SAATTOHOIDON HENGELLINEN ULOTTUVUUS KOTISAIRAANHOIDOSSA Hoitotyön näkökulma

Transkriptio

1 Niina Ruhanen SAATTOHOIDON HENGELLINEN ULOTTUVUUS KOTISAIRAANHOIDOSSA Hoitotyön näkökulma Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Toukokuu 2008

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Niina Ruhanen Nimeke Koulutusohjelma ja suuntautuminen Hoitotyön koulutusohjelma Saattohoidon hengellinen ulottuvuus kotisairaanhoidossa hoitotyön näkökulma Tiivistelmä Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata saattohoidon hengellistä ulottuvuutta kotisairaanhoidossa. Tavoitteena oli selvittää haastattelujen avulla, minkälaisia eri keinoja kotisairaanhoitajalla on tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä. Tavoitteena oli myös hoitajan valmiuksien vahvistaminen saattohoitopotilaan hengellisten tarpeiden tukemisessa. Aineisto koottiin teemahaastatteluilla. Haastateltavina oli viisi sairaanhoitajaa. Haastateltavat on valittu harkinnanvaraisesti sen perusteella, onko heillä kokemusta kotisairaanhoidosta tai hengellisyyden tukemisesta. Tulokset analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Aineistosta ilmenee, että kotisairaanhoitajalla on käytettävänään useita keinoja tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä. Yleisimmin haastatteluissa mainittiin rukoileminen potilaan kanssa, hengellisten laulujen laulaminen, raamatun lukeminen ja keskustelu. Haastattelujen mukaan hengellisyyden tukeminen tulee tapahtua potilaan omilla ehdoilla. Hoitajan valmiuksia potilaan hengellisyyden tukemisessa voivat vahvistaa muun muassa työkokemus, hengellisyyden tukemisen koulutus ja saattohoito-oppaat. Tuloksia tuki aikaisemmin aiheesta tehdyt tutkimukset ja aihetta käsittelevä kirjallisuus. Tämä työ tukee hoitajien valmiuksia kohdata saattohoitopotilaiden hengellisiä tarpeita. Asiasanat (avainsanat) Kotisairaanhoito, saattohoito, hengellisyys, kvalitatiivinen tutkimus, sisällönanalyysi Sivumäärä Kieli URN 33 s. + liitt. 4 s. Suomi URN:NBN:fi:mamk-opinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Rauni Väätämöinen Auli Sjögren Opinnäytetyön toimeksiantaja Mikkelin kotisairaanhoito

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Niina Ruhanen Name of the bachelor's thesis Degree programme and option Degree programme in nursing Spiritual dimension of palliative care in home nursing practise the aspect of the nurse Abstract The purpose of thebachelor s thesis was to descripe the spiritual dimension of palliative care in home nursing practise. The aim of the survey was to find out, what kind of methods the nurse has to support the patient`s spirituality in palliative care. The another aim of the study was to enhance nurses abilities to support the patient`s spiritual needs in palliative care. Material was gathered with qualitative theme interviews. Five nurses were interviewed. The interviewees were chosen discretionarily. They were either interested in spirituality or had home nursing experience. The results were analyzed by using a content analysis. The study results indicated that the nurse has many possibilities to support the patient`s spiritual needs in palliative care. Frequently mentioned methods included praying together with the patient, singing, reading the bible and conversations. According to the interviews, the nurse should support the patient`s spiritual needs on the patient s own terms. The nurse s resources to support the patients s spirituality can be enhanced by work experience, further training and guide books on palliative care. The previous surveys and literature on the theme were similar to the study results. This bachelor s thesis supports the nurse`s possibilities to meet the patient`s spiritual needs in palliative care. Subject headings, (keywords) Home nursing, palliative care, spirituality, qualitative survey, content analysis Pages Language URN 33 p. + attach. 4 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn Remarks, notes on appendices Tutor Rauni Väätämöinen Auli Sjögren Bachelor s thesis assigned by Home nursing of St. Michel

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO HOITOTYÖ Hoitotyön toteutus Hoitotyön ihmiskäsitys KOTISAIRAANHOITO SAATTOHOITO Saattohoidon toteutus Saattohoitopotilaan tarpeet Kotisairaanhoitajan tehtävät saattohoidossa HOITOTYÖN HENGELLINEN ULOTTUVUUS Hengellisyys voimavarana Hengellisyyden merkitys potilaalle Hengellisen tukemisen keinoja OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA TUTKIMUSKYSYMYKSET OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS Menetelmät Aineiston keruu Aineiston analysointi TULOKSET Kotisairaanhoitajan keinot tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä Hoitajan valmiuksien vahvistaminen hengellisten tarpeiden tukemisessa YHTEENVETO Johtopäätökset Tutkimuksen eettisyys, reliabiliteetti ja validiteetti Pohdintaa LÄHTEET LIITTEET

5 1 JOHDANTO 1 Mä voin hoitajana tarjota potilaalle niinku turvan, ku se on lähdössä aivan uudelle ulapalle, josta kukaan meistä ei etukäteen inhimillisesti tiedä mitä sielä on. Omien havaintojeni mukaan kotisairaanhoidossa ja sairaalassa potilaan hengellisiä tarpeita ei huomioida riittävästi. Havaintojani tukevat myös hoitotyön asiantuntijoiden puheenvuorot Hengellisyys hoitotyössä -seminaarissa Mikkelin keskussairaalassa marraskuussa Opinnäytteessäni tutkin mitä keinoja saattohoitopotilaan hengellisyyden tukemiseen kotisairaanhoitajalla on käytettävissä. Työlläni kannustan kaikkia hoitajia tukemaan potilaan hengellisyyttä kunnioittaen potilaan vakaumusta ja nähden hengellisyyden voimavarana. Korostan hengellisyyden tukemisen merkitystä hoitotyössä ja tuon samalla esille vaihtoehtoja sekä saattohoitopotilaille että heidän hoitajilleen. Nämä vaihtoehdot ovat jokaisen käytettävissä, minun tarkoituksenani on koota ne yhteen ja esitellä ne. Aineisto kootaan haastattelemalla kotisairaanhoitajia ja sairaanhoitajia. Kotisairaanhoitajalla tarkoitan tässä opinnäytteessäni kotisairaanhoidossa työskentelevää sairaanhoitajaa tai terveydenhoitajaa. Toimeksiantajani on Mikkelin kotisairaanhoito. Tutkimusta varten anoin tutkimusluvat sosiaali- ja terveystoimen johtajalta sekä vastaavalta ylihoitajalta (LIITTEET 1 2). Lähtökohtana tutkimuksessani on kristinusko. Rajasin tutkimukseni ulkopuolelle eri uskontojen hengellisyyden tukemisen. Työssäni etsin vastausta tutkimuskysymykseen; mitä keinoja kotisairaanhoitajalla on tukea saattohoitopotilaan hengellisiä tarpeita? Sairaanhoitajia haastattelemalla ja kirjallisuuteen perehtymällä analysoin, mitä keinoja on olemassa ja millä tavoin sairaanhoitajan valmiuksia voidaan vahvistaa saattohoitopotilaan hengellisten tarpeiden tukemisessa.

6 2 HOITOTYÖ Hoitotyön toteutus Sairaanhoitajan tehtävänä yhteiskunnassa on tukea yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä määrittämään, saavuttamaan ja ylläpitämään terveyttään muuttuvissa olosuhteissa ja eri toimintaympäristöissä. Hän toteuttaa ja kehittää hoitotyötä terveyttä edistäen ja ylläpitäen sekä sairauksia ehkäisten, parantaen ja kuntouttaen. Hän toimii yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa auttaen ihmisiä kohtaamaan sairastumisen, vammautumisen tai kuoleman. (Opinto-opas Savonia- Ammattikorkeakoulu Kuopio 2004.) Partasen & Perälän (1997) tutkimus on kirjallisuuskatsaus hoitotyön menetelmistä. Tutkimuksen mukaan hoitotyön menetelmillä tarkoitetaan kaikkia hoitotyössä käytettäviä ehkäiseviä, diagnostisia, hoitavia ja kuntouttavia menetelmiä. Niiden tarkoituksena on auttaa ihmistä edistämään terveyttään, tulemaan toimeen sairautensa ja sen aiheuttamien rajoitusten kanssa tai auttaa ihmistä kuoleman lähestyessä. Menetelmät vaihtelevat potilaan terveydentilan, toimintakyvyn, ympäristön, elämänkaaren ja elämäntilanteen mukaan. (Partanen & Perälä 1997.) Molanderin kvalitatiivisessa tutkimuksessa (1999) Työnä kuolemaan hoitaminen haastateltiin 26:ta hoitotyön tekijää ja 10:tä vanhusta. Tuloksissa todettiin, että hoitotyö nähdään yleensä kuormittavana. Kuolevien hoito koetaan raskaampana kuin muiden potilaiden hoitaminen. Saattopotilasta hoitaessa voimavaroiksi koetaan työtoverien kanssa keskustelu, vapaa-ajalla itsestään huolehtiminen, säännöllinen liikunta ja harrastukset, työ- ja yksityiselämän välisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen ja lisäkouluttautuminen. Jatkotutkimusaiheena Molanderin tutkimuksessa esitettiin hoitajan omaa suhtautumista kuolemaan. (Molander 1999, 19.) Hoitajan jaksamisen kannalta keskeistä on surun ja luopumisen hyväksyminen osaksi kuolevan potilaan hoitoa (Korhonen 1992, 31). 2.2 Hoitotyön ihmiskäsitys Hoitotyössä toimitaan kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen mukaan. Ihminen on ainutkertainen, tunteva, kokeva, omia valintoja tekevä, aktiivinen ja vastuullinen ihminen ympäristössään. Hoitotyö perustuu ihmisarvon kunnioittamiseen. Ihmisarvo ei vaihtele

7 3 yksilön ominaisuuksista, iästä, rodusta, uskonnosta tai taustasta riippuen. Hoitotyössä tulee toimia terveyttä edistäen, ihmisen omia arvoja ja ainutkertaisuutta kunnioittaen. Hoitotyön tehtävänä on edesauttaa potilasta tekemään onnistuneita valintoja ja saavuttamaan tavoitteitaan. (Ylä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä 2007.) Kotsalaisen, Tiilikaisen, Toikarin & Toikarin opinnäytetyössä kuvaillaan kokonaisvaltaisen ajatuksen hoidosta olevan Platonin teorian mukaan sitä, ettei pidä yrittää parantaa osaa ihmisestä niin, että kokonaisuuden hoito laiminlyödään. Eikä tule yrittää parantaa ruumista unohtaen sielu. Meidän aikamme hoitotapojen suurin virhe on, että ihmistä hoitaessa tehdään ero ruumiin ja sielun välillä. (Kotsalainen ym. 2003, 12.) Erikssonin teorian mukaan kaikki hoitomuodot sisältävät eri määriä hyveitä, joista hengellisiä laupeushyveitä on tietämättömien opettaminen, epäilevien neuvominen, synnintekijöiden varoittaminen, murheellisten lohduttaminen, pilkkaajille anteeksiantaminen, pitkämielinen suhtautuminen vääryyksiin sekä rukoileminen elävien ja kuolleiden puolesta. Rakkauden idea on se, että toiselle annetaan anteeksi, kunnes hän tuntee itsensä rakastetuksi ja saa tervehtymiseensä tarvittavaa voimaa. (Eriksson 1989, ) Hallin teorian mukaan hoitajan päätavoitteena on hyvänolon tuottaminen potilaalle. Vuorovaikutuksen avulla hoitaja voi tukea potilasta ilmaisemaan itseään, jotta potilas voi löytää itseensä ja kasvaa ihmisenä. Peplaun teoriassa terapeuttisuus merkitsee auttamistaitoa, sairaan tai hoidon tarpeessa olevan tukemista. Peplaun mukaan hoitotyön tavoite käynnistää terapeuttisen prosessin, jossa hoitaja ja potilas toisiaan kunnioittaen oppivat ja kasvavat vuorovaikutuksen ansiosta. Myös Orlandon teoriassa painotetaan vuorovaikutuksen merkitystä. Sen mukaan potilasta tulee auttaa vuorovaikutuksen perusteella harkitusti. (The nursing theories 1986, ) Hendersonin mukaan ihmisen neljästätoista perustarpeesta yksi on uskonnon ja moraalin hengellinen tarve. Abdellahin teoriassa hoitotyössä ilmenee 21 ongelmaa, joista yksi on henkilökohtaisiin, hengellisiin tavoitteisiin pääsemisen edistäminen. Maslow n tarvehierarkiassa viidestä tarpeesta yksi on hyväksytyksi tulemisen tarve. (The nursing theories 1986, ) Mielestäni Maslow`n teoria kuvastaa ihmisen kaipuuta olla arvokas yksilö omana itsenään. Tarpeen täyttymiseen liittyy myös yksilön uskonnon hyväksyminen.

8 4 Kaikki edellä mainitut hoitotyön teoriat, paitsi Maslow n teoria, tukevat ihmisen hengellisyyden tukemisen tarvetta osana ihmisen kokonaisuutta. Poikkeuksena on myös Oremin itsehoitoteoria, joka tuntuu kieltävän ihmisen biologisen, psykologisen, sosiaalisen ja hengellisen puolen yhdentymisen ja vuorovaikutuksen. Dorothea Oremin ja Florence Nightingalen teorioissa painotetaan enemmän fyysistä hoitamista. Oremin teorian perusteella hoitotyön tehtävänä on ihmisen itsehoidon jatkuvuudesta huolehtiminen. (The nursing theories 1986, ) 3 KOTISAIRAANHOITO Kotisairaanhoito on osa perusterveydenhuoltoa. Se on asiakkaan kotona tai vastaavissa olosuhteissa tapahtuvaa terveyden- ja sairaanhoidon tarpeisiin vastaamista ja pitkäaikaisuuteen ja hoitosuunnitelmaan perustuvaa valvottua työskentelyä. Tavoitteena on tukea asiakkaan mahdollisuutta asua kotona mahdollisimman pitkään. Kotisairaanhoitoa voidaan toteuttaa myös palvelu- ja tukiasunnoissa. (Makkonen & Mikkonen 2007.) Kotisairaanhoitajina toimivat sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat. Joskus kotisairaanhoitajana toimii lähihoitaja. Kotisairaanhoitaja voi tehdä kotikäyntejä joko potilaan pyynnöstä tai häntä hoitavan lääkärin tai sairaalan pyynnöstä. Kotikäynnit suunnitellaan etukäteen ja hoito toteutuu hoitosuunnitelman mukaisesti. (Korkiakoski 1990, ) Kotisairaanhoitajan perustehtäviä ovat potilaan terveydentilan, toimintakyvyn ja kotona toteutettavan hoidon seuranta, sekä erilaiset hoitotoimenpiteet. Kotisairaanhoitaja toimii yhteistyössä potilaan omaisten, kotipalvelun työntekijöiden ja muiden tahojen kanssa. (Makkonen & Mikkonen 2007.) Kotisairaanhoidon kanssa yhteistyössä voi toimia myös diabetesryhmä, haavahoitoryhmä, yöpartio ja SAS-ryhmä, jonka tehtävänä on arvioida, mihin hoiva- ja hoitojärjestelmään potilas kuuluu. (Itkonen ym. 2001, 17.) Vapaaehtoistyöntekijät ovat luomassa tukiverkostoa sekä potilaille että heidän läheisilleen (Hänninen 2004, 46). Vapaaehtoistyöntekijöiden työ tukee mielestäni kotisairaanhoitajan työtä. Paanasen ja Soljeen opinnäytetyössä Give hope to hopeless Kahden eteläafrikkalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan vapaaehtoiset kotisairaanhoitajat kohtaamassa hiv-positiivisia potilaita (2006) tutkittiin osallistuvan havainnoinnin avulla Afrikassa

9 5 tapahtuvaa kotisairaanhoitotyötä hiv-potilaiden keskuudessa. Eri kulttuureissa kotisairaanhoitajan rooli on erilainen. Esimerkiksi Afrikassa toimii vapaaehtoisia kotisairaanhoitajia, jotka käyttävät oman aikansa potilaiden palvelemiseen, saamatta mitään palkkaa. Siellä kotisairaanhoito on kokonaisvaltaista potilaan perustarpeista huolehtimista. Vapaaehtoisten vilpitön rakkaus herättää toivon potilaiden sydämissä. (Paananen & Solje 2006, 12, 18.) Kotona tapahtuva saattohoito poikkeaa sairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta. Saattohoitopotilaan hoito tapahtuu potilaan kotona inhimillisemmissä olosuhteissa kuin sairaalassa. (Eriksson 1995, 12.) Kotona ihmistä tukevat hänelle tärkeä ympäristö ja läheiset ihmiset. Kotisairaanhoidossa yhteisön tuki on merkittävämmässä roolissa kuin sairaalassa. (Pasanen 1991, 26.) 4 SAATTOHOITO 4.1 Saattohoidon toteutus Saattohoito on vaikeasti sairaan ihmisen hoitoa tilanteessa, jossa on luovuttu parantavasta hoidosta, eikä sairauden etenemiseen enää kyetä vaikuttamaan. Valtaosa saattohoidossa olevista potilaista on syöpäpotilaita. Saattohoidon keskeinen päämäärä on kärsimysten lievittäminen. Saattohoitopäätös on lääketieteellinen päätös, jonka tekee hoitava lääkäri yhteisymmärryksessä potilaan ja hänen läheistensä kanssa. Hoidosta tehdään saattohoitosuunnitelma ja potilaalle nimetään hoitopaikka ja hoidon vastuuhenkilöt. Potilaan ja omaisten toivomuksesta hoito pyritään ensisijaisesti järjestämään potilaan kotona, jossa hoito onnistuu parhaiten. (Saattohoito Potilaan ja omaisen opas 2007, 5 8.) Saattohoitoa järjestetään potilaan kotona yleensä perheissä, jonka jäsenet pyrkivät pysymään lähellä toisiaan kunnes kuolema heidät erottaa (Carson 1989, 261). Kotona saattohoidossa voi olla minkä ikäinen potilas tahansa. Marja-Leena Pasanen (1991) on tehnyt kvalitatiivisen tutkielman Kotisairaanhoito: Sisällön teoreettista tarkastelua ja kotisairaanhoitopotilaiden kotona selviytymisen kuvausta Mikkelissä. Tutkielma on koottu luokittelemalla sadan kotisairaanhoitopotilaan tietoja, keräten tietoa kotisairaanhoidon senhetkisestä tilanteesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Pasasen

10 6 tutkimuksen mukaan yleensä kotisairaanhoidon potilaana on ikääntynyt ihminen ja vain harvoin potilaana on lapsi. (Pasanen 1991, 69.) Lapsen saattohoidon tavoitteena on kipujen ja muiden oireiden lievittäminen, elämän laadun ylläpitäminen, perustarpeiden tyydyttäminen, hyvä ravitsemus, turhien toimenpiteiden välttäminen ja omaisten huomioonottaminen. Hoito voidaan toteuttaa vapaaehtoisen työvoiman tuella. Lapsille tarkoitettuja hoitokoteja ei Suomessa ole, toisin kuin aikuisille tarkoitettuja. Mikäli saattohoidon järjestyminen kotona ei onnistu, murrosikäistä nuorta voidaan hoitaa aikuisten saattohoitokodissa ja lapsen saattohoito voidaan järjestää sairaalan vuodeosastolla. Paras hoitopaikka kuolevalle lapselle on kuitenkin tuttu ja turvallinen koti. Kotona perhettä tuetaan kokonaisvaltaisesti viettämään mahdollisimman normaalia elämää. (Koistinen ym. 2005, ) 4.2 Saattohoitopotilaan tarpeet Aallon (1986) mukaan saattohoitopotilaan kivun elämykseen kuuluu neljänlaisia tarpeita: fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja hengellisiä tarpeita. Fyysiset tarpeet ovat sairauden ja sen oireiden aiheuttamien kärsimysten lievittyminen. Psyykkiset tarpeet johtuvat levottomuudesta ja lähestyvän kuoleman aiheuttamasta surusta. Sosiaaliset tarpeet kohdistuvat huoleen perheestä, ystävistä ja työstä. Hengelliset tarpeet koskevat potilaan uskonnollisia ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. (Aalto 1986, 22.) Muissa kulttuureissa esimerkiksi Afrikassa fyysisistä perustarpeista huolehtimisen olennaisena osana on ruoka-avun antaminen, potilaiden hygieniahuolto ja terveysneuvonta. Psyykkisiin ja hengellisiin tarpeisiin vastataan sielunhoidollisin keskusteluin, raamatun tutkimisella ja rukouksella. (Paananen & Solje 2006, 12.) Potilas ei välttämättä näe kuolemaa vihollisena, vaan uhkana on ennemminkin kärsimys. Korhosen tutkimuksen mukaan kuolema on jollekin potilaalle helpotus, jolloin elämästä luopuminenkin on helpompaa. (Korhonen 1992, 22.)

11 4.3 Kotisairaanhoitajan tehtävät saattohoidossa 7 Kotisairaanhoidon työntekijät ovat saaneet koulutusta saattohoitoon. Saattohoitovaiheessa he tekevät kotikäyntejä potilaan kotiin aina tarpeen vaatiessa. Potilaan kotiin järjestetään tarvittavat hoitotarvikkeet ja apuvälineet. Viimeisen vuorokauden hoitoon kotiin järjestetään lisää apua omaisen tukemiseksi. Potilaan kotona kipuja hoidetaan lääkkeillä ja fysioterapialla, sekä muilla vaihtoehtoisilla keinoilla kivun lievittämiseksi. (Saattohoito Ohjeet henkilöstölle 2007, 4, 6.) Tärkeimpiä hoitajan tehtäviä on kuunteleminen, myötätunto, hoitoprosessin ja hengellisyyden tukeminen ja kuolemaan valmistautuminen. (Saattohoito Potilaan ja omaisen opas 2007, 6.) Nykänen (1994) on tehnyt kvalitatiivisen tutkielman, jonka aiheena on Kuolevan aikuispotilaan omaisten kokemuksia hoitohenkilökunnan omaisille antamasta tuesta. Tutkimus on tehty haastattelemalla viittä saattohoitopotilaan omaista siitä, mitä he odottivat hoitajilta ja miten he kokivat saamansa tuen. Saattohoitoa käsiteltiin omaisen näkökulmasta ja siinä kuvattiin, millaista tukea omainen tarvitsee. Tuloksissa todettiin, että hoitotyöntekijöitä on liian vähän, jotta hoitajat voisivat tukea saattohoitopotilaan tarpeiden lisäksi myös omaisten tarpeita. Omaiset kokivat hoitajien antavan riittävästi tukea saattohoitopotilaille, mutta omaisten saama henkinen tuki koettiin riittämättömäksi. (Nykänen 1994, 51.) Saattohoitoa potilaan kotona toteuttavat kotisairaanhoitajan lisäksi kotipalvelu, ateriapalvelu, omaiset, ja läheiset. Heidän tukensa kuolevalle on tärkeää. (Itkonen ym. 2001, 15.) Korhosen (1992) tutkimuksen mukaan omaisten osallistuminen kuolevan potilaan hoitoon on tärkeätä sekä potilaan, että omaisten itsensä sopeutumisen kannalta. Toisinaan hoitajat kokevat keskustelun potilaan omaisten kanssa vaikeaksi. (Korhonen 1992, ) Hoitajan olisi tärkeää antaa omaisille aikaa keskustella kuolemasta sekä olla heidän kanssaan ja tarvittaessa koskettaa (Grönlund, Huhtinen 1995, 65). Nikkonen on tehnyt kvalitatiivisen tutkimuksen, joka on Simosen (1995) toimittamassa teoksessa Hyvä kuolema. Tutkimuksessa on haastateltu Helsingin ja Tornion 16 hoitotyöntekijää ja havaittu että hoitajat pakenevat kuolevia, ja kohtelevat kaikkia kuolevia samalla tavoin. Kaikille hoitajille ja potilaille ei ole helppoa koskettaa tai puhua

12 8 omista tunteistaan. Hoitajalta vaatii herkkyyttä valita oikeanlainen lähestymistapa kunkin kuolevan potilaan kohdalla. Nikkosen mukaan erilaisten potilaiden kuolema koskettaa hoitajia eri tavoin. Hoitajan ja vanhuspotilaan sukupolviero saattaa vähentää kuoleman koskettavuutta. Lapsen tai nuoren kuoleman kohtaaminen saattaa kuitenkin tuntua hoitajasta epänormaalilta. Syvimmin kuitenkin hoitajaa näyttäisi koskettavan itsensä ikäisen kuolevan hoitaminen. (Nikkonen 1995, ) Sairauteen ja kuoleman läheisyyteen saattaa liittyä myös psyykkistä ahdistuneisuutta tai masennusta. Hoitaja voi vähentää sitä normaalilla ja realistisella suhtautumisella tilanteeseen. Tarvittaessa pahanolon tunnetta voidaan hoitaa myös lääkityksin. (Hänninen 2004, ) 5 HOITOTYÖN HENGELLINEN ULOTTUVUUS 5.1 Hengellisyys voimavarana Lampisen opinnäytetyössä Crisis in Faith (2001) on kirjallisuuskatsauksen avulla tutkittu potilaan kärsimyksiä ja hengellisyyden merkitystä potilaan selviytymisessä tulkitsemalla raamatun kertomusta Jobin kärsimyksistä. (Lampinen 2001.) Leila Kuutamo- Marinov on koonnut kvalitatiivisen tutkimuksen Hengellisyys hoitotyössä sairaanhoitajan kuvaamana (1996). Tutkimuksen aineisto on koottu haastattelemalla seitsemää sairaanhoitajaa. Molempien tutkimusten tulokset osoittavat, että hengellisyys on hoitotyössä tärkeässä roolissa. He myös toteavat tutkimuksessaan, että hoitajat eivät kuitenkaan tue sitä tarpeeksi. (Lampinen 2001; Kuutamo-Marinov 1996.) Kuutamo-Marinov on koonnut tutkielmaansa joitakin hengellisyyden määritelmiä terveydenhuollon kirjallisuudesta. Hengellisyyden eri määritelmiä Kuutamo-Marinov kuvailee seuraavasti. Hengellisyys saattaa merkitä samaa kuin uskonnollisuus, mutta ei välttämättä. Hengellisyys on ulottuvuus, joka vaikuttaa ihmisen kaikkiin muihin ulottuvuuksiin. Se yhdistetään ilmiöön, joka eheyttää ja yhdistää ihmisen muut ulottuvuudet. Se merkitsee yhteyttä toiseen todellisuuteen tai tuonpuoleiseen. Se tuottaa käyttäytymistä ja tunteita, jotka todistavat rakkauden, toivon ja luottamuksen olemassaolon, eli antaa elämälle tarkoituksen ja syyn olla. Hengellisyys on dynaaminen muoto olla yhteydessä Jumalaan. Se innoittaa irrottautumaan materiaalisesta todellisuudesta tuonpuoleiseen. Elä-

13 9 män periaatteena se vapauttaa ja elävöittää ihmisen koko olemusta, sisältäen ihmisen emotionaalisen ja tahdon ulottuvuudet. Se voi merkitä uskonnollista kokemusta, elämän filosofiaa, yhteyttä luontoon tai kykyä unelmoida. (Kuutamo- Marinov 1996, 82.) Harjulan (1994) pro gradu tutkimus Uskonto ei ole kuulunut hoitooni Potilaan uskonnollisuuden mahdollistuminen sairaalassa on koottu haastattelemalla 20:tä potilasta ja 20:tä hoitajaa avoimilla haastatteluilla ja esseillä. Harjulan mukaan hengellisyys on ihmisen se ulottuvuus, jonka kautta tietoisuus Jumalasta ja suhde Jumalaan mahdollistuu. Monet potilaat kokevat terveyden hengellisen elämänsä kautta. Uskolla ja terveydellä on todettu olevan yhteys. Usko antaa pohjaa terveydelle, on tukena ja toimii terveyden voimavarana. (Harjula 1994, 3.) Brink, Salovaara, Seppä, Tuomi ja Veijonen ovat tehneet Raatikaisen (1989) toimittamaan Hoitotyön tutkimuksia teokseen kvalitatiivisen tutkimuksen Itsetunnon tukeminen kotisairaanhoidossa. Siinä haastateltiin 50:tä kotisairaanhoidon asiakasta. Tutkimuksessa nousi esille, että kotisairaanhoidon asiakkailla on vahva itsetunto. Tuloksissa todettiin, että iäkkäät ihmiset kokevat uskonnon antavan eniten voimaa elämässä. (Brink ym ) Kankkusen, Karvisen ja Nikkosen (2007, 28 30) artikkelissa Sairaanhoitaja-lehdessä kuvattiin sairaanhoitajien hengellistä hoitotyötä monikulttuuristen potilaiden parissa. Artikkelissa todettiin, että hoitotyön hengellistä ulottuvuutta on Suomessa tutkittu vain vähän ja alueen jatkotutkimusta tarvitaan edelleen (Kankkunen ym. 2007, 30). 5.2 Hengellisyyden merkitys potilaalle Hengellisyys on osa potilasta. Suomen laissa kehoitetaan kunnioittamaan potilaan vakaumusta ja ottamaan huomioon potilaan henkilökohtaiset tarpeet. Hoitajan tulee tukea potilaan hengellisyyttä potilaan omia arvoja kunnioittaen. Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ihmisarvoa loukkaamatta, potilaan vakaumusta ja yksityisyyttä kunnioittaen. Potilaan äidinkieli, yksilölliset tarpeet ja kulttuuri on mahdollisuuksien mukaan otettava hänen hoidossaan ja kohtelussaan huomioon. (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992.) Uskonnon ja omantunnon vapaus oikeuttaa tunnustamaan ja harjoittamaan uskontoa, ilmaisemaan vakaumusta ja kuulumaan tai olemaan kuulu-

14 matta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan uskonnon harjoittamiseen omantuntonsa vastaisesti. (Suomen perustuslaki 731/1999.) 10 Brinkin ym. tutkimuksen mukaan kotisairaanhoidon potilaat kokevat elämänsä tärkeimpien asioiden olevan terveys, uskonto ja läheiset ihmiset. (Brink ym. 1989, 54.) Hengellisyys voi vahvistaa ihmisen perimmäisiä arvoja ja antaa hänen elämälleen merkityksen kokemuksen. Se antaa ihmiselle voimaa jatkaa elämässä eteenpäin silloin, kun ulkoiset olot ja fyysisen ruumiin nautinnot eivät ole enää kiinnostuksen kohteena. Parhaimmillaan se antaa potilaalle sisäisen tasapainon ja rauhan. (Kotsalainen ym. 2003, 15.) Ne, joilla on toivo elämässä, jaksavat taistella kärsimyksissä ja odottaa tulevaa ihanuutta taivaassa. (Paananen & Solje 2006, 17.) Hengellisyys merkitsee potilaalle elämän sisältöä, luoden samalla perusturvallisuutta ja toivoa. Se kuuluu elämään antaen elämälle pohjan ja sisällön. Jumala voi kutsua ihmistä lähelleen sairauden avulla. Sairaus, kuolema, yksinäisyys ja illat erityisesti tuovat uskonnollisuuden potilaiden mieliin. Kuoleman lähestyessä potilasta saattaa lohduttaa tieto ylösnousemustoivosta ja läheisten jälleennäkemisestä. Potilasta saattaa rauhoittaa myös ajatus, että elämä ei ollut hukkaan heitettyä. (Harjula 1994, 39.) Kuutamo-Marinovin (1996) tutkielman mukaan potilaan hengellisyys on tiivistettynä huomaamatonta ja hiljaista, ilmeten tulevaisuudentoivona ja myönteisenä elämänasenteena. (Kuutamo- Marinov 1996, 1.) 5.3 Hengellisen tukemisen keinoja Harjulan (1994) pro gradu -tutkimuksen mukaan hoitaja mahdollistaa uskonnollisuuden potilaan ilmaistessa tahtonsa siihen. Hoitaja voi aloittaa keskustelun myös itse, mikäli potilas kokee kadottaneensa elämäntarkoituksensa, on ahdistunut tai kuolemansairas. (Harjula 1994, 43.) Björklundin artikkeli Rohkeus olla tekemättä mitään, on Aallon, Tiihosen, Virtaniemen ja Ylikarjulan (2006) kokoamassa teoksessa Toivo. Björklund toteaa, että joskus hoitajan tehtävänä on olla tekemättä mitään, luottaen siihen, että pelkkä läsnäolo riittää (Björklund 2006, 110). Hoitajalla tulee olla valmiuksia vastata potilaan hengellisiin tarpeisiin ja kunnioittaa potilaan vakaumusta. Hoitajalta ei vaadita uskonnollista vakaumusta, mutta hänen tulee olla selvittänyt elämän ja kuoleman merkitys itselleen ja se, miksi uskoo juuri

15 11 niin kuin uskoo. (Pöyry & Taskinen 1990, 11.) Pastori ei välttämättä ole saatavilla silloin, kun potilas tarvitsee. Tämä edellyttää hoitajilta tilannekohtaista toimintaa ja valmiuksia. (Harjula 1994, 7.) Potilaan hengellisten tarpeiden tukemiseen on olemassa monia eri tapoja. (Björklund 2006, 110). Kirjallisuudessa mainitaan hartaushetket, laulu, ryhmäkeskustelut, rukous ja raamatunlukeminen kunnioittaen potilaan uskonnollisia tarpeita. Hengelliseen tukemiseen kuuluu antaa tilaa hiljaisuudelle, tarjota toivoa ja tukea uskoa iankaikkiseen elämään keskusteluilla ja tarjoamalla kirjallista luettavaa, tukea uskon etsimistä ja luoda yhteys seurakuntaan uskon mahdollistamiseksi. (Aalto & Ornio 1984, 159. & Shelly & Fish 1988, 112.) Sivosen (2000) tekemässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa Hoitotyö ja hengellisyys ( Vården och det andliga ) haastateltiin 15 hoitotyön opettajaa sekä 18:lle hoitajalle ja 60:lle terveysalan opiskelijalle suoritettiin kysely. Tutkimuksessa todettiin perusteellisesti, että hengellisyys on merkittävässä roolissa hoitotyössä. Tutkimuksen perusteella potilaiden mielestä merkittäviä hengellisyyden tukemisen keinoja ovat ehtoollinen, uskonnolliset rituaalit, keskustelu ja hengelliset asiat. (Sivonen 2000, 333.) Potilaan uskon etsimistä voi tukea informoimalla seurakunnan tilaisuuksista ja järjestämällä mahdollisuus ottaa niihin osaa. Radiosta tulevia hartauksia voi auttaa kuuntelemaan kuulokkeiden avulla, erilaisia laulajaryhmiä voi kutsua vierailulle, potilaan vuoteen sijainnin voi valita siten, että hänen on mahdollista seurata jumalanpalvelusta televisiosta ja hengellistä kirjallisuutta voi lainata potilaalle vaikkapa kirjastosta. Mikäli potilas ei itse pysty lukemaan, voi hoitaja lukea hänelle. Erityisen tärkeätä on kunnioittaa potilaan omia toiveita. (Harjula 1994, ) Shelly & Fish (1988) kirjoittavat, että potilaan puolesta rukoillessaan hoitaja voi rukoilla sellaisia asioita, mitä potilas rukoilisi, jos voisi. Kaikista auttavaisin rukous on usein lyhyt, yksinkertainen selostus Jumalalle potilaan toiveista, peloista ja tarpeista ja kiitos Jumalan mahdollisuudesta kohdata potilas hänen tilanteessaan. Rukousta ei tule käyttää keinona lopettaa keskustelu potilaan kanssa, koska rukous saattaa herättää syviä tunteita potilaassa. (Shelly & Fish 1988, )

16 12 Hoitajan tulee tukea potilaan hengellistä uskoa, potilaan suhdetta henkilökohtaiseen jumalaansa ja potilaan toivon tunnetta. Hoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan henkilökohtaiset hengelliset tavoitteet, täyttämään hengelliset velvoitteet, käyttämään hengellisyyden lähteitä kohdatakseen senhetkisen tilanteensa, löytämään olemassaolon merkitys ja löytämään merkitys tämänhetkiselle vaikealle tilanteelle sekä tarjota potilaalle hengellisyyden lähteitä, mitkä saattaisivat muuten olla potilaan tavoittamattomissa. (Carson 1989, ) Elämän arvoa korostetaan osoittamalla, ettei sairaus ole ainoa asia elämässä. (Juvakka ym. 2007, 70.) Hengelliset tarpeet ja toivomukset yhtälailla kuin hengellinen ahdinko ilmenee eri ikäisillä potilailla, eri elämäntilanteissa ja erilaisessa hoidossa olevilla (Sivonen 2000, 335). Korhosen tutkimuksen mukaan lasten kohdalla korostuu vanhempien huomioiminen. Vanhempia tulee rohkaista olemaan lapsen tukena. (Korhonen 1992, ) Hoitajan tulee keskustella lapsen kanssa totuudenmukaisesti elämästä ja kuolemasta. Yhden keskustelun jälkeen asiaa olisi hyvä selvittää pian uudestaan, jotta lapsi voisi mietittyään kysyä epäselviksi jääneitä kohtia. Nuoren saattohoitopotilaan hengellisten tarpeiden tukemisessa joudutaan kohtaamaan paljon erilaisia tunteita. Nuoren vihaa ja katkeruutta voi kuunnella ja tajuta, vaikka ei siihen yhdykään. Kuuntelemalla ja vastaanottamalla nuoren tunteet hoitaja voi lievittää katkeruutta. Nuori voi kypsyä ottamaan apua hengellisesti. (Aalto & Ornio 1984, 92.) Eri uskontojen välillä on eroja hengellisyyden toteuttamisessa. Hoitajan tehtävä on kunnioittaa potilaan vakaumusta ja vastata potilaan tarpeisiin potilaan omia arvoja kunnioittaen. Hoitajan roolin merkitys palveluiden ohjaamisessa on suuri. Potilaan erilaisiin tarpeisiin vastatakseen hoitaja voi ohjata potilaan sairaalapastorin, sosiaalityöntekijän tai eri yhteisöjen edustajien palveluiden piiriin. Erilaisilla kulttuurisilla yhteisöillä on ainutlaatuista tietoa uskonnoista ja he voivat tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä keskustelemalla ja omilla tavoillaan. (Kuutamo-Marinov 1996, 52.) Juvakan, Kohosen, Kylmän ja Pietilän (2007, 63 75) kirjoittamassa artikkelissa tarkastellaan hoitotyön auttamismenetelmiä, joista potilas voi saada toivoa. Yksi tärkeimmistä menetelmistä on hengellisyyden tukeminen. Artikkelin mukaan toivoa vahvistavia hoitotyön auttamismenetelmiä on potilaan pelkojen vähentäminen, potilaan ja läheisten tukeminen sairauteen ja sen hoitoon sopeutumisessa, sairauden hoitaminen,

17 13 vertaistuen järjestäminen potilaalle ja omaisille, suojaavan ympäristön järjestäminen, luottamuksellinen hoitosuhde, potilaskeskeinen työskenteleminen, keskustelu, potilaan ja läheisten aktiivinen toivon tukeminen sekä tiedonsaannin turvaaminen, potilaan auttaminen tulevaisuuteen suuntaamisessa sekä potilaan hengellisyyden tukeminen. (Juvakka ym. 2007, 68, 72.) Vaikka hoitajalle olisi vaikeaa keskustella hengellisistä asioista, tulee muistaa, että se saattaa olla yhtä vaikeata myös potilaalle. (Carson 1989, 157) Benner arvelee hoitajien toteuttaman hengellisen tukemisen vähyyden syynä olevan kokemattomuus, tietämättömyys ja ajanpuute (Benner 1984, 20 38). Useimmat terveydenhuoltoalalle valmistuvat opiskelijat kokevat omaavansa vähäiset valmiudet vastata potilaan hengellisiin tarpeisiin. Monet hoitajat katsovat, ettei uskonnollisuus kuulu hoitotyöhön, koska se on joko vaikea aihe hoitajille tai potilas, jolle uskonnollisuus ei merkitse mitään, ei halua sitä. Jotkut hoitajat siirtäisivät vastuun hengellisyyden tukemisesta ammattiauttajalle. Jotkut hoitajat kokevat puutteellisuutensa potilaan kanssa keskustelussa, mutta potilaan halutessa keskustella uskonnollisista kokemuksistaan, he ovat taitavia kuuntelijoita. (Harjula 1994, 6, ) 6 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Opinnäytetyöni tavoitteena on koota eri keinoja, kuinka kotisairaanhoitaja voi tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä. Rajasin tutkimukseni ulkopuolelle eri uskontojen hengellisyyden tukemisen. Jouduin myös valitsemaan, käsittelenkö opinnäytetyössäni saattohoitoa kotona vai sairaalassa. Lopulta rajasin tutkimuksen kotisairaanhoitoon. Tutkimustehtävän tavoitteet tukevat toinen toistaan. Selvittämällä hengellisyyden tukemisen keinoja tutkimukseni vahvistaa hoitajan valmiuksia tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä. Tutkimuskysymykseni on teemahaastattelun ja kirjallisuuden avulla seuraavat: 1. Selvittää minkälaisia eri keinoja kotisairaanhoitajalla on tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä.

18 2. Hoitajan valmiuksien vahvistaminen saattohoitopotilaan hengellisten tarpeiden tukemisessa OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 7.1 Menetelmät Päätin käyttää opinnäytetyössäni kvalitatiivista, eli laadullista aineistoa. Valitsin kvalitatiivisen tutkimusmenetelmän, koska hengellisyyden käsitettä on vaikea yrittää kuvailla määrällisesti. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan jotakin tapahtumaa, ymmärtämään tiettyä toimintaa, tai antamaan teoreettisesti mielekäs tulkinta jostakin ilmiöstä. Tällä tutkimuksella pyrin kuvaamaan keinoja, joilla hoitaja voi tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä kotisairaanhoidossa. Kvalitatiivinen tutkimus tuli luonnollisesti kysymykseen vastatakseni tutkimustehtävään pohtimalla hengellisyyden tukemisen keinoja saattohoidossa. (Eskola & Suoranta. 1998, 28, 61, 86.) Kvalitatiivisesta tutkimuksesta kirjoittaminen on joustavampaa kuin kvantitatiivisesta. Teemahaastattelu tukee kvalitatiivisen tutkimuksen toteuttamista. (Hirsjärvi & Hurme 2007, 203, 261.) Kokosin aineiston teemahaastattelulla, jonka lähetin haastateltaville etukäteen sähköpostitse (LIITE 3). Teemahaastattelun valitsin, jotta voisin antaa haastateltaville mahdollisuuden kuvailla kokemuksiaan mahdollisimman laajasti. Hirsjärvi ym. (2007) mukaan haastattelun etuna on se, että siinä voidaan säädellä aineiston keruuta joustavasti tilanteen edellyttämällä tavalla ja vastaajia myötäillen. Haastattelutyypiksi valitsin teemahaastattelun. Haastattelussa kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuivat, sillä tarkoituksena oli vain käydä valitut teemat läpi. (Hirsjärvi ym. 2007, ) Ennen tutkimuksen toteutusta tiedostin, että tutkimus ei saa vahingoittaa fyysisesti, psyykkisesti eikä sosiaalisesti haastateltavaa (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen ). Tämän varmistin sillä, etten kysynyt liian arkaluontoisia kysymyksiä haastatteluissa. Tiesin, että opinnäytetyöni aihe saattaa olla vaikea käsitellä, mutta annoin jokaiselle haastateltavalle vapauden valita itse, osallistuuko haastatteluun. Luotin siihen, että tutkimukseni vahvistaa hoitajan valmiuksia kohdata saattohoitopotilaan hen-

19 15 gellisiä tarpeita. Siksi ajattelin ennen tutkimuksen toteuttamista tutkimuksesta saatavan hyödyn olevan isompi kuin siitä koituvan haitan (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen ). Haastattelujen salassapito oli tärkeää. Haastateltavien henkilötiedot pysyivät salassa. Opinnäytetyöstäni ei tule esille haastateltavien toimintayksiköt, jottei haastateltavien henkilötietoja saataisi selville sitäkään kautta. Luottamuksellisuuteni osoitin haastateltaville tutkimuksen alkuvaiheessa, kertoen, ettei heidän henkilötietonsa selviä opinnäytetyöstäni. Luottamuksellisuutta vahvisti myös se, että hävitin haastattelunauhat haastattelujen jälkeen. 7.2 Aineiston keruu Laadullisessa tutkimuksessa keskitytään usein pieneen määrään tapauksia analysoiden niitä mahdollisimman perusteellisesti. Valitsin haastateltavat harkinnanvaraisesti, saadakseni mahdollisimman rikastavaa tietoa aiheesta. Näin ollen aineiston tieteellisyyden kriteeri ei ole aineiston määrä, vaan laatu. (Eskola & Suoranta 1998, 18.) Haastateltavilla oli kokemusta joko kotisairaanhoidosta tai sairaalassa työskentelystä useiden vuosien ajalta. Jokaisella oli kokemusta saattohoidosta. Otin sähköpostitse yhteyttä sairaalassa työskenteleviin hoitajiin sekä kotisairaanhoitoon. Lähetin haastateltaville etukäteen haastattelukirjeen (LIITE 4), jossa kerroin nauhoittavani haastattelut (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1997, 156). Sovin haastateltavien kanssa haastatteluajan ja -paikan etukäteen. Samalla kerroin tutkimuksen tarkoituksesta ja haastatteluteemoista. Tutkimuksessa on riittävästi tiedonantajia, mikäli samojen asioiden voidaan havaita toistuvan eri henkilöiden kuvauksissa (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1997, ). Haastattelin yhteensä viittä hoitajaa. Haastateltavista kaksi oli kotisairaanhoitajia, joiden hengellisyyden tukemisen kokemuksista en ennen haastattelua tiennyt mitään. Toisella kotisairaanhoitajalla oli kokemuksia hengellisyyden tukemisesta, kun taas toinen koki, ettei hänellä ole kokemuksia siitä. Kotisairaanhoitajien haastattelu toteutettiin parihaastatteluna, koska he kokivat helpommaksi puhumisen aiheesta työtoverinsa ollessa läsnä. Tutkimuksen mukaan haastateltavat ovat paljon luontevampia ja vapautuneempia, kun useampia henkilöitä on paikalla (Hirsjärvi ym. 2007, 205). Muut haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Kaksi sairaanhoitajaa valitsin sai-

20 16 raalasta harjoittelujeni aikana, jolloin haastateltavat osoittivat suhtautuvansa kiinnostuneesti potilaan hengellisyyden tukemiseen. Nämä kaksi hoitajaa työskentelivät sairaalassa eri osastoilla, eikä heille kerrottu toistensa osallistumisesta haastatteluun. Viides haastateltava tarjoutui itse haastateltavakseni kuullessaan opinnäytetyöni aiheen. Hänellä oli kokemusta ja koulutusta saattohoidosta, kotisairaanhoidosta ja hengellisyyden tukemisesta. Hänelle tein pilottihaastattelun, eli esihaastattelun, jossa harjoittelin haastattelun toteuttamista ja pyysin palautetta (Hirsjärvi ym. 2007, 205). Pilottihaastattelussa käytin samaa teemahaastattelurunkoa kuin muissakin haastatteluissa. Siinä saatuja tuloksia käytin myös aineistona. Teemahaastattelurunko on liitteenä opinnäytetyön lopussa (LIITE 3). Rakensin haastatteluteemat sen perusteella, millä uskoin saavani mahdollisimman kattavan vastauksen tutkimustehtäviini. Haastatteluteemoista pyrin tekemään laajat, jättäen varaa haastateltavien vapaille vastauksille. Haastattelut tuottivatkin runsaasti tietoa aiheesta. Alkuperäisiä teemoja oli vähemmän kuin mitä lopulta käytin. Lisäsin teemoja ohjausta saatuani ja aihetta mietittyäni. Teemoja lisäsin mieluummin liian paljon kuin liian vähän, jotta aiheesta tulisi mahdollisimman kattava kuvaus. Haastatteluteemat tulivat käsiteltyä jokaisessa haastattelussa, mutta usein ne menivät eri järjestyksessä. Usein haastateltavat alkoivatkin jo itse puhua seuraavasta teemasta, jolloin ei tarvinnut jokaista kohtaa erikseen kysyä. Teemahaastattelurungon järjestämiseen sain ohjausta, jotta osasin esittää teemat tärkeysjärjestyksessä. Samalla haastattelurunko tuli järjestää niin, että etenimme kevyestä aiheesta vaikeampaan aiheeseen. Tämä siksi, ettei haastateltavalle tule yllättäen vaikeita kysymyksiä, joihin vastaaminen on raskasta heti haastattelun alussa. Haastatteluissa on tarpeen pitää teemat väljinä ja vältettävä haastateltavien ohjailua. Haastattelutilanteesta pyrin luomaan keskustelunomaisen, jotta saisin tietoa niistä asioista, joita kukin haastateltava pitää tärkeänä ja joista hän haluaa kertoa. Haastattelut nauhoitin, jotta saatoin keskittyä haastateltavan kuuntelemiseen, ilman että olisi tarvinnut tehdä muistiinpanoja. Nauhurin käyttöä harjoittelin etukäteen pilottihaastattelussa ja jokaisen haastattelun alussa varmistin nauhurin toimivuuden. Yksilöhaastattelut kestivät noin puoli tuntia ja parihaastattelu kesti vajaan tunnin. Haastattelut toteutettiin hoitajien työpaikoilla, suljetussa ja rauhallisessa huoneessa.

21 17 Tarkoituksenani on kehittää hoitotyötä tutkimuksellani, joka perustuu hoitajien omiin kokemuksiin hengellisyyden tukemisesta ja hengellisyyden tukemisen kokemuksien kuvauksiin. Tarkoituksenani oli lähestyä aineistoa ilman merkityksenantoa ohjaavaa ennakkokäsitystä. Tavoitteenani on tavoittaa tutkittavan kokemus mahdollisimman aitona, vaikka en voikaan panna syrjään aikaisempia kokemuksiani ja aikaisemmin saavuttamaani tietoa hengellisyydestä. Koko opinnäytetyöprosessin ajan joudun harjoittamaan jatkuvaa itseni tarkkailua, jotta en sekoittaisi omia kokemuksiani tutkittavien kokemuksiin. (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1997, ) Objektiivisuuden tavoittelun syinä oli oman vakaumukseni tiedostaminen sekä hoitotyön näkökulman painottaminen tutkimuksessani. Vaikka tunnistankin aihetta käsitellessäni kristillisen näkökulmani, pyrin olemaan objektiivinen aineistoa kerätessäni ja analysoidessani, eli en sekoita omia uskomuksiani, asenteitani ja arvostuksiani tutkimuskohteeseen (Eskola & Suoranta 1998, 17). Pyrin olemaan vaikuttamatta haastateltavien vastauksiin ja tuomatta tutkimusaineiston esittämisessä esille omia mielipiteitäni. Vältän tunnepitoista kieltä tietoisesti, enkä aseta tuloksia tärkeysjärjestykseen, vaan vastaan tutkimuskysymykseen sen vaatimalla tavalla (Hirsjärvi ym. 2007, 259). Aiempi tietoni ei ohjaa eikä vinouta uuden kokemustiedon keruuta, koska olen tietoinen esiymmärryksestäni ja panen sen sulkeisiin tiedonkeruun ajaksi. (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1997, 155.) 7.3 Aineiston analysointi Haastattelutallenteet litteroin, eli purin kirjalliseen muotoon. Haastatteluaineistoa kertyi yhteensä 18 kappaletta A4- kokoisia sivuja, rivivälillä 1, kirjasinkoolla 12. Käytin aineistoa analysoidessani apuna sisällönanalyysiä, joka ohjaa tutkijaa vaihe vaiheelta aineistoon perehtymisestä tulkintaan saakka (Metsämuuronen 2001, 54).

22 18 Aineistoa analysoin sisällönanalyysin avulla perehtymällä ensin haastateltavien kuvauksiin perinpohjaisesti ja tutustumalla keskeisiin käsitteisiin kirjallisuuden avulla. Seuraavaksi pyrin sisäistämään haastateltavien kuvaukset ja vertasin niitä lukemaani teoriaan. Sitten erottelin hengellisyyden tukemista ja hoitajan valmiuksien vahvistamista kuvaavat tärkeät ilmaisut, jotka olivat yksittäisiä lauseita. Ilmaisuista esiin tulevat merkitykset täsmensin erikseen jokaisen haastateltavan kuvauksista. Havaitsin joidenkin kuvauksien toistuvan tuloksissa. (Metsämuuronen 2001, 54.) Tuloksien esittelyssä esitin enemmän haastatteluissa saamiani tietoja, kuin aikaisempaa teoriatietoa aiheesta. Havaitessani jonkin tuloksen poikkeavan aikaisemmasta teoriatiedosta, nostin teoriatiedon esiin. Muutoin teoriatiedon lisääminen tuloksissani on suppeaa, koska tuloksia oli paljon ja tutkimustehtävääni ei ole yhtä ainoaa oikeata vastausta. Tämän jälkeen yhdistelin alustavat tulokset hengellisyyden tukemisen keinoja kuvaaviksi kokonaisuuksiksi sekä hoitajan valmiuksia vahvistaviksi asioiksi. Lopuksi peilasin tuloksia alkuperäisiin haastattelutuloksiin. Teemat näkyvät tuloksien esittelyssä erillisinä väliotsikoina. 8 TULOKSET 8.1 Kotisairaanhoitajan keinot tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä Teemoittelun avulla saamiani teemoja olen tuloksien esittelyssä käyttänyt helpottaakseni yksittäisten kokonaisuuksien hahmottamista. Teemoittelun avulla saadut teemat eivät olleet samoja kuin haastatteluteemat. Haastateltavat kokevat hengellisyyden tukemisen eri tavoin. Pyrin tavoittamaan haastateltavien kokemukset mahdollisimman aitoina. Tuloksissa toistuvia kuvauksia oli esimerkiksi sairaanhoitajien keinot tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä. Jokaisessa haastattelussa mainittiin rukoileminen, raamatun lukeminen ja hengellisten laulujen laulaminen. Koska tämä on kvalitatiivinen työ, joku muu tutkija saattaa saada erilaisia tuloksia tai samankaltaisia tuloksia (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1997, 215). Hengellisten tarpeiden ilmeneminen

23 19 Saattohoitopotilaiden hengelliset tarpeet tulevat haastateltavien kertoman mukaan esille, kun potilas kuoleman lähestyessä joutuu silmäkkäin elämän perimmäisten kysymysten kanssa. Hengelliset asiat otetaan puheeksi viimeistään silloin, kun tulee hätä omasta sieluntilastaan ja mihin menee kuoleman jälkeen. Potilas saattaa pyytää tuekseen hoitajaa, pappia tai seurakuntatyöntekijää. Potilaan hengelliset tarpeet on mahdollista vaistota, jolloin hoitaja voi antaa mahdollisuuden kertoa niistä. Potilas saattaa alkaa keskustelemaan omasta elämästään, sen loppumisesta tai kuolemasta ja sitä kautta tuoda esille hengellisiä tarpeitaan. Hän saattaa miettiä, onko elänyt elämänsä hyvin ja olisiko voinut tehdä jotain toisin. Joillekin tulee tarve pyytää tekojaan anteeksi muilta ihmisiltä tai Jumalalta. Kuoleman lähestyessä potilaalle saattaa tulla tarve rukoilla itsensä tai perheensä puolesta. Yks potilas on suoraan kysynyt multa, et olisko sulla mahdollisuus tulla rukoilemaan minun kanssa. Yksi haastateltavista koki, että harvemmin tarpeet tulevat esille siten, että potilas itse suoraan ottaisi asiat puheeksi. Eräs toinen haastateltavista koki, etteivät potilaan hengelliset tarpeet välttämättä tule mitenkään esille. Muutamat potilaat on sanonut, että mitäänhän taivasta ei ole ja kun minä tästä kuolen, niin se on sitten ihan, sen jälkeen ei ole mitään. Potilaan tukeminen kuoleman lähestyessä Haastateltavat kertoivat, että jotkut saattohoitopotilaat ovat niin huonokuntoisia, etteivät kykene enää ilmaisemaan tarpeitaan sanallisesti. Hoitaja tarjoaa potilaalle mahdollisuuden kertoa tarpeistaan ja havainnoi potilaan tarpeita ja pyrkii täyttämään potilaan toiveet. Älä jätä mua, mua pelottaa. Jotkut potilaat ovat pyytäneet hoitajia rukoilemaan, laulamaan hengellisiä lauluja tai virsiä, lukemaan raamattua tai hengellistä kirjaa ja olemaan lähellään. Oo mun lähellä, että mulle tulee sellanen rauhallinen olo. Potilaat ovat alkaneet keskustella hoitajan kanssa hengellisistä tarpeistaan ja kysyneet hoitajilta hengellisistä asioista. On tärkeätä olla potilaan lähellä antaen aikaa kuunnella ja kuulla potilaan tarpeita. Kuutamo- Marinovin mukaan usein parhaiten potilasta tukee ihminen, joka on läpikäynyt samanlaisen elämäntilanteen. (Kuutamo- Marinov 1996, 52). Eräs haastateltavista pohti, että en tiedä, pystyykö kukaan antamaan sellaisia selkeitä vastauksia potilaan kysymyksiin. Että niin paljon kuin vaan pystyn, niin kuljen rinnalla.

24 Sairaanhoitajan keinot 20 Eräs haastateltavista totesi, että sairaanhoitajan keinot tukea saattohoitopotilaan hengellisyyttä ovat rajattomat. Keskustelua voi avata siihen suuntaan, että potilaan on mahdollista kertoa tarpeistaan. Hoitaja voi esimerkiksi kysyä potilaalta, haluaisiko tämä, että pappi tulee käymään. Kysyin että haluuko hän, että pyydetään sitten pappi hänen kanssaan vielä puhumaan lisää kuin mitä oltii toimenpiteen aikana siitä keskusteltu. Hän sit sano että hänelle tämä olikin se. Et jotenki se oli mulle itelleni niinku tosi ihana kokemus. Tukea sitä hänen kokemustaan ja vahvistaa sitä Kotisairaanhoidon työntekijöillä voi olla saattohoitopotilaan luona mukanaan Juha Hännisen (2004) kirjoittama saattohoito-opas. Tätä opasta he voivat jakaa potilaille ja tiedoillaan se palvelee myös hoitajia. Oppaan takakanteen on liimattu seurakuntien yhteystietoja, joita voi käyttää hyödyksi esimerkiksi potilaan halutessa tavata seurakuntatyöntekijä. Mikäli seurakuntatyöntekijä ei voi tulla potilaan luokse esimerkiksi öisin tai viikonloppuisin, voi hoitaja ohjata potilaalle, milloin tämä on seuraavaksi tavoitettavissa. Luotettavuus Haastatteluissa kuvailtiin hengellisyyden tukemisen keinoja. Kun hoitaja on luonut hyvän suhteen saattohoitopotilaaseen, tämä saattaa osoittaa hänelle luottamusta ja avoimuutta. Potilas saattaa luottaa hoitajan vaitiolovelvollisuuteen ja kertoa empimättä hengellisistä ajatuksistaan. Hoitaja voi olla potilaalle neutraali kuuntelija, joka tukee potilaan omaa uskoa ja vahvistaa tämän toivoa. Hoitaja voi tuoda esille armollisuutta ja iankaikkisuutta. Hoitajan tulee osoittaa luotettavuutta ja rauhallisuutta. Hoitajan ei tule vierastaa hengellisyyttä, vaan elää potilaan rinnalla hänen elämänsä loppuvaiheessa. Hoitaja voi keskustella potilaan kanssa, lukea raamattua tai laulaa hengellisiä lauluja. Mikäli ei osaa laulaa, voi lukea vaikkapa virsikirjaa ääneen potilaalle. Eräs hoitaja kertoi laulaneensa potilaille Mua tartu käteen Herra ja taluta, niin että pääsen kerran ma kotia, ja huomannut sen tuottaneen lepoa potilaalle. Haastattelujen mukaan hoitaja voi potilaan kotona auttaa potilasta ja omaisia enemmän avautumaan ja keskustelemaan hengellisyydestä ja vaikeista asioista. Hoitaja voi kannustaa heitä muistelemaan menneitä ja keskustelemaan, kun on viimeinen mahdol-

25 21 lisuus. Voi sanoa, että jos on jotain sellaista keskustelemista, niin keskustelkaa nyt, koska jos vointi menee huonoksi ja on vahva kipulääke, niin nyt olisi varmaan hyvä aika ajatella sellaisia asioita. Asioista puhumisen määrä ja laatu vaihtelevat eri ihmissuhteiden välillä. Joissain perheissä asioista ei keskustella lainkaan, kun taas jotkut pystyvät käsittelemään huumorin rikastamana vaikeitakin asioita. Kuolemasta voi olla vaikea keskustella, jolloin aiheen lähestymistapaa on syytä harkita. Asioita on helpompi käsitellä ennen potilaan kuolemaa kuin katua tekemättä jättämistä potilaan kuoltua. Potilaan kuoltua omaiset eivät ole koskaan tuoneet haastateltaville ilmi, että potilaan hengellisyyttä olisi tuettu liikaa, tai että olisi keskusteltu liikaa jostain aiheesta. Potilaan omilla ehdoilla Haastatteluissa todettiin, että hengellisyyden tukeminen tulee tapahtua potilaan omilla ehdoilla. Eräässä haastattelussa kerrottiin, että potilaan ahdistuksen havaitessaan hoitaja voi luottaa vaistoonsa ja ottaa varovasti itse asian puheeksi. Haastateltava oli kertonut potilaalle Jumalasta, ilman että kukaan oli suhtautunut negatiivisesti. Mikäli potilas kuitenkin jättää puheenaiheen siihen, ei hoitajan kannata aiheesta jatkaa. Toisaalta hoitaja tällä tavoin on tarjonnut useille potilaille mahdollisuuden kertoa omista hengellisistä tarpeistaan ja monet ovat tarttuneet hänen sanoihinsa. Hoitaja voi harkintansa mukaan luottaa omaan intuitioonsa ja kokemukseensa siitä, milloin aloittaa keskustelun (Shelly & Fish 1988, 62). Hoitajan itsensä päätettäväksi jää, mihin saakka auttaa potilaan hengellisissä kysymyksissä ja missä vaiheessa pyytää neuvoa muulta asiantuntijalta (Kuutamo- Marinov 1996, 53). Haastatteluissa mainittiin, että hengellisyys on osa ihmisen kokonaisuutta, eikä hoitajan tarvitse etsiä sitä itsestään eikä potilaasta. Jotkut potilaat ovat pyytäneet hoitajaa rukoilemaan puolestaan. Haastattelussa tuli esille, että myös hoitaja, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa, voi rukoilla potilaan puolesta ja julistaa tälle synnit anteeksi.