JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2009 K& K&R Kiuru & Rautiainen Oy

2 2(54) 1 JOHDANTO SUUNNITTELUPERUSTEET Yleiskuvaus suunnittelualueesta Väestö ja elinkeinot Kaavoitus, maankäyttö ja ympäristö VESIHUOLLON NYKYTILA Vesihuolto Järvenpään kaupungin alueella Kaupungin vesilaitos, vedenhankinta Pohjavesialueet Vedenottamot ja vedenkäsittelylaitokset Vedenjakelu ja verkostot Varavedensaanti Kaupungin viemärilaitos, jätevedenkäsittely Viemäriverkosto ja pumppaamot Jätevedenpuhdistamot Vesihuoltolaitoksen taksat Vesihuolto toiminta-alueiden ulkopuolella Vedenhankinta ja jakelu Jätevesien käsittely Vesihuollon organisaatio Yhteistyö vesihuollossa Yhteistyö kaupungin alueella Kaupungin omat avustusperusteet Kuntarajat ylittävä yhteistyö Vesistöjen tila Järvenpään alueella Vesihuollon ongelmakohdat Vedenhankinta ja jakelu Jätevesien käsittely ja viemäriverkosto Viemäriverkon suhteen ongelmakohtia ovat: Hulevesien käsittely ja hulevesiverkostot Hulevesien käsittelyn ja hulevesiverkoston ongelmakohtia ovat: Voimassa olevat vesihuollon suunnitelmat Naapurikuntien vesihuolto VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEET Toimintojen kehitysnäkymät kaupungissa... 27

3 3(54) 4.2 Kaavoituksen vaikutus vesihuoltoon Kaavoitustilanne Vesihuollon kehittämistarpeet laitosten nykyisillä toiminta-alueilla Toiminta-alueiden määrittämisperusteet Talousveden hankinta ja jakelu toiminta-alueella Jätevesihuolto toiminta-alueilla Hulevesien johtaminen ja käsittely toiminta-alueilla Vesihuollon kehittämistarpeet toiminta-alueiden ulkopuolella Toiminta-alueiden ulkopuolella olevat tarvealueet Kiinteistökohtainen vesihuolto Vesihuollon toimintavarmuus ja toiminnan riskit Järvenpään Vesi Raakavesilähteet Varautuminen poikkeustilanteisiin Organisaatioiden kehittäminen Vesihuollosta tiedottaminen VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT Yleistä Palveluiden tuottamisen tavoitteet ja päämäärät Rahoituksen ja taloudenpidon pääperiaatteet Oma rahoitus Ulkopuolinen rahoitus KEHITTÄMISTOIMENPITEET Kehittämistoimenpiteet toiminta-alueilla Toiminta-alueiden laajentaminen tulevaisuudessa Kaakkola sijaitsee Järvenpään lounaisosassa Tuusulanjärven luoteispuolella. Alue on vesihuollon toiminta-alueena vesijohdon ja viemäriverkoston osalta. Alue laajennetaan toiminta-alueeksi myös hulevesiverkoston osalta Toiminta-alueiden ulkopuoliset alueet Toiminta-alueiden kehittämisen alustavat kustannukset Kehittämistoimenpiteet toiminta-alueiden ulkopuolella Kiinteistökohtainen vesihuolto Ehdotettujen kehittämistoimenpiteiden analysointi Taloudelliset vaikutukset Muut vaikutukset TIEDOTTAMINEN JA SUUNNITELMAN AJAN TASALLA PITÄMINEN... 53

4 4(54) PIIRUSTUSLUETTELO Nro Nimi Mittakaava Paperikoko KR Nykytilanne ja kehittämisalueet 1: x 600 mm KR Toiminta-alueet (vesi, jv, hulevesi) 1: x 600 mm KR Toiminta-aluekartta 1: x 600 mm KR Jätevesihuolto kaup. alueella 1: x 600 mm KR Hulevesiverkosto kaup. alueella 1: x 600 mm

5 5(54) 1 JOHDANTO Järvenpään kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman tavoitteena on tutkia ja selvittää vedenhankinnan ja jätevedenkäsittelyn kehittämisratkaisut niin taajamaalueilla kuin haja-asutusalueilla. Tämä suunnitelma on vuonna 2004 laaditun Järvenpään vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys. Vuonna 2004 vesihuollon kehittämissuunnitelman laati Kiuru & Rautiainen Oy. Vesihuollon kehittämissuunnitelman laatiminen perustuu voimaan astuneeseen vesihuoltolakiin. Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti vesihuoltolain tavoitteiden toteuttamiseksi sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun sekä päivittää suunnitelmaan tarvittavin väliajoin. Vesihuoltolain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti (Vesihuoltolaki 1 ). Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten kanssa laatia ja pitää ajan tasalla alueensa kattavat vesihuollon kehittämissuunnitelmat. Kehittämissuunnitelmia laatiessaan kunnan tulee olla riittävässä yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Tarkoituksena on, että kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma kytkeytyy riittävästi maankäyttö- ja rakennuslain suunnittelujärjestelmään, jota se hyödyntäisi ja täydentäisi. Siksi kehittämissuunnitelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla yleis- ja asemakaavan laatiminen on vireillä. Vesihuollon kehittämissuunnittelun tulisi tukea myös ympäristösuojelulain toimeenpanoa. Siksi suunnitelmassa on kiinnitettävä erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen sellaisilla alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain (86/2000) 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Näillä määräyksillä voidaan mm. kieltää jäteveden johtaminen maahan tai vesistöön. Suunnitelman yhtenä tavoitteena on tehdä siitä työkalu, jota voivat hyödyntää kuntalaiset, kunnan päättävät ja toimeenpanevat tahot sekä toiminta-alueellaan vesihuollosta vastaava vesihuoltolaitos. Ohjausryhmässä toimivat Järvenpään kaupungista kaupunginarkkitehti Ilkka Holmila, arkkitehti Niina Ahlfors, paikkatietosuunnittelija Tuija Aaltonen, ympäristönsuojelupäällikkö Marja Talja, vs. ympäristöntarkastaja Pia Tiainen ja suunnittelupäällikkö Kaarina Laine. Järvenpään Vettä ohjausryhmässä edustavat toimitusjohtaja Ari Kaunisto, vesijohtomestari Hannu Veid ja verkostomestari Martti Sarpalehto. Kehittämissuunnitelman laatimisesta on vastannut vesihuollon asiantuntijatoimisto Kiuru & Rautiainen Oy:lle, josta projektipäällikkönä toimii DI Jyri Rautiainen sekä suunnittelijoina Ins. (amk) Teemu Heikkinen ja Ins. (amk) Elina Savolainen.

6 6(54) 2 SUUNNITTELUPERUSTEET 2.1 Yleiskuvaus suunnittelualueesta Järvenpään kaupunki sijaitsee Etelä-Suomen läänissä (Uudenmaan maakunnassa), naapurikuntinaan Mäntsälä, Sipoo ja Tuusula. Järvenpää on Keski-Uudenmaan hallinnollinen ja kaupallinen keskus, jossa asuu noin asukasta ( ). Kaupunki on fyysiseltä kooltaan varsin pieni, pinta-alaltaan vain 39,94 km 2, josta vesipinta-alaa on 2,35 km 2. Keskimääräinen väestötiheys on siten melko korkea eli 1011 asukasta neliökilometrillä. Kaupungin pinta-alasta on vuoden 2007 lopussa asemakaavoitettu hehtaaria eli reilu puolet (53 %). Järvenpään kaupungin rakennusjärjestyksessä vuonna 2006 on säädetty vesihuollon järjestämisestä ja pohjavesialueilla rakentamisesta. Jätevesien käsittelyyn viemärilaitoksen ulkopuolisilla alueilla on annettu määräykset pohjavesialueille, muille alueille ja ranta-alueille. Pohjavesialueilla jätevedet velvoitetaan johdettavaksi yleiseen viemäriverkostoon tai umpikaivoon, jonka tiiveyttä voidaan valvoa. Muilla alueilla käsittelymenetelmän tule täyttää annetut jätevesien käsittelyvaatimukset. Ranta-alueilla loma-asuntoihin ei saa rakentaa vesikäymälää, ellei asemakaavassa ole toisin määrätty. Rakentamiselle on asetettu erityismääräyksiä pohjavesialueilla niiden suojelemiseksi. 2.2 Väestö ja elinkeinot Järvenpään kaupungissa asuu asukasta ( ), joista suurin osa asuu asemakaava-alueella. Tilastokeskuksen mukaan Järvenpään kaupungin alueella oli 91 vapaa-ajan asuntoa vuoden 2007 lopussa. Kaupungin elinkeinoista palveluilla on huomattava 77 %:n osuus, jalostuksella 22 %:n, ja alkutuotannolla alle 1 %:n osuus (vuonna 2006). Järvenpäässä toimii noin 1600 yritystä, joista suurimpia ovat Metso Paper, Rocla, Elopak, Itab-Kaluste, Wursti, Helsingin Mylly, Tietosähkö, Tekval, Temal ja Aerial. Elinkeinoelämän vahvuusalueet ovat metallin korkea osaaminen ja kasvava kulttuuriteollisuus. 2.3 Kaavoitus, maankäyttö ja ympäristö Maakuntakaavoitus, Uudenmaan maakuntakaava Ympäristöministeriö vahvisti Uudenmaan maakuntakaavan Maakuntakaava kattaa koko Uudenmaan alueen ja sisältää alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet kaikkien maankäyttömuotojen osalta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaikki valitukset maakuntakaavan vahvistamisesta Uudenmaan maakuntakaava kumosi aiemmin voimassa olleet alueen seutukaavat. Yleiskaavoitus Järvenpäässä on voimassa lainvoimainen yleiskaava Yleiskaavaa täydentää kulttuuriympäristön hoitosuunnitelma. Yleiskaavassa 2020 kaupungin kasvusuunnaksi on

7 7(54) valittu Lepolan ja Ristinummen alue. Yhdessä Kyrölän alueen kanssa se tukee pääratapainotteista kaupunkikehitystä. Keskusta-alueen osayleiskaava on oikeusvaikutteinen yleiskaava, joka on voimassa rinnakkain yleiskaavan kanssa. Valmisteltavana ovat Pietilä-Haarajoen ja Lepolan osayleiskaavat. Vireille tulevia osayleiskaavahankkeita vuoteen 2012 mennessä ovat Ristinummen ja Wärtsilä-Purolan osayleiskaavat. Yleiskaavasta on laadittavana erillinen toteutusohjelma. Samoin keskustan osayleiskaavaan laaditaan erillinen toteutusohjelma. Lepolan osayleiskaavahanke on osayleiskaavan ehdotusvaiheessa, asemakaavatyö on aloitettu Lepolan ensimmäisellä osaalueella. Asemakaavoitus Järvenpään kaupungin maa-alueiden pinta-alasta noin puolet on asemakaavoitettu. Vireillä ovat seuraavat asemakaavat: Rousun alue, Korttelin 1343 tontti 10, Harjoitusjäähalli, Vanhankylänniemi ja Maahisenpuisto. Kaavaluonnosvaiheessa ovat Saunaniityn pientaloalue, Kortteli 989 (Mestariasunnot Oy, Jampankaari 6), Reservikomppanian alue, Mannilantie 39 ja Myllytien Valtuustokadun alue. Natura-alueet Järvenpäässä Natura kohteisiin kuuluvat Lemmenlaakson lehto (94 ha) ja Tuusulanjärven lintuvesi (200 ha). Lemmenlaakson lehto sijaitsee Järvenpään kaupungin itäosassa Keravanjoen laaksossa. Keravanjoki virtaa alueen keskellä pohjoiseteläsuuntaisena. Tuusulanjärven lintuvesi koostuu kolmesta erillisestä Tuusulanjärven vesi- ja rantakosteikkoalueesta, jotka ulottuvat Järvenpään ja Tuusulan alueille.

8 8(54) 3 VESIHUOLLON NYKYTILA 3.1 Vesihuolto Järvenpään kaupungin alueella Järvenpään Vesi toimii Järvenpään kaupungin vesiliikelaitoksena ja huolehtii talousveden toimittamisesta asiakkaille sekä jäte-, hule- ja kuivatusvesien johtamisesta. Jätevedet johdetaan käsiteltäviksi Helsingin Veden Viikin jätevedenpuhdistamolle. Jätevedestä syntyvän lietteen käsittelyn ja sen loppusijoittamisen hoitaa voimassa olevan sopimuksen mukaisesti Helsingin Vesi Metsäpirtin lietteenkäsittelylaitoksella. Järvenpään Vesi palvelee asiakkaitaan myös muissa vesihuoltoalaan liittyvissä teknisissä ja neuvontapalveluissa. Laitos toimii kirjanpidollisesti eriytettynä kaupungin vesiliikelaitoksena. Vesihuoltolain mukaisesti laitos kattaa toimintansa menot omalla tulorahoituksellaan. Talousvesi hankitaan Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymältä (TSV). Talousvesi on pohjavettä tai tekopohjavettä. Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä (TSV) huolehtii vedenhankinnasta ja -toimittamisesta Järvenpään kaupungille ylläpitäen siihen tarvittavia vedenottamoita, vedenkäsittelylaitoksia ja runkojohtoja. Vuonna 2008 talousvettä ostettiin kuntayhtymältä m 3 (6 222 m 3 /d), joka oli 1,2 % enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Järvenpään kaupungin alueella myytiin talousvettä asiakkaille m 3 (5 705 m 3 /d). Verkoston laskuttamattoman veden ja vuotovesien määrä oli m 3, eli 8,3 % koko verkostoon pumpattavasta vesimäärästä. Koko kaupungin ominaiskäyttö oli 166 l/as vuonna 2008, mikä on hieman enemmän edellisvuoteen verrattuna. Asutuksen ominaiskulutus on 126 l/as (76 %), teollisuuden 7 l/as, kaupan ja palveluiden 20 l/as (20 %). Teollisuuden kuluttama vesimäärä oli yhteensä m 3 /a (3,9 % koko vedenmyynnistä). Järvenpään kaupungin alueella ei ole käytössä olevia jätevedenkäsittelylaitoksia. Jätevedet johdetaan käsiteltäväksi Helsingin Viikinmäen keskusjätevedenpuhdistamoon yhteistoiminnassa Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän (KUVES) kanssa. Vuonna 2008 Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle johdettiin Järvenpäästä m 3 jätevettä ( m 3 /d). Jätevettä laskutettiin m 3 (5794 m 3 /d). Vuotovettä oli m 3, mikä on 43 % koko virtaamasta. Taulukko 3.1 Järvenpään Veden virtaamat vuonna Liittyneet asukkaat Ostettu/ vastaanotettu vesi m 3 Laskutettu vesi m 3 Vuotovedet m 3 % Vesilaitos ,3 Viemärilaitos

9 9(54) 3.2 Kaupungin vesilaitos, vedenhankinta Pohjavesialueet Järvenpään kaupungin alueella on kolme I-luokan pohjavesialueiksi luokiteltua esiintymää ja vedenhankintaan soveltuvaa aluetta: Nummenkylän pohjavesialue ( ) ja Myllylän pohjavesialue ( ) sekä kaupungin keskustassa oleva Järvenpään pohjavesialue ( ). Nummenkylän pohjavesialue ( ) sijaitsee Järvenpään ja Tuusulan rajalla Järvenpään pohjoisosassa. Nummenkylän pohjavesialue on luode-kaakkoissuuntainen pitkittäisharju. Se kuuluu vedenhankinnan kannalta tärkeisiin pohjavesialueisiin (Iluokka). Sen pinta-alaksi on arvioitu 3,58 km 2 ja muodostuvan pohjaveden kokonaismääräksi m 3 /d. Tällä pohjavesialueella on kolme vedenottamoa: Vähänummen vedenottamo Järvenpään kaupungin alueella, ja Mäntsälän kunnan puolella Kaunisnummen ja Kellokosken sairaalan vedenottamot. Vedenottamoiden suojaaluesuunnitelmat on laadittu vuonna Nummenkylän pohjavesialueen suojelusuunnitelma on päivitetty vuonna Suurimmat riskit Nummenkylän pohjavesialueella muodostavat pilaantuneet maa-alueet, teollisuus, tienpito ja liikenne sekä suojaamattomat öljysäiliöt. Alueella sijaitsee myös toimintansa lopettanut maankaatopaikka, jolla on voimassa oleva pohjaveden tarkkailuohjelma. Myllylän pohjavesialue ( ) sijaitsee Järvenpään itäreunalla. Myllylän pohjavesialue käsittää savipeitteisen jokilaakson ja tämän itä- ja länsipuolelle kerrostuneen tasoittuneen harjumuodostuman. Alueen kokonaispinta-alaksi on arvioitu 1,88 km 2 ja kokonaisantoisuudeksi m 3 /d. Myllylän pohjavesialueen suojelusuunnitelma on päivitetty vuonna Myllylän pohjavedenottamon suoja-aluesuunnitelmat on tehty vuonna 1980 sekä päivitetty Merkittävimmät riskit pohjavesialueelle muodostavat haja-asutuksen kiinteistökohtainen jätevesien käsittely, maa-ainesten otto sekä tienpito ja liikenne. Järvenpään pohjavesialue ( ) sijaitsee kaupungin keskustassa ja on luokiteltu vara- ja kriisiajan vedenottoreserviksi. Alueen pinta-alaksi on arvioitu 0,43 km 2 ja muodostuvan pohjaveden kokonaismääräksi 200 m 3 /d. Pohjavesialueella sijaitsee keskuskoulun varavedenottamo. Järvenpään kaupungin rakennusmääräyksessä on annettu erityismääräyksiä pohjavesialueelle rakentamisesta. Rakentamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota pohjaveden pilaantumisen estämiseen. Öljy- ja polttoainesäiliöistä sekä piha- ja paikoitusalueista on annettu erityismääräykset.

10 10(54) Taulukko 3.2 Järvenpään kaupungin pohjavesivarat. NIMI NUMERO LUOKKA ARVIOITU ANTOISUUS, m 3 /d Nummenkylä I Myllylä I Järvenpää I 200 Yhteensä luokka I = Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue Vedenottamot ja vedenkäsittelylaitokset Järvenpään kaupunki ostaa talousvetensä tukkuvesitoimittajalta, joka on Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä (TSV). Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä Järvenpään kaupunki on osakkaana Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymässä, joka huolehtii Järvenpään kaupungin vedenhankinnasta ja siinä tarkoituksessa ylläpitää tarvittavia vedenottamoita, vedenkäsittelylaitoksia ja runkojohtoja. Kuntayhtymän muina osakkaina ovat Keravan kaupunki sekä Tuusulan ja Sipoon kunnat. Kuntayhtymän tehtävänä on yleiseen vesilaitostoimintaan kuuluvien palveluiden tuottaminen ja myynti. Kuntayhtymä hoitaa myös ne toimialaansa kuuluvat tehtävät, joita kunnat ovat erillisellä päätöksellä antaneet kuntayhtymän tehtäväksi. Kuntayhtymä omistaa ja hallitsee toimintaansa varten tarpeellisia toimitiloja ja kiinteistöjä. Kuntayhtymän toimialueena ovat ensisijaisesti osakaskuntien alueet. TSV:llä on omistuksessaan ja käytössään 14 erillistä vesilaitosta, joista tällä hetkellä 11 on tuotantokäytössä. TSV:n vedenjakelujärjestelmään kuuluu noin 159 km vesijohtoa, seitsemän vesitornia sekä 16 mittaus-, säätö- ja paineenkorotusasemaa. Suurimmat vesilaitokset ovat Jäniksenlinnan ja Rusutjärven tekopohjavesilaitokset. Vedenottamoiden lupamääräinen kokonaisantoisuus on keskimäärin m 3 /d. Muut vesilaitoskuntayhtymän vesilaitokset ovat pohjavesilaitoksia. Kaikki toimitettava vesi on pohjavettä tai tekopohjavettä. 70 % toimitetusta vedestä on Päijänne-tunnelin vedestä valmistettua tekopohjavettä. TSV:n vedenhankintakäytössä olevista vedenottamoista kaksi sijaitsee Järvenpään kaupungin alueella: Vähänummen vedenottamo Nummenkylän pohjavesialueella ja Myllylän vedenottamo Myllylän pohjavesialueella. Vähänummen pohjavesialueen antoisuus on 1700 m3/d. Järvenpään kaupungin asukkaille johdettavan talousvesi tulee pääasiassa Jäniksenlinnan tekopohjavesilaitokselta. Vettä saadaan myös Paippisten, Vähänummen ja Myllylän vedenottamoilta. Jäniksenlinnan tekopohjaveden valmistuksessa käytetään raakavetenä Päijännetunnelin vettä. Jäniksenlinnassa vedenkäsittelymenetelmät ovat hidassuodatus, kalkki-

11 11(54) kivialkalointi ja UV-desinfiointi. Kaikesta TSV:n toiminta-alueella jakeluun toimitettavasta vedestä yli 70 % on Päijänne-tunnelin vedestä valmistettua tekopohjavettä. Paippisten vedenottamolla vedenkäsittelymenetelmänä on ilmastus, pikahiekkasuodatus ja UV-desinfiointi. Vähänummen vedenottamolla käsittelymenetelmänä on hidassuodatus, kalkkikivialkalointi ja UV-desinfiointi. Koko vedenhankinta- ja siirtojärjestelmä on automaation piirissä. Järvenpään alueelle johdettavien vedenottamoiden lupaehtojen mukaiset ottomäärät, teoreettiset maksimit ja nykyinen käyttö on koottu taulukkoon 4. Taulukko 3.3 Järvenpään kaupungin alueelle talousvettä johtavat vedenottamot vuonna Omat vedenottamot Käyttöönotto vuosi Vedenottolupa vuosi Lupaehto/ max. kap. m 3 /d Vähänummi Myllylä Paippinen 1968/ Jäniksenlinna 1964/1974/ * * tekopohjaveden imeytetyn veden enimmäismäärä Nykyinen otto, m 3 /d (2008) Järvenpään kaupungin alueella sijaitsevat vedenottamot Vähänummen vedenottamo Vähänummen vedenottamo sijaitsee Nummenkylän pohjavesialueen eteläosassa. Vedenottamo on otettu käyttöön vuonna Vedenottamolla on Länsi-Suomen vesioikeuden lupa (no 21/1967) ottaa vettä enintään m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna. Vedenottamon antoisuus on m 3 /d. Vuonna 2008 Vähänummen vedenottamon keskimääräinen otto oli 1225 m 3 /d. Raakaveden laatu on hyvä. Raakavesi pumpataan kahdesta siiviläputkikaivosta pohjavedenottamorakennukseen, jossa raakaveden käsittelymenetelmät ovat hidassuodatus, kalkkikivialkalointi ja UVdesinfiointi. Vähänummen vedenottamon suoja-aluesuunnitelmat on tehty vuonna Myllylän vedenottamo Myllylän vedenottamo sijaitsee Myllylän pohjavesialueella noin 1,5 km Mikon-

12 12(54) korvesta pohjoiseen. Vedenottamolla on Länsi-Suomen vesioikeuden lupa (no 28/1967) ottaa vettä enintään m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna. Vedenottamolla on neljä putkikaivoa. Vedenottamolta raakavesi johdetaan Vähänummen vesilaitokselle käsiteltäväksi. Vuonna 2008 Myllylän vedenottamon keskimääräinen otto oli 425 m 3 /d. Vedenottamolta pumpattu vesimäärä on pieni verrattuna Tuusulan seudun vesilaitoksen muihin vedenottamoihin, mutta se on tärkeä kriisiajan vedenhankinnan kannalta. Myllylän vedenottamon suoja-aluesuunnitelmat on tehty vuonna Veden laatu Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä on laatinut valvontatutkimusohjelman, jonka käytännön toteutuksesta vastaa kuntayhtymä itse. Vuoden 2006 alussa voimaan tulleen uuden talousveden valvontatutkimusohjelman myötä valvontapisteiden määrä lisääntyi. Kuntayhtymä raportoi kolmesti vuodessa kirjallisesti kaikki jatkuvan valvonnan ja jaksoittaisen seurannan tulokset Järvenpään terveydensuojeluviranomaisille sekä vesihuoltolaitoksille. Tuusulan seudun vesilaitos huolehtii vesinäytteiden otosta ja veden laadun seurannasta vedenjakelualueella valvontatutkimusohjelman mukaisesti. Laboratoriotutkimukset teetetään FCG Suunnittelukeskus Oy:n laboratoriossa. Näytteenotto-ohjelma on jaettu kahteen eri luokkaan: valvontanäytteisiin ja käyttötarkkailuun. Käyttötarkkailunäytteet otetaan joka kuukausi kaikilta veden tuotantolaitoksilta, joka toinen kuukausi vesitorneista ja neljä kertaa vuodessa kaikista käytössä olevista raakavesikaivoista. Valvontanäytteet otetaan joka toinen kuukausi verkostovedestä 15 valitusta käyttöpisteestä. Tuusulan seudun vesilaitoksen tuottama veden laatu täytti vuonna 2007 kaikilta osin sosiaali- ja terveysministeriön talousvesiasetuksen 461/2000 mukaiset laatuvaatimukset. Kaikki jakeluverkkoon johdettu vesi on luonnollista tai tekopohjavettä, joka on moitteetonta talousvetenä. Myös laatusuositukset talousvedelle täyttyivät lähes kaikilta osin, yksi rautapitoisuus ylitti laatusuosituksen. Vedenkulutus Vuonna 2008 verkostoon pumpattiin yhteensä m 3 (keskimäärin m 3 /d). Pumpatusta vesimäärästä 76 % menee kotitalouksille, 20 % kaupan ja palveluiden käyttöön ja 3,9 % teollisuudelle. Seuraavaan taulukkoon on koottu vedenkulutukset sekä ominaisvedenkulutukset vuosilta 2006, 2007 ja Laskuttamattoman veden ja hukkaveden osuus on 8,3 prosenttia verkostoon pumpatusta vesimäärästä. Teollisuuden osuus kokonaisvedenkulutuksesta on noin 3,9 %. Taulukossa 3.5 on esitetty suurimmat vedenkäyttäjät.

13 13(54) Taulukko 3.4 Vedenkulutus ja ominaisvedenkulutus vuosina 2006, 2007 ja verkostoon pumpattu vesimäärä - Vähänummen vedenottamo m 3 /a Myllylän vedenottamo m 3 /a muut (ei Järvenpään alueella) m 3 /a yhteensä m 3 /a vedenkulutus - asutuksen vedenkulutus m 3 /d palvelu- ja liikelaitokset m 3 /d teollisuuden vedenkulutus m 3 /d laskuttamaton käyttö m 3 /d yhteensä m 3 /d ominaisvedenkulutus l/as/d laskutettu vedenkulutus - laskutettu vedenkuluttajilta m 3 /a laskuttamaton kulutus m 3 /a laskuttamaton kulutus % 9,3 % 7,6 % 8,3 % Taulukko 3.5 Suurimmat vedenkäyttäjät vuosina 2006, 2007 ja Metso Paper Wursti Oy Saarela Koskitanner Oy VVO Asunnot Oy/ Kaarnapolku 4 A-Klinikkasäätiö VVO Asunnot Oy/Wärtsilänk. As Oy Lampikallio As Oy Kiilapuisto Suomen Kirkon Seurakuntaop

14 14(54) Vedenjakelu ja verkostot Tuusulan Seudun Vesi Oy:n vedenjakelu kattaa koko Järvenpään kaupungin alueen lukuun ottamatta pieniä alueita kaupungin reuna-alueilla. Keskitetyn vedenhankinnan piirissä on noin asukasta, liittymisasteen ollessa 97,9 %. Kaupungin vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkoston kokonaispituus on 199,6 km, josta 89 km on muovijohtoa, 109 km on valurautajohtoa ja 0,09 km asbestiputkea. Päävesijohdot johtavat veden vedenottamoilta ja vedenkäsittelylaitokselta kulutusalueille. Kiinteistönhaltijat vastaavat tontilla olevista tonttijohdoista. Kaupungin keskustassa on tilavuudeltaan m 3 ylävesisäiliö. Järvenpään Veden omistama vesitorni on vuokrattu Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymälle. Koko vesihuoltolaitoksen vedensiirtojärjestelmä on automaation piirissä. Taulukko 3.6 Vesijohtoverkostoon liittyneiden määrä ja liittymisprosentit vuosilta 2006, 2007 ja väkiluku as liittyjämäärä as liittymisprosentti % 97,9 97,9 97,9

15 15(54) Taulukko 3.7 Järvenpään kaupungin vesijohtoverkosto v Putkimäärä Osuus km % Valurautajohtoa luvulla rak. 23,89 12,1 70- luvulla rak. 50,721 25,6 80- luvulla rak. 29,593 14,9 90- luvulla rak. 5,912 3, luvulla rak. 1,405 (-2,234) 0,7 Yhteensä 109,287 54,8 Asbestisementtiputkea luvulla rak luvulla rak luvulla rak. 0,003 0,0 90- luvulla rak. 0,085 0, luvulla rak. - - Yhteensä 0,088 0,04 Muoviputket luvulla rak. 5,803 2,9 70- luvulla rak. 15,951 7,9 80- luvulla rak. 15,531 7,8 90- luvulla rak. 22,811 11, luvulla rak. 29,034 14,5 Yhteensä 89,130 44,7 Yhteensä vesijohtoa 199, ,0 Kuva 3.1. Järvenpään vesitorni (

16 16(54) Varavedensaanti Vesilaitoskohtaisesti laskettu turvallisuusluokitus (I-IV) perustuu siihen, kuinka monta litraa riskitöntä (saastumatonta) ja laatuvaatimukset täyttävää vettä on käytettävissä vesilaitoksella yhtä henkilöä kohti vuorokaudessa poikkeustilanteessa (taulukko 3.7). Poikkeustilanteiksi on määritelty tilanteet, joissa pintavettä tai vesilaitoksen tuottoisinta vedenottamoa ei voida käyttää. Taulukko 3.8 Vesilaitoksen turvallisuusluokitukset ja kutakin turvallisuusluokkaa vastaavat vesimäärät Järvenpäässä vuonna turvallisuusluokka poikkeustilanteessa käyttöön jäävä vesimäärä vaatimustaso I II > 120 l/as/d l/as/d > 4500 m 3 /d m 3 /d III l/as/d m 3 /d IV < 20 l/as/d < 750 m 3 /d Järvenpään Veden on pystyttävä toimittamaan vettä oman toiminta-alueensa tarpeisiin poikkeustilanteessa yli m 3 /d päästäkseen I-luokkaan (liittyjämäärä n ). TSV:llä on valmiussuunnitelma alueen vesihuoltolaitoksille veden jakelusta kriisiaikana. Kaupungin keskusta-alueella sijaitseva Järvenpään pohjavesialue on luokiteltu vara- ja kriisiajan vedenottoreserviksi, ja alueella sijaitsee varavedenottamo, jonka antoisuus on arviolta 200 m 3 /d. 3.3 Kaupungin viemärilaitos, jätevedenkäsittely Viemäriverkosto ja pumppaamot Järvenpäässä kerätyt jätevedet johdetaan siirtoviemärissä Keravalle, josta lähtee tilava kalliotunneli kohti Pihlajamäen pääpumppaamoa. Järvenpään jätevesiviemäriverkoston kautta johdetaan myös Tuusulan kunnan Kellokosken ja Jokelan taajamien jätevedet. Järvenpään kaupungin jätevesiverkoston kokonaispituus on noin 180 km. Vesihuoltolaitos ylläpitää myös hulevesiverkostoa. Hulevesiverkoston kokonaispituus on noin 206 km. Niitä avo-ojia, joihin osa sadevesiviemäreistä purkautuu, huoltaa Järvenpään kaupunkitekniikka. Taulukossa 3.8 on esitetty Järvenpään kaupungin viemäriverkosto vuonna Taulukossa 3.9 on esitetty kaupungin hulevesiverkosto. Viemäröintijärjestelmään kuuluu 24 jätevedenpumppaamoa ja 15 hulevesipumppaamoa. Pumppaamot ovat liitetty laitoksen kaukovalvontajärjestelmään. Pumppaamoiden toimintahäiriöistä tulee hälytykset valvojalle. Pumppaamoilla, jotka sijaitsevat pohjavesi- tai pohjavesien suoja-alueilla tulisi olla ylivuotojen keräysjärjestelmä poikkeustilanteita varten, jottei ylivuototilanteessa jätevettä pääse pohjaveteen ja edelleen vedenottamoiden kaivoihin. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymällä on lisäksi yksi jätevedenpumppaamo Järvenpäässä. Kaukovalvontajärjestelmänä on käytössä Grundfos Kauko 32 bit/elsa. Kaukovalvontajärjestelmä on hankittu vuonna 2006.

17 17(54) Viemäriverkon liittyjämäärät ja liittymisprosentit vuosilta 2006, 2007 ja 2008 on esitetty seuraavassa taulukossa. Viemäriverkoston toiminta-alue on esitetty liitteenä olevassa suunnitelmakartassa. Taulukko 3.9 Järvenpään kaupungin jätevesiviemärit vuonna Putkimäärä Osuus km % Betoniputket luvulla rak. 15,393 8,5 70- luvulla rak. 34,472 19,1 80- luvulla rak. 2,816 1,4 90- luvulla rak. 1,468 0, luvulla rak. 0,302 (-3,808) 0,2 Yhteensä 50,643 28,1 Muoviputket luvulla rak. 3,499 1,9 70- luvulla rak. 23,956 13,2 80- luvulla rak. 44,711 24,8 90- luvulla rak. 26,114 14, luvulla rak. 29,568 16,4 Yhteensä 127,848 70,9 Yhteensä jätevesiviemäriä 180, ,0

18 18(54) Taulukko 3.10 Järvenpään kaupungin hulevesiverkosto vuonna Putkimäärä Osuus km % Teräsputket luvulla rak luvulla rak luvulla rak. 0,54 0,3 90- luvulla rak. 0,439 0, luvulla rak. - - Yhteensä 0,979 0,5 Betoniputket luvulla rak. 10,463 5,3 70- luvulla rak. 27,157 13,7 80- luvulla rak. 28,776 14,5 90- luvulla rak. 7,217 3, luvulla rak. 1,907 1,0 Yhteensä 75,52 36,6 Muoviputket luvulla rak. 3,988 2,0 70- luvulla rak. 5,873 3,0 80- luvulla rak. 18,686 9,4 90- luvulla rak. 43,09 21, luvulla rak. 44,788 22,6 Yhteensä 116,425 56,5 Yhteensä hulevesiviemäriä 206, ,0 Taulukko 3.11 Viemäriverkkoon liittyneiden määrä ja liittymisprosentit vuosilta 2006, 2007 ja väkiluku as liittyjämäärä as liittymisprosentti %

19 19(54) Jätevedenpuhdistamot Järvenpään kaupungin oma jätevedenpuhdistamo valmistui vuonna 1964 ja toimi vuoteen 1979 saakka. Vuodesta 1979 lähtien Järvenpään kaupungin alueella kerätyt jätevedet on johdettu puhdistettavaksi Helsingin Viikinmäen keskuspuhdistamoon. Keskuspuhdistamoon jätevedet johdetaan Keski-Uudenmaan Vesiensuojelun kuntayhtymän (KUVES) toimesta ns. meriviemärin kautta. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä Järvenpään kaupunki on osakkaana Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymässä, joka huolehtii Järvenpään kaupungin viemäriveden johtamisesta runkoviemäreissä ja siinä tarkoituksessa ylläpitää viemäriveden pumppaamoja ja viemäreitä sekä näiden toiminnalle tarpeellisia laitteita ja rakennelmia. Kuntayhtymän muina osakkaina ovat Keravan ja Vantaan kaupungit sekä Tuusulan kunta. Järvenpäässä kerätyt jätevedet johdetaan siirtoviemärissä Keravalle, josta lähtee tilava kalliotunneli metrin syvyydessä maan alla kohti Pihlajamäen pääpumppaamoa. Tunnelin pituus on 23 km. Tunnelissa jätevesi virtaa loivasti V-muotoisen betonisen pohjalaatan päällä normaalisti muutaman kymmenen senttimetrin paksuisena kerroksena. Meriviemärijärjestelmä otettiin sen rakentamisen edistyessä vaiheittain käyttöön 1970-luvun loppupuolelta lähtien ja se valmistui kokonaisuudessaan v Koko KUVES:n siirtoviemärijärjestelmään kuuluu runkoviemärien lisäksi Pihlajamäen pääpumppaamo sekä pienemmät Hyrylän ja Järvenpään pumppaamot sekä 11 virtaamamittausasemaa. Kuntayhtymän jätevedet puhdistetaan Helsingin Viikinmäen keskuspuhdistamossa. Puhdistetut jätevedet puretaan puhdistettuina Suomenlahden avomeren reunaan Katajaluodolla. Puhdistamo ja poistotunneli ovat Helsingin Veden hoidossa, mutta kuntayhtymällä on niihin pysyvä käyttöoikeus. Mittaustietojen perusteella lasketaan kuntakohtaiset jätevesimäärät, joiden suhteessa kunnat maksavat osuutensa jätevedenpuhdistuksesta sekä järjestelmän hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista. Kuntayhtymän hoidossa on lisäksi yksi loka-autokuormien purkuasema, joka sijaitsee Vantaan Korson Kulomäessä. Käyttösopimuksen tehneet loka-autoyrittävät purkavat siellä meriviemäriin vuosittain noin kuormallista saostus- ja umpikaivolietteitä valvonnan alaisena. Kuntayhtymä valvoo laitosten toimintaa kaukokäyttöjärjestelmän avulla ja niiden ylläpitoon liittyvät korjaus- ja huoltotoiminnot hankitaan ostopalveluina pääasiassa jäsenkuntien vesi- ja viemärilaitoksilta. Vuonna 2008 Järvenpäästä puhdistettavaksi johdettu jätevesimäärä oli noin 3,7 milj. m 3 eli keskimäärin m 3 /d, josta laskutettu vesimäärä oli m 3 /d. Vuotovesien määrä vuonna 2008 oli m 3 eli 43 % kokonaisvirtaamasta.

20 20(54) Taulukko 3.12 Järvenpään jätevedet vuonna Tuleva jätevesi Laskutettu jätevesi Vuotovedet Järvenpää m 3 /d m 3 /d m 3 /d % Taulukko 3.13 Suurimmat jätevedentuottajat vuosina 2006, 2007 ja Metso Paper Wursti Oy Saarela Koskitanner Oy VVO Asunnot Oy/ Kaarnapolku 4 A-Klinikkasäätiö VVO Asunnot Oy/Wärtsilänk. As Oy Lampikallio As Oy Kiilapuisto Suomen Kirkon Seurakuntaop Vesihuoltolaitoksen taksat Järvenpään Vesi perii asiakkailtaan liittymismaksua, perusmaksua talousvedelle ja jätevedelle sekä käyttömaksua talousvedelle ja jätevedelle. Järvenpään Vedellä on myös käytössä voimaan tullut palvelumaksuhinnasto. Hulevesimaksua ei peritä, mutta mikäli asiakas johtaa hulevetensä jätevesiviemäriin alueella, jossa on erillisviemäröinti, laitos perii korotettua jäteveden käyttömaksua. Korotus on 40 %. Liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella, ja se lasketaan kaavalla L=k*A*p*y L, jossa L= liittymismaksu k= kiinteistötyypin mukainen kerroin A= rakennusluvan mukainen kerrosala (k-m 2 ) p= palvelukerroin y L = liittymismaksun yksikköhinta 2,74 /k-m 2 Omakotitaloille ja paritaloille liittymismaksut määräytyvät kiinteistön rakennusluvan mukaisen kerrosalan mukaan taulukon 3.14 mukaisesti. Laitos voi liittymismaksua määrättäessä huomioida kiinteistöön rakennettavan paineenkorotuksen tai jätevedenpumppaamon kustannukset. Liittymismaksun muodostuessa erityisestä syystä koh-

21 21(54) tuuttoman suureksi tai pieneksi, voi laitos määritellä liittymismaksun kiinteistölle vedenjakelusta ja viemäröinnistä koituvan hyödyn perusteella. Lisäliittymismaksu peritään, jos kiinteistön olosuhteet muuttuvat liittymismaksun määräämisen jälkeen. Lisäliittymismaksua peritään määräytymisperusteen muutoksen ollessa vähintään 10 %. Alle 500 m 2 :n kiinteistöiltä lisäliittymismaksu peritään, jos kerrosala kasvaa siten, että kiinteistö siirtyy ylempään maksuluokkaan. Perusmaksu määräytyy kiinteistön vesimittarin koon ja kiinteistöön liitettyjen palveluiden (talousvesi, jätevesi) mukaan. Lisäksi hulevesien johtamisesta voidaan kerätä korotettua jäteveden perusmaksua, mikäli alueella on erillisviemäröinti. Korotuksen suuruus on 40 %. Taulukossa 3.15 on esitetty Järvenpään Veden perusmaksut talousvedelle ja jätevedelle. Käyttömaksua peritään talous- ja jätevedestä kiinteistön käyttämän veden määrän mukaan. Lisäksi erillisviemäröinnin alueella hulevedet viemäriin johtavalta kiinteistöltä peritään korotettua jäteveden käyttömaksua. Korotus on 40 %. Käyttömaksu talousvedelle on alkaen ollut 0,89 /m 3 (alv 0 %), ja jäteveden käyttömaksu 1,45 /m 3 (alv 0 %). Järvenpäänkaupungin vesiliikelaitoksen johtokunta on päättänyt käyttömaksujen korotuksesta alkaen käyttömaksut nousevat 6 %. Uudet käyttömaksut talousvedelle ja jätevedelle on esitetty taulukossa Taulukko 3.14 Omakoti- ja paritalojen liittymismaksut. Kerrosala, m 2 Liittymismaksu vesijohto, Liittymismaksu jätevesiviemäri, Liittymismaksut yhteensä, ,00 937, , , , , , , , , , ,50 Taulukko 3.15 Perusmaksut talous- ja jätevedelle Mittarikoko Talousvesi, Alv 22 %, Talousvesi Jätevesi, Alv 22 Jätevesi mm /kk /kk yht., /kk /kk %, /kk yht., /kk ,52 0,77 4,29 3,52 0,77 4, ,72 3,68 20,40 16,72 3,68 20, ,54 7,16 39,70 32,54 7,16 39, ,88 9,21 51,09 41,88 9,21 51,09 Taulukko 3.16 Käyttömaksut talous- ja jätevedelle alkaen. Käyttömaksu, /m 3 Alv 22 %, /m 3 Käyttömaksu yht., /m 3 Talousvesi 0,94 0,21 1,15 Jätevesi 1,54 0,34 1,88

22 22(54) 3. 5 Vesihuolto toiminta-alueiden ulkopuolella Vedenhankinta ja jakelu Suurin osa Järvenpään alueista kuuluu keskitetyn vesihuollon piiriin. Keskitetyn vedenhankinnan ja -jakelun ulkopuolella on kuitenkin noin 130 kiinteistöä. Kiinteistökohtainen vedenhankinta on toteutettu pääasiassa rengas- ja kallioporakaivoilla. Kaivovesien laadusta ei ole tehty tarkempia kartoituksia Jätevesien käsittely Keskitettyjen järjestelmien ulkopuolella on arviolta noin 220 kiinteistöä (n. 4 % kaupungin kiinteistöistä). Kaupungin rakennusjärjestyksessä on määrätty viemärilaitoksen ulkopuolisille alueille jätevesien käsittelystä. Jätevesien käsittely on toteutettava niin, että valtioneuvoston asetuksessa talousjätevesien käsittelystä vesihuoltoalueen ulkopuolisilla alueilla annetut jätevesien käsittelyvaatimukset täyttyvät. Pohjavesialueilla jätevedet tulee johtaa käsiteltäväksi pohjavesialueen ulkopuolelle yhteiseen viemärilaitokseen tai kaikille jätevesille on oltava tiiveyden suhteen valvottavissa oleva umpisäiliö. Ranta-alueille vesikäymälän rakentaminen loma-asuntoon on kielletty, ellei asemakaavassa ole toisin määrätty ja jollei siihen muutoin ole erityistä syytä. Suuri osa haja-asutuksen kiinteistöistä käsittelee jätevedet vielä saostuskaivojen avulla. Haja-asutuksen jätevesien aiheuttamaa ympäristökuormitusta on arvioitu taulukossa 3.17 (olettamuksena, että kaikissa kiinteistöissä on jätevesien sakokaivokäsittely). Suurin merkitys haja-asutusalueiden jätevesillä on ympäristöterveydenhuoltoon ja ympäristöviihtyvyyteen.

23 23(54) Taulukko 3.17 Haja-asutuksen jätevesikuormitus. tuleva kuormitus* puhdistusteho (%) ** lähtevä kuormitus *** asukasmäärä ympäristökuormitus BOD 7ATU 50 g/as/d ,5 g/as/d ,4 typpi (N) 14 g/as/d ,9 g/as/d 550 6,5 fosfori (P) 2,2 g/as/d ,87 g/as/d 550 1,0 * Talousjätevesiasetuksen 888/2003 mukaan ** Santala Erkki Pienet jäteveden maapuhdistamot (Vesi- ja ympäristöhallitus). *** Lähtevä kuormitus laskettu käyttäen puhdistustehona 15 prosenttia. 3.6 Vesihuollon organisaatio Järvenpään Vesi toimii kunnallisena vesiliikelaitoksena. Liikelaitoksella on toimivaltainen 7-jäseninen johtokunta, joka toimii kaupunginhallituksen alaisena. Johtokunta valitsee operatiivisesta toiminnasta vastaavan toimitusjohtajan. Järvenpään kaupungin vesiliikelaitoksen ja sen johtokunnan johtosäännössä on määritelty liikelaitoksen johtokunnan ja toimitusjohtajan tehtävät ja toimivallat. Vesihuoltolaitoksen henkilöstön määrä vuonna 2008 oli 15 henkilöä. 3.7 Yhteistyö vesihuollossa Yhteistyö kaupungin alueella Järvenpään Vesi on kaupungin omistama kunnallinen vesiliikelaitos. Nykyisessä muodossaan se on toiminut vuodesta 2006 lähtien. Laitosta johtava toimielin on kaupunginhallituksen alainen johtokunta. Toiminnallisesti Järvenpään Vesi on osa kaupungin teknistä toimialaa. Ympäristövalvonta toimii talousveden laatua ja jätevesien ympäristövaikutuksia valvovana viranomaisena. Vesihuoltoverkostot ja -rakenteet suunnittelee ja rakentaa Järvenpään kaupungin kaupunkitekniikka yhteistoiminnassa Järvenpään Veden ja kaavoitustoimen kanssa. Sammutusvesihuolto hoidetaan kaupungin toimesta yhteistyössä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa. Paloposteja oli vuonna 2008 yhteensä 230 kpl, joita ei pääsääntöisesti käytetä, ja sammutusvesiasemia 25 kpl Kaupungin omat avustusperusteet Kaupungilla ei ole avustusperiaatteita vesiosuuskuntien perustamiseen tai tukemiseen.

24 24(54) Kuntarajat ylittävä yhteistyö Järvenpään Vesi tekee ylikunnallista yhteistyötä sekä talousveden hankinnassa ja jakelussa että jätevesien käsittelyssä. Järvenpään Vesi on osakkaana Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymässä, joka huolehtii kaupungin vedenhankinnasta ja siinä tarkoituksessa ylläpitää tarvittavia vedenottamoita, vedenkäsittelylaitoksia ja runkojohtoja. Vedentoimitukseen liittyen kaupungin vesitorni on vuokrattu Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymälle. Jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä yhteistyöorganisaationa toimii Keski- Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä, jossa Järvenpään kaupunki on osakkaana. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä huolehtii kaupungin jätevesien johtamisesta siirtoviemäreissä ja siinä tarkoituksessa ylläpitää viemäreitä sekä näiden toiminnalle tarpeellisia laitteita ja rakennelmia. Järvenpään kaupunki ja Tuusulan kunta ovat tehneet sopimuksen vuonna 2003 kuntien rajoilla olevien kiinteistöjen liittämisestä toisen kunnan vesihuoltolaitoksen verkostoihin siellä missä tämä on mahdollista ja kannattavaa. Tuusulan kunnan kanssa ovat voimassa sopimukset Kansanopiston, Kellokosken ja Jokelan alueiden jätevesien johtamisesta Järvenpään kaupungin verkoston kautta siirtoviemäriin. Haarajoen alueella on liittynyt useita kiinteistöjä Mäntsälän kunnan puolelta Järvenpään vesijohtoverkostoon. Liittymisestä on tehty sopimus yksittäisten kiinteistöjen kanssa. Mäntsälän kunnan kanssa on tehty erillissopimus Hyökännummen jätevesien johtamisesta Järvenpään kaupungin alueen kautta runkoviemäriin. Hyökännummi sijaitsee Kellokosken takana Tuusulan kunnan rajalla. Järvenpään kaupunki on osakkaana KUUMA-kumppanuudessa. Se on kuuden Keski- Uudenmaan kunnan, yrityselämän ja oppilaitosten yhteistoimintaa. Kumppanuusverkoston muodostavat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. KUUMA-yhteistyön strategiset painopisteet ovat palveluyhteistyössä, liikenteessä, maankäytössä sekä omistajapolitiikassa ja edunvalvonnassa. Yhteistyötä tehdään mm. yleiskaavan osalta. Kaavoitusyhteistyön tavoitteena on kehittää yhtenäistä ja tarkoituksenmukaista aluerakennetta kunnissa. Yhteistyötä tehdään mm. maakuntakaavan tarkistustyössä. 3.8 Vesistöjen tila Järvenpään alueella Järvenpää kuuluu kokonaan Vantaanjoen vesistöalueeseen, kaupungin keskustan sijaitessa Tuusulanjärven pohjoispäässä Tuusulanjoen valuma-alueella ja kaupungin itäisten osien sijaitessa sitä halkovan Keravanjoen valuma-alueella. Tuusulanjärvi sijaitsee osittain Järvenpään puolella kaupungin eteläosassa, ja on Vantaanjoen vesistöalueella. Järven 92 km 2 :n valuma-alueesta 33 % sijaitsee Järvenpään alueella. Järven pinta-ala on 6,0 km 2 ja tilavuus 19 milj. m 3. Tuusulanjärvi on matala, keskisyvyydeltään vain 3,2 m. Tuusulanjärvi laskee Tuusulanjoen kautta Vantaanjokeen.

25 25(54) Tuusulanjärvi on rehevöitynyt jätevesi- ja hajakuormituksen vaikutuksesta. Vaikka taajamien jätevedet johdetaan nykyään Viikinmäelle ja hajakuormitusta on vähennetty, järveen kohdistuva kuormitus on edelleen suuri. Järven tilaa kohennetaan sekä järveen että valuma-alueeseen kohdennetulla kunnostuksella. Kunnostusprojektia koordinoi Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä. 3.9 Vesihuollon ongelmakohdat Vedenhankinta ja jakelu Vesijohtoverkoston suhteen ongelmakohtia ovat: Vanhat vesijohtolinjat (n. 49 % vesijohtoverkostosta rakennettu 50-, 60- ja 70- luvuilla) Nummenkylän alueen vedenjakelun alhaiset painetasot Valurautaisten putkien aiheuttamat laatuvaihtelut (saostumien irtoaminen) Jätevesien käsittely ja viemäriverkosto Viemäriverkon suhteen ongelmakohtia ovat: Vanhan betoniviemäriverkoston vuotovedet Kiinteistökohtaiset sekaviemäröinnit Viemärimallinnuksen esiintuomat kapeikot Viemäriverkoston painumat Pohjavesialueilla olevat kiinteistöt, jotka eivät ole viemäröinnin piirissä Toiminta-alueilla olevat verkostoihin liittymättömät alueet Viemäriverkoston välityskyky, pumppaamojen kapasiteetin riittävyys uusien alueiden liittyessä verkostoon Hulevesien käsittely ja hulevesiverkostot Hulevesien käsittelyn ja hulevesiverkoston ongelmakohtia ovat: Hulevesien hallittu johtaminen hulevesien määrien kasvaessa Tulevaisuudessa hulevesien käsittelyn tuomat ongelmat Hulevesien tulvasuojaus (varastoaltaat tulvatilanteissa) Hulevesi-investoinnit kustantaa Järvenpään Vesi, saamatta tuloja hulevesien johtamisesta

26 26(54) 3.10 Voimassa olevat vesihuollon suunnitelmat Järvenpään kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma on laadittu vuonna Järvenpään kaupungin valtuusto on hyväksynyt aiemman kehittämissuunnitelman Järvenpään on mukana Keski-Uudenmaan Vesihuoltoyhteistyön kehittämisessä Keravan, Tuusulan ja Sipoon sekä alueen vesihuollon kuntayhtymien kanssa Naapurikuntien vesihuolto Tuusula Tuusulassa toimii yksi kunnallinen vesihuoltolaitos. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue käsittää vesijohtoverkoston osalta asemakaava-alueen sekä haja-asutusalueiden pientaajamia. Vedenhankinnasta kunnan alueella vastaa Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä TSV. Lisäksi kunnan alueella toimii kaksi vesiosuuskuntaa. Viemäriverkoston osalta toiminta-alueena on asemakaava-alue sekä hajaasutusalueiden pientaajamia. Jätevedet johdetaan KUVES:n toimesta Viikinmäen puhdistamolle. Sipoo Sipoon kunnalla talousvettä toimittaa ja kunnallisen vesijohtoverkoston veden laadun tarkkailua hoitaa Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä. Koko Sipoon alueetta koskeva vesihuollon kehittämissuunnitelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Vesija viemärilaitoksen toiminta-alue käsittää Vaahteramäen, Nikkilän, Hansasin, Massbyn, Myyrasin, Söderkullan, Eriksnäsin, Korsnäsin, Landbon, Karhusaaren ja Itäsalmen keskustan alueet. Mäntsälä Kunnan vesi- ja viemäriasioista vastaa Mäntsälän Vesi. Kunnassa toimivia vesiosuuskuntia ovat Vesiosuuskunta Mustijoki, Vesiosuuskunta Suoni, Levannon vesiosuuskunta ja Sälinkään vesiosuuskunta. Järvenpään puolella Haarajoen alueella sijaitsevista kiinteistöistä osa on liittynyt Vesiosuuskunta Suonen verkostoon. Mäntsälän kunnalla on käytössä oma jätevedenpuhdistamo. Kerava Keravan Vesihuolto vastaa Keravan vedenjakelusta ja viemäröinnistä. Keravan talousvesi tulee TSV:ltä ja jätevedet johdetaan Helsingin Viikinmäen puhdistamolle.

27 27(54) 4 VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEET 4.1 Toimintojen kehitysnäkymät kaupungissa Asutus Järvenpään kaupungin strategisena tavoitteena on maltillinen mutta tasapainoisen kehityksen kannalta riittävä väestönkasvu. Tämä tarkoittaisi noin 2 %:n vuosittaista väestönkasvua. Lisäksi Järvenpää on sitoutunut Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen toteutusohjelmassa osaltaan mahdollistamaan 500 asunnon keskimääräisen vuosituotannon vuosina Järvenpää varautuu yleiskaavassa väestön ja työpaikkojen määrän kasvuun siten, että vuonna 2025 Järvenpäässä on asukasta. Laaditun väestöennusteen mukaan kaupungin väkiluku kasvaa suunnittelujakson aikana noin 42 %. Taulukossa 4.1 on esitetty Järvenpään väestösuunnitteen mukainen väestöennuste vuosille Taulukko 4.1 Väestöennuste vuosille väkiluku Kaavoituksen vaikutus vesihuoltoon Kaavoitustilanne Vesihuollon tarpeet määräytyvät pääosin kaavoituksen etenemisen mukaan. Vesihuollon tavoitteena on tehtyjen maankäyttöratkaisujen ja kaavoituksen tukeminen. Kaavoituksen laajenee erityisesti keskustan läheisyydessä Järvenpään eteläosaan (Lepola ja Ristinummi). Vesihuollon rakentaminen seuraa kaavoitus- ja maankäyttöratkaisuja sekä suojelusuunnitelmia. Kaavoituksen tulisi ottaa selvää vesihuoltoverkostojen rakentamis- ja laajentamistarpeet. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vesilaitosten toiminta-aluetta tulisi pohtia samanaikaisesti kaavoituksen kanssa. Vedenottamoiden sijainnit suojavyöhykkeineen tulisi huomioida kaavoitusprosesseissa 4.3 Vesihuollon kehittämistarpeet laitosten nykyisillä toiminta-alueilla Toiminta-alueiden määrittämisperusteet Vesihuoltolain mukaan toiminta-alueiden tulee kattaa kaikki alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai viemäriin on tarpeen asutuksen taikka

28 28(54) vesihuollon kannalta asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan määrän tai laadun vuoksi. Toiminta-alueita määritettäessä tulee myös huomioida suurehkon asukasjoukon tarve sekä terveydelliset ja ympäristönsuojelulliset syyt. Järvenpäässä vedenjakelun sekä viemäröinnin toiminta-alueet on määritelty uuden vesihuoltolain mukaisesti ja niitä laajennetaan pääasiassa asemakaavoituksen mukaan. Toiminta-alueet on esitetty liitteenä olevassa suunnitelmakartassa. Vedenjakelun toiminta-alueeseen kuuluvat pääosin asemakaava-alueet sekä asemakaava-alueiden ulkopuolella runkovesijohdon välittömässä läheisyydessä olevat alueet. Viemäröinnin toiminta-alueeseen kuuluvat pääosin asemakaava-alueet sekä asemakaava-alueiden ulkopuolella runkoviemärin välittömässä läheisyydessä olevat alueet. Hulevesiviemäröinnin toiminta-alue on esitetty liitekartassa. Siihen kuuluvat pääosin asemakaavoitetut alueet Talousveden hankinta ja jakelu toiminta-alueella Talousveden riittävyys ja laatu Järvenpään kaupungin vedenhankinnan osalta kehittämistarpeista vastaa Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä. Talousvedestä suurin osa on tekopohjavettä osan ollessa normaalia pohjavettä. Talousveden laaduntarkkailusta huolehtii verkostoveden toimittaja Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä. Veden laatu on pysynyt jatkuvasti hyvänä. Talousveden käsittely- ja pumppauskapasiteetti on normaalitilanteessa riittävä eikä sitä ole Järvenpään kaupungin osalta rajattu. Pohjavedenottamoiden koko kapasiteettia ei ole tarpeellista käyttää nykyisen kulutuksen aikana koska valmistettavan tekopohjaveden määrää on mahdollista tarpeen mukaan lisätä. Pohjavedenottamoiden täysi kapasiteetti voi kuitenkin tulla kokonaan käyttöön esimerkiksi Päijänne-tunnelin vauriotilanteissa, jolloin saattaa tulla lisäksi käyttöönotettavaksi säännöstelytoimenpiteitä. Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä teetti vuoden 2004 aikana koko vedenjakelujärjestelmää ja vedentuotantokapasiteettia käsittelevän kehittämissuunnitelman. Tavoitteena oli selvittää verkoston ja vesilaitosten kapasiteetin riittävyys nykyisin ja tulevaisuudessa. Kehittämissuunnitelman mukaan tarjolla olevista raakavesilähteistä vain Päijänne-tunnelin vesivarat vaikuttavat olevan riittävät TSV:n tarpeisiin. Päijänne-tunnelin veteen perustuva uusi vedentuotantokapasiteetti voisi olla Jäniksenlinna- Rusutjärvi -seudulla Tuusulassa tai verkoston itäosassa Paippisten pohjavesialueella Sipoossa. Järvenpään alueella on kolme pohjavesialuetta, joissa on vedenottamot. Vähänummen ja Myllylän pohjavesialueilla on runsaasti asutusta, joka ei ole viemäröinnin piirissä. Nämä alueet on ensisijaisesti saatettava viemäriverkoston piiriin.

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 MUISTITIKUN KANSIOSISÄLTÖ TIETOPAKETTI JÄRVENPÄÄN VEDESTÄ JA SEN TOIMINNASTA YLEISTÄ Järvenpään kaupungin vesiliikelaitoksen käyttämä nimi on Järvenpään

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa. 1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

VESIHUOLLON HINNASTO 2019

VESIHUOLLON HINNASTO 2019 VESIHUOLLON HINNASTO 2019 HSY:n vesihuollon hinnastossa esitetään veden käyttömaksut, perusmaksut ja liittymismaksut. 1 Käyttömaksut Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämä vesimäärä. Se mitataan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla!

VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla! HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN 1.10.2018 Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla! Tekninen lautakunta hyväksyi vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Kemiönsaaren vesiliikelaitos

Kemiönsaaren vesiliikelaitos Kemiönsaaren vesiliikelaitos KEMIÖSAAREN VESILIIKELAITOKSEN TAKSA Hyväksytty Kemiönsaaren Veden Johtokunnan kokouksessa 01.10.2012 Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013 Uudet liittymät ovat siirtokelpoisia

Lisätiedot

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09

Lisätiedot

Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan

Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan HÄMEENKYRÖN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS 1 HÄMEENKYRÖN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT Voimaantulopäivä 1.10.2018 Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA K & Kiuru & Rautiainen Oy

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA K & Kiuru & Rautiainen Oy JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA K & R Kiuru & Rautiainen Oy 21.1.2005 2004 264 Järvenpään kaupunki 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 ESIPUHE 5 2 VESIHUOLLON NYKYTILA 6 2.1 Yleiskuvaus suunnittelualueesta

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIMAKSUTAKSA JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA Teknisen lautakunnan 16.10.2012 hyväksymä taksa on voimassa 01.01.2013 lähtien, käyttömaksun osalta 01.07.2013 lähtien. Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %).

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %). HINNASTO 1 HINNASTO 1.1.2015 ALKAEN Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Vihdin Vesi perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 11.2.2019 7 liite nro 4 MUONION KUNTA Kunnanvaltuusto TAKSA MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 18.12.2006 Voimaantulo 1.1.2007 Tarkistettu (kohta 10) 11.2.2019 Voimaantulo

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja. PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 27.1.2014 (Voimaantulo 1.3.2014) Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 14.11.2011 (Voimaantulo 1.3.2012) Kunnanhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh.

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh. SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI 1.1.2017 puh. 0400 243 136 tai puh. 040 148 4297 Arvoisa asiakkaamme Nykyisiltä Sonkajärven vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

16X161670 Vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014 2023 27.5.2014

16X161670 Vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014 2023 27.5.2014 16X161670 Vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014 2023 2/47 SISÄLTÖ 1 SUUNNITELMASSA KÄYTETYT TERMIT... 3 2 JOHDANTO... 5 2.1 Suunnittelutyöryhmä... 5 2.2 Kehittämissuunnitelman tavoite... 5 2.3 Suunnittelualue

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen HSY:n hallitus päätti 16.10.2015 kokouksessaan 1.1.2016 alkaen voimassa olevan HSY:n vesihuollon taksan. Lisätietoja

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Someron kaupunki Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Päivitys 2017 Someron kaupunki 2017 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Määritelmiä Vesihuolto. Vesihuolto on talousveden toimittamista sekä jäte-, hule-

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 Uudenmaan Vesi-ja rakennustekniikka Nahkurinkatu 23 b 17 04200 Kerava saki.salo@luukku.com 2 1. Johdanto 3 2. Yleissuunnitelman

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi

Lisätiedot

Esa Kivelä ja

Esa Kivelä ja Esa Kivelä 12.11.2013 ja 14.11.2013 2/16 Käsiteltävät aiheet Taustaa miksi ongelmaan on tartuttu Nakkilan vesihuoltolaitos lyhyesti Viemäröintihankkeita ja niiden kustannuksia Vuovedet. Mitä ovat ja mistä

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

KARKKILAN KAUPUNKI. Vesihuollon kehittämissuunnitelma KARKKILAN KAUPUNKI Vesihuollon kehittämissuunnitelma Työ: 20844 YV Tampere 30.01.2004 AIR-IX YMPÄRISTÖ OY Muut toimistot: PL 453 KAARINA 33101 TAMPERE ESPOO Puh. (03) 2442 111 OULU Fax (03) 2442 267 ALV

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

Raportti. Sipoon kunta. Vesihuollon kehittämissuunnitelma 67080618 30.9.2009

Raportti. Sipoon kunta. Vesihuollon kehittämissuunnitelma 67080618 30.9.2009 Raportti Sipoon kunta Vesihuollon kehittämissuunnitelma Sivu 1 (15) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 3 2 SIPOON KAAVOITUSTILANNE JA VESIHUOLLON TAVOITTEET 3 2.1 Kunnan ja kaavoituksen nykytila 3 2.2 Kunnan

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi

Lisätiedot