EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Vetoomusvaliokunta kesäkuuta 2004 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 237/96, Apostolos Aloniatis (Kreikan kansalainen) ja neljä muuta allekirjoittanutta, Kifissosjoen (Attika) laadun parantamisesta 1. Yhteenveto vetoomuksesta Kifissos on Attikan niemimaan joki, joka kulkee teollisuusalueiden ja taajamien halki. Jokea pidetään nykyään vuoristopurona, sillä sen vedet juoksevat tasaisesti ainoastaan voimakkaiden sateiden aikaan. Vetoomuksen esittäjät valittavat nestemäisten teollisuusjätteiden hallitsemattomasta päästämisestä Kifissokseen, sillä siitä on ympäristöllisiä haittoja niin Faliron lahdelle, johon joki laskee, kuin alueille, joiden halki se kulkee. Yhdessä kohdassa, jossa joki ei pääse virtaamaan merta kohti, sen vesi muodostaa lammikon. Vetoomuksen esittäjät huomauttavat, että tilanteen syyt tunnetaan: asianomaiset ministeriöt ovat todellakin tutkineet asiaa. Vetoomuksen esittäjät tuovat esiin ympäristöasioista, maankäytön kehittämisestä ja julkisista töistä vastaavan ministeriön vuonna 1993 teettämän tutkimuksen tulokset ja siinä ehdotetut ratkaisut. He korostavat tutkimuksen heikkouksia ja esittävät sarjan toimenpiteitä, jotka ovat heidän mielestään välttämättömiä tilanteen korjaamiseksi. Lopuksi vetoomuksen esittäjät huomauttavat, että heidän mielestään Kifissoksen nykyinen ongelma johtuu siitä, että on rikottu Euroopan unionin valkoista kirjaa kaupunkiympäristöistä, direktiivejä 78/659/ETY, 91/692/ETY ja 79/923/ETY sekä komission viimeisintä ehdotusta (uusi direktiivi vesien ympäristön laadusta (94/C222/06)). TIEDOT: Vetoomuksen välitti Euroopan parlamentin jäsen Alexandros Alavanos. Käsitellään julkisesti. CM\536000FI.doc PE

2 2. Käsiteltäväksi ottaminen Vetoomus otettiin käsiteltäväksi 31. heinäkuuta Komissiota pyydettiin toimittamaan tietoja työjärjestyksen 157 artiklan 3 kohdan mukaisesti. 3. Komission vastaus, saatu 16. huhtikuuta 1997 "Vetoomus nro 237/96 koskee yhdyskunta- ja teollisuusjätevesien päästämistä Kifissokseen sekä joen varrelle suunniteltuja rakennustöitä. Neuvoston direktiivi 78/659/ETY 1 koskee niiden makeiden vesien laatua, joiden suojelua ja parantamista jäsenvaltiot pitävät tarpeellisena kalojen elämän turvaamiseksi. Kreikan viranomaiset eivät ole luokitelleet Kifissosta kuuluvaksi tähän ryhmään. Simpukkavesiin liittyvää neuvoston direktiiviä 79/923/ETY 2 sovelletaan jäsenvaltioiden nimeämiin rannikko- ja murtovesiin. Kreikan viranomaiset eivät ole nimenneet Faliron lahtea tähän ryhmään kuuluvaksi. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun neuvoston direktiivin 91/271/ETY mukaisesti taajamissa, joiden asukasvastineluku (avl) on suurempi kuin 2 000, täytyy olla jätevesien keräysjärjestelmä (viemärit) ja yhdyskuntien jätevedenpuhdistamot. Määräajat tavoitteiden saavuttamiselle ovat vuoden 1998 loppu, vuoden 2000 loppu tai vuoden 2005 loppu taajaman koon ja vesistön luonteen mukaan. Myrkyllisten aineiden laiton ja valvomaton päästäminen Kifissokseen rikkoo yhteisön oikeutta ja erityisesti yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annettua neuvoston direktiiviä 76/464/ETY 3. Komissio on lähettänyt Kreikan viranomaisille vetoomuksessa mainittuja seikkoja koskevan kirjeen ja tiedottaa vetoomusvaliokunnalle asian etenemisestä." 4. Komission ylimääräinen vastaus, saatu 20. lokakuuta 1997 "Vetoomus nro 237/96 koskee yhdyskunta- ja teollisuusjätevesien päästämistä Kifissokseen sekä joen varrelle suunniteltuja rakennustöitä. Komissio lähetti Kreikan viranomaisille vetoomuksessa mainittuja seikkoja koskevan kirjeen 22. tammikuuta 1997 (XI/933). Komissio sai Kreikan viranomaisilta 19. kesäkuuta 1997 päivätyn vastauksen. Vastauksessaan Kreikan viranomaiset väittävät, ettei mikään teollisuuslaitos päästä kyseiseen jokeen neuvoston direktiivin 76/464/ETY 4 luettelo I:ssä tai luettelo II:ssa nimettyjä aineita. Päästettyjä aineita luonnehditaan kirjeessä biologisesti hajoaviksi eli sellaisiksi aineiksi, jotka eivät aiheuta mitään haittaa ympäristölle. Lisäksi Kreikan viranomaiset tarkentavat, ettei Pireuksen alueella ole havaittavissa mitään merkkejä siitä, että teollisuuspäästöt olisivat saastuttaneet Kifissosta. 1 EYVL L 222, , s EYVL L 281, , s EYVL L 129, , s EYVL L 129, , s. 23. PE /8 CM\536000FI.doc

3 Viranomaiset lisäävät, että Psitalian alueella on toiminut vuodesta 1996 jätevedenpuhdistamo. Tämä puhdistamo käsittelee Kifissoksen vettä sekä teollisuusjätevesiä (laillisesti ja laittomasti päästettyjä). Viranomaiset vakuuttavat, että vain sadevesi pääsee kulkeutumaan suoraan mereen. Tämä tieto välitetään vetoomuksen esittäjälle kaikkia tarpeellisia tarkoituksia varten, jotta hän voi ottaa kantaa väitettyihin seikkoihin." 5. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 24. huhtikuuta 1998 "Vetoomus nro 235/96 koskee yhdyskunta- ja teollisuusjätevesien päästämistä Kifissokseen sekä joen varrelle suunniteltuja rakennustöitä. Komissio reagoi vetoomukseen lähettämällä Kreikan viranomaisille vetoomuksessa mainittuja seikkoja koskevan kirjeen 22. tammikuuta 1997 (XI/933). Vastauksessaan Kreikan viranomaiset väittävät, ettei mikään teollisuuslaitos päästä kyseiseen jokeen neuvoston direktiivin 76/464/ETY 1 I:ssä tai luettelo II:ssa nimettyjä aineita. Päästettyjä aineita luonnehditaan kirjeessä biologisesti hajoaviksi eli sellaisiksi aineiksi, jotka eivät aiheuta mitään haittaa ympäristölle. Lisäksi Kreikan viranomaiset tarkentavat, ettei Pireuksen alueella ole havaittavissa mitään merkkejä siitä, että teollisuuspäästöt olisivat saastuttaneet Kifissosta. Viranomaiset lisäävät, että Psitalian alueella on toiminut vuodesta 1996 jätevedenpuhdistamo. Tämä puhdistamo käsittelee Kifissoksen vettä sekä teollisuusjätevesiä (laillisesti ja laittomasti päästettyjä). Viranomaiset vakuuttavat, että vain sadevesi pääsee kulkeutumaan suoraan mereen. Komissio välitti nämä tiedot vetoomuksen esittäjälle 29. syyskuuta 1997 päivätyssä kirjeessä (XI/017857), jotta hän voi ottaa kantaa väitettyihin seikkoihin. Komissio vastaanotti vetoomuksen esittäjältä 4. joulukuuta 1997 päivätyn kirjeen (rekisteröity 5. tammikuuta, XI/195). Vetoomuksen esittäjä tarjoaa vastauksessaan huomattavan määrän tietoja (noin 250 sivua), joilla hän pyrkii todistamaan, että Kreikan viranomaisten vastaus ei pidä paikkaansa. Asiasta vastaava yksikkö tutkii parhaillaan näitä komission vastaanottamia asiakirjoja. Tutkimuksen päätyttyä komissio lähettää Kreikan viranomaisille tiivistelmän vetoomuksen esittäjän toimittamista tiedoista ja pyytää heitä kommentoimaan niitä. Koska vetoomuksen esittäjä toimitti komissiolle suuren määrän asiakirjoja ja ne on kirjoitettu vain kreikaksi, komissio huomauttaa, että asiakirjojen analysointi saattaa viedä jonkin verran aikaa." 1 EYVL L 129, , s. 23. CM\536000FI.doc 3/8 PE

4 6. Komission väliaikainen täydentävä ilmoitus, saatu 17. syyskuuta 1998 "Analysoituaan vetoomuksen esittäjän välittämät väitteet ja tiedot komissio lähetti 13. toukokuuta 1998 Kreikan viranomaisille uuden kirjeen (XI/007320), jossa se pyysi selvennyksiä ja tarkkoja tietoja joistakin kysymyksistä, jotka koskevat neuvoston direktiivin 76/464/ETY mahdollisia loukkauksia. Euroopan parlamentin esittämän kirjallisen kysymyksen seurauksena komissio pyysi kirjeessään myös selvennyksiä Psitalian jätevedenpuhdistamosta peräisin olevan lietteen käsittelystä ja hävittämisestä. Kun komissio ei saanut vastausta Kreikan viranomaisilta, se lähetti 17. heinäkuuta 1998 muistutuskirjeen." 7. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 22. helmikuuta 2000 "Koska komissio piti Kreikan viranomaisten vetoomuksen käsittelyssä välittämiä tietoja riittämättöminä, ja kun se oli keskustellut Kreikan ympäristöministeriön edustajien kanssa Brysselissä tästä asiasta, komissio aloitti viran puolesta havaitusta rikkomisesta johtuvan menettelyn 1 Kreikkaa vastaan direktiivin 76/464/ETY 2 oletetun puutteellisen soveltamisen vuoksi. Vetoomuksen esittäjän välittämien tietojen pohjalta komissio lähetti 2. syyskuuta 1999 Kreikan viranomaisille uuden kirjeen, jossa se pyysi tarkennuksia joidenkin alueen yritysten nestepäästöistä, ja muistutti velvollisuudesta laatia ohjelmia, joiden tavoitteena on vähentää Kifissosjoen pilaantumista." 8. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 26. lokakuuta 2000 "Komissio kertoi Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnalle vetoomuksen etenemisestä 18. huhtikuuta 2000 pidetyssä kokouksessa. Kreikan viranomaiset eivät ole vastanneet kirjeeseen, jonka komissio lähetti heille syyskuussa Komission yksiköt keskustelivat asiasta joulukuussa 1999 pidetyssä pakettikokouksessa, jossa käsiteltiin yhteisön ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa Kreikassa. Kreikan viranomaiset kiistivät tuolloin vetoomuksen esittäjän tiedot ja viittasivat EYDAPin (vesihuoltoyrityksen) käyttöönottamaan seurantajärjestelmään. He lupasivat välittää komissiolle Kifissosta koskevat tietonsa. Lisäksi he muistuttivat jälleen kerran, että he pitävät Kifissosta vuoristopurona, joka ei kuulu direktiivin 74/464/ETY 3 soveltamisalaan. Komissio korosti, että direktiiviä sovelletaan pintavesiin, vuoristopurot mukaan luettuina, ja Kifissos kuuluu näin ollen direktiivin soveltamisalaan. Komissio pyysi 17. helmikuuta 2000 päivätyssä kirjeessä Kreikan viranomaisilta kirjallista vahvistusta joulukuussa 1999 suullisesti annetuista tiedoista. Vastauksena tähän kirjeeseen Kreikan viranomaiset ilmoittivat komissiolle (21. maaliskuuta B-98/ Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta, EYVL L 129, , s Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta, EYVL L 129, , s. 23. PE /8 CM\536000FI.doc

5 päivätyssä kirjeessä), että BIOMEX-yritys oli lopetettu ja että LEYKOTHEA-yritys oli avannut jätteidenkäsittelylaitoksen. Lisäksi Kreikan viranomaiset korostivat, että EYDAP oli käynnistänyt jo toukokuussa 1999 uuden Kifissoksen seurantaohjelman, ja he tarkensivat, kuinka tiheään näytteitä otetaan (näytteitä otetaan automaattisesti jokaisena viikonpäivänä tarkoin määrätyistä kohdista). Välitettyjä tietoja tutkitaan parhaillaan. Tietojen perusteella arvot vaikuttavat kuitenkin alustavassa arvioinnissa jätevesien keräysjärjestelmiin päästettyjen teollisuuspäästöjen raja-arvoilta, eikä voida hyväksyä, että tällaisia päästöjä päästetään jokeen tai vuoristopuroon. Lisäksi komission teettämän tutkimuksen perusteella Kreikan viranomaisten olisi pitänyt määritellä Kifissosta ympäröivä alue direktiivin 91/271/ETY 1 5 artiklan mukaiseksi haavoittumiselle alttiiksi alueeksi." 9. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 9. maaliskuuta 2001 "Komissio katsoo, että Kreikan viranomaisten 21. maaliskuuta 2000 päivätyssä kirjeessä toimittamat tiedot vastaavat viemäriin laskettujen teollisuuspäästöjen raja-arvoja eikä tällaisten päästöjen laskemista jokeen voi missään tapauksessa hyväksyä. Asiasta keskusteltiin joulukuuta 2000 Ateenassa pidetyssä vuosikokouksessa, jossa käsiteltiin yhteisön ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa. Kreikan viranomaiset ilmoittivat komissiolle, että he pitävät Kifissosjokea viemärinä. Tammikuussa 2001 komissio pyysi Kreikan viranomaisia vahvistamaan tämän kantansa kirjallisesti." 10. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 22. huhtikuuta 2002 "Ateenassa joulukuuta 2000 pidetyn pakettikokouksen jälkeen komissio pyysi 31. tammikuuta 2001 päivätyllä kirjeellä Kreikan viranomaisia vahvistamaan kantansa kirjallisesti. Muistutettakoon, että Kreikan viranomaiset olivat ilmoittaneet pitävänsä Kifissosjokea viemärinä. Kreikan viranomaiset vastasivat kirjeellä 21. toukokuuta He vahvistivat toisaalta, että Kifissos ei ole joki, koska siinä ei koko vuotena ole vettä, ja toisaalta, että se on osa viemäriverkostoa, joka kuljettaa nestemäisiä jätteitä Psitaliaan. Lisäksi he ilmoittivat komissiolle EYDAPin tutkimusten tulokset sekä tiedot direktiivin 76/464/ETY luetteloihin I ja II sisältyvien vaarallisten aineiden seurantaan tarkoitetun verkoston perustamisesta ja toiminnasta. Komission asianomaiset yksiköt tutkivat parhaillaan kaikkia näitä tietoja. Komissio päättää jatkotoimista tutkimusten tulosten perusteella. 1 Neuvoston direktiivi 91/271/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1991, yhdyskuntajätevesien käsittelystä. CM\536000FI.doc 5/8 PE

6 Mainittakoon myös, että yhteisöjen tuomioistuin 1 totesi 25. toukokuuta 2000, että jättäessään hyväksymättä saastumisen vähentämiseen tarkoitetut ohjelmat, joihin sisältyy direktiivin 76/464/ETY liitteessä olevan luettelon II ensimmäiseen luetelmakohtaan sisältyviä vaarallisia aineita koskevia laadullisia tavoitteita, Kreikan tasavalta ei ole täyttänyt mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa sille asetettuja velvoitteita. Koska Kreikan tasavalta ei komission mielestä ollut ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimiin tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi, komissio lähetti sille EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisen perustellun lausunnon. Kifissosjoen tapausta käsitellään näin ollen yleisenä rikkomuksena." 11. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 14. lokakuuta 2002 "Komissio katsoo, että Kreikan tasavalta ei ole ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimiin yhteisöjen tuomioistuimen tuomion 2 täytäntöön panemiseksi. Tuomiossa todettiin, ettei Kreikka ole täyttänyt direktiivin 76/464/ETY 3 7 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan. Komissio on lähettänyt Kreikan tasavallalle perustellun lausunnon EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla. Siitä lähtien Kifissosjoen tapausta on käsitelty yleisenä rikkomuksena. Yleisen rikkomuksen puitteissa Kreikan viranomaiset lähettivät toukokuussa 2002 uusia tietoja. Kyseessä on "tarkistettu kansallinen ohjelma", jonka tarkoituksena on vähentää vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista. Näitä uusia tietoja tarkastellaan parhaillaan." 12. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 30. tammikuuta 2003 "Tuomioistuin katsoi 25. toukokuuta 2000 antamassaan tuomiossa 4, että jättäessään hyväksymättä saastumisen vähentämiseen tarkoitetut ohjelmat, joihin sisältyy tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun direktiivin 76/464/ETY 5 liitteessä olevan luettelon II ensimmäiseen luetelmakohtaan sisältyviä vaarallisia aineita koskevia laadullisia tavoitteita, Kreikan tasavalta ei ole täyttänyt mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa sille asetettuja velvoitteita. Komissio katsoi, että Kreikan tasavalta ei ollut ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimiin yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi, joten se lähetti Kreikan tasavallalle perustellun lausunnon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla. Menettely kohdistuu yleiseen rikkomukseen, joten Kifissosjoen yksittäistä pilaantumistapausta käsitellään yleisen rikkomuksen puitteissa. 1 Tuomioistuimen 25. toukokuuta 2000 antama tuomio, Euroopan komissio vastaan Kreikan tasavalta, oikeusasia C-384/97, oikeustapauskokoelma 2000, s. 3823, erityisesti kohdat Tuomioistuimen 25. toukokuuta 2000 antama tuomio, Euroopan komissio vastaan Kreikan tasavalta, oikeusasia C-384/97, oikeustapauskokoelma 2000, s. 3823, erityisesti kohdat Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta, EYVL L 129, , s Tuomioistuimen 25. toukokuuta 2000 antama tuomio, Euroopan komissio vastaan Kreikan tasavalta, oikeusasia C-384/97, oikeustapauskokoelma 2000, s Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta, EYVL L 129, , s. 23. PE /8 CM\536000FI.doc

7 Kreikan viranomaiset lähettivät tämän yleisen rikkomuksen käsittelyn puitteissa toukokuussa 2002 "tarkistetun kansallisen ohjelman", jonka tarkoituksena on vähentää vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista. Siinä on otettu huomioon kaikki komission tekemät huomautukset. Komission yksiköiden ja Kreikan viranomaisten välillä pidettiin 31. lokakuuta 2002 tekninen kokous, jossa Kreikan viranomaiset kertoivat yksityiskohtaisemmin ohjelman laatimisessa käytetystä menettelytavasta ja vakuuttivat, että sen virallista hyväksymistä koskeva menettely, joka edellyttää ministeriön yhteisen päätöksen antamista, oli aloitettu. Viranomaiset toimittivat komissiolle myöhemmin luonnoksen ministeriön yhteiseksi päätökseksi ja päätöksen hyväksymistä koskevan aikataulun. Päätös on tarkoitus julkaista Kreikan tasavallan virallisessa lehdessä maaliskuussa 2003." 13. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 14. tammikuuta 2004 "Kreikan viranomaiset eivät ole vielä hyväksyneet "tarkistettua kansallista ohjelmaa", jonka tarkoituksena on vähentää vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista. Viivästyminen johtuu lainsäädäntötekstin muuttamisesta. Lisäksi "tarkistettua kansallista ohjelmaa" ei hyväksytä ministerineuvoston säädöksellä vaan ministeriön yhteisellä päätöksellä. Ministeriön yhteisen päätösehdotuksen allekirjoitusmenettely on käynnistetty, ja sen julkaiseminen Kreikan tasavallan virallisessa lehdessä on odotettavissa." 14. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 19. toukokuuta 2004 "Direktiivin 76/464/ETY 1 rikkominen Koska Kreikan tasavalta ei ollut ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimiin yhteisöjen tuomioistuimen 25. toukokuuta 2000 antaman tuomion 2 täytäntöön panemiseksi, komissio aloitti Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisen menettelyn. Koska menettely kohdistuu yleisempään rikkomukseen, Kifissosjoen yksittäistä pilaantumistapausta on käsitelty tällaisena rikkomuksena. Kreikan viranomaiset ovat valmistelleet "tarkistetun kansallisen ohjelman", jonka tarkoituksena on vähentää vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista. Tätä asiakirjaa ei kuitenkaan sisäisistä syistä ole hyväksytty eikä siitä ole ilmoitettu komissiolle. Tästä syystä komissio antoi 19. joulukuuta 2003 perustellun lausunnon EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan nojalla. Kreikan viranomaiset toimittivat perusteltuun lausuntoon antamassaan vastauksessa 12. tammikuuta 2004 ministeriön yhteisen päätöksen 50388/2704/E103/2003. Asiakirjan analyysissä on käynyt ilmi, että yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion vaatimuksia oli noudatettu. Näin ollen komissio päätti 30. maaliskuuta 2004 (PV(2004)1652) lopettaa yleisen rikkomuksen käsittelyn. 1 Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta, EYVL L 129, , s Yhteisöjen tuomioistuimen 25. toukokuuta 2000 antama tuomio, komissio v. Kreikan tasavalta, asia C-384/97, Kok. 1997, s CM\536000FI.doc 7/8 PE

8 Direktiivin 91/271/ETY 1 rikkominen Kreikan tasavalta on ministeriön yhteisillä päätöksillä 19661/1982/ ja 48392/939/ määritellyt direktiivin 91/271/ETY 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut haavoittumiselle alttiit alueet. Käytössään olevien tieteellisten tietojen sekä direktiivin 91/271/ETY liitteessä II määriteltyjen kriteerien perusteella komissio kuitenkin katsoo, että Kreikan viranomaiset ovat jättäneet määrittelemättä haavoittumiselle alttiiksi alueiksi 14 vesistöaluetta, joiden joukossa on Kifissosjoki. Tästä syystä komissio käynnisti EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen rikkomista koskevan menettelyn. Antamassaan vastauksessa heille osoitettuun perusteltuun lausuntoon Kreikan viranomaiset kiistivät komission väittämät ja lähettivät tuoreita tutkimuksia, joissa vahvistetaan, ettei mainittua 14 vesistöaluetta pidä määritellä haavoittumiselle alttiiksi alueiksi. Näiden tietojen tarkastelu on käynnissä." 1 Neuvoston direktiivi 91/271/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1991, yhdyskuntajätevesien käsittelystä, EYVL L 135, , s. 40. PE /8 CM\536000FI.doc

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 17.4.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 274/2006, Geoffrey Kealty, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, direktiivin 91/271/ETY väitetyistä rikkomuksista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 24.4.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0930/2005, Marc Stahl, Saksan kansalainen, Alankomaissa myönnettyjen fysioterapeutin tutkintotodistusten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 21. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus neuvoston päätökseksi, Bt cry1ab -geeniä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 842/2007, Charlie Weston, Irlannin kansalainen, (Fairshare Campaign Group -ryhmän puolesta), strategisen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (21.03) (OR. en) 7889/12 ENV 221 ENT 65 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (21.03) (OR. en) 7889/12 ENV 221 ENT 65 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (21.03) (OR. en) 7889/12 ENV 221 ENT 65 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 19. maaliskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 23.3.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 0056/2004, Eleftherios Folidis, (Kreikan kansalainen), Kreikan maanviljelijöiden pankin (ATE) väitetyistä väärinkäytöksistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0301/2001 02/07/2001 ***II YHTEINEN KANTA Asia: Neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 2001 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 21.10.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 156/2005, Szilvia Deminger, Unkarin kansalainen, Euroopan unionin muista jäsenvaltioista Unkariin tuotuihin

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21017/17 LIMITE PUBLIC BXT 25 POLGEN 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS SEU 50 artiklan ad hoc -työryhmän,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9328/16 ECON 488 UEM 230 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Sloveniassa annetun päätöksen

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 19.12.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 8/2007, Campbell McPherson, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, osa-aikaisten työntekijöiden yhdenvertaista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 28.2.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 460/2005, Eleni Dimakopoulou, Kreikan kansalainen, (ja 2 allekirjoittanutta,) Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön

Lisätiedot

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE. Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE. Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta Euroopan parlamentti 204-209 Vetoomusvaliokunta 30.3.206 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta. Yhteenveto vetoomuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 27.2.2019 L 59/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2019/330, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) 6015/18 AGRILEG 23 PHYTOSAN 4 SEMENCES 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. helmikuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 27.7.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 215/2002, Rüdiger Hartmann, Saksan kansalainen, pelaajalisenssin epäämisestä Espanjassa 1. Yhteenveto vetoomuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1, P5_TA(2004)0004 Uudet synteettiset ja muut huumausaineet * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi uusia synteettisiä ja muita huumausaineita koskevasta tietojenvaihdosta,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10297/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ECON 556 UEM 274 STATIS 53 NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 10.1.2008 KOM(2007) 871 lopullinen 2006/0129 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot