Tiiveysmittausten koosteraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiiveysmittausten koosteraportti"

Transkriptio

1 Tiiveysmittausten koosteraportti Timon Talot Oy, heinä-syyskuu 2014 Vertia Oy Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja

2 Yhteenveto Yleisarvio Ilmatiiveydessä Timon Talot on viimeisissä tuloksissa selvästi parantanut edelliseen nähden. Heinä-syyskuussa Timon Talojen keskiarvo olikin 0,9, kun se oli alkuvuonna 1,7. Kaikista mittaamistamme Timon Taloista yhteensä keskiarvo on 1,3, kun se on pientaloilla yleensä 1,4 ja puutaloilla 1,2. Timon Talot ovat kilpailijoihinsa nähden melko keskimääräisiä. Omatoimirakentajiin / tuntemattomaan talotehtaaseen nähden Timon Talot on huomattavasti tiiviimpi. Paras tulos Timon Talolla heinä-syyskuussa oli 0,2. Parhaat tulokset työpäälliköistä on Pentti Petäjällä. Petäjän kohteiden keskiarvo oli 0,4. Kerrosten määrä altistaa heikompaan tiiveyteen Ilmanvuotoluku heikkenee kerrosmäärien kasvaessa, mikä näkyy myös Timon Talon tuloksissa. Yksikerroksisesta talosta saa siis helpommin tiiviimmän. Vuotokohtien määrä, laatu ja sijainti Eniten merkittäviä vuotoja Timon Taloilla on löytynyt ilmanvaihtoasennuksista, yläpohjasta ja ovista. Myös sähköasennuksissa on merkittäviä vuotoja. On huomattava, että vuodot on tilastoitu ennen niiden mahdollisia korjauksia. Ovissa merkittävät vuodot olivat usein puutteita säädöissä. Yläpohjan vuodoissa kyse on pääasiassa höyrynsulun saumojen teippauksista tai rei'istä höyrynsulussa. Ilmanvaihtoasennuksissa vuodoissa on kyse yleensä ilmanvaihtoputkien läpivientien tiivistyksistä tai vuodosta ilmanvaihtokoneen päältä, eli todennäköisesti putkien teippauksesta ilmanvaihtokoneen kohdalla. Sähköläpivienneissä ei ole varmuutta mistä vuoto tulee lopulta, sillä vuoto voi olla toisaalla kipsilevyjen takana kuin itse sähköläpiviennin kohdalla. Tärkeimmät kehityskohdat - Ilmanvaihtokanavien läpivientien tiivistys - Ovien lopulliset säädöt ennen mittausta - Yläpohjan sauman teippaukset. Myös varottava reikien syntymistä

3 q50 Ilmatiiveys verrattuna aiempiin tuloksiin ja toimialaan 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 0,6 0,9 1,7 1,3 1,2 1,4 Timon Talot Oy heinäsyyskuu 2014, pelkät tiiveysvalmiit* Timon Talot Oy heinäsyyskuu 2014 Timon Talot Oy tammikesäkuu 2014 Timon Talot Oy Puutalot Kaikki pientalot Kuvaajassa on ilmanvuotolukujen q50 keskiarvot ja keskihajonnat. Tiiveysvalmiilla tarkoitetaan sellaisia kohteita, joissa talotehdas vastaa tiiveydestä käytännössä loppuun asti. Näihin lukeutuu siis muun muassa Muuttovalmiit ja Talovalmiit (PTT:n määritelmän mukaiset), mutta myös mahdollisesti hieman pienemmällä laajuudella toimitetut. Talotehtaan paras tulos, heinä-syyskuu 2014 Mitatut talotehtaan kohteet (ei uusintoja) heinä-syyskuu 2014, pelkät tiiveysvalmiit* heinä-syyskuu 2014 tammi-kesäkuu ,2 m3/m2h 15 kpl 48 kpl 47 kpl 95 kpl Ilmanvuotoluvun keskiarvo työpäälliköittäin Petäjä Pentti Vatanen Ville Kekänen Kauko Juntunen Jussi Piiskinen Pasi Mäkinen Matti Artikainen Antti Tervo Tommi 0,4 0,5 0,5 0,5 0,8 0,9 1,3 1,5 0 0,2 0,4 0,6 0,8 1 1,2 1,4 1,6 Ilmanvuotoluku q50

4 Osuus kohteista Osuus kohteista Ilmatiiveyden jakauma pitkällä aikavälillä 60 % Timon Talot Oy Kaikki pientalot % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 0 0,4 0,5 0,9 1,0 1,4 1,5 1,9 2,0 2,4 2,5 2,9 3,0 3,4 3,5 3,9 4,0 4,4 4,5 4,9 5,0... q50 (m3/m2h) Ilmatiiveyden jakauma viime kaudella Timon Talot Oy heinä-syyskuu 2014 Kaikki pientalot % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 0 0,4 0,5 0,9 1,0 1,4 1,5 1,9 2,0 2,4 2,5 2,9 3,0 3,4 3,5 3,9 4,0 4,4 4,5 4,9 5,0... q50 (m3/m2h)

5 q50 Ilmatiiveys kerrosluvun mukaan 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 0,8 1,1 1,2 1,5 1,4 1,6 1,6 0,6 0,4 0,2 0,0 1 kerros 1,5 tai 2 kerrosta 3 kerrosta Timon Talot Oy Pientalot Kuvaajassa on ilmanvuotolukujen keskiarvot kerrosluvun mukaan. Kerroslukuun on laskettu maanalaiset ja -päälliset kerrokset yhteensä. Talotehtaan otokset kerrostasojen mukaan 1-kerroksiset ,5 tai 2-kerroksiset kerroksiset kpl 30 kpl 1 kpl

6 Talotehtaiden ilmanvuotolukujen keskiarvot ja -hajonnat 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 Timon Talot Oy Omatoimirakentajat tai tuntematon 0,69 0,71 0,73 0,77 0,89 0,99 0,99 1,01 1,08 1,13 1,17 1,17 1,30 1,42 1,51 1,79 1,81 2,01 2,39 Kuvaajassa on eri talotehtaiden ilmanvuotolukujen keskiarvot ja keskihajonnat. Kilpailevat talotehtaat on esitetty ilman nimiä. Mukana on kaikki uudispientalot vuosilta Talotehtaista on otettu mukaan kaikki ne, joiden pientalokohteita Vertia on mitannut 4 kappaletta tai enemmän. Mukana ovat aakkosjärjestyksessä Deko-Talo, Finnlamelli, Herrala, Jatke, Jetta-Talo, Jopera, Jukkatalo (sis. Aitotalo), Kastelli, Kodikas, Kontio, Lammi-Kivitalot, Lapti, Mammuttikoti (sis. Mammuttihirsi), Muurametalot, Ollikaisen hirsirakenne, Omatalo, Passiivikivitalot, Planiatalo.

7 Ilmavuotokohdat Uusi tarkempi tilastomme ilmavuotokohdista on aloitettu kesäkuussa Vuotokohdat on nyt jaettu tarkemmin vuotokohtaluokkiin ja vuodot on jaettu myös kolmeen suuruusluokkaan. Esimerkki vuotokohdasta. Kuvassa vuotokohta yläpohja-seinäliitoksessa. Lämpökuvassa musta, violetti ja sininen kuvastavat kylmää kohtaa, josta vuotoilma tulee alipainetilanteessa. Vuotokohtien paikannus tehdään tiiveysmittauksen yhteydessä, kun rakennus on 50 pascalia alipaineistettuna. Tyypillisesti löydetyt vuotokohdat vastaavat % kohteen ilmanvuotoluvusta, mutta tämä on tapauskohtaista. Löydetyt vuotokohdat ovat kuitenkin vuotokohdista tärkeimpiä, koska ne ovat yleensä pistemäisiä, vetoa aiheuttavia vuotokohtia. Niillä on siis erityinen vaikutus lämpöviihtyvyyteen ja rakenteen kosteustekniseen toimintaan. Paikannus tehdään lämpökameralla ja käsin tunnustellen. Myös merkkisavua voidaan hyödyntää paikannuksessa. Vuotokohdat eivät ota kantaa rakennusvirheeseen. Myös ajankohdalla on merkitystä, sillä suuressa lämpötilaerossa talvitilanteessa havaitaan kaikki pienetkin vuodot. Vuotoluokitus Vuotoluokitus on suuntaa-antava. Aivan pienimpiä vuotoja ei raportoida. Asiakkaan tai kirvesmiehen ollessa paikalla, näistä voidaan kuitenkin mainita. Esimerkiksi ikkunan tiivisteen nurkasta tuleva hyvin pieni vuoto tai pieni niitinreikä höyrynsulussa lukeutuvat näihin. Kaikki seuraavissa luokissa olevat löydetyt vuodot on raportoitu ja eritelty suuruusluokittain. Pieni vuoto Ilmavuoto havaitaan epäilyksettä aistinvaraisesti tai merkkisavuilla, mutta se on voimakkuudeltaan pientä. Vuodon voi tuntea aistinvaraisesti ainoastaan hyvin läheltä. Vuotopaikka on pistemäinen tai hyvin pienikokoinen. Vuodon korjaaminen ei ole välttämätöntä. Esimerkiksi vähäinen ikkunan tiivistevuoto tai pieni vuoto huonosti kiinnittyneestä höyrynsulkuteipistä.

8 Kohtalainen vuoto Ilmavuoto on selkeästi aistinvaraisesti tuntuvaa ja vuotokohta silmin havaittava. Vuodon havaitsee aistinvaraisesti jo cm etäisyydeltä. Vuoto kuvataan ja raportoidaan ja sen korjausta suositellaan mikäli se on järkevästi toteutettavissa. Esimerkiksi sähkörasian kautta tuleva tuntuvampi vuoto tai irronnut höyrynsulun teippaus pieneltä matkalta. Suuri vuoto Voimakkaasti tuntuvaa ilmavuotoa ja vuotokohta usein silminnähden suuri. Vedon tunteen saattaa tuntea jo huoneeseen tullessa tai sen tuntee jo etäämmältä esimerkiksi seistessä vuotokohdan alla. Vuoto kuvataan ja raportoidaan ja sen korjaamista suositellaan ehdottomasti. Esimerkiksi kokonaan puuttuva ikkunan karmin saumaus runkoon, tiivistämätön ilmanvaihtokanavan läpivienti (pelkkä X-viilto höyrynsulussa), kokonaan unohtunut höyrynsulun sauman teippaus. Löydettyjen vuotokohtien keskiarvomäärät, kaikki pientalot Ikkunat Ovet Seinä-seinäliitokset Seinässä Alapohja-seinäliitokset Välipohja-seinäliitokset Yläpohja-seinäliitokset Yläpohja Alapohja Ilmanvaihtoasennukset Hormi Sähköasennukset 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 1,2 1,4 / mitattu kohde Otos 116 uutta pientaloa Eniten vuotokohtia löytyy ovista ja ikkunoista. Ikkunoissa on kuitenkin selvästi vähemmän kohtalaisia tai suuria vuotoja. Seuraavaksi merkittävimmät ovat alapohja, yläpohja, yläpohja-seinäliitos ja sähköasennukset. Yläpohja-seinäliitoksen vuodot ovat myös yleisemmin vain pieniä vuotoja. Välipohja-seinäliitoksista on huomattava, että vain noin puolessa kohteista on ollut välipohja, joten yli 1-kerroksisissa näiden osuus on merkittävämpi. Seuraavissa kuvaajissa näemme tarkemmin vuotokohtien sijainnit tai syyt eri alaluokissa.

9 Vuotokohdat, Timon Talot Oy Löydettyjen vuotokohtien keskiarvomäärät Ikkunat Ovet Seinä-seinäliitokset Seinässä Alapohja-seinäliitokset Välipohja-seinäliitokset Yläpohja-seinäliitokset Yläpohja Alapohja Ilmanvaihtoasennukset Hormi Sähköasennukset 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 1,2 1,4 / mitattu kohde Otos 40 uutta pientaloa Ilmanvuotolukujen kannalta pienillä vuodoilla ei ole juurikaan merkitystä. Ensin kannattaa keskittyä suurten ja kohtalaisten vuotojen poistamiseen ja vasta sitten pieniin vuotoihin. Vuotokohdat on pääsääntöisesti tilastoitu ennen niiden mahdollisia korjauksia, mikäli korjauksia on tehty vuotokohtien paikannuksen jälkeen. Osa vuodoista ei ole siis ollut vaikuttamassa ilmanvuotolukuihin.

10 Ikkunoiden vuotokohdat Ikkunan tiivisteestä ilmavuotoa. Ikkunan säätö puutteellinen tai tiiviste ei vastaa karmiin. Ikkunan karmin ja seinän välisestä uretaanitiivistyksestä ilmavuotoa. Ikkunan karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Ikkunan karmin ja seinän välistä ilmavuotoa. Tiivistys puuttuu. Ikkunan karmin ja seinän välistä vuotoa. Syy piilossa. Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta ilmavuotoa. Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta ilmavuotoa. Tiivistys puuttuu. Ilmavuotoa sälekaihtimen säätimen läpivientiaukosta. Ilmavuotoa ikkunan korvausilmaventtiilistä, vaikka se on suljettu ja tiivistetty. Ikkunan karmista ilmavuotoa. Ikkunan puitteista ilmavuotoa Ovien vuotokohdat Oven tiivisteestä ilmavuotoa. Oven tiivisteestä ilmavuotoa. Oven säätö puutteellinen. Oven tiivisteestä ilmavuotoa. Ovi on käyrä. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Tiivistys puuttuu Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Oven karmin ja seinän välistä ilmavuotoa. Tiivistys puuttuu. Oven karmin ja seinän välistä ilmavuotoa. Syy piilossa. Ilmavuotoa oven painumavaran tiivistyksestä. Ilmavuotoa oven painumavarasta. Tiivistys puuttuu. Oven karmista ilmavuotoa. Oven puitteista (eli ovesta itsestään) ilmavuotoa

11 Seinän sekä seinä-seinäliitosten vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta ilmavuotoa. Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä ilmavuotoa. Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta ilmavuotoa. Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä ilmavuotoa. Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Hirsien välisestä liitoksesta ilmavuotoa. Harkkoseinän tasoituksesta ilmavuotoa. Seinästä ilmavuotoa. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa ulkoseinän läpi menevän kannatinpalkin tyveltä. Ilmavuotoa hirsikehikon kiristyspultin aukosta. Ulkoseinän ja väliseinän liitoskohdasta ilmavuotoa Ilmavuotoa seinässä olevan tarkastusluukun alta (esim. putkikotelointi) Ikkunan tai oven kohdalla ilmavuotoa seinästä (esim. puiden välistä) Kahden ulkoseinän liitoksesta ilmavuotoa. Kahden ulkoseinän liitoksesta ilmavuotoa. Syy piilossa, ei näe tarkemmin Alapohja-seinä-, yläpohja-seinä- ja välipohja-seinäliitosten vuotokohdat Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Seinän ja alapohjan liitoksesta ilmavuotoa. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Oven kynnyksen ilmansulusta ilmavuotoa. Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta ilmavuotoa. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Seinän ja välipohjan välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Ilmavuotoa seinän ja välipohjan liitoksesta. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmansulun tiivistyksestä välipohjan vasoihin ilmavuotoa

12 Yläpohjan vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta ilmavuotoa. Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä ilmavuotoa. Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta ilmavuotoa. Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä ilmavuotoa. Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa. Uretaanilevyssä olevasta reiästä ilmavuotoa. Ullakon luukun tiivisteestä ilmavuotoa. Tarkastus- tai muusta luukusta ilmavuotoa. Alaslaskun takaa ilmavuotoa. Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Sisäkatossa olevasta aukosta ilmavuotoa. Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Luukun tiivistyksestä yläpohjaan ilmavuotoa Ilmanvaihtoasennusten vuotokohdat IV-kanavan läpivientikauluksen asennuksesta ilmavuotoa. IV-kanavan vain teippaamalla tiivistettävän putken läpiviennin teippauksessa ilmavuotoa. Ulkoilmakanavan läpiviennistä ilmavuotoa. IV-kanavan läpiviennistä ilmavuotoa. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. IV-koneen yläpuolelta ilmavuotoa. IV-koneen kiinnityslevyn tiivistyksestä ilmavuotoa. Ilmavuotoa IV-koneen suljettavan kannen tiivisteestä. Ilmavuotoa ilmalämpöpumpun johtoläpiviennistä Ilmavuotoa ilmanvaihtokanavasta, vaikka ulko- ja jäteilma on suljettu. Ilmavuotoa keskuspölynimurin poistoputken ulkoseinän läpiviennistä

13 Hormin vuotokohdat Hormin tiivistyksestä yläpohjaan ilmavuotoa. Hormin tasoituksesta ilmavuotoa. Hormista ilmavuotoa, tasoitus puuttuu Sähköasennusten vuotokohdat Sähköjohdon läpivientiputkesta ilmavuotoa. Sähköjohdon läpivientiputken teippauksesta höyrynsulkumuoviin ilmavuotoa. Sähköjohdon läpiviennin uretaanitiivistyksestä ilmavuotoa. Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä ilmavuotoa. Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa sähkökeskuksen kautta Alapohjan vuotokohdat Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta Ilmavuotoa teknisen tilan tiivistyskansi Ilmavuotoa alapohjassa olevasta reiästä

Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015

Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015 Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015 Vertia Oy 26.6.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja heikki.jussila@vertia.fi 040 900 5609 www.vertia.fi Kohtalaiset + suuret

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 3/2014 Vertia Oy 4.11.2014 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

VUOTOKOHTIEN PAIKANNUS Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Tutkimuspäivämäärä 01.10.2015

VUOTOKOHTIEN PAIKANNUS Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Tutkimuspäivämäärä 01.10.2015 VUOTOKOHTIEN PAIKANNUS Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Tutkimuspäivämäärä 01.10.2015 YHTEENVETO Vuotokohtien paikannus tehtiin tiiveysmittauksen yhteydessä alipaineessa. Paikannus tehtiin lämpökameralla

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 4/2014 Vertia Oy 11.1.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 3/2015

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 3/2015 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 3/2015 Vertia Oy 13.10.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 2/2015

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 2/2015 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 2/2015 Vertia Oy 31.7.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2018

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2018 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2018 Vertia Oy 20.4.2018 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2016

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2016 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2016 Vertia Oy 11.5.2016 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 1/2014 Vertia Oy 15.5.2014 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI Mittauksentie 5 05150 Mittala 00001 Projektinumero Ilmatiiveysluokitus q50 n50 Alle 0,6 A 0,7-1,0 B 0,8 0,8 1,1-1,5 1,6-2,0 2,1-3,0 3,1-4,0 Yli 4,1 C D E F G Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 pvm. 15.3.2011 2. KERROS, YLÄ-AULA Kuva 1 Tuulikaappi, ulko-ovi. -3,8 18,5 Referenssipiste R 12 71 - Mittausalue 2 min 4,4 37 2 Tuulikaapin ulko-ovesta johtuu viileää ulkoilmaa

Lisätiedot

MUISTIO AP14_ tila 1176 Hakamäki & Tanner tila 1181 Hakamäki & Tanner tila 1172 Hakamäki & Tanner

MUISTIO AP14_ tila 1176 Hakamäki & Tanner tila 1181 Hakamäki & Tanner tila 1172 Hakamäki & Tanner MUISTIO 2.7.205 AP4_7035.027 Vantaan kaupunki Jussi-Pekka Sojakka Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, Tilahallinta, Rakennusten kunnossapito Kielotie 3, 0300 Vantaa Ulkoseinä-,

Lisätiedot

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta).

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). Kuva Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). 2,4 2,3 00 5 35 Mittausalue 3 min 4 3 Tuuletusluukun reunasta tapahtuu ilmavuotoa, joka saattaa aiheuttaa kosteuden

Lisätiedot

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007 Vesivahingon kosteuskartoitus Tarkastuskohde: Kaivokselan päiväkoti Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa Tilaaja: Krohn Mikko Vantaan Kaupunki PL 6007 Vahinkonumero: Tarkastaja: Hannu Peltola 040-538 7944 Tarkastuspvm:

Lisätiedot

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat

Lisätiedot

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3)

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3) MUISTIO 1 (3) 2.1.2018 Tilaaja: Sirpa Aalto Kotkan kaupunki Kauppakatu 3A, 3. krs. 48100 Kotka Otsolan koulu Hiidenkirnuntie 2 48770 Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET Otsolan

Lisätiedot

Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella

Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella TUTKIMUSSELOSTUS 50065.0 Porvoon Kaupunki, tilapalvelut Pekka Koskimies pekka.koskimies@porvoo.fi Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella Kohde: Kevättuulen päiväkoti, Sammontie 6, 0650 Porvoo Aika

Lisätiedot

Energiatehokas koti seminaari 07.04.2011. Rakennusten ilmanpitävyys ja mittaukset

Energiatehokas koti seminaari 07.04.2011. Rakennusten ilmanpitävyys ja mittaukset Energiatehokas koti seminaari 07.04.2011 Rakennusten ilmanpitävyys ja mittaukset Vaipan ilmanpitävyyden edut Lämmitysenergian kulutus laskee (Juha Jokisalo, TKK) Yksikön lisäys ilmanvuotoluvussa n50 tarkoittaa

Lisätiedot

Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos.

Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos. LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 RUOKASALI Kuva 1 Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos. -3,8 19,4 Referenssipiste R 15,7 84 - Mittausalue 2 min 13 72 3 Mittausalue 3 min 13,1 73

Lisätiedot

TIIVEYSKORJAUS KUINKA TIIVIITÄ TALOT OVAT?? Vanhan rakennuksen lämmitysenergiasta jopa 25 % poistuu vuotoilman mukana.

TIIVEYSKORJAUS KUINKA TIIVIITÄ TALOT OVAT?? Vanhan rakennuksen lämmitysenergiasta jopa 25 % poistuu vuotoilman mukana. 1.2.2013 Energiakorjaus Tekninen kortti kortti 9 TIIVEYSKORJAUS pientalot TIIVIS RAKENNUS ON ENERGIATEHOKAS JA VIIHTYISÄ Uudet rakennukset rakennetaan erittäin ilmatiiviiksi. Ilmatiiveyden edut on ymmärretty

Lisätiedot

RAKENTEET. Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot

RAKENTEET. Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot 3 4 1 YKSITYISKOHDAT Yksityiskohdissa käydään läpi höyrynsulun läpimenoja ja liitoksia. HÖYRYNSULUN

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, Vantaa sähköposti:

Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, Vantaa sähköposti: 557.8.8.0 Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie, 000 Vantaa sähköposti: jouni.rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Hämeenkylän koulu, RAKENTEIDEN ILMATIIVEYDEN LAADUNVARMISTUS KORJAUSTEN JÄLKEEN

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 TYÖPAJA, LUOKKATILAN PUOLEINEN OSA

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 TYÖPAJA, LUOKKATILAN PUOLEINEN OSA Kuva Tuulikaappi, ulkoovi. 3,8 23, 4,4 30 3,2 2 2 Tuulikaapin ulkoovesta johtuu viileää ulkoilmaa sisätilaan päin sekä ulkooven reunoilta tapahtuu ilmavuotoa, jotka aiheuttavat liittyvien rakenteiden ja

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Merkkiainemittaus

TUTKIMUSRAPORTTI Merkkiainemittaus TUTKIMUSRAPORTTI Merkkiainemittaus 10.7.2012 Kuusikon koulu Hovitie 11 01380 VANTAA Työ nro T12049 Kotka 6.8.2012 Insinööri Studio Oy OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA PUH. 05-2255

Lisätiedot

RAKENNUKSEN ILMANPITÄVYYS

RAKENNUKSEN ILMANPITÄVYYS 1 466111S Rakennusfysiikka 5 op. RAKENNUKSEN ILMANPITÄVYYS Opettaja: Raimo Hannila Luentomateriaali: Professori Mikko Malaska Oulun yliopisto 2 LÄHDEKIRJALLISUUTTA Paloniitty Sauli. 2012. Rakennusten tiiviysmittaus.

Lisätiedot

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen MERKKIAINEKOE Korjausrakentaminen PÄIVÄYS PROJEKTI Tiivistyskorjauksen laadunvalvonta, mallihuoneen merkkiainekoe TILAAJA Vantaan kaupunki KOHDE Lintukallionkuja 6, 01620 Vantaa 2(8) SISÄLTÖ 1. YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS

RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS tutkimustuloksia suunnitteluohjeet laadunvarmistuksessa Julkisivuyhdistyksen syyskokousseminaari Julkisivut ja energiatehokkuus 25.11.2008 Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 29.2.204 5392.80 Ulkoseinä- ja alapohjarakenteiden liittymien ilmatiiveyden tarkastus Aika: 29.2.204 Tutkimuskohde:, Tiiviystutkimus merkkiaineella Tutkimuksen tekijät: Juha Tanner Tehtävä

Lisätiedot

Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen

Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen Tässä on esitetty esimerkkinä paikkoja ja tapauksia, joissa lämpövuotoja voi esiintyä. Tietyissä tapauksissa on ihan luonnollista, että vuotoa esiintyy esim. ilmanvaihtoventtiilin

Lisätiedot

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00000 Vantaa TIIVEYSMITTAUSLUOKITUS q50 n50 Alle 0,6 A 0,7-1 B 1,1-1,5 C 1,2 1,1 1,6-2,0 D 2,1-3,0 3,1-4,0 Yli 4, 1 E F G Heikki Jussila Tutkimuspäällikkö 040 900

Lisätiedot

RVP-S/T-RF-75. Pätevyyslautakunta: Rakennusfysiikan suunnittelija

RVP-S/T-RF-75. Pätevyyslautakunta: Rakennusfysiikan suunnittelija SUUNNITTELU / TOTEUTUS - RAKENNUSFYSIIKKA Virhekortin tarkoituksena on jakaa informaatiota toteutuneesta ja virheeksi tulkitusta ongelmatilanteesta, sen taustoista ja ennaltaehkäisemisestä. Virhekortista

Lisätiedot

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa. 539.6 5.3.04 Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 3 0300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Martinlaakson koulu ILMATIIVEYSTUTKIMUS MERKKIAINEKOKEET JA VUOTOLUKUMITTAUS TULOSTEN

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Raportin päivämäärä 5.1.2009. Kuvaus. Kuvaus. Kiinteistökuvauksen esimerkki kuvatusta kohteesta

Tutkimusraportti. Raportin päivämäärä 5.1.2009. Kuvaus. Kuvaus. Kiinteistökuvauksen esimerkki kuvatusta kohteesta 2009:01:03 18:31:37 003b.jpg Hyörysulussa ilmavuoto, sähköpistorasian tiivistys puutteellinen. 2009:01:03 18:37:44 010b.jpg Höyrysulussa ilmavuoto yläpohjan ja seinän liittymässä. 1 (7) 2009:01:04 11:07:45

Lisätiedot

TIIVISTALO www.tiivistalo.fi

TIIVISTALO www.tiivistalo.fi 10/2010 TIIVISTALO www.tiivistalo.fi Höyrynsulut Tiivistysteipit Liitoskankaat Läpivientiteipit TYÖOHJEET Puutalon vaipan tiivistämiseen tiivistalojärjestelmän mukaan Höyrynsulku INTELLO höyrynsulkukankaat

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Merkkiainekoeraportti 1 1 (6) Tilaaja: ISS Palvelut Oy Juha Leppälä Rajatorpantie 8 A 01600 VANTAA LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Aika: 21.7.2011 Paikka: Laajaniityntie

Lisätiedot

Terve talo suunnittelusta toteutukseen -koulutus 5.2.2015 Seinäjoki. Timo Turunen, Ramboll Topi Jokinen, Vertia

Terve talo suunnittelusta toteutukseen -koulutus 5.2.2015 Seinäjoki. Timo Turunen, Ramboll Topi Jokinen, Vertia Terve talo suunnittelusta toteutukseen -koulutus 5.2.2015 Seinäjoki Timo Turunen, Ramboll Topi Jokinen, Vertia Image size: 7,94 cm x 25,4 cm TERVE TALO-KOULUTUS Seinäjoki 5.2.2015 TkL Timo Turunen, Ramboll

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 Kuva 1 Tuulikaappi, ulko-oven ja ovikynnyksen/karmin liitoskohta. Referenssipiste R 23 102-0,95 Mittausalue 2 min -2,4 20 1 0,95 Tuulikaapin ulko-oven ja ovikarmin ja kynnyksen

Lisätiedot

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen MERKKIAINEKOE Korjausrakentaminen PÄIVÄYS PROJEKTI Tiivistyskorjauksen laadunvalvonta, mallihuoneen merkkiainekoe TILAAJA Vantaan kaupunki KOHDE Lintukallionkuja 6, 01620 Vantaa 2(9) SISÄLTÖ 1. YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI. Työ A12076. Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

ENSIRAPORTTI. Työ A12076. Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012 Työ KOHDE: TILAT: Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Kerrokset 1,2,3,4 ja Iv-konehuone TILAAJA: Anne Krokfors ISÄNNÖINTI: Vantaan kaupunki

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13 LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI Kuvauksen suorittaja Tr-Lämpökuvaus Oy Gsm. 040-861 7001 Osoite Postitoimipaikka Krämertintie 31 D 006 Helsinki TilaajaJukka Hillo c/o As Oy Iirisranta OsoiteIirislahdentie 42 asunto

Lisätiedot

192-0380-9701 SELVITYS

192-0380-9701 SELVITYS K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde Hiekkaharjun paloasema RAPORTTI Asiakirjan sisältö Leinikkitie 01350

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta. Koulurakennuksen ilmatiiveysmittaus

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta. Koulurakennuksen ilmatiiveysmittaus SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta Koulurakennuksen ilmatiiveysmittaus Ilmatiiveysraportti 2010 SISÄLTÖ 1 KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Mittauksen tavoite... 3 1.2 Mittauksen tekijä... 3

Lisätiedot

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat

Lisätiedot

TIIVIYSMITTAUSRAPORTTI

TIIVIYSMITTAUSRAPORTTI SIVU 1/6 Talo Suomalainen, Mittaripolku 8, 01230 Mallila n 50 -luku 1,2 1/h Insinööritoimisto Realtest Sidetie 11 D 00730 Helsinki Puh. 0400 728733 matti.pirkola@realtest.fi SIVU 2/6 1.KOHTEEN YLEISTIEDOT

Lisätiedot

Lämpökuvat 23,4 C 18,3 C. Ulkolämpötila Sisälämpötila Paine-ero Tuuli Pilvisyys -0,7 C 21-1...-2 Pa 0,5 m/s Pilvistä, lopussa kirkasta.

Lämpökuvat 23,4 C 18,3 C. Ulkolämpötila Sisälämpötila Paine-ero Tuuli Pilvisyys -0,7 C 21-1...-2 Pa 0,5 m/s Pilvistä, lopussa kirkasta. Lämpökuvasivu 1 Alue: 17,1 C 23,4 C 22 Piste: 19,1 C 18,3 C 19,1 C 17,1 C 23,4 C 82 91 Yläpohjassa kylmä pitkä ja kapea kohta. Kylmä alue jatkuu toiseen huoneeseen. Syynä lämpövuotoon on kylmäsilta, eristevika

Lisätiedot

Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt. Johdanto

Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt. Johdanto Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt Johdanto Teemat Laaditaan oppimateriaalia: 1. Perusteet; lämmön siirtyminen, kastepiste,... 2. Työmaan olosuhdehallinta; sääsuojaus, lämmitys, kuivatus,

Lisätiedot

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen MERKKIAINEKOE Korjausrakentaminen PÄIVÄYS PROJEKTI Tiivistyskorjauksen laadunvalvonta, uusitut ikkunat TILAAJA Vantaan kaupunki KOHDE Lintukallionkuja 6, 01620 Vantaa 2(11) SISÄLTÖ 1. YHTEYSTIEDOT... 3

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNTA. Opintien koulu. Merkkiainekokeen raportti

KÄRKÖLÄN KUNTA. Opintien koulu. Merkkiainekokeen raportti KÄRKÖLÄN KUNTA Opintien koulu Merkkiainekokeen raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tutkimusraportti 3 Sisällysluettelo 1 Kohde... 2 1.1 Tilaaja... 2 1.2 Tarkastuksen

Lisätiedot

6.3.2006. Tutkimuksen tekijä: Hannu Turunen Laboratoriopäällikkö EVTEK-ammattikorkeakoulu puh: 040-5852874 email: hannu.turunen@evtek.

6.3.2006. Tutkimuksen tekijä: Hannu Turunen Laboratoriopäällikkö EVTEK-ammattikorkeakoulu puh: 040-5852874 email: hannu.turunen@evtek. Lämpökuvausraportti Yrttitien päiväkodin lisärakennus Tutkimuksen tekijä: Laboratoriopäällikkö puh: 040-5852874 email: hannu.turunen@evtek.fi 1 Sisällys Lämpökuvausraportti... 1 Yhteenveto... 3 Kohteen

Lisätiedot

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä Merkkiainemittaus 19.12.2018 - Opintie 2 16600 Kärkölä Raportti 2/33 Kohde Opintie 2 16600 Kärkölä Tilaaja Kärkölän kunta Pertti Sallila Virkatie 1 16600 Kärkölä Urakoitsija Rakennusliike Olavi Järvinen

Lisätiedot

Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan

Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Mikko Myller Lämmön siirtyminen rakenteessa Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Lämpöhäviöt Lämpö siirtyy 1) Kulkeutumalla (vesipatterin putkisto, iv-kanava)

Lisätiedot

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde RAPORTTI Asiakirjan sisältö Lummepolunpäiväkoti Lummepolku 01300 Vantaa

Lisätiedot

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan

Lisätiedot

4/2016 VIESKATALO. Työohjeet Rakennuksen vaipan tiivistämiseen. VIESKAN ELEMENTTI OY PL 4, 85201 Alavieska www.vieskanelementti.fi

4/2016 VIESKATALO. Työohjeet Rakennuksen vaipan tiivistämiseen. VIESKAN ELEMENTTI OY PL 4, 85201 Alavieska www.vieskanelementti.fi 4/2016 VIESKTLO Työohjeet Rakennuksen vaipan tiivistämiseen VIESKN ELEMENTTI OY PL 4, 85201 lavieska www.vieskanelementti.fi Yleistä Kosteus- ja homevaurioiden välttämiseksi on tärkeää huolehtia siitä,

Lisätiedot

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE PS2 PS MERKINTÖJEN SELITYKSET: PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa 2.0.203 OK LIITE ULKOSEINÄRAKENTEEN MERKKIAINEKOE 23.9.203 3 22 ppm 2 2-28 ppm 4 4 5-4 ppm

Lisätiedot

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI Vastaanottaja: Seppo Rantanen Padasjoen kunta Työnumero: 051321701374 LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE 8 17500 PADASJOKI Kai Kylliäinen 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohde... 3

Lisätiedot

11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET

11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET 11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET 11.1 LVIS-HORMIT Perinteisesti kerrostalossa huoneistoa palvelevat LVI-hormit ovat kylpyhuoneessa ja keittiössä. Tällöin hormi lävistää huoneistojen välisen välipohjan,

Lisätiedot

KEIJUPUISTO. Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011

KEIJUPUISTO. Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011 KEIJUPUISTO Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011 Keijupuisto Tapparakatu 1 ja Kivikatu 6 Tapparakatu 1 Perustiedot 2 rakennusta,

Lisätiedot

KAAVIN YLÄASTEEN A- JA B-TAKENNUSTEN RAKENNUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HELMIKUU 2009 RAPORTIN LIITTEET

KAAVIN YLÄASTEEN A- JA B-TAKENNUSTEN RAKENNUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HELMIKUU 2009 RAPORTIN LIITTEET KAAVIN YLÄASTEEN A- JA B-TAKENNUSTEN RAKENNUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HELMIKUU 2009 RAPORTIN LIITTEET 6.3.2009 1. Paikantamispiirustus 3 kpl 2. Valokuvia tutkimuksista 6 s. 3. Lämpökuvasivut 1-10 s. 4. Analyysivastaukset

Lisätiedot

Teemu Männistö, RI (09) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

Teemu Männistö, RI (09) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro ILMAVUOTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö Viertolan koulu Liljatie 2 01300 Vantaa

Lisätiedot

192-0200-9701 1 (5) Jouni Räsänen, RI (09) 887 9265 jor@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

192-0200-9701 1 (5) Jouni Räsänen, RI (09) 887 9265 jor@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä 1 (5) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde RAPORTTI Asiakirjan sisältö SIMONKYLÄN KOULU Koivukyläntie 52

Lisätiedot

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä Merkkiainemittaus 19.12.2018 - Opintie 2 16600 Kärkölä Raportti 2/23 Kohde Opintie 2 16600 Kärkölä Tilaaja Kärkölän kunta Pertti Sallila Virkatie 1 16600 Kärkölä Urakoitsija Rakennusliike Olavi Järvinen

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

HIRSI- JA PUURAKENTEIDEN TIIVISTYSOHJEET

HIRSI- JA PUURAKENTEIDEN TIIVISTYSOHJEET 1. SOKKELI JA PILARIT ISO-CONNECT HB-Band sokkelikaistatiiviste Korkea kuormituksen kesto, integroidut paisuvat tiivistekaistat ja yhteensopiva bitumipohjaisten tuotteidenkanssa. ISO-CONNECET HB-Band asennetaan

Lisätiedot

Kreivitalon rakenne- ja eristeratkaisut säästävät energiaa ja rakentamiskustannuksia

Kreivitalon rakenne- ja eristeratkaisut säästävät energiaa ja rakentamiskustannuksia Kreivitalon rakenne- ja eristeratkaisut säästävät energiaa ja rakentamiskustannuksia Kreivitalon kaunis ulkomuoto kätkee sisäänsä toimivan, turvallisen ja energiatehokkaan kodin SUOMEN TODETUSTI TIIVEIN

Lisätiedot

TIIVISTÄMINEN KORJAUSTAPANA

TIIVISTÄMINEN KORJAUSTAPANA TIIVISTÄMINEN KORJAUSTAPANA 18.5.2016 Petri Lönnblad RI, RTA (VTT 003/04) Onko tiivistäminen korjaamista? Huono maine menetelmänä, miksi? Kokemuksia noin 15 vuodelta Käyttöikä? Vahvat näkemykset puolesta

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013 1(7) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Matkatalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta 24.09.2013 2(7) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

MERKKIAINETUTKIMUS, 14.11.2014 VIERTOLAN KOULU, JOKIRANNAN YKSIKKÖ, PAVILJONKI

MERKKIAINETUTKIMUS, 14.11.2014 VIERTOLAN KOULU, JOKIRANNAN YKSIKKÖ, PAVILJONKI MERKKIAINETUTKIMUS, 14.11.2014 VIERTOLAN KOULU, JOKIRANNAN YKSIKKÖ, PAVILJONKI Sivu 1 / 9 SISÄLLYS: 1. Yleistiedot tutkimuksesta... 2 1.1. Kohde... 2 1.2. Tutkimuksen tilaaja... 2 2. Tiivistelmä... 2 3.

Lisätiedot

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Miika Virtanen Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Miika Virtanen Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus

Lisätiedot

Työpaikkojen radonkorjauksista

Työpaikkojen radonkorjauksista Radonkorjauskoulutus Helsinki 20.3.2014 Työpaikkojen radonkorjauksista Olli Holmgren TYÖPAIKAT Samat perusmenetelmät, kuin asunnoille Imureiden tehot pinta-alojen mukaan Tiivistettävät raot usein isompia

Lisätiedot

Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia 1/5. Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio B- rakennus

Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia 1/5. Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio B- rakennus Homekoirakartoitusraportti 17.10.2016 Länsitie 62, Laihia 1/5 Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio B- rakennus Raportin sisältö: Lakeuden Homekoirat suorittaa homekartoituksia

Lisätiedot

ILMANPITÄVIEN RAKENTEIDEN JA LIITOSTEN TOTEUTUS KIVITALOISSA

ILMANPITÄVIEN RAKENTEIDEN JA LIITOSTEN TOTEUTUS KIVITALOISSA ILMANPITÄVIEN RAKENTEIDEN JA LIITOSTEN TOTEUTUS KIVITALOISSA Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) AISEtutkimushankkeen (Asuinrakennusten ilmanpitävyys, sisäilmasto ja

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUKSEN MITTAUSRAPORTTI

LÄMPÖKUVAUKSEN MITTAUSRAPORTTI 1(28) LÄMPÖKUVAUKSEN MITTAUSRAPORTTI 2(28) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTIETOA KOHTEESTA... 3 2 YLEISTIETOA KUVAUKSESTA JA KUVAUSOLOSUHTEET... 3 2.1 Yleistietoa kuvauksesta... 3 2.2 Kuvausolosuhteet... 4 3

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 8.1.2010. Orvokkitien koulu II Orvokkitie 15 01450 Vantaa

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 8.1.2010. Orvokkitien koulu II Orvokkitie 15 01450 Vantaa LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 8.1.10 Orvokkitie 01450 Vantaa usraportti 11.6.10 Sisällys 1 Kohteen yleistiedot... 3 1.1 Kohde ja osoite... 3 1.2 Tutkimuksen tilaaja... 3 1.3 Tutkimuksen tavoite... 3 1.4 Tutkimuksen

Lisätiedot

Tiiviysmittaus / malliraportti Julkinen rakennus

Tiiviysmittaus / malliraportti Julkinen rakennus SIVU 1/26 Tiiviysmittaus / malliraportti Julkinen rakennus SIVU 2/26 n50 = 3,78 Tutkija : TermoLog Oy / Pekka Toivonen SIVU 3/26 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen yleistiedot... 4 Tutkimuksen tilaaja... 4 Tutkimuksen

Lisätiedot

Takuu Myönnämme tekemällemme työlle sekä toimittamillemme materiaaleille kahden (2) vuoden takuun.

Takuu Myönnämme tekemällemme työlle sekä toimittamillemme materiaaleille kahden (2) vuoden takuun. Sivu 1/6 Asiakkaan nimi Katuosoite Paikkakunta CityGreen122 - Maakotka Rakennuspaikkakunta: Saarijärvi Yleiset sopimusehdot GREENBUILD-toimitukseen sovelletaan RAKENNUSTUOTETEOLLISUUDEN TALOPAKETTIEN JA

Lisätiedot

Riku Ikonen 0400 908010 Lämpökuvausmittausraportti 1/12 Raportointi PVM 30.1.2012 Kohdetiedot: Malliraportti

Riku Ikonen 0400 908010 Lämpökuvausmittausraportti 1/12 Raportointi PVM 30.1.2012 Kohdetiedot: Malliraportti usmittausraportti 1/12 7.1 C 5 0-5 -10-13.5 1. en lämpötila -8.5 C maks. lämpötila 9.4 C min. lämpötila -14.1 C -3 13 Kommentit: Ulko-ovessa ei ole rakenteellista vikaa eristyksessä. Rakenne on kunnossa.

Lisätiedot

Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus

Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 23.11.2017 Technopolis, Kalevantie 2, Tampere Ulla Laapotti, energia-asiantuntija Pientalon havannointikäynti ja toimenpide-ehdotukset

Lisätiedot

RAPORTTI. Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen

RAPORTTI. Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen RAPORTTI Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen Laatija: Marko Asell Päiväys: 23.8.2013 SISÄLTÖ 1 KORJAUSTYÖN TAUSTAT...1 2 SUORITETUT TYÖT...2 2.1 Sisäpuoliset

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien

Lisätiedot

Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012

Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Vihertien leikkipuistorakennus Vihertie / Uomakuja 12 01620 VANTAA 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Vihertien

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat pientaloissa Energia- ja LVI-tekniikan koulutusohjelma Heikki Jussila Ilmatiiveys ja vuotokohdat pientaloissa Diplomityö, joka on jätetty tarkistettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten. Helsinki 31.3.2015 Valvoja:

Lisätiedot

1. lohko 2. lohko 3. lohko 4. lohko

1. lohko 2. lohko 3. lohko 4. lohko LIITE 1 Os 05, Asiantuntijapalvelut, kuntotutkimukset Teemu Männistö 24.2.2006 Vuotava läpivienti Vuotava läpivienti Lämmöneriste pudonnut Läpiviennisssä ilmavuoto 1. lohko 2. lohko 3. lohko 4. lohko Kuva

Lisätiedot

RAKENNETIIVEYS TUTKIMUS

RAKENNETIIVEYS TUTKIMUS Projekti 539.40 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILA RAKENNETIIVEYS TUTKIUS Varistontie, Vantaa 5.5.0 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Varistontie, 0660 Vantaa Tilaaja Vantaan tilakeskus Jouni Räsänen

Lisätiedot

Lämpökuvia kohteista. Lattialämmityksen lämmityskaapelin paikannus ennen lattiakaivon piikkausta pois kaivon uusimisen yhteydessä.

Lämpökuvia kohteista. Lattialämmityksen lämmityskaapelin paikannus ennen lattiakaivon piikkausta pois kaivon uusimisen yhteydessä. Lattialämmityksen lämmityskaapelin paikannus ennen lattiakaivon piikkausta pois kaivon uusimisen yhteydessä. Kaapeli aivan kiinni kaivossa. Kaapeli säilyi remontissa ehjänä kuvauksen ansiosta. Omakotitalo

Lisätiedot

Koulun tilojen homekoiratutkimus ja jatkotoimenpiteiden arviointi

Koulun tilojen homekoiratutkimus ja jatkotoimenpiteiden arviointi MUISTIO 22500325.354 Ulla Lignell Vantaan kaupunki, tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Ulla.Lignell@vantaa.fi 2017-07-11 Koulun tilojen homekoiratutkimus ja jatkotoimenpiteiden arviointi Kohde:, Lyyranpolku

Lisätiedot

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä

Merkkiainemittaus Opintien koulu Opintie Kärkölä Merkkiainemittaus 19.12.2018-22.2.2019 Opintie 2 16600 Kärkölä Raportti 2/18 Kohde Opintie 2 16600 Kärkölä Tilaaja Kärkölän kunta Pertti Sallila Virkatie 1 16600 Kärkölä Urakoitsija Rakennusliike Olavi

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15 L E V O L A Sivu 1 / 15 PÄIVÄTUULI 27400 KIUKAINEN SISÄILMATUTKIMUS Yhteenveto 01.02.2016 L E V O L A Sivu 2 / 15 Tilaaja Euran kunta / Markus Rantanen Toimeksianto Rakennuksen sisäilmatutkimus käyttötarkoituksen

Lisätiedot

Energiaremontti-ilta

Energiaremontti-ilta Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti-ilta 19.4.2011 Valtuustosali Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Juhani Heljo Jaakko

Lisätiedot

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero:

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero: RAKENNETEKNINEN SELVITYS LIITE 4 s. 1 1 RAKENTEET 1.1 YLEISKUVAUS Tutkittava rakennus on rakennettu 1970-luvun jälkipuoliskolla. Rakennukseen on lisätty huoltoluukut alustatilaan 1999. Vesikatto on korjattu

Lisätiedot

3M FAST -tiivistysteipit. Helppo, kestävä ja energiatehokas ratkaisu, joka täyttää uudet vaatimukset

3M FAST -tiivistysteipit. Helppo, kestävä ja energiatehokas ratkaisu, joka täyttää uudet vaatimukset 3M FAST -tiivistysteipit Helppo, kestävä ja energiatehokas ratkaisu, joka täyttää uudet vaatimukset Innovatiiviset tiivistysteipit kestävään ja helppoon asennukseen Folion yhdessä työvaiheessa Ilmatiivis

Lisätiedot

YLÄPOHJARAKENTEIDEN KORJAUSTARVESELVITYS

YLÄPOHJARAKENTEIDEN KORJAUSTARVESELVITYS YLÄPOHJARAKENTEIDEN KORJAUSTARVESELVITYS Sweco Rakennetekniikka Ratamestarinkatu 7a P.O. Box 88 FI-00521 Helsinki, Finland Telephone +358 207 393 300 Finnmap Consulting Oy VAT FI08711659 Reg.no: 0871165-9

Lisätiedot

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Projekti 51292.35 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILMA TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Avoin päiväkoti Majakka Maalinauhantie 7, Vantaa 23.4.2012, muutos A 2 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Avoin

Lisätiedot

4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu

4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu LIITTEIDEN LUETTELO 1. Rakennuslupakuvat 2. Rakennekortit 3. Rakenneleikkaukset 4. Rakenteiden lämpö- ja kosteustarkastelu 5. Kantavien rakenteiden lujuusmitoitus 6. Lämpöhäviön tasauslaskelma 7. Energiatodistus

Lisätiedot

Hirsitaloille, joissa on höyrynsulkulevy

Hirsitaloille, joissa on höyrynsulkulevy Hirsitaloille, joissa on höyrynsulkulevy Tiivistysjärjestelmät Järjestelmäkomponentit IKKUNOIDEN JA OVIEN TIIVISTÄMINEN HIRSIRAKENTEESSA Karapuut kiinnitetään ja eristetään valmistajan ohjeen mukaisesti.

Lisätiedot

Liite kuntotarkastusraporttiin

Liite kuntotarkastusraporttiin Liite kuntotarkastusraporttiin Tarkastuspäivä 19.2.2014 Liite kuntotarkastusraporttiin 2 LIITE RS-3 RAPORTTIIN Kohde: Tilaaja: Tehtävä: Päivitys: Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto Pasi Saarenheimo

Lisätiedot

Ikkunamallit. Ikkunainventointi, kuvaliite 1

Ikkunamallit. Ikkunainventointi, kuvaliite 1 1 Annikki Ikkunamallit 2 Annikki Ikkunoista dokumentoitiin niiden profilointi, heloitus, ikkunamallit sekä ikkunoiden silmämääräinen kunto. Profiilimallit sekä heloitus ovat omina liitteinään. Ikkunoiden

Lisätiedot

Rakennus Oy. Vantaan rt-huoneistot. 01000 Vantaa

Rakennus Oy. Vantaan rt-huoneistot. 01000 Vantaa SIVU 1/20 Rakennus Oy Vantaan rt-huoneistot Kujanpääty 1B4, 4B11 ja 4C13 01000 Vantaa SIVU 2/20 Tiiviysluokitukset, n 50 SIVU 3/20 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen yleistiedot... 4 Tutkimuksen tavoite... 4 Tutkimuksen

Lisätiedot

Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy Energiatehokas pientalo, Motiva Oy 1

Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy Energiatehokas pientalo, Motiva Oy 1 Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy 9.4.2017 Energiatehokas pientalo, Motiva Oy 1 Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy 9.4.2017

Lisätiedot