Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin Kaavaluonnos nähtävillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin Kaavaluonnos nähtävillä"

Transkriptio

1 Laukaan kunta VEHNIÄN ETELÄOSAN OSAYLEISKAAVA Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin Kaavaluonnos nähtävillä KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN LAUSUNTO Yleistä: Yleiskaavaan merkitty 44 :n mukainen kyläasutuksen alue sijoittuu suunnitellun Kirri Tikkakoski moottoritien itäpuolelle vain n. 1,5 km:n etäisyydelle Tikkakosken lentokentästä ja alle kilometrin etäisyydelle lähimmästä asemakaavoitetusta alueesta. Lisäksi yleiskaavassa on osoitettu teollisuusalueita 44 :n mukaisen kyläasutusalueen välittömään läheisyyteen. Teollisuusalueet on kaavamääräysten mukaan tarkoitus asemakaavoittaa. Vaikka kaavaselostuksen mukaan yleiskaava-alueelle ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana kohdistunut merkittäviä rakentamispaineita, ELY keskuksen näkemyksen mukaan rakennusluvan erityisten edellytysten täyttymistä voida selvittää riittävästi yleiskaavassa, johtuen erityisesti mm. liikennejärjestelyistä ja siitä aiheutuvista vaikutuksista. Edellä esitettyyn nähden ELY keskus katsoo, että maankäyttö- ja rakennuslain 44 :ä ei tule sovellettavaksi kaavakarttaan merkityllä alueella. Vastine: Poistetaan yleiskaavan yleismääräyksistä määräys, joka sallii MRL 44 :n mukaisesti, että rakennuslupa voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella AO- ja AM alueilla. Kaava-alueelle sijoittuu lentoliikenteen varalaskupaikka. Varalaskupaikalla tapahtuva toiminta aiheuttaa mm. ajoittaista voimakasta melua sekä liikenteellisiä muutoksia. Alueella tapahtuvasta toiminnasta ei ole kerrottu kaava-asiakirjoissa, eikä tältä osin ole mm. melun määrää selvitetty eikä sen vaikutuksia olleenkaan arvioitu. Tämän kaavaalueelle kohdistuvan merkittävän toiminnan vaikutukset tulee arvioida selvityksiin perustuen. Vastine: Kaavaselostuksen tietoja on täydennetty lentokentän varalaskupaikkaa koskevilla tiedoilla mm. seuraavasti: Osayleiskaava-alueelle sijoittuu Kirri Tikkakoski tiesuunnitelmassa osoitettu varaslaskupaikka. Lentokentän varalaskupaikka rakennetaan paaluvälille (kiitotien pituus 1,7 km). Varalaskupaikka on tarkoitettu puolustusvoimien vuosittaisiin harjoituksiin, jotka kestävät järjestelyineen noin viikon verran. Varalaskupaikan kiertoteinä toimivat moottoritien eritasoliittymät ja rinnakkaistie. Liikennejärjestelyt / tiemelu Selostuksen sivulla on mainittu keskeisimmät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, jotka koskevat kaava-aluetta. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuoltoerityistavoitteeseen tulee lisätä seuraava valtakunnallinen alueidenkäyttötavoite, joka myös koskettaa kaava-aluetta: Alueidenkäytössä on turvattava olemassa olevien valtakunnal- 1

2 lisesti merkittävien ratojen, maanteiden ja vesiväylien jatkuvuus ja kehittämismahdollisuudet. Valtatie 4 kuuluu eurooppalaiseen TEN-T ydinverkkoon ja valtatien kehittämisedellytysten turvaaminen nyt laadittavana olevalla yleiskaavalla on tärkeää. Vastine: Täydennetään kaavaselostuksessa esitettyjä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita lausunnossa esitetyllä tavalla. Täydennetään selostukseen Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto tavoitteeseen erityistavoite: Alueidenkäytössä on turvattava olemassa olevien valtakunnallisesti merkittävien ratojen, maanteiden ja vesiväylien jatkuvuus ja kehittämismahdollisuudet sekä valtakunnallisesti merkittävien satamien ja lentoasemien sekä rajanylityspaikkojen kehittämismahdollisuudet. Valtatielle 4 Vehniä Äänekoski välille ollaan laatimassa YVA lain mukaista ympäristövaikutusten arviointia. YVA prosessi koskettaa Vehniän eteläosan kaava-aluetta. YVAohjelma on valmistunut vuoden 2014 puolella ja siitä on saatu muistutukset sekä yhteysviranomaisen lausunto. Nähtävillä olleessa YVA -ohjelmassa olleista vaihtoehdoista l3 irtaantuu nykyisen valtatien linjauksesta itäpuolelle ennen yhdystien 6375 liittymää. Tätä ei ole huomioitu nyt nähtävillä olevassa kaavaluonnoksessa. Yhteysviranomaisen lausunnon johdosta YVA ohjelmaa tullaan tarkistamaan ja on mahdollista, että tarkastelualue laajenee etelään päin siitä mitä nähtävillä olleessa YVA ohjelmassa olleet vaihtoehdot ovat olleet. Näin ollen ELY keskuksen näkemyksen mukaan tulee odottaa YVA prosessin etenemistä ennen kuin yleiskaavaa voidaan viedä eteenpäin. Vastine: Osayleiskaavan valmistelu kaavaehdotukseksi on pysäytetty odottamaan Vehniä Äänekoski YVA prosessin päättymistä. Yva selostus on valmistunut toukokuussa Yleiskaavassa osoitetut uudet TP-1 ja TY-1 alueet nojautuvat valtatien 4 tiesuunnitelman mukaisiin ratkaisuihin ja nojautuvat uusiin valtatien rinnakkaistiejärjestelyihin sekä parannetun valtatien 4 yhteyksiin. Yleiskaavamääräyksissä tulee osoittaa ajoitusmääräyksellä, että TP-1, T ja TY-1 alueet on mahdollista toteuttaa vasta valtatien 4 parantamisen jälkeen, kun uudet parannetut liikenneyhteydet ovat toiminnassa. Tämä asia on todettu selostuksessa T alueiden osalta. Vastine: Yleiskaavassa osoitetut TP-1 alueet ovat toteutettavissa jo ennen valtatien perusparantamista, koska alueelle on olemassa kulkuyhteydet jo sitä ennen. Valtatien itäpuolelle jäävät T ja TY- 1 alueet voidaan toteuttaa vasta, kun perusparantaminen on tehty ja rinnakkaistieverkko alueelle toteutettu. Täydennetään T ja TY-1 alueita koskevaa määräystä alueiden toteuttamista koskevalla ajoitusmääräyksellä. Valtatie 4 on osoitettu Keski-Suomen maakuntakaavassa joukkoliikenteen laatukäytävänä. Joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn käsittelyä olisi hyvä kaavaselostuksessa vielä syventää ja tarkastella mm sitä miten kaavaratkaisulla toteutetaan valtakunnallista alueidenkäyttötavoitteen toteutumista joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamisen osalta. Huomiota olisi hyvä kiinnittää mm. siihen miten uudet rakennuspaikat sekä uudet laajat työpaikka- ja teollisuusalueet sijoittuvat suhteessa pysäkki- 2

3 verkkoon. Valtatien 4 tiesuunnitelmassa on osoitettu saatto- ja liityntäliikennepaikka lentoaseman eritasoliittymän yhteyteen. Myös liityntäliikenne on hyvä huomioida tarkasteluissa. Vastine: Kaavaselostukseen on täydennetty sitä, kuinka kevyen- ja joukkoliikenteen edellytykset yleiskaavassa on otettu huomioon. Edellytysten parantaminen tukeutuu vahvasti laadittuun tiesuunnitelmaan, jonka toteutumisen myötä alueelle saadaan kevyenliikenteen väyliä sekä parannetaan joukkoliikenteen pysäkkiratkaisuja. Kaava-alueella kulkee valtatie 4, seututie 632 sekä yhdystiet 6375 ja Kaavamerkinnöissä on käytetty mustalla viivamerkinnällä neljää eri merkintää tieverkon osalta (maantie, yhdystie, paikallistie, pääsytie). Tieverkosta käytettävät kaavamerkinnät on hyvä vielä tarkistaa ja suositeltavaa on käyttää ympäristöministeriön yleiskaavamerkinnät ja määräykset oppaan mukaisia merkintöjä. Vastine: Tarkistetaan eritasoisten teiden nimistö kaavaselostukseen sekä kaavamerkintöihin ja -määräyksiin. Merkitään nykyinen valtatien 4 kaavakartalle valtatienä (vt). Seututiet 632 ja 638 osoitetaan seututeinä (st) ja yhdystiet 6375 ja yhdysteinä (yt). Muu alueen tiestö osoitetaan pääsyteinä. Kaavamerkinnöissä on kirjattu, että melumerkintä kuvaa teoreettista melualuetta, vaikka 55 db liikennemelualue kuvannee tiesuunnitelman yhteydessä tehtyä melumallinnukseen perustuvaa vuoden tavoitetilanteen melun leviämistä, missä on huomioitu niin maastonmuodot kuin rakennettavat melusuojaukset? Vastine: Kaavaehdotuskartalle osoitettu melualue kuvaa tiesuunnitelman meluselvityksen mukaista melumallinnukseen perustuvaa vuoden 2040 tilannetta nykyverkolla. Korjataan tieto kaavamerkintöihin. Kaavamerkintöihin tulee lisätä melusuojaustarve niille kohdin, missä melusuojausta tarvitaan. Tulee myös varmistaa esimerkiksi ajoitusmääräyksellä, ettei uutta rakentamista sallita kaava-alueella sellaisille alueille, mitkä nykytilanteessa ovat melualuetta, ennen kuin melusuojaukset on toteutettu ja melutason ohjearvot rakennuspaikoilla täyttyvät. Vastine: Melusuojaustarve on osoitettu kaavaehdotuksessa sellaisille tienvarsiosuuksille, joille sijoittuu asutusta liikennemeluselvityksen mukaiselle melualueelle (melutaso ylittää päiväohjearvon 55dBA nykyverkolla). Kaavaehdotuskartalle on osoitettu tieliikenteen melualue nykyverkolla ilman meluesteitä vuonna 2040, jossa melutaso ylittää päiväohjearvon 55dB. Alueelle ei saa sijoittaa uusia asuinrakennuspaikkoja. Valtatien perusparantamisen yhteydessä, kun tiesuunnitelmassa esitetty melusuojaus on toteutettu, alueelle voidaan sijoittaa uusia asuinrakennuspaikkoja, mikäli melun ohjearvot alueella alittuvat. Työneuvottelussa ELY keskus on tuonut esiin, että kaavamääräyksiin on hyvä saada informatiivisuuden vuoksi lentoliikenteen varalaskupaikan suojavyöhykkeen kaavamääräykseen tekstiä siitä, mitä maantielain :ssä maantien suoja-alueelle rakentamisesta määrätään. Maantien suoja-alue voidaan maantielain 44 :n mukaisesti tiesuunnitelmassa määrätä enintään 300 metriksi tiehen kuuluvan varalaskupaikan kohdalla. 3

4 Maantielain 47 :n mukaisesti maantien suoja-alueelle rakentaminen vaatii luvan tienpitoviranomaiselta. Vastine: Täydennetään lentoliikenteen varalaskupaikan suoja-alueen kaavamääräystä seuraavasti: Maantien suoja-alueelle rakentaminen edellyttää maantielain 47 :n mukaista tienpitoviranomaisen lupaa. Ennen kaavan eteenpäin viemistä on tärkeä saada Puolustusvoimien näkemys laajoihin TP-1 ja T alueiden merkitsemiseen, jotka sijoittuvat yleiskaavaluonnoksen mukaisesti valtatien varalaskupaikan kohdalle. Vastine: Kaavaehdotusta valmisteltaessa on huomioitu puolustusvoimilta kaavaluonnoksesta saatu lausunto sekä alkuperäisen lausunnon täydennys. Lisäksi Puolustusvoimien kanssa on myös pidetty palaveri ko. alueiden maankäytöllisistä tavoitteista. TP- 1 ja T alueiden osoittamisessa on huomioitu saatujen lausuntojen ja käytyjen neuvottelujen sisältö. Yleiskaavamerkinnät ja -määräykset Tulee tarkistaa kaavakartalla esiintyvän maa- ja metsätalousmerkinnän (M) sijoittuminen. Merkintää on käytetty kyläasutuksen alueen (mitoitusalue 1) lisäksi myös Alanen järven länsi- ja eteläpuolella. Vastine: Tarkistetaan merkintöjen oikeellisuus ja korjataan virheelliset M aluetta koskevat merkinnät. Osa Alasen ranta-alueesta on osoitettu kaavamerkinnällä M, alueella tulisi kuitenkin käyttää merkintää M-1. Korjataan merkinnät kaavakartalle. M alueita koskevasta määräyksestä on poistettu viittaukset ranta-alueisiin. Myös MY ja MY-1 alueiden rakennusoikeutta koskevat määräykset on syytä tarkistaa. Vastine: Tarkistetaan alueita koskevia kaavamääräyksiä. Poistetaan kaavamerkintä MY-1 ja täydennetään MY merkinnän määräystä seuraavalla ranta-alueita koskevalla määräyksellä: Ranta-alueen rakennusoikeus on siirretty rantaviivasta ulottuvan 150 metriä leveän vyöhykkeen alueella rakentamisen sallivalle AO, AO-1, AM tai RA -alueelle. M-1 alueen määräyksessä oleva vuosiluku (2013) tulee tarkistaa. Pitäisikö olla 2014? Vastine: Pinta-alat huomioidaan vuoden 2014 kiinteistörajojen tilanteen mukaisesti. Tarkistetaan kaavamääräys. Kaavakartan kaavamerkinnöissä (ak) ei ole huomioitu sitä, että lentokentälle menevä tie kuuluu myös asemakaavoitettuun alueeseen. Vastine: Lisätään kaavan lähtötietoihin, että alueelle sijoittuu myös lääninhallituksessa vahvistetun Lentoaseman alueen asemakaava Lentokentäntien alueelle. Laajennetaan kaavakartalla osoitettua asemakaavoitetun alue (ak) merkintää kattamaan koko asemakaavoitettu alue. 4

5 Rantarakennuspaikoilla käytetyt merkinnät, jotka kuvaavat mm. olevaa loma-asumisen rakennuspaikkaa (punainen kolmio)ja oleva pysyvän asumisen rakennuspaikkaa (punainen pallo) tulee kaavakartalta tarkistaa. Esim. RA alueelle sijoittuu punaisia pallomerkintöjä, jotka kuvaavat pysyvän asumisen rakennuspaikkoja. Vastine: Yhtenäistetään rakennuspaikkojen symbolien merkintätekniikka. Osoitetaan rakennetut rakennuspaikat umpiympyrällä ja uudet rakennuspaikat avoympyrällä sekä pysyvän asumisen että loma-asumisen rakennuspaikoilla. Arvokkaan maisema-alueen merkinnän (m-1) selitystä olisi hyvä täydentää tiedolla kohteen arvoluokasta. Vastine: Lisätään kaavamerkintään, että kyseessä on paikallisesti arvokas kohde. Emätila- ja mitoitustaulukko Ranta-alueen emätila- ja mitoitustaulukosta ei ilmene emätilana pidettävää tilaa, eikä rekisteröintiajankohtaa. Tämä tieto olisi hyvä täydentää taulukkoon. Vastine: Tehdään tarkistuksia emätila- ja mitoitustaulukkoon ja täydennetään taulukkoa emätilaa koskevilla tiedoilla sekä kiinteistön muodostumisajankohdalla. Kuivanmaan mitoitustaulukon luettavuutta voisi yrittää parantaa niiden ns. emätilojen osalta, joissa on tapahtunut lohkomisia poikkileikkausajankohdan jälkeen (esim. värityksellä). Vastine: Parannetaan taulukon luettavuutta lausunnossa esitetyllä tavoin korostamalla värityksellä emätilat, joiden alueella on tapahtunut lohkomisia poikkileikkausajankohdan jälkeen. Kuivanmaan mitoitustaulukkoon on merkitty lunastettavia kiinteistöjä. ELY keskuksen tarkastelun mukaan kohteet eivät ole yhteneviä Liikennevirastossa hyväksymiskäsittelyssä olevan Kirri Tikkakoski tiesuunnitelmaan merkittyjen kohteiden kanssa. Asia tulee selvittää / tarkistaa ja kaavaselostuksessa tulee avata lunastamiseen liittyvät näkökohdat. Vastine: Tarkistetaan kaavaselostuksen tiedot hyväksytyssä tiesuunnitelmassa lunastettavaksi tai poistuvaksi osoitettujen kiinteistöjen / rakennuspaikkojen osalta. Kaavaselostus / luontoarvot Selostuksen kohdassa 2.8 Luonnonympäristö/Liito-oravat ranskalaisilla viivoilla lueteltu kolme esiintymisaluetta voi ottaa selostuksesta pois, koska ne eivät ole Vehniän eteläosan yleiskaava-alueella. Sama tilanne on Vehniän kylätie havaintopaikan kohdalla. Vastine: Poistetaan ylimääräiset liito-oravatiedot kaavaselostuksesta. Selostuksen kohdassa 2.8 Luonnonympäristö/Suunnittelualueen luontokohteet. Koska kaava-alueen luontokohteita on vähän, olisi hyödyllistä nostaa luontoselvityksessä koottu tieto kaavaselostukseen kohdekuvauksiksi, jolloin luontoselvityksiä ei tarvitsisi 5

6 käydä läpi, kun kohteille suunnitellaan jotain toimintaa. Myös sitä seikkaa, miten havaittu luontoarvo tulisi ottaa huomioon, olisi hyvä avata. Tämä on tärkeää myös sen takia, koska kaavamääräys ei edellytä maisematyöluvan hakemista. Muuta Vastine: Lisätään alueelle sijoittuvien luontokohteiden kuvaukset luonto- ja maisemaselvityksestä kaavaselostukseen. Poistetaan MY aluetta koskevasta kaavamääräyksestä maininta, että maisematyölupaa ei alueelle ei ole tarvetta hakea. Osallisiin viranomaisiin tulee lisätä Jyväskylän kaupunki. Vastine: Tehdään esitetty lisäys. Kaavaselostuksesta ei ilmene se, kuinka 4. vaihemaakuntakaavassa osoitettu ohjeellinen ulkoilureitti on otettu huomioon. Vastine: Alueen länsiosassa Syväjärven pohjoispuolella kulkeva ulkoilureitti on osoitettu kaavakartalla ohjeellisen ulkoilureitin merkinnällä KESKI-SUOMEN LIITON LAUSUNTO Yleiskaavamerkintöihin sisältyvä liikenneväylien luokittelu ei ole ympäristöministeriön ohjeiden tai muiden käytettyjen luokitteluperusteiden mukainen. Vastine: Tarkistetaan eritasoisten teiden nimistö kaavaselostukseen sekä kaavamerkintöihin ja -määräyksiin. Merkitään nykyinen valtatien 4 kaavakartalle valtatienä (vt). Seututiet 632 ja 638 osoitetaan seututeinä (st) ja yhdystiet 6375 ja yhdysteinä (yt). Muu alueen tiestö osoitetaan pääsyteinä. Liitto katsoo, että Vehniän eteläosan yleiskaava on niin toimintojen sijoittelun, liikennejärjestelyiden kuin luonto- ja kulttuuriasioiden huomioon ottamisenkin suhteen maakuntakaavan mukainen. Liitto toteaa kuitenkin, että mikäli piakkoin käynnistyvän valtatien 4 Vehniän kohdan YVA:n jälkeen tien yleissuunnitelma päädytään laatimaan nykyisen maastokäytävän ulkopuolisen linjauksen pohjalta, joudutaan maakuntakaavaa tarkistamaan. Tässä tapauksessa joudutaan myös nyt tarkasteltavana olevaa yleiskaavaa muuttamaan. Vastine: Yleiskaavan luonnosvaiheen jälkeen kaavan laadinta on keskeytetty odottamaan Vehniä Äänekoski YVA prosessin päättymistä. Yva selostus on valmistunut toukokuussa KESKI-SUOMEN MUSEON LAUSUNTO Keski-Suomen museon mielestä alueelle tehdyt kulttuuriympäristöselvitykset niin muinaisjäännösten, arkeologisen kulttuuriperinnön kuin rakennetun kulttuuriympäristön osalta ovat hyviä. Myös kaavaluonnoksen sisältö ja kaavamääräykset vastaavat ehyen 6

7 ja tasapainoisen, maisemallisia erityisarvoja sisältävän kyläalueen kaavoittamiseen tarvittavaa sisältöä. Rakennetun ympäristön osalta Keski-Suomen museo pitää hienoisena puutteena modernin rakennusperinnön kerrostuman eli 1900 luvun jälkipuolen rakennusperinnön vähäistä osuutta säilytettäväksi aiottujen rakennettujen ympäristöjen joukossa. Keski-Suomen museo esittää, että kaavan ehdotusvaihetta varten selvitetään kuitenkin vielä vuonna 1977 rakennetun Vehniän nykyisen koulun ja vuonna 1988 rakennetun kulttuuriha yhdistystoimintatalon Himman säilyttäminen kaavamerkinnöin, jolloin kylähistorian 1900 luvun jälkipuolen julkisesta rakentamisesta saataisiin säilymään kerrostuma kyläalueella. Vastine: Vehniän nykyinen koulu sekä yhdistystoimintatalo Himma eivät sijoitu kyseiselle Vehnän eteläosan yleiskaava-alueelle. Huomioidaan rakennukset laadittaessa yleiskaavaa Vehniän pohjoisosaan. Keski-Suomen museo pitää tärkeänä, että Vehniän kylän muinaisen historian ja luontoarvojen lisäksi täydennysrakentamista yleiskaavan alueella mietitään myös 1900 luvun jälkipuolen kylämaiseman arvot turvaavana. Uudisrakentamista voidaan myös ohjeistaa arvomaisemaan soveltuvaksi kaavan yleismääräyksissä, jolloin kaikki historialliset kerrokset voivat antaa kokonaisuudelle rakennushistoriallista jatkumoa ja laukaalaista rakennusperinnettä merkittävästi täydentävää sisältöä. Vastine: Kaavan yleismääräyksiin on jo luonnosvaiheessa sisältynyt seuraava rakentamistapaa koskeva määräys: Uudis-, laajennus- ja korjausrakentaminen tulee sovittaa maisemaan ja kyläympäristöön ottaen huomioon paikallinen rakentamisen perinne. Rakennettaessa avoimeen maisemaan tai ranta-alueelle tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennusten korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Arvokkain osa Vehniän kyläalueesta sijoittuu Vehniän eteläosan yleiskaava-alueen ulkopuolelle, Vehniäntien liittymän pohjoispuolelle. Kyseistä aluetta koskevat arvot sekä alueen rakentamisen ohjaus tutkitaan ja huomioidaan alueen yleiskaavaa laadittaessa. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta Keski-Suomen museolla ei ole huomautettavaa yleiskaavan luonnokseen. Vastine: Arkeologinen perinne on huomioitu yleiskaavassa Mikroliitti Oy:n 2014 laatiman muinaisjäännösinventoinnin mukaisesti PUOLUSTUSVOIMIEN LAUSUNTO ja TÄYDENTÄVÄ LAUSUNTO Yleiskaavamääräyksiin tulee lisätä merkintä, että koko kaavoitettava alue sijaitsee varalaskupaikan keskipisteestä piirretyn 12 km säteisen ympyrän alueella, jolla tulee kieltää tuulivoimarakentaminen. Kyseisellä alueelle on lentoesteen muodostavista mastoista ja rakenteista pyydettävä puolustusvoimien lausunto sekä ilmailulain mukainen lausunto Trafilta. 7

8 Vastine: Lisätään kaavan yleismääräyksiin seuraava määräys: Alue sijoittuu kokonaisuudessaan Tikkakosken varalaskupaikan suojavyöhykkeelle. Lentoesteen muodostavista mastoista ja rakenteista on pyydettävä lausunto puolustusvoimilta sekä ilmailulain mukainen lausunto Trafilta. Tuulivoimarakentaminen alueella on kielletty. Kaavakarttaan ja kaavamääräyksiin / -merkintöihin on merkittävä liitteen 1 mukainen suojavyöhyke sv-1, joka merkitään nousutien keskiviivan molemmin puolin 600 metriä x 3200 metriä suorakulmiolla. Merkinnällä lentoliikenteen nousutien suojavyöhyke1: Alueelle sijoittuvista kaikista rakennushankkeista on pyydettävä puolustusvoimien lausunto. Puolustusvoimat ovat antaneet täydentävän lausunnon yleiskaavaluonnoksesta. Lausunnossa on edelleen todettu, että varalaskupaikan suojavyöhykkeellä on pyydettävä lausunto puolustusvoimilta kaikista rakennushankkeista. Lisäksi lausunnossa on todettu, että Laukaan kunnan ja Ilmavoimien Esikunnan (ILMAVE) välisessä kokouksessa sovittujen tarkennusten perusteella Laukaan kunta voi osoittaa teollisuustonteiksi nousutien itäpuoleisen alueen siten, että rakennukset sijaitsevat vähintään 150 metrin etäisyydellä nousutien keskilinjasta. Rakennusten tai rakenteiden korkeus saa olla korkeintaan 30 metriä. Laukaan kunta ei osoita nousutien länsipuolista aluetta teollisuustonteiksi. Vastine: Tarkistetaan kaavamääräyksiä sekä että päivättyjen lausuntojen mukaisesti. Osoitetaan suojavyöhyke kaavaluonnoksessa esitetyn mukaisesti nousutien keskiviivan molemmin puolin 600 m x 3200 m kokoisen alueena. Nousutien länsipuoliset alueet Lentokentäntien eteläpuolella osoitetaan puolustusvoimien alueena. Nousutien itäpuolella teollisuusrakentaminen sallitaan vähintään 150 metrin etäisyydelle nousutien keskilinjasta FINAVIAN LAUSUNTO Finavia Oyj katsoo, että eteläosan yleiskaavaluonnoksessa on asianmukaisesti huomioitu lentokonemelualueen sijainti ja sen vaikutukset melulle herkkien toimintojen sijoittamiseen. Lentokonemelualueen merkitsemisessä Finavia edellyttää käytettäväksi aaltoviivamuotoista merkintää, jolloin melualueen rajaus ei ole tulkittavissa epätarkoituksen mukaisella tarkkuudella. Vastine: Tehdään esitetty muutos, ja osoitetaan lentokonemelualue aaltoviivamerkinnällä. 8

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5. Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaluonnos 16.9.2015 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,

Lisätiedot

HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Yleiskaavan muutos Hämeenlinnan kaupungissa, tilojen Vatukka 109-442-3-99 ja Timontalo 109-442-3-106 alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

Vehniän eteläosan osayleiskaava 90/ /2015. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Vehniän eteläosan osayleiskaava 90/ /2015. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 16 21.01.2015 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 57 15.06.2016 Vehniän eteläosan osayleiskaava 90/10.02.02/2015 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 21.01.2015 16 Valmistelija:

Lisätiedot

Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala. Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:

Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala. Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 3.6.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE 1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 25.5.2018 2 (9) Valtatie 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen,

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Ruotsalaisen rantaosayleiskaava ASIKKALAN KUNTA Ruotsalaisen rantaosayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26024 annettuihin lausuntoihin 1 (10) Reinikainen Kuisma / Auranen Maria Sisällysluettelo 1 Liikennevirasto... 1 2 Tekninen

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Laukaan kunnan lausunto tiesuunnitelmasta Vt 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri-Tikkakoski

Laukaan kunnan lausunto tiesuunnitelmasta Vt 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri-Tikkakoski Kunnanhallitus 233 24.11.2014 Laukaan kunnan lausunto tiesuunnitelmasta Vt 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri-Tikkakoski 396/08.00.00/2014 Kunnanhallitus 233 Valmistelija: tekninen

Lisätiedot

a / Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ... Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta PL LAUKAA

a / Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ... Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta PL LAUKAA Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Suomi LAUSUNTO LAUKAAN KUNNANHALLITUS I7iaarinn la -tunnus Pvm Käsitelty... Arkistomti a / 30.05.2017 dnro:kesely/234/2017 Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5. Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2019 Diaarinumero VARELY/1497/2018 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Kaavoittajan sähköposti 3.1.2019 Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja

Lisätiedot

VT 4 JYVÄSKYLÄ-OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI-TIKKAKOSKI, Jyväskylä ja Laukaa

VT 4 JYVÄSKYLÄ-OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI-TIKKAKOSKI, Jyväskylä ja Laukaa VT 4 JYVÄSKYLÄ-OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI-TIKKAKOSKI, Jyväskylä ja Laukaa TIESUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO, OSA A TIESUUNNITELMAN SELOSTUSOSA Kansilehti Sisällysluettelo Tiesuunnitelman

Lisätiedot

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotusvaihe 18.5.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Kurkiniemi

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila Köörtilän kylässä

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila Köörtilän kylässä MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila 484-407-3-110 Köörtilän kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484YKAM22017 26.11.2017 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 12.10.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017 Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto Tekninen lautakunta 20 07.03.2017 Kunnanhallitus 54 20.03.2017 Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 797/10.03.01.01/2016 Tekninen lautakunta 07.03.2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 3.11.2013 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Liite 1 LUONNOS. KOHDE 1 Kortejärvi, kiinteistöt ja Voimassa oleva kaava Muutosluonnos

Liite 1 LUONNOS. KOHDE 1 Kortejärvi, kiinteistöt ja Voimassa oleva kaava Muutosluonnos KOHDE 1 Kortejärvi, kiinteistöt 623-407-2-53 ja 2-51 Nykyisessä kaavassa merkitty kaksi rakennusoikeutta tilalle 623-407-2-51 järven etelärannalla. Tilalle 2-53 ei ole osoitettu rakennusoikeutta. Muutosluonnokseen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö Kohta 1 Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että Päijät-Hämeen maakuntakaavassa on lukuisia asumisen laajenemisalueita, päivittäistavarakaupan suuryksiköiden,

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- Maantieverkkoon kuuluvaa tietä ei tule osoittaa luonnoksessa esitetyn mukaisella merkintäkokonaisuusjärjestelyllä eli maa- ja metsätalousalueelle

Lisätiedot

Ak-330 Kemmolan asemakaava

Ak-330 Kemmolan asemakaava Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus (luonnos) FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12.2.2019 P37565 Kaavaselostus SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

Seitap Oy 2014 Simo, Merenrannikon yleiskaavan muutos. Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Simo Merenrannikon yleiskaava Yleiskaavan muutos Ykskuusessa YLEISKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava kaavoittaja

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV 0-2500 EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 30.9.2016 2 (5) Valtatie

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot

L69 Raviradankatu, kaupunginosien 13. Gunnarla ja 20. Maksjoki, liikenne-, katu- ja puistoalueiden asemakaava ja asemakaavan muutos

L69 Raviradankatu, kaupunginosien 13. Gunnarla ja 20. Maksjoki, liikenne-, katu- ja puistoalueiden asemakaava ja asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 59 11.05.2017 Vetovoimalautakunta 42 18.10.2017 Vetovoimalautakunta 14 24.01.2018 Vetovoimalautakunta 70 25.04.2018 Kaupunginhallitus 137 07.05.2018 L69 Raviradankatu, kaupunginosien

Lisätiedot

RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE

RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Saarenkylä-Vieskanjärven tuulivoimapuiston osayleiskaava

Saarenkylä-Vieskanjärven tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Saarenkylä-Vieskanjärven tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20159 Lausuntojen vastineet, 1 (7) Sisällysluettelo 1 Liikenteen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.

Lisätiedot

NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN

NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 12.1.2017-13.2.2017 EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN Etelä-Savon maakuntaliitto 13.1.2017 Merkitään tiedoksi Savonlinnan

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot