Kveeni, meänkieli ja muut Pohjolan vähemmistökielet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kveeni, meänkieli ja muut Pohjolan vähemmistökielet"

Transkriptio

1

2

3

4

5 Kveeni, meänkieli ja muut Pohjolan vähemmistökielet Euroopassa on noin kieltä. Miksi arvio heittää noin paljon? On vaikea päätellä, mikä on kieli, mikä murre. Esimerkiksi norjaa ja ruotsia voisi pitää samana kielenä, koska ihmiset ymmärtävät toisiaan. Lisäksi norjalaisilla on peräti kaksi virallista norjan kieltä, bokmål ja nynorsk. On melko yleinen luulo, että yhdessä maassa puhutaan vain yhtä kieltä. Esimerkiksi Suomessa suomea ja Saksassa saksaa. Se ei ole totta. Melkein joka maassa on virallisen kielen lisäksi useita vähemmistökieliä. Sveitsissä on jopa neljä virallista kieltä (ranska, saksa, italia ja retoromaani). Pohjoismaissa puhutaan monenlaisia kieliä. Meänkieli Tornionjokilaaksossa ja kveeni Pohjois-Norjassa ovat kehittyneet suomen kielestä. Saamen kieltä puhutaan Pohjoismaiden pohjoisosissa, sekä Venäjän puolella. Saamen kieliäkin on yhdeksän erilaista, eivätkä puhujat ymmärrä välttämättä toisiaan. Norjassa puhuttu eteläsaame on varsin kaukana Suomessa puhutuista inarinsaamesta, pohjoissaamesta ja kolttasaamesta. Lähde: Kuva: Forberedelse FIN1008/FIN1058 V2015 Side 5 av 12

6

7 Kirsi Saariston haastattelu Kirsi Saaristo on opettanut Ruijassa suomea toisena kielenä melkein 10 vuotta. Tässä hän pohtii vaikeata opetustilannetta. - Millaisia kokemuksia sinulla on suomen kielen opetuksesta? Alussa kun aloitin suomen kielen opetuksen Norjassa, olivat oppilaani pääasiassa kaksikielisistä perheistä. Toisin sanoen heillä oli suomalainen äiti ja norjalainen isä ja lapset olivat oppineet enemmän tai vähemmän suomea kotona. Yleensä äiti puhui suomea, ja kaikki kesälomat vietettiin Suomessa. Täällä Itä-Finnmarkussa on nyt se tilanne, että oppilaat, jotka ovat valinneet suomen kielen toiseksi kielekseen peruskoulussa eivät välttämätta kuule suomea enää muualla kuin koulussa. Heidän vanhempansa eivät puhu suomea, isovanhemmista saattaa olla joku, joka jonkin verran puhuu suomea tai kveeniä. Oppilaille suomen kielen oppiminen on raskaampaa, kun joudutaan koko kieli aloittamaan ihan alusta. Minä olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat kaksi- tai jopa monikielisiä. Se ei tarkoita sitä, että he puhuvat virheettömästi kaikkia kieliä. Joskus joku sana ei vain tule mieleen, ja sitten käyttää jonkun toisen kielen sanan. Mutta se on ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Tärkeää on se, että puhuu monia kieliä. Lähde: Kuva: Forberedelse FIN1008/FIN1058 V2015 Side 7 av 12

8 Jeg må lære norsk! Hei! Olen juuri muuttanut Norjaan ja norjan kieli on minusta vähän vaikeaa. Onko teillä hyviä ideoita norjan kielen oppimiseen? Tuula Opit kieltä, jos käytät sitä joka päivä. Eli mitä enemman käytät, sen nopeammin opit. Ja lehtien lukeminen ja tv:n katsominen auttaa. Aluksi kieli on passiivista ja vie aikaa ennenkuin pystyy puhumaan ihmisten kanssa. Mutta usein se on niin, että norjalaisten mielestä me suomalaiset osataan paljon enemman norjaa kuin me itse luulemme. Saana Kaikki on kyllä itsestä kiinni, eli pitää vaan itse olla aktiivinen ja uskaltaa käyttää kieltä. Nunt Alussa kyllä yritin puhua norjaa, mutta lopetin kun toiset kommentoivat sähän kuulostat ihan ruotsalaiselta. Jos en kolmannellakaan kerralla ymmärrä mitä muut sanovat, niin puhun englantia. Ekaterina En osaa antaa muita vinkkejä kuin puhu, puhu ja puhu. Älä ujostele puhua :) Lähde: Mutku mutku (=mutta kun...) (ja men, ja men...) Monen kielen osaaminen on hyvä asia. Mutta aina löytyy monta hyvää tekosyytä (mutkua) siihen, miksi juuri NYT ei voi aloittaa kielen opiskelua. Olisi kiva osata kieliä, mutta kun... minulla ei ole kielipäätä Ja höpsis. Jokainen voi oppia kieliä. Olet lapsena pystynyt oppimaan äidinkielesi. On totta, että jotkut ihmiset oppivat helpommin kieliä kuin toiset, mutta voi olla myös totta, että he osaavat opiskella tai ovat motivoituneita. Kannattaa siis myös oppia oppimaan! minulla ei ole aikaa Aivan, aikaa tarvitaan. Kielitaito ei tule yhdessä yössä. Kieltä ei opi vain luokkahuoneessa tai oppikirjasta. Lue sanomalehdet saksaksi, katsele uutiset netistä venäjäksi, kuuntele koulumatkalla podcasteja suomeksi, käy Facebookissa englanniksi, etsi ruokaohjeita ranskaksi. Voilá! Et edes huomaa opiskelevasi, kun kielitaitosi karttuu. Forberedelse FIN1008/FIN1058 V2015 Side 8 av 12

9 kieltä ei kuule missään Voi voi. Tässä kohdassa tapaamme kysyä: Onko kaukosäädin hukassa? Kirjastokortti hävinnyt? Radio rikki? Eikö pöydälläsi oikeasti ole tietokonetta? Anna siis potkut mutkuille ja ryhdy reippaasti opiskelemaan! Lähde: Puhdas suomi on pelkkää legendaa Niin sanottu «puhdas suomi» on illuusio. Suomen murteet vilisevät lähikielistä lainattuja sanoja, jotka ovat täysin käyttökelpoisia Norjan kveenimurteissa. Suomen yleiskielessäkin on ruotsinkielisiä lainasanoja vaikka huru mycket. Kieli elää käyttäjiensä kautta: Eri ihmiset puhuvat eri tavalla eri tilanteissa. Seuraavat esimerkkilauseet tuovat mieleen Norjan kveenimurteet: Lähemäkö hantlamhan? (Lappi) (Skal vi dra og handle?) Voit sä londii huntin? (Stadi) (Kan du låne en hundrings?) Sopik tää kellanen pluussi mul? (Turku) (Passer denne gule blusen til meg?) Fölijääkkö sä? (Pohjanmaa) (Følger du med?) Suomen kieleen on lainattu ja lainataan koko ajan uusia sanoja naapurikielistä ja kauempaakin, kuten englannnista. Miksi kveenien olisi pitänyt ja edelleen pitäisi välttää lainasanojen käyttämistä kun näin ei ole tehty muuallakaan? Lainasanojen käyttäminen on merkki kekseliäisyydestä ja joustavuudesta. Pitää myös muistaa että hyvin suuri osa kainulaisia ja ruijansuomalaisia tuli Norjaan ja 1800-luvuilla, jolloin suomen kieli oli aivan toisenlaista kuin nykysuomi. Esimerkiksi telefuunille ja elektrisiteetille keksittiin suomenkieliset sanat vasta luvulla. Hyvin monet kveeninkielen norjalaisuuksina pidetyt sanat ja ilmaukset ovat hyvin voineet tulla suomesta. Tampereen murteessa käytetään sanoja hantuuki, plokata, rensseli ja tuuki. Pohjanmaan murteessa on samoja sanoja kuin kainun kielessä kuten fiini, kahveli, knappi ja väsky. Oulussa taas sanotaan esimerkiksi avviisi, kartiina, klaarata ja kööki. Suomalaisen kannattaisi tutustua oman kielen murteisiin niin ymmärtää paremmin kainun kieltäkin ja vastaavasti: Kainun kieleen tutustumalla oppii suomen kielen historiaa. Kommentaari: Liisa Koivulehto Lähde: Ruijan Kaiku 1/2015 Forberedelse FIN1008/FIN1058 V2015 Side 9 av 12

10 Kainun grammatiikki oon viimen kovottu Kainun kielen grammatikki tuli ulos ennen joului. Grammatikin oon kirjoittannu Eira Söderholm Tromssan universiteetista. Söderholm työteli kirjan kans sikkaristi kymmenen vuotta. - Jokhainen puhhuu ommaa kieltä justhiinsa niin ko hän itte halluu ja tykkää. Mutta ko kirjoitethaan ja opetethaan, se tarvithaan systeemin, Eira Söderholm sannoo. Ja niinko monheen kerthaan oon muisteltu: Kväänin eli kainun kielelä oon kirjoitettu vähän ja enniimitten oon tällä kielelä kirjoittanheet pyssyjokilaiset. - Grammatikin tutkimisen puolesta tärkkein oon ollu Suomen kielen nauhoitearkisto, mihin on kovottunna kainun dialektiita 419 tiimaa. Materiaalii on Omasvuonosta Etelä- Varenkhiin, Eira Söderholm muistelee. Sillä se oli iso työ saađa kokhoon tämän grammatikin. Monet ihmiset oon olheet ihmeessä ette miksi se nyt oon häytyny tehđä kainun kielen grammatikin ja eikö ihmiset saa puhhuut niinko het itte haluthaan. Söderholm sannoo taas kerran ette kielen puhumisheen ei tarvitte grammatikkii. Ihmisellä oon grammatikki omassa päässä. Grammatikissa oon kysymys kirjoitetusta kielestä. Nykyaikana mikhään kieli ei säily jos sillä ei ole kirjakieltä. Lähde: Ruijan Kaiku 1/2015 Kuva: Forberedelse FIN1008/FIN1058 V2015 Side 10 av 12

11 Blank side Forberedelse FIN1008/FIN1058 V2015 Side 11 av 12

12

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 100-prosenttisesti suositeltu KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 1 www.kuntarekry.fi Kunta-alan työpaikkailmoitukset www.kuntarekry.fi Joka puolelta Suomea Organisaatiomuodosta riippumatta Eri asematasoilta

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Tutkimusryhmä Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Karita Mård-Miettinen Kielikoulutuspolitiikan verkosto Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Karita Mård-Miettinen, JY, Kieliverkosto

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Karita Mård-Miettinen Kielikoulutuspolitiikan verkosto Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Tutkimusryhmä Karita Mård-Miettinen, JY, Kieliverkosto

Lisätiedot

A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli

A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli A2- kielivalinta 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli Hyvät KOLMASLUOKKALAISTEN vanhemmat Lapsellanne on nyt mahdollisuus valita toinenkin vieras kieli englannin lisäksi.

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

A2-KIELEN VALINTA. Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon. 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1

A2-KIELEN VALINTA. Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon. 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1 A2-KIELEN VALINTA Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1 Kielivisailu Saksa 1. Mitä seuraavista asioista ei voi syödä? a) Kuchen b) Küche c) Kühe 8.1.2014 Eveliina Bovellan

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

Pisterajat Vuosi

Pisterajat Vuosi Pisterajat 2006-2013 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62 60 62 Syksy

Lisätiedot

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty.

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty. Puhekieli Kirjoitettu kieli ja puhuttu kieli eroavat aika paljon suomen kielessä. Katsomme, miten puhekieli toimii. Keskitymme Oulun alueen puhekieleen, mutta osa puhekielen piirteistä on sellaisia, että

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Näkökulmia monikielisyyteen Yksikielinen näkökulma: monikielinen=yksikielinen+yksikielinen+jne.

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ)

Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ) Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ) Lapsen nimi Koodi Lapsen syntymäaika Lapsen sukupuoli Haastattelun päivämäärä Haastattelun tekijä Tulkin tarve kyllä ei Tulkki Äidin kieli Isän kieli Vanhempien

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Monikulttuurisuus käsitteestä käytännöksi. Tiina Rinta-Jouppi

Monikulttuurisuus käsitteestä käytännöksi. Tiina Rinta-Jouppi Monikulttuurisuus käsitteestä käytännöksi Tiina Rinta-Jouppi Taustatietoja Etelä-Pohjanmaalla asui vuoden 2009 lopulla 1839 ulkomaan kansalaista. Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on pienin Suomessa,

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Suomen kielen variaatio 1 Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Puhuttu ja kirjoitettu kieli Puhuttu kieli on ensisijaista. Lapsi oppii (omaksuu) puhutun kielen luonnollisesti siinä ympäristössä,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Sisältö! Eräs kaksikielinen koulu! Mikä tekee koulusta kaksikielisen?! Millainen kaksikielinen opetus toimii?! Haasteita

Lisätiedot

Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS

Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS Äidinkieli oppimisen perusta ja yhdysside Monella Lundin kunnan nuorella on muu äidinkieli kuin

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680

Lisätiedot

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language www.infopankki.fi Mitä tutkittiin? Ketä Infopankin käyttäjät ovat ja miten he löytävät Infopankin? Palveleeko sivuston

Lisätiedot

Kunnan ohjeet äidinkielenopetuksesta peruskoulun luokalla Sigtunan kunnassa

Kunnan ohjeet äidinkielenopetuksesta peruskoulun luokalla Sigtunan kunnassa 201 2015-08-05 1 (5) Monikulttuurinen yksikkö Kunnan ohjeet äidinkielenopetuksesta peruskoulun 1. 9. luokalla Sigtunan kunnassa Ohjausasiakirja Koululaki: 9 luku Esikoululuokka 10 Esikoululuokan tulee

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Arvosanajakaumia syksy

Arvosanajakaumia syksy jakaumia syksy 2014 1 Koko maa Äidinkieli, suomi Naiset 111 4,4 339 13,4 482 19,1 634 25,1 573 22,7 333 13,2 56 2,2 2528 4,0 Miehet 47 2,1 159 7,1 292 13,0 450 20,1 599 26,7 586 26,1 109 4,9 2242 3,4 Yhteensä

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi Vieraiden kielten opiskelu Porvoossa P E R U S O P E T U K S E N K I E L I O H J E L M A J A VA PA A E H T O I S T E N J A VA L I N N A I S T E N K I E LT E N O PA S S U O M E N K I E L I S E T K O U L

Lisätiedot

EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8.

EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8. t u l i EV O EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8.2011 Onko senioreilla oikeus kieltäytyä atk:n käytöstä?

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki Äidinkielen tukeminen varhaiskasvatuksessa Taru Venho Suomi toisena kielenä -lastentarhanop. Espoon kaupunki Äidinkieli voidaan Nissilän, Martinin, Vaaralan ja Kuukan (2006) mukaan määritellä neljällä

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Myönteinen kehitys kielikoulutuksessa Lisää ääntynyt panostus kielikoulutukseen koko koulutusjärjestelm

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina luokkalaiset

ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina luokkalaiset ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina 15.1.2019 luokkalaiset luokkalaiset ieliohjelma, A1- ja B1- kielet len opiskelu alkaa oppilailla 3. luokalla (2010 synt.), jolloin kielivalinta dään

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Kasvattajan opas: Digitaalisen kuvakirjapalvelun valinta

Kasvattajan opas: Digitaalisen kuvakirjapalvelun valinta Kasvattajan opas: Digitaalisen kuvakirjapalvelun valinta Kun valitset varhaiskasvatuksessa tai alakoulussa käytettävää digitaalista kuvakirjapalvelua, on hyvä vertailla markkinoilta löytyviä vaihtoehtoja.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

A2-kieli. Puolalan koulussa

A2-kieli. Puolalan koulussa A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan

Lisätiedot

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):

Lisätiedot

Saamen kielten oppimistulokset vuosiluokilla 2015

Saamen kielten oppimistulokset vuosiluokilla 2015 Saamen kielten oppimistulokset 7. 9. vuosiluokilla 2015 Saamen kielten oppimistulosten arviointi toteutettiin ensimmäistä kertaa. Arviointiin pyrittiin saamaan kaikki saamea äidinkielenä ja A-kielenä opiskelevat

Lisätiedot

Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.

Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5. (Kuvan paikka) Helsingin Kielitivoli Viehko Työkalupakkeja kieltenopettajille Annamari Kajasto, projektisuunnittelija Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.2011 11.5.2011 Tekijä

Lisätiedot

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Tarja Nikula (Soveltavan kielentutkimuksen keskus) Anne Pitkänen-Huhta (Kielten laitos) Peppi Taalas (Kielikeskus) Esityksen rakenne Muuttuvan maailman seuraamuksia

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

Englannin kielen asema Suomessa. Malinda Haapakoski, Veera Isopahkala, Annamari Kurtti, Esa Runtti 2013

Englannin kielen asema Suomessa. Malinda Haapakoski, Veera Isopahkala, Annamari Kurtti, Esa Runtti 2013 Englannin kielen asema Suomessa Malinda Haapakoski, Veera Isopahkala, Annamari Kurtti, Esa Runtti 2013 Englannin kielen näkyminen Suomessa Englan1a näkee ja kuulee päivi5äin esimerkiksi interne1ssä, tv:ssä,

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Saamentutkimus Norjassa

Saamentutkimus Norjassa Saamentutkimus Norjassa Anni-Siiri Länsman Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti Levi 30.9.2010 Saamentutkimuksella on Norjassa poikkeuksena muita Pohjoismaista myös omat rahoituskanavansa. Norjan tutkimusneuvostolla

Lisätiedot

Oppilaat kielentutkijoina

Oppilaat kielentutkijoina in the context of Oppilaat kielentutkijoina Monikielisyys rikastuttamassa äidinkielen opetusta Suunnittelu ja pilotointi Kaisa Tukia. Projektin vaiheet on kuvattu yleisellä tasolla, jotta projekti olisi

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 26.8.2011 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Etnopolitiikkaa Ruijassa

Etnopolitiikkaa Ruijassa Marjut Anttonen Etnopolitiikkaa Ruijassa Suomalaislähtöisen väestön identiteettien politisoituminen 1990-luvulla SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Saatteeksi 11 Johdanto 17 OSA YKSI: KOHTEENA

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Erasmus+ Online Linguistic Support

Erasmus+ Online Linguistic Support Erasmus+ Online Linguistic Support Näin hyödynnät Erasmus+ -kokemuksesi! Erasmus+ avartaa ja voi muuttaa koko elämän Erasmus+ tähtää taitojen kartuttamiseen ja työllistyvyyden lisäämiseen sekä koulutuksen,

Lisätiedot