Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää?"
  • Aku Aho
  • 9 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 Hankesuunnittelun vaiheet Mikä on hanke? Hanke on etukäteen määritellyssä ajassa toteutettu, suunnitelmaan perustuva toimenpide, jolle on määritelty (kehittämis)tavoitteet ja resurssit Hankesuunnitelma on paperi tai työsuunnitelma, johon on kirjattu mitä hankkeessa tehdään (kuka tekee, missä, milloin, kenelle, miksi, mitä maksaa, miten rahoitetaan jne). Hankesuunnitelma on hakijan lupaus siitä, mitä aiotaan tehdä. Rahoitushakemus on rahoittajan vaatima lomake, jossa hankkeen tiedot on tiivistettynä. Siihen sisältyy aina myös rahoitussuunnitelma eli selvitys siitä, miten hakija aikoo rahoittaa tekemänsä toimenpiteet. Rahoituspäätös on rahoittajan sitoumus, jolla luvataan rahoittaa hankehakijan suunnitelmassa lupaamat asiat. Hankesuunnittelussa huomioitavia asioita Hankkeen onnistumisen perusedellytykset: Yhdistystoiminnan perusasiat kunnossa: perustoiminta ja päätöksenteko pelaa, talousasiat hoidetaan hyvin, yhdistyksessä tai hankkeen toteutuksessa on riittävästi aktiivisia ihmisiä Hankkeelle on selkeä tarve, joka sisältyy yhdistyksen toiminta-ajatukseen, mutta ei ole perustoimintaa Hankkeen kohderyhmä on selvitetty hyvin etukäteen. Into ja halu sitoutua! Hanke tarvitsee tekijät: hankkeen vastuuhenkilöt ja talkooväki haluavat käyttää aikaansa hankkeeseen Kehittämishankkeet: 1) maaseudun asukkaiden palveluiden suunnittelu ja kehittäminen; 2) kylien kehittämissuunnitelmien laatiminen ja toteuttaminen; 3) kylän tai paikallisyhteisön vetovoimaisuuden ja toiminnallisuuden edistäminen ja toiminta, jonka tarkoituksena on saada alueelle uusia asukkaita, 4) maaseudun kulttuuriperinnön säilyttäminen, kehittäminen ja hyödyntäminen; 5) maaseudun ympäristön viihtyvyyden parantaminen; 6) paikallisten suunnitelmien mukaisten kansainvälisten hankkeiden suunnittelu ja toteuttaminen 7) maaseudun rakennetun ympäristön ja maisemanhoitoa koskevien suunnitelmien laatiminen ja toteuttaminen; 8) muuhun 1 7 kohdassa tarkoitettuun toimintaan verrattavaan kylän tai sen osan asukkaiden yleistä hyvinvointia palveleva toimenpide. Ei sellaiseen toimintaan, joka kuuluu julkisyhteisön lakisääteisen pakollisen perustehtävän hoitamiseen. Sellaiseen julkisyhteisön harkinnanvaraiseen toimintaan, jonka perusteista säädetään lailla, voidaan myöntää tukea vain erittäin perustellusta syystä. Koulutushankkeet 1) sellaista ammatillista jatko- tai täydennyskoulutusta, joka antaa yleisiä valmiuksia ammatissa tai elinkeinossa toimimiseen ja jonka tavoitteena on maaseutuelinkeinojen monipuolistaminen sekä asiantuntijapalveluiden kehittäminen; 2) maaseudun asukkaiden ammattiosaamisen lisäämistä, maaseudun asukkaiden toimintavalmiuksien kehittämistä ja yhteistyövalmiuksien lisäämistä; 3) osaamisen lisäämistä ympäristöön ja energiaan liittyvissä asioissa; tai 4) kansainvälisessä toiminnassa tarvittavien valmiuksien hankkimista ja kansainvälisenä yhteistyönä annettavaa koulutusta. Tukea ei myönnetä - tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen järjestämiseen - työtehtävissä olevien elintarvikealan työntekijöiden täydennys- tai lisäkoulutusta - ei TYKY-toimintaa muuten kuin siihen liittyvän maa- ja metsätaloustuottajien koulutuksen osalta - Ei investointeihin Tiedonvälityshankkeet, voivat kohdentua toimintaan, jossa välitetään tietoa uusista tuotanto-, markkinointi- tai palvelumenetelmistä tai muista liiketoiminnan olennaista parantamista koskevista menetelmistä taikka jossa välitetään energia-, ympäristö- ja maaseututietoutta Olennaista tiedotushankkeessa: kohdentuu yrityksille tai muille alueen taloudellisille toimijoille. Taloudellinen toimija? Hankepaja

2 Yleishyödylliset investointihankkeet 1) kyläyhteisön yhteisessä käytössä olevan rakennuksen, rakennelman ja rakenteen rakentamiseen, korjaukseen ja laajentamiseen; 2) sellaisen käyttöomaisuuden hankintaan, joka mahdollistaa yhteisessä käytössä olevan tilan tai alueen käyttämisen yhteisissä tilaisuuksissa, yhteydenpidossa tai virkistäytymisessä taikka joka on välttämätön kyläyhteisön ympäristön tilan parantamisessa tai asukkaiden hyvinvoinnin. 3) vähäisen tie- ja vesihuoltohankkeen toteuttamiseen sekä vähäisen tietoliikenneverkon rakentamiseen, peruskorjaukseen ja laajentamiseen; 4) paikalliskulttuurin edistämisessä tarpeellisen tekijänoikeuksilla suojatun käyttöoikeuden hankintaan; 5) kylän kehittämis- ja maisemanhoitosuunnitelman toteuttamiseen; 6) maaseudun reitistön perustamiseen ja kehittämiseen; 7) maaseudun ympäristö- ja kulttuurikohteen kunnostamiseen. Tukea voidaan myöntää sellaiselle yhteisölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on muu kuin taloudellinen toiminta tai jonka toiminnan ensisijainen päämäärä ei ole voiton tavoittelu. Tuen myöntämisen edellytyksiä? Investoinnin tai hankkeen tuloksen tulee pääsääntöisesti olla kaikkien asukkaiden ja kylän toimijoiden käytössä (Tuloksilla ei voi rahastaa, samat pelisäännöt kaikille!) Hankinnan tai korjauksen avulla esim. kehitetään uusia palveluita tai mahdollistetaan se, että tiloja voivat käyttää uudet käyttäjäryhmät tai otetaan käyttöön uusiutuvia energialähteitä Investointi säilyy hankesuunnitelman mukaisessa käytössä vähintään kymmenen vuotta (vuokratuissa kohteissa väh. 10 vuoden määräaikainen vuokrasopimus ja käyttöoikeuden säilyminen vahvistettava joko vuokraoikeuden rekisteröinnillä, perustamalla rasite tai muulla vastaavalla tavalla) Tukea ei myönnetä sellaiseen toimintaan, joka kuuluu julkisyhteisön lakisääteisen perustehtävän hoitamiseen. Tuki ei hyödytä suoraan yksittäistä yritystä tai yritysryhmää. Kuka voi olla hakijana? Rekisteröity yhdistys Säätiö Kunta Kuntayhtymä/ oppilaitos Seurakunta Huom! Hankkeen idean pitää sopia yhteisön sääntöihin ja toiminta-ajatukseen! Hakijan perustoiminta selvitetään tapauskohtaisesti! Hankkeen toteutusaika Hankkeen toteutusaika voi olla maks. kolme vuotta Kustannukset ovat hyväksyttäviä vain hankesuunnitelmassa ilmoitetulla toteutusajalla Hankkeen toteutusaika ei voi alkaa ennen kuin hankehakemus on toimitettu allekirjoitettuna JyväsRiihelle. Miten paljon tukea voi saada? JyväsRiihen tuki hankemuodosta riippuen 70-90% (sisältää EU:n valtion ja kuntarahan) Hankkeiden koko: Julkisen tuen (EU+valtio) osuus kustannusarvio voi siten olla noin omarahoitus Hakijan omarahoitus (10-30% hankkeen kuluista hankemuodosta riippuen) Omarahoitus eli yksityinen rahoitus on se osuus hankkeen kuluista, joita rahoittaja ei maksa hakijalle takaisin! Omarahoitusosuudesta noin puolet oltava rahaa, puolet voidaan tehdä talkootyöllä (ei koulutus/tiedonvälityshankkeet) Hakijalta edellytetään selvitystä mistä yksityinen rahoitus koostuu (julkista vai yksityistä) Kuntien avustukset yhdistyksille: yksityistä vai julkista rahaa? Kunnan yleisavustus yleensä tarkoitettu perustoimintaan yhdistyksellä on oltava muutakin varainhankintaa esim. jäsenmaksut, tapahtumatuotot, palveluiden myynti Hankepaja

3 Hankkeen välirahoitus Hankkeessa syntyneet kulut maksetaan aina jälkikäteen, joten hankkeen toteuttajan on pystyttävä hoitamaan kulut ennen maksuun hakemista = välirahoitus. Yleensä välirahoitusta tarvitaan, mikäli hakijalla ei ole käytettävissä varoja hankkeen alkuvaiheen toteuttamiseen TE-keskus vaatii selvityksen (esim pankin, kunnan lainalupauksen) välirahoituksesta ennen virallista päätöstä Miten rahoitusta haetaan? Yhteydenotto JyväsRiihen työntekijöihin ja tukikelpoisuusedellytysten tarkistaminen Hankesuunnitelman kirjoitus, hakulomakkeen täyttäminen, liitetietojen kerääminen Hakemus postitse JyväsRiiheen, hankesuunnitelma ja hakulomake lisäksi sähköpostilla Työntekijät valmistelevat hakemuksen hallituskäsittelyyn ja pyytävät tarvittavat lausunnot Hakemuksesta päättäminen JyväsRiihen hallituksessa Puollettujen hakemusten laillisuustarkastus ja virallinen päätöksenteko TE-keskuksessa Hallitus kokoontuu käsittelemään hakemuksia 6-8 kertaa vuodessa. Hakemusten jättöpäivät voi tarkistaa nettisivuiltamme. Hankesuunnitelma: kaksi tehtävää 1) Tavallaan hankeidean myyntikirje JyväsRiihen hallitukselle 2) Hyväksyttävien hakemusten osalta hankesuunnitelma on sopimus tuen maksamisen perusteista! Hyvä hankesuunnitelma 1) tiivistetty kuvaus hakijasta, tarvittavista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista sekä 2) mahdollisimman tarkka ja realistinen selvitys hankkeen kustannuksista Mitä asioita hakemuksista arvioidaan? Hakijan tukikelpoisuus (asetukset) Tuettavan toimenpiteen tarpeellisuus hakijalle Hakijan taloudelliset mahdollisuudet ja osaaminen hankkeen toteutukseen Toimenpiteiden sopiminen JyväsRiihen ohjelmaan ja maaseutuohjelmaan Tavoitteiden, toimenpiteiden ja tulosten toteutettavuus Kustannusten kohtuullisuus Yritystuissa: toimenpiteen vaikutus alueen kilpailutilanteeseen; aina tapauskohtainen arviointi Kaikissa tuissa: vaikutukset kestävään kehitykseen, muuhun kehittämis- tai elinkeinotoimintaan Hakemuksen pakolliset liitteet Yhdistys- tai säätiörekisteriote ja yhteisön säännöt: Yhdistyksen toimintaajatus, nimenkirjoitusoikeus Jäljennös tai ote yhteisön kokouspöytäkirjasta, jossa hankkeesta ja sen rahoituksen hakemisesta on päätetty: Yhdistyksen sitoutuminen hankkeeseen Taloudelliseen tilanteeseen liittyvät tiedot, osaaminen tuloslaskelma ja tase kahdelta edeltävältä vuodelta (ei koske kuntia tai valtion virastoja) hankkeen aikaisen maksuvalmiuden selvitys (lainalupaus?) perustelut ennakon tarpeelle (koskee vain yleishyödyllisiä yhteisöjä) suunnitelma yksityisen rahoituksen keräämisestä (myös talkootyösuunnitelma) (Verottajalta saatu tai muu riittävä selvitys arvonlisävelvollisuudesta, jos hakija ei ole arvonlisävelvollinen ja kustannukset sisältävät alv:n) (Selvitys nimenkirjoitusoikeudesta, jos hakija on kunta, kuntayhtymä tai valtion organisaatio) Hankkeen seurantatiedot (Indikaattorilomake) Kustannusten jakoperusteet Rakentamiseen liittyvät tiedot Rakentamiseen liittyvät piirustukset, kustannusarvio ja sen pohjalta laadittu rakennusselostus, mahdolliset luvat (rakennus- tai ympäristölupa), rakentamiseen liittyvät erikoissuunnitelmat (LVI- Sähkö- tms) vuokratuissa kohteissa määräaikainen vuokrasopimus ja vuokraoikeuden kirjaamisilmoitus Hankepaja

4 Alueiden väliset hankkeet Hankkeissa tulee olla vähintään kaksi toteuttajaa (kumppaneita) eri Leader-ryhmien alueilta Kumppanit sopivat keskuudestaan vastuullisen toteuttajan eli päähakijan Mukana voi olla myös ns. toiminnallisia kumppaneita, jonka toimenpiteisiin ei siirry rahoitusta (vähintään yhden Leader-ryhmän on oltava yhteistyökumppanina) Hanke rahoitetaan yhtenä kokonaisuutena, sama tukiprosentti Kustannusten jako alueittain on tehtävä suunnitteluvaiheessa. Milloin hankkeen toiminnan saa aloittaa? ERITTÄIN VAHVASTI OMALLA RISKILLÄ kun allekirjoitettu tukihakemus on vastaanotettu JyväsRiihessä! (etenkin yleishyödylliset hankkeet) Suosittelemme kuitenkin aina odottamaan vähintään että hakemus on käsitelty JyväsRiihen hallituksessa Rahoitus varmistuu kuitenkin vasta TE-keskus on tehnyt virallisen päätöksen! Milloin hanke tulkitaan aloitetuksi? Investointi- tai kehittämistuki: ajankohta, jolloin: 1) Kiinteistön tai vuokra-alueella olevan rakennuksen kauppakirja on allekirjoitettu 2) Rakennettaessa tai laajennettaessa rakennusta sen perustustyö on aloitettu valamalla tai muulla kestävällä tavalla tai, jos perustustyön tekee urakoitsija, urakkasopimus on allekirjoitettu Milloin hanke tulkitaan aloitetuksi? 3) Peruskorjattaessa rakennusta tai kehitettäessä yritystä työn tekeminen on aloitettu tai, jos se teetetään, sopimus työn tekemisestä tai toimenpiteen toteuttamisesta on allekirjoitettu 4) Hankittaessa kone, laite tai muu käyttöomaisuuteen kuuluva esine tai oikeus, tilaus on tehty tai sopimus hankinnasta on allekirjoitettu tai, jos tilausta tai hankintasopimusta ei edellytetä, esineen tai oikeuden hankintahinta on maksettu 5) Toteutettaessa muuta toimenpidettä toimenpide on maksettu tai toimenpiteen tilaus tai sopimus on tehty Yleishyödyllisen hankkeen hylkäämisen syitä - puutteellinen välirahoitus tai yksityinen rahoitus - kallis budjetti - ruohonjuuritason sitoutumisen puute - suppea kohderyhmä kustannuksiin nähden - päällekkäisyys jo toimivien hankkeiden kanssa - huono kytkös maaseudun elämän laatuun - Hankkeen toiminta on perustoimintaa Vinkkejä hankesuunnitteluun Varaa riittävästi aikaa Käy huolellisesti läpi hakulomakkeen täyttöohje, sieltä löytyy vastaus moneen pulmaan Kirjoita tiiviisti ja selkeästi, rajaa tiedot olennaiseen Pyri ennakoimaan (millaisia toimenpiteitä ja kustannuksia hankkeessa voi tulla vastaan) Luetuta hankesuunnitelma ulkopuolisella, joka ei ole osallistunut suunnitteluun: jos hän ei jotain ymmärrä, ei todennäköisesti ymmärrä myöskään rahoittaja Ota rohkeasti yhteyttä toimintaryhmään. Avustamme tarvittaessa hankesuunnitelman laadinnassa! Hankepaja

5 Hakemusten jättäminen Hakemuslomake ja hankesuunnitelma toimitetaan sähköisesti osoitteeseen Allekirjoitettu hakemus liitteineen osoitteeseen, Asekatu 3, Jyväskylä Hakemus tulee vireille, kun allekirjoitettu ja oikealle lomakkeelle tehty hakemus on otettu vastaan ja merkitty JyväsRiihen diaariin. Ota työntekijöihin yhteyttä jo ennen hakemuksen jättämistä! Toiminnanjohtaja Pirjo Ikäheimonen puh: Talouspäällikkö Lahja Mehto Puh: Asekatu 3, Jyväskylä Hankepaja

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen 15.11.2011 Jarmo Kallio Elinkeino-, Työvoima- liikenne- ja elinkeinokeskus Rakentaminen, Yleistä Rakennusinvestointeja tuetaan yrityshankkeissa ja

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015

Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Maatalouden Investointituki Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Sivu 1 23.02.2016 Maatalouden rakennetukijärjestelmä Kansallinen säädösperusta; - Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007,

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset Hankekoulutus 2011 Tuettava toiminta, hyväksyttävät Tuen myöntämisen edellytykset Hanke on valtakunnallisen sekä paikallisen ohjelman mukainen Hanke antaa hakijalle mahdollisuuden sellaisiin toimenpiteisiin,

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE TUEN MYÖNTÄMINEN JA HAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET

YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE TUEN MYÖNTÄMINEN JA HAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET 1 YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE TUEN MYÖNTÄMINEN JA HAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET Lnro 2306D YLEISTÄ Tätä hakulomaketta käytetään haettaessa maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain (1443/2006),

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Maaseudun tuetun rakentamisen säännökset

Maaseudun tuetun rakentamisen säännökset Maaseudun tuetun rakentamisen säännökset Varsinais-Suomen maaseudun rahoitus- ja kehittämispäivä Janne Gröndahl 9.6.2015 Maankäyttö- ja rakennuslaki 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus.

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki ETELÄ-KARJALA ITÄ-UUSIMAA KANTA-HÄME KYMENLAAKSO PÄIJÄT-HÄME UUSIMAA VARSINAIS-SUOMI TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki Ohjeita jatkotyöskentelyyn 1 Varsinainen hakuaika

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

HANKETOIMIJAN KÄSIKIRJA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMISTA 2007 2013 RAHOITETTAVILLE HANKKEILLE

HANKETOIMIJAN KÄSIKIRJA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMISTA 2007 2013 RAHOITETTAVILLE HANKKEILLE HANKETOIMIJAN KÄSIKIRJA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMISTA 2007 2013 RAHOITETTAVILLE HANKKEILLE Maaseutuverkoston julkaisuja 1/2008 1. JOHDANTO HANKETOIMINTAAN... 4 1.1. Hankekäsikirjan tehtävä

Lisätiedot

Rakennusinvestointien valmistelu

Rakennusinvestointien valmistelu Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.1.-20.1.2011, Helsinki Vinkkejä jatkotyöskentelyyn Petri Veijalainen VARSINAINEN HAKUAIKA Varsinainen hakuaika päättyy 16.2.2011 klo 15 Hakemus laadittu internetissä

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke 1(5) HANKETUKIHAKEMUS Ylshyödyllinen investointihanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Uusi hakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Muutos saatuun rahoituspäätökseen Euroopan

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje 1 Hankkeen nimi Kannattaa pyrkiä lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen. Tarvittaessa keksittävä hankkeelle lyhenne. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan Alla on lueteltu

Lisätiedot

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi Hankkeiden kansallinen rahoitus Itämeren alueen ohjelmassa 25 % suomalaisten

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015 Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä Tilaisuus: Toimintaryhmien neuvottelupäivät 1.4.2009, Dipoli, Espoo Kirsi Murtomäki, ylitarkastaja,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Frami to 9.4.2015 (tietoja päivitetty asetusmuutoksen johdosta 1.5.2015) Kehittämishankkeet - tuensaaja Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset yhteisöt -

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila 27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset

Lisätiedot

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. PALVELUSETELI Tuen myöntämisen kriteerit Tavoite Kenelle Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. Entisen Rovaniemen maalaiskunnan

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille 6.10.2015 TEM/1859/09.10.02/2015 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille 3. haku (30.9. 30.11.2015) Suomi on

Lisätiedot

Porojen lisäruokinta ja tarhaus. Porotalouden investointien rahoitus Keijo Alanko 20.11.2013

Porojen lisäruokinta ja tarhaus. Porotalouden investointien rahoitus Keijo Alanko 20.11.2013 Porojen lisäruokinta ja tarhaus Porotalouden investointien rahoitus Keijo Alanko 20.11.2013 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 11.12.2013 1 Poro- ja luontaiselinkeinolain mukaisen tuen hakeminen

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen KIMPSU-teemahanke Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen Sivu 1 26.10.2015 Miten teemahanke toimii? Leader-ryhmä hakee Ely-keskuksesta tiettyyn teemaan keskittyvää hanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman hankkeille

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman hankkeille 16.1.2012 TEM/147/09.10.02/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman hankkeille 9. haku, ml. strategisten hankkeiden haku (16.1.

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere 25.9.2014 Pirkanmaan hankekuva, hankerekisterin visualisointi Valtionavustukset (hakumenettely yms.) Pirkanmaan hankekuva hankerekisterin visualisoimana http://visualisointi.kirjastot.fi/hankkeet/

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

YHTEISÖINVESTOINNIT. Ohjeita yhteisöinvestointihankkeen suunnittelemiseen ja hakemiseen Suupohjan seutukunnan toimijoille. 7.1.

YHTEISÖINVESTOINNIT. Ohjeita yhteisöinvestointihankkeen suunnittelemiseen ja hakemiseen Suupohjan seutukunnan toimijoille. 7.1. YHTEISÖINVESTOINNIT Ohjeita yhteisöinvestointihankkeen suunnittelemiseen ja hakemiseen Suupohjan seutukunnan toimijoille. 7.1.2010 Suupohjan Kehittämisyhdistys ry 2 SISÄLTÖ MITÄ YHTEISÖINVESTOINNIN AVULLA

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA

LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA RAHOITUSKAUDELLA 2014-2020 Minna Partanen, hanketyöntekijä minna.partanen@ylasavonveturi.fi, p. 040 760 7173 Leader-ryhmäsi: Ylä-Savon Veturi ry, Antinkatu 10, 74120 IISALMI

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA 1(5) MÄÄRÄYS Nro 53/15 Dnro 1189/54/2015 Voimassaoloaika 2.7.2015-31.12.2023 MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA Maaseutuvirasto

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Yritystuen maksaminen

Yritystuen maksaminen Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013

Lisätiedot

Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET

Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET Mikä on teemahanke? Teemahanke on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman uusi tukimuoto. Hanketyyppi on tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta paikallisessa

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN YRITTÄJYYS 2020 Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka, Tikkurila 18.3.2011 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ

YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Yrittäjyys ja mahdollisuuksien maaseutu 28.1.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Lisätiedot

Nero-rahoitus. Maarit Niva

Nero-rahoitus. Maarit Niva Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta

Lisätiedot

toiminta-aluettaan kehittämässä

toiminta-aluettaan kehittämässä toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki

Lisätiedot

Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet (M01) Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet (M01) Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet (M01) Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Tuki ammatillista koulutusta ja taitojen hankkimista koskeville

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

Maatalouden investointituet ohjelmakaudella 2014-2020. TUKIPUHVETTI 14.4.2016 Kuopio ja 19.4.2016 Iisalmi

Maatalouden investointituet ohjelmakaudella 2014-2020. TUKIPUHVETTI 14.4.2016 Kuopio ja 19.4.2016 Iisalmi Maatalouden investointituet ohjelmakaudella 2014-2020 TUKIPUHVETTI 14.4.2016 Kuopio ja 19.4.2016 Iisalmi Sivu 1 25.4.2016 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Investointituet ovat

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään

Lisätiedot

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa. MAKSATUKSET EU-HANKKEISSA (maaseuturahasto) Tuen maksaminen Eu-hankkeissa Kehittämis- tai investointihanke tulee toteuttaa rahoittajan päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit

Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit Rahoitusinfo / Varsinais-Suomi 10.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maaseutupalvelut, Seppo Jaakonmäki 9.3.2015 1 Tuen hakeminen Hakemus toimitettava

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Rahoitustuet ja ympäristö

Rahoitustuet ja ympäristö Rahoitustuet ja ympäristö Ympäristökorvauksen koulutustilaisuudet 2016 Antti Jaatinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Jarmo Saukkola, Varsinais-Suomen ELY-keskus Rahoitustuet maatalouden investointeihin Tukea

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

Alueellinen valmistelurahoitus. kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena

Alueellinen valmistelurahoitus. kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena Alueellinen valmistelurahoitus kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena Valmistelurahoitus vuonna 2008 Pk-yritysten innovaatiotoiminnan valmisteluun liittyvät 15 000 euroa ja sitä pienemmät

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hankkeiden ja kumppanien arvioinnista ja hankkeista yleisemmin 1 Sisältö 1. Hanketoiminnan

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot