EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VÍTOR CALDEIRAN PUHE *******

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VÍTOR CALDEIRAN PUHE *******"

Transkriptio

1 EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN ECA/09/69 EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VÍTOR CALDEIRAN PUHE ******* VARAINHOITOVUOTTA 2008 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TALOUSARVION VALVONTAVALIOKUNNALLE BRYSSEL, 10. MARRASKUUTA 2009 Ainoastaan puhujan esittämä toisinto on pätevä.

2 Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat jäsenet, hyvät naiset ja herrat, Minulla on tänään kunnia esitellä valiokunnallenne Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus talousarvion toteuttamisesta sekä vuosikertomus Euroopan kehitysrahastoista varainhoitovuodelta Tämä on ensimmäinen kerta vaalien jälkeen, kun minulla on mahdollisuus puhua valiokunnallenne ja tavata sen uudet jäsenet. Haluaisin käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni ja onnitella kaikkia valiokunnan jäseniä hiljattain tapahtuneen valinnan johdosta ja Teitä, Luigi De Magistris, nimityksestänne puheenjohtajaksi. Vuosikertomus laadittiin tänä vuonna varsin erilaisissa olosuhteissa kuin edeltävinä vuosina. Vuosi 2008 tullaan muistamaan vielä pitkään tapahtumista, jotka laukaisivat maailmanlaajuisen rahoitusja talouskriisin. Kriisi vaikuttaa edelleenkin merkittävällä tavalla kaikkiin jäsenvaltioihin ja EU:n talousarvioon. Tässä yhteydessä tilintarkastustuomioistuimen kertomuksilla ja lausunnoilla on entistäkin tärkeämpi tehtävä. Ne mm. palauttavat mieliin varainhoidossa ilmenevät ongelmat ja ongelmien ratkaisemiseksi toteutetut toimet sekä yhä jäljellä olevat haasteet. Palaan näihin laajempiin aiheisiin puheeni loppupuolella esiteltyäni ensin tämän vuoden vuosikertomukseen sisältyvät keskeiset viestit. Lyhyesti sanottuna tämän vuoden vuosikertomus sisältää neljä keskeistä viestiä. Jo toisena peräkkäisenä vuonna EU:n tilit ovat luotettavat. Sääntöjenvastaisuuksien määrä on viime vuosina yleisesti ottaen laskenut pääasiassa siitä syystä, että budjettihallintoa on parannettu, mutta sääntöjenvastaisia maksuja esiintyy silti liikaa, erityisesti koheesiopolitiikan alalla. Tilintarkastustuomioistuimen edellisinä vuosina antamat suositukset järjestelmien parantamiseksi pätevät yhä. Yksinkertaistaminen on edelleen ensisijainen tavoite, mutta siinä on edettävä taiten. Käsittelen nyt lyhyesti kutakin edellä mainittua viestiä. Ensimmäiseksi puhun tilien luotettavuudesta. Jo toisena peräkkäisenä vuonna tilintarkastustuomioistuimen lausuma ei sisällä huomautuksia tileistä. Lausumassa todetaan, että tilinpäätös antaa olennaisilta osiltaan oikeat ja riittävät tiedot Euroopan yhteisöjen taloudellisesta asemasta 31. päivältä joulukuuta 2008 sekä toimien tuloksista ja rahavirroista päättyneeltä varainhoitovuodelta. Tämä ei tarkoita sitä, että tilinpäätös olisi täydellinen, eikä sitä, että tilinpäätöksen laatimiseen käytettävät järjestelmät olisivat virheettömiä. Tilintarkastustuomioistuin itse asiassa painottaa, että useiden komission pääosastojen kirjanpitojärjestelmissä esiintyy puutteita, jotka heikentävät taloudellisten tietojen laatua. Vaikka kyseiset puutteet eivät ole johtaneet siihen, että virhetaso olisi olennainen varainhoitovuotta 2008 koskevan tilinpäätöksen luvuissa, komission olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, että se korjaa tilintarkastustuomioistuimen havaitsemat puutteet. 2 FI

3 Toinen vuosikertomuksiin sisältyvä keskeinen viesti liittyy tilien perustana olevien toimien laillisuuteen ja asianmukaisuuteen: Sääntöjenvastaisuuksien määrä on yleisesti ottaen viime vuosina alentunut budjettihallinnon parantumisesta johtuen, mutta tietyillä aloilla se on edelleen liian korkea. Edellisten vuosien tapaan tilintarkastustuomioistuimen lausuma varainhoitovuodelta 2008 ei sisällä huomautuksia tuloista eikä sitoumuksista. Maksujen kohdalla tilanne on kuitenkin edelleen vaihteleva. Tilanne on tosin vuosien mittaan jonkin verran muuttunut. Tilintarkastustuomioistuimen lausuma ei sisällä huomautuksia koulutukseen ja kansalaisuuteen liittyvistä menoista eikä hallinto- ja muista menoista. Tilintarkastustuomioistuin arvioi, että kyseisillä aloilla virhetaso on alle kaksi prosenttia. Koulutuksen ja kansalaisuuden kohdalla tämä johtuu pääasiassa siitä, että suuri osa vuoden 2008 maksuista oli ennakkomaksuja, joihin liittyi vähän ehtoja, minkä vuoksi niissä esiintyy suhteellisesti vähemmän virheitä kuin väli- ja loppumaksuissa. Tämän alan järjestelmät arvioidaan kuitenkin edelleen ainoastaan osittain vaikuttaviksi. Hallintomenojen osalta sitä vastoin havaittiin, että järjestelmät oli edellisten vuosien tapaan pantu täytäntöön varanhoitoasetuksen vaatimusten mukaisesti. Maatalouden ja luonnonvarojen osalta tilintarkastustuomioistuin antaa ensimmäistä kertaa huomautuksia sisältävän lausuman. Lausumassa todetaan, että maksut olivat olennaisilta osiltaan laillisia ja asianmukaisia lukuun ottamatta maaseudun kehittämiseen liittyviä maksuja. Tilintarkastustuomioistuin arvioi nyt ensimmäistä kertaa, että kyseisen toimintalohkoryhmän kokonaisvirhetaso on alle kaksi prosenttia eli alhaisempi kuin edellisinä vuosina. Maaseudun kehittämiseen liittyvissä maksuissa arvioitu virhetaso on edellisistä vuosista laskenut, mutta se on kuitenkin edelleen yli kaksi prosenttia. Maaseudun kehittämisen alan valvontajärjestelmissä esiintyvillä puutteilla oli huomattava merkitys maatalouden ja luonnonvarojen alan järjestelmistä tehtyyn yleisarvioon: järjestelmät arvioitiin vain osittain vaikuttaviksi siitä huolimatta, että tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että yhdennetty hallinto- ja valvontajärjestelmä rajoittaa edelleenkin tehokkaasti sääntöjenvastaisten menojen riskiä. Tilintarkastustuomioistuimen lausuma talous- ja rahoitusasioita koskevasta toimintalohkoryhmästä sisälsi niin ikään huomautuksia, koska kuudenteen tutkimuksen ja teknologian kehittämisen puiteohjelmaan liittyvissä tapahtumissa havaittiin virheitä. Tilintarkastustuomioistuin antaa edelleen kielteisen lausuman koheesiopolitiikan, tutkimuksen, energian ja liikenteen sekä yhteisön ulkopuolelle suunnatun tuen ja kehitys- ja laajentumisasioiden osalta ja toteaa, että kyseisissä toimintalohkoryhmissä virhetaso oli edelleen olennainen, vaikkakin se vaihteli aloittain. Korkeimmillaan virhetaso on koheesiopolitiikan alalla. Kyseessä on toiseksi suurin toimintalohkoryhmä, joka saa talousarviomäärärahoista lähes kolmanneksen. Tilintarkastustuomioistuin arvioi, että ainakin 11 prosenttia kaikista korvatuista määristä olisi pitänyt jättää korvaamatta. Kuten edellisinäkin vuosina tilintarkastustuomioistuimen havaitsemat virheet liittyivät kaudella toteutettujen koheesiopolitiikan alan hankkeiden väli- ja loppumaksuihin. Valtaosa arvioidusta virhetasosta liittyy tukikelpoisuusvirheisiin (hankkeet eivät esimerkiksi täyttäneet tiettyjä rahoitusehtoja) ja tiettyihin vakaviin laiminlyönteihin hankintasääntöjen noudattamisessa. Komissio on aiemmin vastauksissaan väittänyt, että tilintarkastustuomioistuimen maksuvaiheessa havaitsemien virheiden vaikutusta voitaisiin lieventää oikaisu- ja perintämekanismien avulla. 3 FI

4 Komissio ei kuitenkaan pysty osoittamaan tätä todeksi kahdesta syystä: Se ei ole saanut kaikilta jäsenvaltioilta kattavia ja luotettavia tietoja rahoitusoikaisuista. Toiseksi on yhä liian varhaista mitata, millainen vaikutus tulee olemaan niillä parhaillaan toteutettavilla toimilla, joiden tarkoituksena on vahvistaa komission valvontaroolia sellaisten rakennetoimien osalta, joita komissio hallinnoi yhdessä jäsenvaltioiden kanssa. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin havaitsi tapauksia, joissa jäsenvaltiot korvasivat tukeen oikeuttamattomia menoja uusilla maksuilla, jotka nekään eivät oikeuttaneet tukeen, koska ennakkotarkastukset eivät olleet riittäviä. Kertomukseen sisältyvässä esimerkkitapauksessa hallintoviranomainen korvasi yhden komission hylkäämän Euroopan aluekehitysrahaston hankkeen toisella hankkeella, jonka ilmoitetut menot olivat 5,7 miljoonaa euroa. Tämäkään hanke ei oikeuttanut tukeen, koska hanketavoitteita ei saavutettu. Tarkoituksena oli rakentaa vedentasaustorneja vesijohtoon. Kyseinen vesijohto jäi kuitenkin käyttämättä, koska siihen yhdistyvää paikallista patoa ei koskaan täytetty vedellä. Koheesiopolitiikan alalla melkein kaikki maksut kaudelta olivat ennakkomaksuja, joihin liittyy suhteellisen harvoja ehtoja. Täten on liian varhaista sanoa, onko väli- ja loppumaksujen virhetaso alentunut sääntöihin ja valvontajärjestelmiin kaudeksi tehtyjen muutosten ansiosta. Tilintarkastustuomioistuin on kuitenkin pannut huolestuneena merkille, että jäsenvaltioiden järjestelmäkuvausten, sääntöjenmukaisuuden arvioinnin ja tarkastusstrategioiden hyväksyntä on viivästynyt. Tämä hidasti talousarvion toteuttamista ja tulee kenties jatkossa lisäämään virheriskiä hankkeiden käynnistysvaiheessa. Tutkimuksen, energian ja liikenteen osalta tilintarkastustuomioistuin totesi, että vaikka virhetaso on toimintalohkoryhmässä edelleen olennainen, komission toteuttamien korjaavien toimenpiteiden avulla virhetaso on alentunut. Edellisten vuosien tapaan virheet liittyvät pääasiassa siihen, että kuudennen puiteohjelman tutkimushankkeiden yhteydessä korvattiin henkilöstömenoja ja välillisiä kustannuksia, jotka eivät oikeuttaneet tukeen. Yksi syy tähän on se, että säännökset ovat monimutkaisia ja tukikelpoisuuskriteereitä on lukuisia. Vaatimuksiin kuuluu myös se, että edunsaajien on kyettävä osoittamaan, että menot ovat todenmukaisia ja hankkeen toteuttamisen kannalta välttämättömiä. Tilintarkastustuomioistuin arvioi valvontajärjestelmien olevan ainoastaan osittain vaikuttavia. Tätä kuvastaa seuraava esimerkki: Edunsaajan tukea varten esittämiin menoilmoituksiin on liitettävä riippumattoman tarkastajan antama tarkastuslausunto. Tilintarkastustuomioistuin havaitsi kuitenkin virheitä lähes puolessa niistä menoilmoituksista, joista oli annettu huomautuksia sisältämätön lausunto. Vaikka komissio on laajentanut huomattavasti jälkitarkastusten alaa, vuoden 2008 loppuun mennessä oli ryhdytty ainoastaan vähäisiin perintätoimiin eikä seuraamuksia ollut määrätty lainkaan. Yhteisön ulkopuolelle suunnatun tuen ja kehitys- ja laajentumisasioiden toimintalohkoryhmän osalta tilintarkastustuomioistuin toteaa, että maksuissa virhetaso oli olennainen. Aiempien vuosien tapaan tilintarkastustuomioistuin havaitsi tapauksia, joissa menot eivät oikeuttaneet tukeen, todentava aineisto puuttui ja hankintamenettelyissä esiintyi sääntöjenvastaisuuksia. Asianomaisten pääosastojen käyttämät järjestelmät havaittiin edelleen ainoastaan osittain vaikuttaviksi, mutta eri syistä. Yhteisön ulkopuolelle ja kehitykseen suunnatun, myös Euroopan kehitysrahastosta rahoitetun tuen kohdalla puutteita löytyy edelleen pikemminkin täytäntöönpanoelinten ja lähetystöjen tasolta kuin keskusyksiköistä. Muilla aloilla puutteita havaittiin lähinnä jälkitarkastuksissa ja sisäisessä tarkastuksessa. 4 FI

5 Virhetasot näyttäisivät yleisesti ottaen olevan laskusuunnassa talousarvion hallinnoinnissa tapahtuneiden parannusten ansiosta, mutta säädösperustat ovat edelleen monimutkaisia ja joissakin valvontajärjestelmissä on yhä ongelmia. Kysymys kuuluu, kuinka sääntöjenvastaisten maksujen määrää voidaan edelleen vähentää? Tilintarkastustuomioistuimen tarjoama vastaus on kaksiosainen: valvontajärjestelmien vaikuttavuutta on lisättävä ja sääntöjä sekä säännöksiä tarvittaessa yksinkertaistettava. Voinkin nyt siirtyä uuden vuosikertomuksen kolmanteen keskeiseen viestiin, joka koskee valvontajärjestelmien vaikuttavuuden lisäämistä. Tilintarkastustuomioistuin on aiempina vuosina esittänyt järjestelmien parantamissuosituksia, jotka pätevät yhä. Valvontajärjestelmien parantamista olisi pidettävä jatkuvana prosessina, jossa kestää aikansa ennen kuin toimenpiteitä voidaan pitää vaikuttavina. Ensisijaisesti olisi käsiteltävä puutteita, joita tilintarkastustuomioistuin on havainnut suurimmilla ongelma-aloilla. Toin juuri edellä useita niistä esille. Huomiota olisi kiinnitettävä erityisesti siihen, että mekanismeja, joiden tarkoituksena on korjata virheitä rahoitusoikaisujen ja takaisinperinnän avulla, parannettaisiin edelleen ohjelmakauden päättämistä silmällä pitäen. Komissio on edistynyt viime vuosina huomattavasti EU-menojen valvonnan parantamisessa, mutta se voisi tehdä vielä enemmän. Tilintarkastustuomioistuin suosittaa, että komissio jatkaa toimiaan, joiden avulla pyritään varmistamaan ja osoittamaan pääosastojen valvontajärjestelmien vaikuttavuus. Vuotuisissa toimintakertomuksissa ja lausumissa esitettävien valvontajärjestelmien arviointien yhdenmukaisuudessa on parantamisen varaa, Arviointien olisi myös ilmennettävä paremmin annettuja varaumia, ja rahoitusoikaisuista sekä takaisinperinnästä annettavien tietojen laatua olisi parannettava. Komission pitäisi myös jatkossa pyrkiä hyödyntämään varmuuden hankkimisessa kaikkien jäsenvaltioiden vuotuisia yhteenvetoja ja ennakkotarkastuslausumia sekä omaehtoisia aloitteita, joita ovat tehneet tietyt jäsenvaltiot (antamalla kansallisia ilmoituksia) ja ylimmät tarkastuselimet. Komission on niin ikään edelleen seurattava, miten yhdennetyn sisäisen valvonnan kehyksen luomisesta laaditun toimintasuunnitelman tukitoimenpiteet vaikuttavat virhetasoihin, rahoitusoikaisuihin ja takaisinperintään. Näin voidaan varmistua siitä, että toteutetut toimet todella lisäävät valvontajärjestelmien vaikuttavuutta. Komission olisi saatettava päätökseen tutkimuksensa, joka koskee valvonnan kustannuksia ja hyötyä eri toimintalohkoilla. Näin olisi helpompi määrittää, millä toimintalohkoilla nykyisten valvontamenojen avulla voitaisiin saavuttaa enemmän. Lisäksi voitaisiin yksilöidä tapaukset, joissa valvonnan kustannusten ja hyötyjen välillä ei ole mahdollista saavuttaa asianmukaista tasapainoa ja joissa näin ollen olisi harkittava ohjelmien tai järjestelmien tarkistamista. Tällaisten tarkistusten yhteydessä lainsäädäntöviranomaisten ja komission olisi tutkittava, miten valvontajärjestelmät voitaisiin määrittää uudelleen pikemminkin tuotosten kuin panosten kautta. Toisin sanoen tavoitteeksi ei pitäisi asettaa suoritettavien tarkastusten lukumäärää, vaan olisi pikemminkin vahvistettava sääntöjenvastaisuuksia koskevan jäännösriskin eli hyväksyttävän virheriskin - taso, johon järjestelmän avulla pitäisi päästä. 5 FI

6 Sääntöjenvastaisuuksien määrää ei kuitenkaan voida vähentää rajattomasti valvontajärjestelmien vaikuttavuutta lisäämällä. Siirrynkin siksi käsittelemään vuosikertomuksen viimeistä keskeistä viestiä jatkuvaa yksinkertaistamisen tarvetta. Useilla aloilla, joilla tilintarkastustuomioistuin raportoi edelleen korkeista virhetasoista, virheet ovat seurausta liian monimutkaisista säännöistä ja säännöksistä. Tästä syystä yksinkertaistaminen pysyy edelleenkin ensisijaisen tärkeänä toimintana. Tilintarkastustuomioistuin korostaa tarkastuslausumassaan, että oikeudelliset vaatimukset esimerkiksi tukikelpoisuussäännöt ovat monimutkaisia tai epäselviä aloilla, joilla tilintarkastustuomioistuin on havainnut virhetason liian korkeaksi. Yksinkertaistaminen olisikin asetettava etusijalle juuri näillä aloilla. Tilintarkastustuomioistuin on aiemmin korostanut useaan otteeseen, että hyvin laaditut säännöt ja säännökset, joita on selkeä tulkita ja helppo soveltaa, vähentävät virheriskiä. Lisäksi ne järkeistävät tarvittavaa valvontaa ja parantavat sen kustannusvaikuttavuutta. Esimerkkinä voidaan mainita maatalousalan meno-ohjelmien tehokkaat yksinkertaistamistoimet tilintarkastustuomioistuin totesi, että edistystä on saavutettu eniten juuri maatalousalalla. Yksinkertaistaminen on kuitenkin toteutettava taiten. Varojen käyttöä ohjaavat säännöt ovat keskeinen väline suunnattaessa menoja toimintatavoitteiden saavuttamiseen. Tukikelpoisuussääntöjen yksinkertaistamisen yhteydessä onkin kiinnitettävä huomiota siihen, että menojen kohdentaminen ei heikkene. Lisäksi on varmistettava, että maksuehtojen yksinkertaistaminen, jonka avulla pyritään ensisijaisesti hallinnollisen työtaakan keventämiseen, edunsaajille aiheutuvien kustannusten vähentämiseen sekä varojen käyttöön liittyvien viiveiden lyhentämiseen, ei johda siihen, että sääntöjenvastaisten maksujen riski kasvaa tahattomasti. Esimerkiksi pelkkä ennakkomaksujen suorittamisehtojen höllentäminen ja ennakoina maksettavien varojen osuuden lisääminen saattavat lisätä varojen väärinkäytön riskiä, elleivät asianomaiset valvontajärjestelmät ole vaikuttavia. Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valiokunnan jäsenet, Olen välittänyt teille tilintarkastustuomioistuimen keskeiset viestit varainhoitovuoden 2008 talousarvion toteuttamisesta. Vuosikertomus on luonnollisesti tilintarkastustuomioistuimen keskeinen tuote. Se ei kuitenkaan kuten te täällä valiokunnassa hyvin tiedätte ole ainoa tuotteemme. Tilintarkastustuomioistuin julkaisee tällä viikolla myös EU:n virastoja ja muita elimiä koskevat erityisvuosikertomukset. Tilintarkastustuomioistuin on lisäksi edellisen vastuuvapausmenettelyn jälkeen julkaissut jo 15 erityiskertomusta, joiden aihealueet vaihtelevat vähävaraisille henkilöille suunnattavasta EU:n elintarvikeavusta komission varainhallintaan. Kertomuksissa tuodaan esille EU:n varainhoidon kehittämishaasteita, jotka ovat suurempia kuin pelkkä sääntöjenvastaisten talousarviomaksujen määrän vähentäminen. Niissä myös esitetään laajaalaisempia toiminnan suunnitteluun liittyviä näkökohtia. 6 FI

7 Tässä kaksi tuoretta esimerkkiä: tilintarkastustuomioistuin julkaisi maito- ja maitotuotemarkkinoiden hallinnointivälineistä erityiskertomuksen, josta käy ilmi, että toiminnan välineet eivät aina riitä laaja-alaisten ja jossain määrin myös ristiriitaisten toimintatavoitteiden saavuttamiseen; huippuosaamisen verkostoja ja yhdennettyjä hankkeita koskevassa erityiskertomuksessa tuodaan puolestaan esille ongelmia, joita aiheutuu, jos meno-ohjelmalta puuttuu selkeä toimintalogiikka tai tulosindikaattorit. Komission on syytä ottaa tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen ja erityiskertomusten viestit asianmukaisesti huomioon laatiessaan ehdotuksia varainhoitoasetuksen tarkistamisesta, uudesta rahoituskehyksestä ja talousarvion uudistamisesta. Tätä silmällä pitäen tilintarkastustuomioistuin aikoo julkaista asiakirjan, johon kootaan viimeaikaisten kertomusten keskeiset viestit. Näin pyritään antamaan komissiolle ja parlamentille lisätukea EU:n varainhoidon parantamispyrkimyksissä. Asiakirjassa tullaan yksilöimään alat, joilla tilintarkastustuomioistuimen havaintojen mukaan on eniten aihetta sääntöjenvastaisuuksien vähentämiseen ja varainhoidon parantamiseen. Myös Lissabonin sopimus tuo EU:n toimintaan muutoksia, jotka vaikuttavat komission ja parlamentin tehtäviin ja vastuualueisiin EU-varojen käytön hallinnoinnin ja arvioinnin alalla. Muutokset vaikuttavat vahvasti myös tilintarkastustuomioistuimen työhön, ja muutoksia pitäisikin hyödyntää tilivelvollisuuden ja avoimuuden lujittamiseen, mikä puolestaan lisäisi osaltaan kansalaisten uskoa ja luottamusta EU:n toimielimiin. Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valiokunnan jäsenet, EU on nyt tärkeässä uudistusvaiheessa, joka luo oivallisen tilaisuuden parannuksille. Hiljattain järjestettyjen Euroopan parlamentin vaalien myötä saimme uuden parlamentin sekä puhemiehen. José Manuel Barroso jatkaa komission puheenjohtajana, ja uudet komission jäsenet nimitetään myös tehtäviinsä piakkoin. Uudistusten aikana on kuitenkin tärkeää ottaa opiksi aiemmista kokemuksista. Uskon, että tilintarkastustuomioistuimella on olennainen asema sellaisten kertomusten ja lausuntojen esittäjänä, jotka eivät pelkästään yksilöi olemassa olevia ongelmia, vaan sisältävät myös EU-varojen käyttöä koskevia parannussuosituksia. Tilintarkastustuomioistuin haluaakin jatkaa yhteistyötä muiden toimielinten kanssa, jotta nykyisistä mahdollisuuksista saadaan paras mahdollinen hyöty EU:n varainhoidon parantamista silmällä pitäen. Paljon kiitoksia kaikille kuulijoille. 7 FI

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 10. joulukuuta 2013 ECA/13/45 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuotta 2012 koskevan vuosikertomuksen

Lisätiedot

VARAINHOITOVUOTTA 2007 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TÄYSISTUNNOSSA

VARAINHOITOVUOTTA 2007 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TÄYSISTUNNOSSA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN ECA/08/23 EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VITOR CALDEIRAN PUHE VARAINHOITOVUOTTA 2007 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TÄYSISTUNNOSSA

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely

Lisätiedot

EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VÍTOR CALDEIRAN PUHE

EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VÍTOR CALDEIRAN PUHE EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN ECA/10/37 EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VÍTOR CALDEIRAN PUHE VARAINHOITOVUOTTA 2009 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TALOUSARVION

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe - Alustava versio - EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Bryssel, 5. marraskuuta 2013 ECA/13/38 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten

Lisätiedot

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Euroopan tilintarkastustuomioistuin vastaa Euroopan unionin talouden tarkastamisesta. EU:n ulkoisena tarkastajana se osaltaan kehittää unionin varainhoitoa ja toimii sen kansalaisten

Lisätiedot

VARAINHOITOVUOTTA 2007 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TALOUSARVION VALVONTAVALIOKUNNALLE

VARAINHOITOVUOTTA 2007 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TALOUSARVION VALVONTAVALIOKUNNALLE EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN ECA/08/21 EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN VITOR CALDEIRAN PUHE VARAINHOITOVUOTTA 2007 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TALOUSARVION

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2084(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM VVC Ovaska Pasi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM VVC Ovaska Pasi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2010-00718 VVC Ovaska Pasi(VM) 18.11.2010 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2009 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2082(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7802/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 5981/17, 5982/17 Asia: FIN 224 FSTR 21 FC

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2015 2014/2083(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24)

KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/133 KERTOMUS Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/38)

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/38) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/203 KERTOMUS Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/38) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

KERTOMUS. Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26)

KERTOMUS. Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/143 KERTOMUS Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26) JOHDANTO 1. Europolin eläkerahasto

Lisätiedot

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/41 KERTOMUS kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Lainsäädäntöasiantuntija

Lainsäädäntöasiantuntija Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2008-00668 VVC Ovaska Pasi 04.12.2008 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2007 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2079(DEC) 2.2.2015 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus (2016/C 449/19)

KERTOMUS. Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus (2016/C 449/19) C 449/102 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus (2016/C 449/19) JOHDANTO 1. Euroopan tasa-arvoinstituutti

Lisätiedot

6372/19 ADD 1 1 ECOMP LIMITE FI

6372/19 ADD 1 1 ECOMP LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2019 (OR. en) 6372/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 5 ECOFIN 161 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Talous- ja rahoitusasiat) 12. helmikuuta 2019

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/29)

KERTOMUS. Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/29) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/157 KERTOMUS Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/29) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/41)

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/41) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/219 KERTOMUS innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/41) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM VVC Ovaska Pasi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM VVC Ovaska Pasi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00875 VVC Ovaska Pasi(VM) 18.11.2011 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/37)

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/37) C 417/228 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/37) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Vastuuvapaus 2013: EU:n yleinen talousarvio - Euroopan komissio ja toimeenpanovirastot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Vastuuvapaus 2013: EU:n yleinen talousarvio - Euroopan komissio ja toimeenpanovirastot Euroopan parlamentti 204-209 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(205)08 Vastuuvapaus 203: EU:n yleinen talousarvio - Euroopan komissio ja toimeenpanovirastot. Euroopan parlamentin päätös 29. huhtikuuta 205 vastuuvapauden

Lisätiedot

VARAINHOITOVUOTTA 2001 KOSKEVAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY

VARAINHOITOVUOTTA 2001 KOSKEVAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY VARAINHOITOVUOTTA 2001 KOSKEVAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY Euroopan parlamentti 4. joulukuuta 2002, Bryssel Juan Manuel Fabra Vallés Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentti

Lisätiedot

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg Puh. (+352) Sähköposti eca.europa.eu

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg Puh. (+352) Sähköposti eca.europa.eu Kertomus Sisnetin (kansallisten rajavalvonta-, tulli- ja poliisiviranomaisten tietojenvaihtoon tarkoitetun tiedotusverkoston) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta 12, rue

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe. Varainhoitovuoden 2013 vuosikertomusten esittely

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe. Varainhoitovuoden 2013 vuosikertomusten esittely FI Puhe Bryssel, 5. marraskuuta 2014 ECA/14/48 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2013 vuosikertomusten esittely Euroopan parlamentin talousarvion

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus C 417/218 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus (2017/C

Lisätiedot

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35)

KERTOMUS. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35) C 449/188 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015

Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi L-1615 Luxembourg Puh. (+352) 4398 1 Sähköposti eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2124(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2124(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 29.1.2015 2014/2124(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen

Lisätiedot

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/02)

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/02) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/17 KERTOMUS Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/02) JOHDANTO

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN HUBERT WEBERIN PUHE

EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN HUBERT WEBERIN PUHE FI ECA/05/13 EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN HUBERT WEBERIN PUHE VARAINHOITOVUOTTA 2004 KOSKEVAN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY EUROOPAN PARLAMENTIN TALOUSARVION VALVONTAVALIOKUNNALLE STRASBOURG,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0140/23. Tarkistus. Georgi Pirinski, Inés Ayala Sender S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0140/23. Tarkistus. Georgi Pirinski, Inés Ayala Sender S&D-ryhmän puolesta 20.4.2016 A8-0140/23 23 70 kohta johdantokappale 70. kehottaa neuvostoa suhtautumaan vastuuvapausmenettelyyn valppaammin; suhtautuu myönteisesti Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan omaksumaan kriittiseen

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/33)

KERTOMUS. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/33) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/179 KERTOMUS Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/33) JOHDANTO

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus tutkimuksen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

sekä Eurojust-yksikön vastaus

sekä Eurojust-yksikön vastaus Kertomus Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1

Lisätiedot

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta (2017/C 417/07)

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta (2017/C 417/07) C 417/52 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/25)

KERTOMUS. Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/25) C 449/138 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/25) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/37)

KERTOMUS. Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/37) C 449/198 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/37) JOHDANTO 1. Euroopan poliisivirasto

Lisätiedot

KERTOMUS. yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/08)

KERTOMUS. yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/08) C 449/46 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/08) JOHDANTO 1. Yhteisön kasvilajikevirasto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2080(DEC) 2.2.2015 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen (2016/C 449/18)

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen (2016/C 449/18) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/97 KERTOMUS Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/18) JOHDANTO

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan kalastuksenvalvontaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu 2 JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

KERTOMUS. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus C 449/128 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2014 vuosikertomuksen esittely Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalle

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2014 vuosikertomuksen esittely Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalle FI Puhe Bryssel, 10. marraskuuta 2015 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2014 vuosikertomuksen esittely Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

euroopan TilinTarkasTusTuomioisTuin Lausunto nro 1 Euroopan unionin talousarviohallinnon parantaminen:

euroopan TilinTarkasTusTuomioisTuin Lausunto nro 1 Euroopan unionin talousarviohallinnon parantaminen: euroopan TilinTarkasTusTuomioisTuin Lausunto nro 1 2010 Euroopan unionin talousarviohallinnon parantaminen: riskit ja haasteet FI 1 SISÄLLYSLUETTELO kohta 2 Johdanto 3-5 3-4 4-5 Sääntöjenvastaisuuksien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2075(DEC) 2.2.2015 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40)

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/247 KERTOMUS innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 28.1.2015 2014/2087(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen talousarvion toteuttamisesta

Lisätiedot

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/20)

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/20) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/107 KERTOMUS Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/20) JOHDANTO

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/61 KERTOMUS pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C

Lisätiedot

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/02)

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/02) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/25 KERTOMUS Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/02) JOHDANTO

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg T (+352) E eca.europa.eu

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg T (+352) E eca.europa.eu Kertomus Sisnetin (kansallisten rajavalvonta-, tulli- ja poliisiviranomaisten tietojenvaihtoon tarkoitetun tiedotusverkoston) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2016 päättyneeltä varainhoitovuodelta 12, rue

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/14)

KERTOMUS. Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/14) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/77 KERTOMUS Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/14) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/193 KERTOMUS Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus (2016/C

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Puhe Luxemburg, 18. maaliskuuta 2014 ECA/14/09 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Tilintarkastustuomioistuimen vuoden 2014 työohjelman esittely Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

KERTOMUS Euroopan koulutussäätiön (Torino) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus (98/C 406/07)

KERTOMUS Euroopan koulutussäätiön (Torino) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus (98/C 406/07) C 406/38 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 28.12.98 KERTOMUS Euroopan koulutussäätiön (Torino) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus (98/C 406/07)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 28.1.2015 2014/2101(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen talousarvion toteuttamisesta

Lisätiedot

Ville Itälä, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen ( )

Ville Itälä, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen ( ) Ville Itälä, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen (2.12.2015) Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014, asiantuntijalausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle YLEISTÄ Varainhoitovuoden

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen (2017/C 417/18)

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen (2017/C 417/18) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/115 KERTOMUS Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/18) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/05)

KERTOMUS. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/05) C 417/42 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/05) JOHDANTO

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Tilintarkastuspäällikkö Jari Sanaskoski, 03.12.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden tarkastusviraston EUvaroja koskevat tarkastushavainnot

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/20)

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/20) C 417/126 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/20) JOHDANTO

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 29.1.2015 2014/2081(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

sekä keskuksen vastaus

sekä keskuksen vastaus Kertomus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.1.2017 2016/2170(DEC) TARKISTUKSET 1-12 Petr Ježek (PE595.376v01-00) Vastuuvapaus 2015: Euroopan oikeudellisen

Lisätiedot

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21 C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen

Lisätiedot

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.

Lisätiedot

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus C 417/74 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/04)

KERTOMUS. Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/04) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/37 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/04) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta

Talousarvion valvontavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 26.3.2013 TYÖASIAKIRJA Euroopan komission kesäkuussa 2005 ehdottaman yhdennetyn sisäisen valvonnan kehyksen kehittämistä koskevan suunnitelman

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2007/2037(DEC) 6.2.2008 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EU:n varainhoidon valvojat

EU:n varainhoidon valvojat FI EU:n varainhoidon valvojat EUROOPAN TILINTARKASTUS TUOMIOISTUIN Tarkastamme EU:n varoja ympäri maailmaa Euroopan tilintarkastustuomioistuin on vuonna 1977 perustettu EU:n toimielin, joka sijaitsee Luxemburgissa.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/26)

KERTOMUS. Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/26) C 417/166 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/26) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viraston vastaus

Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viraston vastaus Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot