KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI
|
|
- Emma Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI Aloitteleva lintuharrastaja löytää tavallisten lisäksi kolme harvinaista lintulajia: Yksi, jonka tuntomerkkeihin sopivaa lintua ei löydy mistään lintukirjasta, Toinen, jonka tuntomerkkeihin sopivia lintuja löytyy vaikka kuinka monta ja Kolmas, johon sopii tasan yhden linnun tuntomerkit, mutta joka ei missään olosuhteissa olisi saanut olla siellä, mistä se löytyi. Kahdeksan tavanomaisen vuoden jälkeen vuosi 2003 on ollut varsin erikoinen lintuvuosi. Havaintoja on tätä ennen kertynyt tasaiseen tahtiin, vuoden 2002 lopussa lukumäärä oli 212, ja vuosittain määrä on vakiintunut havainnon välille. Kaikentasoisia harvinaisuuksia on kertynyt muutamia, muiden löytäminä. Jo määrä kertoo, että kovin kauas en ole retkeillyt lintujen vuoksi, mutta muutama Lapinkin lintukin on listalla. Varsin tavallisiakin lintuja puuttuu listoilta. Mutta sitten vuoteen Alla on kuvattu kaikki uudet elikset sekä muut kummalliset havainnot. Tuntomerkkien kuvaukset ovat sanatarkkoja lainauksia havaintoajankohdan muistiinpanoista, mitään lisäämättä, muuttamatta tai poistamatta (36/213) Käveleskelin Viikissä ilman sen kummempaa tavoitetta. Tosin varpuspöllöistä kuuli huhuja. Olin jo poikkeamassa toiselle reitille, kun huomasin n. 10- vuotiaan pojan (löytäjä) äitinsä kanssa katselevan tarkemmin pieneen kuuseen. Paikalle mentyäni he kertoivat siellä olevan varpuspöllön. Tarkempi vilkaisu muutti määrityksen helmipöllöksi. Jokainen ennennäkemätön laji on rari, vaikka se olisi tavallisempikin lintu (71/214) Jälleen Viikissä ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Hakalan vanhasta tornista katselin lampareisiin, kun sieltä nousi sopivasti luhtakana puolen vartalon verran näkyviin. Edelleenkään ei mikään suuri harvinaisuus siellä, mutta nähtynä epätavallisempi (pelkkiä äänihavaintoja en itse laske, koska olen varsin huono tunnistamaan ääniä) (-/-) Vakioreitillä Viikissä, haravoin kaukoputkella Lammassaaren ja Viikin välistä ranta-aluetta. Putki pysähtyi äkisti, kun näkökenttään ilmestyi musta varis, joka ei näyttänyt ollenkaan mustavarikselta. Aivan ilmeinen nokivaris, joten pyysin paikalla ollutta kaukoputkimiestä määrittämään linnun (kertomatta ensin omaa mielipidettä). Myös hän totesi sen nokivarikseksi. Tässä ei sinänsä ollut mitään odottamatonta. Pikemminkin päinvastoin, sillä olin jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi minä en koskaan löydä mitään todella erikoista. Sitä katsellessamme viereisen tolpan päähän istui tavallinen varis, jolloin vertailuun oli erinomainen mahdollisuus. Kävimme läpi keskustellen nokivariksen ja mustavariksen erottavia tuntomerkkejä sekä vertailua varikseen, joita myös laitoin muistiin: kokonaan musta, pään höyhennys jatkui
2 nokan tyveen asti (ei höyhenetöntä aluetta), musta nokka, nokan muoto ja mittasuhde sama kuin viereisellä harmaavariksella, ei housuja, samankokoinen kuin viereinen varis, ei ainakaan pienempi, olemus varismainen. Kerroin havainnosta tuntemalleni oikealle lintuharrastajalle. Tämä kertoi, että nokivaris on RK-laji. Niinpä täytin ja lähetin lomakkeen. RK ei ole hyväksynyt yhtään vuoden 2003 nokivarishavaintoa, joten kunniakkaaseen seuraan sekin ilmoitus päätyi. Mutta oppia se antoi. Kun annoin kuvauksen, että nokan muoto ja mittasuhde sama kuin harmaavariksella (mikä mielestäni on hyvin täsmällinen kuvaus, ottaen huomioon havaintotilanteen), luki RK, että linnulla oli tukeva nokka. Enpä älynnyt kuvata, että nokka oli tyvestä matalampi, jatkui tasaisena jonkin aikaa ja kaartui lopussa jyrkästi kärkeä kohti, kun mustavariksella tyvestä korkea nokka kapenee tasaisesti kärkeä kohti tehden huomattavasti teräväkärkisemmän vaikutelman. Ymmärsin tämän vasta luettuani Linnut-lehden nokivarisartikkelin, ja etsittyäni kuvia muualtakin 2kv- ja muista mustavariksista (joista yhdelläkään ei ollut muodoltaan ja mittasuhteiltaan läheskään samanlaista nokkaa kuin harmaavariksella ja siis näkemälläni linnulla). Artikkelissa oli mainittu myös tuntomerkkejä, jotka puolsivat lisää nokivarista (mm. 2kv-mustavariksen ruskeat sävyt). En pystyisi nykyiselläkään tiedolla havainnoimaan paremmin nokivarista vastaavassa tilanteessa, mutta kuvaus olisi erilainen. Mutta eipähän se ole edes lintulaji (101/215) Olin kävelemässä Vuosaaressa, myöhässä heinäkurpan jäljillä. Heti portin jälkeen (alle 100m) kiinnitin huomion kiurujen seassa olleisiin kahteen erittäin tummaan kiurumaiseen lintuun. Linnut yrittivät tulla kiurujen joukkoon (5 10 kpl, osa aina ruohojen seassa, joten ei tarkkaa lukua) pienten pensaiden tai talventörröttäjien seassa, mutta kiurut eivät hyväksyneet niitä. Räpyttelivät jonkin aikaa, ja sen jälkeen nousivat ilmaan (yli 50 m korkeuteen) ja lensivät pois koilliseen. Havaintoetäisyys n. 20 m. Minulla ei ollut aavistustakaan lajista, mutta arvelin tunnistamisen käyvän helposti hyvin havaittujen tuntomerkkien vuoksi (tämä ei ole epätavallista, vaan usein sattuva ja mielenkiintoa lisäävä elementti lintuharrastuksessa erona vain se, että lintu ei ollutkaan tavallinen): Väri hyvin tummanruskea tai musta, mattamainen (ei ollenkaan kiiltoa), ei minkäänlaisia vaaleampia kuvioita selkä- eikä vatsapuolella (kummankin puolen näin hyvin). Jalat eivät erottuneet. Koko n. 1 2 cm pitempi kuin kiuru. Siivet deltamalliset, täysin samanmuotoiset kuin kiurulla, lyhyt pyrstö, ja muutenkin lentävän linnun muoto oli sama kuin kiurun (vierekkäisiä lentoprofiileja oli helppo verrata). Kotona sitten odottikin yllätys: tuntomerkit sopivat tasan yhteen lintuun: mustakiuruun, eikä lähimaillakaan ole toista, johon edes väljällä tulkinnalla tuntomerkit voisi liittää (lintulaji no. 3). Mutta mustakiurusta on vain kaksi havaintoa Suomesta, joten uskonpuute iski vahvana. Olinhan lisäksi pari päivää aikaisemmin nähnyt nokivariksen, eikä kahta harvinaisuutta voi osua kahden päivän välein, kun kahdeksassa vuodessa ei ole osunut yhtään. Sitten alkoikin pitkä tutustuminen mustakiuruun ja muihinkin lähilajeihin (yritin löytää myös sellaisen lajin, jota ei olisi nähty). Ilokseni huomasin, että ainakin Iso-Britanniaan yksi yksilö oli eksynyt samoihin aikoihin. Lisäksi, samana ajankohtana oli saman alueen muitakin harvinaisuuksia tavattu Suomessa.
3 Täytin tietenkin RK-lomakkeen, mutta havaintoa ei hyväksytty. Tämä oli odotettua (en uskonut itsekään, että kuvaus riittäisi), mutta omaan luetteloon sen lisäsin. Olenhan kuitenkin itse nähnyt linnut, ja vertailut kuva-aineistoihin antoivat joka kerran saman vastauksen. Oleellista on myös se, ettei yhtään ristiriitaista tuntomerkkiä ole paljastunut, eikä edes väljällä tulkinnalla ole toista (Suomessa nähtyä) lajia, joka se voisi olla (-/-) Taaskin Viikissä, kävelypolulla. Pensaaseen lensi pieni lintu, jota aloin rutiininomaisesti tarkistaa. Selvästi uunilintuihin kuuluva. Huomio kiinnittyi ensiksi pieneen kokoon ja sen jälkeen epätavalliseen värikkyyteen pajulintuun verrattuna. Hyppeli pensaassa cm korkeudella maasta ja katosi hetken kuluttua kuusien sekaan. Havaintoetäisyys n. 3-4 m. Näin heti, että kyseessä on laji, jota minulla ei vielä ollut. Yritin eritellä tuntomerkkejä, mutta se lensi pois ennen kuin ehdin loppupäähän: Koko hippiäisen luokkaa, selvästi pienempi kuin pajulintu. Voimakas vaaleankeltainen silmäkulmanjuova, joka jatkui pitkälle niskaan. Musta silmänjuova, myös selkeärajainen. Juovan alapuolella pienimuotoista kuviointia. Muutenkin pään väritystä voi luonnehtia voimakkaaksi. Siivillä ja selässä kuviointia, jota en ehtinyt eritellä. Lyhyt pyrstö. Kotona sitten tunnistamaan. Mutta käsillä olikin lintulaji no. 2. Ja jokainen vaihtoehto ajankohtana lähes mahdoton. Ensin arvelin taigauunilinnuksi, vaihtoehtona hippiäisuunilintu ja kaukaisempana kashmirinuunilintu (jonka pystyin myöhemmin sulkemaan pois). Keskustelin linnusta useamman asiantuntijan kanssa, ja sen jälkeen vahvimmaksi vaihtoehdoksi jäi hippiäisuunilintu. Myös tulipäähippiäistä tarjottiin. Sen hylkäsin aluksi. Myöhemmin olen nähnyt kuvia, jotka aiheuttavat epäilyn myös tähän suuntaan. Syksyllä uunilinnuista tuli runsaasti kuvia. Jos ne olisivat olleet käytössä, olisin ehkä pystynyt tunnistamaan linnun (ainakin tuntuu siltä). Mutta havainnosta oli kulunut niin paljon aikaa, ettei muistikuviin enää voinut luottaa. Olipa se mikä tahansa, se puuttuu edelleenkin minun listoiltani (142/216) Olin matkalla Joutsan Marjotaipaleen kylästä Kanervamäkeen, kun auton edessä tien yli juoksi viiriäinen. Lintu oli näkyvissä vain hetken, mutta oli varsin helppo tunnistaa. Muutamaa kuukautta aikaisemmin Egyptissä niitä oleili suuria määriä hotellialueella (-/-) Mökilläni Joutsassa näin ja kuulin mustapyrstökuirin lentävän pihan yli (havainto ei ollut itselleni vuoden ensimmäinen, joten päivämäärä voi olla väärä). Tarkistin laulun myös CD:ltä. Koska lintu puuttui Joutsassa havaittujen lintujen listalta, ilmoitin sen paikallisen yhdistyksen nettisivuilla. Ei ole vieläkään. Miksihän ne kyselevät havaintojen perään?
4 (146/217) MTV3:n luonto-ohjelmassa kerrottiin, että Suomenojalla oleilee vesipääskyjä (että mitä merkillisimpiä tietolähteitä). Toisella yrittämällä onnistui (147/218) Perjantai, ja kesäloma alkoi. Ajoin kotiin Pukinmäkeen ja kävelin parkkipaikalta kotiin. Polun varressa on tervaleppäryhmä, ja n. neljän metrin päässä siitä tuli äkkipysähdys. Puussa istui ilmiselvä viitatiainen. Tämän linnun tunnistin sen heti nähtyäni. Hömötiainen se ei ainakaan ollut. Nopeasti erittelemään tuntomerkkejä: Koko tiaisten luokkaa. Harmaavatsainen tiainen, musta päälaki, leukalappu ei erottunut. Muoto talitiaismainen, selvästi pienempi pää kuin hömötiaisella ja niskassa selvempi kulma. Muuta en ehtinyt eritellä, kun lintu lensi pois (oltuaan nähtävissä muutaman sekunnin). Mutta miten kuvata talitiaismainen ulkomuoto, kun tarkkaan ottaen se ei ole täsmälleen talitiaisenkaan muotoinen. Ja oliko sillä vaaleampi paneeli siivessä? En nähnyt, mutta en myöskään ehtinyt erittelyssä siihen asti. Mutta syksyn kuvissa on sama ilmiö: Ne muistuttavat rakenteeltaan talitiaista enemmän kuin hömötiaista. Ja erään asiantuntijalausunnon mukaan viitatiainen on itsensä näköinen. Näin on (149/219) Istuin aamukahvilla mökin keittiössä ja ikkunan takana olevan hiekkakasan päälle istui kulorastas. Muutaman kerran olen yrittänyt löytää sen milloin mistäkin, mutta ensihavainnoksi se päättikin tulla itse (150/220) Kävelyllä Viikissä menin Pornaistenniemen piilokojuun. Kojun edessä lenteli kolme isohkoa tiiraa, joilla oli huomiota herättävä valkea kiila otsalla. Arvelin, että tämä on helppo määrittää, vaikka en heti tunnistanutkaan. Tiiroja on vähän ja niistäkin suuri osa on poissuljettu (lapin- ja kalatiira, räyskä sekä mustatiira sukulaisineen). Olin väärässä. Ja siksi en ollut riittävän huolellinen tuntomerkkien suhteen: Hyvin vaaleanharmaa (lähes valkoinen) selkä ja siipien yläpinnat. Siiven etureunalla aavistuksen tummempaa kuin muualla siivessä. Musta päälaki jatkui pitkälle niskaan. Valkea otsa, joka jatkui kiilamaisesti silmän päälle. Kahden linnun otsa oli puhtaan valkea ja selvärajainen, kolmannen likaisen valkea ja reunoiltaan epämääräisempi. Muu höyhennys puhtaan valkoinen. Nokka musta ja tiiramainen, häivähdys tummaa tummanpunaista nokan tyvellä. Pyrstön muoto kalatiiramainen. Ainakin kalatiiran kokoluokkaa (ei sattunut vierekkäin, joten kokoarvio varauksellinen). Vaikutelma lievästi pulleampi kuin kalatiiran (johtunee isommasta koosta ja/tai lyhyemmästä pyrstöstä). Ensihakemalla valkea otsa on vain pikkutiiralla, ja se ei tullut kokonsa puolesta tai muutenkaan kyseeseen. Lopulta löysin tekstimaininnan, että riuttatiiralla on talvipuvussa valkea otsa, ja sen ansiosta myös kesäkuvia, joissa valkoinen otsakiila näkyi selvästi. Linnut olivat selvästi aikuisia (ei
5 missään poikashöyheniä). Ja muilla tiiroilla ei vielä heinäkuussa ole valkoista otsaa (tarkistin myös kalatiiran Viikissä muutamaa päivää myöhemmin). Riuttatiira on ART-laji, joten tein ilmoituksen (hylättiin). Tiesin jo sitä tehdessä, että ehkä tärkein tuntomerkki, keltainen nokan kärki ei ole tuntomerkkinä. En merkinnyt sitä ylös, enkä voi väittää, että havaitsin sen. En myöskään, ettei sitä ollut. Toinen huomio on varovaisuus kuvailussa. Vaikka lintu herätti huomiota jo koollaan, mainitsin sen olevan ainakin kalatiiran kokoinen, kun vertailukohdan puuttuessa en uskaltanut arvioida tarkemmin. Minulle tämä tarkoittaa, että se on samankokoinen tai isompi kuin kalatiira. Muilta murrealueilta kotoisin oleville merkitys ei välttämättä ole sama. Silti olen varma tunnistuksesta. ART löysi kuvauksesta nuoren kalatiiran (en maininnut, että ne olivat aikuisia, koska se mielestäni oli johtopäätös, ei tuntomerkki). Nuori kalatiira on kyllä poikkeavan näköinen, mutta kaukana näistä tuntomerkeistä. Riuttatiira edustaa erittäin hyvin tilanteita, joiden vuoksi tämä harrastus on mielenkiintoista. Havaita lintu, jota ei tunnista, kerätä tuntomerkit ja lopuksi määrittää lintu. Tähän kuuluu olennaisesti se, että en osaa kiinnittää huomiota varmoihin tuntomerkkeihin, vaan kerään niitä, joiden luulen olevan merkityksellisiä, ja jotka erottavat sen tuntemistani lajeista. Ei silti, etteikö tunnistaminen heti olisi yhtä kiva tilanne. Mutta silloinkaan en aina osaa ulkoa tuntomerkkejä. elokuu 2003 (-/-) Ajelin Suonteella (Joutsaa) pienellä moottoriveneellä marjaan, kun katselin kiven päällä seisovaa lintua. Ajattelin, että onpa tumma lokinpoikanen ja istuukin varsin kihumaisella tavalla. Kiikari ei ollut mukana ja alue oli niin karikkoista, ettei sinne halunnut mennä veneellä. Seuraavan tiistain lintutilanteesta internetissä oli mukava lukea, että useita merikihuhavaintoja oli tehty Keski-Suomen järvillä. Minun listoillani ei vieläkään ole yhtään kihua (-/-) Seisoskelin kesämökin laiturilla ja katselin selälle. Näin kaksi isoa vesilintua, jotka näyttivät oudolta (tumma vesilintu, jolla oli valkea laikku vesirajan yläpuolella rinnassa). Etäisyys lähimmillään n. 100 m, kaukoputkessa n m (etäisyydet lähisaariin on monta kertaa mitattu, joten mitta on luotettava). Löytöhetkellä molemmat uivat lähes kohti. Putkella lintu oli enimmäkseen sivuttain ja myöhemmin poispäin. Nousi kerran pystyyn ja heilautti siipiä pari kertaa. Vain toinen lintu on ollut putkella. Havaintoaikana ei ollut aavistustakaan linnun määrityksestä, joten otin vain tuntomerkkejä. Vertailulintuna oli kuikka, joita oli samalla selällä (myös poikasia). Ne eivät kuitenkaan olleet yhdessä. Havaintopaikka on kesämökkini laituri, jolta olen seuraillut paljon vesilintuja, joten kokoarviointimahdollisuudet ovat tavallista paremmat. Mustaselkäinen (hieman epämääräinen väri) musta, kookas vesilintu, kuitenkin kuikkaa selvästi pienempi (sinisorsan kokoluokkaa). Lyhyt, paksu kaula, uidessa eteenpäin vinossa. Musta silmä. Musta pää (hieman epämääräinen väri), likaisen valkoinen laikku silmän alla, yläreunaa lukuunottamatta ei selvää rajaa. Laikun yläreuna nokan suuntainen ja silmän takana kaartui
6 nopeasti alaspäin. Vatsa valkoinen suunnilleen vesirajan alapuolella, rinnassa ylempänäkin valkoista. Mustan ja valkoisen raja ei ollut terävä, mutta vaihtui melko lyhyellä matkalla. Nokka musta, pitkä, tukeva ja teräväkärkinen (suhteellisesti selvästi tukevampi kuin kuikalla). Suulinja suora, ylänokka kaarsi hieman alaspäin. Kalasti (?) pitämällä päätä veden alla ja sukellellen (koskelon tapaan). Kotiin tultuani omista lintukirjoistani ei löytynyt yhtään tuntomerkkeihin sopivaa. Seuraavana päivänä laitoin karkeat tuntomerkit WSOY:n CD- Faktaan, joka tarjosi jääkuikkaa, silkkiuikkua ja pohjankiislaa. Jääkuikan ja silkkiuikun sai sulkea pois heti, joten etsiskelin netistä pohjankiislan kuvia ja tuntomerkkejä. Ja yllätys olikin suuri, kun tuntomerkit alkoivat osua kohdalleen. Eri keskustelujen jälkeen etsiskelin myös etelänkiislan, härkälinnun, kuikan ja kaakkurin sekä ruokin kuvia ja kuvauksia (erityisesti poikasia ja syyspukuisia varmaan yhteensä satoja), mutta muuta sopivaa ei löydy, ei löydy. Yhdennäköisin löytynyt kuva on etelänkiislasta vaihtopuvussa, joka kuitenkin poikkeaa pohjankiislan hyväksi juuri oikeissa kohdissa. Loppujen lopuksi tämä lintu jäi tunnistamattomaksi. Vaikka tuntomerkit sopivat parhaiten pohjankiislaan (ajankohtaankin sopivasti vaihtopukuinen), on niissä muutama pieni ristiriitakin. Myös esiintymisen mahdollisuus on niin pieni, ettei yhtään ristiriitaa voi hyväksyä. Laji puuttuu edelleen minun listoiltani, olipa se mikä tahansa (161/221) Tulin Lammassaaren torniin, ja kysyin näkemisen arvoisia lintuja. Paikalla ollut harrastaja osoitti rantaan ja kertoi siellä olevan kolme suosirriä. Lopultakin tavalliseen tapaan saatu havainto (168/222) Olin kävelemässä Viikissä, ja eräs vastaantulija kertoi, että Kaisaniemessä oleilee kashmirinuunilintu. Kävin katsomassa. Toisen kerran kävin illalla ohi ajaessa. Kolmannen kerran kiersin Kaisaniemen kautta seuraavana päivänä töistä palatessa ja silloin tärppäsi. Tämä on jo toinen tavanomaisilla tavoilla saatu havainto peräkkäin (172/223) Tavanomaisella reitillä Viikissä ja palailin jo kotiinpäin, kun polunvarsipensaikossa oli pajusirkkuparvi, enimmäkseen koiraita. Yksi linnuista hyppäsi tielle, ja kiikari silmille. Lintu oli pienempi ja sirompi, sillä oli pienempi musta (etuyläviistosta katsoen) nokka ja pikkusirkun naama- ja niskakuviot sekä vatsan viirutus. En nähnyt yhtään pajusirkkunaarasta riittävän hyvin, joten en uskaltanut vielä nimetä sitä pikkusirkuksi. Olen yrittänyt aikaisemmin löytää pikkusirkun sekä Mankkaalta että Viikistä (turhaan) ja tutkinut kuvia sitä varten muutamia viikkoja aikaisemmin ja siksi maastossa tunnistaminen oli helppoa. Kotona tuntomerkit edelleen täsmäsivät varsin hyvin, mutta nousi uusi ongelma. Tekstien mukaan pajusirkkunaaras muistuttaa syksyllä hyvin paljon
7 pikkusirkkua ja on jossain määrin erinäköinen kuin kesällä. Alkutalvisen pajusirkkunaaraan valokuvaa ei niin vain löydäkään kirjoista eikä netistä. Niinpä lähdin uudestaan Viikkiin mielessä erikoinen tavoite: löytää pajusirkkunaaraita. Tämä onnistui (9 linnun parvi, jossa ainakin 5 naarasta ja yksi koiras) ja vahvisti, ettei näkemäni lintu ollut pajusirkku. Jäljelle jää vain pikkusirkku. Jos edellisinä vuosina sai ihmetellä, ettei minun kohdalle koskaan osu mitään erikoista, saa nyt ihmetellä niiden suurta määrää yhden kalenterivuoden aikana. Kuten näkyy, joukkoon voi osua monenlaisia tapauksia, joista osan pystyin tunnistamaan, ja osaa en. Vuodariennätys on nyt 174, jossa nousua on enemmän kuin koskaan, mukaan lukien alkuvuodet sekä kaukoputken hankintavuosikin. Minulle lintujen seuraamisessa (bongari en ole, vaikka kirjaankin vuosittain havaitsemani lintulajit) eräs tärkeä elementti on omakohtainen löytäminen ja yllätyksellisyys. Vaikka vastaavaa vuotta ei luultavasti enää tule, on pienempikin määrä riittävä.
Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin
Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa
Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA
Sorsalintujen osa 1 tunnistaminen SYYSPUVUSSA Hämärässä metsästäminen vaatii erittäin kokeneen metsästäjän, jotta pystyisi tunnistamaan lajit pelkästään silhuetin perusteella. Mikä laji on kuvassa? Heinäsorsa
KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI
KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI Vuonna 2006 ajattelin kokeilla, montako lajia minä saisin kuvattua. Siten kamera oli aina mukana. Heti alkuun huomasi, että talvella valoa on yleensä vähän, eivätkä
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.
RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla
Vuotta 2011 varten minulla ei taaskaan ollut mitään erityistä seurantakohdetta mielessä. Siispä vain katselen lintuja.
KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI Vuotta 2011 varten minulla ei taaskaan ollut mitään erityistä seurantakohdetta mielessä. Siispä vain katselen lintuja. Alla on kerrottu kaikki uudet elämänpinnalajit
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
Lintu ja uistin Nokia 11.8.2014
Tämä kertomus on kirjoitettu kuvastamaan allekirjoittaneen huolta vastuuttomien kalastajien luontokappaleille aiheuttamista vaaroista. Tällä kerralla tilanne päättyi hyvin, mutta kuinka kauan tuo kuvattu
Diurnea fagella (Denis & Schiffermüller, 1775)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue
29.10.2014 Teksti: Ari Aalto Kuvat: Markku Saarinen Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue Huom! Puhdistamoalueella liikkuminen on luvanvaraista. Vierailuja koskevista pelisäännöistä
Jurmo 2.10.2004. Lintuhavainnon Tuntomerkkianalyysi
Jurmo 2.10.2004 Lintuhavainnon Tuntomerkkianalyysi PERUSTIEDOT Paikka: Korppoo, Jurmo, Länsiriutta Aika: 2.10.2004 11:05 12:30 Etäisyys: Optiikka: Sää: Biotooppi: Kivikkoranta 70 80 m tuntomerkkejä kirjattaessa
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,
Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu
Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Muut tuotteet MUUT TUOTTEET Tämä katalogi pitää sisällään kaikkea mahdollista kodin koriste-esineistä asusteisiin. Järjestyksessään tästä luettelosta löydät - Käsin maalatuttuja
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
Lintuharrastuksen alkeet
Lintuharrastuksen alkeet Tässä on tiivistettyä tietoa lintuharrastuksen alkeista. Lisätietoja löytyy mm. Suomen BirdLife ry:n sivuilta sekä Lapin lintutieteellinen yhdistys ry:n sivuilta. Mistä aloitan?
Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno
Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Agricolan Monenlaista luettavaa 2
Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI. Taantuvien vesilintujen tunnistusopas
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Taantuvien vesilintujen tunnistusopas SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Tervehdykset SINULLA ON KÄSISSÄSI TAANTUVIEN VESILINTUJEN TUNNIS- TUSOPAS, joka on tehty
Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)
sivu 1 / 12 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS C C E B C E A 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D B E A C A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS
TÖYHTÖTIAINEN. Lentävä Töyhtis. Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto
TÖYHTÖTIAINEN Lentävä Töyhtis Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) Lähes koko Euroopassa pesivä varpuslintu on yksi harvoista
Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi
Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten
Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011
Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille
Kenguru Cadet, ratkaisut (1 / 6) luokka
Kenguru Cadet, ratkaisut (1 / 6) 3 pisteen tehtävät 1. Mikä luvuista on parillinen? (A) 2009 (B) 2 + 0 + 0 + 9 (C) 200 9 (D) 200 9 (E) 200 + 9 Ainoa parillinen on 200 9 = 1800. 2. Kuvan tähti koostuu 12
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,
Saksanpystykorvien värit
Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai
Talvilintulaskennan perusteet. Laskijatapaaminen, Mikkeli Päivi Sirkiä, Luomus
Talvilintulaskennan perusteet Laskijatapaaminen, Mikkeli 11.-12.3.2017 Päivi Sirkiä, Luomus Arvokasta tietoa kannankehitykset eri elinympäristöissä levinneisyydet ja runsaudet kuolleisuus vaelluslintujen
Pikkumittareiden tunnistus osa 1
Pikkumittareiden tunnistus osa 1 Tekstit: Lassi Jalonen, Jari Kaitila Kuvat: Pekka Malinen, Juha Tyllinen, lepiforum.de Tekninen toteutus: Lassi Jalonen Kiitokset: Kimmo Silvonen (Suomen päivä- ja yöperhoset
Lataa Lintukirja - Sven Mathiasson. Lataa
Lataa Lintukirja - Sven Mathiasson Lataa Kirjailija: Sven Mathiasson ISBN: 9789187841118 Sivumäärä: 128 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.20 Mb Selkeiden kuvataulujen avulla aloitteleva lintuharrastaja
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki
Lypusa maurella (Denis & Schiffermüller, 1775)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT
sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä
Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen
Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...
Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com
Jazz-varis Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun
S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta
S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.
Projekti: Photo Goldeneye 2015
Projekti: Photo Goldeneye 2015 Johdanto Vesilintujen talvilevinneisyydet ovat muuttuneet Länsi- ja Pohjois-Euroopassa ilmastonmuutoksen myötä. Tämä näkyy talviaikaisina vesilintumäärien kasvuna talvialueen
Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla
Rengastajakokous VES-ryhmä 2011 keskusteluosio Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla Mittaamalla rengastuskohteita saa paljon oheistietoa ja voi nostaa rengastuksen laatua.
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön
OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata
H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.
Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, owczarek podhalanski
Erikoiskoulutus maremmanoabruzzese, slovakiancuvac ja owczarek podhalanski Elena Ruskovaara Rotujen yhteinen tausta Huomioi käyttötarkoitus ja historia Laumanvartijarotujen lähestyminen; minkälainen on
Olin Porkkalassa muuten vain katselemassa, jolloin kaakkuri lensi ohi. Myös kaakkuri tuli uudestaan näkyviin kesällä Keski-Suomessa.
KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI Vuotta 2004 voi kutsua kahlaajien vuodeksi, sillä rantalintujen lahkoon kuuluu varsin monta maininnanarvoista havaintoa (11). Toinen tunnusomainen piirre on Tringa-verkon
Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari
91967 SOFT COTTON Versio 1 91967 ELÄIMELLISET REPUT LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 16 ks x 19 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
Kielellinen selviytyminen
BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös
KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI
KUN RARI OSUU KOHDALLE TAI SITTEN EI Vuonna 2007 ajattelin kokeilla toistamiseen, montako lajia minä saisin kuvattua (parempaakaan ajatusta uudemmasta seurantakohteesta ei tullut mieleen). Alla on kerrottu
Tieteellisiä havaintoja kännykällä
Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten
KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012
SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi
SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla
MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta
MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ Ympyröi oikea vaihtoehto. Normaali ilmanpaine on a) 1013 kpa b) 1013 mbar c) 1 Pa Kappaleen liike on tasaista, jos a) kappaleen paikka pysyy samana b) kappaleen nopeus pysyy samana
- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.
MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on
Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka
Matti Majava Materiaalit: Puuvillalanka: Mayflower Cotton 8/4 Ruskea (1432), oranssi (1497), valkoinen (1402) harmaa (1442) ja musta (1443). Turvasilmat: 2 kpl. (8 mm.) Virkkuukoukku: Ohjeessa käytetty
Rakennusprojekti. Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö
Rakennusprojekti Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö Rakenna pihalle reilunkokoinen ja tukeva istutuspöytä, niin sinun ei tarvitse enää sotkea keittiössä ruukkujen ja multasäkkien kanssa. Pöytälevy on kestävää
METEORIEN HAVAINNOINTI III VISUAALIHAVAINNOT 3.1 YLEISTÄ
23 METEORIEN HAVAINNOINTI III VISUAALIHAVAINNOT 3.1 YLEISTÄ Tässä metodissa on kyse perinteisestä. luettelomaisesta listaustyylistä, jossa meteorit kirjataan ylös. Tietoina meteorista riittää, kuuluuko
Mantukimalaisen kaltaiset
EIVÄT EROTETTAVISSA MAASTOSSA Mantukimalaisen kaltaiset - Yleinen (Lapissa harvinainen) - Koiraalla vaaleat naamakarvat. - Kuningattarella keltainen kaulus ulottuu hieman siiven tyven alapuolelle. Mantukimalainen
Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta
Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Vinkkejä kalvosarjan käyttöön Kalvosarjassa käsitellään istumisen määrää ja hyvää istumisergonomiaa. Kalvosarjan sisältö sopii alakoulun 5. 6. luokille
HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma
NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät
Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua
ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta
Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua
Klassikkotuotekortit RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 Maistuva muistipeli Ryhmä jakautuu kahteen joukkueeseen. Ensimmäinen joukkue istuu pöydän toisella puolella ja toinen joukkue vastapäätä. Jaa korttiparit
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.
STAIRLIFT VARMA VALINTA
STAIRLIFT VARMA VALINTA TYYTYVÄISYYS Flow-tuolihissi on varma valinta sinulle, joka haluat selvitä kodin arjesta itsenäisesti. Flow n ansiosta sujuva liikkuminen kerrosten välillä on enää yhden painikkeen
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: alakoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: jokamiehen
Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään
Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen
IL~-t~ Marita Kykyri tutkija/arkeologia Kymenlaakson maakuntamuseo MUISTIO. KOTKA, Mussalo, Hevossalmi I r /. Kalastuslaitteen tarkastus 15.9.
MUISTIO KOTKA, Mussalo, Hevossalmi I r /. Kalastuslaitteen tarkastus 15.9. 2003 '. Leo Hanski (Hanskintie 8, 48310 Kotka) otti yhteyttä allekirjoittaneeseen 19.5. 2003 koskien mahdollista liistekatiskaa,
Napapiirin luontokansio
LINTURETKELLE Napapiirin retkeilyalueen maastossa on monia hyviä lintujen tarkkailupaikkoja. Jokivarressa, Könkäänsaarissa ja Kivalonaavalla voi tavata peräpohjalaisessa suo- ja metsäluonnossa viihtyviä
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Ulkoilua Kuolimon äärellä!
Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja
TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN
TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN HAVAINTOMOTORISET TAIDOT 1. Itsensä tunnistaminen: - Mikä on sinun nimesi? Tulos on KYLLÄ jos lapsi tietää nimensä ja EI jos hän ei tiedä sitä. - Tässä on peili. Kuka sieltä
Zeuzera pyrina (Linnaeus, 1761)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )
Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Harjoitellaan kuvanlukutaitoa, kysymyksiin vastaamista, asioiden kuvailemista ja tarinallista kerrontaa. Tehtävä vahvistaa myös päättelykykyä sekä puhutun
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma
1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.
lajien tunnistaminen
Kimalaisten elintavat ja lajien tunnistaminen Juho Paukkunen Pölyhyöty-hankkeen koulutustilaisuus Helsinki 27.4.2019 Esityksen sisältö Kimalaisten elintavat ja merkitys pölyttäjinä Suomen kimalaislajisto
Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11
Sivu 0 / 11 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS D C E C A C 4 pistettä TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E B A E B D 5 pistettä TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS D A D B D D Kilpailu pidetään aikaisintaan
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)
6. Etäisyydenmittari 14.
97 ilmeisessä käsirysyssä vihollisen kanssa. Yleensä etäiyyden ollessa 50 m. pienempi voi sen käyttämisestä odottaa varmaa menestystä; paras etäisyys on 25 m. tai sitä pienempi. Sillä missä tilanahtaus
JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT
JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?
Agricolan Monenlaista luettavaa 1
Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat
Firmaliiga Högbacka
Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.
PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN VÄRIT koonnut: Saija Suomaa
PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN VÄRIT koonnut: Saija Suomaa Pentujen rekisteröinnin yhteydessä tulee noudattaa pitkäkarvaisen saksanseisojan rotumääritelmässä mainittuja sallittuja värejä. Rotumääritelmän
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja
PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA
Suomenkielinen nimi: Matokala Author, "löytäjä": Valenciennes Tieteelinen nimi: Pangio kuhlii Cobitis kuhlii Löytämisvuosi: 1846 Englanninkielinen nimi: Coolie loach Leopard loach Slimy myersi Slimy loach
Kenguru 2017 Student lukio
sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.
ARNE &CARLOS HEVONEN
ARNE&CARLOS HEVONEN MATERIAALIT: Rauman Petter superwash -lankaa 1 kerä mustaa (312) 1 kerä ruskeaa (322) hevoseen 1 kerä harjaan ja häntään Hieman roosaa (344) korvien sisäosaan Sukkapuikot nro 2,5 Takajalat
Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.
Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa
Lataa. Huom. Kirja sisältää linkkejä ääninäytteisiin. Äänimateriaalien kuuntelu vaatii Internetyhteyden.
Lataa LuontoFacta 1 Lintuja Lataa ISBN: 9789510392591 Sivumäärä: 65 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.91 Mb Kiuru vai satakieli, käki vai kuukkeli? LuontoFacta 1 - Lintuja esittelee Suomen 20 maakuntalintua
Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1
Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 1. 2. 3. 4. 5. 6. Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 2 7. 8. 9. 10. 11. 12. Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 3 13. 14. 15. 16. 17. 18. Ovelat ötökät,
1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta
Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään
TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa
Helpompi OPETTAJALLE Meret ja muut vesistöt ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja mahtavampia eläimiä. Näiden tehtävien avulla pääset tutustumaan näihin otuksiin paremmin. TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin
RAPORTTI EKLY:N YHTEISHAVAINNOINNISTA 19.4.2008
EKLY:n yhp 19.4.28 Sivu 1/6 RAPORTTI EKLY:N YHTEISHAVAINNOINNISTA 19.4.28 Esa Partanen helmikuu 29 (kirjoitusvirhekorjauksia 3/29) PERINNE HENKIIN JA HETI SEITSEMÄN PAIKKAA MUKANA Lauantaina 19.4.28 järjestettiin
Reetta Minkkinen
28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä
61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99
Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.
Mobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa
EVENING SONG LINTUSOITTORASIA
TRVIKKT - 0 x 5 cm pala pilkullista puuvillajerseytä - 5 x 5 cm pala valkoista puuvillajerseytä - 0 x 0 cm pala vaaleaa luomupuuvillaista teddyneulosta - 5 x 0 cm pala vaaleaa pellavaa - pala tukikangasta,
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä
Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen
LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2
LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir