Maapallon vakavat ympäristöongelmat ovat Suomelle iso mahdollisuus.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maapallon vakavat ympäristöongelmat ovat Suomelle iso mahdollisuus."

Transkriptio

1 BIOTALOUS IHMISTEN JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTIA Maapaon vakavat ympäristöongemat ovat Suomee iso mahdoisuus. Suomen kannattaa oa mukana esittämässä ratkaisuja öjyn ja muiden uonnonvarojen ehtymiseen, vesi- ja ruokapuaan, imasto-ongemiin ja ympäristön piaantumiseen. Tämä tarkoittaa suomaaisen yhteiskunnan rohkeaa uudistamista. Suomen on vaittava vastuuinen tapa tuottaa ruokaa, energiaa, paveuita ja kuutustavaroita. Eämäntapamme on otettava huomioon maapaon ekoogiset rajat ihmisyhteisön rajat taouden rajat. Taoudeinen menestys voi toteutua niin, että se isää ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Suomen kannattaa panostaa korkean arvonisän tuotteiden ja paveujen tuotantoon ja kiertotaouteen. Ei-fossiiisee uudee teoisee tuotannoe on mittavat markkinat tuevaisuudessa. Nyt tarvitaan poiittisia päätöksiä, kokeiuja, demoinvestointeja ja muutoksia asenteissa, kuuttamisessa, tuotteissa, tuotantotekniikoissa ja yhdyskuntarakenteessa. Biotaous tuo eri puoie Suomea uutta työtä ja hyvinvointia. Samaa se vahvistaa paikaistaouksia ja omavaraisuutta, isää vientiä ja tasapainottaa vaihtotasetta. Kansantaoudeiset vaikutukset ovat mittavat. Biotaouden ähtökohtana on uonnon monimuotoisuuden ei biodiversiteetin kunnioittaminen. Biotaous on ihmisten ja ympäristön puoea fossiiitaoutta vastaan. Biotaoudessa on nojattava kestävyysarviointiin, jossa huomioidaan sekä taoudeiset, sosiaaiset, ekoogiset että kuttuuriset tekijät. Yhteiskunnainen hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus ovat oennaisia arvoja biotaoudessa. 1

2 BIOTALOUS-SUOMEN LÄHTÖKOHDAT Energiatehokkuus ja vähähiiisyys Kiertotaous: vesi, energia, materiaait ja ravinteet kiertävät Puun ja muun biomassan hyödyntäminen: bioenergiaa, pakkauksia, kankaita, ääkkeitä, kosmetiikkaa, kuutustavaroita Jukisessa rakentamisessa arvioidaan aina puurakentamisvaihtoehto Uusiutuvia ja kierrätettäviä materiaaeia korvataan uusiutumattomia Tuotteiden einkaaren arvostus korkeaa, kertakäyttötuotteet kaiita Kaikki pottoaineet biopohjaisia Toimiva ogistiikka ja kestävät kipaiutuskriteerit Ruuan, sähkön ja ämmön akuperä tiedossa Ympäristöseosteet rakennustuotteissa Puurakentaminen Bioyiopisto: huippuosaaminen, tuotekehitys yritysten kanssa Muovidirektiivi: muovia korvaavat biotuotteet, biotuostaminen Äykäs sähköverkko Kivihiiivero käytössä Jukiset hankinnat edistävät biotaouden äpimurtoa Vatio kasvurahaston kautta sijoittajana Suomaaiset sijoittajina (joukkorahoitus, ns. kansanobigaatiot) Uusi yritystoiminta ja teknoogia 2

3 HIILETÖN HELSINKI, UUSIUTUVA UUSIMAA PAIKALLISIA EDELLÄKÄVIJÖITÄ ASUMINEN LIIKENNE RUOKA JÄTEHUOLTO ASUMINEN 30 % kaupunkien uudesta kaavoituksesta puukerrostaoja Ekotehokas asuminen Biokaukoämpöä kerrostaoissa (yhdistetty sähkönja ämmöntuotanto) Maaämpöä ähiöissä Puurakentamista myös korjausrakentamisessa Aurinkopaneeit Nettomittarointi Ekooginen kotitaousvähennys RUOKA Ruokahävikki aas Terveeinen, turvainen ähiruoka Hankintarenkaat: vähähiiisiä maitotuotteita ja ihaa, riistaa, uomumunia Biohajoavat pakkaukset Kestävä kaupunkivijey Ruuan akuperämerkinnät LIIKENNE Turhan ajon vättäminen ja ahainen kuutus Jukisen iikenteen kehittäminen Biokaasubussit Vetyauto viikonopuksi Sähköautot Biokerosiinia entoiikenteessä Biodieseiä aivoissa Liikenneväineissä biokomponentteja Digitaainen kujetusten optimointi Biopottoaineen jakeuvevoite JÄTEHUOLTO Jätteen määrä aas, hyötykäyttö yös Tuotantotapojen muutos: kierrätys, materiaaihävikki aas Jätteet ovat raaka-aineita Taoyhtiöiden kompostorit Konttibiojaostamot, jätteistä energiaa Biojaostamoita kauppakeskuksissa ja oppiaitoksissa Aueeiset biojaostamot (kierrätysraaka-aine, orgaaninen jäte, hake) 3

4 UUSIEN BIOYRITYSTEN MAASEUTU RAVINNEKIERTO YRITTELIÄISYYS ENERGIAOMAVARAISUUS PUHTAAT VESISTÖT RAVINNEKIERTO Puhdas kestävä vijey: ravinteet kiertävät Lanta on raaka-aine, ravinteet kierrätetään. Fosfori ja typpi tateen, ei uontoon Ei antaa ietteenä peoie Ravinnekierrätykseä eroon keinoannoitteista Terveeinen ja turvainen ähiruoka Energiakasvit suojavyöhykkeie sitomaan ravinteita ENERGIA- OMAVARAISUUS Hiiineutraai, hajautettu energiatuotanto Sähkön voi myydä vatakunnanverkkoon, nettomittarointi Kotitaousjätteet kompostiin ja omaan energiantuotantoon Biopottoaineiden tuotanto iman keinoannoitteita Metsähakkeesta ämpöä ja sähköä, paikaiset resurssit Aurinko- ja tuuivoima Vahvistuvat auetaoudet Syöttötariffien epäkohdat korjataan Energiaomavaraiset maatiat Biokaasusta ämpöä, sähköä ja pottoainetta Ekokyäkokeiut YRITTELIÄISYYS Vahva tuevaisuususko Yhteisöisyys Pk-yritysten yhteistyö Uudet yritysideat, uusi teknoogia Joukkorahoitus, osuuskunnat Maatiojen rooi ruuan- ja energiantuotannossa Lähipaveuita yhdessä omatoimisesti: vertaistuotanto, järjestöt Lämpöyrittäjät jukisen sektorin yhteistyökumppaneina (kouujen, kyätaojen ym. ämmitys) Paikaisten yrittäjien rooin vahvistaminen yeisten teiden kunnossapidossa PUHTAAT VESISTÖT JA LUONTO Ravinteiden maksimaainen kierrätys Saaristomeri-piottiprojekti: vesikuormituksen minimointi, ravinteet tateen, ähiruokaa ja biopottoaineita kestävästi Jätevedenpuhdistamot ottavat tateen energian ja ravinteet Luonto- ja kaastusmatkaiu Hyvinvointi Kaatiet vajastettuihin jokiin Paikainen, uusiutuva energiantuotanto Metsäenergian keruujärjestemän kehittäminen 4

5 TYÖPAIKKOJA JA TURVALLISUUTTA TURVALLINEN TULEVAISUUS TYÖ JA VEROTULOT BIOTALOUSKETJU TEOLLISUUS KESTÄVÄ TULEVAISUUS Imastonmuutoksen, ruoka- ja vesipuan torjuminen Luonnonvarojen säästäminen, fossiiisten korvaaminen Luonnon monimuotoisuuden vaaiminen, ennaistaminen Yhteiskunnan kriisinkestävyys, huotovarmuus Ihmisoikeuksien toteutuminen BIOTALOUSKETJU Raaka-aine: biomassa Tutkimus, osaaminen, tuotekehitys: korkeakouut, VTT, Tekes, yritykset Uudet yritykset: kotimarkkinakysyntä, innovaatioiden spin off -markkinat, kasvurahasto Biotaouskeksintöjen markkinointikanava pk-yrityksie Vienti mm. jäte-, energiaja terveysteknoogiassa Kannattava toiminta ja kasvu: pysyvät uudet työpaikat, verotuot TYÖ JA VEROTULOT 60 prosentin energiaomavaraisuus Kauppatase Hiiidioksidipäästöt Vationveka kuriin Kasvava veropohja Uudet työpaikat ja paveujen turvaaminen koko maassa: ks. sivu 6 TEOLLISUUS Teoinen ekoogia: materiaai- ja energiavirrat tateen, kiertotaous Kestävät investoinnit Korkean isäarvon tuotteet, raaka-aineiden porrastettu käyttö (kaskadisuus) Tuotannon ja uonnonhoidon yhdistäminen, bioogiset prosessit Ekoogiaopinnot esim. insinööreie Biotaouden maisteriopinnot Biotaouskurssi ukioihin ja ammattioppiaitoksiin 5

6 BIOTALOUDEN TYÖPAIKAT JA TUOTANNON ARVO 2030 Tuotannon arvo 60 mijardista 120 mijardiin vuoteen 2030 mennessä Biotaouden työpaikat R , isäys mm. seuraaviin: Bioenergia R Puutuoteaa R Luontomatkaiu R Ceantech ja paveut R Maa- ja eintarviketaouteen isäys noin työpaikkaa. Kotimaisen uusiutuvan energian osuus nykyisestä 32 prosentista 60 prosenttiin. Ratkaisut parantavat kauppatasetta 2 3 mijardia euroa vuodessa. Esimerkkejä bioenergiainvestoinneista: 25 voimaaitosta (yi 5 MW sähköä) 150 suurta ämpökattiaa (1 10 MW) 500 pientä ämpökattiaa (0,3 1 MW) 3 isoa biojaostamoa 15 pientä biojaostamoa Logistiikkaan iittyvä kausto mij 225 mij 150 mij mij 150 mij 400 mij YHTEENSÄ n. 4,5 mijardia Toimiaaennusteet: Tiastokeskus, Bioenergia ry 6

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä Kestävää kasvua biotaloudesta 14.3.2016 I Pääministeri Juha Sipilä Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 190 0 201 4 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa Liisa Saarenmaa 19.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011

JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011 JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011 Helena Kahiluoto Tausta Ilmastonmuutos ja Itämeren tila Velvoitteet ja energian hinta Vastuullinen kuluttaminen Vajaahyödynnetyt biomassat Tavoite JaloJäte tuottaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Hämeenlinna 30.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Ympäristölounas Lammin biologinen asema 29.5.2015 Ilkka P. Laurila, kehitysjohtaja Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Ilkka

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA?

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? 3.9.2015. Iisalmi MAL verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Yliarkkitehti Raija Seppänen Maa- ja metsätalousministeriö/ Maaseudun

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Teollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet. Tiina Pursula, Gaia Group Oy Teollisuuden vanhan kumous, 4.4.

Teollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet. Tiina Pursula, Gaia Group Oy Teollisuuden vanhan kumous, 4.4. eollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet iina ursula, Gaia Group Oy eollisuuden vanhan kumous, 4.4.2013 eollisten symbioosien markkinamahdollisuuksia Kehittyvien kaupunkien

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen KESKI-SUOMEN ENERGIAPÄIVÄ 28.1.2010 ENERGIANTUOTANTO JA -KULUTUS KESKI-SUOMESSA 10-20 VUODEN KULUTTUA Maakuntajohtaja Anita Mikkonen SISÄLTÖ 1. Energialähteet nyt ja 2015 2. Energianhuolto 2010 3. 10-20

Lisätiedot

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Marja-Liisa Tapio-Biström MMM Luomutoimijoiden kiertotalousseminaari Hämeenlinna 29.1.2016 31.1.2016 1 Sisältö tulevaisuuden mahdollisuudet biotalousstrategia

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Pirkanmaa ja biotalous

Pirkanmaa ja biotalous Pirkanmaa ja biotalous Juha Kuisma 045 8847884 juha.kuisma@elisanet.fi Mitä biotalous (bioeconomy) on? biomassaan perustuvia tuotteita biologisten prosessien käyttöä tuotannossa tuotannon yhdentämistä

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Puhtaan energian liiketoimintamahdollisuudet 11.11.2013, Oulu Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Globaalit ympäristöhaasteet Tuotannon siirtyminen halvempiin maihin Kasvava väestömäärä

Lisätiedot

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään Biotalousstrategiabiotaloudella maaseutu kehittymään Birgitta Vainio-Mattila Maa- ja metsätalousministeriö 18.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Antti Saartenoja Maakuntakaavoitus pähkinänkuoressa Yleispiirteinen

Lisätiedot

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous Keski-Suomi ja biotalous Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous 1 http://www.keskisuomi2040.fi/ KESKI-SUOMEN VAHVIMMAT ERIKOISTUMISALAT Paperi ja sellu Puuteollisuus Metsätalous Koneet ja laitteet

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Puurakentaminen ja elinkaariajattelu

Puurakentaminen ja elinkaariajattelu Puurakentaminen ja elinkaariajattelu Porvoon puukortteliseminaari 20.9.2018 Arkkitehti, TkT Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Tavoitteet Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Itä-Suomi Uusiutuu Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020

Itä-Suomi Uusiutuu Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020 Itä-Suomi Uusiutuu Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020 ESITYKSEN PÄÄKOHDAT A) JOHDANTO B) ITÄ-SUOMEN ASEMOITUMINEN BIOENERGIASEKTORILLA TÄNÄÄN C) TAVOITETILA 2020 D) UUSIUTUMISEN EVÄÄT ESITYKSEN PÄÄKOHDAT

Lisätiedot

ja sen mahdollisuudet Suomelle

ja sen mahdollisuudet Suomelle ja sen mahdollisuudet Suomelle Asmo Honkanen, Luonnonvarakeskus 29.9.2015 Kuopio Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen kestävän

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta Kansainvälistymisen sylissä niukoin resurssein Kansainvälisyys ++++ Tietoliikenneyhteydet Junalla tunnissa Helsinkiin Metsä => uusia tuotteita ja palveluja

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

Kemianteollisuuden tulevaisuuden näkymät

Kemianteollisuuden tulevaisuuden näkymät Kemianteollisuuden tulevaisuuden näkymät, Kemianteollisuus ry Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet 2.9.2011, PIRKO, Tampere 2.9.2011 1 Esityksen sisältö 1990-luvun opit Ennakoinnin vaikeudesta

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset

Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset Suomen kemianteollisuus biotaloudessa 2013 toteutetun selvityksen tulokset Katme Consulting Oy 2013 Selvityksen tulokset 2 Selvityksen tausta Jo kauan ennen kuin varsinaista biotalouden käsitettä oli edes

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA

ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA 2.11.2011 Hannu Koponen ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA Ilmastonmuutos ja vastuullinen liiketoiminta 1.11.2011 1 Vuoden keskilämpötila Talvi (J-T-H) Kesä (K-H-E) +15 +15 +15 +14,0 o C 2100

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Ekologinen jalanjälki Ekosysteempipalvelut ovat vakavasti uhattuna Erilaiset arviot päätyvät aina samaan

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin

Lisätiedot

Biotalouden uudet arvoverkot

Biotalouden uudet arvoverkot Biotalouden uudet arvoverkot Metsäbiotalouden Roadshow 2013 24.9.2013 Kokkola Petri Nyberg Jyväskylä Innovation Oy Kuva, jossa ihmisiä, tässä markkeerauskuva Sisältö Taustaa Projektin kuvaus Tunnistettuja

Lisätiedot

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken

Lisätiedot

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomen liitto outi.pakarinen@keskisuomi.fi 2018-2030 @Outi_Pakarinen 1 Sairaalan jätehuollon optimointi Circwaste -osahankkeet Keski-Suomessa Rakennusalan jätemäärät

Lisätiedot

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maailma käyttää maakaasua, onko Suomella varaa jättää se hyödyntämättä? Maakaasuvaroja on hyödynnettävissä sadoiksi vuosiksi

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Eduskunnan talousvaliokunta, 15.3.2017 Tiina Koljonen, tutkimustiimin

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseudun näkymiä

Keski-Suomen maaseudun näkymiä Keski-Suomen maaseudun näkymiä Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon seminaari 26.3.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maaseudun näkymät ovat varsin haasteelliset Palvelut etääntyvät, kuntien talousvaikeudet

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus 27.10.2015 Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy Gaia Consulting Oy Kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto vuodesta 1993 Strateginen kumppani ja käytännön toteuttaja

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Lannasta moneksi ravinteita ja energiaa Liedon kunnantalo 7.11.2011 Kaisa Suvilampi VamBio Oy Yhtiömme toiminta-ajatuksena on bioenergian ja lannoitevalmisteiden

Lisätiedot

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Johtamis- ja innovaatiojärjestelmät avainroolissa Kemira 2011-> Kemira 2007 asti Diversifioitunut portfolio

Lisätiedot

Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset. Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3.

Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset. Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3. Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3.2015 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Tarkasteltavat vaihtoehdot, vaikutukset ja

Lisätiedot

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Energia tuotannontekijänä Energia tuotteena Energiateknologia liiketoimintana 2

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia

Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Prof. Ulla Lassi, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kokkola 24.2.2011 24.2.2011 1 HighBio-hanke Päärahoittaja: EU

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset

Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Energiaseminaari Eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisfoorumissa, Eduskunta, 6.2.2008 Esityksen sisältö 1. Taustaa

Lisätiedot

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 4.9.2014 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Globaalin liiketoiminnan näkökulma Timo Saarelainen toimii Green Fuel

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Visio The Biofore Company UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta,

Lisätiedot

Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa

Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa Tulevaisuusfoorumi: Ilmastonsuojelu, liikenne ja viestintä 20.4.2010 Oulu Tytti Tuppurainen n neuvottelukunnan puheenjohtaja Maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Tytti

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

LÄHIENERGIAN JA ENERGIAOMAVARAISUUS ALUEELLINEN VAIKUTTAVUUS MAASEUDULLA. Ari Haapanen

LÄHIENERGIAN JA ENERGIAOMAVARAISUUS ALUEELLINEN VAIKUTTAVUUS MAASEUDULLA. Ari Haapanen LÄHIENERGIAN ALUEELLINEN VAIKUTTAVUUS JA ENERGIAOMAVARAISUUS MAASEUDULLA Ari Haapanen Kestävä energiahuoto Järkevä energian käyttö Rationa Use of Energy (RUE) - Energian säästö - Energiatehokkuus Uusiutuvien

Lisätiedot

Maatalouden ravinteet kiertoon Hämeenlinna Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Luonnonvarakeskus

Maatalouden ravinteet kiertoon Hämeenlinna Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Luonnonvarakeskus Maatalouden ravinteet kiertoon 29.1.2016 Hämeenlinna Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Luonnonvarakeskus Sivu 1 31.1.2016 Sivu 2 31.1.2016 Sivu 3 31.1.2016 Kiertotalous Joka vuosi ylikulutuspäivä tulee

Lisätiedot

Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa

Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa Olli Dahl, alto yliopisto, Kemiantekniikan korkeakoulu, Puunjalostustekniikan laitos, Espoo Bioreducer-seminaari Oulussa 19.9.2013 Sisällys Metsäbiomassan

Lisätiedot

Kansallinen metsäohjelma 2015 Suomen metsäpolitiikan perustana. Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Kestävän kehityksen toimikunta

Kansallinen metsäohjelma 2015 Suomen metsäpolitiikan perustana. Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Kestävän kehityksen toimikunta Kansallinen metsäohjelma 2015 Suomen metsäpolitiikan perustana Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Kestävän kehityksen toimikunta 30.11.2011 Metsät ovat tärkeitä Suomen kansantaloudelle Metsiä

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Lahti 15.10.2012 Sisällys Cleantechin strateginen ohjelma Puhtaan

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Maailmanpolitiikka ja tulevaisuuden kehityslinjat Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 11.5.2010 Mitä on kestävä kehitys? Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen

Lisätiedot

Rahoitusta yksityisen sektorin ilmastohankkeisiin. Jaakko Kangasniemi Ilmastorahoitus ja yritykset 16.6.2010

Rahoitusta yksityisen sektorin ilmastohankkeisiin. Jaakko Kangasniemi Ilmastorahoitus ja yritykset 16.6.2010 Rahoitusta yksityisen sektorin ilmastohankkeisiin Jaakko Kangasniemi Ilmastorahoitus ja yritykset 16.6.2010 Ilmastorahoitus ja Finnfund Tarjolla eri muodoissa: Lainaa, välirahoitusta, osakepääomaa Hyvinkin

Lisätiedot

Biovakan yritysesittely

Biovakan yritysesittely Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen

Lisätiedot

RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ

RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ Biokiertotalouden tulevaisuus seminaari 13.12.2018 KARI KOPPELMÄKI Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Kari Koppelmäki 17/12/2018 1 Tuotantopanokset ALKUTUOTANTO

Lisätiedot

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Alueellinen maaseutuverkostopäivä: Biotalouden mahdollisuudet Joensuu 22.10.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Mikä ihmeen biotalous?

Lisätiedot

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Innovaatio, käyttöönotto ja leviäminen 25.3.2015 2 Seuranta- ja arviointimalli Panokset Toiminta

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET Kuhmon Metsäpäivän Ideaseminaari 26.3.2014 Janne Seilo Aluejohtaja UPM Metsä Pohjanmaan integraattialue UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM Biorefining

Lisätiedot