ottamissyvyys on enimmillään 11 metriä. Otto toi min ta on suunniteltu ulottuvan syvyyteen +98,00 m (N2000). Alue ei sijaitse pohjavesialueella. Hakemuksen mukaan pohjaveden kes kimää räi nen pinnantaso on +100 m. Syvimmillään louhintarintaus ulottuu 2 m pohjaveden pinnantason alapuolelle. Hakemuksen mukaan on oletettavaa, että toiminnan loputtua louhosalueella pohjaveden pinta nousee hieman ja pohjaveden pinnan oletetaan tasoittuvan alueella +103 m. Haettu ottoalue on metsätalousmaata, joka on pääosin aukoksi ha kattua aluetta. Alueella on runsaasti kalliopaljastumia. Kalliopaljastumien ul ko puo li sil la alueilla pintamaakerroksen paksuus on noin cm. Alu eel la maanpinnan korkeus vaihtelee +102, ,00 metrin vä lillä.

3 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 3 Maa-ainestenotto aloitetaan poistamalla alueella olevat pintamaat ja kan not. Pintamaat ja kannot läjitetään ottamisalueen kaak kois kulmaan. Ottamisalueen 1. vaiheessa louhitaan suunnitelma-alueen luoteis osaan varattu tukitoiminta- ja huoltoalue noin +103,00 (N2000) tasoon. 1. vaiheen 0,54 ha kokoiselta alueelta otetaan kalliokiviainesta noin m3. Toisessa vaiheessa otetaan kalliokiviainesta 1,32 ha alu eel ta yhteensä noin m3. Ottaminen suoritetaan pys ty suora na noin 7 11 metrin louhintarintauksena. Suunniteltu alin poh jan taso on noin +98,00 m. Noin 10 metrin päässä ottamisalueen rajasta ja kor keu des ta +101,00 m louhinta suoritetaan 1:3 kaltevuuteen ja luiskat ulotetaan noin 2 metriä vedenpinnan alapuolelle, josta louhoksen reu na louhitaan pystysuorana pohjantasoon saakka. Alueen kes kimää räi nen ottamissyvyys on 7 metriä. Toiminta-alueelle haetaan samanaikaisesti murskauksen ja kal lion louhin nan ympäristölupaa. Hakemuksen mukaan murskaus tapahtuu louhok sen pohjalla samoin kuin valmiin murskeen varastointi. Otettu maa-aines käytetään lähialueen tuulipuiston rakentamiseen ja mui hin lähialueen rakennuskohteisiin. Polttoaineiden varastointi Toiminta-alueella ei säilytetä poltto- tai voiteluaineita. Polttoaineita on alu eel la toiminta-aikana kaivinkoneiden ja kauhakuormaajien polt to aine säi liöis sä noin 300 l/kone. Työkoneiden säilytys Työkoneita säilytetään tukitoiminta-alueella. Tukitoiminta-alue muodos tuu louhintavaiheen 1 alueelle. Voimalähteenä murskausyksikölle ja vesipumpulle toimii aggregaatti. Pohjavesi ja valumavedet Esitetty maa-aineksen ottoalue ei sijaitse pohjavesialueella. Ot ta misalu een ja sen lähiympäristön pohjavesipinnan korkeusasema on arvion mukaan +100 m (N2000). Arvio on tehty viereisen suoalueen maan pin nan ja ojien perusteella. Louhintamonttuun kerääntyvä pohjavesi on niin sanottua kal lio poh javet tä. Ottamistoiminnan aikana alueelle kertyvä vesi pumpataan ot tamis alu een luoteispuolelle kaivettavaan laskeutusaltaaseen ja siitä edel leen pohjoisen suuntaan olemassa oleviin metsä- ja suo-ojiin. Suun ni tel ma-alu een vedet laskevat Piehinkijokeen ja siitä edelleen Poh jan lah teen. Suunnitelma-alueelta Piehinkijoen latvavesiin on noin 1,4 km.

4 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 4 Luonnonsuojelu ja maisema Esitetyn maa-aineksen ottoalueen läheisyydessä ei sijaitse luon nonsuo je lu aluei ta eikä maisemallisesti arvokkaita alueita. Ottoalueesta noin 55 metriä länteen, sijaitsee metsälain (1093/1996) 10 :n mu kainen kohde: puustoltaan edustavampi kallioluontokohde ja lou hik koisen metsän alue. Muinaisjäännökset Esitetyn maa-aineksen ottoalueen lähellä ei sijaitse mui nais jään nöksiä. Liikenne Kulkeminen ottoalueelle tapahtuu Raahe-Vihanti kantatie 88:n Luk karoi sen yhdystie 8558:n ja Rönnön metsätien kautta. Jätehuolto Jätehuolto on esitetty alueelle vireillä olevassa ym pä ris tö lu pa ha kemuk ses sa. Hakemuksen mukaan alueella ei varastoida jätteitä. Jä tehuol to järjestetään jätekuljetusluvan omaavan yrityksen kanssa. Ympäristövaikutukset Alueen läheisyydessä ei ole pysyvää eikä vapaa-ajan asutusta. Lähim mät asuinkiinteistöt sijaitsevat 1,2 km päässä ottoalueesta lou naaseen. Kaivujätteiden käsittely Kaivannaisjätteisiin kuuluvat alueelta kaivettujen muuhun käyttöön kel paa mat to mien kivennäismaiden ja eloperäisten maa-ainesten varas toin ti. Hakemuksen mukaan alueelta muodostuvat kai van nais jätteet ovat pääosin pintamaakerrosta ja avohakkuun seurauksena muodos tu vaa kantoa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan alueelta pois tet tavia pintamaita ei käytetä alueella vaan alueelle perustetaan yli jää mämai den läjitysalue, jonka pinta-ala on 0,64 ha. Läjitysalueen pen kereen korkeudeksi tulee 1 2 metriä ja luiskat tulevat 1:5 1:10 kal te vuuteen. Läjitysalueen korkeudeksi tulee +106,00 107,00 m. Ha ke muksen täydennyksen mukaan pintamaita voidaan mahdollisesti käyttää 1. vaiheen pintamateriaalina alueen metsittymisen nopeuttamiseksi. Lä ji tys alue metsitetään lopputöiden jälkeen. Läjitysalueesta ei katsota ai heu tu van ympäristövaikutuksia, aineksen ollessa puhdasta pin tamaa ta. Alueelta poistetut kannot kuivataan aumassa ja hyödynnetään ener gia puuk si haketettuna noin kahden vuoden kuluttua.

5 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 5 Pöly ja melu Pöly- ja meluhaittojen vähentämiseksi alueella tapahtuva murskaus suo ri te taan louhoksen pohjalla. Maisemointi ja jälkikäyttö Hakemuksen mukaan alueella tehdään jälkihoitotöitä ottamistöiden ete ne mi sen mukaan. Louhoksen luiskat muotoillaan 1:3 kaltevuuteen noin 10 metrin etäisyydeltä ottamisalueen rajasta ja korkeustasolta +101,0 m alkaen. Luiskat ulottuvat noin 2 metriä vedenpinnan ala puolel le kaltevuudella 1:3, josta alkaen luiskat tulevat pystysuorana pohjan ta sol le. Ottamisalueen pohja tasataan ja luiskat viimeistellään siten, ettei pohjalle tai luiskiin jätetä isoja kiviä tai lohkareita. Ottamistoiminnan päätyttyä alueelle muodostuu noin 2,0 ha suuruinen poh ja ve si al las, jonka vesisyvyys on keskimäärin 5 metriä. Poh ja ve sial taan riittävä laajuus ja syvyys auttavat säilyttämään vedenlaadun hyvä nä. Asian käsittely Maa-aineslupahakemus on kuulutettu Raahen kaupungin teknisen pal ve lu kes kuk sen ilmoitustaululla ja kaupungin Internet-sivuilla välisen ajan. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä vastaavana ai ka na teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä ja kaupun gin Internet-sivuilla. Rajanaapureille (20 kpl) on ilmoitettu erikseen kir jal li ses ti hankkeesta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta on pyydet ty lausunto hakemuksen johdosta. Muistutukset ja mielipiteet Maa-aineslupahakemukseen jätettiin yksi muistutus. Muistutus saapui Muistutus toimitettiin hakijalle vastineelle ja haki ja toimitti vastineen muistutukseen Muistutuksessa todetaan seuraavaa: päivättyyn tie don antoon liittyen Kapasenkankaan alueen ympäristölupaan louhinta- ja murs kaus toi min taan sekä maa-aineksen ottoon; Vastustan kyseisiä hankkeita koska oletan niiden aiheuttavan pit kä aikais ta haittaa lähistöllä sijaitsevalle vapaa-ajan asunnolleni ja muuten kiin teis töl lä ni (Ylilampi ) tapahtuvalle virkistyskäytölle. Louhinta- ja murskaustoiminnasta ja maa-ainesten kuljettamisesta on to det tu kokemusten perusteella aiheutuvan huomattavia haittoja mm. tä ri nä-, melu- ja pölyhaittoja. Huomattavaa on että hakemuksissa haetaan lupaa 10 vuoden ajaksi jo ten haitta ei missään tapauksessa ole tilapäinen vaan jatkuva.

6 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 6 Aiemmin alueella käynnistyneiden tuulivoimahankkeiden lisäksi ja yhteis vai ku tuk ses ta alueen vapaa-ajan kiinteistöjen käyttö- ja jäl leenmyyn ti ar vo tulee laskemaan huomattavasti. Mikäli toiminta alueella kumminkin käynnistyy ja tiedonannossa mai nitut luvat myönnetään, tulen hakemaan korvauksia aiheutuvista haitois ta toimintaa harjoittavilta yhtiöiltä. Korostan myös ympäristöviranomaisen vastuuta luvan myön tä mi sessä ja toiminnan valvomisessa. Hakijan vastine muistutukseen Hakijan vastine muistutukseen saapui Vastineessa todetaan seuraavaa: Kapasenkankaan maa-aineslupaa on haettu Annankankaan tuulipuisto-hanketta varten. Toiminta-aika tu lee olemaan puiston rakentamisaika eli noin 1 vuosi sitten kun hanke lähtee liikkeelle. Muuta liiketaloudellisesti järkevää käyttöä sille ei ole näkyvissä. Kun kiviaines otetaan puistoalueelta se vähentää puistoon suuntautuvaa liikennettä huomattavasti ja siten lähiasutukselle ai heu tu vaa haitta vähenee oleellisesti. Muistuttajan mökki sijaitsee linnuntietä mitaten 4,5 kilometrin päässä hae tul ta ottoalueelta joten kokemukseen perustuen voidaan sanoa että melu- ja pölyhaitta näin kaukana olevalle kiinteistölle on olematon. Lii ken nöin ti muistuttajan kiinteistölle tapahtuu eri tien kautta joten kiinteis tö ei ole oikeastaan edes työmaan vaikutusalueella. Lisäksi tuulipuiston alueelle on jo myönnetty aiemmin maa-aineslupa (Pent ti Hämeenaho Oy), jonka ottoalue sijaitsee huomattavasti lä hempä nä muistuttajan kiinteistöä. Muistuttajalla ei ole ollut kuitenkaan näihin lupiin mitään huomauttamista joten tarkoitusperä tämän muis tutuk sen jättämiselle ja perusteille ovat mielestämme kyseenalaiset. Lausunnot Hakemuksesta pyydettiin lausunto Pohjois-Pohjanmaan ELY-kes kuksel ta. ELY-keskus ilmoitti s-postilla, ettei heillä ole lau sut tavaa asian johdosta. Tarkastus Alueelle tehtiin tarkastus Asian valmistelijan päätösesitys Raahen kaupungin ympäristölautakunta myöntää Kuljetuspolar Oy:lle hae tun m 3 :n maa-ainesluvan Raahen kaupunkiin tilalle Pat ti-

7 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 7 joen valtionmaa RN:o ottosuunnitelman mukaisesti seuraa vin lupamääräyksin. Maa-aineksen otossa tulee noudattaa seuraavia lupamääräyksiä. 1. Ottamisalue tulee merkitä maastoon selkeästi ennen ot ta mis toimin nan aloittamista esim. värinauhoin tai paaluin. Luvanhaltijan on huo leh dit ta va merkintöjen säilymisestä alueella ottamistoiminnan aika na. (MAL 11 ) 2. Louhosalueen turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ot ta mis alue tulee aidata turvallisuussyistä ennen kallionlouhintatöitä esim. maavallein tai lohkarein. Alueelle johtavalle tielle on asetettava lou hos alu ees ta kertova varoituskyltti sekä lukittava portti. (MAL 11 ) 3. Maa-aineksenotto saadaan ulottaa enintään tasoon +98,0 m (N2000). (MAL 11 ) Alueelle tulee sijoittaa riittävä määrä korkeusmerkkejä ottotason seuraa mis ta varten. Luvanhaltijan on huolehdittava merkintöjen säi ly mises tä alueella ottamistoiminnan aikana. (MAL 11 ) 4. Luvanhaltijan on pyydettävä valvontaviranomaiselta al ku kat sel muksen suorittamista ennen ottotoiminnan aloittamista. (VNA maa-ai nesten ot ta mi ses ta 7 ) 5. Pumpattavan veden määrää tulee tarkkailla. Pumpattavan veden mää räs tä on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on esitettävä valvovalle viran omai sel le pyydettäessä. (MAL 11 ) Pumppausvedet tulee johtaa siten, että niistä ei aiheudu vahingollista vet ty mis tä toiselle kuuluvalle alueelle, haitallista kuormitusta ala puo liseen ojaan, pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta vahinkoa tai hait taa ympäristölle. (MAL 11, VL 5:7, ) Ojan tekemisestä toisen maalle tai veden johtamisesta toisen maalla ole vaan ojaan on sovittava maanomistajien kanssa niin pitkälle kuin ve sien johtamisesta voi aiheutua vettymistä tai uoman kun nos sa pi totar peen lisääntymistä. (VL 5:7, VL 5:8, VL 5:10 ) 6. Luvanhaltijan on tarkkailtava silmämääräisesti louhoksesta pois pum pat ta van vedenlaatua ojassa/ojissa. Mikäli vedessä havaitaan jotain poikkeuksellista (esim. öljyä), on veden pumppaaminen kes keytet tä vä ja vedestä otettava välittömästi tarkkailunäyte, joka tulee toimit taa laboratorioon analysoitavaksi. Asiasta on viipymättä il moi tet tava valvovalle viranomaiselle, jolle analyysitulokset tulee toimittaa heti nii den valmistuttua. Vedenlaadun tarkkailusta on pidettävä kirjaa ja kir jan pi to on esitettävä valvovalle viranomaiselle pyydettäessä. (MAL 11 )

8 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 8 7. Ottamistoiminta tulee kokonaisuudessaan toteuttaa niin, ettei missään toimintavaiheessa pääse syntymään pohja- tai pintaveden tai maa pe rän pilaantumisvaaraa. Työkoneiden varastointialueet ja tankkaus alu eet tulee päällystää nesteitä läpäisemättömiksi ja korottaa reu noil ta. Ottoalueella varastoitavat polttonesteet tulee olla kak soisvaip pa säi liös sä. Säiliöt tulee olla varustettu ylitäytönestimellä sekä lapon es tol la. Tankkauslaitteistossa tulee olla lukittava sulkuventtiili. (MAL 11 ) Toiminta-alueella on oltava saatavilla riittävästi soveltuvaa imey tys ainet ta esim. imeytysturvetta tai imeytysmattoja. (MAL 11 ) 8. Mikäli alueella tilapäisesti säilytetään voitelunesteitä tai muita ke mikaa le ja tulee niiden olla lukittavissa tiivispohjaisissa astioissa. (MAL 11 ) 9. Muualta tuotuja ylijäämä- tai jätemaita ei saa tuoda toi min ta-alu eelle. Mikäli ottoalueen maisemoinnissa on tarpeen käyttää ulkopuolelta tuo ta via, puhtaita maa-aineksia, luvanhaltijan on sovittava asiasta erik seen valvovan viranomaisen kanssa. Ottamisalueella ei saa säi lyttää jätteitä eikä käytöstä poistettuja esineitä tai materiaalia. Lu van halti jan on muutoinkin pidettävä ottamisalue siistinä ja estettävä sen roskaan tu mi nen. (MAL 11 ) Alueelta tuleva energiapuu tulee toimittaa hyötykäyttöön. (MAL 1 a, MAL 11 ) 10. Ottotoiminnan päätyttyä luiskien ulkopuolelle tulee tehdä riittävän tur val li nen suojaus, jolla putoamisvaara louhokseen estetään. Kal lioluis kat tulee loiventaa 1:3 kaltevuuteen vähintään pohjaveden täyt tymis ta son yläpuolisilta osilta. Ajoluiska tulee jättää pelastustieksi louhok seen. Pintaosien viimeistelyssä saa käyttää hyödyksi ottoalueelta saa tu ja pintamaita. Humuspitoisia pintamaita ei saa käyttää lou hosalu een täyttymisvesitason alapuolisiin osiin ja humuspitoisten maiden jou tu mi nen pohjavesialtaaseen tulee estää. Ottamisalueen pohjalle ei saa jättää kalliosta irrotettua isoa ainesta eikä humuspitoisia pin ta maita. (MAL 11 ) Mikäli metsittyminen ei lähde ottoalueen reunoilla itsestään käyntiin, tu lee alue metsittää ottotoiminnan päätyttyä. (MAL 11 ) Mikäli toiminta-alueelle tehdään kaivannaisjätteen jätealue, tulee jä tealu een maisemointi olla toteutettuna luvan voimassaoloaikana. (MAL 11 ) Kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt tulee suorittaa luvan voimas sa olo ai ka na. (MAL 11 ) 11. Ottotoiminnan päätyttyä, on tehtävä lupaviranomaisen kanssa loppu tar kas tus, jonka kutsuu koolle luvanhaltija. Pohjois-Pohjanmaan

9 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 9 elin kei no-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tulee varata tilaisuus olla mu ka na katselmuksessa. (VNA maa-ainestenottamisesta 7 ) 12. Maa-ainesluvanhaltijan on vuosittain, tammikuun 31. päivään men nes sä tehtävä ilmoitus otetun maa-aineksen laadusta ja määrästä maa-ai nes ten ot to NOTTO-rekisteriin. Ilmoitus tehdään sähköisesti Maa-ai nes ten ot to ilmoituslomakkeella YM012. Ilmoituskaavakkeet ja oh jeet löytyvät osoitteesta (MAL 23 a ) 13. Mikäli maa-ainesten ottotoiminnan yhteydessä ilmenee jotain sellais ta, mikä estää maa-ainesten oton hyväksyttyjen suunnitelmien mukai ses ti, luvanhaltijan on viipymättä ilmoitettava asiasta valvovalle viran omai sel le. (MAL 14 ) Mikäli lupa maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipy mät tä ilmoitettava lupaviranomaiselle. (MAL 13 a ) Päätöksen perustelut Maa-ainestenotto toteutettuna lupahakemuksen ja edellä esitettyjen lu pa mää räys ten mukaan täyttää maa-aineslain 6 :ssä esitetyt edel lytyk set, joilla lupa on myönnettävä. Kuljetuspolar Oy on esittänyt asianmu kai sen hakemuksen eikä ottamistoiminta tai sen järjestelyt ole ris tirii das sa maa-aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Alu eella on voimassa oleva Annankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Ot totoi min ta ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tar koi tukseen. Toiminta muuttaa alueen maisemakuvaa, mutta mai se moin ti töiden jälkeen muutosta ei pidetä maisemakuvan turmeltumisena. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on ottamissuunnitelman liittee nä. Siinä on esitetty tarpeelliset tiedot toiminnassa syntyvistä kaivan nais jät teis tä, niiden varastoinnista ja hyödyntämisestä. Lupamääräyksissä edellytetyt velvoitteet ovat tarpeellisia maa-ai neksen oton haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä valvonnan toteut ta mi sek si. Lupamääräykset 1 ja 3 ovat annettu ottamistoiminnan pysymiseksi esi te tyn ottamissuunnitelman mukaisella alueella. Lupamääräykset 1, 3 6, 9, ovat annettu valvonnan to teut ta misek si. Lupamääräykset 1 2 ja 10 ovat annettu alueen turvallisuuden ta kaami sek si. Lupamääräykset 5 6 ovat annettu louhosalueelta pumpattavan veden mää rän ja laadun seuraamiseksi sekä huolehtimaan, ettei pumpattava ve si aiheuta vettymishaittaa tai muuta haittaa ympäristölle.

10 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 10 Lupamääräykset 7 10 ovat annettu ottoalueen ympäristöntilan suo jele mi sek si sekä ottoalueen siisteyden takaamiseksi. Lupamääräykset 9 10 ovat annettu alueen jälkihoitotöiden tason varmis ta mi sek si. Vastaus jätettyihin muistutuksiin ja mielipiteisiin Muistutuksessa todetut melu-, pöly- ja tärinähaitat huomioidaan ympä ris tö lu pa pää tök sen lupamääräyksissä. Ottosuunnitelman mu kai sessa toiminnassa pöly- ja meluhaitta huomioidaan sijoittamalla murskaus toi min ta louhosalueen pohjalle ja toiminnassa käytetään osittain ka tet tu ja työvaiheita sekä tarvittaessa kastelua. Toiminta-aika on lu papää tök sen mukaan toiminta-alueelle kaavoitetun tuulivoimapuiston raken nus töi den valmistumiseen saakka, kuitenkin enintään saak ka. Luvan voimassaolo Tämä maa-aineslupa on voimassa kunnes toiminta-alueelle kaa voi tetun tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat valmistuneet, kuitenkin enintään saakka. Kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt on suoritettava luvan voimassaoloaikana. Luvan voimassaoloaika on hakemuksen mukainen; liitteenä olleen vuok ra so pi mus luonnoksen mukainen voimassa kunnes toi min ta-alueel le kaavoitetun tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat valmistuneet se kä hakemuksessa haettu lupa-aika 10 vuotta. Päätöksen täytäntöön pano Maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa ennen lupapäätöksen saatua lainvoiman (MaL 21 ). Lupaviranomainen katsoo, että lupahakemuksessa esitettyjen tietojen se kä asian käsittelyn yhteydessä selvitettyjen tietojen perusteella lupa ai nes ten ottamiseen on myönnettävä. Lupaviranomainen katsoo, että edel lä esitetyn perusteella ja lupamääräyksiä noudattaen täy tän töönpa no ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Sovelletut oikeusohjeet Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3 7, 10 13, 16, ja 23 Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1 2, 4, 6 9 Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 4 Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 112, 118 Vesilaki (587/2011) 5:7, 5:8, 5:10 Raahen kaupungin hallintosääntö

11 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 11 Muut sovelletut ohjeet Raahen kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä Raa hen kaupungin Maa-aineslupa- ja valvontataksa. Päätöksestä tiedottaminen Päätöksestä tiedotetaan julkisesti kuuluttamalla maa-aineslain 19 :n mu kai ses ti. Vakuus Luvan hakijan tulee jättää Raahen kaupungin ympäristölautakunnalle en nen toiminnan aloittamista vakuus maa-aineslain 11 :n nojalla mää rät ty jen toimenpiteiden suorittamiseksi Raahen kaupungin ym päris tö lau ta kun nan voimassa olevan maksutaulukon mukaisesti. Vakuus on louhinta-alueilla 5000 ottamisalueen hehtaaria kohti. Yli 5,0 metrin syvyisillä louhinta-alueilla vakuuden määrä on 1,5 x suurempi. Vakuuden määrä on 1,86 ha x 5000 x 1,5 = Vakuuden tulee olla voimassa vähintään 12 kuukautta luvan päät ty misen jälkeen tai siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edel lyt tä mien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hy väksyt ty. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään saakka. Lisäksi hakijan on jätettävä Raahen kaupungin ym pä ris tö lau ta kun nalle 5000 vakuus, mikäli aloittaa toiminnan ennen lupapäätöksen lainvoi mai suut ta. Vakuus on niiden haittojen, vahinkojen tai kus tan nus ten korvaamiseksi, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muut ta mi nen voi aiheuttaa. Vakuus vapautetaan lupapäätöksen saatua lain voi man. Maksut Tämän maa-ainesluvan käsittelymaksu on 1950 sisältäen naa pu rikuu le mis ku lut ja lisämaksun oikeudesta aloittaa ottotoiminta muu toksen haus ta huolimatta koskevan asian käsittelystä (( m3 x 0,01 ) +(20 x 20 kpl) = 1950 ). Tällä hetkellä maa-ai nes luvan käsittelymaksu on 0,01 hakemuksessa otettavaksi esitetyn koko nais mää rän kuutiota kohti. Lisäksi peritään naapurikuulemiskulut 20 per kuultava, naapurikuultavia oli 20 kpl. Oikeutta aloittaa ot to toimin ta muutoksenhausta huolimatta koskevan asian ja vakuuden kä sitte lys tä pääasian yhteydessä peritään 300 lisämaksu. Maa-ainesluvan käsittelymaksun lisäksi peritään lehti-ilmoituksista aiheu tu neet kulut todellisten kustannusten mukaan (kuulutusvaihe Raahe lai nen ja päätöksestä ilmoittaminen).

12 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 12 Lisäksi hakijan on maksettava vuosittain jälkihoitotöiden hy väk sy miseen saakka voimassa olevan taksan mukainen valvontamaksu. Muutoksenhaku Tähän päätökseen ja päätöksestä määrättyyn maksuun tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kol men kym me nen (30) päivän kuluessa päätöksen antamisesta an topäi vää lukuun ottamatta. Valitusosoitus liitteenä. Valmistelija Ympäristösihteeri Jonna Partanen puh Jakelu Kuljetuspolar Oy Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sähköisesti Muistutuksen antaneet Päätös tiedoksi Kuullut naapurikiinteistöt Ympäristölautakunnalle toimitettava tausta-aineisto Lupahakemus, liite 1/7 Ottosuunnitelma, liite 2/7 Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma, liite 3/7 Sijaintikartta 1: , liite 4/7 Suunnitelmakartta ilmakuva 1:2 000, liite 5/7 Suunnitelmakartta pumppausvedet 1:10 000, liite 6/7 Suunnitelmakartta nykytilanne ja suunnitellut toimenpiteet 1:1 000, liite 7/7 Suunnitelmakartta lopputilanne 1:1 000, liite 8/7 Leikkaukset A-A, B-B ja C-C, liite 9/7 Päätösesitys (vt. johtava rakennustarkastaja): ympäristölautakunta myöntää Kuljetuspolar Oy:lle maa-ai nes lain 4 :n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiselle Raa hen kaupungin tilalle Pat tijoen valtionmaa RN:o ha ke mus asia kir jo jen mukai ses ti ja esitetyin lupamääräyksin. Lupa on voi mas sa kunnes toiminta-alueelle kaavoitetun tuu lipuis ton rakennustyöt ovat valmistuneet, kuitenkin enintään saakka. Maa-ai nes ten ottaminen voidaan aloittaa vakuut ta vastaan ennen lupapäätöksen saa tua lainvoiman. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Ot ta mis suun ni tel man tarkastamisesta perittävän maksun suuruus on ja va kuus Lisäksi hakijan on jätettävä

13 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA vakuus, mikäli aloit taa toiminnan ennen lupapäätöksen lain voi mai suut ta. Hakijan on mak set ta va vuosittain luvan voimas sa olo ajan tai jälkitöiden hy väk sy mi seen saakka voimassa ole van taksan mukaista valvontamaksua. Ympäristölautakunta: Hyväksyi esityksen. Otteen allekirjoitetusta ja tarkastetusta pöytäkirjasta oikeaksi todistaa

14 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 14 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet: Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 54, 56, 57, 59, 62, 64, 65, 66, 67, 68, 69 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: 60, 61, 63 Hallintolainkäyttölain 5 :n /muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuviranomainen ja -aika: Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: Ympäristölautakunta, Sovionkatu 9, Pl 6, RAAHE Pykälät: 60, 61, 63 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen sisältö: Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteluineen ja se on tekijän allekirjoitettava. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika: Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksel la. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuk sen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Isokatu 4, Pl 189, OULU Puhelin: Faksi: Sähköposti: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi Virka-aika: klo Pykälät: 55, 58 Valitusaika: 30 päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite: Pykälät: Valitusaika: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirja: Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi ja ammatti, asuinkunta ja postiosoite, päätös, johon haetaan muutosta, miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

15 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 15 Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Liitetään pöytäkirjaan. (Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen)

Maa-aineslupa Raahen kaupunki, Kapasenkangas tila Pattijoen valtionmaa RN:o , Annankankaan tuulipuiston alue / Kuljetuspolar Oy

Maa-aineslupa Raahen kaupunki, Kapasenkangas tila Pattijoen valtionmaa RN:o , Annankankaan tuulipuiston alue / Kuljetuspolar Oy YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 58 21.06.2016 Maa-aineslupa Raahen kaupunki, Kapasenkangas tila Pattijoen valtionmaa RN:o 678-893-10-3, Annankankaan tuulipuiston alue / Kuljetuspolar Oy 932/10.1003.100300/2016 YMLA

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 16.05.2017 klo 16:05-16:40 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Toiminnan sijoituspaikka Pyhäjoki, tila Kannisto RN:o Alue: Parhalahden hiekka-alue

Toiminnan sijoituspaikka Pyhäjoki, tila Kannisto RN:o Alue: Parhalahden hiekka-alue Tekninen lautakunta 102 08.09.2016 Maa-aineslupa Pyhäjoen kunta, Parhalahti tila Kannisto RN:o 625-403-44-0 / JP-Matic Oy Teknltk 08.09.2016 102 I Maa-aineksen ottolupahakemuksen esittely: Luvan hakija

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta 97 36 Päätös ympäristöluvan raukeamisesta Ritva Haarala, Pöytyä Asia Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaoston Ritva Haaralalle 6.9.2006 myöntämän broilerikasvattamon ympäristöluvan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja Grundtrygghetsnämndens protokoll

VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja Grundtrygghetsnämndens protokoll Sähköposti merja.ralanti@loviisa.fi https://outlook.office.com/owa/?realm=loviisa.fi&exsvurl=1&ll-cc=1035&modurl=0 Page 1 of 1 24.1.2019 VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja 17.1.2019 Grundtrygghetsnämndens

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 31 Vapaa-aikalautakunta Aika 26.05.2016 klo 18:16-18:45 Paikka Kunnantalo, alakerran kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 02.05.2017 klo 14:00-17:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

LUPA- JA VALVONTAJAOSTO LUPA- JA VALVONTAJAOSTO 4 13.02.2018 39 19.06.2018 Maa-aineslupa, Raahen Olkijoen kylä, tila Koskelan kartano 678-416-8-1/18 / Kuljetuspolar Oy / Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/ /2017

Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/ /2017 Ympäristölautakunta 41 12.09.2017 Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/10.03.00/2017 Ympltk 41 Esa Riikilä hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiek ka pi toi sen mullan ottamista Eurajoen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2013 107 Tarkastuslautakunta AIKA 14.05.2013 klo 08:00-12:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa

Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 38 29.03.2017 Päätös Maanrakennus Koskela Oy:n maa-aineslupahakemukseen, Takamaa 410-411-5-92 236/10.03.00/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.03.2017 38 Valmistelija:

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 221 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika ke 12.08.2015 klo 16:30-17:15 Paikka Kunnantalo, teknisen kokoustila OSALLISTUJAT Läsnä Helaakoski Matti puheenjohtaja Lintunen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 9/2014 145 Sivistyslautakunta Aika 22.12.2014 klo 18:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuskielto

MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuskielto MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuskielto Pöytäkirjan tehdyistä päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Maa-aineslupa Raahen kaupunki Piehingin kylä tila Riihiaho RN:o / Pentti Hämeenaho Oy/JP

Maa-aineslupa Raahen kaupunki Piehingin kylä tila Riihiaho RN:o / Pentti Hämeenaho Oy/JP YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 104 20.10.2016 Maa-aineslupa Raahen kaupunki Piehingin kylä tila Riihiaho RN:o 678-411-22-39 / Pentti Hämeenaho Oy/JP 1137/10.1003.100300/2016 YMLA 104 Luvan hakija Pentti Hämeenaho

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus kalliokiviaineksen ottamiseen Utajärven kunnan Utajärven kylälle, hakijana Moilaspojat Oy

Maa-aineslupahakemus kalliokiviaineksen ottamiseen Utajärven kunnan Utajärven kylälle, hakijana Moilaspojat Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 33 28.04.2016 Maa-aineslupahakemus kalliokiviaineksen ottamiseen Utajärven kunnan Utajärven kylälle, hakijana Moilaspojat Oy OULYMP 33 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa kalliokiviaineksen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 15.04.2015 klo 08:00-10:10 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 58 Tarkastuslautakunta AIKA 19.03.2013 klo 08:00-14:10 PAIKKA Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.04.2015 klo 20:00-22:50 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Linda Suokas ja Jaakko Punkkinen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Linda Suokas ja Jaakko Punkkinen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 70 Koululautakunta Aika 03.08.2016 klo 18:00-18:31 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 29.10.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 11.02.2015 Aika 11.02.2015 klo 18:00-19:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2015 27 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 04.11.2015 klo 16:00-16:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Galina Punkkinen ja Jaakko Punkkinen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Galina Punkkinen ja Jaakko Punkkinen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 76 Koululautakunta Aika 17.08.2016 klo 18:01-18:25 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 12:00-14:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 6.9. 2017 klo 18.15 Kokouspaikka Kosken Päiväkoti Naavatassu Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Muut saapuvilla Jalli Marja pj. :t 62- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t 62- Mikkola

Lisätiedot