Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio
|
|
- Elli Kokkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Munkkiniemen yhteiskoulu lukio
2 TERVETULOA MUNKAN LUKIOON! Munkka on moderni yksityiskoulu, jolla on vankat perinteet. Lukiossa on laaja kurssitarjonta ja kattavasti kertauskursseja. Munkka on laatulukio, jossa vaatimustaso pidetään korkealla ja jossa arvostetaan työrauhaa. MUNKASSA VAALITAAN LUKIOPERINTEITÄ Juhlat, seremoniat ja yhteiset tapahtumat rytmittävät ja piristävät koulutyötä: Lukion alkaessa ykköset viettävät retkipäivää ja tutustuvat muiden uusien munkkalaisten kanssa. Toisella vuosiasteella Wanhat tanssivat juhlapäivänään omalla koululla orkesterin tahdittamana, ja viimeinen kouluvuosi huipentuu penkkareihin, joihin abit pukeutuvat jo vuodesta 1948 käytössä olleisiin munkinkaapuihin. Ennen kirjoitusten alkua opiskelijat ja opettajat kokoontuvat yhdessä abi-illallisille, ja lakkiaispäivänä juhlitaan arvokkaasti uusia ylioppilaita. MUNKKALAISET VÄLITTÄVÄT JA OSALLISTUVAT Munkka kasvattaa aktiivisia maailmankansalaisia, jotka kantavat huolta ihmisistä ja ympäristöstä. Minä välitän -ohjelma antaa mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua sekä paikallisesti että globaalisti, ja koulun käytänteitä on kehitetty Vihreän lipun toimintaperiaatteiden mukaisesti. Munkka on myös mukana The Baltic Sea Action Group -toiminnassa (BSAG) ja sitoutunut suojelemaan Itämerta.
3
4 Erilaisiin yhteisöllisiin hankkeisiin ja ympäristötoimintaan osallistumisen lisäksi oppilaat voivat vaikuttaa oppilaskunnassa. MUNKASTA MAAILMALLE Munkkalaiset matkaavat maailmalle ja osallistuvat erilaisiin kansainvälisiin toimintoihin. Suosittuja ovat olleet opintomatkat New Yorkiin, Roomaan, Lontooseen, Müncheniin, Tallinnaan ja Strasbourgiin. Myös Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen Cerniin on tehty vierailuja. Yhdessä tanskalaisen ystävyyskoulun kanssa on järjestetty Itämeri-kurssi, ja matemaattisten aineiden tiedeolympialaiset Baltian maiden kesken on toteutettu useana vuonna. Munkkalaiset ovat päässeet mukaan myös EU:n matemaattis-luonnontieteellisten aineiden tiedeolympialaisiin (EUSO). Munkasta maailmalle -stipendi antaa joka vuosi mahdollisuuden yhdelle ensimmäisen vuosiasteen opiskelijalle lähteä vaihto-oppilaaksi ulkomaille. MUNKASSA ON LAAJASTI VALINNAISKURSSEJA Munkan lukiossa voi valita kiinnostuksen mukaan matemaattis-luonnontieteellisten aineiden erikoiskursseja, kuten erikoispitkää matematiikkaa tai fysiikan ja kemian syventäviä kursseja. Kielitarjonta on laaja: A-kielistä voi valita englantia, ranskaa, ruotsia ja saksaa, lyhyistä kielistä ranskaa, saksaa ja espanjaa sekä lyhytkursseina venäjää ja italiaa.
5
6 Lisäksi taloustiedon kursseja on runsaasti. Munkkaan voi myös hakea yhteiskunta- ja talouslinjalle, jolla saa keskittyä opiskelemaan yhteiskunnallisten aineiden ja taloustiedon kursseja. Äidinkielessä voi valita kirjallisuuden, kielenhuollon ja puheviestinnän soveltavia kursseja sekä psykologiassa stressinhallintaa. Taito- ja taideaineissa on erilaisia kursseja niin tekstiilityössä, kuvataiteessa kuin kotitaloudessakin. Musiikissa suosittuja ovat olleet muun muassa laulu- ja bändikurssi. Liikunnan kursseja on runsaasti, ja koripallon harrastajilla on mahdollisuus viikoittaiseen lajivalmennukseen. Lukiodiplomin voi suorittaa teatteritaiteessa, liikunnassa, kuvataiteessa, tekstiilityössä ja musiikissa. MUNKASSA VIIHTYY JA OPPII Munkassa on opiskelijamyönteinen ja turvallinen ilmapiiri sekä ammattitaitoiset opettajat. Sekä opiskelijat että opettajat ovat sitoutuneet työn tekemiseen. Koulu hyödyntää ajanmukaista opetusteknologiaa, ja opiskelijat saavat perehdytystä tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Valoisa liikuntahalli, monipuolinen kirjasto ja viihtyisät tilat luovat puitteet hyvälle opiskeluympäristölle. Munkan lukioon haetaan yhteishaussa. Yhteiskunta- ja talouslinjalle on omat valintaperusteet ja pääsykoe. Tutustu hakuohjeisiin
7
8 Munkkiniemen yhteiskoulu Laajalahdentie Helsinki
Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
Munkkiniemen yhteiskoulu
Munkkiniemen yhteiskoulu MUNKKA LAAJAN AINEVALIKOIMAN KOULU Munkka on moderni yksityiskoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Munkkiniemessä. Koulun ainevalikoima on laaja ja monipuolinen.
Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT?
Kaarinan Lukio 2009 010 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden
KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO
Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään
JATKAISINKO LUKIOSSA?
JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset
HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.
2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti
TERVETULOA
TERVETULOA 22.1.2018 luokaton kurssimuotoinen pakolliset ja valinnaiset kurssit (yht. väh. 75) yleissivistävä 5-jaksojärjestelmä koeviikko sähköistyminen ylioppilaskirjoitukset Lukiossa opiskelu Minkä
Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.
Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide kukoistavat. Suuren lukion laaja
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
Hold The Line Toto. Lukion bänbikurssi. Hanne Soukkala, laulu Totti Nikula, piano Anton Brander, basso Oscar Vogt, kitara Elias Tammilehto, rummut
Tervetuloa! Hold The Line Toto Lukion bänbikurssi Hanne Soukkala, laulu Totti Nikula, piano Anton Brander, basso Oscar Vogt, kitara Elias Tammilehto, rummut Lukion rakenne Opiskelupainotteinen yleislukio
She Will Be Loved Maroon 5
Tervetuloa! She Will Be Loved Maroon 5 Munkka House Band (MU5-kurssi) Jaakko Koskinen Luukas Kumpulainen Anton Mäkinen Simo Rinne Munkan lukio Yleisesittely Lukioillan ohjelma Esimerkit syventymiskohteista
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja
Jatkaisinko lukioon?
Jatkaisinko lukioon? Miksi lukio on hyvä valinta? Jatko-opintomahdollisuudet laajenevat. Lukio antaa mahdollisuuden hakea korkeakouluihin ja yliopistoihin. Lukio tarjoaa aikaa ja tukea tulevaisuuden miettimiseen.
Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)
Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,
EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA
EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA
Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun
Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.
Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Miksi päädyin Tapiolan lukioon? Miten olen viihtynyt Tapiolan lukiossa? Mikä on parasta Tapiolan lukiossa? Miten opiskelu lukiossa
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Lukio
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Lukio Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu S uomalaisuus Y hteistyö K ansainvälisyys Vuonna 1886 toimintansa aloittanut Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) on maamme
LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho
LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista.
Tapiolan lukio Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista. Tapiolan lukio Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide
Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista
Tapiolan lukio Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista Tapiolan lukio Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide
TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS
TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja
Tapiolan lukio. Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista
Tapiolan lukio Opi ihmisestä. Opi elämästä. Opi maailmasta. Keskustele ja kyseenalaista Tapiolan lukio Tapiolan lukio tarjoaa laajan sivistyspohjan sekä pitkän kulttuuritradition, jossa tiede ja taide
Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.
Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
Munkkiniemen yhteiskoulun esittely. yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet
Tervetuloa! Munkkiniemen yhteiskoulun esittely yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet perustettu 1938 Munkkiniemen yhteiskoulu Munkkiniemen koulutussäätiön
Espoonlahden lukio eli Jylla sijaitsee urheilupuiston kupeessa keskeisellä ja rauhallisella paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella ja luonnon
Espoonlahden lukio eli Jylla sijaitsee urheilupuiston kupeessa keskeisellä ja rauhallisella paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella ja luonnon ympäröimänä meren läheisyydessä. Jyllassa nuoren on hyvä
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu Norssi ja Itä-Suomen koulu (ISK) UEF // University of Eastern Finland
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu Norssi ja Itä-Suomen koulu (ISK) Norssi ja ISK Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu, Joensuun Normaalikoulu, tuttavallisesti Norssi, toimii Tulliportinkadulla.
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
VALITSE LUKIO-OPINNOT
VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Eija Kumpulainen lukion rehtori
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Eija Kumpulainen lukion rehtori Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1060 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa Perusasteen yläluokilla
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi Avoimet ovet 18. 19.1.2017 Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri, yhteishenki -suvaitsevaisuus, tasa-arvo,
Humanistiset tieteet
Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.
YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys
Pisterajat Vuosi
Pisterajat 2006-2013 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62 60 62 Syksy
Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü
2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt
Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85
Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Miksi Porkkalan lukio?
Miksi Porkkalan lukio? Kaikki voivat menestyä! Suomen 5:nneksi paras lukio! STT:n vertailussa yo-tulokset suhteessa opiskelijoiden aloituskeskiarvoon Ystävällinen lukujärjestys PORKKALAN LUKIO oppitunnit
laatua yksilöllisyyttä sujuvuutta välittämistä sähköisyyttä monipuolisuutta Luma-linja
laatua yksilöllisyyttä sujuvuutta välittämistä sähköisyyttä monipuolisuutta Luma-linja laatua KURSSITARJONTAMME ON LAAJA valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien lisäksi tarjoamme paljon
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien
Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083
Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084
Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015
1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7
Lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö Yhteistyön mahdollisuuksia
Lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö Yhteistyön mahdollisuuksia 12.4.2013 1 Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 1999 2004: Toisen asteen koulutuksessa järjestäjiä kannustetaan kaikki
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680
ALAKOULUN VALINNAISAINEET
ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Lukiokokeilu (-21)
Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016
Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Haapala ym. : Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus, ISBN Otava
JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKION 12.05.2016 sivu 1 ( 5 ) ÄI01 ÄI02 ÄI03 ENA01 ENA02 ENA03 RAA01 RAA02 RAA03 Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena
Oppikirjat ja -materiaalit lukuvuonna Salon lukio
Oppikirjat ja -materiaalit lukuvuonna 2019-2020 Salon lukio SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Kurssit 1 6: Tabletkoulu ÄI1, ÄI2, ÄI3, ÄI4, ÄI5, ÄI6 (LOPS 2016). Opettaja ohjeistaa kurssin alussa
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi
LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu
LUKION OPPIAINEET AT BI ENA ET FI FY GE HA HI ITK KE KU LD LI MAA MAB MAY MU OP PS RAB2/B3 RUB1 SAB2/B3 TE TO UE, UO VEB2/B3 YH ÄI Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia
1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11
1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2
Arvosanajakaumia syksy
jakaumia syksy 2014 1 Koko maa Äidinkieli, suomi Naiset 111 4,4 339 13,4 482 19,1 634 25,1 573 22,7 333 13,2 56 2,2 2528 4,0 Miehet 47 2,1 159 7,1 292 13,0 450 20,1 599 26,7 586 26,1 109 4,9 2242 3,4 Yhteensä
ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila
LIEKSAN LUKIO 12.1.2015 ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila ti 27.1. Äidinkieli 8-14 alakoulun sali ke 28.1. Pitkä kieli; englanti 8-14 201 to 29.1. YH, KE, TE, GE 8-14 201
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan
Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä
LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015
rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO
Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja.
OPPIKIRJALUETTELO 208-20 Kotkan lyseo Katso listasta, tuleeko sinun hankkia paperikirja vai sähköinen kirja. OHJE OPETTAJILLE: Vaihda oman oppiaineesi oppikirjafontti mustaksi kun olette päivittäneet luettelon
Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Haapala ym. : Särmä, suomen kieli ja kirjallisuus, ISBN Otava
JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKION 08.09.2016 sivu 1 ( 5 ) ÄI01 ÄI02 ÄI03 ENA01 ENA02 ENA03 RAA01 RAA02 RAA03 Äidinkieli ja kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena
Lv käytettävät oppikirjat
Liedon lukio 20/5-19 / ot Lv. 2019-20 käytettävät oppikirjat Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman LOPS2016 mukaisia ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI Äidinkielen oppikirjana voi käyttää joko digikirjaa
Piirros Mika Kolehmainen
Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
HYVINKÄÄN YHTEISKOULUN LUKION KIRJALISTA LV. 2015-2016. tai vastaavat sähköiset oppikirjat kaikissa aineissa BIOLOGIA. BIOS 1 kurssi 1 SanomaPro
HYVINKÄÄN YHTEISKOULUN LUKION KIRJALISTA LV. 2015-2016 tai vastaavat sähköiset oppikirjat kaikissa aineissa BIOLOGIA BIOS 1 kurssi 1 SanomaPro BIOS 2 kurssi 2 SanomaPro BIOS 3 kurssi 3 SanomaPro BIOS 4
Kerttulin lukion kurssien valintaopas Uusi opetussuunnitelma
1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2017-2018 Uusi opetussuunnitelma OHJEITA KURSSIVALINTOJEN TEKOON Tarkista ensin YO-suunnitelmasi. Tulosteet => KERlu suunnitelma yo-kirjoitusten suorittamisesta.
YSIEN YHTEISVALINTAILTA tammikuu 2015
rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori ANNE LINDELL Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi YSIEN YHTEISVALINTAILTA tammikuu 2015 MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? VUOSI 2020/2025
Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus
Simon lukio 18.12.2017 Aikuisten lukiokoulutus LOPS 2016 Nuorten lukiokoulutus ÄIDINKIELI LOPS2016 Vastaavat kurssit ÄI1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI2 Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI3 Kirjallisuuden
Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.
Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien
6: Idän filosofia 7: Logiikan kurssi 8: Omakohtainen filosofia KURSSITARJONTA
KURSSITARJONTA BIOLOGIA (BI) 1: Eliömaailma 2: Solu ja perinnöllisyys 3: Ympäristöekologia 4: Ihmisen biologia 5: Bioteknologia 7: Lajintuntemuskurssi 8: Biologian työkurssi 9: BI/KE -yhteistyökurssi 10:
Tilat Lukio toimii omassa rakennuksessaan, lisäksi yläasteen erikoisluokat ovat lukion käytettävissä. Ylläsinstituutti. toimii lukion kanssa
KOLARIN LUKIO 2 Historiaa Valtioneuvosto antoi 17.5.1973 luvan Kolarin lukion perustamiseen ja syksyllä 1973 lukion aloitti 47 opiskelijaa. Tilaongelmia oli pitkään; aluksi toimittiin vuosi yläasteen tiloissa,
1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio
1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.
HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE
HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet
OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia
Tervetuloa Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto rakenne ainereaali hajauttaminen digitaalinen ylioppilaskoe OHJELMA Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia OPINTOJEN SUUNNITTELU
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.
Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen
Kerttulin lukion kurssien valintaopas
1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2019-2020 OHJEITA KURSSIVALINTOJEN TEKOON Tarkista ensin YO-suunnitelmasi. Tulosteet => KERlu suunnitelma yo-kirjoitusten suorittamisesta. Jos haluat muuttaa vielä
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015
KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
O L A R I N K O U L U
Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla
Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Pisterajat 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 86. E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 72 72 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 70. M Kevät
Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Pisterajat 2006-2014 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62
Vääksyn Yhteiskoulu - yläkoulu (7-9 lk.) ja lukio (yleislinja ja ilmailulinja) -
Vääksyn Yhteiskoulu - yläkoulu (7-9 lk.) ja lukio (yleislinja ja ilmailulinja) - http://vyk.asikkala.fi Vääksyn Yhteiskoulun yläkouluun otetaan edelleen kunnan ulkopuolisia oppilaita, mutta Asikkalan kunnanhallitus
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15
JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen