ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSOHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSOHJELMA"

Transkriptio

1 ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSOHJELMA Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

2 MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ORIMATTILASSA Valtakunnallisissa yhdyskuntarakennekartoissa Orimattilan keskusta on selkeä oma taajamansa. Kaupungin vahvuutena on tiivis ja edelleen tiivistyvä ja hallitusti laajentuva keskusta, joka mahdollistaa palvelujen kehittymisen ja niiden saavutettavuuden myös autottomille. Rakenteellisesti Orimattila on selvästi oma itsenäinen kuntansa. Henna oikoradan varressa on tulevaisuuden pikkukaupunkimainen kaupunginosa, jonka kehittäminen edistyi seuraavalla tasolle vuonna 2012, kun kaupunki ja Liikenneviraston sopivat yhteiseksi tavoitteeksi Z-junan pysähtymisen Hennassa vuonna Hennan asuntoalueen visiossa kaikki on lähellä ja arki helppoa. Tiivis rakenne, palvelujen läheisyys ja rakentamisen energiatehokkaat ratkaisut mahdollistavat ekologisen elämäntavan. Asuntoalueen pohjoispuolelle nousee laaja työpaikka-alue, jonne on tehtävissä pistoraide oikoradalta kuljetusten hoitamiseksi. Ote Ympäristö.fi/YKR Väkiluvun ja asumisväljyyden kasvu tuovat jatkuvasti tarvetta uusien asuntoalueiden kaavoitukseen ja vanhojen kaavojen tarkistuksiin. Keskustan liikkeet ja työpaikka-alueiden monet yritykset tarvitsevat rakennus- ja laajennushankkeilleen kaavoituksen nopeaa toimintaa. Näihin haasteisiin on sangen hyvin pystytty tähän saakka vastaamaan. Orimattilan kaavoituksessa on pyritty kuntalaisten kuuntelemiseen ja mahdollisimman suureen avoimuuteen. Kompromisseja on haettu mieluummin neuvotteluin kuin oikeusteitse. Tässä on onnistuttu niin hyvin, että 2000-luvulla ei ole ollut yhtään asemakaavavalitusta ja yleiskaavoistakin vain yksi. Nämä periaatteet toivottavasti jatkuvat tulevina vuosina. Pirkko-Leena Jakonen, maankäytön johtaja ( saakka) Orimattilan kaupunki, Tekninen palvelukeskus, Maankäyttö Kaupungintalo, Erkontie 9, Orimattila puhelin Maankäyttö Maankäytön johtaja Kaavoitusinsinööri Maankäyttöinsinööri Ossi Hosiaisluoma Kaavasuunnittelija Tiina Heikkilä Kartanpiirtäjä Jaana Kettunen Rakennusvalvonta Johtava rakennustarkastaja Jorma Hämäläinen Rakennustarkastaja Timo Tarkkala Toimistosihteeri Saila Iivonen Yhdyskuntatekniikka Tekninen johtaja Tuukka Tuomala Toimistosihteeri Heidi Vuorinen Sähköpostiosoitteet: 2

3 PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA Päijät-Hämeen voimassa oleva maakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä Uuden maakuntakaavan valmistelu on käynnissä. Uusi maakuntakaava laaditaan kokonaismaakuntakaavana, joka vahvistuessaan tulee korvaamaan nykyisen kaavan. Kaavaluonnos oli nähtävillä 2012 ja vuoden 2013 ajan valmistellaan kaavaehdotusta, joka suunnitelman mukaan tulee nähtäville keväällä Maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi kaavan on tarkoitus tulla loppuvuonna Uuden maakuntakaavan valmistelutyössä keskitytään uudistamaan kaavan maankäytön ratkaisuja erityisesti vastuullisen alue- ja yhdyskuntarakenteen, pohjavesialueiden ja ympäristöhäiriöiden aiheuttamien vaikutusten osalta. Orimattilan kohdalla tärkeimmät linjaukset liittyvät Hennan alueeseen, kaupan mitoitukseen ja sijoittumiseen sekä eräisiin aluetarkistuksiin. YLEISKAAVOITUS ORIMATTILA JAKAUTUU SEITSEMÄN OSAYLEISKAAVAN ALUEESEEN Koko vanhan Orimattilan kunnan alueelle on kunnanvaltuusto hyväksynyt yleiskaavan vuonna Kaavaa ei ole vahvistettu ja se on siten oikeusvaikutukseton. Orimattilaan on laadittu oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja alueittain. Voimassa olevat ja laadittavana olevat osayleiskaavat on esitetty sivun 4 karttakuvassa. Yleiskaavoittamatta on vielä pääosin kaupungin itäosa, joka käsittää Kuivannon, Niinikosken ja Pakaan kylät sekä entisen Artjärven alueen, jossa on yleiskaava voimassa ainoastaan järvialueilla. KESKUSTA-VIRENOJAN OSAYLEISKAAVA Keskusta-Virenojan osayleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Yleiskaavaa muutettiin Kankaanmäellä Kankaantiellä (Virke) ja muutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Kaava on lainvoimainen. Kaavaan on muutostarpeita Sampola-Oriville alueella sekä Niemenkylässä. Osayleiskaavamuutos Sampola UUSI Sampolan teollisuusalue on jo lähes täyteen rakennettu ja aluetta on tavoitteena laajentaa pohjoiseen pohjavesialueen ulkopuolelle. Samassa yhteydessä tutkitaan tarkempi paikka Heinämaantien ja Lahdentien väliselle yhdystielle. Kaavamuutokseen liittyy asuntoalueen tutkiminen Räinänmäenalueelle. Kaavamuutos on maakuntakaavan mukainen. Kaavoitus Osayleiskaavamuutos Niemenkylä UUSI Kaavassa Luhtikyläntien ja Vääräkosken välissä kulkee viherkaistale, jonka paikan muuttamista maankäytöllisesti ja maastollisesti parempaan paikkaan ovat hakeneet alueen maanomistajat. Kaavoitus HEINÄ-LEITSAMAAN OSAYLEISKAAVA Heinä-Leitsamaan osayleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 2003 ja kaava on lainvoimainen. ITÄ-ORIMATTILAN OSAYLEISKAAVA Itä-Orimattilan yleiskaavan aloittaminen ajoittuu suunnittelukauden loppupuolelle. Alue käsittää Kuivannon, Niinikosken ja Pakaan kylät sekä entisen Artjärven alueen yleiskaavoittamattomat osat. Alueella ei ole aiempaa oikeusvaikutteista yleiskaava. ARTJÄRVEN JÄRVIALUEIDEN OSAYLEISKAAVA Artjärven yleiskaavoitettu alue käsittää Pyhäjärven, Villikkalanjärven sekä Säyhteen lähiympäristöt. Kaava on tullut voimaan vuonna Osayleiskaavaa muutettiin Suurikylän ja Salmelantien välisellä alueella. Muutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Kaava on lainvoimainen. Kaavaa on tarpeen tarkistaa suunnittelukaudella maakuntakaavatarkistuksen ratkaisujen mukaisesti. 3

4 Osayleiskaavamuutos Hiitelä Yksityisellä maanomistajalla on vireillä kaavamuutos Pyhäjärven rannalla. Muutoksessa on tarkoitus tutkia lomakylän sijoittamismahdollisuutta sekä kaavamääräysten tarkistusta. PENNALA-PASINAN OSAYLEISKAAVA Pennala-Pasinan osayleiskaava vahvistettiin vuonna Kaavassa oli hyvin vähän kasvuvarauksia, mistä syystä aloitettiin vuonna 2001 kaavan tarkistaminen. Osayleiskaavan tarkistus on jaettu useampaan osaan. Tarkistuskaavoina on tehty länsipuolen teollisuusalueen osayleiskaava sekä vuonna 2009 valmistunut Pennalan pohjoisosan asuntoalueiden osayleiskaava. Pennalan itäosan osayleiskaava Pennalan osayleiskaavan tarkistus jatkuu itäosan osayleiskaavalla, jonka vireille tulosta päätettiin syksyllä Samalla määrättiin tälle alueelle rakennuskielto. Kaavaluonnos on tekeillä ja se tulee nähtäville alkuvuonna LÄNSI-ORIMATTILAN OSAYLEISKAAVA Länsi-Orimattilan osayleiskaava on tullut voimaan Kaavaa on muutettu Hennan alueella. Kaava on lainvoimainen. HENNAN OSAYLEISKAAVA Hennan osayleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa ja kaava on lainvoimainen. Hennan osayleiskaavan muutos Jatkosuunnittelussa on ilmennyt tarvetta tarkistaa kaavaa erityisesti liikenneyhteyksien ja eräiden rajausten osalta. Hennan osayleiskaavan eteläosan kaavamuutoksen vireilletulosta päätettiin syksyllä Kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksyttiin ja kaavan laadinta jatkuu vuonna Orimattilan osayleiskaava-alueet RAKENNUSKIELTO PENNALAN ITÄOSA Kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa 2009 asettaa Pennalan itäosan maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n mukaiseen rakennuskieltoon yleiskaavamuutoksen laatimisen ajaksi. Rakennuskielto ei koske asemakaavoitettuja alueita eikä rakennettujen rakennuspaikkojen vähäistä täydennysrakenta- 4

5 mista. Rakennuskielto on voimassa, kunnes alueen yleiskaavamuutos on saanut lainvoiman, kuitenkin enintään viisi vuotta. MAAPOLIITTINEN OHJELMA Orimattilan ensimmäinen maapoliittinen ohjelma on hyväksytty vuonna Maapoliittinen ohjelma on strateginen asiakirja, jossa määritellään kaupungin maapoliittiset tavoitteet ja toimenpidesuositukset. Maapoliittinen ohjelma toteuttaa kaupungin strategiaa ja siinä esitetyillä keinoilla toteutetaan asema- ja yleiskaavoissa määriteltyjä maankäyttöratkaisuja maanhankinnalla ja tonttien luovutuksella. Artjärven kanssa tehdyn kuntaliitoksen, Hennan kehityksen ja kaupungin strategian päivittämisen vuoksi maapoliittista ohjelmaa on päätetty tarkistaa. Tarkistus tehdään vuonna ASEMAKAAVOITUS HYVÄKSYTYT ASEMAKAAVAT 2012 Orimattilassa asemakaavat ja kaavamuutokset hyväksyy kaupunginvaltuusto lukuun ottamatta vaikutuksiltaan vähäisiä kaavoja, jotka tekninen lautakunta hyväksyy. Asemakaavat tulevat voimaan valitusajan kuluttua. Voimaantuloista kuulutetaan paikallisissa lehdissä, kaupungin nettisivuilla ja kaupungin ilmoitustaululla. Numerot viittaavat karttoihin. A159 MÄNTYLÄ, VASKITIEN ALUE (KV ) Vanhaa, toteutumatonta asemakaavaa muutettiin katulinjojen ja korttelialueiden osalta niin, että alueelle on mahdollista rakentaa 29 omakotitaloa. A162 MYLLYLÄ, PUSSIKUJA (LTK ) Kaavamuutoksella pienennettiin toteutumatonta kääntöpaikkavarausta ja tarkistettiin alueen kaavamerkinnät ja -määräykset. A163 ÄMMÄNTÖYTÄS, TÖYRYTIE (LTK ) Kaavamuutoksella pienennettiin toteutumatonta kääntöpaikkavarausta ja tarkistettiin koko alueen kaavamerkinnät ja -määräykset. A164 TUOMISENALUE, VIKINKAARI (LTK ) Erillispientalojen korttelialuetta laajennettiin puistoalueelle noin 500m²:n verran ja näin mahdollistettiin uuden omakotitontin muodostaminen alueelle. Samalla tarkistettiin alueen kaavamerkinnät ja -määräykset. A154 KANKAANMÄKI, KANKAANTIE (VIRKE) (KV ) Kaavamuutoksella Virkkeen alueelle sallittiin teollisuuden lisäksi kaupan toimiminen. Kankaantien linjausta tarkistettiin ja Helsingintien varteen kaavoitettiin pysäköintialue linja-autoilla jatkuvaa liityntäliikennettä varten. A160 KANKAANMÄKI, YLÖSTALONTIE (LTK ) Kaavamuutoksella tarkistettiin alueen kaavamerkinnät ja määräykset. A167 KANKAANMÄKI, KANKAANMÄENTIE (LTK ) Osa asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueesta sekä pieni lähivirkistysalue muutettiin osaksi maa- ja metsätalousaluetta suojaamaan asuinkorttelia. A165 KESKUSTA, KÄRRYTIE (LTK ) Kaavamuutoksella muutettiin korttelin käyttötarkoitusta niin, että tonteilla voi olla myös asuintaloja. A166 ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN TEOLLISUUSALUE (KV ) Alue osoitettiin osayleiskaavan mukaisesti teollisuusalueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. A168 KESKUSTA, KORTTELI 0602 (LIDL) (LTK ) Kaavamuutoksella nostettiin korttelin rakennusoikeutta vastaamaan paremmin tontinomistajan tarkentuneita rakennussuunnitelmia. 5

6 A155 RAUHALA, PUOLAAJANTIEN JA KEHRÄÄMÖN ALUE (KV ) Kaavamuutoksella tarkistettiin liikenneyhteyksiä ja kaavamerkintöjä ja määräyksiä. Asemakaavoitettua aluetta laajennettiin etelään. A161 NIEMENKYLÄ, PÄÄRNILÄNTIE (KV ) Asemakaavalla osoitettiin enintään kolmen pientalon rakentamismahdollisuus Päärniläntien varren yksityiselle kiinteistölle. A158 MYLLYLÄN KERROSTALOALUE (KV ) Asemakaavaa muutettiin ja tarkistettiin toteutumattomien kerrostalotonttien sekä koko alueen kaavamerkintöjen ja määräyksien osalta. MUUT VUODEN 2012 AIKANA LAADITTAVANA OLLEET ASEMAKAAVAT Seuraavassa on esitetty ne asemakaavat ja asemakaavamuutokset, jotka ovat keskeneräisinä siirtyneet vuodelle Numerot viittaavat karttoihin. A151 RAUHALA, PAKAANTIEN OIKAISU Kaavamuutoksen tavoitteena on kaavan tarkistaminen maakuntakaavan ja osayleiskaavan mukaisesti. Voimassa olevassa asemakaavassa on varauduttu vanhan seutukaavan mukaisesti Pakaantien oikaisuun. Kaavaehdotus oli nähtävillä kesällä A157 VIRENOJA Koulun lähialueille on tarkoitus kaavoittaa omakotitontteja. Aloitusalue on kaupungin omistama alue koulun eteläpuolella. Alueet jatkuvat viereisille yksityisten omistamille alueille, joiden toteutuksesta tehdään maankäyttösopimukset. Kaava on luonnosvaiheessa ja kaavoituksen ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua A169 RAUHALA, LAAKSOTIE-SANTAKUJA Kaavamuutoksen tavoitteena on poistaa vanha toteutumaton puistoaluevaraus, joka tällä hetkellä on osana asuintontteja. A170 ARTJÄRVI, ENTINEN KUNNANTALO Kaupunki on myymässä tarpeetonta kunnantaloa ja kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia alueen tulevaa maankäyttöä. A171 KESKUSTA, HÄMEENMAA Kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia voidaanko Hämeenmaan kiinteistön rakennusoikeutta nostaa, rakennusalaa laajentaa ja kevyen liikenteen väylää siirtää hakemuksen mukaisesti. KAAVOITUSOHJELMA , UUDET ASEMAKAAVAT JA ASEMAKAAVAMUUTOSET Suunnittelukaudella kaavoitetaan pääasiassa pientaloalueita sekä toimipaikka-alueita ja ajantasaistetaan vanhoja kaavoja. Vuosittain tulee kaavoitusohjelman ulkopuolelta tehtäväksi pääasiassa pienehköjä kaavamuutoksia asunto- ja toimitilarakentamisen tarpeisiin. Asemakaavamuutokset ja laajennukset noudattavat voimassa olevien osayleiskaavojen ratkaisuja. Seuraavat asemakaavahankkeet on tarkoitus toteuttaa : 6

7 KESKUSTAN SEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOKSET 1. KÄKELÄ, SUKSITIEN ALUE Tavoitteena on kaavan tarkistaminen vastaamaan alueen muuttunutta luonnetta. 2. SAMPOLA, TEOLLISUUSTIE Tavoitteena on teollisuusalueelle merkityn viheralueen muuttaminen teollisuusrakennuspaikaksi. Kaavamuutos perustuu kaupungin ja maanomistajan väliseen sopimukseen. 3. RATAPOLUN JA LUHTAISTENTIEN VÄLINEN ALUE Kaavamuutoksen tavoitteena on kaavoittaa alueelle pientalotontteja. Yksityisten maanomistajien ja seurakunnan kanssa tehdään maankäyttösopimukset. Alueella on myös kaupungin maita. 4. KANKAANMÄKI, ORIMA UUSI Tavoitteena on tutkia teollisuusalueen laajennusmahdollisuutta. 5. SAMPOLA, KORTTELI 1306 UUSI Tavoitteena on tutkia mahdollisuutta rakennusoikeuden korotukseen sekä tarkistetaan kaavamääräyksiä. Hakijana Nesco Oy. 6. RAVITIE, PELASTUSLAITOS UUSI Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa Heinämaantien varrella oleva toteutumaton pysäköintialue pääosin pelastuslaitoksen harjoituskentäksi. 7. MÄNTYLÄ, KOULUTIE UUSI Koulutien, Vesitornintien ja Lahdentien välisellä alueella on voimassa yli 30 vuotta vanha kaava, jonka määräykset ja katualuevaraukset tulee tarkistaa. 8. JOKELA, KORTTELI 0723 UUSI Tavoitteena on muuttaa alue omakotialueeksi. Alueen omistaa kaupunki. KESKUSTAN SEUDUN UUDET ASEMAKAAVA-ALUEET 9. KANKAANMÄKI, YLÖSTALONTIEN VARREN ASEMAKAAVOITUS Arolantien kaava-alueen länsipuolelle on tarkoitus kaavoittaa pääosin kaupungin omistama alue pientaloasutukselle. Yksityisten omistamien alueiden osalta laaditaan maankäyttösopimukset. Kaavoitus AROLAN ALUEEN LAAJENNUS LÄNTEEN Arolan kaava-alueen länsipuolella on yksityisen maanomistajan alue, johon on suunnitteilla pientaloasumista. Alueen toteutus maankäyttösopimuksella tai hankkimalla alue kaupungin omistukseen. Kaavoitus MYLLYLÄN LÄNSIPÄÄ Luhtikyläntien ja Palojoen välisen alueen kaavoitus asuntorakentamiselle. Kaavoitus sijoittuu suunnittelukauden loppuosalle. Alue on yksityisessä omistuksessa ja toteutuksesta laaditaan maankäyttösopimus. 12. LINTULA, UNTAMONTIEN ALUE Lintulan pohjoispuolisen alueen osoittaminen asuntorakentamiselle. Kaavoitus ajoittuu suunnittelukauden loppuosalle. Alue on yksityisessä omistuksessa ja toteutumisesta laaditaan maankäyttösopimus. 13. KOIVULAN LOUNAISOSA Koivulan omakotialueen ja Porvoonjoen välisen alueen kaavoitus asuntorakentamiselle. Alue on yksityisessä omistuksessa ja toteutuksesta laaditaan maankäyttösopimus. 14. MÄNTYLÄ, ORIVILLE, POHJOINEN LAAJENNUSOSA Orivillen alueen ja Villintien välissä olevan palvelu- ja työpaikka-alueen kaavoitus. Alue on osittain kaupungin omistuksessa. Yksityisten omistamien alueiden osalta laaditaan maankäyttösopimukset. 7

8 15. RÄINÄNMÄEN ALUE UUSI Tavoitteena kaavoittaa Heinämaantien varressa oleva Räinänmäen alue pientaloalueeksi. Samanaikaisesti tutkitaan vastaava muutos yleiskaavatasolla. Alueen toteuttamisesta tehdään maankäyttösopimus. 16. SAMPOLAN ALUEEN LAAJENNUS UUSI Tavoitteena laajentaa teollisuusaluetta pohjoiseen pohjavesialueen ulkopuolelle pääosin kaupungin omistamalle alueelle. Samanaikaisesti tutkitaan vastaava muutos yleiskaavatasolla sekä yhdystien paikka Sampolasta junaradan yli Lahdentielle. 8

9 HENNA Hennan alueen asemakaavoitus aloitetaan vuonna Hennan alue asemakaavoitetaan useassa vaiheessa vuoden aikana. Alla luetellut aloitusalueiden asemakaavat on tarkoitus laatia Kaavoitusaikataulu ja alueiden rajaukset tarkentuvat kunnan maanhankinnan ja alueen rakentumisen mukaan. 17. HENNAN ASEMANSEUTU Rautatieaseman, pysäköintialueen ja ensimmäisten kortteleiden kaavoitus pääosin kaupungin omistamalle maalle oikoradan ohitusraiteiden kohdalle. Kaavoitus TEOLLISUUSALUEEN ALOITUSALUE Maanhankinnan ja alueelle ensimmäisenä sijoittuvien yritysten tarpeiden mukaan aloitetaan yleiskaavan mukaisten teollisuus- ja työpaikka-alueiden kaavoitus. 18. HENNAN ENSIMMÄISET ASUNTOALUEET Asuntoalueiden kaavoitus aloitetaan maahankinnan mukaan pääosin kaupungin omistamalle maalle. Ensimmäisen vaiheen kaavoitus HENNAN KESKUSTA-ALUE Yleiskaavan mukaiselle keskusta-alueelle (C) kaavoitetaan liike- ja toimistotiloja sekä muita palveluja ja asuntoja. 20. TUULIHARJA Tuuliharjan alueen kaavoitus yleiskaavan mukaisesti liikennemyymälöille, tilaa tarvitsevalle kaupalle sekä toimitilarakentamiselle pääosin kaupungin omistamalle alueelle. VIRENOJA Virenojan asemakaavoitus aloitetaan laatimalla kaavarunko keskeisille alueille. 22. KOIVISTONKUJA ONNELANTIEN ALUE Virenojan asuntoalueiden laajennus yksityisten omistamille alueille. Yksityisten kanssa laaditaan maankäyttösopimukset. Kaavoitus LOKKILAMMEN ALUE UUSI Virenojan lampien kaavoitus pääosin virkistysalueeksi ja niiden eteläpuolella olevan alueen kaavoitus pientaloalueeksi. Kaavan laatimisen yhteydessä tehdään maanomistajan kanssa maankäyttösopimus. Kaavoitus

10 PENNALA 24. UUDET PIENTALOALUEET PENNALAN POHJOISOSAAN Pennalan pohjoisosaan uusien pientaloalueiden kaavoitus pääosin kaupungin omistamille alueille osayleiskaavan mukaisesti. Kaavoitus PENNALAN TEOLLISUUSALUEEN LÄNSIOSAN LAAJENNUS Lahdentien länsipuoleista teollisuusaluetta laajennetaan useassa vaiheessa osayleiskaavan mukaisesti pääosin kaupungin omistamille maille. 26. UUDET ASUNTOALUEET ITÄOSA UUSI Asemakaavoitus alkaa kaupungin omistamille alueille yleiskaavan valmistuttua. ARTJÄRVI 27. ARTJÄRVEN KIRKONHARJUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavoitus osayleiskaavan valmistuttua. Tarkoitus osoittaa uusia asuinrakennuspaikkoja. Kaavan laatimiseen saattaa liittyä maankäyttösopimuksia. Asemakaavan laatimisesta on sovittu kuntien yhdistämissopimuksessa. Kaavoitus ARTJÄRVEN RITALAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Yhdistämissopimuksen mukaisten alueiden kaavoitus osayleiskaavan valmistuttua. Kaavoitukseen liittyy maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa. 29. ARTJÄRVEN KIRKKORINTEEN ASEMAKAAVA Yhdistämissopimuksen mukaisten alueiden kaavoitus osayleiskaavan valmistuttua. Kaavoitukseen liittyy maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa. Kaavoitus

11 KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ KAAVAMUODOT Alueiden käytön suunnittelujärjestelmästä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL). Järjestelmän periaatteena on, että yleispiirteisempi kaava tai muu suunnitelma ohjaa yksityiskohtaisempaa kaavoitusta. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtioneuvosto on hyväksynyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, jotka ohjaavat maakuntakaavoitusta ja vaikuttavat myös yksityiskohtaisempaan kaavoitukseen. Tavoitteita on tarkistettu viimeksi vuonna MAAKUNTAKAAVOITUS Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osaalueella. Maakuntakaavan laatii maakunnallinen liitto, täällä Päijät-Hämeen liitto, ja se vahvistetaan ympäristöministeriössä. YLEISKAAVOITUS Yleiskaavan tarkoituksena on koko kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan taajama- tai muulle alueelle, johon on suunnitteilla tiiviimpää rakentamista tai muuta maankäyttöä. Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma alueiden käytöstä eri tarkoituksiin. Ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa laadittiin rakennuskaavoja, jotka vastaavat nykyisiä asemakaavoja. Asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto. Pienehköt, vaikutuksiltaan vähäiset kaavat ja kaavamuutokset on Orimattilassa johtosäännöllä siirretty teknisen lautakunnan hyväksyttäviksi. RANTOJEN SUUNNITTELU Maankäyttö- ja rakennuslaissa rantarakentaminen on erityisasemassa. Uudisrakentaminen rantaalueelle edellyttää yleensä asemakaavaa, rantayleiskaavaa tai ranta-asemakaavaa tai vähintään poikkeamislupaa. Muista vastaavista luvista poiketen rantavyöhykkeen luvat myöntää kunnan sijasta alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY). Rantarakentamisella tarkoitetaan rakentamista ns. rantavyöhykkeelle, jonka leveys on maasto-olosuhteista riippuen metriä. Nämä säännökset koskevat myös jokien rannoille rakentamista. 11

12 KAAVOITUSPROSESSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitushankkeen alkuvaiheessa siitä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kerrotaan, mitä ollaan tekemässä, miten ja millä aikataululla. OAS on virallinen ja julkinen asiakirja, jota voidaan täydentää koko kaavahankkeen ajan ja myös osalliset voivat esittää siihen muutoksia. KAAVAN VALMISTELU Kaavaa valmisteltaessa siitä voidaan hankkeen koosta ja sisällöstä riippuen järjestää erilaisia neuvottelu-, tiedotus- ja yleisötilaisuuksia. Suurista tai vaikutukseltaan merkittävistä kaavahankkeista neuvotellaan myös muiden viranomaisten kanssa. Näissä hankkeissa voidaan myös asettaa alustava kaavavaihtoehto luonnoksena nähtäville. Alueen maanomistajien, asukkaiden ja muiden osallisten kannattaa esittää mielipiteensä jo kaavan valmisteluvaiheessa, koska tässä vaiheessa vaikutusmahdollisuudet kaavan sisältöön ovat selvästi suuremmat kuin myöhemmin tehdyillä muistutuksilla ja valituksilla. KAAVAEHDOTUS Virallinen kaavaehdotus asetetaan nähtäville, vähintään 30 päivän ajaksi, ja siitä pyydetään lausunnot kaavan laajuudesta riippuen eri viranomaisilta ja yhteisöiltä. Kaikilla osallisilla on kaavan nähtävänäoloaikana mahdollisuus esittää siitä muistutuksia. Muistutukset tulee toimittaa kaupungille kirjallisena ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Mikäli muistutusten johdosta kaavaehdotusta muutetaan oleellisesti, asetetaan se uudelleen nähtäville. KAAVAN HYVÄKSYMINEN Yleis- ja asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto sitten, kun tekninen lautakunta ja kaupunginhallitus ovat ensin ne käsitelleet. Pienehköt, vaikutuksiltaan vähäiset asemakaavat ja pienet kaavamuutokset hyväksyy tekninen lautakunta. Valtuuston ja lautakunnan päätöksestä on mahdollisuus valittaa 30 vuorokauden sisällä Kouvolan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksestä jatkovalituspaikka on korkein hallintooikeus. KAAVAN VOIMAANTULO Kaava tulee voimaan sitten, kun sen hyväksymispäätöksestä on valitusaika kulunut eikä päätöksestä ole valitettu. Kaavan voimaantulosta ilmoitetaan kaupungin ilmoitustaululla sekä lehtikuulutuksella. 12

ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSOHJELMA 2014-2018

ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSOHJELMA 2014-2018 ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSOHJELMA 2014-2018 Tekninen lautakunta 11.2.2014 Kaupunginhallitus 3.3.2014 Kaupunginvaltuusto 10.3.2014 YLEISTÄ Kaavoituskatsaus laaditaan vuosittain.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2015 Tekninen lautakunta 19.1.2016 Kaupunginhallitus 25.1.2016 Kaupunginvaltuusto 15.2.2016 YLEISTÄ Kaavoituskatsaus laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2019

ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2019 ORIMATTILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2019 Tekninen lautakunta 20.1.2015 Kaupunginhallitus 26.1.2015 Kaupunginvaltuusto 9.3.2015 YLEISTÄ Kaavoituskatsaus laaditaan vuosittain.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016 KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSKATSAUS 2016 KAAVOITUSOHJELMA KAAVOITUSKATSAUS 2016 KAAVOITUSOHJELMA 2017 2021 Tekninen lautakunta 17.1.2017 Kaupunginhallitus 30.1.2017 Kaupunginvaltuusto 20.2.2017 Orimattilan kaupunki orimattila.fi YLEISTÄ Kaavoituskatsaus laaditaan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSOHJELMA KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSOHJELMA 2018 2022 Elinvoima- ja tekninen valiokunta x.x.2018 Kaupunginhallitus x.x.2018 Kaupunginvaltuusto x.x.2018 Orimattilan kaupunki orimattila.fi YLEISTÄ Kaavoituskatsaus

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.5.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03) 888 111

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, KOULUTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, KOULUTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA hyväksytty 4.11.2014 päivitetty 28.8.2015 LIITE 2. ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, KOULUTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888 111

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli. ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 8.1.2013 tark. 22.1.2013 päivitetty 20.4.2018 ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen toimiala Kaupungintalo,

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELI 0102, HÄMEENMAAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELI 0102, HÄMEENMAAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.1.2013 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELI 0102, HÄMEENMAAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2013 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2013 ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2013 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA, LASTIKANRINNE, KORTTELI 36, TONTTI 1. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2017 Luonnos 13.12.2017 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 16.3.2016 päivitetty 21.9.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

TUOMISENALUE, VIKINKAARI

TUOMISENALUE, VIKINKAARI ORIMATTILAN KAUPUNKI TUOMISENALUE VIKINKAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI 164 TUOMISENALUE, VIKINKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.3.2012

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMA 10.6.2019 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Mäntylä, korttelin 0426 asemakaavan muutos

Mäntylä, korttelin 0426 asemakaavan muutos Mäntylä, korttelin 0426 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA DI Jarmo Mäkelä Heikinkatu 7 48100 Kotka 0400 220082, jarmo.makela@karttaako.fi 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT JA SIJAINTI Kaava-alue

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.12.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Roikola, Asemakatu-Vitikantie asemakaavamuutos Asemakaavan muutos koskee Roikolan kaupunginosan kortteleita 25, 56-60 ja 93. Kaavoitettava

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Hyväksytty 29.5.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot