POWER CUP 2015 INFOPAKETTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POWER CUP 2015 INFOPAKETTI"

Transkriptio

1 POWER CUP 2015 INFOPAKETTI JyLe lähtee Vaasan Power Cupiin 14 joukkueen voimin. Tähän infopakettiin on koottu tärkeimmät ajat, paikat ja yhteystiedot sekä listattu yleisiä ohjeita turnausta varten. Viimehetken muutoksista tiedotamme joukkueiden valmentajia sähköpostitse. Kannattaa myös seurata Power Cupin virallisia sivuja Meno- ja paluuaikataulut Meno Kokoontuminen torstaina 4.6. klo 6.15 Hippoksen parkkipaikalla, pesäpallostadionin vieressä. Lähdemme kahdella bussilla kohti Vaasaa klo Matkalla pidetään yksi noin puolen tunnin tauko. Perillä majoituskoululla Vaasassa (Steiner koulu, Kauppapuistikko 22) olemme noin klo Jätetään tavarat majoituskoululle ja lähdetään välittömästi turnausalueelle, Vaasan monitoimiviheriölle (Ruutikellarintie 10, Vaasa) pelivarusteissa. Lounas noin klo Pelit alkavat klo Paluu Lähdemme Vaasasta kohti Jyväskylää sunnuntaina 7.6. noin klo heti päättäjäisten jälkeen. Paluu Jyväskylään alkuillasta n. klo sopikaa kotona viestinnästä! Ruokailut Torstain menomatkalle kannattaa varata juomista ja pientä evästä. Lounas on heti majoittumisen jälkeen. Kisapassiin kuuluu täysihoito eli neljä ruokailua päivässä. o aamiainen ja iltapala majoituskoululla, lounas ja päivällinen kisakeskuksessa o kaikki ruuat turnauksessa ovat vähälaktoosisia ja kaikille on tarjolla laktoositonta maitoa o erityisruokavaliorannekkeet jaetaan perillä Vaasassa o ruokalista:

2 Rahankäyttö ja arvoesineet Kisapassi sisältää täysihoidon, kisapaidan ja oheisohjelman, joten rahaa esimerkiksi syömiseen ei paikanpäällä juuri kulu. Valmentajat säilyttävät arvoesineitä pelien aikana, mutta muuten jokainen huolehtii omista tavaroistaan. Vyölaukku, kaulakukkaro tms. voisi siis olla hyvä ottaa mukaan. Majoitus Kaikki JyväsLentiksen joukkueet majoittuvat Vaasan Steiner koululle (Kauppapuistikko 22), joka sijaitsee aivan Vaasan keskustassa. Koululta on matkaa kisakeskukseen noin 2,5 kilometriä. JyväsLentiksellä on Vaasassa käytössään majoituspaikan ja turnausalueen väliseen kulkemiseen yksi bussi. Majoituskouluun pääsee sisälle ainoastaan kisapassilla ja jokaisessa majoitustilassa on vähintään yksi aikuinen. Majoituskoululla on hiljaisuus on klo , jolloin myös koulun ulko-ovet ovat lukossa. Majoitussääntöihin voi tutustua tarkemmin Power Cupin verkkosivuilla: 2/majoituskoulut/koulumajoituksen-saannot.html Huom! Arvoesineitä ei kannata jättää koululle. Turnausalue Power Cupin kaikki pelit pelataan Vaasan monitoimiviheriöllä, jonne on keskustasta matkaa n. 2 km. Osoite: Monitoimiviheriö, Ruutikellarintie 10, Vaasa Turnausohjelma Torstai :00 12:30 ilmoittautuminen omalla majoituskoululla 10:00 14:00 lounas 12:00 17:00 ottelut 18:30 20:30 avajaiset, Vaasan kauppatori

3 Perjantai :00 18:00 ottelut 11:00 14:00 lounas 18:30 21:30 maailmanliiga F D-ikäiset, Vaasan jäähalli Lauantai :00 18:00 ottelut jatkuvat 11:00 14:00 lounas 18:30 20:30 maailmanliiga C N22-ikäiset, Vaasan jäähalli 19:15 21:15 kisabileet F D-ikäiset, Botnia-halli 21:30 23:30 kisabileet C N22-nuoret, Botnia-halli Sunnuntai :00 13:00 sijoitusottelut 11:00 16:00 lounasaika 14:00 finaaliottelut 15:30 päättäjäiset ja palkintojen jako turnausalueella Tiedotus turnauksessa Koko tapahtuman ajan palvelee Power-info numerossa sekä palvelupiste turnausalueella. Ajankohtaista tietoa turnauksesta ja otteluiden tulokset näet Power Cup - sivustolta Valtavasta ihmismäärästä johtuen verkko toimii turnausalueella usein huonosti. JyväsLentiksestä yhteyshenkilöinä turnauspaikalla toimivat Juha Tenhunen (p ) ja Jarmo Lahtinen (p )

4 Joukkueiden säännöt turnausmatkalla 1) Kaikki pääsevät osallistumaan ja pelaamaan. 2) Kannustamme ja ohjaamme kaikkia vastuunalaisiin kirjurin, tuomarin ja kapteenin tehtäviin. 3) Liikumme ja viestimme joukkueena sekä edustamme omaa seuraa myös pelien ulkopuolella muistamme hyvät käytöstavat ja säännöt. 4) Puutumme epäasialliseen kielenkäyttöön ja kiusaamiseen välittömästi. 5) Kunnioitamme tuomareita ja muita pelaajia. 6) Olemme ajoissa paikalla. 7) Huolehdimme omista ja joukkueen yhteisistä varusteista. 8) Turnausmatka on savuton ja alkoholiton. Valmentajat ja huoltajat viestittävät tätä omalla esimerkillään. Pelaajan muistilista Pidä kisapassi aina mukanasi. Se on pääsylippusi ruokailuun, majoitukseen ja kaikkiin oheistapahtumiin. Huolehdi tarkkaan omista tavaroistasi. Älä jätä arvoesineitä majoituspaikkaan, ja anna arvotavarat pelien ajaksi huoltajalle tai valmentajalle. Noudata järjestäjien, valmentajien ja ryhmänjohtajien ohjeita. Älä poistu ryhmästäsi ilmoittamatta. Vie löytötavarat Power Info -pisteeseen. Sieltä voit myös kysellä kadottamiasi tavaroita. Huolehdi omalta osaltasi siisteydestä niin majoituspaikassa, kentillä, ruokailussa kuin oheisohjelmissakin. Älä hermostu jonottamisesta. Suuren osallistujamäärän takia liikkumiseen ja ruokailemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Varusta tavarasi nimellä ja puhelinnumerolla. Ota mukaan positiivinen asenne ja nauti Power Cupin tunnelmasta! Kisavarustus Yöpymisvarusteet patja ja tyyny makuupussi tai peitto ja lakanat yöasu Urheiluvarusteet verkkapuku tai vastaava asu mielellään kahdet urheilutossut toisten kastumisen varalle pelipaita ja pelishortsit

5 sadevarusteet tai muu veden/tuulenpitävä puku juomapullo Muut varusteet peseytymisvälineet: pyyhe, pesuaineet, hammasharja lääkkeet reilusti varasukkia ja alusvaatteita kumisaappaat ja lämmintä vaatetta reppu tai pieni kassi nimellä varustettuna aurinkovoidetta, aurinkolasit ja hattu uima-asu pelejä, lukemista, musiikkia Yhteystiedot nuorimmille pelaajille olisi hyvä antaa mukaan vanhempien yhteystiedot lapulle kirjoitettuna Lisätietoja Powerista omalta valmentajilta tai Noora Moilanen

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

Power-Cup info 2015. Power Cup -turnaus pelataan Vaasassa 4.-7.6.2015 ja paikkana on Monitoimiviheriö, Ruutikellarintie 10, 65100 VAASA.

Power-Cup info 2015. Power Cup -turnaus pelataan Vaasassa 4.-7.6.2015 ja paikkana on Monitoimiviheriö, Ruutikellarintie 10, 65100 VAASA. Power-Cup info 2015 Power Cup -turnaus pelataan Vaasassa 4.-7.6.2015 ja paikkana on Monitoimiviheriö, Ruutikellarintie 10, 65100 VAASA. Kouvolan Lentopalloilijoilta osallistuu turnaukseen tällä kertaa

Lisätiedot

TIETOPAKETTI 2.1.2015

TIETOPAKETTI 2.1.2015 ! European Youth Basketball League - EYBL 2014-2015 U15 (2000) Division II, C Group Stage 2 16.1. - 18.1.2015 Riga, Latvia TIETOPAKETTI 2.1.2015 Sisällys SÄÄNNÖT JA ODOTUKSET... 2 AIKATAULU JA OHJELMA...

Lisätiedot

XIX Baltic Sea Junior 3.-4.1.2015

XIX Baltic Sea Junior 3.-4.1.2015 Vantaan Lentopallo ry Baltic Sea Junior 2015 3.-4.1.2015 Turnaustiedote 1 (5) versio 1.1 29.12.2014 XIX Baltic Sea Junior 3.-4.1.2015 Turnaustiedote Sisällysluettelo 1.SAAPUMINEN JA MAJOITUS... 2 2.RUOKAILU...

Lisätiedot

Baltic Sea Junior 5.-6.1. 2013

Baltic Sea Junior 5.-6.1. 2013 Vantaan Lentopallo ry Turnaustiedote 1 (5) Baltic Sea Junior 2013 5.-6.1.2013 versio 3 30.12.2012 Baltic Sea Junior 5.-6.1. 2013 Turnaustiedote Sisällysluettelo 1.SAAPUMINEN JA MAJOITUS... 2 2.RUOKAILU...

Lisätiedot

European Youth Basketball League - EYBL 2014-2015 U15 (2000) Division II, C Group Stage 1. 24. 26.10.2014 Ventspils, Latvia

European Youth Basketball League - EYBL 2014-2015 U15 (2000) Division II, C Group Stage 1. 24. 26.10.2014 Ventspils, Latvia European Youth Basketball League - EYBL 2014-2015 U15 (2000) Division II, C Group Stage 1 24. 26.10.2014 Ventspils, Latvia TIETOPAKETTI 19.10.2014 Sisällys SÄÄNNÖT JA ODOTUKSET... 2 AIKATAULU JA OHJELMA...

Lisätiedot

Majoituskoulu on tänä vuonna Pihlajiston ala-aste, Pihlajistontie 1, 00700 Helsinki. (Kartta löytyy nettisivuiltamme.)

Majoituskoulu on tänä vuonna Pihlajiston ala-aste, Pihlajistontie 1, 00700 Helsinki. (Kartta löytyy nettisivuiltamme.) TERVETULOA 27. STADI CUP-TURNAUKSEEN 2012 Tapanani on ollut hiukan kertoa ennakkoon asioita Stadi Cup-turnauksesta, joten niin tänäkin vuonna. Stadi Cup tyttöjalkapalloiluturnaus pelataan nyt 27. kerran.

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa.

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa. KIMITO SPORTFÖRENINGILLÄ on ilo toivottaa kaikki pelaajat, valmentajat, johtajat jakannattajat sydämellisesti tervetulleiksi Kemiöön ja NURMIKENTTÄCUPIIN 2014 joka samalla on osa Turun piirin 90-vuotis

Lisätiedot

GrIFK 01 Foc Farsta Cup, Tukholma 4.4 7.4.2014. - matka + turnaus info - ohjelmarunko matkalle - yhteystiedot

GrIFK 01 Foc Farsta Cup, Tukholma 4.4 7.4.2014. - matka + turnaus info - ohjelmarunko matkalle - yhteystiedot GrIFK 01 Foc Farsta Cup, Tukholma 4.4 7.4.2014 - matka + turnaus info - ohjelmarunko matkalle - yhteystiedot Turnaus + matka infoa Osallistumme turnaukseen yhdellä pelijoukkueella (16 kenttäpelaajaa +

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 Hei, olet osallistumassa Rolloille Oulussa 12. 17.6. Tässä sinulle leirikirje, joka sisältää lisätietoja tapahtumasta. Rollot koostuvat kahdesta osasta: kilpailuista ja leiristä.

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

FC Espoo United P03 vanhempienkokous 22.3.2015

FC Espoo United P03 vanhempienkokous 22.3.2015 FC Espoo United P03 vanhempienkokous 22.3.2015 Kevään sarjat Osallistumme kevään piirin sarjoihin kahdella joukkueella Ykkönen: FC Espoo United YJ (Ykkösen sarjataulukko) Kakkonen: FC Espoo United YJ2

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään! SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville

Lisätiedot

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014!

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! Osoitteet Kempelehalli Koulutie 3 Oulunsalon liikuntakeskus Tuohikuja 6 Pitkäkankaan koulu Opintie 6 Pysäköinti Kempele Kempelehallin yhteydessä on

Lisätiedot

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen.

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen. TURNAUS Turnauksen järjestäjät Huddinge Hockey & Legacy Global Sport Turnauksessa omat sarjat AA & AAA-joukkueille Jokainen pelaa ja saa pelipaidan Suomen väreissä Jokainen suomalaisjoukkue pelaa 5 ottelua

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE AJANKOHTA 28.12.2015 3.1.2016 1. Naisten finaalipeli perjantaina 2. Naisten finaalipeli lauantaina 3. Naisten finaalipeli (tarvittaessa)

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut.

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut. TUL:n joukkuevoimistelun vapaasarjojen mestaruuskilpailut sekä avoimet kilpailut yli 12- vuotiaiden kilpa- ja mestaruussarjoissa 2.- 3.5.2015 Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa kilpailemaan Kotkaan!

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit Alueleiri 2016 / Tampere Sisältö: majoituskoulut C- ja B-juniorit leiri- ja otteluohjelmat ruokailupaikat kentät parkkipaikat käytännön asiat / yhteystiedot Majoituskoulut Majoituskouluille on mahdollista

Lisätiedot

Ohjeita osallistujille ja huoltajille

Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT -Junior Basket urnament 2015 Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT - Junior Basket Tervetuloa Junior Basket urnamentiin! Ilmoittautuminen Kaikki joukkueet ilmoittautuvat saapuessaan kisakansliassa,

Lisätiedot

150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA

150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA 150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA TURNAUKSEN SUOJELIJA ON VIRON MAAJOUKKUEN PÄÄVALMENTAJA JA KORIPALLON OLYMPIAVOITTAJA TIIT SOKK. TURNAUSINFO Yritykset ja Harrastajat (max.32 ) Miehet Naiset Pojat U-18

Lisätiedot

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015 jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla RAISU LUMOUS RY XXIV KYLPYLAVOLLEY 201 5 OHJELMA JA AIKATAULUT 16.1. PEKJANTAI

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

PARANET PIAN SAIRAUDEN TAI TAPATURMAN SATTUESSA, SOITA

PARANET PIAN SAIRAUDEN TAI TAPATURMAN SATTUESSA, SOITA Kisaopas PARANET PIAN LähiTapiolan henkilövakuutusasiakkaana voit soittaa maksutta TerveysHelppiin, jossa Lääkärikeskus Dextran ammattilaiset tarjoavat apua kaikenlaisiin vaivoihin flunssasta luunmurtumiin,

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme

Lisätiedot

VATTENFALL SEURACUP MEGA-FINAALI LAITILASSA 29.8.2015

VATTENFALL SEURACUP MEGA-FINAALI LAITILASSA 29.8.2015 VATTENFALL SEURACUP MEGA-FINAALI LAITILASSA 29.8.2015 Kilpailutoimisto Kilpailutoimisto sijaitsee urheilukentän vieressä Urheilutalon alakerrassa, osoitteessa Urheilutie 9, joka on Varppeen koulukeskuksen

Lisätiedot

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 TURNAUSTIETOA TURNAUSTIETOA Peliaika ja säännöt:

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Keuruulle 8.-12.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008

TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 Mikkelin Palloilijoiden F8-juniorit osallistuvat Saimaa Turnaukseen Lappeenrannassa 4.-5.10.2008 kolmella joukkueella. Joukkueet ovat Veijarit, Vesselit ja Vintiöt.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 Sarjat. Miehet (sarjataso 4-5) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso 4 harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana TURNAUSINFO Ajankohta 3. 4.9.2011 Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana Turnauksen kentät Kumpulanlaakson tekonurmi (kentät 1 ja 2) Kumpulanlaakson luonnonnurmi (kentät 3 ja 4)

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.4.2015

Vanhempainilta 20.4.2015 Vanhempainilta 20.4.2015 Perustettu 2006 FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin nuoremmat ikäluokat isoja Yhteensä noin 500 pelaaja Visio 2017: Iloista

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

GYMNAESTRADA 2015 12.-18.7.2015 Helsinki

GYMNAESTRADA 2015 12.-18.7.2015 Helsinki GYMNAESTRADA 2015 12.-18.7.2015 Helsinki Ekopassi-tapahtuma Haluamme jättää luonnon yhtä hyvään kuntoon tapahtuman jälkeen kuin se oli ennen tapahtumaa Kierrätämme roskat: paperi, biojäte, energiajäte

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA

SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA sporttileirit.sporttisaitti.com Hyvä sporttileiriläinen, Tervetuloa monipuoliselle sporttileirille 10. 12.6.2015 Siilinjärvelle. Tässä leirioppaassa

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

Turnausinfo. Peto Cup D13 2015

Turnausinfo. Peto Cup D13 2015 2015 Turnausinfo Peto Cup D13 2015 TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 PETO CUP 2015 8.8.2015 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleisiä sääntöjä... 3 Pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Tänään agendalla. Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia

Tänään agendalla. Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia Tänään agendalla Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia Paikalla 9.1.2012 Ali Kangas-Hynnilä - Vastuuvalmentaja (Eeli) Heli Hänninen Joukkueenjohtaja (Riki) Kati Pesola

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXVIII MESTO TURNAUS Tampereella 21. 22.4.2012 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 KUSTANNUSLASKELMA Kyydit 3000 Majoitus ja ruuat Oivangissa 6789 (oppilaat) - - 652 (aikuiset) Ruokailut matkalla (meno/paluu) 966 (483x2) Meno (Pudasjärvi)? Paluu (ABC

Lisätiedot

Tyttöjen C15 (1997) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C15 (1997) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C15 (1997) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6. pidettävälle

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ 5.-7.6.2009 INFOKIRJE #2

JYVÄSKYLÄ 5.-7.6.2009 INFOKIRJE #2 JYVÄSKYLÄ 5.-7.6.2009 INFOKIRJE #2 Tervetuloa Suomen Voimistelupäiville Jyväskylään! Jyväskylän Voimistelijat 79 ry järjestää Suomen suurimmat Voimistelupäivät Jyväskylässä 5. 7.6.2009. Kisakeskuksena

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle.

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle. ENNAKKO-OHJE JÄRVI -SUOMEN PARTIOLAISTEN SYYSMESTARUUSKILPAILU POTTU 12 KUOPIOSSA 8. 9.9.2012 Puijon Pakertajat toivottavat kaikki kilpailijat tervetulleiksi Pottu 12- partiotaitokilpailuun. Sunnuntaihin

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA Pallokissat.fi Tervetuloa Kuopioon! Loppiaisena 2013 sadat tyttöfutaajat pelaa yli 100 ottelua Kuopio- ja Kuplahallissa. Toinen TalviRonaltiina turnaus

Lisätiedot

Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset

Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset Otteluohjelma 2 (10) Helsinki Open 2013 turnaus 18. kerran 27.4.2013-28.4.2013 Jokainen joukkue pelaa vähintään viisi peliä Ilmoittautuminen

Lisätiedot

www.westendindians.fi/tribal-cup ITC2015

www.westendindians.fi/tribal-cup ITC2015 ITC2015 INDIANS TRIBAL CUP 2015 / TERVETULOA! Olette saapumassa 12 13.9. Espoossa pelattavaan Heimojen taisteluun. Tribal Cup 2015 turnaukseen tulee osallistumaan peräti 110 joukkuetta, yli 2200 pelaajaa

Lisätiedot

POHJOLA-LEIRI 23.2 26.2.2014

POHJOLA-LEIRI 23.2 26.2.2014 POHJOLA-LEIRI 23.2 26.2.2014 LEIRIN TEEMA, koulutusleiri 2000 ikäluokan Pohjola-leirin pääteemoina ovat LAJITEKNISET TAIDOT, (painotetusti luistelu, puolustuspelitaidot ja maalinteko) PELITILANNE ROOLIT

Lisätiedot

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2)

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2) Rantalakeusturnaus 18. - 20.01 2013: Joukkueet sarjoittain ja lohkojako F1-03 F2-04 1 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 1 Raahen jääkiekkoklubi (RJK) 2 Kiekko-Oulu 2 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 3 Tornion IHC

Lisätiedot

FC Kuusysi -03 pojat järjestävät:

FC Kuusysi -03 pojat järjestävät: FC Kuusysi -03 pojat järjestävät: YIT Chalets -turnauksen 9.-10.6.2012 Pajulahti Nastola KAIKKI VALMIINA Olette ilmoittautuneet FC Kuusysin F03 Poikien järjestämään YIT Chalets -turnaukseen, joka pelataan

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

TURNAUS 21 23.8. 2 0 1 5

TURNAUS 21 23.8. 2 0 1 5 TURNAUS 21 23.8. 2015 Ulvovat terveiset turnausväelle! EHBT:n käynnistyessä olemme maajoukkueen kanssa turnauksessa Sloveniassa. Siispä toivotamme näin kirjallisesti kaikille tasapuolisesti tsemppiä peleihin.

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 5/2013

Jalkapallojaoston tiedote 5/2013 1) Ensilä Akatemia (Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu palaa jälleen normaaliin päiväjärjestykseen kesän ohjelman jälkeen. Viikoittain järjestävät tapahtumat tukevat seuramme

Lisätiedot

www.aerobicfactory.com

www.aerobicfactory.com KILPAILUINFO Tämä on kilpailun infokirje, josta löydät kaiken tärkeän tiedon. Huolehdittehan, että kaikki seuran valmentajat, huoltajat, kilpailijat ja kannustusjoukot saavat kaiken tarvittavan tiedon.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry

Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry CUMULUS-turnaus Hämeenlinnassa 24.-25.5.2008 Arvoisa turnausvieraamme. Kiitämme ilmoittautumisestanne turnaukseemme ja toivotamme teidät tervetulleiksi Hämeenlinnaan jalkapalloilemaan.

Lisätiedot

Örebro-turnausmatkainfo 2012. Yleisiä pelisääntöjä ja vinkkejä matkalle

Örebro-turnausmatkainfo 2012. Yleisiä pelisääntöjä ja vinkkejä matkalle Örebro-turnausmatkainfo 2012 Yleisiä pelisääntöjä ja vinkkejä matkalle - Joukkue liikkuu pääsääntöisesti yhtenä ryhmänä, matkaryhmittäin tai peliryhmittäin, tai muuten aikuisen johdolla. - Jokainen huolehtii

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Sitova ilmoittautumiskaavake...

Sitova ilmoittautumiskaavake... Sitova ilmoittautumiskaavake... Palautettava järjestäjälle Osallistumismaksut ja osallistujapassit Yhteisön nimi: Yhteyshenkilö (nimi, puhelinnumero ja sähköposti): Osallistumismaksu tapahtumaan on 10

Lisätiedot

MASTO CUP 2010 INFOPAKETTI

MASTO CUP 2010 INFOPAKETTI MASTO CUP 2010 INFOPAKETTI Masto Cup 2010 INFOPAKETTI Masto Cup on lahtelainen perinteikäs tyttöturnaus, joka järjestetään nyt seitsemännen kerran. Masto Cupille tyypilliset tunnuspiirteet ovat hyvät peliolosuhteet,

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

17.-19.4.2015 TURNAUSINFO OTTELUOHJELMA

17.-19.4.2015 TURNAUSINFO OTTELUOHJELMA KevätRonaltiina 2015 17.-19.4.2015 TURNAUSINFO OTTELUOHJELMA Tervetuloa Kuopioon kaikki futiksen ystävät! Tänään noin viikkoa ennen KevätRonaltiina turnauksen alkua on Lippumäen kentällä, yhdellä turnauskentistämme

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme.

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme. DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) 21.12.2015 Jakelussa mainituille DISKOS UUDENVUODENTURNAUS 2. 3.1.2016 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustoimisto: Tervetuloa Jyväskylään heti Uudenvuoden jälkeen. Tehdään

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry 2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Saapumispäivä 27.6.2008 Poistumispäivä 1.7.2008 Lääkärintarkastus 27.6. klo 16.00 20.00 Punnitus 27.6.

Lisätiedot

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Kilpailu IV / 2012 29.8.2012 HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

KILPAILUINFO. Aerobic Cup 1 Kerava 29-30.3.2014

KILPAILUINFO. Aerobic Cup 1 Kerava 29-30.3.2014 KILPAILUINFO Tämä on Aerobic Cup 1 kilpailun infokirje, josta löydät kaiken tärkeän tiedon kilpailuista. Huolehdithan, että kaikki seuran valmentajat, huoltajat, kilpailijat ja kannustusjoukot saavat kaiken

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN OPAS

JOUKKUEENJOHTAJAN OPAS JOUKKUEENJOHTAJAN OPAS Tämä opas on tarkoitettu tukemaan Vihdin Salisusien joukkueenjohtajien toimintaa. Joukkueenjohtajalla on paljon tehtäviä, joten vastuuta suositellaan jakamaan useamman henkilön kesken

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot