Rakennustapaohjeet R a i t a l a m m i n a s e m a k a a v a
|
|
- Juuso Korpela
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rakennustapaohjeet R a i t a l a m m i n a s e m a k a a v a korttelin tontit -, kortteli ja korttelit - Yhdyskuntalautakunta..0 Kaupunginhallitus..0 Hämeenlinna
2 JOHDANTO Rakennustapaohjeet koskevat Raitalammin alueen korelin toneja -, korelia ja koreleita -. Suunnielualue on osa Rengon kirkonkylän aluea, jolle ominaista on kuluurimaiseman ja luonnon läheisyys. Topenon en lounaispuoli on kaavoiteu pääosin pientalovaltaiseksi asuinalueeksi. Raitalammin alueen koillispuoli on maisemaltaan avointa peltoaluea ja sen lounaispuoli on 0--lukujen matalaa pientaloaluea. Suunnielualueelta noin kilometrin päässä sijaitsee Rengon kirkonkylän Hämeen härkä en valtakunnallises merkiävä kuluuriympäristö (RKY 00), ja myös Kaelin e on osa tätä kokonaisuua. Rakennustapaohjeiden tavoieena on huomioida alueen perinteikäs maisema ja luonnonläheisyys sekä ohjata rakentajia, suunnielijoita ja rakennusvalvontaa. Asemakaavassa on osoiteu pientaloton a. Rakentamisessa noudatetaan Raitalammin..0 vahvisteua asemakaavaa, Hämeenlinnan rakennusjärjestystä sekä muita rakentamista koskevia viranomaismääräyksiä ja ohjeita. Rakentamistapaohje liiyy kiinteäs Raitalammin asemakaava-aineistoon. Ton nhal jan tulee väliää rakennustapaohje rakennushankkeen pääsuunnielijalle. Myös Hämeenlinnan rakennusvalvontaan tulee olla yhteydessä ennen suunnielun aloiamista. YLESÄ OHJETA SUUNNTTELUUN Pihan korkeustasot Pihaa ja rakennusten la akorkoja suunniteltaessa tulee pyrkiä välämään jyrkkien maanpinnan leikkausten syntyminen. Suositeltavaa on säilyää pihan maanpinta lähellä olemassaoleva tasoa. Sisäänkäyn kerroksen la an tulee aina olla kadun pinnan yläpuolella. La an korkoasemaa suunnitellessa on syytä oaa huomioon naapuriton en rakennusten korkoasemat, joa voimakkailta maanmuokkauksilta vältyäisiin. Kallistukset saavat ton en rajoilla olla maksimissaan :. Mikäli voimakkailta pengerryksiltä ei vältytä, tulisi ne sitoa ympäristöön esimerkiksi viherratkaisuin. Salliuja ovat myös porrastetut la aratkaisut, jolloin rakennuksen sijoiaminen helpouu. Julkisivut Sekä rakennuksen massoielussa eä julkisivuissa kannaaa suosia yksinkertaista tyylikkyyä ja sopusuhtaisia muotoja. Suorakulmainen talo kestää parhaiten aikaa ja on usein energiatehokkuudeltaankin paras ratkaisu. Julkisivuissa yksinkertaisuus tarkoiaa mm. yhdensuuntaista laudoitusta ja pelkisteyä muotokieltä ikkuna- ja ovipuitteissa. kkunoiden sijoiamisessa on tärkeää tutkia tarkoin tonta; siltä aukeavia näkymiä, ilmansuun a ja suhdea naapuritaloihin. Myös talon sisäisissä näkymissä kannaaa käyää mielikuvitusta; taloon sisään astujalle olisi mm. hyvä tarjoilla näkymä oleskelu lojen halki suoraan ulos. Terassit olisi hyvä suunnitella samaan aikaan rakennuksen muun suunnielun kanssa. Silloin ne voidaan huomioida mm. perustus-, lvi- ja sähkösuunnitelmissa. Rakennukseen liiyvän terassin ei tule uloua yhtenäisenä useammalle kuin rakennuksen kahdelle julkisivulle. Myöskään taloa kiertäviä, kateuja terasseja ei saa rakentaa. Matalat terassit eivät tarvitse aitoja ympärilleen. Näkösuojaa saa esimerkiksi terassin reunalle istuteavista pensaista tai kevytrakenteisista pergoloista ja niitä pitkin kipuavista kasveista. Terassin käyöä lisää sen sijoiaminen lämpimiin ilmansuun in joko etelään tai länteen, siten eei päärakennus tai talousrakennukset varjosta sitä liikaa. Terassin käyöaikaa ja käyömahdollisuuksia voidaan lisätä mm.
3 lasi amalla tai ka amalla terassi valoka ein. Kate u terassi saa ulo ua, m rakennusalan ulkopuolelle. kkunat kkunoiden koko ja avautumissuunta vaiku aa merki äväs huoneen valaistukseen. kkunan koko ei juuri vaikuta sen hankintahintaan. Aukotus myös vies i ulospäin joko avoimuudellaan tai sulkeutuneisuudellaan. Varsinkin katujulkisivua ei tule tehdä liian sulkeutuvaksi. Pääikkunoiden suuntautuminen kadun suuntaan luo katukuvaan vastaano avan mielikuvan. Piha ja katujulkisivu Rakennusten sijoi amiseen ton lle kanna aa paneutua huolellises : rakennusten luoma tunnelma väli yy ensisilmäyksellä. Hyvä paikka rakennuksille löytyy huomioimalla ilmansuunnat, maastonmuodot sekä ympäristön muut rakennukset. Useimmiten rakennusten pää lat halutaan suunnata valoisiin ilmansuun in, kuten etelään ja länteen. On myös hyvä huomioida, e ä pihamaalta löytyy aurinkoisia ja lämpöisiä paikkoja oleskelua varten, ja mie ä, millaisen kokonaisuuden sisä lat yhdessä ulko lojen kanssa muodostavat. Alueen muut rakennukset tulee huomioida: yhdessä ne muodostavat alueelle ominaisen luonteen. Erityises kadunvarren järjestelyihin tulee kiinni ää huomiota. Talousrakennukset sopivat hyvin ton n rajoille, missä ne voivat toimia myös näkö- ja meluesteenä. Pihasaunan voi sijoi aa esimerkiksi ton n takaosaan tai vaikkapa katoksella yhdiste ynä asuinrakennukseen. Selkeäs raja u piha la on onnistuessaan tunnelmallinen ja suojaisa. Rakennusten ja pihan katujulkisivu on osa alueen julkista katu laa, joten sen suunni eluun kanna aa myös panostaa. Vaikka pihan suojaisuus on tärkeää, ei etenkään rakennuksen ikkuna-aukotuksesta kannata tehdä liian sulkeutunu a, jo a katunäkymät voisivat olla kutsuvat. Kaikkien rakennusten sijoi elussa tulee kiinni ää huomiota rakennusten paloturvallisuu a koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin. VVYTYSALLAS
4 Esimerkkejä pihajärjestelyistä: yllä vasemmalla yksi mahdollinen toteutustapa kor elin ton sta, yllä oikealla kor elin ton sta ja alla oikealla kor elin ton sta. Näkymä suunni elualueelle Topenon en suunnasta
5 /-kerroksisten pientalojen korelit /-kerroksisten pientalojen korelit Mans nsar di kaoi oist en rake kennus uste n kor reli -kerroksisten pientalojen korelialueet /- kerr rrok oksi sist sten pi enta talo lojen kor eli lit -kerroksisten pientalojen korelialueet Ri nnet eton on!t
6 Katot Asemakaavassa on määräy asuinrakennuksen harjan suunta, talousrakennuksen katon suunta puolestaan on harkiava ton kohtaises rakennuslupavaiheessa. Koreleissa,,,, tonteilla - ja asuinrakennuksen katon kaltevuus tulee olla α=:-:,. Kao pitää toteuaa symmetrisenä harjakaona tai vaihtoehtoises epäkeskeisenä harjana, jolloin katossa sallitaan myös jyrkempiä tai loivempia osia. Korelissa tulee katon olla mansardikao. Myös tällöin katossa voi olla jyrkempiä osia. Korelelin tonteilla - ja korelin tonteilla -8 asuinrakennuksen katon kaltevuus tulee olla α=:. Kao pitää toteuaa symmetrisenä harjakaona tai vaihtoehtoises epäkeskeisenä harjana, jolloin katossa sallitaan myös jyrkempiä tai loivempia osia. Myös pulpe kaoiset rakennuksen osat voidaan soviaa kokonaisuuteen (esimerkiksi autokatos). Kaeen väri tulee olla musta tai harmaa, jolloin esimerkiksi mahdollisten aurinkopanelien väritys sulautuu kaoon. Julkisivumateriaalit ja -väritys Julkisivumateriaalin tulee olla murretulla (esim. luonnonpigmen ) sävyllä peiomaalaua laudoitusta, raausta tai puhtaaksi muuraua, sileää puna ililtä. Myös suoranurkkainen tai nurkista koteloitu höylähirsitalo on mahdollinen vaihtoehto. Suositeltavaa on, eä vierekkäiset naapurit eivät käytä samaa julkisivuväriä päärakennuksissaan. Kerrosluvut ja räystäskorko Asuinrakennuksen kerrosluku koreleissa,, ja korelin tonteilla - saa olla (/). Korelin rinnetonteilla saa maanpäällisen kerroksen lisäksi olla kerros rinteen alapuolen suunnassa (/r). Korelissa tonteilla - ja korelin tonteilla -8 kerrosluku saa olla. Päärakennuksen räystäskorko pitää olla vähintään m. Korelissa kerrosluvun pitää olla (/). Rakennusten sijoi!uminen ton"lle Koreleissa ja asuinrakennus tulee sijoiaa ton n takaosaan ja talousrakennus kadunpuoleiseen rajaan. esimerkki epäsymmetrisestä katosta esimerkki epäsymmetrisestä katosta mansardikao esimerkki rinnetalosta : :, : : : : :, : : <, m > m > m autotalli -kerros /-kerrosta Yllä korelialueilla sallituilla kerrosluvuilla mahdolliset kaomuodot /-kerrosta / r Talousrakennukset Talousrakennuksen kaokaltevuus, värien ja materiaalien tulee olla yhteensopivia asuinrakennuksen kanssa. Talousrakennuksen räystäskorko saa olla enintään, m. Talousrakennuksen miasuhteiden pitää alistua päärakennukselle. Talousrakennuksen kaokulma voi olla α=:-:,. Katevärin pitää olla sama kuin päärakennuksessa. Aidat Kadun puolella aidat tulee perustaa kokonaan ton n puolelle. Puisto- ja suojaviheralueeseen rajoiuvalle ton n rajalle on istuteava pensasaita vähintään 0 cm rajan sisäpuolelle.
7 Julkisivun värityksessä tulee käyää murreuja, maanläheisiä ja maisemaan sopeutuvia värejä lämminhenkisen, yhtenäisen ja rauhallisen kokonaisuuden luomiseksi. Alla on esitey viieellisiä esimerkkejä. Aurinkoenergian hyödyntäminen Aurinkoenergiaa on mahdollista hyödyntää ak!ivises! tai passiivises!. Auringon lämmiävää vaikutusta voidaan op!moida huomioimalla ilmansuunnat, rakenteet ja arkkitehtuuri jo rakennusvaiheessa. Ak!ivises! aurinkolämpöä hyödynnetään muuamalla auringonsäteily lämpö- tai sähköenergiaksi. Aurinkokeräin muuaa säteilyenergian lämmöksi ja aurinkopaneeli sähköksi. Keräimiä on kahden tyyisiä taso- tai tyhjiöputkikeräimiä, joista jälkimmäiset ovat tehokkaampia, koska niiden rakenne ei ole riiuvainen niin paljon säteilyn tulosuunnasta. Aurinkokeräimet sijoitetaan yleisimmin vesikatolle. Talvikuukausina energiaa ei saada juuri lainkaan ja siksi aurinkolämpö soveltuu parhaiten tukijärjestelmäksi. Aurinkoenergialla voidaan tuoaa sähköä, jolloin keräinpinta-ala on 0-0 m tai lämmiää talousveä, jolloin puolestaan tarviava keräilypinta-ala on noin - m. Paneelit voidaan asentaa vesikatolle integroituna ratkaisuna, suoraan kaomateriaaliin tai erillisissä telineissä. Mahdollista on asentaa panelit myös talon seiniin tai jopa erilleen talosta (pihalle, ulkorakennuksiin) riiuen laitevalmistajan ohjeista. Raitalammin alueella esimerkiksi mahdollisuus epäkeskeiseen, osin jyrkkään taitekattoon tarjoaa vaihtoehdon op!moida auringonsäteilyn hyödyntämistä keräimillä.
8 : : : : :0 : : : : : : : : : 8 : : :8 : : :8 : : :08 :0 : : : :0 : : : : :0 : : : : : : : :0 :0 :8 : :0 :0 :0 : : : : : : : : : :0 : : : : : : : : : 8 : : :8 : : :8 : : :08 :0 : : : :0 : : : : :0 : : : : : : : :0 :0 :8 : :0 :0 :0 : : : : : SONKOVUNTE SONKOVUNTE : : : : :0 : : : : : : : : : 8 : : :8 : : :8 : : :08 :0 : : : :0 : : : : :0 : : : : : : : :0 :0 :8 : :0 :0 :0 : : : : : : : : : :0 : : : : : : : : : 8 : : :8 : : :8 : : :08 :0 : : : :0 : : : : :0 : : : : : : : :0 :0 :8 : :0 :0 :0 : : : : : SONKOVUNTE SONKOVUNTE VL VL VL EV / / / / p p AP AP A AR R VP EV P P UL zs UL 0 AR AR R 8 e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0. e=0.0 e=0.0 e=0.0 e=0.0 e=0.0 e= e=0. VL RENKO VLJAPOLKU TUKONTE TUKONTE KAPPELNTE UUSKYLÄN- PUSTO SARANTE OHRAPOLKU APLAPOLKU PELLAVAPOLKU TÄHKÄPOLKU KAPPELNTE SONKOVUNTE TUKONTE NPOLKU RATALAMMNTE TOPENONTE sm- sm- pv pm /r (/) (/) (/) (/) (/)
9 A S E M A K A A V A M E R K N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : VL EV Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue. Suojaviheralue. m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Ohjeellinen tontin/rakennuspaikan raja. RENK Kaupungin- tai kunnanosan numero. Kaupungin- tai kunnanosan nimi. Korttelin numero. Ohjeellisen tontin/rakennuspaikan numero. KAPPELNTE Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. /r (/) Murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa ensimmäisessä rinteeseen sijoittuvassa kerroksessa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Sulkeissa oleva murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa rakennuksen ylimmässä kerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi.
10 luettavaksi tilaksi. (/) Alleviivattu merkintä osoittaa ehdottomasti käytettävän kerrosluvun, rakennusoikeuden tai muun määräyksen. Rakennusala. pm Puistomuuntamon paikka. Rakennuksen harjansuuntaa osoittava viiva. Nuoli osoittaa rakennusalan sivun, johon rakennus on rakennettava kiinni. stutettava alueen osa. Säilytettävä/istutettava puurivi. Katu. Ohjeellinen jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa. Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. sm- pv Alueen osa, jolla sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista on kuultava Museovirastoa. Tärkeä tai veden hankintaan soveltuva pohjavesialue. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS:. KAUP.OSA, KORTTEL, TONTT -, KORTTELT JA -, VRKSTYS-, SUOJAVHER - JA KATUALUE. HÄMEENLNNAN KAUPUNK YHDYSKUNTA- JA YMPÄRSTÖPALVELUT MAANKÄYTÖN SUUNNTTELU PÄV SALORANTA TLAAJAJOHTAJA SUHDE :000 PVM..0.0 HYV. HYV TULLUT VOMAAN VOM SUUNN. ARX /LUND-RAHKOLA PRT. KÄÄNTÄ N:O
11 Y L E S M Ä Ä R Ä Y K S Ä : Rakennettaessa on tontilla osoitettava vähintään kaksi autopaikkaa kutakin asuinhuoneistoa kohti. Asuinrakennuksen kerrosala saa olla enintään kaksi kolmasosaa rakennusoikeudesta. Tontille saa rakentaa enintään kolme talousrakennusta ja niiden yhteenlaskettu kerrosala katoksineen saa olla enintään 0 m². Talousrakennuksen enimmäiskoko on 00 k-m². Jos autosuojaan ajetaan suoraan kadulta, on suojan ja kadun väliin jätettävä metriä. Puisto- ja suojaviheralueeseen rajoittuvalle tontin rajalle on istutettava pensasaita vähintään 0 cm rajan sisäpuolelle. Korttelissa kellaritilojen viemäröinti on hoidettava kiinteistökohtaisin pumaamoin. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota pohjavesien suojelemiseen, eikä sinne saa sijoittaa pohjaveden puhtautta vaarantavaa toimintaa. Lämpökaivojen ja lämmönkeruuputkistojen asentaminen asemakaava- alueella on kielletty. TÄHÄN ASEMAKAAVAKARTTAAN LTTYY ERKSEEN LAADTTU RAKENTAMSTAPHJE. TÄMÄN ASEMAKAAVAN ALUEELLA ON KORTTELEN, JA - LAADTTAVA ERLLNEN STOVA TONTTJAKO. KOORDNAATSTO ON KKJ /N0 MUKANEN. POHJAKARTTA TÄYTTÄÄ KAAVOTUSMTTAUKSSTA.. ANNETUN ASETUKSEN VAATMUKSET. AK JÄRVNEN KNTESTÖNSNÖÖR
Rakennustapaohjeet. R a i t a l a m m i n a s e m a k a a v a. korttelit 236-240 ja korttelin 44 tontit 5-10
Rakennustapaohjeet R a i t a l a m m i n a s e m a k a a v a korttelit 236-240 ja korttelin 44 tontit 5-10 Johdanto Rakennustapaohjeet koskevat Raitalammin alueen kortteleita 236-240 sekä korttelin 44
Rakennustapaohjeet. S u t t e n h a a n a s e m a k a a v a k o r t t e l i t 1-1 1
Rakennustapaohjeet S u t t e n h a a n a s e m a k a a v a k o r t t e l i t - Johdanto Rakennustapaohjeet koskevat kaupunginosan 0 Suttenhaan alueen kortteleita -. Suunnittelualue on osa Hauhon Eteläisen
Rakennustapaohjeet Suttenhaan asemakaava korttelit 200-211
Rakennustapaohjeet Suttenhaan asemakaava korttelit 200-211 Johdanto Tämä rakennustapaohje koskee Suttenhaan pientaloalueen asemakaavaa numero 2483. Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä
Sijainti. Palvelut. Hämeenlinnan keskusta. Renko
RENKO Sijainti Rengon alueen vapaat tontit sijaitsevat Käräjärinteen, Mankelimäen ja Raitalammin alueella sekä Nummen kylässä. Rengosta on matkaa Hämeenlinnan keskustaan n. 8 km. Matkaa Forssaan on n.
1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.
Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa
UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
Rakennustapaohjeet Isolahden alue Tontit 1-12
Rakennustapaohjeet Isolahden alue Tontit 1-12 10.3.2014 Johdanto Tämä rakennustapaohje koskee Isolahden Pukkimäen en ja Saukkolahden en väliin jäävälle metsäiselle alueelle sijoi uvia ton eja 1-12. Isolahden
s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1
a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
Sijainti. Palvelut. Hämeenlinnan keskusta. Renko. Nummen kylä
RENKO Sijainti Rengon alueen vapaat tontit sijaitsevat Käräjärinteen, Mankelimäen ja Raitalammin alueella sekä Nummen kylässä. Rengosta on matkaa Hämeenlinnan keskustaan n. km. Matkaa Forssaan on n. 0
Lammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1
Lammi Vapaat tontit Lammi 251-2 Lammi 252-2 Lammi 252-1 Lammi 252-3 Lammi 259-7 Lammi 259-6 Lammi 265-1 Lammi 259-6 ja 259-7 Palkkisillantie 17 ja 19 Ote asemakaavasta Lammi 265-1 Päivärinne 2 Ote asemakaavasta
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa
Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721
Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Ρ #1 + Kaava 1605 ΡΡ ΡΡ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 ++ #1 ++ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 + Kaava 1721 #2 ++ #2 ++ ΡΡ / Kaupunginosa Kortteli Tontti
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.
RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA
RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi
Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ
1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot
3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.
ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA
LIITE 2/ Kauppakatu ma-yp AKP ap/3as 1ap/80Km2 1ap/80Rm2 1ap/140Pm2 III (2-29-6) sr-13.
Snellmaninkatu Vahtivuorenkatu Kauppakatu 8.0 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8.8 8.9 8. 8.9 8. 8.8 8. 8. 8.9 8.8 8. 8.9 8. 8. 8.8 8. 8. 8. 8. 8. 8. K/ 9 0 9 pp 000 +9.0 +9. IV III II +00.0/tt
Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.
Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m
ar Santanummentie 0 8 33 77 6 50 0 9 83-79- -535- -30978-9 66 679:: 9 m Iu/ e=00-8653- -507-5 656-3707- 65 7 6 MUSTAKORVENTIE 6 5 8 7 3 679::6 3 679::7 5 8 Salon kaupunki ja MML, 06 -79-65 33 3 II 679::97
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .
4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76
7 KANERVALA AO AKR. Koisokatu Kanervakatu. Vanamokatu Sammalkatu :8 II 850 VUOKONPUISTO
0 0-0- -0- -0- -0- -0-0- -0- : Koisokatu Vanamokatu Kanervakatu Sammalkatu M I Koti- ja taideteollisuus oppilaitos 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 ajo I u/ e=0. p SAMMALKATU
Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.
0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten
LUOVUTETTAVAT TONTIT 2014 Lehmo Kylmäojan aluealue
LUOVUTETTAVAT TONTIT 0 Lehmo Kylmäojan aluealue Hirvijahdintie ja Vänkärinkaari Tonteille pääsee rakentamaan.7.0 alkaen Luovutettava tontti Tietoja luovutettavista tonteista puh. 000 6 00 Kontiolahden
Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista
LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN.
LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOLLA MUODOSTUU 13. KAUPUNGINOSA GUNNARLA KORTTELIT 690-729 SEKÄ
Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto
: : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT
1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.
enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki
Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :
12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla
LIITE 2/ K544/1 K544/
K/ K/ K/ K/ K0/ K/ K/ Ahopolku Sammalniement Särkiniementie Lohkaretie Särkiniementie Lehtotie Vainiotie Halmetie katie MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP L -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 0 Sammallahti
RAKENTAMISTAPAOHJE KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAIVOLA, OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407
RAKENTAMISTAPAOHJE KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAIVOLA, OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 4.8.2014 2 RAKENTAMISOHJE KAIVOLA OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407 Sisällys SIJAINTIKARTTA...
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen
http://sr512201/webmap/content/result.htm
Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN
SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09
VL 24 AO-33 AO-33 AO-33
Mesipolku olku Vanha valtatie Karhunsammalpuisto Karhunkaarenpuisto Turkkipolku Taljapolku Mesikämmenentie AP VL ET 23 22 AP VL- VL 2 2 VL 9 e=.3 AP VL- e le p Tonttijaon ote Mesikämmenentie 11 1 12 13
YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
107 Maanpinnan likimääräinen korkeusasema. Korkeusjärjestelmä NN. 113-13 Rakennusala, jolle saa sijoittaa mainostornin. 134 Istutettava alueen osa. 140-1 Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu.
70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.
: : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as
Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto
LIITE 1 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 529 Naantali Täyttämispvm 05.11.2014 Kaavan nimi Keskustakorttelien asemakaavamuutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien
Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
RENKO Raitalammi Omakotitontit
ntie ilutie Kanttorint. Koulu Katajam Lau Tonterinpolku Tuomarinp. 0 Paloasema 0 Pääskysenp. Rastaanp. 0 Tuikont. Vanhainkoti Rengonraitti TerveysasemaHinkaloistentie Vaimareen Väinönrinne Lautamiehenrinne
Varpusentie METLA IV III II III METRIA III IV III HALTIA IV II. Nestekaasus. Uimarintie pp/h YYU. e=0.70. Areena. pp/h.
: -0- -0-0 -0- -0- -0- -0- - -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0-0 -0-0 -0 Hallitie Urheilutori Kenttämiehentie Uimarintie Mehtimäenaukio Kisapolku Kuntopolku Rautiaisentie Siltakatu Varpusentie
2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00
Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET
Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet
Korttelin 20029 tonttien 6, 9 ja 12 pihakannen alaisiin pysäköintitiloihin saadaan järjestää. niiden viereisten tonttien 7, 10 ja 13 kautta.
SEMKVMERKNNÄT J MÄÄRÄYKSET asemakaava hyväksytty 13.10.00 suinrakennusten korttelialue. suinkerrostalojen korttelialue. TONTN PNT-L 10 M² RKENNUSOKEUS 9700 M² KERROSLLSKELM KS. ERLLNEN LTE 1 Opetustoimintaa
LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN.
LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOLLA MUODOSTUU 13. KAUPUNGINOSA GUNNARLA KORTTELIT 690-729 SEKÄ
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje
III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III
0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan
Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).
ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla
A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
SELOSTUS Tammen muutos 1 LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tammen muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\07\_8_Tammen_m.docx\PS KAAVAN LAATIJA: LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JA TEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki
KITEE RAKENNUSKAAVA JOENSUUSSA 30 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1977 ARKKITEHTITOIMISTO ERKKI HELASVUO KY KAAVA 07 SIVU 1/6
KAAVA 07 SIVU 1/6 KITEE RAKENNUSKAAVA Rakennuskaavan laajennuksella muodostuvat Kiteen kunnan Päätyen kylän korttelit 6001...6006 ja 6008...6035 sekä tie-, puisto-, urheilu-, liikenne-, maatalous- ja vesialueet.
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 297 Kuopio Täyttämispvm 6.02.206 Kaavan nimi Kaivannonlahti Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireiltulosta ilm. pvm 05..202 Hyväksymispykälä
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa