Vuosien teemoina olivat Kalevala ja vuosien teemoina olivat Höyrypäät ja mopopojat musiikkia ja tanssia tallentamassa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosien 2010-2011 teemoina olivat Kalevala ja vuosien 2011-2012 teemoina olivat Höyrypäät ja mopopojat musiikkia ja tanssia tallentamassa."

Transkriptio

1 SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme hyväksi. Liiton tavoitteena on edistää kansanmusiikin asemaa suomalaisessa kulttuurielämässä. Toiminta pohjautuu harrastajien keskinäiseen yhteistyöhön, tarkoituksena yleisesti kansanmusiikin harrastuksen laajentaminen ja kehittäminen, mutta myös jäsenten henkilökohtaisen soittoharrastuksen ylläpitäminen ja kehittäminen. Vuosi 2011 oli Suomen Kansanmusiikkiliiton 44. toimintavuosi. Vuosien teemoina olivat Kalevala ja vuosien teemoina olivat Höyrypäät ja mopopojat musiikkia ja tanssia tallentamassa. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat koulutuksen ja konserttien järjestäminen, tiedotus-, julkaisu-, ja myyntitoiminta. 1. PALVELUTOIMINTA Suomen Kansanmusiikkiliitto on alasta kiinnostuneiden henkilöiden palvelukeskus, jonka tehtäviin kuuluu alan julkaisujen myynti, aineistopalvelu, jäsenpalvelut sekä harrastajien ja yhteisöjen neuvonta kansanmusiikkia koskevissa asioissa Myyntipalvelu Liitolla on suomalaisen kansanmusiikin nimikkeistöltään laajin äänitteiden ja nuottikirjojen myyntipalvelu, jonka kautta on ostettavissa omakustanteet sekä eri järjestöjen ja kaupallisten yhtiöiden kirja- ja äänitejulkaisut. Suomen Kansanmusiikkiliitto toimii ainoana omakustanteiden valtakunnallisena myyntipaikkana Suomessa. Vuonna 2011 tehtiin uusille kotisivuille nettiputiikki, jonne voi maksaa tuotteet suoraan pankkitunnuksilla tai luottokortilla. Liiton toimistossa on jatkuva myyntinäyttely, ja myyntiä hoidetaan myös postimyyntinä kaikkialle Suomeen ja ulkomaille. Myymälä oli seuraavissa alan tapahtumissa vuonna 2011: Folklandia-risteilyllä Silja Europalla, Samuelin Poloneesissa Savonlinnassa, Kaustinen Folk Music Festivalilla, Helsingin musiikkimessuilla ja Oriveden kansanmusiikkikursseilla Aineistopalvelu Liitolla on oma satoja julkaisemattomia nuotteja sisältävä irtonuottikokoelma, josta välitetään kansanmusiikin harrastajille ja ammattilaisille materiaalia. Liitto valitsee vuosittaisen yhteissoitto-ohjelmiston, joka julkaistaan joka vuosi Pelimanni lehden 3.numerossa. Vuoden 2011 yhteissoitto-ohjelmistoon kuuluivat seuraavat itäsavolaiset kappaleet: - Larinettivalssi, trad. Savonlinna, sov. Raili Pulkkinen - Niin läksin minä, trad. Kerimäki, Pihlajaniemi, sov. Sirkka Kosonen - Railin hambo, säv. Raili Pulkkinen, sov. Laura Vartio - Taaton tie, Itä-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen nimikkomarssi, säv. Lauri Sinnemäki - Tippuu, tippuu, säv. Seppo Kaskinen, sov. Laura Vartio 1.3. Jäsenpalvelut Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni kansanmusiikin harrastaja ja ammattilainen ja etenkin nuoret olisivat Suomen Kansanmusiikkiliiton jäseniä. Jatkoimme jäsenhankintakilpailua edellisvuosien hyvän menestyksen innoittamina. Pyrimme saamaan lisää alan yhdistyksiä jäseniksemme, ja edesautamme uusien alueyhdistysten perustamista niille alueille, joissa ei ole vielä omaa kansanmusiikkiyhdistystä. Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenille on olemassa koko maan kattava jäsenetuverkosto, joka käsittää alennuksia soitinliikkeistä, Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämistä kursseista, kuukauden jäsenedut liiton omasta myyntipalvelusta sekä jäsenlehti Pelimannin. 1

2 Järjestön sisällä liitto palvelee omia jäsenyhdistyksiään pitämällä yllä heidän jäsenrekisteriään ja hoitamalla jäsenmaksulaskutuksen Neuvonta- ja asiantuntijapalvelut Kansanmusiikin harrastajat, opiskelijat ja kansanmusiikkitapahtumien järjestäjät sekä muut järjestöt ja yritykset käyttivät liiton neuvontapalveluja hyväkseen. Liiton toimihenkilöt antoivat suosituksia ja lausuntoja kansanmusiikkia koskevissa asioissa. 2. KOULUTUS Suomen Kansanmusiikkiliiton koulutustoiminnan tavoitteena on suunnitella pitkällä tähtäimellä monipuolista kansanmusiikkikoulutusta kaikenikäisille harrastajille maassamme itsenäisesti tai yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa. Koulutustoiminta on keskittynyt tasaisesti koko vuoden ajalle. Kurssitoiminta järjestettiin pääasiassa yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa Kurssitoiminta KAMU'11 lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri Leiri järjestettiin Päivölän virkistyskodissa Vihdissä yhteistyössä Kanteleliiton ja Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa. Leiriläiset olivat vuotiaita nuoria. Opetusta leirillä sai viulun, kaksi- ja viisirivisen hanurin, puhaltimien, kitaran, mandoliinin, kanteleen ja harmonin/pianon soitossa sekä laulussa. Leirillä sai yksityisopetuksen lisäksi myös yhteis-, yhtye- ja soitinkohtaista opetusta sekä opetusta kansanlaulussa ja -tanssissa. Opettajina Jari Komulainen (haitarit), Leena Joutsenlahti (puhaltimet) ja Emilia Lajunen (viulu ja avainviulu), Anna Kattainen (kanteleet). Sirpa Lahti (leirin johto), Emmi Kuittinen (kurssisihteeri ja vapaa-ajan ohjaaja). Leiriläisiä oli Kaksirivisklubi Suomen Kansanmusiikkiliitto järjesti kevät- ja syyskauden 2-rivisklubia Helsingissä. Kurssi kokoontui joka toinen maanantai Munkkivuoren nuorisotalolla. Opettajana toimi Pekka Pentikäinen. Klubilla opeteltiin 2- rivisohjelmistoa, fraseerausta sekä soittotekniikkaa Nuorten Kansanmusiikkileiri Iisalmessa Nuorten kansanmusiikkileiri pidettiin Iisalmen Talvipäivien yhteydessä Kouluttajina olivat kanteleessa Tiina Hiltunen ja hanurissa Petri Makkonen. Leiriläisiä oli 11. neljä kanteleen soittajaa sekä seitsemän hanurin soittajaa. Leirillä annettiin yksityistä soitinkohtaista opetusta sekä ryhmäopetusta kaiken tasoisille kanteleen ja hanurin soittajille. Leirillä opiskeltiin soittotekniikkaa, säveltapailua ja yhteissoittoa. Leirin päätteeksi kaikki osanottajat esiintyivät tapahtuman päätöskonsertissa. Nuoria soittajia osallistui myös soittotuvan kurssille, jossa kouluttajana oli Antti Järvelä Rymäkkä kansanmusiikkiyhdistyksen leiri Kymenlaaksossa Suunnitelma: Rymäkkä kansanmusiikkiyhdistys ry:n lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri järjestetään kesäkuussa. Leirillä on noin 15 oppilasta. Leirillä opetellaan pääasiassa suomalaista kansanmusiikkia, ja leirillä panostetaan paljon yhteissoiton merkitykseen. Toteuma: Kurssi ei toteutunut vuonna Lasten ja nuorten perinneleikki- ja kansanmusiikkileiri Miehikkälässä Miehikkälän pelimannipäivien yhteydessä järjestettiin kurssi lapsille ja nuorille. Leirin opettajina toimivat kymenlaaksolaisen Tradivaara-yhtyeen muusikot: Susanna Apo-Syrjänen (perinneleikit ja 5-kielisen kanteleen soitto) ja Aki Hietala (harmonikka ja urkuharmoni). Avustajina olivat Maria Tuutti ja Saika Hostikka. Kurssit pidettiin Miehikkälässä, ja kurssin esiintymiset olivat Miehikkälän Pelimannipäivillä Leirille osallistui 35 oppilasta Spelileiri 2011 Suunnitelma: Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry järjestää lasten ja nuorten Spelileirin Ilmajoella Toteuma: Kurssi ei toteutunut vuonna Vantaan lasten kansanmusiikkikurssi Suunnitelma: Vantaalla järjestetään Kaamospelien yhteydessä Vantaan kansanmusiikkikurssit Toteuma: Kurssi ei toteutunut vuonna

3 Pelimanni-lehden aluetoimittajien koulutus Suunnitelma: Pelimanni-lehden uudistuttua on lehden aluetoimittajilla tärkeä ja entistä haasteellisempi rooli lehden artikkelien toimittajina. Haluamme kasvattaa heidän osaamistaan lehden toimitustyössä ja järjestää heille omaa koulutusta vuonna Toteuma: Kurssi ei toteutunut vuonna Tapahtumajärjestäjäkoulutus Suunnitelma: Kansanmusiikkikiertueisiin liittyvä tapahtumajärjestäjien innostaminen uudenlaiseen jatkuvaan esittämistoiminnan järjestämiseen vaatii myös koulutusta. Haluamme tarjota sitä järjestämällä klubiverkoston kanssa koulutusta tapahtuman järjestäjille. Toteuma: Koulutusta ei järjestetty vuonna Oriveden kansanmusiikkikurssit Oriveden kurssisarja on maamme kansanmusiikin talvikauden suurin koulutustapahtuma. Kursseille osallistui 116 kurssilaista ympäri Suomea. Mukana oli myös neljä saksalaista osallistujaa. 1. Pelimanniyhtye / Antti Järvelä 26 kurssilaista 2. Tämmäys- ja sovituskurssi / Timo Alakotila 12 kurssilaista 3. Mandoliinikurssi / Heikki Lahti 19 kurssilaista 4. Viulukussi / Marianne Maans 10 kurssilaista 5. 2-rivisen oppipoikakurssi / Pekka Pentikäinen 6 kurssilaista 6.2-rivisen kisällikurssi / Perttu Paappanen 10 kurssilaista 7. Balkankurssi / Teija Niku 3 kurssilaista 8. Jouhikkokurssi / Pekko Käppi 5 kurssilaista 9. Kantelekurssi / Anu Alviola 5 kurssilaista 10. Kansanlaulukurssi / Juulia Salonen 9 kurssilaista 11. Yhtyekurssi: Luunappi, opettajana Anna E. Karvonen, neljä kurssilaista 12. Yhtyekurssi: Kardemimmit, omatoimikurssi, neljä kurssilaista 13, Yhtyekurssi: Pessi ja Juntti, omatoimikurssi, 2 kurssilaista 14. Jimmy Träskelin, omatoimikurssi, 1 kurssilainen 2.2. Jäsenyhdistysten tarjoama koulutus 2011 Suomen Kansanmusiikkiliiton kaksikymmentäyksi jäsenyhdistystä tarjoavat myös omaa koulutusta jäsenilleen. Kurssitarjontaa on soitinkohtaisista kursseista aina vapaamuotoisiin soittopäiviin asti. Valtaosa kursseista järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa. Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät ry * Soittoleirit 1-4. Yhteensä osallistujia 65. Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry * Lokakuun Loiskeiden kurssit lokakuussa Lappajärvellä. Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys ry * Pelimannikurssit Kyrösjärven Mainingit -tapahtumassa Ikaalisten kylpylässä. * Hämeen maakuntapelimannien harjoituksia talvikuukausien toisena maanantaina. * Pelimanniworkshop Rientolassa/Ahjola Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys * Kansanmusiikkikurssi Savonlinnassa. * Soittajaisia eri puolilla aluetta. Kaustisen Pelimanniyhdistys * Yhteisharjoituksia Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Alueellista kansanmusiikkikoulutusta Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteriyhdistys ry * Kymenlaakson Pelimannikuoro ja -orkesterin joht. Jouni Sjöblom, harjoitukset Jamilahden kansanopistolla, Haminassa 16.1., 30.1.,13.2., 27.2., 13.3., Lisäksi kevään harjoitukset. 3

4 Lapin Nuorison Liiton Pelimannit * Valtakunnallinen Harmonikkaleiri ja Mestarikurssi Rovaniemellä. Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikki ry * Maakuntaorkesterin harjoituksia/esiintymisiä Pikkujuhannus -tapahtumassa Iissä kesäkuussa ja Iin syyssoitossa lokakuussa. * Soitellen Suveen -tapahtumassa Raimo Nummelan vetämä kaksi-ja viisirivisten harmonikkojen kurssi, jonka järjesti Pynssin pelimannit. * Oulun Pelimannipäivillä Heikki Lahden mandoliinikurssi. * Yhdistyksen alueella toimineet pelimannit ja pelimanniyhtyeet ovat huolehtineet omasta soittokoulutuksestaan itsenäisesti ja itse valinneet opettajansa. Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry * Koillis-Savo soi kurssit Juankoskella. Tied. Reino Tirkkonen (017) , * Saha Soi leiri Tervossa. Tied. Sami Tupala, , * Pelimannikurssi syyskokouksen yhteydessä syys-lokakuussa Tied. Markku Vuori , Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Talvenselän taittajaiset Lavia. Pelimannien soittoharjoituksia, alkaneen vuoden yhteissoittokappaleiden harjoitukset. * Kyrösjärven mainingit Ikaalisten kylpylä. Pelimannikurssit. * Kansanmusiikin workshop Porissa yhteistyössä Porin kaupungin kulttuuritoimen kanssa. * Talvipurpurit 6.3. Kiikoinen. Pelimannien kevätsoittoharjoitukset. * Kansanmusiikin workshop Porissa yhteistyössä Porin kaupungin kulttuuritoimen kanssa. * Kansanmusiikin workshop Porissa yhteistyössä Porin kaupungin kulttuuritoimen kanssa. * Syyssoittopäivä Ulvilan Leineperin ruukilla Pelimannien soittoharjoituksia. * Satakunnan Pelimannien maakuntaorkesterin harjoitukset Porissa yhteistyössä Porin seudun kansalaisopiston kanssa. * Satakunnan Pelimannien maakuntaorkesterin harjoitukset Porissa yhteistyössä Porin seudun kansalaisopiston kanssa. Suomen Huuliharpistit ry * Munnaritreffit Haapamäen höyryveturipuistossa. * Huuliharppupaja Vekara-Varkaus-tapahtumassa Suomen Sahansoittajat ry * Saha Soi leiri Tervossa. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Kaksirivisklubi Munkkivuoren Nuorisotalo joka toinen maanantai * Sakarat kansanmusiikkikurssi keväällä 20 tuntia ja syksyllä 20 tuntia. * Kletzmer-kurssi Nurmjärvellä 6.3. * Vantaan kansanmusiikkikurssit Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys ry * Maakuntaorkesterin soittoharjoituksia ympäri vuoden. Harjoitellaan uutta ohjelmistoa sekä valmistauduttiin 40-vuotisjuhlakonserttiin. * Huhtikuussa lasten muskari. * Pelimannikurssit yhteistyössä Wiinit Pelimannit ry:n kanssa. Ylä-Savon Pelimannit ry * Iisalmen Talvipäivät * Kansanmusiikkikurssi I Haajaisilla Vieremällä * Kansanmusiikkikurssi II, hengellinen kansanmusiikki, Varpaisjärvellä * Kansanmusiikkikurssi III Haajaisilla Vieremällä * Alueen yhteinen laulu- ja soitinmusiikin koulutus- ja esiintymiskokonaisuus edesmenneen pelimannin ja säveltäjän Tuure Niskasen musiikista on harjoitusasteella. 4

5 2.3. Muu koulutustoiminta Mahdollisuuksien mukaan Kansanmusiikkiliitto osallistuu myös muiden järjestämien kurssien suunnitteluun, ja antaa asiantuntija-apua opettajavalinnoissa. Tarvittaessa Kansanmusiikkiliitto voi järjestää kansanmusiikkikoulutusta valmiina mittatilaustöinä. 3. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Suomen Kansanmusiikkiliiton tiedotus- ja julkaisutoiminnalla on tavoitteena levittää tietoa harrastajia kiinnostavista asioista sekä ajankohtaista materiaalia tapahtumista ja koulutuksesta sekä alan uutuusjulkaisuista ja tehdä tunnetuksi kansanmusiikkitoimintaa laajalle yleisölle Nuottijulkaisut Pelimannissa Pelimanni -lehden keskiaukeamalla julkaistavaa nuottijulkaisusarjaa jatkettiin julkaisemalla nuottimateriaalia neljä sivua neljä kertaa vuodessa. Sarjan tarkoituksena on antaa sekä yksittäisille pelimanneille että pelimanniyhtyeille uusia vielä julkaisemattomia sävelmiä soitettavaksi. Kolmosnumerossa julkaistiin seuraavan vuoden valtakunnalliset yhteissoittokappaleet, jotka ovat uusmaalaisia, muutoin sisältö valittiin ajankohtaisuuden tai muiden lehden sisältöön liittyvien tekijöiden mukaan. Ensimmäinen numero sisälsi, Kalevala-sävellyskilpailun satoa, toisessa numerossa oli Kaustisen juhlien pohjalaiseen maakuntateemaan liittyen ohjelmistoa Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta ja neljännen numeron nuottiliitteessä oli Perinnearkun jamipolskakilpailun satoa Pelimanni-lehti Pelimanni on Suomen ainut suomenkielinen kansanmusiikin aikakausilehti. Liiton ja Kansanmusiikkiinstituutin julkaisemaa lehteä ilmestyy neljä numeroa vuodessa, ja lehti on kokonaan nelivärinen. Pelimannilehti on liitetty melkein kaikkien maakuntayhdistysten jäsenmaksuun, mutta jäsenlehden lisäksi sitä voi tilata myös erikseen ja se oli irtonumeromyynnissä Akateemisessa kirjakaupassa. Lehti on ollut A4 kokoinen 48- sivuinen julkaisu. Vuonna 2011 sivumäärää lisättiin neljällä. Sisällöllisesti lehdessä on omat sivunsa yleisluontoisille asiapitoisille artikkeleille, jotka Kansanmusiikkiinstituutti pääsääntöisesti tuottaa. Liitto toimittaa levyarvostelut, kalenterit ja muut ajankohtaiset artikkelit ja uutiset sekä maakunta- ja jäsensivut. Vuoden yleisteema näkyi myös Pelimanni-lehdessä. Liitto toimii lehden kustantajana sekä hoitaa ilmoitusmyynnin sekä toimitussihteerin työt. Tove Djupsjöbacka toimi vt. päätoimittajana numerot 1-2, päätoimittajana numeron 3. Sauli Heikkilä toimi vt. päätoimittajana numeron 4. Lehden taittoi Sauli Heikkilä. Lehteä markkinoitiin erityisen paljon Folklandia-risteilyllä, Samuelin Poloneesissa ja Kaustinen Folk Music Festivalilla Lehden nettinäkyvyys uudistui liiton uusien kotisivujen myötä. Lukijakysely toteutettiin Kaustinen Folk Music Festivalilla Vuoden levy äänestys toteutettiin yhdessä kansanmusiikki.fi portaalin kanssa. Alalla työskentelevät äänestivät vuoden 2011 parhaasta levystä. Voittajaksi valittiin Freija, Sydänjuurilla Tiedotus internetissä Liiton internetsivut uudistettiin vuonna Osoite lyheni: Myös logo muutettiin ja sen väri vaihdettiin. Uusilla sivuilla on yleistiedot liitosta, koulutus, tapahtumat, kiertueet, Pelimanni, Putiikki, media ja yhteystiedot Jäsenyhdistysten internetsivut Jäsenyhdistyksillä on internetsivuja seuraavasti: Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys: Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys: ispelimannit.ning.com/ Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys: Lapin Nuorison Liiton Pelimannit: Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistys ry: Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys: Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys: Saimaan Nuorisoseura: Suomen Huuliharpistit: Suomen Sahansoittajat: 5

6 Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys: Ylä-Savon Pelimannit: Jäsenyhdistysten julkaisutoiminta Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys - Jorma Panulan sovituksia Spelien yhteissoittokappaleista on valmisteilla - nuottimateriaali uudistetaan taiteen perusopetuspaketin maakunnalliseen osioon Häme - Pitäjien tunnussävelien kokoelma on valmisteilla Kainuu: - Sotkamon nuottikirja Kaustinen - joulumusiikki cd Kymenlaakso: - Pelimannisävelmiä Kymijoen varrelta nuottikirja. Pohjois-Savo - Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen historiikki vuodesta 1973 lähtien tehdään valmiiksi. Tavoitteena valmistumiselle on vuosi Pelimannisavotta-lehti ilmestyi muutaman kerran vuodessa - Pelimanni-lehdessä ilmestyy Kuulumisia Pohjois-Savosta -palsta. - Julkaistaan yhdessä Ylä-Savon pelimannien kanssa nuottikirja johon kootaan parhaat savolaiset pelimannikappaleet. Satakunta - Satakuntalaissi soitoi ja veisui II, satakuntalaisten pelimannien omia sävellyksiä sisältävä nuottikirja julkaistiin Kirja sisältää 58 sävelmää 38 eri tekijältä. Kirjassa on nuottien lisäksi myös tiedot sävellysten ja sanoitusten tekijöistä Suomen Kansanmusiikkiliiton arkistojen luettelointi Vuonna 2011 saatiin avustus Suomen Kansanmusiikkiliiton arkistojen luettelointiin. Työ tehdään vasta Arkiston tiedot liitetään samaan Koha-tietokantaan (http://koha.kepa.fi) missä tällä hetkellä on Maailman musiikin keskuksen, Kanteleliiton ja Kulttuuriosuuskunta Uulun kokoelmat. Luetteloinnille haetaan apurahaa. Työn arvioitu kesto on neljä kuukautta. Luetteloinnin suorittaa kirjastonhoitaja Heikki Niemelä Muu tiedotustoiminta Suomen Kansanmusiikkiliiton toimintaa esittelevää materiaalia tuotettiin eri tarkoituksiin. Muihin alan lehtiin tehtiin tiedoteluonteisia ennakkoartikkeleita liiton tapahtumista ja kursseista (mm. Fiolen min, Hanuri, Kantele, Nuorisoseura, Folkdansaren, Tanhuviesti). 4. TAPAHTUMAT Kansanmusiikkitapahtumilla, konserttitoiminnalla ja kilpailutoiminnalla saadaan tavoitteita ja esiintymis- ja työtilaisuuksia koko jäsenistölle. Konserttitoiminnan avulla on mahdollista esitellä suomalaisille kuulijoille kansanmusiikkiharrastuksen parasta antia ja viedä kansanmusiikki ihmisten pariin kesäisille kävelykaduille, puistokonsertteihin ja kauppakeskuksiin Samuelin Poloneesi Liiton päätapahtuma on vuosittain Samuelin Poloneesi, joka kiertää vuosittain eri paikkakunnilla. Samuelin Poloneesi järjestettiin vuonna 2011 jo 40. kerran. Tapahtumapaikkakuntana oli ensimmäisen kerran Savonlinna. Tapahtuman teemoina olivat Höyrypäät ja mopopojat kansanmusiikin tallentaminen ja tutkimus sekä itäsavolainen kansanmusiikki. Tapahtuman järjestivät Suomen Kansanmusiikkiliitto yhteistyössä Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistyksen ja Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Tapahtuman ohjelma 6

7 Keskiviikko-perjantai Koulukonsertteja Savonlinnan alueella. Esiintyjinä Tallari ja Kanteleen kyydissä. Yhteistyössä: Konserttikeskus Perjantai klo 18 Soiva yövaellus Olavinlinnassa. Tilaisuus kuulla korkeatasoista kansanmusiikkia ainutlaatuisessa ympäristössä, eri Olavinlinnan tiloissa. Esiintyjinä Sirkka Kosonen & Eila Hartikainen, Kirsi Ojala, Anna Pudas & Patrik Weckman, Pia Rask ja Katri Susitaival. Liput 2 euroa. Yhteistyössä: Museovirasto. klo 19 Balladi Olavinlinnassa Laulajina Sirkka Kosonen, Eila Hartikainen, Pia Rask, Anja Kosonen. Yhteislaulua, vetäjänä Sirkka Kosonen. klo 21 Tallarin levyjulkaisukonsertti + jamit & tanssia Ilolassa Esiintyjinä Tallarin lisäksi Heikki Lahden yhtye ja Spelarit.. Liput 10 euroa. Yhteistyössä: Ilola Lauantai klo PR-soittoja eri puolilla Savonlinnaa klo Lasten Poloneesi Savonlinnan taidelukiolla Esiintyjinä Vokki-Myyrät ja Kanteleen kyydissä. klo 12 Suomen Kansanmusiikkiliiton vuosikokous Savonlinnan taidelukiolla klo Pelimannimerkin suoritustilaisuus Savonlinnan taidelukiolla klo Pelimanniparaati Savonlinnan musiikkiopiston Melartin-salissa Esiintyjinä Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteri, Soitinyhtye Savonia, Vokki-Myyrät, Kuopion pelimannit, Pessi ja Juntti ja Lantti, Trio Rask-Susitaival-Knuth, Takamus, Sääminkiläiset, Vantaan kansanpelimannit, Heikki Lahden yhtye, Spelarit klo 17 Itäsavolainen ilta Savonlinnan musiikkiopiston Melartin-salissa Maakunnan kansanmusiikkiryhmät esittäytyvät. Itä-Savon kansanmusiikkiyhdistys + Puruveden Pelimannit, Laura Vartio, Kirsi Laamanen + oppilaat, Viivi- Maria, Kansantanssiryhmä Hökkyrät, Takamus, Sirkka Kosonen ja Eila Hartikainen, Humina. Klo Poloneesipub, Sylvester Esiintyjinä Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteri, Shaika Balalaika, POKKA, Pessi ja Juntti ja Lantti, Vantaan kansanpelimannit, Savonlinnan taidelukion irkkubändi Sunnuntai klo 10 Kansanlaulukirkko Savonlinnan kirkossa klo Aulasoitot Savonlinna-salin aulatiloissa Esiintyjinä Kide s, Duo Kimmel, Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteri. klo Samuelin Poloneesin pääjuhla Savonlinna-salissa Pelimannien valtakunnallinen yhteissoitto, Viivi-Maria Saarenkylä, Tallari, Vuoden nuori pelimanni Anna Wegelius, Humina, Heikki Lahden yhtye, Maria Kalaniemi, Kansantanssiryhmä Kirjavat: WiipurinRinkeli Kansanmusiikkikiertueet Kevät- ja syyskausilla järjestettiin 4 kiertuetta vuonna Haku kiertueelle tapahtui syys- ja maaliskuussa. Kiertueet vuonna 2011: Tammikuua 2011: Anne-Mari Kivimäki & Piia Kleemola duo: Kulttuurisali, Mäntyharju, Perinnearkku-klubi, ravintola Allotria, Helsinki, Keski-Pohjanmaan konservatorio, Kokkola, sekä workshop, Viriä-klubi, Seinäjoki, Rahvaan musiikin kerho, Telakka, Tampere. Helmikuu 2011: The World Mänkeri Orchestra: Kaiken kansan klubi, Kuopio, Perinnearkku-klubi, ravintola Allotria, Helsinki, Rahvaan musiikin kerho, Telakka, Tampere, Viriä-klubi, Seinäjoki 7

8 Maaliskuu 2011: Kosto: Kuopio, Kaiken kansan klubi, 16.3.Helsinki, Perinnearkkuklubi, Tampere Rahvaan musiikin kerho, Seinäjoki, Viriä-klubi, Jyväskylä, Bar Vakiopaine, Joensuu Wanha Jokela. Huhtikuu 2011: Luomala & Salminen: Mäntyharju, kulttuurisali, Ilola, Savonlinna, Perinnearkku-klubi, ravintola Allotria, Helsinki, Rahvaan musiikin kerho, Telakka, Tampere, Viriäklubi, Ravintola Alma, Seinäjoki Syyskuu 2011: Raudantakoja: Kuopio, Kaiken kansan klubi, Rääkkylä, Käspeli, Helsinki, Perinnearkkuklubi, Tampere, Rahvaanmusiikin kerho Lokakuu 2011: Jaakko Laitinen & Väärä Raha: Mäntyharju, Helsinki, Perinnearkkuklubi, Tampere, Rahvaanmusiikin kerho, Seinäjoki, Rytmikorjaamon uusi puoli, Joensuu, Hippaklubi Marraskuu 2011: Liisa & Tellu: Vienan naisia: Kuopio, Kaiken kansan klubi, Rääkkylä, Rääkkylän auditorio, Tampere, Rahvaanmusiikin kerho, Seinäjoki, Rytmikorjaamo, Vantaa, Kaamospelit, Kotiseututalo Påkas Joulukuu 2011: Duo Elina Järvelä & Juha Virtanen: Helsinki, Perinnearkkuklubi, Helsinki, Käpytikka, Mäntyharju, Seinäjoki 4.3. Folklandia-risteily Olimme entisten vuosien tapaan taustajärjestäjinä Folklandia-risteilyllä Silja Europalla Turku- Tukholma-Turku. Liitolla oli oma esittely / levyjen myyntipiste messukannella ja tuotimme yhden esiintyjäryhmän risteilylle markkinoimaan Savonlinnan Samuelin Poloneesia. Tiedotimme osaltamme risteilystä jäsenistöllemme. Risteilyllä jaettiin Juho Koirasen muistorahaston Vuoden nuori pelimanni - stipendi nuorille kansanmusiikin harrastajille. Vuonna 2011 Vuoden nuoreksi pelimanniksi valittiin Anna Wegelius. Pelimanni-lehteä markkinoitiin aktiivisesti risteilyn aikana Puskasoitto Puskasoitto kiertää eri puolilla Suomea, Puskasoittojen järjestäjä valitaan vuosittain. Vuoden 2011 Puskasoitto järjestettiin Etelä-Pohjanmaalla Joupiska Soin yhteydessä Kyläpelimanniprojekti Tuemme kyläpelimannihankkeiden mahdollisia tulevia toteuttajia antamalla tietoa aiemmista toteutuneista hankkeista, ja tiedottamalla uusista mahdollisista tukimuodoista. Haluamme myös edesauttaa uudenlaisen pysyvän rahoituksen syntymistä kyseisille hankkeille. Saimme liittona hyviä kokemuksia vuosien projektista Keski-Uudenmaan alueella. Samoin muualla Suomessa toteutetut vastaavat hankkeet ovat olleet onnistuneita JuuriJuhla - RotFest Espoossa Vuonna 2002 liiton perustamaa tapahtumaa jatketaan yhteistyössä JuuriJuhla-RotFest yhdistyksen, Espoon kulttuuritoimen, Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen ja Espoon kansanmusiikkikillan kanssa. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii taiteilijaprofessori Maria Kalaniemi. Suomen Kansanmusiikkiliitto toimi tapahtuman tuottajana Laurin Elojuhlat Vantaalla Järjestimme joitakin konsertteja tapahtumaan yhteistyössä Vantaan kansanperinteen ystävien ja Vantaan seurakuntien musiikkityön kanssa. Esiintyjinä olivat kantelisti Marja Turu, Outi Pulkkinen sekä Lumous Group Etno-Espa Liitto on ollut Etno-Espa tapahtuman yhteistyökumppani sen alusta lähtien. Tänä vuonna liitto ei tuottanut ohjelmaa tapahtumaan Vantaan kansanmusiikkiviikko Olimme mukana järjestämässä Kaamospelit Vantaan kansanmusiikkiviikkoa yhteistyössä Vantaan kansanpelimannien, Spelareiden sekä Vantaan kaupungin kanssa. Vuoden 2011 taiteellisena johtajana tapahtumaa suunnitteli Sirpa Lahti. Kaamospelit-yhdistys tuotti tapahtuman. 8

9 4.10. Sävellyskilpailu Liitto järjestää sävellyskilpailuja joka toinen vuosi. Vuonna 2011 oli välivuosi. Jäsenistölle tiedotettiin vuoden 2012 NORDLEKin sävellyskilpailusta Suomalaisen musiikin päivä Suomalaisen musiikin päivää juhlistettiin kansanmusiikkiväen toimesta organisoimalla soittotempauksia teemalla lähimusiikkia lähikauppaan Helsingin musiikkimessut Liitto oli mukana Helsingin musiikkimessuilla lokakuun lopussa. yhteistyössä Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskuksen ja JuuriJuhla-RotFest -yhdistyksen kanssa. Yhteisellä osastolla oli liiton myyntitoimintaa ja tulevien tapahtumien esittelyä. Messuille tuotettiin oheisohjelmaa, Kamu-klubi toteutettiin jokaisena messupäivänä. Ohjelmaa olivat tuottamassa liiton / Samuelin Poloneesin (Duo Emilia Lajunen ja Suvi Oskala) lisäksi Perinnearkku (Emilia Lajunen soolo, Suvi Oskala soolo sekä Taapeli), Kaamospelit (Duo Paju) ja JuuriJuhla-RotFest (Maria Kalaniemi ja Eero Grundström) Saaristopelimannit Liitto järjesti kesällä 2011 pienimuotoista ennakkotestausta Saaristopelimannitoiminnasta. Päivi Ylönen-Viiri ja Jukka Viiri kartoittivat yhdessä Aspö spelmän yhdistyksen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollisuutta aloittaa Saaristopelimannihanke vuonna 2012 isommassa mittakaavassa. Vimpelmanslagsduo kiersi tuttujen pelimannien kanssa eri Saaristomeren kohteita kesällä 2011 ja kartoitti yhteistyökumppaneita ja veneileviä pelimanneja. Tarkoitus on saada Saaristomerelle enemmän kansanmusiikkitarjontaa vierassatamiin, saaristokirkkoihin ja muihin tiloihin Kansanmusiikin isompi ilta Musiikkitalossa Helsingissä Liitto oli mukana tuottamassa yhdessä Yleisradion, Sibelius-Akatemian ja kansanmusiikkialan järjestöjen kanssa kansanmusiikin isomman illan Musiikkitaloon. Salin konsertti lähetettiin suorana YLE Radio 1 kanavalla radiossa, ja illan tarjonnasta tehtiin myös televisio-ohjelma. Illan ohjelmassa oli konsertin lisäksi Etkot ja Jatkot muualla Musiikkitalossa. Liitto tuotti Etkoille kuusi pääkaupungin pelimanniryhmää soittamaan ennen ison salin konserttia. Mukana olivat Espoon pelimannit, Kesäpelimannit, Sakarat, Vantaan kansanpelimannit, Spelarit ja Helsingin pelimannit Etno-Emma Liiton toiminnanjohtaja oli mukana valitsemassa Etno-Emmaa, ja sai myös ojentaa Etno-Emman voittajalle. Levy valittiin vuoden 2011 parhaista kansanmusiikkilevyistä. Vuoden 2011 Etno-Emman sai Freija Sydänjuurilla-levyllään Jäsenyhdistysten tapahtumat 2011 Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistykset järjestävät useita tapahtumia toimintavuoden 2011 aikana joko itsenäisesti tai yhteistyössä liiton tai muiden yhteisöjen kanssa. Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät ry. * 40-vuotisjuhlakonsertti Hollolassa Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry. * Joupiska Soi Seinäjoella. * Karavaanareiden Pelimannikaronkka Teuvalla vapa-aikakeskus Parrassa. * Eteläpohjalaiset Spelit ja Spelien soittokilpailut. * Matti Viitala -soitot Viitalan NS:lla Kurikassa. * Lokakuun Loiskeet Lappajärvellä. * Pyhäinpäivän soitot Karijoella. Etelä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys * Puistokonsertti elokuun alussa Mikkelin kirkkopuistossa. * Pihakonsertti Mäntyharjulla elokuun alussa. Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Hämeen Kevätsoitto Ruovedellä 9.4. * Kyrösjärven Mainingit Ikaalisten kylpylässä. * Syyskokouksen yhteydessä pienimuotoinen konsertti

10 - Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys * Yövaellus Punkaharjun poukamiin. * Soittajaisia eri puolilla aluetta. Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys * Sommelo Kaustisen Pelimanniyhdistys * Joulukonserttisarja Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Harmonikkakonsertti Hilpeät-Hanurit Jämsässä. * Soimannien Kevätsoitto Kuoreveden koulukeskuksessa. * Kevätkonsertti ja vuosikokous Luomusoiton yhteydessä huhtikuussa Saarijärvellä. * Antin Soitto (30-vuotisjuhlasoitto) Kannonkoskella. * Soimannien syyssoitto ja syyskokous Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys ry * Raavuorisoitto Elimäen Raavuorella. * Kymenlaakso Folk. Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteriyhditys ry * Miehikkälän pelimannipäivät. * Pelimannikuoron ja -orkesterin Kevätkonsertti Kouvolan kylän VPK:n talolla eli Meksikossa. * Hengellisen kansanmusiikin konsertti kevättalvella Etelä-Kymenlaaksossa esim. Haminassa, yhteistyössä Haminan Karjalaisten kanssa. Lapin Nuorison Liiton Pelimannit * 39. Jutajaiset Rovaniemellä. Pohjois-Pohjanmaan Pelimanniyhdistys ry * Soitellen Suveen Pyhäjärvellä * Pikkujuhannus Iissä * Oulun Volokkarit (=pelimannipäivät) * Iin Syyssoitto Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Järjestettiin sävellyskilpailu, jonka tulokset julkaistaan Tuuren Sottiisi-tapahtumassa. Aiheena oli hengelliset sävelmät. * Ansioitunut pelimanni palkittiin Juokin Malja-palkinnolla. * Siilifolk Siilinjärvellä * Kevätkokous. Tied. Markku Vuori , * Leppävirran pelimannien 40.-v. juhlakonsertti Leppävirralla 2.4. * Riitta Hämeen-Anttilan sävellysten konsertti Tuusniemellä 1.5. * Savon Puskasoitto Kaavin Telkkämäellä. Tied. Seppo Kononen * Tuuren Sottiisi Pielavedellä. Tied Terhi Hartikainen * Sahansoiton SM-kilpailut Rajapurolla. Tied. Mauri Haapamaa Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Talvenselän taittajaiset Lavia. * Kyrösjärven mainingit Ikaalisten kylpylä. * Talvipurpurit ja kevätkokous 6.3. Kiikoinen. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistys ry:n 40-vuotisjuhla ravintola Suomalainen klubi. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen pelimannit toteuttivat Kansanlaulukirkon Rauman Pyhän Ristin kirkossa * Kustaan Soitto yhteistyössä Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen ja Euran Soittokunnan kanssa. Esiintyjinä mm. Tallari ja Kyläpelimannit. * Rannikko Soi -tapahtuma Merikarvian urheilutalolla

11 * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen pelimannit toteuttivat Kansanlaulukirkon Noormarkun kirkossa 2.6. * Pelimanni-iltamat Harjavallassa Venton vintillä. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen pelimannit toteuttivat Kansanlaulukirkon Harjavallan vanhassa kirkossa * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen pelimannit toteuttivat Kansanlaulukirkon Sata-Häme Soi! - festivaalien päätöskirkossa Ikaalisissa 3.7. * Kiikoisten purpurit Vuoden Pelimanniksi valittiin Satakunnassa dir. mus. Antti Lehtola ja vuoden nuoreksi pelimanniksi Verneri Virta. Molemmat harmonikan soittajia, Verneri on lisäksi Antin oppilaita. * Euran Kauttuan ruukkifestivaalit Satakunnan Pelimannien maakuntaorkesterin ensiesiintyminen festivaaleilla. * Elopelit Pomarkku. * Syyskokous ja syyssoittopäivä Kullaan Leineperin ruukilla * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämän lasten kansanlaulukilpailun alkukilpailu Rauman Unajan koulussa. * Meri-Porin kulttuuripäivät Porin Pihlavassa Satakunnan Pelimannien maakuntaorkesterin esiintyminen. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämän lasten kansanlaulukilpailun alkukilpailu Lavian Keskuskoulussa. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämän lasten kansanlaulukilpailun alkukilpailu Nakkilan Matomäen koulussa. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämän lasten kansanlaulukilpailun alkukilpailu Nakkilan Kukonharjan koulussa. * Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen järjestämän lasten kansanlaulukilpailun alkukilpailu Kiikoisten Toukolan koulussa. Suomen Huuliharpistit * Munnaritreffit Haapamäen höyryveturipuistossa. Suomen Sahansoittajat ry * Saha Soi Tervossa. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Kamu-klubit Mäntsälässä pitkin vuotta. * Juurijuhla- Rotfest Espoossa yhteistyössä JuuriJuhla-RotFest -yhdistyksen ym. kanssa. * Pilpatus-iltamat 9.4. Honkamajalla. * Pelimanniklubit kerran kuussa Idän Tähti -pub. * Helavalkeat 2.6. Nummi-Pusulassa yhteistyössä Nummi-PusulanTanhuujien ja Pelimannikillan kanssa. * Sepän Soiton Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut ja Sepän Soitto Mäntsälässä. * Helsinki-päivä Seurasaaressa yhteistyössä Seurasaarisäätiön kanssa * Espafolk Helsingissä yhteistyössä Seurasaarisäätiön kansantanssitoimikunnan kanssa. * Seurasaaren Juhannusvalkeilla esiintyy pelimanniryhmiämme. * Elospelit Vantaalla elokuussa. * Taiteiden Yö Seurasaaressa yhteistyössä Seurasaarisäätiön kansantanssitoimikunnan kanssa * Pelimanniristeily 3.9. Viking Xpress-laivalla Tallinnaan. * Aleksin Syyssoitto Stoa. * Kaamospelit - Vantaan Kansanmusiikkiviikko Vantaalla. * Joulupolku Seurasaaressa Helsingissä yhteistyössä muiden tapahtuman järjestäjien kanssa. Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys ry * Palvelutalo-/ vanhainkotikonsertti helmikuussa. * Lastentapahtuma huhtikuussa. * Kesäretki. * Wiinit Pelimannit , Länsi-Turunmaa, Parainen. * 40-vuotisjuhlakonsertti lokakuussa Turussa. Ylä-Savon Pelimannit ry * Iisalmen Talvipäivät * Siilifolk Siilinjärvellä Oltermannin arvo ja ansiomerkit 11

12 Suomen Kansanmusiikkiliiton oltermannin arvo voidaan myöntää yhdelle kansanmusiikin taitajalle, perinteen siirtäjälle ja säilyttäjälle maakunnassa. Oltermannin arvon myöntää Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitus. Jos henkilö haluaa luopua sairauden, tai muuhun maakuntaan muuttamisen vuoksi arvostaan, voidaan hänen rinnalleen valita uusi aktiivioltermanni. Entinen oltermanni ei kuitenkaan menetä arvoaan, joka on elinikäinen. Oltermannit vuonna 2011: Etelä-Häme Raimo Raussi, Hämeenlinna Etelä-Karjala ei nimettyä oltermannia Etelä-Pohjanmaa Lasse Peltonen, Ilmajoki Etelä-Savo ei nimettyä oltermannia Häme Yrjö Raja, Virrat Itä-Savo Kaarlo Salmela, Ruokolahti Kainuu ei nimettyä oltermannia Keski-Pohjanmaa ei nimettyä oltermannia Keski-Suomi Voitto Mäkelä, Jyväskylä Kymenlaakso Paavo Ihanainen, Kouvola (kuoli vuonna 2011) Lappi Arvo Ylitalo, Sodankylä Pohjois-Karjala Tapio Pärepalo, Kiihtelysvaara Pohjois-Pohjanmaa ei nimettyä oltermannia Pohjois-Savo Erkki Vepsäläinen, Varkaus Satakunta Aimo Koskimäki, Eura Uusimaa Tapani Mäkinen, Helsinki Varsinais-Suomi Veikko Kotiranta, Loimaa Ylä-Savo Pertti Malinen, Iisalmi Liitolla on käytettävissä kultainen ja hopeinen ansiomerkki sekä pöytästandaari, joilla valtakunnallisella ja maakunnallisella tasolla ansioituneita henkilöitä on mahdollisuus palkita. Ansiomerkit ja pöytästandaarin myöntää anomusten perusteella Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitus. Kultainen ansiomerkki: Harry Wessman, Rauma, Topi Jokela, Kiikoinen, Heikki Eränen, Ikaalinen, Antti Lehtola, Pori, Pertti Ratsula, Pori, Juhani Lautamaja, Alavus, Timo Saukko, Härmä, Yrjö Makkonen, Orivesi Eero Keskimaunu, Tervola, Pekka Tommola, Asikkala, Raimo Raussi, Hämeenlinna Pertti Ilomäki Elimäki, Riitta Riihelä, Miehikkälä, Jouni Sjöblom, Kouvola, Risto Taavitsainen, Kouvola, Leena Viitala-Sjöblom, Kouvola, Riitta Henriksson, Mynämäki, Veikko Lahtinen, Pöytyä, Tapio Pärepalo, Joensuu Hopeinen ansiomerkki: Tiina Rampa, Lavia, Mirella Levomäki, Punkalaidun, Veijo Pihlajamäki, Ulvila, Antero Mäkelä, Alavus, Antti Makkonen, Ruovesi, Elli Asunmaa, Alavus Kaija Ahola, Miehikkälä, Tuula Harju, Miehikkälä,

13 Aki Hietala, Joensuu, Juhani Kulhelm, Kouvola, Riitta Lonka, Kouvola, Pekka Niemi, Kouvola, Reetta Notkola, Miehikkälä, Heikki Puukko, Kouvola, Mirja Pöntynen, Miehikkälä, Paavo Suomalainen, Kouvola, Pekka Suomalainen, Kouvola, Hilkka Värri, Miehikkälä, Bo-Göran Seger, Sipoo, Tero Elomaa, Kaarina, Jukka Hänninen, Länsi-Turunmaa, Henrik Johansson, Lieto, Timo Yli-Nokari, Laitila, Pöytästandaari: Martti Ruskovaara, Kuopio, Jorma Aro, Seinäjoki, Leppävirran pelimannit Ruoveden pelimannit ry Riitta Hämeen-Anttila, Tuusniemi, Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys Miehikkälän kunta, Tanhuseura Kasareikka, Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys Kymenlaakson Pelimannikuoro- ja orkesteriyhdistys, Veikko Junttila Suoritusmerkit Pelimanneilla on mahdollisuus suorittaa pronssinen, hopeinen tai kultainen suoritusmerkki. Laululle on omat vaatimukset. Suoritustilaisuuksia järjestettiin mm. Samuelin Poloneesissa, Kaustinen Folk Music Festivalilla, Oriveden kansanmusiikkikursseilla sekä Kiikoisten Purpureilla. Pronssinen pelimannin suoritusmerkki: Paula Mannerjoki, 1-rivinen haitari, Naantali, Kaustisella Verneri Virta, 5 rivinen haitari, Pori, Kiikoisissa Hopeinen pelimannin suoritusmerkki Leena Kivi, viulu, Harjavalta, Kiikoisissa Aimo Ruisniemi, huuliharppu, Kiikoisissa Kultainen pelimannin suoritusmerkki: Eino Kopsa, 5-rivinen haitari, Nilsiä, Kaustisella Terttu Kopsa, laulu, Nilsiä, Kaustisella Anja Kosonen, laulu, Savonlinna, Kaustisella Veikko Kurppa, mandoliini, Masku, Orivedellä Kansainvälinen toiminta 7.1. NORDLEK Liitto on jäsenenä NORDLEK-neuvostossa, ja toimii aktiivisesti sen kansanmusiikkijaoksessa. Liitolla on nimettynä yhteiset edustajat Nuorisoseurajärjestön kanssa Nordlek-neuvostossa, koulutusjaoksessa ja kansanmusiikkijaoksessa. Suomen Nordlek-komiteassa liittoa on edustanut Tony Wallius Pohjoismainen kansanmusiikkikomitea Komitea on toimiva yhteys eri pohjoismaisten kansanmusiikkijärjestöjen välillä. Vuosittainen tapaaminen on tärkeä side toimivalle yhteistyölle, ajankohtaiselle keskustelulle ja kokemusten vaihdolle. Vuonna 2011 pidettiin puhelinkokouksia sekä kokous Kööpenhaminan Womexin yhteydessä. Liitosta ei voitu osallistua sinne muiden päällekkäisten tapahtumien vuoksi. 13

14 Pohjoismaiset kansanmusiikkiliitot pitävät yllä yhteisiä internet-sivuja osoitteessa Sivustoon linkitetään suomalainen -portaali. Pohjoismaisen kansanmusiikkikomitean toimisto sijaitsee Tanskassa Folklore Suomi Finland Liitto välittää kansanmusiikkiryhmiä eri maiden kansainvälisille juhlille Folklore Suomi Finlandin kautta ulkomaisilta festivaaleilta tulleiden kutsujen mukaan. Folklore Suomi Finland on Suomen CIOFF- ja IOV - komitea Viron yhteistyö Liitto on uusinut yhteistyösopimuksen vuonna 2000 Eesti Folkloori Seltsin ja Eesti Rahvatantsu- ja Rahvamuusika Seltsin ja Eesti Rahvakultuurikeskuksen kanssa. Sopimuksen mukaisesti osapuolet kutsuvat ryhmiä puolin ja toisin tärkeimpiin tapahtumiinsa, tiedottavat omasta toiminnastaan ja myötävaikuttavat ryhmien välisten suorien yhteyksien syntyyn WOMEX-messut Liitto ei osallistunut vuonna 2011 WOMEX-messuille Folkelarm Folkelarm on kansanmusiikin messutapahtuma Oslossa Norjassa. Se järjestettiin Tapahtuma on vielä tällä hetkellä vielä enemmän norjalainen kuin pohjoismainen alan showcase-tapahtuma, mutta sitä halutaan kehittää enemmän pohjoismaiseksi tapahtumaksi. Suomen Kansanmusiikkiliitto auttoi tapahtuman järjestäjiä löytämään sinne yhtyeitä Suomesta. Tänä vuonna liitosta ei ollut edustajaa tapahtumassa NORD Ruotsissa järjestettiin nyt neljättä kertaa pohjoismainen kansanmusiikkikilpailu, jossa on kolme sarjaa: solistit, yhtyeet ja spelmanslag-sarja isommille yhtyeille. Liitto on kilpailun yhteistyökumppani Suomessa. Liitto kokoaa Suomen ehdokkaat ja karsii jokaiseen sarjaan kaksi osallistujaa. Teemme yhteistyötä Finlands svenska spelmansförbundetin kanssa. NORD 11-kilpailun Suomen edustajat olivat: Solistit: Maija Kauhanen ja Pauliina Pajala. Yhtyeet (max 6 jäsentä): Haka ja Hohka. Spelmanslag/suuret pelimanniryhmät (väh. 12 jäsentä) Helsingin Pelimannit ja Kopla. Hohka voitti yhtyesarjan Connecting Culture Connecting culture on vuonna 2010 alkanut kansainvälinen hanke. Hankkeeseen kuuluu kansallinen osio sekä alueellinen osio Kainuun kanssa. Kainuussa keskiössä on Kalevala ja musiikki. Ulkomaisia tahoja mukaan on tulossa Puola / Krakova, Espanja / Alicante ja Pohjois-Itävalta. Rahoittajana Suomessa on Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry. Suomen Kansanmusiikkiliitto kutsuttiin hankkeeseen kumppaniksi. Olemme mukana kansanmusiikkipainotteisessa yhteistyössä. 8. Muu toiminta 8.1. Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus Suomen Kansanmusiikkiliiton toimihenkilöt hoitavat Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskuksen työt Edistämiskeskuksen ja Suomen Kansanmusiikkiliiton keskinäisen sopimuksen mukaisesti. Liiton toimihenkilöt hoitivat Edistämiskeskuksen toiminnanjohtajan tehtävät sekä kansanmusiikkiportaalin ylläpidon. Edistämiskeskuksen alullepanema 8.2. Kaustinen Folk Music Festival Vuoden 2011 maakuntateemana oli Pohjanmaat. Maakuntateemat Kaustisella on uudistettu. Vuodesta 2007 lähtien keskitytään vain yhteen maakuntaan vuodessa. Maakuntateemat ovat seuraavat: 2011 Pohjanmaat 2012 Häme 2013 Satakunta 2014 Varsinais-Suomi 2015 Uusimaa 2016 Kainuu 2017 Lappi Suomen Kansanmusiikkiliitto vastasi juhlilla alan julkaisumyynnistä FolkShopissa. Liitto järjesti 14

15 Pelimannitalossa Pelimannimerkkisuoritustilaisuuden. Liito teki ehdotuksia mestaripelimannin saajista vuonna Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF Suomen Kansanmusiikkiliitto yhtenä Sivistysliitto Kansalaisfoorumin jäsenenä pitää läheisiä yhteyksiä Suomen Nuorisoseurojen Liittoon, Kalevan Nuorten Liittoon, Suomen Puhallinorkesteriliittoon, Kanteleliittoon ja Nuorten Areenaan. Sivistysliitto Kansalaisfoorumin hallituksessa on liiton edustajana Antti Koiranen, varahenkilönä Anja Hinkkanen ja asiantuntijajäsenenä toiminnanjohtaja. 9. Keskustoimisto Liiton henkilökuntaan kuului vuonna 2011: - toiminnanjohtaja Sirpa Lahti Päivi Ylönen-Viiri (vuorotteluvapaalla ) - projektisihteeri/päätoimittaja Tove Djupsjöbacka (osa-aikainen). - tuottaja Teija Niku (osa-aikainen). - portaalityöntekijä Pauliina Pajala (osa-aikainen), osa-aikaisena tuottajana toimisto- ja kurssisihteeri Emmi Kuittinen (osa-aikainen). Liiton toimipaikka on osoitteessa Hämeentie 34 D, Helsinki. 10. Hallinto Liiton ylimpänä päätäntäelimenä toimii edustajakokous, joka pidetään hallituksen kutsusta kaksi kertaa vuodessa Edustajakokoukset Liiton vuosikokous pidettiin Savonlinnassa. Läsnä oli 8 virallista edustajaa. Vuoden 2011 syyskokous pidettiin Helsingissä. Syyskokouksessa oli läsnä 14 virallista edustajaa. Syyskokouksen yhteydessä tutustuimme Musiikkitaloon Hallitus Vuonna 2011 liiton hallitukseen kuuluivat: Antti Koiranen, puheenjohtaja varsinainen varalla Jorma Aro Timo Saarimäki Kari Auvinen Pentti Ojajärvi Anja Hinkkanen Raimo Nummela Martti Yli-Pukka Petri Jokinen Veikko Junttila Eero Määttä Risto Kupari Jorma Punta Heikki Lavonius Katja Tuomaala Riitta Riihelä Leena Viitala-Sjöblom Markku Vuori Anja Kosonen Merja Yli-Tepsa Tarja Alakörkkö Hallitus piti neljä kokousta. Hallituksen sihteerinä toimi Sirpa Lahti tai Päivi Ylönen-Viiri. Hallitus asetti seuraavat toimikunnat: - koulutus: Merja Ylivaara, Raimo Nummela, Maija Karhinen-Ilo ja toimihenkilöiden edustaja - tapahtumat: Riitta Riihelä, Jorma Aro, Risto Kupari ja toimihenkilöiden edustaja - Pelimanni-lehti: Anja Hinkkanen, Pentti Ojajärvi ja Tove Djupsjöbacka. Lisäksi lehden toimituskunnassa ovat kansanmusiikki-instituutin edustaja, Maailman musiikin keskuksen edustaja (Jaana-Maria Jukkara) sekä Juhani Näreharju. Lisäksi toimikunnan kokouksissa on läsnä lehden taittaja Sauli Heikkilä. - internettyöryhmä: Markku Vuori, Pentti Ojajärvi, toimihenkilöiden edustaja sekä Eero Määttä. - nuorisotoimikunta: Jorma Punta, Arttu Kunnasto, Pauliina Pajala, Riitta Väisänen, Antti Janka-Murros, Leija Lautamaja, Pilvi Talvitie, Aili Järvelä, Tony Wallius. - jäsenyhdistysten toiminta: Matti Yli-Pukka, Heikki Lavonius ja Veikko Junttila Työvaliokunta Vuoden 2011 työvaliokunnassa olivat puheenjohtaja Antti Koiranen, varapuheenjohtaja Anja Hinkkanen, Markku Vuori ja toiminnanjohtaja Työvaliokunta käsitteli vuonna 2011 ansiomerkki- tai muita kiireisiä asioita kokousten välillä puhelimitse tai sähköpostilla. 15

16 11. Jäsenyydet muihin liittoihin Suomen Kansanmusiikkiliitto kuuluu perustajajäsenenä Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAFiin. Liitto kuuluu jäsenenä Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskukseen, Folklore Suomi Finlandiin, Pohjoismaiseen kansanmusiikkikomiteaan, Pohjola-Nordeniin ja NORDLEKiin. JuuriJuhla-RotFest yhdistykseen ja Kaamospelit yhdistykseen. 12. Jäsenistö Suomen Kansanmusiikkiliitolla on jäsenenä kaksikymmentä kansanmusiikkiyhdistystä, jotka edistävät oman alueensa kansanmusiikkitoimintaa. Liitto tekee tiivistä yhteistyötä jäsentensä kanssa. Jäsenyhdistykset ovat: Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät ry Saimaan nuorisoseurat Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry Etelä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys ry Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys, Kaikamu Kaustisen Pelimanniyhdistys Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry. Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys ry Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteriyhdistys ry Lapin Nuorison Liiton Pelimannit Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry Suomen Huuliharpistit ry Suomen Sahansoittajat ry Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys ry Ylä-Savon Pelimannit ry Vuonna 2011 Etelä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry ja Saimaan Nuorisoseura erosivat jäsenyydestä. Etelä-Savo lakkautti toimintansa. Etelä-Savo sulautui Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistykseen. Suomen Kansanmusiikkiliitolla on 66 kannattajajäsentä. 13. Talous Opetusministeriön kautta saatava yleisvaltionapu oli euroa. Taloudesta on tarkemmin erillisessä tuloslaskelmassa ja taseessa. Liiton tilintarkastajina vuonna 2011 olivat Pertti Hiltunen KHT ja Erkki Manner KHT. Varalla Juhani Koliseva KTM ja Juha Selänne KHT. 16

SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY YLEISTÄ Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme hyväksi. Liiton tavoitteena on edistää

Lisätiedot

SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yleistä Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme ja koko

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuonna 2005 Ruosniemen hanurit on kokoontunut harjoituksiin ja esiintynyt ahkerasti. Esiintymiset on kirjattu erilliseen liitteeseen (liite A). Harjoituksiin

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA

OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA LUONNOS 12.4.2013 OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA 1 Yleistä Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 2 :n mukaan

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

Khall 30.5.2013 180, liite nro 3

Khall 30.5.2013 180, liite nro 3 Khall 30.5.2013 180, liite nro 3 LUONNOS 12.4.2013 OIKEUSM1JISTEfflÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA 1 Yleistä Valtion oikeusaputoimistoista

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

Väliarvioinnin aineisto

Väliarvioinnin aineisto Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi April Jazz Festivaali 22.4. 27.4. 6 36 28 64 7 069 13 833 29 16 45 6 100 9 000 16 % 54 % Avantin Suvisoitto 25.6. 29.6. 5 15 9 24 1 494 2 777 12 1 13 1 405 2 428 6 % 14 % Baltic Jazz 4.7. 6.7. 3 14 5 5

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Sulasolin organisaatio

Sulasolin organisaatio Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Alueet Taajuudet Hakijat pääasiallinen kohderyhmä tai suuntaus Etelä- ja Pohjois-Savo Kuopio-Iisalmi 89,5 Iisalmi Kevyt Kanava Oy, (Iskelmä Oikea Asema)

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN Lähde: KOUTE JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN Sis. 1 200 nuorten yhteiskuntatakuupaikkaa, joita lisättiin 26 järjestäjälle 1.8.2012 lukien

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot