SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014"

Transkriptio

1 SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yleistä Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme ja koko kansankulttuurimme hyväksi. Liiton tavoitteena on edistää kansanmusiikin asemaa suomalaisessa kulttuurielämässä. Toiminta pohjautuu harrastajien keskinäiseen yhteistyöhön, tarkoituksena yleisesti kansanmusiikin harrastuksen laajentaminen ja kehittäminen, mutta toisaalta myös jäsenten henkilökohtaisen soittoharrastuksen ylläpitäminen ja kehittäminen. Vuosi 2014 oli Suomen Kansanmusiikkiliiton 47. toimintavuosi. Vuoden 2014 teema oli polkka, ja vuosien Rajatapaus-teema oli myös mukana. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat koulutuksen ja konserttien järjestäminen, tiedotus-, julkaisu-, ja myyntitoiminta. 1. Palvelutoiminta Suomen Kansanmusiikkiliitto on alasta kiinnostuneiden henkilöiden palvelukeskus, jonka tehtäviin kuuluu alan julkaisujen myynti, aineistopalvelu, jäsenpalvelut sekä harrastajien ja yhteisöjen neuvonta kansanmusiikkia koskevissa asioissa Myyntipalvelu Liitolla on suomalaisen kansanmusiikin nimikkeistöltään laajin kansanmusiikkijulkaisujen myyntipalvelu, jonka kautta on ostettavissa omakustanteita, eri järjestöjen ja kaupallisten yhtiöiden kirja- ja äänitejulkaisuja. Suomen Kansanmusiikkiliitto toimii ainoana omakustanteiden valtakunnallisena myyntipaikkana Suomessa. Kotisivuillamme löytyy nettikauppa, jota kehitämme jatkuvasti toimivammaksi ja täydennämme myyntiartikkeleiden esittelytekstejä. Liiton toimistossa on jatkuva myyntinäyttely. Liiton työntekijät myyvät tuotteita suurimmissa kansanmusiikkitapahtumissa ja kursseilla. Myynti oli seuraavissa tapahtumissa vuonna 2014 Folklandiaristeily, Samuelin Poloneesi Raumalla, JuuriJuhla-RotFest Espoossa, Puistokarkelot Helsingissä, Siilifolk Siilinjärvellä, Kaustinen Folk Music Festival ja Oriveden kansanmusiikkikurssit Aineistopalvelu Liitolla on oma satoja julkaisemattomia nuotteja sisältävä irtonuottikokoelma, josta välitetään kansanmusiikin harrastajille ja ammattilaisille materiaalia. Vuonna 2013 irtonuottikokoelman, kirja- ja levyarkiston luettelointi saatiin päätökseen. Ne ovat Kansalliskirjaston ylläpitämästä Viola-tietokannassa, haettavissa osoitteessa viola.linneanet.fi. Jokaisessa Kansanmusiikki-lehdessä julkaistaan neljän sivun nuottiliite. Liitto valitsee vuosittaisen yhteissoitto-ohjelmiston, joka julkaistaan Kansanmusiikki-lehden numerossa kolme. Vuoden 2014 yhteissoitto-ohjelmistoon kuuluivat seuraavat satakuntalaiset kappaleet: - Canarian Norden Treini, säv. ja san. trad. - Kinnarin Kallen polkka. Kiikoisten Purpurin polkka, vuoro V, säv. trad. - Alhon polkka, säv. trad-, soittanut Frans Alho Harjavalta, sov. Risto Kupari - Balldrottning polkan, säv. trad., Sifferi Kivisillan (Eurajoki) ja Kustaa Järvisen (Eura) ohjelmistoa - Sammun marssi, säv. trad. soittanut Polvianderin pelimannit Huittisista 1.3. Jäsenpalvelut 1

2 Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni kansanmusiikin harrastaja ja ammattilainen ja etenkin nuoret olisivat Suomen Kansanmusiikkiliiton jäseniä. Toteutimme jäsenhankinta- ja lehden tilaajakilpailun vuosina Teimme flyereitä ja julisteita, joita on näkyvillä tapahtumissa. Postitamme materiaalia myös jäsenistöllemme sekä kansanmusiikkiyhtyeille ja alan oppilaitoksiin Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenille on olemassa koko maan kattava jäsenetuverkosto, joka käsittää alennuksia soitinliikkeistä, Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämistä kursseista, kuukauden jäsenedut liiton omasta myyntipalvelusta sekä Kansanmusiikki-jäsenlehden. Järjestön sisällä liitto palvelee omia jäsenyhdistyksiään pitämällä yllä heidän jäsenrekisteriään ja hoitamalla jäsenmaksulaskutuksen Neuvonta- ja asiantuntijapalvelut Kansanmusiikin harrastajat, opiskelijat ja kansanmusiikkitapahtumien järjestäjät sekä muut järjestöt ja yritykset käyttivät liiton neuvontapalveluja hyväkseen. Liiton toimihenkilöt antoivat suosituksia ja lausuntoja kansanmusiikkia koskevissa asioissa. 2. Koulutus Suomen Kansanmusiikkiliiton koulutustoiminnan tavoitteena on suunnitella pitkällä tähtäyksellä monipuolista kansanmusiikkikoulutusta kaikenikäisille harrastajille maassamme. Tätä tehtävää Suomen Kansanmusiikkiliitto ja sen jäsenjärjestöt toteuttavat järjestämällä ympäri Suomea erilaisia kansanmusiikin viikonloppukursseja, leirejä ja soittopäiviä. Kurssitoiminta järjestetään pääasiassa yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa Kurssitoiminta KAMU'14 lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri Leiri järjestettiin Päivölän virkistyskodissa Vihdissä yhteistyössä Käpylän musiikkiopiston ja Kanteleliiton kanssa. Leiri on tarkoitettu 8-17-vuotiaiden lasten ja nuorten kansanmusiikkikoulutukseen. Opetusta leirillä sai viulun, kaksi- ja viisirivisen hanurin, puhaltimien, kitaran, mandoliinin, kanteleen ja harmonin/pianon soitossa sekä laulussa. Leirillä sai yksityisopetuksen lisäksi myös yhteis-, yhtye- ja soitinkohtaista opetusta sekä opetusta kansanlaulussa ja tanssissa. Leirillä opettajina toimivat Leena Joutsenlahti (puhaltimet), Jari Komulainen (haitarit ja kosketinsoittimet), Anna Kattainen (kanteleet), Emilia Lajunen (viulu, avainviulu) ja Markus Rantanen (mandoliini, kitara, ukulele) sekä Päivi Ylönen-Viiri (leirin johto ja vapaa-ajan ohjaus). Leiriläisiä oli Kaksirivisklubi Suomen Kansanmusiikkiliitto järjesti kevät- ja syyskauden 2-rivisklubia Helsingissä yhteistyössä Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa. Kurssi kokoontui joka toinen maanantai Munkkivuoren nuorisotalolla. Opettajana toimi Pekka Pentikäinen. Klubilla opeteltiin 2-rivisohjelmistoa, fraseerausta sekä soittotekniikkaa Nuorten Kansanmusiikkileiri Iisalmessa Nuorten kansanmusiikkileiri pidettiin Iisalmen Talvipäivien yhteydessä Iisalmessa Kouluttajina olivat Petri Makkonen ja Tiina Hiltunen. Osanottajia oli kanteleessa 12 ja hanurissa seitsemän, yhteensä 19 nuorta soittajaa. Lisäksi Päivi Lumiaron ohjaamalle avaa äänesi kurssille osallistui neljä nuorta. Osanottajat saivat yksityistä soitinkohtaista opetusta sekä ryhmäopetusta soittotekniikassa ja säveltapailussa. Kaikki osanottajat osallistuivat tapahtuman päätöskonsertin esiintymiseen kouluttajiensa johdolla Spelileiri 2014 Suunnitelma: Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry järjestää lasten ja nuorten kansanmusiikkileirin Etelä-Pohjanmaan opistolla, Ilmajoella Toteuma: Spelileiri ei toteutunut Vantaan lasten kansanmusiikkikurssi 2014 Vantaalla järjestetään Kaamospelien yhteydessä Vantaan kansanmusiikkikurssit. Lasten ja nuorten kansanmusiikkikurssi järjestettiin lauantaina klo13-17 Vantaalla Viertolan koululla. Kurssin opettajina toimivat Aili ja Pilvi Järvelä. Kurssille osallistui 11 nuorta instrumentteinaan viuluja, haitareita, kanteleita ja piano/harmooni. Kurssin päätteeksi kurssilaiset esiintyivät opettajien johdolla kurssin päätöskonsertissa, jossa esiintyivät myös samaan aikaan pidetyn Vantaan kansanmusiikkikurssin soittajat. Kurssin järjesti yhteistyössä Kaamospelit-yhdistys, Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistys sekä Suomen 2

3 Kansanmusiikkiliitto Kansanmusiikki-lehden aluetoimittajien koulutus Suunnitelma: Lehden uudistuttua on lehden aluetoimittajilla tärkeä ja entistä haasteellisempi rooli lehden artikkelien toimittajina. Haluamme kasvattaa heidän osaamistaan lehden toimitustyössä ja järjestää heille omaa koulutusta vuonna 2014 syyskokouksen yhteydessä. Toteuma: Koulutus ei toteutunut vuonna Tapahtumajärjestäjäkoulutus Kansanmusiikkikiertueisiin liittyvä tapahtumajärjestäjien innostaminen uudenlaiseen jatkuvaan esittämistoiminnan järjestämiseen vaatii myös koulutusta. Haluamme tarjota sitä järjestämällä klubiverkoston kanssa koulutusta tapahtuman järjestäjille. Tapaamiset toteutetaan vuosittain eri klubien isännöimänä. Vuonna 2014 ei ollut varsinaista koulutusta, vaan pienimuotoista ajankohtaisten asioiden läpikäyntiä kiertueyhtyevalintakokousten yhteydessä Oriveden kansanmusiikkikurssit Oriveden kurssisarja on kansanmusiikin talvikauden suurin koulutustapahtuma Suomessa. Kursseille osallistui vuonna ihmistä, kaukaisimmat Australiasta, Kanadasta ja Hollannista asti. Opettajia oli 12. Puhallinsoitinkurssi peruuntui. Toteutuneet kurssit olivat: 1) Orivesi All Stars: Antti Järvelä 2) Tämmäys- ja sovituskurssi: Timo Alakotila 3) Pelimannikurssi mandoliinille: Heikki Lahti 4) Pelimannikurssi viululle: Emilia Lajunen 5) 2-rivisen hanurin alkeiskurssi: Jari Komulainen 6) 2-rivisen hanurin oppipoikakurssi: Juha Virtanen 7) 2-rivisen hanurin kisällikurssi: Pekka Pentikäinen 8) 2-rivisen hanurin mestarikurssi, Ahon ja Krossin perintö: Markku Lepistö 9) Kantelekurssi: Arja Kastinen 10) Matka ihmisääneen -kansanlaulukurssi: Karoliina Kantelinen 11) Yhtyekurssi: Luunappi Lisäksi tanssinopettajana Antti Savilampi ja esiintymistaidon ABC oppia antamassa Maija Karhinen-Ilo Jäsenyhdistysten tarjoama koulutus 2014 Suomen Kansanmusiikkiliiton yhdeksäntoista jäsenyhdistystä tarjoavat myös omaa koulutusta jäsenilleen. Kurssitarjontaa on soitinkohtaisista kursseista aina vapaamuotoisiin soittopäiviin asti. Valtaosa kursseista järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa. Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät ry * Soittoleiri Hauho * Soittoleiri Hauho * Soittoleiri Hauho * Soittoleiri ja syyskokous Hauho Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry * Spelien yhteydessä Folklink-hanke järjesti kansanmusiikkikoulutusta Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys ry * Hämeen maakuntapelimannien harjoituksia ja kouluvierailuja Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys * Kansanmusiikkikurssi Savonlinnassa * Soittajaisia eri puolilla aluetta Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys Koulutustiedot tarkentuvat myöhemmin. Kaustisen Pelimanniyhdistys * Yleisöpurppurin aloituskurssi Kaustinen * Siliavalssiklinikka Kaustinen * Yleisöpurpurin harjoitukset Kaustinen 3

4 * Pelimannien yhteisharjoitus Kaustinen * Kavalkadiharjoitukset Kaustinen * Pelimannien yhteisharjoitus Kaustinen * Pelimannien yhteisharjoitus 9.7. Kaustinen * Purppurin harjoitukset Kaustinen * Wiljami Niittykoski harjoitukset Kaustinen Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Maakuntaorkesterin yhteissoittoharjoituksia järjestetään 3-4 kertaa vuoden aikana. Pyrimme edistämään nuorten osallistumista toimintaamme Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys ry Koulutustiedot tarkentuvat myöhemmin. Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteriyhdistys ry * Kymenlaakson Pelimannikuoron ja orkesterin harjoitukset Hotelli Leikarin Kymi-kabinetti, Karhula 2 kertaa / kk, sunnuntai-iltapäivällä. Ohjaajana Jouni Sjöblom Lapin Nuorison Liiton Pelimannit * Valtakunnallinen Harmonikkaleiri ja Mestarikurssi Rovaniemi Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Mustikkamäen Pelimannipäivät Ilomantsi * Vuonis Soikoon kurssi Lieksa * Kihaus Folk ennakkoleiri Joensuu * Yhteistyötä Karelia ammattikorkeakoulun kanssa, jonka tuloksena ammattikorkeakoulun kansanmusiikkiopiskelija ohjasi Kahvilaorkesteri kokoonpanon esityksen Kaustisen kansanmusiikkijuhlille Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Heikki Lahden mandoliinikurssi Oulu * Soitellen Suveen, Raimo Nummelan 2- ja 5-riviskurssi sekä Jussi Tikan ja Jari-Pekka Perälän bändileiri Pyhäjärvi * Lohisoitto, maakuntaorkesterin harjoitukset Ii * Iin syyssoitto, maakuntaorkesterin harjoitukset Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry * Soitto- ja laulukurssit kevättalvella yhteistyössä Kuopion Kansalaisopiston ja/tai Soisalo-Opiston kanssa * Pelimannikurssi syyskokouksen yhteydessä syys-lokakuussa Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Talvenselän taittajaiset Lavia, Suomelan koulu. Pelimannien yhteissoittoharjoituksia * Satakunnan pelimannien maakuntaorkesterin harjoitukset Rauma * Samuelin poloneesin yhteydessä Satakunnan maakuntaorkesterin harjoitukset Rauma * Satakunnan maakuntaorkesterin harjoitukset Rauma * Syyssoittopäivä syys-lokakuussa * Pakarin penkillä -pelimannikurssit Ikaalisten kylpylä Suomen Huuliharpistit ry * Munnaritreffit Haapamäen höyryveturipuistossa * Huuliharppupaja Vekara-Varkaus tapahtumassa * Säännöllisiä harjoituksia ja koulutustilaisuuksia ovat alueellaan järjestäneet ainakin Varkaus, Mäntyharju, Lahti, Mikkeli, Iisalmi, Tampere, Vihti, Pori, sekä Lappeenranta Suomen Sahansoittajat ry * Saha-soi -kurssi Hankasalmella Kihveli-soikoon yhteydessä heinäkuussa Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Kaksirivisklubi Munkkivuoren Nuorisotalo joka toinen maanantai klo * Sepän soiton kansanmusiikkileiri Mäntsälä * Vantaan kansanmusiikkikurssit

5 Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry * Maakuntaorkesterin harjoitukset joka toinen maanantai tammikuusta toukokuuhun Teräsrautelan koululla Turussa Ylä-Savon Pelimannit ry * Iisalmen Talvipäivien kurssit * Kansanmusiikkikurssi I Haajainen Vieremä * Snellman kesäyliopiston kurssi * Kansanmusiikkikurssi II hengellinen kansanmusiikki, Varpaisjärvi * Kansanmusiikkikurssi III Haajainen, Vieremä 3. Tiedotus- ja julkaisutoiminta Suomen Kansanmusiikkiliiton tiedotus- ja julkaisutoiminnalla on tavoitteena levittää tietoa kansanmusiikkiin liittyvistä asioista sekä ajankohtaista materiaalia tapahtumista, koulutuksesta sekä alan uutuusjulkaisuista ja tehdä tunnetuksi kansanmusiikkitoimintaa laajalle yleisölle Nuottijulkaisut Kansanmusiikki-lehden keskiaukeamalla julkaistavaa nuottijulkaisusarjaa jatketaan julkaisemalla nuottimateriaalia neljä sivua jokaisessa neljässä numerossa. Sarjan tarkoituksena on antaa sekä yksittäisille pelimanneille että pelimanniyhtyeille uusia vielä julkaisemattomia sävelmiä soitettavaksi. Ensimmäisessä numerossa oli Kainuun kansanmusiikkiyhdistyksen esittelyvuoroon liittyen kainuulaista kansanmusiikkinuotteja, lisäksi Perinnearkun sottiisikilpailun satoa ja Rajatapaus-sävellyskilpailun voittajasävelmän nuotti. Kakkosnumerossa oli ohjelmistoa Kaustisen juhlien yhteissoittokappaleista sekä lehden esittelymaakunnan ja Kaustisen teemamaakunnan, Varsinais-Suomen kansanmusiikkiohjelmistoa. Kolmosnumerossa oli vuoden 2015 yhteissoittokappaleet Uudeltamaalta. Nelosnumerossa oli Lapin jäsenyhdistysesittelyyn liittyen lappilaista kansanmusiikkia Kansanmusiikki-lehti Kansanmusiikki-lehdessä kerrotaan laajasti kansanmusiikin tekijöistä ja ilmiöistä tanssia unohtamatta. Myös muiden kansojen musiikki on mukana jokaisessa numerossa. Kansanmusiikki-lehden mukana kaikki lukijat saavat Pelimanniliitteen. Liitteessä julkaistaan nuotteja sekä jäsenyhdistysesittelyjä ja juttuja maakunnista sekä muuta soittajille suunnattua aineistoa. Liitto julkaisee lehteä yhdessä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Sitä julkaistaan neljä numeroa vuodessa. Kansanmusiikki-lehti on liitetty melkein kaikkien jäsenyhdistysten jäsenmaksuun, mutta jäsenlehden lisäksi sitä voi tilata myös erikseen. Lehti on myös irtonumeromyynnissä Akateemisessa kirjakaupassa suurimmissa kaupungeissa sekä Digeliuksessa Helsingissä. Lehden saa Lehtiluukusta e-paperina. Lehti on A4 kokoinen 52-sivuinen nelivärinen julkaisu. Liitto toimii lehden kustantajana sekä hoitaa ilmoitusmyynnin. Lehden päätoimittajana on Sauli Heikkilä. Vuoden levy äänestys toteutettiin yhdessä kansanmusiikki.fi portaalin kanssa. Yleisö ja alalla työskentelevät äänestivät vuoden 2013 parhaasta levystä. Voittajaksi valittiin Pirulaisen Hurja hehku- levy Tiedotus internetissä Suomen Kansanmusiikkiliiton internetsivut sijaitsevat osoitteessa Sivuilta löytyy yleistiedot liitosta ja sen jäsenyhdistyksistä, sekä omilla sivuillaan tiedot koulutustarjonnasta, kiertueista, tapahtumista ja Kansanmusiikki-lehdestä. Sivustolla on myös nettiputiikki ja liiton lyhyt esittely englanniksi ja ruotsiksi. Liitolla on myös oma Facebook-sivu, jossa tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista Jäsenyhdistysten internetsivut Jäsenyhdistyksillä on internetsivuja seuraavasti: Eteläpohjalaiset Spelit: Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys: Kaustisen Pelimanniyhdistys, kaustisenpelimanniyhdistys.blogspot.fi, Facebook-sivut 5

6 Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys: Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys: Lapin Nuorison Liiton Pelimannit: Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistys: pelimanni.net/pkpelimannit, pelimanni.fi/?page_id=364 Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys: Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys: ja Suomen Huuliharpistit: Suomen Sahansoittajat: Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys: Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys: Ylä-Savon Pelimannit: ja Jäsenyhdistysten julkaisutoiminta * Häme - Pitäjien tunnussävelien kokoelma on valmisteilla * Pohjois-Savo - Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen historiikki vuodesta 1973 lähtien on valmisteilla - Pelimannisavotta-lehti ilmestyi kerran vuodessa - Kansanmusiikki-lehdessä ilmestyi Kuulumisia Pohjois-Savosta -palsta - Valmisteilla Ylä-Savon pelimannien kanssa nuottikirja johon kootaan parhaat savolaiset pelimannikappaleet - Otettiin uusintapainos Ierikan Viulupolkka -nuottikirjasta 3.6. Suomen Kansanmusiikkiliiton arkistojen luettelointi Vuonna 2012 aloitettiin Suomen Kansanmusiikkiliiton arkistojen luettelointi. Arkiston tiedot on liitetty samaan Koha-tietokantaan ( missä tällä hetkellä on Maailman musiikin keskuksen, Kanteleliiton ja Kulttuuriosuuskunta Uulun kokoelmat. Työlle haettiin jatkorahoitusta, mutta sitä ei saatu. Irtonuottikokoelman digitointiin haettiin erillistä rahoitusta, mutta sitä ei saatu Muu tiedotustoiminta Suomen Kansanmusiikkiliiton toimintaa esittelevää materiaalia tuotettiin eri tarkoituksiin. Muihin alan lehtiin tehtiin tiedoteluonteisia ennakkoartikkeleita liiton tapahtumista ja kursseista (mm. Fiolen min, Hanuri, Kantele, Nuorisoseura, Folkdansaren, Tanhuviesti). 4. Tapahtumat Kansanmusiikkitapahtumilla, konserttitoiminnalla ja kilpailutoiminnalla saadaan tavoitteita ja esiintymis- ja työtilaisuuksia koko jäsenistölle. Konserttitoiminnan avulla on mahdollista esitellä suomalaisille kuulijoille kansanmusiikkiharrastuksen parasta antia ja viedä kansanmusiikki ihmisten pariin kesäisille kävelykaduille, puistokonsertteihin ja kauppakeskuksiin Samuelin Poloneesi Liiton päätapahtuma on Samuelin Poloneesi, joka kiertää vuosittain eri paikkakunnilla. Järjestyksessä 43. Samuelin Poloneesi järjestettiin Raumalla yhdessä Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistyksen ja Rauman kaupungin kanssa. Pääkonserttipaikkana toimi Rauma-sali. Tapahtuman ohjelma: Koulukonsertteja Satakunnan alueella: Rosenfink, Freija, Puhti: Lempee & Lovee. Yhteistyössä: Konserttikeskus. Freija Linnamaan koulu, Eurajoki Keskustan koulu, Eurajoki Kuivalahden koulu, Eurajoki Honkilahden koulu, Eura Kirkonkylän koulu, Eura Kauttuan koulu, Eura Panelian koulu, Eurajoki Rikantilan koulu, Eurajoki Lapinjoen koulu, Eurajoki Rosenfink 6

7 12.3. Eurajoen yhteiskoulu, Eurajoki (3konserttia) Rauman lyseo, Rauma (3 konserttia) Puhti: Lempee & Lovee Keskustan koulu, Eurajoki Huhdan koulu, Eurajoki Sydänmaan koulu, Eurajoki Keskiviikko klo Samuelin Poloneesin alkurytmit Esiintymässä: Rosenfink suomenruotsalaista kansanmusiikkia Uudenmaan rannikkoseuduilta ja Freija sykähdyttävästi kansanlauluja tulkitseva ja Etno-Emma palkinnon vuonna 2011 saanut yhtye. Eurajoki-Sali. Liput: 5. Järjestää: Eurajoen kulttuuritoimi ja Samuelin Poloneesi Perjantai klo Satakuntalaisten pelimannien konsertti. Paulina Niemi-Loseva & Aleksandr Losev, Andre van Balen, Ehrontahron, Kalevi Kantola & Vesa Formunen, Henriikka Santamaa & Vesa Formunen sekä Pori Folk City -yhtye. klo Pelimannitanssit. Esa Laihon soittoporukka, mukana myös Harry Wessman. Poselli Liput 8 Poloneesiklubi: klo Kaidalla tiellä hävyttömiä, tappelu- ja viinalauluja ja soittoja sekä nurkkatanssia. Puhti -duo, Pekko Käppi, Risto Kupari, Pömpeli, Spelarit sekä Kesäpelimannit. Saa tanssia ja laulaa mukana! Teatteriravintola Ankkuri. Vapaa pääsy! Lauantai klo Lasten & nuorten Folk konsertti. Kanteletytöt, Saksofonikvartetti, Ranskalaisen koulun oppilaita, Rauman Poikakuoro & Minidina -kuoro, Anitan viulut sekä Puhti palkitulla Lempee & Lovee ohjelmallaan. Poselli. Liput 6, perhelippu 19. Polkkaa & Folkkia Raumal klo Prisma: 30 Sampolan pelimannit, Vantaan kansanpelimannit, Rykäys, Anitan viulut klo Pic n pay; Glen Qvarnström & The Polka Kings Finland, Kesäpelimannit, Spelarit, Ylä-Savon pelimannit klo Rauman museo Raatihuone: Glen Qvarnström & The Polka Kings Finland, Paita ja peppu. Museon pääsymaksu. klo Rauman museo Marela: Ronuuttajat, Talkoopelimannit, Kaikamari, Harmando. Museon pääsymaksu. klo Rauman taidemuseo: Paita & peppu. Museon pääsymaksu. klo Rauman Merimuseo Soi: Sakarat, Usko Välimäki & Uskospois, Suomen Sahansoittajat, Kaustisen pelimannit. Museon pääsymaksu. klo 12 Suomen Kansanmusiikkiliiton vuosikokous klo Kultaista, hopeaa ja pronssia Pelimannimerkkien suoritustilaisuus Rauma-salin luokka klo Harrastajat kansanmusiikin ja -tanssin kentällä -keskustelutilaisuus Rauma-salin luokka klo Valtakunnallinen Pelimanniparaati Euran soittokunta, Suomen Sahansoittajat, Rykäys, Usko Välimäki ja Uskos Pois, Leppävirran pelimannit, Spelarit, Länsirannikon pelimannit ja huuliharppuyhtye Horjumattomat, Kaustisen pelimannit, Vantaan kansanpelimannit, Sampolan pelimannit, Paita ja peppu, Ronuuttajat, Talkoopelimannit, Glen Qvarnström & The Polka Kings Finland, Sakarat, Wilssonin pelimannit. Rauma-sali. Liput 11/6. Yle radioi konsertin. klo Rauma-salin aulat soi! Rauma-sali. Vapaa pääsy. Yläkerta: Ylä-Savon pelimannit, Ruosniemen hanurit, Kesäpelimannit, Pentti Mattsson & Jari Kurjemaa Alakerta: Altra Volta: Avainviulun, hardangerviulun, englantilaisen concertinan ja itse rakennettujen viulujen esittelyä ja soittoa. klo 19 Suomen huipulta: Tallari & JPP, Rauma-sali. Liput 21/11. Poloneesiklubit: klo 21 Juuri & Juuri Trio, Cafe Sali. Vapaa pääsy! klo Polkkaa ja muuta tanssijalan alle käyvää Polkkatanssitupa: Host: Kansantanssiryhmä Tikki, Usko Välimäki & Uskospois, Länsirannikon pelimannit ja huuliharppuyhtye Horjumattomat, Ruosniemen hanurit, Kaustisen pelimannit, Orivesi All Stars, Glen 7

8 Qvarnström & The Polka Kings Finland. Teatteriravintola Ankkuri. Vapaa pääsy! Sunnuntai klo 10 Kansanlaulukirkko Anna-Mari Kaskinen hengelliset sanoitukset suomalaisiin kansansäveliin pelimannien säestyksellä. Rauman Pyhän ristin kirkko. Vapaa pääsy! klo Rauma-salin aulat soi! Rauma-sali. Vapaa pääsy. Alakerta: Viihdeorkesteri Wanha Nuotisto, Leppävirran pelimannit, Laitilan pelimannit, Sakarat Yläkerta: Kesäpelimannit, Ylä-Savon pelimannit, Talkoopelimannit, Suomen Sahansoittajat Pelimannikahvila: Rykäys, Usko Välimäki & Uskospois, Pumpun Henki, Spelarit klo Samuelin Poloneesin pääjuhla Pelimannien yhteissoitto, The World Mänkeri Orchestra, Kirkhakkine, Vuoden Nuori Pelimanni: Arttu Rajala, Satakunnan Mestaripelimannit: Pentti Mattsson, Harry Wessman ja Kalevi Kantola, Rauma Flikkatten Göör, Kansantanssiryhmä Tikki, Juuri & Juuri, Rauman poikasoittokunnan B-orkesteri & Rauman musiikkiopiston lyöjät. Rauma-sali. Liput 16/11. Yle radioi konsertin Kansanmusiikkikiertueet Suomen Kansanmusiikkiliitto tuotti yhteensä kahdeksan valtakunnallista kansanmusiikkikiertuetta vuonna Kiertuekonsertteja järjestettiin xx eri paikkakunnalla. Haku kiertueelle tapahtuu syys- ja maaliskuussa. Tammikuu: Filip Jers & Jouko Kyhälä klo 18, Tikkurilan kirjasto, Lummetie 4, Vantaa klo 18, Mäntyharjun kulttuurisali, Kompantie 22, Mäntyharju klo 20, Perinnearkku-klubi, Ravintola Allotria, Hämeentie 68, Helsinki klo 21, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere klo 19, Kihaus-klubi, Ravintola Reino, Kiteentie 6, Kitee Helmikuu: Karuna 9.2. klo 13, Kyrönkankaan pelimannipäivä, Karvian nuorisoseurantalo Sampola, Kylä-Karviantie 24, Karvia klo 20, Perinnearkku-klubi, Ravintola Allotria, Hämeentie 68, Helsinki klo 20, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere klo 20, Culture club Still Standing, Torikatu 9, Seinäjoki klo 19, Ravintola Sointula, Kirkkokatu 22, Joensuu Maaliskuu: Vonkale klo 19, Sointula, Kirkkokatu 22, Joensuu klo 18, Mäntyharjun kulttuurisali, Kompantie 22, Mäntyharju klo 20, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere klo 19, Juteinitalo, Jaakonsali, Kauppatie 3, Parola. Huhtikuu: Wind on Wind klo 20, Perinnearkku-klubi, Ravintola Allotria, Hämeentie 68, Helsinki klo 21.15, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarinaukio 3, Tampere klo 14, Pertunmaan Nuorisotalo, Juhlakuja 1, Pertunmaa 8

9 Syyskuu: Nåmen 5.9. klo 19, Wanha Kasino, Kypylaitoksentie 4, Savonlinna 6.9. klo 20, Hippafestivaali, Hostinna Piimälinna, Siltakatu 4, Joensuu klo 22, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere klo 21, KULMALLA -kansanmusiikki-ilta, Corner s pub (Seurahuoneen talon alakerta), Torikatu 24, Kokkola Tampere Lokakuu: Celenka klo 21, Perinnearkku, Ravintola Allotria, Hämeentie 68, Helsinki klo 18, Kisko-klubi, Vihreä talo, Pohjoinen asemakatu 1, Riihimiäki klo 18, Mäntyharjun kulttuursali, Kompantie 22, Mäntyharju klo 19, Hippa-klubi, Teatteri Satama, Itäranta 10, Joensuu klo 22.30, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarin aukio 3, Marraskuu: Rönsy klo 21, Perinnearkku, Ravintola Allotria, Hämeentie 68, Helsinki klo 22, Rahvaanmusiikin ilta, Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere klo 10 & 13.30, Lasten kulttuuriviikot, Poselli, Nortamonkatu 12, Rauma klo 18, Kaamospelit, Tupasoitto, Kotiseututalo Påkas, Vanha kuninkaalantie 2, Vantaa klo 14, Kisko-klubi, Vihreä talo, Pohjoinen asemakatu 1, Riihimäki Joulukuu: 5/ klo 18, Mäntyharjun kulttuurisali, Kompantie 22, Mäntyharju klo 21, Perinnearkku, Ravintola Allotria, Hämeentie 68, Helsinki klo 20, Viriä!, Tapas bar Café Olé, Kalevankatu 14, Seinäjoki klo 23, Rock Ravintola Grande, Sampokeskus, Rovaniemi klo 22.30, Ravintola Rentukka, Taitoniekantie 9, Jyväskylä 4.3. Folklandia-risteily Olimme entisten vuosien tapaan taustajärjestäjinä Folklandia-risteilyllä Silja Europalla Helsinki-Tallinna- Helsinki. Liitolla oli oma esittely / levyjen myyntipiste messukannella ja tuotimme mestaripelimanni Pentti Mattssonin yhtyeen laivalle markkinoimaan Rauman Samuelin Poloneesia. Tiedotimme osaltamme risteilystä jäsenistöllemme. Risteilyllä jaettiin Juho Koirasen muistorahaston Vuoden nuori pelimanni -stipendi nuorille kansanmusiikin harrastajille. Sen sai Arttu Rajala. Kansanmusiikki-lehteä markkinoitiin aktiivisesti risteilyn aikana. Risteilyllä palkittiin vuoden 2013 Vuoden kansanmusiikkilevy Pirulainen: Hurja hehku. Suomen Kansanmusiikkiliitto oli järjestämässä Folkandian Etkoja 9.1. Musiikkitalossa.. Esiintymässä oli Habadekuk (DK), Kardemimmit, Marcelo Patalino Rosa, Väkevä Kollektiivi, Siba Folk Big Band. Konsertin järjestävät yhteistyössä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Kanteleliitto, JuuriJuhla-RotFest, Maailman musiikin keskus ja Pispalan Sottiis/Folklandia 4.4. Puskasoitto Puskasoitto kiertää eri puolilla Suomea, Puskasoittojen järjestäjä valitaan vuosittain. Vuoden 2014 Puskasoitto järjestettiin Eteläpohjalaiset Spelit tapahtuman yhteydessä Ilmajoella Vuoden

10 Puskasoitto on Kaavilla JuuriJuhla-RotFest Espoossa Vuonna 2002 liiton perustamaa tapahtumaa jatkettiin yhteistyössä JuuriJuhla-RotFest yhdistyksen, Espoon kulttuuritoimen, Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen ja Espoon kansanmusiikkikillan kanssa. Tapahtuman taiteellinen johtaja Maria Kalaniemi vastaa ohjelman suunnittelusta. Tapahtuman pääkonsertit pidettiin Sellosalissa Leppävaarassa sekä Espoon Kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Päävastuun tapahtuman järjestämisestä kantaa JuuriJuhla-RotFest -yhdistys Etno-Espa Liitto on ollut Etno-Espa tapahtuman yhteistyökumppani sen alusta lähtien. Kansanmusiikki-lehti tarjosi Etno-Espan ohjelmaan Pirulainen-yhtyeen. Samalla markkinoitiin lehteä Kaamospelit - Vantaan kansanmusiikkiviikko Olimme mukana järjestämässä Kaamospelit Vantaan kansanmusiikkiviikkoa yhteistyössä Kaamospelityhdistyksen, Vantaan kansanpelimannien, Spelareiden sekä Vantaan kaupungin kanssa. Tapahtuman taiteellisena johtajana on Sirpa Lahti Kilpailut Sävellyskilpailu Vuonna 2014 liitto ei järjestänyt sävellyskilpailua Valtakunnallinen kansanlaulukisa Kilpailu järjestettiin Speleissä yhteistyössä Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailu Sepän Soiton yhteydessä Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailu peruuntui vähäisen osanottajamäärän vuoksi Kampa kunniaan kilpailu Kansanmusiikki-lehti järjesti Kampa-kunniaan kilpailun. Kilpailuun liittyi kamman soiton innostamista eri tapahtumissa jo ennakkoon. Loppukilpailu järjestetään Samuelin Poloneesin yhteydessä Suomalaisen musiikin päivä Suomalaisen musiikin päivää juhlistetaan kansanmusiikkiväen toimesta organisoimalla konsertteja tai soittotempauksia teemalla lähimusiikkia lähikauppaan. Kansanmusiikkia viedään iloisella tavalla liikelaitoksiin sekä käydään ilahduttamassa sairaalan ja vanhainkodin potilaita ja asukkeja. Sama teema sopii myös paikallisradioihin Helsingin musiikkimessut Liitto oli mukana Helsingin musiikkimessuilla Kultin yhteisosastolla markkinoimalla Kansanmusiikki-lehteä Saaristopelimannit Suomen Kansanmusiikkiliitto järjesti yhteistyökumppaneidensa kanssa Saaristopelimanniprojektin Hanke nostaa esille kansanmusiikkia sen eri muodoissa saaristossa. Tavoitteena saada kansanmusiikille jatkuvampaa vuosittaista esilläoloa eri saarissa sekä tutustuttaa vierassatamien yrittäjät ja pelimannit toisiinsa. Myös alueen olemassa olevat kansanmusiikkitapahtumat halutaan linkittää paremmin toisiinsa että ne saavat entistä enemmän näkyvyyttä ja julkisuutta veneilyalan lehdissä ja alueen julkaisuissa. Saaristopelimannikonsertit 2014: klo 16 Elävää kansanperinnettä Saaristossa. Tanssit ja musiikkia. Pelimanniyhtye SydWest ja kansantanssiryhmä Parahultaset Paraisilta. Klo 16 laiturisoitot, klo kansanperinneluennot, klo 17 pelimannikonsertti ja yhteislaulut, klo kansantanssiesitykset, klo tanssit. Vapaa pääsy Aspön Juhannusjuhlat / Aspö Midsommarfest Aspö musikdag / Aspön musiikkipäivä. Pihasoittoja, tanssia ja soittoa venevajassa ym. Esiintymässä Aspö Spelmän, Korpo Spelmanslag sekä yllätysesiintyjiä. 10

11 klo Soiva luento, Kaustinen: Turun saariston pelimanniperinne. Päivi Ylönen-Viiri & Saaristopelimannit SydWest, Risto Ruohonen, Hväsby spelmän Hväsbyn pelimannit Folkmusik i Houtskär / Kansanmusiikkia Houtskarissa klo 11 Korppoon tori, klo Korppoo Ravintola Buffalo, klo 19 Houtskarin saaristomuseo klo 11 Jumalanpalvelus Houtskarin kirkossa, klo Iniö Norrby Snäckan. Soittamassa mm. Nilsbyn pelimannit Iniö Folk Festival, Iniö, Keistiö, Jumo. Heikki Lahti & Komia, Jussi Raittinen, Tradikaali, Iniö Folk Colours sekä muut vanhat tutut iniöfolkkarit paikalla. Perjantai klo Vapaamuotoista soittelua Cafe Leonellassa: Kvällsjam: Limppu & Mirva, Tuomas, Jussi, Rolf S., + muut kynnelle kykenevät Lauantaina klo Perhe/lastenkonsertti Saaristotori Norrby: Ainakin Jussi Raittinen, Komo, Margis Klo Pääkonsertti monitoimitalo Snäckanilla (Norrby): Limppu & Mirva, Margis, Tapani, Tradikaali, Jussi, Komia Klo Kahvikonsertti Erka s Gård Jumo: Tapani, Tuomas, Komia, Jussi Klo Kotikonsertti vanhainkoti Aftonro: Margis, Tradikaali Sunnuntai klo Iltapäiväkonsertti Keistiön kyläkoululla: Komo, Tuomas, Valtteri & Kiureli, Komia, Jussi, Tradikaali klo 19 Musik på Jurmo, Jurmo Bryggan. Tore & Timppa + pojat soittavat saaristo/perinteistä pelimannimusiikkia klo 14 Reinholds Sattmarkin kahvilassa klo Maria Kalaniemi, Utö Wiinit Pelimannit, Parainen. Maria Kalaniemi, Folkrörelsen-duo, Loiskuu, Länsirannikon pelimannit, Altra Volta, Ahjolan pelimannit, Helsingin pelimannit, Horjumattomat, Möttöläiset, Namira, Nytky, Rami & co, Rykäys, Tradikaali, Turun kaksiriviset, Virmon pelimannit, Vissinki Kansanmusiikin isompi ilta Musiikkitalossa Helsingissä Valmisteltiin vuoden 2015 Kansanmusiikin isompaa iltaa Suomalainen media ja kansanmusiikki Suunnitelma: Yhteistyössä JuuriJuhlan ja mahdollisesti muiden alan järjestöjen (Sibelius-Akatemia, Maailman musiikin keskus, Kanteleliitto, Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus) kanssa suunnitellaan suomalaisten toimittajien koulutus- ja pr-tapahtumia eri konserttien yhteyteen. Hankkeelle haetaan erillisrahoitusta. Toteuma: Tämä hanke ei toteutunut Taiteiden yö Hämeentie 34 pihalla Taiteiden yössä järjestettiin ensimmäisen kerran pihasoitot Suomen Kansanmusiikkiliiton, Maailman musiikin keskuksen, Kanteleliiton ja Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskuksen kanssa. Esiintymässä olivat Hallavalia, Perinnearkku, Kreikasta Kiinaan kulkeneen Silkkireitin varrelta musiikkia soittava Tonos sekä turkkilaissyntyinen Yonca Ermutlu Jäsenyhdistysten tapahtumat 2014 Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistykset järjestävät useita tapahtumia toimintavuoden 2014 aikana joko itsenäisesti tai yhteistyössä liiton tai muiden yhteisöjen kanssa. Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät * Päivätanssit Hauho * Iltamat Hollola Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys * Vuoden Nuori Pelimanni 2014 Ystävineen Ilmajoki * Kevättä palkeissa Alavuden Kaksiriviset * Pelimannikaronkka Teuva * Eteläpohjalaiset Spelit Ilmajoki * Speleissä Ilmajoella Huuliharpun- ja mandoliininsoiton SM-kisat, 1-2-rivisten hanureiden Speli- 11

12 mestaruuskisat * Speleissä Valtakunnalliset Kansanlaulukilpailut * Lauhan Spelit Isojoen Lauhansarvi * Matti Viitalan soitot Kurikan Viitalan Ns * Havin mettäpelit Laihian Ns * Lokakuun loiskeet Lappajärvi * Pyhäinpäivän soitot Karijoki * Spelien joulukonsertti Laihia Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys * Hämeen Kevätsoitto Tampere * Kiikoisten Purpurit Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys * Puruveden pelimannit Savonlinnan pääkirjasto * Puruveden pelimanni Punkaharju * Puruveden pelimannit Kesäraitti Punkasalmi * Puruveden pelimannit Ruoke, Kesälahti * Puruveden pelimannit Hiukkajoen kylätalo * Puruveden pelimannit Punkaharjun yläaste * Puruveden pelimannit Jouluraitti Punkasalmi Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys * Sommelo Kuhmo ja Karjalan kylät Kaustisen Pelimanniyhdistys * Musiikki kiertää kyliä Nikulan kylätalo * Musiikki kiertää kyliä Salonkylä * Musiikki kiertää kyliä Köyhäjoen Mäntymaja * Musiikki kiertää kyliä Jylhän Kylätalo * Kaustislaiset pelimannit Kokkolan iltatorilla * Kaustislainen jami-ilta Kokkola * Kaustinen Folk Music Festival * Syysjamit Kaustinen Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys * Harmonikkakonsertti Hilpeät-Hanurit Jämsä * Soimannien kevätsoitto ja iltapäivätanssit Kuoreveden koulukeskus * Kevätkonsertti ja vuosikokous Luomusoiton yhteydessä Saarijärvi * Antin Soitto Kannonkoski * Soimannien syyssoitto ja syyskokous Jämsä Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys ry * Kymenlaakso Folk Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteriyhditys ry * Kymenlaakson pelimannikuoron juhlakirkkokonsertti Valkeala * Kymenlaakson Pelimannikuoron ja -orkesterin Kevätkonsertti 4.5. Kouvola * Hengellisen kansanmusiikin kirkkokonsertti 4.5. Hamina * Kymenlaakson pelimannikuoron juhlakirkkokonsertti Miehikkälä * Miehikkälän pelimannipäivät Lapin Nuorison Liiton Pelimannit * 42. Jutajaiset Rovaniemi Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Mustikkamäen Pelimannipäivät Ilomantsi * Vuonis Soikoon Lieksa * Kihaus Folk Rääkkylä 12

13 Pohjois-Pohjanmaan Pelimanniyhdistys ry * Soitellen Suveen Pyhäjärvi * Iin Lohisoitto * Kuivaniemen ja Simon pelimannien puistokonsertti Ii * Iin syyssoitto Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Ansioitunut pelimanni palkitaan Juokin Malja-palkinnolla * Siilifolk Siilinjärvi * Savon Puskasoitto Kaavin Telkkämäki * Tuuren Sottiisi Pielavesi * Vieno Kekkosen 80-vuotisjuhlatanssit Kekkolan lava, Tervo * Kaustisen Purpuripelimannit Kiuruvesi * Kaustisen Purpuripelimannit Siilinjärvi Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry. * Talvenselän taittajaiset Lavia * Pakarin penkillä -tapahtuma Ikaalisten kylpylä * Samuelin Poloneesi Rauma * Kevätkokous Rauma * Kustaan Soitto Eura * Pelimannikonsertti Kankaanpään Veneskoski * Pelimannimerkkien suoritustilaisuus Kiikoisten purpurit * Pelimannisoittoja Rauman Pitsiviikot * Elopelit Pomarkku * Kansanlaulukirkko Rauma, Noormarkku, Reposaari, Kiikoisten kirkko, Kokemäki, Sastamalan Pyhän Olavin kirkko, Pomarkku, Kankaanpää ja Harjavalta Suomen Huuliharpistit * Munnaritreffit Haapamäen höyryveturipuisto * Rannikko soi Merikarvia * 10-vuotis juhlavuosikonsertit Outokummussa ja Mäntyharjulla Suomen Sahansoittajat ry * Saha-soi Hankasalmi Kihveli-soikoon tapahtuman yhteydessä Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry * Juurijuhla-Rotfest Espoossa yhteistyössä JuuriJuhla-RotFest -yhdistyksen ym. kanssa * Pelimanniklubit kerran kuussa Bulevardin Kahvisalongissa: 28.1., 25.2., 18.3., , * Laskiaiskonsertti Yhteisvastuun hyväksi: Rosenfink ja Sakarat Laulupelimannit yhtyeineen 2.3. * Mäntsälän omat Kamu-klubit: * Sepän Soitto Mäntsälä * Sakarat Sulasolin laulutapahtumassa Helsingin soutustadion * Helsinki-päivä Seurasaari, yhteistyössä Seurasaarisäätiön kanssa * Espafolk Helsinki, yhteistyössä Seurasaarisäätiön kansantanssitoimikunnan kanssa * Seurasaaren Juhannusvalkeat Helsinki, yhteistyössä Seurasaarisäätiön kanssa * Elospelit Vantaa * Seurasaari Soi -viikko elokuun alussa * Kansanlaulukirkko Karunan museokirkko, Helsinki * Taiteiden Yö Seurasaaressa yhteistyössä Seurasaarisäätiön kansantanssitoimikunnan kanssa * Pelimanniristeily M/S Viking XPRS Tallinnaan * Aleksin syyssoitto Stoa, Helsinki. * Kaamospelit - Vantaan Kansanmusiikkiviikko Vantaalla * Adventtitapahtuma Helsinki yhteistyössä Hgin Kaupunginmuseon kanssa * Kauneimmat joululaulut, Sakarat Helsinki * Suomalaisen musiikin päivä yhtyeet vierailevat palvelutaloissa ja järjestävät omia konsertteja * Joulujuhla Vuosaaren kirkko, Helsinki * Joulupolku Seurasaaressa Helsinki yhteistyössä muiden tapahtuman järjestäjien kanssa 13

14 Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys ry * Teemamaakunnan esiintymiset Kaustinen Folk Music Festivalilla 2014 * Pelimanni-iltamat Työväentalo, Loimaa * Wiinit Pelimannit Parainen * Pikkujoulut jäsenistölle Turku Ylä-Savon Pelimannit ry * Iisalmen Talvipäivät * Siilifolk Siilinjärvi * Kaustinen Folk Music Festival 11. ja * Eloveisuut Varpaisjärvi 5. Oltermannin arvo ja ansiomerkit Suomen Kansanmusiikkiliiton oltermannin arvo voidaan myöntää yhdelle kansanmusiikin taitajalle, perinteen siirtäjälle ja säilyttäjälle maakunnassa. Suomen Kansanmusiikkiliiton erityissoitinjäsenyhdistykset voivat nimetä oman oltermanninsa. Arvo on elinikäinen. Oltermannin arvon myöntää Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitus. Jos henkilö haluaa luopua sairauden, tai muuhun maakuntaan muuttamisen vuoksi arvostaan, voidaan hänen rinnalleen valita uusi aktiivioltermanni. Entinen oltermanni ei kuitenkaan menetä arvoaan, joka on elinikäinen. Oltermannit vuonna 2014: Etelä-Häme Raimo Raussi, Hämeenlinna Etelä-Pohjanmaa Lasse Peltonen, Ilmajoki Häme Yrjö Raja, Virrat Itä-Savo Kaarlo Salmela, Ruokolahti Kainuu ei nimettyä oltermannia Keski-Pohjanmaa ei nimettyä oltermannia Keski-Suomi Voitto Mäkelä, Jyväskylä Kymenlaakso Pertti Ilomäki, Elimäki Lappi Arvo Ylitalo, Sodankylä Pohjois-Karjala Tapio Pärepalo, Kiihtelysvaara Pohjois-Pohjanmaa ei nimettyä oltermannia Pohjois-Savo Erkki Vepsäläinen, Varkaus Satakunta Antti Lehtola, Pori ( ) Suomen Huuliharpistit Matti Ylitalo, Vihti Uusimaa Tapani Mäkinen, Helsinki Varsinais-Suomi Veikko Kotiranta, Loimaa Ylä-Savo Pertti Malinen, Iisalmi Liitolla on käytettävissä kultainen ja hopeinen ansiomerkki sekä pöytästandaari, joilla valtakunnallisella ja maakunnallisella tasolla ansioituneita henkilöitä on mahdollisuus palkita. Ansiomerkit ja pöytästandaarin myöntää anomusten perusteella Suomen Kansanmusiikkiliiton hallitus. Kultainen ansiomerkki Sirkka Halonen (nro 112), Hyvinkää, Timo Kielinen (nro 113), Kortesjärvi, Hopeinen ansiomerkki Olavi Koivumäki, Jalasjärvi, Pöytästandaari Heikki Lahti, Jämsänkoski, Rauman kulttuuritoimi, Pentti Rodas, Helsinki, Asko Laukkonen, Kauhava, Suoritusmerkit Pelimanneilla on mahdollisuus suorittaa pronssinen, hopeinen tai kultainen suoritusmerkki. Merkkisuoritustilaisuuksia järjestettiin Samuelin Poloneesissa, Kaustinen Folk Music Festivalilla, Kiikoisten 14

15 Purpurissa ja Oriveden kansanmusiikkikursseilla. Kultamerkkejä voi suorittaa vain liiton järjestämissä tilaisuuksissa Samuelin Poloneesissa, Kaustisella ja Oriveden kursseilla. Kultainen pelimannin suoritusmerkki Kirsi Linfdors, Loppi, haitari, Orivedellä Tero Elomaa, Kaarina, pimpparauta, Orivedellä Hopeinen pelimannin suoritusmerkki Kirsi Viitala-Lehtonen, haitari, Sastamala, Raumalla Erkki-Jussi Koivuluoma, 2-rivinen haitari, Koskenkorva, Raumalla Marko Huhta, 2-rivinen haitari, Ilmajoki, Raumalla Leith Arar, viulu, Helsinki, Kaustisella Heikki Löytty, viulu, Ylöjärvi, 4.7. Kiikoisissa Tiffany Mustonen, Helsinki, viulu, Orivedellä Timo Pynssi, Kokkola, haitari, Orivedellä Pronssinen pelimannin suoritusmerkki Leith Arar, viulu, Helsinki, Raumalla Jarmo Tuomola, mandollini, Pori, Raumalla Leo Vossi, portugalilainen kitara, Vantaa, Raumalla Teuvo Suoniemi, 1- ja 2-rivinen haitari, Tampere, Kiikoisissa Pauliina Pajala, viulu, Helsinki, Kaustisella Tony Wallius, klarinetti, Helsinki, Kaustisella Janne Sakala, Seinäjoki, 2-rivinen haitari, Orivedellä Veikko Harala, Uusikaupunki, laulu, Orivedellä Pauliina Perkkiö, Tampere, laulu, Orivedellä Lea Virtanen, Hyvinkää, laulu, Orivedellä Kansainvälinen toiminta 7.1. NORDLEK Liitto on jäsenenä Nordlek-neuvostossa, ja toimii aktiivisesti sen kansanmusiikkijaoksessa ja Suomen Nordlek-toimikunnassa. Suomen Nordlek-komiteassa liitoa valittiin edustamaan Tony Wallius, varalla Antti Koiranen ja Anja Hinkkanen. Nordlek-neuvostossa edustajamme on Antti Koiranen. Kansanmusiikkikomiteassa liiton edustaja on Antti Koiranen, varalla Tony Wallius. Sirpa Koiranen on varajäsen muihin jaostoihin Pohjoismainen kansanmusiikkikomitea Komitea on toimiva yhteys eri pohjoismaisten kansanmusiikkijärjestöjen välillä. Vuosittainen tapaaminen on tärkeä side toimivalle yhteistyölle, ajankohtaiselle keskustelulle ja kokemusten vaihdolle. Vuosittain kokoonnutaan vuosikokoukseen sekä seminaareihin. Yhteisprojekteina on eri vuosina ollut seminaareja, kiertueita, konsertteja, internet-sivustojen yhteistyötä sekä Nordic Folk Camp Vuonna 2014 toteutettiin laaja kansanmusiikkialan Traditon for Tomorrow tapahtuma Akureyrissa, Islannissa. Tapahtuma sisälsi konferensseja, workshopeja ja konsertteja. Suomesta mukana olivat Kristiina Ilmonen, Timo Väänänen, Rauno Nieminen, Anna-Kaisa Liedes, Ilona Korhonen, Arja Kastinen, Eero Grundström ja Emilia Lajunen sekä Väkevä Kollektiivin kaksi tanssijaa. Päivi Ylönen-Viiri edusti liittoa tapahtumassa, toimi osaltaan konserttien juontajana sekä seminaarien puheenjohtajana sekä osallistui Pohjoismaisen kansanmusiikkikomitean vuosikokoukseen Folklore Suomi Finland Liitto välittää kansanmusiikkiryhmiä eri maiden kansainvälisille juhlille Folklore Suomi Finlandin kautta ulkomaisilta festivaaleilta tulleiden kutsujen mukaan. Folklore Suomi Finland on Suomen CIOFF- ja IOV - komitea Viron yhteistyö Liitto on uusinut yhteistyösopimuksen vuonna 2000 Eesti Folkloori Seltsin ja Eesti Rahvatantsu- ja Rahvamuusika Seltsin ja Eesti Rahvakultuurikeskuksen kanssa. Sopimuksen mukaisesti osapuolet kutsuvat ryhmiä puolin ja toisin tärkeimpiin tapahtumiinsa, tiedottavat omasta toiminnastaan ja myötävaikuttavat ryhmien välisten suorien yhteyksien syntyyn WOMEX-messut 15

16 Liitto ei osallistunut vuonna 2014 Womex-messuille. 8. Muu toiminta Suomen Kansanmusiikkiliitto pitää tärkeänä yhteistyötä muiden maassa toimivien kansanmusiikki- ja kansantanssijärjestöjen välillä ja on itse edesauttamassa yhteistyön kehittämistä tarkoituksena parantaa kansanperinteen asemaa suomalaisessa kulttuurielämässä. Tärkeimmät yhteistyötahot ovat Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus, Kaustinen Folk Music Festival, Nuorisoseurajärjestö, Taideyliopiston Sibelius- Akatemian kansanmusiikin osasto, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkiosasto, Kanteleliitto ja Maailman musiikin keskus Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus Suomen Kansanmusiikkiliito on aktiivisena jäsenenä Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskuksessa. Liitto tiedottaa alan yleisteemasta omia jäseniään ja toteuttaa teemaa mahdollisimman laajasti. Tiedotamme aktiivisesti kansanmusiikki.fi portaalissa omista ja jäsentemme tapahtumista ja koulutuksesta sekä ajankohtaisista asioista. Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskuksen kautta kuulumme Suomen musiikkineuvostoon. Edistämiskeskuksen kautta teemme myös muita yhteistyöhankkeita, kuten Kansanmusiikin isompi ilta tapahtumaa alan muiden toimijoiden kanssa. Kaikki Hämeentie 34 D:ssä olevat yhteisöt järjestivät vuonna 2014 kahvitilaisuuksia, joissa oli yleensä joku ajankohtainen aihe Kaustinen Folk Music Festival Maakuntateemoissa Kaustisella keskitytään vain yhteen maakuntaan vuodessa. Maakuntateemat ovat seuraavat: 2014 Varsinais-Suomi 2015 Uusimaa 2016 Kainuu 2017 Lappi Suomen Kansanmusiikkiliitto vastasi juhlilla alan julkaisumyynnistä FolkShopissa. Kansanmusiikkiliitto järjesti Musiikkilukiolla Pelimannimerkkisuoritustilaisuuden juhlilla. Liitto teki ehdotuksia vuoden 2014 mestaripelimanneiksi Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF Suomen Kansanmusiikkiliitto on Kansalaisfoorumin jäsen. Kansalaisfoorumin kautta saamme valtionapua kursseillemme, ja muuta apua koulutustoimintamme kehittämiseen. Vuosien vaihteessa lopussa toteutimme kyselyn, jonka avulla kartoitetaan jäsenien, Kansanmusiikki-lehden lukijoiden ja muiden kansanmusiikista kiinnostuneiden mielikuvaa Suomen Kansanmusiikkiliitosta ja Kansalaisfoorumista sekä kartoitettiin niiden eri palvelujensa tunnettuutta ja tarpeellisuutta. 9. Keskustoimisto Liiton henkilökuntaan kuului vuonna 2014: - toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri Pauliina Pajala (osa-aikainen) - Sauli Heikkilä Kansanmusiikki-lehden päätoimittaja ja taittaja (ei työsuhteessa) Liiton toimipaikka on osoitteessa Hämeentie 34 D, Helsinki. 10. Hallinto Liiton ylimpänä päätäntäelimenä toimii edustajakokous, joka pidetään hallituksen kutsusta kaksi kertaa vuodessa Edustajakokoukset Liiton vuosikokous pidettiin Raumalla Samuelin Poloneesin yhteydessä. Läsnä oli 13 virallista edustajaa ja kuusi muuta kokousvierasta. Vuoden 2014 syyskokous pidettiin Lappajärvellä Lokakuun Loiskeiden yhteydessä. Syyskokouksessa oli läsnä 19 virallista edustajaa ja kolme muuta kokousvierasta Hallitus Vuonna 2014 liiton hallitukseen kuuluivat: Antti Koiranen, puheenjohtaja Varsinainen vara Petri Jokinen Marja-Leena Alanen 16

17 Risto Kupari Eino Logrén Eero Määttä Timo Saarimäki Ari Tarkiainen Toivo Viikilä Leena Viitala-Sjöblom Tony Wallius Merja Yli-Tepsa Antti-Jussi Janka-Murros Markku Vuori Reijo Kossi Jorma Aro Kari Auvinen Erkki Vihinen Riitta Riihelä Anja Hinkkanen Tarja Alakörkkö Hallitus piti kolme kokousta. Hallituksen sihteerinä toimi Päivi Ylönen-Viiri. Hallitus asetti seuraavat toimikunnat: Koulutus: Merja Yli-Tepsa, Raimo Nummela, Maija Karhinen-Ilo, Tony Wallius, Timo Saarimäki sekä toimihenkilöt. Kansanmusiikki-lehti: Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Riitta-Liisa Joutsenlahti, Jaana- Maria Jukkara, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Seppo Kononen, Jimmy Träskelin ja Päivi Ylönen-Viiri Työvaliokunta Vuoden 2014 työvaliokunnassa olivat puheenjohtaja Antti Koiranen, varapuheenjohtaja Risto Kupari, Tony Wallius ja toiminnanjohtaja Työvaliokunta käsitteli vuonna 2014 ansiomerkkiasioita tai muita kiireisiä asioita kokousten välillä puhelimitse tai sähköpostilla. 11. Jäsenyydet muihin liittoihin Suomen Kansanmusiikkiliitto kuuluu perustajajäsenenä Kansalaisfoorumi SKAFiin. Liitto kuuluu jäsenenä Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskukseen, Folklore Suomi Finlandiin, Pohjoismaiseen kansanmusiikkikomiteaan, Pohjola-Nordeniin ja NORDLEKiin. JuuriJuhla-RotFest yhdistykseen ja Kaamospelit yhdistykseen. 12. Jäsenistö Suomen Kansanmusiikkiliiton jäseninä on yhdeksäntoista kansanmusiikkiyhdistystä. Liitto tekee tiivistä yhteistyötä jäsenyhdistystensä kanssa. Liitto keskittyy jäsenyhdistysten toiminnan kehittämiseen järjestämällä toiminnan kehittämispäiviä tai seminaareja. Jäsenyhdistykset ovat: Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävät ry Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikkiyhdistys ry Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys ry Itä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry Kainuun Kansanmusiikkiyhdistys ry Kaustisen Pelimanniyhdistys ry Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry. Kymenlaakson Kansanmusiikkiyhdistys ry Kymenlaakson pelimannikuoro ja -orkesteriyhdistys ry Lapin Nuorison Liiton Pelimannit Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry Pohjois-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry Suomen Huuliharpistit ry Suomen Sahansoittajat ry. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry Varsinais-Suomen Kansanmusiikkiyhdistys ry Ylä-Savon Pelimannit ry Suomen Kansanmusiikkiliitolla on 63 kannattajajäsentä. 13. Talous Opetusministeriön kautta saatava yleisvaltionapu oli euroa. Taloudesta on tarkemmin erillisessä tuloslaskelmassa ja taseessa. Liiton tilintarkastajina vuonna 2014 olivat Pertti Hiltunen KHT ja Erkki Manner KHT. Varalla Tomi Rimpinen KHT ja lisäksi yksi Tilintarkastustoimisto BDO:n nimeämä henkilö. 17

Vuosien 2010-2011 teemoina olivat Kalevala ja vuosien 2011-2012 teemoina olivat Höyrypäät ja mopopojat musiikkia ja tanssia tallentamassa.

Vuosien 2010-2011 teemoina olivat Kalevala ja vuosien 2011-2012 teemoina olivat Höyrypäät ja mopopojat musiikkia ja tanssia tallentamassa. SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme hyväksi.

Lisätiedot

SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY YLEISTÄ Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme hyväksi. Liiton tavoitteena on edistää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Hallituksen 20.9.2017 esitys syyskokoukselle 30.10.2017 1 Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

SUOMEN KANSANMUSIIKKI- LIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

SUOMEN KANSANMUSIIKKI- LIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 SUOMEN KANSANMUSIIKKI- LIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Yleistä Suomen Kansanmusiikkiliitto on maamme suurin kansanmusiikkialan järjestö, joka tekee laaja-alaista työtä perinnemusiikkimme ja koko

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuonna 2005 Ruosniemen hanurit on kokoontunut harjoituksiin ja esiintynyt ahkerasti. Esiintymiset on kirjattu erilliseen liitteeseen (liite A). Harjoituksiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013 Ajankohta 2013 2013 Esitysten Tapahtuman nimi lukumäärä Kokonais- Alku- Loppu- Kesto Maksul- Ilmai- Myydyt käyntipvm pvm (pvää) liset set Yht. liput määrä April Jazz Espoo 24.4. 28.4. 5 29 16 45 6 100

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi April Jazz Festivaali 22.4. 27.4. 6 36 28 64 7 069 13 833 29 16 45 6 100 9 000 16 % 54 % Avantin Suvisoitto 25.6. 29.6. 5 15 9 24 1 494 2 777 12 1 13 1 405 2 428 6 % 14 % Baltic Jazz 4.7. 6.7. 3 14 5 5

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin tuottaminen ja välittäminen on ollut Sulasolin perustehtäviä alusta alkaen. Sulasol

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2 H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? 19 642 Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus 10 608 Asikkala 859 Askola 2 182 Espoon srky. - Esbo ksamf. 304

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Alueet Taajuudet Hakijat pääasiallinen kohderyhmä tai suuntaus Etelä- ja Pohjois-Savo Kuopio-Iisalmi 89,5 Iisalmi Kevyt Kanava Oy, (Iskelmä Oikea Asema)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT Finland Festivals, Kalevankatu 30, Helsinki Puh. (09) ,

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT Finland Festivals, Kalevankatu 30, Helsinki Puh. (09) , April Jazz Espoo 27.4. 1.5. 5 16 1 17 6 500 7 200 13 0 13 5 500 6 500 18 % 11 % Avantin Suvisoitto 29.6. 3.7. 5 11 8 19 1 175 4 088 11 1 12 2 519 3 261-53 % 25 % Baltic Jazz 8.7. 10.7. 3 15 6 21 4 308

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot