Kontulankaaren apteekki uudistui. Iso-Fixu lähtee Israeliin. Kontulankaaren apteekkiin Fixu kahteen kerrokseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kontulankaaren apteekki uudistui. Iso-Fixu lähtee Israeliin. Kontulankaaren apteekkiin Fixu kahteen kerrokseen"

Transkriptio

1 2015 NEWICON OY I 3/2015 ASIAKASUUTISIA: Kontulankaaren apteekkiin Fixu kahteen kerrokseen TAPAHTUMIA: Lean & Terveydenhuolto 2015 Farmasian Päivät 2015 FAKTAA: Iso-Fixu lähtee Israeliin ASIAKASUUTISIA Kontulankaaren apteekki uudistui

2 Iso kiitos suomalaisille apteekkareille! Oletteko jo kuulleet, että toimitamme Israeliin maan ensimmäisen lääkevarastoautomaatin? Solmimme kesäkuussa kaupat täysautomaattisesta Iso-Fixusta israelilaisen apteekkiketjun kanssa. Toimitamme Jerusalemissa sijaitsevaan apteekkiin lähes täysin vastaavan robotin, joka on käytössä jo noin 60 suomalaisessa asiakasapteekissamme. Ohjelmisto on integroitu paikalliseen reseptinhallintajärjestelmään ja suomen kieli käännetty hepreaksi. Lisäksi kävimme tietoturva-asiat asiakkaamme vaatimusten mukaisesti läpi. Nyt ratkaisut potilastietojärjestelmissä ovat verkkopankin tasoa. Kauppa on meille merkittävä päänavaus Israeliin, sillä onnistuneen pilotin jälkeen jatkotoimitukset myös muille israelilaisille apteekkiketjuille ovat todennäköisiä. Pelkästään tällä ensimmäisellä asiakkaallamme on yli 60 apteekkia. Israelissa onkin yleistä, että apteekit ovat ketjuuntuneita ja vakuutusyhtiöiden omistuksessa. Apteekit ovat paljon pienempiä kuin Suomessa, mutta ne ovat todella vilkkaita. Olen nähnyt miten pitkiä jonoja israelilaisiin apteekkeihin voi kertyä. Kiireen keskellä pitäisi kuitenkin olla aikaa myös lääkeneuvontaan. Automaation tärkein argumentti olikin, että kun robotti hoitaa lääkkeen haun, farmaseuttinen henkilökunta voi keskittyä asiakkaiden palvelemiseen. kokemuksistaan. Vieraamme esittivät kysymyksiä, jotka askarruttavat hankintapäätöstä tehdessä. Mistä apteekkarit ovat Iso-Fixussa tykänneet? Onko ollut toimintahäiriöitä? Ovatko tukipalvelut toimineet? Suomalaisilla referensseillämme on ollut iso merkitys kansainvälistymisessämme. On hienoa, että meillä on Suomessa apteekkareita, jotka ovat uudistumishaluisia ja haluavat investoida moderneihin apteekkeihin. Meille on ollut iso arvo, että olemme voineet kehittää ja todeta Iso- Fixun hyväksi kotimaan markkinoilla. Suomalaiset apteekkarit ovat opettaneet meille kaiken tästä toimialasta ja siitä, mitä apteekeissa tarvitaan ja vaaditaan. Olemme kiitollisia tiiviistä kanssakäymisestä asiakasapteekkiemme kanssa. Tiedonvaihto on ollut rehellistä, reilua ja kehittävää. Näillä eväillä meidän on hyvä jatkaa kansainvälistymistä seuraaviin maihin. Iso kiitos! Kansainvälinen kaupankäynti vaatii paljon pitkäkestoisempia valmisteluja kuin täällä kotimaassa. Tätä kauppaa hieroimme lähes kolme vuotta. Neuvottelujen yhteydessä vierailimme israelilaisten kanssa myös helsinkiläisissä apteekeissa, joissa apteekkarit kertoivat käyttö- Nimityksiä NewIconilla Meillä työskentelee lääkehuollon automaatioratkaisujen parissa yli 40 ammattilaista. Kesän aikana joukkoomme ovat liittyneet operatiivinen johtaja Juha Anttila, tuotepäällikkö Petteri Jääskeläinen sekä käyttöönotto- ja huoltotiimiin Etelä-Suomen huoltovastaava Kimmo Burman.

3 ASIAKASUUTISIA Apteekkari Tuuli Koski valitsi Iso-Fixu-lääkevarastojärjestelmän ennen kaikkea kotimaisuuden vuoksi. Työntekijämme tekevät nyt tuottavampaa työtä, kun he ovat asiakkaiden kanssa eivätkä varastossa Kontulankaaren apteekin lääkevarasto on rakennuksen toisessa kerroksessa. Vielä alkuvuodesta tekninen työntekijä vietti siellä koko työpäivänsä ja vastasi farmaseutin lääketilaukseen tiputtamalla lääkkeen putkipostia pitkin ensimmäiseen kerrokseen. Hiljaisina hetkinä aika varastossa kävi pitkäksi. Viime maaliskuussa tekninen työntekijä pääsi laskeutumaan apteekkiin muiden työntekijöiden joukkoon, kun yksitoikkoinen lääkejakelu siirrettiin Iso-Fixulle. Huhtikuu oli Kontulankaaren apteekissa todellinen avajaiskuukausi, sillä silloin juhlistettiin neljää isoa muutosta. Apteekissa aloitti maaliskuun alussa apteekkari Tuuli Koski, joka oli käynnistänyt apteekissa ison tilaremontin ja automatisoinut lääkevaraston. Lisäksi Kontulankaaren apteekista tuli Avainapteekki. Tiesin heti saadessani apteekkiluvan, että hankin robotin, koska olen teknologiafriikki, joka tykkää kokeilla uusinta tekniikkaa, kertoo apteekkari Koski hymyssä suin. Halusin eroon putkipostista, joka oli epämiellyttävä ja vanhanaikainen systeemi. Se sitoi yhden työntekijän koko päiväksi yläkertaan, vei paljon tilaa, sekä oli likainen ja pölyinen staattisen sähkön vuoksi. Lisäksi poimija teki inhimillisiä keräilyvirheitä, joita robotti ei tee. Koski vertaili eri valmistajien robotteja, mutta päätyi Iso-Fixuun etenkin kotimaisuuden vuoksi. Olen ylpeä siitä, että Suomessa tehdään korkean teknologian tuotteita ja ollaan niin rohkeita, että on lähdetty mukaan bisnekseen, jossa kotimaan markkinat ovat kuitenkin aika rajalliset. Hurja juttu. Haluan olla osaltani tukemassa suomalaista työtä. Myös luottamus ratkaisi; newiconilaiset osasivat myydä Fixun minulle, toteaa Koski.

4 Myös luottamus ratkaisi; newiconilaiset osasivat myydä Fixun minulle. TUULI KOSKI, APTEEKKARI TYÖNTEKIJÄT TUOTTAVAAN TYÖHÖN Tänään teknisen työntekijän työajasta kuluu varastotyöhön vain pari tuntia päivässä. Hän tyhjentää tukusta tulevat laatikot Fixun sisäänsyöttöhihnalle, seuraa sivusta varastointia ja sijoittaa muualle ne tuotteet, jotka eivät sovi kokonsa puolesta Fixuun. Työntekijämme tekevät nyt tuottavampaa työtä, kun he ovat asiakkaiden kanssa eivätkä varastossa, kertoo Koski. Apteekin henkilökunta on ottanut Iso-Fixu-lääkevarastojärjestelmän vastaan hyvin, vaikka ensin he olivat kauhuissaan. Siinä oli paljon uutta: apteekkari, remontti ja sitten vielä robottikin. Nyt kaikki ovat sitä mieltä, että Fixun käyttäminen on helppoa. Ohjelmisto on hyvin looginen ja yksinkertainen, jonka minäkin opin nopeasti, vaikken ehtinyt NewIconin järjestämään käyttöönottokoulutukseen. Koulutus viimeistään rauhoitti epäilevien työntekijöiden ajatukset. Lisäksi yksi teknisistä työntekijöistä valittiin robottivastaavaksi, jonka tehtävänä on tuntea Fixu kuin omat taskunsa. Hän muun muassa selvittää ratkaisut mahdollisiin ongelmiin. Saimme koulutuksesta esimerkiksi ohjeistukset toimintahäiriöihin, joita ei kyllä onneksi ole tarvittu. Olen ollut positiivisen hämmästynyt, miten hyvin Fixu on toiminut. Luulin, että se esimerkiksi pudottelisi tavaroita lattialle koko ajan. Sitä on ollut todella vähän, ihastelee Koski. Lääketeknikko Marina Gorshkova on Fixun robottivastaava.

5 Kontulankaaren apteekin lääkevarasto on rakennuksen toisessa kerroksessa. Fixu toimittaa lääkepaketin ensimmäiseen kerrokseen. Farmaseutti Tiia Käyhkön mielestä Iso-Fixu-lääkevarastojärjestelmän ohjelmisto on hyvin looginen ja yksinkertainen. Käyttöönoton helppous ja nopeus yllätti jopa minut. KÄYTTÖÖNOTTO SUJUI SUKKELASTI Positiivisin yllätys tuli käyttöönottovaiheessa, joka sujui nopeammin kuin Koski oli ajatellut. Koski oli varautunut viettämään pääsiäisen pyhät apteekissaan ja syöttämään lääkepaketteja aamusta yöhön Iso-Fixun varastohyllyille. Käyttöönoton helppous ja nopeus yllätti jopa minut, vaikka olen luonteeltani optimistinen ja uskon usein, että asiat sujuvat tuosta vaan suitsait sukkelaan. Kaikki sujui niin hienosti, että apteekin ei tarvinnut olla päivääkään suljettu. Työtä toki helpotti se, että proviisorimme oli tehnyt hyvät etukäteisvalmistelut ja suunnitellut käyttöönoton huolellisesti. Lääkkeet oli siirretty vanhasta varastosta pois väliaikaiseen sijoitukseen niin järkevästi, että niiden syöttäminen uuteen varastoon oli helppoa. Lisäksi hän oli ryhmitellyt lääkkeet vanhentumistietojen mukaan, minkä ansiosta pystyimme syöttämään lääkkeet selkeinä ryhminä Fixuun, selittää Koski. Takana on nyt noin neljä kuukautta elämää Iso-Fixun kanssa. Kontulankaaren apteekista ei enää annettaisi Fixua pois, vaikka mieleen on juolahtanut pieni kehittämisehdotus. NewIcon huomioi palautteen tarkasti. Toivoisin yhteistyötä NewIconin, viranomaisten ja lääketukun kanssa, jotta Fixuun laitettavien huumeiden tietoja ei tarvitsisi kirjata käsin korttiin vaan että Fixun sähköinen kirjanpito riittäisi, pohtii Koski. Kontulankaaren apteekki, Helsinki Apteekkari Tuuli Koski Henkilökunta 12,5 (1 proviisori, 7,5 farmaseuttia, 2 lääketeknikkoa ja 2 lääketyöntekijää. Lisäksi Pihlajiston sivuapteekissa on yksi farmaseutti ja yksi lääketyöntekijä.) Reseptuuri: noin Iso-Fixun asennus maaliskuussa 2015

6 Mega-Fixu värvättiin Lahden sairaala-apteekkiin Päijät-Hämeen keskussairaalan sairaala-apteekki siirtyy robottiaikaan, kun Mega-Fixu keräilyautomaatti asennetaan keväällä 2016 paikoilleen. Jatkossa henkilökunnan resursseja vapautuu vaativampiin asiantuntijatehtäviin, kun yksitoikkoisen keräilytyön hoitaa robotti. Sairaala-apteekkari Leena Riukka uskoo, että monessa työvaiheessa tullaan menemään automaation suuntaan, jolloin asiantuntijat voivat keskittyä osaamistaan vastaaviin tehtäviin. Sairaala-apteekin päivystysaikainen palvelu paranee automaatin myötä merkittävästi, sillä hoitajat voivat tehdä lääketilaukset omalta koneeltaan myös viikonloppuisin ja robotti keräilee tarvittavat lääkkeet valmiiksi, Riukka kertoo. Automaatiohankinnassa vertailtiin tarjolla olevia vaihtoehtoja laajasti ja myös muissa sairaala-apteekeissa käytössä oleviin ratkaisuihin tutustuttiin. NewIconin ratkaisu osoittautui kokonaisuutena toimivimmaksi. NewIcon on hakenut tarpeisiimme sopivia ratkaisuja kiitettävästi. Tulevan automaatin myötä myös varaston inventointi helpottuu. Aiemmin inventointiin meni paljon aikaa, ja sille sopivaa ajankohtaa oli vaikeaa löytää. Robotin voi laittaa inventoimaan vaikka joka yö. Varastonhallinta tulee helpottumaan oleellisesti, Riukka sanoo. NewIconin sairaala-apteekeista vastaava avainasiakaspäällikkö Jukka Mauranen kertoo, että jokainen NewIconin toimittama automaatti on aina edellistä hieman kehittyneempi. Asiakaslähtöinen tuotekehitys on meillä aktiivista ja kehitämme uusia ratkaisuja koko ajan. Lahden toimitukseen sisältyy esimerkiksi integroitu pesulinja, jonka toimittaa Pohjaranta Oy. Automaattinen pesulinja poistaa henkilökunnalta jälleen yhden raskaan, manuaalisen työvaiheen. Osa Päijät-Hämeen keskussairaalan sairaala-apteekin työntekijöistä kävi tutustumassa vastaavan tyyppiseen järjestelmään Kuopiossa KYS:ssa. Oli hyvä tutustua robotin toimintaan käytännössä ja nähdä sen näppäryys ja helppokäyttöisyys. Käyttäjät tuntuivat olevan automaattiin kovasti tyytyväisiä. Kun näimme, miten robotti oli aseteltu heidän tiloihinsa, voimme miettiä omia ratkaisujammekin sen pohjalta, Riukka sanoo. FIXUN PÄÄTÖKSEN TEHNEET APTEEKIT - Pielaveden apteekki - Seinäjoen Ykkösapteekki - Espoon 10. Sellon Apteekki - Kemin Ykkösapteekki - Sipoon 1. Apteekki - Rauman 3. Keskus Apteekki - Espoon 9. Espoonlahden Apteekki - Järvenpään 1. Farma Apteekki - Tuusniemen Apteekki - Siilinjärven 1. Apteekki - Haukiputaan Apteekki - Turun 9. Pyhän Henrikin Apteekki - Helsingin 50. Itäkeskuksen Apteekki - Mäntsälän Apteekki - Helsingin 54. Vuosaaren Apteekki - Kuopion 7. Puijonlaakson Apteekki - Vantaan 7. Martinlaakson Apteekki - Joensuu Keskussairaalan sairaala-apteekki - Pietarsaaren 3. Medi Apteekki - Virtain Apteekki - Viitasaaren Apteekki - Vaasan 5. Kuninkaan Apteekki - Forssan 1. Vanha Apteekki - Varkauden 2. Taulumäen Apteekki - Helsingin 37. Herttoniemen Apteekki - Äänekosken 1. Apteekki - Kajaanin keskussairaalan sairaala-apteekki - Heinolan 1. Vanha Apteekki - Kajaanin 2. Veturi Apteekki - Palokan Apteekki - Lieksan 1. Pietari-Apteekki - Iisalmen 3. Priima Apteekki - Oulun 4. Merikosken Apteekki - Rovaniemen 1. Sampo Apteekki - Tampereen 17. Lielahden Apteekki - Imatran 1. Imatrankosken Apteekki - Tampereen 9. Länsi Apteekki - Kuhmon Apteekki - Kiteen Apteekki - Iisalmen 1. Apteekki - Hämeenlinnan 4. Kaurialan Apteekki - Kuopion Yliopistollisen sairaalan sairaala-apteekki - Rovaniemen 3. Kairatien Apteekki - Espoon 3. Keskustan Apteekki - Sodankylän apteekki - Oulun 3. Hansa Apteekki - Leppävirran Apteekki - Karkkilan Apteekki - Oulaisten Apteekki - Huittisten Apteekki - Helsingin 48. Kontulankaaren Apteekki - Tampereen 11. Haka-apteekki - Turun 15. Apteekki Tampereentie - Tampereen 10. Viinikan Apteekki - Vantaanportin Apteekki - Hyvinkään 2. Apteekki - Apteekkimarket Helsinki - Lahden keskussairaalan sairaala-apteekki - HUS sairaala-apteekki - Seinäjoen keskussairaalan sairaala-apteekki - Samson Pharma (Moskova, Venäjä) - Dubai Medical Equipment (Sharjah, UAE) - Moscow Prospecta Apteka (Pietari, Venäjä) - Meuhedet Pharmacy (Jerusalem, Israel)

7 Veli-Matti Pirisen mielestä oli hienoa olla asentamassa maailman suurinta lääkevarastojärjestelmää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaala-apteekkiin. Terveisiä tehtaalta Kuopion tehtaallamme työskentelee 40 terveysteknologia-alan ammattilaista, joiden ansiosta lääkevarastojärjestelmiämme on käytössä jo lähes 60 avo- ja sairaalaapteekissa Suomessa ja muualla maailmassa. Tällä palstalla kerromme, millaisia työvaiheita Fixujen valmistamiseen kuuluu. Asentaja Veli-Matti Pirinen, millainen on työnkuvasi? Kokoan Fixuja tehtaallamme ja asennan niitä asiakkaidemme luona. Aloitin NewIconilla vuonna 2007 eli olen työskennellyt täällä melkein yrityksen perustamisesta saakka. Miten NewIcon on muuttunut lähes 10 vuodessa? NewIcon on kasvanut paljon. Alussa asensin Iso-Fixuja apteekkeihin käyttöönottajiemme ja vuokratyöntekijöinä olleiden asentajien kanssa. Nyt meitä asentajia on noin kymmenen ja työskentelemme apteekkien lisäksi myös sairaaloissa. Uutta on myös se, että valmistamme Iso- Fixujen lisäksi myös isompia Mega-Fixuja ja monia muita automaatiotuotteita. Vaihtelevat projektit tekevät työstäni mielenkiintoisen. Olin esimerkiksi viime keväänä asentamassa läpiantavia älylääkekaappeja Kuopion yliopistolliseen (KYS) sairaalaan. Seuraavaksi olen mukana kokoamassa pussi-jussia eli infuusionesteiden lastausautomaattia, joka on tuotekehityksemme uusin innovaatio. Mikä on ollut mieleenpainuvinhetki työssäsi? Oli hienoa olla asentamassa maailman suurinta lääkevarastojärjestelmää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaala-apteekkiin. Siitä voi olla rinta rottingilla. Järjestelmä on todella massiivinen; se on neljä kertaa isompi kuin avoapteekkien vastaavat järjestelmät. Mieleen on jäänyt myös ensimmäinen asennustyöni Pielaveden apteekkiin, jonne toimitimme ensimmäisen automaattivarastomme. Fixuissa on aina ollut parasta se, että niissä on robotti kyydissä.

8 mukana tapahtumissa Tervetuloa tapaamaan! Lean & Terveydenhuolto Messukeskus, Helsinki Tiistaina klo 15:20 markkinointijohtajamme Jori-Matti Savolainen puhuu aiheesta: LEAN & Automaatio sairaalan lääkehuoltoon uutta teknologiaa! Miten älykästä teknologiaa tulisi hyödyntää? Farmasian Päivät NEWICON OY Viestikatu Kuopio puh MYYNTI LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA!

uutiset on suomalainen varastoautomaatti 4-5 Oulun III Hansa Apteekkiin Iso-Fixu uusimmilla ominaisuuksilla

uutiset on suomalainen varastoautomaatti 4-5 Oulun III Hansa Apteekkiin Iso-Fixu uusimmilla ominaisuuksilla 2/2015 uutiset on suomalainen varastoautomaatti Oulun III Hansa Apteekkiin Iso-Fixu uusimmilla ominaisuuksilla sivut 4-5 Apteekkari Janne Leinon kokemukset Iso-Fixusta sivu 5 NewIcon Apteekkaripäivillä

Lisätiedot

KYS edelläkävijänä. KYS Kaarisairaala valmistuu. MediCongress 2015 Lean & Terveydenhuolto 2015. Fixu uutiset on nyt ICON NEWS ASIAKASUUTISIA

KYS edelläkävijänä. KYS Kaarisairaala valmistuu. MediCongress 2015 Lean & Terveydenhuolto 2015. Fixu uutiset on nyt ICON NEWS ASIAKASUUTISIA 2015 NEWICON OY I 3/2015 ASIAKASUUTISIA: KYS Kaarisairaala valmistuu TAPAHTUMIA MediCongress 2015 Lean & Terveydenhuolto 2015 FAKTA: Fixu uutiset on nyt ICON NEWS ASIAKASUUTISIA KYS edelläkävijänä Olemme

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

pääomamäärä 1.843.227,37 euroa - osittain yhteisvastuullisesti 602.065 euroa 267.200,19 euroa 57.937,14 euroa 28.968,58 euroa

pääomamäärä 1.843.227,37 euroa - osittain yhteisvastuullisesti 602.065 euroa 267.200,19 euroa 57.937,14 euroa 28.968,58 euroa Liite tiedotteeseen 28.11.2013 / Asfalttikartelliin perustuva vahingonkorvaus 1 Kantaja - vastaaja (t) Pääomavaatimus Tuomittu pääomamäärä Ylihintaprosentti Oikeudenkäyntikulut Espoon kaupunki - NCC Roads

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

eemedi sähköinen lääketilausjärjestelmä

eemedi sähköinen lääketilausjärjestelmä eemedi sähköinen lääketilausjärjestelmä Riitta Helenius, farmaseutti PSHP sairaala-apteekki riitta.helenius@pshp.fi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin apteekki Apteekin henkilökunta yhteensä n. 60 Apteekki

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012 Busy in Business Juha Lehtonen 26.4.2012 Markkinan kehityksen trendejä Markkinan kehityksen trendejä Globaali työjako muuttuu ja toiminta siirtyy maailmanlaajuisiin verkostoihin. Muutos haastaa paikallisen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena

Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kuntatalo, 19.11.2013 Joni Kemppi Tekla Oy Mallipohjaisia ohjelmistotuotteita asiakkaille rakentamisessa sekä energia- ja infratoimialoilla

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen Keskitetty vai hajautettu malli Joni Palmgrén (FaT) vt. SataDiag liikelaitoksen johtaja Sairaala-apteekkari

Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen Keskitetty vai hajautettu malli Joni Palmgrén (FaT) vt. SataDiag liikelaitoksen johtaja Sairaala-apteekkari Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen Keskitetty vai hajautettu malli Joni Palmgrén (FaT) vt. SataDiag liikelaitoksen johtaja Sairaala-apteekkari sivu 2 Sairaaloiden lääkehuollon kehittäminen, keskitetty

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot)

Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kuopio 8.11.2013 Pirjo Häkkinen 8.11.2013 Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Pirjo Häkkinen

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Opintosetelita voidaan vuonna 2016 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin 8,3 miljoonan

Lisätiedot

Lääkelain keskeiset muutokset pykälistä käytäntöön. Farmasian Päivät 2010 Eija Pelkonen Fimea

Lääkelain keskeiset muutokset pykälistä käytäntöön. Farmasian Päivät 2010 Eija Pelkonen Fimea Lääkelain keskeiset muutokset pykälistä käytäntöön Farmasian Päivät 2010 Eija Pelkonen Fimea Taustaa 08.2007 Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman apteekkityöryhmän muistio 03.2008 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme

Lisätiedot

Lääkejakelu terveyskeskuksiin ja kunnallisiin laitoksiin

Lääkejakelu terveyskeskuksiin ja kunnallisiin laitoksiin 1 Lääkekelu terveyskeskuksiin kunnallisiin laitoksiin Kunnallisten laitosten terveyskeskuksien lääkekelun nykytila Prewholesale Prewholesale Sairaalan Sairaalan potilaalle potilaalle +7% +7% +7% +7% Jokainen

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN LÄÄKEHUOLLON AUTOMAATIO SAIRAALOIDEN LÄÄKEHUOLTO TUNNUSPIIRTEITÄ 11/20/2013 TN 22.11.2013

SAIRAALOIDEN LÄÄKEHUOLLON AUTOMAATIO SAIRAALOIDEN LÄÄKEHUOLTO TUNNUSPIIRTEITÄ 11/20/2013 TN 22.11.2013 SAIRAALOIDEN LÄÄKEHUOLLON AUTOMAATIO TN 22.11.2013 SAIRAALOIDEN LÄÄKEHUOLTO Sairaala-apteekit TOIMINNOT Logistiikka: isot varastot, velvoitevarastointi Lääkkeenvalmistus Omat valmisteet Käyttökuntoon saattaminen

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Farmasiapäivien kysely 2 Yhteenvetoraportti N=466 Julkaistu: 14.2.2 Vertailuryhmä: 1) tekninen, lääkett, lääketekn, farmanomi Vertailuryhmä: 2) faramaseutti, proviisori Onko sinulla ollut kehityskeskustelua

Lisätiedot

Valitanko? Faktaa ja fiktiota keskustelutilaisuus apteekkiluvista 29.3.2010. Lakimies Maarit Mikkonen

Valitanko? Faktaa ja fiktiota keskustelutilaisuus apteekkiluvista 29.3.2010. Lakimies Maarit Mikkonen Valitanko? Faktaa ja fiktiota keskustelutilaisuus apteekkiluvista 29.3.2010 Lakimies Maarit Mikkonen Lääkelain 43 Apteekkilupa voidaan myöntää Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaiselle, joka

Lisätiedot

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki hvok.kaarlenkatu@hel.fi

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki hvok.kaarlenkatu@hel.fi YHTEYSTIETOJA 29.12.2015 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 vok.kutoja@luona.fi Espoo, Otaniemi 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011 Rajapintojen, kysely v. 2011 Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WMS) Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WFS) Kouvola Käyttöönotto käynnissä 05/2011 Rauma käyttöön 1.1.2011 Järvenpää Huittinen Loppi

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy heinolavok@setlementti.fi

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy heinolavok@setlementti.fi YHTEYSTIETOJA 4.1.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Asikkala Vääksy Kotouma oy 050 412 1605 vok.vaaksy@kotouma.fi Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 vok.kutoja@luona.fi Espoo, Otaniemi 050 4665

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

LÄÄKEHUOLTO KYSIN ERVALLA. 1 Sairaala-apteekit ja niiden resurssit

LÄÄKEHUOLTO KYSIN ERVALLA. 1 Sairaala-apteekit ja niiden resurssit Lääkehuollon liite järjestämissuunnitelmaan (Toivo Naaranlahti 2015) LÄÄKEHUOLTO KYSIN ERVALLA 1 Sairaala-apteekit ja niiden resurssit KYSin ervan kaikissa keskussairaaloissa on sairaala-apteekit, jotka

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA

HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA Farenta yhdistää lääketeollisuuden asiantuntijoiden osaamisen, apteekkien farmasistien ammattitaidon ja lääkealan toimijoita tukevan Farentaverkon yhdeksi kokonaisuudeksi.

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KLIINISTEN TUTKIMUSLÄÄKKEIDEN KÄSITTELY (Internetversio)

KLIINISTEN TUTKIMUSLÄÄKKEIDEN KÄSITTELY (Internetversio) Laatija: Ercan Celikkayalar Hyväksyjä: Eeva Suvikas-Peltonen Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:n Sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitos SataDiag Sairaala-apteekki Koodi: B.10net.2 Sivu: 1(5) Korvaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.stm@stm.fi SUOMEN FARMASIALIITON LAUSUNTO LIITTYEN ITTYEN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMASTA

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1957 No 168 N :o 168. Kiertokirje eräiden lääkintäalan viranomaisten virkalähetysoikeuksien myöntämisestä, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Posti- ja

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010

Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-12/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-12/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 120,3 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus. YHTEYSTIETOJA 24.5.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksyn vastaanottokeskus Kotouma

Lisätiedot

Savonlinnan 2. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Päivi Johanna Pelkonen

Savonlinnan 2. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Päivi Johanna Pelkonen 1 (5) Vuonna 2010 myönnetyt apteekkiluvat Myönnetyt apteekkiluvat 16.12.2010 Kiteen apteekki apteekkari Kirsti-Liisa Helena Mustonen Kittilän apteekki proviisori Minna Riitta Johanna Loukusa Luumäen apteekki

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Atte Dahlman. Tomi Hurme

Atte Dahlman. Tomi Hurme Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa 2015. Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti

Lisätiedot

Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE Mediatilaisuus Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n osakekanta on myyty 4K INVESTILLE Kauppaan kuuluu: 23 Anttila-tavarataloa Suomessa 8 Kodin1-sisustustavarataloa Suomessa

Lisätiedot

Luonnokset Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan maistraattien yhdistämisestä aiheutuviksi asetusmuutoksiksi

Luonnokset Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan maistraattien yhdistämisestä aiheutuviksi asetusmuutoksiksi 1(1) Liite 3 (suomi) Luonnokset Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan maistraattien yhdistämisestä aiheutuviksi asetusmuutoksiksi 1. Valtioneuvoston asetus maistraattien toimialueista Valtioneuvoston

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

Otos 1. Otoksen sisältö:

Otos 1. Otoksen sisältö: Tekijät: Hanne Cojoc, Projektipäällikkö, Hyvinvointiteknologia Taneli Kaalikoski, Projektityöntekijä, Apuvälinetekniikka Laura Kosonen, Projektityöntekijä, Vanhustyö Eija Tapionlinna, Kontaktivastaava,

Lisätiedot

Kokemuksia sähköisestä lääkemääräyksestä

Kokemuksia sähköisestä lääkemääräyksestä Kokemuksia sähköisestä lääkemääräyksestä TERVE-SOS 2011 Johanna Andersson 23.5.2011 Medi-IT Oy Heikinkatu 7, 48100 Kotka Puh. 05-211 1888 Fax. 05-220 5919 www.medi-it.fi 1 Potilasohje Tiedot toimitetusta

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Parhaat seurat. Nimi:

Parhaat seurat. Nimi: Sivu 1/5 Nimi: Hae! Parhaat seurat 1. Lappajärven Kalaveikot ry 80.471 kg 2. Itä-Päijänteen Kalakaverit ry 71.930 kg 3. Puijon Pilkki ry 59.486 kg 4. Ylä-Keiteleen Koukku ry 56.391 kg 5. Alavuden Seudun

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue. Päivitetty 26.11.2014

Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue. Päivitetty 26.11.2014 1 Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet Keskushallintoyksikkö PL 7252 01051 LASKUT Päivitetty 26.11.2014 Verkkolaskuosoite: 003703120817 Välittäjän tunnus: 003710948874

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella

Lisätiedot

LÄÄKKEIDEN TILAAMINEN. Kirsi Aronpuro Osastofarmaseutti, osastofarmasian erityispätevyys

LÄÄKKEIDEN TILAAMINEN. Kirsi Aronpuro Osastofarmaseutti, osastofarmasian erityispätevyys LÄÄKKEIDEN TILAAMINEN Kirsi Aronpuro Osastofarmaseutti, osastofarmasian erityispätevyys 3.3.2015 OSTI-TILAUSJÄRJESTELMÄ OSTi- ohjeet OSTi-ohjelmassa Santrasta Lääkehuollon sivuilta (Yksiköt- Tyks- Sapa-

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Lääkelogistiikka projektin vaikutukset lääkehoidon kirjaamiseen ja toteuttamiseen Pirkanmaalla Marjo Uusitalo Projektipäällikkö

Lääkelogistiikka projektin vaikutukset lääkehoidon kirjaamiseen ja toteuttamiseen Pirkanmaalla Marjo Uusitalo Projektipäällikkö Lääkelogistiikka projektin vaikutukset lääkehoidon kirjaamiseen ja toteuttamiseen Pirkanmaalla Marjo Uusitalo Projektipäällikkö Taysin hoitoyksiköiden lääkehuollon automatisointi Taysin Uudistamisohjelma

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

THL:n tuottavuusseuranta 2013

THL:n tuottavuusseuranta 2013 THL:n tuottavuusseuranta 2013 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen Tuottavuusseminaari 3.2.2015, HUS 3.2.2015 Pirjo Häkkinen/Tuottavuusseminaari/ HUS 1 Tuottavuus Tuottavuus = Tuotokset Panokset 3.2.2015

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteet ja tilaisuuden päättäminen

Jatkotoimenpiteet ja tilaisuuden päättäminen Jatkotoimenpiteet ja tilaisuuden päättäminen Benchmarking kustannusyhteyshenkilöiden työkokous Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen Helsinki 5.5.2010 20.5.2010 Pirjo Häkkinen 1 Jatkotoimenpiteet Kustannustietojen

Lisätiedot