Lentoon. Mikä meitä yhdistää? eniten motivoi. onnistumisen riemu! - siiri järvinen 5 NOUSE TUUSULAN LUKIOSTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lentoon. Mikä meitä yhdistää? eniten motivoi. onnistumisen riemu! - siiri järvinen 5 NOUSE TUUSULAN LUKIOSTA"

Transkriptio

1 jokelan lampirun -galleria 18 ihana agora suunnittele logo 24 Lentoon NOUSE TUUSULAN eniten motivoi LUKIOSTA onnistumisen riemu! - siiri järvinen 5 terveystietoko helppo aine yo-kokeissa? liikunnanope lauri tikkanen tietää paremmin 15 Mikä meitä yhdistää?

2 Kirkkaana mielessä Peruskoulu takana, elämä edessä -lausahdus on tuttu kaikille lukiossa opiskeleville. Sama totuus valkenee perusopetuksen 9. luokka-asteen oppilaille viimeistään ensi keväänä. Tutun ja turvallisen, kaikille yhteisen perusopetuksen koulunkäynti muuttuu vaihtoehtoiseksi: joko yleissivistäväksi lukio-opiskeluksi tai käytännönläheiseksi ammattioppilaitoksessa opiskeluksi. Jokainen nuori tekee kiinnostuksensa ja omien edellytystensä mukaisen valinnan. Valinnan tekeminen ei aina ole helppoa. On myös mahdollista valita molemmat reitit niin sanotuksi yhdistelmäopinnoiksi. Tärkeintä on jokaisen pitää kirkkaana mielessä ajatus: mihin tähtään, sen mukaan toimin. Jotta nuori menestyisi, opiskelun on syytä olla tavoitteellista, oma-aloitteista ja kriittistä. Lukiossa nuorella on hyvät mahdollisuudet kehittyä opiskelijana ja sitä kautta saavuttaa hyvinkin korkealle tähtäävät tavoitteensa - niin opiskelussa kuin työelämässä. Tuusulan lukio koostuu kolmesta erillisestä toimipisteestä, jotka sijaitsevat Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella. Toistaiseksi kukin toimipisteistä ottaa itse opiskelijansa sekä järjestää itsenäi- 2 sesti ylioppilaskirjoitukset. Joka toimipisteellä on myös omat koulukohtaiset erityispiirteensä, joista tässä lehdessä kerrotaan enemmän. Yhteistä eri toimipisteillä on Tuusulan lukion opetussuunnitelma. Lisäksi toimipisteillä on monia yhteisiä kursseja ja tapahtumia, joista löytyy lisätietoa sisäsivuilta. Toimipisteiden välistä yhteistä toimintaa on tarkoitus lisätä tulevina vuosina. Näin Tuusulan lukio kykenee tulevaisuudessakin tarjoamaan kuntarakenteensa edellyttämällä tavalla yleissivistävää ja monipuolista lukio-opiskelua mahdollisimman lähellä kunkin taajaman toisen asteen opiskeluun siirtyvää nuorta. Tuusulan lukiossa uskotaan, että taitoja taideaineiden merkitys on suuri oppimiselle suotuisan ilmapiirin luomisessa. Nuoret tarvitsevat tilanteita, joissa pohdiskella ihmisyyteen liittyviä eettisiä kysymyksiä yhdessä. Samalla ne hetket ja tunnit katkaisevat koulupäivän, ja näin nuori voi kerätä voimia kohdatakseen paremmin lukioarjen haasteet. Ihminenhän on kokonaisuus, jonka mieli ja keho toimivat ja kehittyvät yhdessä. Tervetuloa opiskelemaan Tuusulan lukioon! t.reksit SISÄLLYSLUETTELO C is for Comenius... 4 Soitellen Sibelius-Akatemiaan... 5 Miten tutkia maailmankaikkeutta?... 6 Hyvä maa menestyä... 8 Erityisesti meille kaikille... 9 Se hyvempi verkkolehti Luovuutta teknologialla Ihana Agora Hyvä terveys alkaa teellä Me yhdessä teemme Tuusulan Jokelan LampiRun Platonin akatemiassa koulun kellot eivät soi Tuusulan lukiossa tapahtuu Tee logo faktanakki Ylioppilaskirjoituksissa saavutetaan Tuusulan lukiossa koko maan keskiarvoon verrattuna loistavia tuloksia! Esimerkiksi keväällä 2012 kaksi opiskelijaa saavutti ylioppilastutkinnossa kuusi laudaturia. Hyvä me! päätoimittaja markus torvinen toimitus tuusulan lukio ja brunnen communications ulkoasu eyeball graphics kuvat kanerva mantila ellei toisin mainittu painopaikka savion kirjapaino painosmäärä kpl 3

3 C is for Comenius teksti: niklas willem Tuusulan lukion Kellokosken toimipisteessä starttasi tänä syksynä vuoden tauon jälkeen jälleen uusi kaksivuotinen Comenius-hanke. Kellokosken lukiossa projektia vetää liikunnan ja terveystiedon opettaja Saara Muikku Comenius-tiimin kera. mitä se tarkoittaa? Hankkeen nimi on VOTING YES! FOR EUROPE Active European citizens on the move in a united/uniting Europe. Aiheena on nuorten elämä/elämäntyylit ja mahdollisuudet Euroopassa opiskelun ja työn kannalta. Osallistuvia kouluja on kahdeksasta eri maasta: Ranskasta, kaksi koulua Saksasta, Turkista, Belgiasta, Puolasta, Ruotsista, Tšekistä sekä me täältä Suomesta. comenius kasvattaa aktiivisuuteen. Comeniuksen aikana tehdään töitä yhteisen aiheen parissa omissa kouluissa sekä kumppanikouluissa järjestettävissä projektikokouksissa. Eri maiden projektikokouksiin järjestetään erillinen oppilashaku, ja mukaan valitaan 2 5 opiskelijaa. laajempaa perspektiiviä Projektikokouksissa tehdään erilaisia töitä aiheeseen liittyen. Tämän lukuvuoden aikana tehtävät työt liittyvät nuorten identiteettiin ja elämäntapoihin. Hankkeen toisen vuoden aikana selvitetään erilaisia opiskelumahdollisuuksia ja miten nuoret voivat toimia aktiivisina kansalaisina omassa ympäristössään. Kokouksissa opitaan paljon muiden maiden opiskelu- ja koulukäytänteistä, muiden maiden kulttuureista sekä elämäntavoista. tuusulan lukion siiri on tulevaisuuden musiikkikasvattaja Soitellen Sibelius- Akatemiaan Siiri Närhinen valmistui Hyrylästä Suoraan lukion jälkeen Siirin tie vei Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun muusikoksi opiskelemaan, mutta se ei tuntunutkaan oikealta koululta. Siiri muutti takaisin Etelä- Suomeen ja opiskelee nyt Sibelius- Akatemiassa musiikkikasvatusta. Entisistä musiikkiharrastuksistani on tullut työtäni. Se on upea fiilis, Siiri kertoo. Tulevaisuudessa opetan musiikkia alaasteella, yläasteella tai lukiossa. Kaiken ikäiset oppilaat ovat aivan mahtavia, joten vielä en tiedä tarkemmin. motivaatiota porkkanasta. Siiri ei löytänyt heti parasta motivaatiotaan, mutta kun se löytyi, alkoi myös tapahtua. Heti kun aloin oikeasti tehdä töitä, huomasivat sen opettajien lisäksi perheeni. Innostuin paranevista arvosanoista ja kurssisuorituksista. Minua motivoi eniten onnistumisen riemu ja kun saavutukseni huomattiin, Siiri muistelee. suurin haaste? Uupumus, Siiri tietää. Hyvien yöunien, terveellisen ruokavalion ja liikunnan tärkeys täytyisi ymmärtää nuorella iällä. Varsinkin uni on supertärkeää oppimisen kannalta. Unen aikana jää koulussa opitut asiat mieleen. Hassua, että ehkä helpoiten päihitettävä ongelma on yleisin kaikista. Olen huomannut, että opiskellessa tarvitsen paljon pidemmät yöunet kuin töissä käydessä. muista unelmoida! Yläasteen ja lukion musiikinopettajani Päivi Ojakangas valmistui itse aikanaan Sibelius-Akatemiasta. Hänen myötään innostuin itsekin ajatuksesta tulla musiikinopettajaksi. Aloin ottaa koulusta selvää, ja mitä enemmän siitä luin, sitä palavammin halusin juuri sinne opiskelemaan. Päivi sanoi pari viikkoa sitten mielestäni osuvasti: Sä olet kyllä semmoinen tyttö, että kun jotain kovasti haluat, siinä sinä myös onnistut. Se sai hymyilemään. Siiri kannustaa lukiolaisia unelmoimaan rohkeasti. Uskon porkkanaan. Halu onnistua uudelleen kasvaa, jos pienet onnistumiset palkitaan taputuksella olkapäähän. Jos välillä tulee mokattua, tietää itse olla tekemättä samaa virhettä ensi kerralla. Ei siihen tarvita ketään muuta sormea heristelemään. Entä nykylukiolaisen Unelmointi pitää minut järjissäni! Olen tunnettu siitä, että kuljen koko ajan pää pilvissä ja haaveilen päivät pitkät. Pidän tulevaisuudenunelmiani suuntaviivoina. 4 5

4 a Miten tutkia m ailma kaikkeutta n? Rakennetaan suuria laitteita, joilla törmäytetään pieniä hiukkasia. Ei kuulosta maallikosta aivan järkitouhulta. Kun kaikki massiiviset törmäytyslaitteet sijaitsevat Sveitsin vuoristoisessa maisemassa, saattaa mieleen piirtyä pikemmin Bond-elokuva kuin tiedekeskus. Kenties salainen agentti aivan kohta murtautuu maailmanvaltiutta tavoittelevan konnan tekniseen päämajaan. Sveitsin Genevessä sijaitsevassa Cernissä arki on elokuvaakin jännittävämpää. Tähän arkeen tutustuvat ensi tammikuussa Tuusulan ja Keravan lukioiden oppilaat ja opettajat, jotka yhteinen uteliaisuus fysiikan ilmiöitä kohtaan on nivonut retkikunnaksi. Cern-projekti etenee jo vauhdilla. Olli-Matti Leistola Jokelasta on matkaoppaamme maailmankaikkeuteen. Mikä Cern-projekti tarkalleen on? Tiedeleiri hiukkasfysiikan maailmaan. Omassa ryhmässämme on yhteensä 20 oppilasta ja neljä opettajaa Keravan ja Tuusulan lukioista. Olemme osa maanlaajuista projektiverkostoa. Miten oppilas pääsee mukaan? Tärkein kriteeri on aito halukkuus. Myös fysiikan arvosanalla on vaikutusta. Millainen työmäärä oppilasta odottaa? Opiskelijat tekevät ennen matkaa vuorovaikutteisesti ryhmätöitä, etätehtäviä, esitelmän ja vierailevat muun muassa Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella. Cernin vierailu on huipentuma, jossa osallistumme eri laitteita esitteleville kierroksille ja luennoille. Tapahtuuko sosiaalista verkostoitumista? Kyse on nimenomaan siitä. Cernissä päivät koostuvat uuden omaksumisesta, joten iltaisin tulee oltua rennommin. Kokemuksia jaetaan kollegoiden kanssa yhteisellä aterialla ja oppilaat viettävät keskenään aikaa tutustuen ja esimerkiksi pelejä pelaten. Meneekö välillä yli hilseen? No varmaan, yritys on kova. Oppilaiden innostuneisuus kantaa. Cernillä on mielenkiintoinen historia, joka puhuttaa oppilaita. Cern syntyi toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Tahdottiin varmistaa, ettei tiedekeskusta käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin, joten sijoituspaikasta kiisteltiin. Geneven ohella myös Kööpenhamina oli ehdolla. Geneveen päädyttiin, mikä ei ollut välttämättä käytännöllisin ratkaisu. Massiivisten laitteiden kuljettamiseksi jouduttiin esimerkiksi purkamaan siltoja. Kaikenlaisia muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia matkakohteesta oppii. Miksi juuri Cern? Cern on ehdottomasti fysiikan ykköspaikka. Siellä sijaitsee tällä hetkellä johtava keskushiukkaskiihdytin, LHC eli Large Hydron Collider. Toisiakin mielenkiintoisia kohteita maailmassa tietysti olisi. Tähtitieteestä kiinnostuneella esimerkiksi Nasan keskus Yhdysvalloissa voisi tarjota paljon. Miksi fysiikka? Maailmankaikkeuden rakenteita ja ilmiöitä ei voi ymmärtää tutkimatta fysiikkaa. Elämme aikaa, jolloin tekniikka ympäröi meitä. Laitteiden ymmärtämiseen ja uusien innovaatioiden tekemiseen vaaditaan fysiikkaa. Kuvassa: Marko Hintikka (vas.), Eero Karttunen, Pauli Rosenfeld, Olli-Matti Leistola sekä Mira Linna. 6 7

5 vuosi kiinassa Hyvä maa menestyä erityisope eila korpiniemi, onko sinulla hetki aikaa? teksti: paavali koivula 11a ja riina ahoranta 11a Tuusulan lukiossa Kellokoskella opiskeleva Mikko Kauppi vietti mieleenpainuvan vaihto-oppilasvuoden Kiinassa. Vuoden aikana Mikko tutustui täysin erilaiseen kulttuuriin ja ihmisiin. Minkä takia Mikko lähti Kiinaan ja mitä kaikkea vuoden aikana tapahtui? Samaa koulua käyvät Paavali Koivula ja Riina Ahoranta ottivat selvää. Minkä takia valitsit kohteeksi Kiinan? - Jo 12-vuotiaana minulla heräsi kiinnostus maata kohtaan, jonka jälkeen olen halunnut käydä Kiinassa. Tutustuin internetin kautta samanikäiseen kiinalaisnuoreen ja hänen kautta kiinnostuin kulttuurista vielä enemmän. Missä päin Kiinaa asuit? - Asuin isäntäperheessä maaseudulla. Matkaa Pekingiin oli n. 100 kilometriä, mutta kävin siellä aina viikonloppuisin junalla. Minkälaista koulunkäynti oli Kiinassa? - Koululla piti olla aamuisin aina 7.30 ja päivä päättyi vasta kello Opiskelukieli oli kiina, mutta itse omaksuin kielen nopeasti ja pärjäsin koulussa hyvin. Millaisia eroja havaitsit länsimaalaisten ja kiinalaisten nuorten välillä? - Kulttuurierot olivat suuret. Kiinalaiset nuoret olivat täysin erilaisia, ja vietinkin paljon aikaa ulkomaalaisten seurassa. Mikä on mieleenpainuvin muistosi matkasta? - Retki Taishan-vuorelle. Kiipesin vuoren huipulle ja katselin auringon nousua pilvien yläpuolella. 8 Saitko vuoden aikana uusia ystäviä? - Jep. Yksi Kiinan ystävistäni on nykyään kuin perheenjäsen. Muihin uusiin tuttavuuksiin voi aina luottaa ja yhteydenpito heihin jatkuu varmasti läpi elämän. Mikä vierailulla yllätti? - Isäntäperheen isän äiti ei ollut koskaan nähnyt valkoista länsimaalaista ihmistä. Suosittelisitko matkaa muille? - Ehdottomasti! Suosittelen Kiinaan matkustamista kaikille. Kiina on hyvä maa menestyä, jossa riittää potentiaalia pitkälle tulevaisuuteen. Jos uskallusta riittää, kannattaa matkaan lähteä omatoimisesti. Erityisesti meille kaikille Millaisten ongelmien kanssa oppilaat painiskelevat? - Nykynuoret miettivät paljon heidän ajankäyttöään, liian lyhyitä yöunia, koulumotivaatiota ja miten menestyä elämässä. Onko erityisopettajalla jotain kikkoja, joilla koulumotivaatiota voisi lisätä? - Opiskelijan on tärkeää tehdä itselleen selväksi, että lukio on hänen oma opiskelupaikkansa. Kannattaa vain yrittää parhaansa eikä masentua siitä, että kaikesta huolimatta ei aina onnistu omien toiveiden mukaisesti. On myös tärkeää jakaa huoliaan toisten ihmisten kanssa. Tuusulan lukiossa on käytettävissä erilaisia asiantuntijoita, joiden kanssa voi pohtia kuinka ongelmista selvitään ja edetään eteenpäin. Autamme aina. Entä jotain kikkoja, jolla esimerkiksi kokeisiin voisi lukea nopeasti ja tehokkaasti? - Tietysti olisi hyvä, jos opiskelijalla ei ole univelkoja, ja ruokailutottumukset ovat säännölliset ja terveelliset. Omasta oppimistyylistä eli miten parhaiten oppii, kuulon, tekemisen tai näkömuistin kautta, on hyvä olla tietoinen. Kuinka moni teistä on? Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi visuaalinen opiskelija voi käyttää esimerkiksi alleviivaukseen eri värejä, painaa mieleensä karttoja, kuvioita sekä tehdä käsitekarttoja ja sisällysluetteloita. Auditiivinen oppija voi lukea taas ääneen, varsinkin kieliä, kertoa lukemastaan kaverille tai kotiväelle, kuunnella CD:ltä samaa tekstiä mitä lukee jne. Kinesteettinen henkilö taas kirjoittaa keskeisiä asioita ylös, käyttää stressipalloja, liikkuu välillä ja mahdollisesti tekee aivojumppaliikkeitä. Edellä mainituista esimerkeistä kannattaa kokeilla juuri sellaisia tapoja, jotka toimivat omassa opiskelussa. Nykypäivänä on puhuttu paljon myös koulukiusaamisesta. Mikä on erityisopettajan mielipide aiheesta? - Lukion arjessa ei koulukiusaamista välttämättä huomata. Kaveriporukan ulkopuolelle jättäminen tai jääminen voi jo täyttää kiusaamisen kriteerit. Tämä on tärkeä asia. Miten näet, että nykypäivänä opiskelijat kantavat vastuunsa opiskeluiden etenemisestä? - Opiskelijat ovat yleensä melko vastuullisia opinnoistaan. Miten koulutyö on mielestäsi muuttunut viimeisempien vuosien aikana vai onko muuttunut? - Tulevaisuuden uhkakuvat huolestuttavat yhä useampia nuoria, ja tämä saattaa näkyä alavireisyytenä myös koulun arjessa. 9

6 Se Hyvempi verkkolehti Työelämää verrataan usein joukkueurheiluun. Upeita kikkailevia yksilösuorituksia palvotaan, mutta usein tärkeämpää on saumaton tiimityöskentely. Täydellisiä syöttöjä saatetaan jopa ihailla enemmän kuin itse maalia. Jotta peliäly olisi kunnossa tulevaisuudessa, tarvitaan siihen koulutusta eli treeniä, treeniä, treeniä! Mainion urheilukentän kohti tulevaisuuden palkintokorokkeita tarjoaakin verkkolehden tekeminen Hyrylässä. kuin high school musical Moni saattaa haikailla high school musical -lukioiden pariin, jossa oppilaat saavat tehdä koulun omaa lehteä. Sen takia lentolippuja ei välttämättä kuitenkaan tarvitse varata, sillä tammikuussa 2012 debyyttinsä iskenyt lukiomme oma verkkolehti Hyve on vakiintunut koulussamme ilmiöksi, ja lukijoita tulee runsaasti yli kuntarajojen. Lehden toimittaminen on herättänyt huimasti kiinnostusta lukiomme oppilaissa, jotka haluavat toimittajiksi. Toimittajuus kannattaa, sillä siten saa hyvän jakelukanavan teksteilleen. Lehti lisää koulun yhteishenkeä, ja lehden tekijöillä on ainakin kokouksissa hyveellisen hauskaa! lukija(n) mielessä Niin työelämässä, jääkiekossa kuin Hyveen tekemisessä pitää ottaa asiakas huomioon. Jos maaleja tai artikkeleita ei synny, saattaa lukija vaihtaa kilpailijalle. Hyveen lukijat ovat saaneet ilahtua reilusta kymmenestä artikkelista kuukaudessa. Opettajatkin saavat varoa sanojaan, sillä usein hauska lipsahdus päätyy pikkutoimittajalintujen kautta lehteen. Ennen Afrikassa auraa veti nainen. Nykyään sitä hommaa hoitaa muut eläimet, lipsautti eräskin opettaja ajatuksissaan. tee hyve ja laita verkot heilumaan! Joko kiinnostuit? Ota yhteyttä toimittajiin tai ohjaaviin opettajiin tai lähetä vain sähköpostia osoitteeseen Lehteä lukemaan pääset sivulta Joona Kosloff, Hyveen päätoimittaja Luovuutta teknologialla teksti: nea sandström Nyt kuuluu kuulkaa uutta! Kaikissa toimipisteissämme on nyt upea mahdollisuus musiikin tekemiseen ja studiotason äänityksiin uusien tehokkaiden tietokoneiden, Cubaseäänitysohjelmien, Sibelius-nuotinnusohjelmien, monipuolisen mikrofonivalikoiman, lukuisten kuulokkeiden ja pätevien äänityslaitteiden avulla. Musiikin äänittämisen lisäksi laitteita voidaan käyttää myös remiksauksessa ja livemusisoinnissa. Kuvataiteen kanssa on mahdollista tehdä yhteistyötä esimerkiksi musiikkivideoiden ja lyhytelokuvien muodossa. Äidinkieli, ilmaisutaito ja draama voidaan ottaa mukaan kuunnelmilla, joiden tekeminen ja äänittäminen yhdistävät monia osa-alueita ja irrottavat kouluarjesta hauskuudellaan. uusia kurssejakin Kellokoski tarjoaa kaksi uutta musiikin kurssia yhteisesti kaikille Tuusulan lukion opiskelijoille. Biisintekokurssilla tutustutaan säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen. Äänityskurssilla keskitytään omien kappaleiden tai kuunnelmien äänittämiseen. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, kaikki siis mukaan! Opiskelijat ja opettajat ovat innoissaan uutuuksista. Kellokosken musiikinopettaja Pasi Hartikainen sanoo käyttäneensä rakkaimpaan harrastukseensa eli omien biisien kotiäänitykseen jo vuosien ajan Cubase-äänitysohjelmaa. Oma motivaatio on lisääntynyt huomattavasti kun opetuksessa voi aidosti käyttää omia vahvuusalueita. Näin innostus voi tarttua helpommin opiskelijoihinkin, Pasi iloitsee. uutta yli koulurajojen Myös yläasteen oppilailla on mahdollisuus käyttää niitä musiikin tunneilla ja saada tuntumaa musiikintekoon. Myöhemmin he voivat käyttää taitojaan edukseen Tuusulan lukioon tullessaan. Valokuvausta, kuvankäsittelyä ja videoeditointia on hyödynnettävissä useissa lukion kursseissa, Kellokosken toimipisteen kuvataiteen opettaja Marja Vainio kertoo. Hyrylässä aiotaan hyödyntää laitehankintoja digikuvauksen työpajassa, toteaa kuvataiteen opettaja Hanna Alanen. Valokuvaus on oleellisena osana myös ympäristö- ja nykytaiteen työpajassa prosessin dokumentoinnin ja tallentamisen tärkeänä työvälineenä, Hanna jatkaa

7 Ihana Agora 2012 Tästä jos putoaa, putoaa Vesuviuksen kraatteriin. (Aake Welling) Tuusulan lukio on käynnistänyt kulttuurikasvatusprojektin, jossa tutustumme eri oppiaineita integroimalla eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Projektiin osallistuvat kaikki kolme yksikköä. Olemme nimenneet hankkeemme Agora-projektiksi kreikan kielen toria tarkoittavan sanan mukaan. Tavoitteenamme on saada aikaan kulttuurikasvatuksen tori, missä lukiolaiset sekä eri alojen ja kulttuuriympäristöjen ihmiset kohtaavat kuin torilla konsanaan. Aikaisemmat Agora-opintoretket ovat suuntautuneet Viroon, Ruotsiin, Saksaan, Kreikkaan ja Italiaan. Vuoden 2013 Agora-matkamme kohteena on Ranska. Hei Napolin museon setä, kuka vei sun nenän? (Eve Jokinen) In Capri, we travel with style! (Meri Rautiainen) Olemme perillä Italiassa. Agora alkakoon. (Johanna Ikonen) Matka kohti Caprin paratiisisaarta (Johanna Ikonen) Caprin saarella heiluttiin myös köysiradalla. (Meri Rautiainen) Say cheese in Vaticanese! (Johanna Ikonen) Colosseumissa kolme aurinkolasipäistä turistia (Eve Jokinen) Hei kuka toi tuttu keskimmäinen on? (Eve Jokinen) Tanssi Roomalle (Aake Welling) 12 Väsyneimmät kannetaan Pompeijin raunioilla. (Eve Jokinen) Ranta, Sorrento style. (Meri Rautiainen) 13

8 Rooman Trajanuksen pylväs. Tuolla varmaan tuulee? (Kuvaaja: Meri Rautiainen) Sen kaiverrukset kertovat tarinaa keisari Trajanuksen valloitussodista Daakiassa. Yksi monista kohteistamme toisena päivänä; käveltiin enemmän kuin tarpeeksi huh! Kaikki jaksoivat loppuun saakka kun kohteet olivat niin kiinnostavia. Kulttuurit kohtaavat Herculaneumissa Vesuviuksen huipulla kuvaaja: Johanna Ikonen) Round corners of the Collosseum. (Kuvaaja: Meri Rautiainen) Ihmisiä on kuin muurahaisia Colosseum koettiin pitkän jonotuksen jälkeen myös sisäpuolelta. Kuulimme samalla reissulla myös upean esityksen paikalla järjestetyistä gladiaattoritaisteluista. Ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde! Pietarinkirkon kupoli (Kuvaaja: Johanna Ikonen) Vatikaanissa otimme haasteen vastaan ja kiipesimme monta sataa porrasta ahtaassa käytävässä Pietarinkirkon kupolin huipulle. Alas laskeutuminen olikin sitten toinen juttu Hyvä terveys alkaa Teellä Olen Lauri Tikkanen, 28-vuotias liikunnan ja terveystiedon opettaja. Päädyin opettajaksi hieman puolivahingossa erilaisten vaiheiden kautta. Minusta on pitänyt vuosien varrella tulla esimerkiksi urheilija, muusikko ja lääkäri. Kokonaisvaltainen terveys kiinnostaa minua ja uskonkin terveyden muodostuvan tasapainosta. Tee niin kuin tasapaino! Muistellessani omia kouluaikojani täytyy todeta, että olin tunnollinen oppilas ja kunnioitin opettajaa aika paljon. Se on hyvä asia, mutta on myös hyvä olla omia ajatuksia. Varsinkin kun puhutaan siitä omasta terveydestä. Terveyskäsityksessään nykynuoret ovat valveutuneempia kuin ennen. Suuri haaste on tämän tiedon valjastaminen asenteisiin. Terveystieto on kovin suosittu aine lukioissa tätä nykyä. Se on oppiaine, joka on lähellä opiskelijoiden arkielämää. Toki, monet muutkin aiheet ovat oppilaille tärkeitä ja läheisiä, mutta terveys selkeästi sydäntä lähinnä. Toisaalta, osittain tämän vuoksi, joku saattaa luulla terveystiedon olevan helppo aine yo-kokeissa. FAIL! Hyvä terveys muodostuu fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden tasapainoisesta hallinnasta. Helppoa? No joo, voi se olla. Motivaatiota on hyvä löytyä omasta takaa, sillä kukaan ei voi pakottaa olemaan kiinnostunut. Internet on kaikkia lähellä ja täynnä erilaisia näkökulmia terveyteen. Medialukutaito on avainasemassa. Se voi joskus olla haastavaa aikuisillekin. teistyökykyinen. Saan nähdä nuoren kasvavan ja eheytyvän, ja löytävän uusia asioita sekä iloa uuden oppimisen kautta. Laadukas opetus tarjotaan henkilökohtaisella otteella, oppilaan omaa ajattelua aktivoiden. Toivon, että koululaitos järjestäisi enemmän erilaisia yhteisiä tapahtumia, esimerkiksi konsertteja ja kilpailuja. Ne edistävät merkittävästi yhteisön viihtyvyyttä ja siten terveyttä. Opiskelijoille tulisi tarjota enemmän vaikutusmahdollisuuksia yhteisössä. Haluaisin Tuusulan lukioon lisää kulttuuritapahtumia ja omia perinteitä, ja niitä varmasti saammekin tässä. Tulevaisuuttahan tehdään nyt! Hyvä nuoruus on mielestäni turvallisuutta, heittäytymistä, ystävyyttä, unelmia. Toiveeni ja viestini nuorille on tämä: uskaltakaa tavoitella unelmianne! 14 Pantheonin jälkeen (Aake Welling) tutustumme roomalaiseen gastronomiaan. Minulle hyvä opettajuus on sitä, että pystyn olemaan omana persoonani kasvattamassa ja opettamassa nuoria. Otollinen oppilas on innokas ja yh- 15

9 Me yhdessä teemme Tuusulan Paavali Koivulaa ja Aake Wellingiä yhdistävät monet asiat. Kuten esimerkiksi se, että molemmat ovat 17. Molemmat myös käyvät Tuusulan lukiota ja ovat hyvät kaverukset. Se on aika huippujuttu, jos näin voi sanoa, livauttaa Paavali miettiessään kaikkia hyviä juttuja, mitä Tuusulan lukiosta löytyy. Molemmat pojat ovat myös aktiivisia lukiossaan, ja haluavat viedä sitä vahvasti eteenpäin. Esiintyminen on minulle myös mieluisaa ja luontaista. Olen ollut pienestä pitäen monessa mukana, Paavali pohtii. Minäkin olen luonteeltani sellainen, että aina on oltava mukana vaikuttamassa ja jakamassa mielipiteitä. En tiedä olenko oppilasyhteisössä erityisen aktiivinen, mutta kuulun Tuusulan nuorisovaltuustoon, Aake tarkentaa. parasta omasta yhteisöstä Molemmat pojat tietävät myös nikottelematta heti nimetä oman yhteisönsä vahvuudet ja lempipiirteet. Kellokosken ihan parasta antia ovat tiivis ryhmähenki ja yhteistyö. Opettajat ja rehtori ovat erittäin mukavia ja mukaansa tempaavia, heidän kanssaan on oikeasti ilo opiskella. Kouluun on mukava mennä, Paavali luettelee. Ja hephephep, ei Jokela jää yhtään vähemmälle asenteessa ja tekemisen meiningissä: Jokelan lukioyhteisön parhaat puolet ovat ehdottomasti hyvä yhteishenki sekä osaavat, opiskelijaa kuuntelevat opettajat. Just tuo kova tekemisen meininki. Me ollaan ihan huippuja, Aake tykittää. yhteiset haasteet Kysymys nykylukiolaisten haasteista saa sekin yhtenäiset ajatukset näiltä nuorilta miehiltä. Aake painottaa asenteen tärkeyttä, vähän kaikessa tekemisessä, ja huomauttaa, että itsekin aina muistuttaa aika ajoin itseään tarpeellisesta ryhtiliikkeestä. Se juju on siinä, että saataisiin kaikki innostumaan ja motivoitumaan opiskelusta, ja ettei kukaan jäisi yksin syrjään. Arvioisin, että Tuusulan lukiossa tämä onnistuu juuri sen hyvän yhteispelin ansiosta. Kaveria ei jätetä!, Paavali kertoo. Kun Aakelta kysyy, että mitä hän muuttaisi lukiossa, hän joutuu miettimään hetken. Ai lukio-opiskelussa ylipäätään? Ehkä ne olisivat suorituskeskeisyys ja lyhyt aika, jossa opittavat asiat pitää omaksua. Myös luovaan ajatteluun pitäisi kannustaa nykyistä enemmän. Minä voisin ottaa hieman käytännöllisemmän katsannon ja lobata hyvän asian puolesta. Kellokosken kampuksen lukioaula on nimittäin erittäin pieni ja ahdas. Olemme yrittäneet OPKH:n kanssa viedä lukioaulan laajennusprojektia eteenpäin. Tuusulan kunnalle vinkkaan, että tämä onnistuisi ei-kantavan väliseinän purkamisella. Helposti tietenkin, Paavali virnistää. Mitä lukioiden yhdistyminen on sitten tuonut tullessaan? Perusarki ei ole muuttunut vielä niin järisyttävästi, mutta tulee varmasti muuttumaan vielä tulevaisuudessa, ehtii Aake miettimään ääneen. Syvällisemmällä tasolla yhdistyminen näkyy mahdollisuuksina valita lisää erilaisia kursseja. Uudet erilaiset kurssit ovat mielenkiintoisia, Paavali täydentää. Olisi muuten hienoa pystyä valitsemaan vielä entistä enemmän soveltavia kursseja. Ymmärtääkseni Tuusulan lukion verkko- ja yhteiskurssit vastaavat myös erikoisempien kurssien kysyntään. On osattava hyödyntää toimipisteiden välinen synergia, Aake sanoo. Ja pitää muistaa, että yhdistymisen myötä meillä on suurempi mahdollisuus myös vaikuttaa asioihin suurena joukkona, Paavali muistuttaa. Totta. Nykyajan verkostoitumistrendi vahvistaa organisaatioita, kun niillä on mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa muiden tahojen kanssa. Lukiomme yhteisprojektit kuten historiaprojekti Agora muistuttavat siitä, kuinka yhteispelillä saadaan paljon aikaan. Agorassa teoreettinen opiskelu saa konkreettista näkökulmaa kun kirjoista opitut asiat tajuaa paikan päällä täysin uudella tavalla, Aake täydentää. Kavereilla on selvästi paljon yhteistä. Kuten pitääkin

10 teksti ja kuvat: joni kettunen Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti sekä tyttöjen... että poikien kilpasarjassa. Jokelan LampiRun kokosi Tuusulan lukion opiskelijat yhteen mittelemään vahvuuksiaan. Tänä vuonna lenkkitossujen lisäksi kisailijat tutustuivat myös airoihin. Iltapäivässä koettiin tiukkoja taisteluja sekä hervotonta hauskaa. Tulikohan syötyä liikaa makkaraa? Jokelan maitotytöt. Humppaa, pumppaa, iloa jumppaan. Näillä motoristeilla oli satanen lasissa. Maggaraa. It s good to be a king Tuusulan innovatiivisimmat pukeutujat eli Hupisarja. 18 Kesä kuivaa minkä kastelee. 19

11 Platonin akatemiassa koulun kellot eivät soi Platonin akatemia on vanhin Suomessa keskeytyksettä toiminut lähinnä nuorille tarkoitettu mutta kaikille avoin tiede- ja taidetapahtuma. Tradition syvyyttä lisää sekin, että Platon käynnisti hankkeen Ateenassa jo vuonna 487 eaa. Akatemia lakkautettiin vuonna 529 jaa., koska se oli liian pakanallinen. Järvenpään ja Tuusulan Rantatien maisemissa Platonin perinne on jatkunut vuodesta miksi? Ehkä siksi, että ihminen on ajatteleva eläin. Mutta ihminen on myös esteettinen eläin. Rantatien maisemista löytyy valtavasti kauneutta. Niin Kallio-Kuninkalasta kuin Halosennimestäkin avautuvat jylhät ja myös kulttuurisesti syvät näkymät Tuusulanjärvelle. Platonin akatemia on yksi Tuusulan lukiovuoden kohokohdista, sillä siellä on mahdollisuus tehdä taidetta, ilmaista itseään vapaasti ilman sen suurempia paineita ja tuoda esille omia mielipiteitä. Platonin akatemia kannustaa itsenäiseen ja luovaan ajatteluun maailmasta, yhteiskunnasta ja siitä, mitä mahdollisuuksia meissä jokaisessa on. Mikä on tärkeää? 75 kurssia kolmessa vuodessa? Vai ajattelu? Jokainen päättäköön itse, tiivistää opiskelija Oskari Mantere. monipuolista kulttuuriravintoa Opiskelijat ovat tyytyväisiä akatemian monipuolisiin työskentelytapoihin: on luentoja, paneelikeskusteluja ja mitä erilaisimpia työpajoja. Ninni Takala osallistui työpajaan, jonka aiheena oli kulttuurien kohtaaminen. Työpajassa keskusteltiin siitä, mitä seurauksia sillä on, kun kaksi keskenään aivan erilaista maailmankatsomusta tai kulttuuria kohtaa. Aihe oli kiinnostava ja aika kului aivan liian nopeasti, Takala kuvailee työpajan tunnelmaa. 21

12 Takalan mukaan Platonin akatemiaa tarvitaan nimenomaan opettamaan itsenäistä, monipuolista ajattelua, ja keskusteleminen sekä ihmisten kohtaaminen on tähän oivallinen metodi. Toiminnan ja tekemisen kautta oppii huomaamattaankin, sanoo Paavali Koivula, ja korostaa myös uusiin ihmisiin tutustumisen merkitystä. Kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset, sanoo Tapio Turpeinen, tapahtuman tuottaja. kohti kohtaamisyhteiskuntaa Kevään 2012 Platonin akatemian teemana oli Kohtaamisyhteiskunta. Pyry Aalto, Valter Aikio ja Sanni Frisk kokivat tapahtuman tärkeimpiin hetkiin Afganistanista sotaa paenneen Aziza Hossainin uskomattoman elämäntarinan kuulemisen. Hossainin kertomus antoi voimaa, rohkeutta ja uskallusta kantaa 22 Kevään 2013 Platonin akatemian suunnittelu varten on perustettu Facebook-sivu. Tervetuloa mukaan tekemään kevään tapahtumaa sekä osallistumaan ! vastuu omasta elämästään varmastikin kaikille salissa olleille kuulijoille. Vuoden 2013 teemana on Unelmat. Valter Aikio on mukana tapahtuman valmisteluissa taidevastaavana, siis käsittelemässä teemaa taiteellisin ja luovin keinoin. Hän kritisoi voimakkaasti kouluttautumista normina, oletettuna ja valmiiksi viitoitettuna kiitotienä: Koulutus on usein erinomainen keino päästä tekemään unelmistaan totta, mutta on olemassa unelmia joita ei koulutusputkella toteuteta. kutsumus elää Aikio korostaa kutsumuksen tärkeyttä suhteessa odotustenmukaisten ratkaisujen tekemiseen: Minkä arvoiseksi ihminen oman elämänsä kokee, jos hän jättää kutsumuksensa toteuttamatta ja kykynsä käyttämättä vain siksi, että on helpompi kouluttautua johonkin suhteellisen hyväpalkkaiseen ammattiin ja antaa rahan virrata, tai siksi, että hän pelkää yhteisön huonoa asennoitumista taikka pienempiä tuloja? Päätuottaja: Platonin Akatemian kannatusyhdistys, puheenjohtaja Tapio Turpeinen Isäntälukio: Tuusulan lukio yhteistyössä noin kymmenen muun lukion kanssa Feto ry: Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien yhdistys Dilemma ry: Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden yhdistys Metka ry: Mediakasvatusjärjestö Yritykset: Metso Paper, Keski-Uudenmaan Osuuspankki, Haave inc, Verkkopolku.com Kunnat: Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta platoninakatemia.hyrylanlukio.verkkopolku.com hyrylä tuusulan lukiossa tapahtuu Joulukuussa Osallistutaan Studia-messuille ja perehdytään jatko-opintovaihtoehtoihin Itsenäisyyspäivän juhla ja syksyn lakkiaiset Joulujuhla tai puurojuhla Tammikuussa Cern-projektimatka Sveitsiin Helmikuussa Penkkarit ja vanhojen tanssit Avoimet ovet 9.-luokkalaisille tervetuloa tutustumaan! Tammikuussa nuorten filosofiatapahtuman väittelykilpailuun osallistuminen Toiseen asteen koulutuksen esittelyilta perusopetuksen päättäville ja heidän huoltajilleen Toukokuussa Platonin akatemia ja luonnontiedepäivä jokela Avoimet ovet 9.-luokkalaisille tervetuloa tutustumaan! kellokoski Lukion ja yläasteen yhteinen Lucia-juhla Kellokosken toimipisteen avoimien ovien päivä klo Päivän aikana on tarjolla tietoa toimipisteestämme, paljon hauskaa tekemistä sekä erilaisia rasteja alueen 9.luokkalaisille. Maaliskuussa Comenius-projektikokous Kellokoskella. Odotamme meille vieraita Ranskasta, Saksasta, Turkista, Belgiasta, Puolasta, Ruotsista sekä Tšekistä. Vierailevat opiskelijat majoittuvat kellokoskelaisissa isäntäperheissä. Maaliskuussa Tuusulan lukion logokilpailun voittajatyö julkaistaan Huhtikuussa Agora-projektin matka Pariisiin Kesäkuussa Kevään lakkiaiset Syksyllä 2013 Urapäivä Tuusulan lukion abeille LampiRun Jokelassa tai PatoRun Kellokoskella Syksyllä 2013 Kulttuurikierros uusille opiskelijoille Aleksis Kiven päivänä kirjallisuusluento Oppilaskunnan järjestämänä Elävä Kirjasto -tapahtuma Hyvinvointipäivä vinkkejä omaan hyvinvointiin Talvirieha maaliskuussa Kevätretki toukokuussa Oppilaskunnan järjestämä Wappurieha Toukokuussa Comenius-projektikokous Belgiassa Antwerpenissa, mukaan lähtee 2-5 opiskelijaa sekä 2 opettajaa. Syksyllä 2013 Comenius-suunnittelumatka Turkkiin Samsuniin Oppilaskunnan hallituksen järjestämä Nenäpäivä Comenius-projektikokousmatka Saksaan Freiburgiin 23

13 tuusulan lukio & halosen akatemia esittävät: Tee logo! Hei sinä Tuusulan lukion opiskelija tai Tuusulan 9.-luokkalainen, suunnittele Tuusulan lukiolle logo ja voita stipendi! 1. palkinto: 300 euron stipendi 2. ja 3. palkinto: 100 euron stipendi Kilpailuaika saakka Toteuttamistekniikka on vapaa voit suunnitella logon esimerkiksi piirtämällä, maalaamalla tai tietokoneohjelman avulla. Tuotoksesi pitää olla vähintään A4-kokoinen. Tutustu Tuusulan lukion visuaaliseen ilmeeseen osoitteessa web.tuusula.fi/tuusulanlukio. Kymmenen parasta kilpailutyötä ovat äänestettävinä Tuusulan lukion Facebook-sivulla , jonka jälkeen asiantuntijaraati kokoontuu valitsemaan logoista parhaan. Facebook-äänestyksen voittajalla on tässä vaiheessa jo yksi ääni takanaan. Voittajatyö julkistetaan Kilpailutyöt Tuusulan kunta / Sari Aalto kuoreen lähetetään Sahatie 1 tunnus osoitteeseen Hyrylä Logokilpailu tai sähköpostiosoitteeseen lukionlogokilpailu@gmail.com. Muistathan laittaa mukaan yhteystietosi: koko nimesi, koulusi nimen, sähköpostiosoitteesi sekä puhelinnumerosi. Lisätietoja kilpailusta saat Sari Aallolta, puh Logoehdotusten käyttöoikeudet siirtyvät Tuusulan kunnalle. Kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia ei palauteta. Logoa voidaan käyttää markkinointimateriaaleissa ja sitä voidaan muokata käytön vaatimalla tavalla. tuusulan lukio HYRYLÄN TOIMIPISTE Sahatie Tuusula koulusihteeri (kanslia) Sari Aalto JOKELAN TOIMIPISTE Jyväkuja Jokela koulusihteeri (kanslia) Tea Lehtonen KELLOKOSKEN TOIMIPISTE Koulutie Kellokoski koulusihteeri (kanslia) Mari Vainio

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Jatkaisinko lukioon?

Jatkaisinko lukioon? Jatkaisinko lukioon? Miksi lukio on hyvä valinta? Jatko-opintomahdollisuudet laajenevat. Lukio antaa mahdollisuuden hakea korkeakouluihin ja yliopistoihin. Lukio tarjoaa aikaa ja tukea tulevaisuuden miettimiseen.

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi

Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi Nuorten Akatemia Työpaja, Nuorten Suomi 2.11.2018 1 Nuorten Akatemia Nuorten Akatemian nuorten osallisuutta edistävä yhteistyöorganisaatio, joka törmäyttää nuoria ja nuorten näkemyksistä kiinnostuneita

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT?

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT? Kaarinan Lukio 2009 010 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Lukioiden ilmiöt. Euroopan unioni 1. jakso. Kurssien suorittaminen ilmiöinä

Lukioiden ilmiöt. Euroopan unioni 1. jakso. Kurssien suorittaminen ilmiöinä Lukioiden ilmiöt Euroopan unioni 1. jakso Euroopan unioni on 28 jäsenvaltiosta ja lukuisista toimielimistä koostuva yhteisö, jonka toiminnassa riittää setvittävää niin poliittisille vaikuttajille, talouden

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio

Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio Munkkiniemen yhteiskoulu lukio TERVETULOA MUNKAN LUKIOON! Munkka on moderni yksityiskoulu, jolla on vankat perinteet. Lukiossa on laaja kurssitarjonta ja kattavasti kertauskursseja. Munkka on laatulukio,

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä Sami Teikko Koulutus Elämään terveyskasvatusohjelma Ohjelma Ikäryhmä Kesto Pidän huolta itsestäni 3-4 -vuotiaat 45 min

Lisätiedot

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352. Q1 Olen Answered: 2,264 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 15.55% 352 84.45% 1,912 Total 2,264 1 / 47 Q2 Ikäni on Answered: 2,264 Skipped: 0 15 17 vuotta 18 20 vuotta 21 25 vuotta 26 30 vuotta yli 31 vuotta

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot