KILPAVENEILY 1/13. Mukana menossa mm: Ennätyskokeet, Grönholm EM 1, J-62 kausi, Elisson Racing Team

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KILPAVENEILY 1/13. Mukana menossa mm: Ennätyskokeet, Grönholm EM 1, J-62 kausi, Elisson Racing Team"

Transkriptio

1 KILPAVENEILY 1/13 Mukana menossa mm: Ennätyskokeet, Grönholm EM 1, J-62 kausi, Elisson Racing Team

2 KILPAVENEILYN KUULUMISIA Kausi 2012 on takana, suomalaisten kilpailumenestys oli kiitettävää, varsinkin offshore-luokissa, joissa saatiin useita arvomitaleita. Rataluokissa jäi mieleen Sami Seliön ja Filip Romsin F1-luokan saavutukset, molemmilla oli loistava kausi. Kausi 2013 on jo käynnistynyt varmasti useimpien tiimien osalta, kilpailukyky tulevan kauden kisoihin rakennetaan jo talven aikana, vaikka itse kaluston testauksia tai ajoharjoittelua ei pystykään suorittamaan jäätyneissä vesissä. Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen saa kalustonsa iskuun, varsinkin Suomessa järjestettäviin Rata- ja OFF luokkien arvokisoihin (EM). Ensi kesänä Hirvensalmella järjestetään F4S luokan EMkilpailu ja Uudessakaupungissa ajetaan OFF 3C luokan euroopanmestaruudesta. Molempiin arvokilpailuihin on tulossa osallistujia useista euroopan maista. Kolme vuotta sitten kirjoitin tämän saman lehden pääkirjoituksessa ratavenekilpailujen järjestäjien puutteesta, eikä tilanne ei ole muuttunut oikeastaan mihinkään siitä. Kilpailujen riittämätön määrä ajaa kilpailijat kilpailemaan ulkomaisissa sarjoissa sekä osallistumaan vain arvokilpailuihin, mikä laskee suomalaisen kilpaveneilyn tasoa ja kilpailijamääriä. Kilpailuja järjestäviä seuroja ja aktiivista talkooporukkaa tarvitaan lisää, varsinkin nyt, kun Suomessakin on saatu uusien EPA luokkien kilpailijamäärät kasvuun. Seurojen tulisi myös aktivoitua järjestämään ja hakemaan asianmukaiset luvat harjoittelualueiksi kilpailijoille. SPV tukee seuroja mm. tällaisten lupahakemusten läpiviennissä sekä kouluttaa seuroille tarvittavat toimitsijat kisaorganisaatioon. Liitto panostaa tänä vuonna erityisesti lajin turvallisuuteen, kilpailuja järjestävien seurojen käytössä olevaa turvavenekalustoa uusitaan ajanmukaiseksi. Tiedoitusta kilpailuista parannetaan, mutta se edellyttää myös kilpailujärjestäjiltä aktiivisuutta. Lähettämällä ennakkotiedoitteita kilpailuista ajoissa liiton toimistoon sekä kilpailutulokset ja lyhyt kuvaus tapahtumista heti kilpailun päätyttyä, saadaan parannettua lajin näkyvyyttä eri medioissa. Kilpaveneily 1/2013 Kahdeksas vuosikerta Julkaisija: Dragon Boat Racing Team Ry Jan-Erik Hägglund puh Mainosmyynti: Lähettiympyrä Oy Päätoimittaja: Jan-Erik Hägglund Toimituskunta: Jan-Erik Hägglund Jyrki Perokorpi Ulkoasu ja taitto: Jari Nenonen Painopaikka: Skandinavia Offset Oy, Porvoo 2013 Ilmestyy 2 kertaa vuodessa Kilpaveneily-lehti postitetaan Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n toimesta lisenssin haltijoille. Painos: 2000 kpl Kannen kuvat: Ylhäällä: F4S Kuva: Jukka Haapiainen Alhaalla: Benjamin Vuorihovi Kuva: Jussi Alanko Pieni kuva: Marcus Johnsson / Peter Wentzel, MM ja EM I Kuva: Esa Nurminen Jari Lehtonen 2 KILPAVENEILY

3 Sederholm T400s Suomenmestariksi 2012 Imatra Kauden ensimmäiseen kilpailuun mentiin kahden hengen voimin, kuski plus mekaanikko Kasper Partanen jonka ensimmäinen kilpailu tämä oli. Suureksi yllätykseksi T400s-veneitä oli vain kaksi, varikolla oli meidän lisäksi viime kauden kisoista kovin vastustaja Hanna Vienonen joka oli saanut vähintään yhtä paljon vauhtia lisää talven aikana, sillä ajettiin rinnakkain kuten edellisenäkin vuonna. Ensimmäisen erän lähtöjärjestys saatiin aika-ajoilla, ja Magnus oli kaiken kaikkiaan toisena Tuukka Lehtosen ollessa ensimmäinen ylivoimaisella GT-30 paketillaan. Ensimmäisessä lähdössä huomattiin kymmenen hevosvoiman ero kun Tuukka ja Riku menivät omia menojaan heti punavalojen sammuttua. Kaksi ensimmäistä erää voitti Hanna ilman ihmeellisempää dramatiikkaa. Kolmas lähtö oli kopio kahdesta ensimmäisestä, kunnes Magnus viimeisen kierroksen toiseksi viimeisessä poijulla pääsi livahtamaan Hannan ohi. Ohjaamossa taisi liikaa paineita purkautumaan jonka seurauksena spinnaus ja moottorin sammuminen. Hanna voittoon. Neljäs erä ajettiin sunnuntaina jolloin Magnus onnistuneen potkurinvalinnan jälkeen otti erävoiton. Kolmen voiton jälkeen Hannaa kruunattiin osakilpailuvoittajaksi ja Magnus toiseksi. Todettakoon että vielä tässä vaiheessa oli epävarmaa jos luokkaan saadaan mitään SM-arvoa, sen vaadittaessa vähintään kolme osanottajaa kaudessa. Tammela. Tammelassa oltiin Isolla porukalla liikenteessä, tiimijäseniä oli Ahvenenmaalta saakka mukana. Heti varikolle tultuamme kuultiin että meitä on nyt kolme kilpailemassa, Pasi Kasurinen ajoi tässä kilpailussa, joten luokka sai SM-arvon ja me jotain mistä ajaa kilpaa. Hyvä näin! Kilpailujen tuulinen keli sopi merivesikuskeille hyvin ja ensimmäisestä erästä voitto ilman dramatiikkaa. Toisen erän lähdössä Hannalla oli paremmat reaktiot ja meni johtoon Magnuksen jahdatessa peräpeilissä kiinni. Mutta kuten Imatrassa paineet ohjaamossa nousivat liian korkealle ja radan vaikeammassa mutkassa missä tuuli puhalsi suoraan takaapäin Magnus spinnasi taas yliyrittämisestä. Viimeisillä kierroksilla vene tuntui pehmeämmältä ja ajo-ominaisuuksiltaan huonompi. Veneen pohjapalkit oli- vat poikki neljästä kohtaa, mikä laski vauhtia hurjasti ja vaikeutti ajamista. Kaiken lisäksi sekä Magnus että Hanna poistuivat radalta väärällä tavalla mikä johti diskaukseen. Voitto Pasille. Niin siinä käy kuin miettimättä seuraa naisväkeä joka paikkaan. Kolmannessa ja lauantain viimeisessä erässä Magnus sai paremman lähdön ja onnistui pitämään Hannaa takanaan. Viimeiseen erään mentiin katkenneilla pohjapalkeilla tavoitteena pitää Kasurisen takana varmistaakseen voiton. Tämä onnistui, ja Tammelasta tultiin kotiin voittajina. Ei muuta kuin palkkeja kuiduttamaan hirvensalmen kilpailua varten. Hirvensalmi Hirvensalmeen mentiin kolmen veneen voimin, Anton lippulaivalla, Magnus ja Tobias Nevalainen T400s-kalustoillaan. Tämä oli kauden aikatauluun nähden paras kilpailu, järjestäjät onnistuivat hyvin kaikin puolin. Aikataulu oli tiukka ja ripeä ja turhaa odottelua ei ollut. Ennen kuin edellinen luokka oli maalissa, seuraava olikin jo lähtölaiturissa odottamassa omaa vuoroaan. Tästä voisi muut ottaa mallia. Itse kilpailussa ei nähty dramatiikkaa, mutta sen enemmän kilpailua. Tobias haastoi Tuukan erinomaisesti ja Magnus pystyi pitämään Hannaa takanaan. Hyväksytyn katsastuksen jälkeen tultiin siihen lopputulokseen että suomenmestaruus on edelleen Pomon nimissä. Tämä oli T400s-luokan puolesta viimeinen sm-osakilpailu koska Särkisalon Förbyssä ajettiin GT-30 maailmanmestaruuskisoja ja T400sluokkaa ei lainkaan kutsuttu sinne. Jossain välissä Magnus ehti myös Jaijen navigaattoriksi Kotkaan, mutta offikärpänen ei vielä sillä reissulla ehtinyt purra. Ratapuolella pysytään vielä, joten nähdään varikolla! 3 KILPAVENEILY

4 ENNÄTYSKOKEET NORRTÄLJESSÄ Dragon Team osallistui ennätyskokeisiin Ruotsin Norrtäljessä. Uusi Suomen ennätys. Benjamin Vuorihovi yritti SJ-15 luokan uutta Suomen ennätystä ja sen hän myös SAAVUTTI nopeudella 62,68 km/h. Kisapäivä oli hieno kaikin puolin, järjestelyt toimivat loistavasti, siitä suuri kiitos järjestävälle seuralle, Sweden Boat Racing Club:lle. Sää suosi myös, aamulla oli pikku pakkasta mutta aurinko lämmitti sään heti aamupäivällä ja jatkui pouta-pilvisenä koko päivän, sekä keli oli tyyni, tuulta 1 m /sek. Tulimme kisapaikalle aamutuimaan klo Eri Rata- ja Offshore-luokkien osallistujia oli 17. Katsastus alkoi 7-aikaan. Sen jälkeen tutustuttiin rataan järjestäjien toimesta. Kisaamaan päästiin 10-maissa. Benjamin ajoi ensimmäisen ajon 11-aikaan ja kellotti keskinopeudeksi 62,68 km/h. Lounas taukoa vietettiin puolen päivän aikaan, jonka jälkeen kaikki saivat ajaa vielä toisen ajon. Sen Benjamin suoritti 15-maissa, nopeudeksi toisessa ajossa 62,33 km/h., joten ensimmäinen ajo oli hieman nopeampi. Jälkikatsastus alkoi 17-maissa ja kesti koko illan, ajojen jälkeen punnittiin tietysti heti kalustoa. Benjaminin kone plommattiin vielä Suomessa tehtävää jälkikatsastusta varten. Sen suoritti Suomen Purjehdus ja Veneilyn Nopeuskilpailun luokka-vastaava katsastaja Jari Lehtonen, heti tultuamme Suomeen. Benjaminin kone sekä kalusto todettiin täyttävän kaikki säännöt, joten Ennätyksestä tuli katsastuksen jälkeen, Virallisesti SUOMEN NOPEUS ENNÄTYS luokassa SJ-15. Mekaanikkona ja avustajina toimivat Dragon Teamin Tom Vuorihovi ja Jaije Hägglund, ennätyspotkurin viilaamisen ennätyskuntoon suoritti Juha- Pekka Manninen, siitä hänelle Suuri Kiitos! Neljä Uutta Maailman ennätystä. Jakob Elisson saavutti GT 15 luokassa uudeksi Maailman ennätykseksi 70,70 km/h. Douglas Matton; GT 30, 94,88 km/h. Martin Löfström; Offshore 3A 118,24 km/h. Roger Söderström; Offshore 3C 170,63 km/h. Viisi Uutta Ruotsin ennätystä. Lennart Karlsson; W 60, 88,47 km/h. Robert Engberg; OSY 400, 104,05 km/h. Mikael Bengtsson; Offshore W 150, 152,31 km/h. Tobias Elisson; V 115, 113,71 km/h. Niklas Mohell; Offshore K, 145,37 km/h. Ensi vuonna Dragon Team aikoo taas osallistua Norrtäljen ennätyskokeisiin, tervetuloa muutkin Suomalaiset mukaan! Teksti: Jaije Hägglund Kuvat: Robert Löfström 4 KILPAVENEILY

5 Douglas Matton Jakob Elisson Martin Löfström Roger Söderström 5 KILPAVENEILY

6 Aina pisteille Huikea ensimmäinen kausi SJ15-veneen ratissa toi SM-pisteitä jokaisesta kilpailusta Totti Kemppaiselle ja 10. sijan Suomenmestaruus sarjassa. Ensimmäiset ajokierrokset olivat huikean jännittäviä Vesijärvellä keväällä Kesä oli mahtava. Isän kanssa kierrettiin kisoja pitkin Etelä-Suomea. Kilpailujen välillä harjoiteltiin ja testattiin, saatiin muutama uusi potkurikin ja vauhtia lisää. Ja mikä parasta sain paljon uusia kavereita! kertaa Totti ensimmäistä kauttaan. Porvoon Moottorivenekerhon junnujoukkue kuskeinaan Max Blomberg, karttumista. Olemme ylpeinä mukana Totin taustajoukoissa jatkossakin, kehuu Allan Sohlström E-S KUIVA- UKSESTA. Kaudelle 2013 E-S KUI- VAUS Boat Racing starttaa yhdessä Totti Kemppaisen kanssa jo tutuksi tulleella kalustolla. Testit kisavauhdin löytämiseksi aloitetaan heti kun kelit sallivat sanoo kaluston tekniikasta vastaava Tony Sohlström B-Sea Boatista. Teksti: Milla Sohlström Kuvat: Jussi Alanko, Allan Sohlström, Milla Sohlström 2012 upouudella E-S KUIVAUS Boat Racing Teamin veneellään kauteen startannut lahtelainen sanoo. Tosin, Esa isä taisi jännittää vielä enemmän kuittaa reipas Totti. Helmikuussa 2012 tiimiin valittu kuljettaja lähti ensimmäiseen kauteensa innolla ja täynnä tahtoa oppia hallitsemaan uusi laji ja elementti, vesi. Ennen ensimmäisiä kilpailujaan hän harjoitteli kovasti ja testasi uutta venettään, tutustui tekniikkaan ja sai apua sekä vinkkejä tiimiltään. Ensimmäisissä kisoissa hankaluuksia tuottivat varsinkin laiturilähdöt, näitä kun ei pystynyt kotivesillä harjoittelemaan ennakkoon. Piti pysyä veneiden rintamassa, jos jäin jälkeen oli suihku taattu ja kilpakumppanien peräaallot ylitettävänä muistelee nyt 11-vuotias Totti. Sitkeästi nuori kuljettaja kuitenkin harjoitteli ja alkoi päästä aallon päälle ja rintamaan muiden kuljettajien kanssa. Taitojen karttuessa Totti pääsi myös mukaan kunnon kisatilanteisiin ja veneeseen alkoi löytyä vauhtia hyvien testien, karttuvan kokemuksen ja harjoittelun myötä. 6 KILPAVENEILY Totti Kemppainen sekä Benjamin Vuorihovi sijoittuivat 2. sijalle SJ15 CUPissa jossa lasketaan seuroittain junnujoukkueille pisteet. Tässä kaveriporukassa riittää vauhtia ja on hyvä viihtyä myös tulevina kausina sanoo Esa Kemppainen Oli hienoa seurata nuoren kuljettajan ensimmäistä kautta ja ajotaitojen

7 Kuvat: Jussi Alanko, Allan Sohlström Kilpaveneily.indd 20 E-S KUIVAUS 1 14 KILPAVENEILY 20 kilpa INFRARAKENTAMISEN KOKONAISURAKOINTI MONIALAOSAAJA Maarakennus Kunnallistekniikka Pohjarakentaminen Viherrakentaminen Kallion verhoinjektointi- ja lujitustyöt Kallion verkotukset ja salaojat Ruiskubetonointi Louhintatyöt Tie- ja sillankaiteiden asennus- ja valmistus Meluseinien valmistus- ja asennus. Eri vaihtoehdot; puu, teräs ja betoniset seinät yms. Timanttiporaukset ja sahaukset VUOKRAUSPALVELUT Kone- ja henkilövuokraus Liikennejärjestelylaitteet; liikennevalot, peräportit, törmäysvaimentimet, raskassuojat, liikennemerkit yms. Ajosillat, pituus 4, 6 ja 8 m Ota yhteyttä, olemme mielellään mukana kohteen suunnittelusta toteutukseen asti. p Niittyläntie 2, HELSINKI 7 KILPAVENEILY

8 KALKKIRANNAN KIEVARI OFFSHORE RACE 2013 PM arvo luokissa V50 ja V150 Porvoon Moottorivenekerho järjestää tänäkin vuonna Offshore kilpailut Sipoon Kalkkirannassa. Nyt ajetaan jo yhdestoista kertaa. Mittavat kilpailujärjestelyt ovat jo pitkällä ja kilpailuorganisaatio on vahvistettu. Järjestelytoimikunnan vetäjänä toimii Jan-Erik Hägglund. Kilpailun johtajana toimii Timo Suomi, turvapäällikkönä Oscar Wiik, turvakouluttajana Bengt Nyholm, kilpailusihteerinä Ville Lampinen ja tiedotuspäällikkönä Olli Lampinen. Luokissa V50 ja V150 ajetaan Pohjoismaiden Mestaruudesta. Muissa luokissa on Suomen Mestaruus osakilpailu. Myös Jokamiesluokka on mukana. Suomen parhaimmisto ja monta Ruotsalaista venekuntaa odotetaan lähtöviivalle. Kilpailijamäärä odotetaan nousevan yli 30:een. Ennen varsinaista Offshore kisaa, Swing Cup sekä TG-Special Cup aloittavat omat Cup sarjansa. Offshore rata kulkee Kalkkirannasta etelään. Yhden ratakierroksen pituus on n. 9 merimailia. Isot luokat ajavat Tiedotusvälineiden edustajilla on mahdollisuus seurata kilpailua lehdistöveneestä joka on radan varrella. Palkintojen jaon jälkeen on Kievarissa iltajuhla. Yleisölle jaetaan myös ilmainen kilpailuluettelo mistä ilmenee kilpailijat ja veneiden kilpanumerot. / Magnus Sederholm, Tommy Olin / Tom Hynynen, Tony Sohlström, Anton ja Atte Kortman, Otto Fazer. Luokassa 3C ajavat: Lauri Lampen / Jyrki Perokorpi, Niklas Hallgren / Stefan Bagger, Peter Wentzel / Olle Åberg. Luokassa 3B ajavat: Seppo Reinikainen / Juha Pirhonen. Porvoon Moottorivenekerhossa on erittäin suuri kiinnostus Offshore kilpailemiseen. Liiton jäsenseuroista PoMo:lla on eniten Offshore kilpakuskeja. 6 kierrosta ja pienet 5 kierrosta. Reitin kokonaispituus on 53 / 45 merimailia. Rata kulkee hyvin lähellä Kalkkirannan aallonmurtajaa jolta yleisö voi läheltä seurata kilpailua. Porvoon Moottorivenekerhosta on mukana kilpailuissa useita veneitä. Luokassa V150 ajavat: Tom Vuorihovi / Rolf Hägglund, Jaije Hägglund / Christian Grönholm, Axel Blomqvist Ruotsista on jo ilmoittautuneet V150 luokan PM-kisaan; hallitsevat PM- Mestarit, Z-131 Anders & Lasse Block, Hotshot 21 / Mercury ProXS. Viime vuoden Ruotsin Mestarit, Z-118 Thomas Johansson & Seth Karlström, Akka 21 / Evinrude HO. Viime vuoden Ruotsin Mestaruus Hopea mitalistit, Z-55 Fredrik Sjölander & Johan Rimer, Hotshot 21 / Mercury ProXS. V115 luokan hallitsevat Ruotsin Mestarit jotka siirtyvät V150 luokkaan, Z-44 Magnus Pettersson & Caroline Wigerman, Argo 21 / Mercury EFI. Sekä Z-161 Marcus Friberg, Crum 21 / Mariner Magnum 3 (XR6) ja Z-? Jonas Pettersson & Thomas Algotsson Hotshot 21 / Mercury XRI. 8 KILPAVENEILY Odotettavissa on vauhdikas ja jännittävä kilpailu. Järjestäjät toivottavat kilpailijat ja yleisön tervetulleeksi Kalkkirantaan missä Pohjoismaiden parhaat Offshore kuskit ottavat mittaa toisistaan. Teksti: Olli Lampinen, Jaije Hägglund. Kuvat: Ari Nurminen, Tiina Björk, Jaije Hägglund

9 Porvoon Moottorivenekerhon Offshore toiminta Porvoon Moottorivenekerhon Offshore toiminta on hyvin aktiivinen. Kerhon ensimmäiset Offshore kilpailut järjestettiin jo 1990-luvun alkuvuosina ja silloin oli kilpailupaikkana Haikon Kartano. Tästä lähtien on järjestetty hyvin monta kilpailua ja nykyisin kilpailupaikkana on Kalkkiranta Sipoossa. Tämän vuoden kilpailu Kalkkirannassa on järjestyksessä jo yhdestoista. Kalkkirannan kilpailu on ollut hyvin suosittu ja siihen on vuosittain ottanut osaa koko maan parhaimmisto. Kilpailu on tunnettu hyvistä järjestelyistä ja runsaasta palkintomäärästä. Pokaalien lisäksi luovutetaan kilpailijoille runsas määrä arvokkaita tavarapalkintoja. Menneinä vuosina PoMo:lle on tullut useita arvokisa voittoja ja Suomen Mestaruuksia. Jaije Hägglund on voittanut monessa eri luokassa. Hägglund on harrastanut kilpailemista jo 31 vuotta. Aikaisemmin pieni luokka Urheiluveneet 1 litra oli hyvin suosittu luokka. Siinä luokassa Porvoolaiset Mika Ruotsalainen / Ville Lampinen voittivat Suomen Mestaruuden. Allan Sohlström kilpaili Offshoressa monen vuoden aikana. Kiinnostus lajiin on hyvin suuri Porvoossa. Kilpailutoimintaa pyörittää seurassa joukko jäseniä jotka uhraavat paljon aikaa tähän asiaan. Vetäjänä toimii Jaije Hägglund ja hänen apunaan ovat mm. Ville Lampinen, Jyrki Perokorpi, Oscar Wiik, Olli Lampinen, Börje Melander, Timo Suomi ja Bengt Nyholm. Nimilistaa voisi vielä jatkaa mutta yllä mainitut ovat eniten mukana toiminnassa. Tulevaisuuden näkymät ovat hyvät. Vuosittain tulee mukaan uusia ihmisiä näihin ympyröihin. Offshore harrastus on saannut hyvän jalansijan Porvoossa ja myös Sipoossa. Olli Lampinen 9 KILPAVENEILY

10 VIELÄ EI OLLUT W150:N AIKA Länsinaapurissamme syntyi 2000-luvun puolen välin tuntumassa Offshore-veneluokka, joka nopeasti kasvatti suosioaan. Sääntöjen mukaan luokassa saa ajaa kaksirunkoisella veneellä tai ns siipiveneellä. Luokan nimeksi ristittiin W150. Ruotsalaiset pohtivat, että katamaraanirunkoiselle veneelle tulisi saada vaihtoehto B-luokan ja todella suuren askeleen päässä olevan C-luokan välille. Veneluokka tulisi olla järkevä kustannustasoltaan, mutta kuitenkin haastava ja tarpeeksi nopeutta ja jännittäviä tilanteita tarjoava kilpaveneluokka. Näin syntyi V-luokkien 150 ja 300 kylkeen W150 luokka. Venekuntamme Z-72 ajoi kaudet 2010 ja 2011 V150 luokan kisat menestyksellisesti, ainakin silloin kun tekniikka ei pettänyt tai polttoainemäärä kisaan oli laskettu oikein... Hyvästä kyydistä ja lukuisista voitoista huolimatta oli kuitenkin aika kokeilla jotain uutta ja päätin myydä Hotshot veneeni. Syksyllä 2011 tuli hankittua Twister 23 katamaraani Kangasalalta ja koneeksi valittiin tuttu sotaratsu, Mercury 150 XRI. Miksi W150 Suomeen? Kun minulla oli pari kautta takana V150 luokassa ja Hotshot 21 vene alkoi tuntua ahtaalta niin syntyi ajatus kokeilla katamaraanirunkoisella, kun siitä ei ollut minkään valtakunnan aikaisempaa kokemusta. Toinen syy luokkavaihtoon oli tuoda Suomeen mielestäni todella fiksun luokan, joka oli noussut suosituimmaksi kilpaveneluokaksi Ruotsinmaalla. Viime kaudella Ruotsissa oli parhaimmillaan yli 10 venekuntaa lähtöviivalla. Veneet olivat sekä Twister että Argo valmisteita, mutta mahtui starttiviivalle myös yksi Bat 23 jalan siipivene. Koneet olivat sekä uusia EPA koneita että vanhoja 2-tahti Mercury V6. Yksirunkokuski vai kattikuski? Kilpavenepiireissä on aina kiistelty siitä mikä on se oikea kilpavenetyyppi. Tästä riittää tarinoita ja mielipiteitä vaikka muille jakaa. Minun kohdallani ajatus venetyypin vaihtamisesta lähti puhtaasti mielenkiinnosta hakea uusia haasteita ja oppia aivan uuden ajotekniikan. Kun W150 luokassa hissi on sallittu, niin koneen korkeutta voi säätää ajon aikana. Tämä tuo aivan uuden ulottuvuuden veneen kuljettami- 10 KILPAVENEILY seen V150 luokkaan verrattuna, jossa koneen korkeus on lukittu. Tuli samalla opittua kantapään kautta, että katamaraaniveneessä kaikkein tärkein mittari on vesipainemittari, josta käy ilmi koneen jäähdytysveden paine... Ja tutuksi tuli myös 180 asteen ei ennaltaan harkittu käännös. Nämä pienet vastoinkäymiset lukuun ottamatta veneen leveys ja pituus toi turvallisen olon ja paljon vakaamman menon yksirunkoiseen verrattuna. Miksi vain yksi kausi? Päätin kauden 2012 jälkeen, että sooloajelu kilpaveneluokassa ei ole moottoriurheilua parhaimmillaan kun se kaikkein tärkein osa-alue jäi uupumaan, nimittäin kilpakumppanit. Emme valitettavasti onnistuttu houkuttelemaan muita venekuntia W150- luokkaan ja näin ollen kilpailuhenkisenä kaverina päätin vaihtaa luokkaa kaudelle Pohdin myös vaihtoehtoa ajaa 2013 pääosin Ruotsissa, mutta valitettavasti aikani ei siihen riittäisi ja budjetti nousisi myös tuntuvasti kun joutuisi reissaamaan Suomenlahden yli kerta toisensa perään. Niinpä päätin syksyllä myydä Mecury 150 XRI koneeni Ruotsiin ja ostin Mercury XS200 voimapesän Suomesta. Moottoriasennus alkoi saman tien ja sain menopelin valmiiksi syksyn aikana ja ennen jäiden tuloa jopa pari testiajoa suoritettua. Näin lähdemme kokeilemaan miten Twister 23 veneeni pärjää C-luokassa ja mitä parhainta, venekuntamme ajaa taas kilpaa tosissaan. Mitä jäi käteen - onko W150 tulevaisuutta Suomessa? Mikäli ei ole ajokokemusta katamaraanirunkoisella veneellä ja haluaisi kokeilla tai ehkä tähyää jopa C-luokkaan, niin en voisi keksiä parempaa rekrytointiluokkaa kuin W150. Veneen mitat ja painot ovat melko samat W150 ja C-luokassa ja ajotekniikka sekä veneen säädöt ovat myös samankaltaiset. Kisanopeus on W-veneessä noin 10 solmua C- luokan veneitä hitaampi ja näin ollen veneen miehistöllä on enemmän aikaa reagoida eri tilanteisiin. Itse uskon, että olimme pari vuotta liian aikaisin liikkeellä kun päädyimme 2012 ajamaan W150 venettä Suomessa. Todennköistä on, että mielenkiintoa luokkaa kohtaan on huomattavasti enemmän kahden vuoden kuluttua kun C-luokan veneisiin tulee turvaohjaamopakko myös kansallisissa kilpailuissa. En näe mitään syytä miksei W150 luokka voisi rantautua Suomeen ja kasvaa mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi B-luokan ja C-luokan väliin. Luokan puolesta puhuu turvallisuus sekä aikaisemmin mainittu kohtalainen kustannustaso. Itse haluan kuitenkin ajaa kilpaa muita veneitä vastaan ja kun luokkaan ei ollut muita halukkaita kaudelle 2013, niin vaihtoehdot olivat vähissä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä näemme vielä uuden rykäisyn venekuntamme kohdalla luokassa W150. DENNIS RACING TEAM Kuljettaja: Dennis Westerholm Kartturi: Dan Pihlström Faktaruutu W150 Venetyyppi: Katamaraanirunko tai siipivene porraspohjalla Veneen minipituus: 6,20 metriä Veneen paino: 945 kg miehistöineen Kone: 150 hv vakiokone (vuodesta 2014 vain EPA koneet sallittuja) Veneen nopeus (kilpailunopeus): noin solmua Kuvat: Tiina Björk, Esa Nurminen

11 Poikien unelma toteutuu racing team Myllypurolaiset veljekset Atte (19) ja Anton (22) Kortman olivat jo pienestä pitäen haaveilleet kilpaveneellä ajamisesta. Poikien isä oli ajanut kilpavenettä nuorena miehenä ja veikin pikkunassikat seuraamaan aina kesän veneilyn kohokohtaa, kilpa-ajoa Pellingissä. Vauhti ja veneet olivat jatkuvasti poikien mielissä, mikä saikin veljekset hankkimaan muutama vuosi sitten ensimmäisen oman paatin. V-150 luokan kilpavene, jonka vauriuoitunut pohja korjattiin ja samalla venettä vahvistettiin kunnon iskuun. Pitkän uurastuksen jälkeen vesille päästiin kaudella Poikien yllätykseksi veneen nopeus oli hurjaa ja ajo-ominaisuudetkin kohtalaiset. Kilpailuihin ei kuitenkaan vielä ollut intoa. moamaan uutta Selätin liikuntavälinettä. Messukeikka johti laivakeikoille Siljan Tukholman reiteille niin ikään Selätin promojen merkeissä. Selätin saavutti nopeasti suuren suosion Suomen markkinoilla ja siitä rohkaistuneina Selätin miehet Risto Särkilahti ja Tommi Koukonen WELLMEN OY:stä alkoivat etsiä mahdollista urheiluun liittyvää sponsorointikohdetta. Ajoituksen mestari ei tarvitse olla, kunhan on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ymmärtää avata suunsa. Siispä Atte reippaasti ehdotti Selätin miehille yhteistyötä veneurheilun ja liiketoiminnan yhdistämiseksi, vesillä kun oltiin jossain Airiston kohdilla menossa kohti Tukholmaa. Selätin Racing Team syntyi aamutunneilla hyvissä ajoin ennen Tukholmaa. Alkuvuoden 2013 suunnitelmat olivat valmiit seuraaavana päivänä ennen Turkuun saapumista ja kilpailukauden suunnitelmakin alkoi siinä samassa hahmottua. Selätin kiitää voittoon kesäkuussa 2013! Nyt enää piti saada se Hot Shot 21. Ja eikä aikaakaan, kun pojilla oli tyhjä traileri auton perässä matkalla Ruotsiin noutamaan se kauan unelmissa siintänyt V-150 luokan Selätin. Parhaillaan veljekset hiovat Selätintä kilpailukuntoon. Kalkkirannassa sitten katsotaan kenellä kantti kestää. Suomen V-150 offshore luokka herätti poikien kiinnostuksen vuosina Jo tuolloin veljekset panivat merkille, että yksi vene oli muita jonkin verran nopeampi. Se oli Hot Shot21, joka pärjäsi hienosti Suomen kilpa-ajoissa. Mikä vahinko tapahtui, kun tuo vene sitten päättyikin kilpailemaan Ruotsiin. Sattumien kautta Atte pääsi syksyllä 2012 oman työnsä ohella keikkahommiin I love me 2012 messuille pro- ALFA QUALITY MOVING OY HENRY FORDIN KATU 5 B FI HELSINKI 11 KILPAVENEILY

12 Grönholm & Vihreäsaari EM I Kiinnostuin veneurheilusta jo pikkupoikana kun eräs sukulaiseni ajoi kilpavenettä. Kesti kuitenkin vuoteen 2012 ennen kuin itse aloin harrastaa veneurheilua. Siinä välissä on tullut harrastettua muita lajeja esim. motocross. Poikien karting-harrastus vei myös kymmenisen vuotta ja huipentui nuoremman pojan Suomenmestaruuteen. Kartingin loputtua minulla oli aikaa miettiä omia harrastuksia. Aloitin veneurheilun. Ostin ensin Ruotsista Segmo 21, V150 luokan veneen jolla ei tullut kuitenkaan ajeltua muitten kiireitten takia. Myin sen pois ja ostin Wentzeliltä Batboatin. Liityin POMO:on ja päätin lähteä kauden 2012 kisoihin. Navigaattoriksi tuli Janne Vihreäsaari Forssasta jolla on dragracing tausta.siis ei hänelläkään kokemusta veneurheilusta. Ajoimme Suomessa Kalkkirannan, Uudenkaupungin ja Kotkan kisat ja kävimme jopa kerran treenaamassa. Sitten suuntasimme vetoauton trailereineen vaimon kanssa EM-kisoihin Ruotsiin Öregrundiin. Kartturi pääsi työkiireitten takia tulemaan vasta seuraavana päivänä. Kuusi venekuntaa oli ilmoittautunut kisoihin joista pahin vastustaja luultavasti Peter Johansson Ruotsista. Peter oli ajanut moottoririkon kuukautta ennen kisoja. Saivat kuitenkin konseptit kasaan, mutta moottorin luotettavuus oli kyseenalainen. Itse emme olleet varmoja potkurisarjojen riittävyydestä jotka ovat määritelty tämän luokan säännöissä, joten kävimme Thomas Rosenilla joka puolen tunnin haluamamme käsittelyn jälkeen sai potkurisarjan paremmin toimivaksi. Seuraavana päivänä kartturin saapuessa paikalle oli ensimmäiset yhteiset harjoitukset johon lähdimme 90% vauhdilla. Tällä loimme hyvän itseluottamuksen muihin kilpailijoihin. Huomasimme että huippunopeutemme muihin verrattuna oli OK. Samana päivänä oli ensimmäinen EMlähtö. Jännitti perkeleesti. Lähdössä pahin kilpakumppani sai harvinaisen onnistuneen lähdön, joka olisi muissa maissa ehkä tulkittu varaslähdöksi. Jäätiin n. 30 metriä perään, mutta ennen ensimmäistä kääntöpoijua olimme jo ohittaneet heidät. Jannen navigointi toimi hyvin, keli oli kohtalainen ulkona. Tulimme ensimmäisinä maaliin. Ensimmäisen lähdön palkintojenjako oli tunti maaliintulon jälkeen ja 12 KILPAVENEILY tuntui tosi hyvältä. Seuraavana aamuna oli vapaat harjoitukset, mutta päätimme että emme osallistu. Ajattelimme säästää kalustoa. Katselimme maista ruotsalaisten vauhdikasta menoa. Vähän jännitti että tuleeko meillä kulkemaan samaan tahtiin kun muilla. Myöhemmin vesillelaskun jälkeen istuimme kymmenisen minuuttia starttia odotellen. Tupakkaa kului jonkun verran kun jännitti niin pirusti. Sitten luukut kiinni ja liikkeelle. Päässä oli vain ajatus että tätä lähtöä ei kukaan muu vie. Eikä vienyt. Tulimme maaliin ensimmäisinä jolloin varmistui Euroopanmestaruus. Varikolla katsastuspäällikkö ilmoitti että moottori puretaan. Kaikki todettiin lailliseksi. Sitten oli enää maamme-laulu ja shampanja. Taisi myöhemmin myös muutama olut maistua. Seuraavana päivänä piti lähteä ajamaan Tukholmaan jossa veneet olivat näytillä Roslagsloppetia varten. Jannen piti kiireitten takia lähteä Suomeen. Navigaattoriksi sain virtuoosin nimeltä Claes Elehn. Suurkiitos siitä Jaijelle jolla on hyvät kontaktit ruotsalaisurheilijoihin. Classella on takana 13 Roslagsloppetin kokemus navigaattorina sisältäen yhden luokkavoiton. Lähtö meidän luokalle tapahtui Åkersbergan ulkopuolelta, sama kyläpahanen jossa Wrenklereiden tiimin tilat ovat. Classe on istunut ainakin Thomas Wrenklerin kyydissä. Tiimin tilat ja kalusto olivat aika hulppeat. Classe järkkäsi meille molemmille kypärät radiopuhelimilla. Voi hemmetti mitä luksusta, Jannen kanssa olimme kommunikoineet viittoilemalla tai huutamalla kurkku suorana. Laskimme veneen veteen ja kokeilimme moottoria noin puolisen tuntia, koska se oli eilisen katsastuksen jälkeen ollut aika palasina ja paljon johtoja ja liitoksia irti. Peter Johanssonin tiimi avusti moottorin purkamisessa ja kasaamisessa, siitä suuret kiitokset heille. Lähdimme köröttelemään Åkersbergan kanavaa pitkin lähtöalueelle, jossa aukeni sen verran iso aava että pääsimme kokeilemaan venettä täydellä kaasulla. Kaikki oli OK. Tarkistimme turvavyöt, happilaitteiden ja navigointilaitteen toiminnat. Ajelimme ympyrää volttausalueella ja yritimme saada hyvän lähtöpaikan. Meidän lähdössä oli kaksi muuta luokkaa, kaikkiaan 10 venettä. Koko kisassa oli yhteensä 20 luokkaa ja 210 ilmoittautunutta. Classe osasi kokemuksesta neuvoa strategiat lähtöä varten. Lähdössä ULveneet V8 moottoreineen saivat aikaan semmoiset vesisuihkut että emme kyllä nähneet yhtään mitään. Ei muuta kun kaasu pohjaan ja luottaa siihen että kaikki muutkin menee eteenpäin. Väljemmille vesille päästyämme näkyvyys parani ja Classe pystyi valitsemaan ajolinjat seuraavia kääntöpisteitä varten. Classella oli jopa aikaa esitellä paikkoja missä ruotsalaiset kuuluisuudet asuivat pitkin saaristoa. Päästiin ensimmäisen etapin maaliin Väddön kanavaan toisena koska Classe osasi navigoida meidät sellaisen kivikon läpi että muut eivät tulleet perässä, näin pääsimme ohittamaan ehkä neljä venettä. Kanavan läpi köröteltiin noin puoli tuntia ja yritimme viihdyttää yleisöä jokaisen sillan alla vaihde vapaalla ja V8 ulvoen.

13 Tankkauspaikka oli Wrenklerin tiimin laiturissa josta oli siirretty Miss Turbine pois kisojen ajaksi. Classen vanhemmat toivat meille voileipiä ja kahvia ja tunnelma oli leppoisa. Seuraavan etapin lähtöalueelle köröttelimme luottavaisin mielin. Vastaan tuli veneellä myös Jaije kavereineen. Seuraava etappi oli helpompi navigoida kun ensimmäinen, mutta Öregrundin edustalle tullessamme huomasimme että kaikki luokat olivat siellä samaan aikaisesti. Järjestäjät halusivat lopuksi kilpailijoiden ajavan kolme lyhyempää kierrosta Öregrundin edustalla, ilmeisesti yleisön takia. Tästä seurasi totaalinen kaaos. Hitaita veneitä, nopeampia veneitä, sikin sokin kohtalaisessa aallokossa ja kaikilla oma luokkavoitto mielessä. Ympäriajoja ja yliajoja tapahtui. Oli suorastaan ihme että vakavampia onnettomuuksia ei sattunut. Ajoimme maaliin oman luokan voittajina. Järjestäjillä oli suuria vaikeuksia kirjata eri luokkien maaliintulojärjestys joten viralliset tulokset tulivat vasta muutaman päivän kuluttua. Kilpailu oli kyllä omalta osaltani jännittävin missä olen ollut mukana. Kohti uusia seikkailuja. Krisse Grönholm Kuvat: Jaije Hägglund, Jussi Valtonen 13 KILPAVENEILY

14 Uusia tuulia Kauden 2011 jälkeen Lauri Lampénilla ja Jyrki Perokorvella oli mietinnän tamista, tallinnurkassa nökötti odotkittu jo paljon ennen projektin aloit- paikka. Jyrkillä oli kausi mennyt pilalle moottorimurheiden vuoksi, eikä sil- kaiken lisäksi oli mahdollisuus käyttamassa torni 3C-potkureita ja kun loisella veneellä tuntunut olevan mielekästä jatkaa ilman suuria muutoksia. kilpailemiseen, niin kasasimme näistää pari vuotta vanhaa Argo cat 23:a Laurilla oli puolestaan neljä kautta mennyt sivu suun 3B-projektinsa muutama päivä ennen Kalkkirannan tä palikoista kasaan kilpailukaluston kanssa. Tilanteessa oli kaksi vaihtoehtoa: joko talvella tehdään kumpaankin den aikana uhranneet aikaa kuin las- kilpailua. Argoon emme kilpailukau- 3B-veneeseen isoja muutoksia tai siirrytään 3C-luokkaan rakentamalla oma sen kannalta oli kuitenkin hyvä käydä tentautien korjaamiseen. Kokemuk- vene. Vaihtoehdoista valittiin jälkimmäinen. päähuomio oli veneenrakennuksessa, ajamassa. Kilpailukaudenkin aikana Alkupohdinnan jälkeen päätimme valmistaa hyvin ulkomaisiin arvokilpai- paljon lisäviivästymisen välttämiseksi. johon panostettiin mahdollisimman luihin sopivan veneen, jotta se ei jäisi Lasikuituosien valmistuessa toisaalla pelkästään kotimaisten sisävesikilpailujen erikoisuudeksi. Osaamisen löy- ohjaamon valmistus. Kahden ensim- alkoi toisen kyljen, siiven kansiosan ja tyessä omasta takaa syntyi veneelle mäisen valmistuksessa käytettiin lasikuitua ja vaneria. Vanerit leikkautet- piirustukset, sekä virtaus- ja lujuusanalyysit. Suunnittelussa pyrittiin tekemään veneestä paljon helpommin tukikaaritus, jonka päälle lasikuitutiin muotoonsa ja niistä rakennettiin valmistettava kuin 3B-veneprojekti oli pinta kasattiin. Jo aiemmin mainittujen kaksoiskaarevien, sekä pyöreiden ollut. Projektin piti myös olla mahdollista tehdä omissa tiloissa, kuten muutamaa poikkeuksellista työvaihetta seen tuhraantui melko tavalla aikaa. muotojen vuoksi ko. osien valmistuk- lukuun ottamatta tapahtuikin. Kilpailuedun saavuttamiseksi veneessä on ka päälle laminoitiin turvaohjaamo, Kopille tehtiin styroksista muotti, jon- muutamia ennen kokeilemattomia yksityiskohtia. Aika näyttää kuinka pal- Kisakauden aikana oli pohja, kyljet ja sekä takakate. jon niistä on hyötyä, ja kuka ne huomaa jos kukaan. rungon kaaritus tehty. Ohjaamon liit- siiven yläpuoli liitetty toisiinsa, sekä 3B-projektista tietoa ammentaen 3Cvene päätettiin rakentaa muottiin vaden, ohjaamon takaseinän, perälautäminen, kannen alapuolisten laipioilamalla. Pohjan Uusia lestin tuulia rakentaminen dan, sekä sen jäykisteiden tekemiseen on varsin suoraviivaista, koska käytetyt pinnat ovat lähes täysin viivosa viivästykset alkoivat kertautumaan kului taas oma aikansa. Tässä vaiheestinpintoja. Pinta-alaa nykyisissä 3Cveneissä tuppaa tosin olemaan niin kana olivat vaakalaudalla. Kun päälle siihen malliin, että koeajot syksyn ai- runsaasti, että projektin aikataulu petti jo pohjalestiä tehdessä. Pohjamuomien portaiden, varusteiden ja teknii- lisää vielä muun muassa kantamattotin valmistuttua olimme saaneet myös kan asentamisen, sekä mm. tuulilasin ensimmäisen kyljen muotin valmiiksi. polykarbonaatin lämpömuovaamisen Kaksoiskaarevien pintojen vuoksi kylkimuotti tehtiin jyrsimällä lohko, jostinyt vierähtää marraskuun loppuun. opettelemisen, niin kalenteri oli ehta pinnoituksen jälkeen siitä valettiin Tuulilasin lämpömuovaaminen oli uunin ja lämmityksen rakentamisen, se- normaali lasikuitumuotti. Valmistustapa on tarkka ja nopea, mutta ilmaista jyrsintä ei ole. Valmistuneet muotit suineen projektin haastavin osuus. kä itse taivutuksen ongelmien ratkai- kuljetettiin alihankkijalle, joka valoi Syksyn aikana syntyi myös traileri, muoteista lasikuitukappaleet. jonka kasaamiseen ja rekisteröintiin saimme lähipiiriltämme apua. Reilun 10 asteen pakkaset ja kovat lumisateet olivat juuri päällä, kun vene valmistui koeajettavaksi. Kun pakkanen kiristyi vielä entisestään pariksi päiväksi, suunniteltiin veneen jo jäävän Kilpailukausi kolkutteli jo ovelle joten päätimme muuttaa suunnitelmaa. maksi viikoksi eräi- seisomaan muuta- 3C-luokan Marcus Johnsson Mercury 200XS / Peter oli Went han-zelden yksityiskohtien 011 jälkeen Lauri Lampénilla ja Jyrki Perokorvella oli mietinnän paikka. Jyrkillä oli kausi mennyt ottorimurheiden vuoksi, eikä silloisella veneellä ei tuntunut olevan mielekästä jatkaa ilman suuria ia. Laurilla oli puolestaan neljä kautta mennyt sivu suun 3B projektinsa kanssa. Tilanteessa oli htoehtoa: joko talvella tehdään kumpaankin 3B veneeseen isoja muutoksia tai siirrytään 3Crakentamalla oma vene. Vaihtoehdoista valittiin jälkimmäinen. innan jälkeen päätimme valmistaa hyvin ulkomaisiin arvokilpailuihin sopivan veneen, jotta se ei ästään kotimaisten sisävesikilpailujen erikoisuudeksi. Osaamisen löytyessä omasta takaa syntyi piirustukset, sekä virtaus ja lujuusanalyysit. Suunnittelussa pyrittiin tekemään veneestä paljon in valmistettava kuin 3B veneprojekti oli ollut. Projektin piti myös olla mahdollista tehdä omissa kuten muutamaa poikkeuksellista työvaihetta lukuun ottamatta tapahtuikin. Kilpailuedun iseksi veneessä on muutamia ennen kokeilemattomia yksityiskohtia. Aika näyttää kuinka paljon hyötyä, ja kuka ne huomaa jos kukaan. tista tietoa ammentaen 3C vene päätettiin rakentaa muottiin valamalla. Pohjan lestin inen on varsin suoraviivaista, koska käytetyt pinnat ovat lähes täysin viivotinpintoja. Pinta alaa 3C veneissä tuppaa tosin olemaan niin runsaasti, että projektin aikataulu petti jo pohjalestiä. Pohjamuotin valmistuttua olimme saaneet myös ensimmäisen kyljen muotin valmiiksi. arevien pintojen vuoksi kylkimuotti tehtiin jyrsimällä lohko, josta pinnoituksen jälkeen siitä normaali lasikuitumuotti. Valmistustapa on tarkka ja nopea, mutta ilmaista jyrsintä ei ole. neet muotit kuljetettiin alihankkijalle, joka valoi muoteista lasikuitukappaleet. usi kolkutteli jo ovelle joten päätimme muuttaa suunnitelmaa. 3C luokan Mercury 200XS oli jo paljon ennen projektin aloittamista, tallinnurkassa nökötti odottamassa torni 3C potkureita ja n lisäksi oli mahdollisuus käyttää pari vuotta vanhaa Argo cat 23:a kilpailemiseen, niin kasasimme likoista kasaan kilpailukaluston muutama päivä ennen Kalkkirannan kilpailua. Argoon emme uden aikana uhranneet aikaa kuin lastentautien korjaamiseen. Kokemuksen kannalta oli kuitenkin 14 KILPAVENEILY dä ajamassa. Kilpailukaudenkin aikana päähuomio oli veneenrakennuksessa, johon panostettiin simman paljon lisäviivästymisen välttämiseksi. ensimmäisen valmistuksessa käytettiin lasikuitua ja vaneria. Vanerit leikkautettiin rakennettiin tukikaaritus, jonka päälle lasikuitupinta kasattiin. Jo aiemmin mainittu sekä pyöreiden muotojen vuoksi ko. osien valmistukseen tuhraantui melko tavalla styroksista muotti, jonka päälle laminoitiin turvaohjaamo, sekä takakate. Kisakauden aikana oli pohja, kyljet ja siiven yläpuoli liitetty toisiinsa, sekä rungon kaa liittäminen, kannen alapuolisten laipioiden, ohjaamon takaseinän, perälaudan, s tekemiseen kului taas oma aikansa. Tässä vaiheessa viivästykset alkoivat kertautuma koeajot syksyn aikana olivat vaakalaudalla. Kun päälle lisää vielä muun muassa kanta varusteiden ja tekniikan asentamisen, sekä mm. tuulilasin polykarbonaatin opettelemisen, niin kalenteri oli ehtinyt vierähtää marraskuun loppuun. Tuulilasin lä uunin ja lämmityksen rakentamisen, sekä itse taivutuksen ongelmien ratkaisuinee osuus. Syksyn aikana syntyi myös traileri, jonka kasaamiseen ja rekisteröintiin saimme hiomisen vuoksi, ennen kuin se purettaisiin, viimeisteltäisiin ja maalattaisiin talven ja kevään aikana. Takaraivossa sykki tietysti vielä ajatus: jos veneellä pääsisi kuitenkin tekemään koeajon. Yhdestäkin testistä on niin paljon hyötyä, että sillä voi säästää useamman kuukauden muutostyöt tulevalta kesältä. Niinhän siinä kävi, että keli lauhtui lähelle nollaa ja vene saatiin testattua erinäisten operaatioiden jälkeen. Positiivisen testin jälkeen pystyy ennen tulevan kisakauden alkua nukkumaan edes muutaman yön levollisesti. Koeajosta on Youtubessa muutaman minuutin mittainen video: watch?v=b9kvnoh2vmc Reilun 10 asteen pakkaset ja kovat lumisateet olivat juuri päällä, kun vene valmist pakkanen kiristyi vielä entisestään pariksi päiväksi, suunniteltiin veneen jo jäävän se viikoksi eräiden yksityiskohtien hiomisen vuoksi, ennen kuin se purettaisiin, viimeiste talven ja kevään aikana. Takaraivossa sykki tietysti vielä ajatus: jos veneellä pääsis koeajon. Yhdestäkin testistä on niin paljon hyötyä, että sillä voi säästää useamman k tulevalta kesältä. Niinhän siinä kävi, että keli lauhtui lähelle nollaa ja vene saatiin operaatioiden jälkeen. Positiivisen testin jälkeen pystyy ennen tulevan kisakauden a muutaman yön levollisesti. Koeajosta on Youtubessa muutaman minuuti Talven aikana vene viimeistellään ja maalataan. Kannesta ja ohjaamosta syntyvät muotit kevättalvella. Keväällä jäiden lähdettyä on testattavaa aika tavalla tiedossa. Ensiesiintyminen nähdään, kun veneen suorituskyky on kilpailukykyinen. Alusta alkaen projektissa on tähdätty kaupalliseen toimintaan. Mikäli veneen suorituskyky herättää mielenkiintoa, valmistetaan veneitä tilausten perusteella. 3C-mitoissa vene on mittakirjapituudeltaan hyvin samankokoinen kilpailevien venemerkkien suhteen, n. 680 cm. Muoteilla on normaaleilla kustannuksilla mahdollista rakentaa esimerkiksi avo-ohjaamollisia W-150- tai turvaohjaamollisia 3Dluokkien veneitä. Kaudella 2014 on luvassa paluu 3B-luokkaan. Talven aikana vene viimeistellään ja maalataan. Kannesta ja ohjaamosta syntyvät Keväällä jäiden lähdettyä on testattavaa aika tavalla tiedossa. Ensiesiintyminen n suorituskyky on kilpailukykyinen. Alusta alkaen projektissa on tähdätty kaupalliseen toimintaan. Mikäli veneen s mielenkiintoa, valmistetaan veneitä tilausten perusteella. 3C mitoissa vene on mittak samankokoinen kilpailevien venemerkkien suhteen, n. 680 cm. Muoteilla on norm mahdollista rakentaa esimerkiksi avo ohjaamollisia W 150 tai turvaohjaamollisia Kaudella 2014 on luvassa paluu 3B luokkaan. Nähdään Kalkkirannan lähtöviivalla! Fimtech Oy Helsinki

15 20 kilpaveneily

16 Unelmista totta MM-m Kilpakausi 2012 alkoi sydäntalvella Sami Seliön soitolla. Kovan miettimisen ja monen palaverin jälkeen yhteistyökumppaneidensa kanssa Safiro Racing oli lopulta valmiina lähtemään F-1:n! Qatar F1-kauden ensimmäinen osakilpailu ajettiin Qatarin Dohassa. Kilpailu oli Filipin F1-uran ensimmäinen ja toi heti MM-pisteitä, kun sijoitus maalissa oli 7. Aika-ajoissakin sijoitus oli 13. eli ensikertalaisen kilpailuviikonloppu oli ilmiömäinen. Kilpailun aikana keli oli kova ja tuuli riepotteli veneitä, mutta Filip hallitsi keliajon kuin vanha konkari. Olin ajanut F1-veneellä kolme päivää ja olin heti MM-pisteillä. Se oli uskomaton juttu, ei voi olla kuin erittäin tyytyväinen. Kun kisa alkoi ja olin siellä muiden keskellä, niin kyllä jännitti ja pientä tärinää oli päällä. Odotin että F1-vene olisi ollut paljon vaikeampi. Kisan aikana opin, että ei tämä mikään ylitsepääsemätön laite ole. Paljon on vielä opittavaa, eikä tämä ajo todellakaan ollut lähelläkään täydellistä. Opitaan jatkossa taas lisää. Filip kertasi ensimmäistä F1-kokemustaan. Filip ylitti tiimin kaikki odotukset ensimmäisessä kisassa, tästä on hyvä jatkaa. Mad Croc Teamin ykköskuljettaja Sami Seliö totesi. Kazan Kazanin kisaviikonlopun ajot alkoivat torstain vapailla harjoituksilla erittäin kovassa tuulikelissä. Harjoitukset menivät hyvin ja tiimi jäi hyvillä mielin odottelemaan perjantain aika-ajosessioita. Perjantaina Sami paukutteli kovana kelikuskina kärkiaikoja ja Filip oli maltillisilla säädöillä keskikastissa. Sitten tapahtui se mitä ei pitäisi tapahtua. Vene lähti pääsuoran päässä ilmalentoon mutta laskeutui kuitenkin oikeinpäin. Filip sai pelastustiimiltä kyydin takaisin laiturille. Vene kärsi pieniä vaurioita ja korjaustyöt aloitettiin heti. Kaikki näytti jo hyvältä kunnes huomattiin että ohjaustehostimen tietokoneohjauksessa oli ongelmia. Tiimi teki kaiken voitavansa, mutta aika loppui ja tehtiin päätös ettei Filip voi osallistua kisaan, kun kalusto ei ole kunnossa. Vilskettä varikolla. 16 KILPAVENEILY Kiovan kovaa keliä. Kiova Kiova GP:n kisaviikko alkoi totuttuun tapaan tiistaina varikon kasaamisella ja kaluston kunnon varmistuksella. Torstaina iltapäivällä oli mahdollisuus ylimääräisiin vapaisiin harjoituksiin, mahdollisuus käytettiin hyväksi ja näin saatiin varmistus siitä, että edellisen kisan pilannut vika on saatu korjattua. Perjantaiaamun harjoituksissa Filipin aika riitti sijalle 14. Perjantai-iltana ajetuissa aika-ajoissa päästiin mukaan toiseen sessioon ja oma vauhti antoi 13. sijan ja siltä paikalta startattaisiin myös kisaan. Lauantaiaamun vapaissa harjoituksissa vauhti oli samanlaista, ero kärkeen pysyi noin viidessä sekunnissa. Alunperin kisa oli tarkoitus ajaa lauantai-iltana, mutta päivän aikana tuuli nousi liian voimakkaaksi nostaen niin suuret mainingit että järjestäjältä tuli käsky kisan siirrosta sunnuntaiksi. Sunnuntaiaamunakin keli oli vielä niin kova, että kisaan startattiin letkasta pace boatin perästä vihreän lipun noustessa. Tiukka kamppailu MM-pisteistä katkesi kuitenkin teknisen vian takia 17 kierrosta ennen maalia. Tulostaululle merkittiin 14. sija. Ennen keskeytystä Filip oli kuitenkin pistevauhdissa ja se on hyvä merkki seuraavia kisoja silmällä pitäen. Kiina Filip osallistui Kiinan GP-osakilpailuun jo kolmannen kerran, mutta ensimmäistä kertaa F1- veneellä. Parin kuukauden kisatauon aikana Filip piti ajotuntumaa yllä muun muassa kyyditsemällä yhteistyökumppanien edustajia kaksipaikkaisella F1-veneellä Porvoossa. Ei se ihan samanlaista ollut, mutta kovaa sekin vene meni, Roms hymyili. Lajin MM-historian nuorimman pilotin tavoite ei ole kauden edetessä muuttunut. Pyrin parantamaan omaa ajoani kisa kisalta. Kiinan Liuzhoun GP-rata on pitkä ja nopea, joten virheisiin ei ole varaa. Ensisijainen tavoite on ajaa ehjä hyvä kisakokonaisuus. Ensimmäisenä pyrin tasaisuuteen ja virheettömyyteen, jonka jälkeen voimme vasta katsella sijoituksia, Roms muistuttaa. Kauden kolmanneksi viimeinen F1-veneiden MM-osakilpailu kilpailtiin Liuzhoussa Kiinan kansallispäivän takia poikkeuksellisesti vasta tiistaina 2. lokakuuta. Liu-joen suistolla ajettavan GP:n vapaat harjoitukset ja aika-ajo ajetaan 1. päivä Filip ajoi Kiinan GP:ssa kahdeksanneksi keräten 3 MM-pistettä. Ajo tuntui hienolta. Kisa sujui melkein suunnitelmien mukaisesti. Kolaroin Benaventen kanssa ja veneen ohjausraudat ovat jonkin verran solmussa, mutta maaliin päästiin ja MMpisteille. Tavoite siis täyttyi, Filip iloitsi. Hieno veto Filipiltä. Kuin laitteet toimivat niin hän ajaa heti MM-pisteille, Sami Seliö kehui. Kovaa vääntöä Abu Dhabissa.

17 estarin tallissa Filip Roms F1 Powerboat Official SANDRA ROMS Luokka SJ-15: 2003 SM SM SM 1 Luokka T400: 2006 SM SM EM SM SM 2 FILIP ROMS Luokka SJ15: 2006 SM SM SM 1 F4-S Eurofin Trophy F1-World Championship Mestari ja oppipoika. Abu Dhabi Abu Dhabin F1-osakilpailu oli Filipin kohdalla onnistunut. Torstaiaamun harjoituksissa kaikki tuntui olevan vielä kohdallaan ja aika-ajoihin asetettiin tavoite päästä kolmannelle osuudelle eli kymmenen nopeimman joukkoon. Juuri ennen aika-ajoihin starttaamista koneesta alkoi nousta savua ja Filip sai radion kautta käskyn sammuttaa moottorit. Aika-ajot jäivät ajamatta ja se tarkoitti viimeistä lähtöruutua perjantain kisaan. Taistelutahto oli kuitenkin korkealla ja nuori kuljettaja järjestikin heti kisan startissa ohitusnäytöksen jättäen taakseen kuusi venettä. Kilpailun puolivälissä vene oli ottaa liikaa ilmaa alleen, mutta Filip sai tilanteen nopeasti hanskaan ja loppu kilpailun ajan vene kulki hyvin. Maalissa sijoitus oli 10. vaikka ensin tuloslistat näyttivät 11. sijaa. Sekaannus sattui kun takana ajanut vene ajoi vahingossa ohi ennen maaliviivaa vaikka maaliin tultiin turvaveneen takana. Ilman aika-ajoja edeltäneitä ongelmia sijoitus olisi voinut olla parempi, mutta se on spekulointia ja tämä on moottoriurheilua! Sain ajettua ehjän kisan ja siitä jäi hyvä fiilis viimeistä kisaa varten. Nyt on vuorossa varikon purku ja siirtäminen parinsadan kilsan päähän Sharjahiin. Siellä pyrin taas kymppisakkiin aikaajoissa ja ajamaan maaliin Filip kertasi Sharjah Ennen kauden päätösosakilpailua Filip oli MMsarjassa sijalla 11. Kauden viimeisessä startissa tavoitteena oli ajaa kymmenen parhaan joukkoon ja se tavoitehan täyttyi kun sijoitus maalissa oli 9. Aika-ajoissakin tavoite oli kymppisakissa, mutta matka tyssäsi jo ensimmäiseen osioon. Yritin tosissani parantaa aikaani mutta se ei vain onnistunut. Ei rahkeet riittänyt tällä kertaa. Kisassa ehdin ajaa hetken kahdeksannella tilalla, mutta uusintalähdössä jäin yhdeksännelle tilalle, kun radiomies antoi tiedon startista liian myöhään. Taustajoukot tiimin tukena Kokonaisuudessaan kauteen voi olla todella tyytyväinen, sillä kuudessa osakilpailussa sarjan historian nuorin kuljettaja Filip ylsi neljästi MM-pisteille. Loppupisteissä 12. tila on todella hyvä ensikertalaiselle. Hän pitää tiimistään, jonka jokaiselle jäsenelle kuuluu suuret kiitokset. Tiimipäällikkö Michael Jenkinsin rautaisella ammattitaidolla pärjättiin vastoinkäy- Hyvä lähtö Sharjahissa. F1-perhe. misistäkin. Mika ja Markus helpottivat keskittymistäni. Tiesin, että voin panostaa vain ajamiseen. Kiitokset Sami Seliölle siitä, että hän tiedusteli tilannetta alkuvuonna ja että pääsin taas ajamaan MadCroc-tiimissä. Ilman siskoni Sandran ja äitini Tainan tukea en voisi pyöriä maailmalla tähän malliin, Filip toteaa. Uteluihin ensi kaudesta hän vastaa hymyillen: Neuvotteluja käydään joka suuntaan, mutta eiköhän kone pärähdä käyntiin keväällä Brasiliassa. KUVAT: MADCROC TEAM, NADI HAMMOUDA JA TEAM SAFIRO TEKSTI: SANDRA ROMS JA PENTTI NYHOLM (TAITTO) LINKIT: KILPAVENEILY

18 Elisson Racing Team Jag, Jakob Elisson, är född 1997, bor i Bergshamra utanför Norrtälje, 6 mil norr om Stockholm och började åka racerbåt i klassen J Främsta anledningarna till att jag började köra racerbåt var nog att jag är uppväxt på pappas båtfirma, Bergshamra Varv och att han åkte offshore förr i tiden körde jag klubbens båt med en lånad Honda 15 och körde bort röda siffrorna hade vi köpt en egen Fugitive och en ny Tohatsu 15 som pappa plockade ihop det gick jättebra och jag vann den svenska serien! 2009 skulle jag få storebror Tobias Stopper för att åka GT15, han skulle bara åka VM först.. Så pappa fick plocka ihop en urgammal Winracebåt med Tohatsumotorn, den åkte jag Östhammar med. Det gick över förväntan, Tobias vann VM-guld i GT30 och jag vann ett heat, kom trea i två och fyra i ett. Sen fick jag Stoppern och vi riggade den så att jag under hösten skulle lära mig köra den med i GT15, med full satsning på Just 2010 vann jag sedan det mesta i den och blev svensk mästare i GT strulade motorn under våren och vi satte på en ny Tohatsu 15, av den nya modellen. Den hängde inte riktigt med, men jag blev ändå tvåa i SM. Jag ville ändå köra den för att prova ut den till 2012, då alla måste åka den motorn vann jag Kil och Grisslinge i GT15 och satte på hösten ett världsrekord i klassen! Jag körde också GT15 VM och vann tidskvalet men efter lite strul och missar så kvalade jag inte till A-finalen tyvärr. Detta år åkte jag även med min kompis och konkurrent i GT15 Anton Modin, men nu som navigatör i offshore 18 KILPAVENEILY V50. Det gick kanonbra, Anton körde jättebra och vi kom fyra. Jag körde även några race i min F4s båt, för att köra bort rödsiffrorna. Vi kommer att köpa en ny F4s-båt under senare delen av 2013 för att satsa på F4s Under 2013 kommer jag att köra GT30 med Stoppern och Tohatsu 30, vi hann ut och testa en del innan isen lade sig Under vintern har vi nu byggt om botten, så den återigen ser ut som när brorsan åkte GT30. Det är stor skillnad på framförallt starterna i GT15 och GT30, så botten måste anpassas. Jag har också fått ställa ut båten på båtmässan Allt för sjön två gånger Jag tävlar för Sweden Boat Racing Club. Tobias Elisson, född 1992, började åka racerbåt Pappa, som driver Bergshamra varv AB, och åkte en del offshorerace på 80 o 90-talet fick mig att börja intressera mig för båtracing. Vi bytte till oss en rundbanebåt, mot en lådbil, och fick låna en motor av Johnsons generalagent BRP. Vi satte ihop båten med Johnson 15 fyrtaktsmotorn och jag åkte i T15, föregångarklassen till dagens GT15. Jag åkte den klassen med denna båt 2004 och Det var inte många som åkte, bara tre-fyra stycken köpte vi en Extremebåt av Kentys sjösport och satte en ny Johnsonmotor på, pappa sålde Johnson så han ville att det skulle vara en sån, även om Tohatsumotorerna gick fortare Det gick bättre o bättre, jag vann några race och vi var några fler som åkte nu, ca 6 st. Detta år körde jag även några race i offshore V50, tillsammans med min konkurrent i T15 Tobias Lingbert. Vi åkte en Piraya 14 som var lite för liten, men vi kom trea någon gång. Till säsongen 2007 beställde vi en Stopperbåt av bröderna Luukila, vilket visade sig vara ett mycket bra beslut. Vi monterade en 30 hk Tohatsu på den och jag började åka GT30: Jag hann bara åka två tävlingar det året, men kom tvåa i ett och vann ett. Dessutom satte jag svenskt rekord i klassen, då det inte körts någon internationell tävling i klassen ville UIM inte godkänna det som världsrekord vann jag alla 8 tävlingar och blev svensk mästare samt vann Tohatsu Cup med 5.000:- som pris! 2009 åkte jag bara en svensk tävling, som jag vann och körde sedan VM, vilket jag också vann sen fick lillbrorsan Stopper-båten. Jag satte istället ihop en offshorebåt till klassen V115 för att köra med resten av 2009, en Gois 20 som pappa bytt till sig, mot en trasig motor. den satte vi en Tohatsu 115 TLDI på och det gick riktigt bra, navigerade gjorde och gör fortfarande min flickvän Madde Hult. Hon har också kört racerbåt bland annat svensk mästare i sport 250 mm! 2010 bytte vi till en Evinrude 115 HO, jag vill åka vårt märke som vi var specialister på satte vi motorn på en nytillverkad Tintorera 20, som pappa och jag hämtade hos Johan Fourong (båtbyggaren) i Grebbestad och vi vann några race, var tvåa i några blev det en ny Evinrude 115 HO på Tintoreran, som vi under vintern byggt smal sittbrunn på och gjort om luftsteget - vi vann de fyra tävlingar vi körde i V115. Dessutom satte vi svenskt rekord i klassen vid rekordförsöken i Norrtälje. Säsongen 2013 har börjat med att vi vänt på båten och byggt om botten, man vill ju åka fortare. Vi testade en hel del under hösten 2012, med olika propellerslipningar och lister mm och vet nu hur det ska se ut, tror vi. Det är väldigt intressant hur mycket skillnad små ändringar på propellerbladen kan göra, och tur för plånboken att vi kan hålla på själva. Niklas Mohell, som under hela vår karriär varit med och fixat, hjälper oss dock fortfarande med en hel del. Om vi fortsätter i V115 eller åker 3A vet jag inte, det visar sig vi åker där de andra åker. EM i 3A i Uppsala ska vi såklart åka. Jag jobbar numera på familjeföretaget Bergshamra varv AB så jag har bra förutsättningar att kunna testa, bygga

19 om, få bra priser av leverantörer, får gå motorkurser hos Evinrude/Honda/Suzuki mm, vilket såklart underlättar mycket kommer jag att vara hjälpreda åt lillebror Jakob, som då ska åka Formula 4s. Jag räknar med att hinna åka en del offshore själv 2014 också, kanske ett samtal till Luukila igen, en Twister 20 i klass B lockar! Jag åker liksom brorsan för Sweden Boat Racing Club där jag också sitter i styrelsen. Jag är också B2 utbildad och ska i vår gå B1, besiktningschefskurs, då jag är intresserad av motorer och jobbar med motorer hela dagarna. Vi finns även att följa på facebook Elisson Racing Team och på www. elissonboatracing.se 19 KILPAVENEILY

20 Tallinnan HydroGP 2012 Tallinnan kaupungissa on kaksi järveä ja toisessa niistä pystytään ajamaan kilpaveneillä. Kyseessä on Harku- järvi, josta on tullut ratakilpaveneilijöiden Mekka. Vuodesta 1998 alkaen siellä on ajettu 2-3 vuoden välein kansanvälisiä huippukisoja ja hyvin järjestettyjen kilpailujen maine on kiirinyt maailmalle niin että 2005 kilpailuja kävi ihailemassa kansanvälisen moottoriveneliiton U.I.M. pääsihteeri sekä vuonna 2009 jopa liiton presidentti Raffaele Chiulli. Suomalaisiakin kuskeja näkyy järvellä säännöllisesti harjoittelemassa. Vuonna 2012 heinäkuussa saapui Harku-järven rannassa sijaitsevan moottorivenekerhon pihalle 44 huippukuskia neljästätoista maasta. Tallinnan HydroGP 2012 kisassa ajettiin kahden metanoliluokan (F-500 ja O-125) maailmanmestaruudesta sekä junioreiden nelitahtisen GT-15 luokan Euroopan mestaruudesta. Järvi yllätti kilpailun järjestäjät rankkasateiden jälkeen korkealla vedenpinnalla. Vesi oli normaalia 80 senttiä korkeammalla ja lähtölaiturit oli pakko uusia. Luonnonoikun takia nousi kisa paikallisen TV-kanavan yhdeksi pääuutiseksi. Tuuli ja rankat vesisateet olivat riesaksi myös kilpailuviikonloppuna. Aikataulussa pysyttiin kuitenkin hyviin. 20 KILPAVENEILY Ahto Aaslav-Kaasik F-500 veneillä ajettiin yksi kuudesta MM-osakilpailusta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun luokan MM-osakilpailu ajettiin Virossa. Vuonna 2000 selvitettiin luokan O-500 maailmanmestari Harkulla, mutta silloin titteli voitettiin yhden viikonlopun kisassa. Nykyisin luokasta on tullut vaativa ja huippujännittävä, kauden aikana pyöritään 5-6 kisassa joissa kaikissa ajetaan kolme lähtöä. Veneet ovat nopeita ja näyttäviä. Nytkin ajettiin kisatilanteessa kierrosnopeuksia jopa yli 140 km/t, joka tarkoitta suorannopeuksissa yli 180 km/t. Ja veneellä jossa on vain 500-kuutioinen perämoottori. Paikalle oli saapunut Itävallan edustaja Attila Havas, joka on 12-kertainen maailmanmestari luokissa O-500 (F-500) sekä O-700. Hänen kilpailukumppanilla italialaisella Giuseppe Rossilla on MM-titteleitä vain 7. Luokan kaksinkertainen maailmamestari Marian Jung (2009, 2011) edustaa Slovakkia. Eli jännäksi meni. Saksalaisen Demmler Racing Teamin kuski Marian Jung näytti ylivoimaansa ja voitti kaikki kolme lähtöä. Kolme muuta voittajaehdokasta, Attila Havas, Giuseppe Rossi sekä unkarilainen Robert Hencz epäonnistuivat jokaisen keskeyttäessä yhden erän. Näin nousikin kakkoseksi liettualainen Glebas Sobciukas ja Robert Hencz jäi kolmanneksi. Pitkän tauon jälkeen kilparadoille palannut paikallisen kerhon kuski Uku Aaslav-Kaasik oli lopputuloksissa neljäs. Jo neljättä kertaa ajettiin Harku-järvellä O-125 luokan maailmanmestaruudesta. Luokan historia on lyhyt sillä ensimmäistä kertaa ajettiin MM-tittelistä vasta vuonna 2000 ja silloinkin Harkulla jolloin maailmamestaruushopealle ajoi paikallinen potkurivelho Lembit Aaslav-Kaa- Robert Hencz sik seniori. Seuraavissa MM-kisoissa Harku-järvellä vuosina 2005 sekä 2009 voittivat paikalliset kuskit Toomas Mets ja Erko Aabrams. Nyt kisoihin oli saapunut neljä maailmamestaria. Voitonnälkäisenä saapui Tallinnaan myös saksalainen huippukuski René Behncke, joka kolmen vuoden aikana on hydroluokissa voittanut 7 maailmanmestaruutta. Vain luokassa O-125 hänellä puuttui titteli. Vuonna 2009 hän oli Tallinnassa toinen mutta sen jälkeen ovat tekniset ongelmat vaivanneet. Kisa alkoi italialaisen Claudio Fanzinin tahdittamana. Hän voitti ylivoimaisesti kaksi ensimmäistä lähtöä. Toinen päivä oli kuitenkin katastrofi. Yksi kuudes sija ja yksi keskeytys tiputtivat hänet lopuksi pronssimitalille. Toisen päivän kunkku oli vuoden 2010 maailmanmestari italialainen Manuel Zambelli. Hän voitti molemmat lähdöt ja siten myös maailmanmestaruuden. Ennen viimeistä lähtöä oli vielä kaikki auki, koska myös René Behnckellä oli kaikki eväät tittelin voittamiseksi. Hän oli kolmessa lähdössä neljästä toinen ja nappasi tälläkin kertaa hopean. Vieläkin jäi luokan maailmanmestaruus voittamatta. Neljänneksi jätettiin luokan kolmenkertainen Euroopan mestari, puolalainen Henryk Synoracki, joka ei kymmenestä yrityksestä huolimatta ei ole päässyt O-125 luokan MM-mitalin makuun. Paikalliset kuskit eivät tällä kerralla yltäneet mitaleille Erko Aabramsin ollessa parhaana seitsemäs. Vuoden 2011 luokan maailmanmestari italialainen Alex Zilioli pääsi vain kerran maaliin ja menetti silloinkin pisteet konevaihdon takia. Junioreiden GT-15 luokka on kehittynyt viimeisen kahden kauden aikana huimasti. Kuskeja sekä kansallisuuksia on tullut lisää ja vene-potkuri-yhdistelmät ovat kehittyneet huimasti. Ensimmäistä kertaa tässä luokassa kansainvälisellä tasolla kilpailivat kuskit Venäjältä ja Latviasta. Tallinnaan

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU

VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU 2014 Suomen Purjehdus ja ily ry Purjehdus- ja veneilytoiminta ovat monipuolinen harrastus- ja urheilumuoto iästä, asuinpaikasta tai sukupuolesta riippumatta. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine 14.7.2018 L r nt HISTORIAA Suur-Saimaan Ajojen historia alkoi Puumalassa vuonna 1968 järjestetyistä matkavenekilpailuista. Ensimmäisinä vuosina kilpailureitti kulki Puumalasta Anttolan kautta Mikkeliin

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY.

Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY. Tammelan Veneseura ry KUIVAJÄRVI RACE KILPAILUKUTSU Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa,o125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10,,, OSY. TAMMELA 29 30.6.2019 1.JÄRJESTÄJÄ 2.PAIKKA

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATASARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015 Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti Finnish Crosskart Challenge 2015 Crosskart-finaali ajettiin Kouvolassa harmaassa säässä. Päivään mahtui lukuisa määrä startteja, mutta pareittain lähteneet ajot

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

URHEILUVENEET - KANSALLISET LUOKKASÄÄNNÖT 2019

URHEILUVENEET - KANSALLISET LUOKKASÄÄNNÖT 2019 URHEILUVENEET - KANSALLISET LUOKKASÄÄNNÖT 2019 Suomen Vauhtiveneilijät Ry 1 Suomen vauhtiveneilijät ry Urheiluveneet Kansalliset luokkasäännöt 2019 Suomen Purjehdus- ja Veneily Ry :n Nopeuskilpailutoimikunta

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2012 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015 KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Crosskart SM kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0

Crosskart SM kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0 1 Crosskart SM kilpailusäännöt 2017 versio 1.0 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Osallistumismaksu... 2 3. Aikataulu... 2 4. Radat... 2 5. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen... 2 6. Lisenssi ja osallistuminen...

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044.3 AJAJAT 044.3.1 Ajajien ikä 044.3.2 Ajovarusteet 044.4 RATA 044.5 HARJOITUKSET 044.6

Lisätiedot

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine HISTORIAA Suur-Saimaan Ajojen historia alkoi Puumalassa vuonna 1968 järjestetyistä matkavenekilpailuista. Ensimmäisinä vuosina kilpailureitti kulki Puumalasta Anttolan kautta Mikkeliin ensimmäiselle tauko-

Lisätiedot

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012 Poker Run keräsi vauhtiveneet Hankoon T e k s T i V e s a L e p p ä L k u V a T J u k k a p a k a r i n e n Yksi Suomen suurimmista moottorivenetapahtumista keräsi jälleen vauhtiveneet Hankoon elokuun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 FOR OFFSHORE BOATS AJETTAVAT LUOKAT: 3A, 3B, 3C, V50, V150, V300 JA JM 22.5.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 2011 2(6) Järjestäjä (202.02.0)

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 28.4.2012 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7 Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 Kilpailukutsu Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Alue-Kupin osakilpailuissa noudatetaan

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

CROSSKART OP MARTTILA KILPAILIJAOHJE

CROSSKART OP MARTTILA KILPAILIJAOHJE CROSSRT OP MRTTIL 28..208 ILPILIJOHJE ilpailun aikataulu 28..208 7:30-9:00 Ilmoittautuminen 7:30-0:30 Rataan tutustuminen 8:00-9:30 atsastus 0:00 Ohjaajakokous varikkoalueella 0:30 Lähtötapa näytetään

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

KILPAILUTOIMISTO Kilpailupäivänä klo 7.30 alkaen, Jättiläisenmaan ravintolan alakerroksessa Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298

KILPAILUTOIMISTO Kilpailupäivänä klo 7.30 alkaen, Jättiläisenmaan ravintolan alakerroksessa Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298 KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi Jättiläisenmaa RalliSprint Päivämäärä 21.03.2015 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / Harrasteralli Ry Paikkakunta Kivesvaara 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun

Lisätiedot

Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0

Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0 1 Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt 2017 versio 1.0 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Osallistumismaksu... 2 3. Aikataulu... 2 4. Radat... 2 5. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen... 2 6. Lisenssi ja

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus KILPAILUKUTSU JA SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Momo Endurance Cup Ahvenisto Päivämäärä: 31.8.2013 Kilpailun arvo: Cup/Kansallinen Kilpailun järjestäjä Momo Racing Team ry Paikkakunta: Ahveniston moottorirata

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla Liitteenä edelleen Ajo Motorsportin molempien tiimien kuljettajien profiilit, sekä tänään Japanin GP:n osalta muutoksen kokenut MM-sarjan kilpailukalenteri. ----- Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

Osallistujalta edellytetään lisenssin ohella rataleimatutkintoa. Tutkinnon voimassaolo on pystyttävä todistamaan kilpailupaikalla.

Osallistujalta edellytetään lisenssin ohella rataleimatutkintoa. Tutkinnon voimassaolo on pystyttävä todistamaan kilpailupaikalla. Sarjasäännöt 2014 Legends Trophy, Master, Pro ja Semi Pro Legends Cars Finland ry pidättää oikeuden muuttaa sarjasääntöjä kesken kauden. Luokkaa varten on laadittu tekniset säännöt piirustuksineen. Säännöt

Lisätiedot

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034.1 MÄÄRITELMÄ 034.2 MOOTTORIPYÖRÄT, KILPAILULUOKAT JA NUMEROKILVET 034.2.1 Moottoripyörät ja kilpailuluokat 034.3 AJAJAT 034.3.1 Ajajan ikä 034.3.2 Kilpailuun

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

OP CROSSKART KILPAILIJAOHJE

OP CROSSKART KILPAILIJAOHJE OP CROSSRT 27..209 ILPILIJOHJE ilpailun aikataulu 27..209 7:30-9:00 Ilmoittautuminen 8:00-0:30 Rataan tutustuminen 8:00-9:30 atsastus 0:00 Ohjaajakokous varikkoalueella 0:30 Lähtötapa näytetään lähtöpaikalla

Lisätiedot

"raikkaasti vauhdissa mukana"

raikkaasti vauhdissa mukana KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa

Lisätiedot

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Ratakasi 2014 Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Versio 2 / 27.5.2014 1. Yleistä Nämä tekniset säännöt mukailevat EFRA 1/8 I.C. Track luokan teknisiä sääntöjä. Kielikäännöksen lisäksi

Lisätiedot

KILPAVENEILY 1/16. Menossa mukana mm: Nyholm F4 Team, B-4, B-16, Dadde Karlsson, Jens Holmén

KILPAVENEILY 1/16. Menossa mukana mm: Nyholm F4 Team, B-4, B-16, Dadde Karlsson, Jens Holmén KILPAVENEILY 1/16 Menossa mukana mm: Nyholm F4 Team, B-4, B-16, Dadde Karlsson, Jens Holmén Yhteistyössä on voimaa Olen saanut olla mukana tekemässä monen montaa venekilpailua tässä maassa. Olen myös saanut

Lisätiedot

VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak

VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT Priit Norak +372 5192 7800 priit.norak@robotex.ee Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Robottiluokat... 3 3 Kenttä... 3 4 Robotti... 3 4.1 LEGO-robottien lisävaatimukset... 4 5 Kilpailu...

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää juniori-, väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 18. lokakuuta Oulussa. Aika: Lauantaina 18. lokakuuta 2014 Kilpailupaikka: Kenelle:

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT 1 Paikka: Huurretie13, 33470 Ylöjärvi Aika: 21.8.2016 PORKKA-SM-korttelit klo 14: Elite, M-18, Naiset, N-18 SUP-Juniorikorttelit klo 11: M/N10- M/N16 1. Ilmoittautuminen ja osanottomaksu Porkka SM-kortteliin

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen

Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen MP:n kilpakoulussa 1.2.2010 Tapaaminen jo talvella mihin kisoihin osallistutaan, yhteiset tempaukset jne, hoida kuntoa, lue alan kirjallisuutta seuraa skaboja

Lisätiedot

URHEILUVENEET - KANSALLISET LUOKKASÄÄNNÖT 2018

URHEILUVENEET - KANSALLISET LUOKKASÄÄNNÖT 2018 URHEILUVENEET - KANSALLISET LUOKKASÄÄNNÖT 2018 Suomen Vauhtiveneilijät Ry Suomen vauhtiveneilijät ry Urheiluveneet Kansalliset luokkasäännöt 2018 Suomen Purjehdus- ja Veneily Ry :n Nopeuskilpailutoimikunta

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Motor Sport Weekend Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Motor Sport Weekend Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Motor Sport Weekend 2013 20.9.2013 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry Paikkakunta: Alastaro Cirkuit Loimaa I ALUSTAVA OHJELMA 4.9.2013 Kilpailun

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV Lauantaina 9.9.2017 klo 11.00 Jepualla, Måtasbergetin radalla KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA 17.8-17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa 4.9-17

Lisätiedot

going all in Wasa GT3 Racing

going all in Wasa GT3 Racing wasa porsche going all in Wasa GT3 Racing Tarina alkoi jo monta vuotta sitten eri juhlissa joissa ystävät Johan, Niclas, Patrick, Tom ja Dennis suunnittelivat uutta harrastustaan. Ainoa kriteeri oli että

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Laske 20 12 11 21. Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut a) 31 b) 0 c) 9 d) 31 Ratkaisu. Suoralla laskulla 20 12 11 21 = 240 231 = 9. (2) Kahden peräkkäisen

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää Taekwon-Do kilpailut la 23.3.2013 Oulussa! Sarjoja on tarjolla juniori-, väri- ja mustille vöille!!! Aika: Lauantaina 23. maaliskuuta 2013

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty )

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty ) KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty 31.1.2019) SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄÄNNÖT 1.1. Luokan organisaatio 1.2. The Gran Turismo ryhmäjako 1.3. Osanottajat 1.4. Sarjan pistelaskenta 1.5. Palkinnot 1.6. Tiedotus-

Lisätiedot

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki 31.8.2013 Tervetuloa kauden päätökseen, Honkajoella järjestettävään SM Rallicrossin finaaliin. Rata-alue sijaitsee Honkajoella osoitteessa Vanha maantie 237 (kts.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI 9.10.2010

POHJANMAA RALLI 9.10.2010 POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT FIXUS-IS-Tarvike Sprint

KILPAILUN SÄÄNNÖT FIXUS-IS-Tarvike Sprint KILPAILUN SÄÄNNÖT FIXUS-IS-Tarvike Sprint 10.5.2019 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ Järjestäjänä toimii Hämeen Moottoriseura Ry. Kilpailussa noudatetaan Harrastemoottoriurheilun kattojärjestö Ry:n (Hamu ry) teknisiä-

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot