Viholan koulun Vanhempainyhdistys. 1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viholan koulun Vanhempainyhdistys. 1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo"

Transkriptio

1 Viholan koulun Vanhempainyhdistys PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS Aika keskiviikko kello 18:00 19:20 Paikka Viholan koulun ruokasali 1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtajaksi valittiin Jari Liimatainen, sihteeriksi Outi Karlsson, pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Kirsi Keinonen ja Hanna-Mari Kairtamo. 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Esityslistan hyväksyminen Kokouksen esityslista (liite 1) hyväksyttiin. 5. Toimintakertomus kaudelta Taru Lehtimäki esitteli toimintakertomuksen (liite 2). Hallitus on kokoontunut toimikaudella kahdeksan kertaa, työkokouksia on ollut lisäksi kaksi. Toimintakertomus kaudelta hyväksyttiin. 6. Tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto Rahastonhoitaja Päivi Vesanto kävi läpi tilinpäätöksen, tuloslaskelman ja taseen. Tilikauden ylijäämä on 497,45 euroa. Tilinpäätös ja tilintarkastustajien lausunto (liitteet 3 ja 4) hyväksyttiin. 7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle Tili-ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle. 8. Toimintasuunnitelma kaudelle Taru Lehtimäki esitteli toimintasuunnitelman kaudelle (liite 5). Koulun ja kotien välistä yhteistyötä jatketaan (mm. koulunkorvatoiminta, liikuntasalivuoro perheille sunnuntaisin, YK:n lastenoikeuksien juhlavuoden kunniaksi järjestettävät naamiaiset), yhteistyö opettajien oppilaskunnan ja muiden Nokian vanhempainyhdistysten ja Viholan omakotiyhdistyksen kanssa jatkuu.

2 2 Tiedottamista hoidetaan luokkatoimikuntien välityksellä, internet-sivujen kautta sekä julkaisemalla koulun omaa Hiirenkorva-lehteä. Varoja kertyy kannatusjäsenyyksistä, tapahtumista sekä Viholan koulun kassimyynnistä. Kuluja kertyy lasten pihatarvikkeiden hankkimisesta, tapahtumien järjestämisestä sekä kilpailupalkintojen hankkimisesta. Hallitus kokoontuu toimikautena tarpeen mukaan. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma. 9. Talousarvio kaudelle Päivi Vesanto esitteli talousarvion kaudelle (liite 6) Talousarvio hyväksyttiin. 10. Jäsenmaksut Jäsenmaksua ei yhdistyksellä ole, yhdistyksen kannatusjäsenyys on ollut 5 euron hintainen. Toimikaudella jäsenmaksuja kertyi 145 euroa. Keskusteltiin jäsenmaksun suuruudesta sekä kannatusjäsenyydestä terminä sekä jäsenmaksujen vaatimattomasta kertymisestä. Päätettiin että vastedes kannatusjäsenyys-termin sijasta käytetään termiä vapaaehtoinen jäsenmaksu (oppilaiden vanhempien vapaaehtoinen jäsenmaksu) ja ulkopuolisille käytetään termiä kannatusmaksu (kummit, mummit ja muu suku), jotta vältytään sekaannuksilta. Päätettiin pitää vapaaehtoisen jäsenmaksun suuruus ennallaan. Todettiin, että seuraavaa talousarviota mietittäessä otetaan huomioon mahdollinen vapaaehtoisen jäsenmaksun korotus. 11. Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten valinta Vanhempainyhdistyksen hallituksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Taru Lehtimäki. Hallituksen jäseniksi valittiin luokkien vanhempien edustajat seuraavasti: 1lk Jani Muhonen ja Paula Kaarijärvi 2lk Jari Liimatainen ja Tiina Hult 3lk Kari Lyytikäinen ja Hanna-Mari Kairtamo 4lk Heli Mansikka ja Taru Lehtimäki 5lk Timo Juntunen ja Kirsi Keinonen 6lk Päivi Vesanto ja Tiina Lehtimäki Opettajajäseneksi valittiin Helena Niskanen. 12. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta Tilintarkastajiksi valittiin Pentti Savolainen ja Marjo Haapaniemi sekä varatilintarkastajiksi Petra Palomäki ja Tero Jutilainen. 13. Ilmoituslehdestä päättäminen Päätettiin, että paikallislehteä ei käytetä säännöllisesti ilmoituskanavana, koska oppilaiden vanhemmat tavoitetaan parhaiten omalla tiedotuksella.

3 14. Muut asiat Keskusteltiin siitä miten saataisiin yhä suurempi aktiivisten vanhempien joukko mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan. Päätettiin jatkaa aktiivista tiedotusta toiminnasta ja mennä mahdollisuuksien mukaan luokkien tapahtumiin kertomaan vanhempainyhdistyksen toiminnasta. Keskusteltiin koulun mahdollisesta laajentumisesta kaksisarjaiseksi. Asian käsittely ja selvitystyö kunnassa on kesken. Taru Lehtimäki kävi läpi Nokian koulun Vanhempainyhdistyksen kannanoton Nokian koulun tilanteesta tekniselle lautakunnalle. (liite 7) Taru Lehtimäki kiitti väistyviä hallitusjäseniä hienosta talkoohengestä ja aktiivisesta toiminnasta. 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19:20. 3 Jari Liimatainen puheenjohtaja Outi Karlsson sihteeri Kirsi Keinonen pöytäkirjantarkastaja Hanna-Mari Kairtamo pöytäkirjantarkastaja LIITTEET 1 esityslista 2 toimintakertomus tilinpäätös 4 tilintarkastajien lausunto 5 toimintasuunnitelma talousarvio Nokian koulun Vanhempainyhdistyksen kannanotto tekniselle lautakunnalle

4 1 VIHOLAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:n HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Viholan koulun 1.luokka AIKA: klo LÄSNÄ: Paula Kaarijärvi (1lk ) Jari Liimatainen ja Tiina Hult (2lk ) Hanna-Mari Kairtamo (3lk ) Heli Mansikka ja Taru Lehtimäki (4lk ) Timo Juntunen (5lk ) Päivi Vesanto ja Tiina Lehtimäki (6lk ) POISSA: Helena Niskanen (opettajajäsen ) Jani Muhonen 1 lk Kari Lyytikäinen 3lk Kirsi Keinonen 5 lk 1. KOKOUKSEN AVAUS - Puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS - Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN -pöytäkirja hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN -Esityslista hyväksyttiin 5. YHTEENVETOA ALKULUKUKAUDESTA -Auringonkukkakisa - palkinnot jaettiin perjantaina 18.9 koulunkorvavälitunnilla, kustannukset olivat 90!. Jatkossa kilpailujen palkinnot jaetaan muussa yhteydessä. - Etelä-Nokian koulutilanne - tekninen lautakunta on esittänyt Nokian koulun uudisrakennukselle varoja joka rakennetaan ensin yksisarjaisena ja on myöhemmin laajennettavissa kaksisarjaiseksi. Tervasuolle on tulossa koululaajennus. Kaupunginhallituksen päätöstä odotetaan. Ensisyksynä alueella koulutulokkaita 90 enemmän, kuin mitä siirtyy yläkouluun. - Koulutoimenjohtajan terveiset - Koulutoimenjohtaja Tuomas Erkkilä on virkavapaalla vuoden. Oppilaiden työrauhasta keskusteltu ja yhteistyön toivotaan jatkuvan suotuisasti. - Kukkasipulien istutus

5 2 - Kaupungin puutarhuri Jyrki Lehtimäki antoi luvan istuttaa kukkasipulit, jotka ovat jatkumoa ilmankos-kampanjalle. Ne istutetaan perjantaina 9.10 joko koulunkorvavälitunnilla tai oppituntien aikana, mikäli opettajakunta on suotuisa ajatukselle. Budjetti maksimissaan 50! idänsinililjoille ja krookuksille. - Luokkatoimikuntien kuulumiset - Keskusteltiin edellisen perjantain diskoillasta. 6.lk pitänee joulumyyjäiset 6. VARAT JA ALKUKAUDEN HANKINNAT - Auringonkukkakisan palkinnot ja Helenalle ostettu surunvalittelukortti. Näistä ei ole vielä kuitteja toimitettu rahastonhoitajalle. Tilin saldo 527,45!. 7. NAAMIAISET klo urheilusalissa. Keskustelua naamiais-työryhmän ehdotuksen mukaan. Talkookokous 4.11 klo JÄSENHANKINTA - muutamia uusia jäseniä on tullut. Markkinointia jatketaan kirpparilla ja naamiaisilla. Luokan sähköpostilistalla suora linkki nettisivuille on tuottanut tulosta, puhuminen luokkatoimikunnan kokouksessa ei. Kannatusjäsenistä ei pidetä edelleenkään rekisteriä. 9.TIEDOTTAMINEN, IDEOITA NETTISIVULLE - keskusteltiin sivustosta. Hallituksella lukittu keskustelupalsta, jota aletaan pääasiassa käyttämään sähköpostin sijaan. Avataan ensimmäinen puheenaihe naamiaisista. 10. OPPILASKUNNAN TAPAAMINEN - opettajajäsen poissa, siirretään seuraavaan kokoukseen 11. YHTEISKOKOUS OPETTAJIEN KANSSA - kysytään opettajilta päivämäärää marraskuun lopulle. Toivotaan ennalta käsiteltävät asiat myös opettajien taholta. Vanhempainyhdistykseltä esim. kiva-koulu-projektin eteneminen, koulunkorvalehden sisältö, opettajien mielipide säästökohteista, lomautukset ym. Keskustelupalstalla käsitellään enemmän. 12. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT - Miten huomioida ne lapset, jotka tulevat toisista päiväkodeista? Kevätkauden viimeiseen tapahtumaan kutsutaan muista pk:ta tapahtumaan eskarit, jotka ovat tulossa Viholaan ja toimitetaan lehti, mikäli päiväkotien henkilökunta tietää tulevat lapset. Kysytään päiväkodeista Orvokki, Kartano ja Pitkäniemi. Jatketaan asiasta keväällä. -kirpputori klo 18. Mainosten jakelijoille mainokset ja jakoalueet valmiina, jakelu voi alkaa. Pöytien järjestäjät paikalla klo Tällä hetkellä 8 ulkopuolista pöytää varattuna luokkien lisäksi.

6 3 Vanhempainyhdistys myy kasseja. 6lk:laisilla tatuointipiste puffetin lisäksi. Omakotiyhdistys myy makkaraa ulkopuolella. 13.SEURAAVA KOKOUS - tiistaina klo luokassa 14. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN - Kokous päätettiin klo Taru Lehtimäki puheenjohtaja Paula Kaarijärvi sihteeri

7 1 MUISTIO VIHOLAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:n HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Viholan koulun 5.luokka AIKA: klo LÄSNÄ: Paula Kaarijärvi ja Jani Muhonen (1 lk) Jari Liimatainen ja Tiina Hult (2lk ) Kari Lyytikäinen (3lk) Heli Mansikka ja Taru Lehtimäki (4lk ) Timo Juntunen ja Kirsi Keinonen (5 lk) Päivi Vesanto ja Tiina Lehtimäki (6lk ) Helena Niskanen Anne Tyven Mikko Selkämö Pirkko Mattila Juha Mäki Tiina Yli-Kippari Satu Matikainen POISSA: Hanna-Mari Kairtamo (3lk ) Kirsti Silvennoinen 1. KOKOUKSEN AVAUS - Puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo KIVA KOULU -HANKE, JALKAUTTAMINEN KAIKILLE LUOKKA-ASTEILLE Helena ja Pirkko kertoivat kiva koulu-hankkeesta, materiaalia on joka luokalle ja selkeät tuntisuunnitelmat on olemassa. Painopiste on kuitenkin 1lk:lla. Opettajat ovat pitäneet kiva-koulutunteja vaihtelevasti, resurssien mukaan. Isommat tykkäävät kiva-koulutunneista, koska ne esim. sisältävät monipuolisia harjoituksia. Kokemukset tunneista ovat myönteisiä. Myös samantapaista askeleittain-oppitunteja on pidetty ja lähetetty kotiin asiasta tietoa. Hankkeet tukevat toisiaan. Yhtäkään tapausta ei ole tiimiin tullut, johon kuuluvat Pirkko, Helena ja Mikko.

8 2 Vy toivoo että kiva koulu-hankkeesta tulisi hiljalleen koko koulun filosofia. Vanhemmille löytyy hankkeesta tietoa myös netistä. Tästä laitetaan vy:n sivuille linkki. 3. HIIRENKORVAN ILMESTYMINEN, SISÄLTÖ, ESIKOULU- JA YLÄKOULUYHTEISTYÖ Keskustelun perusteella päätettiin että Hiirenkorva ilmestyy keväällä, hyvissä ajoin ennen koulun loppumista, jotta juttuja voidaan työstää oppitunneilla. Lehti sisältäisi kokoavasti vuoden tapahtumia. Voisi olla esim.kirjoitus yläkouluun siirtyneiltä henkilöiltä, jotka kertoisivat tuntemuksiaan uudesta ympäristöstä. Esikoululaiset työstävät oman aukeamansa. Rehtori on lupaillut, että koulu kustantaisi joka toisen Hiirenkorvan painatuskulut, mutta rahat olisivat pois koulun muista rahoista. Asiaa harkitaan, kun se on ajankohtaista. Kevään 2010 lehden aineistot on oltava valmiina 15.4 mennessä lehtityöryhmän työstettävänä. 4. ETELÄ-NOKIAN KOULUSUUNNITELMAT Nokian koulu saa uudisrakennuksen ja nykyinen suunnitelma nähdään hyvänä ratkaisuna. Rehtori oli pyytänyt muistuttamaan, että ei saa tuudittautua ajatukseen Viholan koulun pysyvän stabiilina, koulurajoja saatetaan tulevaisuudessa rukata. Liikuntapaikoista keskusteltiin. Ulkoliikuntapaikat välillä aika täynnä. Asia pitää pitää vireillä. 5. VY-TOIMINNAN TOIVEET, ODOTUKSET OPETTAJIEN TAHOLTA Vy on aktiivinen ja tapahtumat ovat positiivisia. Toiminnalla ei kuitenkaan ole merkitystä, mikäli se ei nivoudu koulun toimintaan. Koulun tienpuoleisen päädyn pulkkamäestä keskusteltiin. Mäki on vaarallinen, koska keskellä mäkeä on puita ja mäki viettää sopivasti päin koulua. Pulkkamäkeen toivotaan muutosta. Välituntivalvoja ei pysty yksinään valvomaan koko piha-aluetta pulkkailukaudella. Vy:n kannanottoa toivotaan pulkkamäen vaarallisuudesta. 6. KOULUN PIHAN KÄYTTÖ KOULUAJAN ULKOPUOLELLA

9 3 Koulun seiniä sotketaan aroniapensaiden marjoilla ja seinien pesun hoitaa erikoisfirma. Joka syksy talkkarilta on pyydetty, että pensaat hävitettäisiin. Tilalle toivotaan muita pensaita. Vy lupasi selvittää asiaa kaupunginpuutarhurilta.. 7. LOMAUTUSSUUNNITELMAT Rehtorit ja vt koulutoimenjohtaja kokouksessaan olivat keskustelleet mahdollisuudesta lomauttaa ns.veso-päivistä, lukuvuoden päätöspäivät syksyltä ja keväältä. Veso-päivinä tehdään suunnittelutöitä. Kaikki lomautussuunnitelmat ovat edelleen ilmassa, niin ajankohdat kuin lomautuspäivien määrätkin. Vy:n on yhteisrintamana vietävä asiaa pikaisesti eteenpäin. Opettajien työ on miellettävä niin tärkeäksi ettei lomautuksia toimeenpanna opettajakunnalle. Vanhempia ei haluta oppitunneille valvomaan. Mikko informoi vy:tä kun enemmän faktoja on olemassa. 8. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN - Kokous päätettiin klo 19.10

10 1 VIHOLAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:n HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Viholan koulun 1.luokka AIKA: klo LÄSNÄ: Jani Muhonen ja Paula Kaarijärvi (1lk ) Tiina Hult (2lk ) Heli Mansikka ja Taru Lehtimäki (4lk ) Päivi Vesanto ja Tiina Lehtimäki (6lk ) Timo Juntunen 5lk Helena Niskanen (opettajajäsen) POISSA: Jari Liimatainen Kirsi Keinonen Kari Lyytikäinen Hanna-Mari Kairtamo 1. KOKOUKSEN AVAUS - Puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS - Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN -pöytäkirja hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN -Esityslista hyväksyttiin 5.JÄSENTIEDOT - 70 henkilöä, Timo linkittää ilmolomakkeen etusivulle. 6. VARAT JA KIRJATTAVAT HANKINNAT - 820,03, korkoa tullut 0,94e 7. KEVÄÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU - pihatapahtuma keskiviikkona , ideat jätettiin hautumaan esim. tokaluokan pyöräilykortti. Koulu ei lomautusten vuoksi paljon pysty olemaan mukana. Toimitetaan jäsenkirje mm. pihatapahtuman suunnittelusta helmikuussa. 8. HIIRENKORVAN SISÄLTÖ - Lemmikkinurkka palsta saanee jatkoa. Julkaistaanko piirustuskilpailu? Aihe? Sisällysaihio laitetaan hallituksen lukituille sivuille. Kukkaistutuskuvat ovat kadonneet.

11 2 9.VY NETTISIVUT - keskusteltiin sivujen käyttömukavuudesta ja uudesta hieman karsitusta ulkoasusta. Tulevaisuudessa satsataan sivujen ulkonäköön, jota pohditaan seuraavassa vy.n kokouksessa tietokoneluokassa. Jani kiinnostunut kohentamaan sivujen ulkoasua ja mahdollista toimivuutta. 10. KOULUNKORVATOIMINTA, VARAUSKALENTERI - koulunkorvakalenteri ei toimi ja koulunkorvatoiminta on pysähtynyt. Muistutusviesti laitetaan koulunkorvaringissä oleville, jotta toiminta jatkuisi. Helmikuun toisella viikolla lähtee paperitiedote. Luokkatoimikunnan kokouksissa tulee keskustella asiasta. 11. OPPILASKUNNAN TAPAAMINEN, EDUSTAJA/EDUSTAJAT HELMIKUUN KOKOUKSEEN - ma klo 14. Taru, Tiina ja/tai Paula. Varmistetaan osallistujat seuraavassa kokouksessa. 12. OPPILAIDEN TYÖRAUHAN LUOKITTAIN - avustajatilanteeseen olaan tällä hetkellä tyytyväisiä. 1 työsuhde loppuu viikkoa ennen hiihtolomaa, jatko työllistämisviranomaisista kiinni. Tarve ja toive on yhteinen että avustaja voisi jatkaa. Muutoin on vain 1 avustaja. 4 luokalla ongelmia oman opettajan kanssa. Vy tekee selvityspyynnön vt. koulutoimenjohtajan toiminnasta virantoimituksessa koskien 4. luokan opettajan opetustoiminnasta Selvityspyynnön allekirjoittavat kaikki hallitusjäsenet yhdessä. Tällä hetkellä luokalla on sijainen johon ollaan tyytyväisiä. 13.OPETTAJIEN LOMAUTUKSET - Lomautuspäiviä on 14. Todennäköisesti vesopäiviä (virkaehtosopimuksen mukainen koulutuspäivä) ei pidetä, lukukausien päättöpäivät sekä kaksi jaksoa keväällä ja syksyllä, jossa päivät pe,la,su ja ma. Varsinaisesta opetuksesta aika vähän päiviä pois, mutta lapsille tärkeät juhlapäivät jäävät sekä opettajien suunnittelupäivät. Keskusteltiin miksi ei ole laskelmia paljonko kaupunki säästää tällä? Mikä opettajien osuus. Koko kaupungin henkilöstön 3 milj säästöpotista? Heli ottaa yhteyttä henkilöstöpäällikköön saadaksemme laskelmia Tervasuon kokousta varten. 14. NOKIAN VANHEMPAINYHDISTYSTEN YHTEISTAPAAMINEN TERVASUON KOULULLA - osallistuvat ainakin Tiina L., Jari, Taru ja Jani?

12 3 15.MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT - koulun pakkasraja -20c 16.SEURAAVA KOKOUS - to klo tietokoneluokassa, aiheena mm.pedasivut, Mikko Selkämö kutsutaan. 17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN - Kokous päätettiin klo Taru Lehtimäki puheenjohtaja Paula Kaarijärvi sihteeri

13 1 VIHOLAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:n HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Viholan koulun tietokoneluokka AIKA: klo LÄSNÄ: Jani Muhonen ja Paula Kaarijärvi (1lk ) Jari Liimatainen ja Tiina Hult(2lk ) Kari Lyytikäinen ja (3lk ) Taru Lehtimäki (4lk ) Kirsi Keinonen ja Timo Juntunen (5lk ) Tiina Lehtimäki (6lk ) Helena Niskanen (opettajajäsen) Mikko Selkämö, vararehtori, kusuttuna POISSA: Hanna-Mari Kairtamo Päivi Vesanto Heli Mansikka 1. KOKOUKSEN AVAUS - Puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS - Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN -pöytäkirja hyväksyttiin ja allekirjoitetaan seuraavassa kokouksessa 4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN -Esityslistan esitysjärjestystä muutettiin 5. OPPILAIDEN TYÖRAUHA LUOKITTAIN - 1kl työrauha luokassa hyvä, tavanomaista kiistelyä välitunneilta siirtyy oppitunneille. Avustajan lähtemisestä keskusteltiin. - 2 lk työrauha kunnossa - 3 lk työrauha parantunut, opettaja tehnyt paljon töitä. Sijainen tulossa isäkuukauden ajaksi - 4 lk, työrauha hyvä. Sijainen helmikuun puoleen väliin, jonka jalkeen toinen sijainen joka toimii äitislomansa alkamiseen asti. Seuraava sijainen vielä auki, oikean opettajan sairausloma jatkuu huhtikuun loppuun. - 5 lk kaikki hyvin, tiedottaminen vanhemmille erinomaista - 6 lk työrauha kunnossa

14 2 - avustajatilanne: 1 vakituinen, vko:n 7 loppuu toisen avustajan sijaisuus, opettajat antavat työvoimatoimistoon lausunnon, jotta työsuhde jatkuisi. Iltapäiväkerhoon tullut harjoittelija. 6. NOKIAN VANHEMPAINYHDISTYSTEN JÄRJESTÄMÄ KESKUSTELU- TILAISUUS Nokian lukion salissa, pj:nä MarttiJaatinen Nokian Uutisista. Kutsuttuja ilmeisesti Työryhmä päättää tilaisuuden funktion. Suljetulle sivuille esitettäviä kysymyksiä, joista parhaat esitetään. 7. OPETTAJIEN LOMAUTUKSET, TOIMINTA VIHOLASSA - Toteutustavassa vielä epäselvyyttä. Ehdotettu uutta seuraavanlaista suunnitelmaa: ensimmäinen lomautusilmoitus tulee koskemaan vain kevättä, jolloin 6 päivää, syksyn 8 päivää ilmoitetaan syksyllä. Kouluilla velvoite tiedottaa suunnitelmasta vanhempainillassa. Vastuukysymykset puhututtivat. Vanhempainyhdistys ottaa kantaa tilanteeseen kun vastaus AVI:lta kanteluun saadaan. 5. JÄSENTIEDOT -ennallaan 6. VARAT JA KIRJATTAVAT HANKINNAT -rahaa 778,43e, maksetaan yhdistysrekisterimaksu 10e, Taru toimittaa kuitin Päiville 7. VY-WEB - Weppisivuja tarkasteltu Mikko Selkämön kanssa 8. KOULUNKORVATOIMINTA, VARAUSKALENTERI - Varauskalenterinohjeistus tehdään (Timo tekee) tämä tulee kalenterin kaveriksi webbiin. 9.HIIRENKORVAN SISÄLTÖ, TYÖRYHMÄN SOPIMINEN - Satu Reinikainen, Taru, Jani visualistina sekä Timo - opettajien kautta juttuja oppilailta 10. KEVÄTRIEHA Kirsi, Heli kutsuu koolle, Tiina H, Jari, K Lyytikäinen - tapaaminen ennen seuraavaa vy:n hallituksen kokousta 11. VY-TIEDOTTEEN 1/2010 ASIASISÄLTÖ - Keskustelutilaisuus lomautuksista - Koulunkorvatoiminta ja varauskalenterin ohjeet - Lomautuksista (oikaisuvaatimus saatu, kantelu tehty) - Kaupungilta tieto jotta vanhempain ilta asian tiimoilta - vy vs. oppilaskunta yhteistyö - Luontokuva lähiympäristöstä (valokuva / piirustus)

15 3 deadline vielä auki... riippuu hiirenkorvan aikataulusta parhaat palkitaan 13.VAHVISTUS OSALLISTUJISTA OPPILASKUNNAN KOKOUKSEEN Paula, Päivi?, Taru?, Tiina MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT - Tampereen vanhempainyhdistysten kokoontuminen 20.2, kutsu löytyy sähköpostista 17. SEURAAVA KOKOUS - ke 17.3 klo 18, 1. luokassa 18. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN - Kokous päätettiin klo Taru Lehtimäki puheenjohtaja Paula Kaarijärvi sihteeri

16 Viholan koulun vanhempainyhdistys ry:n hallituksen kokous Paikka: Viholan koulun 1. luokka Aika: kello Läsnä: Jani Muhonen (1lk ) Jari Liimatainen (2lk ) Hanna-Mari Kairtamo (3lk ) Heli Mansikka ja Taru Lehtimäki (4lk ) Kirsi Keinonen ja Timo Juntunen (5lk ) Päivi Vesanto ja Tiina Lehtimäki (6lk ) Helena Niskanen (opettajajäsen) Kokouksen avaus Puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen kello Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Pöytäkirja hyväksyttiin, allekirjoitukset Paulan ja Tarun tapaamisen yhteydessä Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin Jäsentiedot Kaksi uutta jäsentä Varat ja kirjattavat hankinnat Saldo 1081,49 Lehden painokulut ja palkinnot kirjaamatta Kevätriehan palaute Pääosin hyvin positiivista, ehkä liian tiivis ohjelma. Toivottiin yhteistä tekemistä lapsille ja vanhemmille

17 Hiirenkorvan palaute Erillisten palautelappujen mukaan. Päätettiin toimittaa Hiirenkorva myös vivamuille, muiden vy:den hallituksille sekä opetustoimeen & koululautakuntaan. Tsemppaaja-kunniakirjat Nimiluettelo ei selvillä kokouksessa. Sovittiin jakajat VY selvityspyynnön vastine Käsiteltiin kokouksessa ja todettiin asia toistaiseksi loppuun käsitellyksi Opettajien lomautusten sujuminen Pääosin sujuvaa, ei suuria häiriöitä. Muut esille tulevat asiat Syksyn suunnittelukokous ennen elokuun kokousta päätettiin järjestää Taru/Jari Seuraava kokous kello Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello Taru Lehtimäki Puheenjohtaja Jari Liimatainen Vt. sihteeri

18 1 VIHOLAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY:n HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Viholan koulun 2.luokka AIKA: klo LÄSNÄ: Jani Muhonen ja Paula Kaarijärvi (2lk ) Tiina Hult (3lk ) Kari Lyytikäinen (4lk ) Taru Lehtimäki ja Heli Mansikka (5lk ) Kirsi Keinonen ja Timo Juntunen (6lk ) Tiina Lehtimäki ja Päivi Vesanto Helena Niskanen (opettajajäsen) POISSA: Hanna-Mari Kairtamo Kirsi Keinonen Jari Liimatainen Kari Lyytikäinen 1. KOKOUKSEN AVAUS - Puheenjohtaja Taru Lehtimäki avasi kokouksen klo KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS - Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN -pöytäkirja hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN - Esityslista hyväksyttiin 5. JÄSENTIEDOT - 73 tilikauden päättyessä, 5 jää pois, koska lapset ovat siirtyneet yläkouluun 6. VARAT JA KIRJATTAVAT HANKINNAT - 477,06e 7. TOIMINTAKAUDEN ARVIOINTIA - Todettiin mennen kauden sujuneen tapahtumineen sujuvasti joita olivat mm. auringonkukkakisa, kirpputoritapahtuma, naamiaiset ja kevättapahtuma. 8. SUUNNITELMIA TOIMINTAKAUTEEN kirppis, päivämäärää selvitellään, tavoitteena viikolla 41. Luokittain 2 myyntipöytää maksutta. 6 luokan leirikoulu jo syksyllä, joten tarkistetaan

19 2 miten suuri varojen tarve on. -Auringonkukkakisa (tuomarit, palkinnot,palkintojen jako) -tiedote oppilaille, jossa on mm. kilpailukuponki aurinkokukka kisaan, 31.8 viimeinen ilmottautumispäivä. 1. Syyskuutta 3 pisintä mitataan, Tiina ja Timo tuomareina. Palkintoa mietittiin, Tiina hoitaa palkinnot, kustannus max. 100 e. Palkintojen jako kirppiksen yhteydessä. - sisätapahtuma -Hiirenkorvan työstäminen -kevätreiha, ulkotapahtuma -vutispalkinnot -tsemppaaja stipendit -Keskiviikot eivät ole enää vapaana vy:n ja luokkatoimikuntien käyttöön, selvitetää käyttäjät -Yhteistyötahot -opettajien kokous - koululautakunnan yhteydenpito 9. TILIKAUDEN PÄÄTTYMINEN, VUOSIKOKOUS vuosikokous - Tilintarkastajien lausunto, Päivi kertoi viimevuoden korjausehdotukset, joiden mukaan toimittu. Kirjanpitoaineisto kiersi hallitusjäsenillä, jonka jokainen paikalla olija hyväksyi allekirjoituksellaan. -Talous- ja toiminta suunnitelma -Päivi tehnyt edellisen toiminnan pohjalta taloussuunnitelman. Toimintasuunnitelma kierrätetään sähköisesti tarkistettavaksi - Hallitusjäsenet, keskustelu luokkatoimikunnissa - hallitusjäsenille annetaan valmis tiedotemateriaali, jotta joka luokka saa saman informaation -vuosikokouksesta ilmoitetaan tiedotteessa, selvitetään mahdollisuudesta ilmoittaa maksutat Oma Nokia -lehdessä 10. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT - Mikko Selkämö vt. rehtori ja Juha Mäki vararehtorina asti - tulevista lomautuspäivistä puhuttiin, joulujuhlaa ei ole -vuosikokouksen jälkeen uuden hallituksen kokous 11. SEURAAVA KOKOUS - ke 22.9 klo 18 vuosikokouksen jälkeen 12. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN - Kokous päätettiin klo Taru Lehtimäki puheenjohtaja Paula Kaarijärvi sihteeri

$). 4%.$% /#7&2#7060#061#7'0#7&2#760#06

$). 4%.$% /#7&2#7060#061#7'0#7&2#760#06 !" #$ %!" &$'!" #($!" #$!" #$ %!" )$%!" #$*+ )$!" #$!," &$$$ -..% $!" $%$! $$!," --/0/+#1#//20#-#0'0 $$* %*#$ % )$*%%$%%$%$3%..%%. 4%.% 5 %4$%%( %3)%$ &#/#006/&00+-&#+ 7$$ ( %3$ )%%&$$$ &#/#00&#006+6&#-&-#+

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01. LINNAINMAAN KOTI JA KOULU ry PÖYTÄKIRJA Linnainmaankatu 12 33580 TAMPERE 14.9.2015 VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikko 14.9.2016 klo 18 Paikka Linnainmaan koulu, ruokasali LÄSNÄ Helen Chambers, puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry

Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry Pöytäkirja VUOSIKOKOUS Läsnä: Mikko Ripatti, Juhani Kerman, Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho, Sini Yläsaari, Marianne Minkkinen, Alina Kallio, Tuomas Olli, Heikki

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf. 9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

1(2) Viholan koulun vanhempainyhdistys ry KOKOUSMUISTIO 1/ Hallitus

1(2) Viholan koulun vanhempainyhdistys ry KOKOUSMUISTIO 1/ Hallitus 1(2) Viholan koulun vanhempainyhdistys ry KOKOUSMUISTIO 1/2010 2011 Hallitus 2010 2011 HALLITUKSEN KOKOUS Kokouspaikka ja -aika Läsnä 10/13 Poissa 3/13 ke 22.9.2010 klo 18.00, yhdistyksen vuosikokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vuosikokous Aika: 19.03.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, S2 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mäkelä avasi kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat

PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat 1 (5) PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: 29.4.05 Paikka: Läsnäolijat: LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat Liite 1 Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Linnainmaan koti ja koulu ry Linnainmaankatu 12 33580 Tampere KOKOUSPÖYTÄKIRJA 18.3.2015 Klo 18 Linnainmaan koulu, opettajainhuone Paikalla Helen Chambers (pj) Nilla Hietamäki (sihteeri) Tero Suni (rehtori)

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84 PÖYTÄKIRJA 82 Nuorisovaltuuston kokous 7.12.2015 AIKA 7.12.2015 klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 84 2 KOKOUKSEN AVAUS... 84

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 96 Nuorisovaltuuston kokous AIKA 8.2.2016 Klo 16.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 98 2 KOKOUKSEN AVAUS... 98 3 PUHEENJOHTAJAN JA

Lisätiedot

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.58 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo Keijonen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2.9.2012 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2.9.2012 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2012 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2.9.2012 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 4/2015 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ti klo 16.30 Paikka valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja Pentti Reponiemi jäsen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 19.00 20.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Raimo Hoffren Pauli

Lisätiedot