PERHELEIRILÄISEN OPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHELEIRILÄISEN OPAS"

Transkriptio

1 PERHELEIRILÄISEN OPAS PERHELEIRI 1 & 2: PERHELEIRI 3 & 4:

2 KESIS 2015 KESIKSELLÄ KAIKKI PELAA! Hei Kesiksen perheleiriläiset! Tervetuloa mukaan Kesiksen perheleirille Sauvon Ahtelaan. LiikUlla on Kesis-leirin järjestämisestä pitkät perinteet ja tämän vuoden leiri on järjestyksessään 22. leiri. Koko Kesis-leirin vahvuus on noin 900 henkeä pitäen sisällään leiriläiset, lasten kanssa liikkuvat ryhmänohjaajat, organisaation sekä lajien ohjaajat. Hienoa, että olette mukana! Onnistunut ja ikimuistoinen kesäleiri syntyy monista elementeistä. Monet löytävät leiriltä itselleen uusia, hyviä kavereita. Moni innostuu leirillä uudesta lajista ja löytää itselleen mieluisan harrastuksen. Toiselle leirin kohokohta voi olla elämänsä ensimmäinen yö teltassa. Toisella kohokohta voi olla taas suurleirin avajaiset tai päättäjäiset tai jopa omien astioiden tiskaaminen ruokailun jälkeen. Kesiksellä tärkeintä eivät ole sentit tai sekunnit. Tärkeintä on lapsen kokemus. Kesiksen noin 180 henkinen leiriorganisaatio on valmiina antamaan leiriläisille unohtumattomia leirielämyksiä. Saadaksesi leiristä kaiken mahdollisen ilon ja riemun irti, lue leiriopas huolellisesti läpi ja toimi ohjeiden mukaisesti. Leiriranneke ja lasku on lähetetty perheleirille ilmoittautumisen yhteydessä annettuun laskutusosoitteeseen. Tervetuloa Kesiksen perheleirille - kokemaan, tekemään, viihtymään! Jurkka Virtala Kesiksen leiripäällikkö Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry PUHELINYHTEYDET Tarvittaessa saat leirille yhteyden seuraavasti: Leiritoimisto: (02) (gsm-liittymä) Leirin johtaja: Jenni Jortikka, Leiripäällikkö: Jurkka Virtala, Soitathan vain tärkeistä asioista. Otamme aina yhteyttä kotiin, jos tarve vaatii. 2

3 SISÄLLYS LEIRIAJANKOHTA & LEIRIORGANISAATIO... 3 LEIRIN YLEISIÄ OHJEITA... 4 MAJOITTUMINEN... 4 LEIRILLE SAAPUMINEN & LEIRILTÄ LÄHTEMINEN... 5 LEIRIPORTTI JA KULUNVALVONTA... 5 KIOSKI & UINTI JA SAUNA ENSIAPU... 6 KESIKSEN LEIRINETTI PALVELEE & VALOKUVAUS JA VIDEOKUVAUS... 6 LEIRIPAIKAN PERUUTTAMINEN & ILMOITTAUTUMISTIETOJEN MUUTOKSET JA LISÄYKSET... 6 MAKSU JA RANNEKE... 7 VAKUUTUS... 7 PÄIHTEET JA TUPAKKA... 7 KESISLÄISILLE KUTSUKORTTI PAAVO NURMI GAMES -TAPAHTUMAAN... 7 LÖYTÖTAVARAT... 7 RUOKAILU... 8 LEIRIVARUSTUS... 9 OHJELMARUNKO

4 LEIRIAJANKOHTA Kesis -liikuntaleiri on kokonaisuus, joka liikuttaa kaikkia 4-vuotiaista lapsista aina aikuisiin asti. Eri kokonaisuuksien leiripäivät ovat seuraavat: Ohjaajaleiri (14-16-v.) Kesis-lajipakettileiri (7-14-v.) Perheleiri 1 (4-5-v. + aikuinen) ja 2 (6-7-v. + aikuinen) Perheleiri 3 (4-5-v. + aikuinen) ja 4 (6-7-v. + aikuinen) (Leirilaskusta voitte vielä tarvittaessa tarkistaa, mille perheleirille olette ilmoittautuneet.) LEIRIORGANISAATIO Leirin ydinorganisaatio muodostuu reilusta 60 aikuisesta. Sen lisäksi lasten turvallisuudesta, viihtymisestä ja ohjelmasta vastaa leirillä noin 60 ryhmäohjaajan ja vajaan 60 lajiohjaajan joukko. LEIRIPÄÄLLIKKÖ JURKKA VIRTALA LEIRIN JOHTAJA JENNI JORTIKKA TURVAPÄÄLLIKKÖ JANNE KOIVUNIEMI ENSIAPU SPR (SUOMEN PUNAINEN RISTI) HUOLTOPÄÄLLIKKÖ ANTTI EIRTOVAARA KEITTIÖPÄÄLLIKKÖ TANJA LAMMINEN KIOSKIPÄÄLLIKKÖ TIINA VIERAANKIVI TOIMISTOPÄÄLLIKKÖ ANNE KAIKKONEN TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ PIA RÖNTYNEN LAJIPAKETTI-JOHTAJAT TINO-TANELI TANTTU, TOPI STENIUS, ANNIINA PIHLAJA OHJAAJALEIRIPÄÄLLIKKÖ - HENNA HEINONEN PERHELEIRIPÄÄLLIKKÖ MILLA VIIKARI LAJIVASTAAVA KIRSI ORVASTO VAIN TERVEENÄ LEIRILLE! Sairaana leirille tuleminen voi vaarantaa kaikkien leiriläisten terveyden! 3

5 LEIRIN YLEISIÄ OHJEITA MAJOITTUMINEN Leiripaikkana toimii Turun kaupungin leirikeskus Sauvon Ahtelassa. Majoitus tapahtuu omissa teltoissa. Tarvitsette siis teltan mukaan! Leiriturvallisuuden vuoksi ns. varastotelttoja ei saa leirille ottaa. Leirialueen koon vuoksi toivomme, että isot huvilateltat, retkipöydät ja runkopatjat jätetään kotiin. Leiriläiset saavat teltan pystytykseen apua ohjaajilta ja leiriorganisaatiolta. Ennen leiriä kannattaa kotona harjoitella teltan pystyttämistä ja teltassa yöpymistä! Tässä vielä linkki teltan pystytysohjeisiin: Siistissä teltassa on kiva leireillä! Kengät järjestyksessä ja pieni kynnysmatto takaavat, että hiekka jää teltan ulkopuolelle. 4

6 SAAPUMINEN LEIRILLE Perheleirille ei ole järjestettyä yhteiskuljetusta. Ahtelan leirialueelle on matkaa Turusta 50 km, Salosta 35 km ja Loimaalta 85 km. Sauvon keskustasta matkaa Ahtelaan on noin 13 km. Osoite: Ahtelantie 21, Sauvo Tässä vielä karttalinkki: ie%2021%2c%20sauvo Ajo-ohje Turusta: Aja Turusta 25 km Turku-Helsinki -moottoritietä tai valtatie nro 110 Sauvon/Kemiön tielle nro 181. Aja Sauvon keskustan ohi noin 3 km, käänny vasemmalle Rajalahden tienhaarasta. Aja n. 1 km ja käänny oikealle Rajalahteen päin. Aja n. 6 km ja käänny vasemmalle Ampolan ja Ahtelan tielle, jota ajat vielä 2,5 km ja sitten olet perillä. Auto tulee pysäköidä leirialueen porttien ulkopuolelle, sille osoitetulle alueelle. Leirin turvaryhmä toimii liikenteenohjaajana leirialueella. Pysäköinti-laput on lähetetty etukäteen perheleiriläisille 1 & 2. Perheleiriläiset 3 & 4 saavat pysäköinti-laput leiritoimistosta leirille tultaessa. On tärkeää, että noudatatte leirille tuloaikaa! Perheleiriläisten 1 & 2 tuloaika on 9.6. klo Perheleiriläisten 3 & 4 tuloaika on klo 17. LEIRILTÄ LÄHTEMINEN Leiriopasteet alkavat Sauvon keskustasta. Alueelta poistuttaessa tulee noudattaa viitoituksia. Heti leirialueelta käännytään oikealle. muuten ajakaa suoraan, ellei toisin mainita. Tie on 4 km pidempi kuin tullessa, mutta tällä järjestelyllä saamme sujuvuutta ja turvallisuutta liikenteeseen. Ahtelan hiekkatie on kapea ja alueelle on tulossa noin 300 henkilöautoa. Kahden auton kohtaaminen hidastaa huomattavasti liikennettä ja estää mahdollisten hälytysajoneuvojen kulkemisen. Ajo-ohjeita noudattamalla kaikkien automatkat sujuvat huomattavasti joutuisammin. Seuraa vain Kesiksen KIITOS -kylttejä! LEIRIPORTTI JA KULUNVALVONTA Leirin sisääntuloportilla on koko leirin ajan valvonta. Kulkeminen porteista tapahtuu ainoastaan klo välisenä aikana. Tällä haluamme varmistaa, ettei kukaan lapsista poistu luvatta leirialueelta. Lisäksi leirin ulkopuoliset ihmiset eivät pääse alueelle. Porttivalvonnan tarkoitus on lisätä leirin ja leiriläisten turvallisuutta. Turvaryhmä kiertää leirialueella 24h/vrk. KIOSKI Leirillä toimii kioski, joka on avoinna ainoastaan leiriläisten vapaa-aikoina. Näin lapset voivat osallistua täysipainoisesti leiriohjelmaan sekä ruokailevat hyvällä ruokahalulla. Kioskista voi ostaa makeisia, sipsejä, virvoitusjuomia ym. 5

7 UINTI JA SAUNA Leiriturvallisuuden säilyttämiseksi uinti rannalla tapahtuu rajatulla alueella. Uinnin yhteydessä perheleiriläiset pääsevät nauttimaan telttasaunan löylyistä. ENSIAPU Leirin ensiavusta vastaa Punaisen Ristin ensiapupäivystysryhmä, jonka tunnistaa Punaisen Ristin tunnuksista. Leirin ensiavulle on mennyt ilmoittautumisen yhteydessä annetut tiedot lasten allergioista, sairauksista ja lääkityksistä. Lääkeaineet säilytetään turvallisesti ja valvotusti. Ensiavun toimenpiteet kirjataan ylös ja pisteellä on jatkuva päivystys. Ensiapupisteessä on mahdollisuus tarkkailla potilaita sekä antaa heidän levätä valvotusti. Leiriensiavun johtaja tekee tarvittaessa ratkaisut suuremmista toimenpiteistä, esimerkiksi lapsen saattamisesta jatkohoitoon. KESIKSEN LEIRINETTI PALVELEE 24h/vrk Vanhemmat voivat käydä lukemassa Kesis-uutiset netissä Sivut päivitetään vähintään kaksi kertaa päivässä. Toivomme vanhempien seuraavan leiritunnelmia leirinetin kautta ja välttämään ns. turhia puhelinsoittoja leiritoimistoon. Leiritoimistosta ollaan aina yhteydessä kotiin tilanteen niin vaatiessa. Kesis löytyy myös facebookista, jonne päivitetään leirikuulumisia ja kuvia pitkin leiriviikkoa. Käy tykkäämässä Kesiksestä ja seuraathan leirielämää: Löydät meidät myös instagramista nimellä kesisleiri. VALOKUVAUS JA VIDEOKUVAUS Leiriläisiä tullaan valo- ja videokuvaamaan mm. leirikirjaa, leirimarkkinointia, leirinettiä ja leirin yhteenvetoa varten. Leirin järjestäjän ja sen tiedotuksellisten yhteistyökumppaneiden ottamia valokuvia ja liikkuvaa kuvaa voidaan käyttää LiikUn ja sen yhteistyökumppaneiden esitteissä sekä nettisivuilla esittely- ja markkinointitarkoituksessa ilman osallistujan erillistä lupaa. Kunnioitamme kuitenkin leiriläisten toiveita. LEIRIPAIKAN PERUUTTAMINEN Ilmoittautumisen yhteydessä jokainen on hyväksynyt leirin perutusehdot! mennessä peruutetusta leiripaikasta leirimaksu palautetaan kokonaan mennessä peruutetusta leiripaikasta veloitamme 1/3 leirimaksusta. Peruuttamattomasta tai jälkeen peruutetusta leiripaikasta leirimaksu palautetaan vain lääkärintodistusta vastaan. Lääkärintodistuksen tulee toimittaa LiikUn toimistoon (Yliopistonkatu 31, Turku). ILMOITTAUTUMISTIETOJEN MUUTOKSET JA LISÄYKSET liiku.fi/leirinetti facebook.com/kesisleiri instagram/kesisleiri Toivomme, että ilmoittautumistietojen muutokset ja lisäykset, kuten linja-autokuljetus ja telttakaveri, ilmoitetaan riittävän ajoissa. Tämä on erittäin tärkeää, jotta leirilistojen muutokset ehditään päivittää. Emme lupaa ottaa huomioon jälkeen tehtyjä muutoksia tai lisäyksiä. Toivomme kaikkien ymmärtävän, että yhden tiedon muuttaminen viimehetkellä tarkoittaisi monien kymmenien listojen päivittämistä. 6

8 MAKSU JA RANNEKE Leirimaksu on lähetetty ilmoittautumisen yhteydessä annettuihin laskutusosoitteisiin. Maksun mukana on leiriranneke. Laita ranneke käteesi vasta leiriaamuna tai leirillä! (Jos rannekkeen laittaa käteen, sitä ei voi enää irrottaa ja laittaa uudelleen käteen). Ranneke toimii leirillä passina ja tunnisteena. Sopiva kireys rannekkeessa on, kun saat mahtumaan pikkusormesi käden ja rannekkeen väliin. Jos ranneke on jostain syystä hävinnyt ennen leirin alkua, saatte uuden rannekkeen leirialueella. Perheleiriläisten ranneke on punainen. VAKUUTUS Kaikki leiriläiset ovat vakuutettuja Fenniassa leirin järjestäjien puolesta. Vakuutusnumero: PÄIHTEET JA TUPAKKA Leiriläisellä ei saa olla mukana eivätkä he saa käyttää leirillä päihteitä tai tupakkaa. Aikuisilla on sallittua tupakointi vain sille erikseen varatuissa paikoissa. Aikuisten esimerkki on tärkeää, joten odotamme kaikkien leirialueella olevien aikuisten näyttävän hyvää esimerkkiä. Väärinkäytöksissä leiriorganisaatio voi tarvittaessa keskeyttää leirin. KESISLÄISILLE KUTSUKORTTI PAAVO NURMI GAMES -TAPAHTUMAAN Leiriläiset saavat Kesikseltä lähtiessään kutsukortin järjestettävään Paavo Nurmi Games -tapahtumaan Turkuun. Kutsu oikeuttaa yhteen ilmaiseen sisäänpääsyyn yli 12-vuotiaalle (alle 12-vuotiaat pääsevät kisoihin maksutta). Kutsu toimii myös leirin ulospääsylippuna, jota portilla näyttämällä tiedämme teidän uloskirjautuneeksi! Nähdään Kesiksen jälkeen Paavo Nurmi Games -tapahtumassa! LÖYTÖTAVARAT Löytötavaroita kerätään leiriviikon aikana leiritoimiston eteen, josta kadonneita tavaroita ja vaatteita voi käydä etsimässä. Ryhmät käyvät päivittäin löytötavarapisteellä. Arvoesineitä, kuten avaimia ja kelloja säilytetään leiritoimistossa. Löytötavarat ovat nähtävillä vielä leirin viimeisenä päivänä tuloaukiolla, jossa lasten vanhempien tai huoltajien toivotaan käyvän ennen kotiin lähtöä. Leirin jälkeen löytötavarat toimitetaan Varsinais-Suomen Löytötavaratoimistolle Turkuun, josta niitä voi tiedustella ke lähtien. Löytötavaratoimisto säilyttää löytötavaroita 3 kk tapahtuman jälkeen. Löytötavaratoimisto on avoinna ma klo ja ti-pe klo Varsinais-Suomen Löytötavaratoimisto perii löytötavaroista lainsäädännön mukaisen säilytys- ja löytötavaramaksun. Yhteystiedot: Varsinais-Suomen löytötavaratoimisto Oy Martinkatu 7, Turku Puhelin: (1,92 /min+mpm/pvm) 7

9 RUOKAILU Leirillä on viisi ateriaa päivässä: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ruokailu tapahtuu ruokailukatoksissa. Ruoka tehdään leirikeskuksen keittiössä ja siitä vastaavat keittiön pääemännät. Ruokalistaa tehdessään he ovat ottaneet huomioon ennakkoon ilmoitetut erityisruokavaliot. Ruokaa on varattu leiriläisille riittävästi. Emäntämme jakavat ruuat hygieniasyistä, mutta aina saa hakea lisää. Leiriläiset ruokailevat omilta syviltä muovilautasiltaan. Jokaisen tulee ottaa mukaansa myös astiapyyhe, veitsi, haarukka, lusikka ja muki sekä kangaspussi ruokailuvälineiden säilytystä varten. Leiriläinen huolehtii itse välineiden puhtaudesta. Erityisruokavaliota noudattaville on varattu oma ruoanottopiste, mutta jokainen leiriläinen ruokailee kuitenkin yhdessä oman ryhmänsä kanssa. RUOKALISTA (Jokaisella aterialla: maitoa, vettä, ravintorasvaa, näkkileipää) TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI puuro, hillo, leipä, puuro, puuro, hillo, leipä, lisukkeet marjakeitto, leipä, lisukkeet lisukkeet makkarakeitto lihapullat ja muusi, nakkikastike ja salaatti perunat, salaatti Välipala välipalasose hedelmä välipalasose Päivällinen kalapuikot, muusi ja broileripata, salaatti makaronilaatikko, kastike, salaatti salaatti Iltapala grahamlihapiirakka hotdog, nakki, juustosämpylä, jogurtti jogurtti jauhelihakeitto, jälkkäri VALMISTUSOHJEET, KANKAINEN RUOKAILUVÄLINEPUSSI Ruokailuvälineet säilytetään kangaspussissa, sillä muovipusseissa tai vastaavissa kasvavat pöpöt! Ota reilut 2 x 1½ lautasta suurempi kankaan pala. Käännä kangas kaksinkerroin ja ompele (B) ala- ja sivusyrjä kiinni. Jätä sivusyrjän yläosasta 4 cm ompelematta nauhakujaa varten. Käännä yläsyrjä kaksinkerroin (C) ja ompele pussin suuhun nauhakuja. Pujota pitkä nyöri (esim. kengännauha) nauhakujaan hakaneulan avulla. Käännä pussi (D) oikein päin ja onnittele itseäsi. Nyt sinulla on hengittävä ruokailuvälinepussi Kesistä varten! Täältä vielä vinkkiä pussin tekoon: Nimi vielä pussiin ja leiriä odottelemaan! 8

10 LEIRIVARUSTUS Apua pakkaamiseen löydät täältä: VAATTEET/VARUSTEET MUUTA TARPEELLISTA 2x sukat makuupussi ja alusta (min. 3 cm / ilmapatja) 2x alushousut pikkureppu pitkät alushousut kestävä/pestävä SYVÄ lautanen 2x t-paita muki, haarukka, veitsi, lusikka takki muovinen juomapullo shortsit kangaspussi astioille lämmin neule/ fleece pikkupyyhe astioiden kuivaamisen verkkarit aurinkorasva sadeasu (takki ja housut) henk.koht. hygieniatarvikkeet saappaat hammasharja, -tahna, pesuaineet lippalakki tms. kesähattu kello (aikuisella) pipo ja hanskat oma teltta lenkkarit ja vaihtojalkineet lainapeite telttamuoviksi uikkarit pyykkipoikia ja pyykkinarua pyyhe, pefletti muovipussi likavaatteille yöpuku hieman taskurahaa leirikioskiin mahd. lääkkeet kynä leiriranneke käteen aikuisille puukko leiriaskarteluja varten MUUTA HUOMIOITAVAA LEIRIVARUSTUKSESTA Mukaan leirille voi omalla vastuulla ottaa kameran ja rahaa kioskia varten. Muistathan, että yöt ovat alkukesästä kylmiä. Ota ehdottomasti mukaan makuupussi, joka kestää pientä pakkasta. Maa on alkukesästä vielä kylmä/kostea, joten on tärkeä ottaa mukaan riittävän paksu makuualusta tai ilmapatja lämmön takaamiseksi. LiikU ei vastaa kadonneista tai vahingoittuneista esineistä leirillä. 9

11 PERHELEIRIN OHJELMARUNKO (Tarkempi leiriohjelma netissä: PERHELEIRI 1 tiistai 9.6. klo klo klo klo klo klo klo Ilmoittautuminen alkaa / tavaroiden purku ja telttojen pystytys Välipala Päivällinen Telttasauna lämpöisenä ja uintia Iltapala omassa leirissä Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä! keskiviikko klo 8.15 klo 8.45 klo 9.00 klo klo klo klo klo Jumppa aamuvirkuille Lipunnosto tuloaukiolla Telttojen purku Välipala Perheleirin päätös Päivällinen PERHELEIRI 2 tiistai 9.6. klo klo klo klo klo klo klo Ilmoittautuminen alkaa / tavaroiden purku ja telttojen pystytys Välipala Päivällinen Telttasauna lämpöisenä ja uintia Iltapala omassa leirissä Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä! keskiviikko klo 8.15 klo 8.45 klo 9.00 klo klo klo klo klo Jumppa aamuvirkuille Lipunnosto tuloaukiolla Telttojen purku Välipala Perheleirin päätös Päivällinen 10

12 PERHELEIRI 3 keskiviikko klo klo klo Ilmoittautuminen alkaa / tavaroiden purku ja telttojen pystytys Iltapala Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä! torstai klo 8.15 klo 8.45 klo 9.00 klo klo klo klo klo Jumppa aamuvirkuille Lipunnosto tuloaukiolla Päivällinen Telttasauna lämpöisenä ja uintia Iltapala omassa leirissä Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä! perjantai klo 8.15 klo 9.00 klo klo klo klo Jumppa aamuvirkuille Teltan purku ja pakkaaminen Perheleirin päätös Koko Kesis -leirin päättäjäiset PERHELEIRI 4 keskiviikko klo klo klo Ilmoittautuminen, tavaroiden purku ja telttojen pystytys Iltapala Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä torstai klo 8.15 klo 8.45 klo 9.00 klo klo klo klo klo Jumppa aamuvirkuille Lipunnosto tuloaukiolla Päivällinen Telttasauna lämpöisenä ja uintia Iltapala omassa leirissä Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä perjantai klo 8.15 klo 9.00 klo klo klo klo Jumppa aamuvirkuille Teltan purku ja pakkaaminen Perheleirin päätös Koko Kesis-leirin päättäjäiset 11

13 LEIRIN JÄRJESTÄÄ: LiikU, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Yliopistonkatu 31, TURKU LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoimijoita ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille. Leirikesää odotellessa, Jenni Jortikka leirin johtaja Jurkka Virtala leiripäällikkö Kesiksen pääyhteistyökumppanit: Menossa mukana: Vapaaehtoisten sekä yhteistyökumppaneidemme ansiosta meidän on mahdollista järjestää turvallinen ja laadukas leiri kaikille! Kiitämme kaikkia tukijoitamme! Oikeudet leirioppaan muutoksiin pidätetään 12

PERHELEIRILÄISEN OPAS

PERHELEIRILÄISEN OPAS SAUVON AHTELA PERHELEIRILÄISEN OPAS KESIS 2014 KESIKSELLÄ KAVERIT KOHTAAVAT Hei Kesiksen perheleiriläiset! Tervetuloa mukaan Kesiksen perheleirille Sauvon Ahtelaan. LiikUlla on Kesis-leirin järjestämisestä

Lisätiedot

-OHJAAJALEIRILÄISEN OPAS-

-OHJAAJALEIRILÄISEN OPAS- SAUVON AHTELA 9.-13.6.2014 -OHJAAJALEIRILÄISEN OPAS- KESIS 2014 KESIKSELLÄ KAVERIT KOHTAAVAT Hei ohjaajaleiriläinen ja huoltaja! Tervetuloa mukaan Kesiksen ohjaajaleirille 9. 13.6. Sauvon Ahtelaan. LiikUlla

Lisätiedot

LAJIPAKETTILEIRILÄISEN OPAS

LAJIPAKETTILEIRILÄISEN OPAS SAUVON AHTELA 10.-13.6.2014 LAJIPAKETTILEIRILÄISEN OPAS KESIS 2014 KESIKSELLÄ KAVERIT KOHTAAVAT Hei kesisläinen ja huoltaja! Tervetuloa mukaan Kesis -liikuntaleirille 10. 13.6. Sauvon Ahtelaan. LiikUlla

Lisätiedot

#Kesis 2017 SAUVON AHTELA LEIRIOPAS

#Kesis 2017 SAUVON AHTELA LEIRIOPAS #Kesis 2017 7 1 0 2. 6. 6 13.-1 SAUVON AHTELA LEIRIOPAS 1 KESIS 2017 UNELMAT LIIKKEELLE Hei kesisläinen ja huoltaja! Tervetuloa mukaan Kesis 2017 -liikuntaleirille Sauvon Ahtelaan. LiikUlla on Kesis-leirin

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

#Kesis2017 SAUVON AHTELA

#Kesis2017 SAUVON AHTELA #Kesis2017 SAUVON AHTELA 13.-16.6.2017 #Suomi100 #Yhdessä #unelmatliikkeelle #LiikU #Kesis2017 Sporttipaketit (ent. Lajipaketit) Kesis on Varsinais-Suomen suurin ja monipuolisin liikuntaleirikokonaisuus,

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 2016

SPORTTILEIRIOPAS 2016 SPORTTILEIRIOPAS 2016 Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois-Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille

Lisätiedot

#Kesisleiri2019. Sauvon Ahtela. Leiriopas

#Kesisleiri2019. Sauvon Ahtela. Leiriopas #Kesisleiri2019 Sauvon Ahtela Leiriopas 1 KESIS 2019 #hyväleiripäivä Hei kesisläinen ja huoltaja! Tämän vuoden Kesis on järjestyksessään 26. leiri. Kesis-viikolla Ahtelaan kokoontuu noin 600 leiriläistä

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA

SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA sporttileirit.sporttisaitti.com Hyvä sporttileiriläinen, Tervetuloa monipuoliselle sporttileirille 10. 12.6.2015 Siilinjärvelle. Tässä leirioppaassa

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO 4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan

Lisätiedot

Tervetuloa liikunnalliselle Jukuleirille! 24. Jukuleiri Kalajoella !

Tervetuloa liikunnalliselle Jukuleirille! 24. Jukuleiri Kalajoella ! Tervetuloa liikunnalliselle Jukuleirille! 24. Jukuleiri Kalajoella 24. 27.7.2017! 1 JUKULEIRI 2017 JUKULEIRILLÄ KAIKILLA ON KIVAA! Hei Jukuleiriläinen ja huoltaja! Taas on Jukuleirin aika! Toivotan sinut

Lisätiedot

Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja

Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois- Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille Siilinjärvelle

Lisätiedot

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 Hei, olet osallistumassa Rolloille Oulussa 12. 17.6. Tässä sinulle leirikirje, joka sisältää lisätietoja tapahtumasta. Rollot koostuvat kahdesta osasta: kilpailuista ja leiristä.

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Jokalapsenoikeus on liikkua!

Jokalapsenoikeus on liikkua! liiku.fi/kesis liikuntaleiri 2019 #hyväleiripäivä Jokalapsenoikeus on liikkua! 11. 14.6. Sauvon Ahtela #kesisleiri2019 KESIS ON KAIKILLE AVOIN Erityistä tukea tarvitsevalla leiriläisellä tulee olla oma

Lisätiedot

Kepeli 2015. Toinen leirikirje

Kepeli 2015. Toinen leirikirje Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

26. Jukuleiri Kalajoella

26. Jukuleiri Kalajoella Tervetuloa liikkumaan! 26. Jukuleiri Kalajoella 29.7.-1.8.2019 Mitä tästä leirikirjeestä löydät Jukuleirillä kaikilla on kivaa!... 2 Leiriläiselle... 3 Mitä pitää ottaa mukaan?... 3 Miten leirillä käyttäydytään?...

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN MALLI

LEIRITOIMINNAN MALLI LEIRITOIMINNAN MALLI Leiritoiminnan malli Tämä malli on kaikkien toimijoiden käyttöön. Tästä saat ideoita ja vinkkejä käytännönjärjestelyihin sekä muistilistaa siitä, mitä kaikkea on hyvä muistaa leiritoiminnan

Lisätiedot

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09)

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09) Leirikesä ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki (09) 8865 1280 toimisto@leiri.fi www.leiri.fi 2 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille! Sisällys... 3 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille!... 4 Leirin ajankohta

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Leiriläisten Talent-ilta

Leiriläisten Talent-ilta 1 Leiriläisten Talent-ilta Tänä vuonna leirillä uutuutena on torstai-iltana järjestettävä leiriläisten Talent-ilta. Silloin lava on vapaa kaikille lasten ja nuorten esityksille. Voit siis valmistella yksin

Lisätiedot

Pohjanmaan Pelastusalan Liitto ry

Pohjanmaan Pelastusalan Liitto ry Varhaisnuorten esiinmarssi Palokuntanuorten Loimu-nuorisoleirillä! Alustava suunnitelma VaNujen ohjelmasta Lohtajan Loimuleirillä Lähtö leirille 8:00 Ylihärmän paloasemalta perjantaina 12.7.2013 klo 8:00

Lisätiedot

LOHTAJAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUE

LOHTAJAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUE LOHTAJAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUE Lohtajan ampuma- ja harjoitusalue sijaitsee Kokkolasta 30 km pohjoiseen. Ampuma- ja harjoitusalueen maapinta-ala on n 1400 ha ja vesialueen n 170 ha. Suoja-alueeseen sisältyy

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Tulikaste leiripalaute

Tulikaste leiripalaute Tulikaste 2013 -leiripalaute 1. Monellako leirillä olet ollut? 2. Olin leirillä 3. Mille seuraavista kursseista osallistuit? Vastaajien määrä: 74 4. Toimin leirillä seuraavalla toimialalla (toimistossa)

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Keuruulle 8.-12.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

Leiriopas 2016 Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 9000 848 www.pitkissport.net Leirin johto Leirin johtaja Krista Tuomisto Leiripäällikkö Juha Virtanen (LiikU) Leirin kehittäjä Jurkka Virtala (LiikU)

Lisätiedot

POWER CUP 2015 INFOPAKETTI

POWER CUP 2015 INFOPAKETTI POWER CUP 2015 INFOPAKETTI JyLe lähtee Vaasan Power Cupiin 14 joukkueen voimin. Tähän infopakettiin on koottu tärkeimmät ajat, paikat ja yhteystiedot sekä listattu yleisiä ohjeita turnausta varten. Viimehetken

Lisätiedot

TERVETULOA BPC-LEIRILLE

TERVETULOA BPC-LEIRILLE TERVETULOA BPC-LEIRILLE Kesä on vihdoin täällä ja on aika ryhtyä valmistautumaan leiriä varten. Tästä leirikirjeestä löytyy tietoa leirille valmistautumista varten. SAAPUMINEN LEIRILLE Lippukunnat ovat

Lisätiedot

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012 Järjestäjä: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Yhteistyökumppanit: Suomen Urheiluopisto, urheiluseurat, lajiliitot Kohderyhmä 8-14 vuotiaat tytöt ja pojat Ajankohta 11.-14.6.2012 Paikka: Suomen Urheiluopisto,

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

#Vainleirielämää LEIRIOPAS

#Vainleirielämää LEIRIOPAS #Vainleirielämää 2016 EIRIOPAS 1 KESIS 2016 VAIN EIRIEÄMÄÄ Hei Kesisläinen ja huoltaja! Tervetuloa mukaan Kesis 2016 -liikuntaleirille Sauvon Ahtelaan. iikulla on Kesis-leirin järjestämisestä pitkät perinteet

Lisätiedot

Sisällys. 2 Tervetuloa Nuorten leirille!

Sisällys. 2 Tervetuloa Nuorten leirille! Sisällys Sisällys... 2 Tervetuloa Nuorten leirille!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Ryhmät ja ryhmiin jakautuminen... 5 Majoitus... 5 Leirilehti, sosiaalinen media, leiri-dvd

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 9000 848 www.pitkissport.net

Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 9000 848 www.pitkissport.net Leiriopas 2015 Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 9000 848 www.pitkissport.net Leirin johto Leirin johtaja Krista Tuomisto Leiripäällikkö Juha Virtanen (LiikU) Ohjelmapäällikkö Juha Koskelo (LiikU)

Lisätiedot

Heippa Ryskeen osallistuja!

Heippa Ryskeen osallistuja! Heippa Ryskeen osallistuja! Olet yksi yli 2300 leiriläisestä, jotka ovat ilmoittautuneet Ryskeelle, Järvi-Suomen Partiolaisten suurimmalle piirileirille. Laskin itse käyttäen kaikkia neljää tassuani, että

Lisätiedot

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa! 1(7) Anno domini 1509 Kalmarin unioni oli hallinnut pohjolaa ja Itämerta jo vuodesta 1397 lähtien. Unionin mahti oli niin suuri, että sillä oli hallussaan linnoitusketju, joka ulottui aina Örebystä Viipuriin

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

KOMIA! Ensiavun suurleiri Valmiuden yksikkö

KOMIA! Ensiavun suurleiri Valmiuden yksikkö Tehdään yhdessä KOMIA! KOMIA! on ainutlaatuinen ensiavun suurleiri KOMIA! juhlistaa 60-vuotista ensiapuryhmätoimintaa KOMIA! leirillä harjoitellaan ensiapua, tavataan uusia ihmisiä, parannetaan Punaisen

Lisätiedot

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI OLETHAN JUURI SINÄ TULOSSA TEMPUS18- LEIRILLE? Piirileiri kokoaa Pohjanmaan Partiolaiset aikamoiseen seikkailuun kesällä 2018. Leirille pääsevät osallistumaan kaikki ikäkaudet

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Viitasaarelle 12.-16.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa.

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Muurameen 6.-10.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä!

Hei tuntuririparille lähtevä! Hei tuntuririparille lähtevä Viikko lapin tunturissa lähestyy Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Lisätiedot

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Saarijärvelle 10.-14.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa.

Lisätiedot

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7 1/7 KOHTA MENNÄÄN! Hei! Leiri lähenee ja jännitys tiivistyy. Tämä on toinen leirikirje, jossa on tärkeää tietoa leirin osallistujille. Ensimmäinen leirikirje on lähetetty osallistujille jo aiemmin, ja

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

Leirilippukunnan infomateriaali

Leirilippukunnan infomateriaali Leirilippukunnan infomateriaali AIHEET Valmistautuminen Leiriarki Majoitus Ohjelma Matkustus Leirivierailu VALMISTAUTUMINEN VARUSTEET Tavaroiden merkitseminen: Leiriläisen nimi Alaleirin nimi Leirilippukunnan

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

.net. Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 900 0848. www.pitkissport.net. Leirin johto. Leirin järjestää

.net. Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 900 0848. www.pitkissport.net. Leirin johto. Leirin järjestää Leiriopas 2014 .net Pitkiksen päivystävä leiripuhelin Puh. 040 900 0848 www.pitkissport.net Leirin johto Leirin johtaja Krista Tuomisto Leiripäällikkö Jurkka Virtala (LiikU) Ohjelmapäällikkö Juha Koskelo

Lisätiedot

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!*

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!* Olet%mukana%hyvässä%seurassa Tervetuloaleirille Verso15% % Helpeen%helistäjä%kutsuusinua www.versoleiri.fi Oletsiisilmoittautunutkesänhuipputapahtumaan,Verso15 Helpeenhelistäjä leirille,hienoaleirillemmeontulossanoin400henkeä,javiimehetken

Lisätiedot

Sitova ilmoittautumiskaavake...

Sitova ilmoittautumiskaavake... Sitova ilmoittautumiskaavake... Palautettava järjestäjälle Osallistumismaksut ja osallistujapassit Yhteisön nimi: Yhteyshenkilö (nimi, puhelinnumero ja sähköposti): Osallistumismaksu tapahtumaan on 10

Lisätiedot

Leirikirje maailman parhaalle lastenleirille 1

Leirikirje maailman parhaalle lastenleirille 1 Leirikirje maailman parhaalle lastenleirille 1 Leirikirje 2018 Partiolaisten päiväleirit leiriläinen LEIRIKESÄ RY Töölönkatu 55 00250 HELSINKI www.leiri.fi 7.5.2018 2 Leirikirje maailman parhaalle lastenleirille

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA. Salaatti Bolognelainen jauhelihakastike L, Tumma kierrepasta Leipä Maito

AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA. Salaatti Bolognelainen jauhelihakastike L, Tumma kierrepasta Leipä Maito TYKSILÄNRUOKALISTAVKO36,31.8.6.9.2015 maidoton,laktoositon,vlvähälaktoosinen,gluteeniton Ruokalistamuutoksetmahdollisia! AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA 31.8.2015 Maanantai Hapankorppu Jogurtti Kurkku Ananastuoremehu

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

Pinaatti- / porkkanaohukainen, peruna- ja italiansalaatti, hillo. Lihapyörykkä, nakit, peruna, kastike, kaalisalaatti

Pinaatti- / porkkanaohukainen, peruna- ja italiansalaatti, hillo. Lihapyörykkä, nakit, peruna, kastike, kaalisalaatti Ruokalista ajalle 7. - 11.12., vko 50 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa/piimää 4 Lounas Ma Pinaatti- / porkkanaohukainen, peruna- ja italian, hillo Ti Lihapyörykkä, nakit, peruna, kastike, kaali

Lisätiedot

Lintuvaaran 6M leirikoulu

Lintuvaaran 6M leirikoulu Lintuvaaran 6M leirikoulu ti 29.8- pe 1.9.2017 TOIMINTASUUNNITELMA Leirikoulun paikka: Lomakeskus Pukkila, Virrat LEIRIKOULUN LUONNE Lomakeskus Pukkilan leirikoulut on erä- ja luonto painotteisia. Leirikoulussa

Lisätiedot

Sisällys. 2 Tervetuloa Leirikesän talvileirille!

Sisällys. 2 Tervetuloa Leirikesän talvileirille! Sisällys Sisällys... 2 Tervetuloa Leirikesän talvileirille!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Ryhmät ja ryhmiin jakautuminen... 5 Majoitus... 5 Leirilehti, sosiaalinen media,

Lisätiedot

Hii- O- Hoi 2013 OHJEISTUSTA

Hii- O- Hoi 2013 OHJEISTUSTA Hii- O- Hoi 2013 OHJEISTUSTA TULO BENGTSÅRIIN Hanko tieltä (25) käännytään 13 km ennen Hankoa oikealle Santalan kartanotielle. Risteyksessä on tienviitat SANTALA sekä Hii- O- Hoi leirin logolla varustetut

Lisätiedot

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 1.-2.4.2017 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Viestintäkasvatuksen. Sampo joko yhdessä tai kahdessa erässä: 1. erä (35 euron ennakkomaksu)

Viestintäkasvatuksen. Sampo joko yhdessä tai kahdessa erässä: 1. erä (35 euron ennakkomaksu) 2 0 0 3 K e v ä t t u u t t i V i e s t i n t ä l e i r i 2 0 0 3 L u u m ä e l l ä M i t ä? M i l l o i n? Viestintäkasvatuksen seura ry järjestää kesällä 2003 yhden kahdeksan päivän mittaisen viestintäleirin.

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

TAMMILEIRI KOLKKAMETSÄN PELASTUSSUUNNITELMA VALTIONEUVOSTON ASETUS PELASTUSTOIMESTA PELASTUSLAIN 468/2003 NOJALLA 9, KOHDAN 9 MUKAAN.

TAMMILEIRI KOLKKAMETSÄN PELASTUSSUUNNITELMA VALTIONEUVOSTON ASETUS PELASTUSTOIMESTA PELASTUSLAIN 468/2003 NOJALLA 9, KOHDAN 9 MUKAAN. KOLKKAMETSÄ 14.-17.6.2007, Sauvo PELASTUSSUUNNITELMA Lulu, 11.6.2007 TAMMILEIRI KOLKKAMETSÄN PELASTUSSUUNNITELMA VALTIONEUVOSTON ASETUS PELASTUSTOIMESTA PELASTUSLAIN 468/2003 NOJALLA 9, KOHDAN 9 MUKAAN.

Lisätiedot

Diabeetikkolapsen arki-info

Diabeetikkolapsen arki-info Diabeetikkolapsen arki-info - KÄYTÄNNÖNTIETOA DIABETEKSESTA LASTEN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE 5.11.2010 Huomenta Verensokerin mittaaminen Ruuan hiilihydraattimäärän (hiilarit) arvioiminen Insuliinin pistäminen

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun!

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Alkuseikkailu 2016 17. 19.8.2016 Tervetuloa Opexiin! Onnea, onnea ja vielä kerran onnea uuden opiskelupaikkasi johdosta, sinä uunituore OKL-fuksi! VAKAVA-koe

Lisätiedot

============================================================================

============================================================================ Syyspäivät 2014 Lähettäjä Minna Huuhtanen - 03.04.14 21:06 Yhdistyksen syyspäivät vietetään jo hyväksi havaitussa Hauhon lomakeskuksessa 3.-5.10. 2014 http://www.lastenkesa.fi/hauhon-lomakeskus/ Päivittelen

Lisätiedot

#partioscout #explo17 #explo24100

#partioscout #explo17 #explo24100 #partioscout #explo17 #explo24100 kuva: Alina Ainola/L-SP TAPAHTUMAJOHTAJIEN TERVEISET Moikka ja tervetuloa historian neljänteen Exploon! WAU meitä on lokakuussa koolla yli 1400 partiolaista! Exploa ollaan

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Ruokalista ajalle 30.11. 4.12.2015, vko 49. Kasvispihvi, kastike, perunat, salaatti. Hernekeitto, ruisleipä, juusto, tuorepala

Ruokalista ajalle 30.11. 4.12.2015, vko 49. Kasvispihvi, kastike, perunat, salaatti. Hernekeitto, ruisleipä, juusto, tuorepala Ruokalista ajalle 30.11. 4.12.2015, vko 49 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa/piimää 3 Lounas Ma Ti Ke To Pe Kalakeitto, maksamakkara, ruisleipä, tuorepala Kasvispihvi, kastike, Lihapullapannu,

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Broileripasta, kasvis, tuoresalaatti

Broileripasta, kasvis, tuoresalaatti Ruokalista ajalle 23. 27.1.2017 Aina tarjolla näkkileipää, levitettä, maitoa/piimää 3 Lounas Ma Ti Ke To Kalakeitto,, tuorepala Kasvispihvi, peruna,, kasvisgratiini, Pyttipannu, porkkanaraaste, kurkku

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot