Erillisalojen henkilökuntayhdistys EHY ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erillisalojen henkilökuntayhdistys EHY ry"

Transkriptio

1 Erillisalojen henkilökuntayhdistys EHY ry Lyhyt historiikki Markku Uusiniemi ja Seppo Halonen Uudeksi nimeksi hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtaja Toivo Kalliomäen ehdotus Erillisalojen henkilöstöyhdistys EHY ry. YVTL:n ensimmäinen liittokokous pidettiin Toivo Kalliomäen johdolla Yhdistyksen 20 jäsenestä kokoukseen osallistui 10 jäsentä henkilökohtaisesti ja kaksi valtakirjalla. Prosentuaalisesti tällaiseen osallistumiseen ei ole päästy muistelee Kalliomäki. Pienimmillään osallistumismäärä alkuaikoina on ollut kolme ja suurimmillaan 12. Jäsenmäärä nousee toiminnan alkuvuosina Vuonna 1976 EHL oli viiden muun järjestön kanssa perustamassa ns. kokoomaliittoa, joka sai nimekseen Valtiohallinnon henkilökuntaliitto VHL ry. Erityisalojen virkamiehet tarvitsivat liiton kokoontui Virkamiesliiton toimistossa joukko valtion virkamiehiä VL:n varapuheenjohtajan johdolla. Kokouksessa todettiin, että jo olemassa olevan Yleisen virkamiesyhdistyksen järjestäytymispohja ei ole riittävä ja on tarvetta saada aikaan sellainen yhdistys, johon eritysalojen virkamiehet ja toimihenkilöt voivat liittyä. Kokous päätti yksimielisesti perustaa Yleinen virkamies- ja toimihenkilöliitto YVTL-nimisen yhdistyksen. Kokous valitsi uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi Toivo Kalliomäen ja hallituksen jäseneksi mm. Sirkka-Liisa Hantun. Yhdistysrekisteri ei hyväksynyt perustetun yhdistyksen nimeä, joten liiton hallitus hyväksyi kokouksessaan liitolle nimeksi Erillisalojen henkilöstöliitto EHL. Tämän nimen hyväksyi myös yhdistysrekisteri. Seuraavan kerran liiton nimeä muutettiin sääntömuutosten yhteydessä liittokokouksessa Liittopohjaisuudesta luovuttiin ja siirryttiin yhdistyspohjaisuuteen. Perustamiskokouksessa EHL:ää edusti Toivo Kalliomäki, joka oli myös mukana kun VHL piti viimeisen liittokokouksensa Hallintounionin synnyttyä vuonna Toivo Kalliomäki toimi VHL:n puheenjohtajana toimikaudella sekä liiton hallituksessa useana vuotena luvulla. Yhdistyksen jäsentiedotteen nimi EHYSTE esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1982 jäsentiedotteessa. Vuonna 1983 EHY sai oman logonsa. Yhdistys järjesti asiasta kilpailun, johon tuli viisi ehdotusta, kaikki Toivo Kalliomäeltä. Voittanut ehdotus kuvaa valtion kolmea työsuhdemallia. Yhdistyksen jäsenmäärän kehitys on ollut yhdistyksen alkutaipaleella nousujohteinen. Niinpä kun 1974 lopussa oli jäseniä 20, oli vuoden 1993 lopussa 118 jäsentä. 1

2 Pienipalkkaiset virkailijat pois palkkakuopasta Vuoden 1986 virkamieslakkoon EHY kantoi oman kortensa kekoon. Huhtikuun alussa lakko koski pääkaupunkiseutua ja kuukauden lopussa se laajeni koko maata käsittäväksi ja kesti 45 päivää. EHY:n rintama pysyi lujana ja yhtenäisenä koko lakon ajan. Jäsenäänestyksen perusteella uudeksi keskusjärjestöksi valittiin STTK-J, johon liityttiin luvun loppuun tultaessa EHY:n toiminta oli keskittynyt pääkaupunkiseudulla kahteen virastoon, Valtion taidemuseoon, jossa ehyläisiä oli n. 25 ja Näkövammaisten ammattikouluun, Arla-instituuttiin, jossa jäseniä oli viitisentoista. Lisäksi ehyläisiä toimi Opetusministeriön alaisessa Opekossa Opetusalan koulutuskeskuksessa Tampereella, jossa heitä oli noin kymmenen, sekä Valtion elokuvatarkastamossa (VET) jossa oli viisi ehyläistä. Virkamieslakon aikainen piirros ProVero ry:n www-sivuilta Yhdistyksen olemassaolon aikana sen toiminnassa on selvästi erottuvana piirteenä ollut alusta asti jatkunut taistelu palkkakuoppia vastaan. Vaikka edistystä on aika-ajoin tapahtunutkin, ja yhdistys saanut toteutettua lukuisia asiaan liittyviä esityksiä, on taistelu tuntunut välillä toivottomalta, kuin Don Quijoten taistelu tuulimyllyjä vastaan, kirjoitti Kalliomäki yhdistyksen toimintaa muistellessaan. Yleisesti oli tuolloin paljon vääriä luuloja valtion palveluksessa olevien palkkauksesta luvulla toiminta keskittyy Valtion taidemuseoon 1990-luku toi tullessaan paljon muutoksia yhdistyksemme toimintaympäristöön. Virkamiesliitto lopetti toimintansa vuosien 1991 ja 1992 vaihteessa. Vuoden 1992 alussa perustettiin Hallintounioni joka joutui etsimään uuden keskusjärjestön TVK:n kaaduttua konkurssiin. Valtion taidemuseon, Arlainstituutin, Opekon ja Valtion elokuvatarkastamon ehyläiset muodostivat luvulla EHY:n jäsenistön rungon. Arlainstituutti yhdistettiin keskuspuiston ammattiopistoon 2009 ja Opekon Tampereen toimipiste lakkautettiin Näiden virastojen väki siirtyi pois EHY:stä. Valtion elokuvatarkastamosta muodostettiin 2012 Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (Meku) joka yhdistettiin Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (Kavi). EHY:yn liitettiin 1990-luvulla ammattiliittojen jäsenistön uudelleen sijoittelujen yhteydessä yksittäisiä, eri puolilla Suomea asuvia jäseniä Utsjokea myöten, jolloin jäsenmäärä nousi lähelle kahtasataa. Pitkien matkojen vuoksi he eivät ole olleet aktiivisia EHY:n toiminnassa. Erityisesti tällaisten jäsenten määrä vähenee vuosi vuodelta. 2

3 Valtion palkkausjärjestelmien kehittäminen vei aikaa virastoissa Vuosituhannen lopussa alettiin kehittää Valtion palkkausjärjestelmiä. Valtion taidemuseo aloitti uudistamistyön ensimmäisten joukossa jo vuonna 1995 ja uudistustyö saatiin päätökseen Arlainstituutissa uudistus toteutui vuosina Tuolta ajalta on peräisin Valtion taidemuseossa eli nykyisin Kansallisgalleriassa noudatettavan palkkausjärjestelmän ja palkkojen sekä työn vaativuuden arvioinnin perusteet. Yllä olevassa risteilykuvassa vuodelta 1999 on EHY:n silloisia aktiiveja: Tea Åvall, Arto Henriksson, Pirje Mykkänen, Maarit Keino ja Timo Hiltunen.yllä EHY:n puheenjohtajana toimi vuoteen 2004 saakka Timo Hiltunen, joka toimi EHY:n luottamusmiehenä Valtion taidemuseossa vv Vuosina EHY:n puheenjohtaja oli Pia Pyötsiä Arlainstituutista. Viereisessä kuvassa Pia on Tallinnan Mere-museossa Lembit sukellusvenessä EHY:n Tallinna matkalla Vuosikymmenen puolivälistä alkaen EHY alkaa vuosittain järjestää koulutusmatkoja, näyttely- ja museokäyntejä ja erilaisia tilaisuuksia Yhdistyksen jäsenet ottivat aktiivisesti osaa ammattiyhdistystapahtumiin ja yhdistys järjesti syksyllä 2006 koko perheelle tarkoitetun tutustumisen tiedekeskus Heurekaan. Vuoden 2006 lopussa EHY:llä oli 135 jäsentä EHY:n ammattiliitto HU eli Henkilöstöunioni tuki vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä usean vuoden ajan yhdistystä noin 4000 eurolla vuodessa, mistä olikin huomattava apu toimintaa järjestettäessä. Vuonna 2007 yhdistys järjesti keväällä jäsenristeilyn Tallinnaan. Laivan kokoustiloissa syvennyttiin TJS opintokeskuksen ohjauksella ammattiyhdistystoimintaan ja Tallinnassa tutustuttiin uuteen, edellisenä vuonna avattuun taidemuseoon KuMu:un kuva oikealla. Syksyllä käytiin Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa Vuonna 2008 yhdistys järjesti kevät-kokouksen yhteydessä tutustumisen Pekka Halosen näyttelyyn Ateneumissa ja syyskokouksen yhteydessä Japanisekä Mika Waltari ja taiteilijaystävät näyttelyihin. Kesäkuussa 2008 oli yhdistyksellä jäsenristeily Tukholmaan, jossa käytiin tutustumassa Nationalmuseumiin. 3

4 Lisäksi syksyllä oli koko perheen tapahtuma peruskorjauksen jälkeen avautuneessa luonnontieteellisessä museossa. Yhdistyksellä oli vuoden 2008 lopussa 130 jäsentä Syksyllä 2009 Henkilöstöunioni HU ja Valtion toimihenkilöliitto Valto perustivat uuden ammattiliiton, jonka nimeksi tuli ProUnioni. EHY osallistui perustamiskokoukseen. Perustavassa kokouksessa EHY sai ProUnionin hallituksen varajäsenen paikan. Se yhdistyksellä on edelleen. EHY:llä on läsnäolo- ja puheoikeus liiton hallituksen kokouksissa. Koulutus- ja virkistysmatka tehtiin 2009 Viron Rakvereen, jossa tutustuttiin Rakveren linnaan ja taidegalleriaan ja vietettiin iltaa taiteilija Riho Hüttin ateljeessa. TJS:n kouluttajan matkalla vetämän koulutuksen aiheena oli mm. henkinen hyvinvointi. Rakvereläinen taiteilija Riho Hütt esittelee töitään. Kuvassa on myös Raivo Riim joka kertoi ehyläisille Rakveren historiasta. Mikko Hallikainen, Markku Uusiniemi ja Ville Särmä ristiritareina Rakveren linnassa EHY:n Rakveren matkalla. Kevätkokouksen yhteydessä 2009 jäsenistöllä oli tilaisuus nähdä Kansallisteatterissa Kuka kukin on -näytelmä. Syksyllä jäsenille tarjottiin Ateneumin Picasso-näyttely opastuksineen. Tamperelaisen Opekon ehyläiset osallistuivat joukolla Likkojen lenkki liikuntatapahtumaan ja järjestivät myös jäsenillan teatteriesityksineen. Organisaatiomuutokset vievät aktiivisia jäseniä Opekon ehyläiset siirtyivät tämän jälkeen organisaatiomuutosten vuoksi muihin yhdistyksiin. Arlainstituutti siirrettiin pois valtiolta ja liitettiin Helsingin Keskuspuiston ammattiopistoon. Arlalaiset liittyivät Tosi ry:een, joka kuuluu Jytyliittoon ja on kuten Pardiakin Sttk:n jäsenliitto. Näin EHY:n kokonaisjäsenmäärä putosi alle sadan. Tätä jäsenkatoa korvasi se, että Valtion taidemuseossa tuli vuosittain muutama uusi jäsen. Ilahduttavaa oli se että useat uudet jäsenet tulivat järjestäytymättömien joukosta. Niinpä vuoden 2010 lopussa ehyläisiä oli Valtion taidemuseossa jo 39 kun heitä vuosikymmenen alussa oli ollut noin 25. 4

5 2010 Vuoden 2010 kevätkokouksen yhteydessä jäsenillä oli mahdollisuus tutustua Caj Bremerin valokuvanäyttelyyn Ateneumissa. Ehyläisille näyttelyn opasti Caj Bremer itse. Syyskokousta ennen Sinebrychoffin taidemuseossa oli puolestaan mahdollisuus tutustua Flaamilaisia mestareita näyttelyyn. Jäsenmaksu laskettiin 2010 syyskokouksessa nykyiseen 1,1 prosenttiin bruttopalkasta, mihin se on vakiintunut, korotuspaineita ei ole. Helatorstaina 2010 järjestettiin koulutus- ja virkistysmatka Tarttoon. TJS:n koulutuksissa matkalla kartoitettiin työhyvinvoinnin nykytila, asetettiin työhyvin-voinnin tavoitteet ja työpaikan työhyvinvointisuunnitelma. Koulutuksen tulokset lähetettiin jäsenille jäsenkirjeessä. Syksyllä 2010 tutustuttiin Lohjalla Pyhän Laurin keskiaikaiseen kirkkoon ja Tytyrin kaivosmuseoon ja Siuntiossa Gårdskullan maatila-museoon. Yhdistyksen syyskokouksessa 2010 puhuivat Pardian varapuheenjohtaja, ProUnionin puheenjohtaja Sari Jokikallas ja asiamies Leena Hiljanen. Kokouksen jälkeen oli tarjolla pikkujoulu-buffet Cafe Fannyssa. Useita yhdistyksen jäseniä osallistui v Pardian järjestämälle Pardiaristeilylle. Niille osallistui ehyläisiä myös vuosina 2004, 2006, Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Markku Uusiniemi Kevätkokouksen 2011 yhteydessä järjestettiin jäsenille opastus Ateneumin Arjen sankarit -näyttelyyn. Ensimmäisille Pardian kesäpäiville Aulangolla elokuussa 2011 osallistui viisi EHY:n edustajaa. Ohjelma oli erityisen virkistys-pitoinen: liikuntaa lähes kaikissa mahdollisissa muodoissa, mm. melontaa ja ratsastusta. Tartossa kuultiin opastus kaupungin ja yliopiston historiaan, tutustuttiin historiallisiin kohteisiin ja syötiin illallinen vanhassa Ruutikellarissa (kuva yllä) eli Pussirohukelderissä. Asiantuntevan lisän matkalle toi dosentti Olli Kampmanin luento päihteistä ja masennuksesta. Syksyllä toteutui jäsenmatka Turun kaupunginteatterin musiikkinäytelmään Pirje Mykkänen ja tytär ratsastamassa Pardian kesäpäivillä. Vaarallinen harmonikka ja Carl Larsson näyttelyyn Turun taidemuseossa. 5

6 Valtion taidemuseon säätiöittäminen alkaa Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan 2011 tuli linjaus Valtion taidemuseon säätiöittämisestä. Tämä määritti tuosta alkaen Valtion taidemuseon ehyläisten toiminnan painottumisen henkilöstön aseman turvaamiseen säätiöimisprosessissa. Vuoden lopussa järjestettiin pikkujoulu ja Pardian lakimiehen Ari Komulaisen luento Virkasuhteen ja työsuhteen keskeisiä eroja Helmikuussa 2012 Pardian nykyinen puheenjohtaja Niko Simola luennoi samasta aiheesta koko Valtion taidemuseon henkilöstölle. Paikalla oli 85 henkilöä. muuttuu, mikä muutoksessa uuvuttaa ja mitä voin itse tehdä? Pietarin matkan ohjelmaan kuului kaupungin kertoajelu ja opastettu käynti Venäläisen taiteen museossa. Pardian luottamusmiesten perusopinnot valtionhallinnossa suoritti Markku Uusiniemi, joka toimi EHY:n luottamusmiehenä Kansallisgalleriassa vuosina Kevätkokouksen 2012 yhteydessä oli tutustuminen Carl Larsson näyttelyyn Ateneumissa, syyskokouksen 2012 yhteydessä tutustuminen 52 sielua symbolinen maisema näyttelyyn Ateneumissa. Vuoden 2012 lopussa EHY:ssä oli 99 jäsentä, joista 45 työskenteli Valtion taidemuseossa Kolmipäiväinen Tallinnan matka järjestettiin toukokuussa Matkan koulutuksissa käsiteltiin TES-neuvotteluihin valmistautumista, työsopimuksen tekemistä ja neuvottelu-taktiikkaa työnantajan kanssa sekä oman osaamisen todentamista TJS:n ohjauksella. Matkalla tutustuttiin Viron Mere -museon uusimpaan kohteeseen Lennusadamaan. Oppaan johdolla käytiin Viron Seurasaaressa eli Rocca al Maren ulkomuseossa. Ehyläisiä Venäläisen taiteen museossa Ilja Repinin maalausta ihailemassa Koulutus- ja virkistysristeily tehtiin Pietariin Helatorstaina TJS:n koulutuksessa käytiin läpi aihetta Jaksaminen muutoksessa Mikä Tessa Vuorio, Tarja Gönberg ja Riitta Nousiainen Viron 1930 luvulla hankkiman sukellusvene Lembitin uumenissa Lennusadaman Meremuseossa. 6

7 Jäsenmäärä oli 88 jäsentä, joista normaalijäseniä 65, osaaikaisia 2, työttömiä 13 ja eläkeläisjäseniä 8. Jäsenistä 48 työskenteli Valtion taidemuseossa. Vuoden takaiseen oli 11 jäsenen vähennys, suuri osa johtui eläkkeelle siirtymisestä. EHY:n puheenjohtajana toimi Seppo Halonen. Hän suoritti Pardian luottamusmiesten perusopinnot yksityisillä aloilla v Ennen 2014 kevätkokousta jäsenillä oli tilaisuus tutustua Ateneumin Tove Jansson -näyttelyyn. Vuoden 2014 syyskokouksen yhteydessä tutustuttiin Sibelius ja taiteen maailma näyttelyyn Ateneumissa. Mitja Kaipiainen, Risto Linnapuomi, Matti Vehkaoja ja Arto Taskinen testaavat kiikkua Tallinnan Seurasaaressa eli Rocca al Maren ulkomuseossa keväällä EHY:n 2012 kevätkokouksen yhteydessä oli tilaisuus tutustua Michelangelon Sikstuksen kappeli näyttelyyn, Sinebrychoffin taidemuseossa. Kansallisgallerian TES-neuvotteluissa hyvä tulos TES-informaatio-tilaisuus ja Joulu-illallinen jäsenille järjestettiin ravintola Bakersissa joulukuussa Yliopistojen ja tutkimus-laitosten henkilökuntaliiton (YHL) puheenjohtaja Satu Henttonen selosti YHL:n toimintaa. Markku Uusiniemi selosti Bakersin tilaisuudessa Kansallisgallerian samana päivänä saavutettua TES-neuvottelutulosta. TES-neuvottelutulosta tervehdittiin EHY:n piirissä tyydytyksellä: mitään huononnuksia virkaehtosopimukseen verrattuna ei tullut. 7 Seppo Halonen onnittelee EHY:n hallituksen pitkäaikaista jäsentä Kristiina Niinikoskea lokakuussa 2014 yhdistyksen Tallinnan matkalla. Lokakuussa yhdistys järjesti koulutusristeilyn Tallinnaan. TJS:n koulutuksen aiheina olivat Työelämän pelisäännöt ja Yhdistyksen pelisäännöt.

8 Nyt sitkeästi eteenpäin uusin voimin EHY:llä oli vuoden 2014 lopussa 89 jäsentä yksi enemmän kuin vuosi sitten. Heistä normaalisti maksavia on 67 kaksi enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä on 12 ja eläkeläisjäseniä 7 kumpiakin yksi vähemmän kuin vuosi sitten. Kansallisgalleriassa työskenteli EHY:n jäsenistä 50. He kaikki olivat työssä käyviä jäseniä. EHY:llä on aktiivisen, työssäkäyvän jäsenistönsä puolesta edessään hyvät tulevaisuuden näkymät! EHY:n puheenjohtajina ovat toimineet vv Toivo Kalliomäki Alli Johansson Kaisa Rouhiainen Riitta Kanko Irja Hakola Riitta Kanko Arto Henriksson Timo Hiltunen Pia Pyötsiä Markku Uusiniemi Seppo Halonen Pirje Mykkänen E H Y :lle Alkaneen 42. toimintavuoden johdosta! 8 Piirros : Mikko Viinikainen

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 alkoi ELY- keskusten uudistuksella. Tehtäviä hoitamaan Hämeen ELYssä tuli uusia henkilöitä ja organisoituminen vei runsaasti aikaa.

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä joulukuuta 2004 opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Suomen Paaritaksit ry Perustamiskokous Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Läsnä: Tarmo Vuorinen, Tampere Markku Tuulinen, Pori Lauri Savolainen,

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa.

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa. ORTODOKSINEN OPISKELIJALIITTO ORTODOXA STUDENTFÖRBUNDET ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Ortodoksinen Opiskelijaliitto - Ortodoxa Studentförbundet ry. Liiton

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA

NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA TURUN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 27.11.2013, voimaan 1.1.2014 NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Turun seudun ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry.

Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry. Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki ja sen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 15.11.2013 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle Läsnä Läsnä 32 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet

SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet Taina Saarinen (Bokseri 4/2005) Suomen Bokseriyhdistys toimi ensimmäiset pari vuosikymmentään pääyhdistyksen kautta,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 7.6.2017 klo 9:00 Paikka: Otaniemi, Maarintie 8, kokoushuone 1596 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Museoiden jaottelu pääpiirteissään

Museoiden jaottelu pääpiirteissään Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 Weivi ry PÖYTÄKIRJA 7.6.2009 VUOSIKOKOUS Aika 31.5.2009 Paikka Läsnä Janoinen Lohi Pekka Paavilainen, Ville Lampolahti, Janne Niemi 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3.2015

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3.2015 UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3.2015 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 11.3. - esityslista 1. Ohjausryhmän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta 2. Ohjausryhmän jäsenten henkilökohtaisten

Lisätiedot

TÄKK, Avoin yo, Chydenius-Instituutti Anna-Maija Jaakonaho (Kari Hirvinen)

TÄKK, Avoin yo, Chydenius-Instituutti Anna-Maija Jaakonaho (Kari Hirvinen) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS JYHY RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yhdistyksen johto- ja toimihenkilöt Hallitus Puheenjohtaja Hallituksen jäsenet Ari Maijanen Anna-Maija Jaakonaho Tuula

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

MTTL Akavassa. Lyhyt oppimäärä

MTTL Akavassa. Lyhyt oppimäärä MTTL Akavassa Lyhyt oppimäärä MTTL aseman muutos pähkinänkuoressa Ennen: Puolustusvoimissa ja RAKL oma luottamusmiessopimus Pardialla ei omaa pääluottoa Puolustusvoimissa TES: MTTL neuvotteli VES: Pardia

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 - esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtajisto 2. Todetaan selvitystyöhön 10.2.2015 mennessä ilmoittautuneet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin opettajien ammattiyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alueena on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin opettajien ammattiyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alueena on Helsingin kaupunki. 24.5.2013 1 (8) HELSINGIN OPETTAJIEN AMMATTIYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen nimi on Helsingin opettajien ammattiyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Puheenjohtaja ja hallitus Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2018 jatkaa Anja Komulainen. Syyskokouksen päätös oli yksimielinen. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: varsinainen

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot