Anton Laine, Intia s. 8 MAAILMANVAIHTO RY:N JÄSENLEHTI 1/09

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Anton Laine, Intia s. 8 MAAILMANVAIHTO RY:N JÄSENLEHTI 1/09"

Transkriptio

1 Parimala on koulun toinen kokki, ihan loistotyyppi! Meillä synkkaa huumorintaju todella hyvin yhteen vaikka yhteistä kieltä ei juuri ole. Parimala tykkää erittäin yksinkertaisista vitseistä ja käytännön piloista kuten minäkin. Anton Laine, Intia s. 8 MAAILMANVAIHTO RY:N JÄSENLEHTI 1/09

2 Pääkirjoitus Muu maa mustikka V iime Newsletterin pääkirjoituksessa siviilipalvelusmiehemme Mikko Lipsanen kertoi kuluneesta vuodestaan ja kiitti yhteistyöstä. Aloitin itse työni järjestösihteerinä viime keväänä melko pian Mikon jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti vuosi on vierähtänyt, kuinka paljon on tapahtunut ja kuinka paljon olen myös oppinut. On ollut äärettömän mielenkiintoista, mutta myös haastavaa, seurata ulkomaalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden sopeutumisprosessia. Olen ollut mukana aivan alkumetreiltä, kun hakemukset saapuivat toimistolle ja sijoituksia ryhdyttiin tekemään. Nyt vuoden jälkeen tuntuu, että kaikki ovat löytäneet paikkansa, oman Suomensa. Tammikuussa järjestetty puolivuotisarviointileiri antoi monta ilon aihetta: on löytynyt ystäviä ja tukiverkostoja, työ on antoisaa ja moni on oppinut kieltä. Vielä elokuussa ujot vapaaehtoiset olivat nyt saaneet roimasti lisää itsevarmuutta ja itsenäisyyttä. Haasteellisen syksyn jälkeen ovat palaset loksahdelleet paikoilleen. Leirin aikana pidimme myös pienryhmäkeskustelun aiheesta suomalaisuus. Oli hauska huomata, kuinka vahvoja tunteita, ajatuksia ja kokemuksia suomalaisuus vapaaehtoisten mielissä herättää. Toisille suomalaisinta Suomea on luonto, toisille ruoka, osa mietti pitkään turvallisuutta ja järjestelmällisyyttä. Myös sauna on kirjaimellisesti sulattanut monen sydämen. Jokainen on kuitenkin löytänyt oman vahvan kuvansa Suomesta, sellaisen, kuin se kullekin näyttäytyy. Tätä Suomi-kuvaa on itsensäkin aiheellista päivittää. Mitä kätkeytyy saunan syvimpään olemukseen, mitä löytyy ökykännien ja hiljaisuuden välimaastosta? Uusia innokkaita Suomi-tutkijoita olisi maahan jo saapumassa. Selvänä kevään merkkinä saapuu toimistolle päivittäin kyselyitä ja hakemuksia uusilta kiinnostuneilta vapaaehtoisilta. Pyörä on siis taas pyörähtänyt ympäri Maailmanvaihdon vuodessa. Iloista kevään odotusta kaikille! Reeta Kaikumo, Järjestösihteeri 2 Muuttopuuhissa

3 Letter from the Programme Coordinator Finding my Finland IN n the last Newsletter our civilian servant Mikko Lipsanen was telling and thanking about the last year. I started working as a programme coordinator last spring quite soon after Mikko. It s a surprise how quickly the year has passed, how much has happened and how much have I learned. It s been really interesting, but also challenging, to follow the adaptation process of the foreign volunteers. I ve been there just from the beginning, when the new applications arrived and the placement was started. Now, after a year, it feels like everybody have found their place, their own Finland. The mid-term evaluation camp was organised in January and it gave many reasons for joy: friends and support network has been found, the work in rewarding, many have learned Finnish. The volunteers who were still shy in August had got plenty of self-confidence and independence. After a challenging autumn all the pieces have fallen in their places. During the camp we had a discussion in small groups about Finland. It was fun to notice how strong emotions, thoughts and experiences Finland created in the volunteers. For many, the essence of Finland is the nature, for many the food, some were thinking about the safety and the how organised everything is. Also the sauna has literally melted many hearts. Everyone had founded their own strong image of Finland, the way it appears for them. This image of Finland should be updated by all of us. What is hidden in the inner core of sauna, what can be found in between drunkenness and silence? New eager researchers of Finland would be already arriving to the country. As a clear sign of spring, several inquiries and applications are arriving daily to the office. The new wheel has turned again in the year of Maailmanvaihto. Joyful springtime for everyone! Reeta Kaikumo Programme Coordinator 3

4 Sisältö Iina Lyytinen haavepaikassa Hondurasissa s. 10 Mid-term camp 2009 in Antaverkka, page 12 Sanna Raita-aho Ukrainassa s.6 Anton Nuotion kuvaterveiset Intiasta s. 8 4

5 Sisältö Pääkirjoitus 2 Sisältö 4 VOLUNTEERING EVS-jaksolla Kiovassa 6 Antonin Intia kuvin 8 Haavepaikassa Hondurasissa 10 TALVELLA TAPAHTUNUTTA The Mid Term Camp Kutsu vuosikokoukseen 14 Uutisia 16 Kutsu maailma kotiisi 18 Tapahtumakalenteri 19 ICYEn toiminnan lähtökohta ICYE on voittoa tavoittelematon, nuorten itsensä rakentama kansalaisjärjestö, joka tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistyön mahdolli-suuksia paikallisissa yhteisöissä ja kansalaisjärjestöissä yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Suomessa Maailmanvaihto ry eli Suomen ICYE lähettää ja vastaanottaa nuorta vuosittain. Vastavuoroisuusperiaate Maailmanvaihdon ohjelma on vastavuoroinen eli vapaaehtoistyöhön lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Suomeen. Näin järjestämme kulttuurien välisiä kohtaamisia myös Suomen maaperällä. Joka vuosi suomalaiset isäntäperheet ja erilaiset työyhteisöt ottavat vastaan ulkomaalaisia vapaaehtoisiamme. Isäntäperheiksi ovat tervetulleita kaikki mielenkiintoisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyöpaikoiksi puolestaan sopivat erilaiset yleishyödylliset yhteisöt. 5

6 Vapaaehtoisena Ukrainassa EVS-JAKSOLLA KIOVASSA Kirjoitan tätä tekstiä keskeltä Kiovaa, Ukrainan viiden miljoonan asukkaan pääkaupunkia. Saavuin tänne neljä kuukautta sitten EVS-vapaaehtoistyöhön, ja tällä hetkellä minulla on jaksostani jäljellä enää parisen kuukautta. Työskentelen kehitysvammaisten lasten ja nuorten parissa, joilla on erilaisia oppimiseen ja tunteiden hallintaan liittyviä vaikeuksia. Vapaaehtoistyöjaksoni on ollut tähän mennessä ikimuistoinen kokemus, monessakin mielessä. Olen oppinut uusia asioita, tutustunut itäeurooppalaiseen kulttuuriin, ollut vuoroin ikionnellinen ja vuoroin kaivannut kotiin niin paljon, että olen halunnut ostaa ensimmäiset saatavilla olevat lentoliput takaisin Suomeen. Projektini on kehitysvammaisten nuorten hostelli, jossa nuoret asuvat ja opettelevat itsenäiseen elämään kuuluvia taitoja. Minun työkuvaani kuuluu avustaa hostellin opettajia ja muita työntekijöitä, organisoida lapsille vapaa-ajan aktiviteetteja ja niin edelleen. Työkuvani on hyvin monipuolinen, sillä lapsille järjestetään hostellissa hyvin erilaista ohjelmaa, aina keittiötöistä tanssitunteihin. Kielitaitoni ja työkokemukseni lisääntyessä saan yhä enemmän lisää vastuuta, mikä on sekä hyvä että huono asia. Hyvää se on tietenkin siksi, että opin yhä enemmän uusia asioita ja vastuuntuntoa, huono puoli Teksti: Sanna Raita-aho taas on se, että ajoittain vastuu saattaa olla stressaavaa. Olen ollut tähän mennessä hyvin tyytyväinen projektiini, vaikka työ ei olekaan helpoimmasta päästä, etenkään alussa kun en puhunut sanakaan venäjää! Työ ei ole fyysisesti raskasta, koska minun ei tarvitse avustaa lapsia syömisessä tai suihkussa käymisessä sen he osaavat itse. Työn raskaus on pikemminkin henkistä, sillä suurimmalla osalla lapsista on nimenomaan tunteiden hallintaan liittyviä ongelmia erilaisten käytös- ja oppimishäiriöiden ohella. Jokainen lapsi on myös oma erilainen persoonansa, jolla on omat kiinnostuksen kohteensa ja vahvuutensa. Työ on kuitenkin ollut erittäin kasvattavaa ja antoisaa, sillä suurin osa lapsista on persoonina erittäin ihania, huonoista päivistä huolimatta. Asun ukrainalaisessa isäntäperheessä, millä on sekä hyviä että huoja puolia. Hyvä puoli on se, että paikalliseen kulttuuriin pääsee kunnolla sisälle asuessaan isäntäperheessä, huono taas se, että isäntäperheeni jäsenten kanssa kemioiden löytäminen on ottanut aikaa. Kärsivällisyyteni ja joustavuuteni onkin kasvanut näiden neljän kuukauden aikana huomattavasti! Ukraina on vastakohtien maa, joka etsii yhä paikkaansa Venäjän ja Euroopan 6

7 Volunteering in Ukraine välissä. Kiovan keskusta merkkiputiikkeineen ja luksusautoineen luo räikeän kontrastin neuvostoliittolaiselle arkkitehtuurille, rämiseville julkisille kulkuneuvoille ja babushkoille, jotka kaupittelevat kadun varsilla kaikkea vihanneksista pesuvälineisiin tienatakseen elantonsa. Tavallisten ihmisten arkipäivää hallitsevat monet ongelmat, mutta ukrainalaiset osaavat tästä huolimatta nauttia elämästä: Ystävä ja perhesiteet ovat tärkeitä, eikä juhlissa juomaa ja ruokaa säästellä. Junamatkoilla ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä, koska vastapuoli haluaa varmasti jutella kanssasi ja mahdollisesti myös tarjota sinulle syömistä tai juomista eväiden jakaminen kun on maan tapa pitkillä junamatkoilla. Maan pinta-alasta ja asukasmäärästä johtuen siinä riittää vielä neljänkin kuukauden jälkeen tutkimista. Yritänkin ottaa irti kaiken siitä ajasta mikä minulla on jäljellä, ja uskon että tulen takaisin Suomeen monta kokemusta rikkaampana. Sanna Raita-aho EVS-vapaaehtoisena Ukrainassa Syksyä vastaanottamassa nuorten kanssa 7

8 Vapaaehtoisena Intiassa ANTONIN INTIA KUVIN A nton Nuotio työskentelee vapaaehtoisena Intiassa, K.G.F.-nimisessä kaupungissa, lähellä Andra Pradeshin ja Tamil Nadun rajaa. Kyseessä on kristillinen koulukoti, jossa on 35 poikaa (10-18v) slummeista, kaduilta ja köyhistä perheistä, joilla ei ole varaa lähettää lapsia kouluun. Meen Bagdur, Kumar ja koiranpentu nimeltä Sonu. Sonu on maailman laiskin koira, eikä tee mitään muuta kuin syö ja nukkuu. Pojat rakastavat sitä! Meen Bagdur on tosi iloinen lapsi, vaikka sen faija toikin sen Nepalista Intiaan etsimään parempaa tulevaisuutta ja hylkäsi pojan yksin kaduille asumaan. Kumarin vanhemmat ovat tosi köyhiä, niillä on iso perhe, äiti on kotona päivät ja isä työskentelee maataloudessa, joten palkka on riippuvainen sateen määrastä. Kumar lähetettin tänne, koska vanhemmilla ei ollut varaa pitää häntä koulussa. Daniel on hauska tapaus: odottaa aina portin ulkopuolella kun tulen kyliltä takaisin koululle, huutaa käheällä äänellään BROT- HEEEEER!! ja ryntää halaamaan mua. Daniel on sosiaalisesti erilainen lapsi ja siksi muiden poikien keskuudessa vähän hyljeksitty. Silti kaikki muut ovat kuitenkin riippuvaisia Danielista, koska hän osaa puhua parhaiten englantia! 8

9 Volunteering in India Rummutustuokio futiskentällä. Pojilla on uskomaton rytmitaju, ei pysty länsimaalaisena ymmärtämään noita rytmejä ja soittamaan poikien mukana! Kuva puutyöluokasta. Pojat on älyttömän lahjakkaita, rakentavat esimerkiksi tuollaisia tuoleja. Autan välillä puutöissä, mutta pojat on kyllä siinä huomattavasti mua parempia ja koko ajan neuvomassa, että älä brother tee tota tolleen, vaan tälleen.. Sympaattinen mutta aika kovanaamapoika Bojaraju ja lehmä kompressorilla, mistä käydään hakemassa vettä saaveissa ja kannetaan niitä tänne koululle. Minä ja Murali puussa, soitellaan kitaraa ja lauletaan. 9

10 Vapaaehtoisena Hondurasissa HAAVEPAIKASSA.. HONDURASISSA Teksti: Iina Lyytinen P uoli vuotta lattariarkea täällä banaanien, mayojen ja garifunien maassa on takana, ja monen monta rikastuttavaa kokemusta jo koettu. Ajoittain yllättävät sähkökatkokset, jalkapallo-otteluiden aikaansaama kansallinen euforia ja aina yhtä kaaosmaiset paikallisbussit alkavat tuntua jo aivan luonnollisilta asioilta, enkä tiedä osaisinko enää nukkuakaan ilman heinäsirkkojen ja gekkojen säestämää tuutulaulua. Kaiken kaikkiaan elämäni täällä on jo tullut niin kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, että sen pistäminen kirjoitukseksi tuntuu lähes mahdottomalta. Mutta yritetäänpä kuitenkin. 10 Asun el Progreson kaupungissa maan pohjoisosassa, tunnin ajomatkan päässä turkoosina hohtelevasta Karibianmerestä. Pidän kaupungin leppoisasta ilmapiiristä, pyöräilemisestä pitkin kiemurtelevia hiekkateitä, kaduilla solisevasta iloisesta musiikista ja siitä, että koska vain voi jäädä suustaan kiinni vastaantulijoiden kanssa. Kun saavuin, oli isäntäperheeni hedelmätilalla kerätty juuri mangosato, ja minua odotti kolme pyykkikorillista tuoreita hedelmiä säästettyinä Iinan mangoiksi. Nam. Nautin siitä, että voin poimia aamupalaksi vaikkapa tuoreen papaijan, popsia guavaa kuin omenaa konsanaan, tai muuten vaan napostella greippejä, ananaksia, litsejä ja muita hedelmätarhan antimia.

11 Volunteering in Honduras portille, miten lapset huutavat ikkunan ääressä viene Iina, viene Iina (Iina tulee, Iina tulee). En ole koskaan kokenut olevani niin onnellinen töihin mennessäni, joka aamu sitä odottaa sydän pamppaillen taas lasten näkemistä. Työpaikkani on Centro de Nutrición Las Mercedes, lastenkoti aliravitsemuksesta kärsiville lapsille. Keskuksessa on 30 alle 6-vuotiasta lasta, joista kukin asuu hoidossamme noin vuoden ajan. Osa lapsista on perheettömiä, osan perhe taas ei syystä tai toisesta ole kyennyt pitämään lapsistaan huolta. Olen jo aivan rakastunut niihin valloittaviin nappisilmäisiin taaperoihin, takkutukkaisiin peikkolapsiin, jotka tarvitsevat kaikki rakkautta niin paljon ja joita ei vain voi olla rakastamatta. Kun tulen aamuisin töihin, kuulen jo pihan Nuorin vauvoista on seitsenkuisena keskosena syntynyt Jose Danilo, joka on nyt kuukauden ikäinen. En tiennyt että niin pieniä ihmisiä voi olla olemassakaan. Tämä se silti rohkeasti hengittää, nukkuu ja syö sekä jaksaa taistella päivä kerrallaan pysyäkseen olemassa jatkossakin. Fyysisen terveyden puolesta lapset voivat keskimäärin paremmin kuin pelkäsin, mutta laiminlyönnin aiheuttaman turvattomuuden voi nähdä monista. Kullakin on oma vaikea historiansa, osa itkee lohduttomasti ja takertuu aikuisiin, osa taas tuntuu liian lannistuneilta osatakseen edes itkeä. Osalla pahoinpitelyn jäljet näkyvät selkeästi myös fyysisinä merkkeinä: monilla on mustelmia ja yhdellä puolitoistavuotiaalla pojalla on jaloissa jopa tupakalla tehtyjä polttojälkiä. Toisaalta monista loistaa sellainen elinvoima, huumorintaju ja kyky nauttia pienistä asioista, jota ei 11

12 Vapaaehtoisena Hondurasissa voi kuin ihailla. Päivät keskuksessa on työntäyteisiä, mutta täynnä myös naurua ja itkua, täynnä elämää. Eräs työntekijöistä sanoi ensimmäisenä työpäivänäni, että Centro de Nutriciónissa työskenteleminen on kuin itsellä olisi 30 omaa lasta, ja siltä se kyllä tuntuukin. On vaikea käsittää kuinka lapsensa meille tuova äiti ei muista pienokaisensa ikää. Itse kun tuntee ulkoa jokaisen lapsen kehitystarinat, oikkuiluaiheet ja lempiasiat. Kun kohtaa silmillään pienten silmien rehellisen katseen, näkee taaperon ottavan ensiaskeliaan, vastailee parhaansa mukaan elämän ihmeitä kummasteleviin kysymyksiin tai kuuntelee syliin nukahtaneen lapsen rauhallista tuhinaa, sitä tietää kokevansa jotain, joka tulee jättämään minuun jälkensä. Onko sulla haavepaikkoja, joihin menet aina öisin, jos et muuten unta saa? Kuuntelin Zen Café:ta ja tajusin olevani nyt siellä omassa haavepaikassani, jota niin monet kerrat olen mielessäni maalaillut. Hurjaa. No, täytynee kehitellä uusia unelmia lampaiden laskemisen ohelle. Iina Lyytinen Vapaaehtoistyöntekijänä Hondurasissa THE MID TERM CAMP 2009 Text: Thomas Ngugi Never mind the long bus or train ride to Tampere, as the events for the next 3 days proved worth the while. It was once again time for friends to get together, catch up, exchange experiences and be together; all this coupled with endless laughter. It was all fun evidenced by the wee morning hours that most of us went to bed. The venue, Antaverkka, was superb; lots of space both in and outside, not to mention the splendour of seeing the rising sun through the trees, overlooking the frozen lake. The camp team was fun and well informed, most of them having been there and done that. First they engaged us into interesting and fun-filled exercises in 12

13 Talvella tapahtunutta small groups, which in no time assisted us to individually reflect on the time we have been here in Finland. We soon realized that we have several similar experiences of being here in Finland. We also had lots of time to relax and plan for the future with illustrations and magazine cuttings! Overall the camp program was easy, interesting, well planned and implemented. Meal times were the best as the kitchen crew made one delicious meal after another. I think we all left with a kilo or two more! To mention few of the crazy activities: There was walking on the lake at night from sauna at minus 10 degrees! On the last night, no one wanted to go back inside from the lake at 2am. Instead we just ran around playing Hippa and skidding on the smooth ice, never minding the visible cracks. That was extreme fun!!! Marcial and Thomas doing some environmental art (Photo by Lea Tanner) Thomas Ngugi Busy in the kitchen The beautiful setting provided by Antaverkka near Tampere. Time to refl ect 13

14 Kutsu vuosikokoukseen Olet lämpimimmin tervetullut Maailmanvaihdon vuosikokoukseen kuulemaan tuoreimmat uutiset toiminnastamme sekä päättämään siitä, miten Maailmanvaihdon toimintaa tulevaisuudessa kehitetään. Vuosikokouksessa valitaan myös uudet hallituksen jäsenet. Mikäli olet kiinnostunut vaikuttamaan Maailmanvaihdon asioihin ja saamaan arvokasta kokemusta kansalaisjärjestötoiminnasta, kannattaa asettua ehdolle hallituksen jäseneksi. Miellämme annamme lisätietoja hallituksen jäsenen tehtävistä ja vastuista. Aika: Tiistaina klo Paikka: Maailmanvaihdon toimisto, Oikokatu 3, Helsinki Asiat: Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen Jäsenmaksut vuodelle 2009 Rekisteröityneiden ainaisjäsenten jäsenyysstatuksen muuttaminen Hallituksen ja puheenjohtajan vaali Tilintarkastajien valinta Sääntömuutosesitys yhdistyskokouksen järjestämisestä kaksi kerta vuodessa nykyisen yhden kerran sijaan 14

15 Kirjoita Newsletteriin Lukijoiden kaikki kirjoitukset aina lyhyistä laajoihin juttuihin ovat lämpimästi tervetulleita. Newsletter ottaa mielellään vastaan myös piirrokset, kuvat, runot, pakinat ja muut luomukset! Palkkioksi saat ihailla lehteä, jossa oma panoksesi on mukana. Vapaaehtoistyöstä saat myös hyvän mielen. Toimitus sujuu www-pohjalta sähköpostin avulla, joten siihen voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä lehden toimituskuntaan osoitteessa: Write for Newsletter Readers writings wanted. Short or extensive, all writings are more than welcome. We would also happily receive your drawings, photos, poems, anecdotes and other creations! For a price you would get to admire your own contribution in a paper printed and published. Volunteerwork also gives you a pleasant mind. Editing is completed on a www-basis and by so you can take part in around the world. If interested, contact Newsletter staff: Liity postituslistalle! Liittymällä Maailmanvaihto ry:n postituslistalle saat sähköpostitse tietoa ajankohtaisista asioista; tulevista leireistä, mahdollisuuksista osallistua kansainvälisiin seminaareihin, erilaisista tapahtumista, jne. Halutessasi liittyä ICYE-listalle lähetä tyhjä viesti osoitteeseen; Vaihtoehtoisesti listalle voi myös liittyä Maailmanvaihdon kotisivuilla Toimintaa Suomessa osiosta löytyvän linkin kautta. Join our List! By subscribing to Maailmanvaihto s mailing list you will receive information on current events, such as forthcoming camps, international seminars, trainings, parties. Join by... 1) sending an blank message to: 2) or through the link that can be found on our web page in the section of Toimintaa Suomessa. 15

16 Uutisia Elokuussa Lattareihin ja Intiaan vapaaehtoistyöhön Afrikan vapaaehtoistyöohjelmat ovat olleet suosittuja tänä vuonna, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa on sen sijaan paikkoja edelleen vapaana. Vapaat paikat elokuun 2009 lähtöihin: Intia, Uusi-Seelanti, Bolivia, Brasilia, Costa Rica, Honduras, Meksiko ja Kolumbia. Haku niin pian kuin mahdollista, ja viimeistään Pyydä hakulomakkeet / tai tulosta (vapaaehtoiseksi sivulta). Paikat jaetaan hakujärjestyksessä. Maailmanvaihto etsii alivuokralaista Krunikkaan Maailmanvaihto ry hakee alivuokralaista uusiin toimitiloihin Helsingin Kruunuhakaan, Oikokadulle. Vapaana on n. 25 m² toimistotila katutasossa, jonka lisäksi tarjotaan mahdollisuus myös neuvottelutilojen yhteiskäyttöön. Tiedustelut: Pääsihteeri Anni Koskela OIKOKATU 16

17 Uutisia Yhdet lähtivät, toiset tulivat, kolmannet jäivät.. Maailmanvaihdon vuosittainen kiertokulku tuli hyvin esiin tammikuun puolivälissä järjestetyllä puolivuotisarviointileirillä. Suurimmalle osalle leiri oli nimensä mukaisesti paikka arvioida kulunutta puolta vuotta, mutta parille se oli myös tulovalmennusleiri ja parille myös loppuleiri. Suurin osa Maailmanvaihdon vapaaehtoisista saapuu maahan elokuussa ja viettää Suomessa 12 kuukautta. Osa saapuu kuitenkin vasta tammikuussa ja osallistuu vain 6 kuukauden ohjelmaan. Näin leireillekin sattuu päällekkäisyyksiä. Onneksi kaikki voivat oppia toisiltaan huolimatta kokemuksen pituudesta ja yhteistä juteltavaa riittää. Tammikuussa Suomeen saapui kaksi uutta vapaaehtoista; Rita Gmuer Sveitsistä ja Elvis Miguel Pavón Palau Hondurasista. Rita on koulutukseltaan ala-asteen opettaja ja hänen vapaaehtoistyöpaikkanaankin on koulu tosin tällä kertaa ylä-aste ja lukio Kulosaaressa. Koulussa Rita toimii apuopettajana erityisesti kielten tunneilla ja pitää myös auki koulun kirjastoa. Hän asuu isäntäperheessä Kulosaaressa. Elvis työskentelee Eurajoen Kristillisessä Kansanopistossa, joka sijaitsee Varsinais-Suomessa, Rauman ja Porin välimaastossa. Elviksen tehtävänä on järjestää vapaa-ajan ohjelmaa opiston opiskelijoille ja auttaa opettajia tunneilla. Hänellä on myös mahdollisuus osallistua joillekin kursseille opiskelijana. Tammikuussa loppui viiden vapaaehtoisen vaihto-aika Suomessa. Saksalainen Konrad, sveitsiläinen Lea ja amerikkalainen Kristie palasivat kotimaihinsa. Intialainen Ranjith jäi vielä Suomeen etsimään töitä ja costaricalainen Sergio jatkoi lukio-opintojen jälkeen ammattikouluun valmentavalla linjalla. Tällä hetkellä Suomessa on Maailmanvaihdon kautta yhteensä 35 ulkomaalaista vapaaehtoista; heistä 15 osallistuu ICYE-ohjelmaan, 18 on EVS-vapaaehtoisia ja 3 saksalaista siviilipalvelusmiestä. ICYEläisten joukosta 5 osallistuu kouluvaihto-ohjelmaan. Vapaaehtoiset ovat sijoittuneet ympäri Suomen, ilmansuunnissa välille Taivalkoski-Helsinki, Eurajoki-Liperi. 17

18 Kutsu maailma kotiisi Isäntäperheeksi ulkomaalaisille vapaaehtoiselle Maailmanvaihto etsii uusia isäntäperheitä ympäri vuoden. Suurin tarve on elosyyskuussa, kun pääosa vapaaehtoisista saapuu Suomeen. Vuoden aikana tapahtuu paljon - muutoksia myös perheissä ja joskus vapaaehtoiselle joudutaan etsimään uusi perhe. Isäntäperheelle ei ole määritelmiä tai vaatimuksia yleinen kiinnostus toiseen kulttuuriin ja halu jakaa arki ulkomaalaisen vapaaehtoisen kanssa riittää. Myös isäntäperhetoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen eli perheelle ei makseta korvausta. Perhe tarjoaa vuoteen ja ruoan, muista kuluista nuoret huolehtivat itse. Vapaaehtoistyöohjelman puitteissa vapaaehtoisille järjestetään päivittäin lounas työpaikalla, heille maksetaan pientä taskurahaa, työmatkat korvataan ja kaikilla on myös kattava vakuutus. Perheellä tulee olla ymmärrystä kulttuurieroja kohtaan ja realismia odotuksissa. Arkipäivän kulttuurivaihto ei tarjoa hohdokasta eksotiikkaa, mutta parhaassa tapauksessa lämpimän kontaktin toiselle puolelle maailmaa. Hakemuksia ensi syksyn vapaaehtoisilta on jo alkanut saapua. Pyrimme löytämään uudet isäntäperheet kesään mennessä. Jos haluat mukaan isäntäperhetoimintaan, niin ole yhteydessä! Lisätietoja isäntäperheenä toimimisesta saa Maailmanvaihdon toimistolta, järjestösihteeri Reeta Kaikumolta, puh tai Tällä hetkellä etsimme isäntäperheitä pääkaupunkiseudulta puoleksi vuodeksi kroatialaiselle ja saksalaiselle vapaaehtoistyöntekijälle: *Kroatialainen 24-vuotias Zrinko työskentelee kehitysvammaisten parissa Lyhty ry:ssä Helsingissä. Hän on opiskellut suomea jo kotimaassaan ja puhuu sitä erittäin hyvin. Zrinko on hyvin positiivinen ja rauhallinen nuori mies, joka on kiinnostunut mm. musiikista ja jalkapallosta. *Saksalainen 23-vuotias Bianca työskentelee myös Lyhty ry:ssä kehitysvammaisten taidepajalla. Bianca on aktiivinen nuori nainen ja hänen harrastuksiinsa kuuluvat mm. käsityöt ja urheilu. Bianca on ollut aiemmin au-pairina USA:ssa, joten hänellä on kokemusta ulkomailla ja isäntäperheessä asumisesta. 18

19 Tapahtumakalenteri Tupaantuliaiset Maailmanvaihdon uudella toimistolla Maailmanvaihto ry:n vuosikokous, klo Loppuarviointi- ja valmennusleiri Mahdollisuuksien tori, Helsinki Tulovalmennusleiri, Kavalahti, Inkoo Julkaisun tekoon osallistuneet: Iina Lyytinen Reeta Kaikumo Anni Koskela Thomas Ngugi Anton Nuotio Sanna Raita-aho Painotiedot: Julkaisija Maailmanvaihto ry Taitto Meri Tennilä Painopaikka Itä-Helsingin Monistus Ilmestyy neljä kertaa vuodessa Seuraava Aineistopäivä

20 Avoimien ovien päivä! Lauantaina klo Uudella toimistolla Helsingin Krunikassa osoitteessa Oikokatu 3 tietoa järjestöstä vaihtareiden järjestämää ohjelmaa pikkupurtavaa ja virvokkeita OIKOKATU UNIONINKATU SNELLMANINKATU LIISANKATU Maailmanvaihto ry TERVETULOA! Maailmanvaihto ry - ICYE Finland Oikokatu3, Helsinki tel fax

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto EILC KOKEMUKSIA LAPISTA HAKEMUS BUDJETTI JÄRJESTÄVÄTAHO & VASTUU TYÖNJAKO KIELENOPETUS OHJELMA JA PALJON KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Sisällysluettelo Table of contents

Sisällysluettelo Table of contents Sisällysluettelo Table of contents OTC:n Moodlen käyttöohje suomeksi... 1 Kirjautuminen Moodleen... 2 Ensimmäinen kirjautuminen Moodleen... 2 Salasanan vaihto... 2 Oma käyttäjäprofiili... 3 Työskentely

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Voisitko auttaa minua? Asking for help Puhutko englantia? Asking if a person speaks English Puhutteko _[kieltä]_? Asking if a person speaks a certain language En puhu _[kieltä]_. Clarifying

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland - Address Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Standard English Address format: name of recipient street number + street name name of town + region/state + zip/postal code. Jeremy Rhodes

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja. Welcome on board! We hope you enjoy your

Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja. Welcome on board! We hope you enjoy your www.vent Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja ovat asiakaslähtöisyys ja laadukkuus. Vuonna 1928 startannut, jo kolmannen polven perheyritys, Ventoniemi Oy on liikenteen moniosaaja. Tilausajomme

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

OUR EARTH HOUR 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska

OUR EARTH HOUR 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska OUR EARTH HOUR 31.3.2012 klo 20.30-21.30 Tapahtuma Pieksämäellä (Nuorisokahvila) ja Mäntyharjussa (Komppa) FACEBOOK ryhmä Valokuvaus / Piirustus kilpailu Kuva

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Tässä ohjeessa käydään läpi sosiaalisen median verkkopalveluiden lisätoimintojen lisääminen verkkosivuillesi.

Tässä ohjeessa käydään läpi sosiaalisen median verkkopalveluiden lisätoimintojen lisääminen verkkosivuillesi. SOSIAALINEN MEDIA Tässä ohjeessa käydään läpi sosiaalisen median verkkopalveluiden lisätoimintojen lisääminen verkkosivuillesi. FACEBOOK Facebook mahdollistaa useiden erilaisten Social plugins -toimintojen

Lisätiedot

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hanketyöpaja LLP-ohjelman keskitettyjä hankkeita (Leonardo & Poikittaisohjelma) valmisteleville11.11.2011 Työsuunnitelma Vastaa kysymykseen mitä projektissa

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering)

Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Persoonapäätteet (personal endings/suffix) Jos A, O, U -vat. Jos ei -vät (If A, O, U -vat. If not -vät) Minä olen. Sinä olet. Hän on. (I am. You are. He/She

Lisätiedot

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Mauste-hanke Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus Tarkoituksena tarjota: - tasalaatuisia palveluita

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Dear Family, Home and the family are the most important growth environment and community for the child. Alongside with home,

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt:

LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: 1 LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

VUOSI 2015 / YEAR 2015

VUOSI 2015 / YEAR 2015 VUOSI 2015 / YEAR 2015 Kansainvälisen opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen Developing international teaching and research activities Rehtorin strateginen rahoitus vuosille 2014-2016 / Strategic

Lisätiedot

koiran omistajille ja kasvattajille 2013 for dog owners and breeders in 2013

koiran omistajille ja kasvattajille 2013 for dog owners and breeders in 2013 Irlanninsusikoiran luonnekysely A survey of the temperament of Irish wolfhounds koiran omistajille ja kasvattajille 213 for dog owners and breeders in 213 Teksti / author: Jalostustoimikunta / breeding

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course.

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course. - University I would like to enroll at a university. Stating that you want to enroll I want to apply for course. Stating that you want to apply for a course an undergraduate a postgraduate a PhD a full-time

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä

Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä Master Pizza- Lieksan Keskusta-Turkki Pizzeria Slemani

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

C++11 seminaari, kevät Johannes Koskinen

C++11 seminaari, kevät Johannes Koskinen C++11 seminaari, kevät 2012 Johannes Koskinen Sisältö Mikä onkaan ongelma? Standardidraftin luku 29: Atomiset tyypit Muistimalli Rinnakkaisuus On multicore systems, when a thread writes a value to memory,

Lisätiedot

Tiedote/Newsletter 8/2016

Tiedote/Newsletter 8/2016 Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TIEDOTE NEWSLETTER Tiedote/Newsletter 8/2016 Tanssiaisten illalliskortit ovat vielä myynnissä! Hae omasi KAMOn kioskeilta ja osallistu lukuvuoden tyylikkäimpiin

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia osallistumisesta EU projekteihin. 7. puiteohjelman uusien hakujen infopäivät 2011

Käytännön kokemuksia osallistumisesta EU projekteihin. 7. puiteohjelman uusien hakujen infopäivät 2011 Käytännön kokemuksia osallistumisesta EU projekteihin 7. puiteohjelman uusien hakujen infopäivät 2011 15.3.2010 07.09.2011 Markku Timo Ture Nikkilä T&K yritys, 8 henkilöä Elastopoli Oy PK-yritys, omistajina

Lisätiedot

1. Veturis Travel S.A.

1. Veturis Travel S.A. 1 Alla listattuna harjoittelupaikkoja, joista eri organisaatiot ovat ilmoittaneet. Yritykset etsivät harjoittelijaa tiettyihin työtehtäviin (mahdollisesti tiettynä ajankohtana). 1. Veturis Travel S.A.

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Suomi 2A. Tiistai

Suomi 2A. Tiistai Suomi 2A Tiistai 14.2.2017 Tänään Sanatyypit Mennään! Rektio (verbi + sana) Mutta ensin Kotitehtävät: imperfekti, pikkusanat, matkailusanat, sanatyypit:kysymyksiä? Infoa Info: Suomi 2B Suomi 2B 28.2.-6.4.2017

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography Nimi / Name Kertoo edistymiseni kieltenopiskelussa Shows my development in learning languages 2 Kielenoppimiskertomus koostuu kolmesta osasta: My Language

Lisätiedot

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Lukio.fi Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Liikkeelle lähtö Ajatus1 Tavaa o n g e l m a Lukio.fi = commodore64 Sivusto yhtä aikansa elänyt ja viihdyttävä kuin otsapermis tai NKOTB Julkaisujärjestelmä

Lisätiedot

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016 4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016 IF YE SIRYE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto INTERNATIONAL 4H YOUTH EXCHANGE 2016 Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean

Lisätiedot

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014 4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014 IF YE SIRYE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto International 4H youth exchange 2014 Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana urakehitystä. Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo

Kansainvälisyys osana urakehitystä. Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo Kansainvälisyys osana urakehitystä Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo Miksi maailmalle? Kulttuurien kohdatessa oppii itsestä sekä muista Eri maiden kulttuureihin sukeltaminen Pienessä kylässä asuessa

Lisätiedot