SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO 3/2010. Barbara. nauttii spontaanimokista s.18. VOIKO TEEPUSSIN SYÖDÄ? s.24. Hae säätiön apurahaa! s.

Transkriptio

1 3/2010 SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO Barbara nauttii spontaanimokista s.18 VOIKO TEEPUSSIN SYÖDÄ? s.24 Hae säätiön apurahaa! s.5

2 pääkirjoitus SYKSY, TUO KESÄN MÄRKÄ JATKE timo ripattie rinomaisen miellyttävä kesä loppui vääjäämättä ja edessä on alkava pimeä vuodenaika. SAL:ssa ei kuitenkaan ole harkittu vajoamista syysmasennukseen, sillä syyskausi on täynnä aktiviteettia. Erityisesti kiirettä aiheuttaa joulukuussa valittava Journalistiliiton uusi liittovaltuusto, jonka valinnoissa ja järjestelyissä vierähtää vielä tovi jos toinenkin. Tähän mennessä tapahtunutta: Osastojen puheenjohtajat saivat kesällä ja alkusyksystä vinon pinon osastokirjeitä, joissa kysyttiin muun muassa ehdokkaita valtuutetuiksi ja Journalistiliiton hallitukseen sekä ehdokkaita liiton huomionosoitusten saajiksi. SAL:n syysseminaarissa valtuustoja hallitusehdokkaita käytiin jo alustavasti läpi, ja nyt hallitus on osastojen esitysten pohjalta tehnyt lopulliset valinnat. Onnea valituille! Samalla otettiin kantaa sääntömuutoksiin sekä toiminta- ja talouskertomukseen. Tapahtuu lähitulevaisuudessa: Jännitys tiivistyy kouriintuntuvaksi. Joulukuussa kokoontuva uusi valtuusto päättää ensi töinään liiton uuden puheenjohtajan, sekä liittohallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston kokoonpanon. Valtuuston nokkamiehet valitaan nyt ensin. Pölyn laskeuduttua ja aplodien vaimennettua aletaan käsitellä varsinaisia valtuustoasioita. Ansiomerkit ja sananvapauden stipendit pannaan jakoon. Kaikki tämä on uutta kaikille, sillä aikaisemmin valinnat tehtiin massiivisissa liittokokouksissa kerran neljässä vuodessa. Ei niitä nytkään sen useam min tehdä, mutta koko prosessi on huomattavasti kevyempi. Silti valmisteluihin vierähtää yhdistystasollakin helposti puoli vuotta, mikä on tietysti melkoinen voimainponnistus normaalien rutiinien päälle. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille mukana olleille! Silti, ei edes järjestöelämä ole pelkkää valtuustohässäkkää. Kustannustoimittajien tes-neuvottelut ovat täydessä käynnissä. Täytyy toivoa, että neuvottelupöydässä päästään tyydyttävään ratkaisuun, vaikka työnantaja onkin kyttäysasemissa keväällä alkavia lehdistön neuvotteluja ajatellen ja palkka-ankkuri yritetään taatusti juntata pohjaan oikein kunnolla. Jokaisella meistä on omat syymme uppoutua aikakauslehtiin. Syksyn toinen suuri järjestelyponnistus taas on ollut alueelliset journalismin päivät, joiden järjestelyissä SAL on ollut erittäin aktiivisesti mukana. Suunnittelu alkoi jo vuosi sitten ja suuntalinjojen selvittyä vetovastuu on siirtynyt järjestävien yhdistysten henkilökunnille. Mittava urakka on nyt kunniakkaasti suoritettu. Suomen kielen kaunein sana ei suinkaan ole aamu. Se on journalismi. Nautin lukea ammattitaitoisten urheilutoimittajien juttuja, joissa sujuva kynä yhdistyy syvälliseen taustatietoon ja terävään näkemykseen. Sari Mikkonen-Mannila Luova johtaja Mainostoimisto Skandaali ainutlaatuinen suhde Lopuksi: SAL:n perinteinen syysseminaari on osoittautunut oikein hyödylliseksi foorumiksi kehittää yhdistyksemme toimintaa yhä paremmin jäseniä palvelevaksi. Seminaarissa on aikaisemmin ideoitu muun muassa jäsenkysely, ja nyt esityslistalla oli valtuustoasioiden lisäksi SAL:n identiteetti. Asiasta lisää lehden sisäsivuilla! Loistavaa syksyä kaikille! Ismo Lehtonen 3 LÖÖPPI

3 6 TOTEUTA UNELMASI! Seminaari ideoi SAL:n syksyä. 18 Klovneria harrastuksena. kuva: Ilpo Koskela sisältö 3/2010 Pääkirjoitus... 3 Lööppi SAL:n syysseminaarissa... 6 Sallin ystäväkirja osa Tarina ryydittää lehtijutun...12 Perhevalokuva vallankäytön väline?...14 Lintulauta Annin kirjapalsta SAL harrastaa: Klovneria on mokaamisen taidetta Kustannustoimittajien työehtosopimusneuvottelut alkoivat Helmi-juttu: Iloista painonhallintaa Graafikko palaa taiteilijaksi...26 Kirja-arvostelu; Pia Ingström: Äitiä ikävä...28 Onko koeajan irtisanomissuoja olematon?...39 SAL:n apurahat 2010 jaettu...30 Sarjakuva...31 kuva: Jaana Virtanen 12 Tarinallisuus innostaa Tove Idströmiä. kuva: Satu Alavalkama Haettavana! Nyt! Suomen Aikakauslehdentoimittajain Säätiön apurahat ovat parhaillaan tarjolla. Hakuaikaa on lokakuun loppuun Yksittäiset stipendit ovat noin 500 euron suuruisia. Yhteensä jaossa on euroa. Stipendien saajat ja suuruudet päättää stipendityöryhmä. Jaossa pyritään painottamaan perusteita, joilla hakijan asema ja kilpailukyky työmarkkinoilla jos mahdollista entisestään paranevat. Apurahoja voi saada moniin mielekkäisiin tarkoituksiin; kirjantekoon, näyttelyn pystyttämiseen, perusteltuun matkaan, mutta ei työnantajan maksettavaksi kuuluviin tarkoituksiin tai työvälineisiin. Ideoiden omaperäisyys on hyväksi. Mieti, kuinka stipendin turvin voit järjestää itsellesi mieluisan irtioton arjen oravanpyörästä. Pane siis mielikuvitus liikkeelle ja rohkaistu rustaamaan hakemus! Hakemuksia otetaan vastaan vain sähköpostitse osoitteessa saation.apurahat@sal-info.org Saajille ilmoitetaan myönnetyistä apurahoista marras joulukuun vaihteessa Apuraha on käytettävä seuraavan vuoden (2011) aikana ja anottuun tarkoitukseen. Stipendin käytöstä on annettava myöntäjälle kirjallinen selvitys. Stipendiryhmä: Hanna Rajalahti, Kari Uittomäki sekä stipendiasiamies Hannu Koskela. 4 LÖÖPPI Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto SAL ry:n jäsenlehti 17. vuosikerta Päätoimittaja: Ismo Lehtonen, puh. (09) , ismo.lehtonen@aller.fi Toimitussihteeri: Kaija Plit, kaija.plit@sal-info.org Taitto: Unto Helo Muu toimituskunta: Kaisa Kauppila, Marko Korhonen, Sinikka Pihlamaa, Timo Ripatti SAL ry., Hietalahdenkatu 2 B 23, Helsinki, puh. (09) Puheenjohtaja: Ismo Lehtonen Asiamies: Kaija Plit Toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org Ilmoitushankkija: Erkki Hirvonen, puh , erkki.hirvonen@jippii.fi ISSN Painopaikka: Painoyhtymä, Teollisuustie 21, Porvoo 5 LÖÖPPI

4 6 LÖÖPPI Lööppi SAL:n syysseminaarissa Lisää väriä, VÄHEMMÄN VÄÄRINKÄSITYKSIÄ Pitääkö asiamies tuupata BB-taloon, jotta SAL saa valtakunnallista näkyvyyttä ja voimme järjestönä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun? Vai riittäisikö se, että SAL tekisi oikeita asioita jäsenistön, toimitusosastojen ja liiton suuntiin? Teksti: Jaana Virtanen Kuva: Kaija Plit Näitä ja monia muita SAL:n identiteettiä koskevia kysymyksiä pohdittiin porukalla jokasyksyisessä hallituksen ja osastojen seminaarissa. Aihetta lähestyttiin kolmesta näkökulmasta. Yksi ryhmä asettui jäsenen asemaan, toinen mietti kysymyksiä osastojen näkökulmasta ja kolmas hyppäsi Journalistiliiton housuihin. Jäsentä lähellä: koulutus ja Lööppi Tiuhimmin rivijäsen saa muistutuksen SAL:n olemassaolosta, kun koulutustilaisuuksien ilmoitukset ja muut tiedotteet tupsahtavat sähköpostiin. SAL tarjoaa koulutuksen myötä yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista. Neljä kertaa vuodessa jäsen saa käteensä Lööpin, jonka jutuissa käsitellään aikakauslehti- ja kustannusalan työtä ja tekijöitä. Useimmat haluavat lehden edelleen paperiversiona, mutta houkuttaisiko uusi formaatti lukemaan lehden tarkemmin? Myös visuaalista ilmettä voisi selkiyttää. Mitä vääriä käsityksiä jäsenellä voisi SAL:sta olla? Ryhmä arveli, että Journalistiliiton monimutkainen rakenne saa monet luulemaan, että SAL on edunvalvoja. Varsinainen tes-toiminta hoidetaan kuitenkin kattojärjestö SJL:n elimissä. Tässäkö SAL:n imagovärit? Tommi Tienhaara, Leena Mallat, Anna-Liisa Karhula ja Kaisa Kauppila visualisoivat ryhmätyönsä ideat. Osastoille ohjausta hallintoon SAL:n tehtävää osastojen näkökulmasta pohtinut ryhmä tähdensi hallinnollista opastusta. Journalistiliiton rakenteen vuoksi lausuntopyynnöt pomppivat organisaatioportaita ylhäältä alas: ensin SJL lähettää pyynnöt yhdistyksiin ja SAL välittää niitä edelleen osastoihin. Vastausajat ovat usein turhan lyhyitä, sillä niin yhdistyksissä kuin osastoissakaan asioista päättäviä kokouksia ei ole viikoittain. Osastojen toiveena onkin, että SAL olisi kokoava hallinnollinen voima. SAL:lta toivotaan rautalankamallia, jossa liitolta tuleva aineisto on muutettu helposti pureskeltavaan muotoon. Osastot saisivat Syysnuotassa kohosi koulutusta, yhteistyötä ja visua... Identiteettimme kasvaa ja muuttuu vuorovaikutuksessa muihin." oleellista tietoa, kun käsitteitä avattaisiin nykyistä enemmän. Osastoissa kaivataan myös vinkkilistaa toiminnan helpottamiseksi: nettisivuilla voisi olla osastojen vinkkejä toisilleen esimerkiksi onnistuneiden tilaisuuksien aiheista ja hyvistä tiloista. Mitähän se liitto meistä ajattelee? Journalistiliitossa arvostetaan SAL:n vilkasta omaa koulutustoimintaa. Ja siellä hieman kadehditaan SAL:n kattavia ja toimivia sähköpostilistoja, joiden avulla tiedotus on nopeaa ja tavoittaa jäsenistön laajasti. Toisinaan SJL turvautuukin omassa tiedonvälityksessään SAL:n apuun. Liitossa pidetään SAL:n yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa hyvänä, mutta mietitään myös, voisiko sitä olla nykyistä enemmän. Ryhmä arveli, että Journalistiliiton intresseissä voisi olla, että SAL:n ja muiden yhdistysten visuaalisessa ilmeessä voisi olla ripaus SJL:n ilmettä tai värejä. Uusi valtuustoryhmä avainasemassa Joulukuussa aloittavasta liiton uuden hallintomallin mukaisesta valtuustosta tulee liiton korkein päättävä elin. Tulevalla valtuustolla ja sen jäsenillä on ihan oikeaa valtaa. SAL:n ryhmällä on avaimet aikakauslehti- ja kustannusalan profiilin nostoon SJL:n valtuustossa. Ryhmä on 13 jäsenellään valtuuston toiseksi suurin ja lukumääräisesti yhtä suuri kuin SAL:n hallitus. Tavoitteena on, että valtuustoryhmä hitsautuu keskustelevaksi ja toimivaksi tiimiksi. Hyvää yhteistyötä ja ryhmähenkeä ei voi ulkopuolelta määrätä, vaan se on valtuutettujen itsensä vastuulla. Kukas SAL:n hännän nostaa, jollei... Onko SAL turhan vaatimaton? Pitäisikö omaa häntää nostaa enemmän? SAL:lla on oma journalistipalkinto. Seminaariväki pohtikin, toisiko palkinnon nykyistä parempi näkyvyys aikakauslehden- ja kirjantekijöiden työtä esiin ja tutuksi. Tosiasiahan on, että Suomessa ei liene montaa ihmistä, joka ei törmäisi SAL:n jäsenten kädenjälkeen. Kuten 60-vuotisjuhlajulisteessamme todettiin: Meitä seuraavat miljoonat. Siitä on ihan syytä olla rinta rottingilla. 7 LÖÖPPI

5 8 LÖÖPPI ystäväkirja Sallin osa 2 S uomen Aikakauslehdentoimittajain Liitossa on 23 toimitusosastoa ja jäseniä yhtä paljon kuin Huippuvuorilla asuu ihmisiä eli yli 2700 kappaletta. Huippuvuorilla matka lähimpään naapuriin voi olla satoja kilometrejä, mutta sallilaiselta lyhytkin matka naapuriosaston kollegan luo vie todennäköisesti kauemmin, sillä harvat tietävät minne päin pitäisi lähteä.nimi? WSOY:n toimitusosasto. S AL:n Teksti: Marko Korhonen ystäväkirjan toisessa osassa sallilaisten reittitietoja päivitetään jälleen neljällä toimitusosastolla. Vuorossa ovat WSOY, Talentum, Suomen Lääkärilehti ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Ystäväkirjan ensimmäinen osa ilmestyi Lööpin numerossa 2/2010. Syntymäpäivä? Olemme saavuttaneet varhais - teini-iän. Kotikatu? Bulevardi Keitä perheeseesi kuuluu? Pienipalkkaisia ja korkeasti koulutettuja kustannustoimittajia ja graafikoita. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Kärsivällinen, omistautunut, huumorintajuinen. Mitä pelkäät? Työpaikan menettämisen lisäksi palkan alennusta sekä keskieurooppalaisia syöksyvirtauksia. Mitä toivot? Terveyttä ja pitkää ikää. Suurin ongelmasi? SAP (= uusi taloushallinnon ohjelmisto). Kaikki olisi hyvin, jos...? Kansa jatkaisi kirjojen lukemista. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Lyhytnäköisyys ja jälkiviisaus. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Ei meillä ole varaa kateuteen. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Hesarin kulttuurisivut. ***** ***** >> 9 LÖÖPPI

6 10 LÖÖPPI Nimi? Talentumin toimitusosasto. Syntymäpäivä? Noin vuonna Kotikatu? Annankatu. Keitä perheeseesi kuuluu? Arvopaperi, Energia, Fakta, Markkinointi&Mainonta, Mediuutiset, Metallitekniikka, MikroPC, Talouselämä, Tekniikka&Talous, Tietoviikko sekä Suomen Laki ja ammattikirjat. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Aina ahkera ammattilainen. Mitä pelkäät? Yt-neuvotteluita. Mitä toivot? Työrauhaa, nousukautta, lisää liksaa. Suurin ongelmasi? Suurin haasteeni on mediaalan rakennemuutos. Kaikki olisi hyvin, jos...? Kyräiltäisiin vähemmän ja tehtäisiin yhdessä enemmän. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Matkalaskuohjelmat. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Media-alalla ei voi olla kateellinen kenellekään. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Firman matkalaskuohjelma. ********** Nimi? Suomen luonnonsuojeluliiton toimitusosasto Syntymäpäivä? Suomen Luonto -lehti puolestaan täyttää ensi vuonna jo kunnioitettavat 70 vuotta. Kotikatu? Kotkankatu Helsingissä. Keitä perheeseesi kuuluu? Päätoimittaja Jorma Laurila (perustajajäsen!), toimituspäällikkö Juha Honkonen, toimittajat Alice Karlsson, Johanna Mehtola, Antti Halkka ja Juha Kauppinen, joka on Avussa lainassa sekä toimituksen assistentti Elina Juva. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Oikeudenmukainen, kekseliäs, luotettava. Mitä pelkäät? Pelkään, että toimitusosastot lakkautetaan siis myös minut! Mitä toivot? Toivon, että osastopalautukset nousisivat. Suurin ongelmasi? Löytää pöytäkirjantarkistajia. Kaikki olisi hyvin, jos...? Jos luonto säilyisi puhtaana ja kauniina. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Mistään mitään piittaamattomat ihmiset. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Olen vähän kateellinen isoille toimitusosastoille, koska olen niin pieni. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Käyttämättömät TAKO-päivät. **** ** Nimi? Suomen Lääkärilehden toimitusosasto. Syntymäpäivä? Ollaan siis Kaloja. Kotikatu? Mäkelänkatu Helsingissä. Keitä perheeseesi kuuluu? Meitä on perheessä parhaillaan yksitoista vahvaa naista, jotka tekevät kerran viikossa noin 90-sivuisen printtilehden ja päivittäiset nettiuutiset. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Järki, tunteet ja tahto! Mitä pelkäät? Meidän perheessä ei pelätä, että rakennekynsi katkeaa tai että Lääkäritalon takaa löytyy outo lautakasa. Me pelätään, että hyvinvointiyhteiskunta rapautuu ja ihmiset kokevat, ettei verorahoilla saa palveluita. Pelottavaa on sekin, jos ay-liike hukkaa nuorison. Mitä toivot? Että ihmedieetit alkaisivat oikeasti tehota. Että telkkarista tulisi parempia ohjelmia. Että isot ja pienet lapset kokisivat olonsa turvalliseksi. Kaikki olisi hyvin, jos...? Kyräiltäisiin vähemmän ja tehtäisiin yhdessä enemmän. Suurin ongelmasi? Lääkäriliiton yt-neuvottelut ovat perheemme suurin uhka syksyllä Kaikki olisi hyvin, jos...?...vain lääketieteellinen tutkimus tuottaisi hyviä, turvallisia uusia lääkkeitä ja suomalaiset lääkärit jaksaisivat tutkia ja kehittää, jolloin meilläkin riittäisi aina uutta tärkeää kerrottavaa ja rypsiöljypitoista margariinia täysjyvä-pellavasiemenrouheleivän päällä. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Kyllä meitä naistoimittajia usein suututtaa naisten mitätöinti uutisissa, politiikassa, tieteessä ja taloudessa. Terveysjournalismin tila uhkaa rapistua, kun toimittajien erikoistumista lääketieteeseen ja terveyspolitiikkaan ei suosita. Usein näkee suututtavan huonoja ja sensaatiohakuisia juttuja esimerkiksi lääkkeistä tai rokotuksista. Joskus lääkäreiden yksipuolinen teilaaminen mediassa suututtaa, vaikkei ketään pidä kritiikittömästi ihaillakaan. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Kadehtiminen on ajanhukkaa! Me iloitaan iloitsevien kanssa. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Hei, miten tän cardiac arrhrythmia conditionin vois kääntää suomeks? ***** ***** kuva: esa ilmolahti 11 LÖÖPPI

7 12 LÖÖPPI Tarina ryydittää LEHTIJUTUN Jos juttujen vääntäminen alkaa maistua puulta, on aika lähteä koulutukseen. Marketta Rentola ja opettavat toimittajakonkareille, mistä löytyy luovuutta tarinankerrontaan. Teksti ja kuva: Satu Alavalkama Dramaturgi Tove Idström ja viestinnän kouluttaja Marketta Rentola lukevat mielellään tarinaksi kirjoitetun lehtijutun. Tarinallinen lehtijuttu voi olla esimerkiksi reportaasi, henkilökuva tai tulevaisuutta peilaava feature. Taitava toimittaja sijoittaa tarinallisuutta vaikka uutiseen. Tarinallisuus innostaa sekä lukijaa että kirjoittajaa. Jo vanha kansa kertoi tarinoita kolmesta pukista tai karhusta, kun haluttiin saada toiset muistamaan kuulemansa. Draaman kaari on edelleen sama: kertomuksen aluksi syntyy jännite, sitten paljastuu ristiriita. Noin kolmasosa ennen loppua tapahtuu käänne, joka johtaa yllättävään tai helpottavaan ratkaisuun. Idström puhui tarinallisuudesta lähes 30 freelance-toimittajalle ja kuvaajalle huhtikuussa Helsingissä. Marketta Rentola koulutti toukokuussa Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön stipendiaatteja Oriveden opistolla. Molemmat kertomisen taiturit ovat sitä mieltä, että hyviä tarinoita löytyy kaikkialta, jos osaa kuunnella ihmisiä siellä missä liikkuu. Lukija haluaa tietää, miksi juttusi koskettaa juuri häntä. Laita hänet välittämään. Tee henkilöistä mielenkiintoisia ja helppoja samastua." Taloustoimittaja Jenny Jännäri, ruokatoimittaja Marita Suontausta ja kouluttaja Marketta Rentola uppoutuvat tarinallisen kerronnan muotoihin Oriveden opiston puutarhassa. Tove Idström: Synnymme uteliaina Dramaturgi Tove Idström sanoo, että hyvä tarinankertoja kääntää yleisön huomion sisältöön. Osaaminen on niin vahvaa, että näyttelijän tai kirjoittajan työtä ei edes huomaa. Silloin myös sanoma menee perille helpoimmin. Käsikirjoituksen tai lehtijutun takana on aina ihminen, jolla on jokin viesti kerrottavanaan. Viesti voi olla ihmisen, yhteisön, yrityksen, tuotteen, maan tai kansakunnan tarina. Vastaanottaja on luonnostaan utelias ja jos teos herättää tunteita, hän tarttuu siihen, sanoo Tove Idström. Idstömin mukaan kirjoittaja tarvitsee valtamerellisen taustamateriaalia, jotta voi poimia juuri oikeat rakennusaineet tarinaan. Hän haluaa usein antaa yleisölle uskottavan, uuden näkemyksen maailmasta. Tiibetin uskonnollisen johtajan Dalai Laman elämästä kertovassa elokuvassa Kundun munkit rakensivat hiekasta mandalaa eli rukousta. Kun työ oli valmis, hiekka hajotettiin jokeen. Ohjaaja Martin Scorsese tahtoi arvattavasti kertoa meille, että ihmisen teot katoavat samalla tavoin ajan virtaan. Ne ovat arvokkaita, mutta niillä on vain aikansa, sanoo Idström. Marketta Rentola: pelkistä ideasi ja ole fiksu Viestintäkouluttaja Marketta Rentola miettii pitkään ennen kuin alkaa kirjoittaa. Hän päättää mikä tehtävä tarinalla on: opettaminen, oivalluksen tuottaminen, henkilön luonteen paljastaminen, perinteen välittäminen, vihollisen tuhoaminen tai myyminen. Kun keskittyy oleelliseen, ei tarvitse rönsyillä. Yksi aihe riittää yhteen tarinaan. Lukija haluaa tietää, miksi juttusi koskettaa juuri häntä. Laita hänet välittämään. Tee henkilöistä mielenkiintoisia ja helppoja samastua. Anna heille jotakin ja ota se pois. Luo lukijalle toive, että ennen loppua vääryys oikaistaan, sanoo Rentola. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan aika, paikka, henkilöt, tapahtuma ja loppuratkaisu. Joku haluaa jotakin ja jokin asettaa hänelle esteitä. Siitä seuraa pyrkimyksiä ja toimintaa. Auttaja tuo tarinaan käänteen, joka voi olla vaikkapa tieto menneisyydestä tai uusi ihminen. Sitä kautta tasapaino palautuu mutta uudenlaisena, sanoo Rentola. Tarinaan ei tarvita kielellistä loistoa, kerronta on taloudellista ja tyylikeinot niukkoja. Toimijoita on rajallinen määrä. Näköön, kuuloon ja hajuaistiin ja liikkumiseen liittyvät havainnot toki sallitaan, samoin ajalliset ja paikalliset leikkaukset. Etene leikkauksissa ripeästi, mutta varmistu että lukija pysyy kyydissä. Anna kappaleen alussa merkki: Pariisi, puoliyö, palmut jotakin joka vihjaa paikkaan, aikaan, henkilöön tai esineeseen, Rentola opastaa. Suorat lainaukset paljastavat ihmisten väliset suhteet, aatteet ja asenteet valtaan tai talouteen. Harjoittele kuuntelemaan mitä ja miten ihmiset puhuvat, Rentola sanoo. Hyvässä lopussa ei ole täti- tai setämäisiä opetuksia, kehotuksia, toivotuksia tai selityksiä. Ihannetilanteessa lukija voi päätellä mielessään loppulauseen, johon vahva alku on kantanut. Lopussa voidaan myös avata näkökulma johonkin uuteen. Maailma ei ehkä valmistunut tarinallasi, mutta se oli hyvä askel kehittymisen polulla. Kun kirjoitat: Mieti mitä haluat sanoa tarinallasi. Minkä haluat pysyvän muistissa? Tarinassa toisto auttaa muistamaan ja kolme toistoa luo kolmiulotteisuutta. Havainnoi: kuule, näe, haista ja maista. Kuuntele mitä ja miten ihmiset puhuvat ympärilläsi. Harjoittele: Muistele mitä tarinoita sinusta itseäsi kerrotaan sukutapaamisissa? Miten vanhempasi rakastuivat toisiinsa? Jos haastateltavallasi on tarina mielessään, kysy lisää kunnes tiedät kaiken. 13 LÖÖPPI

8 Perhevalokuva vallankäytön väline? Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, väitetään. Valokuvassa olevalle ihmiselle se kertoo enemmän kuin vieraalle, mutta vieraskin voi päätellä kuvasta enemmän kuin kuvattu edes haluaisi. 14 LÖÖPPI Teksti: Hannele Niemi P erhevalokuvat herättävät usein ristiriitaisia tunteita. Koskaan mikään ei tunnu näyttävän hyvältä. Liian iso nenä, liian ohuet jalat ja tukkakin roikkuu kuin riepu, vaikka ennen juhlia tuli käytyä kampaajalla. Ja pitikin taas sanoa jotain juuri sillä hetkellä, kun räpsähti. Tekisi mieli repiä suuri osa kuvista, ainakin ne missä itse on. Kuvissa samat tilanteet vaihtuvat, perhe istuu samalla sohvalla samassa järjestyksessä pääsiäisenä, jouluna, koulun päättäjäisjuhlien ja isän 60-vuotisjuhlien aikaan. Piinaavat kuvaustilanteet seuraavat toinen toistaan vuosikymmenien ajan. Tane määrää tahdin Perhevalokuva voi olla vallankäytön väline. Muistamisen arvoiset asiat ovat meille yksilöllisiä, silti perhejuhlissa Tane pitää huolen siitä, että kaikki läsnäolijat dokumentoidaan aina samalla tavalla. Kaikkien on pakko istua ja vetää suunsa hymyyn silloin, kun Tane huutaa kameran takaa muikku. Tane nauttii, hän saa komentaa, ja siitähän on otettava aina kaikki irti. Kuvien avulla voi rakentaa oman elämänsä tarinan mieleisekseen." Perheessä tuntuu olevan myös aina yksi linssilude. Hän työntää kasvonsa joka kuvaan, hallitsee meidän muistojamme parhaalla paikalla. Ei ihme, että linssiluteen ympärillä istuu useampikin vihaisen näköisenä. Kun kuvausta hoitaa yksi ja sama henkilö, hän myös puuttuu usein kuvista. Toisaalta kukaan ei huomaa ehdottaa, että joku muu kuvaisi ei sitä viitsi edes vaivautua, kunhan tämä vain olisi nopeasti ohi. Rakastuneet nuoret kuvaavat toisiaan alkuvaiheessa paljon, sitten kuvaaminen vähenee. Samoin perheessä ensimmäistä lasta kuvataan paljon, myöhemmin syntyneitä vähemmän. Kuvia myöhemmin selaillessa katselijasta saattaa tun tua, että onpa teidän Mikko ollut rakas ja ihana lapsi. Kirsiä on kuvattu paljon vähemmän. No, ei ole väliksikään, eihän hän ollut nätti edes lapsena. Kuvilla voi haavoittaa Voimauttavan valokuvauksen kehittäjä, valokuvaaja Miina Savolainen opettaa, että vallankäyttö ja loukkaaminen puuttuvilla valokuvilla voi olla tarkoituksellista. Erotilanteissa puoliso saattaa poistaa exänsä kokonaan tai osittain kuvakokoelmistaan. Lapsilta jäävät puuttumaan kokonaan ne kuvat, joissa he ovat toisen vanhempansa kanssa. Myös vammaiset normalisoidaan kuvissa joskus niin, että vamma ei näy. Suvun mustat lampaat eivät pääse piirongin päällä oleviin kuvagallerioihin. Tai juuri mustan lampaan kuva onkin se, jota äiti palvoo, ja sen kunnollisen velipojan rippikuva on mitäänsanomattomien joukossa. Joku puolestaan ihmettelee, mihin albumista on hävinnyt osa kuvista. Sensuuri toimii vaivihkaa vuosien kuluessa. Kuva myös korjaa Jos tunnet, että sinun kuvahistoriasi on vaillinainen, voit täyttää aukot vaikka uudelleen. Miina Savolainen opettaa kursseillaan albumikuvatyöskentelyä, jolla voidaan tutkia yksilön elämän teemoja ja jäsentää ne uudelleen. Kuvien avulla voi rakentaa oman elämänsä tarinan mieleisekseen. Ihmisellä on tarve eheytyä sisäisesti. Sen voi tehdä kokemalla asioita uusina ja voimaannuttavina kokemuksina. Valokuvaaja Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvakirja ilmestyi vuonna Omia kuvia kannattaa katsoa uusin silmin: millainen elämä on muokannut minua, millaisia tarinoita kuva kertoo ihmisten välisistä suhteista, näkyvätkö kuvassa omat arvot ja tahto, millainen minä olen ollut ja millaiseksi minä olen tullut. Kuvien avulla voit valita jonkun puolen, mitä itsessäsi tutkit, oman minän erilaisia puolia ja rooleja: minä, tytär, äiti, vaimo, työntekijä, ystävä Oletko tullut näkyväksi omana itsenäsi vai ovatko roolisi olleet ulkoisia. Jossakin siellä lasten ja puolison takana olet sinä itse. Kuvat herättävät yleensä voimakkaita tunteita. Niiden avulla voi pysähtyä miettimään, kuka minä olen ja mistä tulen ja minne olen matkalla. Niiden avulla voi myös tietoisesti opetella hyväksymään itseään. Tuo pieni tyttö tuossa kuvassa olen minä, miten suloinen minä olen. Hän on minussa, minä olen hän vielä aikuisenakin. Kirjoitus perustuu Miina Savolaisen järjestämään voimauttavan valokuvauksen kurssiin Lahdessa vuonna 2009, jonka jutun kirjoittaja kävi SAL:n apurahan turvin. 15 LÖÖPPI

9 Anni Lintula on Demin toimitussihteeri. Tällä palstalla hän ruotii journalismia käsitteleviä tietokirjoja ja muita työntekoa inspiroivia opuksia. Palaute: Myös artikkelin voi ajatella koostuvan kohtauksista: kukin tekstin kappale on oma kohtauk sensa, ja kohtauksia yhdistelemällä syntyy jutun dramaturgia. 16 LÖÖPPI Anders Vacklin, Janne Rosenvall ja Are Nikkinen: Elokuvan runousoppia. Käsikirjoittamisen syventävät tiedot (Like 2007) kirjakaupoissa. Lue paljon kaunokirjallisuutta on tuttu mantra journalisteille. Koska tietoa ja tarinoita on tarjolla lähes rajattomasti ja kilpailu lukijoista on tulista, toimittajan pitäisi pystyä kirjoittamaan entistä koukuttavampia ja mieleenpainuvampia juttuja. Ratkaisua etsitään yhä useammin draaman keinoista. Tarinallisuutta voi kuitenkin omaksua muutenkin kuin proosaa lukemalla nimittäin elokuvista. Elokuvia katsomalla voi esimerkiksi oppia havainnoimista, draaman kaaren rakentamista ja sitä, miten saada lukijassa aikaan vahvoja tunnereaktioita. Kelpo työkalu elokuvien analysoimiseen on käsikirjoittajakolmikko Anders Vacklinin, Janne Rosenvallin ja Are Nikkisen teos Elokuvan runousoppia. Käsikirjoittamisen syventävät tiedot. Kirjassa käsitellään muun muassa henkilöhahmojen luomista, elokuvan juonen lainalaisuuksia, kohtaustyyppejä, konfliktin merkitystä ja elokuvan teeman ja aiheen eroja. Vaikka teos ei olekaan toimittajille tarkoitettu, monia sen neuvoja voi soveltaa journalistiseen Elokuvastakin voi oppia Elokuvan runousoppia -teos pureutuu elokuvakäsikirjoituksen työstämiseen. Kirjan avulla myös journalisti voi oppia hyödyntämään teksteissään elokuvallista ajattelua. kirjoittamiseen. Esimerkiksi ensimmäisessä, henkilöhahmoja käsittelevässä luvussa käsikirjoittajaa varoitetaan luokittelemasta tai tuomitsemasta henkilöhahmoja. Jos kirjoittaja suhtautuu asenteellisesti henkilöhahmoon, hän välittää katsojalle oman suhtautumistapansa eikä suinkaan henkilöhahmon näkökulmaa ja suhdetta maailmaan. Tämän neuvon soisi myös kaikkien journalistien muistavan. Oppeja annetaan myös havainnoimiseen. Havaintoja ei kuitenkaan pidä tehdä mistä sattuu: onnistuneen elokuvan perusedellytys on, että havainnot tukevat ja kuljettavat tarinaa. Henkilön eleet, vaatetus ja vaikkapa puhetyyli kertovat kaikki jotain oleellista esimerkiksi hahmon tuloista, uskonnosta, yhteiskunnan arvoista tai iästä. Samalla tavalla myös journalistin pitäisi havainnoida ympäristöään ja haastateltaviaan: meren pinnalla tanssahtelevat auringonsäteet tai haastateltavan pulleat varpaat sopivat osaksi juttua vain silloin, jos ne paljastavat aiheesta tai henkilöstä jotain jutun kannalta merkittävää. Toimittajan näkökulmasta kiinnostava on myös kirjan luku, joka käsittelee elokuvien kohtauksia ja kohtaustyyppejä. Myös artikkelin voi ajatella koostuvan kohtauksista: kukin tekstin kappale on oma kohtauk sensa, ja kohtauksia yhdistelemällä syntyy jutun dramaturgia. Ihan niin kuin havaintojenkin, kohtausten tehtävä on kuljettaa tarinaa eteenpäin. Hyvä kohtaus ei synny siitä, että kirjoittaja haalii mahdollisimman paljon yksityiskohtaista tietoa jostakin tapahtumasta ja kuvailee sitä äärimmäisen tarkasti. Sen sijaan kirjoittajan on ymmärrettävä, mitä kohtauksella halutaan saavuttaa. Kohtauksessa tuodaan ilmi jokin tähdellinen asianlaita ja sen jälkeen siirrytään eteenpäin. Kirjassa muistutetaan varsinkin ensimmäisen koh tauksen tärkeydestä mikä pätee toki myös lehtijuttuihin. Hyvä neuvo on, että ensimmäinen kohtaus tulisi kirjoittaa kaikilla viidellä aistilla: Haiseeko haastateltavan hajuvesi imelältä? Onko huoneessa epätavallisen kylmä? Huriseeko tuuletin häiritsevästi? Ja niin edelleen. Parasta antia kirjassa on osuus, joka käsittelee tunteiden kirjoittamista. Käsikirjoittajalle annetaan luvussa yksityiskohtaisia ja kieltämättä hieman vaikeaselkoisia vinkkejä siitä, miten hahmolle luodaan emotionaalinen kaari ja miten kirjoittaja voi hyödyntää tekstissä ristiriitaisia tunteita. Toimittajan vinkkelistä luku on mielenkiintoinen siksi, että se saa ajattelemaan tunteiden välittämisen merkitystä journalismissa. Yleensähän parhaiten mieleen jäävät jutut, jotka saavat aikaan voimakkaita tunnereaktioita. Mikä elokuva sitten kannattaisi katsoa, jos haluaa imeä vaikutteita tehokkaiden kohtausten kirjoittamiseen, draaman kaaren rakentamiseen ja tunteiden välittämiseen? Oma suosikkini on ruotsalaisen Mikael Håfströmin ohjaama elokuva Pahuus (2003), joka pöyhii sisäoppilaitoksen raakuuksia teiniikäisen pojan näkökulmasta. Tarinassa lihaskimppu poika yrittää hillitä vihaansa, vaikka häntä piestään ja kiusataan niin kotona kuin koulussakin. Kohtaukset ovat vaikuttavia, ja tarina herättää tunteita säälistä kiukkuun ja turhautumiseen. Jännite syntyy, kun katsoja odottaa, koska poika saa tarpeekseen ja kostaa kiusaajilleen. Saman tarinan voi toki myös lukea Jan Guilloun teoksesta Pahuus, johon elokuvakin perustuu. Harmi vain, ettei lukukokemus ole yhtä väkevä kuin aiheesta kertova elokuva. Anni Lintulan tämänkertainen kirja-arvostelu on Lintulauta-sarjan viimeinen. Lämmin kiitos ja kaiho Annille, mutta myös onnittelut uudesta työstä Demilehden toimituspäällikkönä! 17 LÖÖPPI

10 Tällä palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Mikä harrastus antaa sinulle intoa ja potkua? Kerro siitä Lööpille! Kerro kaikille sallilaisille! Yhteystiedot Lööpin etusisäkannessa. Klovneria on mo kaamisen taidetta 18 LÖÖPPI Punainen nenä päähän, ilmeitä korostava maski, kukkahattu ja värikkäät vaatteet päälle: keski-ikäisestä toimittajasta, järjestöaktiivista ja perheenäidistä tulee Barbara-klovni, joka katsoo maailmaa kuin viisivuotias. Kuvat: Reijo Koirikivi/Studio P.S.V. Teksti: Päivi Kangasniemi P allonenä ja hassu hattu eivät yksin tee klovnia, vaan se on vaatinut koulutusta, kokemusta, asennetta ja kykyä mokata spontaanisti. Barbara-klovnini syntyi noin 16 vuotta sitten, kun Oulun Työväen Näyttämö ja tanssikoulu Saridance järjestivät pellekurssin jäsenilleen, kouluttajana Anna-Kaisa Järvi alias ammattiklovni Stella. Kurssilla harjoittelimme muun muassa pellekävelyjä, puhetapoja, maskeerausta omia piirteitä korostaen, pukeutumistyylejä sekä helppoja akrobatia- ja taikatemppuja. Harjoitusten kautta etsimme pelle karaktääriämme: miten minun klovnini liikkuu, puhuu ja ilmaisee tuntemuksiaan. Lopuksi esiinnyimme Tanssia tyrkyllä -tapahtumassa ympäri Oulua sekä teimme Stellan Suureen Tähtivarietee-show hun version Romeosta ja Juliasta. Barbara sai positiivista palautetta, homma oli hauskaa, ja niin klovnini jäi elämään. Herkkyyttä tilanteessa Klovnerian sanotaan olevan mokaamisen taidetta. Se ei ole näyttelemistä, ei harjoiteltuja vitsejä eikä taidokkaita kaatumisia. Klovni suhtautuu maailmaan kuin lapsi, sataprosenttisella itsetunnolla: katsokaa, kuinka hienosti minä osaan! Klovnin ilmaisuskaalassa kaikki tunteet tulevat esiin ääri asennoissaan. Pelle ei aina ole iloinen vaan voi olla myös ujo, surumielinen, diivaileva tai komenteleva. Barbara on naiivi ja helposti innostuva, mutta osaa myös loukkaantua traagisesti, jos jokin asia menee pieleen. Mokaaminen vaatii herkkyyttä huomioida ympäristöään. Pelle reagoi äkillisiin ärsykkeisiin samalla energialla kuin koko esitykseen. Kimmokkeita tulee usein yleisöltä, ja myös pellekumppani voi niitä syöttää. Vaikka esitys on hyvin suunniteltu ja harjoiteltu, itse juttu on se, mikä tulee yllätyksenä itsellekin. Olimme esimerkiksi Stellan kanssa hyväntekeväisyysgaalassa opettamassa huivitanssia. Stella näytti yleisölle koreografiaa, muttei voinut samalla levittää käsiään ja pitää mikrofonia, joten hän antoi sen Barbaralle. Barbara yritti pysyä mikin kanssa Stellan perässä, jolloin johto meni käsien ja huivin kanssa sotkuun. Jatkoimme sekoilua mikrofonin kanssa ja teimme siitä numeron. Pellekumppanini Gilda - Geena taas tekee akrobatiatempuissa suuren numeron siitä, miten hän saa asennot tehtyä siveellisesti pitkässä halkiohameessaan. Hauska tilanne tuli eräällä kirjastokeikalla, jossa kysyin yleisöltä, kuinka moni heistä osaa lukea. Käsiä nousi ylös, ja totesin barbaramaisen tyytyväisenä: Lapsista melkein kaikki osaavat, mutta aikuisista vain kaksi! Yleisö purskahti nauruun, sillä yleensä lapsia huvittaa, kun aikuiset mokaavat. 19 LÖÖPPI

11 Parasta pelleilyssä on se, että saa ihmiset nauramaan. Onnistuneet esitykset jäävät mieleen, ja siksi pellenenä ja kukkahattu on puettava ylle aina uudelleen." 20 LÖÖPPI Räppiä, loruja, sairaalaklovneriaa Eniten olen esiintynyt La Bella Ladies -ryhmässa aikuisten juhlissa. Toivotamme vieraat ovella tervetulleiksi ja myöhemmin esitämme varsinaisen ohjelmamme, joka saattaa olla esimerkiksi tanssi- tai flirttikoulutusta. Salsatanssiakin olemme opettaneet monet kerrat, vaikka ryhmämme ainoa lajia harrastanut ei ole enää ollut mukana. Räätälöimme ohjelman tilaajan mukaan, ja usein olemme sanoittaneet kohdeyleisölle sopivan räpin: pilleriräppiä apteekin juhlaan, pedagogiaräppiä kasvatustieteilijöille, synnytysräppiä kätilöille ja putkifirmalle tietysti putkiräppiä. LVIfirman kesäjuhlassa lausuimme runoja pöydällä seisten eri kielillä teksti oli suoraan timanttilaikkaesitteestä. Kirkon diakoniapäivillä esitimme muodostelmarunoutta: lastenloru ja erilaisissa ryhmämuodostelmissa ja akrobatia-asennoissa. Viimeksi esiinnyin kahden äidinkielenopettajan syntymäpäiväjuhlissa, johon etsin lausuttavaksi heidän omia tekstejään, en suinkaan runoja vaan pätkiä heidän toimittamiensa oppikirjojen esipuheista. Ennen taiteellista osuutta vedin taukojumpan juhlavieraille. Sairaalaklovneriaa olemme opetelleet göteborgilaisen Alice Barten alias Baiba-klovnin johdolla. Hänen edustamassaan sairaalaklovneriassa pellet eivät pukeudu valkoisiin takkeihin, vaan ovat osastolla ulkopuolisia vieraita. Heidän tehtävänsä on rikkoa sairaalan ankea tunnelma, hoitaa lasten tervettä puolta ja samalla viedä myös omaisten huomio hetkeksi pois sairaudesta. Pellet eivät välttämättä edes pidä esitystä sairaalan osastolla, vaan vierailevat huoneissa jonkin tekosyyn varjolla, esimerkiksi kuuntelevat seinistä sykettä jollain stetoskooppia matkivalla esineellä. Potilas saa rauhassa seurata pellen touhuja ja on kerrankin tilanteessa, jossa hän ja hänen sairautensa ei ole tapahtumien keskipisteessä. Klovniryhmämme oli lasten syöpäosastolla vierailemassa, ja pelleparillani oli patterilla toimiva muovihyrrä, jonka pyörivät siivekkeet näyttivät pelottavilla, jos ei hoksannut niiden olevan pehmeää muovia. Huoneessa oli maahanmuuttajaperhe, ja Gilda-Geena, joka itse asiassa ei pidä lapsista vaan mieluiten flirttaa miesten kanssa, alkoi härnätä perheen isää vekottimellaan. Sekös nauratti perheen lapsia. Perhe ei puhunut suomea, mutta yhteinen huumorin kieli löytyi. Herkkuhetkiä keikoilta Parasta pelleilyssä on se, että saa ihmiset nauramaan. Onnistuneet esitykset jäävät mieleen, ja siksi pellenenä ja kukkahattu on puettava ylle aina uudelleen. Lapsiyleisöille olen soolona esittänyt Barbaran Sirkusta, jossa esiintyvät pelottomat eläintenkesyttäjät, korkeuksia uhmaavat nuorallatanssijat, taidokkaat jonglöörit ja painovoimaa uhmaavat akrobaatit. Käytännössä Barbara laittaa lapset "Sokeri on suloista, ja samaa sanon sinusta!" heittämän palloa renkaan läpi, kävelemään barbinuken pitsipäivänvarjon kanssa kuminauhalla, tekemään estradimatolla kuperkeikkoja, ja lopuksi kaikki halukkaat pääsevät sirkuseläinparaatiin kukin mieleisenään eläinhahmona. Kerran kyläjuhlissa paikalliset teinipojat innostuivat esittämään melkoisia akrobatiatemppuja. Eräänä syksynä tein kiertueen kaikkiin Oulun kirjastoihin: yritin numerossa taikoa hatusta pupua, mutta sieltä tuli lorukortteja, joita luin yhdessä lasten kanssa. Olin kerran aloittamassa samaa esitystä koulussa, jonka jumppasalissa oli 150 lasta esikoululaisista varhaisteineihin. Opettajat yrittivät hiljentää takarivin isoja poikia, mutta supatus ei ottanut laantuakseen. Klovni vaatii esiintyessään kuitenkin ehdotonta huomiota, ja siksi odotin ihan rauhassa katsoen jokaista supattajaa vuoron perään, mitään puhumatta. Kohta sali hiljeni katseeni voimasta. Olin esiintymässä Gilda-Geenan kanssa ystäväni valokuvanäyttelyn avajaisissa. Tulimme tietysti paikalle ennen vieraiden saapumista, ja salissa oli myös valokuvaajan iäkäs appi. Hänet oli ihan ensimmäiseksi häädettävä tilasta, jotta olisimme voineet suurieleisesti toivottaa hänetkin tervetulleeksi. Taiteellispainotteisen ja korkeakulttuurillisen ohjelman jälkeen hyvästelytilanteessa tämä harmaantunut gentlemanni kertoi rakastuneensa Barbaraan. Myöhemmin sain kutsun perheineni herran 80-vuotispäiville. Hänen yllätyksekseen menin sinne Barbarana, esitin muutaman herttaisen runon ja lopuksi kokosin vieraista kuoron onnittelulauluun. Rakastuminen oli ilman muuta ollut molemminpuolista. Sisäinen klovniuteni Klovneriasta suuri osa on improvisointia, ja eniten pidänkin keikoista, joilla ei ole kummoista esitystä vaan enemmän tilanteessa mukana olemista. Tällainen keikka oli kehitysvammaisten naamiaisjuhlassa, jossa tarjoilin yleisölle korista makeisia, jututin ihmisiä ja arvoin heille paperilelulla halauksia, loruja ja lauluja; en muuten heti edes erottanut naamiaisasujen alta, ketkä kaikki olivat henkilökuntaa ja ketkä asuntolan asukkaita. Kun olen kohdannut ihmisiä Barbarana, olen päässyt paljolti eroon ujoudestani. Sisäisen klovniuteni olen löytänyt tavallaan siitä Päivistä, joka olin joskus viisivuotiaana. Olen oppinut havaitsemaan ympäristöä lapsen tai siis pellen lailla, löytämään yksityiskohtia, joita aikuiset eivät yleensä huomaa. Ei tästä mitään hyötyä ole, mutta onpa elämä himpun verran hauskempaa! 21 LÖÖPPI

12 Kustannustoimittajien työehtovaliokunnassa ahkeroivat Kaisa Kauppila (WSOY), Tomi Sihvo (Tammi) sekä Journalistiliitosta puheenjohtaja Arto Nieminen ja työehtoasiamies Sanna Nikula (kuvassa oikealta vastapäivään). Lisäksi työehtovaliokuntaan kuuluu Mari Rakkolainen Otavasta. Kustannustoimittajien työehtosopimusneuvottelut alkoivat: Hyvästä kannattaa maksaa AINA! Suurten kustannustalojen myrskyisä tilanne on noussut kulttuurikeskustelujen ykköspuheenaiheeksi. Sama teema on luonut oman synkän varjonsa myös kustannustoimittajien työehtosopimusneuvotteluihin. Muuttuvassa mediaympäristössä henkilöstön tehtäväkenttä laajenee, totutulle laadukkaalle toimitustyölle jää entistä vähemmän aikaa. 22 LÖÖPPI Teksti: Kaisa Kauppila Kuva: Kaija Plit V almistautuminen alkavaan neuvottelurupeamaan aloitettiin jo viime vuoden puolella. Kustannustoimittajien työehtovaliokunta on analysoinut kustannusalan yleistä ja taloudellista tilannetta. Vanhaa työehtosopimusta on käyty läpi huolella ja pohdittu muilla aloilla tehtyjen ratkaisujen vaikutuksia. Kustannusalan murros mietityttää Tärkeimmiksi teemoiksi keskusteluissa ovat nousseet kustannusalan murros ja se, miten me itse voimme vaikuttaa siihen, että työmme säilyy yritystemme ydintoimintana. Perinteisesti sisältötyö on ollut kustannustalojen ydintä, ja toivoa sopii, että työnantajan näkemys on edelleen kanssamme yhtenevä. Viimeaikaisten leikkausten seurauksena sisältötyötä on alkanut valua entistä enemmän ulos. Tehtyjä työvoiman supistuksia perustellaan kustannussäästöillä, mutta samalla kasvaa huoli suuremman työtaakan vaikutuksesta työn laatuun. Uskon, että lukijat haluavat mieluummin hyvin toimitetun kuin virheitä vilisevän kirjan. Tämä vaatii toimittajan aikaa, ja erilaisia projekteja on vaikea puristaa samaan tehokkuusmuottiin. Toimitustyön perusluonne pysyy kaikesta huolimatta samana: se on yhteistyötä kirjailijan tai työryhmän kanssa hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Oli lopullinen julkaisualusta mikä tahansa, kustannustoimittajan ja graafikon ammattitaidolla sisältö pysyy yhtenäisenä, jäsenneltynä ja parhaana mahdollisena lukukokemuksena. Yhä vielä tärkein tuotteemme on luettavaksi tarkoitettu sisältö, josta kuluttaja on valmis maksamaan, ei brändätty kirjailija tai pramea mainoskampanja. Hitaasti kiiruhtaen muutokseen Kustannustaloissa on reagoitu muuttuvan mediaympäristön vaatimuksiin äkkipikaisesti. Paljon puhutut lukulaitteet ovat kohta kaikkien ulottuvilla, mutta huonosti ennustettava tulevaisuus ei kerro, kuinka nopeasti kirjoja kuluttavat suomalaiset siirtyvät paperikirjoista sähköisiin sovelluksiin. Sovellusten kirjo lisääntyy koko ajan: suosikkiromaani halutaan ehkä vielä lukea hitaasti sivuja kääntelemällä, runout ta tehdään ja jaetaan netissä, tietoa halutaan jäsenneltynä suoraan kännykkään ja koulujen oppimisympäristöt käsittävät kaikki edellä mainitut vaihtoehdot interaktiivisena tietenkin. Kaikkeen tähän täytyisi kustannustaloissa valmistautua ja investoida, mutta sähköisistä sisällöistä saatavat tuotot ovat kaikille vielä epäselviä. Siirtymäaikaa ja harkintaa tarvitaan, jotta muutos pysyy hallittuna eikä kustannustalojen ydinosaamista heitetä pyykkäysvimmassa pois pesu veden mukana. Nöyristelyyn ei aihetta Syyskuussa aloitettujen työehtosopimusneuvottelujen lähtötilanne on täysin erilainen viimekertaiseen verrattuna. Kustannusyritysten paineet säästää henkilöstökuluista ja investoida uusiin tuotteisiin tiedetään. Uhkana ovat myös Elinkeinoelämän keskusliiton vaatima palkankorotuskatto ja muiden alojen viime kierrosta huomattavasti alhaisemmat korotukset. Paljon painaa myös meidän vaa assamme: ilman osaavaa ja innostunutta toimittajakuntaa on vaikea saada monipuolista ja kuranttia tavaraa opetussuunnitelmia vastaaviksi sisällöiksi, myyviksi pokkareiksi, lukulaitteisiin tai tarvepainamiseen. Se vaatii myös työnantajalta ymmärrystä taata tarvittava työrauha ja työskentelyn edellytykset myllerryksen keskellä, varmistaa henkilökunnan riittävä osaaminen ja neuvotella yhdessä tarvittavat pelisäännöt uusien toimintaympäristöjen haltuunottoon. Meidän ei ole syytä nöyristellä vaan osoittaa työnantajalle, että hyvästä kannattaa myös maksaa. Pitemmän päälle se kannattaa aina. 23 LÖÖPPI

13 Helmi-sarjassa Veli-Matti Jusi kertoo, miten hän eli pelkällä vedellä viikon yhteisellä Viron juttumatkalla päätoimittaja Jouni Flinkkilän ja valokuvaaja Jyri Vendelinin kanssa. Rasvani jäi Tarttoon Iloista painonhallintaa En tiedä, tuliko jutusta helmi, mutta sitä tehdessämme laihduimme kuudessa päivässä seitsemän kiloa. Sitä voisi ehkä jo kutsua itsensä peliin laittamiseksi. 24 LÖÖPPI TEKSTI VELI-MATTI JUSI K un lähdin tekemään Iloista painonhallintaa -juttua Seuraan tammikuussa 2000, en tiennyt edes paikkaa, mihin olen menossa. Idea oli hyvän tallinnalaisen ystäväni, tallinnalaisen valokuvaajan Jyri Vendelinin, ja mikä tietysti hiukan auttoi toimituksen johdon tukikin oli ilmeinen. Päätoimittaja Jouni Flinkkilä lähti nimittäin vapaaehtoisena talvilomalaisena matkaan mukaan. Astuimme Tallinnan lauttaan, menimme Suomenlahden yli ja Tallinnan satamassa meitä odotti Jyri autoineen. Saman tien lähdimme ajamaan kohti Tarttoa. Matkalla pysähdyimme vain kerran. Nautimme olutkolpakolliset puolimatkassa Mäekülassa ja tiesimme sisimmässämme, että ne olisivat viimeiset ainakin viikkoon. Strategisia pommittajia Talvinen Viro oli kaunis, pakkasta aika paljon ja maisemat raikkaan valkoiset. Me menimme Tarttoon ja jatkoimme vielä vähän matkaa eteenpäin kaupungin itäpuolelle. Lopullinen kohteemme oli Luunjan kylä ja siellä sijaitseva täysihoitola Loodus. Syrjäinen paikka oli hyvin valittu, siellä ei koirakaan perään haukkunut. Sen vieressä oli entinen tšetšeenikenraali Džohar Dudajevin johtama neuvostoliittolaisten strategisten pommittajien lentokenttä. Nyt oli tyhjää ja hiljaista, mutta kylmän sodan aikana koneet olivat tehneet sieltä lentojaan, jotka ulottuivat USA:n itärannikolle saakka. Tohtori Trofimova Luunjassa meitä oli vastassa unkarilaissyntyinen täysihoitolan johtaja, tohtori Natalie Trofimova, ystävällinen, huumorintajuinen, mutta myös hyvin tiukka nainen ja jääräpäinen ihminen. Juuri tässä järjestyksessä. Natalie Trofimova kertoi heti, mistä tulevassa lehtijutussani oli oleva kysymys. Ja jos meillä oli vielä joitain harhaluuloja, hän häivytti ne kertaheitolla. Tulevan viikon me paastoaisimme pelkällä vedellä, muuta suuhunpantavaa ei yksinkertaisesti olisi. Pytty pönötti valmiina ulko-oven vieressä. Oli kuulemma hyvää tarttolaista pohjavettä ja sai juoda niin paljon kuin lystäsi. Sekavin ajatuksin asettauduimme huoneisiimme ja aloimme olla syömättä. Ei siis sivistynyttä laihduttamista ja hienostelua kevyine keittoineen tai muuta vastaavaa tarjolla olisi vain vettä, hierontaa ja runsasta liikuntaa. Arbeit macht frei. Päivärahat juoksivat, joten ryhdyin urakkaan, samoin lomaileva Flinkkilä ja freelancerina kuvaava Jyri. Viikon ihminen on vaikka lipputangon nokassa, jos vain motivaatiota riittää. Sitä riitti. Olimme lipputangon nokassa viikon ja joimme vettä." Lihavat pojat Viikon ihminen on vaikka lipputangon nokassa, jos vain motivaatiota riittää. Sitä riitti. Olimme lipputangon nokassa viikon ja joimme vettä. Se oli paastoa, jonka ohessa paino alkoi ripeästi pudota, parhaimpana päivänä jopa 1,5 kiloa. Kurinalaisesti vedimme jokapäiväisen ohjelman läpi ja kävelimme kilometrikaupalla Tarton lähialueen talvisen hiljaisia teitä. Nälän tunne vaivasi kaksi kolme päivää, sitten syömättömyyteen alkoi tottua. Kumma kyllä, unissa ei vilistellyt sokerikakkuja, makkaroita, leipää eikä leikkeleitä. Niitäkin hallitsi ovensuun vesisammio. Myöhemmin sai juoda myös ruusunmarjateetä. Kaikki eivät urakasta selvinneet. Venäläisiä huippu-urheilijoita ei paasto kiehtonut, he makasivat päivät pääksytysten päänsäryssä samaan aikaan, kun me lihavammat pojat voimme hyvin. Eräs venäläismies nakkasi ensimmäisenä yönä lärvit ja seuraavana aamuna hänet poistettiin paikalta. Mies vaikutti lähtöhetkellä krapulaiselta, mutta samalla myös hyvin helpottuneelta. Kadehtien katsoimme hänen kohti taivaanrantaa katoavaa selkäänsä. Tuoksu vei järjen Viikko Luunjassa oli hyvin kasvattava. Television venäjän- ja vironkieliset ohjelmat olivat mielenkiintoisia, mukaan tullut Umberto Econ Ruusun nimi juuri sopivaa luettavaa. Laihduin matkan aikana seitsemän kiloa ja seuraavina viikkoina vielä kotioloissa viisi lisää. Vastaavaan olen päässyt vain silloin, kun sain Egyptin ja Sudanin raja-alueella Nasserjärvellä punataudin. Onneksi se iski täydellä tehollaan vasta, kun olin jo Suomessa. Jyrin ja Jounin lukemat olivat samat. Emme siis fuskanneet, vaikka pariinkin kertaan kävimme silminemme ahmimassa tarttolaisen kahvilan baakkelseja ja Tarton torin hedelmiä, juustoja, makkaroita ja siankyljyksiä. Tarpeetonta lienee sanoa, että jo niiden tuoksu oli viedä järjen. Voiko teepussin syödä? Viikko kuluu yleensä nopeasti, lipputangon nokassakin. Tarton viikko hurahti ainakin jälkeenpäin ajatellen kuin siivillä. Parina viime päivänä Mengel ei kun Natalie Trofimova antoi jopa luvan juoda litran purkillisen rasvatonta piimää. Se oli uskomattoman herkullista. Paluumatkalla ihmettelimme Tallinnan laivaa, sen maallista menoa ja siellä mässäileviä turisteja. Meillä ei ollut edessämme kuin kuumaa vettä ja teepussi. Voiko teepussin syödä? Voi. Liha on heikko Toimittaja menee sinne, minne käsky, vaisto ja tiedonjano hänet johdattavat. Päinvastoin kuin luullaan, kaikkia juttuja ei edelleenkään tehdä vain googlettamalla tai sähköpostitse paikallisia vaikutelmia tiedustellen. Kun palasimme toimitukseen, väkeä kävi ympäri talon ihmettelemässä roikkuvia paitojamme ja housujamme. Joku jopa kosketteli poskiamme. Se oli juttureissu, jolla osa meistä jäi Tarttoon. Huonot runoilijat ja kehnot skribentit sanovat latteasti, että sydän jäi sinne ja sinne, mutta meilläpä jäi Tarttoon 21,6 kiloa rasvaa. Keveää oloa riitti vuoden päivät. Sitten arki vyöryi ylitsemme. Tarton muistot olivat haalistuneet niin paljon, että meitä ei kannattanut tulla katsomaan kilometrinkään päästä. Ihmisen rasva on vahva, mutta liha heikko. Iloista painonhallintaa -juttu ilmestyi Seurassa 5/ LÖÖPPI

14 26 LÖÖPPI Graafikko palaa taiteilijaksi Pellervon ulkoasusta vastaava graafikko ja entinen SAL:n aktiivi Jaakko Liukkonen pani syyskuun alussa pensselit santaan ja siirtyi eläkkeelle. Kodin ja Maatilan Pellervoa hän ehti tehdä lähes 25 vuotta. Teksti ja kuva: Marko Korhonen L ööppi kävi jututtamassa Jaskaa kesäkuun alussa, jolloin jäljellä oli enää muutama työpäivä ennen kesäloman ja sitä seuraavan virallisen eläkepäivän alkua. Aiotko vetäytyä nyt kokonaan Viro lahden rauhaan ja loikoilla joutilaana pari seuraavaa vuosikymmentä? Ei tämä tekeminen lopu. Kyllä taidoille löytyy käyttöä. Jatkan sukuseuran ja taideseuran lehden tekemistä, tosin vain kerran vuodessa. Heinäkuussa on taideseuran 60-vuotisnäyttely. Virolahtelaisen taiteilijan Johannes Takasen nimikkoseuran puheenjohtajana olen myös. Hänen juhlavuotensa oli 2009 ja se oli kova ponnistus. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole ollut oikein aikaa oman taiteen tekemiseen. Elävää mallia olen käynyt maalaamassa kerran viikossa ja grafiikkaakin olen vähän tehnyt. Nyt ajattelin laajentaa kuvanveiston suuntaan, irti kahdesta ulottuvuudesta, ylöspäin. Se on kiinnostanut minua aina. Miten päädyit graafikoksi? Se oli nuorena selvä, että Akatemiaan (Suomen Taideakatemian Jaakko Liukkonen uudisti Lööpin ulkoasun vuoden 2001 lopulla. Sen seurauksena A5-kokoinen Lööppi kasvoi nykyiseen B5-kokoonsa. koulu eli Ateneum) en mene. Minut oli jotenkin peloteltu, että työllä pitää elää. Aloitin opiskelun Taideteollisessa ja alusta alkaen oli selvä, että alan graafikoksi. Se oli hurjaa aikaa opiskella, sillä koulussa sai tehdä mitä vain. Minäkin kävin opiskelemassa elokuvaa, vaikka sitä katseltiin pitkin nenän vartta. Jäin opiskelujen jälkeen taideteolliseen opettajaksi neljäksi vuodeksi, opetin graafista tekniikkaa ja taittoa. Se alkoi tuntua jotenkin no, päivässä oli neljä tuntia opetusta ja sen takia koko päivä oli pilalla. Oli pakko päästä tekemään itse. Harvat tietävät, että olit perustamassa Tarmo Koiviston kanssa Osuuskunta Käyttökuvaa, jonka tunnetuin lapsi on Mämmilä? Käyttökuvaa oli perustamassa yksi taideteollisen vuosikurssi, jonka opiskelijat eivät halunneet mennä mainostoimistoon töihin. Meitä oli alun alkaen kaksitoista jäsentä. Hurjimpana aikana innokkaita oli kahdeksantoista. Töitä oli kovasti ja niitä jaksettiin tehdä vaikka kuinka paljon. Kun jokainen jäsen joutui kuitenkin hankkimaan itse omat työnsä ja ne alkoivat vähentyä, jouduin hakemaan lehteen töihin. Pellervossa oli sopivasti tuuraajalle paikka auki. Tein Pellervoa ensin Käyttökuvan laskuun. Puolitoista vuotta tuurailin ja kuukausipalkalla ehdin olla 23 vuotta. Tuurauksia ei laskettu Pellervossa työhistoriaan. Osuuskunta oli väärä, vain pellervolaiset kelpasivat. Pellervon graafikko Jaakko Liukkonen on tehnyt alan töitä yli kaksikymmentä vuotta Maalaisten talossa, keskellä Helsinkiä. Millä tavalla graafikon työ on muuttunut kahden vuosikymmenen aikana? Onhan tässä joutunut käymään läpi painojen ja graafikon työn muutokset. Ennen tekstin laajuus laskettiin käsikirjoituksesta, sitten se piirrettiin paperille ja painosta saatiin ulos taittovedos. Tietokoneen myötä on joutunut luopumaan ajatuksesta, että typografiasta ja taitosta tulisi kaunista. Ennen ei tullut mielenkään, että ryhdyttäisiin kaventamaan kirjainten välejä. Mutta sillä tavallahan saa tietysti äpärät, lesket ja orvot pois. Suunta on ollut se, että työt lisääntyvät koko ajan. Työ, joka tehtiin ennen painossa, tehdään nyt toimituksissa koneella. Kuvankäsittelyäkin toimituksiin tarjotaan. Entäpä ammattiyhdistystoiminta, SAL ja Lööppi? Mihin niitä tarvitaan? En ollut itse ennen 2000-lukua ay-hommissa ja ajattelin, että olisi ihan kiva lähteä kokeilemaan. Sinne sitä juuttui moneksi vuodeksi (toim. huom: ). Mutta kyllä ammattiyhdistystä tietysti tarvitaan. Paikallinen sopiminen lisääntyy kyllä, mutta silloin ihmisten pitää olla hyvin aktiivisia. Kun liitto sopii palkat, ne tulevat automaattisesti tilille. Lööppi on tärkeä siinä, että se luo yhteishenkeä ja antaa jäsenille identiteetin. On tärkeää, että SAL:n jäsenistö pysyy jotenkin kasassa. Mahtaakohan eläkkeellä tulla olo haikeaksi? Ettet vain kaipaisi takaisin töihin? En usko. Lehteä olen tehnyt ihan tarpeeksi. Ilmapiiriltään Pellervo on tietysti ollut mukava työpaikka 1990-luvun kähinöistä huolimatta. Kaikenlaista on nähty ja kaikenlaista lehdentekotapaa. Mutta ryhmätyötähän tämä on, vaikka välillä on mennytkin mykkäkouluksi. 27 LÖÖPPI

15 28 LÖÖPPI 3z-2010 kuva: Cata Portin Tytär matkalla kotiin Teksti: Sinikka Pihlamaa Pia Ingströmin edellinen suomennettu teos, vuonna 2007 ilmestynyt Lentävä feministi kertoo feministisestä liikkeestä 1970-luvun Suomessa. Suomenruotsalaisen kulttuuritoimittajan Pia Ingströmin teos Äitiä ikävä jakautuu kahteen osaan: nuoruuden kokemusten kuvaukseen sekä hänen äitinsä sukupolven tarinaan. Ingström laajentaa tähän asti luotua kuvaa 1970-luvusta; vasemmistolaisuuden rinnalla eli psyko- ja terapiakulttuuri. Kirjallisuuteen uppoutuva tyttö ahmi ajan mielisairauskirjallisuutta, esimerkkeinä Hannah Greenin En luvannut sinulle ruusutarhaa ja Sylvia Plathin Lasikellon alla. Ingströmin isän alkoholismin takia vanhemmat hakeutuivat A-klinikkaryhmään, ja saivat tyttärensä osallistumaan Ryhmätyö ry:n nuorisoryhmään. Opiskelijana Ingström hakeutui 1980-luvun alussa kesätöihin Tukholman Beckombergan mielisairaalaan. Autenttiset päiväkirjamerkinnät luovat kuvaa senaikaisista karuista hoitokäytännöistä. Opiskeluaikaan kuului myös stipendijakso Istanbulissa turkin kielen kurssilla. Silloin oli kulunut kaksi vuotta Turkin kolmannesta sotilasvallankaappauksesta. Ulkomaalaiset opiskelijat kiersivät kaupunkia turkkilaisten tyttöjen tiukasta moraalikoodistosta piittaamatta ja melko tietämättöminä maan poliittisesta tilanteesta. Akateemisen vapauden ja opintolainan turvin Ingström suoritti 18 vuoden opiskelun ja kolmen korkeakoulun jälkeen sekä journalistiikan tutkinnon että lisensiaattitutkinnon pääaineena kirjallisuus. Työpaikan saaminen ei pitkään aikaan tuntunut tärkeältä. Sana ura ei kuulunut sanavarastooni. Vuonna 1984 (26-vuotiaana) minulle tarjottiin hopeatarjottimella virkaa Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimituksessa. Torjuin tarjouksen hajamielisesti, sillä minusta oli tärkeämpää opiskella sosiaaliantropologiaa ja matkustaa Turkkiin aina, kun siltä tuntui. Muutamaa vuotta myöhemmin sain taistella aika pitkään luikerrellakseni toimitukseen saadakseni kuukausipalkkaa, jota vasta 30-vuotiaana ymmärsin todella tarvitsevani. Kirjan toisessa osassa tekijä purkaa äidin poismenon aiheuttamaa surua hahmottamalla äidistä kuvaa muistojen, tämän veljien ja ystävän haastattelujen avulla. Kukin eri-ikäisistä veljistä on kohonnut työväenluokkaisesta taustasta keskiluokkaan. Ingström viittaa Ruotsissa käytyyn keskusteluun sosiaalisesta luokkaretkestä. Hän toteaa kuitenkin, että sodanjälkeisessä Suomessa tämä ikäpolvi toteutti vaatimusta jälleenrakennuksesta. He kouluttautuivat ja menestyivät, eivätkä juuri kokeneet vierautta uudessa asemassaan. Suomenruotsalainen Ingström löytää perheen selviytymiskeinoista karjalaisuuden, suomenkielisen äidin suvun juuret. Sopeutuminen, sosiaaliset kontaktit ja puheliaisuus on opittu jo lapsena. Äitiä ja hänen sukuaan käsittelevässä osassa Ingström luo toimittajan ottein yhteiskunnallista ajankuvaa. Ensimmäinen, omaelämäkerrallinen osa tulee kuitenkin lähemmäksi lukijaa: omakohtaiset kokemukset välittyvät itseironian sävyttäminä, kirjailijan silmin. Pia Ingström: Äitiä ikävä. Kirjoista, Beckiksestä, Istanbulista ja Karjalasta. Suom. Salla Simukka. Schildts Onko koeajan irtisanomissuoja olematon? Irtisanomisten täyttämässä uutisvirrassa törmäämme tapauksiin, joissa uuteen työpaikkaan mennyt työntekijä on potkaistu ulos, ennen kuin työsopimuksen allekirjoitusmuste on kuivua kerennyt. Lehdistön alalla näyttävimmin uutisoituja ovat olleet päätoimittajien potkut. Muiden journalistien irtisanomisista koeajalla on kirjoitettu vähemmän. Teksti ja kuva: Kaija Plit T änä päivänä lähes jokainen uusi työntekijä aloittaa uuden työnantajan palveluksessa neljän kuukauden koeajalla. Nimensä mukaisesti tuo aika on koeaikaa niin työntekijälle kuin työnantajallekin ja sopimus voidaan päättää välittömästi. Kun työntekijä on ehtinyt irtisanoutua edellisestä työpaikastaan ja läksiäiskahvit on juotu, hän jää täysin tyhjän päälle silloin, kun uuden työpaikan lukko napsahtaa koeajalla kiinni. Onko työntekijällä mitään suojautumismahdollisuutta erottamista vastaan? Koskevatko samat säännöt niin päätoimittajaa kuin rivityöntekijääkin? Kysymyksiin vastaa Journalistiliiton työsuhdeasiamies Tytti Oras. Ainoa varma suojautumiskeino koeaikapurkua vastaan on olla allekirjoittamatta koeaikaehdon sisältävää työsopimusta. Käytännössä työnantajat tuskin kuitenkaan kovin helposti tällaisesta sopimusehdosta luopuvat. Koeaikaehto voi sisältyä kenen tahansa uuden työntekijän työsopimukseen, ja sitä tulkitaan samalla tavalla asemasta riippumatta. Koeajan enimmäispituus on neljä kuukautta. Alle kahdeksan kuukauden pituisissa määräaikaisissa työsuhteissa se voi olla korkeintaan puolet työsuhteen kestosta. Entä jos työntekijä ei ole tehnyt mitään väärää, vaan työnantaja esimerkiksi huomaa ettei hänellä ole Työehtoasiamies Tytti Oras vastaa lehdistön työehtoasioiden lisäksi liiton tasa-arvo- ja työelämäasioista. varaa palkata työntekijää. Onko se asiallinen peruste vai mielivaltaa? Epäasialliset perusteet eivät koeaikapurkuun oikeuta. Koeajan kuluessa voidaan selvittää työsuhteen jatkamisen edellytykset käytännössä. Tarkoituksena on tarkistaa, soveltuuko työntekijä tarjottuun tehtävään. Toisaalta myös työntekijällä on oikeus päättää, onko työ sellaista, mitä hän hakee. Työnantajalla on velvollisuus ennakoida omaa talouttaan ja toimintansa edellytyksiä. Koeaikaa ei voi käyttää taloudellisen tilanteen korjausliikkeiden välineenä. Entä se, että naama ei miellytä ja työntekijä potkaistaan ulos, kun hän ei ole muiden kaltainen ja siten ei sovellu tiimiin? Naaman miellyttävyyttä tuskin kukaan ääneen koeaikapurun perusteeksi mainitsee, mutta työntekoon vaikuttava tiimiin soveltumattomuus voi kyllä olla koeaikapurun syy. Onko jälkikäteen mitään tehtävissä? Voidaanko purku riitauttaa? Joissain tapauksissa koeaikana tapahtunut työsuhteen päättäminen voidaan riitauttaa. Tämä edellyttää kuitenkin jonkinlaista näyttöä siitä, että purun syy oli koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallinen. Esimerkiksi jos hyvin alkanut työsuhde yllättäen päätetään heti sen jälkeen, kun työnantajalle on selvinnyt työntekijän olevan raskaana, kannattaa ottaa yhteys liiton työehtopäivystykseen. 29 LÖÖPPI

16 SAL:illa Piirros Reetta Laitinen, käsikirjoitus Vesa Kataisto ja Ismo Lehtonen. SAL:n apurahat 2010 jaettu Kesällä haettavana olleet SAL:n apurahat on nyt jaettu. Tänä vuonna hakemuksia tuli 26, joista peräti 65 prosenttia sai siis apurahan. Apurahojen yhteenlaskettu summa on 6807 euroa ja se jakautui seitsemäntoista saajan kesken näin: Arola Hilkka, 273 euroa vironkielen jatkokurssiin Blumenthal Inka, 500 euroa InDesign-kurssiin Kakkonen Eine, 240 euroa journalismin opintoihin Kangasniemi Tea, 254 euroa erityispedagogiikan opintoihin Kivipelto-Tulkki Jaana, 500 euroa Kirjoita luovasti -verkkokurssiin Liinamaa Outi, 500 euroa verkkoviestinnän tutkintoon Mansikkamäki Tarja, 290 euroa Oriveden opiston Vapaa kirjoittajakoulu -proosakussiin Pulkkinen Kimmo, 480 euroa verkkoviestinnän kurssiin Rakkolainen Kaarina, 500 euroa taidekoulun opintoihin Rikkilä Elina, 500 euroa HTML-perusteet -kurssiin Thurén Julia, 500 euroa journalismiopintoihin Belgiassa Toivanen Kati, 250 euroa sosiologian opintoihin Ukkola Taru, 230 euroa Illustrator-kurssiin Valkama Meri, 290 euroa Oriveden opiston Proosaryhmään Wetterstrand Tuija, 500 euroa Ekspatriaattielämää Somaliassa -kirjaan Viherlaiho Marika, 500 euroa Master of Corporate Communication -opintoihin Århusissa Väisänen Minna, 500 euroa Helsingin Sanomien Tuoreet näyttelyn kuluihin Muita apurahoja Aikakauslehdentoimittajain säätiö jakaa tänä vuonna apurahoja. Niiden hakuaika päättyy lokakuun lopussa. Apurahailmoituksen löydät tämän lehden sivulta viisi. Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön eli JOKESin apurahat tulevat hakuun Lööpin ilmestymisaikoihin. Haku alkaa ja päättyy 30. lokakuuta kello Apurahailmoitus julkaistaan Journalistissa. 30 LÖÖPPI LÖÖPPI

17