SUOMEN GOLFLIITON VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN GOLFLIITON VUOSIKERTOMUS"

Transkriptio

1 SUOMEN GOLFLIITON VUOSIKERTOMUS 2013

2 Euroopan Golfliitto EGA piti vuosikokouksensa lokakuussa Seinäjoella. Puheenjohtajajisto osallistui Ruuhikoskella golfkilpailuun: skotlantilainen Colin Wood (vas.) valittiin kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi, Antti Peltoniemi (kesk.) siirtyi vuorollaan Past Presidentin tehtävään, jota oli aikaisemmin hoitanut espanjalainen Gonzaga Escauriaza (oik.). ANTTI PELTONIEMI liittohallituksen puheenjohtaja ordförande för förbundsstyrelsen Puheenjohtajan katsaus Jäsenistö Huolimatta vallinneesta talouselämän taantumasta vuonna 2013 suomalaisten golfareiden määrä lisääntyi 33 jäsenellä. Rekisteröityjä harrastajia oli liiton jäsenseuroissa elokuun lopussa Suomi oli harvoja poikkeuksia Euroopan merkittävien golfmaiden joukossa sikäli, että golfareiden kokonaismäärä ei vähentynyt kuluvana vuotena. Huolestuttavaa on, että juniori-ikäisten pelaajien määrä (2012: ) väheni 685 (2012: 828). Uusia golfkenttiä tai olemassa olevien laajennuksia avattiin viisi. Muutaman seuran lopetettua toimintansa oli liitossa vuoden 2013 lopussa 129 jäsenseuraa. Vuosikymmenen alussa alkanut Suomen urheilun ja liikunnan rakennemuutos jatkui myös vuoden 2013 aikana. Lajiliittojen yhteisen kattojärjestön VALOn organisaatiota uudistettiin ja olympiakomitea toimi uudella konseptilla. Muutosten tavoitteena on ollut yhdistää toimintoja, keventää rakenteita sekä vapauttaa resursseja käytännön seuratoimintaan. Miten nämä muutokset tulevat vaikuttamaan Golfliiton toimintaan ja talouteen selvinnee lähivuosina. Toiminta ja jäsenpalvelut Toiminnallisesti vuosi 2013 oli edellisvuoden tapaan erittäin vilkas. Challenge Tourin kisa järjestettiin toista kertaa peräkkäin Kytäjällä ja vastaava naisten kisa Hill Side Golf Clubilla. Naisten EM-kisat järjestettiin Turussa Aura Golfin kentällä. Lisäksi Golfliitto käynnisti yhdessä olympiakomitean kanssa Rio Golf hankkeen, jonka tarkoituksena on kerätä varoja olympialaisiin valmistautuville urheilijoille. Jäsenseurojen palvelun parantamiseksi valmisteilla ollut ja viiveistä kärsinyt uusi verkkotietopalvelujärjestelmä oli vuoden vaihteessa valmistumassa. Green card uudistusta jatkettiin aloittelijan polku -ohjelman lanseeraamisella sekä juniorigolfohjelma saatiin valmiiksi. Liitto osallistui vahvasti yhdessä seurojen kanssa kansallisen golfviikon toteutukseen. Hallinto ja talous Hallitus kokoontui vuoden aikana 16 kertaa ja suurimpana huolenaiheena oli talous. Keväällä aloitettiin säästötoimet, jotka johtivat loppuvuodesta jopa henkilöstövähennyksiin. Huolimatta kulujen leikkaamisesta vuoden 2013 konsernitilinpäätös on vajaat euroa tappiollinen, silti tappion määrä enemmän kuin puolittui edellisvuodesta. Tarkempi analyysi löytyy vuosikertomuksen talousosiossa. Lyhyesti voidaan todeta, että Challenge Tourin yhteistyösopimuksissa ja Golflehden ilmoitusmyynnissä jäätiin tavoitteista niin paljon, että koko liiton tulos meni pakkaselle. Vuoden 2013 kesällä Suomen Golflehden tuottaja Susamuru Oy ilmoitti luopuvansa lehtitoiminnoistaan. Tarjouskilpailun ja neuvottelujen pohjalta liiton uudeksi kumppaniksi valittiin Otavamedia. Käytännössä tämä tarkoitti myös Suomen Golflehden ja Golf Digest Suomen yhdistämistä. Loppuvuodesta liittovaltuuston kokous päätti säilyttää seurojen jäsenmaksut ennallaan. Tämä aiheuttaa aloitettujen säästötoimien jatkumisen ja tehostamisen vuoden 2014 puolella. Toiminnallisesti merkittävä tapaus oli myös Euroopan Golfliiton (EGA) vuosikokouksen järjestäminen Suomessa, Ruuhikoskella, lokakuussa. Perinteen mukaan kokous järjestetään EGAn väistyvän puheenjohtajan kotiseurassa. Sää suosi tilaisuutta ja järjestelyt onnistuivat loistavasti. Kokoukseen osallistui kolmisen kymmentä Euroopan golfmaan päättäjää. Kilpagolf Kilpamenestys oli suomalaisilla golfareilla parempaa kuin kenties koskaan aiemmin. Amatööripuolella naiset voittivat joukkue EM-kisoissa Englannissa pronssia edellisvuotisen MM-pronssin jatkeeksi. Lisäksi naisten henkilökohtaisissa EM-kisoissa Krista Bakker ylsi hienosti pronssille kotiyleisön edessä. Toni Hakula tuli hienosti toiseksi British Amateur Openissa, kun vielä Suomen joukkue voitti European Young Mastersissa pronssia ja Anna-Maria Lehtonen seniorinaisten EM-kisoissa niin ikään pronssia, voidaan kilpamenestystä kokonaisuutena pitää hyvänä. Kauden lopulla kolme miespelaajaa, Mikko Ilonen, Roope Kakko ja Mikko Korhonen, varmistivat pelioikeutensa kaudeksi 2014 Eurooppa Tourille. Vuoden vaihteessa Mikko Ilonen oli maailman listalla sijalla 84. Vastaavasti naisten puolella Eurooppa Tourille selvisivät Minea Blomqvist-Kakko, Ursula Wikström, Noora Tamminen ja Krista Bakker. Lopuksi haluaisin Suomen Golfliiton puolesta kiittää kaikkia urheilijoitamme, valmentajia, toimiston ja golfyhteisöjen henkilökuntaa ja seuratoimijoita, yhteistyökumppaneitamme sekä luottamushenkilöitä panoksestanne Suomi-Golfin hyväksi. Erityiskiitos arvokisojen järjestäjille. Paljon kiitoksia, Pieni Pallo ISO ILO ordförandes översikt Medlemmar Trots den pågående ekonomiska recessionen ökade antalet finländska golfspelare med 33 medlemmar år I slutet av augusti uppgick antalet registrerade spelare i medlemsföreningarna till Finland var ett av de få undantag bland de mest betydande golfländerna i Europa i det hänseendet att det totala antalet golfspelare inte minskade under innevarande år. Det faktum att antalet juniorspelare, (2012: ) minskade med 685 (2012: 828) är dock oroande. Fem nya golfbanor eller utvidgningar av befintliga golfbanor öppnades. Efter att några föreningar upphört med sin verksamhet uppgick förbundets medlemsföreningar i slutet av 2013 till 129. Den strukturomvandling av Finlands idrott och motion som inleddes i början av årtiondet fortsatte även under år Grenförbundens gemensamma takorganisation VALO genomgick en organisationsreform och olympiakommittén fungerade enligt ett nytt koncept. Målet med förändringarna var att sammanslå funktioner, lätta upp strukturer samt frigöra resurser för praktisk föreningsverksamhet. Under de närmaste åren torde man få en uppfattning om hur dessa förändringar kommer att påverka Golfförbundets verksamhet och ekonomi. Verksamhet och medlemstjänster Ur aktivitetssynpunkt var år 2013 ytterst livligt, liksom även året innan. Tävlingen Challenge Tour ordnades för andra gången i rad i Kytäjä och motsvarande tävling för damer i Hill Side Golf Club. EM-tävlingarna för damer ordnades i Åbo på Aura Golfs bana. Dessutom inledde Golfförbundet i samarbete med olympiakommittén projektet Rio Golf, vars syfte är att samla in medel för de idrottare som tränar inför de olympiska spelen. Det system för informationstjänst på Internet i syfte att förbättra servicen till medlemsföreningarna och som har varit under utveckling och tyvärr lidit av fördröjningar var nästan klart vid årsskiftet. Förnyandet av Green card fortsattes genom att lansera programmet Nybörjarens stig och programmet för juniorgolf blev klart. Förbundet deltog aktivt tillsammans med föreningarna vid genomförandet av den nationella golfveckan. Förvaltning och ekonomi Styrelsen sammanträdde 16 gånger under året och det största orosmomentet var ekonomin. På våren inleddes sparåtgärder som i slutet av året till och med ledde till personalminskningar. Trots en nedskärning av utgifterna uppvisade koncernbokslutet för år 2013 en förlust på knappt euro. Förlusten MER ÄN halverades jämfört med föregående år. En noggrannare analys finns i verksamhetsberättelsens ekonomiavsnitt. Man kan kort konstatera att man inte på långt när uppnådde målen i samarbetsavtalen för Challenge Tour och Golflehtis annonsförsäljning, vilket ledde till att hela förbundets resultat blev negativt. Sommaren 2013 meddelade Susamuru Oy som trycker Suomen Golflehti att man upphör med tidskriftsverksamheten. Utifrån ett anbudsförfarande och förhandlingar utsågs Otavamedia till förbundets nya samarbetspartner. I praktiken betydde detta även att Suomen Golflehti och Golf Digest Suomi sammanslogs. I slutet av året beslöt förbundsfullmäktige att föreningarnas medlemsavgifter förblir desamma. Detta betyder att de inledda sparåtgärderna fortsätter och att de effektiveras under år Ett betydande evenemang ur aktivitetssynpunkt var även att Europeiska Golfförbundets (EGA) årsmöte arrangerades i Finland, i Ruuhikoski, i oktober. Enligt tradition ordnas mötet i hemföreningen för EGAs avgående ordförande. Under evenemanget rådde vackert väder och arrangemangen lyckades utmärkt. I mötet deltog ett trettiotal beslutsfattare från golfländer i Europa. Tävlingsgolf De finländska golfspelarna var framgångsrikare i tävlingar än kanske någonsin tidigare. På amatörsidan tog damlaget brons i EM-tävlingarna i England som en fortsättning på VM-bronset föregående år. Dessutom tog Krista Bakker brons i de individuella EM-tävlingarna inför hemmapublik. Toni Hakula tog en fin andra plats i British Amateur Open, och när dessutom Finlands lag tog brons i European Young Masters och Anna-Maria Lehtonen också hon brons i seniordamernas EM-tävlingar kan man nog anse att tävlingsframgångarna som helhet var mycket bra. Under slutet av säsongen säkrade tre herrspelare, Mikko Ilonen, Roope Kakko och Mikko Korhonen, sina spelrättigheter i European Tour för säsongen Vid årsskiftet var Mikko Ilonen på 84 plats på världsrankinglistan. På damsidan säkrade Minea Blomqvist-Kakko, Ursula Wikström, Noora Tamminen och Krista Bakker sina platser i European Tour. Slutligen vill jag på Finlands Golfförbunds vägnar tacka alla våra idrottare, tränare, personalen på kontoret och inom golfgemenskaperna samt föreningsaktiva, våra samarbetsparter samt förtroendevalda för er insats till Suomi-Golfs bästa. Ett särskilt tack till mästerskapens arrangörer. Hjärtligt tack, Liten Boll STOR GLÄDJE 2 Suomen Golfliitto Vuosikertomus

3 4 Suomen Golfliitto Vuosikertomus 2013 Sisältö Puheenjohtajan katsaus...2 Ordförandes översikt...3 Hallituksen toimintakertomus...6 Konsernitilinpäätös Suomen Golfliiton tilinpäätös Hallinto ja organisaatio Toimialakatsaukset Seuratoiminta Koulutus Aikuisten liikunta Tutkimustoiminta Lapset ja nuoret Kilpagolf Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Järjestötoiminta Kenttäkonsultointi Viestintä ja markkinointi Viestintä Myynti ja markkinointi Yhteiskuntavastuu Tilastot Palkitsemiset ja huomionosoitukset Kilpailutuloksia Jäsenmäärät Naisten henkilökohtaiset EM-kisat järjestettiin Turun Aura Golfissa heinäkuussa. Harjattulassa järjestetyn tyttögolfleirin osanottajat kävivät Aura Golfissa kannustamassa suomalaispelaajia. Suomen Golfliitto. Vuosikertomus Ulkoasu: Pirjo Kemppinen Kuvat: Kai Kilappa (mm. kansi), EPA, Juha Törmälä, Kalle Virtapohja, Juha Taskinen ja Sari Lönn. Paino: Esa Print, 2014.

4 6 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Hallituksen toimintakertomus 2013 Strategia 2020 Kilpamenestysten vuosi Golfliiton rooli kansainvälisten kilpailutapahtumien järjestäjänä oli vuonna 2013 edelleen merkittävä. Kilpailutapahtumien taso sai kiitosta osanottajilta ja yhteistyökumppaneilta. Kauden päätavoitteena oli laatia Kilpailutoiminnan kehitysohjelma Kilpailutoimikunnan laatima esitys vahvistettiin joulukuussa. Miesten European Challenge Tourin osakilpailu, Finnish Challenge, pelattiin toistamiseen Kytäjällä. Suomalaisista parhaiten sijoittui amatööri Erik Myllymäki ollen jaetulla 10. sijalla. Naisten haastajatason HLR Golf Academy Open pelattiin edellisvuoden tapaan Hill Side Golf Cubilla Vihdissä. Amatööri Oona Vartiainen oli parhaana suomalaisena sijalla 6. Espoon Master Golf isännöi Nordic League -satelliittikiertueeseen kuuluvaa Finnish Openia. Paras suomalainen oli Kalle Samooja sijalla 7. Kilpailukauden merkittävin tapahtuma oli naisten lyöntipelin Euroopan mestaruuskilpailu Aura Golfissa. Onnistuneiden järjestelyjen päätteeksi saatiin todistaa suomalaista golfhistoriaa, kun Krista Bakker onnistui venymään kolmanneksi. Mitali oli Suomelle kautta aikojen ensimmäinen naisten henkilökohtaisissa arvokilpailuissa. Perinteinen Finnish Amateur Championship pelattiin Talissa. Naisten sarjassa saatiin historian nuorin voittaja, kun 14-vuotias Anna Backman vei voiton upean peliesityksen jälkeen. Suomen Golfliiton liittokokouksen 2009 hyväksymä strategia ja siinä määritellyt seitsemän toiminnan painopistealuetta ja painopistealueittaiset keskeiset tavoitteet ovat kuluneiden viiden toimintavuoden aikana muodostaneet rungon Suomen Golfliiton toiminnalle. Painopistealueet ovat Seurapalvelut Lapset ja nuoret Kilpagolf Osaaminen Talous ja toimintaolosuhteet Viestintä Yhteiskuntavastuu Suomen Golfliiton hallitus arvioi vuosittain strategian toteutumista ja esittää tarvittaessa liittokokoukselle havaitsemiaan muutostarpeita. Toiminnan pääpiirteet Suomen Golfliitto on golfseurojen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka on toiminut vuodesta Vuosi 2013 oli Suomen Golfliiton 56. toimintavuosi. Golfliiton tarkoituksena on toimia golfurheilun alalla Suomessa toimivien yhdistysrekisteriin merkittyjen seurojen ja rekisteröimättömien alueiden aatteellisena järjestönä ja toiminnallisena yhdyssiteenä ja keskuselimenä. Golfliitto toimii myös eri intressipiirit yhteen kokoavana golfin ja sen olosuhteiden kehittäjänä Suomessa. Suomen Golfliiton määräysvallassa toimivan Finnish Golf Consulting Oy:n kautta hoidetaan mm. liiton virallisen lehden ja golf.fi-sivuston julkaisu, liiton järjestelyvastuulla olevat kansainväliset kilpailut: Finnish International Junior Championship, Finnish Challenge, naisten EM-kisat, HLR Golf Academy Open (LETAS) ja Finnish Open (Nordic League), kenttäkonsultointi ja verkkotietopalvelun ylläpito. Suomen Golfliitto ry omistaa koko Finnish Golf Consulting Oy:n osakekannan. Jäsenmäärän kasvu taittui Suomen Golfliiton jäsenmäärä 2013 jäi vuoden 2012 tasolle suoritetun tarkistuslaskennan mukaan jäseniä oli ( vuonna 2012). Seuroja oli 129 (131). Muissa maissa jo aiemmin havaittu jäsenmäärän kasvun taittuminen näyttää toteutuvan myös Suomessa. Lasten ja nuorten saaminen golfin pariin edelleen keskiössä Lapset ja nuoret on nostettu Suomen golfin strategiassa 2020 yhdeksi painopistealueeksi. Tavoitteena on luoda selkeät toimintalinjat palvelemaan seuroissa tehtävää nuorisotyötä sekä toimintaympäristön monipuolistamista. Vuonna 2013 jatkettiin kansallisen juniorigolfohjelman toteutusta, jonka tavoitteena on parantaa seurojen junioritoimintaa ja pysäyttää juniorimäärän negatiivinen kehitys. Juniorigolfohjelman ikäryhmäkohtaisiin materiaaleihin rakennuttua harjoittelukulttuuria jalkautettiin suunnitelman mukaisesti vuonna Toimintavuoden lopussa Golfliitossa oli yhteensä kahdeksan sinettiseuraa, jotka olivat Golf Talma (Sipoo), Helsingin Golfklubi, Master Golf Club (Espoo), Oulun Golfkerho, Porin Golfkerho (Pori), Salo Golf (Salo), St Laurence Golf (Lohja) sekä Viipurin Golf (Lappeenranta). Nuori Suomi Sinettiseuroilla on valtakunnallisesti yhteiset laatukriteerit, joiden mukaan sinetti voidaan myöntää urheiluseuroille tunnustukseksi laadukkaasta nuorisotoiminnasta. Valtakunnallisten kriteerien lisäksi kullakin lajiliitolla on omia kriteereitä. Nuori Suomi Sinetin seuralle myöntää lajiliitto. Nuorten kokonaismäärä koko jäsenistöstä oli (17.343), joka on 11,5 % (12,0). Junioripelaajien määrä golfseuroissa on ollut laskusuunnassa viimeisen parin vuoden ajan. Tämä asettaa kasvavia haasteita liiton ja seurojen junioreille suunnattujen panostusten koordinoinnille. Aikuisten liikunnassa painopisteenä golfin terveysvaikutusten esiin tuominen Aikuisliikunnan saralla painopisteenä olivat aloittelijat ja korkean tasoituksen harrastajat. Aloittelevilla pelaajilla ja seuratasoituksen omaavilla harrastajilla on merkittävä vaikutus golfin elinvoimaisuuden kannalta. Tällä hetkellä Suomessa on noin tasoituksella 37 tai enemmän pelaavaa pelaajaa eli kolmannes seurojen jäsenistä. Vuoteen 2020 saakka ulottuvassa strategiassa golfin terveysvaikutusten tehokas esilletuonti on yksi painopistealueeksi nostetun yhteiskuntavastuun keskeisiä tavoitteita. Vuonna 2013 golfin terveysvaikutuksia ja muita hyötyjä tuotiin laajasti esiin ensimmäistä kertaa järjestetyllä kansallisella golfviikolla. Kansalliseen golfviikkoon osallistui 87 seuraa ja henkilöä, joista oli uusia lajin tutustujia. Pieni Pallo Iso Ilo sekä Kansallinen Golfviikko -teemojen avulla tuotettiin laaja golfin markkinointiaineisto seurojen käyttöön. Sisältöjen rakentamisessa käytettiin hyväksi Golfliiton vuosittain järjestämien aluekierroksen työpajoista saatuja ajatuksia sekä Golfin potentiaali -tutkimuksen tietoja. Golfin potentiaali -tutkimuksesta lupaavia tuloksia Merkittävimpänä tutkimustoimenpiteenä Suomen Golfliitto tilasi IRO Researchiltä 2013 golfin potentiaalitutkimuksen. Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisen aikuisväestön kosketuspintaa, suhtautumista ja kiinnostusta golfiin. Tutkimusta varten IRO Research haastatteli tuhatta vuotiasta suomalaista, ja vastaukset edustavat yli neljän miljoonan suomalaisen mielipidettä. Tutkimustulokset osoittivat, että arviolta suomalaista on kiinnostunut aloittamaan golfin peluun. Suomen Golflehden ja Golf Digestin yhdistymisestä tehtiin sopimus Suomen Golflehti jatkoi Golfliiton omana viestintäkanavana. Lehti ilmestyi seitsemän (7) kertaa viimeisen numeron ollessa kaksoisnumero. Lehden sisällöntuottajana toiminut Susamuru Oy ilmoitti keväällä luopuvansa lehtien teosta. Lehden toimitussopimus kilpailutettiin ja sen seurauksena Golflehti ja Golf- Digest yhdistyvät alkaen. Lehden kustantajaksi valittiin OtavaMedia. Lehden julkaisijana jatkaa Suomen Golfliitto.

5 8 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi (vas.) antoi Kytäjällä Finnish Challengen voittajalle Stuart Manleylle muhkean shekin. Uusi jäsenetuohjelma Golf.fi-sivustolla avattiin uusi jäsenetuohjelma, joka lanseerattiin maaliskuussa Golfmessuilla. Jäsenetuohjelman avulla on vahvistettu kontaktia golfareiden ja yhteistyökumppaneiden välillä ja lisätty huomattavasti kävijöitä Golf.fi-sivustolla. Verkkotietopalvelun käyttöönotto viivästyi Kaikkia Suomen golfyhteisöjä ja Golfliittoa palvelevan ja yhteisenä keskusrekisterinä toimivan verkkotietopalvelun käyttöönotto viivästyi, kun liittymät seurojen käyttämiin ohjelmistoihin saatiin toimimaan vasta vuoden 2013 lopulla. Käyttöönottotestit on tehty ja verkkotietopalvelu on seurojen käytössä vuoden 2014 alusta lähtien. Vastuullinen kentänhoito Suomen Golfliitto on jo useina vuosina panostanut golfkenttien ympäristövastuulliseen hoitoon. Kenttäyhtiöitä on kannustettu liittymään mukaan Golfliiton tarjoamaan kenttäkonsultointipalveluun, jonka hoitamisesta Golfliiton tytäryhtiöllä Finnish Golf Consulting Oy:llä on sopimus Viwasun Oy:n kanssa. Sopimus on voimassa asti. Toimintavuoden aikana toiminnassa on mukana 87 (2012: 90) kenttäyhteisöä. Hyväntekeväisyys osaksi golfin imagoa Suomen Golfliitto järjesti toisena vuonna peräkkäin yhdessä Kirkon Ulkomaanavun hallinnoiman Naisten Pankin kanssa Golfaa naiselle ammatti -kilpailusarjan. Alkukilpailut järjestettiin 49 (2012: 59) kentällä. Niihin osallistui lähes (1.022) pelaajaa. Keräys tuotti (10.220) euroa, ja kerätyillä varoilla voidaan turvata ammatti 300 (400) naiselle kehitysmaissa. Golfliitto oli myös ensimmäisen kerran mukana Ylen ja Nenäpäiväsäätiön järjestämässä Nenäpäiväkeräyksessä, jonka keräämät varat ohjataan kehitysmaiden lasten hyväksi. Konsernin tulos, tase ja rahoitusasema Vuoden 2013 tilinpäätös esitetään ensimmäisen kerran konsernitilinpäätöksen muodossa. Konsernitilinpäätös antaa selkeämmän kuvan siitä taloudellisesta kokonaisuudesta, joka on Suomen Golfliitto ry:n määräysvallassa. Vuoden 2012 vertailutiedot on myös muutettu konsernimuotoon. Tulos Konsernin tulos parani tiukan kulukurin ansiosta edellisestä vuodesta, mutta oli edelleen tappiollinen (2013; euroa, 2012; euroa). Tappion aiheutti edellisen vuoden tavoin heikosti mennyt yritysyhteistyökumppanuusmyynti. Golfliiton vastuulla olevalle, Suomen kilpagolfin edistämisen kannalta tärkeälle Miesten European Challenge Tourin osakilpailulle, Finnish Challengelle ei yrityksistä huolimatta onnistuttu löytämään nimisponsoria eikä riittävästi muita kumppaneita. Kilpailun taloudellinen tulos jäi negatiiviseksi. Kun Golfliiton hallitus vuoden alkupuolella totesi, etteivät toiminnan tuotot kehity toivotulla tavalla, laadittiin välittömästi kulujen säästösuunnitelma, jonka avulla tappiota pystyttiin pienentämään. Suomen Golfliitto ry:n varsinaisen toiminnan tuotot ja kulut toimialoittain on esitetty Liitetiedoissa Konsernin tuotot yhteensä Konsernin kulut yhteensä Tilikauden tulos Investoinnit Vuoden 2013 lopulla valmistuneen verkkotietopalvelun hankintameno ( euroa) aktivoitiin taseeseen ja sen poistot käynnistyvät vuoden 2014 alusta. Vuonna 2013 ei tehty muita investointeja. Rahoitusasema Kahden tappiollisen vuoden ja verkkotietopalvelun investointipanostuksen jälkeen konsernin rahoitusasema on heikentynyt merkittävästi. Kassavarat tilikauden päättyessä olivat ,11 euroa ( ,57 euroa vuonna 2012). Toiminnan riskit ja epävarmuustekijät Suomen Golfliiton ja koko golftoimialan merkittävimmät riskit lähivuosina liittyvät toiminnan rahoitukseen. Pelaajien pelikäyttäytymisen muuttuessa golfyhtiöiden osakkeet eivät ole käyneet kaupaksi, aiheuttaen ongelmia niin uusille hankkeille kuin vanhoille kentille. Alkuperäisten osakkeenomistajien ikääntyessä golfkenttien tarvitsemille perusparannusinvestoinneille on vaikea löytää rahoitusta. Suomen Golfliitto pyrkii omalta osaltaan tekemään yhteistyötä Suomen Golfkenttien Yhdistyksen ja muiden golfalan järjestöjen kanssa ratkaisun löytämiseksi ja lajin elinkelpoisuuden turvaamiseksi. Golftoimialalla on maailmanlaajuisesti nähtävissä, että seurojen jäsenmäärät ovat olleet vähenemään päin. Suomessa seurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on ollut kasvu-uralla 56 vuotta yhtäjaksoisesti, tosin 2013 kasvu oli enää hyvin pientä. Huolena on, että Suomessakin seurojen jäsenmäärä voi kääntyä laskuun, millä voi olla merkittäviä vaikutuksia seurojen, golfyhtiöiden ja koko toimialan rahoitusasemaan ja vaatii siinä tapauksessa tarvittavia sopeutustoimia. Tämän riskin toteutumista pyritään pienentämään ohjaamalla liiton seuroille suunnattua toimintaa nuorisotyöhön ja uusien aikuis- ja senioripelaajien saamiseen golfharrastuksen pariin. Lisäksi painotetaan jo aloittaneiden, mutta vielä golfin alkutaipaleella olevien, pelaajien kannustamista pelaamaan enemmän ja ottamista mukaan seurojen toimintaan. Golfin tutkitut terveysvaikutukset, mm. elinikäodotteen merkittävä paraneminen, tuodaan entistä vahvemmin suuren yleisö tietoisuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) urheilun keskusjärjestöille myöntämät avustuspäätökset tehdään varsin myöhään, vasta jo alkaneen toimintavuoden puolella, mikä vaikeuttaa toiminnan suunnittelua. Vuoden 2014 osalta Opetus- ja kulttuuriministeri teki vielä poikkeuksellisesti leikkauksen Valtion liikuntaneuvoston esitykseen koskien Golfliiton vuoden 2014 toiminta-avustusta. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluvan vuoden toiminnasta pitää tehdä tarvittavat lisäsäästöt talouden tasapainottamiseksi. Golfliiton ja muidenkin liikuntajärjestöjen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että OKM:n avustuspäätökset saataisiin reilusti aiemmin, jolloin ne voidaan huomioida toiminnan suunnittelussa ja budjetoinnissa. Tilikauden jälkeiset tapahtumat ja näkymät vuodelle 2014 Finnish Golf Consulting Oy:llä on Golflehden ilmoitusmyyntituottoihin liittyvä ,80 euron myyntisaatava Susamuru Oy:ltä. Saatava liittyy vuoden 2012 toimintaan. Susamuru Oy on hakeutunut yrityssaneeraukseen, ja päätös yrityssaneerausmenettelyn aloittamisesta on tehty Uuden Otavamedia Oy:n kanssa tehdyn lehtisopimuksen myötä lehden kulut ja tuotot on sovittu kiinteällä sopimuksella, jonka myötä em. kaltaisia riskejä mainosmyynnin onnistumisesta ei enää ole. Jo vuonna 2013 aloitettua talouden tasapainottamista jatketaan. Toimintaa tehostetaan edelleen ja tiukkaa kulukuria noudatetaan kautta linjan koko toiminnassa. Säästöt pyritään kohdentamaan niin, että ne haittaavat mahdollisimman vähän liiton ydintoimintaan: seurojen palvelemista, junioritoimintaa ja edustuspelaajien valmennus- ja kilpailutoimintaa. OKM:n avustuspäätöksen aiheuttamista lisäsäästötarpeista huolimatta Suomen Golfliitto päätti myöntää 14:lle seuralle yhteensä euroa suoraa seuratukea niiden junioritoiminnan kehittämiseen.

6 KonSernituloSlaSKelma Konsernitilinpäätös 2013 Liitetieto Varsinainen toiminta Yleishyödyllinen toiminta (Suomen Golfliitto Ry) Tuotot , ,73 Kulut Henkilöstökulut , ,82 Poistot ja arvonalentumiset , ,49 Muut kulut , ,84 Liiketoiminta (Finnish Golf Consulting Oy) Tuotot , ,33 Kulut Materiaalit ja palvelut , ,48 Henkilöstökulut , ,91 Poistot ja arvonalentumiset , ,95 Liiketoiminn. muut kulut , ,21 Rahoitustoiminnan tuotot ja kulut , ,69 Vars. toiminnan tuotto-/kulujäämä , ,33 Varainhankinta Tuotot , ,00 Kulut , ,54 Varainhankinnan tuotto-/kulujäämä , ,46 Kulujäämä , ,87 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 530, ,84 Kulut , ,42 Sijoitustoiminnan tuotto-/kulujäämä , ,42 Satunnaiset erät Yleisavustukset (annetut) , ,00 Annetut lahjoitukset (TVL 57 ) 0, ,00 Yleisavustukset (saadut) ,07 0,00 Satunnaiset erät yhteensä -951, ,00 Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus , ,00 Muut julkiset erityisavustukset , ,97 Saadut avustukset yhteensä , ,97 Tilikauden alijäämä , ,48 KonSernitaSe Liitetieto Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet , ,54 Muut pitkävaikutteiset menot , ,53 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , ,07 Aineelliset hyödykkeet 9. Koneet ja kalusto , ,46 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 0, ,57 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,03 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,84 Sijoitukset yhteensä , ,84 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,94 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Tavarat 7 257, ,07 Vaihto-omaisuus yhteensä 7 257, ,07 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,28 Lainasaamiset 4 357, ,97 Muut saamiset , ,65 Siirtosaamiset , ,28 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,18 Rahat ja pankkisaamiset , ,57 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,82 Vastaavaa yhteensä , ,76 Vastattavaa Oma pääoma 10. Sidotut rahastot , ,69 Muut vapaat rahastot , ,00 Edellisten tilikausien voitto , ,33 Tilikauden tappio , ,48 Oma pääoma yhteensä , ,54 Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta ,53 19,00 Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä ,53 19,00 Lyhytaikainen vieras pääoma Saadut ennakot 0, ,40 Ostovelat , ,77 Muut velat , ,96 Siirtovelat , ,09 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,22 Vieras pääoma yhteensä , ,22 Vastattavaa yhteensä , ,76 KonSernin liitetiedot Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Konsernitilinpäätös sisältää emoyhteisö Suomen Golfliitto ry:n ja tämän ainoan tytäryhtiön, Finnish Golf Consulting Oy:n, jonka osakekannasta emoyhteisö omistaa 100 %. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäisten liiketoimien realisoitumattomat katteet, sisäiset saamiset ja velat sekä keskenäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöksessä. Keskinäinen omistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Sijoitusomaisuus on arvostettu hankintahintaan tai sitä alempaan tiinpäätöspäivän markkina-arvoon. Muut pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Hyödykkeiden hankinnat, joiden taloudellinen käyttöikä on alle kolme vuottta, on kirjattu kokonaisuudessaan hankintatilikauden kuluksi. Hankintahinnaltaan alle 850,00 euron arvoiset pienhankinnat, joiden yhteismäärä ei tilikauden aikana ylitä 2.500,00 euroa, on kirjattu tulosvaikutteisesti hankintatilikauden kuluksi. Eläkemenot Yhdistyksen henkilökunnan eläketurva on hoidettu ulkopuolisissa vakuutusyhtiöissä. Eläkekulut on kirjattu suoriteperusteisesti tilinpäätökseen. Kattamatonta eläkevastuuta ei ole. Avustukset Valtiolta saadut toiminta- ja erityisavustukset on esitetty tuloslaskelman erässä avustukset. Päättyneen ja edellisen tilikauden tietojen keskinäinen vertailukelpoisuus Tilinpäätöksessä on liitetietojen leasing-vastuut esitetty arvonlisäverollisina. Tilinpäätöksessä leasing-vastuut on esitetty ilman arvonlisäveroa. Tuloslaskelman liitetiedot Konserni Konserni Emoyhteisö Emoyhteisö 1. Yleishyödyllisen toiminnan tuotot Osallistumismaksut Muut Yleishyödyllisen toiminnan tuotot yht Henkilöstö Henkilöstökulut Palkat ja palkkot Eläkekulut Lakisääteiset sosiaalikulut Henkilöstökulut yhteensä Vuoden 2012 palkat ja palkkiot sisältävät Finnish Challenge -kilpailun palkintorahat euroa, jotka on vuoden 2013 tuloslaskelmassa kirjattu liiketoiminnan materiaali- ja palvelukuluihin. Henkilöstö toimialoittain vuoden lopulla Nuorisotoiminta Aikuisliikunta Koulutus Kilpa- ja huippu-urheilu Viestintä ja markkinointi Järjestötoiminta Henkilöstö yhteensä Henkilöstö keskimäärin Kokoaikaisen henkilöstön lisäksi Golfliitto hankki valmennus-, koulutus- ja vammaisgolftoimintoja sekä atk-palvelujaan osittain ostopalveluina ja käyttämällä tuntipalkkaista työvoimaa. Liittovaltuuston ja hallituksen jäsenille maksetut palkkiot Liittovaltuuston ja hallituksen jäsenille ei maksettu palkkioita vuosina 2013 eikä Muut varsinaisen toiminnan kulut Konserni Konserni Emoyhteisö Emoyhteisö Vapaaehtoiset henkilösivukulut, osanottomaksut Vuokra- ja vastikekulut Ajoneuvokulut Atk-laite ja -ohjlemistokulut Muut kone- ja kalustokulut Matkakulut Edustuskulut Markkinointikulut Hallintopalvelut Muut hallintokulut Muut kulut Muut varsinaisen toiminnan kulut yht Matkakulut jakautuvat: Huippu-urheilu euroa (2012: eur), nuorisotoiminta euroa ( eur), järjestötoiminta euroa ( eur) ja muut yhteensä euroa ( eur). 10 Suomen Golfliitto Vuosikertomus 2013

7 12 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Liiketoiminnan tuotot Konserni Konserni Emoyhteisö Emoyhteisö Suomen Golflehti - ilmoitusmyynti Markkinointiyhteistyö Kenttäkonsultointi Kilpailumaksut Muut Liiketoiminnan tuotot yht Liiketoiminnan materiaalit ja palvelut Materiaaliostot Golflehti Kenttäkonsultointi Asusteet Kilpailujen palkintomaksut Kenttäkorvaukset Muut ulkopuoliset palvelut Muut kulut Liiketoiminnan materiaalit ja palvelut yht Vuoden 2013 tuloslaskelmassa liiketoiminnan materiaali- ja palvelukuluihin kirjattu Finnish Challenge -kilpailun palkintorahat euroa on vuonna 2012 kirjattu liiketoiminnan henkilöstökuluihin. 6. Liiketoiminnan muut kulut Atk-laite ja -ohjelmistokulut Muut kone- ja kalustokulut Matkakulut Markkinointikulut Tutkimus- ja kehityskulut Hallintopalvelut Muut hallintokulut Muut kulut Liiketoiminnan muut kulut yht Varainhankinnan tuotot ja kulut Jäsenmaksutuotot Lisenssit/vakuutusyhtiö Yhteistyösopimukset Varainhankinnan tuotot yht Golflehti Sopimuskulut Varainhankinnan kulut yht Avustukset Valtion toiminta-avustus Valtion yleisavustukset yht Opetus- ja kulttuuriministeriön avustukset Sotaveteraanien kilpailu Finnish Challenge Naisten EM-kisat Puheenjohtajuuskustannukset (EGA) OKM:n avustukset yht Olympiakomitean avustukset Olympiagolf Olympiavalmentaja Rio Golf -tuki OK:n avustukset yht Muut avustukset Avustukset yhteensä Taseen liitetiedot 9. Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden muutos Aineettomat hyödykkeet Konserni Konserni Emoyhteisö Emoyhteisö Kirjanpitoarvo Lisäykset tilikauden aikana Poistot tilikaudella Kirjanpitoarvo Muut pitkävaikutteiset menot Kirjanpitoarvo Siirrot keskeneräisistä hankinnoista Lisäykset tilikauden aikana Poistot tilikaudella Kirjanpitoarvo Koneet ja kalusto Kirjanpitoarvo Lisäykset tilikauden aikana Poistot tilikaudella Kirjanpitoarvo Ennakkomaksut ja keskeneräiset investoinnit Kirjanpitoarvo Lisäykset tilikauden aikana Valmistuneet hankkeet Kirjanpitoarvo Tilikauden investoinnit yhteensä Oman pääoman muutokset tilikauden aikana Sidotut rahastot 1.1. ja Muut vapaat rahasto 1.1. ja Kertynyt ylijäämä tilikauden alussa Tilikauden tulos Oma pääoma yhteensä Vastuut Leasing- ja vuokrasopimusvastuut Avoimien leasing-vuokrasopimusten nimellismäärät (sisältää alv 24 %) Leasing-ryhmä 1: Tukirahoitus Oy / Deferon AD-palvelin Alle 12 kk erääntyvät Yli 12 kk erääntyvät Leasing-ryhmä 2: De Lage Landen / kopiokone Alle 12 kk erääntyvät Yli 12 kk erääntyvät Muut annetut vastuusitoumukset Suomen Golfliitolla on työsuhdekäyttöön vuokrattu asunto. Asunnon kuukausivuokra on 839,00 euroa ja sen irtisanomisaika on kolme (3) kuukautta. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisajan (3 kk) vuokravastuu on yhteensä 2.517,00 euroa. Suomen Golfliitolla on alkanut sopimus toimistotilojen vuokraamisesta. Sopimuksen irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta ja ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on heinäkuussa Vuokran suuruus vuonna 2014 on 3.954,51 euroa/kk. Irtisanomisajan (6 kk) vuokravastuu on yhteensä ,06 euroa. Suomen Golfliitolla on lisäksi erillisellä sopimuksella vuokrattu toimi- ja varastotilaa sekä kaksi (2) autopaikkaa. Sopimus on luonteeltaan määräaikainen ja se alkaa ja päättyy Sopimusta on jatkettu ja kuukausivuokra vuonna 2014 on 1.475,79 euroa.

8 Suomen Golfliiton tilinpäätös 2013 tuloslaskelma Varsinainen toiminta Tuotot , ,73 Kulut Henkilöstökulut , ,82 Poistot ja arvonalentumiset , ,49 Muut kulut , ,84 Tuotto-/kulujäämä , ,42 Varainhankinta Tuotot , ,00 Kulut , ,09 Tuotto-/kulujäämä , ,91 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 530, ,84 Kulut , ,42 Tuotto-/kulujäämä , ,42 Satunnaiset erät Satunnaiset kulut 0, ,00 Yleisavustukset -951, ,00 Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus , ,00 Valtion erityisavustukset , ,97 Tilikauden tulos , ,12 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,12 tase Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 903, ,54 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 903, ,54 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto , ,71 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,71 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 8 737, ,38 Sijoitukset yhteensä 8 737, ,38 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,63 Vaihtuvat vastaavat Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,04 Lainasaamiset , ,48 Muut saamiset , ,19 Siirtosaamiset , ,06 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,77 Rahat ja pankkisaamiset , ,43 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,20 Vastaavaa yhteensä , ,83 Vastattavaa Oma pääoma Sidotut rahastot , ,69 Muut vapaat rahastot , ,00 Edellisten tilikausien voitto , ,81 Tilikauden voitto , ,12 Oma pääoma yhteensä , ,38 Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 0,99 0,00 Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 0,99 0,00 Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat , ,24 Muut velat , ,09 Siirtovelat , ,12 Lyhytaikainen vieras pääoma yht , ,45 Vieras pääoma yhteensä , ,45 Vastattavaa yhteensä , ,83 14 Suomen Golfliitto Vuosikertomus 2013

9 16 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Hallinto ja organisaatio Liittokokous Golfliiton ylin päätäntävalta kuuluu joka toinen vuosi kokoontuvalle liittokokoukselle. Edellinen kokous pidettiin vuonna 2012 Aulangolla, seuraava liittokokous päätettiin järjestää Helsingissä. Liittovaltuusto Liittokokouksien välisinä aikoina liiton päätäntävaltaa käyttää liittokokouksen valitsema liittovaltuusto. Toimintavuonna 2013 liittovaltuusto kokoontui kaksi kertaa. Liittovaltuuston kevätkokous järjestettiin Helsingissä Kevätkokous vahvisti toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille vuodelta Liittovaltuuston kokoontunut syyskokous vahvisti toimintasuunnitelman sekä talousarvion vuodelle Liittovaltuuston jäsenet ja varajäsenet vaalikaudella Puheenjohtaja Jukka Rissanen Varsinainen jäsen Seura Varajäsen Seura Uusimaa; 36 seuraa 1 Jyrki Nykänen HSGC Arto Helenius KotoG 2 Mika Eloranta TGK Matti Wennäkoski ERG 3 Erkki Riski ViG Eero Aro NG 4 Kari Lindfors HG Guy Catani HGS 5 Thomas Stendahl KGC Petteri Oksanen HyG 6 Petteri Ojanen GG Jaakko Uotila EGS 7 Kjell Törner EkeG Jaana Jalonen HGK 8 Jarmo Turtiainen SGR Timo Holttinen VGH 9 Jorma Kallio StLG Pekka Punnonen SGC 10 Mauri Rantanen Kurk Ari-Pekka Lunden RuG 11 Sami von Wehrt PGB Antti Sarjamo NGK 12 Jukka Forsman VGC Keijo Rouvinen WGM Lounais-Suomi; 18 seuraa 1 Tapani Nauha YG Timo Haapala PGK 2 Yrjö Välkki LoG Minna Nenonen AlGo 3 Riikka Mannila KGCN Tarja Nuotio KGN 4 Juri Virkki WGCC Elina Nissi MTG 5 Leif Salmén ÅGK Paula Sundqvist ArGC 6 Simo Rosendahl UGK Hannu-Pekka Ihatsu HGCC Keski-Suomi; 25 seuraa 1 Heikki Jäämaa LG Ilkka Varmavuo MeG 2 Jyrki Aaltonen ViGS Raimo Rinkinen AGS 3 Mika Viitaharju GPi Petri Hurri NRG 4 Pentti Rantala TG Jukka Haapaniemi PirG 5 Jaakko Haavisto HSG Pertti Kohtala IkG 6 Sami Haapamäki JG Reijo Räsänen LPG 7 Matti Hovila ReG Petri Maaniemi MGS 8 Miika Miettinen TawG Risto Korpela AGK 9 Pekka Vihma HaG Petri Ojanen PeG Itä-Suomi; 26 seuraa 1 Janne Juntunen PG Kari Aminoff YSG 2 Jorma Autio TGS 3 Jorma Heiskanen KarG Raimo Tölli OGS 4 Harri Kainulainen KGolf Ari Korhonen RanG 5 Juha Pelkonen KeG Asta Aali KGolf 6 Jukka Härkönen MG Juha Kemppi PuulaG 7 Jarmo Johansson IG Arto Hyvönen HCGolf 8 Mikko Huovinen KosG Pekka Pätynen IGS 9 Yrjö Tiura KG Jaakko Talsi KaaG Pohjanmaa; 11 seuraa 1 Håkan Nylén VaG Pasi Puttonen KuGo 2 Antti Ala-Panula BG Jorma Nykänen ÄG 3 Pekka Ahtola EPG Torolf Höglund VöG 4 Timo Virolainen KoG Christer Eriksson JPG Pohjois-Suomi; 15 seuraa 1 Tauno Arffman KkG Teuvo Leinonen PaG 2 Seppo Routaniemi RTG Markku Pietikäinen NSG 3 Hannu Virranniemi RukaG Kirsti Saviaro ARG 4 Hannu Keskitalo MLGK 5 Simo Säily OGK Jarmo J Husso ViGC Yhteensä 131 seuraa yhteensä 45 edustajaa Liittohallitus Golfliiton liittohallitus toimii liiton toimeenpanevana elimenä hoitaen liiton asioita lain, liiton toimintasääntöjen sekä liittokokouksissa ja liittovaltuuston kokouksissa tehtyjen päätösten mukaisesti. Golfliiton hallitukseen kuuluvat toimintavuonna 2013 (vaalikausi) Antti Peltoniemi, puheenjohtaja ( ) Pekka Lindroos, varapuheenjohtaja ( ) Harri Marjala ( ) Toni Laakso ( ) Jari Kettinen ( ) Risto Salo ( ), seuraaja Reijo Räsänen ( ) Elisabeth Spåre ( ) Hannu Ylinenpää ( ) Suomen Golfliiton hallitukseen kuuluivat vuonna 2013 Toni Laakso (vas.) Hannu Ylinenpää, Elisabeth Spåre, Harri Marjala, Risto Salo, läsnäolo-oikeudella liittovaltuuston puheenjohtaja Jukka Rissanen, hallituksen puheenjohtaja Antti Peltoniemi, Pekka Lindroos ja Jari Kettinen. Liittovaltuuston syyskokous valitsi marraskuussa 2013 erovuorossa olleen varapuheenjohtaja Pekka Lindroosin uudelleen liittohallituksen varapuheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Liittohallituksen erovuorossa olleet Toni Laakso ja Harri Marjala valittiin uudelleen liittohallituksen jäseniksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Erovuorossa olleen Risto Salon tilalle valittiin uudeksi jäseneksi Reijo Räsänen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Hallituksen puheenjohtaja Antti Peltoniemi oli myös Euroopan Golfliiton EGA:n puheenjohtaja lokakuuhun 2013 asti, jonka jälkeen hän on vielä kaksi vuotta past president nimikkeellä EGA:n hallituksessa. Golfliiton hallituksen kokouksiin osallistui myös liittovaltuuston puheenjohtaja Jukka Rissanen. Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusitoista (16) kertaa ja kokousten sihteerinä toimi Outi Kunttu. Tilintarkastajat Liittovaltuuston valitsemina tilintarkastajina toimivat vuonna 2013 Deloitte & Touche Oy:n Tapani Vuopala, KHT ja Petri Tahvanainen, KHT.

10 18 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Suomen Golfliiton organisaatio 2013 Liittokokous (joka 2. vuosi) 131 seuraa Liittovaltuusto (2x vuodessa) Liittohallitus (jäsenillä 2 v toimikausi, puolet hallituksesta erovuorossa vuosittain, valtuusto valitsee) 45 valtuutettua, alueittain, 1/alkava 3 seuraa Toimikunnat kaudella 2013 Toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi HCP 25 -työryhmä Puheenjohtaja Hannu Ylinenpää SGL, ArG Petri Keskitalo VLG Jyrki Aaltonen ViGS Rosa Svahn PirG Antti Koskela HCG Jarkko Raski, pro, VGC Aleksi Valta SGL Sihteeri Aarni Nordqvist SGL Toimikunta kokoontui neljä (4) kertaa. Informaatioteknologia-toimikunta Puheenjohtaja Risto Salo, SGL, AGK Elisabeth Spåre, SGL, Kurk Timo Huvinen LG Markku Ignatius HGK Jaakko Tuominen FGMA, MGC Kai Kilappa KG Ari Kärki Tarina Mika Helenius MGC Outi Kunttu SGL Petri Peltoniemi SGL Kalle Virtapohja SGL Sihteeri Mika Wikström SGL Toimikunta kokoontui kymmenen (10) kertaa. Kenttätoimikunta Puheenjohtaja Toni Laakso SGL, AG Tommi Turunen FGA Pasi Kristiansson FGMA Ville Nurmi SGKY Teemu Laakso PGA, HGK Harri Walden, kenttäkonsultti Sihteeri Kristiina Laukkanen, kenttäkonsultti Toimikunta kokoontui neljä (4) kertaa. Kilpailutoimikunta Puheenjohtaja Hannu Ylinenpää SGL, ArG Harri Marjala SGL, GP Teemu Laakso PGA Hanna-Leena Ronkainen Eero Kangasniemi FJT Janne Marvaila SGL Antti Rimpiläinen SGL Mika Wikström SGL Sihteeri Juha Juvonen SGL Toimikunta kokoontui viisi (5) kertaa. Nuorisotoimikunta Puheenjohtaja Jari Kettinen, SGL, MGC Aki Keronen KarG Jukka Pelkonen PGK Mikko Salminen SHG Henrikki Tolonen HGK Pekka Vähätalo EGS Sami Övermark SGL Janne Marvaila SGL, alkaen Aarni Nordqvist SGL, alkaen Aleksi Valta SGL, toimivapaalla Sihteeri Antti Rimpiläinen SGL Toimikunta kokoontui viisi (5) kertaa. Sääntö- ja tasoitustoimikunta Puheenjohtaja, Pekka Lindroos SGL, SHG Timo Huvinen LG Hannu-Pekka Ihatsu HGCC Arto Teittinen LPG Teemu Laakso PGA, HGK Sihteeri Mika Wikström SGL Toimikunta kokoontui kolme (3) kertaa. Tutkimustoiminnan johtoryhmä Puheenjohtaja Risto Salo SGL, AGK Outi Aarresola Timo Honkela Jari Kanerva Tuomas Koskela Mika Nieminen Mika Pantzar Mikko Salasuo Petri Peltoniemi SGL Sihteeri Aarni Nordqvist SGL Toimikunta kokoontui kaksi (2) kertaa. Valmennustoimikunta Puheenjohtaja Harri Marjala, SGL, GP Jan Forsell Anu-Liisa Uotila Juha Hirvi Erkka Westerlund Staffan Johansson SGL Mikael Mustonen SGL Sihteeri Janne Marvaila SGL Toimikunta kokoontui viisi (5) kertaa. Viestintätoimikunta Puheenjohtaja Antti Peltoniemi SGL, EPG Tapio Pekkola SHG Arja Byman MeG Juha Pyykölä KGV Matti Eve MeG Kari Mänty HaGK Petri Peltoniemi SGL Sihteeri Kalle Virtapohja SGL Toimikunta kokoontui viisi (5) kertaa. Senioritoimikunta Puheenjohtaja Pekka Lindroos SGL, SHG Hannu-Pekka Ihatsu HGCC Pertti Raimiala SGS Heikki Hallaranta SGS Ole Johansson SGS Sihteeri Petri Peltoniemi SGL Toimikunta kokoontui yhden kerran. Mid Tour toimikunta Puheenjohtaja Sami Haapamäki JG Marco Willberg PGC Anne Kokko EGS Miika Reunama LPG Mika Sandell PGC Arto Tenhula PGC Toimikunta kokoontui neljä (4) kertaa. Ladygolf-toimikunta Puheenjohtaja Sari Lönn PGC Jaana Björkman TGK Marja Heinimäki HyG, Itä-Suomen kapteeni ja karsintakisat idässä Merja Iskola NGK, Länsi-Suomen kapteeni ja karsintakisat lännessä Heli Korpinen SGC Sanna Kujansuu NGCC Asta Peltoniemi NGK Jetta Pilvi VGC Outi Kunttu SGL, PGC Elisabeth Spåre SGL, Kurk Elina Ulpovaara HSGC, viestintä ja tiedotus, lännen varakapteeni Toimikunta kokoontui kuusi (6) kertaa. Kapteenien työryhmä Puheenjohtaja Eero Aro NG Maijukka Paasio OGK Anu Kärmeniemi AGK Sari Lönn PGC Veli-Pekka Niemi Tarina Pasi Nieminen NRG Ray Lindberg NGCC Sihteeri Aleksi Valta SGL FGC Oy - Hallitus FGC Oy Tj. P.Peltoniemi Viestintä Kalle Virtapohja Julkaisutoiminta Kenttäkonsultointi Harri Walden Kristiina Laukkanen Myynti ja markkinointi Ilkka Rokala Kilpaurheilu Janne Marvaila Staffan Johansson Mikael Mustonen Petteri Nykky Juha Skyttä Juha Juvonen Mika Wikström Oto-valmentajia Liiton toimisto Organisaatiokaavio on esitetty ohessa. Valmennus-, koulutus- ja vammaisgolftoiminnot sekä atkpalvelut hoidettiin osin ostopalveluina. Jäsenyydet eri järjestöissä Suomen Golfliitto on jäsenenä International Golf Federationissa (IGF), European Golf Associationissa (EGA), Nordisk Golf Unionissa (NGU) ja European Disabled Golf Associationissa (EDGA) sekä yhteispohjoismaisessa Scandinavian Turfgrass Environment and Research Foundationin (STERF) tutkimustoiminnassa. Suomen Golfliitto on myös Suomen Olympiakomitean jäsen. Edustukset Antti Peltoniemi toimi vuonna 2013 Euroopan Golfliiton puheenjohtajana. EGA:n vuosikokous järjestettiin lokakuussa Seinäjoella. Kokouksessa Peltoniemen seuraajaksi valittiin Colin Wood ja Peltoniemestä tuli Past President, eli hän jatkaa vielä kaksi vuotta puheenjohtajistossa. Antti Peltoniemi toimii myös IGF:n Administration Committeessa sekä Suomen Olympiakomitean hallituksessa. Petri Peltoniemi on Suomen Olympiakomitean valtuuskunnan jäsen. Pohjoismaisen kentänhoidon tutkimussäätiön (STERF) Suomen edustajana on Tuukka Mönttinen. Lisäksi Kristiina Laukkanen on jäsenenä STERFin ohjausryhmässä. Arto Teittinen valittiin ensimmäisenä suomalaisena tuomariksi maailman vanhimpaan Major turnaukseen The Openiin, joka pelattiin Skotlannin Muirfieldissä Seuratoiminnan kehitysyksikkö Aarni Nordqvist Antti Rimpiläinen Sami Övermark Aleksi Valta (31.8. asti) Oto-kouluttajia Talous ja hallinto Outi Kunttu Kirsi Kankaanranta Pia Kangasmäki Toimikunnat Toimikunnat Toimikunnat Jäsenseurat ja jäsenmäärä Jäsenseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä kasvoi 33 jäsenellä edelliseen vuoteen verrattuna mitattu jäsenmäärä oli ( vuonna 2012). Toimintavuoden päättyessä jäsenseuroja oli 129. Alue- ja seurakohtaiset jäsenmäärät löytyvät tarkemmin tämän vuosikertomuksen lopusta. Golfliiton hallitus hyväksyi uusiksi jäsenseuroiksi Helsingin Golfmiehet ry ja Himos-Patalahti Golf ry. Seuraavat jäsenyhdistykset lopettivat toimintansa: Eckerö Golf rf., W-Golf Mäntsälä ry., Laukanlampi Golf ry. ja Himos Golf ry. Jäsenmäärällä mitattuna maamme suurin seura oli Vihti Golf Club, jossa oli toimintavuoden 2013 päättyessä jäsentä. Seuraavaksi suurin oli Hattula Golf jäsenellään ja kolmantena oli Revontuli Golf, jossa oli jäsentä. Alueellisesti jäsenmäärä kasvoi eniten Uudenmaan alueella, missä uusien harrastajien määrä kasvoi 744 jäsenellä eli 1,5 prosentilla. Eniten nuorisojäseniä oli Vihti Golf Clubissa (686). Toisena listalle sijoittui Aurinko Golf (347) ja kolmanneksi Golf Talma, jossa oli 320 nuorisojäsentä. Vuonna 2013 jatkettiin myös uusien golfareiden, eli kaikkien eri seuroissa green card kokeen suorittaneiden henkilöiden, tietojen keräämistä. Seuroja pyydettiin toimittamaan liittoon tietyin väliajoin listaus siitä, ketkä olivat heiltä uuden green cardin saaneet. Käytäntö on osa vuonna 2011 lanseerattua green card uudistusta ja sen tarkoituksena on mahdollistaa uusien golfareiden taipaleen tarkempi seuraaminen ja heidän tehokkaampi ohjaamisensa mukaan golfseurojen toimintaan. Uusia Green Card suorituksia tehtiin vuoden aikana n

11 20 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Seuratoiminta Golfliiton seuratoimintayksikkö tarjoaa työkaluja ja ratkaisuja jäsenseurojen laadukkaan toiminnan tueksi. Toimenpiteillä tuetaan ja vahvistetaan golfyhteisöjen elinvoimaisuutta sekä toimintaolosuhteita toteuttamalla viestintää sekä lajin markkinointitilaisuuksia. Toimintasuunnitelman mukaisesti vuonna 2013 suurina painopisteinä jatkettiin juniorigolfohjelman lanseeraamista, toteutettiin Kansallinen Golfviikko sekä tehtiin tukitoimenpiteitä Aloittelijan Polkuun liittyen. Liitto järjesti toista kertaa aluekierroksen vieraillen kaikilla kuudella Golfliiton alueella, joissa tapahtumiin osallistui yli 220 seura-aktiivia. Liitto arvioi liikuntajärjestöjen yhteiset seuratukihakemukset golfin osalta sekä jakoi avustuksia junioritoiminnan kehittämiseen seuroissa. Vuonna 2013 tehtyjä talouden tasapainottamistoimenpiteitä kohdistettiin seuratoiminnan kehittämistoimenpiteisiin, nuorisotoimintaan sekä koulutukseen. Aikuisten liikunnassa toiminta vietiin läpi suunnitelluilla resursseilla. Seuratoiminnan kehittämisessä, säästötoimenpiteiden sekä kehittämispäällikön toimivapaan johdosta, seurakonsultoinnin käynnistäminen, seurapalvelumenyn julkaiseminen sekä seurojen strategiatyökalu siirrettiin parempaan ajankohtaan. Kapteenien päivät ja puheenjohtajapäivät Golfliittoon perustettiin kapteenien työryhmä, joka kokoontui ensimmäisen kerran huhtikuussa. Työryhmään kuuluu golfseurojen kapteeneita ja ladykapteeneita ja sen tehtävänä on toimia linkkinä seurojen kapteenien ja liiton välillä, vastata uusien kapteenien valtakunnallisesta koulutuksesta, vastata Kapteenien päivien järjestämisestä sekä koordinoida kapteenien toimenkuvan selkeyttämistä ja yhdenmukaistamista. Valtakunnalliset Kapteenien päivät järjestettiin nykymuodossaan toista kertaa. Tänä vuonna kokoonnuttiin Kanava Golf Vääksyssä sekä Hotelli Tallukassa Osallistuneita kapteenien päivillä oli 46. Puheenjohtajapäivät järjestettiin kolmannen kerran. Nyt kokoonnuttiin Espooseen ja seminaarin lisäksi seurattiin Lohjalla lyöntipelin SM-kisojen ratkaisuhetkiä. Puheenjohtajien mestariksi pelasi Oulun Golfkerhon Jukka Rissanen. Koulutustapahtumat 2013 Osallistujat Lähikoulutuspäivät Golfohjaajan peruskurssi (taso 1) Golfohjaajakoulutus (taso 2) Assistant trainer koulutus (taso 3) Pelaajan kehittäminen koulutus 10 7 (taso 4) Jatkokoulutukset Sääntöillat Seuratuomarikurssi Aluetuomarikurssi 18 4 Liittotuomaripäivät 70 2 KV-tuomarikoulutus 2 4 Koulutus Tuomarikoulutus Ohjaaja- ja valmentajakoulutus Liiton valmentaja- ja ohjaajakoulutusjärjestelmä on myös Suomen PGA:n koulutusjärjestelmä opettaviksi PGA-ammattilaisiksi pyrkiville. Koulutusjärjestelmää kehitettäessä ja tasojen sisältöjä sekä koulutusten kestoa määritettäessä on ohjenuorana pidetty valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen perusteita, Opetushallituksen määrittämiä valmentajan ammattitutkinnon perusteita sekä Euroopan PGA:n (EPGA) kriteerejä. Vuonna 2012 uudistettu koulutusjärjestelmä sai Euroopan PGA:n tunnustuksen vuonna Ohjaaja- ja valmentajakoulutus on viisiportainen ja se valmistaa osallistujia seuraaviin tehtäviin: Taso 5: Golfvalmentaja ja PGA pro (Coach, Head Golf Professional) Taso 4: Pelaajan kehittäjä Taso 3: Assistant Trainer Taso 2&1: Juniorigolfohjaaja Vuonna 2013 kaikki ohjaaja- ja valmennuskoulutusjärjestelmän viisi porrasta olivat käytössä. Golfyhteisön avainkouluttajien kanssa järjestettiin sisäisenä koulutuksena kouluttajapäivät, jossa työstettiin koulutusmateriaaleja sekä kehitettiin osaamista. Golfliitto oli aktiivisesti mukana Varalan urheiluopistolla vuonna 2013 käynnistyneen, seuratoiminnan osaamiseen keskittyvän liikunnan ammattitutkinnon suunnittelussa ja toteutuksessa. Koulutus antaa valmiuksia ammattimaiseen seuratoiminnan organisointiin ja johtamiseen. Ohjaaja- ja valmennuskoulutustoiminnassa tehtiin vuonna 2013 säästötoimenpiteitä, jotka muodostuivat kouluksesta vastaavan kehittämispäällikkö Aleksi Vallan syyskuussa alkaneesta toimivapaasta, leikkauksista matkakuluissa sekä markkinointikuluissa. Tulokseen vaikutti myös odotettua suurempi koulutusten tulovirrasta. Sinettiseurakoulutusta ei vuonna 2013 myöskään järjestetty taloudellisten sopeuttamistoimenpiteiden johdosta. Seuratuomarikursseja järjestettiin toimintavuoden aikana 21 ja tuomarikokeen läpäisi 254 henkilöä, mikä nosti seuratuomarimäärän 1.469:ään. Aluetuomarikursseja järjestettiin yksi ja tuomarikokeen läpäisi 15 henkilöä. Aluetuomareiden kokonaismäärä on 198. Liittotuomaripäiviä pidettiin vain yksi ja siihen kutsuttiin kaikki liittotuomarit ja liittotuomarikokelaat. Kaksi liittotuomaria lähetettiin St. Andrews n tuomarikurssille. Tämä nosti St. Andrews ssa käyneiden ja kokeen läpäisseiden tuomareiden määrän 14:ään. Arto Teittinen teki historiaa olemalla ensimmäinen The Open Championshipissä tuomaroinut suomalainen. Teittinen on toiminut pitkään Golfliiton tuomarikouluttajana. 2013: : : : : Oheiseen tilastoon ei ole vuoden 2013 osalta laskettu 5-tason ammattivalmentajakoulutusta, joka käynnistyi marraskuussa ja tilastoidaan vuodelle Koulutusmateriaalit ja tiedotus Koulutuksista tiedotettiin Suomen Golflehdessä, seuratiedotteissa ja golf.fi sivuilla sekä sähköpostitse suoraan seuroille ja seuratoimijoille. Uutena materiaalina painettiin ja otettiin käyttöön Golf harrastuksena tietoa vanhemmille opas, joka on tarkoitettu seurojen nuorisotoiminnan markkinointiin. Toimintasuunnitelman mukaisten juniorigolfkampanjan markkinointimateriaalien tuotanto päätettiin siirtää vuoteen 2014.

12 22 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Aikuisten liikunta Aikuisliikunnan tarkoituksena on voimistaa Golfliiton toimenpiteitä aikuisliikkujille suunnatun seuratoiminnan kehittämiseksi siten, että terveyden edistämisen kulttuuri vahvistuu seuratoiminnan ohella myös koko yhteiskuntaan. Aikuisliikunnan saralla painopisteenä ovat aloittelijat ja korkean tasoituksen harrastajat. Peli-iältään nuorilla seuratasoituksen omaavilla harrastajilla on merkittävä vaikutus golfin elinvoimaisuuden kannalta. Tällä hetkellä Suomessa on noin tasoituksella 37 tai enemmän pelaavaa pelaajaa eli kolmannes seurojen jäsenistä. Seniori-ikäisten eli yli 55-vuotiaiden miesten ja yli 50-vuotiaiden naisten asioita Golfliitossa hoiti senioritoimikunta yhteistyössä Suomen Golfseniorit ry:n kanssa. Golfliitossa oli vuonna 2013 yhteensä seniori-ikäistä pelaajaa. Heistä oli miehiä ja naisia. Vuoteen 2020 saakka ulottuvassa strategiassa golfin terveysvaikutusten tehokas esilletuonti on yksi painopistealueeksi nostetun yhteiskuntavastuun keskeisiä tavoitteita. Vuonna 2013 golfin terveysvaikutuksia ja muita hyötyjä tuotiin laajasti esiin ensimmäistä kertaa järjestetyllä kansallisella golfviikolla. Pieni Pallo Iso Ilo sekä Kansallinen Golfviikko Vuonna 2013 tuotettiin laaja golfin markkinointiaineisto seurojen käyttöön. Sisältöjen rakentamisessa käytettiin hyväksi Aluekierroksen työpajoista saatuja ajatuksia sekä Golfin potentiaali -tutkimuksen tietoja. Materiaalia suunnittelivat yhteistyössä konseptitoimisto, mainostoimisto sekä Golfliitto. Aineiston iskulauseena on Pieni Pallo Iso Ilo ja siinä tuodaan esiin golfin soveltuvuutta erilaisiin lähtökohtiin sekä sen sosiaalisia ja terveydellisiä hyötyjä. Seuroille ilmainen ja käyttöoikeusvapaa aineisto sai paljon kiitosta ja sen latasi käyttöönsä noin 80 golfyhteisöä. Merkittävimpänä välineenä Pieni Pallo Iso Ilo aineiston käyttöön toimi kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestetty Golflehden Kansallinen Golfviikko. Seurat saivat osallistua haluamallaan tavalla viikon toteutukseen. Teemana vuonna 2013 oli tuo kaverisi kokeilemaan golfia. Golfviikko oli menestys ja siihen osallistui 87 golfkenttää ja viikko keräsi kentille yhteensä kävijää, joista oli uusia lajiin tutustujia. Golfliitto markkinoi Golfviikkoa aktiivisesti eri medioissa, tarjosi seurojen käyttöön työkaluja viikon toteuttamiseen ja toteutti Matti Even juontaman avaustapahtuman yhdessä Paloheinä Golfin kanssa. Aloittelijan Polku Aloittelijan Polku on mielikuva aloittelijalle ja työkalu golfyhteisölle uusista pelaajista huolehtimiseen. Tavoitteena on, että uusi pelaaja kulkee polun alkeiskurssista tasoitukseen 36 mahdollisimman sujuvasti. Golfliiton vuonna 2011 lanseeraaman polun tueksi saatiin valmiiksi ensimmäinen versio Aloittelijan Polku manuaalista. Siihen on koottu tutkimus- ja tilastotietoa sekä hyviä käytäntöjä golfin aloittamiseen liittyvistä asioista niin Suomesta kuin muualta maailmasta. Osana Aloittelijan Polku -manuaalia käytettiin hyväksi vuonna 2013 Green Cardin suorittaneille tehtyä kyselyä, johon vastasi lähes kortin suorittanutta. Laajassa kyselyssä selvitettiin golfin aloittamisen taustaa sekä harrastuksen aloittamisen ratkaisuja. Lisäksi seuraan liittymättömiltä selvitettiin syitä tähän. Aloittelijan Polun tukitoimenpiteenä julkaistiin myös Golflehdessä Laji Haltuun sarja, jossa jokaisessa vuoden 2013 lehdessä käytiin opastaen läpi golfin aloittamiseen liittyviä käytännön asioita. Lisäksi Golfliitto julkaisi opasvideot pelinopeuteen, kierrokseen valmistautumiseen sekä tasoituksen laskemiseen liittyen. Midien maajoukkue Slovakiassa, ylhäällä vasemmalla: Jarmo Jaakola, Marco Willberg (kapteeni), Jani Michelsson, Niko Helin ja Keijo Jaakola. Alarivi vasemmalta: Jukka Lehtonen, Timo Tuunanen ja Miika Reunama. Juha Jokinen (vas.) avasi Nurmijärvelle HLR Golf Academy -ketjuun kuuluvan golfhallin, Jouko Jokeri Mikkola ja Special Olympics -maajoukkueen Samu Alander olivat mukana avajaisissa. Erityisgolf Eri vammaisryhmille kohdistettu erityisgolf on osa Suomen Golfliiton toimintaa. Erityisgolfia pelaa arviolta parisataa suomalaista ympäri maan. Mukana on liikuntavammaisia, kehitysvammaisia sekä kuulo- ja näkövammaisia. Golfliiton Erityisgolftoimintaa toteutettiin keskipitkän tähtäimen suunnitelman pohjalta. Siinä painopistealueita ovat kilpagolf, eri sidosryhmien välillä koordinointi sekä asiantuntemuksen kehittäminen. Vuonna 2013 Golfliitto järjesti liittovalmennustoimintaa sekä koordinoi harrastetoimintaa sekä erityisgolfkiertuetta, E-Touria. Erityisgolfin liittovalmentajana toimi Reima Kaija. Erityisgolfin kehittämistä varten perustettu Erityisgolfvaliokunta kokoontui yhden kerran. Vuodeksi 2013 valittiin kuuden urheilijan liittovalmennusryhmä, joka leireili liittovalmentaja Reima Kaijan johdolla. Erityisgolfaajien kiertue E-Tour järjestettiin kolmen osakilpailun voimin. Yhteystyössä Aivovammayhdistyksen golfjaoston sekä Suomen HCP Golf Ry:n kanssa järjestettyihin osakilpailuihin osallistui yhteensä noin 60 eri pelaajaa. Kiertueen päätapahtumana oli Erityisgolfin avoimet SM-kilpailut, jotka järjestettiin tänä vuonna Kytäjä Golfissa yhdessä Kuurojen avointen Euroopan mestaruuskilpailujen kanssa. Yhteistapahtumassa oli yhteensä yli 100 pelaajaa yli kymmenestä eri maasta. Gloria Lady Cup on naiskapteenien kesän perinteinen huipputapahtuma. Lajin edistämistoimenpiteenä Golfliitto oli mukana apuvälinemessuilla Tampereella, minne oli rakennettu lajikokeilupiste. Lisäksi toteutettiin yhteistyössä CP-liiton kanssa golfin kokeilutapahtuma. Mid Tourin juhlavuosi Mid Tour starttasi kaudelle 20-vuotisjuhlatunnelmissa. Toimintavuonna 2013 Mid Tour-toimikunta järjesti naisille ja miehille neljän osakilpailun lisäksi lyöntipelin ja reikäpelin SM-kilpailut. Osakilpailut pelattiin eri kentillä, jotta osallistujamäärää voitiin kasvattaa. Kilpailuihin osallistui lähes 300 eri pelaajaa. Sen lisäksi järjestettiin kauden 2014 miesten karsinnat sekä joukkueiden SM-kilpailut. Kuluneella kaudella toimikunta oli nimittänyt Heikki Jäättelän Mid Tourin kilpailunjohtajaksi. Kilpailujohtajan vastuulla oli kisailmoittautumiset ja peruutukset, kilpailujen läpivienti ja järjestelyt yhteistyössä kentän ja liittotuomarin kanssa sekä palkintojen jako Mid Tourin kilpailuedustajana.

13 24 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Lapset ja nuoret Kaudelle 2013 Mid Tourin rankingpisteytystä oli muutettu PGA Tourilla toimivan FedEx Cup-pisteytyksen suuntaiseksi, joka painotti hyviä sijoituksia ja pisteitä jaettiin 70 parhaalle pelaajalle. Toinen muutos oli, että kaudella 2013 pelaajan kaikki osakilpailuista hankkimat pisteet laskettiin rankingin yhteispisteisiin. Mid Tourin kuulumiset ja tärkeimmät tapahtumat julkistettiin verkkosivuilla osoitteessa Tourin yhteistyökumppanina oli Golf Balance. Yhteistyö näkyi osakilpailuiden järjestelyissä nostaen kilpailuissa jaettujen palkintojen tasoa. Mid Tourin edustuspelaajat vaatetti Catmandoo. Toimintavuonna 2013 midien EM-kilpailut pelattiin Slovakiassa, missä miehet jatkoivat edelleen loistavia suorituksia Keijo Jaakolan saavuttaessa neljän miehen uusinnan jälkeen neljännen sijan. Suomi-Ruotsi -maaottelu pelattiin Tukholman ulkopuolella, missä sekä naiset ja miehet kokivat naapurin paremmaksi. Ladygolf aktiivista verkottumista Ladygolf-toimikunnan tehtävänä on auttaa golfseurojen ladykapteeneja seuratoiminnan kehittämisessä ja verkostoitumisessa sekä innostaa naispelaajia kohentamaan pelitasoitustaan. Toiminnan painopisteet ovat vuosittainen Ladykapteenien kokous tammikuussa, Suomen Golfliiton kansallisella golfviikolla järjestettävä Naisten Sunnuntai ja Itä-Länsi Gloria LadyCup (11 karsintakilpailua sekä finaali). Vuonna 2014 lanseeraammme uuden kesäkauden kestävän aktiviteetin naispelaajille, jonka tarkoituksena on saada mahdollisimman moni nainen innostumaan golfista ja kehittymään lajissa. Ladykapteenien kokous auttaa ladykapteeneja ja naistoimikuntia verkostoitumaan, saamaan ideoita parhaista käytännöistä ja tietoa kauden ajankohtaisista asioista VALO-talossa pidettyyn kokoukseen osallistui 97 henkilöä. Informoinnissa hyödynnetään ekirjettä, verkkosivustoamme ja Facebookia kauden aikana. Vuonna 2013 Naisten Sunnuntai oli osa Kansallista golfviikkoa, johon osallistui noin naispelaajaa yli 80 kentällä ympäri Suomen nauttien rennosta tunnelmasta, mukavasta seurasta ja mielenkiintoisista oheisohjelmista sekä keräten rahaa Naisten Pankille. Gloria LadyCup pelattiin 14. kerran. Naisten kilpagolfin ja erityisesti reikäpelin edistämiseksi järjestettävä Cup koostuu 11 karsintakilpailusta, jotka pelattiin touko-heinäkuussa eri puolilla Suomea. Vuonna 2013 mukana oli myös MID- ja seniorinaisten karsintakisat. Kilpailukokonaisuutta uudistettiin siten, että kaksi päiväisessä finaalissa Viipurin Golfin upealla kentällä kohtasivat kaksikymmentä Idän ja Lännen joukkueen pelaajaa. Tiukan finaalin voittaja oli Lännen joukkue kapteeninaan Merja Iiskola. Vuoden 2014 finaali pelataan jo Pickala Golfissa. Yhteistyökumppaneina olivat Catmandoo, Ecco, Gloria, Golfresepti ja Scandic. Tutkimustoiminta Merkittävimpänä tutkimustoimenpiteenä Suomen Golfliitto tilasti IRO Researchiltä 2013 golfin potentiaalitutkimuksen. Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisen aikuisväestön kosketuspintaa, suhtautumista ja kiinnostusta golfiin. Tutkimusta varten IRO Research haastatteli tuhatta vuotiasta suomalaista ja vastaukset edustavat yli neljän miljoonan suomalaisen mielipidettä. Tutkimuksen mukaan peräti suomalaista on kiinnostunut aloittamaan golfharrastuksen. Tutkimustuloksia hyödynnettiin esimerkiksi Kansallisen Golfviikon markkinoinnissa ja kampanjoinnissa. Lapset ja nuoret on nostettu Suomen golfin strategiassa 2020 yhdeksi painopistealueista. Golfliiton seuroissa on poikaa (2012: ) ja tyttöä (4.099). Tavoitteena on luoda selkeät toimintalinjat palvelemaan seuroissa tehtävää nuorisotyötä sekä toimintaympäristön monipuolistamista. Vuonna 2013 jatkettiin kansallisen juniorigolfohjelman lanseeraamista, jonka tavoitteena on parantaa seurojen junioritoimintaa ja pysäyttää juniorimäärän negatiivinen kehitys. Kansallinen juniorigolfohjelma (JGO) Juniorigolfohjelman ikäryhmäkohtaisiin materiaaleihin rakennuttua harjoittelukulttuuria jalkautettiin suunnitelman mukaisesti vuonna Materiaalit ovat saaneet positiivisen vastaanoton ja seuraväki on ollut tyytyväistä näihin junioritoiminnan tukituotteisiin. Varsinaisina toimenpiteinä harjoittelukulttuurin jalkauttamisessa ovat toimineet seurakohtaiset juniorigolfohjelman iltakoulutukset sekä osittain Golfliiton ohjaajakoulutustasot 1 ja 2. Seurakohtaisia Iltakoulutuksia järjestettiin 31 seurassa ja kahdessa alakoulussa koulun opettajille. Aiemmin suunniteltua juniorigolfohjelman täydennyskoulutusta ei saatu vähäisen kiinnostuksen johdosta järjestettyä. Materiaalien tueksi rakennettiin harjoitusvälinepaketti, jonka sisältö tukee ympärivuotista harjoittelun toteuttamista seuroissa. Varustepaketin sisältö on listattuna Golf.fi-sivustolla, samoin välineiden toimittajat ovat seuroille valmiina. Aluevalmennuksen loppumisen myötä perustettiin alueellinen juniorikehittäjäpalvelu tukemaan seurojen junioritoimintaa. Alueellinen juniorikehittäjä tukee seuraa junioreiden jäsenhankinnan tehostamisessa sekä juniorigolfohjelman mukaisen harjoittelukulttuurin jalkauttamisessa sekä kehittämisessä. Valmistelut etenivät niin, että vuonna 2014 tammikuussa toimintansa aloittaa viisi (5) alueellista juniorikehittäjää. Vuonna 2013 käynnistettiin juniorigolfohjelman juniorigolfkampanjan suunnittelu. Tuotannolliset toimenpiteet päätettiin taloudellisten säästötoimenpiteiden johdosta siirtää vuodelle Juniorigolfkampanja tullaan toteuttamaan Kansallisen golfviikon sekä Golfliiton kanavoiman seuratuen muodossa. Seuran ohjatussa toiminnassa mukana olevien lasten ja nuorten määrä Vuonna 2011 kehitettiin yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kanssa mittari seurojen järjestämissä harjoituksissa aktiivisesti käyvien junioreiden lukumäärästä Suomessa. Selvitys toteutettiin myös vuoden 2013 osalta. Selvityksen avulla saadaan tietoa myös laajemmin seurojen nuorisotyöstä ja se on erittäin hyvä työkalu yleisen tilanteen seuraamiseen seuroissa. Tuotteet ja tapahtumat Vuonna 2012 lanseeratun Lasten ja Nuorten Green Cardin tueksi rakennettiin Herra Hakkaraisen Junior Green Card. Positiivista palautetta nuorisotoiminnan selvityksestä saanutta konseptia vauhditti Mauri Kunnaksen tunnettu Hakkaraishahmo. Keväällä 2013 jokaisen golfseuran toimistoon lähetettiin 20 kappaletta Herra Hakkarainen Junior Green Cardeja veloituksetta. Seurat voivat halutessaan hankkia niitä lisää Golf.fi verkkokaupasta. Sali- ja puistogolfin kirjallinen materiaali päivitettiin vuonna Vuonna 2013 Golfliitosta ostettiin yhteensä 30 kappaletta Sali- ja puistogolfin varustekasseja. Puuhabägejä ostettiin puolestaan kuusi kappaletta. Vuonna 2012 lanseeratun ja suuren suosion saavuttanutta lähipelitestipakettia tilattiin vuonna 2014 yhteensä 18 pakettia ja sen täydennyslähetyksiä 19 kappaletta. Golfbox moduulin kehittäminen testiin osoittautui ennakoitua hankalammaksi, eikä sitä saatu vielä toimintakuntoon. Näin ollen testin osalta ei järjestetty liiton toimesta myöskään alueellisia tai valtakunnallisia tapahtumia kaudella Golfliiton nuorisopuolen tuotteisiin liittyviä koulutuksia ei vähäisen kiinnostuksen vuoksi saatu järjestettyä vuonna Aura Golfissa järjestettyjen naisten EM-kilpailujen yhteydessä järjestettiin Harjattula Golfissa valtakunnallinen Tyttögolfleiri. Leirille osallistui 38 iältään 9-15-vuotiasta tyttöä. Leiriohjelmaan kuului mm. naisten EM-kilpailujen seuraaminen paikan päällä. Nuorisotoimintalinja junioritoiminnan väyläopas Seurojen juniorityön tukemiseen valmistettu golfin nuorisotoimintalinja - junioritoiminnan väyläopas viimeistelyä siirrettiin vuodelle Opas tukee seuroja heidän omien nuorisotoimintalinjojen tekemisessä, joka on yksi Suomen Golfin Strategian 2020 tavoitteista. TsemppiTour 2013 TsemppiTourin (9-15 v) lähtömäärät laskivat aavistuksen vuoden 2012 tasosta. Lähtöjä oli vuonna 2013 noin yhteensä viidellä eri alueella 25 eri tapahtumassa. Kauden huipentumana oli Lakeside Golfissa hauskaa nuorisotoimintaa tarjonneen Tsemppis tapahtuman yhteydessä järjestetty Tsemppi Tour finaali. Päätöstapahtumiin osallistui yhteensä noin 120 juniorigolfaria ympäri maata.

14 26 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Kilpagolf Kilpailutoiminta Kansainvälinen kilpailumenestys suomalaisessa golfissa vuonna 2013 oli paras koko Golfliiton historian aikana. Golfliiton rooli kansainvälisten kilpailutapahtumien järjestäjänä oli edelleen merkittävä. Kilpailutapahtumien taso sai kiitosta osanottajilta ja yhteistyökumppaneilta. Tavoitteista jäätiin taloudellisessa tuottavuudessa ja yleisön aktivoimisessa. Kansallista kilpailutoimintaa toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Kauden päätavoitteena oli laatia Kilpailutoiminnan kehitysohjelma Kilpailutoimikunnan laatima esitys vahvistettiin joulukuussa. Kokonaisuutena Golfliiton kilpailutoiminnan voidaan todeta toteutuneen suunnitellusti. Suomalaiset golfarit saavuttivat vuonna 2013 parempaa menestystä ja laajemmalla rintamalla kuin koskaan aiemmin. Joukkuekilpailuissa naisten joukkue (Krista Bakker, Marika Voss, Anne Hakula, Oona Vartiainen, Sanna Nuutinen ja Annika Nykänen) saavutti historiallisen ensimmäisen pronssimitalin Englannissa pelatuissa joukkueiden EM-kilpailuissa. Alle 16-vuotiaiden European Young Masters -kilpailussa joukkueemme (Sami Välimäki, Oliver Lindell, Anna Backman ja Sandra Salonen) saavutti myös EM-pronssin. Suomi sai kutsun MM-kilpailuiden välivuosina pelattavaan Spirit Cup -kilpailuun, jossa miesjoukkueemme Toni Hakula ja Erik Myllymäki sijoittui toiseksi. Joukkueiden Euroopan mestaruuskilpailuissa miesten tavoitteeksi asetettu sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon ei toteutunut. Joukkueemme lopullinen sijoitus Tanskassa pelatussa kilpailussa oli 15. Henkilökohtaisissa kilpailuissa amatööripuolella parhaasta saavutuksesta vastasi Toni Hakula, joka pääsi The Amateur Openin finaaliin sijoittuen toiseksi. Syksyn Spirit Cupissa hän jakoi henkilökohtaisen sarjan voiton ja pääsi karsintojen kautta mukaan US Amateur Openiin ja siellä reikäpelivaiheeseen, jossa hävisi ensimmäisellä kierroksella lopulliselle finalistille. Krista Bakker voitti ensimmäisenä suomalaisena naisena Turun Aura Golfin EM-kisoista henkilökohtaisen pronssimitalin upean viimeisen 9 reiän loppukirin ansiosta. Krista sijoittui lisäksi toiseksi Hollannin avoimissa. Suomalaiset pelaajat voittivat myös joukon kansainvälisiä avoimia mestaruuksia: Albert Eckhardt Lytham Trophyn, Teemu Bakker Slovenian avoimet, Kristian Kulokorpi Itävallan avoimet, Leena Makkonen Luxemburgin avoimet, Anna Backman Erkko Trophyn ja Matilda Castren Scandia Junior Openin. Lisäksi Castren oli Portugalin avoimissa toinen. Näiden saavutusten lisäksi Anna-Maria Lehtonen saavutti EM-hopeaa naissenioreiden EM-kisoissa Virossa. Ammattigolfin ylivoimaisesti merkittävimmästä saavutuksesta vastasi Mikko Ilonen voittamalla European Tourin Ruotsin osakilpailun ja sijoittumalla kahdesti toiseksi. Lisäksi hän oli Seve Trophyssä manner-euroopan joukkueessa, joka voitti reikäpeliottelussa Brittein saarten joukkueen. Roope Kakko voitti Challenge Tourin Omanin kilpailun ja oli CT:n rankingissa kahdeksas selviten vuodeksi 2014 European Tourille. Mikko Korhonen selvitti tiensä European Tourille karsintojen kautta nostaen suomalaisten ET-pelaajien määrän kolmeen vuodelle Tapio Pulkkanen sijoittui Madridin CTkisassa toiseksi ja saavutti rajoitetun pelioikeuden Challenge Tourille vuodelle Naisten Euroopan kiertueella Minea Blomqvist-Kakko sijoittui kahdesti toiseksi, Etelä-Afrikassa ja Turkissa. Muista naisista Ursula Wikström, Elina Nummenpää, Noora Tamminen ja Krista Bakker varmistivat myös pelipaikkansa LET:llä kaudeksi Nuorten ammattilaisten valmennusryhmään kuuluivat Noora Tamminen, Tapio Pulkkanen ja Miro Veijalainen. Heistä Noora Tamminen ja Tapio Pulkkanen onnistuivat ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan lunastamaan paikan vuoden 2014 ammattilaiskiertueille. Kansainvälinen kilpailutoiminta Miesten European Challenge Tourin osakilpailu, Finnish Challenge, pelattiin toistamiseen Kytäjällä elokuun ensimmäisellä viikolla. Peliareena oli tällä kertaa North/West kenttä. Kilpailun voittajaksi pelasi Walesin Stuart Manley. Suomalaisista parhaiten sijoittui amatööri Erik Myllymäki ollen jaetulla 10. sijalla. Kilpailutapahtumasta tehtiin useita TV-lähetyksiä YLE TV2 -kanavalle ja Urheiluruutuun. Naisten haastajatason HLR Golf Academy Open pelattiin edellisvuoden tapaan Hill Side Golfissa Vihdissä. Kilpailu oli edelleen palkintopotiltaan ( ) LETAS-kiertueen suurin. Kilpailun voittoshekin sai lunastaa Tanskan Nicole Broch Larsen. Amatööri Oona Vartiainen oli parhaana suomalaisena sijalla 6. Espoon Master Golf isännöi Nordic League -satelliittikiertueeseen kuuluvaa Finnish Openia. Kilpailussa nähtiin jo toisena vuonna peräkkäin amatöörivoittaja, kun Tanskan Kasper Estrup yllätti kovatasoisen ammattilaiskaartin. Paras suomalainen oli Kalle Samooja sijalla 7. Stuart Manleyn voitto perustui tarkkaan griinien lukemiseen. Albert Eckhardtin paras saavutus vuonna 2013 oli voitti arvostetun Lytham Trophyn voitto. Arto Teittisestä tuli ensimmäinen suomalaistuomari majortasolla, kun hän pääsi Muirfieldin kentällä pelattuun The Openiin.

15 28 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Annika Nykänen Marika Voss Naisten EM-kisojen palkintojenjaossa oli Antti Peltoniemen ja Aura Golfin puheenjohtajan Toni Laakson helppo hymyillä ensimmäisen suomalaisen mitalinaisen Krista Bakkerin rinnalla. Kilpailukauden merkittävin tapahtuma oli naisten lyöntipelin Euroopan mestaruuskilpailu Aura Golfissa. Onnistuneiden järjestelyjen päätteeksi saatiin todistaa suomalaista golfhistoriaa, kun Krista Bakker onnistui venymään kolmanneksi. Mitali oli Suomelle kautta aikojen ensimmäinen naisten henkilökohtaisissa arvokilpailuissa. Euroopan mestaruuden otti Tanskan Emily Pedersen. Hopeamitalin nappasi Belgian Laura Gonzalez Escallon kolme lyöntiä ennen Bakkeria. YLE TV2 lähetti koostelähetyksen EM-kisoista. Perinteinen Finnish Amateur Championship pelattiin Talissa. Osallistujakaarti oli jälleen kerran erittäin kansainvälinen. Miesten sarjan voitto menikin Sveitsin Joel Girrbachille. Naisten sarjassa saatiin historian nuorin voittaja, kun 14-vuotias Anna Backman vei voiton upean peliesityksen jälkeen. Vuonna 2012 perustettu Finnish International Junior Championship kasvatti suosiotaan edelleen. Vierumäen Cooke-kentällä nähtiin 54 ulkomaalaista osanottajaa, 11 eri maasta, yhdessä yli sadan suomalaisen nuoren golfarin kanssa. Kansalliset arvokilpailut Suomen mestaruuskilpailuja pelattiin edelleen eri pelimuodoissa; lyöntipelinä, reikäpelinä ja seurajoukkueiden välisenä tapahtumana. St. Laurence Golf isännöi lyöntipelimestaruuskilpailua Lohjalla. Miesten sarjan mestaruuden vei Laukaan Peurunkagolfin Arto Pehkonen tuloksella 274. Naisten sarjan voitti Keimola Golfin Sanna Nuutinen tuloksella 277. Lohjalla järjestettiin ensimmäistä kertaa Mestareiden Mestari -tapahtuma, johon kutsuttiin kaikki lyöntipelin Suomen mestarit miesten ja naisten sarjoissa. Mukaan tuli ilahduttavasti 24 osanottajaa, voittajaksi kilpailussa julistettiin Riku Soravuo. Reikäpelin Suomen mestaruudet ratkottiin Koski Golfissa Kuusankoskella. Mestareiksi taistelivat Tarina Golfin Lauri Ruuska ja Espoon Golfseuran Annika Nykänen. Seurajoukkueiden välinen mestaruuskilpailu pelattiin Nordcenterissä. Voittajia olivat miesten sarjassa Kymen Golf ja naisten sarjassa Espoon Golfseura. Finnish Amateur Ranking -pistetilastojen voittajia olivat Lauri Ruuska ja Sanna Nuutinen. Kansalliset kilpailukiertueet Golfliiton kansallisen kilpailutoiminnan merkittävin kiertue oli alle 21-vuotiaiden Finnair Junior Tour (FJT). Kiertueella pelattiin seitsemän osakilpailua, lisäksi junioreiden seurajoukkueiden mestaruuskilpailu ja 2014 karsinta. Finnair Junior Tourin Ranking -voittajia olivat Nokia River Golfin Sami Välimäki ja Kanava Golfin Anna Backman. Finnair Junior Tourin 3. ja 5. osakilpailut olivat eri ikäluokkien Suomen mestaruuskilpailuja lyönti- ja reikäpeleissä. Kansallisen kilpailujärjestelmän alempia portaita olivat viidellä alueella pelatut Aluetour ja Tsemppitour. Kilpailutapahtumia näillä kiertueilla oli yhteensä 52. Kilpailustartteja nuorten eri kilpailuissa oli kauden aikana yhteensä (FJT 1.624, Aluetour ja Tsemppitour 1.604). Nuorten seurajoukkueiden välisen mestaruuden voitti Pickala Golf Club. Nuorten (alle 21 v) Finnish Junior Amateur rankingin voittajia olivat pojissa Virvik Golfin Oliver Lindell ja tytöissä Kanavagolfin Anna Backman. Finnish Tour pelattiin edelleen ammattilaisten ja amatöörien yhteisenä kilpailukiertueena. Vastuullinen järjestäjä oli Suomen Golfkiertue Oy. Kiertueeseen kuului myös kaksi Nordic Leaguen osakilpailua; Finnish Open ja Gant Open. Golfliitto ei toteuttanut aiepäätöstään ryhtyä osakkaaksi Suomen Golfkiertueeseen. Golfliitto hallinnoi edelleen Finnish Tourin karsintaportaan toimivaa DEFA Haastajakiertuetta. Kiertueeseen kuului viisi (5) osakilpailua, joista yksi oli kaksipäiväisenä Oulussa pelattu Pohjois-Suomen mestaruuskilpailu. Golf Balance Mid Tour jatkoi edelleen aktiivista toimintaansa. Kiertueella pelattiin kuusi (6) osakilpailua, seurajoukkueiden väliset SM-kilpailut ja vuoden 2014 karsinta. Edustustehtäviä olivat henkilökohtaiset EM kilpailut ja Ruotsia vastaan pelattu maaottelu. Ranking-voittajia olivat Marco Willberg ja Katja Riipi, molemmat Pickala Golf Clubista. Kilpailujärjestelmän tukitoimet Kilpailutoiminnan varainhankinnan tueksi tehtiin ostopalvelusopimus Sponsvision-yrityksen kanssa. Tämä toiminta kohdistui Finnish Challenge -tapahtumaan. Kilpailutapahtumien toteutuksessa ja kumppanivastineiden hoidossa käytettiin sekä Golfliiton vakinaista henkilöstöä että ostopalveluja. Kilpailutapahtumien toteutus oli saadun palautteen perusteella korkealla tasolla. Tehostettuja toimenpiteitä tehtiin viestinnässä, materiaalihankinnoissa ja henkilöresurssien varmistamisessa. Myös yhteistyökumppaneille tarjottiin laajempia palvelupaketteja. Kilpailutoimikunta Toimikunta kokoontui kauden aikana viisi kertaa ja piti myös useita työpalavereita. Toimikunnan keskeinen työ kauden aikana oli Kilpailutoiminnan kehitysohjelman laatiminen. Työ alkoi jo syksyllä 2012, ja hallitus vahvisti ohjelman painopistealueet joulukuussa Kilpailutoiminnan keskeiset painopistealueet seuraavalle kolmelle vuodelle ovat: 2014: Kilpailuja järjestäville kentille on ohjeistus hakuprosessista ja kentän kilpailukuntoon saattamisesta Kilpailutoiminnalla on yhdenmukainen ja konseptoitu tiedotussuunnitelma 2015: Kilpailutoiminta on taloudellisesti kannattavaa Golfliitolla on keskeinen rooli kansainvälisten kilpailujen järjestäjänä ja auktorisoijana 2016: Kilpailujärjestelmä on porrastettu ja menestykseen perustuva Kilpailutoiminta on ympärivuotista (8 10 kk) Edellä mainittujen painopistealueiden pohjalta laaditaan vuosittaiset toimintasuunnitelmat ja päätetään toimenpiteistä tavoitteiden saavuttamiseksi.

16 30 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Valmennustoiminta Golfliiton kokonaan tai osittain kustantamaa valmennustoimintaa tarjottiin suunnitellusti valmennusryhmiin valituille, sopimussuhteessa olleille urheilijoille, joita vuonna 2013 oli yhteensä 43. Tämän lisäksi vuotiaiden Talenttien valmennusryhmässä valmentautui 16 urheilijaa. Valmennustoiminnan painopiste oli joukkueiden Euroopan mestaruuskilpailuissa. Päävalmentaja Staffan Johansson vastasi valmennuksen linjauksista kaikkien ryhmien osalta sekä toimi vastuuvalmentajana pro-ryhmälle, miesten ryhmälle sekä haastajaryhmälle. Assistant Head Coach Mikael Mustonen toimi päävalmentajan linjausten mukaisesti päävastuualueenaan naisten ja tyttöjen joukkueiden valmennus. Poikien ryhmien alle 16 v ja alle 18 v ryhmien valmennuksesta vastasi Pasi Purhonen. Juha Skyttä vastasi Talent-ryhmän (alle 14 v) valmennuksesta. Petteri Nykky vastasi Uudenmaan alueen valmennuksen koordinoinnista ja pääkaupunkiseudun urheiluakatemian, Urhean, golfvalmennustoiminnoista ja oli myös mukana Talent-ryhmän valmennustapahtumissa. Talenttiryhmä leireili pääsääntöisesti kerran kuukaudessa viikonlopun mittaisen leirin. Syyskuussa järjestettiin perinteinen Talenttiryhmän valintaleiri, josta valittiin uusi valmennusryhmä tulevalle kaudelle. Vanhasta ryhmästä pääsi viisi (5) pelaajaa alle 16-vuotiaiden maajoukkueryhmään kaudelle Talenttiryhmän nuoria pelaajia osallistui myös kansainvälisiin kilpailuihin. Suomelta oli edustus Evian Junior Masters -kilpailussa. Helmikuun alusta huhtikuun alkuun järjestettiin viidelle halukkaalle nuorten maajoukkueryhmään kuuluvalle urheilijalle (Sandra Salonen, Sami Välimäki, Nicolas Jenkins, Santtu Malin ja Sakari Kuosmanen) omakustanteinen golfkoulu Espanjan Lauro Golfissa. Kouluopetuksesta vastasi Hilkka Asteljoki ja golfvalmennuksesta Tapani Saarentola. Käytännön järjestelyvastuun paikan päällä kantoi Petra Salonen. Maajoukkuevalmentajamme Juha Skyttä kävi paikalla kaksi vajaan viikon mittaista kertaa ja päävalmentaja Staffan Johansson kerran. Golfkoulu onnistui muuten hyvin, mutta hyvin kylmä ja sateinen sää vaikeuttivat harjoittelua. Naisten ja miesten maajoukkueryhmien urheilijat leireilivät suunnitelman mukaisesti. Liittovalmennustuella toteutettujen leiri- ja kilpailupäivien määrä vaihteli urheilijakohtaisesti, valmentautumissuunnitelmasta riippuen. Harjoitusleireille kutsuttiin valmentajien harkinnalla myös ryhmien ulkopuolisia urheilijoita. Olympiaryhmä aloitti toimintansa ja siihen nimettiin 11 urheilijaa vuodeksi Naiset olivat Minea Blomqvist-Kakko, Ursula Wikström, Noora Tamminen, Elina Nummenpää ja Kaisa Ruuttila. Miehet olivat Mikko Ilonen, Roope Kakko, Peter Erofejeff, Kalle Samooja, Joonas Granberg ja Mikko Korhonen. Olympiaryhmän valmennusvastuu oli päävalmentaja Staffan Johanssonilla. Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ja Suomen PGA:n kanssa suunniteltiin ja toteutettiin leiritystä. Lisäksi valmentajat kävivät seuraamassa urheilijoita kilpailutapahtumissa. Tammikuun alussa järjestettiin Vierumäellä kaksipäiväinen testi ja harjoitusleiri sekä kesäkaudella järjestettiin Kytäjällä yksittäisiä leiripäiviä, joihin urheilijat osallistuivat omien aikataulujensa sallimissa puitteissa. Kytäjän leiripäivien toteutuksesta vastasi Timo Rauhala. Pro-teamin ( ) sopimusurheilijoista Tapio Pulkkanen sai rajoitetun pelioikeuden Challenge Tourille ja Noora Tamminen naisten Euroopan Tourille kaudelle Kilpailukauden 2013 päätyttyä maajoukkueesta ammattilaisiksi siirtyneistä pelaajista Krista Bakker sai LET-kategorian. Syksyllä käynnistettiin naisten ja miesten maajoukkueleiritysten yhteydessä pidettävä henkisen valmennuksen koulutus. Koulutuksella halutaan vahvistaa urheilijoidemme valmiuksia kohdata tulevaisuudessa kovenevan kilpailun haasteita. Golfliitto toimi kansainvälisessä verkostossa usean maan kanssa. Hollannissa osallistuttiin nelimaaotteluun alle 16-vuotiaiden maajoukkueella. Harjoitusmaaotteluja yhdistettynä leireihin pelattiin myös Saksaa, Englantia, Espanjaa, Sveitsiä ja Belgiaa vastaan. Valmentajamme Staffan Johansson, Mikael Mustonen ja Pasi Purhonen kävivät syksyllä pallotutkalaite Trackmanin koulutuksessa Tanskassa. Alueellisen valmennuksen koordinointi Nuorten alueellista valmennustoimintaa toteutettiin viidellä alueella suunnitelman mukaisesti. Golfliitto tarjosi valmennusta ja koulutusta noin 40 toimintavuorokautta kutakin viittä aluetta kohden. Huippu-urheilupäällikkö Janne Marvaila (vas.) ja päävalmentaja Staffan Johansson keskustelevat taustalla, kun YLEn Jere Nurminen tenttaa naisten valmentajaa Mikael Mustosta. Alueellisessa valmennustoiminnassa keskityttiin vuotiaiden valmennukseen. Nämä valmennusryhmät toimivat Talent ryhmän haastajaryhminä. Jokaisessa alueellisessa valmennusryhmässä toimittiin saman leiriohjelman mukaisesti kuin Talent-leireillä Vierumäellä. Ryhmät pitivät yhden leirin kuukaudessa. Alueellisen valmennuksen koordinaattoreina toimivat vuonna 2013 Tommi Linna (Pohjoinen alue), Kari Bakker (Pohjanmaan alue), Reima Kaija (Läntinen alue), Petteri Nykky (Idän alue ja Etelän alue). Syksyllä 2013 lopetettiin alueellinen valmennus vanhassa muodossa ja siitä kehitettiin alueellinen juoniorikehittäjäpalvelu, joka on seurojen henkilökohtaiseen käyttöön tarjottava asiantuntijaverkosto. Palvelun tavoitteena on tukea golfseurojen valmennuskulttuurin kehittymistä ja nuorten rekrytointia golfin pariin urheilijan polun sekä juniorigolfohjelman tuella. Valmennuskulttuurin kehittämisessä Urheilijan Polku (joka valmistui vuonna 2012) on keskeisenä sisältönä. Se kuvaa määrällisesti ja laadullisesti harjoittelun keskeisiä osa-alueita urheilijan kulkiessa kohti maailman huippua. Urheilijan polun tehtävänä on helpottaa ja auttaa valmennuskulttuurimme yhtenäisen linjan muodostamista valmennuksen kaikilla osa-alueilla. Golfliiton urheiluoppilaitosten valmennukselle suuntaamien tukien jakamista jatkettiin kaksi vuotta sitten tehtyjen linjausten mukaisesti kevääseen 2013 asti. Tuettuja hankkeita oli neljällä paikkakunnalla: Oulu, Turku, Hämeenlinna ja pääkaupunkiseutu. Lisäksi tuettiin liikuntapainotteisia alakouluhankkeita neljällä paikkakunnalla: Turku, Pori, Hämeenlinna ja Kotka. Golfliitto avusti mainittuja hankkeita perustuen ryhmän osallistujamäärään ja menestystasoon. Matilda Castrén otti ison loikan ja lähti syksyllä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan. Olosuhteet ja resurssit Yhteistyö Suomen Urheiluopiston kanssa jatkui tiiviinä. Kaikki talvikauden maajoukkueiden testileirit pidettiin Vierumäellä. Juha Skyttä jatkoi liittovalmentajana Vierumäellä vastaten nuorten lahjakkuuksien valmentamisesta ja opistolla tarjottavien golfvalmennuspalvelujen kehittämisestä. Golfliitto on aktiivinen toimija Suomen urheiluopiston perustamassa golfin työryhmässä, jonka tarkoituksena on kehittää Suomen urheiluopistolla tarjottavien golfpalveluiden laatua. Suomen Golfliitolla on edustus Suomen Urheiluopiston johtokunnassa, ja sitä kautta pääsemme vaikuttamaan meille tärkeisiin asioihin Vierumäellä. Espanjan Costa Ballena toimi edelleen liittovalmennusryhmien virallisena harjoituskeskuksena. Olosuhdetta hyödynsivät myös useat jäsenseurat edustus-, juniori- ja harrasteryhmiensä toimintaan. Turun seudun golfseurojen kanssa jatkettiin alueellista kehitystyötä paikallisten valmennustoimien kehittämiseksi kilpagolfin näkökulmasta. Järjestettiin seurojen yhteisiä tapaamisia, joissa paneuduttiin paikallisten valmennusratkaisujen löytämiseen. Kilpaurheilun koulutustoiminta Liittovalmennusryhmiin kuuluvien urheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien kehittymistä tuettiin henkilökohtaisilla tapaamisilla, joita suorittivat Golfliiton maajoukkuevalmentajat. Lisäksi Golfliitto on tukenut taloudellisesti maajoukkueurheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien osallistumista kansainvälisiin kilpailutapahtumiin. Golfliitto ei järjestänyt toimintasuunnitelmasta poiketen erillistä kilpagolfseminaaria. Golfliiton valmentajat osallistuivat syksyllä Helsingissä Suomen PGA:n järjestämään valmennusseminaariin, jossa päävalmentaja Staffan Johansson toimi yhtenä seminaarin puhujista. Valmennustoimikunta Toimikunta kokoontui kauden aikana viisi kertaa ja lisäksi pidettiin myös useita työpalavereita. Toimikunnassa on jäseniä eri lajeista. Toimikunta on halunnut verkostoitua eri lajien ammattivalmentajien kanssa ja saada uusia näkemyksiä valmennustoimintamme kehittämiseksi. Tämä lajirajat ylittävä yhteistyö on koettu erittäin antoisaksi.

17 32 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Järjestötoiminta Kenttäkonsultointi Kenttäkonsultointi kattaa golfkenttien ympäristöasiat ja niihin liittyvät viranomaisyhteydet; sähköposti- ja puhelinneuvonnan ja kenttäkäynnit, joilla tarkastellaan kentän hoitoa, rakentamista ja ympäristönhoitoa. Siihen kuuluvat myös lehtiartikkelit ja kentille lähetettävät ajankohtaistiedotteet. Kenttäkonsultit osallistuvat koulutustilaisuuksiin ja seuraavat käytännön kokeita ja kokeiluja kentillä. Kokeiden ja Pohjoismaisen tutkimussäätiön hankkeiden tuloksia sovelletaan neuvontatyössä. Kenttäkonsultit ovat liiton kenttätoimikunnan jäseniä. Ympäristö Kenttien opastaminen Golfliiton ympäristöjärjestelmän ja kansainvälisen GEO- ympäristösertifiointijärjestelmien käyttöön tehtiin pääosin kasvukauden ulkopuolella. Liiton ympäristöjärjestelmän mukaista työtä teki vuoden loppuun mennessä 111 kenttää. Kansainvälisesti sertifioituja kenttiä oli neljä (4), ja GreenSavo hankkeen myötä määrä lisääntyy viidellä (5) vuonna Kevään 2013 Toimialapäivillä jaettiin Golfliiton Ympäristöpalkinto kenttätoimikunnan esityksestä Tapiola Golfille. Kenttä- ja ympäristökäynnit Keväällä tehtiin pikainen kenttäkatsaus kahdeksan kentän talvehtimistuloksiin. Syyskuussa tehtiin viikon kierros 13 kentällä. Tapaamisiin osallistui 45 henkeä yhteensä 27 kentältä ja kahdelta tavarantoimittajalta. Kierroksen aiheina olivat uuden kentän hoito, heinälajin vaihto viheriöillä, nataviheriöt, talvikylvöt ja kasvunsäädekokemukset. Paikallisen verkostoitumisen edistäminen oli myös tavoitteena. Kesän aikana kenttä- ja ympäristökäyntejä tehtiin eri kentille yhteensä 132. Naisten Pankin puheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma (edessä) pelasi Golfaa naiselle ammatti -avauksessa Vuosaaressa. Sopimuskenttiä oli 87. Sopimuskäynnit ajoittuvat pääosin touko-syyskuuhun. Niiden sisältö vaihtelee kenttien toiveiden mukaan: akuutit kasvuongelmat, peruskorjaustarpeen kartoitus, lannoitussuunnitelma, kevätkunnostus, tautitorjunta, uuden kenttäalueen katselmus, kentän turvallisuustekijät, hoitorutiinien tarkoituksenmukaisuus, luento tai kyselytunti klubi-illassa tai kokouksessa, uusien työntekijöiden perehdytys kentänhoidon perusperiaatteisiin. Kenttämestarin lisäksi toimitus- tai toiminnanjohtaja, kenttätoimikunta ym. osallistuivat halutessaan mukaan kenttäkierrokselle. Kenttähankkeiden ennakkokatselmuksia ei vuonna 2013 tilattu yhtään. Kaudella 2014 ei todennäköisesti avata yhtään uutta kenttää. Tutkimus Kristiina Laukkanen on mukana pohjoismaisen golfkentänhoidon tutkimussäätiön STERF:in ohjausryhmässä, joka käsittelee tutkimushankkeet ennen hallituksen rahoituspäätöksiä. Vuoden lopussa käsiteltiin 18 hankkeen hakemukset. Tulokset julkaistaan STERF:in kotisivuilla, ja tiedotteet niistä lähetettiin kentille. Tutkimustuloksia sovelletaan kenttäkäynneillä, koulutuksessa ja kirjallisen aineiston tuottamisessa. Kenttäkonsultit toimivat Oy Pickala Golf Ab:n Haaga-Helialla teettämän kentänhoidon laatuprosesseja koskevan tutkimuksen taustaryhmän jäseninä. Hankkeessa kehitettiin viheriöiden hoidon laatukäsikirjaa. Lannoituspäiväkirjaan koottiin tiedot yli 250 eri nurmikkolannoitteesta. Tietoa tilastoitiin mm. kenttien heinälajeista, sijainnista pohjavesialueella ja toteutuneista ravinnetasoista ja niistä tiedotettiin liiton sisäisessä ja ulkoisessa koulutuksessa. Koulutus Kenttäkonsultit kehittivät ammattitaitoaan ja osallistuivat kentänhoidon täydennyskoulutukseen Hämeen Ammatti-instituutissa. Maaliskuussa käytiin pohjoissuomalaisten kenttämestarien kanssa Pohjois-Ruotsin golfkentänhoidon koulutuspäivillä. STERF:n seminaarissa kesäkuussa Norjassa Bioforskin tutkimusasemalla kartoitettiin alan pohjoismaisia tutkimustarpeita. Professorien luennot heinälajeista, talvehtimisesta, vedenkäytöstä sekä kentänhoidon ja lajikejalostuksen haasteista avasivat ikkunaa tulevaisuuteen. Kentänhoitajien ja kenttämestareiden koulutukseen osallistuttiin sekä pitämällä luentoja oppilaitoksissa että arvioimalla näyttöjä kokelaiden omilla työpaikoilla. Kenttätoimikunta Toimikunnan kokouksissa käsiteltiin mm. Helsingin Golfmiesten ja Himos Patalahti Golfin jäsenyyshakemukset. Liiton jäsenyyden ulkopuolisia par 3- ja pay and play-kenttien halukkuutta kehittää kenttiään tasoituskelpoisiksi tiedusteltiin viime vuonna 15 kentältä, joilla ei toimi liiton jäsenseuraa. Näistä kolme kenttää tavoittelee nyt tasoituskelpoisuutta. Kuntien kaavoittajien yhteydenotot koskivat golfin turvallisuutta ja ympäristövaikutuksia. Monen kentän läheisyyteen kaavoitetaan pysyvää tai vapaa-ajan asutusta. Golf Digestin päätoimittaja Teemu Tyry (vas.), Tampere Filharmonian indententti Helena Hiilivirta, akatemiatutkija Mika Pantzar ja Satakunnan Kansan päätoimittaja Petri Hakala osallistuivat Suomi Areenan golfkeskusteluun. Leena Makkonen oli yksi viidestä cutin läpäisseestä suomalaispelaajasta naisten EMkisoissa Aura Golfissa. Viestintä ja markkinointi Golfliiton viestinnän ja markkinoinnin tehtävänä on tukea niin Golfliiton kuin sen jäsenseurojenkin toimintaa ja kehittää koko golfin imagoa. Oikein ja tehokkaasti toteutetulla viestinnällä ja markkinoinnilla, niin toimialan sisällä kuin ulospäinkin, voidaan golfin kehityksen ja imagon ohella vaikuttaa myös lajin tunnettuuteen ja parantaa golfin mahdollisuuksia tavoittaa uusia kohderyhmiä. Viestintä Suomen Golfin strategiaan pohjautuvassa viestintästrategiassa painopistealueiksi on nostettu sisäinen viestintä, ulkoinen viestintä ja nettisivuston kehittäminen sekä sosiaaliset mediat. Vuoden 2013 aikana päivitettiin liiton viestintästrategia ja kiinnitettiin aikaisempaa enemmän huomiota myös sosiaaliseen mediaan. Suomen Golflehti jatkoi Golfliiton omana viestintäkanavana. Lehti ilmestyy seitsemän (7) kertaa viimeisen numeron ollessa kaksoisnumero. Näin saatiin toteutettua Liittovaltuuston keväällä edellyttämiä mittavia säästöjä Golfliiton talouteen. Syksyllä säästöpaineet jatkuivat ja Golfliitto päätti lakkauttaa viestintäjohtajan tehtävän tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Lehden sisällöntuottajana toiminut Susamuru Oy ilmoitti keväällä luopuvansa lehtien teosta ja hoitavansa sopimuksen mukaisesti sisällöntuotannon vuoden 2013 loppuun asti. Toimintavuoden aikana lehden toimitussopimus kilpailutettiin ja sen seurauksena Golflehti ja GolfDigest yhdistyvät alkaen. Lehden kustantaja on OtavaMedia ja julkaisija Suomen Golfliitto.

18 34 Suomen Golfliitto Vuosikertomus Ulkoinen viestintä Golflehti Suomen Golflehden ja GolfDigestin yhdistäminen takaa Golfliitolle jatkossa tasaisen kassavirran ja helpottaa liiton budjetointia. Lehdellä on toimituskunta, jossa liiton edustajina ovat puheenjohtaja Antti Peltoniemi ja toimitusjohtaja Petri Peltoniemi. Päätoimittajaksi siirtyi GolfDigestin päätoimittaja Teemu Tyry. Kenttäopas 2013 toteutettiin keväällä ilman kilpailukalenteriosuutta. Muutoksesta tuli runsaasti palautetta, sillä pelaajat halauavat nähdä kilpailut paperillakin, vaikka ne ovat kätevästi myös Golf.fi:ssä. Lehden ilmoitusmyyntiä hoiti A-lehdet vuoden 2013 loppuun asti. Yhdistetyn lehden ilmoitusmyyntiä hoitaa Otava- Media vuoden 2014 alusta lukien. Golflehden lukijamatka 2013 suuntautui Pohjois-Italiaan. 42 golfaria eri puolilta Suomea seurasi muun muassa 70. kerran järjestettyä Italian Open -turnausta. Torinossa pelatussa ET-turnauksessa olivat mukana Mikko Korhonen ja Peter Erofejeff. Lehdistötilaisuuksia järjestettiin mm. Finnish Challengen, nuorten FIJC-kilpailun, naisten EM-kisojen ja naisten LETASkilpailun järjestelyihin ja tiedottamiseen liittyen. Toimitusneuvosto Golflehden toimitusneuvosto kokoontui vuoden alussa kehittämään Golflehden markkinointia. Pickala Golfissa järjestettiin toukokuussa Golflehti Open -tapahtuma ja tehostettiin A-lehtien tarjoamien ilmoitusmahdollisuuksien käyttämistä. Golflehden lukijamatkalaiset pääsivät seuraamaan Euroopan kiertueeseen kuuluvaa Italian avointa golfturnausta ja kannustamaan samalla Mikko Korhosta ja Peter Erofejeffiä. Viestintätoimikunta Viestintätoimikunta ohjasi Golflehden ja Golf.fi:n kehittämistä. Viestintätoimikunta ohjaa palautteellaan muutenkin liiton viestintää ja valvoo sen laatua. Golf.fi Golf.fi-sivustoa kehitettiin tasaisesti koko vuoden 2013 ajan. Merkittävin uudistus oli Jäsenetuohjelman lanseeraus keväällä, joka nosti sivuston kävijämääriä. Golf.fi-sivuston rooli muuttui syksyllä samalla kun Golflehti ja GolfDigest yhdistyivät. Golf.fi:n luonne muuttui samalla uutissivustosta enemmän palvelusivustoksi, jossa kiinnitetään huolta interaktiivisuuteen ja tietopainotteisiin kokonaisuuksiin. Sivuston uutissisällöntuottajana oli vuoden 2013 loppuun asti Susamuru Oy. Golfkauden aikana ja erityisesti major-kilpailuiden aikana sivuston uutisointi tehtiin viikon jokaisena päivänä. Keskusrekisteriuudistusta ei saatuvalmiiksi vielä vuonna Golf.fi:n kehittäminen on odottanut uuden verkkotietopalvelun käyttöönottoa ja sen tuomia mahdollisuuksia. Golf.fi kehitystyössä keskeisenä asiana on klikkausten lisääminen ja aktiivinen verkottuminen internetissä. Kenttäoppaasta tehtiin iphonella toimiva mobiiliversio. Kilpailusivujen ilmoittautumistoiminnot ja tulospalvelu toteutettiin toimintakaudella 2013 entiseen tapaan GolfBoxohjelmiston kautta. Samalla toteutettiin erillisiä kotisivuja valituille kilpailuille Golf.fi-sivuston alle. Finnish Challengen ja naisten EM-kisojen sivuilla hyödynnettiin myös nostoja sosiaalisesta mediasta. Sosiaaliset mediat Golfliitto käytti aktiivisesti hyväkseen You Tube kanavaansa. Golflehden Facebook-sivujen oheen perustettiin syksyllä 2013 Golfliiton omat Facebook-sivut. Golfliitto on lisännyt twitterviestintäänsä ja otti syksyllä käyttöön Instagramm-tilin. Sosiaalisen median kanavia alettiin nostaa näkyvämmin Golf.fi:n etusivulle. Muut julkaisut Finnish Challenge kilpailulle tehtiin oma erillisjulkaisu, joka jaettiin edellisvuoden tapaan Ilta-Sanomien välissä. SISÄINEN VIESTINTÄ Puheenjohtajapäivät, aluekokoukset ja aluekierros Vuoden 2013 puheenjohtajapäivät järjestettiin Espoossa/Lohjalla lyöntipelin SM-kilpailuiden yhteydessä. Alueet pitivät omat kokouksensa aiempien vuosien tapaan sekä keväällä että syksyllä. Golfliiton edustajat olivat mukana kokouksissa välittäen ajankohtaista tietoa seuroille. Liiton toimisto järjesti edellisen vuoden tapaan vuoden 2013 alussa aluekiertueen jakaen tietoa edelliskesän kierroksista ja kertoen tulevan kesän teemoista. Kuukausitiedote Seuroille lähetettiin kerran kuussa seuratiedote. KRIISIVIESTINTÄ Golfliiton kriisiviestintäsuunnitelma päivitettiin. Viestintätoimikunta osallistui suunnitelman tekemiseen ja hiomiseen. Myynti ja markkinointi Myynnin ja markkinoinnin painopistealueina on kasvattaa ja kehittää nykyisiä kumppanuuksia ja hankkia uusia yhteistyökumppaneita. Tarkoituksena on myös markkinoinnin keinoin lisätä harrastajamäärää ja madaltaa aloituskynnystä. Kumppanuudet Suomen Golfliiton kumppanuudet jaettiin vuonna 2013 neljään kategoriaan: pääyhteistyökumppanuudet, yhteistyökumppanuudet ja palvelukumppanit sekä neljäntenä juniorigolfin kumppanit. Tällä jaottelulla Golfliitto pystyy nostamaan kumppanuuksien tasoa, sisältöä ja määrää. Pääyhteistyökumppaneita olivat Honda Finland, Oy Sultrade Ab/Catmandoo, Pohjola Vakuutus Oy ja Pohjola Pankki Oy. Muita kumppaneita olivat Finnair Oyj, Veikkaus Oy, Acushnetgolf/Titleist, Viking Line ABP, Scandic Hotels Oy, Kaha Oy/Defa, Suomen Urheiluopisto/Vierumäki, Matkatoimisto Area, Polarputki Oy ja Smart Golf. Yhteistyökumppaneilta saatavien tuottojen budjetiksi liittovaltuusto oli vahvistanut euroa vuodelle Heikentyneestä sponsoroinnin markkinatilanteesta johtuen yhteistyösopimuksien uudeksi tuottotavoitteeksi asetettiin maaliskuussa euroa. Toteutuneet tuotot olivat euroa eli euroa enemmän kuin vuonna Vuoden 2013 yritysmyynnin päätapahtumat olivat Kytäjän Finnish Challenge, Finnish Open, naisten EM-kisat, Finnish International Junior Championship ja Hill Side G&CC:n LET Access Series kilpailu. Nämä kilpailut järjestettiin Finnish Golf Consulting Oy:n kautta. Finnish Challengen osalta myynnin hoiti Oy SponsVision Europe Ltd, yhteyshenkilönä toimitusjohtaja Esa Honkalehto. Maaliskuussa allekirjoitettiin Suomen Olympiakomitean ja Golfliiton välillä yhteistyösopimus Rio Golf- urheilumarkkinointikonseptista. Rio Golfilla kerätään rahaa suomalaisen huippugolfin olympiavalmennukseen. Rio Golfin pääyhteistyökumppaneina olivat Veikkaus Oy ja Molok Oy. Golf.fi-sivustolla avattiin jäsenetuohjelma, joka lanseerattiin maaliskuussa Golfmessuilla. Jäsenille lähetettiin joka kuukausi e-kirje, jossa oli jäsenetukilpailu ja jäsenetutarjouksia. Yhdessä postituksessa lähti kirjettä. Jäsenetuohjelman ja jäsenetusivuston avulla tuplattiin golf.fi-sivuston kävijämäärät ja saatiin liiton kumppaneille mahdollisuus tarjota tuotteitaan ja palvelujaan jäsenille. Catmandoon Kari Toivonen (oik.) seurasi yhteistyökumppaneiden kanssa Finnish Challengea Kytäjällä.

19 36 Suomen Golfliitto Vuosikertomus 2013 Palkitsemiset ja huomionosoitukset 2013 Tammikuussa aloitettiin Golf55+ -projekti, jonka avulla halutaan pian eläkkeelle siirtyviä ja jo eläkkeelle siirtyneitä ihmisiä terveiden elämäntapojen ja golfin pariin. Uudenmaan ELY-keskus myönsi hankkeen valmistelulle tukea euroa. Hanketta valmisteltiin työryhmässä, jonka vetäjänä oli Golfliiton Ilkka Rokala ja jäseninä Elina Viitanen, Seppo Palminen ja Pekka Väänänen. Työryhmää täydennettiin loppukesällä ja mukaan tulivat Haaga-Helian edustajat sekä Ilpo Laurila, Markku Nord ja Markku Ignatius. Hankesuunnitelma saatiin valmiiksi ja vuodelle 2014 suunniteltiin pilotointia ja hankerahoituksen järjestämistä. Näkyvyyttä golfille hankittiin muun muassa YLE TV 2:n kanssa toteutettujen Finnish Challengen ja naisten EM-kisojen tv-toteutusten yhteydessä. TV-tuotantojen hyvässä yhteistyössä oli mukana omalla ammattitaidollaan Valon Mediapalvelut. Muut tapahtumat Viestinnän ja markkinoinnin yhteisenä projektina oli golfin esillä pitäminen Urheilugaalassa tammikuussa. Maaliskuussa Golfliitto oli mukana Golfmessuilla Helsingin Messukeskuksessa kahdella teemalla, Jäsenetuohjelma ja Aloittelijan polku. Heinäkuussa Golfliitto oli mukana Suomi Areena tapahtumassa Porissa teemalla Golfin paluu olympialaisiin. Keskustelijoina olivat päätoimittajat Petri Hakala Satakunnan Kansasta ja Teemu Tyry Suomen Golf Digestistä, Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta ja akatemiatutkija Mika Pantzar Aalto-yliopistosta. Keskustelun juonsi Golfliiton Kalle Virtapohja. Samassa yhteydessä houkuteltiin ja rohkaistiin myös uusia golfin kokeilijoita. Yhteistyössä Pori Jazz ry:n ja Suomi Areenan kanssa järjestettiin Suomi Areenan Jazz Golf kilpailu. Golfliiton yhteistyökumppanit saivat näkyvyyttä tapahtumassa ja kilpailulla kerättiin rahaa Golfin olympiavalmennukseen. Finnish Challengen paras suomalaispelaaja erik myllymäki pääsi kilpailun jälkeen Ylen jere nurmisen haastatteluun. Elokuun lopussa järjestettiin toisen kerran peräkkäin yhteistyökumppaneille Partner Cup kilpailu, josta on tullut lyhyessä ajassa yksi Suomen korkeatasoisimmista yritysgolftapahtumista. Marraskuussa lanseerattiin liiton yhteistyökumppaneille uusi verkottumisen areena, Partner Club. Klubin isäntänä toimii Golfliitto. Ensimmäisessä kokoontumisessa Sokos Hotel Pasilassa julkistettiin Golfliiton uusi hotellisopimus Sokos Hotelsin kanssa. Lisäksi Catmandoon Kari Toivonen kertoi Sotshin olympiajoukkueen vaatettamisesta ja GolfCoatin Aki Kuivaniemi kertoi, kuinka hänen yrityksensä on siirtänyt tii-tuotannon Suomeen. Tilaisuus päättyi innostuneeseen golfkeskusteluun aivan kuin oltaisiin keskellä parasta golfkautta. Tulevat golfarit Lajin kasvun edistämiseksi lähestyttiin golfia harrastamattomia, mutta siitä kiinnostuneita ihmisiä. Tavoitteena oli saada mm. Kansallinen golfviikko viestinnällisin ja markkinoinnillisin keinoin mahdollisimman laajaan tietoisuuteen. Golfviikosta kerrottiin Golflehdessä ja Golf.fi:ssä ja viikkoa mainostetitin valtakunnallisesti Ilta-Sanomissa ja A-lehtien julkaisuissa. Yhteiskuntavastuu Yhtenä yhteiskuntavastuullisuuden muotona Suomen Golfliitto järjesti yhdessä Kirkon Ulkomaanavun hallinnoiman Naisten Pankin kanssa Golfaa naiselle ammatti -kampanjan toisena vuonna peräkkäin. Se toteutettiin jälleen SGL Trophyn yhteydessä. Kesäkuussa järjestettiin 49 kentällä alkukilpailuja, joihin osallistui lähes 2000 pelaajaa. Keräys tuotti noin euroa, jolla turvataan ammatti 300 naiselle kehitysmaissa. Aktiivisin seura oli Oulun Golfkerho. Se sai liikkeelle 44 paria. Uudellamaalla aktiivisin seura oli Pickala Golf Club, jonka tapahtumassa oli 38 paria. Naisten Pankin kanssa sovittiin, että yhteistyötä ei tässä muodossa jatketa. Syksyllä Golfliitto oli mukana Nenäpäiväkeräyksessä, joka tuotti yhteensä lähes kolme miljoonaa euroa. Oulun Golfkerho osoitti tässäkin aktiivisuutta. Turun Torin tapahtuman järjesti Aurinko Golf Naantalista ja Helsingin Narinkkatorilla oli Golfliiton rakentama lähipelirata. Nenäpäivä huipentui YLE TV2:n viisituntiseen Nenäpäiväshow hun. Kerätyt varat ohjataan kehitysmaiden lasten hyväksi. Hopeinen ansiomerkki 75 Simo Säily (OGK) Pronssinen ansiomerkki 169 Teppo Aro (OGK) 170 Timo Pohjankoski (MGS) 171 Ilkka Kolehmainen (KoG) Liiton hopeinen viiri (30 v) 12 Tuusulan Golfklubi 13 Uudenkaupungin Golfklubi 14 Kajaanin Golf Liiton tunnusviiri 59 Himos-Patalahti Golf Plaketti hopeisella levykkeellä (25 vuotta) 21 Tikkurilan Golfkeskus 22 Nokia River Golf 23 Nordcenter Golf & CC 24 Kalajokilaakson Golf 25 Salo Golf 26 Kartanogolf 27 Kajaanin Golf Plaketti pronssisella levykkeellä (10 vuotta) 39 Hill Side Golf Club 40 Kanavagolf Vääksy 41 Lampila Golf 42 Revontuli Golf Vuoden Golfseura Porin Golfkerho Vuoden Kilpaseura Pickala Golf Club Vuoden juniorikilpailujärjestäjät Aluetour: Kotojärvi Golf Tsemppitour: TarinaGolf Vuoden Nuorisotoimija Harri Thil (OGK) Vuoden Tulokas Juuso Kahlos (PGC) Vuoden Poikajuniori (Golfin Edistämissäätiö) Oliver Lindell (ViG) Vuoden Tyttöjuniori (FGMA) Anna Backman (KanG) Vuoden Erityisgolfaaja (Golfin Edistämissäätiö) Tero Peltola (Tarina) Eliittimerkki 38 Sanna Nuutinen (KGV) Vuoden Golfteko Krista Bakker (EPG) Vuoden Urheiluteko Toni Hakula Finnish Junior Amateur Ranking Tytöt: Anna Backman (KanG) Pojat: Oliver Lindell (ViG) Finnish Amateur Ranking Naiset: Sanna Nuutinen (KGV) Miehet: Lauri Ruuska (Tarina) Finnish Tour Ranking (PGA) Naiset: Oona Vartiainen Miehet: Lauri Ruuska Vuoden Golftoimitus YLE Urheilu Vuoden Golftapahtuma Erkko Trophy, AmAm-kilpailu (HGK) Suomen Golfliiton Ympäristöpalkinto Green Savo -projekti Vuoden Golfvalmentaja (PGA) Timo Rauhala Vuoden pelaaja (PGA) Mikko Ilonen Sigge Nyström palkinto (PGA) Juha Pentikäinen (NRG) SEURA-ANSIOMERKIT KALAJOKILAAKSON GOLF 3 Pasi Kristiansson kulta Jarmo Simonen kulta Hannu Savikangas kulta Rainer Bäckman hopea Pekka Levonen hopea Jussi Mähönen hopea Leila Simonen hopea Paula Palola hopea 2013 KARTANOGOLF 2 Pentti Helenius hopea Janne Aali hopea Hillevi Loimusalo pronssi Jukka Heikkinen pronssi Pentti Korhonen pronssi Ville Liuska pronssi Jaakko Koponen pronssi Harri Kainulainen pronssi Päivi Kutvonen pronssi Carita Suhonen pronssi Asta Alli pronssi 2013 KOKKOLAN GOLF 1 Matti Valavaara kulta 2013 MERI-LAPIN GOLFKLUBI 3 Ossi Kosonen hopea 2013 MESSILÄ GOLF RY 9 Ilkka Varmavuo kulta Aake Halme hopea Airi Kankaanpää hopea Anne Kortelainen hopea Anneli Torstila hopea Erkki Kortelainen hopea Erkki Soppela hopea Helena Koivula hopea Jukka Jalava hopea Jukka Lajunen hopea Kari Rantanen hopea Olli Lehtinen hopea Olli Selin hopea Pekka Kilpeläinen hopea Pertti Sallila hopea Raija Saviniemi hopea Ritva Krohn hopea Satu Kilpinen hopea Seppo Salonen hopea Susanna Keskikylä hopea Tytti Harikoski hopea V-P Keskiväli hopea Eeva Kolehmainen pronssi Jarmo Paasio pronssi Johanna Stenlund pronssi Liisa Tiilikka pronssi Pekka Markkanen pronssi Seppo Vehka-aho pronssi Stiina Jaakkola pronssi 2013 NOKIA RIVER GOLF 6 Kari Koiviola kulta Erkki Räty kulta Jarmo Pellinen kulta 2013 SALO GOLF RY 1 Terjo Ek kulta Heikki Hallaranta kulta Jari Jaatinen kulta Pirkko Määttänen hopea Pertti Kiiskinen hopea Paavo Uotila pronssi Jari Nyholm pronssi 2013 TAMMER-GOLF 1 Markku Kaivola kulta Ville Paltia kulta Kari Anttila kulta Kalevi Minetti kulta Teppo Kaivola kulta Pekka Huolman kulta Pirjo Hallamaa kulta Ilkka Pyykkö hopea Matti Kaario hopea Ari Huhtamies hopea Tomi Järvelin hopea Jarmo Järventausta hopea Seppo Peltola hopea 2013 TUUSULAN GOLFKLUBI 5 Timo Mansnerus kulta Kaarina Alanko hopea Juhani Kovalainen hopea Mika Eloranta pronssi Harri Kauppinen pronssi Mikko Rajaviita pronssi 2013 UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI 12 Pulkkinen Jukka hopea Honkasalo Sakari hopea Virtanen Jyrki hopea Hämäläinen Uoti hopea Viinikkala Hannu pronssi Pulkkinen Terttu pronssi Nissilä Mika pronssi Rosendahl Simo pronssi 2013 VIERUMÄEN GOLFSEURA 1 Tapani Ilkka kulta 2013

20 Kilpailutuloksia 2013 Mikko Ilonen sai Nordea Mastersin voiton jälkeen kainaloonsa Eino-pojan ja lähes yhtä suuren voittopokaalin. Kuva: EPA. Pvm Kilpailu Paikka Voittaja Suomalaiset MAJORIT U.S. OPEN CHAMPIONSHIP USA J. Rose 281 M. Ilonen MC THE OPEN CHAMPIONSHIP Skotlanti P- Michelson 281 M. Ilonen j79./ RICOH WOMEN S BRITISH OPEN Skotlanti S. Lewis 280 M. Blomqvist-Kakko j47./295 WGC WGC - Bridgestone Invitational Yhdysvallat T. Woods 265 M. Ilonen j65./ WGC - HSBC Champions Kiina D. Johnson 264 M. Ilonen j21./281 LET Lalla Meryem Cup markokko A. Jutanugarn 270 N. Tamminen j38./288 U. Wikström j44./ South African Women s Open Etelä-Afrikka M. Skarpnord 69 M. Blomqvist-Kakko j2./70 U. Wikström j16./72 K. Ruuttila j27./ Turkish Airlines Ladies Open Turkki L.-A. Pace 289 M. Blomqvist-Kakko j2./290 U. Wikström j57./ Deloitte Ladies Open Hollanti H. Clynurn 211 E. Nummenpää j.53/227 N. Tamminen j.53/227 K. Ruuttila j63./ UniCredit Ladies German Open presented by Audi Saksa C. Ciganda 101 U. Wikström j9./105 M. Blomqvist-Kakko j22./106 N. Tamminen j37./ Allianz Ladies Slovak Open Presented by Respect Slovakia G. Nocera 279 N. Tamminen 6./286 M. Blomqvist-Kakko j.31/294 U. Wikström j40./ Open de Espana Espanja L.-A. Pace 275 M. Blomqvist-Kakko j7./ ISPS Handa Ladies European Masters Englanti K. Webb 200 N. Tamminen j27./ HONMA Pilsen Golf Masters Tsekki A.-K. Lindner 201 N. Tamminen j26./ Aberdeen Asset Management Ladies Scottish Open Skotlanti C. Matthew 208 M. Blomqvist-Kakko j16./222 U. Wikström j49./ Lacoste Ladies Open de France Ranska A. Munoz 266 U. Wikström j47./ China Suzhou Taihu Open Kiina G. Nocera 201 U. Wikström j.65/ Hero Women s Indian Open Intia T. Suwannapura 208 E. Nummenpää t U. Wikström j28./222 N. Tamminen j34./223 M. Blomqvist-Kakko j.53/ Omega Dubai Ladies Masters Dubai P. Phatlum 273 N. Tamminen j39/296 U. Wikström j39/296 M. Blomqvist-Kakko j.59/304 CT Challenge de Madrid Espanja F. Calmels 271 T. Pulkkanen 2./278 R. Kakko j7./281 M. Korhonen j11./282 P. Erofejeff j35./ Montecchia Golf Open presented by POLAROID Italia B. Koepka 261 M. Korhonen j54./ Telenet Trophy Belgia D. Gaunt 273 R. Kakko j9./ Fred Olsen Challenge de España Espanja B. Koepka 260 R. Mattila j51./283 I. Korvenmaa j61./ D+D Real Czech Challenge Open Tsekki F. Calmels 266 J. Mommo j53./ Scottish Hydro Challenge hosted by Macdonald Hotels Skotlanti B. Koepka 266 J. Mommo j45./280 and Resorts Kärnten Golf Open presented by Mazda Itävalta D. Frittelli 267 M. Salminen j52./ Bad Griesbach Challenge Tour by Hartl Resort Saksa A. Pavan 269 J. Mommo j28./281 R. Kakko j34./ Swiss Challenge Sveitsi V. Riu 265 R. Kakko j7./270 A. Ahokas j26./277 T. Pulkkanen j46./ Mugello Tuscany Open Italia M. Crespi 267 R. Kakko 8./ Finnish Challenge Suomi S. Manley 267 E. Myllymäki 10./274 R. Kakko j11./275 M. Korhonen j18./277 A. Ahokas j28./279 M. Kuronen j42./282 A. Eckhardt j59./285 P. Erofejeff 76./ Norwegian Challenge Norja J. Fahrbring 269 R. Kakko j30./ Rolex Trophy Sveitsi J. Dantorp 270 R. Kakko j39./ Northern Ireland Open Challenge Presented By Clannah Pohjois-Irlanti D. Huizing 271 R. Kakko j17./279 and XJET Kharkov Superior Cup Ukraina D. Huizing 273 T. Pulkkanen j34./ Kazakhstan Open Kazakstan J. Carlsson 270 R. Kakko j7./ The Foshan Open Kiina N. Elvira 274 R. Kakko j12./ National Bank of Oman Golf Classic Oman R. Kakko 274 R. Kakko 1./ Dubai Festival City Challenge Tour Grand Final hosted by Al Badia Golf Club Dubai S. Kapur 272 R. Kakko j26./284

Ilmoittautuminen Golfliiton kilpailuihin

Ilmoittautuminen Golfliiton kilpailuihin Ilmoittautuminen Golfliiton kilpailuihin Ilmoittautuminen Golfliiton kilpailuihin kaudella 2014 sama kuin edellisellä kaudella. Kaikki suomalaiset golfarit ovat GolfBoxin rekisterissä. Kilpailuihin ilmoittautuminen

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Kilpailukalenteri. Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät. Suomen Golf seniorit

Kilpailukalenteri. Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät. Suomen Golf seniorit Kilpailukalenteri 2014 Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät Suomen Golf seniorit KILPAILUKALENTERI 2014 Suomen Golfseniorit ry (SGS) vastaa Suo messa järjes tet tä vistä seniorien SM-kisoista,

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

GOLFLIITON KILPAILUTOIMINNAN TILASTOJA JA JÄSENTILASTOT 2012

GOLFLIITON KILPAILUTOIMINNAN TILASTOJA JA JÄSENTILASTOT 2012 1 GOLFLIITON KILPAILUTOIMINNAN TILASTOJA JA JÄSENTILASTOT 2012 SISÄLLYSLUETTELO Tsemppi Tour... 2 Alue Tour... 3 Nuorten seurapisteet ja startit... 5 Finnish Junior Amateur Ranking... 6 Finnair Junior

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MARRAS/JOULUKUU SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE MARRAS/JOULUKUU SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE MARRAS/JOULUKUU SEURATIEDOTE / MARRAS, JOULUKUU 2011 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: 1. Tärkeitä päivitysajankohtia 2. Golfalan keskeisiä tapahtumia 3. Jäsenmaksut 4. Liittohallitus

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

KILPAILU- KALENTERI. Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät. Suomen Golf seniorit

KILPAILU- KALENTERI. Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät. Suomen Golf seniorit KILPAILU- KALENTERI 2015 Mukana myös SGS:n pelioikeus- ja alennuskentät Suomen Golf seniorit KILPAILUKALENTERI 2015 Suomen Golfseniorit ry (SGS) vastaa Suo messa järjes tet tä vistä seniorien SM-kisoista,

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät atk-ohjelmat on aktivoitu välittömään hankintamenoon ja niistä on tehty suunnitelman mukaiset poistot.

Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät atk-ohjelmat on aktivoitu välittömään hankintamenoon ja niistä on tehty suunnitelman mukaiset poistot. Suomen Keskusta rp VÄLITILINTILINPÄÄTÖKSEN 1.1.-30.6.2010 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Välitinpäätös on tilintarkastamaton. Välitilinpäätöstietojen vertailukelpoisuus Välitilinpäätös

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2010 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09 1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Leinonen Hannu OGK 20 20 21 41-2.8 Kyllä OSAO 2 Puotiniemi Antti OGK 24 23 18 41-3.

# Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Leinonen Hannu OGK 20 20 21 41-2.8 Kyllä OSAO 2 Puotiniemi Antti OGK 24 23 18 41-3. Oulun Golfkerho ry Tulokset 5.9.2014 16:44 Sarja: Henkilöstö Naiset, Pistebogey Hcp, Punainen # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos CBA +/- EGA oppilaitos 1 Kiviniemi Sari OGK 32 18 13 31 0.0 Ei OSAO 2 Siekkinen

Lisätiedot

1.Nimi: Niko Vahtera Kotiseura: Keimola Golf Vantaa Tasoitus: 4.1 Twitter käyttäjätunnus: NikoVee

1.Nimi: Niko Vahtera Kotiseura: Keimola Golf Vantaa Tasoitus: 4.1 Twitter käyttäjätunnus: NikoVee Twitter Golf Osallistujat : 1.Nimi: Niko Vahtera Kotiseura: Keimola Golf Vantaa Tasoitus: 4.1 Twitter käyttäjätunnus: NikoVee 2. Nimi: Marko Hämäläinen Kotiseura: VGC Tasoitus: 17.1 Twitter käyttäjätunnus:

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007

Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007 Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

TASEKIRJA <>

TASEKIRJA <<company_name>> 1 / 14 TASEKIRJA

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008 Emmaus Helsinki r.y. - Emmaus Helsingfors r.f. Y-tunnus 0315404-8 TASEKIRJA 31.12.2008 Sivu V U O S I T I L I N P Ä Ä T Ö S Tuloslaskelma

Lisätiedot

Ryhmä Nimi Tili Tilin nimi Tyyppi List.kdi Seur.kdi Omin.kdi Alv-kdi Rivik.alv B/N Tasekdi Verokdi

Ryhmä Nimi Tili Tilin nimi Tyyppi List.kdi Seur.kdi Omin.kdi Alv-kdi Rivik.alv B/N Tasekdi Verokdi 15:19 20.08.2013 Sivu 1 1 VASTAAVAA 10 PYSYVÄT VASTAAVAT 100 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1030 AINEETTOMAT OIKEUDET 1030 Aineettomat oikeudet 1 1003 1 0 Ei N 3 650 1050 MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1050 Muut

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

SUOMEN GOLFLIITON TALOUDEN TUNNUSLUKUJA SGL LIITTOVALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN GOLFLIITON TALOUDEN TUNNUSLUKUJA SGL LIITTOVALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN GOLFLIITON TALOUDEN TUNNUSLUKUJA 2010-2016 SGL LIITTOVALTUUSTON KEVÄTKOKOUS 23.45.2016 SGL JA FGC TULOSKEHITYS 2010 2016B (T ) 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016B SGL + 65 + 14-287 - 85 + 93-158

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Konserni, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu 6,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF KONSERNI ( 0410 KUM TOT. ) Konserniraportti, 13.8.2009 KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi KONSERNI TULOS - HUHTIKUU 2010 Oy Yritys 1 Ab Oy Yritys 2 Ab

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry 1 / 11 TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry Y-tunnus: 01.05.2013-30.04.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.4.2024 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.05.2013-30.04.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TASEKIRJA. Paltamon työvoimayhdistys ry. Tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009

TASEKIRJA. Paltamon työvoimayhdistys ry. Tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009 Paltamon työvoimayhdistys ry TASEKIRJA Tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009 Tilinpäätöksen laati Paltamon työvoimayhdistys ry Maija-Liisa Pyykkönen talouspäällikkö, yo-merkonomi 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivut 1.

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TAHKO 2009 JOUKKUETULOKSET, PISTEBOGEY-KILPAILU

TAHKO 2009 JOUKKUETULOKSET, PISTEBOGEY-KILPAILU Joukkuetulokset, sivu 1 (7) TAHKO 29 JOUKKUETULOKSET, PISTEBOGEY-KILPAILU Sij. Seura Nimi Slope 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Yht. J-tulos 1 TGS Anu Puustinen 15,5 4 5 7 4 3 4 4 4 7 5 5 4

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot