Helsingin seudun jaoston uutiskirje 2/2016. Tänään on upean valoisa elokuun ja samalla siis myös, ainakin almanakan mukaan kesän loppu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin seudun jaoston uutiskirje 2/2016. Tänään on upean valoisa elokuun ja samalla siis myös, ainakin almanakan mukaan kesän loppu."

Transkriptio

1 Helsingin seudun jaoston uutiskirje 2/2016 Hyvät kollegat, Tänään on upean valoisa elokuun ja samalla siis myös, ainakin almanakan mukaan kesän loppu. Tämä ei kuitenkaan hidasta Helsingin seudun jaoston tahtia, vaan erilaisia tilaisuuksia riittää hengästyttävän paljon vielä vuoden loppuun mentäessä. Kiitos tästä kuuluu loistavalle Tapahtumat-työryhmällemme, joka koko vuoden ajan on toimittanut jäsenistölle monipuolista ohjelmaa joka lähtöön. Myös Senjoriitat ovat jatkaneet aktiivista toimintaansa itselleen sopivilla aikatauluilla ja mielenkiinnon kohteilla. Muistakaa olla aktiivisia ja käydä kotisivuillamme päivittäin, jottette myöhästy ilmoittautumisienne kanssa. Jotkut tilaisuudet täyttyvät muutamassa tunnissa eli nopeat syövät hitaat. Jaostomme on matkustanut tänä vuonna paljon sekä kotimaassa että ulkomailla ja osanotto kaikkiin tilaisuuksiin on ollut kiitettävää. 30 jäsentä vietti pitkän viikonlopun toukokuussa Roomassa ja Tivolissa. Matkakertomusta voimme lukea seuraavassa Secretariuslehdessämme, joka ilmestyy Ensi viikolla parinkymmenen hengen porukka on lähdössä Pietariin, josta myös tuomme matka-terveisemme myöhemmin luettavaksi kuvien kera. Ensi vuodeksi on suunnitteilla matka Nizzaan ja tätäkin matkaa on vapaaehtoisesti alkanut toteuttaa oma Matkailutyöryhmä, joka ilmoittaa matkan yksityiskohdista myöhemmin syksyllä. Työsarkaa siis riittää joka sektorilla. Viime vuonna aloitettu jäsenhankintakampanja jatkuu vielä vuoden loppuun asti. Jos et vielä ole saanut houkuteltua uusia jäseniä jaostoomme, ehdit hyvin mukaan. Eniten uusia jäseniä hankkineelle on luvassa Viking Linen risteily LYX-luokassa Helsinki-Tukholma-Helsinki, 2 henkilöä, matkustusaika , voimassa kaikkina viikonpäivinä. Toivottavasti saamme paljon uusia jäseniä ja pysymme Top tenin kärjessä vielä kauan. Nyt on aika alkaa suunnitella vuoden 2017 toimintaa, joten otamme mielellämme vastaan kaikkia mahdollisia ehdotuksia jäsenistön taholta. Kotisivuiltamme löydät sekä hallituksen että eri työryhmien yhteystietoja, joten voit soittaa ja ottaa yhteyttä valitsemaasi henkilöön tai suodattaa viestisi minun kauttani oikeaan kohteeseen. Syysiltojen pimetessä toivotan nautinnollista syksyä työn ja harrastusten parissa! Arja Porvali Helsingin seudun jaoston puheenjohtaja

2 Syykokouksemme pidetään tiistaina klo Ennen kokousta tutustumme SuperParkin toimintaan. Tule siis paikalle jo klo Ilmoittaudu molempiin tilaisuuksiin SuperParkin ilmoittautumisen kautta: Kokouskutsu Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry:n Helsingin seudun jaoston sääntömääräinen kevätkokous Aika Ti klo Paikka SuperPark Vantaa, Valimotie 13, Vantaa ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen järjestäytyminen 3.1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 3.2. Valitaan pöytäkirjantarkastajat 3.3. Valitaan ääntenlaskijat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Esityslistan hyväksyminen 6 Syyskokousasiat Esitetään ja vahvistetaan 6.1. Toimintasuunnitelma ja talousarvio Jaoston ehdokkaat yhdistyksen hallituksen jäseneksi ja varajäseneksi 6.3. Jaoston ehdokkaat puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi ja hallituksen jäseniksi Kaksi toiminnantarkastajaa ja heidän varahenkilöt Muut mahdolliset asiat, jotka on toimintaohjeiden 1.7. edellyttämällä tavalla esitetty kirjallisesti jaoston hallitukselle 8 Muut mahdolliset jaoston hallituksen syyskokoukselle esittämät asiat 9 Ilmoitusasiat 10 Kokouksen päättäminen

3 JÄSENHANKINTAKAMPANJA Verkostoidu tehokkaasti liity Sihteeriyhdistyksen jäseneksi! Jäsenhankintakampanja jatkuu Helsingin seudun jaostossa. Kampanja kestää vuoden 2016 loppuun asti. Luvassa on eniten jäseniä hankkineelle värvääjälle, joka kuuluu Sihteeriyhdistykseen, Viking Linen lahjakirje. Lahjakirje oikeuttaa Helsinki-Tukholma -risteilyyn LYX-luokassa, 2 henkilölle, voimassa kaikkina viikonpäivinä ajalla Jotta saamme voittajan selville, pyydä kampanjan aikana jäseneksi liittyvää laittamaan nimesi suosittelijan kohdalle. Voittaja julkaistaan jaoston pikkujouluissa Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä henkilö, joka toimii ammatillisesti johdon tai hallinnon sihteerinä, assistenttina tai tällaiseen rinnastettavassa tehtävässä. Sihteeriyhdistyksen jäseneksi haetaan täyttämällä jäsenhakemus kotisivuilla Yli 50 vuotta toiminut valtakunnallinen Sihteeriyhdistys edistää jäsenkunnan ammatin arvostusta, ammatillista asemaa, ammattipätevyyttä ja keskinäistä vuorovaikutusta. Nimenomaan verkostoitumismahdollisuudet kannattaa hyödyntää keskinäisissä tapahtumissa. Vuonna 2016 jäsenmaksu on 85 euroa + yhdistykseen liittymismaksu 20 euroa. Opiskelijajäsen on 42 euroa. Kannattajajäsen: 170 euroa. Loppuvuoden 2016 jäsenmaksu 60 euroa (sis. liittymismaksu 20 euroa)! Itsemaksaville jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Mitä Sihteeriyhdistys tarjoaa jäsenilleen? Pääosin veloituksetta Yhdistystasolla laadukasta, ajankohtaista koulutusta luentopäiviä seminaareja apurahoja koulutukseen jäsenetuhintaista ammatillista koulutusta tietoa avoimista työpaikoista valtakunnallisen jäsenverkoston luottamustehtäviä ammatti- ja jäsenlehden: Secretarius Jaostojen paikallistasolla: verkostoitumista luentoja ja kursseja yritysvierailuja palvelututustumisia kotimaan ja ulkomaan matkoja luottamustehtäviä jäsenetuja uutiskirje

4 LYHYT OPPITUNTI ILMOITTAUTUMISIIN Tässä muutama asia, jotka helpottavat tapahtumien järjestäjien työtä: Ilmoittautuminen: - Ilmoittaudu sinua kiinnostavaan ja ajankohdallisesti sopivaan tilaisuuteen -sivulta. - Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen sähköpostiisi Lyyti-palvelun kautta. Ilmoittautuessasi anna sellaisen kännykän nro, ei lankanumeroa, josta sinut saadaan kiinni tekstiviestillä ja työajan ulkopuolella - Odota vahvistusviestiä maltillisesti älä ilmoittaudu toistamiseen. - Säilytä ilmoittautumisvahvistus mahdollista osallistumisen peruutusta varten. Ilmoittaudu vain silloin, kun tilaisuuden ajankohta sopii sinulle. Ilmoittautuminen on sitova, joten älä ilmoittaudu varmuuden vuoksi. Jonotus: - Tilaisuudet saattavat täyttyä nopeasti, joten sinulle voi tulla ilmoitus sähköpostiisi jonotuspaikasta ilmoittautumisen yhteydessä. - Paikan vapauduttua saat siitä ilmoituksen sähköpostiisi vahvista tai peruuta välittömästi. - Mikäli saat jonotuspaikan, niin laita tilaisuuden päivämäärä kuitenkin muistiin peruutuksia tulee ja jono etenee. Kannattaa soittaa tilaisuuden yhteyshenkilölle vielä samana päivänä, jolloin tilaisuus pidetään peruutuksia tulee monesti viime hetkellä. Ilmoittautumisen peruuttaminen: - Peruuta ilmoittautuminen ensisijaisesti ilmoittautumisen yhteydessä saamassasi sähköpostiviestissä olevan linkin kautta. - Jos linkki ei enää toimi ilmoittautumisajan jälkeen, ota silloin suoraan yhteys tilaisuuden yhteyshenkilöön. Muuta: Isännille ja emännille annamme tilaisuuden jälkeen osallistujien etu- ja sukunimet sekä edustamasi organisaation nimen. TAPAHTUMAT -TYÖRYHMÄ TARVITSEE VAHVISTUSTA Tapahtumat -työryhmä järjestää jaostomme tapahtumat. Tule mukaan mukavaan ja aktiiviseen joukkoomme järjestämään erilaisia, mielenkiintoisia tapahtumia. Voit itse samalla vaikuttaa tarjontaan. Ota yhteyttä Arja Jouhkiin, jos olet kiinnostunut. Tulevat tapahtumat löydät nettisivuiltamme: /?PHPSESSID=d1ce5b736385a63e579b7e37058d0595

5 ILON PISAROITA Ohessa makupaloja muutamista tapahtumista, jotka jaostomme on jo järjestänyt: Ennen kesälomalaitumille kirmaamista kävimme vielä tutustumassa juuri avattuun monitoimitila Studio K:hon design-hotelli Klaus K:ssa. Samalla tutustuimme myös hotellin muihin kokoustiloihin ja eri hotellihuonetyyppeihin. Kiitos Katjalle leppoisasta esittelykierroksesta, maistuvista herkuista ja rennosta juttelutuokiosta. Jos itseltäsi jäi kierros tällä kertaa väliin, on meillä uusintakäynti Tiina Pitkäaho 1.9. saimme tilaisuuden nauttia maittavasta aamiaisesta kahvila Ekbergin juhlatiloissa. Ekbergin Sanna Jokinen kertoi, mitä kaikkea heillä on tarjottavanaan; kauniin juhlatilan lisäksi catering on iso osa talon tarjontaa. Lisäksi yllätyksenä saimme nauttia lyhyet esitykset businesspukeutumiseen Tuija Kauppisen johdolla ja Westerbackin yritysmyynnin uutuuksiin Sirpa Nuutisen johdolla. Ja taas oli mukavia yllätyksiä kotiin viemisinä ja useita jäseniämme onnisti mukavien yllätysten arvonnassa :) Kiitos Sanna Jokinen ja Arja Ahovuori Ekbergiltä, Tuija Kauppinen Tuija K:sta ja Sirpa Nuutinen Westerbackilta. Arja Jouhki

6 Aamulla varhain lähdimme Allegro-junalla kohti Pietaria. Matka meni junassa erittäin joutuisasti ja saimme kuulla VR:n edustajalta Satu Valkiaiselta junamatkustuksesta sekä tutustua ykkösluokkaan. Pietarissa menimme ensin Suomen Pääkonsulaattiin kuuntelemaan heidän toiminnasta ja mm. konsulin sihteerin Jasmin Altayn työstä. Sitten kiersimme kaupungin Sokos hotellit: Sokos Hotel Olympia Garden, Solo Sokos Hotel Vasiliesky ja Solo Sokos Hotel Palace Bridge, johon majoituimme. Meillä oli mahdollisuus myös tutustua sauna- ja kylpyläosastoon. Illalla hurautimme venäläiseen ravintolaan nauttimaan kolmen ruokalajin illallisesta Show & Dinner muotoon ja tuntui kun olisimme olleet menneellä vuosikymmenellä. Lauantaina jokaisella oli omaa aikaa tutustua Pietariin ja iltapäivällä suuntasimme yhdessä rautatieasemalle sekä yhteiselle junamatkalle kohti Suomea. Kiitos matkan järjestäjille, Vaula Vuorelalle ja Arja Porvalille. Harriet Jehkonen Kuvat Harriet Jehkonen, Vaula Vuorela, Anette Pyykölä ja Sari Sirviö

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Sisällysluettelo.

Sisällysluettelo. 1 Sisällysluettelo www.sihteeriyhdistys.fi Etusivun näkymä 2 Nopein tie ilmoittautumiseen 3 Tapahtumat välilehti avoinna, kaikki jaostot 4 Tapahtumat välilehti avoinna, Helsingin seudun jaosto 5 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Helsingin kaupungin asunnot Oy PÖYTÄKIRJA Vuokralaisneuvottelukunta 11/2017 Sivu 1 / 3

Helsingin kaupungin asunnot Oy PÖYTÄKIRJA Vuokralaisneuvottelukunta 11/2017 Sivu 1 / 3 Helsingin kaupungin asunnot Oy PÖYTÄKIRJA Vuokralaisneuvottelukunta 11/2017 Sivu 1 / 3 VUOKRALAISNEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2017 Aika maanantai 11.9.2017 kello 17.30 Paikka Läsnä SOKOS Hotelli Presidentti,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Helsingin seudun jaosto Marraskuu 2013. Helsingin seudun jaosto. Kuvat: Social Wallpapering

JÄSENTIEDOTE. Helsingin seudun jaosto Marraskuu 2013. Helsingin seudun jaosto. Kuvat: Social Wallpapering JÄSENTIEDOTE Helsingin seudun jaosto Marraskuu 2013 Kuvat: Social Wallpapering Helsingin seudun jaosto Tapahtumatarjontaa HUOM! Tapahtumatiedot saattavat muuttua. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tapahtuu

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 26.11. - 27.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 26. 27.11.2016. Lauantaina järjestetään Ratsastusfoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 5/2016 Aika: 25.10.2016 klo 13.00 15.30 (kokouslounas klo 12 13) Paikka: Ravintola Makun pieni kabinetti, Ratamestarinkatu 11, Helsinki Päätösluettelo 1 Kokouksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2014 LOKAKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 7 Rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutus 12 Ilmoittautumislomake rakennusvalvojan pätevöitymiskoulutukseen

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika sunnuntaina 28.10.2018 klo 12:00 Paikka Hotelli Korpilampi, Korpilammentie 5, 02970 Espoo 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo 18.00 9.1.2013 Opossumi ry:n hallituksen kokous Läsnä Anna Pesonen puheenjohtaja Henriikka Knuutti sihteeri Vesa Savolainen Eveliina Hirvonen Maria

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017 K U U L U T U S Askolan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 26.01.2017 klo 18.00 seurakuntakodilla Askolantie 23 Kokouksen asialista on nähtävillä 20. - 26.1.2017 ja pöytäkirja 27.1. 13.2.2017

Lisätiedot

Esityslista 9/14 1 (8)

Esityslista 9/14 1 (8) Esityslista 9/14 1 (8) Nuorisovaltuuston kokouskutsu Aika klo 18.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli 21. - 22.4.2018 OHJELMA Lauantai 21.4. 11.30 Tervetuliaislounas 12.30 Koulutus sukupuolen ja seksuaalisuuden

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika Sunnuntai 2.11.2014 klo 13:00 Paikka Liikuntamylly, Myllypurontie 1, Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA,

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika6.4.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Äänestä tieteentekijää!

Äänestä tieteentekijää! KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2014. Helsingin seudun jaosto. Ilo toimia yhdessä. Johtokunta Tapahtumatarjonta keväällä 2014

Jäsentiedote 1/2014. Helsingin seudun jaosto. Ilo toimia yhdessä. Johtokunta Tapahtumatarjonta keväällä 2014 Ilo toimia yhdessä Jäsentiedote 1/2014 Helsingin seudun jaosto Johtokunta 2014 Tapahtumatarjonta keväällä 2014 Pikaopas ko sivuille www.sihteeriyhdistys.fi Helsingin seudun jaoston sivuille KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 16.00 Paikka Nuoristotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen 5. Taloustilanne

Lisätiedot