Energiatehokkaan kodin valaistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Energiatehokkaan kodin valaistus"

Transkriptio

1 VALAISTUSRATKAISUT

2 Opastus ja ohjeistus Energiatehokkaan kodin valaistus Valaistus kuluttaa keskimäärin viidenneksen perheen taloussähköstä. Enston ratkaisujen avulla valaistuksen energiankulutusta voidaan vähentää jopa 60 prosenttia. Hyvin suunniteltu valaistus lisää kodin turvallisuutta. Valaistus ja sen säätäminen on yksi tärkeimmistä asumismukavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Siksi se on panostuksen arvoinen. >

3 Asuinmukavuus Valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida jokaisen tilan käyttötarve. Valoa tarvitaan runsaasti esimerkiksi työpisteissä. Oleskelutiloissa on tärkeää muunneltavuus. Valonsäätimet (himmentimet) ja liiketunnistimet parantavat viihtyvyyttä merkittävästi. Niiden asentaminen on helppoa myös rakennusvaiheen jälkeen. Energiatehokkuus Ohjaustoimintojen avulla voidaan vähentää valaistuksen käyttämää energiaa merkittävästi ja pidentää samalla valonlähteiden käyttöikää. Energiansäästö tulee pienistä ja helposti toteutettavista oivalluksista. Pienetkin investoinnit kuten energiansäästölamput, valonsäätimet, liiketunnistimet ja hämäräkytkimet alentavat käyttökustannuksia huomattavasti. Turvallisuus Piha-alueiden valaistussuunnittelussa korostuu turvallinen liikkuminen. Kulkuväylät ja portaikot tarvitsevat hyvän valaistuksen. Riittävä yleisvalaistus on tärkeää esimerkiksi keittiön mukavuuden ja turvallisuuden kannalta.

4 Ratkaisut Sisätilojen valaistus Hyvin toteutettu valaistus on tärkeä sisustuksellinen elementti, joka korostaa tilan tyyliä, tunnelmaa ja yksityiskohtia. Valon avulla voidaan korostaa sisustusratkaisuja tai vaikkapa saunan tunnelmaa. Sisävalaisimia valittaessa on hyvä miettiä huone kerrallaan millaiselle valolle tilassa on tarvetta.

5 Suunnittelun muistilista Tarvitaanko tilassa yleisvaloa, työpistevalaisimia vai koristevalaisimia? Kaikki palvelevat eri tarpeita. Onko huoneessa tarvetta kiinteälle vai liikuteltavalle valolle? Himmentimien ja liiketunnistimien tarve? Oikeisiin paikkoihin sijoitettuna ne parantavat asumismukavuutta huomattavasti. Valaisimen energian käyttö? Koska esimerkiksi keittiössä on useita, paljon päällä olevia yleisvaloja, kannattaa valaisimiksi valita vähän energiaa kuluttavat valaisimet. Tuleeko valaisin kuivaan vai kosteaan tilaan?

6 Ratkaisut Ulkovalaistus Ulkovalaistuksessa korostuu turvallinen liikkuminen ja pihan kohteiden esilletuominen. Talon ulkotiloissa voi valaista tuloreitin ja sisäänkäynnit, talon julkisivun sekä puutarhan. Pihan valaistus kannattaa suunnitella ja toteuttaa jo taloa rakentaessa, kun kaapelit on helppo vetää maan alle.

7 Suunnittelun muistilista Pihan tunnelmasta saa vivahteikkaamman, jos valaistus toteutetaan useilla pienillä valaisimilla muutaman ison sijaan. Kulkuvaloihin kannattaa asentaa kello- ja/tai hämäräkytkin, jolloin ne syttyvät automaattisesti iltaisin. Energiansäästölamput, automaattikytkennät ja liiketunnistimet alentavat ulkovalaistuksen käyttökustannuksia huomattavasti. Huomioi suunnittelussa myös ympäristön muu valaistus.

8 Ratkaisut Keittiövalaisimet Riittävä yleisvalaistus on tärkeää keittiön mukavuuden ja turvallisuuden kannalta. Keittiöön kannattaa valita vähän energiaa kuluttavat, pitkäikäisillä loisteputkilla varustetut valaisimet, koska keittiössä on useita, paljon päällä olevia valoja.

9 Pitkä ruokapöytä tarvitsee useamman valaisimen, joille kannattaa asentaa kattorasiat oikeisiin paikkoihin. Asentamalla kytkimien sijaan himmentimet voi valotehoa säätää halutun tunnelman mukaan. Turvallisuuden ja käytännöllisyyden vuoksi on tärkeää, että keittiön kaikilla työtasoilla on riittävän kirkas valaistus. Enston keittiön työpistevalaisimet levittävät valaistuksen tasaisesti työtasolle ja niissä on myös kätevät pistorasiat.

10 Ratkaisut Saunan ja pesutilojen valaisimet Enston valikoimasta löytyy perinteiset, saunaan sopivat valaisimet kiinnitettäväksi seinään tai kulmaan. Enston saunavalaisimet tuovat tunnelmallista valoa. Valaisimista on helppo irrottaa ritilä aina, kun halutaan enemmän valoa, vaikkapa saunan siivouksen ajaksi.

11 Valaisimen puuosat voi käsitellä petsiväreillä tai muilla puunsuoja-aineilla, jolloin se sopii erinomaisesti vaikkapa mökin terassivalaisimeksi. Käsiteltyä valaisinta ei tule kuitenkaan asentaa saunaan. Hyvin valaistu kylpyhuone on turvallinen ja puhtaan tuntuinen. Kylpyhuoneen valaisimet on hyvä olla useammassa sarjassa, jolloin valaistusta voidaan säätää tilanteen mukaan. Kirkas valo aamuherätykseen ja hämärämpi kylpyhetkiin.

12 Ratkaisut Liiketunnistinvalaisimet (PIR) Liiketunnistimella ohjattavat valaisimet parantavat turvallisuutta ja säästävät energiaa. Enston liiketunnistinvalaisimissa on sisäänrakennettu passiivinen infrapunatunnistin (PIR). Valaisimet syttyvät, kun valvotulla alueella liikutaan ja sammuvat säädetyn ajan kuluttua automaattisesti.

13 Ratkaisut helpottavat arkea ja lisäävät turvallisuutta. Niitä kannattaa käyttää paikoissa, joissa automaattisesti syttyvä ja sammuva valaistus säästää vaivaa tai lisää turvallisuutta: esimerkiksi kellarissa, portaikossa, vaatehuoneessa ja ulkotiloissa. PIR-valaisimet palavat vain silloin, kun valoa tarvitaan. Se merkitsee selvää säästöä sähkönkulutuksessa.

14 Ratkaisut Jonovalaisimet Enston mallistosta löytyy Jono-valaisimia moneen tarkoitukseen esimerkiksi liiketunnistimella sekä omalla kytkimellä ja pistorasialla.

15 Enston tyylikkäitä Jono-loiste-putkivalaisimia saa sekä valkoisella että teräksen värisellä rungolla. Ne soveltuvat erinomaisesti mm. kylpyhuoneisiin ja keittiöön, käytäviin ja portaisiin sekä autokatokseen ja autotalliin.

16 Ratkaisut Valaistuksen ohjaus säästää sähköä Enstolta löytyy energiatehokkutta parantavia tuotteita kodin toimintojen ohjaukseen. Älykkäästi ohjattu kodin sähköistys merkitsee tuntuvaa energiansäätöä ja samalla viihtyvyys paranee. Energiatehokkaat Ensto-tuotteet maksavat itsensä takaisin parhaimmillaan muutamassa vuodessa.

17 Kodin valaistusta voidaan ohjata sopimaan eri tilanteisiin kytkinten, himmentimien, liike- ja läsnäolotunnistimien sekä hämärä- ja kellokytkinten avulla. Esimerkiksi olohuoneen valaistusta voi muuttaa tunnelmalliseen illanviettoon tai elokuvan katseluun sohvalta nousematta. Enston valikoimissa on nykyaikaisia ohjausratkaisuja kiinteistä kytkimistä ja himmentimistä aina langattomaan kaukosäätimeen ja EIB/KNX-ohjausjärjestelmään. Eri ohjausjärjestelmistä saat lisätietoa sähkösuunnittelijoilta ja urakoitsijoilta.

18 Asennusohjeet Teetä sähkötyöt aina ammattilaisella Sähkötöissä on keskeistä sähkö- ja paloturvallisuus. Siksi sähkötöitä saavat yleensä tehdä vain sähköalan ammattilaiset. Pääperiaate on, että tavallinen sähkönkäyttäjä ei saa tehdä kiinteitä sähköasennuksia (kuten kiinteiden valaisimien tai valaisinpeilikaappien asennuksia). Tavallinen sähkönkäyttäjä voi tehdä ainoastaan pieniä sähkötöitä, jos osaa ne varmasti tehdä oikein ja turvallisesti. Vakuutus ei korvaa itse viallisesti asennetuista sähkötöistä aiheutuneita vahinkoja. Koska väärin käytetty tai korjattu sähkölaite voi aiheuttaa hengen- tai palovaaran, annettuja ohjeita on syytä noudattaa ja pyytää tarvittaessa sähköalan ammattilaiselta apua.

19 Symbolit Enston sähkötarvikkeiden pakkauksissa on merkintä, jonka avulla selviää, kuka voi asentaa pakkauksessa olevan sähkötarvikkeen ja miten tuote tulee hävittää sen elinkaaren lopussa. Asennuksen voi tehdä itse. Asennuksen voi tehdä vain ammattilainen. Asennuksen voi tehdä vain virallisesti hyväksytty sähköalan ammattilainen. Tuote on ns. sähkö- ja elektroniikkaromua (ser). Tuotetta ei saa laittaa tavalliseen sekajäteastiaan, vaan sen voi viedä joko takaisin kauppaan tai esim. YTV:n Sortti-asemalle. Kotitalouksien ser-romusta ei peritä maksua. IP-luokka osoittaa tiiviyden Asennuskalusteiden koteloinnin tiiviys ilmaistaan ns. IP-luokan avulla. IP-luokka löytyy kaikista Enston sähkötarvikkeiden pakkauksista ja tuotteista. Kotelointiluokka IP-tunnus Käyttöpaikka Kosketussuojainen IP 20 Kuiva sisätila, jossa ei ole paljon pölyä Tippuvedenpitävä IP 21 Kostea tila, ulkona katoksen alla Sateenpitävä IP 23 Ulkona Roiskevedenpitävä IP 44 Kostea tila / märkä tila Painevedenpitävä IP 68 Vedenalaiset tilat Valaisimissa A-merkki tarkoittaa sitä, että valaisin on maadoitettava. B-merkki kertoo, että laite on kaksoiseristetty.

20 Tuotteet Yleisvalaisimet AVR254 AVR 254 -valaisimet on suunniteltu sekä kosteisiin että kuiviin tiloihin, sisälle ja ulos. Runko on polykarbonaattia ja kupu opaalia akryyliä. Valaisin sisältää valonlähteen. Nimike Tyyppi EAN-koodi Loistelamppuvalaisin 2x9 W TC/G V 50 Hz AVR AVR254 PIR -tunnistinvalaisin Passiivisella infrapunaliiketunnistimella (PIR) varustettu valaisin. Tunnistimessa kiinteä toimintavalaistustason asetus. Toiminta ainoastaan ympä-ristövalaistuksessa alle 100 lx (0,85 m korkeudella). Valaisin voidaan kytkeä rinnankäyttöön muiden Ensto PIR -valaisimien kanssa. Valaisimella voidaan ohjata myös muita valaisimia ns. orjakäytössä. Valaisin sisältää valonlähteen. Nimike Tyyppi EAN-koodi Tunnistinvalaisin 2x9 W TC/G V 50 Hz AVR AVR254 -koriste- ja häikäisysuojarenkaat Renkaat ovat sinkittyä, pulverimaalattua terästä. Nimike Tyyppi EAN-koodi Koristerengas valkoinen AVL Koristerengas musta AVL Koristerengas antiikkihopea AVL Koristerengas teräs AVL Häikäisysuoja valkoinen AVL Häikäisysuoja musta AVL Häikäisysuoja antiikkihopea AVL Häikäisysuoja teräs AVL AVR400 AVR 400 -valaisimet on suunniteltu sekä kosteisiin että kuiviin tiloihin. Materiaali on polykarbonaattia. Valaisimeen saatavana myös koristerenkaita. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. Nimike Tyyppi EAN-koodi Hehkulamppuvalaisin 1x100 W A60/E V AVR

21 AVR14 AVR 14 -valaisimen satinoidun kuvun ansiosta myös suuritehoistenkin lamppujen valo siivilöityy tasaisesti ja miellyttävästi opaalikuvun läpi. Pintaasennuksessa osa valosta heijastuu epäsuorasti seinä- tai kattopinnan kautta huonetilaan. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. Nimike Tyyppi EAN-koodi Hehkulamppuvalaisin 1x75 W A60/E V AVR AVR70 AVR 70 -valaisimet on suunniteltu sekä kosteisiin että kuiviin tiloihin, sisälle ja ulos. Materiaali on iskunkestävää polykarbonaattia. Käytetään usein numerovalaisimena ja se voidaan varustaa lumisuojalla. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Hehkulamppuvalaisin 1x75 W A60/E V AVR AVR2.1 AVR 2.1 -valaisimet on suunniteltu sekä kosteisiin että kuiviin tiloihin, sisälle ja ulos. Materiaali on iskunkestävää polykarbonaattia. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Hehkulamppuvalaisin1x75 W A60/E V AVR AVR12 AVR 2.1 -valaisimet on suunniteltu sekä kosteisiin että kuiviin tiloihin, sisälle ja ulos. Materiaali on iskunkestävää polykarbonaattia. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Hehkulamppuvalaisin1x75 W A60/E V AVR AVR22 AVR22 -työpistevalaisin, joka on tarkoitettu asennettavaksi keittiökaapiston alle. Valaisimessa on kytkin ja kaksi eteenpäin suunnattua pistorasiaa. Seinäkiinnikeosan ja rungon muotoilun ansiosta valaisin on erittäin sopiva myös saneerauskohteisiin sekä uppo- että pintajohdotuksissa. Valaisin sisältää valonlähteen. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Työpistevalaisin 2x9 W TC/G V 50 Hz AVR

22 Tuotteet JONO-valaisimet Jono-valaisin pistorasialla, valkoinen Jono-valaisin on suunniteltu sekä kosteisiin että kuiviin tiloihin, vaaka ja pysty asennukseen. Valaisimen runko on valkoiseksi maalattua alumiinia ja kupu polykarbonaattia. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Loisteputkivalaisin 600 mm 1x15 W T8/G V 50 Hz AVR P Teräksen värinen Jono-valaisin Tyylikkääseen teräksen sävyyn maalattu Jonovalaisin. Runko alumiinia ja kupu polykarbonaattia. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Loisteputkivalaisin 631 mm 1x18 W T8/G V 50 Hz Loisteputkivalaisin pistorasialla 751 mm 1x18 W T8/G V 50 Hz AVR66.018T AVR PT

23 Saunavalaisimet AVH11 Valaisimet on suuniteltu erityisesti saunoihin. Runko on lämmönkestävää polyesteriä, kupu lasia, heijastin alumiinia ja ritilä mäntyä. Asennus seinälle, vähintään 100 mm etäisyydelle katosta - EI KATTOON! Max 60 W hehkulamppu. Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Valaisin 1x40 W/ 60 W A60/E27 Ta 125 C AVH Valaisin puuritilällä uppo, 1x40 W/60 W A60/E27 Ta 125 C Valaisin puuritilällä pinta, 1x40 W/60 W A60/E27 Ta 125 C AVH AVH Mäntyritilä AVH11.1-valaisimelle AK Mäntyritilä AVH11.2-valaisimelle AK Upotuskehys AVH11 -valaisimelle AUE Varalasi AVH11 -valaisimelle AVV AVH15 Valasimet on suunniteltu erityisesti saunoihin. Runko on lämmönkestävää kestomuovia, kupu lasia, ritilä mäntyä. Asennus seinälle, vähintään 100 mm eteisyydelle katosta - EI KATTOON! Valaisin ei sisällä valonlähdettä. NIMIKE TYYPPI EAN-koodi Valaisin 1x40 W/60 W C35/E14 Ta 125 C AVH Valaisin puuritilällä seinään, 1x40 W/60 W C35/E14 Ta125 oc Valaisin puuritilällä nurkkaan, 1x40 W/60 W C35/E14 Ta 125 oc AVH AVH Mäntyritilä AVH15.1 -valaisimelle AVL Mäntyritilä AVH15.2 -valaisimelle AVL Varalasi AVH15 -valaisimelle AVV

24 WXX123/2008/7500/Kuudes Kerros/Hämeen Kirjapaino Oy BUILDING TECHNOLOGY ENSTO ELECTRIC OY VECKJÄRVENTIE 1, PL PORVOO PUH FAX

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Yhdenmukaista tyylikkyyttä kaikkiin tiloihin Tilan, muodon ja valon energiatehokasta laatua. 550 mm 370 mm 2 190 mm AVD190 AVD370 AVD550 Enston AVD-valaisinperhe

Lisätiedot

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44 Asunnot ja yleistilat AVR66 ED TC T5 T8 IP44 5x2,5mm² Jono-valaisimilla voidaan toteuttaa mitä erilaisimpia valaistusjärjestelmiä. Jono-mallisto sisältää laajan valikoiman monipuolisia teknisiä ratkaisuja

Lisätiedot

ENSTON KOLMEN KOON YLEISVALAISIMET. AVR 254, AVR 400 ja uusi AVR 320

ENSTON KOLMEN KOON YLEISVALAISIMET. AVR 254, AVR 400 ja uusi AVR 320 ENSTON KOLMEN KOON YLEISVALAISIMET AVR 254, ja uusi AVR 320 02 Kolmen koon yhtenäinen valaisinmallisto Uusi AVR 320 -valaisin täydentää Enston yleisvalaisimien valikoiman. Näiden kolmen kokoluokan valaisinmallistoilla

Lisätiedot

Eko. Looginen. Ensto eled. Loistojuttu!

Eko. Looginen. Ensto eled. Loistojuttu! Eko. Looginen. Ensto eled. Loistojuttu! Ensto eled Visuaalisesti virkeä, taloudellisesti järkevä ja ekologisesti energinen. Onneksi on asioita, jotka vetävät mielen väkisinkin valoisaksi. Kuten Enston

Lisätiedot

Valaistunut ratkaisu Ensto eled

Valaistunut ratkaisu Ensto eled Valaistunut ratkaisu Ensto eled Eko. Looginen. Ensto eled. 1 Loistava, huoleton tulevaisuus. 2 Ensto eled Kymmenkertainen energiatehokkuus Moninkertainen kestoikä Huoltovapaa Laajeneva mallisto uusiin

Lisätiedot

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44 Asunnot ja yleistilat AVR66 ED TC T5 T8 IP44 5x2,5mm² Jono-valaisimilla voidaan toteuttaa mitä erilaisimpia valaistusjärjestelmiä. Jono-mallisto sisältää laajan valikoiman monipuolisia teknisiä ratkaisuja

Lisätiedot

JÄRKEVIÄ VALAISTUSRATKAISUJA

JÄRKEVIÄ VALAISTUSRATKAISUJA JÄRKEVIÄ VALAISTUSRATKAISUJA Kodin valaistuksesta Keittiö Kodinhoito- ja harrastetilat WC ja kylpyhuone Käytävät ja eteiset Kellarit ja ullakkotilat, varastot ja autotallit Ulkotilat, terassit, autokatokset,

Lisätiedot

AVR66. Parhaimmillaan kaikkialla, sisällä ja ulkona. Move! DALI LED T5

AVR66. Parhaimmillaan kaikkialla, sisällä ja ulkona. Move! DALI LED T5 AVR66 ED T5 AVR66.115 ED Jono-valaisimilla voidaan toteuttaa mitä erilaisimpia valaistusjärjestelmiä. Jono-mallisto sisältää laajan valikoiman monipuolisia teknisiä ratkaisuja erilaisiin valaistustarpeisiin.

Lisätiedot

77. Ulkovalaisimet. Fax: (09) 855 34 340. Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377. Seinälyhdyt liiketunnistimin... s.

77. Ulkovalaisimet. Fax: (09) 855 34 340. Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377. Seinälyhdyt liiketunnistimin... s. 77. Ulkovalaisimet Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377 Seinälyhdyt liiketunnistimin... s. 378-379 Pylväslyhdyt... s. 380-383 Fax: (09) 855 34 340 361 SEINÄ-/ VERÄJÄLYHDYT JULKISIVUVALAISIMET

Lisätiedot

LÄMPÖÄ JA MUKAVUUTTA KOTIIN. Enston sähkölämmittimet

LÄMPÖÄ JA MUKAVUUTTA KOTIIN. Enston sähkölämmittimet LÄMPÖÄ JA MUKAVUUTTA KOTIIN Enston sähkölämmittimet Mukavaa lämpöä tehokkaasti Sähkölämmitys on joustava ratkaisu kodin kaikkien tilojen lämmitykseen. Se on helppo, luotettava ja tehokas lämmitysmuoto,

Lisätiedot

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum.

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum. Valaistus muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet KEVYET MAATUET MAAJUSSI JA PIKKUJUSSI Luminumin Maajusseilla pystytät ja perustat minkä tahansa pylvään tehokkaasti, helposti ja kevyesti.

Lisätiedot

VALOJEN HERRA PIR-valaisimet

VALOJEN HERRA PIR-valaisimet VALOJEN HERRA PIR-valaisimet 2 Valoa siellä missä haluat milloin haluat Enston PIR-valaisinten (Passive InfraRed sensor, passiivinen infrapunatunnistin) asentaminen on todennäköisesti tehokkain tapa vähentää

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

LFV Arlanda Kuva: Daniel Asplund

LFV Arlanda Kuva: Daniel Asplund valaistus Building Technology FV Arlanda Kuva: Daniel Asplund 1 Enstolta ratkaisut KOdin JA iikerakennuksen sähköistämiseen Enston ratkaisuvalikoimasta löytyvät tuotteet ja järjestelmät kodin ja liikerakennuksen

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN

TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TAMETO ERGONOMINEN VALAISIN. Oikea valaistus on yksi merkittävimmistä näkökohdista työpaikkojen ergonomisessa muotoilussa. Se on keskeinen tekijä, joka vaikuttaa työntekijöiden

Lisätiedot

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED VALAISTUS Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED on lämmintä valoa Nykyään voit valita LED-valaisimet jotka näyttävät halogeeneilta. Lediä voi himmentää Siivous vai illallinen? Voit himmentää valaistusta

Lisätiedot

HYÖTYVALAISINOPAS Sisustus- ja yleiskäyttövalaisimet kaikkiin kotisi kohteisiin, sisällä ja ulkona!

HYÖTYVALAISINOPAS Sisustus- ja yleiskäyttövalaisimet kaikkiin kotisi kohteisiin, sisällä ja ulkona! Kodin HYÖTYVALAISINOPAS Sisustus- ja yleiskäyttövalaisimet kaikkiin kotisi kohteisiin, sisällä ja ulkona! s. -3 Kodin valaistuksesta s. 4-5 Keittiö s. 6-7 Kodinhoito- ja harrastetilat s. 8-9 WC ja kylpyhuone

Lisätiedot

MAKE A MOVE. Enston energiatehokkaat valaistusratkaisut

MAKE A MOVE. Enston energiatehokkaat valaistusratkaisut MAKE A MOVE Enston energiatehokkaat valaistusratkaisut 1 Make a move Make a move SISÄLLYSLUETTELO Lyömätön yhdistelmä. Enston liiketunnistukseen perustuvien valaisimien idea on yksinkertainen ja käytännöllinen

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla PHILIPS mybathroom Seinävalaisin Vitalise kromi Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla Philips mybathroom Vitalise -seinävalaisin voidaan asentaa pysty- tai vaakasuuntaan. Valitsitpa kumman tahansa

Lisätiedot

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet Lighting CoreLine Wallmounted kirkas valinta Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä energiaja

Lisätiedot

Energiatehokas valaistus Ensto LED ja muut valaistusratkaisut

Energiatehokas valaistus Ensto LED ja muut valaistusratkaisut Energiatehokas valaistus Ensto LED ja muut valaistusratkaisut Valoa sinne, missä sitä tarvitaan Kun suuren osan vuodesta on pimeää, valosta tulee tärkeää. Elämä pohjoisessa ilmastossa on vaikuttanut myös

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

EFix vihreämpi toimisto

EFix vihreämpi toimisto Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan

Lisätiedot

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin.

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. LINJA Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. Rakenne: Runko on valkoiseksi maalattua alumiiniprofiilia, päädyt polykarbonaattia, kupu iskunkestävää opaloitua akryylia. Asennus: Seinä

Lisätiedot

KEITTIÖVALAISIMET OSTOAPU

KEITTIÖVALAISIMET OSTOAPU OSTOAPU SUOMI KEITTIÖVALAISIMET Ruoanlaitto ja muut keittiöpuuhat sujuvat huomattavasti turvallisemmin ja mukavammin, kun työtasoilla on hyvä ja tasainen valaistus. Seinäkaappien valaisemista ja tavaroiden

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS

TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS 2015 Kaikki kodin sähkötoiminnot yhdessä järjestelmässä VALVONTA AUTOTALLIN OVET VERHO-OHJAUS OHJAUSJÄRJESTELMÄ ENERGIANKULUTUS LÄMMITYS VALAISTUS

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone /// Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin luoda miellyttävä,

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen TrueLine, pinta-asennettava Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone SP520P/SP522P/SP524P/SP526P Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva

Lisätiedot

CoreLine Wall-mounted kirkas valinta

CoreLine Wall-mounted kirkas valinta Lighting CoreLine Wall-mounted kirkas valinta CoreLine Wall-mounted Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja

Lisätiedot

OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS TRÅDFRI, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ

OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS TRÅDFRI, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ Tämä symboli löytyy jokaisen IKEA-älyvalaistukseen kuuluvan tuotteen pakkauksesta. IKEA-älyvalaistus luo parempaa arkea IKEA-älyvalaistuksen

Lisätiedot

2016 KO H D E VA L O T

2016 KO H D E VA L O T 2016 KOHDEVALOT 2 KOHDEVALOT Suuntaa valo kohteeseen, jota haluat korostaa. Hyvästä työvalaistuksesta viihtyisään tunnelmavalaistukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Kiskoon tai kattopintaan asennetuilla

Lisätiedot

WWW.LEDSTORE.FI WWW.LED-STORE.SE WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG/EST

WWW.LEDSTORE.FI WWW.LED-STORE.SE WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG/EST WWW.LEDSTORE.FI WWW.LED-STORE.SE WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG/EST Kuvasto 2013 SISÄVALAISIMET Kattovalaisimet Sivu 4 SISÄVALAISIMET Kattovalaisimet IP44/54 Sivu 10 SISÄVALAISIMET Seinävalaisimet

Lisätiedot

Taattua Defa -laatua! Mallisto. Defa ExpressLine -mallisto nyt Suomessa Kaikki, mitä projektiisi tarvitset! Aina tukkuliikkeen varastossa

Taattua Defa -laatua! Mallisto. Defa ExpressLine -mallisto nyt Suomessa Kaikki, mitä projektiisi tarvitset! Aina tukkuliikkeen varastossa Mallisto Defa ExpressLine -mallisto nyt Suomessa Kaikki, mitä projektiisi tarvitset! Aina tukkuliikkeen varastossa Taattua Defa -laatua! wwwnylundfi Tutustu kattavaan ExpressLine -mallistoon DEFA EXPRESSLINE

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet AIRAM, SUOMAL AINEN VALON A SIANTUNTIJA VUODESTA 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti LEDja energiansäästölampuille. Mallistossa on asuntovalaisimet

Lisätiedot

VALAISINKYTKENNÄT, ERILAISET KYTKIMET

VALAISINKYTKENNÄT, ERILAISET KYTKIMET VALAISINKYTKENNÄT, ERILAISET KYTKIMET Keskitalo Anne Länkinen Pekka 5.11.2013 Suuren osan rakennusten sähköasennuksista muodostavat valaisinryhmien asennukset Valaistusryhmien kaapeleita voidaan asentaa

Lisätiedot

YLELLISTÄ MUKAVUUTTA KOTIISI EIB/KNX-taloautomaatio

YLELLISTÄ MUKAVUUTTA KOTIISI EIB/KNX-taloautomaatio YLELLISTÄ MUKAVUUTTA KOTIISI EIB/KNX-taloautomaatio 1 Ensto Busch-Jaeger Oy 2 Haluatko mukavamman elämän? liiketunnistimet sytyttävät valot autotalliin, tuulikaappiin ja keittiöön saapuessasi kotiin saat

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet Airam, suomalainen valon asiantuntija vuodesta 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti LEDja energiansäästölampuille. Mallistossa on asuntovalaisimet

Lisätiedot

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan sisäarkkitehtuuriin. He

Lisätiedot

LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin

LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin Moderni valaisin edustaa skandinaavista designia parhaimmillaan. Tyylikäs LAHTI sopii erinomaisesti asuinalueiden, puistojen, pienteiden, kävelykatujen ja pysäköintialueiden

Lisätiedot

Vain kaksi valonlähdettä

Vain kaksi valonlähdettä DECOLINE Vain kaksi valonlähdettä Halogeenivapaa Decoline, tulevaisuuden valaisin. Nykypäivän toimistovalaisimissa on useimmiten 3 loisteputkea. Perinteisessä ylä- ja alavalollisessa toimistovalaisimessa

Lisätiedot

VALAISIN- KUVASTO LUOTA LAATUUN

VALAISIN- KUVASTO LUOTA LAATUUN VALAISIN- KUVASTO 2016 LUOTA LAATUUN SISÄLLYSLUETTELO ASUNTOVALAISIMET Plafondit...5 Työpistevalaisimet...7 Laivavalaisimet...9 Alasvalot...10 Valaisinsarjat...12 LED-lamput ja putket...16 LED-NAUHAT JA

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa 500-2000 W Sähkölämmitys 12 mallia IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa Käyttökohteet CIR tuo mukavuutta terasseille, parvekkeille ja ulkoilmaravintoloihin

Lisätiedot

LED-LAMPUT 2012/13. Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus.

LED-LAMPUT 2012/13. Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus. LED-LAMPUT 2012/13 Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus. MIKSI VALITA MAXELL-VALAISTUS? Maxell on ollut yli viisikymmentä vuotta kehityksen kärjessä

Lisätiedot

2015 VA L O A M E T R E I T T Ä I N

2015 VA L O A M E T R E I T T Ä I N 2015 VALOA METREITTÄIN 4 VALOA METREITTÄIN Valonauhoilla voi tuottaa vaihtelua loputtomasti portaiden alle, ikkunoihin, kalusteisiin, taulujen taakse, peileihin ja kattolistoihin. Tarjoamme erilaisia ratkaisuja

Lisätiedot

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15.1 Käsivalaisin 4 LED Hyvä kestävä käsivalaisin kotikättöön, teollisuuteen ja vapaa ajan käyttöön. Roiskeveden ja iskun kestävä. Sis. 1 kpl AA paristo. Mitat: Ø26x105mm.

Lisätiedot

Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona.

Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona. Ensto Intro -kodinohjain Aina kotona. Olitpa itse kotona tai poissa, Ensto Intro -kodinohjain tuo huolettomuutta asumiseen. 2 Ensto Intro -kodinohjausjärjestelmä tarjoaa yksinkertaisen ja helpon kotona/poissa

Lisätiedot

Valaistuksen suunnittelu uuteen asuinrakennukseen

Valaistuksen suunnittelu uuteen asuinrakennukseen Valaistuksen suunnittelu uuteen asuinrakennukseen Valaistus on tärkeä osa hyviä asuinolosuhteita - tärkeämpi kuin yleensä osaamme edes kuvitella. Valaistus vaikuttaa monin tavoin ihmisen hyvinvointiin

Lisätiedot

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten Vialuksi Oy on Suomen johtavia teknisen ulkovalaistuksen toimijoita. Yritys on perustettu 2008

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

cover 52 HALOGEENI ALASVALOT

cover 52 HALOGEENI ALASVALOT HALOGEENI ALASVALOT Halogeenivalonlähde voi monessa tapauksessa korvata hehkulampun ja samalla saat enemmän valoa ja pidemmän eliniän. Pidempi elinikä tarkoittaa myös alhaisempia huoltokustannuksia. Yksi

Lisätiedot

Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin

Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Lighting Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Pentura Mini LED Pentura Mini LED on erittäin ohut runkovalaisin. Sen leditekniikka säästää energiaa ja tuottaa

Lisätiedot

Ø 219 Ø

Ø 219 Ø Ø 219 Ø 720 563 813 63 Vivita varjostimella Vivita Nykyaikaista eleganssia Vivita pollari Virtaviivaisen lieriömäinen Vivita on elegantti ja moderni, pylvään päähän asennettava valaisin, joka sopii nykyaikaisiin

Lisätiedot

ENSTO HYBRIDITALO ENERGIATEHOKKAAT RATKAISUT MATALAENERGIARAKENTAMISEEN

ENSTO HYBRIDITALO ENERGIATEHOKKAAT RATKAISUT MATALAENERGIARAKENTAMISEEN ENSTO HYBRIDITALO ENERGIATEHOKKAAT RATKAISUT MATALAENERGIARAKENTAMISEEN 2 Ajankohtaista: Sisältö: Ensto Hybriditalo ja rakentamisen haasteet...2 Ensto Hybriditalon ratkaisut...4 Sisäilmaston hallinta...6

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Connect

Tuoteluettelo. Connect 08 Tuoteluettelo Connect 2 Sisällys Johdottomat kytkimet 5 Liitäntäyksiköt 10 Ohjauskeskukset 12 Tarvikkeet 13 Connect Langattomaan kodinohjaukseen Connect on helppo ja moderni tapa ohjata langattomasti

Lisätiedot

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain

Lisätiedot

SUUNNITTELIJAN OPAS. Ratkaisuja esivalmisteltuun asentamiseen

SUUNNITTELIJAN OPAS. Ratkaisuja esivalmisteltuun asentamiseen SUUNNITTELIJAN OPAS Ratkaisuja esivalmisteltuun asentamiseen 3 Esivalmisteltu asennusjärjestelmä Asennusjärjestelmä on kehitetty helpottamaan asennustyötä ja vastaamaan nykyaikaisen rakentamisen vaatimuksia.

Lisätiedot

Information Technology Solutions

Information Technology Solutions EXELLOX Led-katuvalot EXELLOX-led-valaisinten suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristönsuojelu- ja energiansäästönäkökohtiin. Nämä näkökohdat korostuvat erityisesti seuraavissa seikoissa:

Lisätiedot

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Lighting Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Mini 300 LED gen2 Huoltoasemien katoksiin ja syväsäteilijöihin suunnitellut, tehokkaat jälkiasennettavat Mini 300 LED gen2 -valaisimet

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO VALAISIN UUTTA! Pro-valaisinsarja sopii muotoilultaan julkisiin rakennuksiin ja koteihin, sekä korkeisiin että mataliin tiloihin. Sarja koostuu erikokoisista riippuvalaisimista, uppovalaisimista sekä katto-

Lisätiedot

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta OSTOAPU Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta Led-lamppujen ansiosta on helpompaa, kauniimpaa ja edullisempaa elää kestävämmin. Led-lamput käyttävät merkittävästi vähemmän energiaa, ja niillä on

Lisätiedot

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15.1 Käsivalaisin 4 LED Hyvä kestävä käsivalaisin kotikättöön, teollisuuteen ja vapaa ajan käyttöön. Roiskeveden ja iskun kestävä. Sis. 1 kpl AA paristo. Mitat: Ø26x105mm.

Lisätiedot

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TANEO MONIPUOLINEN VALAISIN IHANTEELLISEEN VALAISTUKSEEN. Tinkimätön valaistusratkaisu on välttämätön aina kun silmäsi ovat koetuksella. Oli työtehtävänä

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin

Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Kaikki tarvittava valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron ammattilainen Nylund tuntee valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron

Lisätiedot

ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen

ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen Lighting ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen ClearFlood Large ClearFlood Large on suunniteltu vastaamaan erilaisten valonheitinten käyttökohteiden vaatimuksia. Valaisin

Lisätiedot

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR Lighting Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune on nykyisiin ja skaalattaviin kaupunkiympäristöihin suunniteltu valaisinperhe, joka tarjoaa kaikki uusimmat innovaatiot valaistuksen tehokkuuden, valonlaadun

Lisätiedot

Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16

Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16 AWADA - ohjausjärjestelmä sisältää ohjelmistot ja laitteistot, ohjelmointipalvelut ja asennuksen. Järjestelmä tarjoaa joustavan manuaalisen ja automaattisen valaistuksen ohjauksen ja valvonnan. Ratkaisulla

Lisätiedot

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla Lighting Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla SmartBalance, recessed SmartBalance on uppoasennettava ledivalaisin, jonka viehättävä ulkonäkö sulautuu huomaamattomasti

Lisätiedot

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä Lighting Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä PowerBalance on Philipsin energiatehokkain, sisätyötiloille asetettujen valaistusvaatimusten mukainen ledivalaisin. Pidemmän käyttöiän lisäksi

Lisätiedot

TrueLine, ripustusasennettava Upea, tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen valaisin

TrueLine, ripustusasennettava Upea, tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen valaisin Lighting TrueLine, ripustusasennettava Upea, tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen valaisin TrueLine, ripustettava Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii tilan

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM

NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM Teho 54W - 158W Valovirta 6 643lm-21 456lm Tuote saatavilla myös mustana ja hopeana NANO X B C 800 mm 812 mm 82 mm 52 mm 1200 mm 1212 mm 82 mm 52 mm 2400 mm 2412 mm 82 mm 52 mm 1200 mm telescope 1750 mm

Lisätiedot

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led Modulivalaisimet Alasvalot Led Modulivalaisimet Alasvalot, Led Galileo Inlight Miranda Corona Capella UltraLed Galileo Alasvalo 19 20 TC-TEL HE TC-TEL Galileo Alasvalo Galileo on uppoasennukseen tarkoitettu

Lisätiedot

Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan

Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan e-sense ActiLume Edut e-sense ActiLume Työpistekohtainen valaistus avotoimistossa Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen Keskitetty sammutus mahdollinen Valaistustaso säätyy automaattisesti

Lisätiedot

SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet

SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet Lighting SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet SmartForm TBS460 Upotettava SmartForm-tuoteperhe korostaa Philipsin panostusta yksinkertaisuuteen ja kestävyyteen.

Lisätiedot

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin Lighting ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin ClearAccent ClearAccent on edullinen upotettava spottivalovalikoima, joka on suunniteltu korvaamaan halogeenivalaisimet. Hinnan edullisuus ja

Lisätiedot

T E O L L I S U U S V A L A I S T U S

T E O L L I S U U S V A L A I S T U S TEOLLISUUSVALAISTUS Tästä esitteestä löytyvät tuotteet on suunniteltu vastaamaan erityisesti teollisuuden tarpeisiin. Winled-valaisimet ovat paitsi energiaa säästävä ratkaisu, myös mekaanisesti erittäin

Lisätiedot

SmartBalance, suspended

SmartBalance, suspended SP482P LED40S/830 PSD ACC-MLO SM2 LED Moduuli, järjestelmän valovirta 4000 lm - 830 lämmin valkoinen - Tehonsyöttöyksikkö, DALI-liitäntä - Mikrolinssioptiikka, akrylaattia, kirkas - Ripustussarja, 2- vaijeria

Lisätiedot

IS 3180 IS 3360 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay. Information IS 3360 IS 3180 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay

IS 3180 IS 3360 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay. Information IS 3360 IS 3180 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay IS 310 IS 3360 FI Oy Hedtec Ab Lauttasaarentie 50 FI-00200 Helsinki Tel.: +35/9/62 1 Fax: +35/9/673 13 www.hedtec.fi/valaistus lighting@hedtec.fi 0000000 110014479 Technische 11/2012_D Änderungen vorbehalten.

Lisätiedot

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt Auringolta suojautuminen on tärkeä osa asumista sekä nykyaikaista rakentamista. Ulkotiloissa viilentävällä varjolla on tärkeä rooli paitsi viihtyisyyden myös terveytesi kannalta.

Lisätiedot

DUO. Ulkovalaisin suunnattavalla ylävalolla

DUO. Ulkovalaisin suunnattavalla ylävalolla DUO Ulkovalaisin suunnattavalla ylävalolla DUO luo uusia mahdollisuuksia Olemme hyvin ylpeitä voidessamme esitellä DUO:n täysin uudenlaisen ulkovalaisimen, joka sopii niin kaupunki- kuin puistoympäristöön.

Lisätiedot

ANTiBAC. -valkoinen yleisvalo. Puhtaanvalkoista, päivänvalomaista valoa, joka rajoittaa mikrobien kasvua

ANTiBAC. -valkoinen yleisvalo. Puhtaanvalkoista, päivänvalomaista valoa, joka rajoittaa mikrobien kasvua ANTiBAC -valkoinen yleisvalo Puhtaanvalkoista, päivänvalomaista valoa, joka rajoittaa mikrobien kasvua INNOVOITU SUUNNITELTU VALMISTETTU Päivänvalomainen 50% energiansäästö vs. loisteputki Välkkymätön

Lisätiedot

ANTiBAC. -valkoinen yleisvalo. Puhtaanvalkoista, päivänvalomaista valoa, joka rajoittaa mikrobien kasvua

ANTiBAC. -valkoinen yleisvalo. Puhtaanvalkoista, päivänvalomaista valoa, joka rajoittaa mikrobien kasvua ANTiBAC -valkoinen yleisvalo Puhtaanvalkoista, päivänvalomaista valoa, joka rajoittaa mikrobien kasvua INNOVOITU SUUNNITELTU VALMISTETTU Päivänvalomainen 50% energiansäästö vs. loisteputki Välkkymätön

Lisätiedot

See your world in a new light.

See your world in a new light. See your world in a new light. 1 Alkusanat Greenled Smart Lighting System Toimistovalaisimet Alfa 600 ja 1200/1500 G-lite Panel Myymälävalaisimet Greenled Hella series Teollisuusvalaisimet Eco E Eco R

Lisätiedot

Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa

Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa Yli puolet suomalaisista asuu alueilla, jossa ulkovalaistusta ohjataan C2 SmartLight -ratkaisuilla. Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa C2 SmartLight -elämyskonseptit Valo seuraa kulkijaa

Lisätiedot

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus Lighting ProAir erinomainen valon laatu ja energia ProAir ProAir on tyylikäs, pienikokoinen ledikohdevalaisin, jota voidaan räätälöidä käyttökohteen tarpeiden mukaan. Valaisin toistaa värit erinomaisesti

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.

Lisätiedot

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi Lighting CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi CoreLine SlimDownlight CoreLine SlimDownlight valaisimet ovat erittäin ohuita ja upotettavia, ja ne on suunniteltu korvaamaan pistokantaloistelamppuja

Lisätiedot