Liite a/ Tilausliikenteen ehdot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite a/ Tilausliikenteen ehdot"

Transkriptio

1 Liite a/ Tilausliikenteen ehdot 477/135/2010 LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Oppilaat tulee kuljettaa perille ja noutaa koulusta mahdollisimman lähellä koulun tai esiopetuksen alkamis- tai päättymisaikaa. Koulun päätyttyä oppilaille tulee kuitenkin jättää riittävä aika koulukuljetukseen siirtymiseen. Oppilaiden mukana seuraavat urheiluvälineet (ei polkupyörät) tulee kuljettaa ilman eri korvausta. Liikennöitsijä on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti huoltajille ja ostajalle aikataulut sekä mahdolliset aikataulumuutokset, vastaamaan huoltajille kuljetuksia koskeviin kysymyksiin sekä ilmoittamaan huoltajalle tai ostajalle mahdollisista myöhästymisistä. Liikennöinti tapahtuu tapahtuvat oppilaan kotiosoitteesta kouluun ja koulun päätyttyä takaisin kotiosoitteeseen. Alihankkijan käyttäminen Liikennöitsijä voi ottaa vakinaiseksi alihankkijakseen toisen liikennöitsijän. Alihankkijasta on tuolloin ilmoitettava kirjallisesti etukäteen ostajalle ennen liikennöimisen aloittamista. Ostaja voi kuitenkin kieltää alihankkijan käyttämisen, jos esitetty alihankkija ei täytä sopimusasiakirjoissa liikennöitsijän soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia ja velvoitteita. Liikennöitsijä voi ilman ostajan suostumusta häiriöttömän liikennöinnin turvaamiseksi tilapäisesti käyttää alihankkijanaan myös muuta kuin yllä mainittua liikennöitsijää (vakituista alihankkijaa). Tästä tulee kuitenkin viivytyksettä ilmoittaa ostajalle ja huoltajalle. Liikennöitsijä vastaa alihankkijansa toimista kuin omistaan. Ostajan antama suostumus alihankkijan käytöstä ei vähennä liikennöitsijän vastuuta.

2 1 Liikennöitsijän vastuu Liikennöitsijä vastaa ostajalle tässä sopimuksessa asetettujen velvollisuuksiensa täyttämisestä ja antamiensa tietojen oikeellisuudesta. Liikennöitsijä vastaa omasta ja palkkaamansa henkilökunnan osalta oppilaiden kuljetustarpeen mukaisen palvelun laadusta. Liikennöitsijä on velvollinen korvaamaan ostajalle vahingon, joka aiheutuu siitä, että sopimuksen tarkoittama liikennöinti jää täyttämättä tai että liikennöitsijä on muutoin rikkonut sopimusta. Liikennöitsijä vastaa myös ulkopuolisille aiheuttamistaan vahingoista. Yhteenliittymän osakkaat ovat yhteisvastuussa ostajalle tässä sopimuksessa liikennöitsijälle asetettujen velvoitteiden täyttämisestä. Yhteenliittymän osakkaat vastaavat yhteisesti myös ostajalle aiheutuneista vahingoista. Liikennöitsijä huolehtii ja vastaa siitä, että palveluja annettaessa ja toiminnassa muutenkin noudatetaan salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietosuojasta ja salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta annettuja voimassaolevia säädöksiä. Kuljetuksissa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, sen perusteella annettuja määräyksiä sekä ostajan toimivaltansa nojalla antamia ohjeita. Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen Liikennöitsijä ei kuitenkaan vastaa niistä vahingoista, jotka aiheutuvat ostajalle siitä, ettei liikennöintiä voida hoitaa ylivoimaisen esteen (force majeure) johdosta. Aikatauluja koskevat muutosehdotukset Liikennöitsijä voi halutessaan esittää palvelutasoa parantavia tai liikenteenhoidon kustannuksia vähentäviä muutosehdotuksia. Liikenteestä vastaava henkilö Liikennöitsijän tulee heti ilmoittaa ostajalle, jos sopimuksessa mainittu liikenteestä vastaava henkilö vaihtuu kesken sopimuskauden.

3 2 OSTAJAN ASEMA Ostajan vastuu ja liikennöintikorvauksen maksaminen Ostaja vastaa sopimuksenmukaisten velvollisuuksiensa täyttämisestä. Ostaja on velvollinen korvaamaan liikennöitsijälle vahingot, jotka aiheutuvat siitä, että ostaja on rikkonut sopimusta. Ostaja on velvollinen maksamaan liikennöitsijälle kultakin sopimuksen mukaisesti liikennöidyltä kuukaudelta sopimuksen mukaisen korvauksen. Korvaus sisältää henkilöliikenteelle kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. Ajamatta jääneestä liikenteestä ei makseta korvausta. Korvaus maksetaan täysimääräisesti vain sopimuksen mukaan hoidetusta liikennöinnistä. Korvaus maksetaan erikseen kultakin kuukaudelta jälkikäteen laskua vastaan. Korvaus pannaan maksuun viimeistään 14 vrk kuluessa laskun saapumisesta. Kuormituksessa tai reiteissä tapahtuneiden muutosten vaikutus korvaukseen käsitellään sopimuskauden aikana tapauskohtaisesti jäljempänä kohdassa Muutokset sanotulla tavalla ja muutokset tehdään kirjallisten ilmoitusten perusteella. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Mikäli korvauksen maksu viivästyy ostajaa koskevan lakon, työsulun tai niihin verrattavan työtaistelutoimenpiteen johdosta, ei viivästyskorkoa makseta eikä mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja korvata. Muutokset Ostajalla on oikeus tehdä sopimuskauden vähäisiä muutoksia reitin liikennöintiin (kuten lisätä tai vähentää asiakkaita) reitillä tai muuttaa reitin liikennöintiä liikennöintiä esim. oppilaan muuttaessa Kirkkonummen kunnan sisällä. Liikennöintikorvauksen muuttaminen Ostajan liikennöitsijälle maksamaa korvausta voidaan muuttaa, jos kohteen liikennöintiä on ostajan toimesta ja hyväksynnällä muutettu edellä kohdan Muutokset tarkoittamalla tavalla. liikennöintikorvausta muutetaan sopimuksessa sovittujen ajokilometrien (lisäkilometri) hintoja käyttäen (milloin on kysymys kilometrimäärän muutoksista reitillä). tai sopimuksessa ilmoitettujen henkilön kuljettamista koskevien hinnoitteluperusteiden mukaisesti (milloin on kysymys henkilömäärän muutoksesta reitillä). Muun ostajan toimesta ja hyväksynnällä ja tehdyn liikennöintiä koskevan sopimuskauden aikaisen muutoksen osalta korvausperusteena ovat muutoksen aiheuttamat todelliset reitin liikennöintiä koskevien kustannusten muutokset.

4 3 Liikennöintikorvauksen vähentäminen, pidättäminen ja kuittaus Vuorojen jäädessä ajamatta ostaja voi vähentää liikennöintikorvauksesta määrän, joka vastaa ajamatta jääneiden vuorojen osuutta liikennöintikorvauksesta. Sopimuksessa tarkoitettujen saataviensa turvaamiseksi ostajalla on oikeus pidättää erääntyneen liikennöintikorvauksen maksaminen joko kokonaan tai osaksi silloin, kun liikennöitsijä on laiminlyönyt sopimusvelvoitteensa. Sopimuksen mukainen reitti voidaan katsoa ajamattomaksi,mikäli liikennöinti on olennaisesti poikennut sopimuksesta mainituista ehdoista. Ostajan on viivytyksettä toimitettava liikennöitsijälle erillinen selvitys täysimääräisestä liikennöintikorvauksesta tehdyistä vähennyksistä, pidätyksistä ja kuittauksista. PALVELUN JA KALUSTON LAATU Asiakaspalvelu Liikenteen palvelun tulee täyttää vähintään seuraavat vaatimukset: Kuljettaja: - asiakaspalvelun tulee olla kohteliasta ja asiallista huomioiden että asiakkaana ovat erityisoppilaat ja vammaiset lapset. Matkustajia tulee tarvittaessa neuvoa matkustamiseen liittyvissä asioissa. Kuljettajan tulee: - tarvittaessa avustaa oppilas autoon ja pois autosta sekä varmistua oppilaan kiinnittämisestä turvavöihin ennen kuljetuksen aloittamista; - hallita suomen kieli hyvin, ruotsin kielen taito suotava; - välittää matkustajien tai heidän huoltajiensa antama palaute liikennöitsijälle, joka välittää sen ostajalle; - vuoron loputtua ottaa talteen löytötavarat ja palauttaa ne joko suoraan oppilaalle, kouluun tai ostajalle; - huolehtia, että auton lämpötila ja ilmanvaihto ovat matkustajan kannalta asianmukaiset ja miellyttävät; - olla siististi ja asianmukaisesti pukeutunut; - pystyä yhteistyöhön oppilaiden ja huoltajien kanssa; - toimia vastuullisesti ja huolehtia kuljetukseen liittyvistä turvallisuustoimista; - täyttää palvelutehtävästä johtuvat fyysiset ja psyykkiset vaatimukset; - olla taustaltaan koulukuljettajaksi soveltuva; - ensiaputaito suotava; - noudattaa asiakkaita koskevaa vaitiolovelvollisuutta; - olla opastettu kuljettamalleen reitille ennen kuljetusten aloittamista; - tarvittaessa luovuttaa oppilas ennen koulun alkua koulun määräämälle henkilölle; - valita oppilaan jättöpaikka siten, että oppilas ei tarpeettomasti joudu ylittämän tietä.

5 4 Palvelu: - liikennöitsijän tulee opastaa palvelun suorittamiseen osallistuvat kuljettajat sopimuksen mukaisille reiteille ennen liikennöinnin aloittamista. - liikennöitsijän tulee huolehtia siitä, että kuljetusten ajallinen kesto ei ylitä perusopetuslain 32 :ssä sanottua kuljetusten päivittäistä enimmäiskestoa; - palvelun tulee olla sovitun aikataulun mukainen - laskutuksen tulee olla riittävän eriteltyä ja tarkkaan seurantaan perustuvaa - johdon tulee olla vastuullista ja päivittäin tavoitettavissa erityistilanteita varten; - liikennöitsijän tulee huolehtia oman asiakkaita koskevan vaitiolovelvollisuutensa noudattamisesta sekä informoida ja valvoa henkilökuntansa asiakkaita koskevan vaitiolovelvollisuuden noudattamista ; - liikennöitsijän tulee osaltaan huolehtia nopeasta ja luotettavasta tiedonkulusta huoltajien, kuljettajien ja ostajan välillä; - liikennöitsijän tulee nimetä enintään viisi (5) vakiokuljettajaa, jotka hoitavat sopimuksen mukaisen reitin liikennöinnin. Vakiokuljettajalla tarkoitetaan kuljettajaa, joka osallistuu reitin ajoon, ellei hyväksyttävää syytä ilmene, yhtäjaksoisesti ainakin kolmen (3) kuukauden ajan. Mikäli alihankkijaa käytetään, luetaan tämän osoittama kuljettaja/ kuljettajat vakiokuljettajien piiriin, joten alihankkijan käyttö ei nosta reittiä ajavien kuljettajien lukumäärää yli viiden. Vakiokuljettajien nimet tulee ilmoittaa ennen liikennöinnin aloittamista kirjallisesti koulutoimistoon ja huoltajille. Jos kuljettajien joukossa tapahtuu muutos, on tästä ja mahdollisen uuden vakiokuljettajan nimi ilmoitettava etukäteen koulutoimistoon ja ao. huoltajille. Kaluston tekninen laatu Liikennöintiin käytettävän kaluston tulee täyttää vähintään seuraavat vaatimukset: - liikennöintiin käytettävän kaluston tulee olla kaikilta osin vuosimallia 1998 tai tätä uudempaa; - ajoneuvojen turvallisuutta ja kuormitusta koskevissa kysymyksissä tulee noudatetaan kulloinkin sopimuskauden aikana voimassa olevaa säännöksiä ja määräyksiä kuten ajoneuvolakia ja liikenneministeriön koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä annetussa asetuksessa sanottuja määräyksiä; - jokaiselle matkustajalle on oltava autossa istumapaikka; - liikennöinnissä käytettävän kaluston on oltava toimintakuntoista ja katsastettua; - koulukuljetuksissa käytettävät ajoneuvot tulee merkitä liikenneministeriön koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä antamassa asetuksessa määrätyin tunnuksin; - ajoneuvot on huollettava ja siivottava säännöllisesti ; liikennöinnissä käytettävien autojen tulee olla siistejä ja puhtaita, ja kaluston teknisten laitteiden tulee toimia moitteettomasti; - tupakointi tilausliikennettä harjoittavissa autoissa on ehdottomasti kielletty. - kaikissa sopimuksen piiriin kuuluvassa liikennöinnissä suositellaan käytettäväksi alkolukolla varustettuja ajoneuvoja

6 5 Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) Liikennöitsijä on työnantajana velvollinen kaikilta osin huolehtimaan työntekijänsä/ työntekijöidensä rikostaustan selvittämismenettelystä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain mukaisesti. Häiriötilanteet Kuljettajan on ilmoitettava häiriötilanteesta (esim. oppilaan riehuminen autossa, rikkoutunut auto, 15 minuutin ylittävä myöhästyminen, yllättävä lisäkaluston tarve) viivytyksettä työnjohdolle, jonka on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Liikennöitsijän on ilmoitettava häiriötilanteesta ostajalle tai koululle. Kuljettajan on tiedotettava oppilaiden huoltajille tai kouluille häiriöstä ja aiheutuneen viivästyksen kestosta. Häiriötilanteessa kuljettajan on opastettava matkustajia. Liikennöinnin täsmällisyys Liikennöinnissä on noudatettava aikatauluja täsmällisesti. Matkustajilla tulee olla riittävästi aikaa siirtyä autoon ottaen huomioon myös huonojen säiden asettamat erityisvaatimukset. Liikenteen valvonta ja seuranta Ostajalla on oikeus valvoa tämän sopimuksen piirissä olevaa liikenteenhoitoa sekä palvelua että kalustoa niitä koskevien määräysten noudattamisessa. Liikennöitsijän tulee valvoa tämän tarjouspyynnön piirissä olevaa liikennöintiä ja erityisesti laatuvaatimusten toteutumista. Liikennöitsijää voidaan pyytää toimittamaan ostajalle ostajan antaman ohjeistuksen mukaan kirjallinen ilmoitus siitä, että liikenne on hoidettu sopimuksen mukaisesti tai ilmoittaa poikkeamat sopimuksesta. Ilmoituksissa voidaan pyytää liikennöitsijältä muun muassa seuraavat tiedot: 1) ilmoitus reitillä alihankintana järjestetystä liikennöinnistä (tiedot alihankkijasta, alihankkijan käyttämästä kalustosta sekä alihankinnan käytön laajuudesta eriteltyinä); 2) ilmoitus reitin liikennöinnissä liikennöitsijän käyttämästä kalustosta; 3) ilmoitus liikennöinnissä mahdollisesti ilmenneistä ongelmista; 4) muut ostajan pyytämät selvitykset, jotka ovat tarpeen liikenteenhoidon, palvelutason tai kalustoa koskevien määräysten noudattamisen valvomiseksi.

7 6 Liite e/ Tarjouspyynnön kohteet HELSINKIIN SUUNTAUTUVAT KULJETUKSET : Reitin numero Päivittäinen kilometrimäärä (noin), sis. edestakaisen matkan kodista kouluun ja takaisin Kalustolle reittikohtaisesti asetettavat erityisvaatimukset Kuljettava reitti 1. n. 64 Muorinpiha- Albertin koulu, Punavuorenkatu Muorinpiha 2. n. 50 Gränsnäsintie- Zacharias Topeliusskolan, Stenbäckinkatu 14-Gränsnäsintie 3. n. 65 Evitskogintie- Zacharias Topeliusskolan, Stenbäckinkatu 14- Evitskogintie 4. n. 62 Stumpen 2 - Minervaskolan, Apollogatan 12- Stumpen 2 Kuljetettavien henkilöiden määrä 1 1+ avustaja 1 1 ESPOOSEEN SUUNTAUTUVAT KULJETUKSET: Reitin numero Päivittäinen kilometrimäärä (noin), sis. edestakaisen matkan kodista kouluun ja takaisin Kalustolle reittikohtaisesti asetettavat erityisvaatimukset Kuljettava reitti 5. n. 40 Evitskogintie- Finno Skola, Suomalaisentie 2-4-Evitskogintie 6. n. 52 Vetehisenpolku - Kilonpuiston koulu, Kilonpuisto 5- Vetehisenpolku 7. n. 84 Kanervamäentie - Rinnekodin koulu, Rinnekodintie 10 Kanervamäentie 8. n. 40 Gesterbyntie- Järvenperän koulu, Auroranmäki 1- Gesterbyntie 9. n. 51 Brobackantie Mankkaan koulu Mankaansuo 8 - Brobackantie Kuljetettavien henkilöiden määrä avustaja 1 1

8 7 VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KULJETUKSET: Reitin numero Päivittäinen kilometrimäärä (noin), sis. edestakaisen matkan kodista kouluun ja takaisin Kalustolle reittikohtaisesti asetettavat erityisvaatimukset Kuljettava reitti 10. n. 27 Testamenttitie- Kuoppanummen koulu, Kuoppanummentie 18- Testamenttitie Kuljetettavien henkilöiden määrä 1 Liite c/ Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Helsinki: Syyslukukausi Syysloma Joululoma Kevätlukukausi Talviloma Helatorstai Espoo: Syyslukukausi Syysloma Joululoma Kevätlukukausi Talviloma Vihti: Syyslukukausi Syysloma Joululoma Kevätlukukausi Talviloma

9 8

10 9 Liite b/ Tilausliikennesopimus Sopijapuolet Ostaja: Kunta Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Nimi Yhteystiedot Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella ostaja ostaa pv/kk/v, (tarjouspyynnön päivämäärä) järjestetyssä tarjouskilpailussa valitulta liikennöitsijältä jäljempänä kohdassa Sopimuksen voimassaolo tarkoitettuna aikana harjoitettavan Tilausliikenteen. Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: 1) Tilausliikenteen tarjouspyyntö/helsinkiin, Espooseen ja Vihtiin suuntautuvat koululaiskuljetukset lukuvuonna ( ) siinä mainittuine ehtoineen tarjouskilpailuun liittyvine tarjouskilpailuasiakirjoineen 2) Liikennöitsijän tarjous liitteineen. 3) Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot/ palvelut (JYSE 2009 PALVELUT) Yllä mainitut sopimusasiakirjat täydentävät toisiaan. Mikäli asiakirjat ovat sisällöltään ristiriitaisia, noudatetaan ensisijaisesti sopimusta ja sen jälkeen muita asiakirjoja yllä mainitussa keskinäisessä pätevyysjärjestyksessä.

11 10 Sopimuksen kohde Sopimus koskee seuraavia tarjouspyynnössä tarkoitettuja reittejä: Reitti Reitti Reitti Liikennöinti Liikennöintikorvaus Liikennöitsijän velvollisuutena on hoitaa kohteen liikennöinti tämän sopimuksen ja sen liiteasiakirjojen sekä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaisesti. Liikennöinnissä käytetään tarkoituksenmukaista ja kapasiteetiltaan riittävää kalustoa koko sopimuskauden Sopimuskauden aikana ostaja voi tehdä vähäisiä muutoksia (kuten aikatauluja, matkustajamääriä tai liikennöintijärjestystä koskien) kohteen liikennöintiin. Muutosten ja niihin liittyvien rajoitusten ehdoista on tarkempia määräyksiä jäljempänä tämän sopimuksen liitteessä a/ Tilausliikenteen ehdot. Ostaja on velvollinen maksamaan liikennöitsijälle korvauksen liikenteen hoitamisesta. Koko sopimuskauden liikennöintikorvaus on seuraava: Reitti :, euroa (alv 0 %)/ päivä Reitti :, euroa (alv 0 %)/ päivä Korvaus maksetaan erikseen liikennöidyltä kultakin kuukaudelta jälkikäteen viimeistään 14 päivää laskun saapumisesta liikennöitsijän alla mainitulle pankkitilille: Liikennöintikorvauksen muuttaminen Ostajan liikennöitsijälle maksamaa korvausta voidaan muuttaa silloin, kun kohteen liikennöintiä on muutettu. Liikennöintikorvauksen muuttamisen perusteista ja siihen liittyvistä rajoituksista on tarkemmin määrätty tämän sopimuksen liitteenä olevissa ehdoissa a/ Tilausliikenteen ehdot. Laskettaessa liikennöinnissä tapahtuneen muutoksen vaikutusta korvaukseen, käytetään laskentaperusteena seuraavaa ajokilometrihintaa: /km. Hinta sisältää (alv 0 %).

12 11 Alihankinta Liikenteestä vastaava henkilö Liikenteestä vastaavana henkilönä sopimuskauden alkaessa on: Liikennöitsijä voi käyttää reitin liikennöinnissä alihankintaa sopimuksen liitteessä a/ Tilausliikenteen ehdot mainitulla tavalla. Sopimuksen voimassaolo Sopimus astuu voimaan kun ostaja ja liikennöitsijä ovat allekirjoittaneet sopimuksen. sopimuksen voimassaolo päättyy lukuvuoden lopussa. Sopimuksen irtisanominen Sopimuksen irtisanomisaika on molemmin puolin kolme (3) kuukautta. Yhteisesti sopien irtisanomisaika voi olla tätä lyhyempi. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Ostajan oikeus sopimuksen purkamiseen Ostajalla on oikeus purkaa sopimus, jos: - Liikennöitsijä taikka liikennöitsijän liiketoiminnassa johtohenkilö tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu hankintalain 53 :ssa mainituista rikoksista. - liikennöitsijän liiketoiminta on konkurssissa tai purettavana tai keskeytynyt liiketoimintansa taikka liikennöitsijän liiketoimintaa on velkojan vahvistetulla akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädännössä järjestelty, - liikennöitsijän konkurssiin asettaminen tai purkaminen tai muu edellisessä kohdassa tarkoitettu menettely on vireillä, - liikennöitsijä on saanut ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta lainvoimaisen tuomion, - liikennöitsijä on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan virheeseen, joka on näytettävissä toteen, - liikennöitsijä on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa Suomen tai sijoittautumismaansa veroja tai sosiaaliturvamaksuja, eikä laiminlyödyistä veroista tai maksuista ole hyväksyttyä maksusuunnitelmaa - liikennöitsijä on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle hankintalain 8. luvun soveltamista koskevia tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen - liikennöitsijä toistuvasti laiminlyö liikenteen säännöllisyyttä, palvelun laatua

13 taikka muutoin oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä hän, saatuaan tästä kirjallisen huomautuksen, viivytyksettä korjaa laiminlyöntiään tai hän uusii laiminlyöntinsä, ostajalla on oikeus välittömästi purkaa sopimus. - liikennöitsijälle myönnetty joukkoliikennelupa tai taksilupa päättyy kesken sopimuskauden eikä lupaa enää uudisteta; - liikennöitsijä laiminlyö sijoittautumismaansa lainsäädännön edellyttämän rekisteröitymisen kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin tai arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin Liikennöitsijän oikeus sopimuksen purkamiseen Liikennöitsijällä on oikeus välittömästi purkaa sopimus, jos ostaja olennaisesti laiminlyö sopimuksen mukaisesta liikennöinnistä syntyvän liikennöintikorvauksen maksuvelvollisuutensa tai muutoin olennaisesti rikkoo sopimusta eikä ostaja korjaa laiminlyöntiään viivytyksettä saatuaan siitä liikennöitsijältä huomautuksen. 12

14 13 Olosuhteiden muutos Jos sopimuksen syntymisen ajankohtana vallinneissa olosuhteissa, jotka ovat keskeisesti vaikuttaneet liikennöinnin järjestämisen tarpeeseen tai sen edellytyksiin, tapahtuu kesken sopimuskauden olennainen muutos, kummallakin sopijapuolella on oikeus irtisanoa sopimus. Sopimus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun tätä koskeva irtisanomisilmoitus on annettu tiedoksi toiselle sopijapuolelle. Irtisanomisilmoitukseen on liitettävä selvitys olosuhteiden muutoksesta. (esim. kevyenliikenteen väylän valmistuminen, reittiliikennevuoron aloittaminen, kunnan kuljetusperiaatteiden muuttuminen). Jos sopimus päättyy tässä mainitulla perusteella, kummallakaan sopijapuolella ei ole oikeutta vahingonkorvaukseen. Sopimuksen osittainen purkaminen Ylivoimainen este Milloin edellä tarkoitettu purkuperuste rajoittuu vain tiettyyn sopimuksen tarkoittamaan kohteeseen, sopimus voidaan purkaa vain tämän kohteen osalta. Sopimusosapuoli katsotaan vapautuneeksi sopimusvelvoitteen täyttämisestä niin kauan kuin sen estää ns. ylivoimainen este (force majeure). Tällaiseksi esteeksi katsotaan sopimuksen täyttämisen estävä ja sopimuksen syntymisen jälkeen sattunut epätavallinen ja asiaan vaikuttava tapahtuma, jota sopijapuolten ei ole ollut syytä ottaa huomioon sopimusta tehtäessä ja joka on sopijapuolista riippumaton, eikä sen estävää vaikutusta voida poistaa ilman kohtuuttomia lisäkustannuksia tai kohtuutonta ajanhukkaa. Tällainen tapahtuma voi olla sota, kapina, sisäinen levottomuus, viranomaisen suorittama pakko-otto tai takavarikko julkiseen tarpeeseen, vienti- tai tuontikielto, luonnonmullistus, yleisen liikenteen tai energiajakelun keskeytys, työselkkaus tai tulipalo tai muu vaikutuksiltaan yhtä merkittävä ja epätavallinen sopijapuolista riippumaton syy. Sopimuksen siirtäminen Kummallakaan sopijapuolella ei ole oikeutta siirtää sopimusta edes osaksi ilman toisen sopijapuolen suostumusta. Erimielisyyksien ratkaiseminen Sopimuksen pätevyyttä, tulkintaa ja soveltamista koskevat erimielisyydet, joita sopijapuolet eivät voi keskenään sopia, jätetään ostajan kotipaikan käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

15 14 Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. (aika ja paikka) Ostaja Liikennöitsijä

16 15 Liite d/ Tarjous KIRKKONUMMEN KUNTA/ LUKUVUODEN HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotuista reiteistä tulee täyttää tämän tarjouksen lopussa oleva erittely reittihinnoista tai erillinen liite. Viitaten ilmoitukseen julkisesta hankinnasta Euroopan Unioni, Euroopan yhteisöjen virallisen lehden täydennysosassa julkaistuun tilausliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne, teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi Y-tunnus Lähiosoite Postinumero ja osoite Sähköpostiosoite Puhelinnumero Matkapuhelinnumero Fax Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilö, ellei sama kuin yllä Yhteenliittymän kaikista osakkaista on ilmoitettava samat tiedot kuin tarjoajastakin. Lisätilaa tätä tarkoitusta varten on lomakkeen lopussa. 2. Tarjouksen tekijän rekisteröityminen Tarjouksen tekijän on merkitty kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ao. lainsäädännön edellyttämällä tavalla koskien myös tarjousyhteenliittymän jäseniä Kyllä Ei

17 16 3. Tarjouksen kohde ja sisältö Olemme tutustuneet tarjouskilpailuasiakirjoihin ja sitoudumme järjestämään alla mainittujen kohteiden liikennöinnin tarjouskilpailuasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti. Tarjouksemme tarjouskilpailuasiakirjojen mukaisille reiteille: Reitin liikennöintiin käytettävän kaluston ominaisuudet eritellään, mikäli tarjouskilpailuasiakirjassa TARJOUSPYYNNÖN KOHTEET, KUORMITUKSET JA OSOITTEET reitin liikennöintiin käytettävälle kalustolle on asetettu erityisiä vaatimuksia (Päivähinta = tarjouksen tekijän ilmoittama hinta, joka muodostuu oppilaan kuljettamisesta kotisoitteesta kouluun ja koulun päätyttyä koulusta kotisoitteeseen) Reitti 1 Reitin 1 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla kalustolla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 1 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 1 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Reitti 2 Reitin 2 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 2 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %)

18 Reitin 2liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei 17

19 18 Reitti 3 Reitin 3 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 3 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 3 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Reitti 4 Reitin 4 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 4 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 4 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei

20 Reitti 5 Reitin 5 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei 19 Tarjoamme reitin 5 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 5 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Reitti 6 Reitin 6 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 6 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 6 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei

21 20 Reitti 7 Reitin 7 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 7 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 7 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Reitti 8 Reitin 8 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 8 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 8 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei

22 21 Reitti 9 Reitin 9 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 9 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 9 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Reitti 10 Reitin 10 liikennöinti tapahtuu vuosimalliltaan 1998 tai tätä uudemmalla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei Tarjoamme reitin 10 liikennöintiä tarjouskilpailuasiakirjojen mukaiselle sopimuskaudelle päivähintaan / päivä (alv O %) Reitin 10 liikennöinti tapahtuu koko sopimuskauden ajan tarjouskilpailuasiakirjoissa tarkoitetulla alkolukolla varustetulla ajoneuvolla (koskien myös tarjouskilpailuasiakirjassa Liite a/ Tilausliikenteen ehdot kohdassa Alihankkijan käyttäminen tarkoitettua vakinaisen alihankkijan käyttämää kalustoa). kyllä Ei

23 22 4. Ajokilometrin hinta Liikenteen muutoksista johtuvien liikennöintikorvausten muutosten sekä normaaleista koulupäivistä poikkeavien koulupäivien (lauantait) laskentaperusteeksi ilmoitan seuraavan ajokilometrin hinnan: arkisin / km ( alv 0 %) lauantaisin / km ( alv 0 %) 5. Hinnat kuljetettaville lisähenkilöille Tässä ilmoitetaan hinnat tarjouskilpailuasiakirjassa Liite e/ Tarjouspyynnön kohteet reitille kuljetettavaksi sanotuista henkilöstömääristä poikkeavien henkilömäärien kuljettamiselle. Hinta pyydetään ilmoittamaan joko hintana / henkilö/ päivä tai / henkilö/ kilometri 6. Tarjouksen voimassaolo Tarjouksemme on voimassa asti (huom. tarjouksen tulee olla voimassa ainakin asti) 6. Liitteet Oheistamme tarjoukseemme seuraavat liitteet (liitteet rastitetaan): kaupparekisterinote (todistukset toimitetaan kaikilta yhteenliittymän jäseniltä)** Jäljennös voimassaolevasta joukkoliikenneluvasta tai taksiluvasta verovelkatodistus (todistukset toimitetaan kaikilta yhteenliittymän jäseniltä) Verottajan todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus (todistukset toimitetaan kaikilta yhteenliittymän jäseniltä)** Vakuutusyhtiön todistus lakisääteisten eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta verovelkatodistus (todistukset toimitetaan kaikilta yhteenliittymän jäseniltä)** ** Kaupparekisterinote, verottajan ja vakuutusyhtiöiden todistukset voivat olla korkeintaan 3 kuukautta vanhoja tarjouksen päiväyksestä lukien. 7. Lisätietoja Lisätietoja voi myös antaa erillisellä liitteellä.

24 23 8. Päiväykset ja allekirjoitukset Päiväys Tarjoajan allekirjoitus

Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja.

Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. TILAUSLIIKENTEEN EHDOT KIRKKONUMMEN KUNNAN KOULUTOIMISTON TILAUSLIIKENTEEN HOITAMISESSA LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Oppilaat tulee

Lisätiedot

Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle.

Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle. Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULUKULJETUKSET LINJA-AUTOLLA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan

Lisätiedot

2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu 4) Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 5) Liikenteestä vastaava henkilö

2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu 4) Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 5) Liikenteestä vastaava henkilö Palveluliikenne 1/6 OMAT SOPIMUSEHDOT PALVELULIIKENNE SISÄLLYSLUETTELO YHTEISTYÖN PERIAATE 1) Yhteistyösitoumus LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA OSTAJAN ASEMA 2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija puh. muissa asioissa: sosiaaliohjaaja puh.

Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija puh. muissa asioissa: sosiaaliohjaaja puh. OSTOPALVELUSOPIMUSLUONNOS ERITYISOPPILAIDEN KULJETUKSET 1. Sopijapuolet Ostaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Ytunnus 2220682-7 Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön liite 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Ostaja: Kunta: Mäntyharjun kunta. Yhteystiedot: Ostajan edustaja:

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön liite 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Ostaja: Kunta: Mäntyharjun kunta. Yhteystiedot: Ostajan edustaja: 1 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön liite 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta: Mäntyharjun kunta Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Nimi: Yhteystiedot: 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista.

KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. 1 (6) KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE 1 OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Yhteystiedot: Liikennöitsijän edustaja: 2. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella ostaja ostaa valitulta

Lisätiedot

Liite a/ Tilausliikenteen ehdot

Liite a/ Tilausliikenteen ehdot 1 Tarjouspyynnön liitteet a-e Liite a/ Tilausliikenteen ehdot LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Oppilaat/kerholaiset tulee kuljettaa

Lisätiedot

Liite 1) Tilausliikenteen ehdot

Liite 1) Tilausliikenteen ehdot Liite 1) Tilausliikenteen ehdot LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Mikäli liikennöitsijä on esittänyt kohteen aikataulun muutoksia ja

Lisätiedot

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

Ostoliikennesopimuksen liite 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista.

Ostoliikennesopimuksen liite 1. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULUKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita, yhteydenotot on osoitettava

Lisätiedot

Liite 1. Tilausliikenteen ehdot LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA. Liikennöintivelvollisuus

Liite 1. Tilausliikenteen ehdot LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA. Liikennöintivelvollisuus Liite 1 Tilausliikenteen ehdot LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Mikäli liikennöitsijä on esittänyt kohteen aikataulun muutoksia ja ostaja

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

Sivistystoimi Tarjouspyynnön liite 5

Sivistystoimi Tarjouspyynnön liite 5 1 KUHMOISTEN KUNTA HANKINTASOPIMUSMALLI Sivistystoimi Tarjouspyynnön liite 5 ESI- JA PERUSOPETUSKULJETUKSET Sopijapuolet Ostaja Liikennöitsijä Kuhmoisten kunta/sivistystoimi Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen

Lisätiedot

LIITE 7 1 (1) Dnro 378/2016

LIITE 7 1 (1) Dnro 378/2016 Sopijapuolet Tilaaja Tilaaja: Osoite: Yhteyshenkilö Laskutusosoite: Liikennöitsijä: Liikennöitsijän nimi: Osoite: Yhteyshenkilö: Liikenteestä vastaava henkilö: 1. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä

Lisätiedot

LIITE 5. OSTOLIIKENNESOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Ostaja: Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Yhteystiedot: Liikennöitsijän edustaja:

LIITE 5. OSTOLIIKENNESOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Ostaja: Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Yhteystiedot: Liikennöitsijän edustaja: OSTOLIIKENNESOPIMUS LIITE 5. 1. Sopijapuolet Ostaja: Yhteystiedot: Ostajan edustaja: Liikennöitsijä: Yhteystiedot: Liikennöitsijän edustaja: 2. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella ostaja

Lisätiedot

Karvian kunta Oppilaskuljetus

Karvian kunta Oppilaskuljetus Karvian kunta 14.5.2013 Oppilaskuljetus OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

Liite a. Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja ja kuljetusten tulee olla perillä/lähteä

Liite a. Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja ja kuljetusten tulee olla perillä/lähteä 1 Liite a Tilausliikenteen ehdot LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja ja kuljetusten tulee olla perillä/lähteä sovituissa aikarajoissa. Asiakkaat

Lisätiedot

Tilausliikennesopimus

Tilausliikennesopimus 1 Tilausliikennesopimus Liite B 1. Sopijapuolet Ostaja: Kirkkonummen kunta Sivistystoimi / Perusturva Ervastintie 2 02400 Kirkkonummi Sopimusyhteyshenkilö Operatiivinen (aikataulut, poikkeusjärjestelyt

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Tilaajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Tilaajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: SOPIMUS Toimintakeskus Palokin kuljetus 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Perusturvakeskus Savikontie 15 82500 Kitee xxxx Liikennöitsijä: xxx osoite puh. sähköposti: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

LIITE 3. Tämän sopimuskokonaisuuden muodostavia asiakirjoja ovat. 4) Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa (JYSE2009PALVELUT)

LIITE 3. Tämän sopimuskokonaisuuden muodostavia asiakirjoja ovat. 4) Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot palveluhankinnoissa (JYSE2009PALVELUT) Sopimusluonnos LIITE 3 Jäljempänä mainittavat sopijaosapuolet ovat sopineet seuraavaa Sopijaosapuolet Tilaaja: Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut Yhteystiedot: PL 20, 02401 KIRKKONUMMI Ostajan edustaja:

Lisätiedot

Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua

Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua 1 Liite 1 Sopimus Sopijapuolet Tilaaja: Kirkkonummen kunta/ kunnanvaltuusto Toimittaja: Tässä sopimuksessa termillä tilaaja tarkoitetaan Kirkkonummen kuntaa ja termillä toimittaja xx:tä. Termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT

1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT 1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin sovittu.

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT. Sisällysluettelo:

OSTOLIIKENTEEN EHDOT. Sisällysluettelo: LIITE 3, Ostoehdot 1 (6) OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista, mikäli poikkeamasta on sovittu ostajan ja liikennöitsijän välillä.

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA Liite 2 1 (6)

RUOKOLAHDEN KUNTA Liite 2 1 (6) RUOKOLAHDEN KUNTA Liite 2 1 (6) Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA 25.11.2015

PERTUNMAAN KUNTA 25.11.2015 OSTOLIIKENTEEN EHDOT LIITE 5 Sivu 1/7 Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan koulukuljetuksen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen

Lisätiedot

Liite 3 OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULINJA. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta.

Liite 3 OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULINJA. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Liite 3 OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULINJA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

Tarjouspyyntö oppilaskuljetuksista Paraisten kunta-alueella Tarjouspyynnön liite nro 4

Tarjouspyyntö oppilaskuljetuksista Paraisten kunta-alueella Tarjouspyynnön liite nro 4 1 / 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Ostoliikennesopimuksen liite nro 1 Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole

Lisätiedot

Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen.

Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen. ISONKYRÖN KUNTA Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen.. OSTOSOPIMUS JA OSTOSOPIMUKSEN EHDOT - Perusturvatoimen kuljetuspalvelut Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä

Lisätiedot

O S T O L I I K E N N E S O P I M U S

O S T O L I I K E N N E S O P I M U S LIITE 3 O S T O L I I K E N N E S O P I M U S 1. Sopijaosapuolet Ostaja: RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 RANUA Y-tunnus: 0191974-8 Ostajan edustajat: Koulukuljetukset sivistystoimenjohtaja Outi Lohi Liikennöitsijä:

Lisätiedot

Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 3

Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 3 Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 3 OSTOLIIKENTEEN EHDOT PALVELULINJA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä,

Lisätiedot

Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat keskinäiseen yhteydenpitoon. Yhteistyön päätavoitteena on varmistaa asiakkaiden hyvä palvelu.

Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat keskinäiseen yhteydenpitoon. Yhteistyön päätavoitteena on varmistaa asiakkaiden hyvä palvelu. Ostoliikennesopimuksen LIITE 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT oppilaskuljetukset/asiointiliikenne Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista.

Lisätiedot

Liite no 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT

Liite no 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin sovittu. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

1 (7) OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULIIKENNE. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta.

1 (7) OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULIIKENNE. Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. 1 (7) OSTOSOPIMUKSEN EHDOT PALVELULIIKENNE Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

Nämä ehdot liitetään sopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei sopimuksessa ole erikseen toisin sovittu.

Nämä ehdot liitetään sopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei sopimuksessa ole erikseen toisin sovittu. SOPIMUSEHDOT Nämä ehdot liitetään sopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei sopimuksessa ole erikseen toisin sovittu. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita

Lisätiedot

Tilaajan yhteyshenkilö:

Tilaajan yhteyshenkilö: Sopimusmalli 1 SOPIMUS UIMAOPETUSPALVELUN TUOTTAMISESTA Sopimusosapuolet Yritys (jäljempänä palveluntuottaja) Osoite ja Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut (jäljempänä tilaaja) Jäljempänä termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 3

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 3 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 3 Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

Oppilaskuljetukset/ Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella

Oppilaskuljetukset/ Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella Oppilaskuljetukset/ Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ... 3 3 SOPIMUKSEN KOHDE...

Lisätiedot

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2008-2009 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2008-2009 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET 1 TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2008-2009 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut 2 TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA Tarjouskilpailuasiakirja no 3 PALVELULINJA OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN EHDOT. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen.

HAUSJÄRVEN KUNTA Tarjouskilpailuasiakirja no 3 PALVELULINJA OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN EHDOT. Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. HAUSJÄRVEN KUNTA Tarjouskilpailuasiakirja no 3 PALVELULINJA OSTOLIIKENNESOPIMUKSEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA 1. Liikennöintivelvollisuus 2. Liikennöitsijän

Lisätiedot

Nämä ehdot liitetään sopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei sopimuksessa ole erikseen toisin sovittu.

Nämä ehdot liitetään sopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei sopimuksessa ole erikseen toisin sovittu. SOPIMUSEHDOT Nämä ehdot liitetään sopimukseen. Näitä ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei sopimuksessa ole erikseen toisin sovittu. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Liite 4

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Liite 4 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Liite 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen.

Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen. ISONKYRÖN KUNTA Edellytämme, että tarjoaja sitoutuu solmimaan mallin mukaisen sopimuksen.. OSTOSOPIMUS JA OSTOSOPIMUKSEN EHDOT - Perusturvatoimen kuljetuspalvelut Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin: Fax: Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön puh. ja sähköpostiosoite:

Nimi: Osoite: Puhelin: Fax: Pankkiyhteys: Liikenteestä vastaava yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön puh. ja sähköpostiosoite: TARJOUSASIAKIRJA (Valpperin asiointiliikenne, liite nro 1) Tarjous tehdään tällä asiakirjalla sekä tämän asiakirjan liitteillä 2 ja 3. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt muut

Lisätiedot

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Viitaten. julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. Nimi. Y-tunnus: Pankkiyhteys: Tilausliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen. 1. Tarjoaja Nimi Yhteystiedot Y-tunnus: Pankkiyhteys:

Lisätiedot

Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta.

Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta. 1 Sivistyspalvelut Hallinto- ja talous TARJOUSKILPAILUN EHDOT Liikenneluvan voimassaolo Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään tarjouksessa tarkoitetun tilausliikenteen harjoittamiseen oikeuttava

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 4

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 4 Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien mukaan osoitettava

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 Sivistystoimi

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 Sivistystoimi MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 3 Sivistystoimi 10.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULUN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Lukuvuoden koululaiskuljetukset. Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut

TARJOUSPYYNTÖ. Lukuvuoden koululaiskuljetukset. Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut TARJOUSPYYNTÖ Lukuvuoden 2012-2014 koululaiskuljetukset + optio lukuvuodelle 2014-2015 Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut TARJOUSPYYNTÖ 17.2.2012 LUKUVUOSIEN 2012-2014 KOULULAISKULJETUKSET + OPTIO LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Liite 2 TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS, REITTI X (X URJALAN MATKA- HUOLTO X)

HANKINTASOPIMUS, REITTI X (X URJALAN MATKA- HUOLTO X) Urjalan kunta Tarjouspyynnön liite 1 D/52/08.01.01.02/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1: HANKINTASOPIMUS, luonnos 19.1.2016 Urjalan kunnan torikuljetusten hankinta ajalla 1.4.2016 31.3.2019 + 1 + 1 optiovuotta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Lukuvuoden koululaiskuljetukset Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut

TARJOUSPYYNTÖ. Lukuvuoden koululaiskuljetukset Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut TARJOUSPYYNTÖ Lukuvuoden 2010-11 koululaiskuljetukset + optio lukuvuodelle 2011-12 Kaustisen kunta, Sivistyspalvelut TARJOUSPYYNTÖ 24.3.2010 LUKUVUODEN 2010-2011 KOULULAISKULJETUKSET + OPTIO LUKUVUODELLE

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNTA 8.4.2016

PERTUNMAAN KUNTA 8.4.2016 OSTOLIIKENTEEN EHDOT LIITE 5 Sivu 1/8 Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan kuljetusten järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa ole erikseen toisin

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT. Sisällysluettelo:

OSTOLIIKENTEEN EHDOT. Sisällysluettelo: LIITE 3, OSTOLIIKENTEEN EHDOT 1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista, mikäli poikkeamasta on sovittu ostajan ja liikennöitsijän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA Pyydämme tarjoustanne Pohjanlinnun koulukuljetusten hoitamisesta. Kyse on Savonlinnan kaupungin vammaishuollon erityisoppilaista.

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1)

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA OSTOLIIKENNESOPIMUS 1 (11) Peruspalvelulautakunta. Sulkavan kunnan koulukuljetukset lv ja

SULKAVAN KUNTA OSTOLIIKENNESOPIMUS 1 (11) Peruspalvelulautakunta. Sulkavan kunnan koulukuljetukset lv ja SULKAVAN KUNTA 1 (11) Sulkavan kunnan koulukuljetukset lv. 2017-2018 ja 2018-2019 SULKAVAN KUNTA Liite 4 2 (11) 1. SOPIJAOSAPUOLET... 3 1.1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö... 3 1.2 Sopimuksen kohde ja

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

KOULULAISLIIKENTEEN OSTOSOPIMUKSEN EHDOT

KOULULAISLIIKENTEEN OSTOSOPIMUKSEN EHDOT Liite 2 KOULULAISLIIKENTEEN OSTOSOPIMUKSEN EHDOT Sisällysluettelo: YHTEISTYÖN PERIAATE 1. Yhteistyösitoumus LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA 2. Liikennöitsijän vastuu 3. Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 4. Liikenteestä

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSKILPAILU- ASIAKIRJA N:O 3 HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS 2 OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

O S T O L I I K E N N E S O P I M U S

O S T O L I I K E N N E S O P I M U S LIITE 3 O S T O L I I K E N N E S O P I M U S 1. Sopijaosapuolet Ostaja: RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 RANUA Ytunnus: 01919748 Ostajan edustajat: Koulukuljetukset sivistystoimenjohtaja Outi Lohi Perusturvan

Lisätiedot

HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA

HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA HENKILÖKULJETUSTEN HANKINTA LIIKENNÖINTISOPIMUS (MALLI) 1 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ... 3 3 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Se mitä tässä liitteessä todetaan liikennöitsijästä, koskee myös yhteenliittymää.

Se mitä tässä liitteessä todetaan liikennöitsijästä, koskee myös yhteenliittymää. OSTOEHDOT, LIITE 3 1 (8) OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista, mikäli poikkeamasta on sovittu ostajan ja liikennöitsijän välillä.

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNNAN VPL JA SHL KULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS

SODANKYLÄN KUNNAN VPL JA SHL KULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS SODANKYLÄN KUNNAN VPL JA SHL KULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAOSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ... 3 3

Lisätiedot

LUONNOS LIITE 6 SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN SEKÄ PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINNASTA

LUONNOS LIITE 6 SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN SEKÄ PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINNASTA LUONNOS LIITE 6 SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN SEKÄ PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Lopen kunta (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus: 0150919-1 Tilaajan yhteyshenkilö

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT. Sisällysluettelo: Asiakirja päivätty 1.10.2015

OSTOLIIKENTEEN EHDOT. Sisällysluettelo: Asiakirja päivätty 1.10.2015 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista, mikäli poikkeamasta on sovittu ostajan ja liikennöitsijän välillä. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT YLEISESSÄ JOUKKOLIIKENTEESSÄ, PAL- VELULIIKENTEESSÄ JA KOULULAISLIIKENTEESSÄ 2016-2018

OSTOLIIKENTEEN EHDOT YLEISESSÄ JOUKKOLIIKENTEESSÄ, PAL- VELULIIKENTEESSÄ JA KOULULAISLIIKENTEESSÄ 2016-2018 KIURUVEDEN KAUPUNKI KILPAILUASIAKIRJA NO 5 1 Z:\TEKSTIT2010OPETUS\LIIKENNEKILPAILUTUS2016\kesäkuun kilpailutus\ostoliikenteen ehdot.doc 26.5.2016 OSTOLIIKENTEEN EHDOT YLEISESSÄ JOUKKOLIIKENTEESSÄ, PAL-

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Anu-Liisa Kosonen puh , sähköposti:

Yhteyshenkilö: Anu-Liisa Kosonen puh , sähköposti: KEMIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja liite nro 4 OSTOLIIKENNESOPIMUS/KOULUKULJETUKSET 1. Sopijapuolet Ostaja: Kemin kaupunki Sivistyspalvelukeskus Valtakatu 26 94100 Kemi Liikennöitsijä: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN VPL JA SHL KULJETUKSET, IKÄIHMISTEN PÄIVÄ- TOIMINNAN KULJETUKSET, PAARIKULJETUS KITTILÄN TK-OYS OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS

KITTILÄN KUNNAN VPL JA SHL KULJETUKSET, IKÄIHMISTEN PÄIVÄ- TOIMINNAN KULJETUKSET, PAARIKULJETUS KITTILÄN TK-OYS OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS KITTILÄN KUNNAN VPL JA SHL KULJETUKSET, IKÄIHMISTEN PÄIVÄ- TOIMINNAN KULJETUKSET, PAARIKULJETUS KITTILÄN TK-OYS OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

1. Liikenneluvan voimassaolo

1. Liikenneluvan voimassaolo TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 2. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 Sivu 1/5 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot

1. Tarjoajan perustiedot

1. Tarjoajan perustiedot LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1B TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7.

Lisätiedot

O S T O L I I K E N N E S O P I M U S

O S T O L I I K E N N E S O P I M U S LIITE 3 O S T O L I I K E N N E S O P I M U S 1. Sopijaosapuolet Ostaja: RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 RANUA Ytunnus: 01919748 Ostajan edustajat: Koulukuljetukset hallintojohtaja Eija KokkoPetäjäjärvi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS 1 (9) (sisältö sitoo tarjoajaa tarjousta tehtäessä) Liite nro 4

SAVONLINNAN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS 1 (9) (sisältö sitoo tarjoajaa tarjousta tehtäessä) Liite nro 4 SAVONLINNAN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUSLUONNOS 1 (9) 1. SOPIJAOSAPUOLET... 2 1.1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö... 2 1.2 Sopimuksen kohde ja sopimushinta... 2 1.3 Liikennöinti... 3 2. LIIKENNÖITSIJÄN

Lisätiedot

12345 Postitoimipaikka puh

12345 Postitoimipaikka puh Tarjouspyynnön liite 4 SOPIMUS 1(9) Ostovuorot 1. Sopijapuolet Ostaja: Vihdin kunta Yhteystiedot: PL 13 (Asematie 30) 03101 Nummela puh. (09) 4258 3000 Liikenteenharjoittaja: Oy Liikennöitsijä Ab Yhteystiedot:

Lisätiedot

Liite 1) Tilausliikenteen ehdot

Liite 1) Tilausliikenteen ehdot Liite 1) Tilausliikenteen ehdot 477/135/2010 LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Mikäli liikennöitsijä on esittänyt kohteen aikataulun

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kohteesta

Lisätiedot

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET 1 TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET SIVISTYSPALVELUT BILDNINGSTJÄNSTER Hallinto- ja talousyksikkö Förvaltnings- och

Lisätiedot

TERVOLAN KUNTA Keskustie TERVOLA Koulukuljetukset: sivistysjohtaja Tarja Leinonen

TERVOLAN KUNTA Keskustie TERVOLA Koulukuljetukset: sivistysjohtaja Tarja Leinonen LIITE 3 OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Ostaja: Y- tunnus: TERVOLAN KUNTA Keskustie 81 95300 TERVOLA 0193249-1 Ostajan edustajat: Koulukuljetukset: sivistysjohtaja Tarja Leinonen Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä.

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä. TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista koskevaan tarjouspyyntöönne,

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön liite 5

OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön liite 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Tarjouspyynnön liite 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostosopimusta. Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on mahdollisuuksien

Lisätiedot

UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ SODANKYLÄN KUNTA Sivistyspalvelut 16.6.2010 UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1. OSTAJA... 3 2. HANKINTAMENETTELY...

Lisätiedot

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 TARJOUS TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS. - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS 1 MUHOKSEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS - Tarjouslomake - Tarjouksen kalustolomake - luettelo TARJOUS TARJOUS 2 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Asiakirjassa

Lisätiedot

Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %)

Tarjous koskee reittejä nrot: Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) Reitti : / km (alv 0 %) ULVILAN KAUPUNKI T A R J O U S Opetus- ja kasvatuslautakunta KOULUKULJETUKSET Tarjous tehdään tällä asiakirjalla 1. Tarjoaja Viitaten ostoliikenteen hoitamista koskevaan 29.4.2014 päivättyyn tarjouspyyntöönne

Lisätiedot

Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset

Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen mukaisesti. Tarjouspyyntöön

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

Palveluntuottaja: nn (jäljempänä Palveluntuottaja ) Y-tunnus: Palveluntuottajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Palveluntuottaja: nn (jäljempänä Palveluntuottaja ) Y-tunnus: Palveluntuottajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: nn (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Palveluntuottaja: nn (jäljempänä Palveluntuottaja

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä

Lisätiedot