EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Transkriptio

1 FI

2 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, KOM(2002) 443 lopullinen 2002/0222 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhdenmukaistamisesta (komission esittämä)

3 PERUSTELUT. YLEISIÄ HUOMIOITA.. Tausta Kulutusluotoista annetussa direktiivissä 87/02/ETY, jota on muutettu vuosina 990 ja 998 2, vahvistettiin kulutusluottoja koskevat yhteisön lainsäädäntöpuitteet, joiden tavoitteena oli luoda luottoalalle yhteismarkkinat ja antaa kuluttajansuojaa koskevat yhteiset vähimmäissäännöt. Vuonna 995 komissio esitti vuonna 987 annetun direktiivin täytäntöönpanosta kertomuksen 3, jonka johdosta kuultiin asiaan liittyviä tahoja erittäin laajasti. Vuonna 996 komissio esitteli direktiivin 87/02/ETY muuttamisesta annetun direktiivin 90/88/ETY täytäntöönpanosta kertomuksen, joka koski todellisen vuosikoron soveltamista 4. Vuonna 997 se esitti tiivistelmän vuoden 995 kertomukseen saaduista vastineista 5. Kertomusten ja kuulemisten perusteella on käynyt ilmi, että eri jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on suuria eroja yleensä luonnollisille henkilöille myönnettävien luottojen ja varsinkin kulutusluottojen alalla. Direktiivi 87/02/ETY ei enää vastaa riittävällä tavalla kulutusluottomarkkinoiden nykytilannetta ja tämän vuoksi sitä olisi syytä tarkistaa 6. Komissio teetti tätä tarkoitusta varten joukon tutkimuksia erilaisista erityiskysymyksistä 7 ja suoritti yksityiskohtaisen ja vertailevan analyysin kaikesta täytäntöönpanolainsäädännöstä jäsenvaltioissa. Neuvoston direktiivi 87/02/ETY, annettu 22 päivänä joulukuuta 986, kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä. 2 Neuvoston direktiivi 90/88/ETY, annettu 22 päivänä helmikuuta 990, kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 87/02/ETY muuttamisesta, EYVL L 6, , s. 4 8, kyseistä direktiiviä on muutettu 6 päivänä helmikuuta 998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/7/EY, EYVL L 0,.4.998, s Euroopan komissio: Kertomus direktiivin 87/02/ETY täytäntöönpanosta, KOM(95) 7 lopullinen, Euroopan komissio: Kertomus direktiivin 90/88/ETY täytäntöönpanosta, KOM(96) 79 lopullinen, Euroopan komissio: Tiivistelmä kannanotoista ja huomautuksista, KOM(97) 465 lopullinen, Komission tiedonanto Rahoituspalvelut: kuluttajien luottamuksen vahvistaminen Vihreän kirjan Rahoituspalvelut: kuinka kuluttajien odotuksiin vastataan jatkotoimet, KOM(97) 309 lopullinen. 7 LEA, M.J., WELTER, R., DÜBEL, A., Study on the mortgage credit in the European Economic Area. Structure of the sector and application of the rules in the directives 87/02 and 90/88. Final report on tender n XXIV/96/U6/2 SECKELMANN, R., «Methods of calculation, in the European economic area, of the annual percentage rate of charge, loppuraportti 3. lokakuuta 995, sopimus nro AO 2600/94/000, REIFNER, U., Harmonisation of cost elements of the annual percentage rate of charge, APR, Hamburg 998, Project n AO-2600/97/ DOMONT-NAERT, F., et LACOSTE, A.-C., Etude sur le problème de l usure dans certains États membres de l espace économique européen, Louvain-la-Neuve 997, sopimus nro AO-2600/96/000260; DOMONT-NAERT, F., et DEJEMEPPE, P, Etude sur le rôle et les activités des intermédiaires de crédit aux consommateurs, sopimus nro AO-2600/95/000254, 996; BALATE, E., et DEJEMEPPE, P., Conséquences de l inexécution des contrats de crédit à la consommation. Tutkimus AO-2600/95/ Euroopan komissio, loppuraportti. 2

4 Useat jäsenvaltiot ovat tällä välin ilmoittaneet aikovansa tarkastella uudelleen kansallista lainsäädäntöään. Tämä direktiiviehdotus antaa komissiolle mahdollisuuden varautua ennalta näihin muutoksiin ja sisällyttää ne yhdenmukaistettuihin yhteisön lainsäädäntöpuitteisiin. Komission toimivaltaiset yksiköt esittivät 8. kesäkuuta 200 keskusteluasiakirjan, jossa lueteltiin kuusi direktiivin 87/02/ETY uudistamista koskevaa keskeistä periaatetta, ja yksiköt kuulivat vuoden 200 heinäkuun alussa sekä jäsenvaltioiden että toimialan ja kuluttajien edustajia. Tässä direktiiviehdotuksessa on otettu huomioon kuulemisten tulokset..2 Yleisarvio Ensinnäkin on todettava yleisesti, että kulutusluoton käsite on kehittynyt huomattavasti nykyisen lainsäädännön laatimisajankohdasta ja 970-luvuilla elettiin käteismaksuyhteiskunnassa, jossa luotoilla oli hyvin rajoittunut asema ja jolloin luotot koostuivat lähinnä kahdesta tuotteesta: osamaksusopimuksista tai ostovuokraussopimuksista, joilla rahoitetaan irtaimen omaisuuden osto, ja henkilökohtaisen lainan muodossa myönnettävästä klassisesta lainasta. Nykyään luottoja tarjotaan kuluttajille useiden rahoitusvälineiden välityksellä, ja luotoista on tullut talouselämän voiteluaine. Noin prosentilla 8 kuluttajista on tällä hetkellä käytössään kulutusluotto, jolla rahoitetaan esimerkiksi auton tai muiden tavaroiden taikka palveluiden osto, ja 30 prosentilla kuluttajista on käyttötilissään tilinylitysmahdollisuus. Viimeksi mainittua luottovälinettä ei 970-luvulla edes käytetty kulutustarpeisiin. Makrotalouden kannalta katsottuna Euroopan unionin 5 jäsenvaltiossa käynnissä olevien luottojen määrä on yli 500 miljardia euroa eli yli 7 prosenttia BKT:sta. Kokonaisvuosikasvu on noin 7 prosenttia 9. Vaikka luotot ovat talouskasvun ja kuluttajien hyvinvoinnin liikkeellepanevia voimia, ne aiheuttavat kuitenkin riskin luotonantajille sekä lisäkustannusten ja maksukyvyttömyyden uhan yhä kasvavalle joukolle kuluttajia. Ei siis ole ihme, että jäsenvaltiot ovat arvioineet, että nykyisten direktiivien tarjoama suojataso ei ole riittävä, ja ne ovat ottaneet täytäntöönpanolainsäädännössään huomioon muita luottotyyppejä ja/tai uusia luottosopimuksia, joista ei ole säädetty direktiiveissä. Useat jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet muuttavansa kansallisia lainsäädäntöjään tähän suuntaan. Kuvattu kehitys aiheuttaa kilpailun vääristymistä yhteismarkkinoilla toimivien luotonantajien välillä ja rajoittaa kuluttajien mahdollisuutta saada luotto muissa jäsenvaltioissa. Vääristymät ja rajoitukset puolestaan vaikuttavat haettujen luottojen määrään ja luonteeseen sekä tavaroiden ja palveluiden ostoon. Erot lainsäädännössä sekä pankki- ja rahoituskäytännöissä johtavat siihen, että kulutusluottojen alalla kuluttaja ei saa samaa suojaa kaikissa jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi nykyistä oikeudellista kehystä olisi tarkistettava, jotta kuluttajat ja yritykset voisivat hyödyntää täysimääräisesti sisämarkkinoita. Tarkistus vastaa myös kuluttajien useaan otteeseen ilmaisemiin huolenaiheisiin. Eurobarometrin yhteydessä vuodesta 997 lähtien kootut tiedot osoittavat, että monet ovat 8 9 Vrt. Eurobarometri 54, helmikuu 200: Les Européen et les services financiers ja Eurobarometri 56, joulukuu 200: L Opinion publique européenne face aux services financiers. Ks. Euroopan keskuspankin kuukausitiedotteet. 3

5 tyytymättömiä kuluttajansuojaa rahoituspalveluiden alalla koskevan kansallisen lainsäädännön laatuun: Yli 40 prosenttia arvioi, että lainsäädäntö ei takaa riittävää avoimuutta rahoituspalveluiden alalla luotot mukaan luettuina. 40 prosenttia arvioi, että lainsäädäntö ei takaa riittäviä muutoksenhakumahdollisuuksia pankkia vastaan. Yli 35 prosenttia arvioi, että lainsäädäntö ei suojaa kuluttajien oikeuksia. Lisäksi noin 70 prosenttia kuluttajista vaatii kuluttajansuojaa koskevien normien suurempaa yhdenmukaistamista Euroopan tasolla. 2. ENNAKKOARVIOINTI TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEIDEN PERUSTEELLA 2. Yhteisön velvoitteita koskevat direktiivin tavoitteet Rajat ylittävien luottomarkkinoiden kehittyminen Euroopassa on ollut vähäistä, ja tähän alhaiseen kehitysasteeseen on useita syitä, joista tärkeimpiä ovat seuraavat: tekniset tekijät, jotka vaikeuttavat toisille markkinoille pääsyä kansallisten lainsäädäntöjen riittämätön yhdenmukaistaminen luottotekniikoiden ja -muotojen kehittyminen 980-luvulta lähtien. Direktiivin tarkistaminen edellyttää, että oikeudellinen kehys saatetaan ajan tasalle ottaen huomioon uudet luottotekniikat sekä kuluttajien että luotonantajien oikeudet ja velvollisuudet tasapainotetaan uudelleen kuluttajansuojan korkea taso varmistetaan. Tavoitteena on mahdollistaa entistä avoimempien ja tehokkaampien markkinoiden luominen ja taata samalla kuluttajansuojan taso, jonka avulla luottotarjousten vapaa liikkuvuus voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla sekä luoton tarjoajien että kysyjien kannalta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi direktiivin tarkistustyö on syytä toteuttaa seuraavien kuuden suuntaviivan mukaisesti: ) Direktiivin soveltamisala määritetään uudelleen, jotta direktiivi vastaisi markkinoiden nykytilannetta ja jotta kulutusluoton ja asuntoluoton välinen raja olisi entistä selvempi. 2) Lisätään uusia säännöksiä, joissa otetaan luotonantajien lisäksi huomioon myös luotonvälittäjät. 3) Otetaan käyttöön tiedonsaantijärjestelmä luotonantajia varten, jotta ne voisivat paremmin arvioida niihin kohdistuvat riskit. 4

6 4) Määritetään entistä kattavammat tiedot sekä kuluttajan että mahdollisten takaajien osalta. 5) Vastuut jaetaan entistä tasaisemmin kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä. 6) Parannetaan sekä kuluttajan että luotonantajan kannalta sääntöjä ja käytäntöjä, joita elinkeinonharjoittajat noudattavat maksuhäiriötapauksissa. 2.2 Yhteisön toimivallan harjoittamiseen kuuluva toimenpide Toimen kohteena on sisämarkkinoiden toteutuminen ja toiminta. Kyse on toimesta, joka osaltaan edistää kuluttajien suojelun tavoitetta sisämarkkinoiden toteuttamisen yhteydessä toteutettavan yhdenmukaistamistoimenpiteen kautta. Tämän vuoksi oikeusperustaksi on valittu 95 artikla. Ehdotus esitellään siis neuvostolle ja Euroopan parlamentille hyväksyttäväksi perustamissopimuksen 25 artiklassa määrätyn yhteispäätösmenettelyn mukaisesti. Perustamissopimuksen 95 artiklan mukaisesti asiassa on kuultava talous- ja sosiaalikomiteaa. Jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet direktiivin 87/02/ETY 5 artiklassa säädettyä vähimmäislauseketta, ja ne ovat kuluttajiaan suojatakseen hyväksyneet useiden kulutusluottoihin liittyvien näkökohtien osalta säännöksiä, jotka ovat direktiivin säännöksiä yksityiskohtaisempia, tarkempia ja tiukempia. Erot lainsäädännöissä todennäköisesti vaikeuttavat rajatylittävien sopimusten tekemistä sekä kuluttajien että luotonantajien vahingoksi. Direktiivin 87/20/ETY kansallisten täytäntöönpanolainsäädäntöjen soveltamisala on yleensä direktiivin soveltamisalaa laajempi, mutta se vaihtelee myös jäsenvaltioittain. Niinpä joidenkin jäsenvaltioiden kulutusluottoja koskevassa lainsäädännöissä säädetään yksityishenkilöille tarjottavasta leasing-vuokrauksesta, johon sisältyy ostomahdollisuus, ja jopa irtaimen omaisuuden vuokraamista kuluttajille koskevasta sopimuksesta, kun taas toiset jäsenvaltiot ovat jättäneet kyseiset sopimukset lainsäädäntönsä soveltamisalan ulkopuolelle. Kulutusluottosopimusten eri muodoissa edellytetään siis koron ja kustannusten laskentatapoja, jotka eroavat luottomuodoittain ja jäsenvaltioittain. Direktiivillä 87/02/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/EY, otettiin tätä tarkoitusta varten käyttöön todellisen vuosikoron laskentatapa, jossa otetaan huomioon kaikki kuluttajalta vaadittavat korot ja kustannukset ja jonka avulla kuluttaja voi paremmin vertailla kustannuksia. Todellisen vuosikoron käyttöönottoon on liittynyt kuitenkin kaksi toistuvaa ongelmaa: näitä ovat olleet aikavälien ja pyöristysten laskentakäytännöt sekä toisaalta huomioon otettavien kustannusten laskentaperustan määritteleminen. Jotta todellinen vuosikorko olisi kaikilta osin luotettava ja käyttökelpoinen kaikkialla Euroopan yhteisössä, jäsenvaltioiden on laskettava se yhdenmukaisesti ja otettava laskennassa huomioon samalla tavalla kaikki luottosopimukseen liittyvät kustannustekijät. Näin ei kuitenkaan aina menetellä huolimatta direktiivissä 98/7/EY säädetyistä muutoksista. Esimerkiksi luoton takaisinmaksua varten edellytettyjen vakuutusten ja vakuuksien pakollisuuden (pakollisuus on kriteeri, jonka perusteella kustannus otetaan mukaan laskentaperustaan) osoittamisessa on ollut vaikeuksia, minkä vuoksi tietyt jäsenmaat ovat menneet tämän seikan osalta direktiivin säännöksiä pidemmälle käyttäen hyväkseen vähimmäislauseketta. Tiettyjen kustannustyyppien jättämiseen direktiivin ulkopuolelle ei ole enää perustetta, ja useat jäsenvaltiot ovat tämän vuoksi 5

7 sisällyttäneet kyseiset kustannukset kansalliseen laskentaperustaansa. Direktiivissä on myös joitakin puutteita, jotka koskevat esimerkiksi välittäjille maksettavien palkkioiden tai luottosopimuksen myöntämiseen tai täytäntöönpanoon liittyvien verojen vaikutusta. Tämä kaikki voi johtaa jopa noin kymmenen prosentin suuruisiin eroihin sen mukaan, määritteleekö jäsenvaltio laskentaperustan tiukasti vai laajasti. Direktiiviehdotuksen myötä laskentasäännöt ja tiettyjen kustannusten sisällyttäminen laskentaperustaan tai poisjättäminen siitä arvioidaan uudelleen taloudellisin perustein. Tavoitteena on, että mahdollisimman pieni osa luottokustannuksista jätetään pois laskentaperustasta ja aikaansaatu perusta on mahdollisimman selkeä, ja tämän pitäisi johtaa kansallisten laskentaperustojen mahdollisimman pitkälle menevään lähentämiseen ja yhdenmukaisempaan laskentamenetelmään. Tällaiset kustannusten vertailtavuutta edistävät toimenpiteet voidaan toteuttaa ainoastaan Euroopan tasolla. Niiden vaikutus on riittävä ainoastaan siinä tapauksessa, että direktiiviä sovelletaan kaikkiin kuluttajille tarjottaviin luottosopimuksiin. Aiheesta on muitakin esimerkkejä: Jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on eri menettelyjä ja määräaikoja, jotka koskevat luottosopimuksen peruuttamista, harkintaa tai purkamista. Erilaiset määräajat ja menettelyt aiheuttavat esteitä luotonantajalle, joka haluaa tehdä luottotarjouksia muissa jäsenvaltioissa: Luxemburgissa sovelletaan kolmen päivän määräaikaa, Belgiassa seitsemän päivän määräaikaa, Ranskassa luottosopimusta ei saa panna täytäntöön peruuttamisaikana, määräajat ja menettelyt on mainittava luottosopimuksessa jne. Luottosopimuksen muotoilu-, solmimis- ja peruuttamisehtojen lainsäädännöllinen epätasapaino aiheuttaa kilpailun vääristymistä. Joissakin jäsenvaltioissa luottosopimusten kotimyynti kuluttajille on ehdottomasti kielletty, kun taas toisissa maissa säädetään peruuttamisajasta tai erityistoimenpiteistä aggressiivisen markkinoinnin yhteydessä. Yhdessä jäsenvaltiossa täysin laillinen toimintatapa voi toisessa jäsenvaltiossa johtaa rikostuomioon. Tiukkoja oikeudellisia ehtoja soveltavassa jäsenvaltiossa toimiva luotonantaja voi helpommin tarjota palvelujaan joustavampia ehtoja soveltavan jäsenvaltion markkinoilla ja saa siten edullisemman kilpailuaseman. Luotonantaja joutuu luotto- tai vakuussopimuksien täyttämättä jättämisen yhteydessä toimimaan erilaisten ilmoittamismenettelyjen ja -määräaikojen puitteissa sen mukaan, missä jäsenvaltiossa kuluttajan asuinpaikka on. Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen mukaiset toimeenpanoa edeltävät odotusajat eroavat toisistaan huomattavasti kuluttajien, takaajien ja tavaroiden takaisinoton osalta. Pisimmät määräajat ja erityismenettelyt aiheuttavat lisäkustannuksia luotonantajalle, jonka on otettava sopimuksen täyttämättä jättämisen riski, ja ne voivat saattaa luotonantajan epäedulliseen kilpailuasemaan sellaiseen luotonantajaan nähden, jolle näitä kustannuksia ei aiheudu tai jonka kohdalla kustannusten aiheutumista koskevat ehdot eivät ole yhtä tiukat, vaikka kyseinen luotonantaja olisi myöntänyt luoton samalle kuluttajalle. Korkean kuluttajansuojan tason mahdollistavat toimenpiteet on muotoiltu perustamissopimuksen 53 artiklan ja 3 kohdan mukaisesti kyseiset kohdat on luettava yhdessä edellä mainitun 95 artiklan kanssa. Suojatoimenpiteiden tarkoituksena on itse asiassa vahvistaa sisämarkkinoiden toteutumista mahdollistavia 6

8 toimenpiteitä, ja niiden avulla jäsenvaltioiden tulisi voida hyväksyä mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen puuttumatta yleisesti lisäsuojaa koskeviin toimenpiteisiin. Tämän tavoitteen mukaisesti direktiivillä pyritään edistämään sovintomenettelyjen käyttöä ennen perintämenettelyjen käynnistämistä, perintämenettelyjen johdonmukaisuutta sopimuksen määräyksiin nähden, luotonantajalle aiheutuvien korkojen ja kuluttajalle aiheutuvien korkojen välistä tasapainoa myöhästyneitä maksuja suoritettaessa, molempien osapuolten etujen huomioon ottamista sovittaessa luotolla rahoitettujen tavaroiden takaisinotosta sekä kuluttajan mahdollisuutta vaihtaa tarvittaessa luotonantajaa joutumatta maksamaan perusteettomia korvauksia. 2.3 Soveltuvin väline tavoitteiden saavuttamiseksi Ehdotetun toimen tarkoituksena on tyydyttää sisämarkkinoiden tarpeet vahvistamalla kaikkia toimijoita luotonantajia, luotonvälittäjiä jne. varten yhteiset ja yhdenmukaistetut säännöt, joiden avulla luotonantajat voivat levittää palvelujaan helpommin ja kuluttajat saavat korkeatasoista suojelua. Tässä yhteydessä oli tarkasteltu mahdollisuutta käyttää yhdenmukaisen lainsäädännön muotona asetusta, joka on oikeudellisesti sitova suoraan ilman sen siirtämistä osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä, mutta tästä vaihtoehdosta luovuttiin. Direktiivi tarjoaa jäsenvaltioille mahdollisuuden muuttaa direktiivin 87/02/ETY täytäntöönpanon myötä voimassa olevaa lainsäädäntöä siinä määrin, kuin se on tarpeen direktiivin noudattamisen kannalta. Direktiiviehdotusta laatiessaan komissio pyrki ottamaan seuraavat näkökohdat tasapainoisesti huomioon: toisaalta direktiivin soveltamisalaa pyritään laajentamaan mahdollisimman paljon, jotta se kattaa kaikki luotto- ja vakuussopimusmuodot, ja toisaalta uudistuksen aiheuttamia vaikutuksia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön pyritään rajoittamaan. Koska yhdenmukaistamiseen sovelletaan uutta lähestymistapaa ja direktiiviin on tehtävä useita huomattavia muutoksia, uusi ehdotus korvaa direktiivin 87/02/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 90/88/ETY ja 98/7/ETY. 2.4 Ehdotetun direktiivin edut Kuluttajille tarjottaviin luottoihin sovellettavien sääntöjen yhdenmukaistaminen tehostaa ja vakauttaa Euroopan luottomarkkinoita. Markkinoiden toiminta tehostuu, koska mahdollisuudet harjoittaa rajatylittävää liiketoimintaa sisämarkkinoilla moninkertaistuvat ja kilpailu markkinoilla lisääntyy. Jos säännöt ovat samat sekä luotonantajien ja/tai luotonvälittäjien sekä kuluttajien ja takaajien osalta, lisääntyy kuluttajien ja takaajien luottamus edullisen koron tarjoaviin tai muuten edullisiin ennalta tuntemattomiin luottomuotoihin, joita toisiin jäsenvaltioihin sijoittuneet luotonantajat tai luotonvälittäjät tarjoavat. Markkinoiden vakaus paranee, koska vastuullista luotonantoa, tiedotusta ja suojaa sekä luottosopimuksen solmimisen että sen täytäntöönpanon tai mahdollisen täyttämättä jättämisen yhteydessä koskevat säännökset tekevät epätodennäköisemmäksi sen, että luotonantaja tai -välittäjä voi harhauttaa toisen jäsenvaltion kuluttajia tai vaarantaa heidän taloudellisen tilanteensa taikka toimia vastuuttomalla tavalla. Ehdotettu direktiivi ja erityisesti siihen sisältyvät ylivelkaantumisen ehkäisemistoimenpiteitä koskevat säännökset sekä säännöt, jotka koskevat keskustietokantoihin tutustumista parantaa lisäksi lainanannon laatua ja 7

9 pienentää kuluttajien riskiä joutua antamaan kohtuuttomia sitoumuksia, joita he eivät voi pitää, minkä seurauksena heistä tulee taloudellisesti syrjäytyneitä ja jäsenvaltioiden on ryhdyttävä kalliisiin sosiaalitoimiin heidän auttamisekseen. 3. ARTIKLOJEN TARKASTELU artikla (tavoite) Direktiivin tarkoituksena on kuluttajille tarjottavien luottojen alaa koskevan lainsäädännön mahdollisimman suuri yhdenmukaistaminen, joka takaa kuluttajille korkean suojan tason. Yhdenmukaistaminen koskee periaatteessa kaikkia yksityishenkilöille tarjottavia luottotyyppejä ja -muotoja. Tämän vuoksi direktiivin nimessä puhutaan kuluttajille myönnettävästä luotosta eikä kulutusluotosta. Soveltamisala on merkittävästi direktiivin 87/02/ETY soveltamisalaa laajempi, ja muutamat soveltamisalaan tehtävät poikkeukset on lueteltu 3 artiklassa. Direktiivi kattaa myös vakuussopimukset. Kyseisten sopimusten osalta yhdenmukaistaminen koskee pääasiassa sopimuksia tekeville kuluttajille annettavia tietoja, myös silloin kun kyse on ammattitarkoitukseen myönnettävän luoton takaamisesta. 2 artikla (määritelmät) Artiklassa määritellään tietyt direktiivissä käytetyt termit. Periaatteessa käytetään samaa terminologiaa kuin direktiivissä 87/02/ETY. Määritelmiin on tehty joitakin muutoksia, jotka ovat tarpeen soveltamisalan laajentamisen vuoksi tai joidenkin käsitteiden tarkentamiseksi. Mukaan on otettu joitakin uusia määritelmiä, jotka koskevat säädökseen otettuja uusia käsitteitä. 'Luotonantajan', 'kuluttajan' ja 'luottosopimuksen' määritelmät ovat säilyneet käytännössä muuttumattomina alkuperäiseen direktiiviin verrattuna, mutta käsite 'lupaus myöntää luotto' on sisällytetty tekstiin paremmin. Direktiivi kattaa kaikki luottotoimet, myös sopimuksen tekemistä koskevat lupaukset. Mukana on myös palveluiden tarjoamiseksi tehtävät luottosopimukset. Määritelmän toisen virkkeen tarkoituksena ei ole säätää poikkeuksesta. Virke selkeyttää tapaukset esimerkiksi kaasun, veden tai sähkön toimittamisen, joissa palvelu toimitetaan jatkuvasti ja vastaava lasku maksetaan myöhemmin, mutta joissa ei myönnetä luottoa. 'Luotonvälittäjä' on yleinen käsite, joka voi kattaa useita toimintatyyppejä ja toimijaryhmiä: 'valtuutettu edustaja', jolla on yksinomainen oikeus allekirjoittaa sopimuksia lainanantajan nimissä ja puolesta 'luotonvälittäjä' eli riippumaton henkilö (joka työskentelee omissa nimissään), joka voi tehdä luottoanomuksia usealle luotonantajalle 'tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja' eli siis henkilö (esimerkiksi myyjä), joka voi olla valtuutettu edustaja tai luotonvälittäjä taikka jopa luotonantaja, joka luopuu välittömästi oikeuksistaan kolmannen luotonantajaosapuolen tai pääasiallisen rahoittajan hyväksi, joka tekee (yhteis)päätöksen luoton myöntämisestä, ja jonka välitystoiminnan 8

10 tarkoituksena on ainoastaan tukea pääasiallista toimintaa eli tuotteiden tai palveluiden myyntiä. Ehdotetulla määritelmällä voidaan tarkoittaa jokaista henkilöä, joka avustaa luottosopimuksen tekemisessä, eikä siis ainoastaan luotonvälittäjää vaan myös valtuutettuja edustajia tai pankin edustajia sekä tavaroiden myyjiä ja palveluiden suorittajia, pääasiallisia tai sivutoimisia yrityksiä, myynninedistäjät mukaan luettuina. Kyse on siis mistä tahansa henkilöstä, joka toimittaa luotonantajalle kuluttajan tunnistetietoja ja ohjaa kuluttajan palkkiota vastaan luotonantajan luokse luottosopimuksen solmimistarkoituksessa. Palkkio voi olla rahallinen tai se voi olla mikä tahansa muu sovittu taloudellisen etuuden muoto: tietotuki, pääsy luotonantajan kaupalliseen verkkoon, maksujärjestely jne. Määritelmällä ei periaatteessa tarkoiteta asianajajia ja notaareja, vaikka kuluttaja pyytäisikin heidän neuvojaan luottosopimuksen soveltamisalan osalta tai vaikka he avustaisivatkin sopimuksen muotoilussa tai aitouden todistamisessa, mikäli heidän tehtävänsä rajoittuu juridiseen neuvontaan eivätkä he ohjaa asiakkaitaan tiettyjen luotonantajien asiakkaiksi. 'Vakuussopimus' kattaa kaikki vakuudet, sekä henkilö- että reaalivakuudet: takuun, yhteisvastuullisuuden, kiinnityksen, pantin jne. Kuluttajan on allekirjoitettava sopimus takaajan ominaisuudessa, jotta hänet voidaan erottaa luottosopimuksen tehneestä kuluttajasta. Vakuussopimus voi koskea mitä tahansa luottotoimea, joka on allekirjoitettu yksityis- tai ammatilliseen tarkoitukseen, edellyttäen, että takaaja toimii muussa kuin ammatillisessa tarkoituksessa. 'Kuluttajalle aiheutuviin kokonaisluottokustannuksiin' on sisällyttävä kaikki kustannukset, myös luoton korot ja muut korvaukset, palkkiot, verot ja muut kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luotosta, riippumatta siitä, onko kustannukset maksettava luotonantajalle, luotonvälittäjälle, toimivaltaiselle viranomaiselle, joka kantaa veron tietystä luottomuodosta, tai jollekin muulle kolmannelle osapuolelle, jolla on oikeus vaatia maksuja luotto- tai vakuussopimuksen välittämisen tai solmimisen perusteella. Vaikka tämä tulkinta sisältyykin direktiiviin 87/02/ETY, sitä on muutettu hiukan tiettyjen kustannusten sisällyttämisen selkeyttämiseksi. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole laadittu täydellistä ja tyhjentävää luetteloa kaikista kustannustekijöistä. Käsitteet 'luotonantajan saamat summat' ja 'kokonaiskorko luotonantajalla' ovat uusia direktiiviin 87/02/ETY nähden. Niiden avulla voidaan kartoittaa kustannukset, jotka ovat ominaisia tarjotulle luottopalvelulle ja jotka luotonantaja perii, lukuun ottamatta kolmansien osapuolten veloittamia kustannuksia: notaarimaksuja, vakuudesta aiheutuvia kustannuksia, luotonvälittäjälle maksettavia palkkioita, vapaaehtoisista vakuutuksista aiheutuvia kustannuksia jne. Luoton korko on korko, jota käytetään laskettaessa jaksottaista maksuerää nostetun luoton määrän ja laina-ajan pituuden mukaan, muita kustannuksia lukuun ottamatta. Korkoprosentin avulla kuluttaja voi todentaa häneltä tiettynä ajanjaksona vaaditut luoton korot. Direktiivin 87/02/ETY 6 artiklassa käsitettä 'vuotuinen korkokanta' käytettiin ilman sen tarkentamista. Jotkin jäsenvaltiot ovat päättäneet käyttää todellista korkoa ja vastaavaa muuntomenetelmää varsinkin pitkäaikaisluottojen yhteydessä, joihin toisinaan liittyy kiinnitys kiinteään omaisuuteen. Tarkoituksena oli välttää tapaukset, joissa tietyn jakson korkojen laskennassa käytettäisiin lukemattomia tapoja soveltamalla erilaisia aikaan suhteutettuja sääntöjä, joilla on vain vähän yhtymäkohtia lineaariseen aikakäsitteeseen. Eräissä toisissa jäsenvaltioissa taas on lupa käyttää suhteellista muuntomenetelmää hyödyntävää jaksokohtaista nimelliskorkoa. 9

11 Tässä direktiivissä halutaan erottaa toisistaan lainakoron enempi sääntely todellisten korkojen sääntelystä ja ilmoitetaan vain käytettävä korko. 'Luoton koron' käsite on kuitenkin säilytetty, jotta se voidaan erottaa säästökorosta tai talletuskorosta. Luoton korko on siis korko, jonka avulla voidaan luotonantajan määrittämää menetelmää käyttäen laskea tietyin jaksoin korot, jotka nostetusta pääomasta on maksettava. Tämä korko eroaa joissakin jäsenvaltioissa toisinaan käytetyistä niin kutsutuista järjestelykuluista, jotka lasketaan tavaran tai palvelun rahoittamiseen tarvittavasta nettohinnasta, mutta jotka eivät tuo lisäarvoa kuluttajalle. Todellisen vuosikoron avulla voidaan ilmoittaa luoton koron laskemiseen käytetyn menetelmän todellinen vaikutus. 'Jäännösarvon' käsitettä käytetään usein leasing-vuokrauksen alalla. Kyseisen jäännösarvon suorittamalla ostomahdollisuuden käyttämisen tai luottosopimuksen päättymisen yhteydessä kuluttajan tulisi saada rahoitettu tavara omistukseensa. 'Luoton nostolla' kuvataan määrää, jonka kuluttaja voi nostaa tai on nostanut yhdellä kertaa tietyllä hetkellä. 'Luoton kokonaismäärän' eli periaatteessa luottorajan ilmaisee hyväksyttyjen luoton nostojen kokonaismäärä. 'Pysyvän välineen' määritelmä on sama kuin rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/69/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä. Ilmauksella 'kertamaksusta vastaava kolmas henkilö' tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole luotonantaja tai kuluttaja ja joka sitoutuu kuluttajan ja tapauksen mukaan luotonantajan suhteen maksamaan kerralla luottosopimuksen nojalla maksettavan lainapääoman, jotta kuluttaja voi maksaa sen luotonantajalle luottosopimuksen ehtojen mukaisesti. Tämä henkilö on yleensä vakuutuksenantaja tai sijoitusrahasto. 3 artikla (soveltamisala) Tässä artiklassa määritellään sopimustyypit, joihin direktiiviä on sovellettava. Direktiiviä 87/02/ETY oli sovellettava ainoastaan luottosopimuksiin 0 eli sopimuksiin, joiden nojalla luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle luottoa maksun lykkäyksen, lainan tai muun vastaavan taloudellisen järjestelyn muodossa. Tässä direktiiviehdotuksessa pyritään laajentamaan soveltamisalaa siten, että se kattaa takaukset eli kaikki takaajat ja siis kaikki kuluttajat, jotka antavat vakuuden riippumatta siitä, onko kyseessä henkilö- tai reaalivakuus vai kattaako vakuus kuluttajalle tai liikkeenharjoittajalle myönnetyn luoton. Kyseisiltä henkilöiltä ei voi kieltää vastaavia vähimmäistietoja ja vastaavaa suojaa, jotka kuluttajalla/lainanottajalla on. On syytä poistaa direktiivin 87/02/ETY 2 artiklassa tarkoitetut poikkeukset, jotka liittyvät vähimmäis- tai enimmäismääriin, korottomiin luottoihin tai pienemmällä korolla myönnettäviin luottoihin, tavaroiden tai palveluiden vuokraukseen, johon liittyy ostomahdollisuus, notaarin tai tuomarin luona tehtäviin määrämuotoisiin luottosopimuksiin, ennakkonostoina käyttötililtä myönnettävään luottoon, hyväksyttyihin, hiljaisiin tai ilman 0 Ks. yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-208/98, Berliner Kindl Brauerei AG. Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): F, UK, L, B, IRL, S. 0

12 hyväksyntää tehtyihin tilinylityksiin sekä kaikkiin muihin lyhytkestoisiin luottoihin, joista aiheutuu kuluja tai korkoja kuluttajalle. 2 Direktiivin soveltamisalaan eivät kuulu kiinteän omaisuuden hankkimiseen tai kunnostamiseen tarkoitettua luottoa koskevat luottosopimukset, joista on annettu komission suositus. Direktiiviä sovelletaan kuitenkin kyseisiin luottosopimuksiin, jos niillä voidaan rahoittaa tapauksen mukaan uuden luoton noston kautta muita toimia kuin kiinteän omaisuuden hankintaa tai kunnostamista. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle on syytä jättää myös sellaiset sopimukset, joissa määrätään maksulykkäyksistä tai -helpotuksista, tapauksen mukaan maksu- tai luottokortin avulla, edellyttäen että toimet ovat maksuttomia ja ne toteutetaan enintään kolmen kuukauden aikana. Direktiiviä ei ole tarkoitus soveltaa tapauksiin, joissa työnantaja myöntää työntekijälle satunnaisesti ja siis pääasiallisen elinkeinon tai ammatin harjoittamisen ulkopuolella luoton tai ennakon tämän palkasta. Ei kuitenkaan ole syytä sallia, että jäsenvaltiot jättäisivät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tietyt luottomuodot, joita tarjotaan tietyille henkilöryhmille tai myönnetään tietyissä olosuhteissa pienemmällä korolla, jos tällaisia luottoja tarjotaan järjestelmällisesti ammatti- tai elinkeinotoiminnan yhteydessä joko erityisesti tätä tarkoitusta varten perustettujen osuuskuntien jäsenille tai jos kyse on työnantajan yrityksensä sisällä järjestämästä luottopalvelusta. Tällaisissa tapauksissa luoton myöntämisessä on noudatettava samaa direktiivissä tarkoitettua varovaisuutta, ja luoton myöntämiseen on liityttävä samat tiedotus-, neuvonta- ja kuluttajansuojatoimenpiteet. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle on syytä jättää myös direktiivin 93/22/ETY 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten ja sijoittajan välillä tehdyt luottosopimukset. Tällöin on kyse aivan erityisluonteisista luottosopimuksista, joiden osalta on voimassa samankaltaiset, muun muassa tiedottamista ja neuvontaa koskevat säännökset. 4 artikla (mainonta) 2 Jäsenvaltiot ovat ylittäneet direktiivin 87/02/ETY rajoitetun soveltamisalan kaikilta osin. Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen) poikkeuksittain ryhmiteltynä: 2 artiklan kohdan a alakohta: IRL, F (osittain), NL, A (lisäksi useilla jäsenvaltioilla esim. B on erillinen suojalainsäädäntö); 2 artiklan kohdan b alakohta: IRL, F, L, UK, B, NL; 2 artiklan kohdan c alakohta: DK, NL, F, IRL, B; 2 artiklan kohdan d alakohta: DK, NL, F, IRL, B; 2 artiklan kohdan e alakohta: D, F, P, B, DK, A, UK; 2 artiklan kohdan f alakohta: D, A, DK, IRL ei enimmäismäärää; B ja S erittäin osittainen enimmäismäärä, F ja NL osittainen enimmäismäärä, L ja UK korkeampi enimmäismäärä; IRL, F, NL ei vähimmäismäärää, S ja B osittainen vähimmäismäärä, L alhaisin vähimmäismäärä; 2 artiklan kohdan g alakohta: B, F, IRL, L, NL; 2 artiklan 2 kohta: poikkeuksen tehneet ainoastaan IRL, UK (Credit Unions), NL, B (sosiaaliset luotot) ja D (työnantajaluotot); uusi lainsäädäntöteksti: NL, B ja D; 2 artiklan 3 kohta: A, IRL, osittain NL ja L; 2 artiklan 4 kohta: soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen, joka liittyy 2 artiklan kohdan c alakohtaan ja jota on verrattava siihen. 3 EYVL L 4,.6.993, s. 27.

13 Direktiivin 87/02/ETY 3 artiklassa säädetään seuraavaa: Jokaisessa ilmoituksessa ja jokaisessa elinkeinonharjoittajan toimitiloissa esillä olevassa tarjouksessa, jossa tarjotaan luottoa tai tarjoudutaan välittämään luottosopimus ja jossa mainitaan korkokanta tai jokin luotosta aiheutuvia maksuja tarkoittava luku, on myös mainittava todellinen vuosikorko, joka voidaan tarvittaessa ilmoittaa havainnollisin esimerkein, jos sen ilmoittaminen muulla tavalla ei olisi käytännöllistä. Tavoitteena oli välttää harhaanjohtava tai sopimaton mainonta, jossa ilmoitettaisiin korkoprosentti tai kustannukset ilman, että kuluttajalle tiedotettaisiin luottosopimuksen todellisista kustannuksista tai todellisesta korosta. Direktiivin a artiklan 3 kohdan ja 3 artiklan muotoilu osoittaa, että alussa jäsenvaltioiden keskuudessa oli epävarmuutta todellisen vuosikoron laskentamahdollisuuksien ja - menetelmien suhteen. Näin ollen hyväksyttiin tiettyjä poikkeuksia, joiden nojalla todellisen vuosikoron mainitseminen voitiin korvata havainnollisen esimerkin avulla esitettävällä likimääräisellä menetelmällä, jos todellisen vuosikoron ilmoittaminen selkeästi ja yksinkertaisesti ei ollut mahdollista. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan tarkennettu havainnollisen esimerkin laatimistapaa eikä olosuhteita, joissa sitä voidaan käyttää. Itse asiassa todellinen vuosikorko voidaan aina laskea, mutta tähän tarvitaan direktiivin 87/02/ETY a artiklan 7 kohdassa, jotka korvataan tämän direktiiviehdotuksen 2 artiklalla, lueteltuja oletuksia. Todellisen vuosikoron mainitsemisen etu on eri kustannustekijöiden vuotuisten tai jaksottaisten erilliseen mainitsemiseen verrattuna on, että todellisessa vuosikorossa otetaan huomioon jaksot, joina luotonantaja vaatii maksuja. Todellinen vuosikorko on siis indikaattori, joka ilmaisee kaikista parhaiten tiettynä jaksona aiheutuvien kustannusten vaikutuksen minkä tahansa luottosopimuksen mukaisen luoton takaisinmaksun yhteydessä. Mainoksen tapauksessa luoton noston ja/tai takaisinmaksun rytmi ei aina kuitenkaan ole etukäteen tiedossa, ja tällöin on turvauduttava oletusten käyttöön. Tietyissä tapauksissa esimerkiksi käyttötililtä tehtävien ennakkonostojen yhteydessä samaan aikaan voidaan soveltaa kolmea tai neljää oletusta: luotto nostetaan välittömästi, luottoajaksi katsotaan yksi vuosi ja kyseisellä jaksolla sovelletaan kiinteää korkoa. Vaatimusta mainita vastaavat tiedot havainnollisen esimerkin kautta esimerkiksi audiovisuaalisen mainonnan yhteydessä voitaisiin pitää suhteettomana. Todennäköisesti mahdotonta olisi myös kieltää 3 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa kaikki viittaukset kustannuksiin tai korkoihin. Direktiiviehdotuksen 4 artiklassa on ehdotettu joustavampana ratkaisuna viittaamista harhaanjohtavasta mainonnasta 0. syyskuuta 984 annetun neuvoston direktiivin 84/450/ETY säännöksiin. Harhauttavuuden arviointi riippuu siis luottosopimuksen tyypistä ja mainoksessa annetuista tosiasiallisista tiedoista. 5 artikla (kielto neuvotella luotto- ja vakuussopimuksista elinkeinonharjoittajan toimitilojen ulkopuolella) Useat jäsenvaltiot 4 ovat katsoneet, että luottosopimusten aktiivinen kotimyynti ei tule kysymykseenkään luotonantajan tai luotonvälittäjän ja kuluttajan välisessä tavallisessa liikesuhteessa, kun otetaan huomioon kotimyynnin vaikutukset kuluttajien tekemiin sitoumuksiin. Luottosopimusten aktiivisella kotimyynnillä voi olla merkittäviä seurauksia kuluttajalle, joka direktiivissä 85/577/ETY 5 tarkoitetuissa olosuhteissa ja tämän direktiivin 4 5 Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): UK, B ja L ; osittainen lainsäädäntö kotimyynnin tiettyjen vaikutusten tai tiettyjen kotimyyntitilanteiden osalta: IRL ja NL. Asia C-48/99, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio

14 tarjoamasta suojasta huolimatta ei aina kykene arvioimaan sovitun sopimuksen todellisia rahoitusvaikutuksia. Kyseiset vaikutukset käyvät ilmi vasta kun ensimmäinen maksu luoton maksamiseksi takaisin suoritetaan. Kun otetaan huomioon luoton erityisluonne ja siihen mahdollisesti liittyvät rahoitusvaikutukset, katsottiin tarpeelliseksi hyväksyä direktiivillä 86/677/ETY hyväksyttyä lähestymistapaa tiukempi lähestymistapa ja kieltää kokonaan tämän direktiivin kattamien luottosopimusten ilman pyyntöä tapahtuva kotimyynti. Ehdotettu kielto koskee luotto- ja vakuussopimuksia, jotka tehdään vastaavissa olosuhteissa kuin direktiivin 85/577/ETY artiklassa kuvatut sopimukset, olettaen että elinkeinonharjoittajan käsite kattaa sekä luotonantajan että luotonvälittäjän. 6 artikla (vastavuoroisesti ja etukäteen annettavat tiedot sekä neuvontavelvollisuus) Artiklassa säädetään kuluttajalle etukäteen annettavista tiedoista sekä luotonantajan ja luotonvälittäjän neuvontavelvollisuudesta 6. Luotonantaja ja tapauksen mukaan luotonvälittäjä voivat vaatia kuluttajilta ja takaajilta ainoastaan direktiivin 95/46/ETY 6 artiklan mukaiset tiedot, jotka ovat riittävät, asiaankuuluvat ja laajuudeltaan asianmukaiset, kun otetaan huomioon niiden keräämisen ja käsittelyn tarkoitus. Kuluttajien ja takaajien on vastattava vilpittömästi luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän esittämiin tarkkoihin kysymyksiin. Kuluttajan on ennen luottosopimuksen tekemistä saatava riittävät tiedot luoton ehdoista ja kustannuksista sekä omista velvollisuuksistaan. Ehdotetut säännöt perustuvat etukäteen annettavia tietoja koskevien seikkojen osalta pääosin komission suositukseen, joka on annettu. maaliskuuta 200 tiedoista, jotka asuntolainojen tarjoajan on annettava kuluttajille ennen sopimuksen tekemistä 7. Tiedot on siis annettava kaikista luottosopimuksen ominaisuuksista (onko luottosopimuksessa kiinteä vai vaihtuva korko; mitkä ovat koron vaihtuvuutta, luoton nostoa ja takaisinmaksua koskevat ehdot jne.), ja osa näistä tiedoista on merkittävä pakollisina mainintoina itse luottosopimukseen. Etäluottosopimusten yhteydessä etukäteen annettavat tiedot on lisäksi esitettävä rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/69/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin / /EY 5 artiklassa tarkoitettuja ehtoja noudattaen. Yksilöityihin tietoihin on sisällyttävä todellinen vuosikorko. Näissä tiedoissa mainittu todellinen vuosikorko saa erota luottosopimuksessa mainitusta lopullisesta todellisesta vuosikorosta ainoastaan sellaisten sopimusperusteisten seikkojen perusteella, joita ei voida tietää tietojen toimittamisen hetkellä. Kuluttajan on tiedettävä ainakin, mitä oletuksia on käytetty, jotta hän tietää ja voi todentaa ehdotetun luoton todellisen vuosikoron perusteena olevat tekijät: nostettavat määrät, takaisinmaksettavat määrät ja maksuvälit. Sama koskee kokonaiskorkoa luotonantajalla. Harhaanjohtavana pidetään sellaisen koron tai kustannusten mainitsemista, jossa ei ole mainittu tällaista oletusta. Tämän vuoksi on tärkeää, että silloin kun etäluottosopimusten yhteydessä etukäteen annettavat tiedot annetaan suullisesti puhelimen välityksellä direktiivin.../.../ey 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla, tietoihin on sisällyttävä todellinen vuosikorko ja kokonaiskorko luotonantajalla sekä niiden osatekijät. 6 7 Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): artiklan ja 2 kohta: suuri osa jäsenvaltioista, esim. F ja B: etukäteistarjous, NL: luottoesite, IRL ja L: tietoja mainoksen yhteydessä, luotonantajien toiminnan harjoittaminen; UK: velvollisuus antaa tiedot ja tarkentaa tiedot kunkin luottosopimuksen osalta jne. Artiklan 3 kohta: B. EYVL L 69, , s

15 Oletusten käyttämistä rajoitetaan. Direktiivin 87/02/ETY a artiklan 7 kohdassa säädetään jo nyt tiukoista ehdoista, jotka on säilytetty direktiiviehdotuksessa. Maksuaikataulun korvaaminen oletuksella, että luotto maksetaan kokonaan takaisin vuoden kuluttua, on esimerkiksi mahdollista ainoastaan silloin, jos maksuaikataulu ei käy ilmi sopimusehdoista eikä myönnetyn luoton maksutavasta. On myös syytä säätää luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän yleisestä neuvontavelvollisuudesta, jotta kuluttaja voi valita parhaan luottomuodon luotonantajan tai luotonvälittäjän tavanomaisesti tarjoamista luottomuodoista. Neuvonnassa on otettava huomioon kuluttajan takaisinmaksukyky, aiheutuva riski, mahdollinen vahvistettu maksuaikataulu, mahdollisuus tehdä nostoja sekä haetun luoton käyttökohde. Tämän direktiivin 28 artiklassa säädetään luotonvälittäjistä, jotka eivät ole rekisteröityneet ja jotka siksi toimivat hyväksytyn luotonantajan tai hyväksytyn luotonvälittäjän vastuulla. Tällaisissa tapauksissa luotonvälittäjän on annettava tiedot ja neuvonta, mutta ne annetaan hyväksytyn luotonantajan tai luotonvälittäjän vastuulla. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädetään tapauksesta, jossa luotonvälittäjä on tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja, joka toimii ainoastaan toissijaisesti tarjouksentekoprosessissa ja luottosopimuksen tekemisessä. Tiedottamis- ja neuvontavelvollisuus on tällöin kokonaan luotonantajalla tai luotonvälittäjällä, joiden lukuun tavaroiden myyjä tai palveluiden suorittaja toimii tapauksen mukaan markkinointiedustajan ominaisuudessa luottosopimuksen tekemisen yhteydessä. 7 artikla (tietojen kerääminen ja käsitteleminen) Kuluttajan tai takaajan on luotto- tai vakuussopimuksen tekemisen, hallinnoinnin ja toimeenpanon yhteydessä annettava hyvin henkilökohtaisia tietoja, joiden keräämisen tarkoitus on usein muu kuin riskin arviointi: tietoja kerätään mainontaa, markkinointia ja vakuutussopimustarjouksia varten, niitä myydään kolmansille osapuolille jne. Kuluttajan suostumus tietojen käyttämiseen saadaan usein luottohakemuslomakkeella tai luotto- tai vakuussopimuksessa olevalla lausekkeella olosuhteissa, joissa kuluttaja ei todella voi kieltäytyä antamasta hyväksyntäänsä, koska hän pelkää kieltäytymisen johtavan luottohakemuksen tai maksuhelpotusten hylkäämiseen. Useimmiten kuluttaja ei edes ole tietoinen siitä, että hän on allekirjoittanut tällaisen lausekkeen. Tässä artiklassa sallitaan kyseisten tietojen kerääminen ja käsittely ainoastaan tässä direktiivissä tarkoitettuja toimia suorittavien henkilöiden toimesta ja ainoastaan kuluttajan tai takaajan taloudellisen tilanteen ja takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi. Kyseessä on siis muodollinen velvollisuus, jonka ulkopuolelle jätetään tämän direktiivin yhteydessä kerättyjen henkilötietojen markkinointi, kaupan pitäminen ja myynti. Sen on voitava taata 6 artiklassa tarkoitettu velvollisuus ilmoittaa toisinaan hyvin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia tietoja luotonantajalle ja luotonvälittäjälle rajoittamatta direktiivin 95/46/EY soveltamista. Määritelty tavoite koskee kuitenkin myös luotto- tai vakuussopimuksen hallinnoinnin aikana ja myös sopimuksen täyttämättä jättämisen yhteydessä kerättyjä tietoja. Tässä tarkoitetaan siis luotonantajien ja luotonvälittäjien lisäksi myös tietopisteitä sekä luottovakuutuksenantajia, joiden puoleen luotonantaja voi kääntyä hankkiakseen 9 artiklan mukaisia tietoja. Luetteloa voidaan täydentää perintätoimistoilla ja yleensäkin henkilöillä, jotka ottavat luotonantajan saatavat. 8 artikla (keskustietokanta) 4

16 Sekä kuluttajan että takaajan ylivelkaantumisen välttäminen on yleisen edun mukaista. Keskustietokantojen luominen voi ratkaista ongelmat osittain, ja samalla luotonantaja voidaan yksityis- tai kauppaoikeudellisten seuraamusten avulla saattaa vastuuseen tapauksissa, joissa luotonantajan olisi saatujen tietojen perusteella pitänyt pidättäytyä uuden luoton myöntämisestä. Jäsenvaltioiden 8 on syytä tehdä pakolliseksi ainakin negatiiviset tiedot sisältävät keskustietokannat, joissa on saatavilla riippumattomat ja luotettavat tiedot maksuviivästyksistä ja joiden avulla voidaan tunnistaa kuluttajat ja takaajat. Tietokantaan tulisi sisältyä ainakin kyseisen jäsenvaltion aluetta koskevat tiedot, ja sen olisi oltava kaikkien luotonantajien käytettävissä. Direktiivin 8 artiklassa keskustietokanta tehdään pakolliseksi ja otetaan käyttöön yhteiset puitteet, joiden kautta tiedot ovat saatavilla, niitä voi käsitellä ja niihin voi tutustua. Direktiivin 8 artiklan viimeisessä kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat luoda myös laajempia, positiiviset tiedot sisältäviä keskustietokantoja, joihin kirjataan kaikki kuluttajien luottositoumukset. Näin luotonantajalla on käytössään negatiivista tietokantaa luotettavampi väline, jonka avulla voidaan todentaa, onko kuluttaja tai tapauksen mukaan takaaja tehnyt muita luotto- tai vakuussopimuksia, jotka eivät ole riidanalaisia, mutta joiden kokonaismäärä on sellainen, että lisäluoton aiheuttama taakka olisi kuluttajan tai tapauksen mukaan takaajan kannalta kestämätön. Direktiivin 9 artiklassa esiintyvään vastuullisen luotonannon käsitteeseen sisältyy luotonantajan velvollisuus tarkistaa keskustietokannan tiedot ennen kuin kuluttaja voi tehdä luottosopimuksen tai takaaja voi taata kyseisen luoton takaisinmaksun. On selvää, että tekemällä kyselyn keskustietokantaan luotonantaja saa ainoastaan alustavat hyödylliset tiedot, joita on täydennettävä 9 artiklassa kuvatuilla muilla toimenpiteillä. Pidetään kuitenkin avoimuuden vuoksi asianmukaisena, että kuluttajan pyynnöstä luotonantaja ilmoittaa tälle keskustietokantaan tehdyn haun tuloksen. Tämän ilmoituksen perusteella kuluttaja tai takaaja voi tarvittaessa vaatia tietokannan ylläpitäjää tekemään tietoihin tarvittavat korjaukset. Tietokantaan voi tehdä ainoastaan yksilökohtaisia hakuja. Keskustietokannasta saatuja tietoja voidaan käyttää ainoastaan luotto- tai vakuussopimuksen täyttämättäjättämisriskin arvioimiseen, eikä niitä saa käyttää esimerkiksi markkinointi- tai myyntitarkoituksessa. Henkilötietoja saa säilyttää vain sen ajan, joka on tarpeen riskin arvioimiseksi, ja ne on tuhottava välittömästi luotto- tai vakuussopimuksen solmimisen tai luottohakemuksen hylkäämisen jälkeen. Tiedoston ylläpitäjä keskustietokannassa voi kuitenkin säilyttää todisteen hausta ja toimittaa sen tarvittaessa asianomaiselle osapuolelle tai tuomioistuimelle siltä varalta, että esimerkiksi luotonantajan vastuullisuus asetetaan kyseenalaiseksi tai riitautetaan vastuullista luotonantoa koskevien säännösten nojalla. 9 artikla (vastuullinen luotonanto) 8 Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): Tilanne vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain: NL ja B: lähes samanlainen lainsäädäntö, joka on kuitenkin laajennettu koskemaan myös positiivisia luottotietoja; D, A ja I: luottoja vakuussopimuksiin liittyvien tietojen kirjaamista laajemmat positiiviset luottotiedot, mutta luotonantajalla ei ole velvollisuutta tutustua niihin; F ja DK : saatavilla negatiiviset tiedot, ei tutustumisvelvollisuutta;. UK: ei keskustietokantaa, lähes täydellinen vapaus koota yksityisiä hajautettuja tiedostoja ilman yhteisesti sovittuja kriteereitä, ei tutustumisvelvollisuutta. 5

17 Joissakin jäsenvaltioissa 9 sovelletaan luottoalalla sääntöjä, jotka velvoittavat luotonantajan noudattamaan varovaisuutta tai hyvää luotonantotapaa koskevia sääntöjä. Tämän artiklan tavoitteena on vahvistaa Euroopan tasolla sekä kuluttajien ja takaajien että myös kaikkien luotonantajien edun mukainen samanlainen periaate. Luotonantajien riskinä on heidän asiakkaidensa maksukyvyn heikkeneminen siinä tapauksessa, että heidän kilpailijansa myöntävät myöhemmin kyseisille asiakkaille luottosopimuksia olosuhteissa, jotka vaarantavat vakavasti kuluttajan tai takaajan kyvyn maksaa luotto takaisin. Vastuullisen luotonannon periaatteeseen sisältyy velvollisuus hyödyntää käytettävissä olevat välineet eli esimerkiksi velvollisuus tarkistaa keskustietokannan tiedot ja tutkia kuluttajan tai takaajan toimittamat vastaukset, vaatia vakuudet, todentaa luotonvälittäjien antamat tiedot ja valita tarjottava luottomuoto. Tässä ei ole kyse vastuusta esimerkiksi sen osalta, ilmeneekö kuluttajalla tosiasiallisesti maksuhäiriöitä vaiko ei. Vastaavissa varovaisuussäännöissä vaaditaan lisäksi, että asiatiedot arvioidaan tapauskohtaisesti ja että arvioinnin suorittavat mielellään oikeusviranomaiset. Luotonantaja ei kuitenkaan tarkastele kuluttajan takaisinmaksukykyä puolueettomasti: luotonantajan sopimusperusteinen vastuu säilyy, ja tältä osin on tärkeä tarkentaa luottosopimuksen tekemisen ja etukäteistarkastelun välinen yhteys. Tällä säännöksellä ei rajoiteta kuluttajan velvollisuutta noudattaa varovaisuutta hakiessaan luottoa eikä kuluttajan velvollisuutta täyttää sopimusvelvoitteitaan. 0 artikla (luotto- ja vakuussopimuksissa mainittavat tiedot) Direktiivin 87/02/ETY 4 artiklan 2 kohdassa luetellaan luottosopimuksessa mainittavien tietojen osalta ainoastaan vähimmäisvaatimukset. Kyseisen artiklan 3 kohdassa viitataan direktiivin liitteeseen I, jossa on luettelo olennaisista ehdoista, joiden mainitsemista kirjallisessa sopimuksessa jäsenvaltiot voivat vaatia. Tämän vuoksi lähes kaikki jäsenvaltiot ovat säätäneet yleisesti luottosopimusten muodosta ja sisällöstä ja tietyistä erityisluottosopimuksista monilla eri tavoilla. Tämän ehdotuksen 0 artiklan ensimmäiseen kohtaan sisältyy luotto- ja vakuussopimuksia koskeva yhteinen osuus. On tärkeää, että kaikki osapuolet saavat yhden kappaleen luottosopimuksesta. Näihin osapuoliin kuuluu myös luotonvälittäjä, joka ei tiukasti määriteltynä ole varsinainen osapuoli, mutta jonka on tärkeää saada kyseiset tiedot muun muassa palkkionsa maksun osalta. Sekä luottosopimuksessa että vakuussopimuksessa on oltava lauseke, jossa mainitaan mahdolliset tuomioistuinlaitoksen ulkopuoliset menettelyt. Tämän direktiiviehdotuksen 0 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi täydellisestä pakollisten mainintojen luettelosta, johon sisältyvät lähinnä 6 artiklassa tarkoitetut tiedot. Jos luottosopimukseen vaaditaan pakolliset vähimmäistiedot, kyseisten tietojen on oltava merkityksellisiä ja totuudenmukaisia ja ne on esitettävä luettavassa muodossa. Niiden on myös vastattava tietoja, jotka on annettu etukäteen ennen luottosopimuksen solmimista. Yleisehdot esimerkiksi tilin käyttöä tai koron vaihtuvuutta koskevat ehdot ovat olennainen osa luottosopimusta. Luoton kokonaismäärä on aina mainittava (eihän yksikään luotonantaja myönnä rajatonta luottoa), eikä sen määrää voida muuttaa tekemättä uutta sopimusta. Direktiivistä ehdotetaan siis poistettavaksi direktiivin 87/02/ETY 4 artiklan liitteessä tarkoitetut mahdollisuutta koskevat ilmaukset. Jotkin luotonantajat vahvistavat väliaikaisia luottorajoja ja suurentavat 9 Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö on seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): NL, B sekä takaajien osalta F ja SV. 6

18 (tai pienentävät) niitä yksipuolisesti muun muassa sen mukaan, suorittaako kuluttaja maksut säännöllisesti, käyttääkö hän luottovaraansa, onko luotto kannattava ja ovatko kansalliset enimmäiskorot muuttuneet. Jos toinen osapuoli haluaa nostaa luoton kokonaismäärää eli luottorajaa, hänen on haettava uutta sopimusta ja luotonantajan on tarkastettava uudelleen kuluttajan vakavaraisuus (ja tämän vuoksi väliaikaiset luottorajat eivät ole enää sallittuja). Nostettua määrää koskevalla maininnalla ei ole merkitystä luottosopimuksessa, ja siksi kyseinen maininta on jätetty pois. Sen sijaan ehdotetaan säädettäväksi tämän direktiiviehdotuksen 6 artiklassa vaadittuja tietoja täydentävistä tiedoista, joita ovat muun muassa lyhennystaulukko, maininta rahoitetusta kohteesta, jos kyse on tiettyyn tarkoitukseen osoitetusta luotosta, mahdollinen käteismaksuosuus, jos kyse on osamaksusta, sekä sovellettava korko ja kustannukset, jos luottosopimus jätetään täyttämättä. Vakuussopimukseen on myös sisällyttävä vähimmäistiedot, joita ovat summa, jolle vakuus annetaan, sekä kustannukset, jotka liittyvät vakuussopimuksen täyttämättä jättämiseen ja jotka ovat kokonaan erillisiä luottosopimuksesta. Vakuussopimuksen tekemisestä aiheutuvat kustannukset vaaditaan käytännössä kuluttajalta, ja ne on siis sisällytettävä todelliseen vuosikorkoon. Vaikka kyseiset kustannukset vaadittaisiinkin suoraan takaajalta, tällä olisi kaikkien jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön nojalla oikeus hakea korvausta kuluttajalta, ja tämän vuoksi tällaisen saatavan maksu on myös sisällytettävä kokonaisluottokustannuksiin. artikla (peruuttamisoikeus) Harkinta-aika ja peruuttamismahdollisuus ovat perinteisiä käytäntöjä 20, joiden avulla kuluttaja voi vapautua harkitsemattomasta sitoumuksesta ja peruuttaa sellaisissa olosuhteissa tehdyn päätöksen, joissa myyjän harjoittama painostus on voittanut kuluttajan vapaan ja valistuneen tahdon. Tässä artiklassa ehdotetaan peruuttamismahdollisuutta samoin ehdoin kuin rahoituspalveluiden etämyynnistä kuluttajalle ja neuvoston direktiivin 90/69/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta {...} annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä. Komissio valitsi tämän lähestymistavan, sillä se halusi lähentää peruuttamisoikeuteen liittyviä yksityiskohtaisia sääntöjä samanlaisilla aloilla. Komissio on tietoinen siitä, että kuluttajalainsäädäntöön liittyvissä muissa direktiiveissä on erilaisia ratkaisuja. Kuten komissio totesi vuosiksi esittämässään kuluttajastrategiassa, se aikoo myöhemmin tarkistaa lainsäädäntöä eurooppalaisesta sopimusoikeudesta antamansa tiedonannon jatkotoimina. Artiklalla ei estetä luoton välitöntä nostoa. Luotonantaja voi tällaisessa tapauksessa vaatia peruuttamisoikeuttaan käyttävältä kuluttajalta enimmäiskorvauksen, joka vastaa summaa, joka saadaan soveltamalla todellista vuosikorkoa nostettuun summaan nostopäivästä lähtien siihen saakka, kunnes varat tai tavarat palautetaan. Korvaus on pienten luottojen osalta vähäpätöinen, mutta sen avulla voidaan estää väärinkäytökset ja keinottelut suurempien summien osalta. Lisäksi kuluttajan on palautettava tehdyn luottosopimuksen nojalla saamansa 20 Jäsenvaltiot ovat säätäneet samankaltaisesta järjestelmästä. Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): B: oikeus luopua sopimuksesta seitsemän työpäivän kuluessa, F: seitsemän päivän peruuttamisaika, IRL: peruuttamisoikeus 0 kalenteripäivän kuluessa, L: oikeus luopua kahden päivän kuluessa sopimuksesta, mutta ainoastaan toimittajan myöntämistä luottosopimuksista, UK: cooling-off period, johon liittyy useita ehtoja, D ja A: Widerrufsrecht. 7

19 tavarat luotonantajalle, sikäli kuin tavaran käyttöön asettamisesta on määrätty luottosopimuksessa. Jos luottosopimuksen ja ostosopimuksen välillä on oikeudellinen ero, kuluttajan on noudatettava ostosopimusta, jollei sitä ole tehty luottosopimuksen todelliseen tekemiseen liittyvän purkamisehdon alaisena. 2 artikla (todellinen vuosikorko) Direktiivin 2 artiklassa ehdotetaan otettavaksi käyttöön todellisen vuosikoron laskenta. Artikla korvaa direktiivin 87/02/ETY a artiklan, sellaisena kuin se on lisättynä direktiivillä 90/88/ETY. Liitteessä I tarkoitettu todellisen vuosikoron kaava on säilytetty, mutta käytettyä terminologiaa on muutettu tässä direktiiviehdotuksessa käyttöön otettavaksi ehdotettujen uusien määritelmien vuoksi. Ehdotuksessa esitetään pyöristysten ja vuosikäsitteen täydellistä standardointia, ja siinä ehdotetaan säilytettäväksi ainoastaan vuosien murto-osia koskeva menetelmä. Liitteessä II esitetään useita laskentaesimerkkejä, jotka kattavat kaikki luottosopimukset. Kokonaisluottokustannuksiin on sisällyttävä kaikki kustannukset, myös luoton korot ja muut korvaukset, palkkiot, verot ja muut kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luotosta, riippumatta siitä, onko kustannukset maksettava luotonantajalle, luotonvälittäjälle, veron kantavalle toimivaltaiselle viranomaiselle tai jollekin muulle kolmannelle henkilölle, jolla on oikeus kantaa maksuja luotto- tai vakuussopimuksen välittämisen tai solmimisen perusteella. Artiklan 2 kohdassa on ehdotettu säilytettäväksi direktiivillä 90/88/ETY käyttöönotetut kaksi poikkeusta: luottosopimuksen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat maksut sekä kustannukset, jotka on suoritettava riippumatta siitä, maksetaanko käteisellä vai luotolla. Joitakin luottosopimukseen liittyviin välineisiin kortteihin ja tileihin liittyviä seikkoja on esitetty tarkemmin. Näihin välineisiin liittyvien kustannusten on sisällyttävä kokonaisluottokustannuksiin ja siis todelliseen vuosikorkoon, ellei luotonantaja ole selkeästi ja erikseen määritellyt kyseisten välineiden osalta luottoon liittyviä kustannuksia ja muihin maksutoimiin liittyviä kustannuksia. On selvää, että luoton takaisinmaksun takaava vakuutus pienentää luotonantajan riskiä ja vakuutusmaksua on tällaisessa tapauksessa pidettävä luoton kustannustekijänä. Tämä periaate on säilytetty tiettyjen vakuutustyyppien osalta direktiivin 87/02/ETY a artiklan v kohdassa säädettynä poikkeuksena. Jotkin jäsenvaltiot 2 ovat soveltaneet valinnanvapautta laajemmin myös muihin vakuutustyyppeihin tai sisällyttäneet kokonaisluottokustannusten käsitteeseen kaikki pakolliset vakuutukset, jolloin niiden maksut on sisällytettävä todellisen vuosikoron laskentaan. Nämä maat ovat todenneet, että kuluttajalla ei käytännössä ole valinnan vapautta ja että luotonantaja sisällyttää varovaisuussyistä ja taloudellisen hyödyn takia sopimukseen mieluummin automaattisesti vakuutuksen, vaikka kuluttaja ei alun perin olisi pyytänyt kyseistä vakuutusta. Niillä on kuitenkin ollut vaikeuksia luoton takaisinmaksua varten edellytettyjen vakuutusten ja vakuuksien pakollisuuden osoittamisessa (pakollisuus on kriteeri, jonka perusteella kustannus otetaan mukaan koron laskentaperustaan). Direktiiviehdotuksessa pyritään välttämään tällaiset vaikeudet ehdottamalla, että kaikki 2 Samankaltainen tai verrattavissa oleva lainsäädäntö seuraavissa jäsenvaltioissa (luettelo ei ole täydellinen): jäsenvaltiot, jotka soveltavat yleisesti direktiiviä laajempaa laskentaperustaa: B, ES, F, NL, A, S; jäsenvaltiot, joissa sovelletaan yleistä ratkaisua tai otetaan huomioon vakuutuskustannukset: B, DK, ES, F, NL, A, S ja UK. 8

20 vakuutusmaksut sisällytetään automaattisesti kokonaisluottokustannuksiin, jos vakuutus on otettu luottosopimuksen tekemisen yhteydessä. Todelliseen vuosikorkoon ei kuitenkaan tule sisällyttää kuoleman, työkyvyttömyyden, sairauden tai työttömyyden varalle otetusta vakuutuksesta johtuvia voittoja, kuten pääoman ennenaikaista takaisinmaksua vastaavaa määrää, pääoman ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyviä korvauksia tai luotonvarauspalkkiota. Kyseisten summien maksua ei ole sovittu suoritettavaksi luottosopimuksessa mainittuna tarkkana ajankohtana, ja periaatteessa kuluttaja ei aio suorittaa tällaisia maksuja. Pääoman takaisinmaksamisen kerralla luottosopimuksen päättyessä kattavasta henkivakuutuksesta koituva voitto täyttää kuitenkin sovitun määräajan ja ajankohdan edellytyksen, vaikka ehdot olisikin kuvattu luottosopimuksen liitteenä olevassa sopimuksessa. Todellisen vuosikoron laskemisessa on syytä tarvittaessa noudattaa tiettyjä artiklan 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja oletuksia. Oletukset on ilmoitettava kuluttajalle aina kun laskenta on tehty niiden avulla. Oletuksien käyttö sallitaan ainoastaan silloin, kun vastaavat laskentatekijät eivät ole tiedossa ilmoitushetkellä tai tietojen toimittamisajankohtana taikka jos ne eivät käy ilmi luottosopimuksen ehdoista eivätkä myönnetyn luoton maksutavasta. Direktiivin 87/02/ETY a artiklan 7 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettu luottorajan puuttumista koskeva oletus on jätetty pois. Tässä direktiiviehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi, että luoton kokonaismäärän on aina oltava tiedossa ja se on aina mainittava. Sitä vastoin ehdotukseen on lisätty luoton nostoja koskeva oletus. Jos kuluttaja voi nostaa luottoa milloin tahansa ja minkä tahansa suuruisina määrinä luottosopimuksen rajoitusten puitteissa, luotonantaja ei todellista vuosikorkoa laskiessaan voi ottaa näitä tekijöitä huomioon etukäteen. Tämän vuoksi on oletettava, että luoton kokonaismäärä nostetaan välittömästi kokonaisuudessaan, jotta tämäntyyppinen luottosopimus on paremmin vertailtavissa perinteiseen lainaan. Artiklan 6 kohdassa säädetään leasing-vuokrauksesta. Tällaisessa luottosopimuksessa määrätään yleensä tekijöistä, joiden avulla voidaan määrittää rahoitetun tavaran jäännösarvo, joka kuluttajan on maksettava, jos hän päättää käyttää ostomahdollisuuttaan. Tällöin luottosopimuksessa on säännöt, joiden perusteella jäännösarvo voidaan laskea sentin tarkkuudella etukäteen, ja näitä tietoja käytetään todellisen vuosikoron laskemiseen, tai luottosopimuksessa mainitaan tekijät, joiden perusteella jäännösarvo voidaan laskea vasta jälkeenpäin, ja tällöin sovelletaan tavaran arvon vuosittaisten tasapoistojen oletusta. Liitteessä III esitetään kaava ja esimerkkejä, joiden perusteella voidaan laskea pakollisen ennakkosäästön vaikutus todelliseen vuosikorkoon. 3 artikla (kokonaiskorko luotonantajalla) Kokonaiskorko luotonantajalla on korko, joka ilmaisee luotonantajan luotonvälityspalvelustaan perimät maksut lukuun ottamatta kolmansien osapuolten veloittamia maksuja. Se lasketaan samalla menetelmällä kuin todellinen vuosikorko, mutta sen laskentaperusta rajoittuu luotonantajan perimiin kustannuksiin. Näihin kustannuksiin sisältyvät siis muun muassa perityt korot, avausmaksut, hallintokulut, luottovakuutusmaksut ja yleensä vakuutusmaksut, jotka peritään kuluttajalta luottosopimuksen tekemisen yhteydessä, sikäli kuin luotonantaja vaatii vakuutuksen ja nimeää vakuutuksenantajan. Vakuutusmaksu jätetään siis pois laskentaperustasta, jos vakuutus kuten kaikki muutkin 9